Vuosi: 2016
Henkilökohtaista budjetointimallia (HB) kehitetään: Miten sote-palvelujen asiakas voisi valita HB-mallin – 26.9.2016 seminaari
Henkilökohtainen budjetointi – Kokemukset meillä ja muualla Henkilökohtaista budjetointia kehittävän valtakunnallisen hankeen seminaari maanantaina 26.9.2016 kello 9.30–15.45 Tikkurilassa Ohjelma 9- 9.30 Aamukahvi 9.30 -11.45 Mistä henkilökohtaisessa budjetoinnissa on kyse? Millaisia kokemuksia tällaisesta valinnanmahdollisuudesta on meillä ja muualla? Miten henkilökohtainen budjetointi mahdollistuu sote-mallissa? · Henkilökohtainen budjetointi -malli maailmalla ja Suomessa Eeva Päivärinta, johtava asiantuntija, Sitra · Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kokemukset henkilökohtaisesta budjetoinnista Katriina Kunttu, vastaava sosiaalityöntekijä, Eksote · Kokemuksia henkilökohtaisen budjetoinnin kehittämisestä Petteri Kukkaniemi Projektipäällikkö, Kehitysvammaisten Palvelusäätiö 10.30-10.45 Tauko 10.45- 12.15 Hankkeen ja alueellisten pilottien esittely · Hankkeen esittely, projektipäällikkö Sirkka Rousu, Metropolia Ammattikorkeakoulu · Pilottialueiden sote-palvelut ja kehityskohteet: Hämeenlinna, Vantaa, Tampere, Pori, Kainuun sote sekä Eksote 12.15 - 13.00 Lounas 13.00 - 14.15 Työskentelyä · aluekoordinaattoreiden ohjaama työskentely 14.15-14.30 Iltapäiväkahvi 14.30-15.45 Työskentelyn tuotokset ja keskustelu Aika: maanantai 26.9.2016 9.30 - 12.00 koulutuksellinen osuus 13.00 - 15.45 työskentelyä Paikka: Metropolia Ammattikorkeakoulu, Lummetie 2, Tikkurila Auditorio IAD 190 Iltapäivän työskentelyä varten lisäksi IAD 172 Kaltala-luokka HUOM! - tilat ovat Metropolian ala-aulan kerroksessa Metropoliaan pääsee myös Laurea AMK:n sisääntulokerroksessa sijaitsevan ruokalan läpi lisätietoja: http://www.metropolia.fi/yhteystiedot/lummetien-toimipiste/ Osallistujat: Kaikki sote-palveluissa asiakkaan valinnanvapauden ja laajan osallisuuden edistämisestä kiinnostuneet. Kaikki käynnistyneen henkilökohtainen budjetointi - kehittämishankkeen toimijat. Ilmoittautuminen: Ilmoittaudu mukaan viimeistään 21.9.2016 oheisen linkin kautta https://elomake.metropolia.fi/lomakkeet/16980/lomake.html Avain kansalaisuuteen: osallisuutta, itsemääräämisoikeutta ja valinnanvapautta sekä tukea henkilökohtaisen budjetointimallin avulla Hankekumppanit yhteistyössä: Metropolia, Saimaa ja Diakonia ammattikorkeakoulut, Hämeenlinna, Vantaa, Tampere, Pori, Kainuun sote-kuntayhtymä ja Etelä-Karjalan sote-kuntayhtymä sekä Perhehoitoliitto, Kasvatus- ja perheneuvontaliitto, Suomen avohuollon toimijat Sulat ry sekä Helsingin Diakonissalaitos HDL ja alueellisia yhteisöjä.
Työttömyyden invaasio: miten työtön ja työpaikka kohtaamaan?
Parhaillaan käydään Sipilän hallituksen työllisyyttä parantavien toimien osalta keskustelua. Lahdessa julkaistiin keväällä 2016 tilastotiedote työttömyyden tilasta kaupungissa. Työttömyysaste on jonkun verran pienentynyt viime vuoteen nähden, mutta edelleen Lahti on koko maan tilastoissa kolmen kärjessä. Tiedotteen mukaan Lahdessa oli samaan aikaan 1311 vapaata työpaikkaa. Miksi vapaat työpaikat ja työttömät eivät kuitenkaan kohtaa toisiaan? Ajankohtaista teemaa käsittelee myös Sitran teettämä laaja tutkimus työelämästä ja tulevaisuuden työelämävalmiuksista (21.3.2016 uutinen). Tutkimus nostaa esiin verkostoitumisen, luovuuden ja empaattisuuden työelämävalmiuksina, joita työnantajat kaipaavat digitalisoituvassa maailmassa. Lisäksi tutkimus kirvoitti keskustelua TE-toimistojen tarpeista ja tavoitteista, koska vain 4% kertoi saaneensa työpaikan TE-toimiston kautta ja suurin osa työllistyi oma-aloitteisuudellaan sekä ottamalla yhteyttä itse työnantajaan. Suurimmalle osalle kansalaisista on itsestään selvää käydä töissä, saada palkkaa ja maksaa veroja yhteiskunnan palvelujen hyväksi. Maamme perustuslainkin mukaan jokaisella on oikeus työhön. Valtion velkaantuessa olisi erityisen tärkeää saada työllistettyä ihmisiä ja pienennettyä työttömyysastetta. Onko meistä suomalaisista kasvanut hyvinvointivaltion hellässä huomassa ahneita ja laiskoja ihmisiä? Omalla kohdallani on ollut aina itsestään selvää, että työnteolla ansaitaan rahaa, jolla maksetaan eläminen. Nuoren aikuisen työllistymisen esteistä Olen saanut seurata lähietäisyydeltä, kuinka vaikeaa nuoren aikuisen on työllistyä. Syynä on ollut työnhakijan terveyden tila ja tukien tuoma tasainen tulo. Työllistämiskeikat ovat usein vastenmielisiä (ei toiveduunia) ja mahdollinen paperisota lyttää lopun mielenkiinnon. Työttömien terveydentila on iso haaste työllistymiselle, sillä työnantajat työllistävät mielellään vain kokopäivästä työtä tekeviä ja terveitä henkilöitä, välttäen mahdollisia sairaslomakuluja. Onko yhteiskunnalle halvempaa pitää osa-aika työtä tarvitsevia kotona kuin työllistää esimerkiksi palkkatuella? Pidemmän päälle en usko näin olevan, ja toivon hallituksen tarttuvankin työttömien kouluttamiseen uudelleen ja osa-aikatyötä tarvitsevien palkkaamiseen samalla innolla kuin tukien leikkaamiseen. Asenteissakin muutoksia Miten työnteosta on kehittynyt hyvin polttava puheenaihe, miksi työttömät eivät hakeudu avoimiin työpaikkoihin ja kuinka opiskelu ei innosta nuorta työmarkkinoille? Hyvinvointivaltion asettamat raamit ovat joustaneet liikaa, ja asenne ”kyllä yhteiskunta huolehtii” on pesiytynyt liian hyvin 80-90-luvun sukupolveen. Onneksi asenne on muuttumassa ja nykynuoriso on aika monimuotoisesti ja globaalisesti ajatteleva joukko. Byrokratia vaikeuttaa osa-aikaista työllistymistä Ongelmana on myös Suomessa vallitseva byrokratia, joka ei anna mahdollisuuksia ihmisille työllistyä, silloin kun henkilöllä on omaa toimintakykyä heikentäviä tekijöitä joko henkisessä tai fyysisessä terveydessään. Työmarkkinoiden ja työttömien kohtaaminen kaatuu työpaikkojen pysyvyyteen ja palkkaukseen. Talouden epävarmuuden takia pitkiä työsuhteita ei työnantajat halua aina solmia ja epävarmuus nakertaa työllistymistä. Ehkä Sitran teettämä tutkimus herättää työnantajia ja mahdollisuudet työllistymiseen kasvavat. Näinhän on yhteiskuntasopimuksenkin jo todettu tekevän toteutuessaan. Kasvattakaamme lapsistamme globaalisti ajattelevia aikuisia, jotka huolehtivat yhteiskunnastaan maailmanlaaajuisesti, ilman oman navan tuijottelua. Anu Koskinen, sosionomi (ylempi AMK) opiskelija Tässä linkki Sitran työelämätutkimuksen tuloksiin
Näin nuoria oikeasti palvellaan
Aloite nuorten olojen parantamiseksi Keravalla Noin vuosi sitten julkaistun hyvinvointikertomuksen mukaan nuoret Keravalla voivat huonommin, kuin naapurikuntien nuoret. Hyvinvointikertomus kertoi, että keravalaiset ovat kokeneet enemmän kiusaamista, kaverittomuutta ja huonoa terveydentilaa kuin saman ikäiset yläkoulujen oppilaat Tuusulassa, Järvenpäässä ja Vantaalla. Kaupunginvaltuustossa reagoitiin hyvinvointikertomuksen tuloksiin ja esitettiin aloite tilanteen parantamiseksi. Aloite sisälsi toiveita nuorten olojen parantamiseksi sekä koulussa että vapaa-ajalla ja perheiden yhteisen tekemisen lisäämistä. Toiveena oli, että tekeminen sekä vanhempien että kavereiden kanssa ohjaisi pois kotisohvalta tai omasta huoneesta yksin pelaamasta. Ehdotuksena oli ottaa mallia Järvenpään viihteetön ja välittämisen viikko -kampanjoista syksy- ja kevät kaudella. Aloitteeseen vastasivat sekä kasvatus- ja opetuslautakunta että vapaa-ajanlautakunta hyvin tehdyn ja käytännönläheisen selvitystyön pohjalta. Koulut lasten ja nuorten asialla Koska resurssit ovat rajalliset, sekä kasvatus- ja opetuslautakunta että vapaa-ajanlautakunta ovat todenneet nykyiset toimet riittäviksi. Todellisuudessa molemmilla toimialoilla tehdään siis paljon hyvää ja tarpeellista työtä, kaikki ei vain näy aina ulospäin. Tästä syystä onkin todella hyvä asia, että lautakunnat ovat eritelleet vastauksissaan monta käytännön työmuotoa, jotka vastaavat aloitteen kysymyksiin ja toiveisiin, ja tehneet niitä tällä tavoin näkyviksi. Kouluissa ja päiväkodeissa on käynnissä monia eri ohjelmia ja hankkeita sekä tapahtumia, joilla lasten ja nuorten hyvinvointia pyritään parantamaan. On arkiliikuntaa, tukioppilastoimintaa, KiVa Koulu -ohjelmaa ja erityisiä teemapäiviä ja -viikkoja. On myös erikseen koulutettua henkilökuntaa, uuden opetussuunnitelman huomioimista ja oppilaiden osallistamista. Lisäksi työtä tehdään koulun seinien rajoja rikkoen, ja mukana on muun muassa eri urheilujärjestöjä. Panostusta nuorten vapaa-aikaan Vastauksissa aloitteeseen todettiin, että nuorten hyvinvoinnista huolehtiminen on todella suuri tehtävä, ja nuoret sekä ryhmänä että yksilöinä ovat haastava kohderyhmä viranomaistyölle, vaikka kuinka tehtäisiin yhteistyötä. Kaupungin vapaa-aikapalveluiden piirissä tehdään kuitenkin paljon työtä nuorten laadukkaan vapaa-ajanohjelman tarjoamiseksi ja hyvinvoinnista huolehtimiseksi. Nuorisotyön periaatteena on tehdä työtä yhdessä nuorten kanssa. Se osallistaa nuoria aktiivisesti ja antaa heille paljon vaikutusmahdollisuuksia omaan elämään vaikuttavissa päätöksissä. Nuorille tarjotaan turvallista ryhmää, luotettavaa aikuista, edullista tai jopa ilmaista mahdollisuutta osallistua erilaisiin toimintoihin sekä kanavia päästä tarvitsemiensa palveluiden äärelle mahdollisissa ongelmatilanteissa jo ennen, kuin ongelma kasvaa nuoren kannalta hallitsemattoman suureksi ja hankalaksi käsitellä. Vastauksessa on lueteltu monia erilaisia työmuotoja ja -tapoja sekä tuotu niitä hyvin päättäjien nähtäväksi. Positiiviset kokemukset heijastuvat muihin lähellä oleviin ihmisiin Pahoinvointia ei kuitenkaan pystytä kokonaan poistamaan. Aina on joku tai jotkut, joille mitkään tarjotuista palveluista tai vaikutusmahdollisuuksista ei syystä tai toisesta sovi. On myös niitä, jotka eivät vain halua. Yleisenä suuntaviivana ihmisläheisillä aloilla on torjua syrjäytymistä kaikilla mahdollisilla tavoilla, koska syrjäytyminen on suuri ja vaikea ihmisiin liittyvä menoerä Suomessa. Kaikkia ei pystytä pelastamaan, mutta onneksi tehdään paljon. Ja onneksi yhden saamat positiiviset kokemukset, voimaantuminen, vaikuttamiskokemukset omassa elämässä sekä täytetty tarve tulla autetuksi ja huomatuksi tulemisesta, tapaavat heijastua myös muihin lähellä oleviin ihmisiin. Emma Raassina, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lisätietoa Keravan kaupungin päätöksenteko-sivulta http://www.kerava.fi/palvelut/p%C3%A4%C3%A4t%C3%B6ksenteko-ja-hallinto/esityslistat-ja-p%C3%B6yt%C3%A4kirjat Kaupunginvaltuusto 13.4.2015/35 § Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2015/88 §
Lapsilla on erilaiset oikeudet saada varhaiskasvatusta pääkaupunkiseudun kunnissa
Espoo on päättänyt, että Espoossa ei rajata lasten varhaiskasvatusoikeutta. Kaupunginhallitus päätyi äänin 8–5 (2 tyhjää) opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan kanssa samalle kannalle. Valtuustossa ratkaisu syntyi yhden äänen erolla. Espoo seuraa näin Helsingin esimerkkiä, Helsingin kaupunginhallitus ja valtuusto teki saman päätöksen jo aiemmin. Vantaa sen sijaan ei lähtenyt peesaamaan Helsinkiä tai odottelemaan Espoon päätöstä. Vantaan valtuusto hyväksyi marraskuussa 2015 varhaiskasvatusoikeuden rajaamisen tiukan äänestyksen jälkeen. Kunnilla on toki oikeus tehdä asiassa omat päätöksensä. Silti Espoon tuore päätös jättää Vantaan omituiseen asemaan naapureidensa vierellä. Espoo, Helsinki ja Vantaa ovat pitkälti yhtä kokonaisuutta esim. liikenteen ja osalta. Varhaiskasvatuksessa näiden kuntien (ja Kauniaisten) yhteistyötä on tehty jo pitkään. Vaikuttaako tämä kaupunkien keskinäiseen yhteistyöhön? Pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksen kehittämisyksikkö VKK-Metro on Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan yhteinen varhaiskasvatuksen koulutus- ja kehittämisverkosto, jota pääkaupunkiseudun kunnat rahoittavat omalla perusrahoituksellaan. Eli yhteistä kehittämistä, mutta iso ero perusoikeuksissa. Hyvä lähtökohta toiminnalle? Vantaa on ollut kauan tiukilla taloudellisesti ja varhaiskasvatusoikeuden rajaamista on perusteltu myös taloudellisilla syillä. Silti Vantaa on tehnyt suuria pitkän tähtäimen suunnitelmia infrastruktuuriin ja myös toteuttanut niitä. Ajatuksena on ollut panostaa tulevaisuuteen. Hyvä kaikki. Pitkän aikavälin vaikutusten arviointia ei tehdä varhaiskasvatuksessa? Myös varhaiskasvatuksessa pitkän tähtäimen suunnittelu kannattaa, sillä laadukas varhaiskasvatus on ehdottomasti edullisin tapa vaikuttaa lasten ja perheiden elämään myönteisesti. Varhaiskasvatuksessa pystytään auttamaan ja tukemaan lasta ja perhettä ennen kuin ongelmat ovat liian suuria ja vaativat yhteiskunnan muita tukimuotoja kuten lastensuojelua. Silti tehdään päätös, joka on ristiriidassa perheiden edun kanssa. Kummasti tässä haisee se, että kaupunginosia, teitä tai ratoja suunnitellessa ajatellaan pitkälle, mutta lasten ollessa kyseessä ajatellaan vain kuluvan vuoden budjettia. Arvopohja kohdallaan. Varhaiskasvatuslain 2 a pykälässä luetellaan lain tavoitteita. Kuudennessa kohdassa kerrotaan tavoitteeksi mm. antaa kaikille lapsille yhdenvertaiset mahdollisuudet varhaiskasvatukseen. Mustan huumorin sketsi on se, että lain tavoite saadaan täyttymään rajaamalla varhaiskasvatusoikeutta eli ”takaamalla jokaiselle lapselle oikeus 20 tuntiin varhaiskasvatusta”. Lapset eriarvoisessa asemassa varhaiskasvatuksessa Te vantaalaiset työttömät, masentuneet, mielenterveysongelmaiset, synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsivät ja infernaalisen väsyneet vanhemmat. Te täytätte kriteerit, joilla lapsenne on oikeutettu laajempaan varhaiskasvatukseen. Sen kun otatte itse rohkeasti yhteyttä. Jukka Piippo, sosionomi ylempi AMK-opiskelija, lastentarhanopettaja Lisätietoa Espoo: http://www.hs.fi/kaupunki/a1454304533606?ref=hs-art-uusimmat-#3 Helsinki: http://dev.hel.fi/paatokset/asia/hel-2015-009592/khs-2015-32/ http://dev.hel.fi/paatokset/asia/hel-2015-009592/vakalk-2015-10/ Vantaa: http://yle.fi/uutiset/vantaa_on_rajaamassa_paivahoito-oikeutta/8460321 VKK-metro: http://www.socca.fi/vkk-metro Varhaiskasvatuslaki http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1973/19730036
Päätöksenteon vaikeus on ympäristöuhka
Ympäristövaikutusten kannalta on parempi mitä suurempi osa ravinnostamme on kasveista peräisin, joten ympäristön kannalta on merkitystä sillä millaista ruokaa meidän päiväkodeissa ja kouluissa tarjotaan Seurasin hämmentyneenä Helsingin kaupunginvaltuuston keskustelua 25.5.2016 kokeilusta, jossa vegaaniruokavalion tulisi mahdolliseksi valita kahdessakymmenessä Helsingin päiväkodissa. Tämän keskustelun taustalla oli 27.8.14 Leo Straniuksen tekemä valtuustoaloite vegaaniruuan saamiseksi kaupungin päiväkodeissa. Melkein kaksi vuotta asia on kiertänyt varhaiskasvatuslautakunnan, kaupungin hallituksen ja kaupunginvaltuuston välillä ja lopulta siis päädyttiin kokeiluun. Päättäjiä ei voi ainakaan haukkua hätiköinnistä, mutta asian vaikeutta ei voi olla ihmettelemättä. Varhaiskasvatuslautakunnan lausunto, jonka varhaiskasvatusjohtaja Satu Järvenkallas esitteli 5.4.16 varhaiskasvatuslautakunnassa, ei tukenut vegaanisen ruokavalion valinnan mahdollisuutta päiväkodeissa. Lausunnossa perusteltiin kantaa erityisesti lisäkustannuksien takia. Kustannuksista oli pyydetty selvitystä ja lausunnossa todettiin vegaaniruokavaliota noudattavan lapsen osalta olevan 4,40 euroa päivältä kalliimpi muihin ruokavalioihin verrattuna. Arvio perustui 125 lapsen määrään. Itsestäni luvut tuntuivat aika epärealistisilta, kun huomioidaan, että monet lapset saavat jo nyt vegaaniruokaa päiväkodissa. Jos lakto-ovo vegetariaaninen, sianlihaton, munaton, maidoton ja laktoositon ruokavaliot korvattaisiin vegaanisella ruokavaliolla, olisi tietysti myös syöjien määrä huomattavasti suurempi kuin arvioon laskettu 125 lasta. Tietysti kustannukset ovat aina suhteessa määrään. Rahasta on helppo keskustella ja monet tietysti vastustavat kulujen lisäämistä. Niin myös valtuustossa käytetyissä puheenvuoroissa raha nousi esille, mutta niin nousi myös tasa-arvo ja terveys. Itselleni tässä asiassa on tärkeää millaisia ympäristövaikutuksia meidän ruokavaliovalinnoilla on ja olinkin tyytyväinen, kun myös valtuustossa nostettiin tämä asia esille. Tosin vegaaniruokavalion vastustajat eivät nostaneet ympäristövaikutuksia tai meidän kaikkien yhteistä vastuuta ympäristöstämme millään tavalla esille. Jos meillä verotettaisiin ruokaa sen ympäristövaikutusten perusteella, huomioiden kasvatuksen, tuotannon, kuljettamisen, jakelun ja pakkaamisen, niin uskoisin vegaanisen ruokavalion tulevan edullisemmaksi kuin maitoa tai lihaa sisältävän ruokavalion. Varhaiskasvatukseen kuuluu myös kestävä kehitys aivan kuten perusopetukseenkin. Ruokatuotanto on liikenteen ja asumisen ohella yksi merkittävä ilmastoon vaikuttava tekijä, joten tämä pitäisi ottaa huomioon päiväkotien ja koulujen ruokailujen suunnittelussa ja toteutuksessa. Ruuan raaka-aine valinnoilla voidaan vaikuttaa suoraan hiili- ja vesijalanjälkeen samalla myös terveyteen. Helsingin kaupungilla on omat ilmastotavoitteet, joten luulisi päätöksen teon eri hallinnonalueilla ottavan ilmaston ja ympäristön huomioon. Vegaaniruoka ei automaattisesti ole ilmastoystävällinen vaan siinäkin pitää kiinnittää huomiota miten ja missä ruoka tuotetaan. Ruuan tuottamiseen liittyy myös muita kuin ympäristöön liittyviä eettisiä näkökulmia, jotka on hyvä pitää mielessä. Tuntuu turhauttavalta, että kokeillaan asiaa, jonka pitäisi olla lähtökohtaisesti ihan toisin päin. Kasvisruuan pitäisi olla pääasiallinen ruoka niin päiväkodeissa, kouluissa, työpaikoilla kuin kodeissakin, jos halutaan pienentää ruuan ympäristövaikutuksia. Kokeilu on kuitenkin askel oikeaan suuntaan ja eikä ainakaan Tampereen talous ole kaatunut siihen, että vegaaniruokaa on tarjolla päiväkodeissa. Hyvä asia tässä valtuuston keskustelussa oli valtuutettu Rissasen ponsi kasviruokapäivän järjestämisestä myös päiväkodeissa. Ponsi sai kannatusta, joten helsinkiläisten koulujen lisäksi kasviruokapäivä tulee ehkä tulevaisuudessa myös päiväkoteihin. Yhdellä päivällä viikossa on merkitystä, mutta useampi olisi parempi. Toivottavasti nyt päiväkodissa aterioivat lapset eivät elä aikuisuuttaan maailmassa, jossa elämän edellytykset ole kaventuneet oleellisesti meidän päättämättömyytemme ja vastuun pakoilun takia. Miten voimme kasvattaa lapsemme vastuullisuuteen, jos emme itse toimi vastuullisesti. Ympäristötalkoot ovat todellakin talkoot, jossa meitä jokaista tarvitaan ja johon meidän pienet arkiset ratkaisut vaikuttavat. Meidän on kyettävä tekemään päätöksiä ympäristö huomioon ottaen ja toivoa, että päätöksemme ovat riittäviä vaikutuksiltaan. Saila Lehtonen, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lisää tietoa ja lähteet WWF ruokaopas verkossa Aamulehden artikkeli vegaaniruuan kalleudesta verkossa Stadinilmasto verkossa Ylen artikkeli kasvissyönnistä verkossa Ilmasto-opas: ilmastomyönteinen ruoka verkossa Ruokatuotteiden ympäristö vaikutusten eroja verkossa Helsingin Sanomien artikkeli: kodin ilmastovaikutuksia voi pienentää vaikka syömällä verkossa Helsingin kaupunki kaupunginvaltuuston päätöstiedote nro 10 verkossa Kaupunginvaltuuston kokous video 10/25.5.16 verkossa
Sosiaalityön työvoimapulaa voidaan helpottaa: Rousu vastaa käytyyn keskusteluun
Tämä mielipideartikkeli on julkaistu Helsingin Sanomissa 17.7.2016. Lehdessä on keskusteltu jälleen sosiaalityön työvoimapulasta ja tilanteesta muutoinkin. Sosionomi ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneet tulisi katsoa päteviksi sosiaalityöhön Kuntien sosiaalityön kriisi on ollut totta ainakin parikymmentä vuotta. Parannuksia asiakastyön määrään, johtamiseen ja palkkaukseen tarvitaan edelleen. Sosiaalityön työvoimapula helpottuisi, jos sosionomin ylemmän amk-tutkinnon suorittaneet katsottaisiin päteviksi sosiaalityöhön. Ammattikorkeakoulusta valmistuneilla on takanaan vähintään kahdeksan vuoden sosiaalityöhön suuntaava opintopolku ja vankka sosiaalialan työkokemus jo valmistuessaan: Sirppa Kinoksen valtakunnallisen kyselyn (2015) mukaan heillä on keskimäärin yli seitsemän vuoden asiakastyön työkokemus jo ennen maisteritason amk-opintojen aloittamista. Tutkinto on koulutusjärjestelmässämme sosiaalialan maisteritason tutkinto eikä siten madalla sosiaalityön koulutusvaatimuksia. Sosiaalityössä tarvitaan sekä yliopistoista että ammattikorkeakouluista valmistuneiden osaamista. Ammattihenkilölakiin vuonna 2016 kirjattu pätevyys perustuu vanhaan kelpoisuusvaatimukseen, jolloin ylempää amk-tutkintoa ei vielä ollut. Lakia tulisi tältä osin muuttaa. Sirkka Rousu yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu Tässä linkki HS artikkeliin
Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan tarvitaan myös vauvaperheiden näkökulmaa
Yksi hallituksen kärkihankkeista on lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma. Ohjelman sisältö julkaistiin 11.1.2016. Sisällössä on valtavan paljon hyvää, jolla hallitus pyrkii parantamaan ja kehittämään lapsiperheiden oloja Suomessa. Koska teen töitä lastensuojelussa vauvaperheiden parissa, tarkastelen ohjelman tavoitteita erityisesti tästä näkökulmasta. Muutosohjelmassa esitetään ja kehitetään malleja, joita on tarkoitus tulevien vuosien aikana kehittää tukemaan suomalaisia lapsiperheitä. Tarkoituksena koko muutosohjelmalla on saada lapset ja nuoret voimaan paremmin ja tasa-arvoistaa suomalaisia lapsiperheitä. Periaatteet, jotka ohjaavat muutosohjelmaa ovat lapsen oikeudet ja etu, voimavarojen vahvistaminen, perhe- ja lapsilähtöisyys sekä perheiden monimuotoisuus. Sosiaalialan ammattilaisen näkökulmasta on hienoa, että hallitus on ottanut kärkihankkeekseen lapsiperheiden palvelujen parantamisen. Muutosohjelmalla pyritään luomaan uusia palveluja lapsiperheille ja painottamaan työtä ennaltaehkäisevään työhön. Ennaltaehkäisevä työ on juuri sitä työtä, mihin tulisi panostaa. Ohjelmalla pyritään luomaan sektorirajojen ylittäviä palveluja sekä yhdistää enemmän kuntien, järjestöjen, seurakuntien ja yksityisen sektorin palveluja. Ohjelmassa puhutaan paljon vanhemmuuden tukemisesta ja vuorovaikutuksen tukemisesta ja vahvistamisesta. Pienten lasten hyvinvointi lähtee juuri sitä, hyvinvoivasta ja sensitiivisestä vanhemmasta, joka vastaa pienen lapsen tarpeisiin tarkoituksenmukaisella tavalla. Vauvaperhetyön kehittäminen tärkeää Olisin kuitenkin toivonut näkeväni ohjelmassa enemmän mahdollisuuksia kehittää vauvaperhetyötä. Nyt vauvat ja raskaana olevat äidit jätetään lähes mainitsematta, kun painopiste on varhaislapsuudessa ja alle kouluikäisissä. Vuorovaikutuksen tukemisen tulee käynnistyä jo raskausaikana. Neuvoloissa tehdään hyvää työtä raskaana olevien äitien hyväksi, mutta se ei aina kaikkien äitien kohdalla riitä. Lapsen ensimmäinen ikävuosi on merkittävä tämän tulevaisuuden kannalta. Pienillä interventioilla pystytään vaikuttamaan suuresti vauvan ja vanhemman väliseen vuorovaikutukseen, ettei jo raskausaikana alkaneet mahdolliset vuorovaikutuksen häiriöt muutu vakaviksi häiriöiksi ensimmäisten kuukausien aikana. Raskaana olevien ja pienten vauvojen kanssa työskentely on varhaisinta ennaltaehkäisevää työtä, mitä voi tehdä. Muutosohjelmalla halutaan myös vaikuttaa meihin ammattilaisiin ja meidän tapoihin kohdata asiakkaat ja lisätä koulutusta. Ohjelmassa pyritään ”vahvistamaan täydennyskoulutuksella ammattilaisten taitoja lasten, nuorten ja vanhempien kohtaamiseen”. Tämä on tärkeä kehityskohde. Maailmassa ja perheiden tilanteissa tapahtuu parhaillaan suuria muutoksia, ja ammattilaisten pitää pysyä muutoksessa mukana. Neuvoloihin ja varhaiskasvatukseen olisi hyvä saada tietoa ja ymmärrystä varhaisen vuorovaikutuksen häiriöistä, miten ne lapsella näkyvät ja miten niitä voidaan hoitaa ja minkälaisesta kohtaamisesta lapsi hyötyy. Onkin toivottavaa, että ammattilaiset saisivat säännöllisesti osallistua koulutuksiin ja sovitun määrän kuukaudessa / vuodessa olisi mahdollisuus käyttää työaikaa kouluttautumiseen. Toivottavasti muutosohjelman myötä mahdollistuu useammin myös omaehtoinen kouluttautuminen, eikä pelkästään työnantajan osoittama koulutus. Lasten ja perheiden palvelujen muutosohjelmaa on valmisteltu ja sitä toteutetaan avoimesti ja vuorovaikutuksessa sidosryhmien, alan toimijoiden, lasten, nuorten ja heidän perheidensä kanssa. Jokaisen panos ohjelman toimeenpanossa on tärkeää. Kun on kyse näin suurista muutostavoitteista, olisi ensiarvoisen tärkeää ottaa juuri ne mukaan suunnittelemaan palveluja, jotka niitä käyttävät ja jotka niitä palveluja tuottavat. Toivottavasti tämä osio tässä ohjelmassa toteutuu, jotta muutoksesta oikeasti saadaan kaikkia hyödyttävä ja varmasti toimiva. Hallituksella olisi nyt hyvä aika näyttää kyntensä, mitä he esimerkiksi meidän sosiaalialalla työskentelevien hyväksi tekevät, samoin kuin meidän lapsiperheille. Tähän mennessä hallituksen toimet eivät ole kovinkaan lapsi- ja lapsiperheystävällisiltä vaikuttaneet, mutta vielä on aikaa muuttaa suunta ja tämä muutosohjelma toimii hyvänä alkuna siinä. Anna Nupponen, sosionomi ylempi AMK -opiskelija Lisätietoa muutosohjelmasta STM / LAPE- lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma
Ammattitaitoiset vammaistyön osaajat – edellytys kehitysvammaisen ihmisen itsensä näköiseen elämään
Kun hallitus aikoo leikata vammaisten palveluista 61 miljoonaa, asia luonnollisesti aiheuttaa kohun. Me itse ry kirjoittaa avoimessa kirjeessään valtioneuvostolle 20.3.2016, etteivät halua palata laitoksiin, ja vastustavat leikkauksia. Me itse ry on kehitysvammaisten oma yhdistys, joka puolustaa kehitysvammaisten ihmisten ihmisoikeuksia. Olen heidän kanssaan täysin samaa! Suomessa kaikki kehitysvammaiset eivät ole vielä edes päässeet laitoksista pois riippumatta oikeastaan siitä asuvatko laitoksessa vai avohuollon asumisyksikössä. Valitettavasti tälläkin hetkellä laitoshajautusta toteutetaan Suomessa joillakin alueilla tekemällä pieniä laitoksia isojen tilalle, joskus jopa rakentamalla uusia yksiköitä laitosalueelle. Jos uusi yksikkö rakennetaan laitosalueelle, niin mikä muu muutoksen yhteydessä muuttuu kuin fyysiset seinät ympärillä? Vaaditaan mittava asennemuutos ja näkökulman vaihto, ettei muutoksessa vain luoda uusia pienempiä laitoksia. Asennemuutos ei välttämättä vaadi edes resurssien lisäystä. Siihen ei myöskään päästä vain nimellisesti vahvistamalla vammaissopimusta. Siihen tarvitaan koulutettuja ja asiansa osaavia työntekijöitä. Käytännön työtä tekevät alan ammattilaiset ovat tärkeässä asemassa sen suhteen, saako vammainen henkilö elää oikeasti itsensä näköistä elämää, ja päättää omista asioistaan. Itsemääräämisoikeus on joskus haastava asia, jonka oivaltaminen vaatii työntekijältä ammattitaitoa. Ammattitaitoa vaaditaan erityisesti silloin, kun tehdään töitä niiden erityisten ihmisten kanssa, jotka tarvitsevat runsaasti apua ja tukea kommunikoinnissa ja kaikissa päivittäisissä toimissaan. Onnellista asumisen arkea myös vammaisille Olen työskennellyt monissa erilaisissa asumisyksiköissä sekä laitoksessa että sen ulkopuolella. Olen urani varrella vieraillut asumisyksiköissä, joihin on aina mukava palata uudelleen. Olen vieraillut myös sellaisissa yksiköissä, joissa olen alkanut voida pahoin. Olen saanut olla mukana hajauttamassa laitosasumista Päijät-Hämeen alueella, ja nähnyt sen, miten nuo ihmiset ovat nyt laitoksen ulkopuolella onnellisempia. Työ ei aina ollut helppoa, mutta se oli ehdottomasti sen kaiken arvoista. Olen saanut työskennellä erilaisten ihmisten kanssa. Toiset heistä pystyvät toteuttamaan itseään hyvinkin itsenäisesti. Toisen ihmisen itsemääräämisoikeuden toteutuminen riippuu täysin niistä ihmisistä ja työntekijöistä, jotka ovat hänen elämässään on mukana. Työni puolesta olen vuosien mittaan nähnyt valtavan määrän erilaisia asumisyksiköitä, ja tavannut satoja erilaisia asiakkaita ja satoja erilaisia työntekijöitä, jotka ovat tehneet asumisyksiköistä itsensä näköisiä. Joskus yksiköt ovat asukkaidensa näköisiä, joskus työntekijöiden. Valitettavan usein näkee niitä asumisyksiköitä, joissa asukas ei saa tehdä valintoja edes sen suhteen, mitä aamulla puetaan päälle tai mitä aamupalaa hän haluaa syödä. Vahvuuksien sijaan henkilökunta näkee ensin asukkaan haasteet ja vaikeudet. Hyvässä asumisyksikössä jokainen asukas saa elää itsensä näköistä elämää, ja hänellä on mahdollisuus tehdä valintoja arjen asioissa. Hyvässä asumisyksikössä henkilökunta näkee asukkaan vahvuudet, ja niitä hyödynnetään aktiivisesti. Sitä vammaissopimuksen ja itsemääräämisoikeuden toteutuminen parhaimmillaan olisi. Vammaistyön osaajia pitää kouluttaa Mistä näitä ammattitaitoisia vammaistyön osaajia sitten saadaan? Ainakin täällä Päijät-Hämeen alueella yksi suuri huolen aiheeni on se, että esimerkiksi Lahden ammattikorkeakoulun sosiaalialan opinnoissa opetussuunnitelmaan ei enää juurikaan sisälly vammaistyön opetusta. Päijät-Hämeen alueella sijaitsee monta haastavaa asumisyksikköä, joissa asuu vaikeasti kehitysvammaisia henkilöitä ja autismin kirjon henkilöitä. Asukkailla on muun muassa erilaisia kommunikoinnin haasteita, jolloin myös itsemääräämisoikeuden toteutumista ei voida pitää itsestään selvyytenä (jos sitä nyt koskaan voi pitää). Miten nuo ihmiset saavat äänensä kuuluviin, jos heidän kanssaan ei työskentele vammaistyöhön suuntautunutta henkilökuntaa? Kohtaamista ja aitoa läsnäoloa ja asiakkaan kuulemista ei opita koulun penkillä, mutta jos opinnot eivät lainkaan anna mahdollisuutta edes innostua vammaistyöstä, niin vaarana on, että opiskelijat eivät ohjaudu vammaisten pariin lainkaan. Me emme tarvitse laitoshoitoa kehitysvammahuollossa mihinkään. Valitettavasti myös itsemääräämisoikeus ja YK:n vammaissopimus ovat vain hienoja ajatuksia, jos meillä ei ole koulutettua, osaavaa henkilökuntaa viemässä näitä asioita käytäntöön, vammaisten henkilöiden arkeen ja elämään. Jos meillä ei ole osaavaa, työhönsä intohimoisesti suhtautuvia työntekijöitä, meille jää jäljelle kasa pieniä laitoksia isojen tilalle, joissa kehitysvammainen henkilö ei edelleenkään saa päättää omista asioistaan. Heidi Forsell, sosiaalialan ylempi AMK -opiskelija
Hyvinvoinnin vaalimisella hyvään vanhuuteen
Hyvä vanhuus luodaan ennaltaehkäisevillä toimenpiteillä koko elämän ajan Suomen väestö ikääntyy vauhdilla. Väestörakenteessa tapahtuva muutos ajaa kuntia ahtaalle, suurimmassa osassa kuntia jo viidennes väestöstä on yli 65-vuotiaita (Nironen - Tebest 2015). Kun työssäkäyvien asukkaiden määrä vähenee, kunnat kamppailevat taloudellisten ongelmien kanssa pystyäkseen järjestämään riittävät palvelut. Valtionavustukset eivät yksinään riitä pelastamaan kuntien taloudellista tilannetta. (Nironen - Tebest 2015.) Valtakunnallisesti nykyinen suuntaus on vanhusten laitoshoidon vähentäminen ja kotona asumisen tukeminen. THL:n selvityksen mukaan vanhusten itsemääräämisoikeus toteutuu kotona paremmin kuin laitoksessa.(Karlsson 2014). Ennaltaehkäisevät palveluiden rooli on tärkeässä asemassa, jotta ikäihmisten palveluntarve säilyisi kohtuullisena ja kunnat kykenisivät vastaamaan palvelutarpeisiin paremmin. Ikääntyneen henkilön kannalta onkin äärimmäisen tärkeää, että ennaltaehkäisevillä kuntoutus- ja kotiin annettavilla palveluilla voidaan siirtää laitoshoidon tarvetta eteenpäin. Kotiin annettavien palveluiden kehittäminen Ikäihmisten kotona asumista tukevilla palveluilla voidaan tarkoittaa esimerkiksi kotihoitoa, päivätoimintaa, liikunta- ja omaishoitajien tukipalveluita tai kuljetuspalvelua. Koska ikäihmiset tulevat asumaan omissa kodeissaan entistä pitempään, se merkitsee kotihoidon tarpeen lisääntymistä. THL:n tutkimusprofessori Anja Noron mukaan kotihoidon vahvistamiseksi tulisi hyödyntää henkilöstön asiantuntemusta ja arvioida asiakkaiden palvelutarpeet monipuolisesti; avainroolissa on palvelujen oikea-aikainen kohdentaminen. Olennaista on suunnata huomio kotihoidon prosessien kehittämiseen, jotta palvelujen antaminen kotiin onnistuisi entistä paremmin. (Karlsson 2014.) Kotihoidon palveluiden piiriin pääsee silloin, kun palveluntarve on olemassa. Vaikka kotihoidon palvelut ovat ennaltaehkäisevää työtä, meidän on kiinnitettävä huomio omaan rooliimme jo ennen kuin palveluntarve on olemassa. Ennaltaehkäisyn avaimet myös yksilön käsissä Vaikka kunnilla on velvollisuus järjestää riittävät palvelut asukkaille, haluan tuoda esille myös yksilön omaa vastuuta. Nykyään ihmisillä on runsaasti tietoa siitä, kuinka terveyttä, toimintakykyä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia tulisi edistää ja millaisia pitkän tähtäimen vaikutuksia sillä tulisi olemaan. Mutta koska meillä ei ole kykyä nähdä tulevaisuuteen, emme tiedä, millaisessa kunnossa olemme 80-vuotiaina. Ja jos terveys on säilynyt hyvänä koko työelämän ajan, harva meistä tulee silloin pohtineeksi, millainen vanhuus itseä odottaa. Vaikka ihminen on itse vastuussa omasta hyvinvoinnistaan, yhteiskunnan tarjoamilla palveluilla sitä edistetään ja tuetaan. Rahaa ei kuitenkaan ole käytössä loputtomasti ja silloin ollaankin ongelmien äärellä. Vaikka kunnissa tiedetään, millaisia palveluntarpeita kuntalaisilla on, raha ratkaisee. Niin kylmältä kuin se kuulostaakin. Kunnat joutuvat ottamaan lähtökohdaksi palvelukonseptien muokkaamisen ja uudelleen kehittämisen, ja samalla tarkastellaan, miten työntekoa voitaisiin tehostaa. Yhteiskunnan rooli palveluntarjoajana on meille itsestäänselvyys. Entä mikä on meidän roolimme, meidän vastuumme? Kun puhutaan ennaltaehkäisyn keinoista ikääntymisen tuomia toiminnanvajauksia vastaan, helposti ajatellaan, että se koskee vain eläkeikää lähestyvää väestöä. Tutkimuksia terveyttä edistävistä keinoista julkaistaan koko ajan: ”juo kahvia, se ehkäisee muistisairauksia!”, kun taas uusi uutinen kumoaa edellisen tiedot. Mielestäni kukaan ei voi tänä päivänä väittää, ettei tietoa terveyttä edistävistä menetelmistä ole tarpeeksi tarjolla. Oman hyvinvoinnin edistäminen ja terveen vanhuuden tavoitteleminen ovat mielestäni asioita, joihin meidän kaikkien tulisi pyrkiä jo tänään. Kaisu Kohola, geronomi ylempi amk-opiskelija, Metropolia ammattikorkeakoulu Lisätietoa Karlsson, M. 24.8.2014. Vanhusten kotihoitoa tärkeä vahvistaa. Verkkodokumentti. Tesso-lehti. Nironen, S. – Tebest, T. 10.2.2015. Ikääntyminen ajaa kuntien talouden kuralle – katso miten oma alueesi vanhenee. Verkkodokumentti. Yle-uutiset.
Vertaisryhmä tukee jälkihuoltonuorten itsenäistymistä
Lastensuojelun jälkihuollon tavoitteena on tukea nuorta ja hänen verkostoaan sijoituksen päättymisen jälkeen. Tällöin sosiaalityöntekijä laatii yhdessä asiakkaan ja hänen verkostonsa kanssa jälkihuoltosuunnitelman, johon kirjataan asiakkaan tarvitsemat palvelut ja tuki jälkihuollon aikana. Jälkihuoltosuunnitelmassa huomioidaan elämän eri osa-alueet, kuten asuminen, toimeentulo, koulutus/työ, läheisverkosto sekä mahdolliset hoitotahot ja yhteistyökumppanit. Oman työntekijän antamien arjessa selviytymiseen ja itsenäisen elämän taitoihin liittyvien neuvonnan ja ohjauksen lisäksi jälkihuollossa voidaan käyttää erilaisia psykososiaalisen tuen muotoja, joita on esimerkiksi vertaisryhmätoiminta (Taskinen 2010: 153). ”Jälkihuolto on portti siihen, mitä tulevaisuus tuo tullessaan” Siirtymävaiheet ja aikuistumiseen liittyvä vastuun kantaminen omasta elämästä saattavat olla erityisen vaikeita nuorille, jotka ovat eläneet haasteellisissa oloissa. Vaikeudet voivat näkyä sosiaalisen tuen ja verkostojen puutteena, opiskeluun liittyvinä vaikeuksina ja työelämäkokemuksen ja -valmiuksien puutteina, tunneperäisinä ja psyykkisinä vaikeuksina tai runsaana päihteiden käyttönä. Nuorten toimijuutta tutkineen Tarja Juvosen mukaan kyse ei ole yksistään nuoren yksilöllisistä ominaisuuksista vaan tilanteeseen vaikuttavat yhtä lailla olemassa olevat resurssit tai yhteiskunnalliset rakennetekijät. (Juvonen 2015: 31.) Mike Stein (esim. 2009) on kirjoittanut paljon nuorten siirtymävaiheista nuoruudesta aikuisuuteen nimenomaan sijaishuollosta itsenäiseen elämään siirtyvien nuorten aikuisten elämässä. Teksteissä todetaan, että sijaishuollossa asuneille tämä siirtymävaihe on usein lyhyt ja nopeatempoinen, jolloin nuoren siirtymä rajoitetusta sijaishuollosta täysivaltaiseen kansalaisuuteen voi olla varsin raju (Stein 2009: 31). Maritta Törrönen ja Teemu Vauhkonen ovat tutkimuksissaan löytäneet neljä itsenäistymisen kipukohtaa: 1) nuorella ei ole riittävästi taitoja huolehtia omasta kodistaan, 2) hän on menettänyt suhteensa sijaishuoltoon ja sukuunsa, 3) hänellä on vaikeuksia ylläpitää talouttaan ja selvitä vuokranmaksusta ja 4) hänen itsetuntonsa on alhainen. Nämä tekijät ilmenivät suhteessa luottamukseen, sillä nuorten luottamus läheisiin ihmisiin, yhteisöön ja yhteiskuntaan oli alhainen. (Törrönen – Vauhkonen 2012: 102.) Muutokseen tähtäävä ja hyvinvointia vahvistava työ ovat sosiaalityön peruslähtökohtia. Kansainvälisen sosiaalityön määritelmän (IFSW) mukaan sosiaalityö on paitsi muutostyötä, myös elämänhallintaa ja itsenäistymistä sekä ihmisten toimintavoimaa kasvattavaa ongelmanratkaisutyötä, joka rakentuu arvoperustaan, jolla edistetään ihmisoikeuksien ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden toteutumista (Väisänen 2011: 177–178). Vertaiskokemuksia peilaamalla nuori saa vahvistettua omaa identiteettiään Vertaisryhmä voi toimia nuorelle sekä konkreettisten että sosiaalisten taitojen harjoittelupaikkana. Ryhmässä tapahtuvan vuorovaikutuksen avulla nuorella on mahdollisuus kyseenalaistaa ja muuttaa käsitystä itsestään ja muista, jolloin tapahtuu nuoren identiteetin kehitystä ja uudelleen rakentumista. Ryhmässä opitaan toimimaan yhdessä neuvoteltujen normien mukaisesti ja omaksutaan kulttuurisia tapoja, normeja ja sääntöjä, jotka puolestaan tukevat nuoren itsenäistymistä. (Huovila 2013: 33–34.) Kaarina Mönkkönen on kirjoittanut, että jokainen uusi tilanne tarjoaa mahdollisuuden siirtyä totutusta roolista uuteen rooliin sekä testata omaksumiaan rooleja. Erilaiset roolit tukevat siten identiteetin rakentamisen mahdollisuuksia. Ryhmätoiminta voi Mönkkösen mukaan toimia myös vastavoimana nuoren mahdollisesti omaksumalle negatiiviselle ’itseään toteuttavalle ennusteelle’, jolloin nuori toimii muiden asettamin odotusten mukaisesti, ja jolloin poikkeavuus muodostaa leimaavan piirteen nuoren identiteetissä. (Mönkkönen 2007: 47–48.) On sanottu, että kertomalla tarinaansa muille, voi tulla tietoiseksi omista asioistaan ja havaita, miten tarina resonoi kuulijoissa. Ryhmässä on mahdollista etsiä ja löytää uusia näkökulmia, joita vasten peilata omia kokemuksiaan. Tutkijat puhuvat emansipoitumisesta ja liittävät sen identiteettityöskentelyyn. Kirsi Nousiaisen mielestä identiteettityöskentely ja emansipaatio ovat edellytyksiä muutokseen tähtäävässä sosiaalityössä ja niiden tulisi olla tavoitteina asiakasryhmien kanssa työskentelyssä (Nousiainen 2015: 101–102). Myös Susanna Hyväri näkee ryhmätoiminnan yhteyden emansipaatioon ja tiedostamiseen perustellen, että vertaisryhmätoiminnassa on mahdollista tuoda vapaasti esiin vaiennettuja ja piiloon jääneitä tilanteita ja tapahtumia. Hyvärin mukaan vertaiskokemusten peilaaminen luo mahdollisuuden omaksuttujen käsitystapojen ja näkemysten tutkimiseen ja uuden positiivisen identiteetin rakentamiseen (Hyväri 2005: 222–223.) Liisa Hokkasen ajatus emansipoitumisesta liittyy mahdollisuuteen saavuttaa parempi tilanne. Hänen mukaansa vertaisryhmässä on mahdollista toteutua subjektiuden ja tietoisuuden kasvamista, hallinnan- ja pystyvyydentunteen vahvistumista, sosiaalisen ja yhteiskunnallisen aseman kohentumista ja toimijuuden lujittumista. (Hokkanen 2014: 44.) Vertaisryhmään kuuluminen edistää nuoren osallisuutta Ryhmään kuuluminen ja jäsenyys yhteisöissä ja yhteiskunnassa edellyttävät hyväksyntää, mukaan ottamista ja luottamusta, jotta yksilön osallistumista ja voimaantumista voi tapahtua. Käytännössä tämä edellyttää sitä, että yksilöllä on sosiaalisesti merkityksellisiä ja tärkeitä suhteita tai jäsenyyttä erilaisissa ryhmissä (vrt. Raivio ja Karjalainen 2013). Vertaisryhmä voi toimia ”sosiaalisena liimana” eli sosiaalisiin toimintaympäristöihin kiinnittäjänä. Tässä kiinnittymisessä oleellisia tekijöitä ovat yhteistoiminnallisuus ja kollektiivinen intentionaalisuus, joka sitoo yksilöt yhteen ja toimii pohjana sosiaalisille ryhmille, suhteille ja vuorovaikutukselle (Tollefsen 2014: 90.) Osallisuudessa on keskeistä yhteenkuuluvuuden tunne sekä kokemus turvallisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta (Särkelä-Kukko 2014: 49). Vertaisryhmä voi näitä tunteita nuorelle mahdollistaa. Eila Jantusen mukaan useassa tutkimuksessa on tullut esiin se, että vertaisryhmään osallistujille merkityksellistä ovat olleet muun muassa tiedon saaminen toisilta samoin kokeneilta, mahdollisuus kuulua johonkin, kokemusten jakaminen, muiden auttaminen ja ongelmien selkiytyminen (Jantunen 2008: 25). Liisa Hokkanen näkee vertaisuuden olevan ihmisten keskinäistä samuutta jonkin asian, ominaisuuden tai elämäntilanteen suhteen ja vertaistuen olevan tästä yhteisyydestä kumpuavaa sosiaalista tukea ja autetuksi tulemisen rakennusainetta. Vertaistuki voi näin ollen olla voimaannuttavaa ja eheyttävää. (Hokkanen 2014: 71–72.) Vertaistuen voima on nimenomaan vertaisuudessa, jolloin yksilökohtaisen kokemuksen ainutlaatuisuus korostuu ja jakamisen kohteena ovat vertaisten erilainen elämänhistoria koetusta vertaisasiasta. Tämän kokemustiedon tekee erityiseksi se, että se on vertaisten kokemaa ja elämässä koeteltua. (Hokkanen 2014: 218–219.) Nuori on asiantuntija Tämä artikkeli perustuu opinnäytetyöhön, jossa tarkasteltiin harkinnanvaraisen jälkihuoltopäätöksen saaneille nuorille suunnattua vertaisryhmää ja ryhmän merkitystä siihen osallistuneille nuorille. Opinnäytetyöllä pyrittiin hakemaan vastausta siihen, miten ryhmämuotoinen tuki auttaa harkinnanvaraisen jälkihuoltopäätöksen saaneita nuoria oman elämänsä ja itsenäistymisensä alkuun ja mitä uutta työntekijät voivat oppia nuorten tukemisesta. Eräs opinnäytetyön nuorista kuvasi jälkihuoltoa porttina siihen mitä tulevaisuus tuo tullessaan pohtiessaan jälkihuollosta saamiaan palveluita. Portti-metafora on osuva. Ei ole yhdentekevää millaisin eväin nuori astuu portista ulos itsenäiseen elämään. Vertaisryhmätoiminta on tärkeä tuki nuorten itsenäistymisen tukemisessa. Ryhmämuotoisella tuella pystytään saavuttamaan sellaisia tavoitteita mihin yksilöllisellä työllä ei ole mitenkään mahdollista päästä. Vertaisryhmässä mahdollistuu samaistuminen muiden nuorten elämään, vertaisuuden kokemus, hyväksytyksi tuleminen vertaisten joukossa ja vastavuoroinen jakaminen. Tällaista sosiaalista tukea ei yksilötapaamisilla pystytä tarjoamaan, vaikka kuinka työntekijä pyrkisi omalla empaattisuudellaan asettumaan nuoren asemaan. Opinnäytetyön tuloksista ilmeni, että vaikka nuoret kokivat ryhmänohjaajien roolin tärkeäksi, nousi ”nuorilta nuorille” – tiedon saaminen selkeästi merkitykselliseksi. Merkittävää tässä oli paitsi vertaisilta saatu kokemustieto, myös kokemus siitä, etteivät he ole elämäntilanteidensa kanssa yksin. Lisäksi vertaisryhmässä mahdollistui lupa olla oma itsensä ilman leimautumisen pelkoa. ”Kyl se silleen vaikutti, et mulle tuli enemmän itseluottamusta kun sai sitä tukee ja silleen tunsi itsensä jotenkin hyväksytyksi, et ei kukaan silleen… niinku tuominnut sua.” Camilla Peltola, sosionomi (ylempi AMK) Tämä artikkeli pohjautuu opinnäytetyöhön: Peltola, Camilla 2016. Harkinnanvaraisen jälkihuoltopäätöksen saaneiden nuorten vertaisryhmä lastensuojelun avohuollossa. Metropolia Ammattikorkeakoulu, Sosiaalialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Opinnäytetyö on luettavissa sähköisenä ammattikorkeakoulujen www.theseus.fi –tietokannasta. Lähteet Hokkanen, Liisa 2014. Autetuksi tuleminen. Valtaistavan sosiaalisen asianajon edellyttämät toimijuudet. Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Rovaniemi: Acta Universitatis Lapponiensis 278. Huovila, Eija 2013. Identiteettiä rakentamassa – Alle 25-vuotiaiden helsinkiläisten nuorten kokemuksia perussosiaalityöstä. Sosiaalityön erikoistumiskoulutukseen kuuluva lisensiaatintutkimus. Marginalisaatiokysymysten sosiaalityön erikoisala. Sosiaalitieteidenlaitos. Helsingin yliopisto. Verkkodokumentti. Hyväri, Susanna 2005. Vertaistuen ja ammattiauttamisen muuttuvat suhteet. Teoksessa Nylund, Marianne – Yeung, Anne Birgitta (toim.) Vapaaehtoistoiminta. Anti, arvot ja osallisuus. Tampere: Vastapaino. Jantunen, Eila 2008. Osalliseksi tuleminen − masentuneiden vertaistukea jäsentävä substantiivinen teoria. Tampereen yliopisto, Lääketieteellinen tiedekunta, Hoitotieteen laitos. Lisensiaatintutkimus. Diakonia-ammattikorkeakoulun julkaisuja: A Tutkimuksia 18. Tampere: Juvenes Print. Juvonen, Tarja 2015. Sosiaalisesti kontrolloitu, hauraasti autonominen. Nuorisotutkimusverkosto / Nuorisotutkimusseura, Julkaisuja 165. Helsinki. Mönkkönen, Kaarina 2007. Vuorovaikutus – dialoginen asiakastyö. Helsinki: Edita Prima Oy. Nousiainen, Kirsi 2015. Yhteisöt pitkäaikaisasunnottomien elämänkuluissa ja emansipatorisessa identiteettityössä. Teoksessa Väyrynen, Sanna – Kostamo-Pääkkö, Kaisa – Ojaniemi, Pekka (toim.) Sosiaalityön yhteisöllisyyttä etsimässä. EU: United Press Global. Raivio, Helka – Karjalainen, Jarno 2013. Osallisuus ei ole keino tai väline, palvelut ovat! Osallisuuden rakentuminen 2010-luvun tavoite- ja toimintaohjelmissa. Teoksessa Era, Taina (toim.): Osallisuus – oikeutta vai pakkoa? Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 156. Tampere: Suomen yliopistopaino Oy – Juvenes Print. Verkkodokumentti. Stein, Mike 2009. Young people leaving care: transitions to adulthood. Teoksessa Petch, Alison (toim.): Managing Transitions: Support for Individuals at Key Points of Change. Bristol: The Policy Press. Verkkodokumentti. Särkelä-Kukko, Mona 2014. Osallisuuden eriarvoisuus ja eriarvoistuminen. Mistä puhumme, kun puhumme osallisuudesta? Teoksessa Jämsén, Arja – Pyykkönen, Anne (toim.): Osallisuuden jäljillä. Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry. Saarijärvi: Saarijärven offset 2014. Verkkodokumentti. Taskinen, Sirpa 2010. Lastensuojelulain soveltaminen. Helsinki: WSOYpro Oy. Tollefsen, Deborah 2014. Social Ontology. Teoksessa Montuschi, Eleonora – Cartwright, Nancy (toim.): Philosophy of Social Science: A New Introduction. Oxford: Oxford University Press. Törrönen, Maritta – Vauhkonen, Teemu 2012. Itsenäistyminen elämänvaiheena – osallistava vertaistutkimus sijaishuollosta itsenäistyvien nuorten hyvinvoinnista. SOS-Lapsikylä ry. Väisänen, Raija 2011. Toivon ja epätoivon rajapinnoilla - näkökulmana ehkäisevä päihdesosiaalityö. Teoksessa Ruuskanen, Petri T. – Savolainen, Katri – Suonio, Mari (toim.): Toivo sosiaalisessa. Toivoa luova toimintakulttuuri sosiaalityössä. EU: UNIPress.
Katriina Rantala-Nenonen
päätoimittaja
Lehtori, YTM
katriina.rantala-nenonen@metropolia.fi
p. 040 641 8303
Hilla Niemi
koulutussuunnittelija
hilla.niemi@metropolia.fi
p. 050 567 8049
Eveliina Korpela
Lehtori:suomen kieli ja viestintä, FT
eveliina.korpela@metropolia.fi
p. 040 641 8336
Toimituskunta toimittaa blogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Uudistuva sosiaalialan osaaminen –blogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.6.2018.
Ammatillinen koulutus asiakaslähtöisyys Asiakkaan oikeudet Ehkäisevä lastensuojelu Eija Raatikainen empatia Etiikka Henkilökohtainen budjetointi hyvinvointi Hyvinvointipolitiikka ikäihmiset Kasvatus Kehitysvammaisten palvelut Kelpoisuusehdot Kotihoito Koulu Lapsiperheiden palvelut Lastensuojelu Maahanmuuttaja Metropolia ammattikorkeakoulu Moniammatillinen yhteistyö nuoret Nuorten hyvinvointi Opinnäytetyöt Osaaminen Osallisuus Perhepolitiikka Päivähoito Sirkka Rousu Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaaliala sosionomi Sosionomi ylempi AMk-tutkinto Sote-uudistus Syrjäytyminen Työhyvinvointi Työllisyys Työttömyys Vaikuttavuus valinnanvapaus Vanhemmuus Varhaiskasvatus vuorovaikutus Yhdenvertaisuus Ylempi amk-tutkinto