Vuosi: 2014
MIKÄ IHMEEN OSALLISUUS?
Nuorten osallisuus on ajankohtainen aihe ja sosiaalialan arkityössä sekä mediassa keskustelua herättävä käsite. Työskentelemme sosiaaliohjaajina lastensuojelussa sekä päihde- ja psykiatriapäihdepalveluissa, jossa osallistava työote on päivittäistä. Teemme opinnäytetyömme nuorten osallisuuteen liittyen ja viimeiset kuukaudet olemme syventyneet sen vuoksi tähän käsitteeseen enemmän. Halusimmekin tässä blogissa tuoda omia ajatuksia ja heränneitä kysymyksiä esille. Koimme hyvin houkuttelevaksi lähteä pyörittelemään käsitettä ”osallisuus” ja pohtia sen ymmärrettävyyttä erityisesti nuorten maailmassa. Nuorten osallisuuden vahvistaminen näyttäisi olevan käsite, joka esiintyy aktiivisesti niin mediassa kuin yhteiskunnan eri kehittämisohjelmissa. Osallisuus on esillä muun muassaJyrki Kataisen hallitusohjelmassa, Nuorisotakuussa, Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisessa Kaste-kehittämisohjelmassa sekä tämän vuoden alusta tulleessa koulurauhapaketissa, joka on osa koulurauhan lakiuudistusta. Pohdimme miten paljon nämä kehittämispaketit kulkeutuvat nuorison tietoisuuteen ja miten paljon nuoret itse osallistuvat yleiseen keskusteluun osallisuudesta? Osallisuus on käsite, joka on selkeästi esillä aikuisten ja etenkin sosiaalialan työntekijöiden keskuudessa, mutta onko se käsite, jonka nuoret voivat omaksua itselleen? Erityisopettaja Pirkko Eerola-Pilvi kirjoittaa Helsingin Sanomissa (HS 19.2.2014) osallisuus sanan merkityksestä nuorille ja pohtii miten hienolta kuulostava termi käytännössä kuitenkaan ei näy nuorten arjessa. Ymmärrämme mitä hän ajaa kirjoituksellaan takaa, mutta emme kuitenkaan täysin allekirjoita tätä väitettä. Näemme osallisuuden olevan osa nuorten kanssa tehtävää työtä, vaikka työhön ei aina yhdistetä sanaa osallisuus.Mielestämme osallistava työote on näkyvissä esimerkiksi koulumaailmassa koulusosionomien työotteessa. Osallisuus käsitteenä: onko se ymmärrettävä? Löytyykö osallisuus käsitteelle selkeämpää korvaavaa termiä?Tomi Kiilakoski sekä Juha Hämäläinen tuovat esille, että nuorten osallisuuden vahvistaminen on toisin sanoen syrjäytymisen ehkäisyä ja huono-osaisuuden lievittämistä. (Kiilakoski 2007: 11-12; Hämäläinen 2008: 15.) Sanana osallisuus on kuitenkin positiivisempi kuin ”syrjäytymisen ehkäiseminen”, joka voidaan nähdä melko leimaavana ja negatiivisena käsitteenä.Joten samasta asiasta voidaan puhua positiiviseen sävyyn negatiivisen ilmaisun sijasta. Sosiaalialan työtä tehdessä on luonnollisempaa käyttää käsitettä osallisuus. Onko edes mahdollista löytää yhteistä kaikkien ymmärtämää käsitettä viittamaan osallisuuteen, sillä kukin kokee osallisuuden eri tavoin? Osallisuutta tutkinut Anu Gretschel tuo esille väitöskirjassaan ”Kunta nuorten osallisuusympäristönä”, että osallisuus on jokaisen oma kokemus. (Gretschel 2002: 90-91, 179.) Onkin vaikeaa löytää kaikkien suuhun sopivaa sanaa ja vielä siten, että kaikki ymmärtäisivät sanan tarkoituksen samalla tavalla. Voisiko nuoria osallistaa käytettävien ammattikäsitteiden kehittämisessä, jotta käsitteistä saataisiin ymmärrettäviä kaikille osapuolille eikä vain ammattilaisille? Aikuisten rooli nuorten osallistamisessa Nuorten luonnollisia verkostoja ja kasvuympäristöjä ovat koulu, nuorisotalot, harrastustoiminnat sekä perhe ja muut sosiaaliset suhteet. Näiden kaikkien tulisi tukea nuoren osallisuutta automaattisesti ja konkreettisella tasolla. Nuorten vertaissuhteet ovat luonnollisia osallistavia sosiaalisia ympäristöjä, mutta myös aikuisten tulisi näyttää omalla toiminnallaan osallisuuden tärkeys ja ottaa nuoret tasa-arvoisesti huomioon ja käydä avointa vuoropuhelua heidän kanssaan. Elokuussa 2014 voimaan tuleva oppilas- ja opiskelijahuoltolaki painottaa ennaltaehkäisevää ja yhteisöllistä työotetta. Uudistuvassa laissa tuodaan esille myös oppilaiden osallisuus ja osallistaminen muun muassa ongelmien ehkäisyssä.Koemme sen sosionomeina hyväksi ja näemme, että sosionomit koulussa ovat yksi tekijä, joka mahdollistaa tavoitteen. Oppilashuoltolaissa kirjoitetaan, että kaikkien oppilaiden osallisuutta tulee vahvistaa ja kaikilla oppilailla on mahdollisuus osallistua ja kehittää koulun toimintaa sekä ilmaista oma mielipiteensä. Koulurakenteissa on käytössä jo erilaisia foorumeita, joissa nuorille annetaan mahdollisuus vaikuttaa koulun asioihin, esimerkiksi oppilashuolto, tukihenkilötoiminta ja oppilaskunta. Mielestämme pitäisi kiinnittää erityisesti huomiota nuoriin, jotka ovat hiljaisempia ja vetäytyvät yhteisestä toiminnasta. Nuorten osallistumisen toteutumisessa aikuisten ja nuorten välinen vuorovaikutus suhde on herkkä, koska aikuisella on aina vastuu alaikäisestä lapsesta ja lapsen osallisuudella on rajansa. Aikuiset määrittävät rajat, joiden sisällä osallisuus ja vaikuttaminen ovat mahdollista. Mutta samoinhan aikuisten osallisuutta määrittävät yhteiskuntarakenteet eli nuoren osallistaminen on kasvattamista ja siihen kasvetaan. (Hämäläinen 2008: 32; Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013.) Jaana ja Niina, sosionomi Ylempi AMK-opiskelijoita Lisätietoa Gretschel, Anu 2002: Kunta nuorten osallisuus ympäristönä; Nuorten ryhmän ja kunnan vuorovaikutussuhteen tarkastelu kolmen liikuntarakentamisprojektin laadun arvioinnin keinoin. Jyväskylä: Jyväskylä University Printing House. Helsingin Sanomat 19.2.2014 mielipide Hämäläinen, Juha 2008. Nuorten osallisuus. Sosiaalipedagoginen aikakauskirja. Vuosikirja 2008. Kuopio: Kopijyvä. Kiilakoski, Tomi 2007. Johdanto: Lapset ja nuoret kuntalaisina. Teoksessa Gretschel, Anu – Kiilakoski Tomi (toim.) 2007: Lasten ja nuorten kunta. Helsinki: Hakapaino Oy. Opetushallitus 2013: Verkkouutinen. Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013.
Ylemmän korkeakoulututkinnon opiskelun ja työelämän yhteensovittaminen
Ylempi ammattikorkeakoulututkinto (YAMK) on tarkoitettu jo työelämässä toimiville, aiemmin ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneille ja henkilöille, jotka haluavat syventää omaa asiantuntijuuttaan. Ylempi ammattikorkeakoulu antaa valmiuksia teoreettisen tiedon lisäksi mm. oman työn asiantuntijuuden syventämiseen käytännön työssä ja asiantuntijuuden kehittämiseen. Opinnot ovat työelämälähtöisiä ja ne on mahdollista suorittaa työn ohessa. Työskentelemme vakituisissa työsuhteissa suuren kaupungin sosiaali- ja terveydenhuollossa ja olemme aloittaneet ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnot syksyllä 2013. Kaupungin strategioihin on kirjattu mm. henkilöstön yhdenvertainen kohtelu ja tuki. Yhdenvertaisuuden lisäksi henkilöstöä kannustetaan kouluttautumaan ja etenkin johtamista vahvistetaan esimieskoulutuksilla. Kaupungin strategian mukaan henkilöstöä sitoutetaan, motivoidaan ja palkitaan hyvistä työsuorituksista. Se, kuinka edellä mainittu strategia toteutuu työelämässä oikeasti, on aivan muuta. Todellisuus on se, että työn ohella opiskeleminen tarkoittaa kohdallamme sitä, että kaikki lähiopetuspäivät ovat omalla ajalla tehtäviä eli palkattomia vapaita tai vuosilomapäiviä. Se, että opiskelemme omalla ajallamme, on vaikuttanut lisäksi siihen, että osaltamme ovat kielletty kaikki työnantajan järjestämät omat koulutukset, joita jokaisella tulisi olla oikeus käyttää kymmenen päivää vuodessa. Teemme kaikki opintoihin liittyvät tehtävät ja opinnäytetyön tutkimuksen työnantajallemme. Tehtävien ja tutkimusten avulla on mahdollista kehittää työtämme. Näitä ei huomioida, eikä palkita mitenkään. Aiheesta on keskusteltu lähiesimiehen kanssa sekä oltu yhteydessä hänen esimieheensä ilman vastausta. Ylemmän korkeakoulututkinnon opinnot ja työelämälähtöisyys eivät siis kohtaa. Positiivista tässä on se, että asiaa selvitellessämme olemme huomanneet, että koko kaupungin tasolla olisi hyvinkin paljon kehitettävää ja parannettavaa jotta strategiat toteutuisivat. Hienoa, että asioista kirjoitetaan ja mietitään organisaatiossa mutta kuinka nämä kohtaavat käytännön, siinä olisi paljon pohdittavaa? T & T, ovat kaupungin sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöitä ja sosionomi ylempi amk -opiskelijoita Lisätietoa Kaupungin strategia
Oman elämänsä päähenkilöksi
Sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan uutta lakia itsemääräämisoikeudesta ja rajoitustoimenpiteiden käytön edellytyksistä sosiaali- ja terveydenhuollossa. Uusi laki koskettaa lähes kaikkia sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaita. Rajoitustoimenpiteitä voi soveltaa esimerkiksi kehitysvammaiseen, muistisairaaseen tai aivovamman saaneeseen henkilöön, jonka toimintakyky on alentunut niin, ettei hän kykene ymmärtämään käyttäytymisensä seurauksia (Paavilainen – Vuorinen 2013). Tavoitteena on edistää asiakkaan ja potilaan itsemääräämisoikeutta, sekä ennaltaehkäistä ja vähentää rajoitustoimenpiteiden käyttöä. Erityisesti kehitysvammahuollossa ollaan tämän vuoksi muutosten edessä. Taustalla on YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista, joka on 2000-luvun ensimmäinen kattava ihmisoikeusjulistus. Se hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa 2006 ja Suomi oli ensimmäisten maiden joukossa allekirjoittamassa sitä vuonna 2007. Julistuksen ratifiointi on kuitenkin jäänyt kesken. Valtakunnallisen sosiaali- ja terveydenhuollon eettisen neuvoston Etenen pääsihteeri, ylilääkäri Ritva Halila totesi Sillalla-seminaarin puheenvuorossaan 7.2.2014 Suomen toteuttavan tämän ratifioinnin tarkastelemalla julistuksen asiakohtia yksi kerrallaan ja varmistaen, että julistuksessa todetut asiat ovat todennettavissa lainsäädännön tasolla. Lainsäädännön puutteellisuus on tähän asti estänyt voimaansaattamisen, koska mm. rajoitteiden käytöstä on kirjattu ympäripyöreästi. Nyt lainsäädäntöön kirjattaisiin julistuksen keskeiset asiat vammaisten henkilöiden oikeuksista ja ihmisarvosta. Miten rajoitustoimenpiteet toteutuvat käytännössä? Voimaan tullessaan uusi laki tuo haasteita käytäntöön. Uusi lakiehdotus antaa aiempaa laajemmat oikeudet ammattihenkilöille toteuttaa rajoitustoimenpiteitä kotona, vaikka lain alkuperäisenä tarkoituksena oli vähentää rajoitustoimenpiteiden käyttöä. Haasteita tämä tuo myös vanhuspalveluihin, jossa suurimpana tavoitteena on tällä hetkellä kotona asumisen lisääminen. Laki antaa liian suuren liikkumavaran rajoittuneen asiakkaan vallankäytölle. Vallankäyttöä kotioloissa on erityisen vaikea valvoa, toteaa Invalidiliiton lakimies Elina Akaan-Penttilä. (Akaan-Penttilä 2013) Asiasta tehdyt selvitykset ovat karua luettavaa. Valviran selvityksen perusteella ympärivuorokautisessa palveluissa asiakas saa itse päättää eniten sosiaalisesta kanssakäymisestään (esim. ystävistään), osallistumisesta asuntonsa tai huoneensa sisustamiseen ja TV:n katselusta. Jollakin tavalla säädellympää oli sängystä nouseminen aamulla, välipalan syöminen ja yksilöllinen asiointi (esim. kaupassa käyminen). Eniten asioita, joista asiakas ei koskaan päättänyt itse, oli sähköpostin ja internetin käyttö sekä oman huoneen lukitseminen. (Valvira, s. 26) Itsemääräämisoikeuteen ja perimmiltään ihmisarvoon liittyvää näkökulmaa voidaan pohtia Sillalla -seminaarissa kerrotun neliraajahalvaantuneen miehen tarinan pohjalta. Kyseessä on henkilö, joka on täysin avustajan varassa useimmissa päivittäiseen elämään liittyvissä asioissa. Näin ollen hän menee nukkumaan silloin kun avustajan työpäivä loppuu, ja nousee ylös sängystään, kun avustaja tulee aamulla paikalle. Voidaan kysyä, määrittelevätkö asiakkaan omat toiveet hoidon ajan ja sisällön, vai kenties kuntien rajalliset resurssit? Toteutuuko tässä tapauksessa henkilön itsemääräämisoikeus ja aidosti ihmisarvoinen elämä? Uuden lain tultua voimaan meidän on hyvä olla kriittisiä myös omaa työtämme kohtaan. Meidän tulisi jälleen muistuttaa itseämme itsemääräämisoikeudesta, jonka tulisi ohjata työtämme tälläkin hetkellä. Erityisen tärkeää on nostaa tarkasteluun se, miten asiakkaan elämää määrittää organisaatioiden palveluprosessit ja henkilöstön omat toiveet, työtavat ja tarpeet tehdä työtä. Sosiaalialan ammattilaisten tulee kysyä itseltään, kuinka voimme mahdollistaa asiakkaalle omannäköinen, omien toiveiden ja tarpeiden pohjalta nouseva hyvä elämä. Meidän tehtävämme on ensisijaisesti auttaa. Laura ja Maria, sosionomi ylempi amk-opiskelijoita Lisätietoa Akaan-Penttilä Elina 2013. Uusi itsemääräämisoikeuslaki mahdollistaisi sosiaalipalvelujen hoitohenkilökunnan vallankäytön asiakkaan kotona. Verkkodokumentti. Konttinen Juha-Pekka 2013. YK:n vammaissopimuksen ratifiointi lähestyy. Verkkodokumentti. Paavilainen, Mika – Vuorinen Virpi 2013. Itsemääräämisoikeuslaki painottaa ennakointia ja rajoitusten käytön vähentämistä. Verkkodokumentti. Sosiaali- ja terveysministeriö 2013. Itsemääräämislaki painottaa ennakointia ja rajoitusten käytön vähentämistä. Verkkodokumentti. Suomen YK-liitto: YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista ja sopimuksen valinnainen pöytäkirja 2006. Verkkodokumentti. Valvira 2013. Itsemääräämisoikeuden toteutumisessa puutteita sosiaalihuollon ympärivuorokautisissa palveluissa. Verkkodokumentti.
Uusi varhaiskasvatuslaki – mieluummin huolella kuin kiireellä
Uutta varhaiskasvatuslakia odotetaan jo kuumeisesti. Lakia valmistelevan työryhmän oli määrä jättää lakiesitys hallitukselle helmikuussa 2014. Työryhmä ei kuitenkaan taida saada työtään valmiiksi määräaikaan mennessä, vaan kokoontunee jatkamaan työskentelyä vielä maaliskuun aikana. Useat kansanedustajat ja mm. Lastentarhanopettajaliitto ovat tyrmistyneitä ja hämmentyneitä, sillä varhaiskasvatuslaki ei ole keväällä annettavien lakiesitysten listalla. Viivästymiseen on otettu napakasti kantaa ja opetusministeri Krista Kiurua on vaadittu pitämään aikataulusta kiinni ja tuomaan varhaiskasvatuslain eduskuntaan kevään 2014 aikana. Puheet lain vesittymisestä ovat mielestäni turhan hysterian lietsomista. Työryhmän on työskenneltävä nyt ripeästi, jotta uusi laki voisi astua voimaan vajaan vuoden päästä tammikuussa 2015. Kuten useasti on todettu, 40 vuoden ikään varttunut nykyinen laki ei vastaa nykypäivän tarpeita ja sen uudistamistarve on tunnustettu. En kuitenkaan ihmettele, että työryhmän on mahdollisesti kokoonnuttava vetämään kantojaan yhteen vielä kertaalleen. Varhaiskasvatuslaki on pakettina varsin laaja ja iso. Julkinen keskustelu uuden varhaiskasvatuslain ympärillä on ollut kiivasta. Tietyt aiheet, kuten esimerkiksi subjektiivinen päivähoitooikeus, lapsen hoitopäivän enimmäispituuden sekä ryhmäkoon enimmäismäärän rajaaminen ovat aiheuttaneet niin asiakaskunnassa kuin virkamiestasolla keskustelua ja mielipiteiden vaihtoa. Tiukkaa vääntöä lain sisällöstä käydään myös eduskunnassa. Lähtäkohta kasvatukseen Työskentelen lastentarhanopettajana yli 3- vuotiaiden lasten ryhmässä. Varhaiskasvatuslakia valmisteltaessa puhutaan pedagogisesta kasvatuksesta. Alle 3- vuotiaiden kasvatuksen perustan luovat perustarpeista huolehtiminen, syli ja läheisyys. Yhtä lailla myös 3-5- vuotiaiden lasten kasvatukseen kuuluvat lämpö, hellyys ja huomioiminen. Lapsen huomioiminen ja kannustus kaikissa arjen tilanteissa rakentavat lapsen minäkuvaa ja itsetuntemusta pala palalta. Aikuisen on oltava saatavilla ja tavoitettavissa. Lapsella on tarve tulla huomatuksi ja hyväksytyksi omana itsenään. Tärkeä kysymys on, miten mahdollistamme jokaiselle lapselle tämän yksilöllisen kasvun ja kehityksen tukemisen? Joku raja! Päivähoidossa käytettävä suhdeluku määrää lasten ja ammatillisen kelpoisuuden omaavien kasvattajien määrän ryhmässä. 1990- luvun alussa päivähoidossa luovuttiin ryhmän enimmäiskoon määrittelystä ja siirryttiin nykyiseen kasvattajien ja lasten väliseen suhdelukuun. Suhdeluvun määräämänä yhtä kasvattajaa kohden saa olla alle 3- vuotiaiden ryhmässä neljä lasta ja yli 3- vuotiaiden ryhmässä seitsemän lasta. Ryhmässäni on tällä hetkellä 22 lasta ja kolme kasvattajaa. Nykyisessä laissa ei määritellä lapsiryhmän enimmäiskokoa. Todellisuudessa suhdeluvuista saa poiketa, jos ryhmässä on lapsia joiden keskimääräiset hoitopäivät ovat jatkuvasti vähäisemmät kuin toimintapäivät päivähoidossa. Tämä toteutuu silloin, kun lapsella on säännöllisesti toistuvia vapaapäiviä. Varhaiskasvatus on nykypäivänä liian raakaa matematiikkaa, jolloin mm. esittämäni kysymys lapsen yksilöllisestä huomioimisesta jää valittavasti toissijaiseksi. Liian suuret ryhmäkoot huolestuttavat vanhempia, mikä ilmenee tuoreessa Opetus- ja kulttuuriministeriön Vaikuta varhaiskasvatukseen -kyselystä. Seuraan tilannetta huolestuneena. Keväällä 2012 Lastensuojelun keskusliitto ja Kasvunportti kysyivät varhaiskasvatuksen ammattilaisilta heidän mielipidettään varhaiskasvatuslain kehittämisestä. Vastauksissa toistuvat pohdinnat ryhmäkoon määrittelyn tarpeesta. Vastaajista noin 57 % oli sitä mieltä, että alle 3- vuotiaille sopivin ryhmäkoko olisi 8-10 lasten ryhmässä, jossa on kolme kasvattajaa. Reilu 40% vastaajista oli sitä mieltä, että sopivin ryhmäkoko yli kolmivuotiaiden ryhmässä, jossa on kolme kasvattajaa, olisi 14-16 lasta. Päiväkotien ryhmäkokokatto jakaa mielipiteitä niin eduskunnassa kuin sivistyslakivaliokunnassa. Ajankohtainen kakkonen (29.1.2014 TV 2) kysyi sivistysvaliokunnan jäseniltä, pitäisikö päivähoidossa rajata lapsiryhmän koko. Lapsiryhmän koon rajaamista kannatti 11 sivistysvaliokunnan jäsentä, joka tarkoittaa sivistysvaliokunnan vahvaa kannatusta. Mielestäni yksi tärkeimmistä ja viisaimmista investoinneista tulevaisuuteen olisi, että uudessa laissa rajataan lasten enemmäismäärä. Pienemmät lapsiryhmät tukisivat lasten yksilöllistä kasvua ja sosiaalisten taitojen kehittymistä. Kasvattajat pystyisivät entistä paremmin huomioimaan ja vastamaan lasten tarpeisiin, mikä tarjoiaisi tukevat eväät mm. lapsen minäkuvan kehittymiselle ja elinikäiselle oppimiselle. Helsingin yliopiston kasvatustieteiden tohtori Erja Rusasen mielestä lapsen etu ei voi toteutua, jos ryhmäkoko on liian suuri. Ryhmäkokokatto on saatava sitovaksi! Vilma, sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa Lastensuojelun keskusliitto 2012. Yle Uutiset 2014. Varhaiskasvatuslaki. Opetus- ja kulttuuriministeriö 2014. Lastentarhanopettajaliitto 2014.
TOIMEENTULOTUEN PERUSOSAN SIIRTÄMINEN KELAAN
Viime aikoina on taas noussut puheenaiheeksi toimeentulotuen perusosan siirtäminen Kelaan. Aihetta on käsitelty eri tiedotusvälineissä sekä asiaan ovat ottaneet kantaa kansanedustajat kuin alalla työskentelevät ammattilaiset. Talentia teetti helmikuussa 2014 toimeentulotukityössä oleville jäsenilleen kyselyn toimeentulotuen siirtämisestä Kelaan. Kyselyn avulla haluttiin saada selville työntekijöiden näkemyksiä toimeentulotuen muutostilanteesta. Odotan mielenkiinnolla kyselytulosten julkistamista. Kuntien tehtävien ja velvoitteiden arviointi Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) laati Valtionvarainministeriön ohjeiden mukaisesti kuntien velvoitteiden ja tehtävien vähentämisen ministeriökohtaisen toimintaohjelman 30.9.2013. Esitys koski kuntien lakisääteisten tehtävien ja velvoitteiden vähentämistä, niin että kansantaloudelle asetettu vähennystavoite vuoden 2017 tasolla saavutetaan koko julkisen talouden kestävyyttä tukevalla tavalla. Tavoitteena on 545 miljoonan euron vähennys kuntatalouden toimintamenoista. Toimeentulotuen perusosan laskennan siirto Kelaan on yksi STM:n ohjelman toimenpide-esitys. Hallitus tekee arvion toimeentulotuen muutoksista ja siirrosta maaliskuussa 2014. Hallituspuolueilla on asiasta eriäviä kannanottoja. Vasemmisto, Keskusta ja Vihreät kannattavat siirtoa ja Sdp ja Kokoomus ovat olleet siirtoa vastaan. Perusteluja Kela-siirron puolesta Toimeentulotuen perusosan siirtämistä Kelaan on perusteltu tasavertaisuuden periaatteilla, kustannussäästöillä, byrokratian vähenemisellä ja nykyistä yksinkertaisemmalla käsittelyllä. Sosiaalityöntekijöiden työkuormitus nähdään kunnissa suurena. Toimeentulotuen perusosan siirtäminen Kelaan mahdollistaisi kunnissa tehtävien uudelleen organisoinnin niin, että ennaltaehkäisevään ja pitkäjänteisempään asiakaskohtaiseen sosiaalityön tekemiseen olisi entistä paremmin mahdollisuuksia. Perusosan siirtämisestä Kelaan on tehty kuntakokeiluja vuonna 1995 - 1997. Tulokset olivat myönteisiä. Käsittelyajat lyhenivät, etuusprosessit yhtenäistyivät ja kansalaiset olivat tyytyväisiä. Viimeisin kuntakokeilu oli Vantaalta, jossa oli mukana noin 500 asiakasperhettä. Kokemukset olivat hyviä. Perusteluja siirtoa vastaan Sosiaalityön näkökulmasta toimeentulotuki nähdään kiinteänä osana sosiaalityötä. Toimeentulotuen tehtävä on asiakkaan moninaisessa elämäntilanteessa tukeva ja tasapainottava tekijä. Toimeentulotuella voidaan parantaa asiakkaan elämänhallintaa ja lisätä aktiivisuutta oman elämän suhteen. Asiakkaalla on mahdollisuus saada sosiaalityöntekijältä monipuolista tukea, neuvoa ja ohjausta elämäntilanteeseensa. Kelan virkailija tuskin ohjaisi asiakasta muissa elämään liittyvissä asioissa. Osa näkee, että siirto syrjäyttäisi toimeentulotuen asiakkaita vielä enemmän. Apua tarvitsevia ei tavoitettaisi ja ihmiset jäisivät ilman tarvittavaa tukea. Tehtävän siirto muuttaisi myös toimeentulotuen myöntämiseen kiinteästi liittyvää aktivoivan työllistymisen tavoitetta, jossa kunnan toimenpitein on tuettu aktiivista työmarkkinaosallisuutta. Siirto Kelaan saattaisi myös vähentää alan työpaikkoja ainakin jonkin verran. Harkinnanvarainen toimeentulotuki säilyisi edelleen kunnan sosiaalityön välineenä. Joten kahden luukun periaate säilyisi edelleen suurella osalla asiakkaista. Johtopäätöksiä Toimeentulotuen perusosan siirtäminen Kelaan herättää monenlaisia mielipiteitä. Alalla toimivat työntekijät näkevät siirron suurimmaksi osaksi huonona. Kuntakokeilujen myönteiset tulokset puolestaan puoltaisivat siirtoa Kelaan. Työskentelen itse sosiaaliohjaajana toimeentulotukityössä ja oma näkemykseni on kahtalainen. Voin ymmärtää kaikki yllä esitetyt näkemykset siirron puolesta ja vastaan. Jos siirto Kelaan aidosti ja oikeasti lisäisi ennaltaehkäisevää ja pitkäjänteistä sosiaalityötä, näkisin siirron hyvänä, koska nykyisellään pitkäjänteiseen muutokseen tähtäävään sosiaalityöhön ei tahdo löytyä resursseja. Jos taas siirron seurauksena on asiakkaiden ongelmien ja elämäntilanteiden paheneminen, ei siirto silloin olisi hyvä. Toimeentulotuen perusosan siirtäminen Kelaan ei ainakaan saisi passivoittaa asiakkaita entisestään. Siirron näkökulma tulee olla asiakaslähtöinen. Jos siirto tapahtuu, niin toimintamallin ympärille tulee luoda riittävän hyvä "turvaverkosto". Eri tahojen tulee tehdä aktiivista ja avointa yhteistyötä asiakkaan parhaaksi. Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä hallitus päättää asian suhteen. Jos Kela siirtoon lähdetään, niin silloin Helsingin pitää olla kuntakokeilussa mukana. Näin saataisiin tietoa siitä, miten siirto toimii suuressa kaupungissa, jossa asiakaskuntaa on paljon ja se on hyvin moninaista. Satu, sosionomi ylempi amk-opiskelija. Kirjoituksen lähteet: Sosiaalinentekijä-blogi STM:n ehdotukset kuntien tehtävien vähentämisestä
HUUMEHOITOA TARVITAAN
Kaksi entistä huumeiden käyttäjää kirjoittivat Helsingin sanomissa 18.1.2014 huolestaan korvaushoidon yleistymisestä ja laitoskuntoutuksen vähenemisestä (HS) taloudellisten säästöjen takia Helsingissä. Huoli on aiheellinen. Toivon viisautta päättäjiltä siinä, että erilaiset hoitopolut turvataan ja päihderiippuvaisten hoitoonohjauskäytäntöjä helpotetaan. Kuntoutuksesta leikkaaminen ei ole järkevä investointi inhimillisesti ajateltuna. Etenkin tällä huoltosuhteella, jokaisen ihmisen potentiaalia, myös päihderiippuvaisten tarvitaan työelämässä. Syrjäytymisen vastakohta on osallisuus, ja kun torjumme syrjäytymistä lisäämme yhteiskunnallista osallisuutta. Syrjäytymisen vastaisessa taistelussa tarvitsemme korjaavaa työotetta siinä, missä ennalta ehkäisevääkin. Tähän työhön investoiminen, maksaa itsensä monin verroin takaisin niin inhimillisesti kuin taloudellisesti. HOITOMOTIVAATIO KASVAA SISÄLTÄPÄIN Monille päihderiippuvaisille hoitoon lähtö ei ole vaihtoehto. Moni on tottunut elämään päihdemaailmassa. Kuten kaikille ihmisille, myös päihderiippuvaiselle elämänmuutoksen tekeminen jo ajatuksen tasollakin on vaikeaa. Etenkin, jos on aina elänyt niin, että läheiset ovat päihderiippuvaisia ja eikä tunne ketään, joka eläisi ilman päihteitä. Päihteetön elämä ja siihen tarvittava elämän muutos ovat tuolloin aivan tuntematonta. Joskus motivaatio syttyy yllättäen ja elämä muuttuu arvokkaaksi. Joskus sitä ei synny ja elämä päättyy. Huumeiden käytössä kyse on elämästä ja kuolemasta. On mahdoton määrittää, koska on oikea aika hakeutua hoitoon ja pitääkö hoito aloittaa nyt, heti vai viikon päästä, jotta saadaan parhaita mahdollisia tuloksia. Hoitopolut ja tulokset vaihtelevat riippuen ihmisestä. On tärkeä muistaa, että huumekuntoutus on se lääketieteenala, johon ei ole yksiselitteisiä ratkaisuja. KOHTI KUNTOUTUMISTA Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan parhaimmillaan hoidon myötä huumeidenkäyttö ja rikosten tekeminen voi loppua kokonaan, elämäntilanne rauhoittua ja potilaat pääsevät kiinnittymään opiskelu- ja työelämään ja kannatteleviin ihmissuhteisiin (THL). On parempi, että ihminen pääsee korvaushoitoon ja elämän syrjään kiinni, kuin että hän olisi osa rikollista päihdemaailmaa. Päihtyneenä ja päihteitä tarvitessaan päihderiippuvainen tekee asioita, joita ei selvänä tekisi ja on usein vaaraksi itselleen ja ajoittain myös ympäristölleen. Korvaushoitoon pääsy Helsingissä ei ole helppoa. Korvaushoitoprosessi lähtee liikkeelle asiakkaan omalta päihdepoliklinikalta, jossa lääkärin tulee tehdä lähete korvaushoidon tarpeen arviointia varten. Tämän jälkeen tehdään esiarvio, johon asiakas voi päästä tai olla pääsemättä. Esiarvion jälkeen alkaa korvaushoidon tarpeen arviointi, jonka yhteydessä käydään läpi asiakkaan päihdehistoria, elämäntarina, hoitohistoria, otetaan laboratoriokokeita ja huumeseuloja. Arvion jälkeen asiakas joko arvioidaan korvaushoitoon kelpaavaksi tai hoitoa jatketaan omalla päihdepoliklinikalla. Mikäli asiakas arvioidaan korvaushoitokelpoiseksi, hänet asetetaan hoitojonoon. Prosessi saattaa kestää 3-6 kuukauteen, mikäli asiakas on sitoutunut ja tulee aina sovitusti ajoilleen. Korvaushoitoa säädetään lainsäädännöllä ja se on vaativa hoitomuoto. Korvaushoitoon ei pääse ilman vierotushoitoyritystä. Kun asiakas pääsee hoidon piiriin, asiakkaan tulee hakea lääkkeensä säännöllisesti. Jos ihminen pääsee irti haitallisesta elämäntyylistään korvaushoidolla, hyvä niin. Jos ei, niin mikäli korvaushoito vähentää huumeista ympäristölle aiheutuvia haittoja, sekin on hyvä. Väitän, että korvaushoito yhdessä muun terveysneuvonnan kanssa on toiminut ehkäisten mm. Hiv:n leviämistä. Tärkeää on ohjata päihderiippuvaiset hoidon piiriin ja sitä kautta tukea heitä kuntoutumisessa. Parasta olisi se, jos päihderiippuvaiset pääsevät irrottautumaan riippuvuuksistaan. Tämän myös monet korvaushoidon piirissä olevat ihmiset asettavatkin pitkän aikavälin tavoitteekseen. EI VASTAKKAINASETTELUA, VAAN HOITOA Toivon, että tulevaisuuden Helsingissä erilaisia hoitomuotoja ei aseteta vastakkain. Ihmiset tarvitsevat laadukasta vieroitushoitoa, jatkokuntoutusta, korvaushoitoa sekä avokuntoutusta. Hyvä linja on se, että ostopalveluita vähennetään ja omaa toimintaa kehitetään. Kuitenkaan kehittämistyö ei saa tarkoittaa vain ostopalveluiden leikkaamista. Tärkeä pohdinnan paikka on se, miten asiakkaita voidaan auttaa parhaiten. Kuinka Helsingin päihde- ja psykiatrian palvelut kohtaavat asiakkaan tarpeen paremmin? Tarvitaan perinteisiä kuntoutusmuotoja ja tarvitaan nykyaikaista liikkuvaa ja matalankynnyksen työtä. Hoitoon pääsyä tulee edelleen helpottaa ja hoitoon pääsy tulee turvata lainkin mukaan, kun ihminen sitä tarvitsee. Mirka Vainikka, sosionomi ylempi amk-opiskelija Kirjoituksen viittaukset THL. http://www.thl.fi/fi_FI/web/neuvoa-antavat-fi/opiaattiriippuvaisten-vieroitus-ja-korvaushoito Helsingin sanomat. http://www.hs.fi/mielipide/L%C3%A4%C3%A4kkeet%C3%B6nt%C3%A4+kuntoutusta+p%C3%A4ihdeongelmaisille/a1390000216778
Väkivallan kohtaaminen lastensuojelutyössä
”Jos on aggressiivisia nuoria, jotka ovat aggressiivista käyttäytymistä harrastaneet pitkään osastolla, niin kyllä se ahdistumista lisää omalla kohdalla. Ja aina töihin tullessa miettii, mikähän tilanne tai tunnelma siellä nyt on päällä. Että täytyykö tässä nyt varautua väkivaltaisiin tilanteisiin.” Lastensuojelun arviointi- ja vastaanottotoiminta Arviointi- ja vastaanottolaitokset tarjoavat nuorille lyhytaikaista sijaishuoltoa, kun nuoren elämäntilanne herättää huolta. Nuoren lyhytaikaiseen laitossijoitukseen johtavia syitä voi olla koulunkäymättömyys, perheen sisäiset ristiriidat ja vanhemmuuden puute, nuoren kuljeskelu, päihteidenkäyttö, mielenterveydelliset ongelmat tai rikollisuus. Nuorten elämä saattaa olla sijoitushetkellä hyvinkin kaoottinen ja nuori tarvitsee usein pysäytystä ja uuden suunnan löytämistä. Lastensuojelulaitoksen osastolla pyritään selvittämään nuoren elämäntilannetta sekä antamaan nuorelle avaimet toisenlaiseen elämään. Osassa laitoksissa on erikoistuttu päihteitä käyttäviin nuoriin ja osastoiden tarkoituksena on saada nuori luopumaan päihteiden ongelmakäytöstä ja luomaan uusia toimintamalleja haitallisten tilalle. Työväkivallan todennäköisyys on suurin niissä työyksiköissä joiden asiakaskuntaan kuuluu mielenterveysongelmista kärsiviä, alkoholin tai huumeiden vaikutuksen alaisia henkilöitä ja jossa työskennellään yksin. Mitä läheisempää ja fyysisempää kontakti asiakkaan kanssa on, sitä suorempaa ja fyysisempää väkivalta on. Tavallisimpia väkivaltatilanteet ovat toimittaessa nuorten parissa. Nuorilla itsekontrolli on vielä kehitysvaiheessa, eikä hän ole välttämättä muulla tavalla oppinut ilmaisemaan pettymyksen tunteitaan. Murrosiässä nuoret koettelevat rajojaan, joka voi purkautua huonona käytöksenä tai väkivaltana. Sosiaalialan työväkivalta tilastojen valossa Erilaisten tutkimusten mukaan 1990-luvulta lähtien työväkivalta on yleistynyt työpaikoilla. Naistyöntekijöillä väkivallan riski on kasvanut. Vuonna 1980 tehdyn tutkimuksen mukaan uhreista enemmistö oli miehiä, mutta vuoteen 2003 mennessä tilanne on päinvastainen. Kunta-alan työolobarometrin (2006) mukaan 17 % sosiaalitoimen työntekijöistä on joutunut vähintään kerran fyysisen väkivallan kohteeksi viimeisen vuoden aikana. 26 % työntekijöistä on kokenut työssä henkistä väkivaltaa tai kiusaamista. Työturvallisuus-hankkeen (2007) työväkivaltakyselyjen mukaan henkinen väkivalta on yleistä ja paljon yleisempää kuin fyysinen väkivalta. Asiakkaiden fyysisen väkivallan kohteeksi on viimeisen vuoden aikana joutunut 11 % työntekijöistä ja henkisen väkivallan ja uhkailujen kohteeksi 46 %. Helsingin kaupungin sosiaaliviraston työsuojelun teettämän Väkivalta- selvityshankkeen (2007) loppuraportissa kerrotaan, että työväkivaltatilanteet vaihtelevat laitosten arjessa. Joissakin laitoksissa tilanteista ei juuri ole, ja joissakin ne ovat hyvin lyhytkestoisia ja satunnaisia, toisissa taas ne ovat osa arkea ja jokapäiväistä elämää. Lastensuojelun laitoshuollon päätehtävänä on antaa lapselle väkivallaton ja turvallinen kasvuympäristö, mutta väkivalta on silti läsnä näissäkin ympäristöissä. Helsingin kaupungin lastensuojelulaitoksista tehtiin työsuojeluun vuonna 2003 yhteensä 196 vaara- ja uhka-tilanneilmoitusta. Ilmoituksen laatijoista 75 % oli naisia ja loput 25 % miehiä. Työväkivallan kohtaaminen lyhytaikaisessa arviointi- ja vastaanottolaitoksessa Lyhytaikaisessa lastensuojelutyössä kohdattua työväkivaltaa on selvitetty vuonna 2014 valmistuneessa ylemmän ammattikorkeakoulun opinnäytetyössä ”Väkivallan kohtaaminen lastensuojelutyössä - työntekijöiden näkemyksiä ja kokemuksia uhka- ja vaaratilanteista”. Opinnäytetyön tarkoituksena on ollut selvittää lyhytaikaisessa lastensuojelutyössä tapahtuvaa työväkivaltaa ja sen uhkaa sekä tuoda esiin työssäjaksamisen näkökulmaa. Kaikki opinnäytetyössä haastatellut työntekijät olivat kokeneet työssään työväkivaltaa, mikä oli huomattavasti enemmän kuin aikaisemmissa tutkimuksissa. Asiakkaiden työntekijöihin kohdistama väkivalta oli yleensä henkistä ja se ilmeni sanallisena uhkailuna, nimittelynä tai haukkumisena. Toisinaan uhattiin työntekijän fyysistä koskemattomuutta tai pahimmillaan tämän perhettä ja läheisiä. Uhkailu voi olla hyvinkin aggressiivista ja jotkut nuoret ovat uhanneet myös työntekijöiden henkeä. Fyysinen väkivalta kohdistui enemmän irtaimistoon, mutta osastolla esiintyi myös työntekijöihin kohdistuvaa väkivaltaa. Henkinen väkivalta saattoi olla päivittäistä, joskus jopa hyvin uuvuttavaa. Fyysistä väkivaltaa esiintyi harvemmin, mutta sen uhka lisäsi työn kuorimittavuutta. Väkivallan kohtaamisessa pidettiin tärkeinä työryhmän yhdessä sovittuja pelisääntöjä, yhteisiä raporttikäytänteitä, hyvää viestintää ja tilanteiden ennakointia. Ennakoinnissa tärkeää oli tiedostaa ne tilanteet, joissa väkivallan uhkaa eniten ilmenee ja pienentää väkivallan riskiä poistamalla mm. tiloista vaarallisia esineitä. Myös vakituista henkilökuntaa ja oikeaa resursointia pidettiin tärkeänä ennaltaehkäisevänä keinona. Sekä nais- että miestyöntekijöitä koettiin tarvittavan lastensuojelutyössä. Työntekijät kokivat parhaan tuen ja avun väkivaltatilanteissa tulevan työyhteisön sisältä. Hyvä, keskusteleva ja avoin ilmapiiri auttoi työssäjaksamisessa. Myös esimiehiltä saatu tuki koettiin tärkeänä ja voimauittavana. Esimieheltä tullut tuki oli keskustelua, tilannetajua ja tuen järjestämistä väkivaltatilanteen jälkeen. Väkivaltatilanteiden jälkeiset puru-tilaisuudet oli koettu tärkeänä työntukena. Työnkehittäminen työturvallisuuden ja työhyvinvoinnin näkökulmasta Väkivaltatilanteiden jälkeisten purkujen pitäminen tulisi olla systemaattisempaa. Purkutilanteet tulisi olla työn sisälle suunniteltuja niin, että ne pystyttäisiin toteuttamaan nopeasti työvuoron aikana. Työssäjaksamista kuormitti asiat, joita ei saatu purettua ja jotka jäivät painamaan mieltä työvuorojen jälkeen. Jatkuva uhkatilanne osastolla koettiin kuormittavana ja pelottavana. Kehityskohteiksi nostettiin myös hälytysjärjestelmään liittyvät asiat ja työryhmän tarpeille kohdennetut koulutukset. Koulutukset tulisi olla järjestetty koko työryhmälle, jotta yhdessä pystyttäisiin suunnittelemaan ja harjoittelemaan työväkivallan kohtaamista. Myös yhteisiä työn ulkopuolisia tilaisuuksia toivottiin lisää ja niiden koettiin tukevan työssäjaksamista. Työyhteisön tiiviys ja toisen tunteminen nousi isoksi osaksi työviihtyvyyttä ja työssäjaksamista. Opinnäytetyöstä kävi ilmi, työturvallisuusasioihin tulee kiinnittää enemmän huomiota, jotta kuormittavaa työtä jaksetaan tehdä ja työntekijöiden vaihtuvuus laskee. Työssäjaksamisessa tulee huomioida työntekijöiden perehdytys, avoin vuorovaikutuskulttuuri ja yhteisten toimintaohjeiden säännöllinen kertaaminen. Erityisesti kehittämiskohdiksi opinnäytetyössä nousivat työn rakenteen miettiminen. Työn voisi olla vähemmän kuormittavaa, kun esim. väkivallan kierre saataisiin pysäytettyä jaksojen uudenlaisella suunnittelulla. Johanna Aaltonen, sosionomi (ylempi amk) Lisätietoa Aaltonen Johanna 2014. Väkivallan kohtaaminen lastensuojelutyössä -työntekijöiden näkemyksiä ja kokemuksia uhka- ja vaaratilanteista. Metropolia ammattikorkeakoulu, sosiaalialan ylempi amk-tutkinto. Opinnäytetyö saatavana sähköisenä www.theseus.fi
Mun perhe -dokumenttielokuvien TV-esitykset parhaillaan AVA:lla
Mun perhe -elokuvissa tarkastellaan lapsen näkökulmasta arkea erilaisissa perheissä. Lasten silmin nähtynä maailma on täynnä mahdollisuuksia ja positiivisuutta, vaikka vanhempia arki saattaakin huolettaa. Lapset kertovat elämästään sijaisperheessä, maahanmuuttajaperheessä, yhteishuoltajuusperheessä, perheessä jossa on vähän rahaa ja perheessä, jossa on kehitysvammainen lapsi. Elokuvien tv-oikeudet on hankkinut MTV Oy. Tämä on MTV:ltä hieno satsaus laadukkaaseen kotimaiseen dokumenttielokuvatuotantoon, ja lisää erityisesti MTV:n lapsille ja koko perheelle suunnattua kotimaista ohjelmistoa. Elokuvat esitetään AVA –kanavalla viiden viikon aikana 18.1.2014 alkaen. Elokuvien lisäksi Mun perhe-hankkeen asiantuntijahaastatteluja ja muuta materiaalia voi käyttää esimerkiksi opetuksessa, seminaareissa, vanhempainilloissa ja erilaisissa tilaisuuksissa, joissa halutaan yhdessä puhua lasten-ja perheiden asioista. Metropolian sosionomi ylempi amk-tutkinnon opiskelijoita on osallistunut materiaalin tuottamiseen. Lue lisää Mun perhe-nettisivuilta. Sieltä pääset edelleen Youtube:n elokuvatrailereihin sekä Emma& Elias-sivustolle, jossa on hankkeen asiantuntija-aineistot. Sirkka Rousu, yliopettaja, sosionomi ylempi amk
Asiakaslähtöisyys sosiaalialalla?
Laki takaa Sosiaalihuollon asiakaslaki määrittelee ”Tämän lain tarkoituksena on edistää asiakaslähtöisyyttä..” Laissa ei ole kuitenkaan tarkennusta siihen, mitä sosiaalihuollon asiakaslähtöisyydellä tarkoitetaan. Asiakaslähtöisyys tarkoittaa asiakkaan arvostamista, eettisyyttä, osallistumista, yksilöllisyyttä ja demokratiaa. Asiakkaan täytyy pystyä saavuttamaan palvelut helposti ja niiden täytyy olla helposti käytettäviä. Jotta palveluita voitaisiin kehittää, palveluiden tuottajan täytyy olla valmis kommunikoimaan asiakaskunnan kanssa ja tuntemaan asiakaskunta sen verran hyvin, että palveluita voidaan räätälöidä sille sopiviksi. (Väestöliitto) Myös sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisessa kehittämisohjelmassa Kasteessa eräs keskeisistä periaatteita on asiakaslähtöisyys. Ihmisten kuuleminen ja vaikutusmahdollisuuksien lisääminen itseään koskevissa päätöksissä, palveluissa ja niiden kehittämisessä on osallisuutta parhaimmillaan. (Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2011, 19, 126) Asiakaslähtöisyyttä on myös se, että tarvittaessa asiakkaalta pyydetään suostumus häntä koskevien toimenpideraporttien luovuttamisesta eteenpäin. Esimerkiksi päivähoidossa tämä tarkoittaa lapsen lausuntojen luovuttamista eteenpäin neuvolaan, s2-opettajalle tai päivähoidon henkilöstölle. Toiminta- ja ajattelutapa Asiakaslähtöinen ajattelutapa on sitä, että ensisijalla on asiakkaan ja hänen perheensä tukeminen ja palveluiden tarve. Tärkeää on vahvistaa asiakkaan omia voimavaroja ja tavoitteena on yhdessä tekeminen asiakkaan kanssa. Asiakaslähtöinen palvelu lisää myös asiakkaan ja palveluntuottajan välistä avoimuutta ja luottamusta. Se, että asiakas otetaan kumppaniksi, voi vahvistaa tämän elämän hallintaa ja voimaantumista. (Keronen 2013) Asiakaslähtöiseen kehittämistyöhön on kehitetty konkreettisia apuvälineitä, joista eräs on Tekesin ”Matkaopas asiakaslähtöiseen sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämiseen” (2011). Se tarjoaa kuusi osa-aluetta, joilla asiakaslähtöistä palvelua voidaan kehittää. Ensimmäisessä osa-alueessa asiakkaalle kerrotaan palveluista, hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan ja mahdollisuuksista vaikuttaa eri vaiheissa palveluprosessia. Toinen osa-alue on asiakkaan osallisuuden lisäämistä, mikä tarkoittaa, että asiakkaalle on tehtävä tilaa ja hänen on annettava tehdä valintoja. Kolmas askel on se, että palveluiden muodon, sisällön ja jakelukanavien kehittämisellä pyritään siihen, että asiakasta kuullaan kehittämisen eri vaiheissa. Neljännessä vaiheessa syvennetään asiakasymmärrystä. Asiakastietoja kerätään ja niitä hyödynnetään. Viidennessä osa-alueessa yritetään muuttaa palveluntuottajan organisaation asenteita ja palvelukulttuuria. Tässä vaiheessa on hyvä tunnistaa esteet asennemuutokselle. Kuudentena ja viimeisenä vaiheena on johtaminen, jonka avulla organisaation toimintatapoja ja asenteita muutetaan. (Soikkeli, P.& Uosukainen, L. 2012) Asenteiden merkitys Kunnissa nimenomaan asenteilla on suuri merkitys asiakaslähtöisen toiminnan kehittämisessä. Jos kunnissa sosiaalihuoltoa pidetään vain lainsäädäntöön liittyvänä velvollisuutena, asiakaslähtöisyys tuskin toteutuu kovin hyvin. Jos taas sosiaalihuoltoa halutaan kehittää, niin asiakaslähtöisyyskin ymmärretään luultavasti paremmin siihen olennaisesti kuuluvana osana. Johtamisen asenteillakin on paljon merkitystä siinä, kuinka paljon asiakkaita otetaan mukaan suunnittelutyöhön. (Keronen 2013) Johtamisella parempaan asiakaslähtöisyyteen Mitä merkitystä johtamisella sitten todellisuudessa on asiakaslähtöisen palvelun kehittämiselle? Ensinnäkin johtajalta tarvitaan sitoutumista asiakkaan osallisuuteen arvona ja myöskin sen juurruttamista käytännön työhön. Johtajan oma suhtautumistapa asiakkaisiin toimii mallina alaisille ja koko organisaatiolle. Johtaja voi edistää omaa sitoutumistaan asiakaslähtöisen toiminnan kehittämiseen esimerkiksi osallistumalla kehittämispäiviin, asiakasraateihin ym. tapahtumiin, joissa asiakkaat ovat mukana aktiivisessa roolissa. Johtajan tehtävä on myös kartoittaa aika ajoin asiakkaiden tilanteet, tarpeet ja näkemykset. (Hastrup ym. 2013, 125) Asiakaspalvelun kehittämistyössä on monia tekijöitä, jotka on otettava huomioon. Ensinnäkin se vaatii lisäresursseja: aikaa ja rahaa. Työntekijöiden puolesta lisätyötä tuovat esimerkiksi asiakastyytyväisyyskyselyjen suunnittelu, markkinointi ja tulosten analysointi. Myös työpajat ja kehittämispäivät vievät aikaa perustyöltä, eikä niihin ole useinkaan resurssoitu lisätunteja. Lisäksi tarvitaan rohkaisevia ja yllyttäviä ihmisiä suunnittelemaan keskusteluja ja vuorovaikutustilanteita. Virallisten organisaatioiden työntekijät saattavat tuntua asiakkaasta etäisiltä ja siksi he tarvitsevat tukea lähteäkseen mukaan kehittämiseen. Nykyään sosiaalipalveluita ajetaan enemmän ja enemmän liiketaloudellisen ajattelun suuntaan ajatuksella ”aika on rahaa”. Asiakaslähtöisyyden kehittäminen ei kuitenkaan synny itsestään ilman lisäresursseja ja ajattelutavan muutosta. (Hastrup ym. 2013, 124-125) Yhteistyö edistää Asiakaslähtöisyyttä palvelevaa on, että kunta, kolmas sektori ja yksityiset toimijat toimivat yhdessä kehittämässä työtä. (Soikkeli & Uosukainen 2012) Näin kaikille osapuolille saadaan yhteinen visio asiakaspalvelusta. Ja toisaalta, kun kolmas sektori ja vapaaehtoistyöntekijät integroidaan tuottamaan kuntapalveluita, saadaanlisää kyseisen palvelualan asiantuntijoita kehittämään työtä ja silloin tuloksetkin ovat visiönäärisempiä ja asiakaslähtöisempiä. (Välikangas 2011, 18) Kuka on asiakas? Päivähoidossa asiakas on koko perhe – ei ainoastaan lapsi. Päivähoidon asiakaslähtöinen toiminta korostuu heti uuden perheen aloittaessa päivähoitoa. Jo ennen hoitosuhteen alkua perheelle olisi kerrottava kunnan tarjoamista päivähoitopalveluista. Asiakkaaseen olisi tärkeää luoda hyvä suhde heti alussa, jotta luottamus molemminpuolin syntyisi. Vaikka päivähoidossa asiakkaana on suuri määrä perheitä, tavoitteena on kuitenkin tarjota jokaiselle yksilöllistä palvelua; hoitoa, kasvatusta ja huolenpitoa. Päivähoidossa, kuten muutenkin sosiaalialalla, asiakkaan pitäisi saada palvelua omalla äidinkielellään. Henkilöstön pitäisikin pystyä rohkeasti käyttämään tulkkipalveluita. Myöskin erilaisten kulttuurierojen huomioiminen toiminnassa on asiakaslähtöisyyttä. Asiakkailta olisi pyydettävä palautetta ja toimintaa kehitettävä sen pohjalta. Henkilöstöä pitäisi mielestäni kouluttaa enemmän asiakaslähtöisen toiminnan kehittäjiksi. Nuorten palveluissa asiakkaana voi olla pelkästään nuori. Hänen mielipiteensä voivat jäädä usein sivuun, sillä nuoren vuorovaikutustaidot eivät ole samalla tasolla kuin aikuisella. Nuorella saattaa olla edessä ensimmäisiä tilanteita, jolloin hän pystyy vaikuttamaan omaan elämäänsä ja siksi hän ei ole välttämättä tottunut kyseenalaistamaan palveluntuottajaa. (Tesso 5/2013) Nuorten kuulemiseen olisi myös tärkeä kehittää uusia toimintatapoja, jotta heillekin voitaisiin tarjota mahdollisimman asiakaslähtöisia palveluita. Asiakaslähtöisyyden arviointi Asiakaslähtöisyyttä on mahdollista arvioida asiakaspalautejärjestelmien lisäksi mittaamalla eri toimijoiden välistä keskinäistä luottamusta ja arvioimalla niitä tilanteita, joilloin työntekijällä on mahdollisuus pohtia asiakaslähtöisiä arvoja ja niiden toteutumista. (Rautakari 2005, 74) Muita mahdollisia arviointityömenetelmiä ovat esimerkiksi kokemus-, asiantuntijuus- ja asiakasraadit, neuvostot ja foorumit. (Sosiaali ja terveysministeriön julkaisuja 2012, 19) Yleensä osallisuuden seuraukset tulevat näkyviin välittömästi esim. palaverin jälkeen. Tällöin asiakas voi itse arvioida, että kuinka hyvin hänen mielipiteensä otettiin huomioon ja käytiinkö ammattilaisten välinen keskustelu hänen ehdoilla, vai hänen ylitseen. (Hastrup ym. 2013, 122) Sini, kirjoittaja opiskelee sosionomi ylempi amk-tutkintoa Lisätietoa Hastrup, A., Hietanen-Peltola M, Jahnukainen J., Pelkonen, M. Kaste. 3/2013 Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelujen uudistaminen: Lasten Kaste -kehittämistyöstä pysyväksi toiminnaksi. Keronen, M. Tesso. 31.1.2013. Asiakaslähtöisyys – olennainen tekijä sosiaalihuollossa. Rautakari, S. 2005. Asiakaslähtöisyys sosiaalityössä. Ylempi amk opinnäytetyö Soikkeli, P.& Uosukainen, L. 2012. Savonseutu: Miten taataan asiakaslähtöisyys tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalveluissa? Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2012:1. Kaste 2012-2015. Sosiaali- ja terveysministeriö. Sosiaali- ja terveysministeriön aikakauslehti Tesso. 5/2013. THL. Raportti 3/2013. Osallisuus osaksi arkea. Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelujen uudistaminen. Välikangas, K. Sosiaalitieto 5-6/11. Kehittäminen etenee aidosta hyödystä toiseen pienin askelin. Väestöliitto. Parisuhde. Mitä tarkoittaa asiakaslähtöisyys?
Why Should You Participate in a Multicultural Project?
Last spring I participated in IPPSE. IPPSE is a shortage of a name “Interdisciplinary Programme on Poverty and Social Exclusion”. The course was organized by Metropolia University of Applied Sciences in May 2013. The aim of IPPSE was to develop students´ skills and competences in recognizing, understanding and preventing poverty and social exclusion. Teachers and students in the field of health care, rehabilitation and social services, from seven EU countries (Finland, Estonia, Portugal, Spain, Netherlands, Belgium and Hungary), worked and studied together for ten intensive days. This course of poverty and social exclusion opened my eyes in many different ways. When we worked together in a multicultural and multiprofessional group, travelled to the field to see and hear from poverty and social exclusion, my picture of the world started to change. I´ve spent a few years as a kindergarten teacher and therefore I´ve seen results of poverty from the perspective of families and children. But in IPPSE I learned that although some things are the same in Finland and in other countries, some things can vary - for example opinions of poverty and social exclusion and also benefits and working methods. Worldwide economical crisis affects countries in several ways. In some countries it is possible to create a job for yourself if you are unemployed, but in some countries it is not possible. In Spain especially young people cannot get a workplace although they would have education. I Finland we still have to lot to do in structural level to make sure that the equality actualizes with the jobseekers that are disabled people, mental health patients, immigrants or elderly. Only a few people can move towards better work possibilities, but for all people it is not possible. And of course immigration leads usually to other kinds of problems in society. For me the most shocking new thing was the differences in European countries concerning the benefits and income that people can from the government get. The differences are huge! For example in Finland poor people can get more money from the government than is the average income rate some countries. In some countries poverty line can be higher than some countries´ average salary. Poverty is waste of human capital. Poverty means unequal opportunities and increased risk to violence, abuse and social exclusion. People should become subjectives of their own life. If government or markets treat people as objectives, their situation can not get better. Empowering is a solution for poverty and social exclusion, but it is not an easy or a quick way to make people´s situation come better. Empowerment needs time and patience. It also needs support from society or government. As professionals, we can try to wake up the society for example with blogs in the internet or writing our opinions to news magazines. Everybody should have the same opportunities in society - we should make sure, that human rights come true in all countries of the world! (Study diary notes.) Why should you then participate in a multiprofessional and multicultural programme? Because you learn a lot, it´s fun, you can get new friends and especially because it´s worth it! Besides learning English language and inter-cultural skills, my world view got enriched. I could meet many awesome and pro people and share my ideas and thoughts with them. By getting to know them, I could also indicate that not all Finnish people are shy or non-approachable. Satu Kinnunen, Master of Social Services
Katriina Rantala-Nenonen
päätoimittaja
Lehtori, YTM
katriina.rantala-nenonen@metropolia.fi
p. 040 641 8303
Hilla Niemi
koulutussuunnittelija
hilla.niemi@metropolia.fi
p. 050 567 8049
Eveliina Korpela
Lehtori:suomen kieli ja viestintä, FT
eveliina.korpela@metropolia.fi
p. 040 641 8336
Toimituskunta toimittaa blogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Uudistuva sosiaalialan osaaminen –blogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.6.2018.
Ammatillinen koulutus asiakaslähtöisyys Asiakkaan oikeudet Ehkäisevä lastensuojelu Eija Raatikainen empatia Etiikka Henkilökohtainen budjetointi hyvinvointi Hyvinvointipolitiikka ikäihmiset Kasvatus Kehitysvammaisten palvelut Kelpoisuusehdot Kotihoito Koulu Lapsiperheiden palvelut Lastensuojelu Maahanmuuttaja Metropolia ammattikorkeakoulu Moniammatillinen yhteistyö nuoret Nuorten hyvinvointi Opinnäytetyöt Osaaminen Osallisuus Perhepolitiikka Päivähoito Sirkka Rousu Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaaliala sosionomi Sosionomi ylempi AMk-tutkinto Sote-uudistus Syrjäytyminen Työhyvinvointi Työllisyys Työttömyys Vaikuttavuus valinnanvapaus Vanhemmuus Varhaiskasvatus vuorovaikutus Yhdenvertaisuus Ylempi amk-tutkinto