Vuosi: 2014
Miksi tieto ei kulje viranomaisten välillä – apua Hollannin ”liputusmallista” ?
Elämme vuonna 2014 yhteiskunnassa, jossa tieto asiaan kuin asiaan on helposti löydettävissä internetistä. Sähköiset palvelut ovat vallanneet alaa myös sosiaali- ja terveyspalveluissa. Asiakkaiden on entistä helpompi asioida viranomaisten kanssa joustavammin, nopeammin sekä tehokkaammin. Kehitys tulee varmasti jatkumaan ja onkin mielenkiintoista nähdä kuinka ”sähköisessä” maailmassa elämme muutamien vuosikymmenien kuluttua. Mutta suuri ja ajankohtainen kysymys on kuitenkin se, miksi edelleenkään tieto ei kulje viranomaisten välillä, vaikka se on sähköisesti olemassa joka tapauksessa? En ole koskaan työntekijänä ymmärtänyt sitä, että sosiaali- ja terveyspalveluiden toimijoiden välillä vedotaan vaitiolovelvollisuuteen eikä sen vuoksi asiakkaan tietoja ole soveliasta välittää eteenpäin. Emmekö me kaikki ole viranomaisia ja näin ollen automaattisesti velvoitettuja pitämään asiakkaan tiedot salassa ulkopuolisilta? Jos kuitenkin autamme samaa asiakasta tahoillamme, mikä estää meitä jakamasta tietoa keskenämme? Näen itse, että hyöty sujuvasta tiedonkulusta olisi ennen kaikkea asiakkaan etu ja tekisi työntekijöiden tekemästä työstä sujuvampaa, mielekkäämpää ja joustavampaa. Kuvitteellinen esimerkkitapaus lastensuojelussa Petteri 15 -vuotta tulee perheestä, jossa vanhemmat käyttävät suhteellisen runsaasti alkoholia mutta kykenevät kuitenkin käymään töissä ja arki sujuu ajoittain hyvin mutta toisinaan huoli Petteristä on suurempi. Petteristä on tehty useita lastensuojeluilmoituksia jo vuosien ajan ja perhettä on tuettu avohuollon tukitoimin säännöllisesti. Huoli Petteristä on kuitenkin kasvanut niin suureksi, että hänet on otettu huostaan ja sijoitettu lastensuojelulaitokseen. Petteri oireilee voimakkaasti ja tarvitsee lastensuojelun lisäksi terveydenhuollon tarjoamia palveluita psyykkisen hyvinvoinnin turvaamiseksi. Lastensuojelulaitoksen työntekijät törmäävät yllättävän usein vaitiolovelvollisuuskysymyksiin yrittäessään tehdä yhteistyötä Petterin asioissa koulun sekä psykiatrista hoitoa antavan tahon kanssa. Viranomaisilta puuttuvat selkeät ohjeet, kenelle voi antaa mitäkin tietoa ja näin ollen käytäntöjä sovelletaan riippuen työntekijästä ja asian kiireellisyydestä. Petterin etu olisi, että koulussa oltaisiin tietoisia hänen muuttuneesta elämäntilanteesta sekä avun tarpeesta. Lastensuojelulaitoksessa osattaisiin paremmin auttaa Petteriä, mikäli heillä olisi ajankohtainen tieto Petterin terveydentilasta, koulukunnosta sekä vanhempien tilanteesta ja kotiin jo aikaisemmin tehdystä työstä. Moniammatillisuus ja verkostotyö on nykypäivää mutta ne eivät toimi asiakkaan parhaaksi, mikäli tieto ei kulje eri toimijoiden välillä sujuvasti ja automaattisesti. Varhainen puuttuminen sekä yhteistyö eri toimijoiden kesken Hollannin mallin mukaan Hollannista lähtöisin olevaa ”liputusmallia” kokeiltiin Suomessa ensi kertaa Mikkelissä tänä keväänä. Seuraavaksi se on tarkoitus ottaa käyttöön Espoossa ja myöhemmin koko maassa. Toimintamallissa käytetään tietokoneohjelmaa, johon pääsevät eri tahot kirjautumaan ja ”liputtamaan” oman huolensa nuoresta. Viranomaiset eivät kirjaa liputuksen syytä järjestelmään mutta näkevät eri toimijoiden huolestumisen kyseisestä nuoresta. Nuoren tai hänen huoltajansa luvalla voidaan aloittaa yhteinen keskustelu tilanteesta. Uskon, että toimintamallilla saadaan aikaan tärkeää keskustelua ja kuten Kimmo Haahkola Sitrasta toteaa: "Nuorten ongelmiin päästään reagoimaan jo varhaisessa vaiheessa, kun nuorta voidaan auttaa vielä kevyin toimin. Tämä malli saattaa viranomaiset yhteen, jotta he voivat puhaltaa yhteen hiileen nuoren ja perheen eteen." Toimintamalli on mitä mainioin keino puuttua ongelmiin jo varhaisessa vaiheessa. On tärkeää, että työntekijän huoli nuoresta tulee mahdollisimman aikaisessa vaiheessa myös muiden toimijoiden tietoon, jotta huolta aiheuttaviin asioihin voidaan puuttua heti eikä tilanne pääse pahenemaan. Malli myös madaltaa kynnystä puuttua ongelmiin, koska ideana juurikin on se, että päästään mahdollisimman varhain vaikuttamaan asioiden kulkuun. Ei ole kenenkään edun mukaista, että nuoren/perheen ongelmat pääsevät kasautumaan niin suuriksi, että esimerkiksi avohuollon tukitoimet eivät enää riitä korjaamaan vahinkoja. Voisin kuvitella, että toimintamalli olisi hyödyllinen jo pienten lasten kohdalla. Päivähoidon työntekijä voisi kirjata oman huolensa järjestelmään, josta neuvolantyöntekijä sen näkisi ja osaisi ennakoivasti olla ”kuulolla” perheen/lapsen tilanteesta ja ottaa sen puheeksi vanhempien kanssa. Kun toimintamalli tulee tutuksi myös asiakkaille, poistaa se toivottavasti viranomaispelkoa ja tuo enemmän ymmärrystä sen suhteen, että viranomaisapu ei aina tarvitse olla massiivista perheen elämään puuttumista vaan jo pienellä avulla saadaan muutettua joko lapsen tai koko perheen elämää parempaan suuntaan. Kunpa asiakkaat ymmärtäisivät, että apua on tarjolla hyvin erilaisiin elämäntilanteisiin ja viranomaisten tavoite on voimaannuttaa asiakkaita toimimaan siinä ympäristössä, missä he elävät. Avohuollon tukitoimien tarkoitus lastensuojelussa ei ole johtaa huostaanottoon vaan päinvastoin tukea perhettä pärjäämään itsenäisesti oman perheen kesken viranomaisten antaman tuen avulla. Elina Fredriksson, sosionomi ylempi AMk-opiskelja Lisätietoa aiheesta: Uusi keino nuorten syrjäytymisen torjumiseksi: huolten liputtaminen. Verkkodokumentti. Helsingin sanomat. Yksinkertainen tietojärjestelmä ratkaisi ongelman: tiukka salassapitomääräys nurin. Verkkodokumentti. Helsingin sanomat. Lastensuojelussa tieto ei kulje viranomaisten välillä. Verkkodokumentti. Helsingin sanomat.
Sosionomit näkyvämmäksi koulumaailmaan
Opinnäytetyömme prosessin aikana olemme paljon pohtineet sitä, minkä takia sosionomeja työskentelee Helsingin peruskouluissa vain muutamia ja minkä vuoksi projektiluonteiset kokeilut eivät saa jatkoa? Kartoitimme keväällä 2014 kouluja, joissa työskentelee kuraattorin lisäksi toinen sosiaalialan edustaja. Tämä osoittautui vaikeammaksi tehtäväksi kuin luulimme. Tällä hetkellä Helsingissä sosionomeja työskentelee muutamassa yksityisessä koulussa, mutta kunnallisen puolen kouluissa sosionomien edustus on melko suppea. Tämä tieto yllätti meidät, sillä näemme erittäin tärkeänä sosionomien työkenttänä nuorten luonnolliset kasvuympäristöt, kuten koulut. Mielestämme tärkeä kehittämisen kohde olisikin juurruttaa tämä työmuoto myös kunnan kouluihin. Sosiaalisesti kestävän kehityksen näkökulmasta lasten ja nuorten kanssa tehtävä työ silloin, kun ongelmia ei ole vielä syntynyt, olisi ensiarvoisen tärkeää. Aito kohtaaminen ja tulevaisuuteen tähtäävä työ olisi myös taloudellisesta näkökulmasta katsottuna kannattavaa. Talous tuntuu olevan tällä hetkellä yksi merkittävimpiä tekijöitä, joka vaikuttaa palveluiden kehittämiseen ja juurruttamiseen, niin eikö olisi edullisempaa panostaa ennaltaehkäisevään kuin korjaavaan työhön? Sosiaalialalla yleinen haaste on se, että työn arvoa on hankala mitata lyhyellä aikavälillä, sillä vaikutukset ihmisten kanssa tehtävässä työssä saattavat näkyä vasta vuosien päästä. Haluaisimme kuitenkin nostaa tarkasteluun kysymyksen; eikö ole edullisempaa palkata sosiaalialan ammattilainen kouluihin nuorten kasvun ja kehityksen tueksi, jotta voidaan ennaltaehkäistä nuorten syrjäytymistä ja ajautumista muiden korjaavien palveluiden piiriin? Kuraattorilla liian monta rautaa tulessa Kuraattorit on palkattu kouluun vastaamaan sosiaalisiin ongelmiin, joita oppilailla on. Helsingissä kunnan kouluissa yhdellä kuraattorilla voi olla monta koulua työkenttänä, jolloin yksilöllinen tai jalkautuva työ ja kaikkien apua tarvitsevien oppilaiden löytäminen on mahdotonta. Tällä hetkellä tunnutaan käytettävän enemmän energiaa kuraattorin pätevyysvaatimusten laatimiseen kuin siihen, että miten saataisiin enemmän sosiaalialan ammattilaisia kouluun töihin. Sosiaalialan ammattilaisia tarvittaisiin lisää vastaamaan kuraattorin työtaakkaan, ei missään tapauksessa kuraattorin tilalle. Palataankin ennaltaehkäisevän työn ydinkysymykseen, pitääkö tilanteen kriisiytyä ennen kuin apua on tarjolla? Rovaniemellä työskentelevä koulukuraattori Sirkka Veijonaho kertoo työhönsä liittyvistä huolenaiheista haastattelussaan Sosiaalialan edunvalvonta- ja ammattilehti Talentiassa. Hän nostaa esille koulukuraattorin työn haasteeksi sen, jos tulevat muutokset vievät kuraattorin työkentän pois kouluilta. Veijonaho pitää huonona kehityssuuntana sitä, jos koulukuraattorien työt keskitetään niin, että yhdellä kuraattorilla on useamman koulun oppilaat asiakkaina ja työskentely kussakin koulussa rajoittuu muutamaan kertaan viikossa. (Ahonen 2014: 36.) Mielestämme Helsingissä tulisi kuunnella myös muiden kuntien koulujen kokemuksia toimivista käytännöistä, sillä eikö tämä Veijonahon esittämä huolenaihe kuulosta osittain jo Helsingissä olevalta mallilta? Kummalle pallo heitetään; opetusvirastolle vai sosiaali- ja terveysvirastolle? Moniammattillisen yhteistyön onnistumiseksi tarvittaisiin virastojen välistä sujuvaa yhteistyötä ja tiedon lisäämistä puolin ja toisin. Sosiaalialan ja opetusalan moniammatillista yhteistyötä tulisi tehdä jo varhaisessa vaiheessa, kun nuoren kasvun ja kehityksen turvaamiseksi tarvitaan kodin ulkopuolista tukea. Voiko sosionomien työkentän juurruttamisessa koulumaailmaan haasteena olla virastojen välinen byrokratia ja vanhat tottumukset. Opetusvirastossa keskitytään tietysti pääsääntöisesti opetukseen, niin kuin kuuluukin. Sosiaaliset ongelmat ja opetuksen ulkopuolella olevien sosiaalisten taitojen kasvattaminen kuuluvat sosiaalialan ammattilaisille, joten ehkä siirrämmekin katseen sosiaalivirastoon, miksi sosionomit eivät ole juurtuneet koulumaailmaan? Mitä muutoksia tulisi tehdä organisaatiotasolla, että opetusviraston tiloissa ja ympäristössä työskentelisi eri viraston alaisuudessa olevia työntekijöitä. Koemme, että sosiaali- ja opetusalan yhteistyötä tarvitaan ehdottomasti tulevaisuudessa. Markku Aunola ja Petteri Ora kirjoittaa Helsingin sanomissa (HS 16.8.2013) siitä, että lisävuosi koulussa ei yksinään ole vastaus nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn. Nuorten ongelmat eivät välttämättä enää rajoitu suoranaisesti oppimiseen tai sosiaaliseen ympäristöön, vaan ongelmat voivat olla laaja-alaisempia. Maili Malin kirjoittaa Lastensuojelun käsikirjassa kouluikäisten nuorten syrjäytymiseen ajavista vaiheista, joita ovat vaikeudet kotona, koulussa tai sosiaalisessa ympäristössä. Hälyttävin vaihe on Malinin mukaan se, että nuori keskeyttää koulun tai laiminlyö koulutehtäviä. Näihin vaiheisiin juuri sosionomi voisi puuttua. Sosionomin työkenttänä voisi olla koti ja sosiaalinen ympäristö kouluympäristön lisäksi, jotka jäävät varjoon kuraattorin työssä että opetustyössä. Haetaanko ratkaisua liian kaukaa asioihin, vai onko työmalli jo eri projektien kautta kehitetty? Kuten sanontakin kuuluu, ”ei pyörää kannata uudelleen keksiä”. Mitä toisimme sosionomeina koulumaailmaan lisää? Kävimme haastattelemassa eräässä yksityisessä koulussa kasvatusohjaajaa, sosionomia, joka toimi kuraattorin työparina. Haastattelussa ilmeni, että sosionomin työ koulussa on erittäin arvokasta. Hän työskentelee nuorten keskuudessa välitunneilla ja koulun lähiympäristössä, jolloin hän on helposti lähestyttävissä. Hän pystyy myös puuttumaan erilaisiin kahinoihin heti ja näkee kiusaamistilanteet helpommin kuin kuraattori, joka työskentelee pääsääntöisesti omassa työhuoneessa yksilökeskusteluiden merkeissä. Oppilaalla ei tarvitse olla valmiiksi ongelmaa, jotta hän voi jutella sosionomin kanssa. Nuorelle kuraattorin lähestyminen voi olla iso kynnys, koska kuraattorilla harvoin on aikaa jutella pelkkiä kuulumisia, vaan kuraattorin luokse mennään ja varataan ongelman kanssa aika. Eikö olisi tärkeää, että nuorilla olisi enemmän turvallisia aikuisia, suojaavia tekijöitä, heidän elämässään? Syrjäänvetäytyvät ja hiljaiset oppilaat olisi mielestämme tärkeä kenttä sosionomin työlle koulussa. Hiljaiset ja ujot nuoret eivät välttämättä uskalla hakea itse apua. Niin sanottu etsivä työ kouluympäristössä olisi tärkeä työkenttä, jossa sosionomin ammattitaito olisi omiaan ja nuorten ongelmia voitaisiin yrittää havaita jo varhaisessa vaiheessa. Mervi Juusola kirjoittaa Helsingin sanomissa (HS 17.1.2014) siitä, että nuoret eivät itsestään syrjäydy, vaan heidät syrjäytetään. Juusola kirjoittaa myös siitä, kun nuori ei jaksa enää nousta sängystä ylös. Silloin on jo paljon nuoren elämässä ja syrjäytymisprosessissa ehtinyt tapahtua. Sosionomin ammattitaidolla voitaisiin vastata myös osallisuuden lisäämisen, tukemisen ja vahvistamisen tärkeyteen. Elokuussa 2014 voimaan tuleva oppilas- ja opiskelijahuoltolakihan myös painottaa ennaltaehkäisevää ja yhteisöllistä työotetta. Uudistuvassa laissa tuodaan esille myös oppilaiden osallisuus ja osallistaminen muun muassa ongelmien ehkäisyssä. Sosionomi voisi työllään yhdessä koulukuraattorin ja muun opetuspuolen henkilöstön kanssa vastata osallisuuden toteuttamisen tavoitteisiin. Osallisuuteen kasvetaan ja kasvatetaan (Hämäläinen 2008: 32; Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013.) Meidän sosiaalialan ammattilaisten tulisi viedä koulusosiaalityön tärkeyttä eteenpäin ja saada levitettyä sosiaalialan osaamista niihin ympäristöihin, jotka ovat ihmisille luonnollisia ja työkentät pääsisivät laajenemaan virastojen ulkopuolelle, sinne missä apua tarvitaan! Puhutaan kuitenkin lapsista, jolloin on ensiarvoisen tärkeää saada paljon tukea varhaisessa vaiheessa, jotta saa hyvät eväät elämään. Sosionomi (ylempi AMK) opiskelijat Jaana ja Niina Aiheeseen liittyviä blogipostauksia löytyy alla olevien linkkien alta: Vihreät OutiAlanko Lähteet Helsingin Sanomat 16.8.2013, Verkkojulkaisu. Helsingin Sanomat 17.1.2014. Verkkojulkaisu. Hämäläinen, Juha 2008. Nuorten osallisuus. Sosiaalipedagoginen aikakauskirja. Vuosikirja 2008. Kuopio: Kopijyvä. Malin, Maili. Kouluikäiset ja ehkäisevä työ. Lastensuojelun käsikirja. Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013. Ahonen, Riitta 2014. Ammattina kohtaaminen. Talentia. Sosiaalialan edunvalvonta- ja ammattilehti. Helsinki: Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry.
Auttaja ensin?
Minna Ruotsalainen haastattelee Tays:in yleissairaalapsykiatrian perheterapeutti Susanna Mannersuota Tehy-lehdessä 1/2014. Mannersuon mukaan mitä vain voi sattua milloin vain ja kenelle tahansa. Tärkeintä auttamistyössä on, että välittämisen tunne ja läsnäolo välittyvät. Samat tunteet ja haasteet on läsnä työssäni matalan kynnyksen päivätoiminnassa Kontulan Symppiksessä. Työntekijöiden jaksamista voidaan ehkäistä vain tiedostamalla riskejä ja sijoittamalla auttamistyötä tekevien ihmisten hyvinvointiin. Kuinka voi auttaa, jos itse on avuntarpeessa? Empaattinen vuorovaikutus on lähtökohta sijaistraumatisoitumiselle. Kun kohtaa toistuvasti muiden ihmisten kärsimyksiä, se vaikuttaa hitaasti auttajan omaan kokemusmaailmaan ja sen liittää omaan sisäiseen tunteiden- ja tiedonkäsittelysysteemiin. Traagisten tarinoiden takia kokemus elämästä ja uskomukset ihmisistä alkavat vähitellen muuttua. Tätä muutosta ei voi auttamistyössä estää. On tärkeää huomioida, että se ei ole lähtöisin auttajan henkilökohtaisista ominaisuuksista, vaan työn sisällöstä. Ammatillisen toiminnan huomaa tällaisessa tilanteessa juuri siinä, miten auttaja pystyy käsittelemään näitä sijaistraumatisoitumisessa tulleita reaktioita. Päinvastoin epäammatillista käytöstä on se, että kieltää asiakastyön vaikutukset itsessä ja työyhteisössä. (Nissinen 2007, 140-141.) Auttajalla on riski väsyä Mannersuo toteaa: ”Tilanteet koskettavat usein, mutta se ei näy niinkään potilastyössä romahtamisena tai itkuun purskahtamisena. Joskus kyynel pilkahtaa väkisin silmänkulmaan. Työtä tehdään omalla persoonalla ihmisten hätähuutojen keskellä.” Tällöin auttajaa uhkaavat sijaistraumatisoituminen, myötätuntostressi ja uupumus. Omien rajojen vetäminen on välttämätöntä, sillä ylikuormittuneesta auttajasta ei ole kenellekään apua. (Ruotsalainen 2014) Kun päihdetyössä kohtaan usein äkillisiä kriisitilanteita, joihin liittyy paljon kärsimystä, kipua ja jopa kuolemia, on henkilöstön hyvinvointi turvattava. Päihdetyön asiakkaat tarvitsevat tukea kauhukokemuksissaan esimerkkinä väkivallan teot, itsemurhat, uudet diagnoosit. On luonnollista, että nämä tilanteet herättävät tunteita. Ruishalmeen & Saariston mukaan auttamistyötä tekevä työntekijä tuo auttaja-autettava-suhteeseen aina palasen omaa henkilöhistoriaansa. Syvästi eläytyvä ja empaattinen työntekijä saattaa helposti väsyä työroolissaan. Auttajan on tärkeää tunnistaa itsessään tapahtuvat psyykkiset reaktiot. Selkeä käsitys auttamisen mahdollisuuksista ja rajoista osaltaan mahdollistavat työssä jaksamisen ja työn mielekkyyden. Itsestään huolehtiminen ja omien rajojen tunnistaminen ehkäisevät työssä uupumista. Henkisesti vaativassa ja kuormittavassa työssä tukeudutaan usein työtovereihin. Työyhteisö pystyy usein tarjoamaan tilannetta ymmärtävää tukea. (Ruishalme & Saaristo 2007, 122-125.) Kun huolehdit itsestäsi, voit huolehtia myös muista Työssäni Kontulan Symppiksessä henkilöstön hyvinvointi on keskiössä. Kun henkilöstö voi hyvin, he jaksavat auttaa myös asiakkaita. Järjestämme tilaisuuksia tunteista keskustelulle ja lopetamme aina viikon epäammatilliseen purkuun, jonka tavoitteena on keskustella työssä heränneistä tunteista ja purkaa niitä. Tuolloin on tarkoitus riisua henkilöstöltä työrooli ja avata viikolla syntyneet tunnelukot. Tärkeässä roolissa työssäjaksamisen näkökulmasta ovatkin epäviralliset ja viralliset keskustelut työyhteisössä sekä luottamuksellinen työilmapiiri. Ne tukevat työssäjaksamista. Tärkeintä on järjestää aikaa tunteista keskustelulle, koska ilman aikaa, monet tunteet, joista on syytä keskustella jää keskustelematta. Auttajan hyvinvointi on turvattava, jotta autettavia voidaan auttaa. Työyhteisön on tärkeä auttaa auttamistyötä tekeviä ihmisiä. Näin varmistetaan se, että auttajat jaksavat auttaa ihmisiä tulevaisuudessa. Lähteet Nissinen, L. 2007. Auttamisen Rajoilla. Helsinki. Edita Prima Oy. Ruishalme, O. & Saaristo, L. 2007. Elämä satuttaa - Kriisit ja niistä selviytyminen. Helsinki. Gummerus. Ruotsalainen Minna. Tukena elämän varjoissa. perheterapeuttu Susanna mannersolan haastattelu. Tehy –lehti 1/2014.
Uusilla osallistumistavoilla päätöksenteko keskustelevammaksi ja läpinäkyvämmäksi
Olemme viime aikoina seuranneet keskustelua uusista osallistumistavoista ja niiden vaikutuksista. Esimerkiksi Paul-Erik Korvela ja Jenni Rinne kirjoittivat (7.3.2014) Helsingin Sanomien vieraskynä-palstalla demokratian uudistamisesta. He olivat sitä mieltä, että uusien osallistumistapojen kautta kansalaiset hyväksyvät paremmin poliittisen järjestelmän, mutta demokratia ei välttämättä toteudu. Haluamme kuitenkin nostaa esiin uusien osallistumistapojen, kansalaisraatien ja lähidemokratian merkitystä perinteisen kansanäänestyksen rinnalla, sillä vaikka ne eivät lisäisi kansanvaltaa, ne kuitenkin parantavat kansalaisten tietoutta oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan, palveluista sekä vaikutuskanavista. Suomalaisen demokratian haasteet Suomalaisessa demokratiassa on ainakin kaksi ongelmaa. Ensimmäinen niistä on äänestysaktiivisuuden pieneneminen. Samaan aikaan kun suomalaiset luottavat entistä enemmän yhteiskuntaan, poliittiseen toimintaan osallistuminen on laskussa. Toinen merkittävä ongelma on osallistumismahdollisuuksien eriarvoisuus kansalaisten välillä. Osallisuuteen rohkaiseva ja osallistumistapoja tarjoava yhteiskunta estävät eriarvoistumista. Sosiaalihuollon tehtävä on ehkäistä eriarvoistumista ja siksi demokratian haasteet ovat vahvasti sidoksissa sosiaalipalveluiden järjestämiseen. Elämme yksilökeskeisessä kulttuurissa, jossa kansalaisten on helppo tehdä itsenäisiä päätöksiä olematta niistä kuitenkaan vastuussa kenellekään. Vastuukysymys korostuu myös demokratiassa. Omien kokemustemme mukaan suurin osa ihmisistä ei ole perehtynyt asioihin, joista äänestää. Uusien osallistumistapojen kautta äänestysvaikuttamisen kanavan on mahdollista monipuolistua, sillä kansalaisten äänestyskäyttäytymisen taustalla on enemmän tietoa aihepiiristä. Deliberatiivinen demokratia on tulevaisuutta Deliberaatiolla tarkoitetaan laaja-alaista ja monipuolista harkintaa yhteiskunnallisissa asioissa. Deliberatiivisen demokratian avulla kansalaiset saavat äänensä kuuluviin muutenkin kuin vaalien alla. Etenkin kuntatasolla tällainen keskusteluun pohjautuva demokratia on kasvanut Suomessa, koska paikallisuudesta ja lähidemokratian katoamisesta ollaan oltu huolissaan. Deliberaation kautta kansalaisille syntyy mahdollisuus uuden tiedon myötä oman näkemyksen muuttumiseen. Mielipidekyselyt ja palautekuulemiset eivät anna tähän samanlaista mahdollisuutta. Siksi onkin mielenkiintoista pohtia, ovatko kansanäänestyksellä saadut tulokset tarpeeksi päteviä. Tulevaisuudessa deliberatiivinen keskustelukulttuuuri keskittyy varmasti entistä enemmän internettiin. Jos esimerkiksi kansanäänestykset siirtyvät kokonaan verkkoon, niitä tulee luultavasti edeltämään vilkas keskustelu äänestykseen vaikuttavista yhteiskunnallisista ilmiöistä. Vaikka verkko on hyvä väylä deliberatiivisen demokratian lisäämiseksi, ei pidä unohtaa face-to-face -kohtaamisten merkitystä osana demokratiaa. Tutkimustulokset ja strategiat puoltavat uusien osallistumismuotojen merkitystä Yleisimpiä demokratia-mittareita käyttävien tutkimusten mukaan Suomi saa hyvät pisteet demokratian toteutumisessa. Jos kriteereinä toimivat kansalaisvapaudet ja poliittiset oikeudet, Suomi on täysin demokraattinen maa. Kuitenkin, jos puhutaan demokratian syventämisestä niin toimenpiteissä kuin osallisuuden lisäämisessäkin, Suomi ei pärjää tilastoissa muille pohjoismaille. Siksi pelkkään muodolliseen päätöksentekoon osallistuminen ei enää riitä. European Social Survey:n tutkimusaineisto puoltaa sitä, että demokratian pääpaino tulisi siirtää avoimempaan ja vuorovaikutuksellisempaan päätöksentekokulttuuriin, jossa kaikilla kansalaisilla olisi mahdollisuus osallistua taitojensa ja tarpeidensa mukaan keskusteluun ja päätöksentekoon. Myös kuluttajatutkimuksen Kansalaisraati suomalaista demokratiaa kehittämässä -hankkeentulokset osoittavat, että uudet osallistumistavat herättelevät kansalaisten kiinnostusta yhteiskunnallisiin teemoihin sekä lisäävät kansalaisten poliittisia vaikutusmahdollisuuksia. Niiden kautta kansalaiset pääsevät vaikuttamaan myös suoraan heitä koskeviin asioihin kuten palveluiden kehittämiseen. Tutkimusten ja mittareiden lisäksi osallisuutta on perusteltu myös strategiatasolla. Sosiaali- ja terveyspolitiikan strategiassa Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020 linjataan, että palveluita olisi kehitettävä yhdessä asiakkaiden kanssa. Asiakaskeskeisyys pitäisi nähdä koko toiminnan lähtökohtana. Myös sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyöryhmän loppuraportissa lainsäädännön uudistamisen keskeiset periaatteet ovat asiakaslähtöisyys ja yksilön vaikuttamismahdollisuudet palveluiden kehittämiseen. Yhteiskunnalliselta tasolta käytännön tekoihin Jotta strategiset tavoitteet saataisiin juurrutettua ruohonjuuritasolle, tarvitaan uusia osallistumistapoja. Niitä tulisi kehittää niin, että ne palvelevat myös huono-osaisia, yhteiskunnan laidalla eläviä kansalaisia. Mahdollisuutta osallistua raateihin, kansalaisaloitteisiin tai muihin osallistumista lisääviin hankkeisiin pitäisi siis tarjota kaikille kansalaisille. Ihmisillä on kuitenkin hyvin erilaiset lähtökohdat osallistumiselle. Jos toimintaan saadaan mukaan vain kaikkein aktiivisimmat, yhteiskuntaan luottavaisimmat ja argumentointitaidoiltaan parhaiten suoriutuvat kansalaiset, kuka tuo yhteiskunnasta syrjäytyneiden äänen kuuluviin? Haasteena onkin, miten saada erilaisissa elämäntilanteissa olevat kansalaiset mukaan heitä koskevien palveluiden ja toimintojen kehittämiseen. Syrjäytymisestä ja osattomuudesta tulee kehittää erilaisia väyliä osallistumiseen ja osallisuuteen. Myös lapsia tulisi ohjata osallisuuteen vahvemmin. Demokratiakasvatusta ja osallisuuden kokemuksia tulisi syntyä esimerkiksi jo päiväkodista ja alaluokilta alkaen. Näin voitaisiin vahvistaa kansalaisten tietoisuutta omista osallistumismahdollisuuksistaan pienestä pitäen. Osallisuuden kokemus syntyy niin suoran kuin epäsuorankin demokratian kautta. Suurin ongelma lienee niiden sovittaminen yhteen. Millaisia todellisia vaikuttamiskanavia voidaan tarjota moniäänisissä osallistumismuodoissa? Uusien vaikuttamiskanavien tulisi olla läpinäkyviä ja osallistujille tulisi tehdä selväksi heidän roolinsa suhteessa muodolliseen päätöksentekoon. Parhaimmillaan uudet osallistumismuodot nostavat äänestysaktiivisuutta lisääntyneen keskustelun myötä eli vastaavat yhteen tämän hetken suomalaisen yhteiskunnan demokratian keskeisimmästä haasteesta. Sini ja Eeva-Maria, sosionomi ylempi AMK-opiskelijoita Lue lisää aiheesta Borg, Sami (toim.) – Kiilakoski, Tomi – Mykkänen, Juri - Myllyniemi, Sami – Pekola-Sjöblom, Marianne – Piipponen, Sirkka-Liisa – Pikkala, Sari 2013. Demokratiaindikaattorit 2013. Luettavissa netissä Korvela, Paul-Erik – Rinne, Jenni 2014. Demokratian uudistaminen voi viedä harmaalle alueelle. Helsingin sanomat/vieraskynä 7.3.2014 Luettavissa netissä. Lundström, Niklas – Raisio, Harri 2013. Kansalaisraadit aluekehittämisen pirullisissa peleissä. Hallinnon tutkimus 32 (3) 179-196. Peura-Kapanen, Liisa − Rask, Mikko – Saastamoinen, Mika – Tuorila, Helena 2013. Kansalaisraati suomalaista demokratiaa kehittämässä. Kuluttajatutkimuskeskus: Helsinki. Luettavissa netissä Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistaminen. Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyöryhmän loppuraportti. STM 2012. Luettavissa netissä. Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020. Sosiaali- ja terveyspolitiikan strategia. STM 2011. Luettavissa netissä
Myötä- ja vastamäessä – tukisuhteissa
Tukihenkilö on turvallinen aikuinen, joka uskaltaa antaa lupauksen sekä päättää pitää sen. Lupaukset ovat pieniäsuuria tekoja ja asioita. Ne ovat sitä, että ilmestyy paikalle sovitussa aikataulussa, sitä että voi toteuttaa tuettavan toivoman tekemisen, mutta yhtälailla sitä, että on ja pysyy rinnalla, kun on siihen lähtenyt. Elämään mahtuu kuitenkin pettymyksiä meillä jokaisella. Myös tukisuhteissa tulee pettymyksiä, hyvissäkin. Joskus bussi vaan on myöhässä ja tukihenkilö myöhästyy. Maailman Paras tukihenkilö saattaa yllättäen joutua muuttamaan Norjaan, vaikka on luullut voivansa pysyä ja vaikka tuettava on luullut hänen pysyvän. Tällaisten pettymysten kohdalla turvallisen aikuisen rooli on olla mukana muutoksessa, sanoittaa muutosta, sen aiheuttamia omia tunteita. Ehkä turvallinen aikuinen jopa uskaltautuu ääneen arvailemaan lapsen tunteita. Turvallinen aikuinen ei häviä tai jätä. Turvallinen aikuinen tekee selväksi, ettei yllättävä käänne ja harmittava takaisku ole tuettavan vika, eikä seurausta hänen käytöksestään. Turvallinen aikuinen osaa kertoa, mitä tapahtuu, kun tukisuhde päättyy. Poistetaanko puhelinnumerot puhelimista? Saako soittaa? Saako moikata kadulla? Voiko mennä joskus kahville? Tuleeko synttärinä postikortti? Tietysti on sanomattakin selvää, että se turvallinen aikuinen on ensin selvittänyt nämä asiat itselleen. Tukisuhteessa ollaan ja edetään lapsen ehdoilla, joka saattaa tarkoittaa yhteisten mukavien tekemisten suunnittelua tai vaikka ohareita. Tuettavaa ei voi pakottaa tukisuhteeseen. Ennen kuin selviää, mikä ohareiden taustalla on, tarvitaan turvalliselta aikuiselta kärsivällisyyttä, turvallinen aikuinen malttaa odottaa ja katsoa millaiseen ratkaisuun päädytään, mitä tuettava todella toivoo ja tarvitsee. Ohareiden taustalla voi olla monta asiaa, nuoren mieltä voi täyttää kaverit, harrastukset, muutokset perheen tai hänen omassa elämäntilanteessaan. Ohareilla saatetaan myös kokeilla suhteen kestävyyttä tai aikuisen pysyvyyttä. Oharit saattavat astua kuvioon myös siinä kohtaa, jos aikuisesta on tulossa ”liian tuttu”. On ehkä tutustuttu paremmin tai vaikka juteltu vakavia. Voi tuntua pelottavalta tai jopa hävettävältä, että on uskaltautunut luottamaan. Joissain tapauksissa oharit saattavat viestiä myös sitä, ettei tuettava koe olevansa niin merkityksellinen tai hyvä, että uskoisi tukisuhteesta tulevan mitään, että hän olisi tukisuhteen tai turvallisen aikuisen huomion arvoinen. Joskus on helpompi pettää toinen kuin antaa itsensä pettyä. Myös aikuisen läsnäolo voi tuntua vaativalta: Ehkei tuettava ole tottunut siihen näkyväksi tulemisen tunteeseen – vaikka sitä haluaisikin – vaan siihen täytyy totutella ajan kanssa. Kaiken tämän sanoittamiseksi tarvitaan apua, tukea ja aikaa. Sekä usein myös tulkki, ehkä tukisuhteen ulkopuolinen henkilö. Tässä kohtaa tulkiksi saattaakin kelvata vanhempi tai vaikkapa sosiaalityöntekijä. Kyllä: Oharit saattavat viestiä myös siitä, ettei nuori ole tukisuhteeseen tyytyväinen ja haluaa lopettaa tukisuhteen. Ehkä hän on pettynyt toimintaan, ehkei tukihenkilö olekaan ollut sitä, mitä hän on ajatellut. Ja kyllä:. Eivät kaikki tukisuhteet onnistu. Ja kyllä, vapaaehtoiset tukihenkilötkin kokevat pettymyksiä. Se ei ollutkaan sitä mitä ajattelin. En ymmärrä miksi tässä kävi näin. En haluaisi lopettaa, vaikka onkin pakko. Eräs aikoja sitten tukihenkilönä toiminut sanoi: ”Joskus ilo täytyi raapia kasaan.” Silti. Elämä lapsen tai nuoren rinnalla kulkijana voi myös onnistua ja olla antoisaa. Osa oppii tukisuhteen aikana lähinnä itsestään, osa lasten ja nuorten maailmasta. Jos ei riskiä ottaisi, jos ei katsoisi, ei heittäytyisi tukisuhteeseen tuntemattoman lapsen kanssa ja katsoisi mitä siitä seuraa, ei saisi mahdollisuutta tulla kokeneeksi sitä, kun lapsi luottaa, kertoo koulupäivästä, keksii ensimmäisen yhteisen tekemisen kohteen vuoden yhteisen polun jälkeen tai laittaa viestin, että nähtäispä pian. Kun seistään yhdessä ikkunassa yhteisen päivän jälkeen ja haaveillaan siitä, ettei täytyisikään mennä kouluun ja töihin, että yhteinen aika voisi jatkua. Tästä jää paitsi, jos ei ota riskiä. Jää paitsi siitä kaikesta tykkäämisestä ja tykätyksi tulemisesta. On siis niinkin, että joskus sitä iloa ihan läikkyy yli. Piia Vanhatalo Sosionomi amk, sosionomi Yamk-opiskelija, Lastensuojelun tukihenkilötoiminnan koordinaattori, Lastensuojelun muut palvelut, Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto
ASKELIA KESTÄVÄN KEHITYKSEN POLULLA – lapsuudesta alkaen
Elämä maapallolla on muutosten pyörteissä, kun väestö ja aineellinen kulutus kasvavat jatkuvasti. Maapallon resurssit eivät riitä tyydyttämään nykyistä kulutustasoamme. Meidän on kysyttävä itseltämme, miten voimme turvata nykyisille ja tuleville sukupolville mahdollisuudet hyvään elämään? Oikoreittiä ei ole, joten eläminen kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti on välttämättömyys. Kestävän elämäntavan etsimisen yksi avainkysymys onkin, mitä on hyvä elämä, hyvinvointi ja mitä oikeasti tarvitsemme ollaksemme onnellisia? Kestävä kehitys - askeleet varhaiskasvatuksessa Miten kestävän kehityksen ja hyvinvoinnin toimintakulttuurin syntymistä voisi sitten edesauttaa? Vastaus on mahdollisimman varhain, jo ensiaskelista lähtien. Kasvatuksen on tavoiteltava sitä, että tulevaisuuden yhteiskunnassa on entistä enemmän ekologista ja sosiaalista hyvinvointia tavoittelevia kansalaisia. Kun kestävästä elämäntavasta tulee osa lapsen elämää, on se tulevaisuudessa osa aikuisen elämää. Tällöin on sanomattakin selvää, kuinka tärkeää kestävän elämäntavan omaksuminen olisi jo varhaislapsuudessa. Kestävä kehitys varhaiskasvatussuunnitelman lähtökohtana Varhaiskasvatuksen tavoitteena on hyvinvoiva lapsi. Hyvinvointi on myös kestävyysajattelun ydin. Hyvän elämän pohja luodaan siis jo varhaislapsuudessa. Espoon uuden karheassa varhaiskasvatussuunnitelmassa kestävä kehitys muodostaa suunnitelman ”punaisen langan”. Varhaiskasvatuksessa on lähdetty kulkemaan kestävämmän elämäntavan polulle. Varhaiskasvatussuunnitelman tavoitteena on mm. varhaiskasvatuksen näkemyksen vahvistaminen kestävän kehityksen kasvatuksesta ja tuoda kasvatus kestävään kehitykseen varhaiskasvatuksen käytäntöjä ohjaavaksi periaatteeksi. Lastentarhaopettajana työskennellessäni olen pohtinut paljon kestävän kehityksen periaatteita ja sitä, miten sitä toteutetaan ja voisi toteuttaa varhaiskasvatuksessa. Kestävän kehityksen näkökulmien juurruttaminen varhaiskasvatukseen vaatii aikaa, keskeneräisyyden sietämistä ja halua oppia. On hyväksyttävä nykytilanteen tietämys ja silti rohkeasti kuljettava yhteistä tutkimusmatkaa kohti kestävämpää elämäntapaa. Kestävyysajattelu käytännössä Ensimmäinen ns. harhaluulo on, että varhaiskasvatuksen kestävä kehitys on jätteiden lajittelun tai veden säästämisen opastusta. Ympäristökasvatus ja luonnonvarojen säästäminen kuuluvat ekologiseen kestävyyteen, muodostaen yhden kestävään kehitykseen kuuluvan osa-alueen. Kestävä kehitys on käsitteenä monitahoinen, sisältäen myös sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden. Kokonaisvaltainen kestävyysajattelu edistää lapsen osallisuutta ja kasvattaa ympäristötietoiseksi ja vastuulliseksi aikuiseksi. Leikkien, liikkuen, tutkien ja taiteellisen ilmaisun ja kokemisen kautta muodostuu lapselle ymmärrys itsestään ja ympäröivästä maailmasta. Merkitysten synnyttämisen tärkeys Ihminen toimii sellaisten asioiden puolesta, jotka hän kokee merkityksellisiksi. Kestävään kehitykseen kasvattamisen oleellinen asia on arvojen ja merkitysten synnyttäminen. Jotta merkityksiä voisi syntyä, on toiminnan lähtökohtana oltava lasten osallisuus. Lasten on itse saatava suunnitella, kokeilla ja toteuttaa toimintaa, esimerkiksi toimintatuokiot, retket ja tapahtumat. Yhdessä havainnoiden ja pohtien sitä mitä on koettu, tunnettu ja nähty, alkaa muodostua ymmärrys. Kokemuksen kautta syventyvät myös omaksuminen ja oppiminen. Kestävyysajatteluun pätee vanha sanonta, ”ei kannettu vesi kaivossa pysy”. Hyvin tärkeä näkökulma on myös se, että osallisuuden kannattelu ja osallisuuteen kasvaminen ovat syrjäytymisen ennaltaehkäisyä. Osallisuus ilmenee muun muassa leikeissä sekä lasten keskinäisessä ja lapsen ja aikuisen välisissä vuorovaikutustilanteissa. Ajatus sosiaalisesta kestävyydestä Turvallisuus ja luottamus luovat perustan sille, että lapsi voi kasvaa vastuuseen. Toiset huomioonottaminen ja sosiaalisten taitojen harjoittaminen ovat yksi varhaiskasvatuksen tärkeimmistä tavoitteista. Yhdessä toimien myötätunto ja empatia kasvavat ja opitaan tekemään kompromisseja. Kasvattajien tehtävä on välittää arvomaailmaa, jossa jokainen on arvokas ja hyväksytty omana itsenään. Olemme erilaisia ja se on rikkaus! Se on perustana osallistavan yhteiskunnan rakentamisessa. Tämä ei ole vielä itsestään selvyys, varsinkaan meille aikuisille. Kiusaamisen ehkäisy lasten ja nuorten elämässä ovat yksi tämän ajan haasteellisimmista tehtävistä, mikä ilmenee varhaiskasvatuksesta lähtien. Kiusaamisen ehkäisyssä nollatoleranssin lisäksi osallisuus on (jälleen kerran) merkittävässä asemassa. Pienryhmätoiminta, lämpimät ja turvalliset ihmissuhteet kuuluvat osaksi sosiaalista kestävää kehitystä, kuten myös tasa-arvo- ja monikulttuurisuuskasvatus. Varhaiskasvatuksessa meillä kasvattajilla on vastuumme siitä, minkälaisiksi lasten asenteet ja toimintatavat voivat muodostua. Tämä vaihe lapsen elämässä on tuhannen taalan paikka vaikuttaa! Toivon pystyväni aikuisena ja kasvattajana antamaan seuraavat eväät lapselle varhaiskasvatuksen kestävän kehityksen alkupolulta: ”Olen osallinen”, itsetunnon lisääminen Kasvattaa kohtuullisuuteen, eettinen ajattelu Sosiaalisten taitojen kehittyminen, kaveruus sekä empatian kasvattaminen Ympäristön havainnointi ja kyky huomata muutoksia ”...kenenkään ei tarvitse odottaa toisia voidakseen omaksua oikean elämäntavan. Ihmiset yleensä epäröivät ensimmäisen askeleen ottamista, jos heistä tuntuu, ettei tavoitetta voi saavuttaa kokonaisuudessaan. Sellainen asenne on todellisuudessa este edistykselle.” - Mohandas Gandhi Vilma Kavakko, sosionomi ylempi AMK-opiskelija ja lastentarhanopettaja Lähteet Arto Salonen 2013. Luentomateriaalit 2014. Espoon varhaiskasvatussuunnitelma 2013 Ympäristöministeriö. Kestävä kehitys 2014.
Ihmisen kohtaaminen – hupeneva voimavara asiakastyössä?
Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten asiakastyöhön käyttämää aikaa kiristetään koko ajan. Suuntausta perustellaan kustannusten leikkaamisella. Asia vaikuttaa selvältä, mutta onko se sitä kuitenkaan? Suomen Punaisen Ristin nuorten turvatalon johtaja Pekka Väänänen muotoilee asian näin: ”Monet ongelmat jäisivät pienemmiksi, jos ihmiset kuuntelisivat enemmän toisiaan. Hyvä vuorovaikutus ei ole mahdollista, jos ei osata kuunnella. Toisia ihmisiä ei voi myöskään auttaa, jos ei kuuntele mikä heille on tärkeää ja arvokasta. Kuuntelemisen pahin vihollinen on liian kova kiire." Ihmistyön tekemisen tavat Sosiaalialan työ on ihmisen auttamistyötä. Asiakkaat ovat jollakin tavoin elämässään heikoilla ja heidät on aluksi kohdattava yksilöinä. Jokaisen tarina on erilainen. Kaikki eivät tunnista omien ongelmiensa juuria eivätkä siksi ole motivoituneita heti muuttamaan toimintaansa. Ongelmat ovat kehittyneet ajan kanssa ja niiden on mahdollista helpottua ja selvitä myös ajan kanssa. Tavallinen elämä jatkuu auttamistyön rinnalla ja tuo vaihtelevuutta paranemisprosessiin. Pienen lapsen kasvaminen tasapainoiseksi aikuiseksi edellyttää ennen kaikkea hyviä malleja aikuisuudelle ja inhimillisyydelle. Vanhuksen toimintakyvyn ja elämänhalun ylläpitäminen riippuu eniten siitä, kuinka hyvin hänen on mahdollista olla osallisena tavallisessa elämässä ja muiden ihmisten kanssa. Mielenterveyspotilaan tai päihteiden käyttäjän kuntoutuminen terveempiin elämäntapoihin vaatii toisilta ihmisiltä saatavaa uskoa ihmisen kykyyn parantua ja muita onnistumisen tarinoita, joista voi ottaa oppia. Perheen ongelmien kääntäminen yhteiseksi ponnisteluksi ja antoisiksi kokemuksiksi edellyttää usein rinnalla kulkijaa, jonka kanssa yhdessä löytyvät hyvät toimintatavat ja opitaan koko perheelle parempi arki. Sosiaalityöntekijä voi tehdä asiakkailleen viisaita päätöksiä vain, jos hänellä on mahdollisuus oikeasti kurkistaa heidän todelliseen elämäänsä ja seurata sen kehittymistä. Jos aika ei edes laskennallisesti voi riittää asiakkaiden riittäviin tapaamisiin, työtä on mahdoton tehdä oikealla tietopohjalla eli joka tilanteessa eettisesti oikein ja lain kirjaimen mukaisesti. Kun nuori on ajautumassa huonoille teille uuden kaveriporukan mukana, tarvitaan aikuisia jotka osaavat kohdata nuoren sellaisena kuin hän on ja arvostaa hänen potentiaaliaan. Jos etsivän nuorisotyön ensikohtaaminen epäonnistuu, saattaa nuori helposti joutua pahenevaan kierteeseen, josta ulos pääseminen on jo paljon vaikeampi tehtävä. Jos apua tarvitsevan ihmisen aito ja tasaveroinen kohtaaminen laiminlyödään, menetetään olennainen osa sosiaalialan auttavasta työstä. Ellei ihmisen kohtaaminen onnistu alun alkaen, luottamus jää syntymättä ja auttamisprosessi pitkittyy tai jää kokonaan käynnistymättä. Ihmisen ongelmat usein syvenevät ilman apua. Viivästynyt avuntarjonta on näin lisännyt inhimillistä tuskaa ja viranomaisten ennakoituja kustannuksia huomattavasti. Hollannin malli kohtaamiselle Hollantilainen sosiaalityön opettaja kertoi Metropolian Wellbeing-seminaarissa, että heillä sosiaalityöntekijä on vastuussa tietyn alueen kaikista asiakasryhmistä ja asiakkaita on 40-50 kappaletta. Asiakkaat odottavat sosiaalityöntekijältä aitoa kiinnostusta ja vuorovaikutusta, itsetunnon vahvistamista sekä pitkäkestoisia ihmissuhteita. Hollannissa on lähdetty kehittämään joustavampaa sosiaalityötä näiden asiakasodotusten pohjalta. Työntekijät ovat pääosin jalkautuneet kaduille asiakkaiden pariin. He panostavat asukkaiden aitoon ja empaattiseen kohtaamiseen tasaveroisina ihmisinä. Sosiaalityön kustannusten leikkaaminen on sielläkin todellisuutta. Työskentelyä on siitä huolimatta – itse asiassa sen vuoksi - viety ennaltaehkäisevään suuntaan. On tunnistettu ja tunnustettu tasa-arvoisen vuorovaikutuksen perustava arvo ihmistyössä. Suuremmat ongelmat ja niistä koituvat kustannukset oletettavasti pitkällä aikavälillä vähenevät. Samalla ihmiset kokevat paremmin saavansa apua ja tukea. Muutoksen tie enemmän poliittinen kuin ammatillinen Ihminen on aivan erilainen ja paljon monimutkaisempi kuin kone. Ihmistä ei voi laittaa liukuhihnalle. Jos teemme niin, menetämme inhimillisyyden. Sosiaaliset ongelmat pahenevat ja niiden hoitaminen maksaa lopulta paljon enemmän. Jos ihmisen kohtaamiseen tarvittavat resurssit (aika ja osaaminen) vähennetään olemattomiksi, ihmisten palveluista häviää olennainen sisältö. Palvelu ei olekaan enää ihmisten auttamista parempaan, vaan lähes hyödyttömien suoritteiden kirjaamista lain muodolliseksi noudattamiseksi ja johdon vaatimusten täyttämiseksi. Ammattitaitoiset työntekijät jättävät paikkansa ja tilalle tulee epäpätevää työvoimaa. Tämänsuuntaisilla poliittisilla päätöksillä ja johtamisella ajetaan hyvinvointiyhteiskuntaa alas - aivan tietoisesti. Onhan selvää että ongelmien pahentuessa laajamittaisesti ne tulevat myös kunnille liian kalliiksi hoitaa. On ajauduttu sille tielle, että kunnat eivät enää yleisesti noudata säädettyjä lakeja. Kelkkaa on vaikea enää kääntää, kun se on päässyt kunnolla vauhtiin. Se on kuitenkin mahdollista ja nyt on sen aika. Annetaan arvo inhimilliselle kohtaamiselle ja ennaltaehkäisevälle ihmistyölle. Tuija Mannersola, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lue lisää aiheesta Esa, Miia 2014. Valvira: Lastensuojelussa jopa 160 asiakasta sosiaalityöntekijää kohden. Yleisradio 12.5. Verkkojulkaisu. Kantomaa, Raija 2014. Kunnat rikkovat räikeästi lakia – vanhukset heitteillä. MTV 19.5. Verkkojulkaisu. Kantomaa, Raija 2014. Valvira: Vanhustenhuollossa liikaa puutteita – emme pysty valvomaan. MTV 19.5. Verkkojulkaisu. Kotihoitaja: Vanhukset pestään pyhänä 2013. Helsingin Sanomat 14.12. Verkkojulkaisu. Puro, Tuulia 2013. Kotihoidon työntekijöiden tilanne on kestämätön. Helsingin Sanomat 30.11. mielipide. Verkkojulkaisu. Savolainen, Jaana 2012. TEM: Palveluasuntojen tarve kaksinkertaistuu. Helsingin Sanomat 26.9. Verkkojulkaisu. SOTE-uudistuksessa varmistettava mielenterveyspalvelujen saatavuus 2014. Mielenterveyden keskusliitto 16.5. Verkkojulkaisu. Toivonen, Terhi 2014. MLL: Valviran selvitys piirtää huolestuttavan kuvan lastensuojelun tilasta. Yleisradio 13.5. Verkkojulkaisu. Väänänen, Pekka 2014. Kuuntelemisen taidot ovat uhattuna, sanoo auttamisen ammattilainen. Helsingin Sanomat 5.5. Verkkojulkaisu.
Pedagogiikan johtaminen ja sen vaikuttavuus Espoossa
”Et ei pedagogiikkaa voi johtaa, jos et sä tiedä mitä siellä tapahtuu, et en mä voi täällä vaan kököttää ja mä ihan niin kuin lastenkin kanssa ja myös henkilökunnan kanssa vahvasti uskon siihen, niin kuin omaan malliin, miten mä toimin, miten mä kohtaan lapset, miten mä kohtaan eri vanhemmat.” Mitä pedagoginen johtaminen on? Viime vuosien aikana on alettu kokonaisvaltaisemmin puhua pedagogiikan johtamisen merkityksestä varhaiskasvatuksessa. Pedagogiikan johtaminen ja sen laadusta vastaaminen on keskeinen osa päivähoidon johtajan perustehtävää. Käsitteenä pedagoginen johtaminen on moniselitteinen ja sen määritelmät liikkuvat henkilöstöjohtamisen ja pedagogiikan johtamisen välimaastossa, aina määrittelijästä riippuen. Suomalaisessa varhaiskasvatuksessa pedagoginen johtajuus yhdistetään perinteisesti henkilöön, joka on valittu johtajan virkaan. Pedagogista johtajuutta voidaan katsoa olevan henkilöllä, joka toiminnallaan, teoillaan, puheillaan tai muuten edistää pedagogista toimintaa. Pedagoginen johtaminen vaatii erityistä valmiutta ja kykyä, joka perustuu johtajalla oleviin piileviin asenteisiin, kuten näkemykseen johtamisesta ja käsitykseen itsestään johtajana. Johtajan rooliin sisältyy johtamisen ja auktoriteetin tunne, kuten opettajalla tai pedagogilla, mutta ilmaisumuodot, tekniikat ja metodit ovat erilaisia. Johtaja jakaa tietojaan ja taitojaan lisäten toisten osaamista runsaasti kommunikoiden ja samalla myös kehittäen omaa osaamistaan. Johtaja on esikuvana pedagogisesta prosessista työssään. Pedagogisen johtamisen käsite tuo johtajuuden lähemmäksi ihmisten välistä vuorovaikutusta, vastakohtana aiemmalle ylhäältä päin tulevalle hierarkkiselle johtamistyylille. Pedagogiikan johtaminen on kokonaisuuden johtamista, johon sisältyy kaikki ne toimenpiteet, joiden kautta luodaan edellytyksiä ja vaikutetaan siihen, miten henkilöstö pystyy toimimaan varhaiskasvatustehtävässään ja oppimaan ja kehittymään työssään. Pedagoginen johtaminen taas on henkilöstön oppimisen johtamista, ja sen toteuttamista määrittelee kunkin johtajan oma oppimiskäsitys. Sen kautta johtaja vaikuttaa tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti johdettaviinsa ja heidän oppimiseensa. Lastentarhanopettajilla on vastuu lapsiryhmän pedagogiikasta, mutta viime kädessä vastuu toteutetun toiminnan laadusta on päivähoitoyksiköiden johtajilla. Päivähoitoyksiköiden johtajien koulutus Espoossa Espoon suomenkielisen varhaiskasvatuksen toiminta-ajatus on tarjota, kehittää ja mahdollistaa perheiden tarpeiden mukaista, monimuotoisia ja laadukkaita varhaiskasvatuspalveluja, joiden keskeisin tavoite on lasten kokonaisvaltainen hyvinvointi. Varhaiskasvatus perustuu laaja-alaiseen osaamiseen, jonka avulla edistetään lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista yhdessä vanhempien kanssa. Espoon varhaiskasvatuksessa johtaminen on palvelutehtävä, joka toteutuu henkilökunnan työn edellytysten luomisena ja ylläpitämisenä sekä henkilökunnan tukemisena. Hyvä johtaminen näkyy työyhteisöjen ja lasten hyvinvointina sekä vanhempien tyytyväisyytenä. Päivähoitoyksikön johtajan perustehtävänä on pedagogiikan johtaminen. Pikkulapsipedagogiikka sisältää hoidon, kasvatuksen ja opetuksen kokonaisuuden. Varhaiskasvatus on pedagogista toimintaa ja johtajat johtavat pedagogiikkaa. ”Päivähoitoyksiköiden esimiesten johtamisen täydennyskoulutus – Pedagogiikan johtaminen” - koulutuksessa tarkastellaan johtamista erityisesti pedagogiikan johtamisen näkökulmasta: millaisin tavoin ja menetelmin pedagogiikan johtaminen varhaiskasvatusyksikön arjessa voisi toteutua ja toteutuu. Pedagogiikan johtamisen koulutuksen tavoitteena on vahvistaa johtajien yhteistä näkemystä pedagogiikan johtamisesta varhaiskasvatuksessa sekä löytää ja tukea siihen liittyviä yhtenäisiä käytäntöjä. Varhaiskasvatus on pedagogista toimintaa, jolloin johtaminen varhaiskasvatuksessa on pedagogiikan johtamista. Koulutusmenetelminä ovat 14 lähiopetuspäivää, ennakko- ja välitehtävät, erilaiset harjoitukset ja omien yksiköiden rakenteiden ja kehittämishaasteiden tarkastelu ja reflektointi. Koulutus kestää työn ohella noin vuoden. Täydennyskoulutuksen hyödyllisyys johtajien näkökulmasta Päiväkotien johtaminen ja johtajuus on muuttunut merkittävästi kymmenen viime vuoden aikana. Tänä päivänä johtajat eivät enää työskentele lapsiryhmässä, vaan vastaavat kokopäiväisesti yhä suuremmista henkilöstö- ja lapsimääristä sekä useamman kuin yhden toimipisteen johtamisesta. Myös johtajien tehtävänkuva on muuttunut - tehtävät ovat moninaistuneet ja vastuu lisääntynyt. Johtajan tehtäviin kuuluu myös asettaa tavoitteita ja toimia itse esimerkkinä; samalla hän osoittaa työn merkityksellisyyttä ja haastaa henkilöstön kehittymään. Opinnäytetyöhön haastateltiin yhdeksää Espoon päivähoitoyksikön johtajaa, jotka olivat käyneet pedagogiikan johtaminen – koulutuksen. Kaikki heistä totesivat pedagogiikan johtamisen tärkeyden ja sen merkityksen heidän omassa työssään. Pedagoginen johtajuus on tullut jäädäkseen, sitä ei koeta ohimeneväksi trendiksi vaan pysyväksi osaksi varhaiskasvatuksen toimintakulttuuria. Haastatellut johtajat olivat tyytyväisiä käymäänsä koulutukseen ja kokivat sen vaikuttaneen positiivisesti heidän työhönsä. Tuloksista ilmeni myös, että pedagogiikan johtaminen ja pedagoginen johtajuus oli koettu jo aiemminkin tärkeäksi asiaksi, mutta koulutus vahvisti sen merkitystä ja toi selkeyttä käsitteeseen, mitä pedagogiikan johtaminen on ja miten sitä voidaan toteuttaa päiväkodin johtajan työssä. Koulutuksen koettiin kirkastaneen pedagogiikan johtamisen merkitystä. Koulutuksesta saatuja työvälineitä oli otettu konkreettisesti käyttöön johtajan omassa työssä ja niistä oli myös henkilöstö hyötynyt. Varhaiskasvatussuunnitelman käyttö päivähoidon toiminnan pohjana oli korostunut koulutuksen jälkeen. Pedagogisen johtamisen vuosisuunnitelman tekeminen, ryhmähavainnointien tärkeys ja ajanhallinta nousivat myös vastauksissa esiin. Tulosten mukaan henkilöstön osaaminen ja tukeminen, henkilöstöjohtamisen merkitys ja pedagogisten tiimien säännöllinen kokoontuminen koettiin myös entistä tärkeämmiksi asioiksi koulutuksen jälkeen. Tuloksista ilmeni myös haasteita päivähoitoyksikön johtajan työssä. Ryhmäperhepäiväkodin johtaminen hajautetussa organisaatiossa koettiin haasteelliseksi ja siihen kaivattiin vielä lisäkoulutusta. Rekrytoinnin ja resurssien merkitykset korostuivat myös tuloksissa. Haasteena oli sijaisten saaminen ja epäpätevä henkilöstö. Resurssien haasteet pitivät sisällään riittävän määrän henkilöstöä turvallisuuden takaamiseksi sekä henkilöstön sitoutumisen työhönsä. Varhaiskasvatuksen ja sen johtajuuden muutos on selvästi näkyvillä. Muuttuvassa yhteiskunnassa ja muuttuvissa organisaatioissa tarvitaan vahvaa johtajuutta. Täydennyskoulutuksen tarve on ilmeinen, ja viime vuosina on alettukin panostaa tähän koulutustarpeeseen. Johtajuuskoulutusta kehittämällä varmistetaan laadukkaan päivähoidon tarjoaminen. Pedagoginen johtajuuden voidaan ajatella olevan varhaiskasvatuksen laadun perustana ja sen tulisi määritellä johtajuutta kaikilla tasoilla. Uuden päivähoitolain tulisi sisältääkin päivähoidon pedagogisen johtajuuden määritelmät ja tavoitteet sekä miten sitä toteutetaan päivähoitoyksiköissä. Opinnäytetyö osoittaa pedagogiikan johtamisen merkityksen sekä täydennyskoulutuksen tarpeen jatkossakin päivähoitoyksiköiden johtajille sekä muille varhaiskasvatuksen parissa työskenteleville. Artikkeli perustuu Eerika Lehtolammin Metropolian sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon vuonna 2014 valmistuneeseen opinnäytetyöhön: Pedagogiikan johtaminen – koulutuksen vaikuttavuus Espoossa. Päivähoitoyksiköiden johtajien kokemuksia. Eerika Lehtolammi, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet Espoon varhaiskasvatussuunnitelma. Kestävämmän elämäntavan alkupolulla. Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus. Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 21.8.2013. Espoo – Parrila, Sanna 2012: Päivähoitoyksiköiden esimiesten johtamisen täydennyskoulutus – Pedagogiikan johtaminen (14 lähiopetuspäivää). Koulutuksen 3 ohjelmarunko. 1-4. Fonsén, Elina 2014. Pedagoginen johtajuus varhaiskasvatuksessa. Akateeminen väitöskirja. Tampereen yliopisto. Kasvatustieteiden yksikkö. Tampere: Suomen Yliopistopaino Oy – Juvenes Print. Hujala, Eeva 2014. Johtajat muutoksen tekijöinä. Varhaiskasvatuksen 8. johtajuusfoorumi. Tampereen yliopisto. Verkkodokumentti. Nivala, Veijo 1999. Päiväkodin johtajuus. Akateeminen väitöskirja. Lapin yliopisto. Kasvatustieteellinen tiedekunta. Verkkodokumentti. Parrila, Sanna 2012a. Henkilöstön oppimisen johtaminen. Diat. Päivähoidon johtamisen täydennyskoulutus – Pedagogiikan johtaminen. Espoo. 27.-28.3., 17-26, 28. Parrila, Sanna 2012b. Pedagogiikan johtamisen suunnittelu, toteutus, arviointi ja dokumentointi. Diat. Päivähoidon johtamisen täydennyskoulutus – Pedagogiikan johtaminen. Espoo. 12.-13.6., 3-4. Parrila, Sanna 2012c. Tutkin, kehitän, johdan – Esimiehenä Espoon varhaiskasvatuksessa. Diat. Päivähoidon johtamisen täydennyskoulutus – Pedagogiikan johtaminen. Espoo. 28.-29.2., 4-6. Their, Siv 1994. Pedagoginen johtaminen. Tampere: Tammer-paino. Vesalainen, Anni – Cleve, Kristiina – Ilves, Vesa 2013. Päiväkodin johtajien työtaakasta tuli kohtuuton. Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n raportti päiväkodin johtajuudesta 2013.
Starttivalmennuksen opinnollistaminen tukee nuorta jatkokoulutukseen siirtymisessä
Osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa on kyse yksilön elämän aikana kertyneiden taitojen, osaamisen ja tietojen huomaamisesta, näkyväksi tekemisestä ja arvostamisesta. Opinnollistamisen ideana on tuoda formaalin koulutuksen ulkopuolella hankittua osaamista paremmin esille ja hyödynnettäväksi osana omaa työllistymis- ja kouluttautumispolkua. Starttivalmennuksen, kuten työpajatoiminnankin opinnollistamisen keskeinen idea on tuoda näkyväksi sellaista ammatillisessa peruskoulutuksessa hyödynnettävää osaamista, jota työpajoilla on mahdollista kerryttää. Työpajoilla kerrytetty, tunnistettu ja dokumentoitu osaaminen on mahdollista tunnustaa ja hyväksilukea osaksi nuoren opintoja hänen siirtyessään opiskelemaan ammatilliseen peruskoulutukseen. Opinnollistamisen kohderyhmä: nuoret työelämän ja koulutuksen ulkopuolella Nuorten, alle 30-vuotiaiden, työvoiman ja koulutuksen ulkopuolella olevien joukko on kasvanut viime vuosien aikana. Termillä muut työvoiman ulkopuolella olevat tarkoitetaan sitä joukkoa, josta on luettu pois työlliset, työttömät työnhakijat, opiskelijat, varusmiehet ja eläkkeellä olevat. Tästä joukosta suurin osa on vailla toisen asteen koulutusta. Nuorten yhteiskuntaan kiinnittymisen kannalta koulutukseen kannustaminen on erittäin tärkeää. Tutkimusten mukaan koulutustason kasvu vähentää riskiä joutua tai jäädä pitkäksi aikaa tai pysyvästi koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle. Lukuvuoden 2011-2012 aikana ammatillisen koulutuksen keskeytti eikä jatkanut missään tutkintoon johtavassa koulutuksessa 8,7% opiskelijoista. Osa tästä joukosta tarvitsee aikalisän ja palaa myöhemmin aloittamiensa opintojensa pariin, osa vaihtaa opiskeltavaa alaa, mutta osa ei palaa pitkänkään ajan kuluttua takaisin koulun penkille. Suurin osa ammatillisen koulutuksen keskeyttäjistä tekee sen ensimmäisen kolmen kuukauden aikana. Pitkittynyt siirtymävaihe jatkokoulutukseen ja useat välivuodet ennustavat vaikeuksia kiinnittyä koulutukseen. Kaikkein vaikein tilanne on nuorilla, jotka ovat keskeyttäneet koulutuksen jo heti alkuvaiheessa, ovat jääneet vaille haluamaansa opiskelupaikkaa tai eivät ole hakeutuneet lainkaan koulutukseen. Nuorten koulutuksen puutteella on kauaskantoiset vaikutukset yksilön elämään ja ne heijastuvat myöhemmin myös muun muassa heikkona tulotasona ja asemana työmarkkinoilla. Myös EU:n tasolla on huomattu tarve kehittää koulutuksen laatua, joustavampia ja yksilöllisesti räätälöityjä koulutuksen muotoja sekä epävirallisen ja arkioppimisen tunnistamisen ja hyödyntämisen järjestelmiä. Euroopan neuvoston suositusten mukaan koulutuksen keskeyttämistä pyritään vähentämään tarjoamalla toisen mahdollisuuden polkuja koulutukseen paluun helpottamiseksi ja luomalla heikosti sitoutuneiden opiskelijoiden tarpeita vastaavia oppimisympäristöjä. Nonformaali oppiminen ja vaihtoehtoiset oppimisympäristöt formaalin koulutuksen tukena Nuorisotyöttömyys ja koulutuksen keskeyttäminen tai sinne hakeutumatta jättäminen nähdään nuorten yhteiskunnallisen ulkopuolisuuden merkittäväksi aiheuttajaksi. Opintoihin kiinnittymisessä erityistä tukea tarvitsevat nuoret tarvitsevat tukea paitsi koulutukseen ja työelämään pääsemisessä ja siellä pärjäämisessä myös sosiaalisissa taidoissa ja arjen valmiuksissa. Suurin osa nuorista selviää jatko-opinnoistaan vaikeuksitta, mutta lähes yhdelle kolmasosalle nuorista tie toisen asteen opinnoissa on takkuinen. Näille nuorille perinteinen formaali koulutus soveltuu huonosti. Nonformaalia oppimista ei kuitenkaan nähdä eikä arvosteta luontevana osana perinteistä koulutusjärjestelmää. Epävirallisin keinoin opittuja, ammatillisen perusopetuksen kriteereitä vastaavia taitoja, ei juurikaan ole tunnistettu ja tunnustettu vertailukelpoisina virallisten oppilaitosten toteuttaman opetuksen kanssa. Nuorilla, etenkin erityistä tukea opinnoissaan tarvitsevilla nuorilla, tulisi kuitenkin olla mahdollisuus hankkia ammatilliset taitonsa itselleen ominaisten oppimistapojen kautta. Nuoren tietojen ja taitojen pitäisi olla yhtä arvokkaita riippumatta siitä, mistä ne on hankittu. Vaihtoehtoisissa koulutuksissa toteutuvat monet kokonaisvaltaista hyvinvointia ja opiskeluihin sitoutumista lisäävät tekijät. Yhteisöllisyys, kannustava ilmapiiri, yksilöllisten tarpeiden huomiointi, rakenteiden joustot, osallistavat työmuodot, kokonaisvaltainen ohjauskulttuuri ja tavoitteellinen yhteistyö eri toimijoiden välillä tekevät vaihtoehtoisista oppimisympäristöistä varteenotettavan tukimuodon tai vaihtoehdon formaalille koulutukselle. On selkeä tarve nostaa nonformaalin oppimisen arvostusta ja korostaa epävirallisen oppimisen hyviä vaikutuksia ja mahdollisuuksia yhtenä vastauksena yhteiskunnan muuttuviin tarpeisiin. Työpajatoiminnan sitominen entistä vahvemmaksi osaksi ammatillista perusopetusta ja työpajojen vaihtoehtoisen oppimisympäristön hyödyntäminen osaamisen kerryttämisessä on yksi keino vastata vaihtoehtoisten ja yksilöllisten kouluttautumispolkujen tarpeeseen. Työpajat kantavat edelleen vahvasti suunnitelmallisen kouluoppimisen ja työelämän vastakkaista leimaa, jossa työpajat nähdään koulutuksessa ja työelämässä epäonnistuneiden nuorten turvasatamana, pienenä, aktivoivana puuhasteluna, josta puuttuu selkeä tavoitteellisuus. Opinnollistaminen tukee tavoitetta kehittää työpajatoimintaa tavoitteellisemmiksi, suunnitelmallisesti toimivammiksi oppimisympäristöiksi, joiden on mahdollista toimia ammatillisen koulutuksen tukirakenteina. Työpajatoiminnassa opinnollistaminen on tuttua Perinteisen työpajatoiminnan opinnollistamisesta on tehty aiempia hankkeita, ensimmäiset vuosikymmen sitten. Hankkeissa on keskitytty opinnollistamisen toimintamallin kehittämiseen, tekemällä ja muilla vaihtoehtoisilla tavoilla hankitun osaamisen aseman vahvistamiseen perinteisessä koulutusjärjestelmässä, työpaja-oppilaitos-yhteistyön tukemiseen, osaamisen tunnistamisen ja dokumentoinnin työkalujen kehittämiseen sekä hyvien käytäntöjen juurruttamiseen ja levittämiseen. Starttivalmennuksessa tuotetun osaamisen opinnollistamista ei kuitenkaan ole tehty aikaisemmin. Perinteisten työpajojen opinnollistamisessa on keskitytty lähinnä ammattiopintojen, vapaasti valittavien sekä työssäoppimisjaksojen opinnollistamiseen. Starttivalmennus eroaa perinteisestä työpajatoiminnasta työvalmennuksen roolin vähäisyydellä tai sen puuttumisella kokonaan. Tästä syystä starttivalmennuksen opinnollistamisessa ei voida sellaisenaan soveltaa työpajoilla kehitetyn opinnollistamisen mallia, vaan sille täytyy luoda oma mallinsa. Opinnollistaminen tukee nuorta ja kehittää starttivalmennusta suhteessa ammatilliseen peruskoulutukseen Opinnollistamisen ensisijaisena hyödynsaajana on nuori itse. Opinnollistamisen kautta kerrytetyn osaamisen avulla nuoren on mahdollista hakea osaamisestaan hyväksilukua ammatillisessa oppilaitoksessa. Tunnistettu ja tunnustettu osaaminen lyhentää ajallisesti nuoren opiskeluaikaa sekä keventää ja joustavoittaa opiskeluja hyppytuntien ja vapaajaksojen muodossa. Mahdollisimman lyhyt opiskeluaika ei ole erityistä tukea tarvitsevien nuorten kohdalla itsetarkoitus. Erityistä tukea tarvitsevat nuoret, joiden voimavaroissa on usein puutteita kokevat kuitenkin usein normaalin opiskelutahdin liian kuormittavaksi omalle jaksamiselleen. Näin ollen he hyötyvät suuresti opiskelutahdin kevenemisestä hyppytuntien ja vapaajaksojen muodossa. Liian tiivis opiskelutahti ja siinä pysymisen vaikeudet johtavat monen nuoren kohdalla opintojen pitkittymiseen tai jopa keskeytymiseen. Starttivalmennuksen opinnollistamisen yhtenä tavoitteena on kasvattaa nuorten motivaatiota hakeutua peruskoulun jälkeiseen koulutukseen. Mahdollisuus kerryttää starttivalmennuksessa ammatillisen koulutuksen osaksi hyväksiluettavaa osaamista ja sillä saavutettavat hyödyt toimivat nuorelle porkkanana ja madaltavat kynnystä hakeutua koulutukseen.Opinnollistaminen toimii myös voimavaraistavana ja minäpystyvyyttä tukevana tapana lisätä yksilön sosiaalista vahvistumista. Nuoren usko omiin kykyihinsä pärjätä jatkokoulutuksessa lisää hänen motivaatiotaan hakeutua koulutuksen piiriin. Starttivalmennuksen opinnollistamisen tavoitteena on myös tuoda valmennusprosessia lähemmäs ammatillista peruskoulutusta kehittämällä starttivalmennuksen sisältöjä vastaamaan paremmin ammatillisten perustutkintojen vaatimuksia. Pyrkimyksenä on, että starttivalmennuksen tarjoaman arjen- ja elämänhallinnan ja toimintakyvyn ylläpitämisen ohella huomio alkaa kiinnittyä entistä enemmän ammatillisessa koulutuksessa vaadittavan osaamisen kehittymiseen valmennuksessa. Starttivalmennuksen opinnollistamisen mallia pilotoidaan Vamos Starttityöpajalla Työpajatoiminnassa aiemmin kehitetyn opinnollistamisen toimintamallin soveltaminen starttivalmennukseen sopivaksi aloitettiin pilotoimalla opinnollistamisen prosessia Vamos Starttityöpajalla. Vamos Starttityöpaja on osa Helsingin Diakonissalaitoksen nuorten palveluiden Vamos-palvelukokonaisuutta. Opinnollistamisen mallin soveltaminen starttivalmennukseen sopivaksi toteutetaan hyödyntämällä opinnollistamisportaikkoa, jossa on kuvattu opinnollistamisprosessin eri vaiheet. Opinnollistamisportaikon vaiheet ovat oppimisympäristöanalyysi, vertauttaminen opetussuunnitelmaan, osaamisen dokumentointi ja osaamisen tunnustaminen. Opinnollistamisportaikon mukainen toteutus aloitettiin Vamos Starttityöpajalla syksyllä 2013. Perinteiset työpajaympäristöt tarjoavat mahdollisuuden opinnollistaa pääasiassa ammattiopintoja ja vapaasti valittavia opintoja. Vamos Starttityöpaja poikkeaa perinteisestä työpajatoiminnasta työvalmennuksen puuttumisella. Tästä syystä Vamos Starttityöpajalla keskitytään mahdollistamaan sekä vapaasti valittavien että myös ammattitaitoa täydentävien tutkinnon osien tunnistamista ja tunnustamista osaksi opintoja. Starttivalmennuksen opinnollistamisen pilotoinnin jälkeen on mallia mahdollista levittää yleisesti myös muiden toimijoiden käyttöön. Opinnollistamisprosessin tarkoitus on luoda starttivalmennukseen malli, jonka avulla starttivalmennuksen toteuttajat voivat yksilöllisesti kartoittaa, mitä osaamista heidän toiminnassaan on mahdollista hankkia, suunnitella ja toteuttaa nuoren kouluttautumispolkua tukeva osaamisen kerryttämisen jakso ja dokumentoida nuoren hankkima osaaminen yhteisellä kielellä ammatillisten oppilaitosten kanssa. Työpajatoiminnan ja starttivalmennuksen opinnollistamisen avulla on mahdollista lähteä kehittämään toiminnan sisältöjä lähemmäs ammatillisen perusopetuksen vaatimustasoa. Opinnollistamisen tavoitteena on luoda työpajatoiminnasta ja starttivalmennuksesta ammatillisen koulutuksen tukirakenne, joka kykenee aidosti vastaamaan joustavien ja yksilöllisesti räätälöityjen koulutuspolkujen tarpeeseen. Eeva Piha, sosionomi (ylempi AMK) Artikkeli perustuu Metropolian sosiaalialan ylemmän korkeakoulututkinnon toukokuussa 2014 valmistuneeseen master-opinnäytetyöhön Vamos startti-työpajalla. Aiheesta muualla: Silta-julkaisu opinnollistamisesta osana oppilaitos-työpaja-yhteistyötä. Ammattiosaamista välityömarkkinoilta (meneillään oleva opinnollistamishanke). Ammattiosaamista välityömarkkinoilla, myös tästä. Starttivalmennus Vamos Starttityöpajalla.
Poikien Talon sukupuolisensitiivinen työ lisää poikien hyvinvointia
Kalliolan Nuoret ry käynnisti keväällä 2011 nelivuotisen Poikien Talo-hankkeen. Se toteutetaan kumppanuushankkeena yhteistyössä Kalliolan Nuoret ry:n, Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston, nuorisoasiainkeskuksen sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa. Hankkeen aikana on perustettu Poikien Talo ja luotu Poikien Talo – toimintamallia. Poikien Talo on uusi toimija sosiaalisen nuorisotyön kentällä. Se toimii julkisen ja kolmannen sektorin sekä sosiaali- ja nuorisotyön rajapinnoilla. Toiminta on ainutlaatuista Suomessa ja täyttää nyt palveluiden kentässä ollutta pojille suunnatun työn puutetta. Poikien Talon tavoitteena on tukea poikien kokonaisvaltaista kasvua jokaisen yksilölliset erityispiirteet ja -tarpeet huomioiden. Poikien Talon toiminnassa painottuu vahvasti sukupuolisensitiivinen työote, yhteisöllisyys sekä yhteistyö eri toimijoiden välillä. Tämä kirjoitus perustuu Emma Rantasen ja Minna Sevónin 2014 valmistuneeseen Metropolian sosiaalialan ylemmän AMK-tutkinnon opinnäytetyöhön Sukupuolisensitiivinen työ Poikien Talolla – Poikien ja nuorten miesten kokemuksia Poikien Talosta. Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää Poikien Talolla käyvien poikien kokemuksia Poikien Talolla tehtävästä sukupuolisensitiivisestä työstä. Tarkastelimme työssämme millaiset asiat Poikien Talolla nousevat poikien kokemuksissa merkityksellisiksi ja millaista tukea pojat ovat Poikien Talolta saaneet. Lisäksi halusimme selvittää millaiseen palvelun tarpeeseen Poikien Talo on poikien mielestä vastannut. Sukupuolisensitiivisellä työotteella voidaan purkaa stereotypioita ja vahvistaa nuoren identiteettiä Sukupuolisensitiivisyys käsitteen on tieteelliseen keskusteluun tuonut kriittinen naistutkimus. Naistutkimuksen kentällä tehdyn tyttötutkimuksen kautta käsite on tullut myös osaksi nuorisotutkimusta. Eri tieteenalojen määritelmiä yhdistävänä tekijänä on sukupuolisensitiivisyyden näkeminen tasa-arvoa edistävänä ja perinteisiä sukupuolirooleja purkavana toimintana. Toimintana, jossa sukupuoli ei muodosta maailmaa kahtia jakavaa kategoriaa. Sukupuolisensitiivisen tyttö- ja poikatyön tavoitteena on vahvistaa tyttöjen ja poikien identiteettiä, sosiaalisia valmiuksia ja elämänhallintataitoja. Sukupuolisensitiivisyys (gender sensitivity) merkitsee herkkyyttä huomioida sukupuolen erilaiset vaikutukset nuoren kasvamisessa. Sukupuolisensitiivisessä tyttö- ja poikatyössä tunnistetaan erilaisia tyttönä ja poikana olemisen tapoja, mutta ei uusinneta niitä kyseenalaistamatta. Työotteessa pyritään purkamaan, avaamaan ja laajentamaan sukupuolirooleja sekä sukupuolittuneita käyttäytymismalleja. (Anttonen, 2007: 18.) Sukupuolisensitiivisen työotteen keinoin rohkaistaan jokaista löytämään omat vahvuutensa ja voimavaransa, kuuntelemaan itseään, ja olemaan rohkeasti sellainen kuin itse on. Samalla pyritään vahvistamaan kykyjä ja taitoja olla yhdessä muiden kanssa ja tarjoamaan mahdollisuus olla osa yhteisöä. Sukupuolisensitiiviseen työotteeseen sisältyy työntekijän omien arvojen ja normien tunnistaminen ja reflektoiminen. Sukupuolisensitiivinen työote edellyttää työntekijältä oman ajattelun ja sukupuolirooleihin liittyvien käsitysten tiedostamista sekä omaa toimintaa ohjaavien stereotypioiden kriittistä tarkastelua. ( Poikien Talo, 2014.) 2000-luvulle saakka sukupuolisensitiivistä nuorisotyötä tehtiin pääasiassa tyttöjen parissa. Myös sukupuolisensitiivisen nuorisotyön tutkimusta on tehty lähinnä kohdistaen huomio tyttöihin. Kriittisen mies- ja poikatutkimuksen myötä sukupuolisensitiivinen työote on laajentunut koskemaan myös poikia ja miehiä. (Suomen setlementtiliitto, 2014.) Turvallisessa yhteisössä syntyy monenlaista hyvää Opinnäytetyömme tulosten perusteella voidaan sanoa Poikien Talon sukupuolisensitiivisen työn vaikuttaneen poikien elämään hyvin positiivisella tavalla ja tuonut siihen toivottua muutosta. Poikien Talolla pojat olivat löytäneet omia vahvuuksiaan ja pystyneet rakentamaan vahvempaa identiteettiä, kehittämään sosiaalisia taitojaan ja oppineet uusia elämänhallinnan keinoja. Poikien Talon toiminnassa he olivat saaneet myönteisiä kokemuksia ryhmään kuulumisesta sekä vertaissuhteista ja luoneet luottamuksellisia suhteita aikuisiin. Sukupuolisensitiivisen työn yksi elementti, sukupuolieriytetty työ, ei kuitenkaan ole välttämätöntä, jotta sukupuolisensitiivisyys voisi toteutua. Pojille ohjaajien ja vertaisten sukupuolta tärkeämpää oli turvallinen ilmapiiri, jossa voi olla oma itsensä ja yhteisö, jossa kokee tulevansa hyväksytyksi. Haastateltujen poikien mukaan Poikien Talolla kannustetaan ja rohkaistaan olemaan oma itsensä. Siellä on myös mahdollisuus tutkia omia tunteitaan ja tarpeitaan turvallisessa ympäristössä. He voivat ohjaajien ja toisten poikien tuella löytää omia vahvuuksiaan ja voimavarojaan, ja tätä kautta voittaa pelkojaan, oppia uutta ja rohkaistua sosiaalisiin suhteisiin muiden kanssa. Pojat kokivat, että talolla on mahdollista käyttäytyä toisin, vailla pojille asetettuja rooliodotuksia. Poikien Talolla ei tarvitse keskittyä ulkonäköön liittyviin paineisiin tai ylläpitää muualla esiin tulevaa ei-toivottua käyttäytymistä. Tulosten perusteella turvallinen tila, jossa ei tarvitse pelätä muiden arvostelua, sekä vapaampi oleminen ja kannustus olemaan oma itsensä, edistää poikien mahdollisuutta tuoda esille omaa persoonansa. Pojille oli syntynyt positiivisia kokemuksia erityisesti taidoista olla kaverina ja löytää uusia kavereita. Sukupuolisensitiivinen työote vaatii vahvaa ammattitaitoa Poikien puheessa tuli esiin kuinka ”monena” työntekijät Poikien Talolla ovat. Työntekijät joutuvat ottamaan erilaisia rooleja sen mukaan ovatko he tekemässä yksilötyötä, ohjaamassa suljettua ryhmää, avointa iltaa tai muuta vapaampaa toimintaa. Jokaisessa roolissa vaaditaan erilaisia taitoja ja lisäksi työntekijällä pitäisi säilyä herkkyys huomata jokainen poika omanlaisenaan persoonana ja pyrkiä olemaan läsnä ja tarjoamaan tukea tarvittaessa. Työntekijöillä oli tulosten mukaan hieno ote kohdata poikia erilaisissa tilanteissa. Pojille oli jäänyt kokemus kohdatuksi ja arvostetuksi tulemisesta, joka on keskeinen elementti sukupuolisensitiivisessä työssä. Työntekijät kykenevät pitämään Poikien Talolla rennon ja positiivisen ilmapiirin ja samalla osoittamaan pojille olevansa läsnä ja valmiita kohtaamaan poikien henkilökohtaiset kysymykset ja tuen tarpeen. Sukupuolisensitiivisyys rakentuu pitkälti työntekijän ammattitaidosta. Työntekijä luo tilan ja ajan sellaiselle dialogiselle keskustelulle, jossa nuori tulee kohdatuksi ainutlaatuisena yksilönä. Poikien Talolla turvallinen ilmapiiri, luottamuksellinen suhde ja nuoren omat pohdinnat ovat keskiössä niin, että myös tunteille on tilaa. Yksilöllisen kohtaamisen lisäksi pojat arvostivat työntekijässä jämäkkyyttä ylläpitää turvallista ilmapiiriä ja hyvää käytöstä. Poikien Talo tarjoaa tukea ainutlaatuisella tavalla Useissa yhteyksissä on todettu, että pojille oman heikkouden myöntäminen ja avun hakeminen on usein vaikeaa. Poikien Talolla tuen hakemisesta on pyritty tekemään mahdollisimman helppoa. Poikien Talolla on huomioitu se, että kaikki eivät tule autetuksi samalla tavalla, mutta silti auttaminen on mahdollista samassa paikassa. Siinä missä toinen kokee keskusteluavun itselleen tarpeelliseksi, toiselle toiminnallisuus voi olla tapa ottaa apua vastaan. Pojat voivat tarttua siihen, mikä tuntuu omimmalta. Poikien Talolle voi tulla aluksi viettämään vapaa-aikaa ja vasta ihmisten tultua tutuksi ja luottamuksen synnyttyä, voi hakea apua työntekijöiltä. Poikien Talon vahvuutena voidaan nähdä juuri se, että pojat voivat määritellä itse millaista tukea ja missä vaiheessa sitä tarvitsevat. Vahvan ammattitaidon omaavien ohjaajien tuki yhdessä vapaamuotoisen, poikien tarpeista ja toiveista muodostuvan toiminnan kanssa tarjoaa sellaisen työmuodon, jolla pystytään palvelemaan hyvin erilaisissa elämäntilanteissa olevia ja eri-ikäisiä poikia. Poikien Talolla pojat nähdään monenlaisissa tilanteissa ja toiminnoissa; kahden kesken, ryhmässä, keskustelemassa ja toimimassa. Tällöin myös poikien vahvuudet ja taidot pääsevät paremmin esille kuin meidän perinteisessä tunti ja ulos -auttamisjärjestelmässä. Kaikki Poikien Talon toiminnat perustuvat vapaaehtoisuuteen, mikä oli myös tulosten perusteella pojille tärkeää. Talolla ei toimita viranomaispäätöksillä eikä siitä koidu pojille taloudellista hyötyä. Talolla käymistä ohjaa pojan oma motivaatio ja halu tulla toiminnan piiriin. Poikien Talon toiminnassa viehättää ajatus siitä, että erityistä tukea tarvitsevilla on mahdollisuus tuen saantiin myös kaikille avoimessa toiminnassa, ilman minkäänlaista leimaavuutta. Poikien Talolla yhteisöllä ja siellä syntyvillä vertaissuhteilla oli merkittävä rooli poikien kasvun tukijana. Herääkin kysymys pitäisikö kaikkia nuorten palveluita kehittää yksilö- ja ongelmakeskeisestä auttamisesta yhteisöllisempään suuntaan. Poikien kokemusten perusteella voidaan todeta, että Poikien Talolla tämä suunta on ollut oikea. Sukupuolisensitiivinen työote vaatii yksittäisiltä työntekijöiltä pysähtymistä ja aikaa pohtia omia ja ympäröiviä arvoja ja asenteita. Tiedostamalla oman toiminnan vaikutukset, pystymme puuttumaan sukupuolistereotypioiden tuottamiin epäkohtiin ja nähdä jokaisen yksilön mahdollisuudet laajemmin. Sukupuolisensitiivisen työotteen voi kukin ottaa käyttöön omassa työssään. Se ei maksa mitään, mutta voi tuottaa monta kohtaamista. Emma Rantanen ja Minna Sevón, sosionomi (Ylempi AMK) tutkinnosta 2014 toukokuussa Metropoliasta valmistuneet Lähteet Anttonen, Erja, 2007. Sukupuolisensitiivisyys kansalaistoiminnassa ja nuorisotyössä HUMAK, Humanistinen ammattikorkeakoulu Sarja C. Oppimateriaaleja 13. Poikien Talo. 2014. Mitä on sukupuolisensitiivinen poika- ja tyttötyö? Verkkodokumentti. Suomen setlementtiliitto. 2014. Poikatyö. Verkkojulkaisu. Poikien talon toiminnasta.
Katriina Rantala-Nenonen
päätoimittaja
Lehtori, YTM
katriina.rantala-nenonen@metropolia.fi
p. 040 641 8303
Hilla Niemi
koulutussuunnittelija
hilla.niemi@metropolia.fi
p. 050 567 8049
Eveliina Korpela
Lehtori:suomen kieli ja viestintä, FT
eveliina.korpela@metropolia.fi
p. 040 641 8336
Toimituskunta toimittaa blogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Uudistuva sosiaalialan osaaminen –blogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.6.2018.
Ammatillinen koulutus asiakaslähtöisyys Asiakkaan oikeudet Ehkäisevä lastensuojelu Eija Raatikainen empatia Etiikka Henkilökohtainen budjetointi hyvinvointi Hyvinvointipolitiikka ikäihmiset Kasvatus Kehitysvammaisten palvelut Kelpoisuusehdot Kotihoito Koulu Lapsiperheiden palvelut Lastensuojelu Maahanmuuttaja Metropolia ammattikorkeakoulu Moniammatillinen yhteistyö nuoret Nuorten hyvinvointi Opinnäytetyöt Osaaminen Osallisuus Perhepolitiikka Päivähoito Sirkka Rousu Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaaliala sosionomi Sosionomi ylempi AMk-tutkinto Sote-uudistus Syrjäytyminen Työhyvinvointi Työllisyys Työttömyys Vaikuttavuus valinnanvapaus Vanhemmuus Varhaiskasvatus vuorovaikutus Yhdenvertaisuus Ylempi amk-tutkinto