Ihmisen onnellisuus on kiinni hyvästä tuurista ja sattumasta, niin kuin rulettipelissäkin. Kuitenkin, mielestäni tärkeintä onnessa ei ole onni sinänsä, vaan hetki, jolloin sen kokee.
Lasten ja perheiden onnen etsimisen tarve ei ole muuttunut mihinkään vuosien saatossa, mutta ihmisten elämänkenttä on muuttunut, ja se on ollut voimakkaassakin muutoksessa viime vuosina. Kodin ihmissuhteet, perheiden verkostot ja yhteydenpitokulttuuri ovat olleet muutoksen kourissa.
Myös julkisen sektorin palvelutuotanto on ollut muutosliikkeessä peruspalveluiden tuottamisesta palveluihin, jotka edellyttävät erikoisosaamista.
Hölmöläisten hommaako?
Julkisalan sosiaali- ja terveyspalvelualalla on vallinnut sektorijakoinen asiantuntija- ja ongelmakeskeinen työorientaatio, joka on pyrkinyt tuottamaan hyvinvointia satavuotisen historiansa aikana tehdasmaisella palveluiden tuotantonäkökulmalla. Tosin, aivan viimevuosina on sektorijakoisuuden rinnalle tuotu mm. tilaus/tuotanto -organisaatiota ja elämänkaarimallia julkisen sektorin organisaatiomalliksi. On mielenkiintoista nähdä, toimiiko nuo uudet tuulahdukset kuntarakenteessa, vai työllistävätkö virkamiehet vain toinen toisiaan? Hölmöläisten hommaako?
Jokatapauksessa sektorirakenteisessa organisaatioissa on ollut haastavaa toteuttaa työntekijäverkostojen rajojen ylityksiä ja yhdessä tekemisen kulttuuria. Pulmat eivät ole liittyneet pelkästään resursseihin, lainsäädäntöön tai yhteistyön toteuttamiseen liittyviin näkökohtiin. Näiden lisäksi haasteena on ollut myös, kuinka saada asiakkaan omat verkostot mukaan yhteistoimintaan.
Tulevaisuuden menestystekijät ja työkulttuurin muutostarve kuntapalveluissa
Näyttää siltä, että palvelujärjestelmän kyky toimia hyvinvointia lisäävällä tavalla puuttumisen paikoissa kasvaa tulevaisuudessa. Työssä korostuu oikea-aikaisuus, yhteistyö, sekä tuen ja kontrollin sopivan balanssin löytäminen. Kuinka hyvin pystymme tulevaisuudessa vastaamaan tämän ajan tuomiin haasteisiin, on ratkaiseva menestystekijä kuntapalveluissa.
Nykyinen tilanne on luonut tarpeen palveluiden kehittämiseen dialogiseen suuntaan. Yhteistyön tunnustelu, varhainen tukeminen ja puuttuminenkin, edellyttävät yhteyden syntymistä työntekijän ja asiakkaan vuorovaikutustilanteissa. Kuinka huolta käsitellään ja kuinka huolesta puhutaan? Vuorovaikutuksen onnistuminen on asiakastilanteen jatkon edistymisen kannalta merkityksellistä. On siis syntynyt tarve kouluttaa hyvinvointiammattilaisia dialogiseen työkulttuuriin.
Juurruttamisen haasteet ja voimaannuttava työote
Palvelujärjestelmämme kykyä vastata nykyisiin haasteisiin tulee kehittää pitkäjänteisesti ja prosessimaisesti. Projekteina toteutetut palveluiden ja hyvinvoinnin kehittämiset eivät ole ottaneet juurtuakseen arjen työkäytäntöihin.
Palvelukulttuuriimme ja työorientaatioomme kohdistuu muutostarpeita, joista ainakin seuraava listaus antaa ajattelemisen aihetta: Tarve siirtyä ongelmakeskeisyydestä voimavarasuuntautuneeseen työotteeseen, tarve siirtyä dialogiseen palveluun, tarve siirtyä yksin työskentelystä verkostomaiseen työskentelyyn ja yhdessä tekemiseen, asioiden käsittelytapaan liittyvä muutostarve; esimerkiksi asiakkaan asioiden käsittely ilman asiakkaan läsnäoloa tai suostumusta, vain perustellusta syystä tai poikkeustapauksessa. Ja lopuksi vielä, oman toiminnan muuntelumahdollisuuksien tarve. Loppupeleissä vain omaa toimintaansa tai elämäänsä voi muuttaa.
Sosiaalialan bloggaajat
Uudistuva sosiaalialan osaaminen -blogi muuttui huhtikuussa 2025 opiskelijoiden julkaisualustaksi. Blogissa julkaistaan postauksia, jotka on kirjoitettu opintojaksoilla, hankkeissa tai opinnäytetyöprosessin aikana. Aihepiirit liittyvä hyvän elämän rakennuspuihin. Ota yhteyttä
Huippu-urheilijoiden henkinen hyvinvointi on noussut viime aikoina useasti esiin. Keskustelua ovat herättäneet urheilijoiden kohtelu niin vuoden 2024 Pariisin olympialaisissa kuin naisten jalkapallon pääsarjassakin. Miten sosionomi voisi tukea huippu-urheilijaa? Mitä annettavaa sosiaalialan ammattilaisella voisi olla huippu-urheilun kentällä?
Kesän 2024 olympialaisten jälkeen neljä nimettömänä pysyttelevää suomalaista olympiaurheilijaa julkaisi avoimen kirjeen (HS.fi), jossa he kritisoivat Suomen olympiajoukkueen johtoa ja huippu-urheilujärjestelmää. Kirje herätti laajaa keskustelua mediassa ja nosti esiin muidenkin urheilijoiden kokemuksia siitä, miten urheilijan työtä ei arvosteta. Urheilijat kuvailivat tuntevansa itsensä yksinäisiksi ja osattomiksi sekä kaipaavansa enemmän tukea.
Suomessa eri urheilulajeja tuetaan eri tavoin. Urheilijan mahdollisuus päästä lajinsa huipulle vaihtelee sen mukaan, millaisen lajiliiton tai urheiluorganisaation alla urheilija toimii. Tarkastelin opinnäytetyössäni (Theseus.fi) sitä, miten Kansallisessa Liigassa, naisten korkeimmalla sarjatasolla Suomessa, otetaan huomioon urheilijoiden erilaiset tuen tarpeet ja minkälaisia tukitarpeita urheilijoilla olisi. Erityisesti minua kiinnosti se, mitä annettavaa sosionomilla voisi olla huippu-urheilun kentällä.
Kansallisessa Liigassa huolta herättää seurojen mahdollisuus toteuttaa ammattimaista toimintaa. Mediahuomiota sai tapaus, jossa kävi ilmi, että Åland United on kauden aikana harjoitellut jopa neljä viikkoa ilman valmentajaa, ja vierasottelumatkoillaan pelaajat olivat joutuneet nukkumaan bussissa tai esimerkiksi valmentajan junailemassa yöpaikassa ”sohvatyynyillä”. Keskustelua on herättänyt myös Kansallisen Liigan lisenssikriteerien taso, erityisesti kenttien kunto ja turvallisuus sekä seurojen kyky ylläpitää ammattimaista toimintaa.
Millaiselle urheilumenestykselle luomme edellytyksiä?
Urheilijoiden kirje nosti esiin suomalaisen huippu-urheilun rakenteellisia ongelmia, jotka vaikeuttavat urheilijoiden mahdollisuuksia menestyä. Tämä herättää kysymyksen siitä, ovatko urheilijalta vaadittava menestys ja hänelle annettavat mahdollisuudet tasapainossa.
Yksi keskeisimmistä haasteista on saada urheiluorganisaatiot ymmärtämään, että urheilijat ovat haavoittuva ihmisryhmä, joka tarvitsee myös sosiaalialan ammattilaisten tukea. Olympiaurheilijoiden avoimessa kirjeessä nostetaan esiin, että suomalaisen huippu-urheilun suurin ongelma on, että toimintaa toteutetaan vanhojen, toimimattomien mallien ja kaavojen mukaisesti. Samalla odotetaan, että tulokset paranevat ja menestystä tulee. Urheilijat tietävät, että urheilu-ura vaatii uhrauksia. He ovat myös valmiita niitä tekemään, mutta odottavat vastavuoroisuutta organisaatioilta.
Tämän päivän urheilijat tietävät, että tuen tarpeet ovat kasvaneet, sillä huippu-urheilu on kehittynyt. Urheilijat eivät enää ole valmiita olemaan vain kritiikin kohteita, vaan vaativat oikeutta. Miten kankeaa järjestelmää ja johtoporrasta notkistetaan niin, että se mahdollistaa paremmat edellytykset menestymiselle?
Lääketieteellinen malli tukee fyysistä terveyttä
Urheiluorganisaatioissa on perinteisesti keskitytty hoitamaan urheilijoita lääketieteellisen mallin mukaisesti, jolloin painopiste on ollut fyysisen terveyden ja hyvinvoinnin tukemisessa.
Viime vuosina maailmalla on kuitenkin alettu lähestyä urheilijaa kokonaisvaltaisemmin: fyysisen terveyden lisäksi tuetaan myös henkistä, emotionaalista ja sosiaalista hyvinvointia (1, s. 1212). Urheilijat nähdään nykyään entistä paremmin psykofyysissosiaalisina kokonaisuuksina. Kokonaisvaltaisen tuen antaminen vaatii moniammatillista tiimiä, joka pystyy vastaamaan urheilijoiden moninaisiin tarpeisiin. Suomalaista urheilujärjestelmää ei tarvitse välttämättä räjäyttää ja keksiä uudelleen. Kyse on ennemminkin siitä, että toiminnan keskiöön nostetaan urheilija ja edellytysten luominen menestymiselle.
Yksi tapa pohtia urheilijan tukemista on selvittää, mitä muualla tehdään onnistuneesti. Esimerkiksi Yhdysvalloissa urheilijoiden parissa tehtävä sosiaalityö on kasvava trendi, ja sen pohjalta on syntynyt uusi sosiaalityön suuntaus, joka tunnetaan urheilun sosiaalityönä. Vuonna 2015 perustettu The National Alliance of Social Workers in Sport (aswis.org) on toistaiseksi ainoa kansainvälinen toimija maailmassa, joka hyödyntää sosiaalialan ammattilaisten ainutlaatuista osaamista, arvoja ja etiikkaa, sekä vastaa samalla urheilijoiden ja urheiluyhteisön ammattilaisten tarpeisiin.
Sosiaalityötä urheilijoiden hyvinvoinnin ehdoilla
Tutkin opinnäytetyössäni jalkapallon naisten pääsarjan urheilijoiden tuen tarpeita ja näkemyksiä siitä, hyötyisivätkö he urheilijoiden tukemiseen erikoistuneen sosionomin ammattitaidosta. Haastattelin sarjassa vuosina 2019–2023 pelanneita urheilijoita (n=4). Haastatteluista kävi ilmi, että sosiaalialan ammattilaisten tukea kaivataan. Haastattelemani urheilijat nostivat esiin uran aikaisen ja sen jälkeisen tuen puutteen. Tuen tarpeet vaihtelivat urheilijan kokemuksen ja elämäntilanteen mukaan, mutta tarve tuelle nähtiin silloinkin, kun urheilijalla vaikutti menevän yleisesti ottaen hyvin.
Haastateltavien kokemukset osoittavat, että urheilijan elämä on hyvin kuormittavaa, sillä urheilun ammattimaisuus ei useinkaan vastaa siitä saatavaa taloudellista korvausta. Lisäksi urheilijat altistuvat valtaville paineille, joita luovat niin yleisö kuin urheilijat itse. Moni urheilija on viime vuosina kertonut mielenterveyden haasteistaan ja uupumuksestaan. Myös loukkaantumiset voivat aiheuttaa fyysisiä ja psyykkisiä ongelmia sekä tunteen siitä, ettei olekaan osa joukkuetta.
”Urheilijana oleminen on haastava työ, ja työn tunnistaminen yhteiskunnassa on vasta alkamassa.”
Urheilijat kertovat, että kokevat painetta suoriutua korkealla tasolla monella eri elämän osa-alueella. Urheilijan identiteetti kietoutuu vahvasti suorituksiin, ja uran päättyminen voi olla vaikea prosessi, erityisesti jos syynä on loukkaantuminen, mutta myös silloin, kun uran päättyminen tapahtuu omasta tahdosta. On selvää, että urheilijalla on oltava vahva urheilijaidentiteetti, mutta liian vahva identiteetti voi johtaa muiden elämänalueiden laiminlyöntiin.
Paine menestyä ja liiallinen samaistuminen urheilijan rooliin voi altistaa masennukselle ja ahdistukselle. Urheilijat voivat altistua myös taloudelliselle hyväksikäytölle, ja heidän hyvinvointinsa voi jäädä toissijaiseksi kaupallisten intressien rinnalla. Urheilijana oleminen on haastava työ, ja työn tunnistaminen yhteiskunnassa on vasta alkamassa.
Sosiaalialan ammattilainen voi auttaa urheilijaa löytämään tasapainon
Haastateltavat kaipasivat seuroihin sosiaalialan ammattilaista, jonka kanssa voisi käydä läpi elämäntilannetta, tavoitteita ja suunnitelmia. Sosiaalialan ammattilainen voisi auttaa tasapainottamaan arkea työn ja urheilun välillä, olisi tietoinen arjen kuormittavuudesta, ymmärtäisi urheilijan erityisyyttä ja pystyisi ohjaamaan häntä arjen hallinnassa.
Haastateltavat kokivat, että ovat voineet olla joukkueessa oma itsensä ja ovat kuuluneet joukkueeseen. Joukkuehenki onkin tärkeä tekijä viihtymiselle ja osallisuuden tunteelle. Joukkuehenki vaikuttaa myös siihen, että on valmis taistelemaan joukkueensa puolesta.
Osa Pariisin olympiajoukkueen jäsenistä koki joukkuehengen huonoksi. Kannustamiselle ja toisten tukemiselle ei ollut luotu mahdollisuuksia, sillä joukkueen jäseniä oli lähetetty oman suorituksen jälkeen lyhyellä aikataululla pois kisoista. Olennaista hyvässä joukkuehengessä on, että jokainen tuntee itsensä merkitykselliseksi. Merkityksellisyys ei ole asia, joka tulee ansaita menestyksellään, vaan sen toteutumisessa jokaisella joukkueessa olevalla on oma aktiivinen roolinsa.
”Valmentaja ei ole neutraali konfliktien selvittäjä, siksi joukkueen ristiriitatilanteisiin tarvittaisiin ulkopuolisen asiantuntijan apua.”
Haastateltavat kertoivat, että joukkueissa käytiin läpi kriisejä ja konfliktitilanteita, mikä on normaalia. Vastuu tilanteiden selvittämisestä valahti kuitenkin usein johtavien pelaajien tai kapteeniston vastuulle. Tilanteisiin olisi toivottu ulkopuolista apua, kuten sosiaalialan ammattilaista. Henkilöä, joka olisi neutraali ja pystyisi ottamaan eri osapuolet huomioon. Sosiaalialan ammattilainen voisi luoda tilaa konfliktien selvittämiselle sekä antaa ohjausta ja tukea eri osapuolille. Valmentajan rooli konfliktien selvittämisessä nähtiin ongelmallisena, sillä asemansa vuoksi hän ei voi täysin neutraalisti arvioida tilannetta. Ulkopuolinen apu nähtiin erityisen merkityksellisenä juuri konfliktitilanteissa, jolloin osapuolet voivat olla yhdenvertaisessa asemassa.
Urheilu-uran lopettaminen aiheutti haastateltavilla monenlaisia tunteita kuten ahdistusta, pelkoa ja haikeutta. Vaikka urasiirtymä on usein henkilökohtainen prosessi, urheilijat kokivat kaipaavansa seuralta tukea ja neuvontaan. Tukea olisi kaivattu jo ennen uran päättymistä, uran päättymisvaiheessa ja vielä päättymisen jälkeen. Erityisesti urheilijat olisivat tarvinneet tukea uran jälkeisen elämän suunnitteluun ja uuteen elämään sopeutumiseen. Uran loppuminen koetaan suurena ja mullistavana elämänmuutoksena, jonka aikana muuttuu sosiaalinen ympäristö, arjen rytmi, tunne merkityksellisyydestä ja siirrytään mahdollisesti myös aikaan, jolloin koetaan, ettei sillä, mitä seuralleen antoi, ole mitään merkitystä.
Navigointi elämän ja urheilun aallokoissa: sosionomi antaisi urheilijalle monipuolista tukea
Urheilijat kaipaavat monipuolista tukea, joka auttaisi heitä navigoimaan sekä urheilu-uran että henkilökohtaisen elämän aallokoissa. Organisaatioiden olisi tärkeää tunnistaa urheilijoiden tarpeet paremmin ja tarjota rakenteita, jotka tukevat urheilijoiden kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tulevaisuuden päätökset ja strategiat tulisi luoda niin, että ne palvelevat urheilijan kehittymistä, menestystä, mutta myös kasvua ihmisenä.Urheilijat kohtaavat urallaan henkisiä ja fyysisiä paineita, uran jälkeisen elämän epävarmuutta sekä loukkaantumisten aiheuttamia kriisejä. Näiden tilanteiden hallinnassa sosionomit voivat tarjota urheilijalle kriisiapua sekä monipuolista sosiaalista ja emotionaalista tukea. Tuki auttaisi urheilijoita löytämään tasapainon urheilun ja muun elämän välillä sekä edistäisi heidän hyvinvointiaan ja tekisi urheilu-urasta kestävämmin hallittavan kokonaisuuden (2).
Sosiaalialan ammattilaiset voivat myös toimia sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja hyvinvoinnin edistäjinä urheilumaailmassa. Urheilijoiden haavoittuvuuden huomioiminen ja heidän oikeuksiensa puolustaminen ovat keskeisiä tehtäviä. Sosionomit voivat puuttua sosiaaliseen eriarvoisuuteen ja lisätä yhdenvertaisuutta sekä osallisuutta ja näin vahvistaa urheilijoiden mahdollisuuksia menestyä niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin (2).
Urasiirtymien ja identiteettikriisien hallinnassa sosionomit voivat auttaa urheilijoita suunnittelemaan elämäänsä uran jälkeen. Siirtymä urheilu-urasta muuhun elämään on usein elämää mullistava tapahtuma, joka voi aiheuttaa ahdistusta ja epävarmuutta. Sosionomilla on mahdollisuus tarjota uraneuvontaa, auttaa koulutukseen tai työnhakuun liittyvissä kysymyksissä sekä tarjota emotionaalista tukea, auttaen urheilijoita rakentamaan uutta identiteettiään ja löytämään paikkansa uran jälkeisessä elämässä (2).
Lisäksi sosionomien on tärkeää ymmärtää urheilun kulttuuri ja osata toimia siinä tehokkaasti. He voivat tehdä yhteistyötä valmennushenkilöstön kanssa, auttaa valmentajia kohtaamaan urheilijoitaan, viestiä urheilijoiden vireystilasta sekä järjestää yhteisöllisyyttä edistävää toimintaa. Sosionomin tarjoama tuki voi auttaa urheilijoita kehittämään ajanhallinta- ja stressinhallintataitoja, jotka tukevat heidän tasapainoaan ja hyvinvointiaan niin urheilun kuin muun elämän vaatimusten keskellä (2).
Kirjoittaja
Essi Sainio. Kirjoittaja on valmistunut sosionomiksi Metropolia Ammattikorkeakoulusta joulukuussa 2024 ja on entinen jalkapalloilija. Sainio edusti muun muassa Helsingin Jalkapalloklubia (HJK), saksalaista 1. FFC Turbine Potsdamia sekä Ruotsin AIK:ta. Hän teki historiaa voittamalla ensimmäisenä suomalaisena naisten Bundesliigan mestaruuden vuonna 2009 Turbine Potsdamin riveissä. Mittavan pelaajauransa aikana hän kohtasi vakavia loukkaantumisia ja mielenterveyden haasteita, jotka pakottivat hänet pois pelikentiltä useiksi vuosiksi. Koettelemuksista huolimatta hän osoitti valtavaa tahdonvoimaa, palasi huipulle ja edusti Suomea vuoden 2022 EM-kisoissa. Nykyään Sainio toimii jalkapalloasiantuntijana Yleisradiossa ja on mukana muun muassa Pohjois-Haagan yhteiskoulun tyttöjen jalkapallovalmennuksessa.
Teksti perustuu hänen opinnäytetyöhönsä Huippu-urheilu sosionomin työkenttänä.
Lähteet
Beasley, Lauren & Newman, Tarkington J. & Hardin, Robin 2021. Applying Social Work Values to Practice in Sport: Perspectives of Licensed Social Workers Employed in Collegiate Athletics. https://journals.iupui.edu/index.php/advancesinsocialwork/article/view/25311/24198
Sainio, Essi 2024. Huippu-urheilu sosionomin työkenttänä. Sosiaalialan opinnäytetyö. Metropolia Ammattikorkeakoulu. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024093025814
Työ on ihmiselle yksi keskeisimmistä hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä elämässä. Oma henkilökohtainen elämä vaikuttaa henkilökohtaiseen työhyvinvointiin. Työn kautta ihminen ilmaisee itseään ja sosiaalisia tarpeitaan. (1) Keskeisiä työhyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä ovat omat elintavat, hyvä johtaminen, ergonomia, resilientti organisaatio, työolot, työkyky, työaika ja työn imu (2).
Henkilöstön osaaminen on merkittävä tekijä työhyvinvointiin vaikuttavana tekijänä. Omassa työssä menestyminen ja työn imu vaikuttavat positiivisesti työhyvinvoinnin kokemiseen. Osaamista kartoitetaan kehityskeskustelujen perusteella sekä osaamiskartoituksella. Osaamista ylläpidetään koulutuksilla ja niiden suunnitteluilla. (3)
Sosiaalialan työtehtävät ovat kuormitustekijöiltään erilaisia, osa sosiaalialan toimintaympäristöistä on fyysisesti kevyempiä ja psyykkisesti kuormittavampia, osa taas toisinpäin. Vastuu työhyvinvoinnin edistämisestä kuuluu muun muassa työterveyshuollolle ja työnantajalle. (4)
Mitä työhyvinvointi on?
Työhyvinvointi on hyvinvointia, joka edesauttaa ihmisiä selviytymään työelämässä. Se koostuu positiivisista asioista ja tekijöistä. Ihmisen tulee voida hyvin omassa työssä. Siihen voi vaikuttaa itse, sekä koko työorganisaatio. Työhyvinvoinnin kautta työ koetaan mielekkäämpänä ja sillä samalla kehitetään organisaation toimintaa, kun työntekijät voivat hyvin ja toimivat yhteisen päämäärän hyväksi. Hyvinvointi työyhteisössä on merkittävä tekijä myös työn tuloksellisuuden näkökulmasta. Ihmisen tulisi voida kokea itsensä tärkeäksi osaksi työyhteisöä ja saada mahdollisuus kehittää työyhteisöä muuttuvassa maailmassa.
Työhyvinvoinnin edistäminen koostuu työhyvinvointisuunnitelmasta ja sen toteutumista mitataan erilaisilla mittareilla. Työhyvinvoinnilla pyritään siihen, että työ koetaan mielekkäänä, turvallisena, sekä tuetaan työntekijää työn tekemiseen. (5)
Työhyvinvoinnilla pyritään ylläpitämään avointa ilmapiiriä. Ongelmiin tulisi puuttua matalalla kynnyksellä, huomioida yksilöllisesti elämäntilanteet, ja lisäksi työympäristön tulisi olla turvallinen. Työhyvinvoinnissa tulisi panostaa laadukkaaseen perehdytykseen. Tämän apuna voidaan käyttää henkilöstökyselyitä. Hyvä ja turvallinen ilmapiiri vaikuttavat merkittävästi työyhteisön työhyvinvointiin. Siihen voivat kaikki vaikuttaa, niin ”rivityöntekijät” kuin esihenkilötkin. Työhyvinvointi näkyy myönteisenä asenteena työntekoon, yhteisinä päämäärinä, positiivisena palautteena, sekä huumorina.
Työhyvinvoinnin ilmeneminen
Työhyvinvointi koostuu myös tiedostamattomista asioista. Ympäristö, ilmapiiri ja turvallisuus ovat tärkeitä tekijöitä. Työhyvinvointia voidaan ilmaista subjektiivisena kokemuksena, joka koostuu moninaisista tekijöistä (6).
Erilaiset persoonat työyhteisössä vaikuttavat työyhteisön toimintaan ja ilmapiiriin. Joskus ihmisten käyttäytyminen tai teot aiheuttavat ristiriitatilanteita, jotka tulee ratkaista rakentavasti organisaation laatiman toimintaohjeen mukaisesti. Näin pyritään tukemaan kaikkien työssä jaksamista ja edistetään työhyvinvointia.
Miten työhyvinvointi näkyy omassa työympäristössäsi, ja millä keinoin sitä voidaan kehittää?
Työhyvinvoinnin kehittäminen
Työhyvinvointi vaatii suunnitelmallista kehittämistä. Se koostuu nykytilan arvioimisesta sekä hyvinvoinnin esteiden ja mahdollistajien tunnistamisesta. Ihmisellä on eri tarpeita, jotka pyritään huomioimaan työhyvinvointia kehittäessä. Näitä ovat itsensä toteuttamisen-, arvostuksen-, liittymisen-, turvallisuuden- ja psyko-fysiologiset tarpeet. (7)
Työhyvinvoinnin johtaminen
Hyvä johtaminen on yksi avainasia konfliktien ja ristiriitojen hallitsemiseen. Esihenkilöiden läsnäolon tärkeys korostuu hyvän ja turvallisen työympäristön luomisessa. Tässä korostuvat keskustelutaidot vuorovaikutustilanteissa ja sen tiedusteleminen, miltä toisesta tuntuu.
Itsensä johtamisen taidot korostuvat, kun halutaan välttää uupuminen. Ihmisen tulisi asettaa itselleen konkreettisia tavoitteita, sietää keskeneräisyyttä ja keskittyä olennaiseen, antaa positiivista palautetta muille, sekä vaatia positiivista palautetta myös omasta työstä. Lisäksi tämän tulisi osata lopettaa työpäivä sopivissa rajoissa, sekä muistaa, että on myös muuta elämää kuin työ. Aivojen tulee palautua muulla tekemisellä kuin työllä. (8)
Hyvä johtaminen on arvostavaa johtamista. Arvostava johtaminen sosiaalialalla näkyy suunnitelmallisena johtamisena, osaamisen arvostamisena, tasa-arvoisuutena ja työssä jaksamisen edistämisellä. Hyvällä johtajalla on yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, joita hän hyödyntää esihenkilötyössään. (9)
Työhyvinvointi ja sen toteutuminen on laaja-alainen teema, joka vaatii yksilön henkilökohtaista paneutumista asiaan. Lisäksi se vaatii hyviä johtamistaitoja yksilöltä itseltään sekä esihenkilöpuolelta. Jokaisella on oikeus ja vastuu hyvän työhyvinvoinnin toteutumisesta omassa työelämässä.
Kirjoittaja
Jasmin Lizzio, sairaanhoitaja (AMK), suorittaa sosiaali- ja terveysalan johtamisen ja kehittämisen YAMK-opintoja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa. Blogiteksti on kirjoitettu osana Sosiaali- ja terveysalan viestinnän opintojaksoa.
Lähteet
Rissanen, V. 2016. Liika vapaus töissä uuvutti palkitun yhtiön johtajan. Helsingin sanomat. Päivitetty: 5.11.2016. Saatavissa: https://www.hs.fi/ura/art-2000002928511.html Viitattu 24.10.2024.
Työterveyslaitos. s.a. Työhyvinvointi ja työkyky. WWW-sivusto. Saatavissa: https://www.ttl.fi/teemat/tyohyvinvointi-ja-tyokyky Viitattu 24.10.2024.
Työterveyslaitos. 2005. Miten käsittelen haastavia tilanteita työpaikalla? WWW-sivusto. Saatavissa: https://www.ttl.fi/oppimateriaalit/hyvan-mielen-tyopaikka/4-miten-kasittelen-haastavia-tilanteita-tyopaikalla Viitattu 24.10.2024.
Sirén, M., Harmonen, M., Roos, M. & Suominen, T. 2015. Arvostava johtaminen lasten hoitotyössä – näkökulmia hoitotyön johtamisen kehittämiseen. Hoitotiede 4, 274-285. Verkkolehti. Saatavissa: https://scholar.google.fi/scholar?q=Arvostava+johtaminen+lasten+hoitoty%C3%B6ss%C3%A4+%E2%80%93+n%C3%A4k%C3%B6kulmia+hoitoty%C3%B6n+johtamisen+kehitt%C3%A4miseen&hl=fi&as_sdt=0&as_vis=1&oi=scholart Viitattu 10.11.2024.
Puttonen, S., Hasu, M. & Pahkin, K. 2016. Työhyvinvointi paremmaksi. Keinoja työhyvinvoinnin ja työterveyden kehittämiseksi suomalaisilla työpaikoilla. Työterveyslaitos. Tampere: Juvenes Print. Saatavissa: https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/130787/Ty%c3%b6hyvinvointi%20paremmaksi.pdf?sequence=1&isAllowed=y Viitattu 24.10.2024.
Hoitotyön vuosikirja 2014. 2014. Työhyvinvoinnin keinot. Sairaanhoitajaliitto. Porvoo: Bookwell Oy.
Työturvallisuuskeskus. 2009. Työhyvinvoinnin portaat – työkirja. 1. painos. Edita Prima Oy. Saatavissa: https://ttk.fi/wp-content/uploads/2022/04/Tyohyvinvoinnin-portaat-tyokirja-taytettava.pdf Viitattu 24.10.2024.
Rissanen 2016.
Saaranen, T., Juntunen, A. & Kankkunen, P. 2020. Terveysalan opettajien työhyvinvointi ja sen edistäminen – työntekijän ja hänen työnsä näkökulma. Hoitotiede 3, 154-165. Verkkolehti. Saatavissa: https://erepo.uef.fi/bitstream/handle/123456789/8324/160093191761134914.pdf?sequence=2&isAllowed=y. Viitattu 10.11.2024.
Maailman tilanne vaikuttaa suomalaiseen koulutukseen monin tavoin myös Metropolia ammattikorkeakoulussa. Venäjän täysimittainen hyökkäys ja sota Ukrainassa ovat vaikuttaneet sosiaalialan opetukseen. Myös opiskelijat ovat valinneet kursseja, joissa tuetaan ukrainalaisten kotoutumista Suomessa.
Suomeen on saapunut lähes 70 000 ukrainalaista pakolaista Venäjän hyökättyä Ukrainaan vuonna 2022. Euroopan unionin päätöksen mukaan Ukrainasta paenneille myönnetään tilapäinen suojelu, joka mahdollistaa suojelun nopeassa ja turvapaikkamenettelyä kevyemmässä prosessissa. Tilapäistä suojelua saavilla on oikeus asua vastaanottokeskuksessa ja oikeus sen järjestämiin palveluihin. He saavat terveydenhuollon ja välttämättömät sosiaalihuollon palvelut, ja heidän toimeentulonsa turvataan. Tilapäistä suojelua hakeneilla on oikeus välittömästi osallistua työhön. (1) Myöhemmin heillä on mahdollisuus saada kuntapaikka ja yhteiskunnan muut palvelut.
Kotoutumisen tavoitteena on ukrainalaisten sujuva integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan vaikeasta kotimaan sotatilanteesta huolimatta. Yhteisöjen resilienssin, joustavuuden, tukeminen on tärkeää muutoksissa ja kriiseissä. Ihmiset ja yhteisöt voivat oppia resilienteiksi kehittäen ominaisuuksia, jotka helpottavat stressiin sopeutumisessa ja selviytymisessä turvallisessa ympäristössä. (2)
Voimavaralähtöisyydellä tarkoitetaan sitä, että työssä keskitytään ihmisten vahvuuksiin ja erilaisiin ratkaisuihin haastavissakin elämäntilanteissa. Lähestymistapa korostaa ihmisen ja ympäristön voimavaroja muutoksen aikaansaamiseksi. (3) Työskentely suuntautuu tulevaisuuden tavoitteiden saavuttamiseen, ei niinkään menneiden ja nykyisten ongelmien korjaamiseen. Työntekijöiltä voimavaralähtöisyys edellyttää myönteistä asennetta asiakkaiden ja yhteisöjen mahdollisuuksiin. Lähtökohtana ovat ihmisten toiveet ja unelmien merkityksellisyys, vaikka ne vaikuttaisivat epärealistisilta. (4)
Käytännössä henkilö osallistetaan yhteiseen toimintaan kaikissa prosessin vaiheissa: päätöksiin, tavoitteisiin, tekemiseen, luomiseen ja kokemiseen yhdessä sekä arvioimiseen. Näin luodaan yhteys, joka on tasavertainen ja toimijuutta vahvistava. (5) Yhteisen tekemisen ja kokemusten jakaminen voi saada aikaan iloa, mutta usein se parantaa myös toiminnan tavoitetta eli lopputulosta. Edellä mainittua kutsutaan niin sanotun yhteisen kolmannen toteutumiseen toiminnassa, jossa on tärkeää myös jaetun tekemisen vaikutus osallistujien välisiin suhteiseen. (6)
Yhteistyö Kaivo Espoo ry:n kanssa
Metropolian sosiaalialan tutkinto-ohjelmassa on tehty yhteistyötä sitoutumattoman järjestön, Kaivo Espoo ry:n, kanssa. Matinkylässä sijaitsevan järjestön toimintaan osallistuu pääasiassa ukrainalaisia vapaaehtoisia. Yhdistyksessä on perustettu ukrainalaisille pakolaisille olohuone, siellä on tarjolla ruoka- ja tarvikeapua sekä neuvontaa. Yhteisötilassa on monenlaista toimintaa, kahvila, kielikursseja, musiikkiesityksiä. (7)
Sosiaaliturva arjen käytännöissä kurssilla opiskelijat kartoittivat sosiaali-, nuoriso- ja TE-palveluja sekä harrastusmahdollisuuksia ja kulttuurikohteita ukrainalaisten tarpeiden ja toiveiden mukaisesti. Tuotoksista kerrottiin Kaivo Espoossa ja niistä tehtiin visuaalisesti kiinnostavia julisteita (postereita), joista luotiin selkokielinen kansio Kaivo Espoon kävijöiden käyttöön. Niin ikään opiskelijat voivat hyödyntää kartoituksiaan myöhemmin myös muiden ryhmien parissa.
Kun haluttiin paneutua ilmiöihin yksityiskohtaisemmin, opiskelijat kirjoittivat lopputöitään järjestön ja vapaaehtoisten ehdottamista aiheista. Opinnäytetöissä vahvana toiminta-ajatuksena oli kävijöiden osallisuus suunniteltuun toimintaan. Osallisuuteen tarvitaan luottamusta prosessiin ja kumppaneihin. Turvallisen tilan rakentuminen on elinehto osallistumiselle ja kehittämiselle. (8) Suomessa joissakin ukrainalaisissa järjestöissä venäjän kielen käyttö on kielletty, mutta Kaivo Espoossa on sallittua puhua mitä kieltä tahansa, ukrainaa, venäjää, tataaria jne. Monet kielet kuuluvat ja näkyvät, ja kävijät saavat vahvistusta ja hyväksyntää omalle kieli-identiteetilleen.
Opiskelija Marianne Lukkari kartoitti Kaivo Espoossa vapaaehtoistyön merkitystä kotoutumiselle haastattelemalla ukrainalaisia pakolaisia. Toisessa työssä korostui toiminnallisuus, kun Jari Koskiniemi ja Sakari Anttila loivat tietovisan, jonka avulla vahvistettiin osallistujien yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia olohuoneessa. Kun ukrainalaiset kokivat työllisyyspalvelut monimutkaisiksi ja vaikeaselkoisiksi, Tiia Laine ja Zahra Ahmed tekivät TE-palveluista ja työnhakijan toimista ohjeen YouTubeen.
Kirjoittaja
Katja Ihamäki, valtiotieteen tohtori VTT, yhteiskuntatieteen opettaja Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittaja on perehtynyt muun muassa monikulttuurisuuteen ja sosiaaliturvan kehittämiseen.
Opinnäytetyöt:
Koskiniemi, Jari & Anttila, Sakari (2024). Yhteisöllisyyden luominen visailutoiminnan kautta: yhteistoimintaa Suomeen muuttaneille ukrainalaisille. Opinnäytetyö. Metropolia amk. https://www.theseus.fi/handle/10024/859643
Laine, Tiia & Ahmed, Zahra (2023). Suomeen muuttaneiden ukrainalaisten pakolaisten kotiuttamisen tuen tarpeen arviointi. Opinnäytetyö. Metropolia amk. Ilmestyy lähiaikoina.
Lukkari, Marianne (2023). Vapaaehtoistyön tekeminen osana turvapaikanhakijoiden kotoutumista: ukrainalaiset osallisina ja toimijoina. Opinnäytetyö. Metropolia amk. https://www.theseus.fi/handle/10024/791284
Lähteet
Tilapäinen suojelu Ukrainasta paenneille (2024). Sisäasianministeriö. https://intermin.fi/ukraina/tilapainen-suojelu.
Poijula, Soili (2020). Resilienssi. Muutosten kohtaamisen taito. Kirjapaja.
Rapp, C. A. & P.W. Sullivan (2014). Advances in Social Work 15 (1), 129–142.
Saleebey, D. (2013). The Strengths Perspective in Social Work Practice. 6. painos. Boston: Pierson; Healy, K. (2005). Social Work in the Context. Houndmills, Basigstoke: Palgrave, Macmillan, 2005, 95–104, 154; Keskitalo, Elsa & Vuokila-Oikkonen, Päivi (2018). Voimavaralähtöisyys sosiaalisen kuntoutuksen viitekehyksenä. Teoksessa Harri Kostilainen & Ari Nieminen (toim.) Sosiaalisen kuntoutuksen näkökulmia ja mahdollisuuksia. Diakonia-ammattikorkeakoulun julkaisuja, Työelämä 13, 84–96.
Rönkkö, S., & Nivala, E. (2022). Yhteinen tekeminen yhteyden rakentajana: Yhteinen kolmas sosiaalipedagogisena käsitteenä ja käytäntönä. Sosiaalipedagogiikka, 23 (1), 71–84. https://doi.org/10.30675/sa.119479
Husen, M. (2022). The common third. Artikkeli on lyhennetty käännösversio artikkelista Husen, M. 1996. Det fælles tredje – om fællesskab og værdier i det pædagogiske arbejde. Teoksessa B. Pésceli (toim.) Kultur & pædagogik. København: Hans Reitzels Forlag, 218–232. Alkuperäinen saatavissa https://michaelhusen.dk/det-faelles-tredje/. Käännös saatavissa https://michaelhusen.dk/the-common-third/ (2.5.2022). Lihme, B. (1988). Socialpædagogik for børn og unge: et debatoplæg med særlig henblik på døgninstitutionen. Holte: SocPol.
Kaivo Espoo ry. http://www.kaivoespoo.com/
Ojajärvi, A., Tuomisto, T., Olkkonen, J., & Tikkanen, S. (2020). Sitran selvityksiä 166. Suomalaiset kansalaisvaikuttajina: Kuinka edistää osallisuutta ja osallistumista 2020-luvulla? Sitra, 29. https://media.sitra.fi/2020/03/18123803/suomalaiset-kansalaisvaikuttajina.pdf
RAI-arviointeja on tehty Suomessa jo yli 20 vuoden ajan. Edelleen käy kuitenkin ilmi, että RAI-arviointitietoa ei joko hyödynnetä tai sitä ei osata hyödyntää niissäkään organisaatioissa, joissa se on ollut pitkään käytössä. RAI-arviointitiedon luotettavuus syntyy osaamisesta ja näyttää siltä, ettei organisaatioissa vieläkään satsata riittävästi koulutukseen. RAI-arviointiosaamisen puute ja se, ettei yksikössä käsitellä RAI-tietoa, vähentää motivaatiota tehdä laadukkaita RAI-arviointeja.
RAI-arviointivälineistö (Resident Assessment Instrument) on standardoitu havainnoinnin ja tiedonkeruun väline, jota käyttämällä iäkkäiden toimintakykyä ja palvelutarpeita voidaan arvioida kattavasti ja yhdenmukaisesti (THL 2023a). Suomessa RAI-arviointivälineistön käyttö tuli lakisääteiseksi Vanhuspalvelulain mukaisesti keväällä 2023 iäkkäiden säännöllisissä sosiaalipalveluissa.
RAI-arviointitietoa käytetään paitsi iäkkään henkilön yksilöllisen hoidon suunnittelussa, myös laajemmin hyvinvointialueilla tiedolla johtamisen työkaluna. RAI-vertailutiedon avulla voidaan arvioida palveluja ja kehittää toimintaa. Hoitotyössä ammattilaiset voivat käyttää RAI-arviointitietoa oman toimintansa tueksi ja kehittämiseksi. (Laatikainen 2021: 4.) RAI-arviointitiedon käyttäminen edellyttää luotettavasti ja yhdenmukaisesti toteutettuja RAI-arviointeja.
Osaamisen merkitys
RAI-arviointitiedon luotettavuus edellyttää iäkkään henkilön fyysisen, psyykkisen, kognitiivisen ja sosiaalisen toimintakyvyn arviointiosaamista. Arviointiosaamiseen liittyy myös kyky havainnoida ja kuulla iäkästä henkilöä ja hänen läheistään.
RAI-arviointiosaaminen on jatkuva prosessi aloittelijasta asiantuntijaksi. Jatkuvan oppimisen ajatus ylläpitää motivaatiota ja itseohjautuvuutta. Oppimisen kannalta on tärkeää, että aloittelija saa tutustua rauhassa RAI-arviointivälineistöön ja opetella pikkuhiljaa toisen ammattilaisen rinnalla. Lähijohtajan vastuulla on järjestää mahdollisuus kouluttautumiseen ja hän tukee työntekijää ammatillisessa kasvussa. Myös lähijohtajat tarvitsevat lisää koulutusta ja osaamista, jotta he voisivat tukea ammattilaisia RAI-tiedon hyödyntämisessä. (Heikkilä &Hammar & Sohlman & Andreasen & Finne-Soveri 2015: 46–47; Kuha & Niemelä & Vähäkangas & Kanste 2023: 302–304).
Motivaation merkitys
Sisäinen motivaatio työssä syntyy psykologisten perustarpeiden tyydyttymisestä. Itseohjautuvuutta tukemalla lähijohtaja voi kannustaa ammattilaista suunnittelemaan työtään yhdessä oman asiakkaansa kanssa, jolloin tekemistä ei määrittele ulkoinen pakko. Riittävän osaamisen varmistamisella tuetaan ammattilaisen pystyvyyttä – hän osaa toteuttaa RAI-arvioinnin ja hyödyntää yhteistyössä moniammatillisesti saatua tietoa asiakkaan hoidon suunnittelussa. Motivaatiota lisää myös se, kun ammattilainen saa kokemuksen hyväntekemisestä
asiakkaalle. RAI-arviointi voi myös motivoida ammattilaista suunnittelemaan työtään paremmin asiakkaan parhaaksi. (Martela & Jarenko 2016: 17–18; Stolle & Wolter & Roth & Rothgang 2014: 613).
Lähijohtajan vastuulla on huolehtia siitä, että arvioinnin tekemiseen on tarpeeksi aikaa ja riittävät, asianmukaiset laitteet arvioinnin tekemistä varten.
Koulutuksen merkitys
RAI-arviointivälineistön käyttöä varten on oltava riittävästi koulutusta ja lähijohtajan vastuulla on mahdollistaa koulutukseen osallistuminen. Pelkkä lähijohtajan tarjoama tuki ei kuitenkaan riitä, vaan ammattilaisella on oltava halu oppia ja kehittyä työssään. Tukena voi käyttää esimerkiksi kaikille avoimia RAI-verkkokoulun kursseja (THL 2023b).
Vertaistuki on tärkeä oppimisen edistäjä ja motivaation synnyttäjä. Kauan RAI-arviointivälineistöä käyttäneiltä toivotaan vertaistukea arvioinnin hyödyistä ja tiedon soveltamisesta. Organisaatiot voisivat tehdä enemmän yhteistyötä jatkuvan oppimisen mahdollistamiseksi.
Lähteet
Kuha, Suvi & Niemelä, Katriina & Vähäkangas, Pia & Kanste, Outi 2023. Johtajien näkemyksiä RAI-tiedon hyödyntämisestä ikääntyneiden kotihoidossa vuosina 2013–2022. Gerontologia 4 (295–313). <https://journal.fi/gerontologia/article/view/127911> Viitattu 17.12.2023.
Laatikainen, Tiina 2021. Esipuhe. Teoksessa Heikkilä, Rauha & Mäkelä, Matti & Havulinna, Satu & Hietaharju, Pauliina & Lind, Maarit & Noro, Anja (toim.). Valoisa tulevaisuus – RAI-vertailukehittäminen 20 vuotta Suomessa. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Raportti 9/2021.
Martela, Frank & Jarenko, Karoliina 2016. Draivi Voiko sisäistä motivaatiota johtaa. Helsinki: Talentum
Stolle, Claudia & Wolter, Annika & Roth, Günter & Rothgang, Heinz 2015. Improving health status and reduction of institutionalization in long-term-care – Effects of the Resident Assessment Instrument -Home Care by degree of implementation. International Journal of Nursing Practice. <Improving health status and reduction of institutionalization in long‐term care—Effects of the Resident Assessment Instrument‐Home Care by degree of implementation - Stolle - 2015 - International Journal of Nursing Practice - Wiley Online Library> Viitattu 17.12.2023.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2023a. Tietoa RAI-järjestelmästä. Tietoa RAI-järjestelmästä Viitattu 17.12.2023.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2023b. THL:n RAI-verkkokoulu THL:n RAI-verkkokoulu Viitattu 17.12.2023.
Kirjoittaja:
Liisa Kela, sairaanhoitaja (YAMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu
Asiakkaalle kuuluu laadukas ja kokonaisvaltainen hoito eikä vain prosenttilukuja. “Sinulla voi olla tottumuksia, jotka heikentävät sinua. Muutoksen salaisuus on keskittää kaikki voimasi, mutta ei vanhan vastustamiseen, vaan uuden rakentamiseen.” -Sokrates-
Metropolia Ammattikorkeakoulun geronomitutkinnon opintoihin kuuluu opintojakso ”Geronomi toimintaympäristön kehittäjänä”. Tämä mahdollisti minulle lähteä toteuttamaan kahta työpajaa Helsingin kaupungin kotihoidon yksikköön. Työpajoissa lähdettiin etsimään kehittämisideoita, niihin haasteisiin, jotka kyseissä yksikössä tarvitsevat muutosta tai uutta näkökulmaa.
Työyhteisöstä nousi selvästi yksi kehittämisidea ylitse muiden. Tämä kehittämisidean kohde koettiin työyhteisössä sellaiseksi, johon kipeästi toivottiin muutosta. Asia, joka puhututtaa monessa kotihoidon työyhteisössä: Välillisen asiakastyön näkymättömyys ja välittömän asiakastyön prosenttiosuus työajasta (Saroniemi 2018; Aamuset-kaupunkimediat 2022; Pitkäranta 2022).
Nyt syksyllä 2022 kyseisen kotihoidon yksikön työntekijät lähtivät ratkaisemaan tätä kehittämisideaa yhdessä Metropolia Ammattikorkeakoulun innovaatio-opintoja suorittavien opiskelijoiden kanssa. Innovaatioprojekteissa työelämän tarpeisiin etsitään käytännön ratkaisuja.
Työyhteisössä arvostus, arvot, sitoutuminen, joustavuus, luovuus erilaisuuden hyödyntäminen sekä hyväksyminen ovat toimintatapoja, jotka edistävät hyvän työyhteisön toimintakulttuuria. (Talentia.)
Tulevaisuuden taidot vai selviytymiskyky?
Työpajaan osallistuneet kotihoidon työntekijät lähtivät pohtimaan sekä omia, että työyhteisönsä voimavaroja ja vahvuuksia. Huomattiin, että työyhteisön jäsenillä on paljon erilaisia vahvuuksia, joita he hyödyntävät työssään ammattitaitoisesti. Jopa luovuuttaan käyttäen, niin yksin kuin yhdessä.
Tulevaisuudessa jokainen meistä tarvitsee uusia tapoja ja taitoja tehdä työtä (Pölönen 2019). Suomessa vuonna 2050 tulee olemaan ennusteiden mukaan 65–74-vuotiaita yli 660 000 henkilöä, 75–84-vuotiaita lähes 540 000 henkilöä ja 85 vuotta täyttäneitä henkilöitä 380 000 (Rotkirch 2021:62).
Väestömme ikääntyneiden osuus kasvaa ja pitkäikäisyytemme johtaa auttamattomasti lisääntyneeseen palveluiden tarpeeseen. Jotta yhteiskuntamme voi vastata nykyisten ja tulevien ikääntyneiden tarpeisiin, on sillä oltava kyky muokata palveluita vastaamaan näitä tarpeita. (Puro 2010.) Palveluiden räätälöinti ja jokaisen vanhustyön ammattilaisen osaamisen kehittäminen vaativat tulevaisuudessa selviytymiskykyä sekä ymmärrystä, että muutos on luonnollinen osa elämää (Lipponen 2020: 20–21).
[caption id="attachment_3413" align="alignnone" width="561"] Kuva: Vahvuuskorttien avulla työpajaan osallistuneet tunnistivat omia vahvuuksiaan ja työyhteisön voimavaroja.[/caption]
Kehittämisen keinot ja hyödyt
Yhteiskehittäminen mahdollistaa työyhteisössä työntekijöiden äänen kuulumisen ja jokaisen oman näkemyksen esiin tuomisen. Työntekijän toimijuutta ja voimavaroja lisäävänä menetelmänä voidaan tarkastella yhteiskehittämistä. (Harra & Mäkinen & Sipari 2012.)
Mutta ei pidä kompastua ottaessaan ensiaskeleita kohti kehittämistä, sillä yhteiskehittäminen ei ole vain kuulemistilaisuus eikä pikajuoksu. Se vaatii vuorovaikutussuhteiden rakentumista erilaisten osaamisten ja ongelmanratkaisukykyjen välille sekä mahdollisuutta nähdä erilaiset vaihtoehdot (Co-creation of Service Innovation in Europe).
Yhteiskehittämisessä tarvitaan erilaisia ihmisiä, ryhmiä ja organisaatioita, jotka tekevät yhteistyötä luodakseen uusia palveluita ja ideoita.
Kun työyhteisön jokaisen työntekijän omaa vaikutusmahdollisuutta oman työnsä ja työyhteisönsä kehittämiseen lisätään, se edistää työhyvinvointia. Oma vaikutusmahdollisuus on yksi työn voimavaroista, kuten myös se, että voi osallistua omaa työtä koskevaan päätöksentekoon. (Hakanen 2011.)
Työhyvinvoinnin vaikutuksista hyötyy työntekijä itse, työnantaja ja asiakas. Työhyvinvoinnin parasta mahdollista tilaa kuvaa Hakanen (2011) työn imuksi. Työn imun seurauksena työntekijät ovat mm:
tuottavia
aloitteellisia
uudistushakuisia
asiakastyytyväisyyttä ja -uskollisuutta lisääviä
sitoutuvia työhönsä ja työpaikkaansa.
Kehittämiskohde
Toteuttamissani työpajoissa jokaiselle osallistuneelle kotihoidon työntekijälle annettiin mahdollisuus tulla kuulluksi. Tuoda esille omia näkemyksiään ja ideoitaan ja näin osallistua työyhteisönsä kehityskohteen valintaan.
Näin sieltä saatiin nostettua pöydälle haaste, miten tehdä näkyväksi välillinen asiakastyö kotihoidossa ja kuinka sitä voidaan mitata.
Kotihoidon henkilökunnalle on asetettu tavoite, että 60 % työajasta tulee käyttää välittömään asiakastyöhön (Rajakangas 2018). Kotihoidossa muualla kuin asiakkaan luona tapahtuvaa asiakastyötä ei yleensä lueta välittömään asiakastyöhön, toisin kuin ympärivuorokautisessa hoidossa (Pesonen & Väisänen & Ruotsalainen & Corneliusson & Sinervo & Noro 2022).
Valtakunnalliset tavoitteet ja suunnitelmat kotihoidossa
Valtakunnallisena tavoitteena kotihoidon osalta on lisätä asiakkaiden luona tehtävän työn osuutta (Sosiaali- ja terveysministeriö 2017; Sosiaali- ja terveysministeriö 2021). Kuitenkin asiakkaan eteen tehdään työtä muuallakin kuin kotikäynnillä, kuten mm. verkosto – ja omaisyhteistyö, kirjalliset työt, lääkitykseen liittyvät asiat ja hoitotarvikkeiden tilaukset. Nämä ovat edellytyksiä asiakkaan kanssa tehtävälle työlle sekä välttämättömiä laadukkaan ja asianmukaisen hoidon kannalta. (Pesonen & Väisänen & Ruotsalainen & Corneliusson & Sinervo & Noro 2022.)
Vanhuspalvelulain toisen vaiheen uudistuksen myötä suunnitellaan, että kotihoidossa tullaan seuraamaan ainoastaan asiakkaan luona tehtävän työn osuutta (Sosiaali- ja terveysministeriö 2021).
Kun halutaan toteuttaa merkityksellistä asiakkaan kokonaisvaltaista hoitoa laadulla, on laskettava asiakastyö kokonaisuutena. Ei pelkästään välittömänä tai välillisenä työnä.
Työn kohde
Se miksi ja ketä varten tätä työtä tehdään, on asiakas. Asiakas on aina keskiössä. Asiakkaalle kuuluu laadukas ja kokonaisvaltainen hoito eikä vain prosenttilukuja.
Meidän jokaisen vanhustyön ammattilaisen olisi hyvä valjastaa oma kehittäjäminuus esiin, osana tätä laadukasta ja kokonaisvaltaista hoitoa. Siitä hyötyvät niin asiakas, työntekijä kuin työnantajakin, yhdessä.
Kirjoittaja:
Henna Rosenberg on ensi keväänä 2023 valmistuva geronomi (AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu. Hän on aikaisemmalta tutkinnoltaan lähihoitaja ja työskennellyt yli 18 vuotta erilaisissa ikäihmisten toimintaympäristöissä. Hän työskentelee nykyään yksityisessä dementiakodissa tiiminvetäjän roolissa.
Lähteet
Aamuset-kaupunkimediat 2022. Kotihoidon ja ympärivuorokautisen hoivan hoitajien työajasta noin puolet menee asiakkaiden luona. Artikkeli. Viitattu 8.10.2022.
Co-creation of Service Innovation in Europe. The roadmap. Viitattu 7.10.2022.
Hakanen, Jari 2011. Työn imu. Helsinki: Työterveyslaitos. Viitattu 7.10.2022.
Harra, Toini, Mäkinen, Elisa & Sipari, Salla 2012. Yhteiskehittelyllä hyvinvointia. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Viitattu 7.10.2022.
Lipponen, Krisse 2020. Resilienssi arjessa. Helsinki: Duodecim. 20–21.
Pesonen, T., Väisänen, V., Ruotsalainen, S., Corneliusson, L., Sinervo, T. & Noro, A. 2022. Hoitohenkilöstön työajan jakautuminen ikäihmisten palveluissa – tuloksia Aikamittaushankkeesta. Tutkimuksesta tiiviisti 29/2022. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 7.10.2022.
Pitkäranta, Pilvi 2022. THL: Vanhusten ympärivuorokautiseen hoitoon tarvittaisiin kevääksi 3 400 hoitajaa lisää – mitoituksen nostoon ainakin vuosi lisäaikaa. Yle Uutinen. Viitattu 7.10.2022.
Puro, Kari 2010. Ikääntymisen haasteet yhteiskunnalle. Viitattu 7.10.2022.
Pölönen, Perttu 2019. Tulevaisuuden lukujärjestys. Helsinki: Otava.
Rajakangas, Ulla-Maija 2018. Kotihoidon kehittämiseksi tarvitaan julkisen ja yksityisen yhteistyötä. Blogipostaus. Viitattu 8.10.2022.
Rotkirch, Anna 2021. Syntyvyyden toipuminen ja pitenevä elinikä. Linjauksia 2020-luvun väestöpolitiikalle. Valtionneuvoston kanslian julkaisuja 2021:2. Helsinki: Valtioneuvosto. 62. Viitattu 7.10.2022.
Saroniemi, Soila 2018. Kotihoidon työntekijät kertovat uupumuksesta ja järjettömästä kiireestä: Työnantaja toivoo, ettei asiakas avaa ovea. Iltalehti Uutinen. Viitattu 8.10.2022.
Sosiaali- ja terveysministeriö 2017. LAATUSUOSITUS hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujenparantamiseksi 2017–2019. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2017:8. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Viitattu 7.10.2022.
Sosiaali- ja terveysministeriö 2021. Vanhuspalvelulain uudistaminen (toinen vaihe). . Viitattu 7.10.2022.
Talentia. Työyhteisö. Viitattu 7.10.2022.
Tarve konsultatiivisen toiminnan käsitteen tarkasteluun nousi Hyvissä handuissa himassa -hankkeen aikana. Hankkeessa toteutettiin monen sosiaali- ja terveysalan ammattiryhmän opiskelijoista koostuvaa tiimityöskentelyyn perustuvaa työelämäharjoittelua. Monialaisessa tiimiharjoittelussa opiskelijatiimi auttoi asiakaslähtöisesti ratkaisemaan haasteita, tarpeita tai toiveita asiakkaan arjessa. Näitä tarpeita kuunneltaessa todettiin, että käsittelyyn oli usein tarpeen liittää myös muiden ammattiryhmien erityisosaamista. Konsultatiivinen toimintatapa oli luonnollinen ja looginen valinta toimintatavaksi.
Työelämä on murroksessa ja toimijoilta vaaditaan uudenlaista osaamista. Erityisesti kyse on teknologioiden vaikutuksista, mutta myös mitä suurimmassa määrin toimintojen laadullisista muutoksista. Tehtävien sisällä, mutta myös työnteon tapojen, käytäntöjen ja osaamisen muodoissa, tapahtuu huomattavia muutoksia. (Järventaus & Kekäläinen 2018: 27, 32.) Työelämän muutos edellyttää myös sosiaali- ja terveysalan toimijoilta kykyä ajatella ja toimia totutuista poikkeavin tavoin.
Metropolian HyMy-kylä on hyvä oppimisympäristö ja kohtaamispaikka perinteisten toimintatapojen haastamiseen. Virolainen, Heikkinen, Siklander ja Laitinen-Väänänen (2019) esittelevät artikkelissaan “Mitä ovat oppimisen ekosysteemit?” Rissasen vuonna 2018 kehittelemää ekosysteemiajattelua. Tämän ajattelun mukaisesti HyMy-kylä voidaan kiteytettynä nähdä innovaatioekosysteeminä.
Innovaatioekosysteemissä kehitetään sosiaali- ja terveysalan osaamista ja uusia toimintamalleja yhteistyössä monien toimijoiden (esim. opiskelijat, opettajat, asiakkaat, kolmas sektori, yritykset, muut oppilaitokset) kanssa. Ekosysteemi-käsite nitoo yhteen oppimisen moninaiset toimijat ja ulottuvuudet. Se tuo esille myös koulutuksen ajan muutoksen. Ekosysteemissä tuetaan oppijoiden aktiivista toimijuutta, yhteisöllistä tiedon rakentamista ja reflektiota. Painopiste on erityisesti siinä, miten eri toimijoiden vuorovaikutus ja yhteistoiminta voi auttaa luomaan jotain uutta. (Virolainen & Heikkinen & Siklander & Laitinen-Väänänen 2019: 12–14, 17.) HyMy-kylän innovaatioekosysteemi on oppimisympäristö, jossa myös opiskelijat ovat aktiivisia kehittäjäkumppaneita.
Monialaisella tiimillä tarve konsultatiiviselle toimintatavalle
Konsultatiivisen toiminnan käsitteen tarkastelun tarve kirkastui ERS-rahoitteisen Hyvissä handuissa himassa -hankkeen toimesta toteutetun monen sosiaali- ja terveysalan ammattiryhmän opiskelijoista koostuvan tiimityöskentelyyn perustuvan työelämäharjoittelun yhteydessä. Monialaiseen tiimityöskentelyyn perustuvan työelämäharjoittelun luonnolliseksi toteuttamispaikaksi valikoitui Metropolian Hymy-kylä, jossa työelämäharjoittelua suorittavat useat eri sosiaali- ja terveysalan opiskelijat.
Monialainen tiimiharjoittelu tuotti kotihoidon asiakkaille lisäpalvelua kotihoidon tavallisen palvelun rinnalle. Tiimiharjoittelu toteutui mm. geronomi-, fysioterapeutti-, sairaanhoitaja- ja toimintaterapeuttiopiskelijoiden pitkänä työelämäharjoitteluna. Tiimiharjoittelun edetessä huomattiin, että asiakkailla on tarpeita tai haasteita myös sellaisten ammattiryhmien erityisosaamisalueilla, joiden opetussuunnitelmiin kyseinen harjoittelujakso ei ole sopiva. Tästä johtuen päädyttiin ratkomaan asiakkaiden tarpeita tiimiharjoittelun yhteydessä myös optometrian tai jalkaterapian opiskelijoiden toteuttamilla konsultatiivisilla työpajatapaamisilla. (Valtonen 2019.)
Konsultaatiosta konsultatiiviseen toimintatapaan
Konsultaatio-termi esiintyy ensimmäisen kerran kirjallisuudessa jo n. 1500-luvulla. Nykyisin konsultaatio-termiä käytetään laajasti useissa erilaisissa yhteyksissä mm. IT-alalla, kaupallisella alalla ja lääketieteessä. Konsultointi on ikivanha taito, sitä käyttivät jo muinaisen Rooman senaattorit. Sana pohjautuu latinan kieleen, jossa verbi consultare tarkoittaa neuvojen kyselemistä, tiedustelemista sekä neuvottelemista (Aronson 2006: 737; The Cambridge English Dictionary 2020.)
Yleisimmin konsultaatio-termiä käytetään terveydenhuollossa ammattilaisten välisistä asiantuntijakeskusteluista ja -avusta. Konsultaation lähtökohtana on löytää ratkaisuja ongelmiin hyödyntäen ammattihenkilöiden erityisosaamista. Näin ollen konsultaatio ja konsultointi ovat olennainen osa asiakkaiden laadukasta kuntoutusta. Hyvin toimiva konsultaatio on toimivan terveydenhuoltojärjestelmän perusta. (Louhimo 2019: 487–488.)
Konsultaatiota voi tapahtua kokeneempien tai muiden oman alan ammattiryhmien osaajien tai kokonaan toisen ammattialan edustajien välillä. Konsultaatio-termillä on kuitenkin käyttöyhteydestä riippuen toisenlainenkin, uudempi merkitys. Konsultaatio merkitsee tällöin neuvon antamista: esim. IT-konsultti konsultoidessaan asiakasta opastaa ja antaa neuvoja asiakkaalle. Konsultti-nimikettä käytetään liike-elämässä yleisesti organisaation ulkopuolisesta neuvovasta asiantuntijasta, joka voi olla vaikkapa liikkeenjohdon konsultti, veroasioiden konsultti tms.
[caption id="attachment_2978" align="alignnone" width="615"] Konsultatiivisessa työskentelyssä aktiivisen ongelmanratkaisun ja toiminnan avulla lopputuloksena voi olla yllättävä, luova ja harmoninen ratkaisuparvi. (Kuva: Anna Sarkama-Antila, Graafinen suunnittelu Peippo Oy.)[/caption]
Konsultatiivinen toimintatapa – kun vanha tapa ei enää riitä
Konsultatiivisella toimintatavalla tarkoitetaan moniammatillisesti lähestyvää, tutkivaa ja asiakaslähtöisesti ohjautuvaa vuorovaikutteista suhtautumista asiakkaan tilanteen selvittämiseen. Keskeistä on keskustelun perustuminen tasavertaiseen ja herkkään dialogiin.
Konsultatiivisen toimintatavan filosofiaa kehittäneet LaGrossa ja Saxe (1998) kuvaavat onnistunutta konsultatiivista prosessia parhaimmillaan kaksisuuntaisena jatkuvana oppimisympäristönä, joka luo kumppanuutta. Lähestymistapa tarjoaa rakenteen aidolle yhteistyön prosessille, joka myös johtaa parhaimpaan lopputulokseen. Arvostetut ja luotetut yhteistyökumppanit auttavat ratkaisemaan tärkeitä kysymyksiä ja edistämään oppimista.
Konsultatiivisen toimintatavan käytöstä on hyötyä kaikille toimijoille. Asiakkaalle hyöty on ilmeinen. Asiakkaan tarpeisiin, haasteisiin ja toiveisiin ratkaisun etsiminen poikkeaa suuresti perinteisestä mallista. Danesh & Danest (2002) kuvaavat näiden ratkaisumallien eroja siilo(suppilo)mallien avulla. Perinteisessä mallissa siilon/suppilon suureen ylöspäin olevaan suuaukkoon syötetään ongelmaan liittyvä informaatio. Siilo tislaa ja tiivistää ratkaisuehdotuksia ja lopputuloksena siilon alapäästä tuotetaan näiden ehdotusten yhdistelmä: yksi ratkaisu, jota käytetään. Konsultatiivisessa työskentelyssä siilo toimii toisinpäin: pienestä yläosan aukosta syötetään ongelmaan liittyvä informaatio. Aktiivisen toiminnan avulla siilo leviääkin alaspäin, kehille muodostuvat yhdessä työstetyt, monipuoliset, innovatiivisetkin ehdotukset luovat pohjaa aina vaan laajenevalle yksimielisyydelle ja lopputuloksena voi olla ratkaisuparvi. Ratkaisujen joukko voi sisältää myös hyvinkin yllättäviä, luovia ja harmonisia vaihtoehtoja. Konsultatiivinen työskentely on siis aktiivista ongelmanratkaisua, jossa tilaisuutta, esim. konsultatiivista työpajaa, mentoroivan henkilön toiminnalla on suuri rooli. (Danesh & Danesh 2002: 17–33.)
Konsultatiivinen toimintatapa haastaa asiakasta kehittymään, asiakas on moniasiantuntijatiimin aktiivinen toimija, eikä passiivinen kuuntelija. Hän sitoutuu paremmin kehittämään omaa toimintaansa tarpeidensa selvittelyssä sekä ongelmien ratkaisuissa. Monen eri ammattilaisen toiminta tiimissä auttaa myös löytämään erilaisia näkökulmia ja ratkaisuja, joita ei välttämättä muuten tulisi esille tai joihin asiakas ei hakisi erikseen eri asiantuntijoilta apua. (Deys & Dowling & Golding 1989.)
Konsultatiivinen toimintatapa kehittää tiimin yhteistyötä ja osaamista jatkuvan oppimisen kautta. Nämä puolestaan tuottavat palvelujen kehittymistä ja laadun nousua, myös asiakkaiden kokema tyytyväisyys kasvaa. Moniammatillisen tiimin jäsen kehittyy näkemään itsensä muutosagenttina ja nauttii työskentelystä ihmisten kanssa. Kokemus lisää itseluottamusta omaan ja tiimin toimintaan. Tiimin jäsen oppii käyttämään aktiivisia kuuntelustrategioita, osaa arvioida toisten tarpeita ja pystyy vastaamaan. (Kennedy 2015: 157–158; Dinnebeil & Pretti-Frontczak & McInerney 2009: 434–445.)
Mitä opiskelija hyötyy?
Konsultatiivisesta toimintatavasta on opiskelijoille monenlaista hyötyä. Oppiminen innovaatioekosysteemissä on yhteisöllistä, yhteistoiminnallista yhdessä luomista. (Virolainen ym. 2019: 17.) Konsultatiivinen toimintatapa vastaa hyvin nykyaikaisten työelämätaitojen kehittymisen tarpeeseen: mm. verkostoissa toimimiseen ja tiimityöskentelyosaamiseen. Verkostot merkitsevät myös laajempaa ammatillista ajattelua, rajanylityksiä, jossa moniammatillinen tiimi muodostuu toisiaan täydentävistä osista. Konsultatiivinen toimintatapa myös vahvistaa opiskelijan omaa ammattiosaamista osana moniammatillista työelämätiimiä. Opiskelija oppii tiedostamaan ja reflektoimaan omaa osaamistaan ja sen rajoja osana asiakkaan tarpeiden ja ongelmien ratkaisua. Osaaminen lisääntyy opiskelijan huomatessa, että hänen aikaisemmat tietonsa ja uusi informaatio eivät ole tasapainossa keskenään. Opiskelu on aktiivista toimintaa, myös vastuu omasta oppimisesta kasvaa.
Konsultatiivinen toimintatapa pyrkii kehittämään opiskelijan abstraktia ajattelua, ongelmanratkaisukykyä, tulkintataitoja, synteesin tekemistä sekä erilaisten ideoiden ja ratkaisujen vertailua. Opiskelijoiden korkeamman tason kognitiiviset taidot kehittyvät. Opiskelija osaa perustella ratkaisujaan erilaisissa tilanteissa. Itseohjautuvuustaidot ja opiskelijan kyvyt toimia itsenäisesti kehittyvät. (Roush & Smith 1997: 199–213.; Deys ym. 1989: 342–344. )
Joustava yhteistyö korostuu tulevaisuudessa
Tulevaisuuden ammattilaisilta vaaditaan kykyä ja osaamista toimia nopeasti, erilaisissa konteksteissa ja vaihtuvissa tilanteissa. Joustava yhteistyö muiden sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten kanssa korostuu tulevaisuudessa entisestään, sillä työn tekemisen muodot muuttuvat totutusta. Lisäksi innovaatio-osaaminen on muuntumassa tulevaisuuden perustaidoksi.
Hyvissä Handuissa Himassa -hankkeessa kehiteltyä tiimiharjoittelua ja siihen liittyvää konsultatiivista toimintatapaa pilotoidaan Metropolian uudessa innovaatioekosysteemissä, HyMy-kylässä. Opiskelijatiimin asiakkaan arjen haasteisiin tai toiveisiin etsitään ratkaisuja monialaisessa konsultaatiotyöpajassa, jossa eri ammattialojen edustajat katsovat kokonaistilannetta omasta näkökulmastaan. Covid-19-tilanteen tasaantumisen jälkeen konsultatiivisessa työpajassa päätetään myös mahdollisen asiakkaan kotona toteutuvan jatkokäynnin tarpeesta. Konsultatiivinen toimintatapa haastaa sosiaali- ja terveysalan opiskelijat kehittymään tulevaisuuden vaatimusten mukaisiksi ammattilaisiksi.
Kirjoittajat
Kaarina Pirilä, yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Anu Valtonen, yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Lähteet
Aronson, Jeff 2006. Consultation. British Medical Journal 333 (7571). 737. <https://www.jstor.org/stable/40700375>. Viitattu 15.3.2020.
Danesh, Hossain B. & Danesh, Roshan 2002. A Consultative Conflict-resolution-model: Beyond Alternative Dispute-resolution. International Journal of Peace Studies 7(2). 17–33.
Deys, Caroline & Dowling, Emilia & Golding, Valery 1989. Clinical Psychology: A Consultative Approach in General Practice. Journal of the Royal College of General Practitioners 39. 342–344. <https://bjgp.org/content/bjgp/39/325/342.full.pdf>. Viitattu 15.3.2020.
Dinnebeil, Laurie & Pretti-Frontczak, Kristie & McInerney, William 2009. A Consultative Itinerant Approach to Service Delivery: Considerations for the Early Childhood Community. American Speech-Language-Hearing Association 40 (4). 435–445. <https://pubs.asha.org/doi/10.1044/0161-1461(2008/08-0028)?url_ver=Z39.88-2003&rfr_id=ori:rid:crossref.org&rfr_dat=cr_pub%20%200pubmed>. Viitattu 14.3.2020.
HyMy -kylä – hyvinvointia Myllypurosta 2019. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. <https://www.metropolia.fi/fi/asiakastyot-ja-palvelut/hyvinvointi-ja-terveyskyla.> Viitattu 13.11.2020.
Järventaus, Jussi & Kekäläinen, Henrietta 2018. Uudistuva työ ja yrittäjyys – visiosta toteutukseen. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 27/2018. Helsinki: Työ- ja elinkeinoministeriö. 27, 32. <https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161072>. Viitattu 13.12.2020.
Kennedy, Denise M 2015. Creating and Integrating a New Patient Experience
Leadership Role: A Consultative Approach for Partnering with Executive and Clinical Leaders. Patient Experience Journal 2 (1). 157–158. <https://pxjournal.org/journal/vol2/iss1/21>. Viitattu 10.3.2020.
LaGrossa, Virginia & Suzanne, Saxe 1998. The Consultative Approach: Partnering for Results! San Francisco: Jossey-Bass/Pfeiffer.
Louhimo, Johanna 2019. Onnistunut konsultaatio – potilaan parhaaksi! Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 135 (5). 487–488. <https://www.duodecimlehti.fi/duo14802>. Viitattu 14.4.2020.
Roush, Melvin L. & Smith, Stevenson G. 1997. Consultative Teaching.
International Examples. Issues in Accounting Education 12 (1). 199–213. <https://www.researchgate.net/profile/G_Stevenson_Smith/publication/279914222_Consultative_Teaching_in_the_Accounting_Curriculum_International_Examples/links/58126f5b08ae29942f3e8040/Consultative-Teaching-in-the-Accounting-Curriculum-International-Examples.pdf>. Viitattu 14.2.2020.
Seikkula, Jaakko & Arnkil, Tom Erik 2009. Dialoginen verkostotyö. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Helsinki: THL: 2. <https://www.julkari.fi/handle/10024/79883>. Viitattu 13.4.2020.
The Cambridge English Dictionary 2020. <https://dictionary.cambridge.org/dictionary/english/consultation>. Viitattu 15.3.2020.
Valtonen A. Hyvissä handuissa himassa – moniammatillinen opiskelijatiimi kotihoidon asiakkaan tukena. Fysioterapia 5/2019.
Virolainen, Maarit & Heikkinen, Hannu L. T. & Siklander, Pirkko & Laitinen-Väänänen, Sirpa 2019. Mitä ovat oppimisen ekosysteemit? Ammattikasvatuksen aikakauskirja 21 (4). 12–14, 17.
Kommentit
Ei kommentteja