Vuosi: 2013
Tasavertainen vanhemmuus tukee isän hyvinvointia
Isien vanhemmuuteen sitoutumisella on merkittäviä vaikutuksia niin miehiin itseensä, kuin perheen lapsiin, parisuhteeseen ja työelämäänkin. Isät kokevat yleisten asenteiden olevan edelleen yksi suurimpia haasteita isyyden toteuttamisessa halutulla tavalla. Opinnäytetyöni aineistona käytetyssä Mannerheimin Lastensuojeluliiton vuonna 2008 toteuttamassa ”Mitä kuuluu isä?” -kyselyssä tasavertaisuus näkyi eniten kotitöiden jakamisena puolison kanssa. Kotitöiden jakaminen vaikutti positiivisesti mm. parisuhteeseen ja isän jaksamiseen. Isät kertoivat kokevansa epäluottamusta koskien kykyjään vanhempana sekä perhepalvelussa työskentelevien että muiden vanhempien, erityisesti naisten taholta. Myös eronneiden isien huoli ohenevasta vanhemmuudestaan nousi opinnäytetyön tuloksissa selkeästi esiin. Tasavertainen vanhemmuus käsitteenä Tasavertaisen vanhemmuuden käsite voidaan jakaa tasa-arvon sekä työn ja perheen yhteensovittamisen teemoihin (Rantalaiho 2003: 216). Tasavertaisella vanhemmuudella tarkoitetaan sekä äidin että isän vahvaa osallistumista ja sitoutumista vanhemmuuteen. Jaetun vanhemmuuden ideologia korostaa myös vanhemman ja lapsen välistä tunnesuhdetta. (Hakovirta & Rantalaiho 2009: 38.) Tasavertainen vanhemmuus perustuu ajatukseen siitä, että lapsen hoito ja kasvatus sekä siihen liittyvät ulkoiset puitteet kuten kodinhoito, voidaan jakaa tasapuolisesti äidin ja isän kesken ilman sukupuoleen sidottua roolitusta. Vanhempien väliset erot lasten kanssa toimimisessa muodostuvat lähinnä omista taustoista, kokemuksista ja luonteenpiirteistä, eivätkä niinkään riipu vanhemman sukupuolesta. Toteutettaessa tasavertaista vanhemmuutta, olennaista ei ole vain suoritteiden puolittaminen, vaan myös niiden mukanaan tuomien ilojen ja surujen jakautuminen molemmille vanhemmille. (Huttunen 2001: 174-176, Sinkkonen 2012: 76-77.) Tasavertaisen vanhemmuuden ja sitoutuneen isyyden merkitys miehelle Miesten kannalta jaettu vanhemmuus merkitsee osalliseksi pääsyä johonkin sellaiseen, joka on perinteisesti kuulunut äidille (Huttunen 2001: 174). Isyys muokkaa ja muuttaa positiivisesti isän käsitystä omasta identiteetistään ja voi asettaa elämän uudenlaiseen järjestykseen, sekä vaikuttaa työn ja harrastusten suhteeseen (Mykkänen 2010: 25). Isät ovat havainneet isyyden tuottavan sellaista hyvänolontunnetta ja elämän tarkoitusta, jota ei voi saada mistään muualta. Sitoutuneet isät ottavat uudenlaista vastuuta omasta terveydestään ja hyvinvoinnistaan taatakseen yhdessäolon perheen kanssa. Tähän liittyy myös sukupolvijatkuvuuksien tietoinen katkaiseminen: esimerkiksi poissaolon, väkivallan tai alistumisen kokemusten/ käytäntöjen uudelleenarviointi ja isän oman toimijuuden korostaminen. (Mykkänen 2011.) Aiemmat tutkimustulokset ovat kertoneet sitoutuneiden isien suuremmasta psyykkisestä kypsyydestä, voimakkaammasta tyytyväisyydestä elämään ja lapseen sitoutumattomia isiä ja lapsettomia miehiä vähäisemmistä psyykkisistä oireista (Mykkänen & Eerola 2013: 19). Vaikka tutkimuksissa raportoitiin myös sitoutuneen isyyden väliaikaisista negatiivisista vaikutuksista, kuten väsymyksestä ja stressistä, isät kokivat positiivisten vaikutusten voittavan pidemmällä aikavälillä. Useissa tutkimuksissa (mm. Huttunen 2010, Johansson 2011, Allen & Daly 2007) isyyteen sitoutumisen on todettu vaikuttavan positiivisesti miehen asenteeseen, vastuunottoon ja kehittymishaluun työelämässä. Isyys on vaikuttanut myös stressin ja konfliktien sietokykyyn työpaikalla. Työpaikkakulttuurien ja käytäntöjen ajatellaan olevan avainasemassa siinä, kuinka paljon isät käyttävät vanhempainvapaitaan tai hoitavat sairaita lapsia kotona. Mitä suurempi osa työpaikan henkilöstöstä on miehiä, sitä vaikeammaksi isien vanhempainvapaalle jääminen koetaan. (Kiianmaa 2012: 43.) Isän jaksaminen jää usein äidin varjoon Isät ovat keskimäärin äitejä vähemmän valmistautuneita lapsen tuloon henkisesti ja uusi rooli isänä voi tuntua hämmentävältä ja aiheuttaa riittämättömyyden tunteita (Jämsä 2010: 63). Isällä on kohonnut riski reagoida muutoksiin depressiolla ja tämä tulisi ottaa nykyistä paremmin huomioon myös perhe- ja isyysvalmennuksessa (Sinkkonen 2012: 13). Usein äidin ja isän masennus liittyy toisiinsa, mutta joissain tapauksissa isä voi masentua myös ilman, että äiti on masentunut. Laajan ulkomaisen kartoituksen mukaan synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsii noin 4% isistä ja yleisimmin masennus puhkeaa lapsen ollessa 3-6kk:n ikäinen. Isien masennuksen lisääntyminen on sivuvaikutus siitä positiivisesta muutoksesta, että isät ottavat entistä enemmän vastuuta lapsen hoidosta. (Jämsä 2010: 62-63.) Vaikka tutkimustulokset vaihtelevat, ne ovat silti samansuuntaisia ja viittaavat siihen, että miesten masennus on usein alidiagnosoitua. Syynä tähän voi olla esimerkiksi se, etteivät miehet hae kovin herkästi apua, eikä miehen masennuksen erityispiirteitä tunnisteta. Lisäksi huomio on perinteisesti totuttu kiinnittämään äitiin. Perheiden kanssa työskentelevien tulisi muistaa, ettei isä ei ole pelkkä äidin apuri, vaan hänen mielenterveytensä ja jaksamisensa tukeminen koituu kaikkien perheenjäsenten hyväksi siinä missä äidinkin (Sinkkonen 2012: 91). Tasavertaiseen vanhemmuuteen liittyy piiloasenteita Jaetun vanhemmuuden ideaali voi aiheuttaa miehille myös monenlaisia paineita. Mies ei ole kunnon mies tai nykyaikainen, ellei hän ole vastuullinen ja osallistuva isä. (Eräranta 2007: 92.) Jaetun vanhemmuuden periaatteita ja ideaa kannatetaan yleisessä keskustelussa laajasti, mutta mentäessä syvemmälle sen konkreettiseen toteuttamiseen, kohdataankin epäröintiä. Tätä ”piiloasennetta” on ollut huomattavissa myös äideillä. Äidit saattavat kokea vahvan asemansa uhatuksi perheessä, jos vastuu jakautuu tasaisesti isän kanssa. Haasteeksi voi tulla ”äitiminen”, eli äidin portinvartijana seisominen. (Huttunen 2001: 94.) Vaikka äidin portinvartijana toimimisen ajatus onkin saanut osakseen myös arvostelua, tutkimustieto tukee oletusta, että äidillä on monella tapaa vaikutusta isän sitoutumiseen. (Huttunen 2010.) Opinnäytetyön tulokset Opinnäytetyön tutkimusaineistona oli valmis, Mannerheimin Lastensuojeluliiton vuonna 2008 toteuttamasta ”Mitä kuuluu isä?” -kyselystä kerätty vastausaineisto, sen avoimet vastaukset. Sähköisesti toteutettuun kyselyyn osallistui 936 isää. Kyselyn on analysoinut Sosiaalikehitys Oy:n tutkija Maija Säkäjärvi. Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää, millaisia vaikutuksia tasavertaisella vanhemmuudella perheessä on, miten se näkyy arjessa, sekä miten sitä suomalaisessa yhteiskunnassa tuetaan. Koska isien itsensä näkökulmasta tuotettua isyyteen ja tasavertaiseen vanhemmuuteen liittyvää tutkimusta on edelleen niukasti, haluttiin opinnäytetyössä tuoda nimenomaan isien oma kokemus esiin. Monet isät kuvasivat arjen tasapuolista jakamista koko perheen jaksamisen ja pikkulapsiperheen arjesta selviytymisen edellytyksenä. Koska kotityöt ovat lisääntyneet lasten myötä, isät kokivat olevan kohtuullista jakaa ne puolison kanssa. Isät kertoivat heille olevan tärkeää, että äiti antaa isän toteuttaa omaa vanhemmuuttaan isälle itselleen luonnollisella tavalla, ilman vertailua äidin omaan toimintaan. Isät kokivat, että lasten kasvatukseen sekä arkeen liittyvien haasteiden ja ilojen jakaminen lähensi puolisoita. ”Mitä kuuluu isä?” -kyselyn mukaan isät haluavat tulla kohdatuiksi tasavertaisina vanhempina. Perhepalveluissa isät kuvasivat kohtaavansa epäluuloista suhtautumista vahvaan isyyteen. He kertoivat kohtaavansa epäluottamusta myös muilta vanhemmilta, erityisesti naisilta. Tämä kertoo siitä, etteivät isät vieläkään ole saavuttaneet vanhemmuudessa tasavertaista asemaa äitien kanssa. Perinteiset asenteet korostuivat vauvaperheiden palveluissa, mutta lasten tullessa kouluikään ja aloittaessa itsenäisen harrastustoiminnan, isän osallistuminen ei enää herättänyt kyselyyn vastanneiden mukaan samanlaista erityishuomiota. Vaikka opinnäytetyössä ei erityisesti huomioitu eronneita isiä, heidän huolensa tuli selkeästi vastauksista esiin. Erotilanteissa, joissa lapsi jää äidin luokse asumaan, läheisen suhteen ylläpitäminen lapseen koettiin haastavaksi. Myös lasten asioita koskeva tiedonkulku ja päätöksenteko ei aina toteutunut toivotulla tavalla. Petra Gergov-Koskelo, sosionomi (ylempi amk) Kirjoitus perustuu marraskuussa 2013 valmistuneeseen opinnäytetyöhön. Tasavertainen vanhemmuus isän näkökulmasta -opinnäytetyö löytyy verkkojulkaisuna osoitteesta: Lähteet Allen & Daly 2007. The effects of father involvement: an updated research summary of the evidence. University of Guelph, Center fot Families, Work &nWellbeing. Verkkodokumentti. Eräranta, Kirsi 2007. Olevasta tekijäksi. Psykososiaalinen tieto isän määrittäjänä. Teoksessa Vuori, Jaana & Nätkin, Ritva (toim.) Perhetyön tieto. Tampere: Vastapaino, 83-105. Hakovirta, Mia & Rantalaiho, Minna 2009. Perhepolitiikka ja jaettu vanhemmuus. Teoksessa Kääriäinen, Aino & Hämäläinen, Juha & Pölkki, Pirjo (toim.) Ero, vanhemmuus ja tukeminen. Helsinki: Lastensuojelun keskusliitto/Neuvo –projekti, 36-60. Huttunen, Jouko 2001. Isänä olemisen uudet suunnat. Juva: PS- kustannus. Huttunen Jouko 2010. Isyyteen sitoutuminen ja sen merkitys miehelle. Suomen Lääkärilehti 3/2010, 175-181. Johansson, Thomas 2011. Fatherhood in Transition: Paternity leave and Changing Masculinities. Journal of Family Communication 11/2011, 165-180. Jämsä, Juha 2010. Miesten synnytyksen jälkeinen masennus. Teoksessa Jämsä, Juha (toim.) & Kalliomaa, Susa. Isyyden kielletyt tunteet. Helsinki: Väestöliitto, 60-75. Kiianmaa, Nelli 2012. Tasa-arvobarometri. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2012: 23. Helsinki: STM. Mykkänen, Johanna 2010. Isäksi tulon tarinat tunteet ja toimijuus. Väitöskirja. Jyväskylän yliopisto. Kasvatustieteellinen tiedekunta. Varhaiskasvatuksen laitos. Mykkänen, Johanna 2011. Isät kasvatuskumppaneina. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Verkkodokumentti. Mykkänen, Johanna & Eerola, Petteri 2013. Isyyteen sitoutuminen ja isän vastuu esikoisisien kertomana. Kasvatus 1/2013, 17-29. Rantalaiho, Minna 2003. Pohjoismaisen isyyspolitiikan isäkuva. Teoksessa Forsberg, Hannele & Nätkin, Ritva (toim.) Perhe murroksessa. Kriittisen perhetutkimuksen jäljillä. Helsinki: Gaudeamus, 202-227. Sinkkonen, Jari 2009. Isyys tai sen puute vaikuttaa vahvasti lapsen kehittymiseen. Teoksessa Jousmäki, Ari & Kosonen, Liisa. Syytettynä isä. Helsinki: Teos, 193-214. Sinkkonen, Jari 2012. Isäksi ensi kertaa. Helsinki: WSOY.
Womenton työuramentorointi
Womenton työuramentorointi kulttuurien välisen kohtaamisen areenana ja maahanmuuttajanaisten kotoutumisen edistäjänä ”Ilman Womentoa me ei oltais koskaan kohdattu. Womento on kuin silta, jonka yli voin mennä katsomaan, miten te teette töitä ja mitä suomalaiset ihmiset ajattelevat.” Suomeen muuttaa joka vuosi naisia, jotka ovat oman ammattialansa osaajia. Työllistyminen on Suomessa heille kuitenkin usein haastavaa. Yksilöllisiä syitä voivat olla heikko kielitaito tai oman ammattialan verkostojen puuttuminen. Rakenteellisia syitä voivat olla työmarkkinoiden toiminta, yhteiskunnassa esiintyvät ennakkoluulot ja mahdollinen syrjintäkohtelu. Monet koulutetut Suomeen muuttaneet naiset uhkaavat jäädä työmarkkinoiden marginaaliin ja sitä kautta myös heidän osaamispääomansa jää yhteiskunnassa hyödyntämättä. Työttömyys on myös uhka yksilön hyvinvoinnille ja uuteen kotimaahan kotoutumiselle. Womento on Väestöliiton toteuttama hanke, jonka tarkoituksena on työuramentoroinnin kautta edistää Suomeen muuttaneiden koulutettujen naisten työllistymistä koulutustaan vastaaviin töihin. Aktoreiksi voivat hakeutua Suomeen muuttaneet koulutetut naiset, jotka haluavat tukea ammatilliselle kehittymiselleen. Mentoreina toimivat suomalaiset tai Suomessa pitkään asuneet ja työskennelleet naiset, jotka haluavat tukea aktoreita ammatillisessa kehittymisessä. Naisia yhdistää sama ammattiala. Mentorointi on osallistujilleen vapaaehtoista ja se tapahtuu pääasiassa mentorin ja aktorin välisissä tapaamisissa. Mentoripareille järjestetään myös koulutuksia ja ryhmätapaamisia, joissa parit voivat jakaa kokemuksiaan ja saada vertaistukea. Womento antaa mahdollisuuden tulla nähdyksi ja ymmärretyksi Womenton mentoroinnissa mukana olleet aktorit kuvasivat kokemustaan merkittävänä. He kokivat suhteensa mentoriin hyvin läheisenä ja tärkeänä. Womento antoi heille mahdollisuuden tulla nähdyiksi ja kuulluiksi oman ammattialan osaajina ja naisina. Aktoreiden sosiaaliset verkostot olivat ylirajaisia, mutta useimmilla aktoreilla niistä puuttuivat kontaktit valtaväestöön. Osa aktoreista koki itsensä voimakkaasti yksinäisiksi. Aktoreiden mielestä mentoroinnin tärkeimpänä merkityksenä olikin se, että he saivat mentoristaan itselleen suomalaisen ystävän. Vasta toissijaisena aktorit näkivät mentoroinnin merkityksen oman työllistymisensä tukemisessa. Tämä oli yllättävä tulos, sillä ystävyyssuhteen muodostaminen ei ole Womenton alkuperäisenä tavoitteena. Mentoroinnin hyödyt ja haasteet kulkevat käsi kädessä Womento näyttäytyi paikkana, jossa aktoreilla oli mahdollisuus ylläpitää suomen kielen osaamistaan. Mentorilta aktorit saivat konkreettista apua ansioluettelon päivittämiseen ja työhakemusten tekoon. Osa pareista käytti mentoroinnin kielenä kuitenkin suomen kielen sijaan englantia, sillä heillä mentoroinnin tavoitteet eivät liittyneet kielen oppimiseen. Aktoreiden suomen kielen oppimiseen vaikuttivat myös aktoreiden motivaatio sekä vapaa- ja työajalla tapahtuva suomen kielen käyttö. Vaikka suomen kielen osaaminen nähtiin tärkeänä, sitä ei aina aktiivisesti pyritty edistämään. Aktoreiden ammatilliset verkostot laajenivat mentoroinnin myötä yhdellä ihmisellä – saman ammattialan suomalaisella edustajalla. Osa mentoreista toimi aktorin suosittelijana työhaastatteluissa, mistä oli huomattavaa hyötyä aktorin työllistymiselle. Suomalainen suosittelija toimi työhaastattelutilanteessa luottamuksen osoittajana ja lisäsi hakijan uskottavuutta. Saman ammattialan edustaja pystyi myös jakamaan ajantasaista ja käyttökelpoista ammattitietoa sekä neuvomaan aktoria työnhaussa. Kaikki mentorit eivät kuitenkaan toimineet aktorin suosittelijana, eivätkä aktorin verkostot laajentuneet mentoria ”kauemmaksi”. Työuramentorointi väylänä työllistymiseen ja kotoutumiseen? Mentorointi koettiin toimivana, koska se rakentui aktoreiden yksilöllisten tarpeiden ja toiveiden varaan ja oli osallistujilleen vapaaehtoinen. Kun tavoitteet oli rakennettu omista tarpeista käsin, niihin myös sitouduttiin ja motivoiduttiin. Womenton aikana suurin osa aktoreista sai työkokeilu- tai työpaikan, mitä voi pitää merkittävänä saavutuksena. Mentoreiden antama kannustus ja tuki vahvistivat aktoreiden ammatti-identiteettiä. Mentoreiden jakama ajantasainen ammattitieto selkiytti aktoreiden urakäsityksiä ja -toiveita. Vahva ammatti-identiteetti voi edistää aktoreiden työllistymistä myös jatkossa. Onnistuneeseen kotoutumiseen tarvitaan yhteiskunnan muutosta ja maahanmuuttajien sopeutumista. Womento-mentorointi antaa koulutetuille maahanmuuttajanaisille mahdollisuuden tulla nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi. Kohdatuksi tuleminen, aktorin ystävystyminen mentorin kanssa sekä mentoroinnista saatu ammatillinen tuki lisäävät aktoreiden hyvinvointia. Tämä johtaa voimaantumisen ja osallisuuden kokemuksiin, jotka puolestaan voivat edistää naisten kotoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan. Jatkossa Womenton mentorointiverkostoa voi kehittää ryhmätapaamisten osalta kohti toiminnallisuutta. Toiminnallisuuden ja pienryhmäkeskusteluiden kautta aktoreiden suomen kielen taito pystyy kehittymään ja heidän ammatilliset verkostonsa voivat laajentua. Mentoreiden kanssa on hyvä käydä keskustelua siitä, mikä merkitys suosittelijana toimimisella voi olla koulutettujen maahanmuuttajanaisten työllistymiselle. Suomen kielen taitoa olisi hyvä pyrkiä mentoroinnissa parantamaan, mutta se ei silti saisi mennä muiden tärkeämpien tavoitteiden ohi. Artikkeli perustuu kirjoittajan tekemään Metropolian sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön Womento – Koulutettujen Suomeen muuttaneiden naisten kokemuksia työuramentoroinnista. Satu Kinnunen, sosionomi (ylempi amk) Lähteet ja lisätietoja: Forsander, Annika 2002: Luottamuksen ehdot. Maahanmuuttajat 1990-luvun suomalaisilla työmarkkinoilla. Helsinki, Väestöliiton Väestöntutkimuslaitos, julkaisusarja D 39/2002. Fågel, Stina – Säävälä, Minna – Salonen, Ulla 2012: Womento-käsikirja. WOMENTO – Naiset mentoroinnilla yhteisiin tavoitteisiin. Helsinki, Väestöliiton julkaisusarja. Vanhanen, Sari – Ahlfors, Gunta – Saarela, Inka – Wetzer-Karlsson, Marina 2013: Mentorointi koulutettujen maahan muuttaneiden naisten kotoutumisen edistäjänä. Teoksessa Alitolppa-Niitamo, Anne – Fågel, Stina – Säävälä, Minna (toim.): Olemme muuttaneet – ja kotoudumme. Maahan muuttaneen kohtaaminen ammatillisessa työssä. Helsinki, Väestöliitto. 176–186. Väestöliitto, Womento-hanke http://www.vaestoliitto.fi/monikulttuurisuus/womento/
Asiantuntijamateriaalia yhteistyössä Metropolian opiskelijoiden kanssa Mun perhe-hankkeelle
Lapset kertovat mikä on parasta mun perheessä: Kaikkien lasten ja perheiden Suomi tilaisuudessa 20.11.2013. Sosionomi ylempi amk-tutkinnon opiskelijat ovat oppimistehtävinään työstäneet tekstimateriaalia Mun perhe-dokumenttielokuvahankkeeseen. Hanke julkistettiin lapsen oikeuksien päivän juhlassa 20.11.2013 Bio Rex Helsingissä. Dokumentit nähdään maikkarin AVA-kanavalla tammikuussa 2014. Kukin dokumentti on lapsen puheenvuoro omasta perheestään ja arjestaan. Dokumentit kuvaavat lapsen arkea kahdessa kodissa asuvan lapsen näkökulmasta, sijaisperheessä, maahanmuuttajaperheessä, perheessä, jossa on vammainen lapsi sekä perheessä, jossa on taloudessa tiukkaa. Elokuvia ja niiden tematiikkaa voidaan käyttää myös opetusmateriaalina ja lapsi- ja perhepoliittisen keskustelun tukena. Kunkin elokuvan teemaa taustoitetaan ns. asiantuntijamateriaalilla, jota ovat Metropolian sosiaalialan ylemmän tutkinnon opiskelijat olleet työstämässä. Tämä materiaali löytyy tammikuun lopulla Raha-automaattiyhdistyksen tukeman Emma & Elias-ohjelman sivuilta. Lue lisää Mun perhe-hankkeen nettisivuilta. Lue lisää 20.11.2013 julkistamistapahtumasta. Ja tilaisuuden kutsu tässä. Lue lisää Emma & Elias-ohjelmasta.
Ikäihmisten ääntä ei kuulla asumispalveluissa
Vanhusten asumis- ja hoivapalveluiden markkinat ovat muotoutumassa kovaa vauhtia uudenlaisiksi. Yleisesti tiedetään, että vanhusten määrä kasvaa huikeasti suhteessa muuhun väestöön. ”Vuonna 2030 elää Suomessa ennusteen mukaan 1 400 000 yli 65-vuotiasta, ja heistä yli puolet on yli 75-vuotiaita.” Ikärakenteen nopea muutos aiheuttaa työvoimapulaa tuleviin vuosiin. Tähän on nyt koetettu vastata alkamalla kouluttaa hoiva-avustajia yksiköiden avustaviin tehtäviin. Luultavasti yhä enemmän rekrytoidaan myös ulkolaista, kohtuullisesti suomea puhuvaa henkilökuntaa. Suuret kansainväliset yritykset valtaavat asumispalvelun markkinat Tehostettua palveluasumista saaneiden asiakkaiden määrä ja osuus on viime vuosina jatkuvasti kasvanut. Samaan aikaan vanhainkotien ja tavallisen palveluasumisen asiakasmäärät ovat pienentyneet. Suuret, osin kansainvälisetkin terveydenhuollon yritykset ovat levittäytyneet yhä suurempaan osaan asumispalveluita. Ennen palveluita järjestivät lähinnä kunnat ja lisäksi paljon pienemmällä volyymillä paikalliset järjestöt. Nykyisenmallinen julkisten hankintojen kilpailutuskäytäntö on omiaan suosimaan suuria yrityksiä, joilla on riittävät resurssit tarjouslaskentaan ja laatupisteiden osoittamiseen vaadittavalla tavalla. Monin paikoin tällä hetkellä suunnitellaan palveluiden viemistä mahdollisimman laajalti vanhusten koteihin ja epäilemättä tämän samalla oletetaan olevan kunnille kaikista edullisinta. Kilpailutus monopolisoi palvelumarkkinat Julkisten kilpailutusten suunnittelu ja organisointi on väistämättä vienyt melkoisesti kuntien resursseja. Päättäjät haksahtavat usein kuitenkin tarkastelemaan vain saatujen tarjousten loppusummia ja tekemään valintansa halvimman hinnan mukaan. Näin saattaa käydä jatkossa vieläkin useammin, koska kunnat ovat niin kovissa taloudellisissa paineissa sekä keskellä työläitä ja alkuun kalliitakin rakennemuutoksia. Ehkä ajatellaan päästävän helpoimmalla ja halvimmalla ulkoistamalla palveluita. Edullisimpaan tarjoushintaan (eikä asianosaisten mielipiteisiin ja palveluiden laatuun) keskittymällä on viime vuosina ajettu alas valtava määrä pieniä järjestöjä ja vapaaehtoistyön muotoja – ne ovat usein panostaneet hyvään palvelutoimintaan, mutta niillä ei ole käytössään riittäviä resursseja laadun osoittamiseen, ammattitaitoiseen tarjouslaskentaan tai lyhyen ajan tappionsietoon. Samaan aikaan media on tuonut säännöllisesti ilmi suurten palveluntuottajien väärinkäytöksiä: henkilökunnan alimitoitusta ja muita hoivan ja hoidon laadun puutteita. Asiakas unohtunut Kuntien pitäisi kantaa lakisääteinen vastuunsa paremmin miettimällä kehittämistä ja päätöksiä asiakaslähtöisesti ja pitkäjänteisesti. Sen sijaan yritysmaailman tapaan saatetaan keskittyä vain kyseiseen kilpailutusjaksoon tai kuntapäättäjien omaan edustuskauteen. Asiakas unohtuu! Uusi kesällä 2013 julkaistu ikäihmisten palvelujen laatusuositus mainitsee ensimmäisenä vanhuksen osallisuuden ja toimijuuden. Myös toimialan kehittämistoiminnan suurin rahoittaja RAY on kirjannut Eloisa Ikä -avustusohjelman ensimmäiseksi tavoitteeksi ”Mahdollisuuksien ja edellytysten luominen ikäihmisten osallisuudelle ja mielekkäälle tekemiselle”. Viiden vuoden työkokemukseni mukaan vanhusyksiköissä saatetaan usein tehdä arvokasta työtä asukkaiden osallisuuden hyväksi. Kuitenkaan tämän asukkaan äänen kuulemisen en ole vielä huomannut ulottuneen päättäjätasolle saakka! Jos asumispalvelua hoitaa markkinalähtöisesti toimiva sijoittajavetoinen yritys, lienee selvää ettei vanhusten hyvinvointi ole aidosti tärkein tavoite, vaan voiton tuottaminen. Lisäksi kuntapäättäjätkin saattavat tehdä vanhusten asumisolosuhteisiin suuria ja yhtäkkisiä muutoksia. Tavoitteena on toki silloin palveluiden kehittäminen, mutta miksei vanhustyön ammattilaisia ja loppuasiakkaita haluta kuunnella muutoksia suunniteltaessa? Asuinpaikan tai hoitajien vaihtuminen nopealla tahdilla saattaa viedä muistisairaan ihmisen aivan sekaisin ja hänen terveytensä jyrkkään alamäkeen. Omaishoitoa kehitettävä ja lisättävä Vanhusten asumisoloihin ja hyvinvointiin vaikuttavat palveluiden lisäksi kuntien kirjavat käytännöt kiinteistöjen omistusten ja hallinnoinnin sekä omaishoidon tukien ja palveluiden suhteen. Monet kunnat ”säästävät” lyhytnäköisesti leikkaamalla omaishoidon tukea tai poistamalla sen kokonaan. Jos näihin sen sijaan panostettaisiin enemmän, pitemmällä aikavälillä useampi omainen tai läheinen alkaisi omaishoitajaksi ja kunta säästäisi reilusti kustannuksissa, koska omaishoito on hinnaltaan murto-osan ympärivuorokautisen hoivan hinnasta. Jotkut kunnat eivät säästösyistä halua omistaa kiinteistöjä, vaan sijoittavat vanhuksia yritysten omistamiin taloihin ja kilpailuttavat sinne palvelutoiminnan. Entä ovatko päättäjät miettineet, mitä tapahtuu uuden kilpailutusjakson alkaessa jos yritys ei haluakaan vuokrata tiloja kilpailutuksen voittaneelle palveluntuottajalle? Sekä vanhusten elämä että hoivatyöntekijöiden työelämä on nykyään jaksottunut ehkä vain kolmen vuoden jaksoihin eikä kukaan tiedä mitä tapahtuu jakson vaihtuessa! Esimerkkiä muualta Tanskalainen vanhustenhoito on jo pitkään saanut myönteistä huomiota Euroopassa. Meillä onkin sieltä paljon opittavaa ja opit ovat melko hitaasti tulleet osaksi suomalaisia vanhusten palveluita. Tanskassa yksiköissä eletään kuin yhtenä suurena perheenä. Vanhukset viettävät suuren osan vapaa-ajastaan yhteisissä tiloissa, toimintaa ideoidaan toiveiden mukaan, ruoka tehdään maistuvaksi, omaiset otetaan aina lämpimästi vastaan, juhlia vietetään usein ja koko porukalla sekä vanhusta kohdellaan arvostavasti ihmisenä eikä potilaana. ”Koti merkitsee vanhuksille turvaa, vapautta ja osallistumisen kautta syntyvää yhteisöön kuuluvuuden tunnetta.” (Karhinen 2009) Jotta asumispalvelu olisi laadukasta ja asiakaslähtöistä, olosuhteiden olisi muistutettava tavallista kotia ja niiden olisi pysyttävä pääpiirteiltään samanlaisina mielellään vanhuksen elämän loppuun saakka. Vanhuksen toimintakykyä ylläpidetään ennen kaikkea seuraa ja merkityksellistä tekemistä tarjoamalla, luonnollisesti hyvän perushoidon lisäksi (ravinto, liikunta, apuvälineet, tarvittava lääkitys jne). Ihminen on kokonaisuus Useimmat vanhukset eivät ole niin sairaita, että tarvitsisivat laitoshoitoa – päinvastoin esim. muistisairaan sijoittaminen pariksi viikoksi sairaalan petiin voi viedä häneltä voimat kävelemiseen ja normaaleihin päivittäisiin toimiin. Iäkäs ihminen on kokonaisuus, jolle yhden osa-alueen huononeminen vaikuttaa usein moneen muuhunkin hyvinvoinnin tekijään. On aika ottaa loppuasiakas mukaan suunnitteluun, myös isoissa asioissa. Muutoksia tulee suunnitella pitkäjänteisesti ja tällöin niitä pystytään toteuttamaan huomattavasti joustavammin ja asiakaslähtöisemmin. Tuija Mannersola, sosionomi ylempi amk-opiskelija Ikäihmisten määrä Suomessa. http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=ldk00281 Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2011. http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/tilastot/aiheittain/ikaantyneet/laitos_ja_asumispalvelut http://www.julkari.fi/handle/10024/90785 Ikäihmisten asumispalveluiden järjestäminen, Sinervo Timo 9/2011. http://www.labour.fi/tutkimusjulkaisut/raportit/raportti21.pdf Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi. http://www.stm.fi/sosiaali_ja_terveyspalvelut/ikaihmiset/palvelujen_laatu/laatusuositus Miten turvataan hyvä vanhuus Suomessa? Raportti kuntien vanhustyöstä vastaaville johtajille toteutetusta kyselytutkimuksesta 6/2012 Valli ry. http://www.valtaavanhuus.fi/files/e9406dfaba9eaf24168bc4fab8e7b4836a549e9b50e40319923a2b41b76e617b.pdf Raha-automaattiyhdistyksen Eloisa Ikä -avustusohjelma (Vanhustyön keskusliitto koordinoijana). http://www.eloisaika.fi/ Etiikan näkökulmasta on luontevaa korostaa heikompien asemaa. Eettisyys ja käytännön vanhustyö. http://www.valli.fi/lehti_1_2013.htm Lotte-kodissa asukkaat alkavat kukoistaa. http://www.valli.fi/lehti_6_2012.htm Hyggen salaisuus (sivu 10). https://www.ray.fi/sites/default/files/emmi_mediabank/TUKIPOTTI_1_2013_NETTI.pdf Kykenemmekö kohtaamaan vanhuksen? http://www.vtkl.fi/fin/vanhustyo-lehti/tutustu_lehteen/ Kuin yhtä perhettä. http://www.vtkl.fi/fin/vanhustyo-lehti/tutustu_lehteen/ Ovi auki vanhukselle. http://www.perhehoitoliitto.fi/julkaisut/phlehti1_13/paattinen.pdf MATKALLA PALVELUTALOON, Ikääntyneiden käsityksiä merkityksellisestä toiminnasta ja odotuksia siinä tapahtuvista muutoksista palvelutaloon muutettaessa, JYO 2009. https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/20095/URN_NBN_fi_jyu-200905131588.pdf?sequence=1
Osattomat pojat ja nuoret miehet
Viimeisen vuoden aikana on kohistu paljon nuorten syrjäytymisen liittyvässä julkisessa keskustelussa. Muun muassa Sauli Niinistön syrjäytymistä ehkäisevä kampanja ja nuorisotakuu ovat herättäneet paljon keskustelua ja myös konkreettisia toimenpiteitä, mutta yhteiskunnassamme on edelleen paljon tehtävää, jotta pystyisimme tarjoamaan nuorille yhdenvertaisemmat mahdollisuudet ja ehkäistä riskejä, jotka johtavat syrjäytymiseen. Oman työni kautta olen saanut nähdä valitettavan läheltä, miten pojat ja nuoret miehet ajautuvat osattomaan rooliin yhteiskunnassamme. Usein taustalla olevat syy-seuraussuhteet ovat hyvin moniulotteisia. Pelkkä tilastoiden kaunistelu sillä, että näille nuorille tarjotaan opiskelu- tai työpaikka ei mielestäni riitä, vaan enemmän tulisi tarkastella taustalla olevia syitä, pohtia niitä näiden nuorten kanssa ja antaa niiden ratkomiseen riittävää tukea. Jos haluamme saada nämä nuoret marginaalista täysipainoisesti mukaan yhteiskuntaan, niin mielestäni olisi keskityttävä enemmän nuorten sosiaaliseen vahvistamiseen. Syrjäytymistilastojen nuoret miehet Nuoret miehet ovat aika lailla yliedustettuina syrjäytymis-, itsemurha- ja väkivaltatilastoissa. Esimerkiksi 20-24-vuotiaiden nuorten itsemurha tilastoissa yhtä naista kohden tekee itsemurhan kolme nuorta miestä (Karlsson 2013: 40-41). Koulutuksen ulkopuolelle ajautuvien nuorten kohdalla suhde on aika lailla samansuuntainen. Pitkäaikaisten ongelmapalveluiden asiakkaiksi ajautuu 3-4 kertaa enemmän miehiä kuin naisia(Rimpelä 2013: 6). Taustalla olevia syitä tulisi mielestäni tarkastella ja tutkia enemmän. Sosiaalinen todellisuus, jossa elämme tarjoaa pojille varsin kapean mallin kasvaa mieheksi. ”Pojat ovat poika”-tyyppiset vähättelyt ovat arkipäivää kasvatusilmapiirissämme, ja tällä verukkeella emme välttämättä pysähdy asettamaan rajoja tietylle käytökselle. Tai tarjoamme pojille räjähtävää toimintaa, sillä siitä he pitävät ja unohdamme tarjota tunnekasvatusta. Poikana tulee siis raivata tiesi eteenpäin ja oppia pärjäämään. Toisaalta saman aikaisesti osa pojista vetäytyy sivuun ja jää ulkopuolelle, koska eivät sovi muottiin. Sukupuolirooleja todennetaan kasvatustyössä helposti tiedostamatta. Toisaalta olettamukset ja mielikuvat muovaavat vahvasti asennoitumista siihen, mitä odotamme ja toivotaan tytöiltä ja pojilta. Toisaalta taustalla on myös paljon yhteiskunnallisiin rakenteisiin ja instituutioihin liittyviä tekijöitä. Esimerkiksi perusopetuksessamme on todettu rakenteellisia ominaisuuksia, joissa pojat ovat heille tyypillisen kehityksen johdosta tyttöjä huonommassa asemassa. (Rimpilä 2013: 5). Osattomuus ajaa marginaaliin yhteisöistä Osattomuus on eräs keskeisistä syistä nuorten miesten marginaaliin ajautumisessa. Pääsin kuulemaan vähän aikaa sitten nuorisotutkija Riikka Korkiamäen luentoa osallisuuden ilmenemisestä nuorten vertaissuhteissa. Korkiamäki on julkaissut aiheesta tuoreen väitöskirjan ”Kaveria ei jätetä! Sosiaalinen pääoma nuorten vertaissuhteissa”. Luennolla tuli esille muutama hyvin keskeinen asia, joita meidän ammatti-ihmisten olisi syytä tarkastella. Pyrimme tarjoamaan nuorille hyvin monipuolista tukea ja auttamaan vaikeissa tilanteissa ja kuvittelemme norsunluu tornissamme, että tämä on juuri sitä apua, jota nuori kaipaa. Korkiamäen tutkimuksen tulosten valossa nuoret mieltävät tuen helposti kontrolliksi, jolloin se koetaan helposti myös hieman kielteiseksi. Aitoa tukea koetaan saadun läheisten suhteiden kautta. Tämän valossa voidaan päätellä, että ulkopuolelle osattomaksi jäävät nuoret jäävät helposti ilman tunnetta aidosta tuesta, vaikka jollakin virallisella taholla olisikin aito halu auttaa. Kuuluminen johonkin tärkeää Osallisuuden ja kuulumisen tunne on eräs keskeisiä tarpeitamme, ja tähän pitäisi pystyä vastaamaan. Jos nuori ei löydä positiivisia yhteisöjä, joiden kautta pääsee kokemaan kuuluvuuden tunnetta, niin usein löydetään varsin nopeasti ”negatiivisia” yhteisöjä. Toisaalta näissä ”negatiivisissa” yhteisöissä saattaisi löytyä paljon potentiaalia toteuttaa todella positiivisia asioita, jos siihen vaan löytyisi oikea tila ja aika. Kriittiset elämän saranavaiheet Tämän vuotisessa Nuorten vapaa-aika tutkimuksessa käy ilmi, että teini-ikäisenä nuorten harrastuksissa käyminen loppuu varsin jyrkästi ja esimerkiksi liikuntaharrastukset jatkuvat nuorilla miehillä vasta lähempänä kolmeakymmentä ikävuotta. Lisäksi ystävien tapaamistahti tippuu jyrkästi kahdenkymmenen ikävuoden lähestyttäessä ja eniten yksinäisyyden kokemuksia on juuri 20-24 vuotiailla nuorilla. Toisaalta samassa tutkimuksessa käy ilmi, että nuoret osallistuisivat mielellään erilaiseen tekemiseen vapaa-ajallaan, kunhan ei tarvitsisi kuulua mihinkään viralliseen yhteisöön. (Myllyniemi & Berg 2013.) Tämä kahdenkymmenen ikävuoden molemmin puolin asettuva ikävaihe on varsinkin nuorilla miehillä sellainen, että silloin tarvittaisiin matalankynnyksen tukipalveluita vapaa-ajan viettoon, muiden nuorten tapaamiseen, oman elämän jäsentämiseen ja hyvinvoinnin edistämiseen. Tämä saranavaihe on nuorten miesten elämässä varsin kriittinen vaihe ja monet ajautuvat juuri tällöin yhteiskunnan ulkopinnalle. Jos emme panosta ajoissa oikea-aikaiseen tukeen, on riskinä, että liian suuri osa nuorista miehistä jämähtää marginaaliin, palvelut ja tuki ei tavoita heitä, eivätkä he löydä paikkaansa yhteiskunnassa. Tarvitaan tavallisia asioita Vaikka nuorten miesten syrjäytymiseen liittyy monenlaisia tekijöitä, niin toisaalta nuorten hyvinvoinnin lisäämiseen sosiaalisten ongelmien ehkäisemiseen on monia varsin yksinkertaisia keinoja. Kaikessa naiiviudessaan Niinistön Tavallisia asioita -kampanjassa oltiin myös oikeiden asioiden ääressä. Niiden toteuttamiseen ei kuitenkaan riitä pelkkä lähimmäisen rakkaus, vaan tarvitaan poliittista tahtoa, oikein suunnattuja resursseja sekä halua kehittää oikea-aikaisia palveluita vastaamaan tarpeita. Nuorten kanssa työskentelevien tulisi myös pystyä tarkastelemaan kriittisesti omaa suhtautumistaan sukupuolittuneisiin toimintamalleihin ja tarvittaessa pystyä näitä muuttamaan tarjotaksemme moninaisemmat mahdollisuudet nuoren kasvuun ja sen tukemiseen. Kalle Laanterä, sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa Karlsson, Mirja. Tunnistaminen avain itsemurhien ehkäisyyn. Tesso 1/2013. Korkiamäki, Riikka. Kaveria ei jätetä! Sosiaalinen pääoma nuorten vertaissuhteissa. 2013. Nuorisotutkimusseura. Tampere university press. Myllyniemi, Sami & Berg, Päivi. Nuoria Liikkeellä! Nuorten vapaa-aika tutkimus 2013. 2013. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Rimpelä, Matti. ”Miksi poikien koulutushaasteet eivät ole päässeet tasa-arvopolitiikan asialistalle?” Neuvola ja kouluterveys 2/2013.
Lastensuojelun osaamisen parantaminen
Lastensuojelu on puhuttanut ihmisiä paljon erilaisissa medioissa ja erityisesti sosiaalisessa mediassa. Lastensuojelun kuva on aina ollut pulmikas ja herättää ihmisissä erilaisia näkemyksiä ja ajatuksia. Oman kokemukseni mukaan ihmisillä tuttavapiirissäni on sekä hyviä että huonoja mielikuvia lastensuojelun toiminnasta ja siitä, mitä työ sisältää. Lastensuojelu mielletään usein viimeiseksi keinoksi lasten pelastamiseksi huostaanoton avulla, tai lastensuojelun asiakkaita, lasten vanhempia, arvostellaan kovalla kädellä lastensuojeluasiakkuuden vuoksi. Ensimmäinen lastensuojelulaki astui voimaan vuonna 1936 Suomessa ja lastensuojelun historia on pitkä. Uuden lastensuojelulain muutokset vuonna 2008 ovat yhdistäneet lastensuojelutyön linjauksia, mutta tuoneet uusia haasteita myös sosiaalityöntekijöiden toimenkuvaan. Lapsen surman tutkina käynnisti monia selvityksiä Lastensuojelua on kritisoitu paljon mediassa, ja painavasta syystä, sillä viime vuosien surulliset tapahtumat perhesurmista ja huostaanottojen lisääntymisestä, ovat käynnistäneet keskustelun maamme lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnista. Medioissa kirjoitettiin paljon helsinkiläistytön traagisesta kuolemasta, joka olisi ehkä voitu estää viranomaisten tietoja yhdistelemällä. Suomen Punaisen Ristin pääsihteerin Kristiina Kumpulaisen turvallisuusryhmän raportin mukaan ”sirpaleisen tiedon varassa tehdyt päätökset johtivat sarjaan toisiaan seuraavia tilannearvioita”. Tutkintaryhmä päätyi viiteen suositukseen, joiden avulla voidaan tulevaisuudessa välttää vastaavat tapaukset. Tutkintaryhmä esitti seuraavat toimenpide-ehdotukset: 1. Lapsen tilanteesta täytyy muodostua yhteinen kokonaiskuva viranomaisille 2. Lapsiin kohdistuvien pahoinpitelyn tunnistamiseen tulisi laatia Käypä hoito-suositus 3. Lapsen asuinpaikasta päätettäessä pitäisi aina tarkistaa kodin olosuhteet. 4. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tulisi kerätä tiedot lapsen kuolemaan johtaneista perheväkivallasta ja tehdä johtopäätökset vastaavien tapausten välttämiseksi 5. Työntekijöille tulisi antaa mahdollisuus raportoida pienistäkin poikkeuksista tai virheistä lastensuojelun toiminnassa. Lastensuojelun toimivuutta selvittäneen Kananojan työryhmän tehtävänä oli selvittää pikaisesti viranomaisten toimintatapoihin ja viranomaisyhteistyön toimivuuteen liittyviä ongelmia lastensuojelussa, tietojen vaihdon ongelmia viranomaisten välillä, arvioida ennaltaehkäisevien toimien toimivuutta sekä lastensuojelulain toimivuutta että resursointia. (Toimiva lastensuojelu. Selvitysryhmän loppuraportti 2013:75). Raportin lisäksi alatyöryhmä luovutti luonnoksen laatusuositukseksi lapsi- ja perhekohtaisen työn ohjaamista varten. Parannuksia ei ole tapahtunut Talentian ja Lastensuojelun keskusliiton 2013 tekemän ”Olisiko jo tekojen aika?” yleisselvityksen mukaan lastensuojelun palvelujärjestelmässä tuli esille huomattavia puutteita. Selvityksessä kävi ilmi muun muassa se, että ehkäisevän työn tilanne kunnissa on huolestuttava, kuten se oli myös vuoden 2008 kyselyssä. Vaikka osa vastaajista kertoi, että kunnissa on panostettu ehkäisevään työhön, ratkaisevaa parannusta ei ole neljässä vuodessa tapahtunut. Merkittävää parannusta ei ole tapahtunut myöskään avohuollon tukitoimien osalta, vaikka lastensuojelulain uudistuksen tarkoituksena oli nimenomaan turvata lapsen ja hänen perheensä tarvitsemat tukitoimet ja palvelut ja vaikka lakia on vielä myöhemmin vahvistettu tämän tavoitteen saavuttamiseksi (Talentia ja Lastensuojelun keskusliitto: Olisiko jo tekojen aika. 2013:37). Vastaanottokodin lastensuojelutyö Olen työskennellyt lastensuojelussa noin kaksi vuotta ja siitä viimeiset kaksi vuotta vastaanottokodissa. Vastaanottokodissa työskentely on intensiivistä, haastavaa ja palkitsevaa. Perheiden kanssa tehtävä työ on kriisityötä, jossa vanhempien mielipiteet ovat tärkeitä, sillä he ovat lastensa asiantuntijoita. Perheiden lastensuojeluasiakkuuden taustalla on erilaisia syitä ja elämäntilanteita. Jotta voi ymmärtää vanhempia ja lapsia, täytyy asioita tarkastella syvemmin. Vanhempien kanssa työskentely on joskus erittäin haasteellista, mutta avoimuudella ja avuntarjoamisella on ihmeitä tekevä voima. Perheen historiassa on usein vaikeita ja kipeitä asioita, ja tuomitseminen on viimeinen asia, jota vanhemmat tarvitsevat lapsen ollessa sijoitettuna. Huostaanotto ei ole aina lopullinen asia, ja lastensuojelulaki velvoittaa päivittämään asiakassuunnitelmat vuosittain, ja tarkastelemaan onko lapsen kotiinpaluu mahdollinen. Toisaalta huostaanotto voi olla se viimeinen, paras vaihtoehto, niin surulliselta kuin se useammasta kuulostaakin. Lapsi saa uuden alun ja vakaan kasvuympäristön, jossa turvalliset aikuiset hoitavat häntä. Lapsen yhteydenpitoa omiin vanhempiin tulee kuitenkin tukea, jos se on lapsen edunmukaista. Lastensuojelussa on paljon hyvää ja perheet, jotka pääsevät lastensuojelun avun piiriin, voivat saada tukea ja apua vaikeissa elämäntilanteissa. Laadukkaalla työskentelyllä ehkäistään huostaanottoja ja autetaan perheitä. Paljon kehitettävää Kuten edellä mainituissa selvityksissä tuli esiin, lastensuojelussa löytyy paljon kehitettävää. Varhaisen tuen ja ennaltaehkäisevän työn avulla voidaan vähentää sijoituksia. Eri viranomaisten tiivis työskentely ja lastensuojelukoulutus voivat ennaltaehkäistä lasten kaltoin kohtelua. Vanhimmilla ja lapsilla tulee myös olla oikeus tulla kuulluksi ja käydä keskusteluita sosiaalityöntekijän kanssa, joka viime kädessä tekee perhettä koskevat päätökset. Lastensuojelun avulla jokaiselle lapselle kuuluu oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun. Anne Laamanen, sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa Vähäsarja, Irina 2013: Kaltoinkohdeltu tyttö jäi väliinputoajaksi. Helsingin Sanomat. 12.6.2013: A 6 Sinko, P. & Muuronen, K. 2013: Olisiko jo tekojen aika? Lastensuojelun asiakastyössä toimivien näkemyksiä lastensuojelun nykytilasta. Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia, Lastensuojelun Keskusliitto. Talentia. Verkkodokumentti. Toimiva lastensuojelu. Selvitysryhmän loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2013:19. Verkkodokumentti.
”Tulospaine ja kasvottomuus eivät vain toimi ihmisten hädän kanssa”
Suomessa on jälleen voimistunut keskustelu alkoholilainsäädännöstä. Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) ehdottaa muun muassa, että alkoholin saatavuutta rajoitetaan lyhentämällä myyntiaikaa kaupoissa, kioskeissa, huoltamoilla ja Alkoissa. Myös alkoholijuomien vähittäismyynti kiellettäisiin sunnuntaisin ja pyhäpäivisin. STM viittaa tutkimukseen, jonka mukaan litran lisäys alkoholin kokonaiskulutuksessa on Suomessa johtanut kuuden prosentin kasvuun pahoinpitelyrikollisuuden määrässä. Lisääntynyt myynti kaupoissa, kioskeissa ja huoltoasemilla vuosikymmenien ajan on aiheuttanut sen, että ministeriö haluaisi rajoittaa juurikin tätä kanavaa muun muassa liikenneturvallisuuden takia. Suomessa haluttaisiin ottaa käytäntöön Ruotsin malli, jossa yli 3,5 tilavuusprosenttia alkoholia sisältävät alkoholijuomat myytäisiin vain Alkosta. STM ehdottaa myös alkoholiveronkorotuksia seuraavien vuosien aikana, kunnes laadittuja tavoitteita on saavutettu. Ministeriön mukaan toimenpiteillä voitaisiin muun muassa välttää noin 350 alkoholin aiheuttamaa kuolemaa vuodessa. (Taloussanomat 2013) Oireiden sijasta pureuduttava suurkulutuksen syihin Lisääntynyt alkoholinkulutus näkyy valitettavasti myös lastensuojelussa päivittäin. Sosiaali- ja terveysministeriön ehdotus on monilta osin hyvä, mutta kaipaisin silti sosiaalialan ammattilaisena enemmän resursseja ja toimenpiteitä niihin syihin, miksi alkoholinkulutus on niin suurta. Ministeriön ehdottamat toimenpiteet tuntuvat oireiden hoitamiselta, kun oireiden todelliset syyt jäävät samalla tutkimatta. Uskon, että jokaisen alkoholistin elämässä on tapahtunut jokin merkittävä asia, mikä on saanut kohtuukäytön muuttumaan suurkulutukseksi ja myöhemmin alkoholismiksi. Lastensuojelun työntekijänä en koe, että rajoittaminen yksinään auttaisi niiden ongelmien ratkomista, joita ihmisillä on ja joihin he hakevat helpotusta alkoholilla. Juoppouden maailma haastaa Valitettavan usein alkoholiongelmaan liittyy samanaikaisesti pahoja mielenterveysongelmia, jolloin voidaan jo puhua syrjäytyneestä moniongelmaisesta ihmisestä. Yhteiskunnan tulee tarjota keinoja puuttua näiden ihmisten elämään entistä voimakkaammin. Seuraukset hoitamattomasta mielenterveys- sekä päihdeongelmasta ovat merkittäviä koko yhteiskunnalle. Syrjäytyneisyys sekä päihdeongelmat siirtyvät usein sukupolvelta toiselle, jolloin suurimpina häviäjinä ovat alkoholistien ja mielenterveysongelmaisten vanhempien lapset. Talentia lehdessä ”Juoppouden maailma haastaa”, Outi Hietala kirjoittaa omasta halustaan ymmärtää alkoholismia ja löytää keinoja auttaa siitä kärsiviä. Tämä halu on ”vienyt hänet purkutaloihin, saanut ottamaan turpiin päihdelaitoksessa ja tuonut tohtorinhatun yliopistolla”. Sinnikkyys toi paljon uutta tietoa päihdepalveluiden asiakkaiden asenteista ammattiapuun. (Talentia 2013/11.4) Hietala kiinnostui hyvin pian siitä, miksi moni päihdeongelmainen kävi terveyskeskuksessa katkaisuhoidossa mutta jätti sen jälkeen menemättä terapiaan tai muuhun avokuntoutukseen. Tämä ilmiö on hyvin tuttu myös lastensuojelun työntekijöille. Sijoitettujen lasten vanhemmat saattavat käydä useammankin kerran katkaisuhoidossa lyhyen ajan sisällä mutta sen jälkeinen apu ei motivoi heitä jatkamaan. Seurauksena valitettavan usein on retkahtaminen uudestaan päihteisiin. Hietala (Talentia 2013/11.4) sanookin, että henkilöistä riippumattomat palveluketjut sopivat huonosti yksiin monien heikoimmassa asemassa olevien ihmisten tarpeiden kanssa. Toivon kannattelijat Se, jolla on pelissä hengissä pysyminen, ei ajattele, että siirrynpä joustavasti tästä tuohon yksikköön tai palveluun. Kun uskonpuute vaivaa retkahtamisen jälkeen, on monille toivon kannattelijana luotettu ammattiauttaja, ei steriili palveluketju. Mutta kuten Hietalakin toteaa, pätevän henkilöstön niukkuuden ja resurssipulan sekä tehostamispaineiden vuoksi yksilöllisen suhteen luominen asiakkaan ja auttajan välillä on varsin haastavaa. Outi Hietala kiteyttää sosiaalialalla vallitsevan ongelman seuraavasti: ”tulospaine ja kasvottomuus eivät vain toimi ihmisten hädän ja ristiriitaisten elämäntilanteiden kanssa”. Juovasta äidistä raittiiksi Mikä saa äidin laittamaan alkoholin kaiken edelle, myös omien lastensa? Mikäli tähän kysymykseen löytyisi yksiselitteinen vastaus, olisi alkoholismi varmasti helpommin hoidettavissa ja jopa ennaltaehkäistävissä. On surullista elää sijoitettujen lasten kanssa sitä hetkeä, kun lapsi ymmärtää jälleen kerta toisensa jälkeen äidin tai isän valinneen alkoholin heidän sijastansa. Lastenkodissa työntekijät joutuvat jatkuvasti lohduttamaan ja rauhoittelemaan lapsia, jotka kokevat alkoholistivanhempiensa tuottamia pettymyksiä aina uudelleen ja uudelleen. Lapsen maailma – lehdessä (2/2012) on artikkeli ”Juovasta äidistä raittiiksi”, jossa kasvatustieteiden tohtori Tiina Törmä kertoo tehneensä aiheesta väitöskirjan. Väitöskirja osoittaa alkoholismin sairaudeksi, josta voi toipua. Samalla väitöskirja on alkoholistiäitien kannanotto lastensa avunsaannin puolesta. Tutkimuksessa käy ilmi, että alkoholistiäidit toivovat järjestelmää, joka tarjoaisi riittävän tuen alkoholismin hoidossa, vanhemmuuden tukemisessa sekä huomioisi tarpeeksi pitkään myös lasten tuen tarpeen. Alkoholistiäidit pelkäävät leimautumista sekä yhteyden katkeamista omiin lapsiinsa. Lastensuojelun kentällä näkee kahden tyyppisiä alkoholistivanhempia. Osa ei näe juomistaan ongelmana eivätkä näin ollen halua hakeutua avunpiiriin. Toiset taas myöntävät tarvitsevansa apua, jolloin myös parantuminen voi alkaa. Näille vanhemmille, jotka haluavat apua ja ovat valmiita vastaanottamaan sitä, tulisi löytyä yhteiskunnasta resursseja auttaa heitä yksilöllisesti ja juuri sillä volyymillä, kun he pystyvät sillä hetkellä vastaanottamaan. Eri ammattilaisten kanssa yhteistyötä tiivistettävä Lastensuojelulaitosten tarkoitus ei ole hoitaa vanhempien päihdeongelmaa mutta yhteistyötä lastensuojelun tulee tehdä vanhempien päihdekuntoutuspaikkojen kanssa ehdottomasti. On järjetöntä, että sekä lastensuojelulaitoksessa että päihdekuntoutuksessa tehdään tahoillaan hyvää työtä mutta jos ne eivät kohtaa konkreettisesti, voi hyöty jäädä asiakkaiden kannalta toivottua heikommaksi. Investoidaan lapsiin ja nuoriin Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry (Talentia 2013/8.3) esittää laajaa kahden valtuustokauden kestävää investointiohjelmaa. Ohjelma on sosiaalinen satsaus lapsiin ja nuoriin ja se toisi apua vaikeassa elämäntilanteessa eläville lapsille. Ajatuksena on, että varhainen tuki ja puuttuminen estävät ongelmien pahenemista, vähentävät lastensuojelun tarvetta ja erityisesti sijaishuollon menoja. Mielestäni varteenotettavaa tässä ohjelmassa on suunnitelma ammatillisen perhetyön lisäämisestä neuvoloiden, päivähoidon sekä päihde- ja mielenterveyspalveluiden yhteyteen. Kevyempiä, matalankynnyksen paikkoja tulee konkreettisesti lisätä ja palveluita yhdistää fyysisesti samoihin tiloihin, jolloin asiakkaiden mahdollisuus hakeutua avunpiiriin helpottuu huomattavasti. Lastensuojelun imago auttajana ja toivon rakentajana Lastensuojelusta tulisi tehdä helpommin lähestyttävä ja positiivisen sävyn omaava tukimuoto muiden joukossa eikä pelottava ja negatiivinen asia, mikä se valitettavasti tällä hetkellä monien mielessä on. Lastensuojeluun kuuluu muitakin tukimuotoja kuin huostaanotto. Nämä tukimuodot tulisi saada asiakkaiden tietoisuuteen ja tehdä niistä ”houkuttelevampia”, jotta myös asiakkaat ottaisivat ne hyvillä mielen ja yhteistyössä työntekijöiden kanssa vastaan. Elina Fredriksson, sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa Lapsen Maailma 2/2012. Juovasta äidistä raittiiksi. Talentia 2013 / 8.3.2013 Sijoitus ihmiseen. Talentia 2013 / 11.4.2013 Juoppouden maailma haastaa. Taloussanomat 2013. Verkkodokumentti.
Joutuuko nuori ottamaan liian varhain vastuun oman elämänsä kulusta?
Seurasin kevään ja kesän 2013 aikana mediassa käytyä ajankohtaista keskustelua liittyen nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäisyyn. Aihe kiinnostaa minua henkilökohtaisesti hyvin paljon ja olen myös työni kautta päässyt asiaa tarkastelemaan. Seuratessani mediassa käytyä keskustelua pohdin seuraavia kysymyksiä: ”Joutuuko nuori ottamaan liian varhain aikuisen vastuuta omasta elämästään?” sekä ”Miten voimme arvioida onko 18-vuotiaalle kehittynyt tarvittavat valmiudet itsenäistymiseen?” Tätä valmiutta ei voida arvioida ainoastaan iän perusteella, vaan on otettava huomioon nuorten yksilölliset tarpeet ja kehityspolut. Itsenäistymiseen tarvittavia valmiuksia ei meillä ihmisillä ole valmiina, vaan ne on opittava. Miten nuorelta voisi edellyttää yksinasumisen sujumista, jos hänelle ei ole esimerkiksi opetettu talouteen ja kodinhoitoon liittyviä asioita. Itsenäistymiseen tarvittavien taitojen opettamisesta ovat ensisijaisesti vastuussa nuoren huoltajat ja muut lähiverkoston aikuiset sekä viime kädessä me ammattilaiset. Poikien talon projektipäällikkö Antti Ervasti kommentoi Sosiaalialan edunvalvonta- ja ammattilehti Talentiassa nuoren identiteetin kehittymiseen tarvittavasta aikuisen tuesta, erityisesti mikäli lapsuudessa opittuja toimintamalleja tulee kehittää itsenäistymistä tukevaksi. Ervastin mukaan nuoren verkoston tuen merkitys on suuri. (Mehto 2013: 14.) Puheet ja teot eivät aina kohtaa Mielestäni tulevaisuudessa tulisi panostaa ennaltaehkäiseviin palveluihin, jotka on suunnattu nuoren itsenäistymisen tueksi. Talentian puheenjohtaja Tero Ristimäki kirjoittaa Talentia -lehdessä varhaisen tuen vaikutuksesta ongelmien ennaltaehkäisyyn (Ristimäki 2013: 4).Nykypäivänä puhutaankin paljon ennaltaehkäisevän tuen merkityksestä ja tarpeesta lisätä tätä, mutta viime vuosina projekteja ja näiden tarjoamia palveluita on vähennetty. Palveluita on keskitetty laajempiin palvelukokonaisuuksiin, joiden piiriin pääsemiseksi tarvitaan usein asiakkuus. Puheet ja teot eivät siis aina kohtaa. Erilaisia lähtökohtia - erilaisia tarpeita Sosiaali- ja terveysviraston organisaatiomuutoksissa puhutaan parhaillaan palvelujen saatavuudesta ja siitä, että niiden tulisi jakautua tasapuolisesti niitä tarvitseville kansalaisille. Jo työskennellessäni sijaishuollossa nuorisokodissa pohdin tuen tarvitsevuuden ja riittävyyden eroja eri lähtökohdista tulevien nuorten välillä. Nuorten lähiverkostoissa on myös eroavaisuuksia ja ne tulee ottaa huomioon. Erityisesti nuoret, joilla lähiverkoston tuki jää vähäiseksi ja valmiudet itsenäiseen elämään eivät ole kehittyneet, tarvitsevat pikaisesti meidän ammattilaisten tukea. Korvaavien kokemusten merkitys on myös tällöin tärkeää nuoren kehitykselle. Vamos-toiminnasta esimerkkiä Palvelujen kehittämisessä tulisi jatkossa ottaa huomioon jo toimivat palvelumallit ja käyttää kehittämisessä hyödyksi näiden pohjalta saatuja kokemuksia. Keväällä 2013 Helsingin diakonissalaitoksen ylläpitämä 16-29 - vuotiaille nuorille suunnattu Vamos -toiminta oli paljon esillä mediassa. Vamos -toiminta on mielestäni toimiva palvelumalli tarjoamaan tukea itsenäistymisen kynnyksellä oleville nuorille. Vamos on matalankynnyksen palvelukokonaisuus ja sen tarkoituksena on vahvistaa nuoren omia voimavaroja ja vahvuuksia sekä tukea nuorta sitoutumaan jatko-opiskeluun ja työpolulle. Vamoksen lähtökohtana on moniammatillisuus ja palvelut ovat saman katon alla, jolloin nuoren on helppo päästä palveluiden piiriin. (Vamos 2013.) Matalankynnyksen palvelut ovatkin yksi toimiva keino tavoitella nuoria. Palveluja kehittäessä tulee ottaa huomioon sekä avun hakemiseen motivoituneet nuoret että nuoret, jotka eivät ole kykeneviä hakeutumaan tuen piiriin. Nuorten voi olla haastavaa hakeutua tuen piiriin esimerkiksi mielenterveydellisten syiden tai päihteidenkäytön takia. Osa nuorista ei välttämättä itse näe avun tarvetta, vaikka ongelmat ovat jo kasautuneet pahasti. Nuorten yksilö- ja ryhmävalmentaja Riikka Nurmi kommentoi Talentia -lehdessä tuen merkityksestä nuorille, jotka ovat tippuneet koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle. Nurmen mukaan monelle nuorelle voi olla haastavaa jo se, että pystyy arkiaamuisin heräämään ja lähtemään ulos kodistaan. (Kettunen 2013: 5.) Mielestäni toimiva palvelumalli on tarjota lastensuojeluasiakkaille itsenäistymisen tueksi lastensuojelun jälkihuolto 21 ikävuoteen saakka. Mutta niin kuin Kuntaliiton erityisasiantuntija Aila Puustinen-Korhonen kommentoi Talentia -lehdessä, on palveluita kehitettävä siihen suuntaan, että ne ovat saatavilla myös kansalaisille, joilla ei ole asiakkuutta johonkin palveluun.(Jaakkola 2013: 10.) Mistä löytyy tukea? 18 -vuotta täyttäneen apua tarvitsevan nuoren valinnanvapaus hakeutua palveluiden piiriin voi mielestäni toisinaan johtaa ongelmien kasautumiseen ja tilanteen kriisiytymiseen. Porvoon poliisilaitoksella työskentelevä sosiaaliohjaaja Ann-Sofie Nylund esittää ajatuksiaan Talentia -lehdessä 18 vuotta täyttäneen nuoren kohtaamisesta ja vapaaehtoisuuteen perustuvan työn haasteista silloin, kun nuori ei ole motivoitunut tarvittavaan tukeen (Häkkinen 2013: 37). Pakkohoitoa kun Suomessa ei ole kuin ääritapauksissa, voi joillekin nuorille apu tulla liian myöhään. Palveluja kehittäessä tulisi pohtia niiden saatavuutta, näkyvyyttä ja järjestelmän selkeyttä sekä miten näillä palveluilla tavoitetaan apua tarvitsevat nuoret. Sisäministeriön sisäisen turvallisuuden sihteeristön päällikkö Tarja Mankkinen kommentoi Talentia -lehdessä lapsen ja nuoren haasteista hahmottaa monimutkaisia palvelujärjestelmiä ja viranomaisten välistä vastuunjakoa (Tasala 2013: 22). Mielestäni toisinaan työntekijänkin on haastavaa hahmottaa palvelukenttää. Miten voimme tätä edellyttää juuri 18 vuotta täyttäneeltä nuorelta? Ikärajoista joustavia? Mielestäni olisi hyvä tarkastella asetettuja ikärajoja esimerkiksi palveluissa ja koulumaailmassa. On syytä tarkastella ovatko asetetut ikärajat nykypäivän yhteiskunnassa edelleen toimivia. Tulee kuitenkin muistaa, että ainoastaan lisävuodet eivät yksinään opeta nuorille esimerkiksi itsenäistymiseen tarvittavia valmiuksia. Opetusministeri Kaisa Kiuru kommentoi Helsingin Sanomissa oppivelvollisuuden ikärajaa. Kiuru toi esille haluavansa pidentää oppivelvollisuutta 17 ikävuoteen. Kiurun mukaan on iso asia, että 16 -vuotias nuori löytää jatko-opiskelu- tai työpaikan. Kymmenet tuhannet nuoret jäävät vaille toisen asteen tutkintoa ja tutkinnon puute heikentää muun muassa nuorten työllistymistä. Kiuru toi esille syrjäytymisriskin olevan suuri erityisesti niiden nuorten kohdalla, jotka jäävät kotisohvalle koulun sijaan. Hänen mukaansa tarvetta olisi lisätä matalankynnyksen valmentavia koulutuksia, joissa opetetaan elämäntaitoja. (Liiten 2013.) Itse kannattaisin oppivelvollisuuden ikärajan nostamista. Ikäraja nostaminen lisäisi opiskelun joustavuutta ja 10. luokan tarve saattaisi jäädä monelle vähäisemmäksi. Onkin tärkeää pohtia, onko nykypäivän yhteiskunnassa enää yhtä kaikille sopivaa etenemispolkua kouluttautumisessa, minkä pohjalta oppivelvollisuusikäraja on asetettu. Kiurun ajatuksia tukee vuoden 2013 voimaan tullut yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu, joka tarjoaa alle 25-vuotiaille ja alle 30-vuotiaille vastavalmistuneille koulutus-, työkokeilu-, työpaja- tai työpaikan kolmen kuukauden sisällä työttömäksi ilmoittautumisesta. Nuorten yhteiskuntatakuu on kirjattuna myös Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmaan ja sillä tavoitellaan nuorten syrjäytymisen ehkäisyä. (Nuorisotakuu 2013.) Etsivä nuorisotyö on myös osa nuorisotakuuta ja tästä kirjoitettiin kesäkuussa 2013 Helsingin Sanomissa. Etsivään nuorisotyöhön on Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki myöntänyt valtionavustusta. Etsivän nuorisotyön tehtävänä on tavoitella tukea tarvitsevia nuoria ja ohjata heitä palveluiden piiriin edistääkseen heidän pääsyään koulutukseen ja työelämään. (HS 28.6.2013. A 16.) Yksilölliset erilaiset elämänpolut Uskon, että nykynuorilla on hyvin yksilölliset kehitys- ja itsenäistymispolut. Koen, että apua tarvitsevia nuoria voimme varmasti tukea parhaiten joustavilla matalankynnyksen palveluilla, ennaltaehkäisevällä työotteella ja moniammatillisella yhteistyöllä. Mielestäni on tärkeää osallistaa nuoria palveluiden kehittämiseen ja tuottamiseen. Nuoret tulee kohdata yksilöllisesti ja arvioida juuri hänen valmiuksiaan ottaa vastuu oman tulevaisuuden suunnittelusta. Niina, sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa Helsingin sanomat: 28.6.2013. s. A 16. Häkkinen, Leena 2013: Taivas rajana. Sosiaalialan edunvalvonta- ja ammattilehti Talentia 4.2013. Helsinki. Jaakkola, Helena 2013: Nyt tekoja. Talentia- lehden erikoisnumero lastensuojelun ammattilaisille/ 30 päivää 1.2013. PunaMusta Oy. Helsinki. Kettunen, Iita 2013: Profiili. Sosiaalialan edunvalvonta- ja ammattilehti Talentia 3.2013. Helsinki. Liiten, Marjukka. 7.7.2013. Helsingin sanomat. Verkkodokumentti. Mehto, Eeva 2013: Matkalla mieheksi. Sosiaalialan edunvalvonta- ja ammattilehti Talentia 3.2013. Oy Scanweb Ab. Helsinki. Nuorisotakuu 2013. Verkkodokumentti. Ristimäki, Tero 2013: Sijoitus ihmiseen. Sosiaalialan edunvalvonta- ja ammattilehti Talentia. 2.2013. Tasala, Markku 2013: Ankkuri nostetaan yhdessä. Talentia- lehden erikoisnumero lastensuojelun ammattilaisille/ 30 päivää 1.2013. PunaMusta Oy. Helsinki. Vamos 2013: Helsingin Diakonissalaitos. Verkkodokumentti.
Monikulttuurinen perhe koulun kasvatusympäristössä
Päivi Känkänen & Pirjo Immonen-Oikkonen kirjoittavat, miten maassamme on maahanmuutto kasvanut ja moninaistunut. Maahanmuuttajien määrä on kasvanut tasaisesti 1990-luvulta lähtien. Heidän mukaansa tarvitsemme sekä rakenteellisia että asenteellisia muutoksia maahanmuuttajataustaisten lasten ja perheiden erityistarpeiden huomioimiseksi. Artikkelissaan he kirjoittavat, että Suomessa vieraskielinen väestö on asettunut isoihin kaupunkeihin ja erityisesti pääkaupunkiseudulle. Helsingin koulujen oppilaista jo noin 11 prosenttia on maahanmuuttajataustaisia, ja heistä suurin osa on Itä – Helsingin kouluissa. Kun puhutaan maahanmuuttajaperheistä, monikulttuurisista perheistä, siirtolaisista, pakolaisista tai paluumuuttajista, tapahtuu väistämättä aina jonkin tason yleistämistä. Samalta alueelta tuulleet ihmiset saattavat muodostaa hyvinkin heterogeenisen ryhmän erilaisine maahanmuuttosyineen ja lähtökohtineen Monikulttuurisuusajattelussa lähdetään siitä oletuksesta, että kulttuurinen identiteetti saa näkyä ja sitä voi ilmaista. On tähdellistä miettiä, miten koulu voi tukea ja vahvistaa lasten ja vanhempien kulttuurisia erityispiirteitä niin opetuksessa kuin koulun toimintakäytännöissäkin. Vanhemmat tarvitsevat tukea ja kannustusta koulun ja kodin väliseen yhteistyöhön, suomalaiseen koulukulttuuriin perehtymiseen sekä lastensa koulunkäynnin tukemiseen. Välittämisen kulttuuri kouluissa Maahanmuuttajataustaisten oppilaiden lisääntyvä määrä ja sen myötä monikulttuurisuus tuovat uusia haasteita välittämisen kulttuurin kehittämiseen kouluissa. Koulun oppilashuollossa, kuten myös lastensuojelun parissa tarvitaan ymmärrystä monikulttuurisuuteen ja vähemmistöjen elämäntilanteisiin liittyvistä erityiskysymyksistä. Kouluympäristössä yhdenvertaisuus tarkoittaa oppilaan erilaisten tarpeiden huomioimista sekä koulun käytäntöjen ja perheen toimintakulttuurin yhteensovittamista. Kielenoppiminen ja ymmärtämisvaikeudet nähdään helposti vain tulokkaan ongelmana unohtaen, että yhteisymmärrys ja vuorovaikutuksen dialogisuus on kaikkien osapuolten vastuulla. Maahanmuuttajien opetuksen järjestämisessä on paljon kuntakohtaisia eroja Känkänen & Immonen-Oikkonen uskovat, että jos kouluilla olisi riittävät resurssit ja osaaminen monikulttuuriseen työhön, monia tilanteita voitaisiin hoitaa ilman lastensuojelun väliintuloa. Vaikeudet ja konfliktit eivät yleensä häviä itsestään, vaan tarvitaan erilaisia kehittämistoimia, rasismin vastaisuutta ja asennekasvatusta, jotta monikulttuurisuus voisi olla rikkaus myös koulun kasvuympäristössä. Perheiden aktivoimiseksi ja yhteistoiminnan lisäämiseksi on kokeiltu erilaisia yhteistyökäytänteitä. Toiminnalliset vanhempaintapahtumat on koettu yleensä myönteisinä ja vuorovaikutusta edistävinä. On tärkeää tulla nähdyksi ja ymmärretyksi uudessa ympäristössä. Suomalaisen valtaväestön suvaitsevaisuus, vieraanvaraisuus ja myötäelämisen taidot ovat väistämättä tulleet tarkemman punnituksen eteen. Opettajat tarvitsevat lisää valmiuksia monikulttuuritaustaisten oppilaiden opettamiseen. Kirjoittajien mukaan kodin ja koulun yhteistyön vaaliminen ja kehittäminen edellyttävät aktiivista vuorovaikutusta koulun henkilöstön ja vanhempien välillä. Opetuksen järjestäjä vastaa rakenteista ja linjauksista, mutta viime kädessä koulun rehtori ja opettajat vaikuttavat omalla toiminnallaan merkittävästi siihen, minkälaisen painoarvon kodin ja koulun välinen yhteistyö ja sen edistäminen koulussa saa. Kirjoittajien mielestä onnistuneen yhteistyön edellytyksenä on, että molemmat osapuolet tuntevat hyötyvänsä siitä. Yhteys koulun ja kodin välillä tulisi solmia mahdollisimman aikaisessa vaiheessa koulupolkua, jotta tämä yhteys säilyisi myös perusopetuksen ylempien vuosi luokkien haastavien nivelvaiheiden yli. Yhteistyön kehittämisen yhtenä keskeisenä tavoitteena on vanhempien kuulluksi tuleminen. Maahanmuuttajataustaisilla vanhemmilla saattaa olla kuitenkin varsin erilaisia odotuksia koulunkäynnin suhteen, eteenkin jos lähtömaan koulun toimintakulttuuri on poikennut paljon suomalaisista käytännöistä. Myös koulun ja kodin välisen yhteistyön tarpeellisuutta voi olla vaikea ymmärtää, jos perhe ei ole sellaiseen aiemmin tottunut. Koulun yhtenä tehtävänä on kertoa vanhemmille koulujärjestelmän sisällöstä, vaatimuksista ja mahdollisuuksista sekä oppilaan asemasta, oikeuksista ja velvollisuuksista. Tulkkipalvelun tulisi olla tarpeen vaatiessa aina mahdollista. Eritahtinen sopeutuminen yhteiskuntaan Vanhempien ja lasten eritahtinen sopeutuminen uuteen yhteiskuntaan saattaa kääntää myös vanhempien ja lasten roolit ja vastuut päälaelleen. Lapsuuden ja nuoruuden rajamaastossa sekä kahden tai useamman kulttuurin välissä oleminen aktivoi lapsella liittymiseen ja kuulumiseen liittyviä pohdintoja. Myös elämänhistorian rankat kokemukset – luopumiset, siirtymiset ja hylkäämiset – heijastuvat uusiin elämäntilanteisiin niitä pysyvästi sävyttäen. Monikulttuurinen ja – kielinen tausta voi olla lapselle ja nuorelle sekä rikkaus että ristiriitojen lähde. Hyvä kasvattaja tuntee ja hyväksyy itsensä, vain tuntemalla itsensä voi oppia tuntemaan muitakin. Aikuisen oma vahva itsetunto heijastuu lapseen. Itsetunnoltaan vahva aikuinen hyväksyy erilaisuuden ja sietää epävarmuutta. Hänen ei tällöin tarvitse turvautua rankaiseviin kasvatusmenetelmiin. Hän on kärsivällinen ja jaksaa kuunnella lapsia. Aikuisen oma roolimalli on tärkeä lapsen itsetunnon kannalta, sillä empaattinen itseensä luottava elämäntapa voidaan oppia vain toiselta. Monikulttuurisen koulun arki Tottumus vähentää rasismia ja epäilyä vieraita kulttuureja kohtaan. Kuitenkin suomalaiset koulut ovat erilaisia, toisissa on enemmän toisissa vähemmän maahanmuuttajia, aikuisia/lapsia/nuoria. Kaikille tulisi kuitenkin taata myönteinen koulutie. Monikulttuurisen koulun arki on haastavaa niin maahanmuuttajalle kuin kantaväestölle ja molempien on oltava valmiita sopeutumaan ja kyetä vastavuoroiseen vuorovaikutukseen. Tulisi myös muistaa, että maahanmuuttaja-oppilaiden itsetunto-ongelmilla voi olla ihan sama syntyalusta kuin suomalaisilla lapsilla ja niiden korjaamiseen käyvät samat metodit. Kun heikosti menestyvät oppilaat saadaan uskomaan, että heidän huonot kouluarvosanansa johtuvat yrittämisen eikä kyvyn puutteesta, heidän suorituksensa alkavat parantua. Itsetunnoltaan heikot oppilaat ovat tottuneet jatkuviin epäonnistumisiin ja tulkitsevat niiden johtuvan vähäisistä kyvyistä. Elisa Parikka, sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa Päivi Känkänen & Pirjo Immonen – Oikkonen 2009. Monikulttuurinen perhe koulun kasvatusympäristössä. Teoksessa: Johanna Lammi-Taskula, Sakari Karvonen & Salme Ahlström (toim.) 2009. Lapsiperheiden hyvinvointi.
Nuorten syrjäytyminen ilmiönä
Nuorten syrjäytyminen on ajankohtainen yhteiskunnallinen haaste ja pinnalla oleva puheenaihe. Syrjäytymisen ehkäisy on noussut yhdeksi sosiaalipolitiikan keskeisimmäksi tavoitteeksi. Nuorten syrjäytyminen on todellinen ja vakava ongelma, jonka syistä ja ratkaisutavoista ollaan montaa eri mieltä. 2000-luvun syrjäytymiskeskusteluissa syitä haetaan mm. puutteellisesta mielenterveystyöstä, yhteiskunnan rakenteista ja hukassa olevasta vanhemmuudesta. OECD:n vertailujen mukaan nuoret syrjäytyvät suomessa muita maita hitaammin. Suomen tilanne on kansainvälisesti ottaen suhteellisen hyvä, vaikka jokainen syrjäytyvä nuori on tietenkin liikaa. (Helsingin sanomat 26.6.2013). Eri tutkimukset osoittavat, että syrjäytymisen käsite on laaja ja syrjäytymisen ongelmat ja syyt nähdään myös monitahoisina. Jokainen tarkastelee ja tutkii samaa asiaa, mutta mistä oikeasti puhumme puhuessamme syrjäytymisestä? Jokainen on tutkinut eri perspektiivistä ja jokaisella on oma pienoistutkimuksensa. Ei ole ihan selvää mitä syrjäyttämisen käsitteellä kussakin tilanteessa tarkoitetaan. Perinteisesti käsitteellä on viitattu yksilölliseen moniongelmaisuuteen, erilaisten sosiaalisten ongelmien kasaantumiseen samoille yksilöille ja ihmisryhmille. Kun puhutaan syrjäytymisestä, syrjäytyminen nähdään lukuisina eri ongelmina, jotka kietoutuvat prosessin omaiseksi, joissa on perinteisesti mukana sosiaaliset, terveydelliset kuin taloudellisetkin tekijät. Yksittäinen ongelma ei sinänsä aiheuta syrjäytymistä vaan kyse on kasaantuvista ongelmista. Olli Lehtosen (2013, 130) mielestä nuorten elämässä syrjäytyminen etenee vaiheittain sekä se ulottuu lopulta koko elämään ja siksi syrjäytymistä tapahtuu eri tasoilla jonka vuoksi voidaan puhua ei-syrjäytyneistä, syrjäytymisvaarassa olevista ja syrjäytyneistä. Kaikki syrjäytyneet eivät ole samalla tavalla ja samassa määrin syrjäytyneitä, vaan usein heillä on eri riskitekijöitä jotka esiintyvät yksilöiden ja ihmisryhmien elämässä. Yksittäisen ongelman perusteella ei voida nuorta tulkita syrjäytyneeksi eikä kaikkien nuorten kohdalla voida puhua automaattisesti syrjäytyneestä nuoresta. Syrjäytymisen prosessit Ulvinen Veli-Matti tutkimuksessaan lasten ja nuorten syrjäytymistä koskevan tutkimuksen mahdollisuuksissa (1998) mainitsee että syrjäytymistä on syytä tarkastella myös prosessin kautta, joka tuottaa syrjäytymisvaaraa ja syrjäytyneisyyttä. Syrjäytymisen käsite soveltuu parhaiten kaikkien huono-osaisimman joukon elämäntilanteen kuvaamiseen. He ovat moniongelmaisia, eivätkä saa otetta omasta elämästään. Näiden nuorten kohdalla syrjäytymistä pidetään suhteellisen pysyvänä tilana. Moniongelmaisuudessa termi viittaa lukuisiin tosiinsa liittyviin ongelmiin mm sosiaalisten tukiverkostojen puuttumiseen, aikuistumisen myöhästymiseen, köyhyyteen ylivelkaantumiseen, riippuvuuteen vanhemmista, päihteisiin, aggressiivisuuteen tai kulttuurinen kuiluun nuoren ja yhteiskunnan virallisten työntekijöiden kanssa (Paju & Vehviläinen 2001, 258). Vielä 1980 – luvulla syrjäytymistä on pidetty enemmän aikuisten ongelmana ja nuorten syrjäytymistä tarkasteltiin lähinnä periytyvänä, ylisukupolvisena ongelmana, joka on jäänyt yhteiskuntapoliittisessa kastelussa vähälle huomiolle. Syrjäytymisen syitä on jo 1990 luvulla nuorisotutkimuksissa tukittu erityisesti koulutuksen ja työn ulkopuolisen olemisen kautta. Yhä enemmän on alettu tutkia ylisukupolveen vaikuttavia tekijöitä syrjäytymisen syntymisen taustoihin liittyen, joilla on ollut vaikutusta ennaltaehkäisevän työn ja syrjäytymisen kehittämisessä. Hyvinvointiongelmien juuret ulottuvat usein kauas ja ovat osittain ylisukupolvisia (Pekkarinen, Vehkalahti ja Myllyniemi 2012, 88). Huono-osaisuudella on taipumus periytyä ja yhteiskuntaan kiinnittyminen alkaa jo varhaisessa vaiheessa. Järvinen ja Jahnukainen (2011, 133) tutkimuksen mukaan syrjäytymisen prosessin on katsottu alkavaksi usein jo varhaislapsuudesta, jolloin lapset omaksuvat ne perusvalmiudet mm. asenteet, arvot ja toimintamallit, joiden mukaan he aikuistuvat ja sijoittuvat yhteiskuntaan. Tutkimusten mukaan työn ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten vanhemmistakin, useat kokevat olevansa itsekin ulkopuolisia ja työttömiä. Vanhempien koulutustaustalla näyttää olevan suuri merkitys lasten kouluttautumiseen tulevaisuudessa. Yhä enemmän on alettu tutkia kuinka lapsuuden elinolosuhteet, sosiaalinen tausta ja sosiaaliset ongelmat määrittelevät sitä, miten lapset sopeutuvat kouluympäristöön ja kuinka he menestyvät opinnoissaan. Syrjäytymisvaarassa olevat Useat tekijät ovat lisänneet arjen haastelleisuutta ja vanhemmuudessa tarvittavia tukitoimia. Perherakenteet ja perheen arki on monimutkaistunut. Vanhempien voimavaroja kuormittavaksi tekijöiksi ovat nousseet mm stressi, epävarmuus vanhempana, vanhemmuuden rooli sovittaminen arkielämään, työn ja perheen sovittaminen, parisuhdeongelmat, päihderiippuvuus ja masentuneisuus. Nämä ongelmat heijastuvat vaikeutena löytää arjessa riittävästi aikaa lapselle, vaikeuksina rakentaa turvallinen ja luottamuksellinen suhde lapsen ja vanhemman välille (Perälä, Halme, Hammar ja Nykänen 2011, 17). Nuorten kohdalla meidän tulisi ennemminkin puhua syrjäytymisvaarassa olevista nuorista kuin syrjäytyneistä nuorista, joilla on elämänhallintaan liittyviä ongelmia. Helnen (2002, 10) mukaan on parempi puhua syrjäytymisestä syrjäytyneiden sijaan. Lisäksi tulisi vielä tarkemmin tutkia ja selvittää nuorten syrjäytymisen käsitettä, ketkä ovat oikeasti syrjäytyneitä tai syrjäytymisvaarassa olevia nuoria. Mitkä tekijät vaikuttavat syrjäytymiseen ja kuinka paljon on syrjäytymisen vaarassa tai syrjäytyneitä nuoria. Ruotsalainen (2005, 59) teoksessa mainitsee, että on tärkeää on tietää keitä syrjäytetyt ovat, miksi he ovat syrjäytyneitä ja kuka tai mikä heidät on syrjäytynyt sekä keskeisenä kysymyksenä on myös noussut esiin, että voitaisiinko syrjäytymisen kehitystä ennaltaehkäistä ja riskitekijöitä havaita jo varhaisessa vaiheessa (Järvinen ja Jahnukainen 2011, 133). Hannele Sauristo, sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa Helne, Tuula 2002. Syrjäytymisen yhteiskunta. Saarijärvi: Gummerus Kirjapaino. Helsingin sanomat 26.6.2013 Järvinen, Tero ja Jahnukainen, Markku 2001. Kuka onkaan meistä syrjäytynyt? Marginaalisaation ja syrjäytymisen käsitteellistä tarkastelua. Teoksessa Minna Suutari (toim.) Vallattomat marginaalit. Yhteisöllisyyksiä nuoruudessa ja yhteiskunnan reunoilla. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto. 125–151. Lehtonen, Olli 2013. Janus sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti 128–143. Paju, Petri ja Vehviläinen, Jukka 2001. Valta virran tuolla puolen. Perälä, Marja-Leena, Halme, Nina, Hammar, Teija ja Nykänen, Sirpa 2011. Hajanaisia palveluja vain toimiva kokonaisuus? Lasten ja perheiden palvelut toimialajohtajien näkökulmasta. Pekkarinen, Elina, Vehkalahti, Kaisa ja Myllyniemi, Sami 2012. Lapset ja nuoret instituutioiden kehityksessä. Nuorisotutkimusverkosto: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos : Valtion nuorisoasiain neuvottelukunta. Ruotsalainen, Seppo 2005. Syrjäytyminen syrjäyttäminen. Helsinki: TA-tieto Veivo, Leea & Vilppola Tuomo 1998. Työllistyminen ja työelämän rakentuminen. Teoksessa Veli- Matti Ulvinen (toim.) Lasten ja nuorten syrjäytymistä koskevan tutkimuksen mahdollisuudet. Helsinki; Nuorisoasian neuvottelukunta.
Katriina Rantala-Nenonen
päätoimittaja
Lehtori, YTM
katriina.rantala-nenonen@metropolia.fi
p. 040 641 8303
Hilla Niemi
koulutussuunnittelija
hilla.niemi@metropolia.fi
p. 050 567 8049
Eveliina Korpela
Lehtori:suomen kieli ja viestintä, FT
eveliina.korpela@metropolia.fi
p. 040 641 8336
Toimituskunta toimittaa blogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Uudistuva sosiaalialan osaaminen –blogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.6.2018.
Ammatillinen koulutus asiakaslähtöisyys Asiakkaan oikeudet Ehkäisevä lastensuojelu Eija Raatikainen empatia Etiikka Henkilökohtainen budjetointi hyvinvointi Hyvinvointipolitiikka ikäihmiset Kasvatus Kehitysvammaisten palvelut Kelpoisuusehdot Kotihoito Koulu Lapsiperheiden palvelut Lastensuojelu Maahanmuuttaja Metropolia ammattikorkeakoulu Moniammatillinen yhteistyö nuoret Nuorten hyvinvointi Opinnäytetyöt Osaaminen Osallisuus Perhepolitiikka Päivähoito Sirkka Rousu Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaaliala sosionomi Sosionomi ylempi AMk-tutkinto Sote-uudistus Syrjäytyminen Työhyvinvointi Työllisyys Työttömyys Vaikuttavuus valinnanvapaus Vanhemmuus Varhaiskasvatus vuorovaikutus Yhdenvertaisuus Ylempi amk-tutkinto