Saimme projektiksi suunnitella ja toteuttaa Naolle messukäyttöön soveltuvan ohjelmiston, jonka tarkoituksena olisi demonstroida robotiikan mahdollisuuksia sosiaali- ja terveysalalla. Suunnittelutyö toteutettiin yhteistyössä SoTe-alan opiskelija Suvikki Honkkilan kanssa. Projektin tarkoituksena oli esitellä robottia ja sen toimintoja mahdollisimman laajasti sekä tuottaa koulutusmateriaalia SoTe-alan opintoihin robotiikkaan liittyen. Kahdessa viikossa toteutimme ohjelmiston, jolla robotti kykenee käymään kevyttä keskustelua, on puheohjattava ja osaa esimerkiksi ohjata lyhyen taukojumpan.

Huomion keskipisteessä

Nao-robotti pääsi tositoimiin apuvälinemessuilla Tampereella marraskuussa 2019. Messupäivä piti meidät esillepanijat kiireisinä, sillä robotti oli varsinainen vetonaula ja messukävijät viihtyivät hellyttävän ‘’maskotin’’ parissa. Oli mielenkiintoista nähdä robotiikan kiinnostavan ihmisiä myös SoTe-alan puolella, ja toiveemme olikin, ettei robotti kiinnostaisi ihmisiä vain sen hauskojen letkauksien ja temppujen takia.

Messuilla pääsimme keskustelemaan eri taustoista tulevien ihmisten kanssa. Hienointa oli se, että useat heistä katsoivat robottia ja sen tarvetta uniikista näkökulmastaan. Osalle robotti oli se ‘’tv:stä tuttu’’, osalle tuttu taas koulumaailman harjoituksista, joko opettajan tai opiskelijan näkökulmasta. Toisille taas robotti oli täysin uusi tuttavuus, ja juuri nämä keskustelut antoivat kaikista eniten, sillä oli mielenkiintoista kuulla, mitä robotilta odotettiin ja mihin niitä toivottuja ominaisuuksia kaivattiin.

Asentohoitoa, vai kuitenkin vitsi ja taukojumppa?

Kävijöiden odotukset robottia kohtaan tuntuivat olevan erittäin korkealla, jopa verrattavissa fiktioon tai elokuviin. Monet kävijät lähestyivät usein robottia esittelijöiden sijaan saapuessaan messupisteelle. Tästä voisi päätellä ihmisten toivovan robotilta sujuvaa kommunikointia ja kanssakäymistä.  Robotin oletettiin kykenevän suorittamaan hoitajan tehtäviä, jopa korvaavan tämän täysin. Jotkut kyselivät myös robotin kyvykkyydestä suorittaa asentohoitoa tai nostamaan kaatuneita vanhuksia lattialta ylös.

Oletukset johtivat usein erittäin hyviin keskusteluihin robottien todellisista kyvyistä ja mahdollisuuksista käytännön sovelluksissa. Robotti on omien näkemyksemme mukaan tällä alalla enemmän työkalu kuin työntekijä. Sitä voidaan hyödyntää erilaisten harjoitteiden ohjaamiseen, kuten Naomme taukojumppa, tai kielen opiskeluun sanatasolla, varhaiskasvatuksen leikkeihin, asioiden opettamiseen esimerkkien kautta, laulattamiseen ja muistiharjoituksiin.

Kaikkea tätä emme kyenneet messuolosuhteissa Naolla demonstroimaan, mutta robottimme valikoimaan kuului kuitenkin taukojumppa, vitsin kerronta, vuorovaikutus ja sen kautta piristäminen, ilmakitaran soittaminen ja sanalliset aktiviteetit. Taukojumppa oli näistä ylivoimaisesti hauskin ja huomiota herättävin, ja yllätykseksemme ihmiset lähtivät epäröimättä mukaan Naon ohjaamaan jumppaan.

Haasteita käytännön sovelluksissa

Ongelmiakin robotin kanssa oli, ja ne ilmenivät hyvin messuympäristössä. Naolle akilleenkantapää on puheentunnistus, etenkin messuympäristössä, missä taustahälinä häiritsi robotin puheentunnistusta. Puheentunnistuksen ongelmat saattavat olla myös hyvin oletettavia esimerkiksi vanhusten parissa työskennellessä. Robotti vaatii selkeää puhetta ja suomen kieli on monimuotoisuuden vuoksi myös itsessään haasteellinen puheentunnistukselle. Tämän tyyppiset ongelmat asettavat todelliset haasteet robottien käytölle SoTe-alalla. Tulevaisuudessa näihin saadaan varmasti toimivia ratkaisuja, mutta Naon ei kuitenkaan kannata pidättää hengitystä palkkakuittia odotellessa.

Kirjoittajat: Sami Häkkinen, Perttu Laakso ja Jere Vepsä ovat Metropolia Ammattikorkeakoulun automaatiotekniikan neljännen vuoden opiskelijoita.

Suomalaiset elävät vanhemmiksi kuin koskaan. Lapsiluku perhettä kohden pienenee. Lopputuloksena Suomi kokonaisuutena ikääntyy ja vanhenee. Tätä korjaamaan etsitään kilvan ratkaisuita, mutta vauhti on ehkä liian hidas, ja toisaalta menetelmätkin voivat olla väärät. Tehdään asioita, jotka voidaan ”helposti” päättää, mutta mikä on niiden vaikuttavuus? Eläkeikää voidaan toki nostaa erilaisin lakimuutoksin vaikka loputtomiin, mutta jatkaako nosto oikeasti työuraa. Ja jos pakottaakin joitakin henkilöitä jatkamaan taloudellisin perustein, niin ovatko ne jatkamaan ”pakotetutut” henkilöt sitoutuneita, motivoituneita ja kyvykkäitä tekemään raskasta työtä? Minkä osan ratkaisee työperäinen maahanmuutto? Jo nyt SoTe-alueella muuttosaldo taitaa olla negatiivinen, kun Norjan vetovoima on selkeästi kotimaata suurempi. Ja samalla muu maahanmuutto vie resursseja lisää – ehkä.

0,5 – 0,7 – 0,?

Uusi hallitus tekee uudeksi hoitajamitoitukseksi 0,7. Hoivakodit joutuvat lisäämään henkilökuntaansa. Vanhassakin mitoituksessa jo oli tekemistä ja lehtitietojen mukaan siihen päästiin tulkitsemalla työtehtäviä luovasti. Kun mitoitusta alettiin todella seurata ja vaatia noudatettavaksi, tietyn oikean ammattinimikkeen omaavia toki lopulta palkattiin hoitokotiin, mutta samalla muuta henkilökuntaa irtisanottiin. Oikean nimikkeen omaavat tekivät lopulta osittain ”vääriä töitä”. Sitä saa mitä mittaa. Pääasia on, että mittari täyttyy, ja sitä kautta voidaan vannoa, että laatu on riittävää. Byrokraatit kiittävät ja pää on tukevasti pensaassa. Tarvitsemme kuitenkin noin 4000 uutta hoitajaa – onko niitä?

Kulut karkaavat käsistä

Mitoitusmuutokset johtavat automaattisesti kulujen kasvamiseen, mutta luultavasti tulovirta ei kasva vastaavasti.  Kun toiminta kilpailutetaan ja halvin tarjous voittaa, niin sillä mennään. Ostaminen on vaikeata ja erilaisten laatukriteerien laittaminen tarjouspyyntöön on hankalaa, vaikkakin mahdollista.  Mitä enemmän on laadullisia kriteereitä, sitä varmemmin saadaan aikaan valituksia, koska laatu on lopulta subjektiivinen käsite ja asetetut kriteeritkin voivat olla joidenkin mielestä tarkoitushakuisia.

Kuinka sitten tehostaa toimintaa ja saada se kannattavaksi? Normaaleissa yrityksissä se vaatii toiminnan tutkimista, investointeja tulevaisuuteen ja asioihin, jotka joko parantavat laatua tai tehostavat toimintaa ja sitä kautta pitävät yrityksen toiminnan elinvoimaisena.

Mahdollisuuksien dilemma

Erilaisilla automaatio-, tekoäly- ja robotiikkaratkaisuilla olisi todennäköisesti mahdollisuus tehostaa toimintaa huomattavastikin. Tehostaminen tarkoittaa useimmiten parempaa laatua, tehokkaampia prosesseja ja lopulta pienempää henkilökuntamäärää, kun asioita voidaan automatisoida. Mutta asialla on toinen puoli….

Jos tehostamme toimintaa teknologiaa hyödyntäen, voimme säästää henkilökunnassa. Siihen ei hoitajamitoitus taivu. Ja jos (kun) hoitajamitoitus tulee täyttää, ei investointeihin taida olla mahdollisuutta? Tällöin toiminta ei kehity. Menetelmät eivät kehity. Toimiala jää muun kehityksen kelkasta. Onko tämä todella tarkoitus?

Kokeillaan innovatiivisesti kompuroiden

Roboreel-hankkeemme mahdollistaa pienille toimijoille tulvaisuuden mahdollisuuksien testaamisen riskittömästi. Me testaamme robotiikan mahdollisuuksia pienten toimijoiden puolesta sekä yhdessä heidän kanssaan. Kaikilla ei ole varaa investoida. Kokeillen. Virheitä tehden, ja oppien. Mitä kannattaa ja voi tehdä – ja etenkin mitä ei kannata tehdä ja missä menee raja. Tällä hetkellä. Tulevaisuus voi näyttää jotain muuta, ja mielipiteet muuttuvat.

Kirjoittaja: Antero Putkiranta työskentelee tuotantotalouden yliopettajana Metropolia Ammattikorkeakoulussa.

Roboreel-hankkeessa valmennamme yrityksiä robotisaation mukanaan tuomiin muutoksiin ja teemme pienimuotoisia testejä. Etsimme darwinilaisittain mahdollisimman paljon erilaisia löydöksiä, joista teemme johtopäätöksiä. Haluamme nähdä, mihin uuteen robotit pystyvät.

Hankkeen alkajaisiksi Unikulman Vesa Tuominen toimi yritysvalmennuspakettimme koekaniinina. Unikulmassa robotisaatio (tai automaatio) onkin monipuolista ja monella tasolla lähtien tuotannosta ja jatkuen markkinointiin. Se on edennyt jopa myyntityöhön, kun asiakkaan ominaisuuksia analysoidaan patjan avulla, ja sitä kautta saadaan optimaalinen patja itse kullekin mittojen mukaan tehtynä.

Mielenkiintoisinta olivat kuitenkin Vesa Tuomisen tarinat. Mitä kaikkea Unikulma tekee, ja miten se on kehittynyt? Mitkä ovat sen verkostot, ja mitä muut luulevat sen olevan? Onko se pelkkiä patjoja, analyysejä unesta ja kehosta ja painosta? Unikulman näkyvä ja näkymätön verkosto on jotain, joka on syntynyt pitkällisen kehityksen – suunnitellun ja suunnittelemattoman – seurauksena. Se on kuin evoluutio, joka on synnyttänyt onnistumisia. Onko takana jo edellisvuosituhannella kehitetty nerokas strategia vai sarja onnekkaita tapahtumia? Itse uskon enemmän jälkimmäiseen: näin maailma menee, ja yrityksistä voi kehkeytyä jotain, mitä ne eivät alkujaan ole ja mitä ne eivät ole edes osanneet ajatella olevansa.

Robotti muuttaa pelin

Onko myös robotti jotain, mitä se ei ole? Robottimessuilla Tampereella eräs robottitoimittaja totesi, että aluksi yritys hankkii yhden robotin ja sitten toisen. Tarkoitus on tehostaa tuotantoa. Sitten hankitaan muutama robotti lisää ja muutetaan tuotantoa ja ehkä tuotetta. Voidaan jopa tarjota jotakin, mitä ei ennen ole pystytty: joustavuutta, laatua, toimitusaikaa (pitoa tai varmuutta tai nopeutta).

Aikaa säästyy – mutta mihin?

Lopputulemana on usein tilanne, jossa luultiin robotin tulleen taloon tekemään peruskustannustehokasta työtä hiukan nopeammin ja varmemmin, mutta sitten se muuttikin ajan kuluessa koko toimintalogiikan – hiukan tai paljolti yllättäen. Sitä joko osattiin käyttää hyödyksi – tai sitten ei. Nähtiin, mitä markkinat ja asiakas todella haluavat – tai sitten ei.

Robotisaatio tuntuu toisinaan toimivan kuin kotitalousvähennyksillä hankittu siivooja. Siivooja siivoaa, kun itse emme jaksa, osaa tai muuten vain halua, minkä avulla käytämme yli jäänyttä aikaamme – ei mihinkään. Toinen mahdollisuus on kuitenkin se, että saamme todellista laatuaikaa, josta olimme aina unelmoineet. Siivooja hankittiin aluksi vain siivoamaan, mutta nyt se merkitseekin ehkä aivan jotain muuta.

Tähän RoboReel tähtää: yllätyksiin ja suunnitelmien epäonnistumisiin (lue: suunnittelimme housut, tulikin uima-asu). Matka on tärkeämpi kuin maali. Kun aloitimme, emme tienneet, mikä oli päämäärä. Hämärä aavistus toki oli mielessämme, mutta osaammeko ajatella tarpeeksi out-of-the-box? Suosikkielokuvani nimeä modifioiden lainatakseni: licence to fail. Hankkeen periaatteeksi sopii myös perusajatus harrastuksestani suunnistuksesta: jos et tiedä missä olet, on sama minne menet.

Periaate ei tosin toimi toisessa harrastuksessani purjehduksessa. Ei ole kiva karahtaa kiville.

Kirjoittaja: Antero Putkiranta työskentelee tuotantotalouden yliopettajana Metropolia Ammattikorkeakoulussa.