Suomalaiset elävät vanhemmiksi kuin koskaan. Lapsiluku perhettä kohden pienenee. Lopputuloksena Suomi kokonaisuutena ikääntyy ja vanhenee. Tätä korjaamaan etsitään kilvan ratkaisuita, mutta vauhti on ehkä liian hidas, ja toisaalta menetelmätkin voivat olla väärät. Tehdään asioita, jotka voidaan ”helposti” päättää, mutta mikä on niiden vaikuttavuus? Eläkeikää voidaan toki nostaa erilaisin lakimuutoksin vaikka loputtomiin, mutta jatkaako nosto oikeasti työuraa. Ja jos pakottaakin joitakin henkilöitä jatkamaan taloudellisin perustein, niin ovatko ne jatkamaan ”pakotetutut” henkilöt sitoutuneita, motivoituneita ja kyvykkäitä tekemään raskasta työtä? Minkä osan ratkaisee työperäinen maahanmuutto? Jo nyt SoTe-alueella muuttosaldo taitaa olla negatiivinen, kun Norjan vetovoima on selkeästi kotimaata suurempi. Ja samalla muu maahanmuutto vie resursseja lisää – ehkä.
0,5 – 0,7 – 0,?
Uusi hallitus tekee uudeksi hoitajamitoitukseksi 0,7. Hoivakodit joutuvat lisäämään henkilökuntaansa. Vanhassakin mitoituksessa jo oli tekemistä ja lehtitietojen mukaan siihen päästiin tulkitsemalla työtehtäviä luovasti. Kun mitoitusta alettiin todella seurata ja vaatia noudatettavaksi, tietyn oikean ammattinimikkeen omaavia toki lopulta palkattiin hoitokotiin, mutta samalla muuta henkilökuntaa irtisanottiin. Oikean nimikkeen omaavat tekivät lopulta osittain ”vääriä töitä”. Sitä saa mitä mittaa. Pääasia on, että mittari täyttyy, ja sitä kautta voidaan vannoa, että laatu on riittävää. Byrokraatit kiittävät ja pää on tukevasti pensaassa. Tarvitsemme kuitenkin noin 4000 uutta hoitajaa – onko niitä?
Kulut karkaavat käsistä
Mitoitusmuutokset johtavat automaattisesti kulujen kasvamiseen, mutta luultavasti tulovirta ei kasva vastaavasti. Kun toiminta kilpailutetaan ja halvin tarjous voittaa, niin sillä mennään. Ostaminen on vaikeata ja erilaisten laatukriteerien laittaminen tarjouspyyntöön on hankalaa, vaikkakin mahdollista. Mitä enemmän on laadullisia kriteereitä, sitä varmemmin saadaan aikaan valituksia, koska laatu on lopulta subjektiivinen käsite ja asetetut kriteeritkin voivat olla joidenkin mielestä tarkoitushakuisia.
Kuinka sitten tehostaa toimintaa ja saada se kannattavaksi? Normaaleissa yrityksissä se vaatii toiminnan tutkimista, investointeja tulevaisuuteen ja asioihin, jotka joko parantavat laatua tai tehostavat toimintaa ja sitä kautta pitävät yrityksen toiminnan elinvoimaisena.
Mahdollisuuksien dilemma
Erilaisilla automaatio-, tekoäly- ja robotiikkaratkaisuilla olisi todennäköisesti mahdollisuus tehostaa toimintaa huomattavastikin. Tehostaminen tarkoittaa useimmiten parempaa laatua, tehokkaampia prosesseja ja lopulta pienempää henkilökuntamäärää, kun asioita voidaan automatisoida. Mutta asialla on toinen puoli….
Jos tehostamme toimintaa teknologiaa hyödyntäen, voimme säästää henkilökunnassa. Siihen ei hoitajamitoitus taivu. Ja jos (kun) hoitajamitoitus tulee täyttää, ei investointeihin taida olla mahdollisuutta? Tällöin toiminta ei kehity. Menetelmät eivät kehity. Toimiala jää muun kehityksen kelkasta. Onko tämä todella tarkoitus?
Kokeillaan innovatiivisesti kompuroiden
Roboreel-hankkeemme mahdollistaa pienille toimijoille tulvaisuuden mahdollisuuksien testaamisen riskittömästi. Me testaamme robotiikan mahdollisuuksia pienten toimijoiden puolesta sekä yhdessä heidän kanssaan. Kaikilla ei ole varaa investoida. Kokeillen. Virheitä tehden, ja oppien. Mitä kannattaa ja voi tehdä – ja etenkin mitä ei kannata tehdä ja missä menee raja. Tällä hetkellä. Tulevaisuus voi näyttää jotain muuta, ja mielipiteet muuttuvat.
Kirjoittaja: Antero Putkiranta työskentelee tuotantotalouden yliopettajana Metropolia Ammattikorkeakoulussa.
