Ihmisen ja robotin välinen suhde on muuttunut aikojen kuluessa. Työkoneesta ja työkaverista on vähitellen kehkeytynyt palvelija, apuri ja kumppani.

Alkujaan tuotantolinjoihin kytketyt teollisuusrobotit toimivat raskaissa töissä ja vapauttivat työntekijät ylivoimaisten ruumiillisten ponnistelujen ikeestä. Ihminen painoi ne napista käyntiin, monitoroi niiden käyttäytymistä ja huolsi niitä silloin tällöin. Askel kohti ihmisen ja robotin lähempää tuttavuutta otettiin, kun teollisuusrobottien suoja-aidat korvattiin optisilla antureilla. Teollisuusrobotit muuntuivat yhteistyöroboteiksi: ne eivät enää tarvinneet erillisiä häkkejä tai alueita toimiakseen, vaan sensorien kautta toteutetut turvatoimet tekivät ne helpommin lähestyttäviksi.

Nyttemmin palveluroboteiksi kutsuttuja teollisuusrobottien jälkeläisiä on otettu avuksi esimerkiksi kirurgiaan, sairaalalogistiikkaan ja lääkejakeluun sekä päivittäisiin toimiin, kuten nostamiseen, kantamiseen siivoamiseen, syömiseen ja peseytymiseen. Sosiaaliset robotit puolestaan on tarkoitettu inhimillisen kanssakäymisen tueksi, seuraksi ja viihdykkeeksi.

Sosiaalinen palvelurobotti pystyy oppimaan ja kykenee vuoropuheluun. Suuria odotuksia on ladattu robotteihin, jotka soveltuvat oma- ja monitoimisesti ihmisen tehtäviin ja olemaan suorassa kontaktissa asiakkaiden kanssa. Ihmisen suhde robotteihin on muuttumassa radikaalisti verrattuna teollisuusrobotteihin − pian robotit monitoroivat käyttäytymistä ja huoltavat ihmistä kokoaikaisesti. Samalla ne saattavat vapauttaa työntekijät mahdollisten hankalien ihmiskontaktien ikeestä.

Tuotantolinjalta kosketustuotantoon

Ihmisen ja robotin välisen suhteen kehitys muistuttaa hämmentävästi suden kesyttämistä pedosta seurakoiraksi. Aikaisemmin vain joidenkuiden hallittavissa olevasta ja varottavasta ”konehirviöstä” on vähitellen muotoutunut turvallinen ja lähes jokaiseen kotiin sopiva lemmikki, kuten vaikkapa robottiruohonleikkuri tai hyljerobotti Paro.

Lienee syytä kysyä, mitä vaikutuksia on sillä, että aikaisemmin tehokkaaseen teollisuustyöhön kehitetyt ajatusmallit ja niiden pohjalta tuotetut teknologiat levittäytyvät hoivan piiriin, jossa keskeistä ei ole tavaroiden tuotanto vaan inhimillinen kosketus. Miten ihmisten välinen hoivasuhde ja hoivahenkilökunnan ammatti-identiteetti muuttuvat, jos ja kun aikaisemmin ihmisen antama hoiva toteutetaankin kokonaan tai osittain teknologian avulla?

Vastauksia edellisiin kysymyksiin kannattaa etsiä Tuomo Särkikosken, Tuuli Turjan ja Jaana Parviaisen toimittamasta artikkelikokoelmasta Robotin hoiviin? Yhteiskuntatieteen ja filosofian näkökulmia palvelurobotiikkaan (Vastapaino 2020). Kirja tarkastelee palvelurobotiikan mahdollisuuksia ja uhkia tulevaisuuden hoivapalvelujen järjestämisessä, ja se perustuu Suomen Akatemian Strategisen tutkimusneuvoston rahoittamaan tutkimushankkeeseen ”Robotit ja hyvinvointipalvelujen tulevaisuus” (ROSE-hankkeen kotisivut) vuosilta 2015−2021. Kirja koostuu kuudesta laajasta artikkelista, joissa käsitellään muun muassa erilaisten palvelurobottien periaatteita, käyttökelpoisuutta ja hyväksyttävyyttä. Lopussa on lisäksi monipuolinen robotisaatiosanasto.

Ketä kuunnellaan?

Robotteja on nykyään joka paikassa, joten niihin tottuminen on tarkoituksenmukaista ja tarpeellista. Suunnitelmien mukaan robotit pitävät tulevaisuudessa huolta vanhuksista, ja yhä useampi sairaalapotilas tulee kohtaamaan sosiaalisen robotin hoitonsa aikana. Tulevaisuusnäkymän vuoksi robotit olisi hyvä kotoistaa hyvissä ajoin osaksi yhteiskuntaa ja tehdä ne niin arkipäiväisiksi, ettei niihin kohdistu pelkoja tai ennakkoluuloja siinä vaiheessa, kun kohtaamisen aika koittaa.

Aivan selvää ei kuitenkaan ole, kenen ehdoilla hoivarobotiikkaa kehitetään. Päättääkö sen suunnittelusta ja käyttöönotosta esimerkiksi palveluntuottaja, hoitohenkilökunta vai asiakas? Paljon vaikuttaa se, miten teknologian hyödyntämiseen hoiva-alalla suhtaudutaan: nähdäänkö robotiikan muuttavan yhteiskuntaa ja hoiva-alaa omaehtoisesti ja vääjäämättä vai lähdetäänkö siitä, että teknologiaa kehitetään sosiaalisten ja inhimillisten tarpeiden mukaan. Kuinka paljon robotit muuttavat hoiva-alaa ja hoiva-ala robotteja?

Palvelurobottien kehittymisen yhteydessä meidän tulee tarkistaa käsityksiämme paitsi roboteista myös itsestämme, sillä kaikenlainen vuorovaikutus muuntaa kaikkia vuorovaikutukseen osallistuvia. Käsitys ihmisyydestä ja jopa elämästä tulee kenties muuttumaan.

Robotin hoiviin? on tärkeä kirja. Se tuo esille yhteiskuntatieteellisiä ja filosofisia näkökulmia, jotka helposti jäävät liian vähälle huomiolle robotisaatiosta käytävässä keskustelussa. Jos asioita tarkastellaan vain teknologian kehittämisen ja talouden lainalaisuuksien vinkkelistä, moni inhimillisen todellisuuden osa-alue jää kartoittamatta. Ihmisen ja robotin välisissä suhteissa kaikki niihin liittyvät näkökulmat ovat tarpeen, jotta on mahdollista ymmärtää, mistä pohjimmiltaan on kysymys ja mihin olemme menossa.

Kirjoittaja: Pasi Lankinen työskentelee suomen kielen ja viestinnän yliopettajana Metropolia Ammattikorkeakoulussa.

+358 40 678 4866

Metropolia University of Applied Sciences
Finland

Rakkaalla lapsella on monta nimeä: kobotti, cobotti, yhteistyörobotti tai kenties yhteistoiminnallinen robotti. Remu Aaltonen varmaan käyttäisi sanaa gobotti isolla tupla-G:llä… Suomalaiseen suuhun varmasti taipuu parhaiten sana kobotti.

Yhteistoiminnalliset robotit (collaborative robots) eli kobotit ovat laitteita, jotka työskentelevät ihmisen kanssa joko suorassa kontaktissa tai turvallisesti hyvin lähellä ihmistä. Kobotit on anturoitu niin, että jos niiden liikeradalle sattuu este, kuten ihminen, se pysäyttää kobotin kaiken liikkeen, jotta ihmiselle tai ympäristölle ei aiheudu vaaraa. Suurimpana erona perinteiseen teollisuusrobotiikkaan on, että ne eivät pääsääntöisesti tarvitse ympärilleen turva-aitoja. [1.]

Toinen merkittävä uusi tuuli kobotiikan lisäksi robottirintamalla ovat ns. autonomiset robotit. UGV (unmanned ground vehicle) ja UAV (unmanned aerial vehicle) ovat maalla ja ilmassa ilman kuljettajaa eteneviä robottiajoneuvoja. UAV-aluksista käytetään yleisesti nimitystä drone drooni. Navigointimenetelmien, laskenta-algoritmien ja erilaiset havaintolaitteiden nopea kehitys on mahdollistanut erilaisten autonomisten robottiajoneuvojen kehitystyön ja käytön. Autojen ja droonien lisäksi kehitetään muun muassa autonomisia laivoja, kaivoskoneita ja kuljetuslaitteita. [2.]

Perinteisen teollisuusrobotiikan vuosikasvu on tällä hetkellä noin 10 %. Kobotiikan vuosikasvuksi on ennustettu peräti 40−50 %, 2018 markkina oli 065 miljardia dollaria (US) ja vuonna 2026 ennustus on 12,48 miljardia. UGV-laitteiden markkinan ennustetaan kasvavan 18,7 miljardista 54,1 miljardiin dollariin (US) vuosina 2019−2026 vuosikasvun ollessa ~25 %. Tästä kehityksestä Suomella ei ole varaa jäädä pois, sillä nämä robotiikan kehittyvät alueet tarjoavat merkittäviä mahdollisuuksia teknologian kehittäjille ja hyödyntäjille. [4; 5.]

Kuva 2        Autonomisten UGV-robottien markkinan kehitys 2018−2023 [5].

Case Dimalog − Kobotti hyppäsi kyytiin

Yhtenä Roboreel-hankkeen pilottikohteena toimi case Dimalog. Dimalog on Helsingissä toimiva kolmen hengen yritys, joka on erikoistunut UGV-teknologiaan. Yhteistyörobotin ja mobiilirobotin yhdistelmää kutsutaan mobiilikobotiksi tai mobiilimanipulaattoriksi. Konenäöllä varustettu mobiilikobotti avaa työtehtävien automatisoinnille aivan uusia mahdollisuuksia. Mobiilikobotti pystyy siirtymään itsenäisesti työpisteeltä toiselle, vaihtamaan työtehtävää ja esimerkiksi samalla kuljettamaan tavaraa työpisteiden välillä. [6.]

Keväällä 2019 tällaisia ei ollut vielä tarjolla. Yritykselle tehtiin pilottiprojekti, jossa Omron-kobotti kiinnitettiin Omronin UGV-laitteen päälle. Metropolian koneautomaation opiskelijat Aleksi Kontturi, Juho Korhonen, Janne Lanu, Timi Puustinen tekivät tämän automatisointiprojektina. Ohjaajana ja kädet savessa mukana toimi Pilottimies-Antti.

Aluksi tutkittiin muita samankaltaisia projekteja. Päädyttiin tekemään rakenne alumiiniprofiilista sen helpon muokattavuuden ja jäykän rakenteen takia. 3D-mallinnus tehtiin Catia-järjestelmällä ja simulaatiomalli Siemens NX:llä. Mobiilirobotin ja kobotin välinen kommunikointi toteutettiin digitaalisten tulo- ja lähtöliityntöjen avulla.

Tehtävänä oli yhdistää Omronin valmistamat Adept LD-60 -mobiilirobotti ja TM12M- robottikäsi niin fyysisesti kuin ohjelmallisestikin. Projektissa mobiilirobotti kuljettaa kobotin työpisteelle, jossa se alkaa suorittamaan annettua työtehtävää. Tehtävän suoritettuaan kobotti lähettää tiedon mobiilirobotille, joka lähtee ajamaan kohti seuraavaa työpistettä.

Ohjelmoinnissa ja liittämisessä onnistuttiin, ja Dimalogin asettamat tavoitteet saavutettiin. Suurin haaste projektissa olivat aikataulut, mikä toisaalta on oppilasprojektien tarkoituskin: oppia toimimaan oikean yritysasiakkaan kanssa. Kobotin ja UGV:n littäminen siis onnistui, ja molemmille saatiin tehtyä mallisovellukset. Tällainen konsepti saatiin todennettua toimivaksi. Toisaalta nyt käytetty kobotti oli ehkä liian suuri ko. UGV:lle, jonka vuoksi laitteistolla oli suuri kaatumismahdollisuus. Laitteiden välinen kommunikointi toteutettiin DIDO-pohjaisesti (digitaalisilla tuloilla ja lähdöillä) eikä tähän väliin ollut vielä olemassa valmista rajapintaa. Jos halutaan, että UGV:n kyytiin oheislaitteita, tulisi kehittää niiden liityntämahdollisuuksia sekä mekaanisesti että ohjelmistomielessä.

Kuva 3        Projektin 3D-suunnitelmia.

Kuva 4        Valmis prototyyppi.

Projektia suunniteltiin jatkettavan, mutta syksyllä Omron julkaisi tuotteen, jossa tällainen ratkaisu on saatavilla ns. hyllystä. Myös muut valmistajat, kuten KUKA Robotics, ovat tehneet samanlaisia tuotteita. Eli tässäkin mielessä projektissa oltiin oikeilla jäljillä ja nähtiin tällaisten demotyylisten pilotointien tarpeellisuus, jossa uutta teknologiaa voidaan rohkeasti kokeilla ja nähdä sen hyötyjä ja mahdollisia esteitä/haittoja.

Jatkossa olisi mielenkiintoista tutkia eri valmistajien tuotteiden liittämistä keskenään sekä koneturvallisuutta tällaisiin ratkaisuihin liittyen. Myös todelliset teolliset hyödyt olisi järkevää selvittää.

Video 1       Video testiajoista:

Video 2       Syksyllä 2019 julkaistun tuotteen promovideo:

Lähteet

[1] Pöysti, Camilla. 2020, Lopputyö, Saatavana osoitteessa: <http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020060116034>. Luettu 10.2.2021

[2] Metropolia AMK, Digi-Salama. 2021, Verkkosivusto, Saatavana osoitteessa: <https://digisalama.metropolia.fi/teknologiat/>. Luettu 15.2.2021

[3] Omron Oy, Yritysesittely, Verkkosivusto, Saatavana osoitteessa: <https://omron.fi/>. Luettu 11.5.2021

[4] Allied Market Research, Markkinatutkimus, 2020, Verkkosivusto, Saatavana osoitteessa: <https://www.alliedmarketresearch.com/industrial-cobot-market-A06074>. Luettu 30.11.2020

[5] Markets and Markets, Markkinatutkimus, 2020, Verkkosivusto, Saatavana osoitteessa: <https://www.marketsandmarkets.com/Market-Reports/mobile-robots-market-43703276.html>. Luettu 30.11.2020

[6] Dimalog Oy, Yritysesittely, Verkkosivusto, Saatavana osoitteessa: <https://www.dimalog.com/>.Luettu 11.10.2021

Kirjoittaja: Antti Liljaniemi työskentelee kone- ja autotekniikan lehtorina Metropolia Ammattikorkeakoulussa.

+358 400 240 756
Metropolia University of Applied Sciences
Finland

Teknologinen singulariteetti tarkoittaa hypoteesiä, jonka mukaan ihmiskunnan teknologinen kehitys on niin nopeaa, että tapahtuu niin iso kehitysaskel, että se aiheuttaa pysyvän muutoksen toimintamalleissa ja -tavoissa. Teknologisten murrosten yhteydessä tyypillistä on, että jokin asia muuttuu niin radikaalisti, ettei kehitysaskelta ole pystytty ennustamaan.

Blogitekstin tunnuskuvassa (yllä) on kuvattu Teolliset vallankumoukset ja ennakoitu tulevaa kehitystä [1]. Ensimmäinen teollinen vallankumous voidaan katsoa sijoittuneen 1700- ja 1800-lukujen vaihteeseen. Vesi- ja höyryvoiman käyttöönotto koneellisti useita töitä ja mahdollisti tuotteiden tekemisen teollisesti entisen käsityövaltaisen tekemiseen sijaan. Tämän seurauksena agraariyhteiskunta muuttui teolliseksi ihmisten muuttaessa laajamittaisesti maaseudulta kaupunkeihin.

Toinen teollinen vallankumous käytti sähköä hyödykseen, ja tuotteita alettiin valmistaa sarjatuotantolinjoilla massatuotantona. Tästä usein käytetty esimerkki on T-Fordien valmistuslinjat. Aikaisemmin juuri kellään ei ollut varaa autoihin ja kulkupeleinä olivat hevoset. Yhtäkkiä autojen hinnat laskivat niin, että niihin olikin varaa isolla osalla ihmisiä ja autot syrjäyttivät hevoset logistisina tapoina liikkua. [2.]

Kolmas teollinen vallankumous kulminoituu nykyisenkaltaisen automaation laajamittaiseen käyttöönottoon. Ns. Turingin kone oli nykyisten tietokoneiden 2. maailmansodan aikana kehitetty esi-isä. 1970-luvun alussa tietokoneet olivat kehittyneet siinä määrin, että ensimmäiset teolliset ohjainlaiteet eli ohjelmoitavat logiikat otettiin käyttöön ohjausjärjestelmiksi. Nämä syrjäyttivät aiemmat pneumaattiset, hydrauliset sekä releohjaukset.

Käynnissä on ns. neljäs teollinen vallankumous, jossa fyysinen ja digitaalinen maailma yhdistyvät kyberfyysisiksi järjestelmiksi. Industry 4.0 – teollisuuden digitalisaatio mullistaa teollisuuden kentän tuotannosta toimintamalleihin. Mikä tulee olemaan tämän vallankumouksen iso muutos? Teknologinen singulariteetti selviää todennäköisesti vasta jälkikäteen, kenties muutos on jo tapahtunut, mutta me emme sitä tiedä. [3.]

Oikea tie on kuitenkin rohkeasti lähteä mukaan aallonharjalle tutkimaan, kehittämään ja soveltamaan uutta teknologiaa. Teollisten murrosten yhteydessä on tyypillistä, että uutta ja osin kypsymätöntä teknologiaa on tarjolla, mutta yritykset sekä alan toimijat eivät vielä tiedä, miten ja missä vaiheessa teknologioita tulisi ja kannattaisi lähteä soveltamaan.

Suomella on loistava tilaisuus aloittaa teknologian hyödyntäminen nyt, kun siitä voi vielä saada merkittävää kilpailuetua lokaalisti ja globaalisti. Yrityksillä on selkeä tarve kehittää osaamistaan, kokeilla sekä puntaroida uusia ratkaisuja ja sitä kautta saada tietoa päätöksenteon tueksi. Yksi tällainen kokeilu tiedon kartuttamiseksi oli Roboreel-hankkeeseen sisältyvä projekti Case Meconet.

Case Meconet  − Kobotiikasta potkua kilpailukykyyn

Meconet on pohjoiseurooppalainen jousien, lanka-, puristin- ja syvävetotuotteiden valmistaja. Meconetin valmistus tapahtuu kuudessa omaan osaamisalueeseen keskittyvässä tehtaassa: Vantaalla, Äänekoskella, Pihtiputaalla, Tallinnassa, Tukholmassa ja Pietarissa [4].

Projektin tavoitteena oli automatisoida karkaisulinjan pääty niin, että se kykenisi itsenäiseen työskentelyyn 24/7. Tämän vuoksi linjaston alkupäähän tarvitaan Universal Robotics (UR) -tyyppinen yhteistyörobotti eli kobotti, joka lajittelisi kappaleet hihnalle määrätyin ohjein.

Tarkoituksena oli suunnitella toteutuskelpoinen robottisolu, joka kykenee lajittelemaan suunniteltuja kappaleita karkaisulinjastolle. Työn toteuttivat koneautomaation opiskelijat Niko Rötkö, Karim Ben Hassen, Cabdiraxiim Osman ja Eetu Auramo yhdessä ohjaavan opettajan Antti Liljaniemen kanssa. Työ tehtiin osittain opintojaksolla Automatisointiprojekti.

Laadittua suunnitelmaa on projektin jälkeen tarkoitus käyttää yrityksen tuotantokapasiteetin kohentamiseen, jotta yritys kykenee vastaamaan asiakkaidensa lisääntyneisiin tilauspyyntöihin. Aikaisemmin linjaston päähän on tarvittu työntekijä lajittelemaan tuotteet linjastolle manuaalisesti, jonka jälkeen ne kulkeutuvat uunin kautta jäähdytysaltaaseen ja lajittelukoriin.

Alkupään robottisolusta rakennetiin 3D-malli Siemens NX -ohjelmistolla. Toiminnasta tehtiin 3D-simulaatio. Laboratorion UR3-robotin avulla tehtiin POC-tasoinen (Proof of Concept, ratkaisun todennus) demo. Tässä vaiheessa konenäköä ei saatu integroitua mm. ajanpuutteen vuoksi.

Alun perin tehtävään ajateltu robotti UR10 vaikuttaisi soveltuvalta. Ennen varsinaista toteutusta olisi hyvä testata se suunnitellun konenäkökameran kanssa, lisäksi pitäisi selvittää soveltuvat tarttujat kaikille tuotteille.

Projektia jatkettiin syksyllä 2019 Innovaatioprojektina. Tekijöinä olivat sähköautomaation opiskelijat Joonas Paljakka, Panu Sutela, Teemu Niiranen ja Juha Ketola. Tässä jatko-osuudessa Sickin Inspector PIM60 -konenäkökamera liitettiin UR3-robottiin ja laboratoriossa tehtiin protosovellus, jossa mallikappaleita noukittiin kameran avulla.

Suositeltavaa olisi seuraavaksi testata tarttujaa ja kameraa kaikilla eri tuotteilla ja selvittää, soveltuvatko ne kaikkien kappaleiden poimintaan sekä vertailla vielä muita tarttuja- ja kameravaihtoehtoja. Tällainen sopisi hyvin johonkin toiseen projektiin tai opinnäytetyöksi. Projektissa saatiin joka tapauksessa todennettua, että kobotti soveltuu ko. kohteeseen.

Kuva 2. Kappaleiden poimintaa UR3-kobotilla.

Video 1 / Lajitteludemo – Onnistuuhan se!

Viisasten kivikö…?

Meconetin kokeilu on yksi monien joukossa, mutta sen ja muiden kaltaistensa merkitystä voi ajatella laajemminkin.

ST1:n omistaja Mika Anttonen on todennut: ”En ole huomannut, että ihmiset olisivat valmiita tinkimään yhtään mistään. On ihan kiva, että meillä on hiilivapaa Mynämäki, mutta ei sitä kannata tehdä mihin hintaan tahansa, vaan miettiä ratkaisuja, jotka voidaan ottaa käyttöön muuallakin. Nyt avaruudesta katsottuna näkyy, kuinka tuossa yksi sulkee hiilivoimalan ja tuossa toinen rakentaa uuden.” [5.]

Anttonen ehdottaa ratkaisuksi hajautettua energiantuotantoa, koska raaka-aineita ei kannata kuljettaa. Hän ajattelee, että jatkossa karjatilat voivat muuttaa lantaa lannoitteiksi ja biokaasuksi ja käyttää sitä omaan ja tilan lähistöllä käyvien ajoneuvojen ja työkoneiden tankkaukseen [5].

Kuva 3. Kasvihuonekaasut/-päästöt maailmanlaajuisesti [6].

72 % maailman kasvihuonekaasuista syntyy energiantuotannosta, ja tästä valtaosa sähkön- ja lämmöntuottamisesta, rakentamisesta, teollisesta tuotannosta sekä liikkumisesta ja logistisesta tavaroiden liikuttelusta. Samaan aikaan Suomen ja Euroopan pitäisi pysyä kilpailukykyisenä ja pystyä vastamaan globaaleihin haasteisiin. [5.] Mitä jos pystyisimmekin hyödyntämään ja kehittämään uutta teknologiaa tavoitteena kilpailukyky ja vihreät arvot?

Voisiko Anttosen ajattelumallia soveltaa muuallekin? Mitä jos pyrimme tuottamaan tarvitsemamme lämmön ja sähkön lähellä käyttöpaikkoja hyödyntäen ja kehittäen uutta teknologiaa niin, että voimme myös viedä sitä muualle? Tuottamalla tavarat, elintarvikkeet ja hyödykkeet lähellä pidämme työpaikatkin lähellä ja samalla minimoimme tarpeen liikutteluun toiselta puolelta maapalloa. [7.]

Nyt olemme keskellä uutta vallankumousta. Teknologinen kehitys todennäköisesti kiihtyy edelleen. Tämän vuoksi kokeilut, kuten case Meconet, ovat tärkeitä. Ne antavat yrityksille mahdollisuuden kokeilla uutta teknologiaa, oppia uutta ja kääntää nämä kivet kilpailuedukseen.

Kenelläkään ei ole vielä tarkkaa tietoa siitä, millaiseksi maailma muuttuu alussa mainitun neljännen vallankumouksen aikana. Varmaa kuitenkin on, että se tulee vaikuttamaan globaalisti kaikkialla ja kaikkeen. Jospa tämän vallankumouksen singulariteetti onkin siirtyminen hajautuksen aikaan, jolloin tuotamme tarvitsemamme asiat siellä, missä olemme. Kyberfyysinen maailma mahdollistaa työn tekemisen jo ajasta ja paikasta riippumattomasti. Yhdistämällä tämän hajautetun tuotannon ajatteluun voisimme pitää työn ja tuotannon paikallisina soveltaen uutta ja vihreää teknologiaa.

Se olisikin jo Vallankumous isolla V:llä!

Lähteet

[1] Roser, Christoph. 2021. Fourth Industrial Revolution. Saatavana osoitteessa: <https://www.allaboutlean.com/industry-4-0.> Luettu 15.2.2021.

[2] Schwab, K. 2018. The Fourth Industrial Revolution, World Economic Forum 2016.

[3] Metropolia AMK, Digi-Salama 2021. Verkkosivusto. Saatavana osoitteessa: <https://digisalama.metropolia.fi/teknologiat/>.  Luettu 15.2.2021.

[4] Meconet Oy, Yritysesittely. Verkkosivusto. Saatavana osoitteessa: <https://www.meconet.net/>.  Luettu 15.2.2021.

[5] Anttonen, Mika. 2021. Vihreä kasvu on suurta huijausta. Verkkosivusto. Saatavana osoitteessa: <https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/talous/artikkeli-1.1298249>. Luettu 15.2.2021.

[6] C2ES, Global Emissions. Verkkosivusto. Saatavana osoitteessa: <https://www.c2es.org/content/international-emissions/>.  Luettu 15.2.2021.

[7] Talouselämä. Tuottavuushypyt koronan harvoja valopilkkuja. Saatavana osoitteessa: <http://lehdet.talentum.fi/a60830ac-2422-4f72-a2eb-3ca053d27474/8>. Luettu 15.2.2021.

Kirjoittaja: Antti Liljaniemi työskentelee kone- ja autotekniikan lehtorina Metropolia Ammattikorkeakoulussa.

+358 400 240 756
Metropolia University of Applied Sciences
Finland