Avainsana: Ylempi amk-tutkinto
Rukous kirkon perheneuvojan voimaannuttajana
kuva: Terhi Lahdensalo Rukous on kirkon perheneuvojalle voimavara, jolla on monipuolinen merkitys ja yhteys työssä jaksamiseen sekä hengelliseen hyvinvointiin. Tämä käy ilmi opinnäytetyöstäni, jota varten haastattelin sähköisellä kyselyllä kahdeksan kirkon perheneuvojaa. Rukous voimaannuttaa. Perheneuvojat kuvaavat tekevänsä työtä omalla persoonallaan. Rukous koetaan tärkeäksi osaksi omaa persoonaa ja ammatti-identiteettiä. Rukous on jumalayhteyden kanava ja kokonaisvaltainen yhteyden väline. Jumalayhteys on merkittävä osa perheneuvojan elämää ja työtä, se on kuin hengitys. Rukousyhteydessä Jumala on kuin työpari perheneuvojalle. Spiritualiteettia luonnehditaan ihmisen olemmassaolon perustavimmaksi tunteeksi ja kokemukseksi, jonka kautta ihminen on yhteydessä itseensä, toisiin ihmisiin ja koko maailmaan (1). Rukous on kirkon perheneuvojalle tapa olla yhteydessä Jumalaan, itseen sekä ympäröivään maailmaan ja toisiin ihmisiin. Rukousyhteydessä perheneuvoja ikään kuin maadoittaa itsensä ja saa paremmin kontaktin itseensä. Tällainen yhteyden tapa ja väline näyttäisi sekä vahvistavan että ylläpitävän itsetietoisuutta ja omaa sisäistä reflektiopintaa. Rukousyhteyden tarve näyttäisi olevan lähtökohta, kuin alkutila, josta perheneuvoja ikään kuin ”alkaa” ja johon hän turvautuu päivittäin. Tiedostaminen on voimaantumisprosessin alkutila (2). Rukous on sydämen puhetta Jumalan kanssa. Se on luonnollinen osa hengellistä elämää ja kuin hengitys kristitylle (3). Kontemplatiivinen rukous, joka on jumalakeskeinen rukousmuoto, on meditatiivista rukousta ja se opettaa olemaan hiljaisuudessa Jumalan läsnäolossa. Kontemplaatio määritellään yleensä mietiskelyksi. Kontemplatiivisuuden tavoite siis yksinkertaisuudessaan on pyrkiä pääsemään irti ajatuksista ja tunteista, saavuttaa ikään kuin vapaa, tyhjä mieli. Terapiatyössä terapeutti tarvitsee tällaista mielentilaa, ja siitä puhutaan terapian viitekehyksessä yleensä ”ei tietämisen tilana”. (4.) Rukous ja jumalayhteys vahvistavat perheneuvojan voimavaroja Kokemus turvasta ja huolenpidosta sekä avun ja tuen pyytämisen jatkuvasta mahdollisuudesta näyttäisi olevan perheneuvojalle merkittävä voimavaroja ylläpitävä ja vahvistava tekijä sekä jo itsessään voimavara. Huolenpidon mielentila, josta Hyrck (5) puhuu, vaikuttaisi sopivan myös monen perheneuvojan kokemukseen jumalasuhteestaan. Tulosten mukaan merkittävä työssä jaksamisen pohja ja turva on se, että perheneuvoja voi kokea kaikesta omasta vajavuudestaan, epätietoisuudestaan, ahdistuksestaan ja epäonnistumisestaan huolimatta olevansa Jumalan rakkauden ja huolenpidon ympäröimänä. (6) Perheneuvojan hyvinvointia ja työssä jaksamista tukee se, että on löytänyt itselleen sopivan tavan ja intensiteetin rukoilla ja olla vuorovaikutuksessa Jumalan kanssa. Räsäsen (7) voimaantumisteorian mukaan se tarkoittaa, että rukous on yksi resurssi, jota perheneuvoja käyttää ja hyödyntää itselleen sopivalla tavoilla hyvinvointiansa koskevissa päämäärissä ja tavoitteissa. Perheneuvoja näyttäisi rukouksen avulla mahdollistavan voimaantumistaan. Rukousyhteydessä perheneuvoja kuvaa kokevansa Jumalan ikään kuin luotettavana ja läsnäolevana työparina. Jumalakeskeinen rukousmuoto lisää myötätuntoa Jumalakeskeisen rukousmuodon on todettu vaikuttavan myönteisesti psykologisiin hyvinvoinnin osa-alueisiin, kuten itsetuntoon, merkityksen ja tyytyväisyyden kokemiseen elämässä (8). Opinnäytetyön tulosten perusteella perheneuvojan rukouksessa kokema yhtenäisyys Jumalan kanssa antaa voimavaroja olla toisen ihmisen kärsimyksen äärellä sekä tuntea suurempaa myötätuntoa ja arvostusta niin itseä kuin toistakin kohtaan. Tämä tulos viittaisi yhteneväisyyteen vuonna 2015 julkaistun keskeistävän rukouksen tutkimukseen, jossa osallistujat kuvasivat, että kun he tuntevat suurempaa yhtenäisyyttä Jumalan kanssa rukouksen kautta, he kokivat myös hetkiä, joissa he tunsivat rukouksen tunteen muiden ihmisten puolesta, varsinkin kun nämä henkilöt kohtasivat merkittävää kärsimystä. (9.) Perheneuvojan oma asenne ja kokemus rukouksesta sekä Jumalasta vaikuttaa siten asiakaskohtaamiseen ja tilaan, jossa terapeuttinen ja sielunhoidollinen läsnäolo tapahtuu. Tätä tukee myös Keatingin (10) havainto siitä, että mitä syvemmin koemme Jumalan armoa, sitä enemmän tunnemme myötäkärsimistä toisia kohtaan. Keatingin mukaan rukous on kuin työskentelemistä psykoterapeutin kanssa ja hengellinen matka vertautuu siten psykoterapiaan. Rukouksen avulla perheneuvoja vahvistaa ammatillisuuttaan Pyrkimys syvenevään ammatilliseen itseymmärrykseen, henkiseen vahvistumiseen ja toimintakyvyn lisääntymiseen liittyvät voimaantumiseen (11). Räsäsen voimaantumisteorian mukaisesti perheneuvoja osaa mobilisoida voimavarojaan ja siten kokea emotionaalista mielekkyyttä (12). Perheneuvoja käyttää rukousta avuksi oman sietokykynsä lisäämiseen, tunteidensa säätelyyn sekä myös raskaista tilanteista palautumiseen ja stressin vähentämiseen. Tämän perusteella näkökulma resilienssin ja rukouksen yhteydestä näyttäisi todentuvan myös kyselyyn vastanneiden perheneuvojien kohdalla. Rukous näyttää lisäävän ja vahvistavan perheneuvojan resilienssiä. (13.) Perheneuvojat kokevat rukouksen merkittäväksi voimavaroja ylläpitäväksi ja vahvistavaksi välineeksi sekä jo itsessään voimavaraksi. He käyttävät rukousta monipuolisesti työssään itsensä ja ammatillisuutensa tukena. Rukouksen avulla he sekä hoitavat hengellisiä tarpeitaan, että vahvistavat työssä jaksamistaan. Rukous vahvistaa tunneälyä ja myönteistä minäkäsitystä Sisäinen voimantunne on keskeinen tekijä voimaantumisessa ja sillä on yhteys tunneälyyn. Tunneälyllä ja emootioilla on suuri vaikutus ihmisen hyvinvointiin ja menestykseen sekä onnistumisen kokemuksiin. Opinnäytetyön tulokset osoittavat, että perheneuvojat käyttävät rukousta oman tunneälynsä kehittämikseksi. Rukouksen avulla he tiedostavat omia emootioitansa paremmin ja kehittävät itseään ja tunnetaitojaan. Rukous toimii heille itsereflektion välineenä, joka on keskeinen taito tunneälyn ja emootioiden kehittämisessä ja tunnistamisessa. Rukous ja jumalayhteys näyttävät vahvistavan perheneuvojassa myönteistä, armollista ja hyväksyvää sisäistä puhetta ja siten myös minäkäsitystä. (14.) Olen kuvannut opinnäytetyöni tulokset kehänä, joka sisältää viisi elementtiä, jotka ovat sidoksissa toisiinsa. Olen nimennyt kehän rukouskehäksi (kuvio 1). Kokonaisvaltainen yhteyden väline kuvaa perheneuvojien ilmaisemaa rukouksen jatkuvaan mielentilan ja hengitykseen vertautuvaa yhteyttä Jumalaan. Rukous on myös voimavarojen vahvistamisen väline. Rukouksesta ja rukouksessa saadaan apua, tukea, turvaa, huolenpitoa, rohkaisua, kannattelua, ohjausta, viisautta, iloa ja toivoa. Rukous nähtiin myös ammatillisuuden vahvistamisen välineenä. Rukouksella nähtiin olevan merkitystä ja vaikutusta omaan työhön niin vuorovaikutus-, kohtaamis-, kuin läsnäolotaitojenkin osalta. Rukous oli vastaajille keskeinen osa omaa persoonaa ja omaa ammatti-identiteettiä sekä perheneuvojan työtä. Perheneuvojat ilmaisivat monin eri tavoin kokevansa Jumalan läsnäolon ja avun sekä ohjauksen osana työtään ja kohtaamisissa. Jumala koettiin ikään kuin työparina. Kuvio 1. Rukouskehä (kuvion sisältö on kuvattu leipätekstissä) Perheneuvojan oma hyvinvointi ja tietoisuus itsestä sekä omasta sisäisestä puheesta on hyvin keskeistä ammattietiikan ja ammatillisten taitojen sekä työssä jaksamisen osalta. Rukouksen avulla perheneuvoja tulee tietoisemmaksi omista tunteistaan, sisäisistä olotiloistaan ja ajatuksistaan sekä vahvistaa omaa reflektiokykyään. Rukous on kirkon perheneuvojalle voimavara, joka voimaannuttaa. Kirjoittaja Terhi Lahdensalo, sosionomi (ylempi AMK) Kirjoitus pohjautuu sosionomi (ylempi AMK) -tutkinnon opinnäytetyöhöni Rukous kirkon perheneuvojan voimaannuttajana, jonka aiheena oli rukouksen merkitys ja yhteys kirkon perheneuvojan voimavaroihin. Aiempaa tutkimusta kirkon perheneuvojan rukouselämästä, voimavaroista tai voimaantumisesta työssä ei ole tehty. Mitä kirkon perheneuvontatyö on? Kirkon perheneuvontatyö on erityisasiantuntijoiden tarjoamaa maksutonta ja luottamuksellista sielunhoito- ja terapiatyötä, jossa ollaan ihmisyyden haavoittuvuuden ja monenlaisen kärsimyksen sekä ihmiselämän kriisien äärellä. Tavoitteena on auttaa ihmissuhteisiin ja vaikeisiin elämäntilanteisiin liittyvissä kriisitilanteissa sielunhoidollisen ja terapeuttisen keskustelun avulla (15, 16, 17). Sielunhoidollinen keskustelu voidaan ymmärtää kokonaisuudessaan rukoukseksi, joka on apua hakevan ihmisen, sielunhoitajan ja Jumalan välistä vuorovaikutusta (18). Asiakkaaksi voi tulla yksin, oman puolison, perheen tai läheisen kanssa. Asiakkuus ei vaadi kirkon jäsenyyttä, apua annetaan uskontoon, kansalaisuuteen, sukupuoleen tai seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta. Valtaosa perheneuvonnan asiakkaista on työikäisiä lapsiperheiden vanhempia. Suurimpana tulosyynä perheneuvontaan on usean vuoden ajan ollut vuorovaikutusongelmat. Vuonna 2019 perheneuvonnassa tavattiin 18 500 asiakasta yhteensä 90 000 kertaa. Asiakkaista miehiä on yli 40%. Asiakaspalautteisiin vastanneista asiakkaista yli 95% koki tulleensa kuulluksi ja ymmärretyksi perheneuvonnassa. (19.) Suomessa on tällä hetkellä 40 perheasiain neuvottelukeskusta, joissa työskentelee yhteensä 176 perheneuvojaa. Lähteet Kanerva, Marjaana – Tanska, Juha (toim.) 2015. Työ ja henki. Avaimia henkiseen ja hengelliseen työhyvinvointiin. Helsinki: Kirjapaja. 133. Takanen, Terhi 2005. Voimaantuva työyhteisö – miten luomme tulevaisuutta? Keuruu: Otavan Kirjapaino Oy. 77. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon katekismus. Porvoo: Kirjapaja. 2014. 23 − 25, 80 – 82. Keating, Thomas 1999. Sisäinen eheytyminen. Ihmisen hengellinen matka. Jyväskylä: Gummerrus. 154. Hyrck, Matti 2014. Onko Jumala hyvä? Antaako psykoanalyysi vastauksen? Therapeia-säätiö, Helsinki. Tampere: Tammerprint Oy. Hyrck, Matti 2014. Onko Jumala hyvä? Antaako psykoanalyysi vastauksen? Therapeia-säätiö, Helsinki. Tampere: Tammerprint Oy. 154 – 159, 164. Räsänen, Juhani 2014. Voimaantuminen ja elämänpolitiikka. Voimaantumisen resurssi-teoria, Uskaltava vastuullisuus, Valinta, opitimointi ja kompensointi. Julkiviestintä Oy:n voimaantumiskeskus Paseeran tuotanto. Printon, EU. 220. Whittington, Brandom L., Scher, Steven J. 2010. Prayer and subjective wellbeing: An examination of six different types of prayer. Eastern Illinois University, Jan 2010. Verkkojulkaisu. Fox, Jesse & Gutierrez, Daniel & Haas, Jessica & Braganza, Dinesh & Berger, Christine. A phenomenological Investigation of Centering Prayer Using Conventional Content Analysis: Pastoral Psychology. New York. Keating, Thomas 1999. Sisäinen eheytyminen. Ihmisen hengellinen matka. Jyväskylä: Gummerrus. 155. 37 – 38, 238. Räsänen, Juhani 2002. Voimaantumisen oikeus ja välttämättömyys. Ammatillisen voimaantumisen edellytykset ja käytäntö. Lahti: Päijät-Paino Oy. 66. Räsänen, Juhani 2006. Voimaantumisen mahdollistaminen ja ratkaisut – yhteiskunnan, yhteisön ja yksilön valtaistaminen. Julkiviestinä Oy. 48 – 49. Poijula, Soili 2018. Resilienssi, Muutosten kohtaamisen taito. Helsinki: Kirjapaja. 204. Siitonen, Juha 1999. Voimaantumisteorian perusteiden hahmottelua. Oulun yliopisto E 37.Oulu: Oulu University Press. 61, 151 – 156. Gothoni, Raili 2014. Auttava kohtaaminen 2. Sielunhoidon menetelmät ja käytäntö. Helsinki: Kirjapaja. 53, 114. Joensuu, Matti 2004. Perheneuvonta, tavoitteet ja arvot. Sielunhoidon aikakausikirja 16. Helsinki. 15 − 16. Kirkkohallitus 2019. Perheneuvonnan etiikka – laatu ja määrä perheneuvonnassa 2019. Helsinki, Suomen ev.lut.kirkko. 7. Gothoni, Raili 2014. Auttava kohtaaminen 2. Sielunhoidon menetelmät ja käytäntö. Helsinki: Kirjapaja. 53. Pettinen, Sari-Annika. Kirkon perheneuvontaan pääsee asiakkaaksi – isoissa kasvu-keskuksissa tilanne heikompi. Suomen ev.lut.kirkko. Kirkon Tiedotearkisto. Julkaistu 08.09.2020.
Kaikki mukana – Asiakkaiden sekä työyhteisöjen yhdenvertaisuutta ja osallisuutta edistämässä
Metropolia Ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan YAMK-tutkintojen vuosittainen Uudistuva sosiaali- ja terveysala -seminaari järjestettiin tänä vuonna kahdeksatta kertaa. Seminaarissa sosiaali- ja terveysalan YAMK-tutkinnoista valmistuvat opiskelijat esittelivät opinnäytetöitään. Aiheet olivat todella ajankohtaisia ja seminaarin yhdistäväksi teemaksi muodostui ”Osallisuus ja yhdenvertaisuus hyvinvointia vahvistamassa”. Uudistuva sosiaali- ja terveysala-seminaari oli tarkoitettu sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille, opettajille, alan toimijoille sekä työntekijöille. Seminaarissa käsiteltiin sosiaali- ja terveysalojen ajankohtaisia hyvinvointia, osallisuutta, toimijuutta sekä yhdenvertaisuutta koskevia teemoja sekä palvelujen että työyhteisöjen näkökulmasta. Sosiaalialan YAMK-tutkintojen tutkintovastaava Niina Pietilä totesikin tervetulosanoissaan, että toivoo jokaisen osallistujan löytävän seminaarista mukaansa uusia ideoita, ajatuksia ja poimintoja, joita voi käyttää tulevaisuudessa apunaan alan jatkuvasti muuttuvassa ja epävakaassa ympäristössä. Koulutuksella kohti antirasistisia toimintamalleja varhaiskasvatuksessa Sosiaalialalla pyritään sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistämiseen niin negatiivista syrjintää vastustamalla kuin erilaisuutta ja monimuotoisuutta tunnistamalla. Antirasistinen pedagogiikka on kirjattu sekä varhaiskasvatuksen että esi- ja perusopetuksen asiakirjoihin. Näin ollen sen tulisi olla toimintaa ja käytänteitä ohjaava asiakirja sekä kokonaisvaltainen ajattelutapa, joka vahvistaa yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa sekä osallisuutta. Antirasistisen pedagogiikan toteutumista ja siihen liittyvän koulutuksen vaikutuksia varhaiskasvatuksessa kuultiin ensimmäisessä, sosionomi YAMK -opiskelija Veera Luukkosen opinnäytetyön esittelyssä. Osana Helsingin kaupunkistrategiaa Maahanmuuttajien kasvatuksen ja koulutuksen kehittämissuunnitelma (Make) pyrkii varmistamaan kasvatuksen ja koulutuksen toimialojen henkilöstön osaamista. Yhtenä toimintona henkilökunnalle on järjestetty työpajoja aiheen tiimoilta. Luukkosen mukaan työpajoihin osallistuneet yksiköt korostavat työssään laajemmin antirasistisia työtapoja ja niissä tahtotila on kehittää edelleen antirasistista toimintaa. Kolikolla on kuitenkin kääntöpuolensa ja opinnäytetyöprosessissa heräsi myös kysymys siitä, onko antirasistinen toiminta niin sanotusi päälle liimattua ja voiko se näin ollen luoda itsessään toiseutta aidon moninaisuuden sijaan. Lehtori Katriina Rantala-Nenonen osallisti yleisöä kysymällä työpaikoilta kokemuksia erilaisista tavoista ja toimintamalleista huomioida kulttuurista moninaisuutta. Tähän ei kuitenkaan tullut vastauksia, vaikka ilmapiiri olikin selvästi pohdiskeleva. Voidaanko tästä päätellä, ettei asiaa kaikesta ajankohtaisesta yhteiskunnallisesta keskustelusta huolimatta huomioida riittävästi sosiaali- ja terveysalan toimintaympäristöissä? Syrjäytyminen on ongelma, johon ei ole suoraviivaisia ratkaisuja Osallisuuden vastakohtana voidaan pitää osattomuutta ja syrjäytymistä, jonka ytimessä on usein turvattomuus, tyhjyys, tekemättömyys sekä sosiaalisten suhteiden kuten ystävien puute. Hyvinvointia ja osallisuutta vahvistavasta vertaismentoroinnista kertoi sosionomi YAMK -opiskelija Joni Liikala, joka toimii kehityspäällikkönä Helsingin NMKY:ssä. Hänelle nuorten syrjäytyminen on valitettavan tuttu ilmiö – hän kuvaa kyseessä olevan sekä laaja yhteiskunnallinen että taloudellinen ongelma, johon liittyy usein ylisukupolvista huono-osaisuutta, yksinäisyyttä sekä ongelmien kasautumista. Liikalan mukaan jopa 10–20 % nuorista on syrjässä. Ongelman ratkaisua hankaloittaa se, etteivät nuorten tarpeet ja nuorille suunnatut palvelut kohtaa. Helsingin NMKY on toteuttanut vuosina 2018–2021 Kiintopiste-kehittämishanketta, joka on STEA:n rahoittaman Arvokas-avustusohjelman osahanke. Kiintopisteen ajatuksena on kehittää ja tarjota uudenlainen kokonaisvaltainen, asiakaslähtöinen ja ketterä palvelu, joka tuottaa pitkä- ja oikea-aikaista tukea. Yksi hankkeen myötä kehitetty palvelu on vertaismentoroinnin toimintamalli, joka tarjoaa tukea moniulotteisesti vaikeassa elämäntilanteessa oleville nuorille. Mentorointi oli NEET-nuorten keskuudessa koettu toimivaksi ja voimavaroja lisääväksi menetelmäksi, mikä selittyy erityisesti sillä, että nuorten kokema hyvinvointi kulminoituu sosiaalisiin suhteisiin. Vertaismentorit tukevat nuoria mm. vuorovaikutustaidoissa, sosiaalisten kontaktien luomisessa sekä palveluiden hakemisessa ja saamisessa. Nuoret kokivat merkityksellisinä suhteen luotettavuuden, kiireettömyyden, rehellisyyden ja auktoriteetittomuuden. Hankkeelle on haettu jatkorahoitusta, mutta toimintamallin vakiinnuttaminen vaatisi laajempaa tutkimusta sekä tuloksia, jotka osoittaisivat toiminnan kannattavuuden. Vaikka nuorten syrjäytymistä onkin yritetty ehkäistä monin tavoin, liian harvoin nuorilta itseltään kysytään, millaista tukea he toivoisivat. Mikäli toimivia tapoja löydetään, on kohtuutonta, että niiden tarjoaminen tyssää rahoituksen puuttumiseen. Kehittäjäkumppanuutta rakentamassa Työntekijöiden näkökulmaa ja kokemuksia työhön ja työkäytänteisiin selvitettiin useassa opinnäytetyössä. Työhön liittyvät käytänteet ja niiden toteuttamiseen vaikuttavat tekijät olivat selvästi yhteydessä muun muassa työn kuormittavuuteen, kiireeseen ja tiedonkulun haasteisiin. Tiina Luukkainen (sairaanhoitaja YAMK -opiskelija) toi opinnäytetyönsä esittelyssä esiin kokemuksia moniammatillisesta tiimioppimisesta kotihoidossa. Opinnäytetyön yhteistyökumppanina toimii ESR:n (Euroopan sosiaalirahasto) osarahoittama, Metropolian toteuttama Hyvissä handuissa himassa -hanke, jonka tavoitteena on rakentaa työelämän ja oppilaitosten välille kehittäjäkumppanuutta sekä lisätä kotihoidossa työskentelyn kiinnostavuutta. Luukkanen selvitti opinnäytetyössään opiskelijoiden kokemuksia hankkeen mukaisista moniammatillisista tiimiharjoitteluista sekä harjoitteluihin sisältyvistä konsultatiivisista työpajoista. Tulokset osoittivat, että moniammatillisten tiimien vahvuutena koettiin toisten ammattilaisten sekä oman työn merkityksen ja roolin tunnistaminen palvelukokonaisuudessa. Haasteina pidettiin kiirettä ja käytännön järjestelyiden epäselvyyttä, joita pääasiassa aiheuttivat ongelmat tiedonkulussa. Yksi työhyvinvointia edistävistä tekijöistä on sujuva tiedonkulku organisaatiossa, joten siihen tulisi panostaa siinä missä oikeudenmukaiseen johtamiseen ja mahdollisuuksiin vaikuttaa omaan työhön, mikäli halutaan kirkastaa organisaation työnantajakuvaa työntekijöiden ja erityisesti työnhakijoiden silmissä. Pitovoima hävinnyt varhaiskasvatuksesta Sosionomi YAMK-opiskelija Mona Laineen opinnäytetyö käsitteli valmentavaa johtamista kunnallisessa varhaiskasvatuksessa. Laine toi esiin alalla vallitsevan työntekijävajeen ja pitovoiman lisäämisen merkityksellisyyden. Tässä myös johtamisen merkitys on suuri. Valmentavan johtamisen hyviksi käytännöiksi nousevat mm. johtajan kuuntelutaito, reiluus ja arvostus työntekijöitä kohtaan sekä ajan mahdollistaminen vuorovaikutukselle ja keskustelulle. Merkityksellisinä ja tärkeinä asioina tuodaan esiin myös strategiakeskeisyys sekä työntekijöiden mahdollisuus osallistua päätöksentekoon. Myös uuden tietojärjestelmän käyttöönotto voi tuoda työyhteisöön monitasoisia haasteita. Sairaanhoitaja YAMK -opiskelija Mari Alénin opinnäytetyön tulosten mukaan niin työyhteisön kuin myös yksittäisen työntekijän näkökulmasta työhyvinvointia edistää laadukas koulutus uuden tietojärjestelmän käyttöönotossa. Alén esitti ratkaisuehdotuksena esitutkimusta, jossa kartoitetaan järjestelmämuutoksen tausta ja luodaan tavoitteet sekä visio. Tämä edellyttää projektisuunnitelmaa ja käyttöönottoprosessin hyvää johtamista. Henkilöstö koulutetaan ja otetaan mukaan, kun järjestelmää ja toimintatapoja edelleen kehitetään. Myös käyttöönottovaiheessa henkilöstö saa tukea. Tietojärjestelmän ylläpitoon ja kehittämiseen liittyy prosessin arvioiminen ja jatkuva kehittäminen, jossa henkilöstö on mukana. Osallisuuden kokemuksen myötä henkilöstö mahdollisesti myös sitoutuu prosessiin syvemmin. Yhdenvertaisuutta sosiaali- ja terveysalalla edistävät tasavertainen perehdyttäminen uusiin käytänteisiin sekä toimintatapoihin. Oleellista on työntekijöiden mukaan ottaminen työn kehittämiseen ja erilaisiin päätöksentekoprosesseihin. Työntekijöiden käytännön kokemus ja ammattitaito tuo kehittämiseen näkökulmaa, jossa myös asiakkaiden ääni nostetaan usein parhaiten esiin. Korostunut tehokkuus- ja tuloksellisuusajattelu myös sosiaali- ja terveysalalla aiheuttaa jatkuvaa kiirettä ja heikentää työn laatua. Resurssien puute voi vähentää mahdollisuutta perehtyä kunnolla asiakkaan tilanteeseen, millä on vaikutuksia myös asiakkaan osallisuuden kokemiseen, horjuttaen samalla työntekijöiden hyvinvointia. Viime kädessä työyhteisön hyvinvointi näkyykin aina myös asiakkaan hyvinvointina. Seminaari toteutettiin 11.11.2021 Metropolian Myllypuron kampuksella. Osallistuminen oli mahdollista myös etäyhteydellä – ilmoittautuneita kertyi reilu toistasataa. Suullisten opinnäytetyöesittelyiden lisäksi seminaarin osallistujat pääsivät paikan päällä tutustumaan opiskelijoiden tekemiin posteriesityksiin omista opinnäytetöistään. Kirjoittajat Sosionomi (YAMK) -opiskelijat: Joanna Hyle, Vanessa Kivistö, Miia Mehto ja Heli Niemi Lähteet Alén, Mari 2021. Uuden tietojärjestelmän onnistuneen käyttöönoton periaatteet: tutkimuksellinen kehittämistyö digitaalisessa terveyspalveluyksikössä Liikala, Joni 2021. Vertaismentorointi NEET-nuorten hyvinvointia vahvistamassa: Kiintopiste-hanke syrjäytymistä vähentämässä Uudistuva sosiaali- ja terveysala-seminaari 2021. Osallisuus ja yhdenvertaisuus hyvinvointia vahvistamassa Ylemmät AMK-tutkinnot Metropoliassa
Lastensuojelun koulutushaasteeseen on vastattu
Lastensuojelun osaamisesta virisi jälleen keskustelua, kun Lapsen oikeuksien päivänä 20.11.2016 valtiovalta esitti anteeksipyynnön lastenkodeissa, koulukodeissa ja sijaisperheissä kaltoinkohdelluiksi v.1937-1983 aikana joutuneille lapsille ja nuorille. Lastensuojelussa työskentelevillä on lasten, nuorten ja perheiden tarpeisiin soveltuvaa erilaista sosiaali- ja terveydenhuollon osaamista. Lastensuojelussa työskentelee myös kasvatusalan, nuorisotyön ja yhteisöllisen työn osaajia. Tutkintokoulutus toteutuu joko ammattikorkeakouluissa tai yliopistoissa. Lastensuojelutyö on vaativaa ja edellyttää suoritetun korkeakoulututkinnon tuottaman osaamisen lisäksi erityisosaamista ja asiakastyön työkokemusta. Erityisosaaminen hankitaan nykyisin maksullisena täydennys- tai erikoistumiskoulutuksena. Tällaisen koulutuksen maksaa useimmiten kokonaan työntekijä itse, myös työnantaja voi osallistua kustannuksiin. Nykyinen lainsäädäntö ei (vieläkään) edellytä erikoistumista lastensuojelutyöhön, jolloin erikoistumiskoulutuksen järjestämisestä ja kustannusten kattamisesta olisi säädökset. Lastensuojelu on tehtävä, jossa tulisi edellyttää erityisosaamista. Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkosto on vastannut lastensuojelun ammattitaitovaateisiin aloittamalla lastensuojelutyön erikoistumiskoulutuksen ensi vuonna ammattikorkeakoulujen välisenä yhteistyönä. Samoin lastensuojelun erikoisosaamiseen haasteeseen on vastannut ylipistosektori, jossa on myös käynnistynyt tänä syksynä erikoistumiskoulutukset. Valitettavasti nämä tarjottavat erikoistumiskoulutukset ovat maksullisia koulutuksia. Koulutusten maksullisuus perustuu yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uutta erikoistumiskoulutusta koskeviin säädösmuutoksiin. Molempien korkeakoulusektoreiden tuottamaa osaamista tarvitaan kentällä jatkossakin. Ammattikorkeakoulujen ylemmistä tutkinnoista valmistuneet ovat kolme ja puolivuotisen ammatillisen korkeakoulututkinnon jälkeen tehneet alalla työtä vähintään 3 vuotta ennen ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittamista. Useimmilla on tätäkin pidempi asiakastyön kokemus. Ammattikorkeakouluissa edellytetään myös ylemmässä korkeakoulututkinnossa kouluttavilta opettajilta tutkijakoulutuksen lisäksi vähintään kolmen vuoden työkokemusta alaltaan. Kiistely siitä kummasta tutkinnosta, yliopiston vai ammattikorkeakoulun ylemmästä tutkinnosta, tulee pätevämpiä alan työntekijöitä, tuntuu lastensuojelulasten näkökulmasta toisarvoiselta, koska keskeistä on lain mukaan turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun. Katse kannattaisi siirtää tutkimusmielessä esimerkiksi pohjoismaisiin kumppaneihimme, joilta voisi oppia jotakin. Tutkimusrahoitusta pohjoismaiseen lastensuojelutyön vertailuun kaivattaisiin. Osaamisen kartoittaminen ainoastaan suomalaisessa kontekstissa ei ole riittävää. Pirjo Näkki, sosiaalialan yliopettaja, Diakonia-ammattikorkeakoulu Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkoston työvaliokunnan jäsen
Maisteritason sosiaalialan osaajia Metropoliasta
Keitä nämä sosiaalialan ylemmän AMK-tutkinnon opiskelijat ovat? Millainen työ- ja opintoura heillä on jo takanaan? Mihin he suuntaavat jatkaessaan ylemmän korkeakoulututkinnon opiskelua? Millaista heitä on ollut opettaa? Ja mitä he opiskelevat? Kuvassa v.2014-2015 opiskelijaryhmä keskustelee vaikuttavuudesta ja sen osoittamisesta oppimistehtäväanalyysin pohjalta. Sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opiskelijat meillä Metropoliassa ovat suorittaneet yleisimmin alemman korkeakoulututkinnon ammattikorkeakoulussa - tavallisimmin sosionomi AMK-tutkinnon, mutta yhä useammin ryhmässämme on opiskelemassa geronomi AMK-tutkinnosta valmistuneita. Sirppa Kinoksen (2015) valtakunnallisen kyselyn mukaan opintonsa aloittavilla on keskimäärin yli 7 vuoden työkokemus ennen ylemmän AMK-tutkinnon aloittamista. Näin on myös meillä Metropoliassa: osa jatkaa opintojaan heti kun 3 vuotta työkokemusta tulee täyteen, ja osalla on monipuolinen ja pitkä ammattiura jo takanaan erilaisissa sosiaalialan tehtävissä, useimmiten lasten, nuorten ja perheiden palveluissa, mutta jokaisessa opiskelijaryhmässämme on myös kuntoutuksen, vammaispalvelujen, vanhustyön tai aikuissosiaalityön tehtävissä toimivia -ammattinimikekirjoa löytyy. Erilaisia työtehtävien nimikkeitä kuvataan tutkintomme sivuilta löytyvästä esitteestä. Ryhmässä on eri-ikäisiä ja monenlaisissa työtehtävissä toimineita, niinpä opiskelijoillamme on mistä jakaa osaamistaan toisille - ja myös meille opettajille. … Rikkaus on myös sosiaalialan moninaisuus, joka on näkynyt myös opiskeluryhmämme monimuotoisuudessa. Ryhmässämme on osaamista eri sosiaalialan kentiltä ja opintojen parhainta antia ovat olleet lähiopetuspäivillä käydyt keskustelut niin tunneilla kuin käytävilläkin. Tavoite laajemman ymmärryksen saavuttamisesta on toteutunut, tosin se vaatii jatkuvaa ylläpitoa, kiinnostusta ja innostusta ympäristöstä ja yhteiskunnasta, opintojen päätyttyäkin. (Satu Hannolan koko opiskelijatarinaan voit tutustua tutkintomme esittelysivuilta -klikkaa tästä) Noin 40 % oli Kinoksen tulosten mukaan työskennellyt vastuuasemassa ja esimiestehtävissä jo AMK-tutkinnon pohjalta - ja ainakin meillä Metropoliassa jo AMK-tutkinto sisältää myös paitsi työyhteisö- ja tiimitaitoja, myös johtamisopintoja, mikä antaa tietenkin perusvalmiuksia vastuutehtäviin. Ylempi AMK-opintonsa aloittaneet ovat hyvin vahvasti kiinnittyneet sosiaalialan työtehtävissä jatkamiseen. Kinoksen kysely vahvistaa tietoa, jonka mukaan sosiaalityöhön ja sosiaalialan eri asiakastyön tehtäviin suuntaavan ylempi AMK-tutkinnon suorittaneilla on vahva sosiaalialan sisältöosaaminen ja pitkä käytännön työkokemus. Vaikka juuri voimaan tullut ammattihenkilölaki ei vieläkään tunnista heitä sosiaalityön maisteritason osaajina, heillä on sosiaalityön nykytehtävissä tarvittava osaaminen. Ammattikorkeakoulun opintopolulta valmistuneilla on motivoituneisuus jatkaa työtään nimenomaan sosiaalialan erilaisissa asiakastyön ja sen johtamisen tehtävissä. Tämä on suuri voimavara erityisesti ajatellen kuntien työtehtäviä, joissa työntekijöiden vaihtuvuus on suurta. Tämän ovat myös työnantajat tunnistaneet ja rekrytoivatkin entistä enemmän ammattikorkeakoulujen maisteritason sosiaalialan osaajia. Ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneet sijoittuvat hyvin osaamistaan vastaaviin tehtäviin erilaisiin organisaatioihin kuntiin, järjestöihin, valtiolle ja yrityksiin. Tässä kuvassa koulukuraattori Katariina Mäki-Kokkila esittelee oman master-opinnäytetyönsä tuloksia 2.12.2015 Uudistuva sosiaali- ja terveysala seminaarissamme, jonka järjestämme vuosittain sote-alan ylempi AMK-tutkintojen kanssa yhdessä. Toisessa kuvassa perhekuntoutuskeskuksen johtaja Teemu Tuominen vetää sote-palvelujen digitalisaatiota käsitelleen paneelin keskustelua 2.12.2015 seminaarissa (ja tässä linkki seminaarin tallenteeseen). Olen opettanut nyt yli viisi vuotta Metropolian sosiaalialan ylemmän AMK-tutkinnon opiskelijoita. Opettajana koen oppivani koko ajan opiskelijoiltamme: esimerkiksi eilen meillä oli suullinen ryhmätentti, joka kyllä osoitti miten analyyttisesti, laaja-alaisesti ja kriittisesti opiskelijat pystyivät tarkastelemaan perhe- sekä lapsuuden ja nuoruuden ajankohtaisen tutkimuksen tuloksia kytkeytyneenä käytännön todellisuuteen - ihan mahtavia keskusteluja. Mitä sitten opiskelijamme opiskelevat ja millaista osaamista heille karttuu opintojen aikana? Lisätietoa tästä löydät mm. opiskelijoiden tarinoista sekä tutkinnon opetussuunnitelmasta (erillinen pdf-asiakirja tutkinnon nettisivulla) -siinä on myös taustoitettu sitä millaiseen toimintaympäristöön koulutamme sosiaalialan maisteritason osaajia. Linkki tässä sosiaalialan ylempi AMK-tutkinnon nettisivuille. Sieltä kannattaa katsoa myös millaista osaamista ylempi AMK- kouluttajatiimillämme on eri tieteenaloilta ja työelämästä. Jos kiinnostuit opiskelusta Metropoliassa, nyt on aika hakea opiskelemaan - hakuaika päättyy 6.4.2016 klo 15. Toimimme aktiivisesti yhteistyössä Metropolia Master´s -tutkintojen kanssa -tästä sivustollemme. Ja kuten huomaat, kirjoitamme aktiivisesti myös omaa Uudistuva sosiaalialan osaaminen -blogia. Sirkka Rousu, yliopettaja, tutkintovastaava. Lisätietoa minun osaamistani löydät myös omilta nettisivuiltani sirkkarousu.fi.
Hyvinvointipalveluilla tukea yläkouluikäisten nuorten perheille Kirkkonummella
Suomalaisessa yhteiskunnassa keskustelua herättäneet aiheet, kuten perheiden pahoinvointi, murrosikäisten nuorten kasvun haasteet, nuoruusikäisten huostaanottojen lisääntyminen, nuorten syrjäytyminen, palveluiden vaikuttavuuden lisääminen ennaltaehkäisevillä tukimuodoilla ennemminkin kuin hintavilla korjaavilla palveluilla sekä viranomaisyhteistyön haasteet loivat taustaa Kirkkonummella 2013 käynnistetylle kehittämisyhteistyölle. Kehittämistyön kohdentaminen juuri nuoruusikäisiin ja heidän vanhempiinsa perustui kunnan hyvinvointipalveluiden toimijoiden työstä karttuneisiin kokemuksiin yläkouluikäisten nuorten ja heidän vanhempiensa tuen tarpeista. Kunnan hyvinvointipalveluiden toimijoiden kesken viranomaisyhteistyötä haluttiin lähteä kehittämään yläkouluikäisten nuorten ja heidän perheidensä hyvinvoinnin edistämiseksi, sillä kyseiselle kohderyhmälle suunnattujen palvelumuotojen katsottiin olevan vähissä. Kehittämistyöhön osallistuneita hyvinvointipalveluiden toimijoita olivat muun muassa nuoriso-ohjaajat kunnasta ja seurakunnasta, vapaa-aikapalveluiden suunnittelija, perheohjaajat, lastensuojelun sosiaalityöntekijät, Nuorten hyvinvointiaseman työntekijät, kouluterveydenhoitajat sekä koulupsykologit ja -kuraattorit. Itse toimin koulukuraattorina Kirkkonummella ja kehittämisyhteistyö liittyi kiinteästi sosionomi (ylempi amk) -opinnäytetyöhöni. Osallisuuden vahvistaminen keinona hyvinvoinnin edistämisessä Kirkkonummen hyvinvointipalveluissa nuorten ja heidän vanhempiensa parissa toimivien työntekijöiden yhteinen näkemys oli, että palveluiden ja toimintamuotojen täytyy toimia aiempaa kohtaavammin ja asiakaslähtöisemmin. Käytännön työn ja asiakkaiden tarpeiden kautta nähtiin hyvinvointiteorioiden kanssa yhtäläisesti, että yksilön hyvinvoinnin on mahdollista lisääntyä osallisuuden kokemusten vahvistumisen myötä. Hyvinvointiteoreetikot Len Doyal ja Ian Gough (1991) ovat muun muassa hyvinvoinnin tarveteoriassaan esittäneet, että ihmisen hyvinvoinnin kehittymisen perimmäisinä kriteereinä ovat ”edellytykset osallistua yhteisön elämänmuotoon” ja ”vuorovaikutus”. Heidän teoriansa mukaan ihmisen hyvinvointi koostuu perustarpeista ja välittävistä tarpeista sekä yhteiskunnallisista edellytyksistä tarpeiden tyydytykselle kulttuurista riippuvilla tavoilla. Kyseisen teorian mukaan tarpeentyydytyksen ollessa optimaalinen, universaalina päämääränä on ihmisen osallistuminen ja vapautuminen. (Kajanoja 2005: 93-98.) Kirkkonummen toimijoiden yhteisellä kehittämistyöllä pyrittiin siis löytämään keinoja kohderyhmän osallisuuden vahvistamiseksi. Osallisuuden vahvistamisena voidaan pitää kaikkea sitä, mikä lisää yksilön kokemuksia yhteenkuuluvuudesta johonkin yhteisöön. Sen elementtejä ovat kuulluksi tuleminen, tasavertaisuus ja luottamus. Yhteisö, johon kuulutaan voi olla laajemmin katsottuna koko yhteiskunta, kunta ja asuinalue tai suppeammin nähtynä perhe, luokka- ja kouluyhteisö. (Rouvinen-Wilenius – Aalto-Kallio – Koskinen-Ollonqvist – Nikula 2011: 50.) Kirkkonummella lähdettiinkin siten liikkeelle ajatuksesta, että osallisuuden vahvistaminen voi olla monenlaista nuorille ja vanhemmille suunnattua toiminnan ja rakenteiden suunnitteluun tähtäävää kehittämistä ja jakaantua Kohosen ja Tialan (2002:5) määritelmän mukaisesti tieto-, suunnittelu-, toiminta- ja päätös -osallisuuden muotoihin, joista esimerkkeinä ovat: erilaiset vanhempaintilaisuudet, internet -sivut ja -kyselyt, palveluohjaukseen panostaminen, toimintojen suunnitteleminen yhdessä kohderyhmän kanssa, vertaisryhmätoiminta, vapaa-ajan vieton ja harrastustoiminnan muodot, oppilaskunnat ja vanhempainyhdistykset osallistuvat päätöksentekoon yhteisistä toimintamuodoista. Uusia asiakaslähtöisiä toimintamuotoja viranomaisyhteistyöhön Toimijoiden kehittämisyhteistyöryhmä nimettiin KINUVA (Kirkkonummen nuoret ja vanhemmat)-verkostoksi, joka ehti opinnäytetyöni työstämisen aikana kokoontua yhteensä 11 kertaa. Kokoontumiset sisälsivät yhteistä keskustelua, pohdintaa ja suunnittelua, joilla pyrittiin luomaan uusia ja erilaisia nuorille ja heidän vanhemmilleen suunnattuja toimintamuotoja. Kyseiset kokoontumiset olivat myös tiedonjakamisen foorumeita, joissa hyvinvointipalveluiden toimijoilla oli mahdollista tiedottaa toisilleen kohderyhmän kannalta tärkeistä tapahtumista ja toiminnoista kunnan sisällä. Palveluohjausta haluttiin KINUVA-verkostossa kattavamminkin kehittää. Tähän pyrittiin hyvinvointipalveluiden yhteisen vuosikello -työvälineen suunnittelemisella. Vuosikelloon kukin toimijataho merkitsisi tilaisuuksia, tapahtumia ja toimintoja, joita kunnassa yläkouluikäisille ja heidän vanhemmilleen olisi tarjolla ja joiden olisi palveluohjauksellisessa mielessä hyödyllistä olla muidenkin toimijoiden tiedossa. Kyseisen työvälineen kehittäminen on yhä kesken, sillä sen teknisessä toteutuksessa tuli esiin haasteita, joiden johdosta vuosikello ei olisi ollut sähköisesti kaikkien toimijoiden käytettävissä. KINUVA-verkoston toimijoiden keskuudessa nimenomaan vanhempien vaikutus nuorten elämään tiedostettiin ja tämän vuoksi verkoston yhteistyöllä erityisesti nuorten ja vanhempien vuorovaikutuksen toimimiseen haluttiin varhaisella tuella panostaa. Koettiin, että kuulluksi tuleminen on tärkeää osallisuuden vahvistumisen kokemusten kannalta, ja juuri näin ollen perheiden vuorovaikutukseen on hyvä yrittää vaikuttaa. Tähän perustuen yhteiseen kehittämistyöhön sisältyivät myös kaksi nuorten vanhemmille suunnattua vuorovaikutuksellista tilaisuutta. ”Vanhempainryhmäytys” järjestettiin kunnan yhden yläkoulun 7. luokkalaisten vanhemmille marraskuussa 2013. Lokakuussa 2014 järjestettiin yhteistyössä EHYT Ry:n kanssa ”Lauantaifoorumi” kaikille Kirkkonummen alueen yläkoululaisten vanhemmille. Eri toimialojen työntekijät yhdistivät voimansa ja toteuttivat kyseiset tilaisuudet yhteistyöllä, vaikka kaikki eivät lähtökohtaisesti perustyössään toimikaan yläkouluikäisten nuorten vanhempien parissa. Kokemukset tilaisuuksista olivat positiivisia ja niissä havaittiin, että vanhemmat kaipaavat vertaiskeskusteluja sekä lisää tietoa murrosikään liittyvästä elämänvaiheesta. Yhteistoiminta vaatii aikaa. Yläkouluikäisten vanhemmille tukea kasvatustyöhön. Yhteisen kehittämisen prosessi eteni hitaasti. Monia alkuvaiheessa suunniteltuja toimintoja jouduttiin lykkäämään eteenpäin ja monia ei ole vielä saatu toteutettua. Tämä liittyi mitä ilmeisimmin siihen, että eri toimijoiden oli päästävä ”samalle kartalle” eli saatava yhteinen ymmärrys kehittämistyön etenemiseksi. Oli keskusteltava kunkin toimijan ja eri hallinnonaloilla työskentelevien näkemyksistä osallisuuteen, osallisuuden vahvistamiseen tähtäävästä toiminnasta ja kohderyhmän tarpeista. Tästä esimerkkinä seuraavat KINUVA -kokoontumisissa yhteisen keskustelun pohjalta muodostetut näkemykset nuorten tuen tarpeista: - Keskustelukumppanuuden tärkeys: nuoren lähellä olevan yhdenkin aikuisen merkitys on tärkeä myös tulevia ihmissuhteita silmällä pitäen. - Perheen sisäisen vuorovaikutuksen toimivuus ja siihen vaikuttaminen: vanhemmille puhumiseen motivoiminen, vaikka työntekijän tuella. - Nuoret tarvitsisivat harrastuksia, jotka eivät maksa liikaa: harrastukset synnyttävät yhteisöjä, joihin voi kuulua. - Nuoret voisivat hyötyä myös toiminnasta, joka tapahtuu pienemmissä ryhmissä: tällaisissa ryhmissä sosiaalisia taitoja voi turvallisesti harjoitella. KINUVA -yhteiskehittäminen opetti paljon toisten toimijoiden ja eri hallinnonaloilla toimivien työskentelystä. Tapahtui Engeströmin (2004: 13) määrittelemää ekspansiivista oppimista ja kohteen laajenemista. Eri toimijat ryhtyivät näkemään työtehtävänsä laajemmin, raja-aitoja ylitettiin ja asioita ryhdyttiin tekemään uudella tavalla. KINUVA-verkoston kokoontumiset mahdollistivat eri toimialoilla työskentelevien tiiviimmän yhteistyön, joka on ollut hyvin hyödyllistä ja ennakoivaa, kun otetaan huomioon 1.8.2014 voimaan tullut uusi Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013) ja 1.4.2015 voimaan astunut uusi Sosiaalihuoltolaki (1301/2014). Molemmat lait tähtäävät aiempaa enemmän ennaltaehkäisevyyteen ja hallintokuntarajat ylittävään yhteistyöhön hyvinvointipalveluissa. Edellisessä luvussa kuvattujen vanhempaintilaisuuksien järjestämisen avulla opittiin tekemään uudenlaista yhteistyötä. Niiden myötä ymmärrettiin, että yläkouluikäisten nuorten vanhemmat tarvitsisivat paljon lisää tukea kasvatustyöhönsä. Vanhemmat tarvitsevat mahdollisuuksia vertaiskeskusteluihin ja palveluita, joissa voidaan työskennellä perheterapeuttisella työotteella. Tämänlaisia palveluita ei monissa kunnissa ole tarpeeksi tarjolla. Mikäli hyvinvointipalveluiden varhainen tuki tämän osa-alueen kannalta olisi kattavaa, olisi mielenkiintoista nähdä, mitä tapahtuisi nuoruusikäisten huostaanottoluvuille ja nuorten syrjäytymiskehitykselle tulevaisuudessa. Tähän kohtaan panostaminen kunnissa olisi investointi, joka kääntäisi sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden painopistettä korjaavista palveluista varhaisen tuen palveluiden suuntaan eli säästäisi kustannuksia. Katariina Mäki-Kokkila, sosionomi (ylempi AMK) Artikkeli perustuu sosionomi ylempi AMK-tutkinnon opinnäytetyöhön 2015, Metropolia ammattikorkeakoulu. Lähteet Engeström, Yrjö. 2004. Ekspansiivinen oppiminen ja yhteiskehittely työssä. Tampere: Vastapaino. Kajanoja, Jouko 2005. Hyvinvointi ja hyvinvointivaltio – Len Doyalin ja Ian Goughin hyvinvointiteoria. Teoksessa: Saari, Juho (toim.) 2010. Hyvinvointivaltio. Suomen mallia analysoimassa. Helsinki: Gaudeamus. Koskinen-Ollonqvist, Pirjo - Rouvinen-Wilenius, Päivi - Aalto-kallio, Mervi 2009. Osallisuus terveystekijänä. Promo 60: 5/2009, Terveyden edistämisen lehti. 30-31. Verkko-julkaisu. Kohonen, Kirsi & Tiala, Toni (toim.) 2002. Kuntalaiset ja hyvä osallisuus. Lupaavia käytäntöjä kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien edistämiseksi. Sisä-asianministeriö. Helsinki: Suomen Kuntaliitto. Mäki-Kokkila Katariina 2015. KINUVA-verkosto: Nuoruusikä ja hyvinvointipalveluiden tuki Kirkkonummella. Sosionomi (ylempi AMK). Metropolia ammattikorkeakoulu. Julkaisu saatavana Theseus.fi -sivustolta. Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013). Finlex. Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Verkkodokumentti. Sosiaalihuoltolaki (1301/2014). Finlex. Sosiaalihuoltolaki. Verkkodokumentti.
Riittääkö pelkkä rakkaus kiintymyssuhteen rakentamiseen sijaisvanhemman ja sijoitetun lapsen välillä?
Terhi Tukian sosiaalialan ylempi AMK-opinnäytetyöhön perustuva artikkeli. “……Kati yritti potkia ja lyödä, mutta Jane sai pidetyksi hänet tiukasti otteessaan. Kati ei myöskään onnistunut potkia äitiään. Seuraavaksi hän yritti puskea Janea päällään ja raapia hänen käsivarsiaan. Jane piti hänet edelleen tiukasti otteessaan, ja he molemmat makasivat märässä maassa. Jane oli iloinen, ettei heidän allaan tai Katin käsien ulottuvilla ollut kiviä. ”Olet turvassa kultaseni. Olen vihainen siitä, että heitit minua kivillä, mutta minä todella rakastan sinua. Pitelen sinua niin kauan kuin sitä tarvitset”, Jane sanoi rauhallisesti. ”Sinä vihaat minua!”, Kati aloitti taas. Hänen äänessään ja liikkeissään ei kuitenkaan enää ollut samaa voimaa…” Lapsen menneisyys ja tulevaisuus kulkevat käsi kädessä Amerikkalainen psykologi, Daniel A. Hughes kertoo kirjassaan Tie traumasta tervehtymiseen koskettavan todentuntuisesti pienen tytön elämänpolkua: hänen vaikeita lähtökohtia, huostaanottoa ja perhesijoitusten toistuvia katkeamisia. Kirjassa kuvataan myös avoimesti sijaisäidin ja kokeneen terapeutin yhteistyöskentelyä lapsen auttamiseksi. Ote Hughesin teoksesta on sydäntä riipaisevaa luettavaa pahoin traumatisoituneen Kati-tytön elämästä. Katkenneet sijoitukset ovat jättäneet vahvasti jälkensä Katin kasvuun ja kehitykseen. Sijoituksia on kertynyt, koska kirjan kohdemaassa Yhdysvalloissa on käytäntönä, että lapselle etsitään pysyvä paikka adoptioperheestä, silloin kun on selvää ettei lapsi palaa syntymävanhempien luo. Toisin kuin Suomen lainsäädännössä lapsi pyritään sijoittamaan ensisijaisesti pitkäaikaiseen sijaisperheeseen, adoptioon päätyminen on meillä sen sijaan hyvin harvinaista. 8-vuotiaan Katin elämä voisi olla pala kenen tahansa sijaisperheen tavallista arkea. Katin sijaisperhe onkin ottanut hyvin haastavan ja erityisen tehtävän vastaan ryhtyessään sijaisvanhemmiksi tytölle. Mutta mikä saa tavalliset vanhemmat ottamaan uuden perheenjäsenen tiimiinsä, tietämättä ja tuntematta lasta ja lapsen taustoja etukäteen? Kuinka kiintyä vieraaseen lapseen ja riittääkö siihen pelkkä rakkaus? Entä onko tunneyhteyden syntyminen sijaisvanhemman ja lapsen välillä helppoa ja itsestään selvää? Sijoitetulla lapsella on raskas taakka: hän kantaa mukanaan menneisyyttään ja varhaislapsuuden kokemuksia. Lapsi on kokenut vähintään yhden menetyksen ja kiintymyssuhteen katkeamisen joutuessaan vanhemmistaan eroon. Jo tämä kokemus tekee lapsen elämästä poikkeavan. Lapsen sijaisvanhemmat ovat uuden tilanteen edessä, kun lapsi tuo turvattomat ja joskus erittäin patologiset kiintymyssuhdemallinsa uusiin olosuhteisiin. Tämä asettaa myös suuria vaatimuksia sijaisvanhemmille, joiden tehtävänä on tarjota lapselle korjaavia ja korvaavia vuorovaikutuskokemuksia. Lapsen kehityksen kannalta korjaava merkitys voi olla jo pelkästään turvallisilla arkirutiineilla. Myös sijaisvanhemman erityinen kyky jäsentää ja sanoittaa lapsen kokemusmaailmaa sekä siinä koettuja tunteita, auttaa kiintymyksen muodostamisessa. Kiintymyssuhteiden luonteiden ja erityispiirteiden tuntemus onkin erityisen tärkeää kaikille niille, jotka hoitavat sijoitettuja lapsia. Sijaisvanhemmat ovat kuitenkin erityisasemassa kahdestakin eri syystä. Ensiksi, heillä ei ole yleensä alan koulutustaustaa eikä säännöllistä ammatillista työnohjausta. Toiseksi, huostaan otettujen lasten perhesijoituksia pyritään Suomessa nykyisen lastensuojelulain (316/2011 § 50) mukaisesti tuntuvasti nykyisestään lisäämään. Sijaisvanhemmuus onkin sekä yhteiskunnallisesti että yksilön näkökulmasta hyvin merkittävä tehtävä ja ansaitsisi enemmän näkyvyyttä, huomiota ja arvostusta. Vuoden 2013 lastensuojelutilaston mukaan kodin ulkopuolelle oli sijoitettuna 18 022 lasta ja nuorta, joista huostassa oli 10 735 lasta. Tutkimusten mukaan yleisimmin huostaanoton taustalta löytyy lapsen perheessä ilmenevä kaoottinen elämäntyyli, päihde- ja mielenterveysongelmat sekä väkivalta. Huostaan otetut lapset ja nuoret kärsivät useista ongelmista kehityksen eri osa-alueilla. Yksi syy ongelmien taustalla voi olla kiintymyssuhteen häiriö, joka heijastuu myös suhteessa sijaisvanhempiin. Sijaisvanhempien sitoutuminen lapsen sijoitukseen onkin oleellisen tärkeää. Sitoutuminen merkitsee etenemistä lapsen ehdoilla ja hänen edellytystensä mukaan. Lapsen hoitoon sitoutunut sijaisvanhempi uskaltaa myös antaa tilaa lapsen vaikeimmillekin tunteille ja sietää niiden itsessään herättämät avuttomuuden, raivon, häpeän ja sävyttämät vastatunteet. ”…Jane tunsi, miten Katin jännitys alkoi laueta. Hän kohotti kättään ja alkoi pyyhkiä kyyneleitä Katin kasvoilta. ” Voi kulta, sinä suutuit niin kovasti. Olet alkanut oppia olemaan lähellä minua ja teit jotain ilahduttaaksesi minua, mutta siinä ei käynytkään niin. Heitit minua kivellä, mutta onneksi olen ihan kunnossa. Selvittelemme sitä kivenheittoa myöhemmin. ” Kiintymisen kautta kohti turvasatamaa Kiintymyssuhdeteorian ydinajatuksena on, että kiintymyssuhteet voivat kehittyä joko turvallisiksi tai turvattomiksi varhaislapsuuden aikana. Kiintymyssuhteen laadulla on myös merkittävä vaikutus lapsen sosiaaliseen, emotionaaliseen ja kognitiiviseen kehitykseen. Tärkeää on, että lapsella on mahdollisuus muodostaa kiintymyssuhde muutamaan henkilöön, joista yksi on muita vahvempi ja tärkeämpi. Jo lapsen kolmen ensimmäisen ikävuoden aikana kiintymyssuhdemalli ehtii muodostua varsin pysyväksi. Lapsen kiintymyksen kohteen ei tarvitse olla biologinen äiti, eikä edustaa tiettyä sukupuolta. Sen sijaan lapsi tarvitsee jatkuvuutta, saatavilla oloa ja hänen tarpeistaan huolehtimista. Sijaisäiti tai -isä, joka vastaa ensisijaisesti lapsen hoidosta, pystyy yhtä hyvin luomaan turvallisen kiintymyssuhteen edellyttämän tunnesiteen lapseen. On myös hyvä tiedostaa, että lapsella voi olla kiintymyssuhde useisiin henkilöihin, jos nämä ovat lapsen elämässä jatkuvasti läsnä. Kiintymysmallit jaetaan neljään eri luokkaan: turvallinen kiintymys, välttelevä kiintymys, ristiriitainen kiintymys ja kaoottinen kiintymys. Kolme viimemainittua kuvaavat turvatonta kiintymystä. Turvallisesti kiintyneen lapsen sisäistä maailmaa voisi kuvata näin: ”Minä olen rakastettava ja hyvä. Minusta pidetään huolta. Maailma on turvallinen ja hyvä paikka elää.” Lapsiryhmätutkimuksien mukaan kiintymysmallit näyttäytyvät normaaliryhmässä siten, että 60 prosentilla lapsista on turvallinen kiintymyssuhde ja 40 prosentilla turvaton kiintymyssuhde. Sijaisvanhemmuuteen liitetään monesti myös käsite ”terapeuttinen vanhemmuus”, jonka perusajatus on se, että vain lapsen kanssa arkea jakava lähivanhempi voi mahdollistaa lapselle tervehdyttävän ja aidon välittämisen kokemuksen. ”…Kati katsoi nyt Janeen ja näki verta hänen poskessaan, johon kivi oli osunut. ”Siitä valuu verta!” Kati huusi kauhuissaan. ”Sitä valuu verta!” Minä satutin sinua!” ”Se on vain pieni haava, kultaseni. Olen ihan kunnossa”, Jane sanoi ja hymyili. Kati tuijotti haavaa. ”Ei! Älä pidä minua sylissäsi. Ole kiltti, päästä minut pois! Olen paha! Älä rakasta minua!” Kati näytti olevan kauhuissaan. ”Voi, Kati, ethän sinä ole paha! Ja minä rakastan sinua nyt ja aina!” Ei, älä rakasta minua!” Kati oli edelleen ahdistunut. ” Sijaisvanhemmuus – tavallista vai erityistä vanhemmuutta? Sijaisvanhemmuus sisältää paljon piirteitä tavanomaisesta vanhemmuudesta, mutta siinä on myös sijoitetun lapsen mukanaan tuomia tiettyjä erityispiirteitä. Sijaisvanhemmat joutuvat monesti kohtaamaan haasteita lapsen kasvatustehtävässä. Lapsi tarvitsee vahvempaa tukemista ja rajojen asettamista enemmän kuin biologisten vanhempiensa kanssa elävä lapsi Erityisyyttä sijaisvanhemmuuteen tuo myös se, ettei sijaisvanhempi voi päättää sijoitetun lapsen asioista samoin kuin oman lapsensa kohdalla. Sijaisvanhemmilta edellytetään hyviä yhteistyötaitoja, kun lapsen asioista keskustellaan, neuvotellaan ja sovitaan yhdessä sosiaalityöntekijän kanssa. Sijaisvanhemmuus on vaativa tehtävä, sillä lapsen syntymävanhemmat ovat osa lasta ja heidät täytyy huomioida lapsen hoidossa tavallaan ”kaiken aikaa”. Sijaisvanhemman on kyettävä tukemaan sijoitetun lapsen ja hänen vanhempiensa välistä suhdetta ja samanaikaisesti tuettava mahdollisesti myös vanhempia. Epävarmuus lapsen tulevaisuudesta on läsnä perheen arjessa, sillä lapsi saattaa jonain päivänä palata vanhempiensa luokse. Opinnäytetyön tuloksia Opinnäytetyöni sai alkunsa omasta työyhteisöstäni sekä kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrän tasainen kasvu vaikutti myös vahvasti taustalla opinnäytetyöni aiheen syntyyn. Työni kautta kiintymyssuhde kontekstina ja sen tutkiminen on puhutellut minua jo pidemmän aikaa. Opinnäytetyöni tavoitteena oli selvittää sijaisvanhempien kiintymyssuhdekokemuksia sijaisvanhemman ja sijoitetun lapsen välillä sekä kiintymyssuhteeseen vaikuttavia tekijöitä. Tarkastelun kohteena oli myös sijaisvanhempien tuen tarve kiintymyssuhteen rakentamisessa. Opinnäytetyöni edustaa laadullista tutkimusta. Aineisto koostuu kahdeksan sijaisvanhemman kiintymyssuhdekokemuksista ja se on kerätty vertaishaastattelumenetelmää hyödyntäen. Tulosten mukaan sijaisvanhemmilla oli luontainen halu ja tarve muodostaa kiintymyssuhde sijoitettuun lapseen. Sijaisvanhemmat kokivat kiintymisen rakentamisen osittain haasteellisena, mutta tiedostivat sen kuuluvan vahvasti perhesijoitukseen. Mitä suunnitelmallisemmin lapsen sijoitusta ja muuttoa oltiin valmisteltu, sitä luontevampana lapsen asettuminen koettiin sijaisperheessä. Parhaimmillaan lapsi oli saanut jo sijoituksen alkuvaiheessa vanhemmiltaan luvan kiintyä sijaisvanhempiin, mikä vaikutti myönteisesti suhteen rakentamiseen. Sijaisperheen biologisten tai muiden lasten merkitys todettiin myös huomattavana etuna uuden perheenjäsenen sopeutumisessa. Lasten valmiudessa ja halussa lähteä rakentamaan kiintymystä sijaisvanhempaan oli suuria eroja. Toisilla lapsilla oli suuri tarve kokea hyväksyntää ja kiintymystä mahdollisimman nopeassa ajassa ja toiset lapset tarvitsivat siihen paljon enemmän aikaa. Vuorovaikutuksen rakentamisprosessi kesti lapsilla noin yhdestä viiteen vuoteen. Vuorovaikutuksen eheyttäviä kokemuksia lapsen ja vanhemman välillä olivat erityisesti vauva-leikit. Yleensä yhteinen aika ja läsnäolo lapsen kanssa olivat kiintymyksen muodostamisen peruspilareita. Sijaisvanhemman lupa tuulettaa tunteita ja syntymävanhemman lupa kiintymiselle ensiarvoisen tärkeitä Kiintymyssuhteen rakentamiseen liittyi vahvasti myös laaja tunnemaailma. Rakkaus, suojeleminen ja vastuu lapsesta olivat päällimmäisiä tunnekokemuksia sijaisvanhemmilla. Lapsen tunteet olivat yhtä lailla sijaisvanhempien tunteita tai ainakin luonnollisesti heijastuivat sijaisvanhempaan. Etenkin sijoituksen alkuvaiheessa oli tyypillistä, että sijaisvanhemmat kokivat lapsen menettämisen pelkoa ja omaa riittämättömyyden tunnetta vanhemmuuden tehtävässä. Myös syntymävanhemman ja lapsen tunnekuorman vastaanottaminen vei alussa sijaisvanhemman voimavaroja. Lapsen vanhemmilla ja läheisverkostolla oli oma vaikutuksensa kiintymyssuhteen muodostamiseen. Yhteistyö vanhempien kanssa oli useimmiten haastavaa ja luottamuksen rakentaminen vei oman aikansa. Suurin kompastuskivi oli, jos lapsi ei saanut vanhemmiltaan lupaa kiintyä sijaisvanhempiin. Tärkeänä sijaisvanhemmat pitivät lasten ja vanhempien tapaamisia, vaikka niissä olikin välillä hankaluuksia. Hyvinä aikoina tapaamiset sujuivat ja toteutuivat säännöllisesti, kun taas huonona jaksona tapaamisia peruuntui vanhemman toimesta usein. Kuitenkin parhaimmillaan vanhempien kanssa yhteistyö näyttäytyi jaettuna vanhemmuutena, johon sijaisvanhemmatkin halusivat pyrkiä. Tuen tarve sijaisvanhemmuudessa koettiin välttämättömänä ja sen saatavuus oli vaihtelevaa. Tärkeimpänä tukena mainittiin työnohjaus ja vertaistuki. Myös lapsen mahdolliset hoitotahot, terapia ja yleensä kaikki työskentely lapsen kanssa koettiin tärkeänä. Muita hyviä tukimuotoja olivat muun muassa lisä- ja täydennyskoulutukset, sosiaalityöntekijän tuki, oman puolison ja läheisverkoston tuki sekä lastenhoitoapu. Yleensä tuen saatavuus ja sen oikea-aikaisuus koettiin merkittävänä. ”…Kati, Kati, Kati. Ehkä inhoat itseäsi juuri nyt, mutta minä en sinua inhoa”, Jane sanoi silmät kyynelissä. ” Minä rakastan sinua ja toivon, että jonain päivänä sinäkin opit rakastamaan itseäsi.” Jane alkoi keinua hiljaa edestakaisin heidän maatessaan siinä kuraisella nurmikolla. Katin itku yltyi, ja hän painautui lähemmäs Janea. Hän kätki kasvonsa vasten Janen kaulaa, ja hänen nyyhkytyksensä tärisyttivät heitä molempia. He molemmat itkivät…..” Terhi Tukia, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet Bretherton, I 1985. Attachment theory: Retrospect and prospect. Teoksessa Bretherton, I & Waters, E. (toim). Growing points of attachment theory and research. Monographs of the Society for Research in Child Development. 2: 3009-315. Broden, Marhgareta 2006. Raskausajan mahdollisuudet. Helsinki: Gummerus Kirjapaino Oy. Hughes, Daniel A. 2009. Tie traumasta tervehtymiseen. Rakkauden herättäminen syvästi vaurioituneissa lapsissa. 2. painos. Tampere: PT-kustannus. Käännös: Liisa Ritanen ja Riitta Juko. Alkuperäinen teos Hughes, Daniel A. 2009. Building the Bonds of Attachment, Awakening Love in Deeply Troubled Children. Maryland: Jason Aronson, Inc. Lanham. Kalland, Mirjam & Sinkkonen, Jari 2003. Finnish Children in Foster Care: Evaluating the Breakdowns of Long-Term Placements. Social Work 2003, vol. 48 (2) Karling, Marjo – Ojanen, Tuija – Siven, Tuula – Vilhunen Riitta – Vilen, Marika 1997/2008. Lapsen aika. Helsinki: WSOY Oppimateriaalit Oy. 11., uudistettu painos, 2008. Keltikangas-Järvinen, Liisa 2012. Pienen lapsen sosiaalisuus. Helsinki: Werner Söderström osakeyhtiö. Lastensuojelulaki 417/2007. 88/2010. 316/2011. Mykkänen, Raili 2011. Terapeuttinen vanhemmuus työvälineenä. Pelastakaa Lapset/Teema. Helmikuu 2011. Verkkoartikkeli. Rusanen, Erja 2011. Hoiva, kiintymys ja lapsen kehitys. Porvoo: Finn Lectura. Söderholm Annlis – Kivitie-Kallio Satu (toim.) 2012. Lapsen kaltoinkohtelu. Porvoo: Kustannus Oy Duodecim. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Lastensuojelu. 2013. Verkkojulkaisu. Tuovila, Pirjo 2008. Menetykset ja lapsen kehitys. Teoksessa Ketola, Jari (toim.) Menetyksistä mahdollisuuksiin. Perhehoitoa lasten ja vanhemmuuden tueksi. Jyväskylä: PS-kustannus. ”Kirjoitus pohjautuu Terhi Tukian Metropolia Ammattikorkeakoulussa vuonna 2015 tekemään opinnäytetyöhön Sijaisvanhempien kiintymyssuhdekokemukset perhesijoituksessa. Tarkemmat tiedot: Tukia, Terhi 2015. Sijaisvanhempien kiintymyssuhdekokemukset perhesijoituksessa. Opinnäytetyö. Metropolia ammattikorkeakoulu. Sosiaalialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Opinnäytetyö saatavilla sähköisenä: Theseus-tietokannassa-> valitse Metropolia AMK ja sieltä Sosiaaliala YAMK.
Sosiaalihuollon ammattihenkilölaki hyväksyttiin eduskunnassa 12.3.2015: ammatin harjoittamiseksi haetaan laillistamista 1.1.2016 lähtien.
Sosiaalialan AMK-verkosto yritti vaikuttaa lain sisältöön erityisesti ylempi AMK-tutkinnon osalta. Eduskunta hyväksyi to 12.3.2015 ammattihenkilölain sote-valiokunnan esittämillä muutamilla muutoksilla. Valiokunnan mietinnössä ei edes kommentoitu kuultujen asiantuntijoiden (myös AMK-verkosto) esittämiä näkökantoja (linkki lain eduskuntakäsittelyyn). Esitimme lain 7 pykälän muotoilua, jonka mukaan sosiaalityöntekijän tehtävissä voisi toimia sosiaalityöhön suuntaavan ylemmän korkeakoulututkinnon yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa suorittanut. Tämä olisi antanut pätevyyden niille, jotka jo nyt toimivat muodollisesti "epäpätevinä" sosiaalityöntekijöinä määräaikaisesti, korkeintaan vuosi kerrallaan ja alhaisemmalla palkalla. Tämä olisi myös helpottanut sosiaalityön työvoimapulaa: sosiaalityöntekijöiden tarve tulee entisestään kasvamaan uuden sosiaalihuoltolain johdosta. Ammattihenkilölakiesityksen valmistelussa on katsottu vain peräpeiliin ja laki rakentuu yli 10 vuotta vanhan sosiaalihuollon kelpoisuuslain pohjalle täydellisesti unohtaen, että tässä välissä on ammattikorkeakouluissa vuodesta 2005 lähtien koulutettu satoja sosiaalityöhön suuntautuneita ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita, jotka varmasti ovat osaavia ja päteviä toimiakseen myös sosiaalityöntekijän tehtävissä - toki he sijoittuvat hyvin ylempää korkeakoulututkintoa edellyttäviin erilaisiin tehtäviin kuntien, järjestöjen, valtion ym. organisaatioihin. Katso tästä linkistä tutkinnon osaamisen ja työmarkkina-aseman kuvaus "Sosionomi ylempi AMK-maisteritason tutkinto. Käytännöllistä viisautta ja ammatillista sosiaalityön asiantuntijuutta". Sosionomi (ylempi AMK) tutkinto tuottaa pätevyyden virkaan tai toimeen, jossa edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa. Työnantajat määrittävät millaista osaamista eri työtehtävissä tarvitaan ja millaisella koulutuksella työtehtävää voi hoitaa. Työantajat ovat olleet kannattamassa ehdotusta saada sosiaalityöntekijän kelpoisuus myös sosiaalityöhön suuntautuneille sosionomi ylempi AMK-tutkinnon suorittaneille. Hienoa tietenkin on, että sosiaalihuollon keskeiset ammatit (sosiaalityöntekijä ja sosionomi) ovat nyt laillistettuja ammatteja. Tutkinnon suorittaneen tulee hakea Valvira:lta laillistamista, jotta voi toimia laillistamista edellyttävissä työtehtävissä. Työnantaja voi tarkistaa henkilön oikeuden toimia ko.työtehtävässä rekrytoidessaan henkilöstöä. Laki tulee voimaan 1.1.2016. Tulevaisuudessa tultaneen terveydenhuollon ja sosiaalihuollon erilliset ammattihenkilölait yhdistämään. Tässä valmistelussa pitäisi tehdä kunnollinen arvio mm. sosiaalityön tehtävissä vaadittavasta osaamisesta ja siitä millaisella ylemmän korkeakoulututkinnon koulutuksella Suomessa tuotetaan tämä osaaminen. Tällainen arviointi olisi pitänyt olla jo nyt hyväksytyn lain valmistelussa. Arviointiprosessi tulisi tehdä OKMn ja STMn sekä korkeakoulujen ja työelämän yhteistyönä. Lue tästä lausuntomme eduskuntakuulemisessa 13.2.2015. Lue myös 14.2.2015 blogikirjoitukseni, jonka osoitin kansanedustajille. Laissa on monia sisäisiä ristiriitaisuuksia, joiden kanssa nyt työelämä joutuu elämään. Koulutamme sosiaalityön rautaisia ammattilaisia ammattikorkeakouluissa! Sirkka Rousu, yliopettaja
Sosiaalityöhön vahvaa osaamista sosionomi ylempi AMK-tutkinnolla – ratkaisuja myös sosiaalityöntekijäpulaan
Sosiaali- ja terveysministeriössä on valmisteltu virkamiestyönä ammattihenkilölakia. Sen keskeinen tehtävä on säädellä sosiaalihuollon henkilöstön oikeutta toimia laillistettuna työntekijänä alan tehtävissä, vastaavasti kuten terveydenhuollossa. Lailla säädellään myös mm. oikeudesta toimia sijaisena sekä joidenkin tehtävien erityisistä oikeuksista, kuten sosiaalityöntekijän. Sosiaalihuollon alalla ei ole aiemmin vastaavaa lakia ollut. Sosiaalialan AMK-verkosto kannattaa laillistamista. Lailla on tarkoitus kumota v.2005 voimaantullut laki sosiaalihuollon henkilöstön kelpoisuudesta, tosin kumoamisesta aiotaan säätää vasta erikseen vuoden 2015 aikana. Tässä kelpoisuuslaissa ei huomioitu ammattikorkeakouluista valmistuvien ylempien AMK-tutkintojen tuottamaa sosiaalityön osaamista, vaikka AMK-laki oli säädetty samana vuonna 2005: sosionomi ylempi AMK-tutkinto on ylempi korkeakoulututkinto. Tässä uudessa ammattihenkilölaki-luonnoksessa tilannetta ei edelleenkään aiota korjata. Lakivalmistelun aikataulutus on tehokkaasti estänyt julkisen ja avoimen keskustelun asiasta ja rajoittanut vaikuttamistyötä. Lakiesitys-luonnos ei ole ottanut huomioon sosiaalialan AMK-verkoston eikä ARENEn ehdotuksia erityisesti sosiaalityöhön suuntaavan ylemmän AMK-tutkinnon tuottamasta osaamisesta myös sosiaalityöntekijän tehtäviin sekä alan hallinnollisiin ja johtotehtäviin. Lakiesityksen valmisteluprosessi ja aikataulutus: STM:n sivuilla ei ole ollut mitään lain valmisteluaineistoa, ei muistioita tai luonnoksia. Kuulemistilaisuudet ovat olleet suljettuja ja kutsu kuulemiseen on tullut muutamaa päivää aiemmin: kutsu ja lakiluonnosteksti 3.11. ja Sosiaalialan AMK-verkoston edustajat olivat kutsuttu kuulemistilaisuuteen 10.11.2014. Lakiluonnoksesta puuttui tuolloin mm. kokonaan vaikutusarviointitekstit. Avointa kuulemismahdollisuutta ei ole ollut, esim. Ota Kantaa -sivustolla. Lakiesitys lähetettiin viralliselle lausuntokierrokselle 24.11. ja lausuntoaika päättyi jo 2.12.2014, aikaa lausunnolle oli siis VIIKKO. Tällainen aikataulutus ei mahdollista keskustelua edes lausunnonantaja-organisaatioiden sisällä, puhumattakaan julkista keskustelua. Lakiesitysaineisto oli siis vasta 24.11. ensimmäistä kertaa nähtävillä STM:n sivuilla. Yhdeltäkään ammattikorkeakoululta ei pyydetty lausuntoa, toisin kuin useilta yliopistoilta. Lausuntoa pyydettiin vain Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvostolta ARENElta, jolle toki sosiaalialan verkosto toimitti näkemyksensä. Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkostolta ei lausuntoa pyydetty. Lausunto piti antaa webrobol-kyselynä, mikä myös hankaloittaa/estää oman lausunnon julkistamista esim.kotisivuilla. Ja kyselyssähän vastataan siihen mitä kysytään, mikä rajaa lausunnonantajan mahdollisuuksia kannan esittämiseen. Lakiesitys on ollut valtion ja Kuntaliiton yhteistyöelimen Kuthanek:in käsittelyssä lausuntokierrosta seuraavalla viikolla, mikä kertoo siitä, että lausunnot on STM:ssä pika-analysoitu. Kovin suuria muutoksia lausuntojen perusteella ei lakiesitykseen ole voinut tulla tällä aikataululla, esim. vaikutusarviointien laatua on kritisoitu. Kansainvälisen katsauksen perusteella tehdyt johtopäätökset ovat heikkoja. Lakiesitys ei vastaa hallituksen rakennepoliittisen ohjelman vaatimuksia. Lakiluonnos on todennäköisesti menossa eduskunnalle hallituksen esityksenä ensi viikolla? Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkosto toimittaa näkemyksensä lakiesitystä käsitteleville ministereille ja eduskunnan valiokunnille. Ja luonnollisesti myös medialle sekä erilaisissa verkostoissa ja some:ssa. Julkaisen verkoston kannanoton myös tässä Metropolian Uudistuva sosiaalialan osaaminen-blogissa. Kirjoittaja: Sirkka Rousu, yliopettaja, sosionomi ylempi AMK-tutkinto-ohjelma Kannanotto perusteluineen tässä Sosiaalialan AMK–verkosto: 11.12.2014 Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkoston kehittämisehdotukset ammattihenkilölakiesitys-luonnokseen Viite: Hallituksen esitys laiksi sosiaalihuollon ammattihenkilöistä ja siihen liittyvien lakien muuttamiseksi Lakiesitystä tulee muuttaa koskien laillistamista sosiaalityöntekijän tehtävään, sosionomien erityisiä oikeuksia ammatillisiin ja hallinnollisiin johtotehtäviin sekä ylemmän AMK-tutkinnon asemaa ylempänä korkeakoulututkintona. Ammattikorkeakoulujen ylemmän AMK-tutkinnon tuottama sosiaalityön sekä johtamisen osaaminen tulee laissa ottaa huomioon. Nyt esitetyllä lakiluonnoksella tutkinnon asema sementoidaan vastaamaan vuoden 2005 ajankohtaa, jolloin alan kelpoisuuksista säädettiin ilman, että siinä otettiin huomioon ammattikorkeakouluista valmistuvat ylemmät korkeakoulututkinnot. Lakiluonnos ei vastaa nykyisen eikä tulevaisuuden työelämän ja asiakkaiden tarpeisiin. Sosiaalityöntekijäpula ja laillistaminen sosiaalityöntekijäksi myös ammattikorkeakoulun sosiaalityöhön suuntaavalla sosionomi ylempi AMK-tutkinnolla Ammattihenkilölailla on taattava tasavertaiset mahdollisuudet hakea laillistamispäätöstä sekä ammattikorkeakoulussa ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneelle (sosionomi ylempi AMK) että yliopistosta ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneelle (lakiluonnoksen 7 § ja 8 §), silloin kun korkeakoulututkinnon painopiste on ollut sosiaalityön opinnoissa. Kuten lakiluonnoksen 13 §:ssä ehdotetaan säädettäväksi, niin laillistamishakemuksen liitteistä ilmenisi hakijan mahdollinen pätevyys sosiaalityöntekijäksi. Ammattikorkeakouluverkosto ei esitä tätä mahdollisuutta niille sosionomi ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneille, joilla tutkinnon sisältö on painottunut esimerkiksi rikosseuraamusalaan tai terveyden edistämiseen. Sosiaalityöhön suuntautunut sosionomi ylempi AMK-tutkinto tuottaa sosiaalityössä vaadittavan osaamisen. Tämä osaaminen kertyy kahdeksan vuoden ajanjaksolla: sosiaalityön opinnoista AMK-tutkinnossa (3,5 vuoden opinnot ja niihin kuuluvat työelämäharjoittelut), tutkinnon suorittamisen jälkeen karttunut vähintään kolmen vuoden sosiaalialan työkokemus sekä sosiaalityön opinnoista ylempi AMK-tutkinnossa (1,5-2 vuotta). Perustelut: Toisin kuin hallituksen lakiesitys, tämä menettely on hallituksen rakennepoliittisen ohjelman tavoitteiden suuntainen ja mahdollistaa työmarkkinoille korkeakoulutuksen duaalimallin tuottaman osaamisen täysimääräisen hyödyntämisen. Se tuo työmarkkinoille samantasoista (EQF 7) maisteritason osaamista sosiaalityön viitekehyksestä kuin yliopistojen sosiaalityön maisteritutkinnot, mutta soveltavan tutkimuksen sekä työelämälähtöisen kehittämistyön käytäntöorientaatioilla. Tieteellisen ja soveltavan tutkimuksen orientaatioiden yhdistäminen sosiaalityössä toisi työnantajien ja asiakkaiden tarpeisiin toisiaan täydentävää osaamista. Sosionomin (ylempi AMK) osaaminen kohdentuu esimerkiksi juuri sellaisiin osaamistarpeisiin, joita tulevan sosiaalihuoltolain (HE 164/2014 vp) sosiaalityön säännöksessä (15 §) sosiaalityöntekijöiltä edellytetään. Sosionomi ylempi AMK-tutkinto tuottaa osaamista niin asiakastyöhön ja sen koordinointiin ja organisointiin, hallintoon ja johtamiseen kuin myös suurten sosiaalityön rakenteiden ja ilmiöiden kokonaisuuksien hallintaan ja tutkimukselliseen kehittämiseen. Menettelyn käyttöönotto edustaisi proaktiivista ja joustavaa tarkoituksenmukaisuusharkintaan pohjautuvaa asiakas- ja työmarkkina-keskeistä toimintaa sote-alan tuleviin suuriin työvoimatarpeisiin vastaamisessa alan ammattilaisten eläköityessä, resurssien niukentuessa ja palvelutarpeiden kasvaessa. Ratkaisu lisäisi työnantajien mahdollisuuksia joustavasti päättää siitä, mikä on tarkoituksenmukainen koulutustausta kulloinkin kyseessä olevaan sosiaalityöntekijän tehtävään kyseisessä työyhteisössä tai organisaatiossa. Tosiasiassa moniin eri organisaatioihin sosiaalityöntekijän tehtäviin jo nyt rekrytoidaan sosiaalityöntekijöiksi sosionomeja (ylempi AMK), joilla on sosiaalityöhön suuntautuneet opinnot. Koska tällä hetkellä jo palkataan sosiaalityöhön myös ammattikorkeakouluista valmistuneita, niin on välttämätöntä, että uusi lainsäädäntö reagoi positiivisesti näihin rekrytointitarpeisiin. Henkilöstö- ja tehtävärakenteiden kehittämisen tueksi tarvitaan lainsäädännön ohjausta myös tässä asiassa. Monissa Euroopan maissa sosiaalityöntekijän tutkinto on EQF 6 -tasolle sijoittuva bachelor -tutkinto kuten sosionomien (AMK) tutkinnot Suomessa. Näin suomalaisen sosionomi (AMK) tai sosionomi (ylempi AMK) -tutkintonimikkeen haltija voi hakeutua johonkin muuhun EU- tai ETA -valtioon sosiaalityöntekijäksi. Samoin vastaavalla ulkomailla suoritetulla tutkinnolla kuin mitä ovat suomalaisten sosionomien (AMK) suorittamat tutkinnot voi hakea Suomesta laillistamista sosiaalityöntekijän ammattiin. Yhdenvertaisesti myös suomalaisten em. sosiaalityöhön soveltuvien ylempien AMK-tutkintojen suorittaneiden henkilöiden tulee voida hakea Suomessa oikeutta toimia laillistettuna sosiaalityöntekijänä. Näin ollen yliopistoille opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksella (1040/2013) säädetty velvollisuus järjestää sosiaalityön koulutusta, ei myöskään voi sulkea pois mahdollisuutta säätää sosiaalityön teorialle ja soveltavalle tutkimukselle pohjautuvan ja sosiaalityön menetelmiin painottuvan suomalaisen sosiaalityöhön suuntaavan ylempi AMK-tutkintonimikkeen haltijalle oikeutta hakea laillistamispäätöstä sosiaalityöntekijän ammattiin. Sosionomi ylempi AMK-tutkinto tuottaa osaaminen hallinnollisiin ja ammatillisiin johtotehtäviin Ammattihenkilölaki-luonnokseen tarvitaan säännökset myös sosionomien ja geronomien (AMK ja ylempi AMK) erityisistä oikeuksista ja velvollisuuksista. Lakiesitysluonnoksen 9 § käsittelee nyt vain sosiaalityöntekijän erityisiä oikeuksia. Säännöksen tulee sisältää myös ylempi AMK-tutkintojen soveltuvuus sekä hallinnollisiin että ammatillisiin johtotehtäviin. Sosionomi AMK ja ylempi AMK-tutkintopolku sisältää johtamisopintoja sekä hallinnollisiin ja esimiestehtäviin liittyvää käytännön harjoittelua. Sosiaalityöhön suuntaavassa sosionomi ylempi AMK-tutkinnossa johtamisopintojen määrä vaihtelee eri ammattikorkeakouluissa, tavallisimmin niitä karttuu 15-30 op, jonka lisäksi opiskelijan master-opinnäytetyö (30 op) voi kohdentua johtamiseen. Tämän lisäksi heillä on jo AMK-tutkinnossa suoritettuja johtamisopintoja. Toisin kuin yliopistojen sosiaalityön maisterin opinnoissa, on sosionomi ylempi AMK-tutkinnon suorittaneella hyvä osaamispohja johtamis- ja hallinnollisiin tehtäviin. Lisäksi lakiin tulee sisältyä säännökset sekä AMK- että ylempi AMK-tutkinnon suorittaneiden soveltuvuus vastata asiakastyön ohjausta sisältävistä johtotehtävistä. Sosionomi ylempi AMK-tutkinto on ylempi korkeakoulututkinto, ei alan jatkotutkinto Yhtenä perusteluna jättää esitysluonnoksessa säätämättä sosionomi ylempi AMK-tutkintojen laillistamisesta, on käsitys jonka mukaan ylempi AMK-tutkinto olisi sosionomi-tutkinnon jatkotutkinto. Tämä on täysin virheellinen käsitys. Lainsäädännön (nyk.AMK-laki 18 §, uusi AMK-laki 11§) mukaan ylempi AMK-tutkinto on kaksiportaisessa koulutusjärjestelmässä maisteritason ylempi korkeakoulututkinto, ei jatkotutkinto, eikä myöskään erikoistumistutkinto. Ammattikorkeakouluverkosto on aiemmin laajasti perustellut ehdotuksiaan 10.11.2014 lausunnossaan sosiaali- ja terveysministeriön kuulemistilaisuudessa. Kannanottomme löytyvät myös verkostomme nettisivuilta. Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkosto 11.12.2014 Jaana Manssila, puheenjohtaja Metropolia Ammattikorkeakoulu, etunimi.sukunimi@metropolia.fi, puh. 0400 578 274 Päivi Niiranen-Linkama, varapuheenjohtaja Mikkelin ammattikorkeakoulu, etunimi.sukunimi@mamk.fi, puh. 040 848 6905 Sirkka Rousu, ylempi AMK-tutkinnon työryhmä Metropolia ammattikorkeakoulu, etunimi.sukunimi@metropolia.fi, puh. 040 714 5157 Lue lisää Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkostosta kotisivuiltamme, sieltä löydät myös kannanottomme "dokumentit -kansiosta" - linkki kotisivuille tässä Tässä linkki STM:n sivuille: Ammttihenkilölaki-luonnos 24.11.2014 Tässä linkki lakiluonnoksen lausuntopyyntöön
Master-tutkinnot (ylempi AMK) mukana uudistamassa sote-alan toimintaa: seminaarin 2.12.2014 tallenteet katsottavissa
Voit katsoa tilaisuuden tallenteet tästä Uudistuva sosiaali- ja terveysala osa 1/2: linkki tässä Uudistuva sosiaali- ja terveysala osa 2/2: linkki tässä ------------------------- Sosiaali- ja terveysalalla ollaan tekemässä hyvin suurta rakennemuutosta sekä toiminnallista kehitystyötä palvelujen saatavuuden parantamiseksi. Metropolian ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opiskelijat ovat master-töissään mukana uudistamassa alan toimintakäytäntöjä ja asiakastyön johtamista työelämän kehitystarpeiden ja ratkaisua vaativien ongelmien pohjalta. Metropolian sote-alan ylempi AMK -tutkinnot ovat valmistelleet kehitystyön tuloksia tarkastelevan seminaarin. Tiistaina 2.12.2014 klo 9-12.30 olevan tilaisuuden aluksi paneelissa keskustellaan nykytilanteesta ja tulevaisuuden haasteita: mukana keskustelussa ovat neuvotteleva virkamies Liisa Heinämäki, Sosiaali- ja terveysministeriöstä, kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Raija Vahasalo, erityisasiantuntija Ulla Saastamoinen Soste ry:stä, perheneuvolatoiminnan päällikkö Mirja Varis Vantaalta sekä sote-lautakunnan puheenjohtaja Maija Anttila, Helsingistä. Opiskelijat ovat käsikirjoittaneet paneelin ja toimivat sen vetäjinä. Ylempi AMK-alumnit, työelämäkumppanit ja opettajat esittelevät master-töiden tuloksia: Omainen ikäihmisen kuntoutuksen voimavarana: Heidi Perukangas, fysioterapeutti (ylempi AMK), Varhaiskasvatuksen johtamiskoulutuksen vaikuttavuus: Eerika Lehtolammi, sosionomi (ylempi AMK) sekä Iästä voimaa työhön, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin työkaarimallin laatimisen prosessi: Saija Jokinen (sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtamisen ylempi AMK) Sote-alan muutosta johtamisen ja johtajan näkökulmasta tarkastelevat parikeskustelussa tutkija Minna Joensuu, Itä-Suomen yliopisto, sosiaali- ja terveysjohtamisen Kuopion kampukselta ja yliopettaja Sirkka Rousu, Metropolian kulttuurin ja hyvinvoinnin yksiköstä. Seminaarin päätöksenä Metropolian johtajat Elina Eriksson ja Johanna Holvikivi luotsaavat Tulevaisuuden osaamiseen ja tulevaisuuspajoihin, jotka opiskelijat ovat valmistelleet osallistujien yhteiskeskustelun areenaksi. Seminaarin avaa Metropolia Master´s tutkintojen johtaja Antti Piironen ja tilaisuuden puheenjohtajana toimii osaamisaluepäällikkö Katri Luukka. Tilaisuutta voi myös seurata suorana nettilinkin välityksellä, ja myöhemmin tallenteena. Linkki lähetykseen päivittyy seminaarin nettisivuille. Symposium: Seminaarin jälkeen iltapäivällä sote-alan ylemmän AMK-tutkinnon opiskelijat kokoontuvat vielä yhteiseen symposiumiin esittelemään valmistuneita master-töitä. Lisätietoja Metropolia Master´s -maisteritason tutkinto ammattilaisen urakehitykseen nettisivuilta Lisätietoa tilaisuudesta Antti Niemi, terveydenhuolto, puh. 040 676 4866 antti.niemi@metropolia.fi Sirkka Rousu, sosiaaliala, puh. 040 714 5157, sirkka.rousu@metropolia.fi
Uudistuva sosiaali- ja terveysala -seminaari 2.12.2014 klo 9-12.30 Metropolia Masters-verkosto
Metropolia on mukana uudistamassa sosiaali- ja terveydenhuollon toimintakäytäntöjä ja asiakastyön johtamista. Vuosittain ylemmän korkeakoulututkinnon opiskelijoiden opinnäytetöitä valmistuu yhteistyössä reilun sadan työpaikan ja muiden kumppaneiden kanssa. Nämä master-työt perustuvat työelämän kehitystarpeisiin ja ratkaisua vaativiin ongelmiin. Ylemmän korkeakoulututkinnon opiskelijoillamme on useiden vuosien työkokemus alalta sekä aiemmin suoritettu alempi korkeakoulututkinto. Opiskelu toteutuu työssäkäynnin ohella. Nyt sinulla on tilaisuus saada tietoa kehitystöiden tuloksista ja samalla esittää uusia kehitystarpeita sekä osallistua keskusteluun alan uudistumisesta. Seminaarin ajankohta tiistai 2.12.2014, klo 9 - 12.30. Paikkana on Metropolian terveydenhuollon koulutusyksikön auditoriot, Tukholmankatu 10. Tilaisuuteen on kutsuttu myös master-töiden sosiaali- ja terveysalan työelämäkumppanit metropolialueen kunnista ja kuntayhtymistä, järjestöistä ja sote-alan yrityksistä, sote-osaamiskeskuksista ja muista kehittämisyhteisöistä sekä ministeriöistä. Paikalla on Metropolian sosiaali- ja terveysalan alan opettajat ja ylemmän korkeakoulututkinnon opiskelijat sekä master-työn tekijät. Tervetuloa osallistumaan! - tilaisuus on maksuton. Ilmoittaudu viimeistään maanantaina 24.11.2014 mennessä: Ohjelma ja ilmoittutuminen tästä linkistä. Lisätietoa ohjelmasta: Antti Niemi, terveydenhuolto, puh. 040 676 4866 antti.niemi@metropolia.fi ja Sirkka Rousu, sosiaaliala, puh. 040 714 5157, sirkka.rousu@metropolia.fi Lisätietoa Metropolia Masters-tutkinnoista tästä linkistä Lämpimästi tervetuloa seminaariin! Elina Eriksson, johtaja, Terveys ja hoitaminen Johanna Holvikivi, johtaja, Kulttuuri ja hyvinvointi Metropolia Ammattikorkeakoulu
Katriina Rantala-Nenonen
päätoimittaja
Lehtori, YTM
katriina.rantala-nenonen@metropolia.fi
p. 040 641 8303
Hilla Niemi
koulutussuunnittelija
hilla.niemi@metropolia.fi
p. 050 567 8049
Eveliina Korpela
Lehtori:suomen kieli ja viestintä, FT
eveliina.korpela@metropolia.fi
p. 040 641 8336
Toimituskunta toimittaa blogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Uudistuva sosiaalialan osaaminen –blogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.6.2018.
Ammatillinen koulutus asiakaslähtöisyys Asiakkaan oikeudet Ehkäisevä lastensuojelu Eija Raatikainen empatia Etiikka Henkilökohtainen budjetointi hyvinvointi Hyvinvointipolitiikka ikäihmiset Kasvatus Kehitysvammaisten palvelut Kelpoisuusehdot Kotihoito Koulu Lapsiperheiden palvelut Lastensuojelu Maahanmuuttaja Metropolia ammattikorkeakoulu Moniammatillinen yhteistyö nuoret Nuorten hyvinvointi Opinnäytetyöt Osaaminen Osallisuus Perhepolitiikka Päivähoito Sirkka Rousu Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaaliala sosionomi Sosionomi ylempi AMk-tutkinto Sote-uudistus Syrjäytyminen Työhyvinvointi Työllisyys Työttömyys Vaikuttavuus valinnanvapaus Vanhemmuus Varhaiskasvatus vuorovaikutus Yhdenvertaisuus Ylempi amk-tutkinto