Avainsana: varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016

Arviointi varhaiskasvatuksen kehittämisen lähtökohtana

20.1.2020
Mari Mikonaho-Ratia

Varhaiskasvatus on ollut muutoksessa vuodesta 2016. Kehittäminen on ollut aktiivista uudistetun varhaiskasvatuslain ja päivitettyjen varhaiskasvatuksen perusteiden myötä. Laki edellyttää huoltajien osallisuuden mahdollistamista. Tämä on antanut aihetta tarkastella myös varhaiskasvatuksen toimintakulttuuria uudesta näkökulmasta.  Yhteiskuntamme tukijärjestelmät palveluineen vaikuttavat perheisiin. Päätöksillä voidaan tehdä valintoja, jotka tukevat perheiden hyvinvointia. Vaikka varhaiskasvatus on nyt osa koulutusjärjestelmäämme, on se nähtävä laajempana koko perhettä tukevana palveluna. Varhaiskasvatuksessa voidaan tehdä yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa ja kehittää perheitä tukevia toimintamalleja.  Sosiaalisen ympäristön merkitys vaikuttaa lapsen kasvuun. Kehittämistyön arvioinnissa on kiinnitettävä huomioita laajempaan kokonaisuuteen. Edellisen hallituksen kärkihankkeisiin kuuluneen LAPE  -lapsi ja perhepolittiisen muutosohjelman yhtenä tavoitteena oli vahvistaa sivistys- sekä sosiaali- ja terveystoimen yhteistyötä. Palveluiden saatavuus ns. matalalla kynnyksellä ja tuen saannin sujuvuus palveluissa oli keskeinen tavoite. Näiden tavoitteiden toteutumiseen on kiinnitettävä huomioita myös varhaiskasvatuksen toimintakulttuuria arvioidessa ja kehittäessä. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus KARVI julkaisi 2018 Varhaiskasvatuksen laadun arvioinnin perusteet ja suositukset. Niiden tavoitteena on tukea varhaiskasvatuksen laadun kehittämistä. Toimintakulttuurin muutos voi lähteä laadun arvioinnista liikkeelle. Osallisuuden näkyväksi tekeminen Varhaiskasvatus siirtyi 2012 opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuuteen. Vuonna 2016 päivitetyssä varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa on osallisuus nostettu vahvasti esille (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet). Huoltajien osallisuus on määritelty vahvemmin ja se on varhaiskasvatuksessa keskeinen tavoite. Huoltajilla on oltava mahdollisuuksia osallistua varhaiskasvatuksen toimintaan. Verkostoituminen muiden huoltajin kanssa erilaisissa tilaisuuksissa vahvistaa yhteisöllisyyttä ja antaa tukea yhteiseen kasvatustyöhön. (Varhaiskasvatuksen perusteet 2018: 28.) Osallisuuden toteutumista voidaan selvittää muun muassa kyselyiden avulla. Espoon suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa toteutettiin pääkaupunkiseudun yhteinen asiakaskysely vuonna 2017. Kyselyn tulosten myötä kaupunki nosti yhdeksi tuloskorttitavoitteeksi hoidonaloituskäytänteiden päivittämisen. Varhaiskasvatuksessa tulee kiinnittää huomioita hoidon aloitukseen ja yhteistyön rakentumiseen osallisuutta edistäväksi. (Varhaiskasvatuksen laadun arvioinnin perusteet ja suositukset 2018: 61.) Hoidonaloitus alle 3 -vuotiaiden ryhmässä ja yhteistyö huoltajien kanssa Varhaiskasvatuksen perusteissa määrätään yhteistyöstä. Sen on oltava tavoitteellista, jossa yhdessä huoltajien kanssa sitoudutaan lapsen hyvinvoinnin ja oppimisen edistämiseen. Erityinen merkitys yhteistyölle on silloin, kun hän aloittaa varhaiskasvatuksen (Varhaiskasvatuksen perusteet 2018: 28). Kasvatusyhteistyö rakentuu kunnioittavassa vuorovaikutussuhteessa kasvattajan ja vanhempien välillä. Vanhemman ja kasvattajan välinen tutustuminen alkaa rakentua hoidonaloituksen yhteydessä. Tällä luodaan pohjaa luottamukselle ja sitä vahvistetaan yhdessä toimien. (Karila 2006: 98). Varhaiskasvatuksen työntekijältä vaaditaan kykyä ymmärtää yhteistyöhön vaikuttavia tekijöitä. Kasvattajan ammattitaito vaikuttaa siihen, miten luottamus perheeseen lähtee syntymään. On tärkeää pohtia, miten työntekijä näkee pedagogisesta näkökulmasta hoidonaloitukseen liittyvän tehtävänsä. (Kekkonen 2012: 189.) Varhaiskasvatuksessa on tärkeää pysähtyä pohtimaan yhteistyön merkitystä juuri lapsen näkökulmasta. Millä keinoin kasvatusyhteistyötä vahvistetaan, jotta lapsen hyvinvointi ja oppiminen vahvistuu? Kasvatusyhteistyön vahvistamisen keinoja Toimintakulttuuria on kehitettävä siten, että huoltajilla on mahdollisuus osallistua toiminnan suunnitteluun, arviointiin ja kehittämiseen. Oppivaa yhteisöä pidetään toimintakulttuurin ytimenä ja se koskettaa koko varhaiskasvatusyhteisöä. (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016: 28-29.) Yhteistyökäytänteiden arvioinnin pitäisi olla säännöllistä. Arvioinnissa olisi tärkeä pohtia onko huoltajilla todellisia mahdollisuuksia toimijuuteen ja sitä kautta mahdollisuutta kokea olevansa osallinen varhaiskasvatuksen toiminnassa ja myös hyötyvänsä siitä. (Karila 2006: 104; Koivisto & Isola & Lyytikäinen 2018: 21). Säännöllinen arviointi ja aktiivinen vuorovaikutus huoltajien kesken kehittää osallistavaa toimintakulttuuria. Erilaiset foorumit ja tapahtumat vahvistavat kasvatusyhteistyötä. Huoltajien mahdollisuus vertaistukeen ja ajatusten vaihtoon mahdollistuu erilaisten teemallisten vanhempainiltojen avulla. Yhteisöllisyyttä ja yhdessä toimimista voidaan toteuttaa juhlien ja tapahtumien avulla. Opinnäytetyöni tulosten mukaan hoidonaloituksen yhteyteen kehitettävien teemallisten vanhempainiltojen avulla saatiin selvitettyä huoltajien tarpeita. Huoltajat esittivät myös toiveita kasvatusyhteistyölle, kuten teemalliset vanhempainillat, toiminnalliset perheillat ja yhteiset kulttuuriset juhlat. Toimintakulttuuri kehittyy vähitellen osallistavammaksi. Varhaiskasvatuksessa on löydettävä keinoja, miten huoltajat tulevat paremmin kuulluksi. Huoltajien arvostavassa kohtaamisessa on mahdollisuus löytää uusia tapoja kasvatusyhteistyön vahvistamiselle. Kirjoitus perustuu Metropolia Ammattikorkeakoulun sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhöni ”Kasvatusyhteistyön vahvistaminen varhaiskasvatuksessa hoidonaloitusvuonna. Teemalliset vanhempainillat alle 3 -vuotiaiden ryhmässä.”. Opinnäytetyö on julkaistu joulukuussa 2019 www.theseus.fi julkaisujen tietokannassa Kirjoittaja Mari Mikonaho-Ratia, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet Karila, Kirsti & Kinnunen, Susanna & Mattila, Virpi & Nukarinen, Thomas & Parrila, Sanna & Repo, Laura & Salminen, Jenni & Sulonen, Hanna & Vlaslov, Janniina 2018. Varhaiskasvatuksen laadun arvioinnin perusteet ja suositukset. Tampere: Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Julkaisut 24:2018 Karila, Kirsti 2006.  Kasvatusvuorovaikutus Teoksessa Alasuutari, Maarit & Hänninen, Maritta & Nummenmaa, Anna Raija & Puttonen-Rasku, Helena ( toim ). Gummerus Kirjapaino Oy: Vaajakoski. Kekkonen, Marjatta 2012. Kasvatuskumppanuus puheena: Varhaiskasvattajat, vanhemmat ja lapset päivähoidon diskursiivisilla näyttämöillä. Tampere: Tampereen Yliopistopaino Oy. Koivisto, Juha & Isola, Anna-Maria & Lyytikäinen, Merja 2018. Osallisuus kuuluu kaikille. Innokylän innovaatiokatsaus. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinninlaitos. Työpaperi 9/2018. Saatavana osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-077-8. Varhaiskasvatuksen perusteet 2016. Opetushallitus määräykset ja ohjeet 2017:17. Tampere: Juvenes-Print Suomen Yliopistopaino Oy. Varhaiskasvatuksen perusteet 2018: Opetushallitus määräykset ja ohjeet 2018: 3a. Tampere: Juves-Print Suomen Yliopistopaino Oy.

Kasvattajan toiminnan dokumentointi varhaiskasvatustyön kehittämisen tukena

5.12.2019
Jenni Ryynänen

Varhaiskasvatuksen arjessa käytetään kasvatustyön arvioinnin tukena pedagogisen dokumentoinnin eri menetelmiä, kuten lapsen haastattelu ja havainnointi. Lasten havainnoinnin lisäksi on tärkeää, että kasvattaja havainnoi, reflektoi ja arvioi omaa toimintaansa. Pedagogiset dokumentit kasvattajan työssä Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa 2018 kuvaillaan pedagogista dokumentointia varhaiskasvatuksen suunnittelun, toteuttamisen, arvioimisen ja kehittämisen keskeisenä työmenetelmänä (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2018: 37). Varhaiskasvatuksessa dokumentoidaan lasten töitä ja toimintaa monin eri tavoin. Yhdessä lasten kanssa dokumentteja tutkimalla ja tulkitsemalla saadaan selville lapsen mielenkiinnon kohteita, toiveita ja tarpeita. Näiden pedagogisten dokumenttien avulla toteutetaan lapsilähtöistä pedagogiikkaa. Pedagogisia dokumentteja voi ja tulee tarkastella monesta eri näkökulmasta: lapsen, lapsiryhmän, huoltajan ja kasvattajan. Lapsen havainnointi on pedagogisessa dokumentoinnissa keskeistä. (Tast 2018.) Varhaiskasvatuksen arjessa käytetäänkin kasvatustyön arvioinnin tukena pedagogisen dokumentoinnin eri menetelmiä, kuten lapsen haastattelu ja havainnointi. Lasten havainnoinnin lisäksi on tärkeää, että kasvattaja havainnoi, reflektoi ja arvioi omaa toimintaansa. Pedagoginen dokumentointi on varhaiskasvattajia velvoittavaa toimintaa. Kuitenkaan pedagogista dokumentointia ei vielä riittävästi hyödynnetä suunnittelun ja arvioinnin menetelmänä Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) tekemän varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden 2016 toimeenpanoa koskevan arvioinnin mukaan (Repo ym. 2019: 82). Kasvattajan toiminnan arviointi varhaiskasvatuksessa vaatii vielä kehittämistä Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet -ohjeiden myötä arvioinnin painopiste on siirtynyt lapsen arvioinnista toimintaympäristön ja henkilökunnan toiminnan arvioimiseen. Varhaiskasvattajien on kuitenkin vaikea siirtyä lapsen arvioinnista oman toiminnan ja instituution arviointiin (Mansikka 2019: 105). Lisäksi arviointityön käytännöt ovat päiväkodeissa kirjavia ja systemaattinen oman työn arviointi jää vähäiseksi. Oman toiminnan reflektointiin ja sen kautta työn kehittämiseen ei ole yhtenäisiä työvälineitä. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) laati vuonna 2018 valtakunnallisen ”Varhaiskasvatuksen laadun arvioinnin perusteet ja suositukset” -asiakirjan laadunhallinnan ja arvioinnin tueksi. Se määrittää toiminnalle raamit siitä, mitä pidetään laadukkaana ja tavoiteltavana toimintana varhaiskasvatuksessa (Vlasov ym. 2018: 16). Laadun kehittämisessä varhaiskasvattajan oman vuorovaikutuksen ja toiminnan havainnoinnilla on keskeinen merkitys (Paananen 2017: 30). Arviointi ja siihen liittyvä kehittäminen ovat laadun kehittymisen edellytys (Parrila & Fonsen 2016: 92). Henkilöstön tavoitteellinen ja suunnitelmallinen itsearviointi on keskeisessä asemassa laadun ylläpitämisessä ja kehittämisessä (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2018: 62). Arviointi varhaiskasvatuksessa pohjautuu kehittävän arvioinnin periaatteelle. Kehittävässä arvioinnissa merkityksellistä on arvioinnin prosessi ja sen aikana tapahtuva oppiminen, oppimisen kautta syntynyt uusi ajattelu sekä toiminnan kehittäminen arviointitiedon avulla. Keskeistä kehittävässä arvioinnissa on itsearviointi ja osallisuuden periaate, jolloin arvioinnissa mukana olevat osallistuvat aktiivisesti arviointiin ja sen suunnitteluun. (Vlasov ym. 2018: 34-35.) Tarkastelen ylemmän ammattikorkeakoulun opinnäytetyössäni kasvattajan toiminnan dokumentointia varhaiskasvatuksessa. Opinnäytetyöni liittyy Opetushallituksen rahoittamaan ja Metropolian toteuttamaan Pedagoginen dokumentointi osana oman työn arviointia ja osallisuuden tukemista -hankkeeseen, jossa kehitetään pedagogisen dokumentoinnin hyödyntämistä tiimeissä ja yksiköissä. Mukana hankkeessa on Espoon kaupungin päiväkoteja ja Pilke -päiväkoteja. Opinnäytetyön aineisto kerättiin kolmessa ryhmähaastattelussa, joihin osallistui 20 varhaiskasvatuksen työntekijää.Työn lähtökohtana oli kiinnostus siitä, miten varhaiskasvattajan oman työn dokumentoiminen ja tarkastelu kytkeytyvät varhaiskasvatuksen työntekijöiden puheissa varhaiskasvatuksen laatuun, arviointiin ja työn kehittämiseen. Opinnäytetyöni avulla halusin selvittää, miten kasvattajan työtä dokumentoidaan hankkeen päiväkodeissa, minkälaisia merkityksiä sille annetaan ja mitä mahdollisuuksia ja uhkia kasvattajan toiminnan dokumentoimiseen liitetään. Opinnäytetyöni tulosten perustella kasvattajan toiminnan dokumentointi on tietyin edellytyksin hyvä menetelmä oman työn näkyväksi tekemisen, reflektoinnin, itsearvioinnin ja kehittämisen tukena. Kasvattajan toiminnan dokumentointi työn tutkimisen, arvioinnin ja kehittämisen menetelmänä Opinnäytetyön tulosten mukaan se, kuinka säännöllisesti tai millä keinoin kasvattajan toimintaa päiväkodeissa dokumentoitiin, vaihteli päiväkodeittain. Kasvattajan toiminnan dokumentoinnin menetelminä mainittiin mm. havaintojen kirjaaminen kasvattajan toiminnasta, kehityskeskusteluiden keskustelulomake, päiväkirja ja ryhmän varhaiskasvatussuunnitelma. Silti kasvattajan toiminnan dokumentointi käsitettiin pääsääntöisesti kasvattajan toiminnan videointina. Kasvattajan toiminnan dokumentoinnin avulla voidaan tehdä näkyväksi sekä ymmärtää kasvattajan toimintaa ja vuorovaikutusta lapsen kanssa. Lisäksi kasvattajan toimintaa dokumentoimalla voidaan reflektoida ja arvioida omaa ja tiimin toimintaa, jonka jälkeen toimintaa voidaan kehittää haluttuun suuntaan. Kasvattajan toimintaa dokumentoimalla voidaan objektiivisemmin tarkastella kasvattajan toimintaa tietyssä tilanteessa, kun havainnot eivät perustu mutu-tuntumaan. Lisäksi tiimien väliset keskustelut pysyvät pedagogisempina, kun keskustelun tukena käytetään dokumentteja. Kasvattajan toiminnan dokumentointi on hyvä työkalu silloin, kun kaikilla on yhteinen ymmärrys siitä, mitä dokumentoinnilla tavoitellaan. Esimiehen tehtävänä on vastuu yksikkönsä ”punaisen langan” kirkastamisesta ja suunnan näyttämisestä. Esimies voi omalla esimerkillään ja toiminnallaan innostaa ja kannustaa työyhteisöä vahvistamaan ja kehittämään osaamistaan, sekä ylläpitää ja luoda arkeen rakenteita, jotka mahdollistavat pedagogisen dokumentoinnin. Kasvattajana toiminnan dokumentoimista tukee myös tiimin kanssa yhteisesti sovitut pelisäännöt sekä tiimin keskinäinen luottamus. Kasvattajan dokumentoimiseen liittyy myös uhkia ja riskejä, jotka on hyvä tiedostaa. Työn kriittistä arviointia vai arvostelua? Kasvattajan toiminnan dokumentointiin, erityisesti videointiin, liitetään vahvoja kielteisiä tunteita ja pelkoja. Itsensä ja oman toiminnan näkeminen videolta koettiin epämiellyttävänä. Lisäksi tuloksissa korostui kriittisyys omaa työtä ja omaa itseään kohtaan. Videoinnin avulla oma toiminta tulee itselle näkyväksi, itseä arvostelee kriittisesti ja huomaa videolta ainoastaan omat virheet ja kehittämistarpeet. Toisaalta uhkana koettiin myös se, että kollega katsoo videon ja arvostelee sen perusteella kasvattajan toimintaa. Toisaalta hankalaksi koettiin myös kehittävän palautteen antaminen työtoverille hänen toiminnastaan. Yhtä lailla tiimin tulehtuneet välit tai tiimin välinen epäluottamus kuvattiin olevan esteenä kasvattajan toiminnan pedagogiselle dokumentoinnille. Samoin, jos joku tiimistä kokee olonsa epävarmaksi tai epämukavaksi, videointiin ei välttämättä sitoudu samalla tavalla. Dokumentoinnin haasteena nähtiin myös sen valinta, mitä tilannetta päätetään dokumentoida, millä menetelmällä se toteutetaan ja milloin. Tämä vaikuttaa siihen, millaista materiaalia saadaan yhteistä keskustelua varten. Lisäksi dokumentoinnin haasteena mainittiin vaikeudet tehdä yhteisiä tulkintoja dokumenteista. Kasvattajien erilaisuus ja erilaiset tavat nähdä asioita haastaa tiimiä: Videoinnin uhkana nähtiin lisäksi se, jos sitä pidetään totuutena, vaikka paljon jää videoinnin ulkopuolelle. Dokumentoinnin hyödyntämisen kannalta oli merkityksellistä, että sillä on selkeä tavoite (mitä dokumentoidaan, miksi ja millä keinoin), ja että on yhdessä sovittu, miten dokumentteja käsitellään työyhteisössä. Mikäli dokumentteja käytetään vain palautteen antamiseen työkaverille (arvosteluun tai arviointiin), se ei ole toimiva työkalu varhaiskasvatuksessa. Arvioinnin tulee kohdistua nimenomaan työn arvioimiseen, ei yksilöön kohdistuvana palautteen antamisena. Tällöin myös saatu palaute koetaan kohdistuvan itseen. Pitää osata erottaa toiminta persoonasta, eli ei arvostella ihmistä vaan toimintaa. Mikäli kasvattajan toiminnan dokumentoimista käytetään vain arvostelevana palautteena, menetetään menetelmän mahdollisuudet työn kehittämisen ja oman ammatillisen vahvistumisen tukena. Toisaalta työyhteisöissä pitää myös olla rohkeutta keskustella avoimesti pedagogiikasta ja kasvattajien toiminnasta, että toimintaa voitaisiin yhdessä reflektoida, arvioida ja kehittää. Rohkeasti kokeilemaan! Opinnäytetyöni lisää ymmärrystä siitä, millä edellytyksin kasvattajan toiminnan dokumentointi voi toimia apuvälineenä oman työn reflektoinnin, arvioinnin ja kehittämisen apuvälineenä osana varhaiskasvatuksen laadunhallintaa. Kun tunnistetaan mahdollisia dokumentoinnin esteitä, niitä voidaan poistaa esim. työn arkeen sovituilla säännöllisillä keskusteluilla. Niissä voidaan vahvistaa niitä elementtejä, joiden avulla edistetään dokumentoinnin hyödyntämistä osana työn kehittämistä ja arvioimista. Eri yksiköiden työntekijöiden yhteisen keskustelun ja koulutusten avulla voidaan edistää ymmärrystä pedagogisen dokumentoinnin merkityksestä ja sen hyödyntämisestä työn kehittämisen työkaluna. Myös omakohtainen kokemus kasvattajan toiminnan dokumentoimisesta ja sen hyödyntämisestä oman työn tutkimisen ja kehittämisen apuvälineenä, näyttäisi madaltavan kynnystä mm. videoida kasvattajan toimintaa sekä vähentävän dokumentointiin liittyviä ennakkoluuloja tai pelkoja. Dokumentoinnin erilaisia tapoja (ei vain videointia) pitäisi paremmin hyödyntää, sillä työntekijätkin ovat erilaisia. Arviointi edellyttääkin erilaisia mittareita ja menetelmiä. Kasvattajan työn dokumentointia voidaan hyödyntää osana päiväkodin laadun hallintaa ja toiminnan kehittämistä. Haastankin jokaisen varhaiskasvatuksen tiimin miettimään, miten teidän päiväkodeissanne kasvattajan toimintaa dokumentoidaan tai voitaisiin dokumentoida työn reflektoinnin, arvioimisen ja kehittämisen tukena? Onko tiimeillä riittävästi osaamista, luottamusta ja rohkeutta keskustella avoimesti, sekä antaa kehittävää palautetta työtoverille? Miten teidän päiväkodeissanne voitaisiin edistää arjen käytäntöjä ja lisätä foorumeita, jotka mahdollistat yhteisen työn tutkimisen ja yhdessä kehittämisen? Kirjoitus perustuu opinnäytetyöhöni Kasvattajan toiminnan dokumentointi varhaiskasvatuksessa osana oman työn kehittämistä. Kirjoittaja: Jenni Ryynänen, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet: Mansikka, Jan-Erik 2019. Pedagoginen dokumentointi Reggio Emilian ja jälkistrukturalismin viitekehyksessä. Journal of Early Childhood Education Recearch. 8 (1). 100-120. Paananen, Maiju 2017. Laadun mittaamisesta varhaiskasvatuksen erilaisten tehtävien tarkasteluun. Nyt on pedagogiikan aika! 2017. Helsinki: Lastentarhanopettajaliitto. 29-30. Parrila, Sanna & Fonsen, Elina 2016. Teoksessa Parila, Sanna & Fonsen, Elina (toim.): Varhaiskasvatuksen pedagoginen johtajuus. Käsikirja käytännön työhön. Juva: PS-kustannus. 91-114. Repo, Laura & Paananen, Maiju & Eskelinen, Mervi & Mattila, Virpi & Lerkkanen, Marja-Kristiina & Gammelgård, Lillemor & Ulvinen, Jyri & Marjanen, Jukka & Kivistö, Anne & Hjelt, Hanna 2019. Varhaiskasvatuksen laatu arjessa. Varhaiskasvatussuunnitelmien toteutuminen päiväkodeissa ja perhepäivähoidossa 2019. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus. Saatavana myös sähköisesti osoitteessa: <https://karvi.fi/app/uploads/2019/09/KARVI_1519.pdf>. Luettu 21.10.2019. Tast, Sylvia 2018. Miten toteutan pedagogista dokumentointia? Videoluento 4.4.2018. Opetushallitus. <https://www.youtube.com/watch?time_continue=2&v=8SybX26zZSY>. Viitattu 28.10.2019. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2018. Verkkodokumentti. <https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/varhaiskasvatussuunnitelman_perusteet.pdf>. Luettu 21.10.2019 Vlasov, Janniina & Salminen, Jenni & Repo, Laura & Karila, Kirsti & Kinnunen, Susanna & Mattila, Virpi & Nukarinen, Thomas & Parrila, Sanna & Sulonen, Hanna. Varhaiskasvatuksen laadun arvioinnin perusteet ja suositukset 24: 2018. Kansallisen koulutuksen arviointikeskus. Saatavana myös sähköisesti osoitteessa: <https://karvi.fi/app/uploads/2018/10/KARVI_vaka_laadun-arvioinnin-perusteet-ja-suositukset.pdf>. Luettu 28.10.2019.

Varhaiskasvatuslaki – parempaa pedagogiikkaa vai epätasa-arvoa varhaiskasvatukseen?

Laki lasten päivähoidosta laadittiin vuonna 1973 ja se alkoi viimeistään 2000 –luvulla olla aikansa elänyt. Päivähoidon hallinto siirtyi sosiaali- ja terveysministeriöstä opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle vuonna 2013, mikä antoi viimeistään syytä odottaa lain päivittämistä. Uusi laki, nimeltään Varhaiskasvatuslaki tuli voimaan 1.8.2015. Laissa määritellään, että ”varhaiskasvatuksella tarkoitetaan lapsen suunnitelmallista ja tavoitteellista kasvatuksen, opetuksen ja hoidon muodostamaa kokonaisuutta, jossa painottuu erityisesti pedagogiikka” (Varhaiskasvatuslaki 36/1973, 1§). Lain mukaan jokaiselle lapselle tulee laatia varhaiskasvatussuunnitelma, jonka toteutumista arvioidaan vähintään kerran vuodessa. Myös enimmäisryhmäkoko on määritelty; päiväkodin yhdessä ryhmässä saa olla yhtä aikaa läsnä enintään kolmea hoito- ja kasvatustehtävässä olevaa henkilöä vastaava määrä lapsia. (Varhaiskasvatuslaki 36/1973, 5a§; 7a§.) Epäonnisesti uuden lain säätäminen osui taloudellisesti huonoon ajankohtaan, joten pääministeri Juha Sipilän hallituksen leikkaustoimenpiteet kohdistuivat myös varhaiskasvatukseen rankalla kädellä. Hallitus muutti Asetusta lasten päivähoidosta (239/1973, 6§) siten, että 1.8.2016 alkaen ryhmässä saa olla kahdeksan kolme vuotta täyttänyttä lasta seitsemän sijaan yhtä kasvattajaa kohden. Eduskunta päätti lisäksi rajata lapsen subjektiivista oikeutta varhaiskasvatukseen 20 tuntiin viikossa. Oikeus tätä laajempaan varhaiskasvatukseen lapsella on vain, jos siihen on perusteet vanhempien työ- tai opiskelutilanteen vuoksi, tai jos se on perusteltavissa lapsen tai huoltajien erityistarpeiden kautta. (Varhaiskasvatuslaki 36/1973, 11a§.) Varhaiskasvatus edistää lapsen kehitystä Varhaiskasvatuslaki painottaa vahvasti tasa-arvoa ja kaikkien lasten yhdenvertaisia mahdollisuuksia varhaiskasvatukseen. Päätökset päiväkotien ryhmäkokojen kasvattamisesta ja subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden rajaamisesta jäivät kuntien vastuulle, minkä myötä useat kunnat päättivät olla ottamatta käyttöön näitä varhaiskasvatuksen laatua heikentäviä säädöksiä. Tästä johtuen heikennykset uhkaavat lasten yhdenvertaista oikeutta varhaiskasvatukseen ja eriarvoistavat lapsia asuinpaikan ja vanhempien työllisyystilanteen mukaan. (Tuukkanen & Helander 2016.) Varhaiskasvatuksen hyvät vaikutukset on todistettu useissa tutkimuksissa. Esimerkiksi brittiläisen Eppe –tutkimuksen mukaan eniten korkealaatuisesta varhaiskasvatuksesta hyötyivät ne lapset, joilla oli muita huonommat elinolot tai paljon tuen tarpeita. Erityisen paljon varhaiskasvatuksesta hyötyvät maahanmuuttajataustaiset lapset. (Tikkanen 2016.) Näiden tietojen valossa heikennykset kohdistuvat juuri niihin lapsiin, jotka varhaiskasvatusta tarvitsisivat eniten, siis jos sattuvat asumaan heikennyksiä tehneessä kunnassa. Herää väistämättä kysymys, tämäkö on yhdenmukaisuutta ja tasa-arvoa? Varhaiskasvatuslain pohjalta Opetushallituksessa laaditaan myös uusi Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016, jonka luonnos julkaistiin 15.8.2016. Sen mukaan ”varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden tehtävänä on tukea ja ohjata varhaiskasvatuksen järjestämistä, toteuttamista ja kehittämistä sekä edistää laadukkaan ja yhdenvertaisen varhaiskasvatuksen toteutumista koko maassa” (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016 –luonnos 2016, 3). Laadukkaasta varhaiskasvatuksesta puhutaan suunnitelmassa monessa eri yhteydessä. Erityisesti painotettaessa pedagogiikkaa laatu liittyy läheisesti varhaiskasvatuksen henkilöstön koulutustasoon. Kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu varhaiskasvatuksen henkilöstön koulutustason yhteys lasten hyvinvointiin ja varhaiskasvatuksen laatuun. Korkeamman koulutuksen omaavat työntekijät ovat sensitiivisempiä ja sitoutuneempia myönteiseen vuorovaikutukseen, kuten kehumiseen, kuulemiseen ja tukemiseen lasten kanssa. He myös osaavat kehittää toimintaa lasten kannalta parhaaseen suuntaan, integroida erilaisia oppisisältöjä leikkiin sekä tukea lasten oppimista ja kielen kehittymistä. (Hermanfors & Eskelinen, 2016.) Myös varhaiskasvatuslaki korostaa pedagogiikan merkitystä ja lastentarhanopettajan pedagogista vastuuta. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman laatimisesta vastaa lastentarhanopettaja, ja myös perhepäivähoidossa olevan lapsen varhaiskasvatussuunnitelmaa tehtäessä hyödynnetään lastentarhanopettajan ammattitaitoa. (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016 –luonnos 2016, 5; 11.) Pula lastentarhanopettajista huolestuttava Etenkin pääkaupunkiseudulla vallitseva pula pätevistä lastentarhanopettajista heikentää väistämättä varhaiskasvatuksen laatua. Olen viime viikkojen aikana kiertänyt tekemässä lyhyitä sijaisuuksia viidessä eri päiväkodissa Helsingissä ja olen saanut työtarjouksen jokaisesta päiväkodista. Joissakin yksiköissä on puuttunut lastentarhanopettaja useammasta ryhmästä. Tämä on ikäväkseni näkynyt myös ryhmien toiminnassa, tai oikeastaan toiminnan puutteessa, mikä myös osaltaan sotii tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta vastaan. Lastentarhanopettajaliiton puheenjohtaja Anitta Pakanen sanoo, että syynä työvoimapulaan on yliopiston aloituspaikkojen vähäisyys. Lastentarhanopettajia koulutetaan myös ammattikorkeakoulujen sosionomi-tutkinnossa. Heikko palkkaus myös vaikuttaa: palkka ei ole riittävä pääkaupunkiseudun elinkustannuksiin. (Turtola 2016.) Päiväkotiryhmien kasvattaminen ei ainakaan lisää alan vetovoimaisuutta, eikä palkkaukseenkaan ole näkyvissä parannusta. Tilanne on mielestäni hyvin huolestuttava. Osaaminen varhaiskasvatuksessa Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa kuvataan viisi laaja-alaisen osaamisen osa-aluetta, joiden tavoitteet otetaan huomioon toimintakulttuurin ja oppimisympäristöjen kehittämisessä sekä kasvatuksessa, opetuksessa ja hoidossa. Laaja-alaisen osaamisen osa-alueet ovat ajattelu ja oppiminen; kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu; itsestä huolehtiminen ja arjen taito; monilukutaito ja osallistuminen ja vaikuttaminen. (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016, 15.) Näistä erityisesti monilukutaito vastaa erinomaisesti tämän päivän globalisoituvan maailman haasteisiin. Monilukutaidolla tarkoitetaan erilaisten viestien tulkinnan ja tuottamisen taitoja ja se tukee vuorovaikutusta moninaisissa kulttuurisissa ja kielellisissä ympäristöissä. Tieto- ja viestintäteknologiaosaaminen on osa monilukutaitoa. Myös oppimisen alueissa teknologiakasvatus on huomioitu. (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016, 17; 34.) Tämän päivän lasten arkeen kuuluvat tablettitietokoneet ja älypuhelimet. Jo taaperoikäiset osaavat operoida pyyhkäisynäytön kanssa ja vähän isommat tietävät varsin hyvin, että puhelimesta voi kuunnella tuttuja lauluja tai etsiä tietoa melkeinpä mihin vaan asiaan. Professori Marja-Leena Laakso toi viime marraskuussa järjestetyssä Varhaiskasvatus 20 vuotta –juhlaseminaarissa Jyväskylässä esiin, että Suomessa on muihin Pohjoismaihin verrattuna enemmän digivastaisuutta siitä huolimatta, että yhteiskunnan digitoituminen on nostettu hallitusohjelmaa myöten keskeiseksi tulevaisuuden suunnaksi. Digitaalisuus nähdään lasten elämässä uutena ja uhkaavana elementtinä. Tämän myötä Laakson mukaan tarvitaankin tutkimusperustaista tietoa siitä, kuinka lapsia kasvatetaan ja opetetaan jatkuvasti digitaalisemmaksi muuttuvassa yhteiskunnassa ja miten uusin tutkimustieto voidaan hyödyntää lastentarhanopettajien koulutuksessa ja kentän kehittämistyössä. (Siippainen & Salminen 2016.) Oman kokemukseni mukaan varhaiskasvatuksen henkilöstö tarvitsee täydentävää koulutusta edellä mainittujen taitojen opettamiseen, jotta esimerkiksi tablettitietokoneita voitaisiin hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla myös varhaiskasvatusikäisten opetuksessa. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ohjaavat työtä ja sen kehittämistä Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016 valmistunee vielä tämän syksyn aikana. Niiden mukaan laaditaan paikalliset varhaiskasvatussuunnitelmat, jotka tulevat voimaan 1.8.2017 alkaen. (Opetushallitus.) Varhaiskasvatuslaki ja sen pohjalta laaditut varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016 korostavat mielestäni aivan oikeita asioita lapsen edun kannalta: tasa-arvoisuutta, yhdenvertaisuutta, laadukasta pedagogiikkaa sekä lapsen äänen kuulemista ja osallistamista. Jotta nämä kaikki voisivat toteutua, tarvitaan osaavia, koulutettuja ja motivoituneita ammattikasvattajia, virikkeellisiä ja laadukkaita varhaiskasvatusympäristöjä sekä kohtuullisen kokoisia ryhmiä, joissa on riittävästi resursseja huomioida jokaisen lapsen yksilölliset tarpeet. Uuden lain arvot ovat oikeat, mutta toteutus vielä ontuu. Positiivisena näen, että aihe on tällä hetkellä vahvasti tapetilla ja puhututtaa niin varhaiskasvatuksessa työskenteleviä kuin palveluiden käyttäjiäkin. Toivoa saattaa, että se lopulta johtaa lapsen kannalta parempaan tulevaisuuteen.   Tiina Lallukka, lastentarhanopettaja / sosionomi ylempi AMK -opiskelija Lisätietoa ja lähteet Hermanfors & Eskelinen 2016. Varhaiskasvatuksen nykytila. Kasvatus 1/2016, 70-75. Opetushallitus. Verkossa. Siippainen & Salminen 2016. Minne menet varhaiskasvatus(tiede)? Kasvatus 1/2016, 82-85. Tikkanen 2016. Tukien pienikin ponnistaa. Opettaja 7/2016, 24-25. Turtola 2016. Pula pätevistä lastentarhanopettajista vaivaa pääkaupunkiseutua – lisää tarvittaisiin lähes 470. Verkossa. Tuukkanen & Helander 2010. Toteutuuko yhdenvertainen oikeus varhaiskasvatukseen? Verkossa. Varhaiskasvatuslaki 36/1973. Verkossa. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016 –luonnos. Opetushallitus 2016. Verkossa. Kuva: Tampere: Lapsiryhmä nauraa.