Avainsana: Varhaiskasvatus
Varhaiskasvatuksen värisokeudesta rasisminvastaisuuteen
Päiväkodilla on merkittävä rooli rasisminvastaisessa työssä ja sellaisen ympäristön luomisessa, jossa jokainen lapsi voi kokea olonsa turvalliseksi. Eriarvoistavat rodullistetut käsitykset voivat muotoutua jo neljään ikävuoteen mennessä. Muodostumiseen vaikuttaa vahvasti lapsen välitön ympäristö aikuisineen. Miten antirasistista pedagogiikkaa voisi soveltaa varhaiskasvatuksen toimintaympäristöön? Antirasistinen pedagogiikka on kasvatuksellinen strategia, joka pyrkii rodulliseen yhdenvertaisuuteen puuttumalla rodullistamisen ja rodullisen eriarvoistamisen prosessiin ja rakenteisiin (1, 2, 3). Antirasistisessa pedagogiikassa tarkastellaan enemmistön ja vähemmistöjen välisiä valtasuhteita, joissa rodullista eriarvoistamista tapahtuu (4) sekä tapoja, joilla rodullista eriarvoistamista tuotetaan ja perustellaan valtasuhteissa (5). Tarkoituksena on tunnistaa vallan epätasa-arvoista jakautumista valtasuhteissa ja jakaa sitä uudelleen (6). Opinnäytetyöni kirjallisuuskatsauksessa nousi esille kaksi merkittävää pääteemaa: antirasistinen pedagogiikka rakenteellisena työnä sekä antirasistinen pedagogiikka asiakastyönä. Eriarvoistavien rakenteiden vastavoimana Rakenteellisena työnä antirasistinen pedagogiikka keskittyy varhaiskasvatuksen rakenteiden tasolla tapahtuvaan rasismin tunnistamiseen sekä rasisminvastaiseen muutostyöhön. Olennaista on tunnistaa rasismi yhteiskunnan ja varhaiskasvatusinstituution historiassa sekä sen välittyminen historiasta nykypäivään rakenteiden kautta. Rakenteiden tarkastelu kohdistuu muun muassa vakiintuneisiin käytäntöihin, tieteelliseen tietoperustaan ja toimintalinjoihin varhaiskasvatus-, koulutus- ja poliittisissa ympäristöissä. Varhaiskasvatuksen kannalta keskeisiä rakenteita ovat varhaiskasvatusta ohjaava lainsäädäntö ja varhaiskasvatussuunnitelman perusteet (7). Rakenteellisen rasismin tunnistamisessa voi hyödyntää valkoisuusnormia analyyttisena työkaluna (8), jolla tarkastella rakenteita: Miten rakenteet eriarvoistavat eri rodullistettuja ryhmiä? Miten ne muokkaavat eri rodullistettuja ryhmiä koskevia asenteita? Lisäksi miten ne tunnustavat rodullistettujen ryhmien kohtaaman eriarvoistamisen? Voidaksemme muuttaa rakenteita antirasistisiksi, on ensin tunnustettava ja tunnistettava yhteiskuntamme rakenteissa esiintyvä rasistisuus. Rakenteellisen antirasistisen muutostyön tulisi näkyä tavoitteellisena toimintana, jolla haastetaan varhaiskasvatuksen rakenteiden eri tasoilla ilmenevät eriarvoistavat mekanismit. Tulisi haastaa sellaiset mekanismit, jotka vahvistavat valkoisuutta tai ”värisokeaa” ideologiaa, rajoittavat rodullistamista ja rasismia koskevaa kriittistä keskustelua sekä vaientavat rodullistettujen ääntä. Kirjallisuudesta nousi esille, että rakenteellisen muutostyön on lähdettävä aluksi asenteellisesta muutoksesta. On irtauduttava erityisesti ”värisokeasta” ideologiasta, jossa kielletään ulkoisten eroavaisuuksien vaikutusta omaan toimintaan (9). Tässä ideologiassa rasismi nähdään sen sijaan muiden yksilöiden tekeminä tekoina ja lasten todellisuuden ulkopuolena olevana ilmiönä (10). Kun olemme asenteellisesti samalla viivalla siitä, mitä rasismi on, helpottuu rakenteiden konkreettisempi muutostyö. Rakenteiden muotoilussa on tärkeää osallistaa rodullistettuja aikuisia ja lapsia, jotta heidän mahdollisesti valtavirrasta poikkeavat käsityksensä ja kokemuksensa (vastakertomukset) tulisivat aidosti huomioitua. Rodullisten ryhmien ääntä voi esimerkiksi varhaiskasvatuksen tietoperustan osalta vahvistaa haastamalla sen eurosentrisyys ja sisällyttämällä siihen eri rodullistettujen ryhmien tietoperustaa. Varhaiskasvatuksen lähirakenteessa eli päiväkodeissa kannattaa myös mahdollistaa se, että rodullistettuihin ryhmiin kuuluvat varhaiskasvatuksen ammattilaiset voisivat jakaa heidän kokemusasiantuntemustaan ja muut voisivat siten oppia heiltä. Ennakkoluuloja vastaan arjen asiakastyössä Asiakastyönä antirasistinen pedagogiikka sen sijaan liittyy yksilötasolla tapahtuvaan rasismin tunnistamiseen ja rasisminvastaiseen muutostyöhön. Varhaiskasvatustyössä se kohdistuu niin meihin ammattilaisiin itseemme, lapsiin kuin myös varhaiskasvatuksen välittömään päiväkotiympäristöön. Rasismin tunnistamisen tarkoituksena on tunnistaa rodun merkitys arjen toiminnassa ja kokemuksissa. Varhaiskasvatuksen ammattilaisina voimme esimerkiksi reflektoida kriittisesti omia käsityksiämme ja kokemuksiamme suhteessa rakenteelliseen rasismiin ja valkoisuusnormiin. Olennaista on pohtia niiden vaikutusta omiin toimintamalleihimme toimiessamme lasten ja heidän vanhempien kanssa. Millaisia oletuksia teemme heistä? Onko eroja siinä, miten kohtelemme heitä tai miten reagoimme heidän haastavaksi koettuun käyttäytymiseen? Miten toimimme suomalaisista nimistä poikkeavien nimien kanssa? On myös syytä arvioida lasten toimintaa rasismin näkökulmasta. Varhaiskasvatuksen ammattilaisina meillä tulisi olla tietämystä lasten tavoista rodullistaa muita ja ilmaista rodullisia asenteitaan esimerkiksi leikeissä, leikkiryhmän muodostamisessa ja puheessa. Lasten elämässä olevaa rasismia voimme tunnistaa seuraamalla heidän leikkiään, sillä sen kautta lapset yrittävät ymmärtää rasismia. Toisaalta siten he myös omaksuvat rasistisia malleja, joten leikki tarjoaa oivan mahdollisuuden muovata heidän rodullisia käsityksiään. Rasismin tunnistamisen myötä voimme alkaa haastaa vallitsevia rasistisia käsityksiä. Keskeisenä muutostyön keinona pidetään rasismista ja siihen liittyvistä teemoista keskustelemista lasten kanssa. Päiväkodissa tulisi tarjota lapsille mahdollisuuksia ja kannustusta keskustella näistä teemoista, jotta he oppisivat tunnistamaan ja nimeämään rasismin. Keskustelemisen avulla lasten kokema rasismi ja heidän rasistiset käsityksensä tulevat myös esille, jolloin niihin on mahdollista puuttua. Tällaisissa tilanteissa voimme ohjata lapsia korjaamaan käsityksiään ja tekemään yhdenvertaisuuteen nojaavia ratkaisuja. Rodullistettujen kokemuksia ja käsityksiä voi hyödyntää vastakertomuksina monipuolistamaan lasten käsityksiä. Keskustelua rasismiin liittyvistä teemoista voimme herättää esimerkiksi teemoja käsittelevillä kirjoilla, kriittisillä tarinatuokioilla tai leikillä. Tarkoituksena on kääntää vaikeat termit ja konkretisoida ilmiöt lasten ikätasoiseksi sekä liittää ne lasten omaan koettuun todellisuuteen. Olennaista on kuitenkin ohjata lapsia ymmärtämään rodullisen eriarvoistamisen laajemmin yhteiskunnassa tapahtuvana toimintana sekä tunnistamaan yhteyksiä rodullistamisen, vallan ja etuoikeuksien välillä. Yksilötason muutostyöhön kuuluu myös sellaisen toimintaympäristön luominen, joka tukee yksilöiden monimuotoisuuteen tutustumista ja sen arvostamista sekä avointa, yhdenvertaista ja kriittistä vuoropuhelua. Voimme suunnitella päiväkodin sellaiseksi, että se tarjoaa mahdollisuuksia tutustua monimuotoisuuteen rodullisesti monimuotoisten aikuisten, lasten ja materiaalien kautta. Näin voimme edistää lasten laajempaa käsitystä ”meistä” ja toisaalta tukea lapsen oman rodullisen identiteetin kehittymistä. Yksilöllistä monimuotoisuutta arvostavaa toimintakulttuuria tukee sellaiset käytännöt, jotka hyödyntävät tietoa lasten rodullisten identiteettien monimuotoisuudesta sekä nojaavat kunnioittavaan ja ennakkoluulottomaan vuorovaikutukseen. Vuorovaikutuksessa annetaan rohkeasti lasten identiteettien näkyä ja kuulua. Päiväkodin vuorovaikutusta voi lisäksi ohjata avoimeen, yhdenvertaiseen ja kriittiseen vuoropuheluun esimerkiksi rohkaisemalla meitä aikuisia ja lapsia kaksisuuntaiseen vuorovaikutukseen, jossa jokainen saa ilmaista itseään ja oppia. Olennaista on antaa mahdollisuuksia kriittisen ajattelun taitojen kehittämiseen ja hyödyntää positiivista käyttäytymisen ohjausta. Kirjoittaja Maria Agerskov, sosionomi (AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittaja on työharjoittelijana Helsingin kaupungin perhetyössä. Blogipostaus pohjautuu kirjallisuuskatsaukseen, jonka kirjoittaja laati osana sosionomiopintojaan keväällä 2024. Kirjallisuuskatsaus tehtiin toimeksiantona Turvaa ja tunnetaitoja tarinoista 3 -hankkeelle. Lähteet Seltzer, M. C. & O’Brien, L. M. 2022. Fostering Racial Literacy in Early Childhood Contexts. Early Childhood Education Journal 52 (1). 181-189. <https://doi.org/10.1007/s10643-022-01417-z>. Viitattu 12.4.2024. Alemanji, Aminkeng 2016. Is there such a thing…? A study of antiracism education in Finland. Väitöskirja. Helsingin yliopisto. Faculty of Behavioural Science. Doctoral Degree Program in Teacher Education. 18. <https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/d108c50e-759b-438d-a8a1-a8d179c705ca/content>. Viitattu 12.4.2024. Alemanji, A. 2021. Kohti rasisminvastaista pedagogiikkaa. Teoksessa Keskinen, Suvi & Seikkula, Minna & Mkwesha Faith (toim.). Rasismi, valta ja vastarinta : Rodullistaminen, valkoisuus ja koloniaalisuus Suomessa. Helsinki: Gaudeamus. 208. <http://hdl.handle.net/10138/340362>. Viitattu 12.4.2024. Alemanjim Aminkeng & Mafi, Boby 2016. Antiracism Education? A Study of an Antiracism Workshop in Finland. Scandinavian Journal of Educational Research 62 (2). 186. <https://doi.org/10.1080/00313831.2016.1212260>. Viitattu 12.4.2024 Alemanji 2021. 208. Alemanji & Mafi 2016. 186. Opetushallitus 2022. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2022. Helsinki: Opetushallitus. <https://eperusteet.opintopolku.fi/eperusteet-service/api/dokumentit/8931215>. Viitattu 18.4.2024. Escayg, K.-A. & Berman, R. & Royer, N. 2017. Canadian Children and Race: Toward an Antiracism Analysis. Journal of Childhood Studies 42 (2). 10-21. <https://doi.org/10.18357/jcs.v42i2.17838>. Viitattu 22.5.2024. Loukola, S. 2023. “Not in Our Daycare”? Commitments and Obstacles to Antiracism in Finnish ECEC. Early Childhood Education Journal. 1-9. <https://doi.org/10.1007/s10643-023-01540-5>. Viitattu 12.4.2024. Loukola 2023. 1-9.
Varhaiskasvatuksen erityisopettajan läsnäolo tukee lapsen osallisuutta
Varhaiskasvatuslakia (540/2018) on muutettu lapsen tuen osalta elokuussa 2022. Muutoksessa korostetaan varhaiskasvatuksen inklusiivisuuden tärkeyttä. Uuden lain myötä myös Helsingin varhaiskasvatuksessa aloitettiin yksikön VEO -toimintamalli. Malli tarkoittaa sitä, että erityisopettaja on tiiviisti mukana varhaiskasvatusyksikössä. Tässä blogitekstissä esittelen sitä, miten yksikön VEO -malli on lähtenyt käyntiin Itä-Helsingin varhaiskasvatuksessa. Teksti pohjautuu opinnäytetyöhön. Yksikön VEO (varhaiskasvatuksen erityisopettaja) -mallin tavoitteena on vahvistaa inklusiivista varhaiskasvatusta. Käsitteet inklusiivisuus ja inklusiivinen varhaiskasvatus ovat ammatillisessa keskustelussa jatkuvasti pinnalla ja usein herää kysymys, miten inklusiivista varhaiskasvatusta voidaan toteuttaa käytännössä? Varhaiskasvatuslaissa todetaan (540/2018 § 3), että varhaiskasvatuksen tavoitteena on tukea lapsen oppimisen edellytyksiä ja edistää elinikäistä oppimista ja koulutuksellisen tasa-arvon toteuttamista inklusiivisten periaatteiden mukaisesti. Inklusiivisuuteen liittyvissä julkisessa keskustelussa inkluusion arvoperustan ja pedagogisten periaatteiden lisäksi keskitytään usein opetuksen ja kasvatuksen toteutumispaikkaan ja opetushenkilöstöön (1, s. 87). Onkin siis tärkeä ymmärtää, mitä inklusiivisuudella ylipäätään tarkoitetaan. Inklusiivinen varhaiskasvatus ja yksikön VEO Inklusiivinen kasvatus pohjautuu ajatukselle, että kaikilla lapsilla on oikeus osallistua ja kuulua lähiyhteisöönsä. Lapsen tuen tarpeisiin tulisi vastata lapsen oman varhaiskasvatuksen toimintaympäristössä ja omassa lapsiryhmässä. Inklusiivinen varhaiskasvatus tukee lapsen osallisuutta ja aktiivista yhdessä toimimista. (1, s. 69.) Inkluusion mielekkyyttä on hankala ymmärtää, jos inkluusio ymmärretään suppeasti vain toimenpiteenä, jossa ennen erityisryhmissä olleet lapset sijoitetaan muiden lasten kanssa isompiin ryhmiin (3, s. 16). Inkluusio on prosessi, jossa ihmisten kuuluvuuden tunnetta, kunnioitusta ja monimuotoisuutta arvostetaan (6, s. 11). Inklusiivisessa varhaiskasvatuksessa tulisi siis arvostaa moninaisuutta ja ymmärtää, että lapsi saa olla oma itsensä ja oppimisympäristö tulisi muuttaa lapsen tarpeita vastaavaksi. Opinnäytetyössäni haastattelin yksikön VEO:na työskenteleviä sekä heidän esihenkilöitään, jotka toimivat varhaiskasvatusyksikön johtajina. Haastatteluihin osallistuneissa varhaiskasvatusyksiköissä yksikön VEO -malli on koettu vahvasti positiivisena ja sen on koettu edistävän inklusiivista varhaiskasvatusta. Vastaajat kokivat, että erityisopettajan työyhteisölle antama tuki vahvisti kaikkien työntekijöiden osaamista. Etenkin sijaisuuksia tekevät epäpätevät varhaiskasvatuksen opettajat kokivat saavansa VEO:lta hyötyä erityisesti lasten tukeen liittyvissä asioissa. VEO:n konsultatiivisen tuen ansiosta henkilöstöllä on paremmat valmiudet tukea lasta hänen omassa ryhmässään. Haastatteluihin osallistuneet kokivat, että yksikön VEO -malli edistää lapsen osallisuutta, sekä mahdollistaa lapsen onnistumisia ryhmässä. Lapsen osallisuus on olennainen osa inklusiivista varhaiskasvatusta. Henkilöstön tulee huolehtia, että jokaisella lapsella on mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa (4, s. 29). Tulokset osoittivat, että henkilökunnan kokemuksen mukaan yksikön VEO -malli vahvistaa inklusiivisen varhaiskasvatuksen seuraavia osa-alueita: lapsen yksilölliset tarpeet ja vahvuudet huomioidaan tuki tulee lapsen luokse lapsen osallisuuden vahvistaminen toteutuu lapsen yksilöllistä kehitystä, oppimista ja hyvinvointia edistetään inklusiivista toimintakulttuuria kehitetään koko yksikössä oppimisympäristöjä muokataan pedagogisesti Yksikön VEO -mallin haasteita Yksi koettu haaste yksikön VEO -mallissa oli työn rajaaminen, sillä tuen tarpeisia lapsia on runsaasti ja monissa eri ryhmissä. Lisäksi Itä-Helsinki on yksi sosiaalisen ja alueellisen eriytymisen riskialue, jossa varhaiskasvatuksen yhtenä uhkana on henkilökunnan rekrytointi- ja vaihtuvuushaasteet (7, s. 51, 150). Myös haastatteluissa nousi esille ei-kelpoisen henkilökunnan määrä. Epäpätevän henkilökunnan tukeminen laadukkaan peruspedagogiikan toteuttamisessa on vienyt osan yksikön VEO:n työajasta. VEO:n antama konsultatiivinen tuki on kuitenkin koettu positiivisena resurssina epäpätevän henkilöstön tukemisessa. Osassa haastatteluihin osallistuneissa yksiköissä yksikön VEO:n työaika oli rajattu erityisopettajan osa-aikaista tukea saaviin lapsiin. Toisissa yksiköissä taas pyrittiin olemaan rajaamatta tukea tietyille lapsille, jotta yksikön VEO voisi olla aina siellä, missä tarve olisi sillä hetkellä suurin. Jokaisessa yksikössä on paljon tukea tarvitsevia lapsia, minkä koettiin vaikeuttaneen työnkuvan rakentumista sekä työn rajaamista. Yksikön VEO -mallin haasteiksi koettiin mm.: tukea tarvitsevien lasten suuri määrä suomi toisena kielenä -lasten suuri määrä epäselvä työnkuva työn rajaaminen Lisäksi esiin nousi pohdintaa siitä, miksi jokaisessa Helsingin varhaiskasvatusyksikössä ei ole yksikön erityisopettajaa. Eräässä haastattelussa todettiinkin, että joka ikiseen Helsingin kaupungin varhaiskasvatusyksikköön tarvittaisiin yksikön VEO. Toimintamalli vahvistaa inklusiivista toimintakulttuuria Alueellisista haasteista huolimatta yksikön VEO -toimintamalli on koettu toimivaksi malliksi inklusiivisen varhaiskasvatuksen edistämiselle opinnäytetyöhön osallistuneissa varhaiskasvatusyksiköissä. Yksikön VEO:t ovat pystyneet jo ensimmäisen toimikautensa aikana tukemaan henkilöstöä, vahvistamaan lasten tukea ja osallisuutta, sekä edistämään yksikön inklusiivista toimintakulttuuria. Erityisopettajan saatavuus lapsen oppimisympäristössä tukee inklusiivista periaatetta, jossa tuki tulee lapsen luokse. Lisäksi varhaiskasvatuksen erityisopettajan konsultatiivinen tuki henkilöstölle on mahdollistanut osaamisen jakamista, konkreettisten neuvojen saamista sekä tuen prosessien sujuvoittamista. Kuten Alijoki & Pihlaja (2) toteavat, korkeatasoinen ja laadukas pedagogiikka luovat pohjan kaikkien lasten kasvulle, oppimiselle ja kehitykselle. Opinnäytetyön tulosten mukaan yksikön VEO -malli on vahvistanut koko varhaiskasvatusyksikön toimintakulttuuria inkluusion periaatteiden mukaisesti, ylläpitänyt keskustelua inkluusion periaatteista koko yksikön tasolla, sekä vahvistanut laadukkaan pedagogiikan toteutumista lapsiryhmissä. Viitanen ym. (1, s. 16) toteavat, että inkluusion ihannetilaan pyritään, mutta sitä ei välttämättä tulla koskaan täysin saavuttamaan. Kuitenkin vaikuttaisi siltä, että yksikön VEO -mallin myötä olemme jo askeleen lähempänä ihanteellista inkluusiota. Kirjoittaja: Tara Pihlajaniemi, sosionomi (ylempi AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu, varhaiskasvatuksen opettaja. Kirjoitus perustuu Metropolian sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön: Tara Pihlajaniemi 2023. Yksikön VEO -toimintamallin käyttöönotto Itä-Helsingin varhaiskasvatuksessa: esihenkilöiden ja varhaiskasvatuksen erityisopettajien näkemyksiä. Theseus https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023111930036 Lähteet Alila, Kirsi & Eskelinen, Mervi & Kuukka, Katri & Mannerkoski, Merja & Vitikka, Erja 2022. Kohti inklusiivista varhaiskasvatusta sekä esi- ja perusopetusta. Oikeus oppia – Oppimisen tuen, lapsen tuen ja inkluusion edistämistoimia varhaiskasvatuksessa sekä esi- ja perusopetuksessa valmistelevan työryhmän loppuraportti. Helsinki 2022. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/164421/OKM_2022_44.pdf?sequence=4&isAllowed=y Alijoki, Alisa & Pihlaja, Päivi 2020. Pedagogiset rakenteet ja ratkaisut lasten erityisen tuen tarpeiden näkökulmasta. Teoksessa Hujala, Eeva & Turja, Leena (toim.) 2020. Varhaiskasvatuksen käsikirja. Jyväskylä: PS-kustannus. Luku 20. E-kirja. Viitala, Riitta & Nietola, Marita & Syrjämäki, Marja & Viljamaa, Elina & Heiskanen, Noora. 2021. Tutkimus- ja selvitystiedon kooste kehityksen ja oppimisen tuen sekä inkluusion nykytilasta varhaiskasvatuksessa. Teoksessa Heiskanen, Noora & Neitola, Marita & Syrjämäki, Marja & Viljamaa, Elina & Nevala, Piia & Siipola, Mari & Viitala, Riitta. 2021. Kehityksen ja oppimisen tuki sekä inklusiivisuus varhaiskasvatuksessa. Selvitys nykytilasta kunnallisissa ja yksityisissä varhaiskasvatuspalveluissa sekä esitys kehityksen ja oppimisen tuen malliksi. Opetus- ja kulttuuriministeriö, Helsinki 2021. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/162927/OKM_2021_13.pdf?sequence=1&isAllowed=y Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. 2022. Opetushallitus. Varhaiskasvatuslaki 540/2018. Annettu Helsingissä 13.7.2018. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2018/20180540 Unesco 2020. Inlcusion and eduation: all means all. Global Education Monitoring Report. United Nations Educational, Scientific and Cultural Organization. Second edition. Bernelius, Venla & Huilla, Heidi 2021. Koulutuksellinen tasa-arvo, alueellinen ja sosiaalinen eriytyminen ja myönteisen erityiskohtelun mahdollisuudet. Valtioneuvosto. Helsinki. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/162857/VN_2021_7.pdf?sequence=4&isAllowed=y
Miten varhaiskasvatuksen henkilöstön ilmoitusvelvollisuus toteutuu?
Kuva: Pixabay Syksyllä 2021 astui voimaan lakiuudistus varhaiskasvatuksen työntekijöiden ilmoitusvelvollisuudesta (453/2021§ 57a-b), jonka mukaan henkilöstön on tehtävä ilmoitus havaitessaan lapsen varhaiskasvatuksen toteuttamisessa epäkohdan tai sen uhan. Lain tarkoituksena oli tehostaa valvontaa sekä turvata henkilöstöä tuomaan epäkohtia ilmi. Ohjeistuksissa ja käytännöissä on kuitenkin ilmennyt epäselvyyksiä. Opinnäytetyössäni selvitin, miten henkilöstöä on ohjeistettu ilmoitusvelvollisuudesta, miten se on saatu käytäntöön sekä onko epäkohtiin puuttumalla voitu vaikuttaa työn kuormittavuuteen. Opinnäytetyön yhteistyökumppaneina toimivat ammattiliitot Tehy ry sekä Jyty ry, joiden varhaiskasvatuksen jäseniltä aineisto kerättiin. Varhaiskasvatuslakia on muokattu viime vuosikymmeninä useampaan otteeseen ja tavoitteena on ollut parantaa suomalaisen varhaiskasvatuksen laatua ja yhdenvertaisuutta. Uudistusten avulla on pyritty vastaamaan tämän päivän yhteiskunnallisiin vaatimuksiin sekä kehittää lapsen edun ensisijaisuuden toteutumista. (1, s. 9) Yksi lakiuudistuksista on varhaiskasvatuksen henkilöstön ilmoitusvelvollisuus (2), jonka avulla varhaiskasvatuksen järjestäjät voisivat saada ajankohtaista tietoa varhaiskasvatuksen tilasta, joka taas mahdollistaisi ongelmiin puuttumisen. Tämän päivän uutisotsikot kuvailevat jatkuvasti varhaiskasvatuksen olevan kriisitilassa ja alalla esiintyvät monialaiset haasteet ovat nousseet yleiseen keskusteluun ja tarkastelun kohteeksi. Yle uutisoi asiantuntijoiden lausuntoja varhaiskasvatuksen haasteisiin liittyen, jossa keskeisimmäksi ongelmakohdaksi nähtiin henkilöstömitoitus sekä lain tulkinnanvaraisuus. Se, että henkilöstömitoitus määritellään koskemaan koko päiväkodin mitoituksia, mahdollistaa henkilöstön epätasaisen sijoittumisen lapsiryhmissä päivän aikana. Tämä taas voi hankaloittaa arkea, kuormittaa työntekijöitä sekä aiheuttaa myös vaaratilanteita. Tilanne voidaan kuitenkin nähdä lainmukaiseksi, vaikka jossain ryhmässä toimittaisiinkin alimitoituksella, eikä valvontaviranomainen pysty tällöin puuttumaan asiaan. Jos henkilöstömitoitus määriteltäisiin ryhmäkohtaisesti, myös puutuminen tilanteeseen mahdollistuisi. (3) Varhaiskasvatuksen kriisiin liittyy myös vahvasti jo pitkään jatkunut henkilöstö- ja sijaispula. Helsingin Sanomat uutisoivat, että helmikuussa 2022 Helsingissä pätevien varhaiskasvatuksen opettajien kokonaisvaje oli 38 %, eli 925 työntekijän puutos. Lastenhoitajien kokonaisvaje oli 22 %, joka tarkoitti 640 työntekijää. Samaan aikaan helsinkiläisten päiväkotien lapsimäärän ennustettiin nousevan seuraavana vuonna n. 500 lapsella. (4) Varhaiskasvatuksen henkilöstön kuormittuneisuus ja uupumus, sekä alalta pois hakeutuminen näyttäisivät olevan näiden pitkään jatkuneiden haasteiden seurauksia. Jos varhaiskasvattajat tekisivät ilmoituksen joka kerta, kun kohtaavat epäkohtia työssään, voisi ylemmällä johdolla olla pian laajasti dataa varhaiskasvatuksen todellisesta tilanteesta. Lakiuudistuksen ajatus on hyvä, mutta ohjausjärjestelmä sekä varhaiskasvatuksen valvonta ovat avainroolissa, kuinka suurta vaihtelua lain noudattamisessa tulee olemaan Suomessa. Opinnäytetyön tulokset Opinnäytetyön aineisto kerättiin kahdessa eri osiossa, määrällisellä ja laadullisella kyselyllä. Määrälliseen kyselyyn vastasi 964 varhaiskasvatuksen työntekijää eri puolelta Suomea. Valtaosa vastaajista (86 %) työskenteli varhaiskasvatuksen lastenhoitajana. Laadullinen kysely toteutettiin pienemmälle joukolle, jossa syvennyttiin tarkemmin työntekijöiden kokemuksiin ilmoitusvelvollisuuteen liittyen. Laadulliseen kyselyyn vastasi 26 varhaiskasvatuksen työntekijää, jotka olivat ilmoittautuneet opinnäytetyön ensimmäisessä osiossa. Vaikka laki määrittää, että työnantaja on velvollinen ohjeistamaan henkilöstöään ilmoitusvelvollisuudesta, vain 63 % vastaajista oli saanut ohjeistuksen työnantajaltaan koskien henkilöstön ilmoitusvelvollisuutta epäkohdista ja niiden uhista. Huolestuttavaa on jo se, että 37 % vastaajista ei ollut saanut minkäänlaista ohjeistusta, mutta kaikista vastaajista vain 38 % piti saamaansa ohjeistusta riittävänä. Tulosten perusteella voidaan todeta, että varhaiskasvatuksen henkilöstöä ei ole ohjeistettu riittävästi ilmoitusvelvollisuudesta. Merkittävä osa vastaajista ei ollut saanut lainkaan ohjeistusta tai sitten ohjeistus koettiin riittämättömänä. Vastauksissa ilmeni selkeästi henkilöstön tietämättömyys, miten ilmoitus käytännössä tehdään. Yleisimmin havaitut epäkohdat liittyivät: suhdelukuihin lapsen tarvitseman tuen puutteellisuuteen vaaratilanteisiin ryhmäkokoihin lapsen epäasialliseen kohteluun. Vastaajista 59 % oli havainnut viimeisen vuoden aikana lapsen varhaiskasvatuksen toteuttamisessa epäkohtia tai sen uhkia, mutta kuitenkin vain 20 % vastaajista oli tehnyt tällaisesta tilanteesta ilmoituksen. Tästä voidaan päätellä, että henkilöstön ilmoitusvelvollisuus toteutuu heikosti eikä se ole tullut vielä yleiseksi käytännöksi varhaiskasvatuksessa. Myöskään tehdyt ilmoitukset eivät olleet suurimmassa osassa vastauksissa johtaneet mihinkään tai henkilöstö ei ollut saanut lain edellyttämiä tietoja ilmoituksensa käsittelyyn liittyen. Työntekijät näkivät ilmoitusvelvollisuuden heikkoon toteutumiseen syiksi: puutteellinen ohjeistus ajan puute työntekijöiden uupumus epäusko epäkohtiin puuttumiseen pelko ilmoittamisen negatiivisista seurauksista. Huolestuttava ilmiö oli, että useat varhaiskasvatuksen työntekijät pelkäävät tehdä epäkohdista ilmoitusta negatiivisten seurausten takia. Työntekijät eivät halua joutua esihenkilön puhutteluun, silmätikuksi tai leimaantua valittajaksi työyhteisön silmissä. Moni myös koki ilmoitusten tekemisen turhana ja että ongelmiin ei kuitenkaan pystytä puuttumaan. Tulosten perusteella ilmoitusvelvollisuuden ei voida myöskään sanoa vähentäneen työn kuormittavuutta. Suurimmiksi varhaiskasvattajia kuormittaviksi tekijöiksi mainittiin henkilöstövaje sekä suuret lapsiryhmät. Tärkeimpinä jaksamista edesauttavia tekijöitä olivat työyhteisö ja esihenkilö, lapset ja vanhemmat sekä toimivat työkäytännöt. Merkittävä tulos on kuitenkin se, että moni työntekijöistä koki ilmoitusvelvollisuuden madaltaneen kynnystä ilmoittaa epäkohdasta tai sen uhasta eteenpäin. Useampi oli myös sitä mieltä, että epäkohdasta ilmoittamisella voisi olla vaikutuksia työn kuormittavuuteen, jos se vain saataisiin toimivaksi käytännöksi ja epäkohtiin myös todella puututtaisiin. Kuva: Pixabay Yhteenvetoa ja pohdintaa Opinnäytetyöni osoittaa, että kyseisen lakiuudistuksen ohjeistus on ollut puutteellista sekä tulkinnanvaraista. Tämä myös herättää huolen muiden varhaiskasvatusta koskevien lakien tulkinnallisuudesta ja niiden toteutumisen mahdollisista vaihtelevuuksista valtakunnallisesti. Onko järjestäjillä tai valvontaviranomaisilla mahdollisuuksia puuttua varhaiskasvatuksen ongelmakohtiin, jos lakia kuitenkin noudatetaan? Herää myös kysymys, miten päiväkodin johtajia on ohjeistettu ilmoitusvelvollisuudesta ja ilmoitusten käsittelystä, sillä päiväkodin johtajan rooli on keskeisessä asemassa ilmoitusvelvollisuuden toteutumisen kannalta. Päiväkodin johtajan tietämys, henkilöstön ohjaustaidot sekä asenne voivat vaikuttaa merkittävästi ilmoitusvelvollisuuden toteutumiseen sekä voivat vaikuttaa suoranaisesti myös työyhteisön tietämykseen sekä asennoitumiseen. Jos työyhteisössä on avoin, salliva ja keskusteleva kulttuuri, on myös epäkohdista keskustelulle sekä raportoinnille tällöin hyvät edellytykset. Jos työntekijä joutuu pelkäämään työyhteisön tai esihenkilön reaktiota edellytykset heikentyvät. Vaikka laki suojaakin ilmoituksen tehnyttä työntekijää kielteisiltä vastatoimilta, ei sen toteutuminen ole aivan yksiselitteistä. Jos työntekijöistä tuntuu, että epäkohdasta ilmoittaminen voi esim. vaikuttaa omaan asemaan työyhteisössä negatiivisesti, on tällöin syytä pohtia, onko kyse vaientamisen kulttuurin piirteistä? Tuloksista ilmeni, että usein epäkohtiin saatettiin reagoida ”hartioita nostelemalla” tai vain vastata, että epäkohta on aiheeton, sillä suhdeluvut täyttyvät talokohtaisesti, eli lainmukaisesti. Tähän linkittyy myös AVI:n ja Valviran (2021) (5) suorittaman valvonnan hyvät tulokset, jonka mukaan henkilöstömitoitus ja ryhmäkoot toteutuvat varhaiskasvatuksessa pääasiassa hyvin. Eli jos henkilöstö ilmoittaa jatkuvasti lapsen varhaiskasvatuksen toteutumisessa esiintyvistä epäkohdista, jotka kuitenkin voidaan nähdä olevan lainmukaisia eikä niihin voida tällöin puuttua, onko epäkohta silloin itse laissa? Toteutuuko tällöin lapsen edun ensisijaisuus vai suhdelukujen lainmukainen laskeminen? Ratkaisuehdotuksia: Opinnäytetyöni tulosten perusteella esitän muutamia selkeitä kehittämiskohteita lakiuudistuksen ohjeistuksen ja käyttöönoton osalta: Päiväkodin johtajien ohjeistaminen lakiuudistuksen sisällöstä ja valtakunnallisesti yhteneväisistä toimintaohjeista AVI & VALVIRA Varhaiskasvatuksen henkilöstön koulutus, jokaiselle, jota velvollisuus koskee Toimipisteiden perehdytyssuunnitelma & omavalvonta Sallivan, keskustelevan ja avoimen työyhteisökulttuurin kehittäminen varhaiskasvatuksessa Tulevissa lakiuudistuksissa huomion kiinnittäminen johdonmukaisuuteen, virheettömyyteen, täsmällisyyteen sekä yksitulkintaisuuteen. Ilmoitusvelvollisuus tulisi ennen kaikkea nähdä työkaluna varhaiskasvatustoiminnan kehittämiseksi. Lakiuudistuksen turvin henkilöstön on helpompi tuoda havaitsemiaan epäkohtia tai uhkia esille työssään, jotta niihin voitaisiin puuttua mahdollisimman varhain. Myös omalla nimellä tehtävän ilmoituksen tarkoitus on vahvistaa työntekijän oikeusturvaa sekä ehkäistä nimettömiä sekä perättömiä ilmoituksia. (6) Jos ilmoitusvelvollisuus saataisiin toimivaksi käytännöksi, sillä voitaisiin turvata niin lasten kuin työntekijöidenkin oikeuksia. Toimiessaan ilmoitusvelvollisuus voisi tuoda merkittävää tietoa valvontaviranomaisille varhaiskasvatuksen nykytilasta sekä varhaiskasvatuksen kriisin ongelmakohdista. Ajankohtainen tieto kentältä auttaisi myös päättäjiä selvittämään varhaiskasvatuksen kriisiä sekä voimistuvaa henkilöstöpulaa. Kirjoittaja: Mirkka Ali-Alha, sosionomi (ylempi AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittaja toimii varhaiskasvatuksen opettajana. Kirjoitus perustuu Metropolian sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön: Mirkka Ali-Alha 2023. Varhaiskasvatuksen henkilöstön ilmoitusvelvollisuus epäkohdista ja niiden uhista: työntekijöiden kokemuksia lakiuudistuksen ohjeistuksista ja käytännöistä. Theseus https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023052915229 Lähteet: Puroila, Anna-Maija & Kinnunen, Susanna 2017. Selvitys varhaiskasvatuksen lainsäädännön muutosten vaikutuksista. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 78/2017. Valtioneuvoston kanslia. https://tietokayttoon.fi/documents/10616/3866814/78_Loppuraportti+VakaVai+051217.docx.pdf/e1b46018-e928-476d-8569-f89bba427cbd/78_Loppuraportti+VakaVai+051217.docx.pdf?t=1513578675000 Laki varhaiskasvatuslain muuttamisesta 453/2021 57a-b. Henkilökunnan ilmoitusvelvollisuus & Toimenpiteet ilmoituksen johdosta. Annettu Helsingissä 4.6.2021. https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2021/20210453 Salumäki, Tiina 2021. Varhaiskasvatuslaki vaatii jälleen remontin, sanovat asiantuntijat – päiväkotien henkilöstömitoitukseen jäi porsaanreikä. Päivitetty 27.10.2021. YLE: Uutiset. Varhaiskasvatus. https://yle.fi/a/3-12127232 Palkoaho, Milla 2022. Pula hoivasta paheni Helsingin päiväkodeissa. Julkaistu 9.9.2022. Helsingin Sanomat. Valvira 2021. Kunnallisten päiväkotien henkilöstömitoitus ja ryhmäkoko toteutuvat hyvin. Julkaistu 23.6.2021. Uutinen. https://www.valvira.fi/-/kunnallisten-paivakotien-henkilostomitoitus-ja-ryhmakoko-toteutuvat-hyvin Opetus- ja kulttuuriministeriö. Usein kysyttyä varhaiskasvatuksesta. https://okm.fi/varhaiskasvatuksesta-kysyttya
Hyvinvointia ja terveyttä monimuotoisesta luonnosta
Helsingissä tehtiin viime vuonna valtuustoaloite lasten luontokosketuksen lisäämisestä varhaiskasvatuksessa. Sen mukaan Helsingin kaupungin tulisi selvittää, millä tavoin varhaiskasvatusikäisten lasten päivittäistä kosketusta monipuolisen luonnon mikrobistoon voitaisiin lisätä. (1) Mielenkiintoista onkin, voisimmeko vaikuttaa pienillä muutoksilla merkittävästi lasten ja nuorten terveyteen ja hyvinvointiin? Kautta aikojen ihmiset ovat olleet luonnon kanssa tekemisissä. Olemme liikkuneet luonnossa, hankkineet ruokaa luonnosta, hakeneet sieltä rauhaa ja hyvää oloa. Ajattelen ihmisen hakeutuvan luontaisesti sinne, missä on hyvä olla, ja tekevän asioita, jotka tuottavat iloa ja hyvinvointia. Metsä ja luonto ovat Suomessa lähellä ja sinne me hakeudumme. Viime vuosina aihe on alkanut kiinnostaa myös tutkijoita ja olemme saaneet tieteellistä tietoa metsän ja luonnon vaikutuksista ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin. Millaisia vaikutuksia luonnolla on? Metsällä tiedetään olevan myönteisiä vaikutuksia ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin. Luonnossa oleilun hyödyt koostuvat monesta tekijästä. Luonnossa oleilun tiedetään vaikuttavan psyykkiseen hyvinvointiin ja palautumiseen. Luonnossa oleskelu tukee myös fyysistä liikkumista. (2) Usein olemme arjessamme paljon melun ja vaatimusten keskellä. Istuessani sammaloituneelle kivelle metsään, jonka hiljaisuuden rikkoo vain linnun laulu, tuulen humina tai läheisen meren kohina, tunnen rauhoittuvani. Hengitykseni hidastuu ja ajatukseni kääntyvät positiivisiksi. Jo muutama minuutti saa kuormittuneisuuttani vähennettyä. Psyykkisen hyvinvoinnin lisäksi on saatu tietoa myös monimuotoisen luonnon mikrobien positiivisista vaikutuksista terveyteemme. Tutkimukset ovat osoittaneet luonnon monimuotoisuuden vähentävän lasten riskiä sairastua astmaan ja allergisiin sairauksiin. Luonnon terveysvaikutuksia voidaan perustella myös luonnon stressiä, verenpainetta ja sykettä hillitsevillä vaikutuksilla. Mikrobien vaikutusta lapsien terveyteen on tutkittu hiljattain myös Suomessa varhaiskasvatusympäristössä. Tutkimuksessa metsänpohjaa tuotiin päiväkotiin. Jo kuukaudessa voitiin havaita vaikutuksia, jotka tasapainottivat lasten immuunijärjestelmää. (3) Osa luonnossa oleilun vaikutuksista lapsiin on havaittavissa välittömästi, kun toimin lasten kanssa luontoympäristössä. Metsässä emme tarvitse leluja, vaan leikit syntyvät luonnon innoittamina ja luonnon materiaaleista. Metsässä lapset tutkivat ja oppivat havainnoimalla, motoriikka kehittyy luonnossa liikkuen, lapset pysähtyvät hetkeen ylimääräisten aistiärsykkeiden vähentyessä. Menen lapsiryhmän kanssa metsään mahdollisimman usein, koska kaikki viihtyvät ja hyötyvät. Pienillä keinoilla hyvinvointia luonnosta Voimme lisätä siis omaa sekä lastemme hyvinvointia pitämällä luonnon ja luonnossa oleilun osana arkeamme. Nyt on hyvä hetki kokeilla luonnon voimaa ja mennä hetkeksi lähiluontoon hengittelemään. Luonnossa oleilu on ilmaista ja näin ollen kaikille mahdollinen tapa lisätä hyvinvointia ja terveyttä. Meillä on varmasti halutessamme lukuisia keinoja lisätä ihmisten kosketusta monimuotoiseen luontoon. Päiväkotien ja työpaikkojen pihat voitaisiin betonin ja turvahiekan sijaan täyttää kuntalla ja kasvillisuudella. Varhaiskasvatuksessa voidaan myös lisätä luontokosketusta retkeilemällä luonnossa ja muodostaa lapsille ja nuorille jo varhaisessa vaiheessa syvä luontoyhteys. Tätä kautta voimme lisätä myös halua huolehtia ympäristöstä ja elää ekologisesti. Suomessa on paljon metsää ja luontoa, myös suurissa kaupungeissa. On meistä itsestämme kiinni osaammeko tulevaisuudessa hyödyntää monimuotoista luontoa osana terveyden ja hyvinvoinnin lisäämistä tutkittuun tietoon pohjaten. Helsingissä on hyväksytty huhtikuussa 2021 toistamiseen luonnon monimuotoisuuden turvaamisen toimintaohjelma, LUMO-ohjelma (4). Tämän kaltaisilla toimilla voimme turvata monimuotoisen luonnon säilymisen osana elämäämme. Kirjoittaja Jutta Holmberg, äiti, sosionomi ja metsämörriohjaaja sekä YAMK-tutkinnon opiskelija. Työskentelee varhaiskasvatuksen opettajana ryhmässä, jonka toiminta painottuu luonnossa liikkumiseen. Pitää luontoa loistavana oppimis- ja toimintaympäristönä. Vapaa ajalla nauttii ulkoilusta perheen kanssa ja rauhoittuu metsässä ja veden äärellä. Haaveilee talviuintiharrastuksen aloittamisesta. Lähteet Emma Kari ym. Valtuustoaloite 24.8.2022 lasten luontokosketuksen lisäämisestä varhaiskasvatuksessa (hel.fi) Viitattu 4.12.2022. Tyrväinen, Liisa & Lanki, Timo & Sipilä, Raija & Komulainen, Jorma 2018. Mitä tiedetään metsän terveyshyödyistä? Lääketieteellinen aikakausikirja Duodecim. Viitattu 4.12.2022. Aivelo, Tuomas & Lehtimäki, Jenny 2021. Luonnon monimuotoisuus edistää kansanterveyttä. Lääketieteellinen aikakausilehti Duodecim. Viitattu 4.12.2022. Kaupunkiympäristölautakunta 2021. Helsingin luonnon monimuotoisuuden turvaamisen toimintaohjelma 2021-2028. Viitattu 14.12.2022.
Saadaanko Helsingin päiväkoteihin lisää tilaa leikille ja oppimiselle?
Varhaiskasvatuksen tila ja ahdinko on ollut aktiivisesti esillä eri medioissa ja mielipidepalstoilla. Yksi merkittävä tekijä laadukkaan pedagogiikan toteuttamisessa ja henkilöstön työoloissa ovat riittävät tilat, joissa toimia. Ahtaissa tiloissa on erittäin haastavaa muodostaa laadukkaita oppimisympäristöjä, joissa olisi mahdollisuus rauhalliseen toimintaan ja pitkäkestoiseen leikkiin. Opetushallitus (2021) (1) on todennut, että hyvän oppimisympäristön tulee mahdollistaa lapsille vaihtoehtoja mieluisaan tekemiseen, monipuoliseen ja vauhdikkaaseen liikkumiseen, leikkeihin ja peleihin sekä rauhalliseen oleiluun ja lepoon. Varhaiskasvatuksessa sisätilojen lisäksi myös ulkotiloja on hyödyllistä käyttää oppimisympäristöinä. Helsingissä tavoitteena onkin, että koko kaupunki toimii oppimisympäristönä. Kuten koronapandemia on osoittanut, tulee vastaan myös tilanteita, jolloin liikkumista on syytä välttää. Näin onkin oleellista, että jokaisella varhaiskasvatusyksiköllä on käytettävissään riittävät omat tilat – sekä sisällä että ulkona. Riittävillä tiloilla mahdollistetaan leikki ja oppiminen Varhaiskasvatuksen toimintaa ja tiloja koskevassa tutkimuksessa on havaittu, että lasten omaehtoinen leikki ja sen monipuolinen toteutuminen edellyttävät riittävästi tilaa. Erilaisia tietoja ja taitoja on mahdollista omaksua sitä paremmin mitä monipuolisemmat tilat oppimiseen on tarjolla. Ahtaissa tiloissa toiminta saattaa keskittyä käsillä tekemisen taitoihin ja pöydän ääressä toimimiseen. Päiväkodin sali, jota ei ole otettu vain yhden ryhmän käyttöön, mahdollistaa erilaisia laulu-, leikki- ja liikuntakokemuksia. (2) Riittävä tilamitoitus mahdollistaa myös lasten leikin pitkäkestoisuuden. Kun oppimisympäristö on laadukas ja lapset sitoutuvat leikkiin ja myös ristiriitoja tulee vähemmän. Myös osapäiväisessä hoidossa olevilla lapsilla on oltava oma tila. Niissä osapäiväryhmissä, joilla ei ole omaa ”kotitilaa” voi sitoutuminen leikkiin olla huonompaa ja lapset näin ollen levottomampia. Jos lapset siirtyvät toiminnassaan jatkuvasti toisten ryhmien alta pois, ei tilanne rakenna lapsille tunnetta yhteisöllisyydestä tai rohkaise pitkäkestoiseen toimintaan. Tilat vaikuttavat siis oleellisesti myös lasten sosiaalisiin suhteisiin ja psyykkiseen hyvinvointiin! Onko helsinkiläisillä päättäjillä tahtotilaa muutokseen? Helsingissä kunnallisissa päiväkodeissa on varattu tällä hetkellä keskimäärin 9,6 m² tilaa lasta kohden. Uudiskohteissa ja perusparannusten yhteydessä tilaa varataan kuitenkin vain 8 m². Kasvatuksen ja koulutuksen lautakunta antoi 21.9.2021 kaupungin hallitukselle lausunnon päiväkotien tilamitoituksen muutoksesta. Lausunto pohjautuu Petra Malinin talousarvioaloitteeseen uusien ja peruskorjattavien päiväkotitilojen lapsikohtaisen tilamitoituksen nostamisesta. (3) Tavoitteena on siis saada lisää tilaa lapsille ja leikille! Nykyinen tilojen mitoitus on jo johtanut siihen, että useampi ryhmä käyttää samaa tilaa porrastaen. Se, miten tällainen toiminta perustellaan pedagogisesti, on jäänyt yksittäisten päiväkodin johtajien tehtäväksi. Liian pienet tilat saattavat johtaa tiukkaan aikataulutukseen ja aikuisten tarkkoihin sopimuksiin siitä, kuka käyttää eteistä, ruokatilaa tai yhteistä tilaa mihinkin kellonaikaan päivästä. Mahdollistaako tämä rennon ja hetkeen tarttuvan pedagogiikan? Tilamitoituksen nosto on melko kallis investointi vuokra- ja rakennuskulujen osalta. Talousarviossa ei ole varauduttu tilamitoituksen muutokseen (4). Helsingin kaupungin budjetti on kuitenkin ollut viime vuonna 500 miljoonaa ylijäämäinen. Osa poliitikoista on jo viime kaudella puoltanut leikkauspäätösten perumista ja vaatinut kasvatuksen- ja koulutuksen toimialalle lisää resursseja. (5) Nyt kun olemme saaneet Helsinkiin uudet päättäjät ja uuden toimialajohtajan, ovat odotukset korkealla. Ainakin ensimmäiset avaukset ovat antaneet toivoa siitä, että varhaiskasvatukseen aiotaan tällä valtuustokaudella panostaa enemmän. Henkilöstöä on syksyllä 2021 kuultu alaa vaivaavien epäkohtien, kuten ahtaiden tilojen, korjaamiseksi. Nyt tarvitaan luottoa siihen, että uudet päättäjämme tunnistavat tilojen merkityksen helsinkiläisten lasten leikille ja oppimiselle ja henkilöstön työoloille! Ja uskoa siihen, että he haluavat myös satsata niihin. Kirjottaja Niina Eloranta, päiväkodinjohtaja (Helsingin kaupunki), sosionomi YAMK-opiskelija (Metropolia Ammattikorkeakoulu) Lähteet Opetushallitus Oppimisympäristö varhaiskasvatuksessa. Sillanpää, Taina 2021: Tila, lapsi ja toimijuus. Lastentarha- ja päiväkotiarjen murrokset ja jatkuvuudet muistitietoaineistoissa. Väitöskirja. Helsingin yliopisto. Helsingin kaupunki 2021. Kasvatus- koulutuslautakunnan kokouspöytäkirja 20.9.2021. Helsingin kaupunki 2021. Kasvatus- koulutuslautakunnan kokouspöytäkirja 20.9.2021. Aholainen, Saara 2021. ” Budjetin ylijäämäisyys ei johtanut koulutusleikkausten perumiseen, Helsingin opettajat järjestävät mielenilmauksen: ”Haluamme että kuntapäättäjät vielä kerran harkitsisivat”. Julkaistu 25.3.2021. Helsingin sanomat.
Varhaiskasvatus on kriisissä – Miten varmistetaan pienten lasten hyvä hoito ja kasvatus?
Varhaiskasvatuksen alan kriisitilanne on tällä hetkellä kovasti puhututtava aihe medioissa sekä alan henkilöstön keskuudessa. Vuosien varrella kotihoidon kuntalisän maksamista vanhemmille on jatkuvasti vähennetty. Miksi varhaiskasvatukseen ohjataan silti yhä vain pienempiä lapsia? Varhaiskasvatuksen kriisi on pitkällä aikavälillä monen tekijän summa, mihin ovat vaikuttaneet muun muassa lakiuudistukset, henkilöstöpula sekä lasten lisääntynyt tuen tarve. Monissa kunnissa on myös pyritty lisäämään varhaiskasvatukseen osallistuvien lasten määrää. Pääministeri Sanna Marinin hallituksen hallitusohjelman yksi koulutuspoliittisista tavoitteista on ollut varhaiskasvatuksen osallistumisasteen nostaminen. (1) Kotihoidon kuntalisän leikkaukset ovat osaltaan kannustaneet vanhempia yhä aikaisemmassa vaiheessa takaisin työelämään. Lohjan kaupunginvaltuustossa esitettiin 21.4.2021 valtuustoaloite kotihoidon kuntalisän maksamisesta alle 2-vuotiaan lapsen vanhemmalle. Esityksen mukaan kuntalisän maksamisella kannustettaisiin vanhempia jatkamaan kotihoitoa tämänhetkistä pidempään, jolla taas tutkimusten perusteella voidaan nähdä usein olevan positiivisia vaikutuksia lapsen kehitykselle. Kunta voisi myös hyötyä kuntalisän maksamisesta taloudellisesti, muun muassa henkilöstöresurssien säästöissä sekä kauaskantoisemmin lastensuojelun sekä psyykkisistä häiriöistä aiheutuvien kustannusten vähenemisenä. Sen avulla voitaisiin myös edistää mainetta lapsiystävällisenä kuntana, joka edistäisi lapsiperheiden sekä syntyvyyden houkuttelevuutta. (2) Aloite kuitenkin hylättiin kustannusarvioiden sekä lapsivaikutusten arvioinnin pohjalta. Perusteiksi esitettiin muun muassa avoimen varhaiskasvatuspalvelun lakkauttamista Lohjalla vuonna 2023, jolloin kotona lapsiaan hoitaville huoltajille ei olisi tätä tukea enää tarjolla. Myös yksi keskeinen kysymys oli perhevapaakeskustelussa tasa-arvo ja huoli erityisesti äitien heikentyvästä asemasta työmarkkinoilla. Kustannusarvioiden pohjalta esitettiin, että kaupungin kustannukset nousisivat noin 450 000 eurolla vuodessa. (3) Ovatko kotihoidon kuntalisät katoamassa? Yle uutisoi, että kotihoidon kuntalisää maksavat kunnat ovat lähivuosina vähentyneet huomattavasti. Vielä vuonna 2014 kuntalisää perheille maksoi 85 kuntaa Suomesta, kun 4 vuotta myöhemmin 2018 määrä oli enää vain 48 kuntaa. Keskimääräinen kuntalisä alle 3-vuotiaasta lapsesta on 154 euroa kuukaudessa. Kuntalisä kannustaa erityisesti matala- sekä keskituloisia äitejä hoitamaan lapsiaan pidempään kotona. Tämä toisaalta myös aiheuttaa äideille pidempää taukoa työelämästä, jolla voi olla negatiivisia vaikutuksia heidän työllisyystilanteeseensa. Mutta toisaalta sillä voidaan nähdä olevan positiivisia vaikutuksia lapselle, esimerkiksi vaikuttamalla lapsen hoitopolkujen eheyteen. Hoitopolkujen hajanaisuudella voi olla vaikutuksia muun muassa lapsen sosioemotionaalisen sekä kognitiivisen ja kielen kehityksen haasteisiin. (4) Varhaiskasvatuksen henkilöstöpula koskettaa koko Suomea, ja Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestari Nasima Razmyarin mukaan varhaiskasvatuksen tilanne Helsingissä on niin huono, että tilanne voi romahtaa lähiaikoina (5). Liisa Keltikangas-Järvisen mukaan alle 2-vuotiaan aivot eivät ole vielä riittävän kehittyneet monen hengen päiväkotiryhmiin. Hänen mukaansa alle 2-vuotiaiden kohdalla kasvuympäristöllä on erityinen merkitys muun muassa lapsen kielelliseen ja sosiaaliseen kehitykseen. Jos päiväkodeissa tilanne on kaoottinen ja lapsi joutuu jatkuvasti liiallisen melun ja sosiaalisen verkoston pyörteisiin, voi tämä johtaa erilaisiin ongelmiin, kuten lapsen stressitason nousuun, joka voi taas myöhemmin aiheuttaa esimerkiksi terveysongelmia. Keltikangas-Järvinen toivoo pohdintaa taaperoiden päivähoidon järjestämisestä uudella tavalla, jossa myös lasten tarpeisiin voitaisiin vastata. (6) Varhaiskasvatuksen vaikuttavuus lapsen elämässä Varhaiskasvatuksen asiantuntijan ja professorin Kirsti Karilan mukaan varhaiskasvatuksella on merkittävä vaikutus lapsen elämään. Sillä on positiivisia vaikutuksia lapsen elämänlaadulle, sosiaaliselle ja kognitiiviselle kehitykselle, vuorovaikutustaidoille ja kokonaisvaltaisille oppimiskokemuksille. Toiselta kantilta se myös mahdollistaa vanhempien työelämään tai opiskeluun osallistumisen, ja niiden kautta perheen elinoloista huolehtimisen. (7, s. 42-43.) Pidemmällä aikavälillä varhaiskasvatus voi vaikuttaa lapseen positiivisena oppimiseen suuntautumisena sekä sujuvoittaa koulupolkua. Erityisen suuria vaikutuksia varhaiskasvatuksella voidaan nähdä olevan niiden lasten kohdalla, joilla on pulmia kehityksessä tai oppimisessa, tai joilla on vaikeat elinolot. On siis voitu osoittaa, että varhaiskasvatuksella on yhteiskunnallisesti vaikutusta. Useammat tutkimustulokset kuitenkin painottavat, että vain laadukas varhaiskasvatus tuottaa näitä positiivisia vaikutuksia (8, s. 42-43). Joten varhaiskasvatuksen ollessa kriisitilassa voisi olettaa, että myös varhaiskasvatuksen laatu sekä samalla sen vaikuttavuus hiipuvat. Ongelmakohtiin tulee puuttua ja löytää ratkaisu, jotta voimme taata lapsille tulevaisuudessakin heidän kasvuaan, kehitystään ja oppimistaan tukevaa varhaiskasvatusta. Kenen etua ajetaan? Voisiko kuntalisän palauttaminen vanhemmille, jotka hoitavat lapsiaan kotona, olla yksi varhaiskasvatuksen kriisiä helpottava tekijä? Jos useamman tutkimuksen valossa voidaan todeta, että lapselle voi olla hyötyä kasvaa varhaisvuotensa rauhassa kotona, voisi olettaa, että vanhemmat haluaisivat myös tarjota lapselleen parhaat mahdolliset lähtökohdat elämään. Kun varhaiskasvatuksen tilanne on mikä on, ei tällä hetkellä kaikissa päiväkodeissa pystytä tarjoamaan taaperoille heidän kehitystään ja tarpeitaan vastaavaa laadukasta toimintaa. Varhaiskasvatuksen ammattilaisena ja lähivuodet juuri pienten alle 3-vuotiaiden ryhmässä toimineena olen myös huomannut yhä pienempien lasten lisääntyneen ryhmissä. Pienillä lapsilla, jotka esimerkiksi eivät osaa vielä kävellä kunnolla tai joita äidit vielä imettävät kotona, on selkeästi suurempi tarve saada aikuisen jatkuvaa huomiota ja apua. Jos mietitään tilannetta, että ryhmässä on 12 alle 3-vuotiasta lasta, joista useampi on vielä alle 1-vuotiaita, ja iltapäivällä heistä huolehtii enää kaksi aikuista, voi jokainen miettiä kuinka paljon lasten yksilölliselle huomioimiselle tai tukemiselle riittää aikaa. Tilanne voisi myös olla pahempi: esimerkiksi henkilökuntaa saattaa puuttua sairastapauksessa, saadaan sijainen, mutta hän on epäpätevä ja lapset vierastavat häntä, tai ryhmässä on useampi erityistä tukea tarvitseva lapsi. Joten olisiko kuitenkin tarve tarkastella kuntalisän palauttamista lastaan kotona hoitaville vanhemmille vielä uudemman kerran? Sillä saisimme taattua useille lapsille hyvät lähtökohdat elämän alkutaipaleelle, turvallisen arjen sekä myös helpotettua varhaiskasvatuksen työntekijöiden kuormittuneisuutta. Kuten alussa mainitsin, varhaiskasvatuksen kriisi on monen tekijän summa, joten sen ratkaisua tulisi lähestyä myös useammasta suunnasta. Kirjoittaja Mirkka Ali-Alha, varhaiskasvatuksen opettaja, sosionomi ylempi AMK -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Osallistava ja osaava Suomi – sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta. Pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelma 2019. Valtioneuvosto. Lohjan kaupunki. Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta. Pöytäkirja 28.10.2021. Valtuustoaloite kotihoidon tuen kuntalisän käyttöön ottamiseksi Lohjalla. Lohjan kaupunki. Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta. Pöytäkirja 28.10.2021. Terävä, H. 2020. Kotihoidon tuen kuntalisä pitää keskituloiset äidit pidempään pois töistä, mutta heidän lastensa kannalta se voi olla hyvä juttu. Yle Uutiset 1.7.2020. Koskela, M. & Jämsén, E. & Valtanen, T. 2021. Helsinki rikkoo jo melkein lakia varhaiskasvatuksessa – Natalia Salmelaa pyydettiin hakemaan lapsensa pois päiväkodista, koska sijaista ei saatu. Yle Uutiset 27.10.2021, päivitetty 2.11.2021. Sannikka, M. & Kosola, L. 2021. Professori Keltikangas-Järvinen on huolissaan hälyisistä päiväkodeista: Pienen lapsen stressi voi näkyä sairauksina aikuisena. Yle Uutiset 26.11.2021. Karila, K. 2016. Vaikuttava varhaiskasvatus. Tilannekatsaus toukokuu 2016. Opetushallitus. Raportit ja selvitykset 2016: 6. Karila, K. 2016. Lisää aiheesta: https://www.mariholopainen.fi/2021/11/01/varhaiskasvatuksen-kriisi-ratkaistaan-resursseilla-ei-puheill laadukkaasta-varhaiskasvatuksesta/ https://www.superlehti.fi/ajankohtaista/jos-varhaiskasvatusta-halutaan-jatkossakin-tarjota-on-alan-veto-ja-pitovoimaa-nostettava-merkittavasti/ https://www.kuntaliitto.fi/sites/default/files/media/file/Kotihoidontuen-kuntalisat-2020.pdf https://www.kela.fi/perhevapaauudistus
Antirasistisesta pedagogiikasta vauhtia yhdenvertaiselle opinpolulle
Rasismi ja antirasismi ovat olleet melko runsaasti esillä viime vuosien yhteiskunnallisessa keskustelussa. Koska varhaiskasvatus, esiopetus ja perusopetus eivät suinkaan ole muusta yhteiskunnasta erillään olevia tahoja, vaan päinvastoin keskeisiä toimijoita kaikkien kansalaisten elämässä, on tarpeen arvioida, miten antirasistisen pedagogiikan avulla voidaan edistää yhdenvertaisuutta ja mahdollisuuksien tasa-arvoa koulutuksen kautta. Rasismi vaikuttaa meidän kaikkien elämässä, tiedostimmepa sitä tai emme. Arjen rasismin lisäksi rasismi vaikuttaa koko yhteiskunnan tasolla sen rakenteissa ja järjestelmissä. Koska varhaiskasvatus ja perusopetus ovat osa tätä järjestelmää, on tärkeää tarkastella, miten rasismi näkyy päiväkotien ja koulujen arjessa ja miten voisimme taata yhdenvertaisen opinpolun jokaiselle lapselle hänen taustastaan riippumatta.1 Antirasismi ei ole uusi termi, mutta se on ollut unohduksissa viime vuosikymmenet, koska termillä koettiin olevan historiallista painolastia sen viitatessa osin vanhentuneeseen biologisen rodun käsitteeseen. Monikulttuurisuus on osin korvannut antirasismin käsitteenä, mutta on tärkeää huomata, että niillä on yhtäläisyyksien lisäksi myös perustavanlaatuisia eroja. Monikulttuurisuuden keskeinen ajatus on, että pyritään kulttuurien väliseen ymmärrykseen ja keskinäiseen kunnioittamiseen, kun taas antirasistinen näkökulma ottaa aktiivisen roolin yhdenvertaisen yhteiskunnan rakentamisessa, jossa rasismia ylläpitävät rakenteet tehdään näkyviksi, jotta ne voidaan purkaa. Antirasistisessa yhteiskunnassa jokaisen ääni pääsee kuuluviin. 2 Antirasistinen pedagogiikka ohjaavissa asiakirjoissa Varhaiskasvatusta, esiopetusta ja perusopetusta ohjaavat asiakirjat3,4,5 pohjautuvat lainsäädännölle, joka voidaan nähdä paikoin antirasistisena. Ketään ei saa syrjiä tai asettaa eri asemaan henkilöön liittyvien seikkojen perusteella6,7. Jokaisella on lainsäädännön nojalla myös uskonnon- ja omantunnonvapaus sekä oikeus omaan kieleen ja kulttuuriin. Laki8 myös velvoittaa kaikkia oppilaitoksia laatimaan yhdenvertaisuussuunnitelman, joka voi olla oma suunnitelmansa tai osa muuta toimintasuunnitelmaa. Vaikka nämä asiakirjat jo sinällään ohjaavat kohti antirasistisia käytäntöjä, antirasismin pedagogiseksi asenteeksi omaksuva opettaja tai kasvattaja pyrkii tarkastelemaan rasismin vaikutuksia työssään ja ympäristössään laajemmin ja purkamaan sellaiset rakenteet ja käytännöt, jotka ylläpitävät rasismia. Antirasistinen opettaja tai kasvattaja huomioi esimerkiksi sen, että toimintaympäristö ja välineistö tarjoavat samaistumisen kohteita erilaisista taustoista tuleville lapsille. Lisäksi hän varmistaa, että jokainen lapsi saa äänensä kuuluviin, vaikka yhteistä kieltä ei olisi. Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan Maahanmuuttajien kasvatuksen ja koulutuksen kehittämissuunnitelma (Make)9 on järjestänyt yhteistyössä Rauhankasvatusinstituutin kanssa antirasismikoulutusta kasvatuksen ja koulutuksen henkilöstölle varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle. Vuoden 2021 loppuun mennessä antirasismityöpajoja on järjestetty 165. Työpajojen lisäksi koulutukseen osallistuneet saivat käyttöönsä Ensiaskeleita antirasismiin -työkirjat, jotka kannustivat aiheen jatkotyöstöön omassa työyksikössä. Opinnäytetyössäni selvitin dokumenttianalyysin keinoin, miten antirasistisia teemoja helsinkiläistä varhaiskasvatusta, esiopetusta ja perusopetusta ohjaavissa asiakirjoissa ja suunnitelmissa on nostettu esiin ja miten antirasismikoulutukseen osallistuminen näkyy yksikkökohtaisissa kirjauksissa. Aineisto lajiteltiin kuuden teeman alle, jotka olivat kriittinen käsitys opettajan tiedoista, erojen huomioiminen, moninaisuuden olettaminen, aktiivinen rasismin vastustaminen, osallisuus ja kulttuuriperintö. Osallisuus, moninaisuuden olettaminen ja erojen huomioiminen ovat keskeisiä useimmissa suunnitelmissa, ja jokaisen lapsen mahdollisuuksia olla osa vertaisryhmää vaalitaan. Kulttuuriperintöön liittyviä tarkennuksia löytyy runsaasti, mutta ne ovat sisällöltään hyvin vaihtelevia; joissain suunnitelmissa kulttuurinäkökulma on hyvin monokulttuurinen, kun taas useimmissa suunnitelmissa hyvin monikulttuurinen. Opettajan tietojen kriittinen tarkastelu ja aktiivinen rasismin vastustaminen ovat sivuroolissa ja erityisesti niiden osalta korostuu ne yksiköt, jotka ovat osallistuneet antirasismikoulutukseen. Monikulttuurisuusajattelu on edelleen keskeisessä asemassa moninaisuuteen liittyvissä kirjauksissa. Monikulttuurisuudesta antirasismiin Siinä missä monikulttuurisuus saattaa jäädä päälle liimatuksi projektityöskentelyksi, on antirasismi pedagogisena asenteena läsnä kaikessa opettajan ja kasvattajan toiminnassa. Antirasismi ei suinkaan vaadi täydellisyyttä, vaan päinvastoin se nostaa esille sen, että kukaan ei ole rasismista vapaa. Monikulttuurisuudessa piilee myös vaara, että näennäinen moninaisuuden korostaminen jättää valtakulttuuriin kuulumattomat lapset pysyvästi toisen asemaan. Antirasismi pyrkii purkamaan nämä toiseuttavat rakenteet, jolloin on mahdollista liikkua kohti todellista yhdenvertaisuutta. Monikulttuurisuutta ja antirasismia on kuitenkin vaikea täysin erottaa toisistaan. Nieto10 (ks. kuva 1) onkin määritellyt monikulttuurisuudelle neljä tasoa, josta viimeisen voidaan ajatella olevan sellainen, jota kohti kuljemme, jos omaksumme antirasistisen pedagogiikan työotteeksemme. Kuva 1. Monikulttuurisuuden tasot Nietoa (2010) mukaillen. Koulutuksella kohti antirasistista työotetta Opinnäytetyöni tulosten perusteella koulutuksella voidaan lisätä varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja perusopetuksen antirasistista osaamista. Näyttäisi myös siltä, että antirasismikoulutus lisää yksiköiden halua sitoutua antirasistiseen työotteeseen. Koska antirasistinen pedagogiikka ei ole arjesta irrallinen projekti, vaan pedagoginen asenne, joka on läsnä kaikessa opettajan tai kasvattajan toiminnassa, on tärkeää löytää ne teemat, jotka sitovat sen niihin ohjaaviin asiakirjoihin ja toimintasuunnitelmiin, jotka ohjaavat varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja perusopetuksen ammattilaisten työtä. Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja perusopetuksen kansallisesti ja kunnallisesti velvoittavat lait ja suunnitelmat ohjaavat vahvasti kohti antirasistista pedagogiikkaa, mutta yksikkökohtaisissa suunnitelmissa on hyvin paljon vaihtelua. Toisaalta opetus- ja toimintasuunnitelmat ovat laajoja kokonaisuuksia käsitteleviä asiakirjoja, joten voisi ehkä miettiä, olisiko joku muu väylä parempi tuoda antirasismia enemmän esiin myös toiminnan suunnittelussa. Oppilaitoksilla on velvoite laatia myös tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma, joten voisi miettiä, olisiko antirasistinen työote mahdollista integroida osaksi näitä suunnitelmia, koska antirasismin tarkoitushan on juuri pyrkiä kohti tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Kirjoittaja Veera Luukkonen, sosionomi (ylempi AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittaja toimii varhaiskasvatuksen opettajana helsinkiläisessä päiväkodissa. Kirjoitus perustuu Metropolia Ammattikorkeakoulun sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön: Antirasistinen pedagogiikka Helsingin varhaiskasvatuksessa, esiopetuksessa ja perusopetuksessa. Lähteet: Alemanji, Amikeng A. 2021. Kohti antirasistista pedagogiikkaa. Teoksessa Keskinen, Suvi & Seikkula, Minna & Mkwesha, Faith (toim.): Rasismi, valta ja vastarinta – rodullistaminen, valkoisuus ja koloniaalisuus Suomessa. Tallinna: Gaudeamus. Alemanji, Amikeng A. 2018. Antiracism Education in and out of Schools. Cham: Pal-grave Macmillan. Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. Opetushallitus, määräykset ja ohjeet 2016: 1. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. Opetushallitus, määräykset ja ohjeet 2014: 96. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2018. Opetushallitus, määräykset ja ohjeet 2018:3a. Yhdenvertaisuuslaki (1325/2014). Annettu Helsingissä 30.12.2014 Perustuslaki (731/1999). Annettu Helsingissä 11.6.1999. Yhdenvertaisuuslaki (1325/2014). Annettu Helsingissä 30.12.2014 Maahanmuuttajien kasvatuksen ja koulutuksen kehittämissuunnitelma (Make) Nieto, Sonia 2010. Language, Culture & Teaching. Taylor & Francis Group.
Varhaiskasvatuksen laatua arvioidaan jatkuvasti – Kokemuksia kasvatuksen laadusta Kirkkonummelta
Suomalaisessa varhaiskasvatuksessa on tapahtunut suuria muutoksia viiden viimeisen vuoden aikana. Varhaiskasvatusta ohjaavat vuonna 2018 voimaan tullut uudistunut varhaiskasvatuslaki sekä 2016 laadittu varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. Suurien uudistusten jälkeen on tärkeää tietää, kuinka varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden sisältöä toteutetaan tällä hetkellä varhaiskasvatuksen arjessa. Kirkkonummella haluttiin selvittää, kuinka varhaiskasvatussuunnitelmien toimeenpano on toteutunut paikallisella tasolla. YK:n yleissopimus lapsen oikeuksista (1989) korostaa lapsen edun ensisijaisuutta, lapsen oikeutta hyvinvointiin, huolenpitoon ja suojeluun, lapsen oikeutta kulttuuriin, leikkiin ja taiteisiin, lapsen mielipiteen huomioon ottamista sekä yhdenvertaisen ja tasa-arvoisen kohtelun vaatimusta ja kieltoa syrjiä lasta. Kaikkien näiden lasta koskevien oikeuksien tulee toteutua varhaiskasvatuksessa. Laadukkaan varhaiskasvatuksen toteutumisen edellytyksenä on arviointi ja kehittäminen. Suomalaisen varhaiskasvatuksen perustan määrittelee varhaiskasvatuslaki 540/2018. Varhaiskasvatuslaki velvoittaa varhaiskasvatuksen järjestäjiä ja tuottajia arvioimaan antamaansa varhaiskasvatusta ja osallistumaan ulkopuoliseen toimintansa arviointiin. Opetushallituksen laatima ja päättämä varhaiskasvatussuunnitelman perusteet on valtakunnallinen määräys, joka ohjaa varhaiskasvatuksen järjestämistä, toteuttamista ja kehittämistä. Suomalainen laadun arviointimalli Suomessa laatutyö oli aiemmin hajallaan erilaisissa hankkeissa eikä meillä ollut pitkään aikaan toimivaa varhaiskasvatuksen laadun kehittämisen järjestelmää (Portell & Malin 2007: 45–47, Alila 2013: 284–285). Kansallisen koulutuksen arviointikeskus Karvi aloitti toimintansa 2014. Karvin tehtävä on vastata opetuksen ja kasvatuksen kansallisesta arvioinnista sekä osallistua kansainväliseen arviointitoimintaan ja yhteistyöhön. Suomalainen varhaiskasvatuksen laadun arviointimalli perustuu yhteiseurooppalaisessa CARE-hankkeessa laadittuun varhaiskasvatuksen laadun viitekehykseen (European Quality Framework for Early Childhood and Care 2014: 10–12, 65–67). Laadun arviointimallissa varhaiskasvatuksen järjestämiseen liittyviä tekijöitä kutsutaan laadun rakennetekijöiksi ja laadun prosessitekijöillä tarkoitetaan varhaiskasvatuksen pedagogiikan ydintoimintoja ja yksikön pedagogista toimintakulttuuria. Laadun rakenne- ja prosessitekijät ovat dynaamisessa vuorovaikutuksessa keskenään todentuen kansallisella, paikallisella ja pedagogisen toiminnan tasolla. Indikaattoreiden avulla voidaan arvioida varhaiskasvatukselle asettuja tavoitteita helpommin hallittavassa ja ymmärrettävässä muodossa. (Vlasov ym. 2018: 39, 51, 67–68.) Kirkkonummella toteutettu kysely Opinnäytetyönäni selvitin varhaiskasvatuksen laatua Kirkkonummen kunnan alueella toteutetun varhaiskasvatussuunnitelmien toimeenpanon arviointia koskevan kyselyn avulla Kirkkonummen kunnan varhaiskasvatuksen johtotiimin toimeksiannon mukaisesti. Kirkkonummella toteutettuun kasvattajien kyselyyn vastasi 267 kasvattajaa (varhaiskasvatuksen opettajaa, varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa ja varhaiskasvatuksen erityisopettajaa), 21 päiväkodinjohtajaa ja 18 perhepäivähoitajaa. Opinnäytetyön kyselyjen aineiston käsittelyssä hyödynsin sekä määrällisen että laadullisen tutkimuksen menetelmiä. Kyselyn aineistosta nousi esiin kirkkonummelaisen varhaiskasvatuksen vahvuuksina ohjauksen ja tuen saaminen pedagogisessa dokumentoinnissa, saatavilla oleva varhaiskasvatuksen erityisopettajan resurssi kasvatushenkilöstön tukena sekä tietotekniikan edistäminen ja tukeminen vasun mukaisen työn toteuttamisessa. Kirkkonummen kunnan varhaiskasvatuksen vahvuuksina opinnäytetyön tulosten mukaan olivat sellaisia varhaiskasvatussuunnitelmien sisällöllisiä tavoitteita, joihin on paikallisella tasolla panostettu koulutusten ja investointien avulla. Kyselyn tulosten mukaan lastenhoitajien ja varhaiskasvatuksen opettajien vastauksissa selkeänä erona oli, että varhaiskasvatuksen opettajat kokivat lastenhoitajia paremmin tuntevansa eri varhaiskasvatussuunnitelmien tasot ja opettajat toivat arvioissaan vahvemmin esille, että varhaiskasvatussuunnitelmat tukevat heidän työtään. Lastenhoitajien kertoivat osallistuneensa pedagogisiin koulutuksiin huomattavasti varhaiskasvatuksen opettajia harvemmin. Lastenhoitajien koulutukseen ja varhaiskasvatussuunnitelmien tuntemiseen tulee kiinnittää huomiota Kirkkonummella. Kyselyn tulosten mukaan kaikki Karvin raportissaan (PDF) antamat varhaiskasvatuksen kehittämissuositukset vaativat kehittämistä myös Kirkkonummella. Kyselyn runsasta aineistoa tullaan hyödyntämään Kirkkonummella varhaiskasvatuksen arvioinnissa ja kehittämisessä paikallisella tasolla arviointityöryhmän työskentelyssä ja yksikkökohtaisella tasolla päiväkotikohtaisten tulosten avulla. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet on vielä uusi asiakirja, jonka sisällöllisten tavoitteiden toteutuminen vaatii panostamista varhaiskasvatuksen kaikilla tasoilla. Kirjoittaja Kaisa Kaarre, sosionomi (ylempi AMK) Kirjoitus perustuu Metropolia Ammattikorkeakoulun sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhöni Varhaiskasvatuksen laadun arviointi Kirkkonummella. Lähteet Alila, Kirsi 2013. Varhaiskasvatuksen laadun ohjaus ja ohjauksen laatu. Laatupuhe varhaiskasvatuksessa valtionhallinnon ohjausasiakirjoissa 1972-2012. Akateeminen väitöskirja. Tampereen yliopisto. https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/68120/978-951-44-9115-3.pdf?sequence=1&isAllowed=y European Quality Framework for Early Childhood and Care 2014. Proposal for key principles of a Quality. Framework for Early Childhood Education and Care. Report of the Working Group on Early Childhood. Kaarre, Kaisa 2020. Varhaiskasvatuksen laadun arviointi Kirkkonummella. Opinnäytetyö. Metropolia. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/353043/Kaarre.Kaisa.pdf?sequence=2&isAllowed=y Portell, Tuija & Malin, Maili 2007. Taustaa varhaiskasvatuksen laatukatsaukselle. Stakesin työpapereita 9/2007. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus, Helsinki. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/76638/T9-2007-VERKKO.pdf?sequence=1&isAllowed=y Vlasov, Janniina & Salminen, Jenni & Repo, Laura & Karila, Kirsti & Kinnunen, Susanna & Mattila, Virpi & Nukarinen, Thomas & Parrila, Sanna & Sulonen, Hanna 2018. Varhaiskasvatuksen laadun arvioinnin perusteet ja suositukset. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus. Julkaisut 24:2018. Saatavana osoitteessa: https://karvi.fi/app/uploads/2018/10/KARVI_vaka_laadun-arvioinnin-perusteet-ja-suositukset.pdf
Itseohjautuvuudesta tuli trendi – mutta miten sitä edistetään Helsingin leikkipuistotoiminnassa?
Helsingin kaupungin leikkipuistotoiminnassa sosiaaliohjaajien itseohjautuvuuden tukeminen ja tuen riittävyys vaihtelevat paljon työntekijäkohtaisesti. Sosiaaliohjaajilla on erilaiset valmiudet toimia itseohjautuvasti, joten myös esimiesten tukemisen keinojen tulisi muotoutua paremmin yksilöiden tarpeisiin. Leikkipuistotoiminta on avointa varhaiskasvatusta, jonka asiakasryhmään kuuluvat vauva- ja pikkulapsiperheet sekä alakouluikäiset lapset. Puiston toiminnan johtaminen on pitkälti etäjohtamista, sillä yhdellä esimiehellä on johdettavanaan useampi leikkipuisto tai perhetalo. Koska esimiehet eivät kohtaa leikkipuistojen työntekijöitä käytännön työssä säännöllisesti, tulee työntekijöiden pystyä toimimaan itseohjautuvasti. Jotta leikkipuistojen sosiaaliohjaajien itseohjautuvuuden tukemisen keinoja voitaisiin lähteä kehittämään, on tärkeää tietää lähtötilanne. Tähän tarpeeseen pyrin vastaamaan sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyössäni. Itseohjautuvuuden koostumus Ryan & Deci (2017:3) määrittelevät käsitteen itseohjautuvuusteorian (Self-Determination Theory) mukaan. Itseohjautuvuus koostuu ihmisen kolmesta psykologisesta perustarpeesta, joita ovat: pätevyys (competence) yhteenkuuluvuuden tunne (relatedness) sekä autonomia (autonomy). Pätevyyden tunnetta ihminen tuntee silloin, kun hän kokee toimivansa vaikuttavasti elämäänsä liittyvissä tärkeissä asioissa. Yhteenkuuluvuuden tunteeseen voidaan taas liittää tunne siitä, että muut ihmiset välittävät ja että ihminen kokee olevansa merkityksellinen muille ihmisille ja kuuluvansa sosiaalisiin ryhmiin. Ihminen toimii autonomisesti silloin, kun hänen käytöksensä on itsehyväksyttyä ja yhteneväistä omien totuudenmukaisten kiinnostuksen kohteiden kanssa. (Ryan & Deci 2017: 10–11.) Itseohjautuvuudella voidaan siis tarkoittaa yksilön ominaisuutta ja henkilön kykyä toimia omaehtoisesti ilman ulkopuolisten ohjausta tai kontrollia. Itsemotivoituminen mahdollistaa sen, että henkilöllä on halu tehdä asioita ilman ulkoista pakottamista. Itseohjautumista varten henkilö tarvitsee myös päämäärän eli tavoitteen, jota kohti hän itseohjautuu. (Martela & Jarenko 2017a: 12.) Esimiesten ja sosiaaliohjaajien käsitykset itseohjautuvuuden tukemisesta Opinnäytetyöni aineisto kerättiin neljältä leikkipuistojen esimieheltä ja sosiaaliohjaajalta ryhmä- ja yksilöteemahaastatteluissa. Osallistujien käsityksiä esimiesten keinoista ja niiden riittävyydestä tukea sosiaaliohjaajien itseohjautuvuutta vertailtiin keskenään, jolloin saatiin kokonaiskuva itseohjautuvuuden tukemisesta tällä hetkellä. Esimiehet tukivat sekä omasta että sosiaaliohjaajien mielestä itseohjautuvuutta monin erilaisin keinoin autonomian, pätevyyden ja yhteenkuuluvuuden tunteiden osalta. Näkemykset olivat kuitenkin hyvin laajoja ja pirstaleisia ja kokemukset itseohjautuvuuden tukemisesta ja keinoista vaihtelivat paljon haastateltavakohtaisesti. Sekä sosiaaliohjaajat että esimiehet kokivat, että autonomian tunnetta tuettiin eniten esimiehen omalla asenteella ja käytöksellä, toimimalla itse esimerkkinä sekä antamalla tilaa toteuttaa työtä joustavasti. Myös palkitsevien haasteiden ja nautintoa tuottavien työtehtävien tekeminen oli yhtenevää haastateltujen vastauksissa. Sosiaaliohjaajat toivoivat, että työntekijän autonomian vahvistumista tuettaisiin enemmän, tarvittaisiin myös enemmän läsnäoloa, palautteen antamista sekä sitä, että esimiehet tuntevat käytännön työn. Yksi esimiehistä huomasi kehittämisen tarvetta omissa motivointi- ja innostamistavoissaan. Sosiaaliohjaajilla oli haastateltujen mukaan mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä ja kehittyä työssään. Esimiehet tukivat sosiaaliohjaajien pätevyyden tunnetta määrittämällä aikatauluja ja korostamalla työnjaon merkitystä tiimeissä. Esimiesten keinoina mainittiin molemmin puolin myös perehdyttäminen, avun antaminen käytännön työssä, koulutukset sekä palautteen antaminen. Sosiaaliohjaajilla oli kokonaisuudessaan kuitenkin huomattavasti enemmän kehittämisideoita pätevyyden tunteen paremmaksi tukemiseksi kuin esimiehillä. Kokemukset yhteenkuuluvuuden tunteen tukemisen keinoista vaihtelivat sosiaaliohjaajien ja esimiesten välillä. Esimiehet korostivat enemmän säännöllistä yhteydenpitoa ja toistensa tuntemista. Sosiaaliohjaajat taas pitivät esimiehiä pikemminkin yhteisöllisinä kannustajina tai me-hengen ylläpitäjinä. Kehittämisehdotuksena yhteenkuuluvuuden tunteen paremmaksi tukemiseksi mainittiin molemmin puolin esimiehen säännöllisempi vierailu tiimeissä. Sosiaaliohjaajat kaipasivat myös enemmän luottamuksen ja avoimuuden tukemista. Miten itseohjautuvuutta tulisi tukea jatkossa? Leikkipuistotoiminnan esimiehillä näyttäisi olevan keinoja tukea sosiaaliohjaajien itseohjautuvuuden taitoja. Kuitenkin sosiaaliohjaajat esittivät esimiehiä enemmän kehittämisehdotuksia eri itseohjautuvuuden osa-alueiden taitojen vahvistamiseksi. Tämä voi kertoa siitä, että esimiehet eivät ole aivan ajan tasalla kaikista sosiaaliohjaajien tarpeista käytännön työssä. Kuten Vilkman toteaa, organisaation ja tiimien etäjohtamistilanteisiin tulisi luoda erilaisille työntekijöille heille sopivimmat työskentelytavat kokeilujen ja keskustelun kautta (Vilkman 2016: 13–15). Osalla työntekijöistä itsensä johtamisen taidot voivat olla hyvällä mallilla, kun taas toiset tarvitsevat enemmän tukea toimivien itsensä johtamisen rakenteiden luomiseksi (Martela & Jarenko 2017b: 319; Savaspuro 2019: 61). Tulevaisuudessa tärkeää olisi luoda yhdessä työntekijöiden kanssa selkeät pelisäännöt siihen, miten jokaisen työntekijän henkilökohtaiset tarpeet otetaan huomioon etäjohtamisessa ja itseohjautuvuuden tukemisessa. Blogikirjoitus perustuu opinnäytetyöhön: Kähönen, Loviisa 2019: Etäjohtaminen ja sosiaaliohjaajien itseohjautuvuuden tukeminen Helsingin kaupungin leikkipuistoissa. Metropolia Ammattikorkeakoulu, sosionomi (ylempi AMK). Kirjoittaja Loviisa Kähönen, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet Ryan, Richard M. & Deci, Edward L. 2017. Self-Determination Theory. Basic Psycho-logical Needs in Motivation, Development and Wellness. New York: The Guilford Press. Martela, Frank & Jarenko, Karoliina 2017a. Itseohjautuvuus tulee, oletko valmis? Teoksessa Martela, Frank & Jarenko, Karoliina (toim.): Itseohjautuvuus. Miten organisoitua tulevaisuudessa? Helsinki: Alma Talent. 9–32. Martela, Frank & Jarenko, Karoliina 2017b. Kohti itseohjautuvampaa tulevaisuutta. Te-oksessa Martela, Frank & Jarenko, Karoliina (toim.): Itseohjautuvuus. Miten organisoitua tulevaisuudessa? Helsinki: Alma Talent. 311–328. Savaspuro, Miia 2019. Itseohjautuvuus tuli työpaikoille, mutta kukaan ei kertonut, miten sellainen ollaan. Helsinki: Alma Talent. Vilkman, Ulla 2016. Etäjohtaminen. Tulosta joustavalla työllä. Helsinki: Talentum Pro.
Lapsen osallisuutta voidaan vahvistaa taiteen ja kulttuurin avulla
Espoon kaupungin LAKU-hanke (2017–2019) kokeili uutta toimintatapaa, jossa varhaiskasvatus ja kulttuuritoimijat yhdistivät voimansa. Tavoitteena oli löytää uusia, pysyviä, pitkäkestoisia ja vuorovaikutteisia toimintamalleja varhaiskasvatuksen toteuttamiseen. Taide lapsen ulottuville Hankkeen tarkoituksena oli tuoda taide jokaisen Espoon varhaiskasvatukseen osallistuvan lapsen ulottuville, luoda pysyvä kulttuurikasvatussuunnitelma lapsille ja luoda pysyvä yhteistyörakenne Espoon kaupungin varhaiskasvatuksen sekä taide- ja kulttuurialojen asiantuntijoiden kesken. Myös lapsen osallisuuden tukeminen oli tärkeä asia. Taiteen ja kulttuurin avulla oli tarkoitus auttaa lasta ymmärtämään kulttuuria, kehollisuutta ja ympäröivää maailmaa sekä kehittää lapsen kognitiivisia taitoja. Tarkoituksena oli myös puhtaasti tuottaa iloa. Taide on kivaa ja kaikille sopivaa. Yhteisöllisyyden edistäminen perheiden kanssa, tasa-arvo ryhmien välillä, kulttuurisen moninaisuuden huomioiminen sisällöissä ja lasten mukaan ottaminen kokijoina ja tekijöinä olivat tärkeitä tavoitteita hankkeessa. Hankkeeseen osallistui 27 päiväkotia ja seitsemän kulttuuritoimijaa: EMMA – Espoon modernin taiteen museo; Espoon kaupunginmuseo; Lasten kulttuurikeskus Pikku-Aurora; Mediakasvatuskeskus Metka; Tanssiteatteri Glims & Gloms; Tapiola Sinfonietta ja Teatteri Hevosenkenkä. Lapsen osallisuuden toteutumisesta tuotettiin tietoa havainnoimalla lasten toimintaa, kyselyllä sekä hankkeen päättötilaisuuden palautteella. Kyselyyn vastasivat sekä päiväkodit että kulttuuritoimijat. Taide on hauskaa ja kaikille sopivaa Opinnäytetyön tulokset osoittavat, että lapsen osallisuutta voidaan tukea ja vahvistaa taiteen ja kulttuurin avulla. Taide- ja kulttuurikasvatus tuottavat iloa ja vahvistavat ryhmään kuulumista. Myös vuorovaikutus- ja empatiataitoja voidaan kehittää taidekasvatuksen keinoin. Eri kieli- ja kulttuuritaustaisten lasten määrä lisääntyy koko ajan varhaiskasvatuksessa. Vaikka yhteistä kieltä ei olisi, niin lapsilla on luovien menetelmien, esimerkiksi teatteri, tanssi ja musiikki, avulla mahdollisuus osallistua toimintaan tasavertaisina ja tulla ymmärretyksi. Taide toimii yhteisenä kielenä. (Kalliala & Ruokonen 2009: 69.) Lasten osallisuus toteutui hyvin Suurin osa kasvattajista arvioi, että lasten osallisuus oli toteutunut hyvin. Osa kyselyyn vastanneista kasvattajista koki, että lasten osallisuutta olisi voitu lisätä paremmalla suunnittelulla ja yhteistyöllä jo valmisteluvaiheessa. Kansallinen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) tekemän kaksiosaisen arviointihankkeen (2017–2019) mukaan varhaiskasvatuksessa on kehitettävää juuri taidekasvatuksen toteutumisessa. Myös lasten osallisuuden toteutumisessa oli parannettavaa. Varhaiskasvattajat kokivat, ettei lapsen kuuntelemiseen ja havainnointiin ole tarpeeksi aikaa, jolloin lapsen osallisuus ei toteudu parhaalla mahdollisella tavalla. (Karvi 2019: 4, 70.) Lapsen ideoiden ja ajatusten kuuleminen ja huomioiminen päiväkodin toiminnassa on varhaiskasvatussuunnitelman punainen lanka, sen perusta. Kasvattajilla tulisi olla aikaa lapselle. Valitettavasti henkilöstöpula heikentää ajankäyttömahdollisuuksia. Harry Shierin mukaan lapsen aito osallisuus toteutuu silloin, kun koko kasvatusyhteisö on sitoutunut samoihin, lapsen osallisuuden huomioiviin toimintaperiaatteisiin (Shier 2001: 110–111). Tiimissä pitäisi keskustella asiasta ja perustella miksi näin on. Edelleen varhaiskasvatuksessa törmää toimintatapaan, jossa esimerkiksi askarrellaan joulukuusi aikuislähtöisesti, aikuisen idean mukaan. Kuitenkin lasten ideat ovat yleensä paljon hauskempia, lennokkaampia ja hienompia lopputulokseltaan. Kannattaa kokeilla! Lapsen osallisuutta lisää kokemus, jossa lapsi saa olla mukana tuottamassa kulttuuria (Pusa 2009:76). Kuinka hienoa on nähdä lapsen silmien loiste, kun hänen oma ideansa lausutaan -tai luetaan- ääneen muille. Lapset muistavat erittäin hyvin mitä he ovat itse sanoneet, tai tehneet. LAKU-hanke oli positiivinen kokemus Lapsen osallisuutta ja osallistumista voidaan tukea monin keinoin. Tämä edellyttää, että kasvattajalla on ymmärrys siitä, mitä osallisuudella tarkoitetaan. Taide- ja kulttuurikasvatus tuottavat iloa, vahvistavat ryhmään kuulumista. Niiden avulla voidaan kehittää myös tärkeitä taitoja, kuten vuorovaikutus- ja empatiataitoja. Kulttuuritoimijoiden ja varhaiskasvattajien mielestä hankkeen positiivisia asioita olivat muun muassa: uuden oppiminen inspiraatio monipuolisuus yhteistyö uusi näkökulma työhön lasten osallisuuden lisääntyminen elämyksellisyysluonnonvarojen säästäminen kulttuuria kuluttamalla ilo. Taiteen ja kulttuurin merkitys sekä tärkeys on nykyään huomioitu paremmin. Siitä yhtenä esimerkkinä Kulttuurin kummilapset-hanke, jossa Helsingin kaupunginorkesteri on kummina ensi vuonna jokaiselle Helsingissä syntyvälle lapselle. Kummius jatkuu siihen asti, kunnes lapsi aloittaa koulun. Lapsena omaksuttu tapa jatkuu usein myös aikuisena. Jos lapsena on tutustunut taiteeseen ja kulttuuriin niiden eri muodoissa, niin aikuisenakin samat asiat kiinnostavat ja tuottavat nautintoa. Kirjoitus perustuu Katariina Sillanpään ”Taide ja kulttuuri osallisuuden vahvistajana varhaiskasvatuksessa” sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhän Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Kirjoittaja Katariina Sillanpää, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet Kalliala, Marjatta & Ruokonen, Inkeri 2009. Kulttuurisen linssin läpi. Teoksessa Ruokonen, Inkeri & Rusanen, Sinikka & Välimäki, Anna-Leena (toim.) 2009. Taidekasvatus varhaiskasvatuksessa. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) 2019. Teoksessa Repo, Laura & Paananen, Maiju & Eskelinen, Mervi & Mattila, Virpi & Lerkkanen, Marja-Kristiina & Gammelgård, Lillemor & Ulvinen, Jyri & Marjanen, Jukka & Kivistö, Anne & Hjelt, Hanna 2019. Varhaiskasvatuksen laatu arjessa. Varhaiskasvatussuunnitelmien toteutuminen päiväkodeissa ja perhepäivähoidossa. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus. Saatavana osoitteessa: https://karvi.fi/app/uploads/2019/09/KARVI_1519.pdf Pusa, Tiina 2009. Taide kestää elämän–taiteen terapeuttisuus varhaiskasvatuksessa. Teoksessa Ruokonen, Inkeri & Rusanen, Sinikka & Välimäki, Anna-Leena (toim.) 2009. Taidekasvatus varhaiskasvatuksessa. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Shier, Harry 2001. Pathways to Participation. Openings, Opportunities and Obligations. Children & Society Volume 15. 107-117. Saatavana myös sähköisesti osoitteessa: https://www.researchgate.net/publication/233551300_Pathways_to_participation_Openings_opportunities_and_obligations
Katriina Rantala-Nenonen
päätoimittaja
Lehtori, YTM
katriina.rantala-nenonen@metropolia.fi
p. 040 641 8303
Hilla Niemi
koulutussuunnittelija
hilla.niemi@metropolia.fi
p. 050 567 8049
Eveliina Korpela
Lehtori:suomen kieli ja viestintä, FT
eveliina.korpela@metropolia.fi
p. 040 641 8336
Toimituskunta toimittaa blogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Uudistuva sosiaalialan osaaminen –blogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.6.2018.
Ammatillinen koulutus asiakaslähtöisyys Asiakkaan oikeudet Ehkäisevä lastensuojelu Eija Raatikainen empatia Etiikka Henkilökohtainen budjetointi hyvinvointi Hyvinvointipolitiikka ikäihmiset Kasvatus Kehitysvammaisten palvelut Kelpoisuusehdot Kotihoito Koulu Lapsiperheiden palvelut Lastensuojelu Maahanmuuttaja Metropolia ammattikorkeakoulu Moniammatillinen yhteistyö nuoret Nuorten hyvinvointi Opinnäytetyöt Osaaminen Osallisuus Perhepolitiikka Päivähoito Sirkka Rousu Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaaliala sosionomi Sosionomi ylempi AMk-tutkinto Sote-uudistus Syrjäytyminen Työhyvinvointi Työllisyys Työttömyys Vaikuttavuus valinnanvapaus Vanhemmuus Varhaiskasvatus vuorovaikutus Yhdenvertaisuus Ylempi amk-tutkinto