Avainsana: Syrjäytyminen
Sosiaalisten suhteiden vahvistaminen on avain syrjäytymisen kierteen katkaisussa
Syrjäytyminen on systeeminen ongelma, johon ei ole lineaarisia ratkaisuja. Syrjäytymiseen vaikuttaa sekoitus erilaisia yhteiskunnallisia, yhteisöllisiä ja yksilöllisiä tekijöitä (1, s. 30-31; 2, s. 160). Voidaankin puhua vaikeasta ja pirullisesta ongelmasta, jonka ytimessä on arjen tyhjyys, turvattomuus ja tekemättömyys (3). Syrjäytymisen kierteiden kääntäminen hyvinvoinnin kierteiksi edellyttää auttamistyöhön uudenlaisia lähestymistapoja ja näkökulmia. Jos nuorilta kysyttäisiin Nuoret kertovat kokevansa keskeiseksi syrjäytymisen syyksi ystävien puutteen ja yksinäisyyden (4). Vuoden 2021 Kouluterveyskyselyn tulosten mukaan jo neljäsosa 9.-luokkalaisista tytöistä tuntee ja kokee yksinäisyyttä (5). Nuoret itse ovat tuoneet esille lukemattomia sekä kertaantuvia kokemuksia siitä, kuinka palvelut, varhaiset kasvuympäristöt ja auttavat tahot ovat epäonnistuneet nuorten aikuisten tukemisessa (6). Nuorille tarjottavien palveluiden tarjonta ja kysyntä ei kohtaa. Palveluita on tarjolla, mutta nuoret kokevat, ettei heitä pitkien jonotusaikojen jälkeen oteta palveluissa tosissaan, joten he eivät sitoudu palveluihin. (7, s. 130-133) Loppujen lopuksi nuoret odottavat ammattilaisilta yksinkertaisia asioita: kuuntelua, kunnioitusta, rinnalle asettumista, luottamuksen arvoisena olemista sekä mukana olemista (8, s. 1). Vertaismentorit hyvinvointia vahvistamaan Vertaismentoritoiminnalla on havaittu olevan nuorten hyvinvointia vahvistavia vaikutuksia. Mm. Creaney (9) sekä St. Vil ja Angel (10) ovat tutkineet vertaismentorointia ja todenneet, että nuorten oma kokemus omasta hyvinvoinnistaan vahvistuu vertaismentoroinnin kautta. Tämä näkyy erityisesti kasvaneena tyytyväisyytenä omaa elämää kohtaan. Helsingin NMKY:llä on vuodesta 2018 kehitetty Kiintopiste-hankkeessa Stean Veikkausvaroin NEET-nuorten vertaismentoroinnin toimintamallia. Toimintamallissa moniulotteisissa haasteissa kamppaileva nuori saa rinnalleen vertaismentorin, jolla on omakohtaisia kokemuksia syrjässä olemisesta. Selvitin YAMK-opinnäytetyössäni Kiintopiste-hankkeen vertaismentoritoiminnan tuottamia hyvinvoinnin tekijöitä nuorten omiin kokemuksiin perustuen. Tutkimuskysymys opinnäytetyössäni oli, mitä hyvinvoinnin tekijöitä NEET-nuoret kokevat saavansa vertaismentoroinnista itselleen. Laadullisen opinnäytetyön metodina oli tulkitseva kokemuksen tutkimus. Opinnäytetyön teemahaastatteluihin osallistui neljä vertaismentoritoiminnassa mukana olevaa nuorta ja viisi vertaismentoria. Haastattelut analysoitiin teorialähtöisesti tulkitsevan fenomenologisen analyysin mukaan. Vahvista nuoren sosiaalisia suhteita Opinnäytetyöni tuloksista korostui aiemmissakin tutkimuksissa (mm. 11) havaittu ilmiö: kun kysytään nuorilta heidän kokemastaan hyvinvoinnista, sosiaaliset suhteet ovat merkittävässä roolissa. Opinnäytetyön tulosten perusteella sosiaaliset suhteet vaikuttavat suoraan tai välillisesti haastateltujen nuorten kaikkeen sellaiseen hyvinvointiin, jonka nuoret kokevat elämässään tärkeäksi. Nuoret kokevat vertaismentoritoiminnan kaverillisena suhteena. Se vahvistaa sosiaalisia taitoja ja verkostoja, luo elämään mielekkäitä arjen sisältöjä ja tulevaisuususkoa sekä kasvattaa voimavaroja niin mentoroitavilla nuorilla kuin vertaismentoreillakin. Tuloksista ilmenee, että nuoria ohjatessa rehellisyys ja realistisuus vievät nuorten tilanteita tehokkaammin eteenpäin kuin asioiden kaunistelu. Ilman sosiaalisia suhteita ja aitoja vertailupintoja nuori voi asettaa elämäänsä epärealistisia tavoitteita, jotka voivat lamaannuttaa nuorta entisestään. Auktoriteetittomassa, nuorilähtöisessä ja kiireettömässä vertaismentorisuhteessa ei ole tarvetta suorittaa jotain ulkoapäin määritettyä päämäärää tai kaunistella asioita. Vuorovaikutus on rehellistä ja siksi eteenpäin vievää. Yksinäisyyden vähentäminen arjessa on kaikkien etu Kiusaaminen, oman lähiympäristön sosiaalisesta piiristä ulkopuolelle jääminen ja sitä kautta syrjään vetäytyminen aiheuttavat nuorille pitkäkestoista yksinäisyyttä, jonka seuraukset voivat olla hyvinvoinnin kannalta tuhoisat ja kauaskantoiset. Vaikka yksinäisyys näkyi haastateltujen nuorten osalta elämää varjostavana teemana, ei silti ole syytä leimata tämän perusteella koko moninaista NEET-kohderyhmää yksinäisiksi. Vertaismentoritoiminta vähentää yksinäisyyden kokemusta. Se tarjoaa luottamuksellisen keskusteluyhteyden nuoren ja vertaismentorin välille, jonka kautta se antaa sekä nuorille että mentoreille tunteen yhteenkuuluvuudesta ja osallisuudesta. Näillä tekijöillä on merkittävä vaikutus nuoren yksinäisyyden kokemukseen ja koettuun hyvinvointiin. Lisäksi niillä on vaikutuksia jopa toimintakykyyn ja edellytyksiin työllistyä. (12, s. 122-124) Rinnalla kulkemaan, eteenpäin Useat aiemmin esitetyt tutkimukset esittävät pitkäkestoisen rinnalla kulkemisen olevan ratkaisu pitkäkestoisen syrjäytymisen vähentämiseen (mm. 13, s. 193). Opinnäytetyössäni esiin tulleiden tulosten perusteella voi todeta, että vertaismentorointi koetaan pitkäkestoisena, luottamuksellisena kaverisuhteena, jossa yhdessä reflektoiden edetään nuorilähtöisesti elämässä eteenpäin. Voisiko tässä olla peräänkuulutettu rinnallakulkija? Vertaismentorit ymmärtävät omasta kokemuksestaan, että muutoksen aikaansaaminen ja syrjäytymiskierteen katkaisu voi olla vuosia kestävä prosessi. Tästä johtuen he myös ymmärtävät pitkäaikaisen rinnallakulkijuuden tärkeyden ja osaavat vahvistaa nuoren arkea ja toimintakykyä. Vertaismentoreilla on arvokasta kokemustietoa, jonka perusteella he osaavat tukea nuoren kykyä kuvata omaa tilannettaan kattavasti ja ohjata nuoria palveluihin, jotka ovat itse kokeneet hyödyllisiksi. Toiminnan kautta nuoren haasteet saadaan tunnistettua ja apu kohdennettua oikea-aikaisesti, tarpeen mukaan, tehokkaasti. Sosiaalisten suhteiden vahvistamisella näyttäisi olevan positiivisia vaikutuksia moniin hyvinvoinnin osa-alueisiin, joten syrjäytymisen kierteen katkaisussa sosiaalisten suhteiden ja verkostojen vahvistaminen olisi ensisijaista. Vertaismentoritoiminnalla voidaan saavuttaa laajojakin positiivisia muutoksia hyvinvoinnissa, mutta vähimmilläänkin vertaismentorisuhde tarjoaa ympäristön, jossa mahdollisuudet hyvinvoinnin vahvistumiselle ovat olemassa (14). Kirjoittaja Joni Liikala on Helsingin NMKY:llä kehityspäällikkönä ja vastaa nuorten ja aikuisten palvelut ja koulutukset toimialasta. Kirjoitus perustuu hänen YAMK opinnäytetyöhönsä Vertaismentorointi NEET-nuorten hyvinvointia vahvistamassa. Lähteet Nurmi, Jan-Erik 2011. Miksi nuori syrjäytyy? NMI-bulletin, 2011, Vol. 21, No. 2 © Niilo Mäki -säätiö. Karvonen, Sakari & Kestilä, Laura 2014. Nuorten aikuisten syrjäytymisvaaraan liittyvä huono-osaisuus. Teoksessa: Vaarama, Marja ym. (toim.) Suomalaisten hyvinvointi 2014. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Sevänen, Sanna 2019. Syrjäytyminen vaatii varhaista puuttumista. Viitattu 14.11.2020 Gretschel, Anu & Myllyniemi, Sami 2017. Työtä, koulutus- tai harjoittelupaikkaa ilman olevien nuorten käsityksiä tulevaisuudesta, demokratiasta ja julkisista palveluista – Nuorisobarometrin erillisnäyte/aineistonkeruu. Viitattu 12.11.2020 Helenius, Jenni & Helakorpi, Satu & Kivimäki, Hanne 2021. Kouluterveyskysely: Iso osa lapsista ja nuorista on tyytyväisiä elämäänsä – yksinäisyyden tunne on yleistynyt. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos. Päivitetty 17.9.2021. Viitattu 28.10.2021 Turkka, Ville & Währn, Nina 2020. Nuoret Valtaan -ryhmän kannanotto. Helsingin NMKY. Aaltonen, Sanna & Berg, Päivi & Ikäheimo, Salla 2015. Nuoret luukulla - Kolme näkökulmaa syrjäytymiseen ja nuorten asemaan palvelujärjestelmässä. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura julkaisuja 160. Helsinki: Unigrafia. Gissler, Mika & Kekkonen, Marjatta & Känkänen, Päivi 2019. Nuorten palvelusolmut auki. THL – Tutkimuksesta tiiviisti 9/2019. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 14.11.2020 Creaney, Sean 2020. Children’s Voices -are we Listening? Progressing Peer Mentoring in the Youth Justice System, Child Care in Practice, 26:1, 22-37. Taylor and Francis Group. Viitattu 6.11.2020. Vil, Chrostopher & Angel, Adam 2018. Studies from School of Social Work Reveal New Findings on Social Work. A Study of a Cross-Age Peer Mentoring Program on Educationally Disconnected Young Adults. Politics & Government Week. February 21, 2019; p 642. Viitattu 10.11.2020. Gretschel, Anu & Myllyniemi, Sami 2017. Työtä, koulutus- tai harjoittelupaikkaa ilman olevien nuorten käsityksiä tulevaisuudesta, demokratiasta ja julkisista palveluista – Nuorisobarometrin erillisnäyte/aineistonkeruu. Viitattu 12.11.2020 Kestilä, Laura & Karvonen, Sakari & Parikka, Suvi & Seppänen, Johanna & Haapakorva, Pasi & Sutela, Elina 2019. Nuorten hyvinvoinnin erot. Teoksessa Suomalaisten hyvinvointi 2018. Kestilä, Laura & Karvonen, Sakari (toim.) Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Gissler, Mika & Kekkonen, Marjatta & Känkänen, Päivi 2019. Nuorten palvelusolmut auki. THL – Tutkimuksesta tiiviisti 9/2019. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 14.11.2020 Carter, Erik & Moss, Colleen & Asmus, Jennifer & Fesperman, Ethan & Cooney, Molly & Brock, Matthew & Lyons, Gregory & Hube, Heartley & Vincent, Lori 2015. Promoting inclusion, social connections, and learning through peer support arrangements. Teaching Exceptional Children. Volume: 48 issue: 1, page(s): 9-18. Viitattu 14.11.2020.
Miten saadaan kaikki lapset ja nuoret harrastamaan?
Helsingin kaupungin lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyn strategiahankkeessa kokeillaan niin sanottua Islannin mallia. Sen yhtenä ideana on taata jokaiselle lapselle harrastus oman koulunläheisyydessä. (https://dev.hel.fi/paatokset/asia/hel-2018-012167/) Minun oma monipuolinen kokemus tukea tarvitsevien lasten ja nuorten kanssa on osoittanut, että pelkkä toiminnan järjestäminen ei riitä. Vaan tarvitaan myös keinoja miten houkutella ja tukea lapsia ja nuoria harrastusten pariin. Islannin malli Suomeen Islannissa nuorten päihteiden käyttö oli suuri ongelma. Tähän ongelmaan siellä reagoitiin tosissaan lisäämällä suojaavia tekijöitä lasten elämään. Mallissa yhtenä kantavana ideana oli tarjota jokaiselle lapselle mielekäs harrastus. Islannissa otettiin käyttöön myös kansalliset kotiintuloajat lapsille. Muun muassa näillä toimenpiteillä saatiin merkittäviä muutoksia tilanteeseen ja päihteiden käyttö väheni Euroopan matalimmalle tasolle. Tämän mallin oppeja ollaan nyt tuomassa Suomeen sovelletusti. (https://www.hel.fi/uutiset/fi/kasvatuksen-ja-koulutuksen-toimiala/islannin-mallista-helsingin-malliin) Myös terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan harrastus on yksi syrjäytymiseltä suojaava elementti (https://thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/tyon_tueksi/nuorten-syrjaytyminen/syrjaytyminen-ja-syrjaytymisen-riskitekijat). Maksuttomien harrastuksien vieminen koulupäivien jatkeeksi, on kannatettava. Toivon kuitenkin viisautta mallin toteuttajilta. Viisautta siinä, miten saadaan harrastusten pariin ne nuoret, jotka niistä eniten hyötyvät. Ettei käy niin, että ne ketkä jo harrastaa ja kenellä on taitoja saa tästä itselleen lisä harjoituksen. Oma kokemus on osoittanut, että monesti hyvinvoivat jo harrastuksissa olevat, toimintakykyiset lapset pystyvät paremmin hyödyntämään tällaisia matalankynnyksen harrastusmahdollisuuksia, kuin ne joilla on haasteita muutenkin löytää harrastusten pariin. Mallin toteuttamiseen liittyy haasteita Pelkkä matalan kynnyksen maksuton harrastustoiminta ei tavoita kaikkia. Harrastamattomuuden esteet ovat moninaisia. Esteitä voivat olla muun muassa kavereiden puute, toimintarajoitteet tai aikaisemmat kiusaamis- ja syrjimiskokemukset. (Opetus ja kulttuuriministeriö 2019: 35–36) Nämä moninaiset esteet pitää huomioida kun mallia jalkautetaan Suomeen. Mallin yhtenä ideana on avata koulun tiloja seurojen ja järjestöjen käyttöön. Jotta he voivat järjestää harrastustoimintaa lapsille ja nuorille. Tämä on hyvä idea saada seurojen ja järjestöjen toimintaa lähemmäs kaikkia lapsia ja nuoria sekä tehostaa tilojen käyttöä. Tähän liittyy mielestäni kuitenkin haasteita. Onko seuroissa ja järjestöissä riittävää osaamista kaikkien lasten mukaan saamiseen? Harrastamattomuuden esteet ovat moninaisia ja näiden esteiden tunnistamiseen ja ylittämiseen tarvitaan harrastusten vetäjiltä paljon osaamista. Esimerkiksi urheiluseuroissa on monesti totuttu kilpailuhenkiseen ajatteluun. Vähän liikkuvat lapset ja nuoret taas harvoin kaipaavat kilpailua vaan ennen kaikkea mukavaa yhdessä tekemistä turvallisessa ympäristössä. Malli saadaan toimimaan jos: Toimijat ymmärtävät todella, mitä matalankynnyksen paineeton harrastaminen on Harrastus ryhmissä, kiinnitetään erityistä huomiota yhdenvertaisuuteen ja turvallisuuden tunteen luomiseen Otetaan huomioon, miten kaikki saadaan toimintoihin mukaan. Vaikka toiminta olisi kuinka hyvää, se ei riitä jos, lapsi tai nuori ei tule sinne paikalle Harrastamisen takaaminen kaikille on todella inhimillisesti ja taloudellisesti tehokas tapa ehkäistä syrjäytymistä sekä lisätä hyvinvointia. Tähän kannattaa todella panostaa. Tarvitaan kuitenkin monialaista osaamista ja ymmärrystä, jotta kaikki saadaan mukaan harrastusten pariin. Kirjoittaja: Niklas Hjort, Sosiaalialan (ylempi AMK) opiskelija, Etsivä nuorisotyöntekijä Helsingin NMKY, karaten harrastaja ja valmentaja Lähteet: Helsingin kaupunki 2019. Islannin mallista Helsingin malliin – tiedon avulla johdettuja tekoja lasten ja nuorten hyvinvoinnin parantamiseksi. https://www.hel.fi/uutiset/fi/kasvatuksen-ja-koulutuksen-toimiala/islannin-mallista-helsingin-malliin Luettu 10.12.2019 Opetus ja kulttuuriministeriö 2019. Harrastamisen strategia. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2019:7 Päätökset, Helsingin kaupunki 2018. Lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyn kaupunkistrategiahanke. (https://dev.hel.fi/paatokset/asia/hel-2018-012167/) Luettu 24.11.2019 Terveyden ja hyvinvoinninlaitos 2018. Syrjäytyminen ja syrjäytymisen riskitekijät. https://thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/tyon_tueksi/nuorten-syrjaytyminen/syrjaytyminen-ja-syrjaytymisen-riskitekijat Luettu 24.11.2019
Suunta elämään löytyy tulevaisuutta hahmottamalla
Tutkimusten mukaan huono-osaisuuden ennaltaehkäisyllä ja nuoruusiän interventioilla on tärkeä rooli sosiaalisesti, inhimillisesti ja taloudellisesti katsottuna. Esimerkiksi alueellisesti kasautuneella huono-osaisuudella voi olla kielteisiä seurauksia monessa sukupolvessa asti. Sosiaalisesti kestävän Suomen 2020 raportin mukaan sosiaalista yhteenkuuluvuutta tulee yhteiskunnassa lisätä. Yhdeksi ratkaisuksi haasteeseen ehdotetaan yksilöllisten polkujen vahvistamista työttömyydestä työelämään. Varsinkin nuorten työttömyyttä on ehkäistävä, sillä juuri nuorten riski jäädä pysyvästi työttömäksi on suurempi kuin muilla ikäryhmillä. Syrjäytymistä edistävät riskitekijät voivat liittyä vamman, sairauden, päihteiden käytön, mielenterveysongelmien tai pitkäaikaistyöttömyyden aiheuttamaan toimintakyvyn heikkenemiseen. Jos nuori putoaa työmarkkinoilta ja nuoren työttömyys pitkittyy, hänen riskinsä syrjäytyä kasvaa (Sosiaalihuoltolain soveltamisopas 2017). Nuorten syrjäytymisen merkittävin syy nuorten itsensä mukaan on ystävien puute (Myllyniemi 2019). Nuoret tarvitsevat monenlaista toimintaa, tukea ja ohjausta osallisuuden, toimijuuden ja yhteisöllisyyden kokemuksen vahvistamiseksi. Itsensä, toiveiden ja mahdollisuuksien löytäminen voi avata monia mahdollisuuksia elämässä. Metropolian Motiivi-hankkeessa kehitetään toimintamalleja, joiden avulla voidaan tukea työttömiä ja työelämän ulkopuolella olevia 16–29-vuotiaita nuoria tunnistamaan ammatillisen kasvunsa edistäjiä ja esteitä sekä suuntaamaan toimintansa kohti realistisia, ammatillisia tavoitteita. Nuori tarvitsee oikea-aikaisia ja lähellä olevia palveluita Suomen hallitusohjelman yhtenä keskeisenä tavoitteena on kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja sekä parantaa palveluiden saatavuutta ja saavutettavuutta. Tällöin toiminnassa painotetaan perustason palveluiden ja ennaltaehkäisevän toiminnan merkitystä. Työllistämisen edistäminen vaatii monien eri palvelujen yhteensovittamista. Palveluiden yhteensovittaminen on kuitenkin Saikun (2018) mukaan usein valitettavan epäselvää. Usein odotetaan, että yksilö itse ottaa enemmän vastuuta hyvinvoinnistaan ja työllistymisestään. Esimerkiksi nuorten kohdalla vastuunotto voi olla ongelmallista: haasteellisessa elämäntilanteessa olevilta nuorilta ei voi edellyttää joustavaa itseohjautuvuutta ja laaja-alaisia taitoja. Nuoruuteen kuuluu, että nuori vasta rakentaa identiteettiään ja etsii itseään. Nuori saattaa tarvita turvallisen aikuisen tukea ja ohjausta sekä apua tulevaisuuden mahdollisuuksien hahmottamiseen (Raatikainen 2018). Nuoren energian ei pitäisi mennä palveluiden etsimiseen, sillä esimerkiksi NEET-nuoriin liittyvissä tutkimuksissa (Gretschel & Myllyniemi 2017) on tullut esille nuorten turvattomuuden tunne tulevaisuutta kohtaan. Kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia nuoruus elämänvaiheena voi haastaa huomattavan paljon. Nuoret tarvitsevat ohjausta, tukea ja uskoa tulevaan sekä apua omien vahvuuksiensa ja mahdollisuuksiensa löytämiseen. Tulevaisuustyöskentelyä yli palvelurajojen Tulevaisuussuuntautunut ohjaus on ohjausta tai tavoitteellisesta toimintaa, jolla pyritään päämäärätietoisesti kohti uutta. Tulevaisuusohjaus tarkoittaa tulevaisuusajattelun ja kokonaisvaltaisen (opinto-ja/tai ura)ohjauksen yhdistämistä sekä moninaisten ohjauksen työkalujen ja menetelmien käyttöä. Tulevaisuusohjauksessa sovelletaan tulevaisuudentutkimuksen sekä ryhmä- ja yksilöohjauksen lähestymistapoja ja menetelmiä. Tulevaisuusohjauksessa nuorta tuetaan omannäköisen tulevaisuuden löytämisessä ja sen rakentamisessa. Nuori hahmottaa ja rakentaa tulevaisuuttaan aikaisempien kokemustensa avulla. Kokemansa pohjalta hän yrittää sopeutua tulevaan ja toimii itse toivomansa tulevaisuuden luomiseksi (Rubin & Kaivo-Oja 1999). Tulevaisuussuuntauneen ajattelun etuna on, että sen avulla suunnataan tulevaan, ei menneeseen. Voima löytyy sanoista ja kielestä – mitä ja miten puhun tulevasta. Miten rakennetaan tulevaa ajatuksissa, asenteissa ja uskomuksissa – kohtaamisissa nuoren kanssa? Kieli muokkaa ajatuksia ja ajatukset muokkaavat tapaa puhua myös tulevaisuudesta. Usko ja luottamus tulevaisuuteen ja omiin mahdollisuuksiin oman elämän hallitsijana - toimijana ja osallisena – voi avata uusia mahdollisuuksia tulevaan. Nuoren on tärkeää saada kokemus arvostavasta kohtaamisesta ja positiivisesta tulevaisuusohjauksesta ja –puheesta (Toiviainen 2019). Kirjoittaja: Eija Raatikainen, KT, yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Gretschel, A. & Myllyniemi S. 2017. Työtä, koulutus- tai harjoittelupaikkaa ilman olevien nuorten käsityksiä tulevaisuudesta, demokratiasta ja julkisista palveluista. Nuorisobarometrin erillisnäyte, aineistonkeruu. Luettu 11.9.2019. Hämäläinen A., Ipatti A., Raatikainen E. (Eds.)., (2019). Nuorten tulevaisuusohjaus - monta tietä tulevaan. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisuja. TAITO-sarja., Metropolia Ammattikorkeakoulu. https://www.theseus.fi/handle/10024/228055 Myllyniemi, S. 2019. Luento ”Näe Nuori 2025 seminaarissa” 24.9.2019. https://www.metropolia.fi/ajankohtaista/uutiset/?tx_ttnews%5Btt_news%5D=6708&cHash=4d0ff3ee92fcdfb18fa264f35f39c707 Raatikainen, E. 2018a. Nuoren identiteetin rakentaminen kohtaamisessa. Teoksessa Rautiola, T. & Ala-Nikkola, E. (toim.) Kohtaa nuori – Kompassi suuntaa hakevan nuoren kohtaamiseen. http://kohtaanuori.metropolia.fi/ Rubin, A. & Kaivo-Oja, J. 1999. Towards a futures-oriented sociology. Journal International Review of Sociology. Revue Internationale de Sociologie. Volume 9, 1999 - Issue 3. Osoitteessa https://www. tandfonline.com/doi/abs/10.1080/03906701.1999.9971322?journalCode=cirs20. Luettu 11.9.2019. Saikku, P. 2018. Hallinnan rajoilla : Monialainen koordinaatio vaikeasti työllistyvien työllistymisen edistämisessä. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/233917 Sosiaalihuoltolain soveltamisopas. Sosiaali- ja terveysministeriö. Julkaisuja 2017:5. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/80391/05_17_Sosiaalihuoltolain%20soveltamisopas.pdf?sequence=1&isAllowed=y Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020. Sosiaali- ja terveyspolitiikan strategia. Sosiaali- ja terveysministeriö. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/73418/URN%3aNBN%3afi-fe201504223250.pdf?sequence=1&isAllowed=y Toiviainen, S.2019. Suhteisia elämänpolkuja – yksilöiden elämänhallintaa? Koulutuksen ja työn marginaalissa olevien nuorten toimijuus ja ohjaus. Nuorisotutkimusverkosto / Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 217.
Koululaisten syrjäytymistä torjuvaa osallistamista monin keinoin
Osallisuus ja syrjäytyminen nousevat tuon tuosta julkiseen keskusteluun: politiikassa, erityisesti kun mietitään maamme talouden tilaa ja syrjäytymisen aiheuttamia kustannuksia ja syrjäytymisen estämistä; mediassa ja kansalaisten keskuudessa, kun yksinäisyys, asunnottomuus ja työttömyys kohtaavat ja puhuttelevat. Osallisuus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Aihe on ajankohtainen eriarvoistuvassa Suomessa. Suomi on ratifioinut Unicefin lapsen oikeuksien sopimuksen, jonka mukaan lasta koskevia päätöksiä tehtäessä on aina ensimmäiseksi otettava huomioon lapsen etu. Lapsi- ja nuorisopolitiikkamme ja – opinnäytetyömme korostavatkin sitä, että nuorten syrjäytymistä tulee monipuolisesti ennaltaehkäistä. Lasten ja nuorten osallistumisen vahvistamisen haasteena on avointen ja vuorovaikutuksellisten käytäntöjen ja toiminta- ja opetusmallien kehittäminen ja vakiinnuttaminen. Koulun oppilastyö on integroitua nuorisotyötä, joka voi tukea uudenlaisen toimintakulttuurin syntymistä ja hyvinvointia kouluissa. Myös tutkijat muistuttavat siitä, että peruskoulussa, joka kokoaa sosiaalityön, terveyspalvelut ja nuorisotyön yhteen paikkaan, voidaan tarjota korjaavia ja ennaltaehkäiseviä palveluita. Koulujen tulee siis olla yhteisöjä, joissa oppilaat, moniammatillinen henkilökunta ja vanhemmat ovat aktiivisessa vuorovaikutuksessa keskenään ja lähiyhteisön kanssa. (Mm. Kiilakoski ja Gretschel 2012.) Yhteisöllisyys on syrjäytymisen näkökulmasta tärkeää. Se tarjoaa yksilölle mahdollisuuden samaistua yhteisöön tai sen jäseniin ja luo elämään merkitystä. Lisäksi yhteisö tarjoaa yksilölle sen tarvitsemaa turvallisuutta. Yhteisö voi myös vahvistaa toivottua käyttäytymistä, ja tämä puolestaan johtaa helpommin yhteisiin arvoihin. Myös omien ongelmien, vahvuuksien ja heikkouksien tiedostaminen kehittyy, kun niitä joutuu peilaamaan oman yhteisönsä muiden jäsenten ominaisuuksiin. Näin yhteisöllisyys liittyy erottamattomasti osallisuuteen ja syrjäytymiseen. Osallisuus koulussa opinnäytetyömme keskiössä Sosiaalialalla työskentelevinä sosionomeina kohtaamme työssämme asiakkaita, jotka ovat syrjäytyneet monien asioiden seurauksena. Näemme työssämme, kuinka tärkeää syrjäytymisen ennaltaehkäiseminen ja osallisuus ovat. Jotta kouluyhteisö aidosti olisi oppilaiden yhteisö, sen tulee tarjota oppilaille konkreettisia tilaisuuksia osallisuuteen sekä kohdentaa merkittäviä voimavaroja oppilaiden syrjäytymisen ehkäisyyn. Metropolia ammattikorkeakoulun ylemmän ammattikorkeakoulujen opinnäytetyön aiheen valintaan vaikuttivat sekä oppilaiden syrjäytymisen tekijöihin liittyvä kiinnostus että ammatilliset lähtökohtamme ja valtakunnalliset osallisuuden edistämisen tavoitteet. Työn teimme yhdessä Petrus Väärälän kanssa aiheesta ”Oppilaiden osallisuuden vahvistaminen Hiidenkiven peruskoulussa opettajien työtapoja kehittämällä”, Tutkimuskohteeksemme valikoitui kouluterveyskyselynkin mukaan tavallinen keskiverto helsinkiläinen Hiidenkiven peruskoulu Helsingin Tapanilassa. Kehittämisen kohderyhmäksi valikoitui peruskoulun koko henkilökunta, kaikki koulun aikuiset. Opinnäytetyömme lähtökohta oli se, että koko henkilöstö voi toimillaan ja valinnoillaan vaikuttaa lasten ja nuorten osallistumis- ja osallistamiskokemuksiin koulun arjessa. He näkevät sekä paremmin että huonommin toimivat käytänteet koulussa. Oppilaiden osallisuuden merkitys kouluissa nousee esiin niin lainsäädännössä kuin erilaisissa ohjelmissa. Myös Helsingin kaupungin strategiassa osallisuus on nostettu yhdeksi tärkeäksi kivijalaksi. Hiidenkiven opetussuunnitelmassa korostuvat kasvattaminen suvaitsevaisuuteen, oikeudenmukaisuuteen, vastuunottoon, itsearviointiin ja yhteistyöhön oppilaiden, opettajien ja muun henkilökunnan kesken. Myös yhteistyöhön oppilaiden huoltajien kanssa ja ulkopuolisten yhteistyökumppanien kanssa kiinnitetään huomiota. Yhteisöllinen ja vuorovaikutteinen toimintakulttuuri ja sen tukeminen monin eri tavoin, kuten myös oppilaan kehittyminen aloitteelliseksi, yhteistyökykyiseksi ja osallistuvaksi kansalaiseksi, korostuvat Hiidenkiven opetussuunnitelmassa. Ennaltaehkäisevä toiminta on koulun keskeinen toimintaperiaate. Opinnäytetyössä käyttämässämme näyttöön perustuvan käytännön tutkimusmenetelmässä tieto ja kokemus yhdistyvät. Menetelmää on käytetty terveysalalla, mutta se soveltuu hyvin myös sosiaalialan kehittämistyöhön. Käsityksemme mukaan näyttöön perustuvan käytännön tutkimusmenetelmää ei kovin laajasti käytetä sosiaalialalla. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa, Tanskassa ja Ruotsissa tilanne on toinen. Osallisuus on syrjäytymisen vastapari, ja molemmat kehittyvät prosesseina. Näyttöön perustuvan käytännön tutkimusmenetelmä tuo yhteen teorian ja käytännön. Se auttaa tarkentamaan tieteellisten tutkimusten tuottaman tiedon merkitystä ammatillisten toimenpiteiden perustana. Sitä mitä Hiidenkiven peruskoulussa tapahtuu oppilaiden osallisuuden edistämisen ja syrjäytymisen ehkäisyn näkökulmista, selvitettiin kysymällä henkilöstöltä millaisia oppilaiden osallisuutta edistäviä rakenteita ja henkilökunnan työtapoja koulun käytännössä on sekä miten toimivia käytäntöjä toteutetaan. Lisäksi kysyimme miten osallisuustyön haasteita tehdään näkyviksi ja miten vahvistetaan oppilaiden osallisuutta sekä millaisia osallisuutta edistäviä ratkaisuja löydetään. Paljon on tehty, mutta mahdollisuuksia on enemmän Tulosten perustella Hiidenkivessä tehdään paljon oppilaiden osallisuuden edistämiseksi. Koulun rakenteet saattavat kuitenkin vaikeuttaa aitoa osallisuutta. Henkilökunnan saumaton yhteistyö koetaan usein vaikeaksi, kun toiminta on pirstaloitunutta ja esimerkiksi kouluruokailu tuotetaan ostopalveluna. Kaikkia koulussa työskenteleviä ihmisiä ei ole myöskään valmennettu oppilaiden kohtaamiseen. Yhteishengen nostaminen on tärkeä osa osallisuuden kokemuksen lisäämistä. Osa opettajista kaipasi me-hengen kasvattamista ja vaalimista. Myös koulumummot nousivat toivelistalle. Opinnäytetyömme osoitti sen, että koulun opetustyön rinnalle pitäisi kehittyä myös moniammatillista sosiaali- ja terveysalan yhteistyötä oppilaiden hyvinvointia edistämään. Oppilaat tarvitsevat aikuisia arjessaan. Tämän järjestämisessä, vastuu on aikuisilla. Mirka Vainikka, sosionomi (ylempi AMK) Lisätietoa Mirka Vainikka ja Petrus Väärälä 2014. Oppilaiden osallisuuden vahvistaminen Hiidenkiven peruskoulussa opettajien työtapoja kehittämällä. Metropolia ammattikorkeakoulu, sosiaalialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Master-opinnäytetyö. www.theseus.fi -> Metropolia -> Sosionomi ylempi AMK-tutkinto.
MIKÄ IHMEEN OSALLISUUS?
Nuorten osallisuus on ajankohtainen aihe ja sosiaalialan arkityössä sekä mediassa keskustelua herättävä käsite. Työskentelemme sosiaaliohjaajina lastensuojelussa sekä päihde- ja psykiatriapäihdepalveluissa, jossa osallistava työote on päivittäistä. Teemme opinnäytetyömme nuorten osallisuuteen liittyen ja viimeiset kuukaudet olemme syventyneet sen vuoksi tähän käsitteeseen enemmän. Halusimmekin tässä blogissa tuoda omia ajatuksia ja heränneitä kysymyksiä esille. Koimme hyvin houkuttelevaksi lähteä pyörittelemään käsitettä ”osallisuus” ja pohtia sen ymmärrettävyyttä erityisesti nuorten maailmassa. Nuorten osallisuuden vahvistaminen näyttäisi olevan käsite, joka esiintyy aktiivisesti niin mediassa kuin yhteiskunnan eri kehittämisohjelmissa. Osallisuus on esillä muun muassaJyrki Kataisen hallitusohjelmassa, Nuorisotakuussa, Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisessa Kaste-kehittämisohjelmassa sekä tämän vuoden alusta tulleessa koulurauhapaketissa, joka on osa koulurauhan lakiuudistusta. Pohdimme miten paljon nämä kehittämispaketit kulkeutuvat nuorison tietoisuuteen ja miten paljon nuoret itse osallistuvat yleiseen keskusteluun osallisuudesta? Osallisuus on käsite, joka on selkeästi esillä aikuisten ja etenkin sosiaalialan työntekijöiden keskuudessa, mutta onko se käsite, jonka nuoret voivat omaksua itselleen? Erityisopettaja Pirkko Eerola-Pilvi kirjoittaa Helsingin Sanomissa (HS 19.2.2014) osallisuus sanan merkityksestä nuorille ja pohtii miten hienolta kuulostava termi käytännössä kuitenkaan ei näy nuorten arjessa. Ymmärrämme mitä hän ajaa kirjoituksellaan takaa, mutta emme kuitenkaan täysin allekirjoita tätä väitettä. Näemme osallisuuden olevan osa nuorten kanssa tehtävää työtä, vaikka työhön ei aina yhdistetä sanaa osallisuus.Mielestämme osallistava työote on näkyvissä esimerkiksi koulumaailmassa koulusosionomien työotteessa. Osallisuus käsitteenä: onko se ymmärrettävä? Löytyykö osallisuus käsitteelle selkeämpää korvaavaa termiä?Tomi Kiilakoski sekä Juha Hämäläinen tuovat esille, että nuorten osallisuuden vahvistaminen on toisin sanoen syrjäytymisen ehkäisyä ja huono-osaisuuden lievittämistä. (Kiilakoski 2007: 11-12; Hämäläinen 2008: 15.) Sanana osallisuus on kuitenkin positiivisempi kuin ”syrjäytymisen ehkäiseminen”, joka voidaan nähdä melko leimaavana ja negatiivisena käsitteenä.Joten samasta asiasta voidaan puhua positiiviseen sävyyn negatiivisen ilmaisun sijasta. Sosiaalialan työtä tehdessä on luonnollisempaa käyttää käsitettä osallisuus. Onko edes mahdollista löytää yhteistä kaikkien ymmärtämää käsitettä viittamaan osallisuuteen, sillä kukin kokee osallisuuden eri tavoin? Osallisuutta tutkinut Anu Gretschel tuo esille väitöskirjassaan ”Kunta nuorten osallisuusympäristönä”, että osallisuus on jokaisen oma kokemus. (Gretschel 2002: 90-91, 179.) Onkin vaikeaa löytää kaikkien suuhun sopivaa sanaa ja vielä siten, että kaikki ymmärtäisivät sanan tarkoituksen samalla tavalla. Voisiko nuoria osallistaa käytettävien ammattikäsitteiden kehittämisessä, jotta käsitteistä saataisiin ymmärrettäviä kaikille osapuolille eikä vain ammattilaisille? Aikuisten rooli nuorten osallistamisessa Nuorten luonnollisia verkostoja ja kasvuympäristöjä ovat koulu, nuorisotalot, harrastustoiminnat sekä perhe ja muut sosiaaliset suhteet. Näiden kaikkien tulisi tukea nuoren osallisuutta automaattisesti ja konkreettisella tasolla. Nuorten vertaissuhteet ovat luonnollisia osallistavia sosiaalisia ympäristöjä, mutta myös aikuisten tulisi näyttää omalla toiminnallaan osallisuuden tärkeys ja ottaa nuoret tasa-arvoisesti huomioon ja käydä avointa vuoropuhelua heidän kanssaan. Elokuussa 2014 voimaan tuleva oppilas- ja opiskelijahuoltolaki painottaa ennaltaehkäisevää ja yhteisöllistä työotetta. Uudistuvassa laissa tuodaan esille myös oppilaiden osallisuus ja osallistaminen muun muassa ongelmien ehkäisyssä.Koemme sen sosionomeina hyväksi ja näemme, että sosionomit koulussa ovat yksi tekijä, joka mahdollistaa tavoitteen. Oppilashuoltolaissa kirjoitetaan, että kaikkien oppilaiden osallisuutta tulee vahvistaa ja kaikilla oppilailla on mahdollisuus osallistua ja kehittää koulun toimintaa sekä ilmaista oma mielipiteensä. Koulurakenteissa on käytössä jo erilaisia foorumeita, joissa nuorille annetaan mahdollisuus vaikuttaa koulun asioihin, esimerkiksi oppilashuolto, tukihenkilötoiminta ja oppilaskunta. Mielestämme pitäisi kiinnittää erityisesti huomiota nuoriin, jotka ovat hiljaisempia ja vetäytyvät yhteisestä toiminnasta. Nuorten osallistumisen toteutumisessa aikuisten ja nuorten välinen vuorovaikutus suhde on herkkä, koska aikuisella on aina vastuu alaikäisestä lapsesta ja lapsen osallisuudella on rajansa. Aikuiset määrittävät rajat, joiden sisällä osallisuus ja vaikuttaminen ovat mahdollista. Mutta samoinhan aikuisten osallisuutta määrittävät yhteiskuntarakenteet eli nuoren osallistaminen on kasvattamista ja siihen kasvetaan. (Hämäläinen 2008: 32; Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013.) Jaana ja Niina, sosionomi Ylempi AMK-opiskelijoita Lisätietoa Gretschel, Anu 2002: Kunta nuorten osallisuus ympäristönä; Nuorten ryhmän ja kunnan vuorovaikutussuhteen tarkastelu kolmen liikuntarakentamisprojektin laadun arvioinnin keinoin. Jyväskylä: Jyväskylä University Printing House. Helsingin Sanomat 19.2.2014 mielipide Hämäläinen, Juha 2008. Nuorten osallisuus. Sosiaalipedagoginen aikakauskirja. Vuosikirja 2008. Kuopio: Kopijyvä. Kiilakoski, Tomi 2007. Johdanto: Lapset ja nuoret kuntalaisina. Teoksessa Gretschel, Anu – Kiilakoski Tomi (toim.) 2007: Lasten ja nuorten kunta. Helsinki: Hakapaino Oy. Opetushallitus 2013: Verkkouutinen. Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013.
Osattomat pojat ja nuoret miehet
Viimeisen vuoden aikana on kohistu paljon nuorten syrjäytymisen liittyvässä julkisessa keskustelussa. Muun muassa Sauli Niinistön syrjäytymistä ehkäisevä kampanja ja nuorisotakuu ovat herättäneet paljon keskustelua ja myös konkreettisia toimenpiteitä, mutta yhteiskunnassamme on edelleen paljon tehtävää, jotta pystyisimme tarjoamaan nuorille yhdenvertaisemmat mahdollisuudet ja ehkäistä riskejä, jotka johtavat syrjäytymiseen. Oman työni kautta olen saanut nähdä valitettavan läheltä, miten pojat ja nuoret miehet ajautuvat osattomaan rooliin yhteiskunnassamme. Usein taustalla olevat syy-seuraussuhteet ovat hyvin moniulotteisia. Pelkkä tilastoiden kaunistelu sillä, että näille nuorille tarjotaan opiskelu- tai työpaikka ei mielestäni riitä, vaan enemmän tulisi tarkastella taustalla olevia syitä, pohtia niitä näiden nuorten kanssa ja antaa niiden ratkomiseen riittävää tukea. Jos haluamme saada nämä nuoret marginaalista täysipainoisesti mukaan yhteiskuntaan, niin mielestäni olisi keskityttävä enemmän nuorten sosiaaliseen vahvistamiseen. Syrjäytymistilastojen nuoret miehet Nuoret miehet ovat aika lailla yliedustettuina syrjäytymis-, itsemurha- ja väkivaltatilastoissa. Esimerkiksi 20-24-vuotiaiden nuorten itsemurha tilastoissa yhtä naista kohden tekee itsemurhan kolme nuorta miestä (Karlsson 2013: 40-41). Koulutuksen ulkopuolelle ajautuvien nuorten kohdalla suhde on aika lailla samansuuntainen. Pitkäaikaisten ongelmapalveluiden asiakkaiksi ajautuu 3-4 kertaa enemmän miehiä kuin naisia(Rimpelä 2013: 6). Taustalla olevia syitä tulisi mielestäni tarkastella ja tutkia enemmän. Sosiaalinen todellisuus, jossa elämme tarjoaa pojille varsin kapean mallin kasvaa mieheksi. ”Pojat ovat poika”-tyyppiset vähättelyt ovat arkipäivää kasvatusilmapiirissämme, ja tällä verukkeella emme välttämättä pysähdy asettamaan rajoja tietylle käytökselle. Tai tarjoamme pojille räjähtävää toimintaa, sillä siitä he pitävät ja unohdamme tarjota tunnekasvatusta. Poikana tulee siis raivata tiesi eteenpäin ja oppia pärjäämään. Toisaalta saman aikaisesti osa pojista vetäytyy sivuun ja jää ulkopuolelle, koska eivät sovi muottiin. Sukupuolirooleja todennetaan kasvatustyössä helposti tiedostamatta. Toisaalta olettamukset ja mielikuvat muovaavat vahvasti asennoitumista siihen, mitä odotamme ja toivotaan tytöiltä ja pojilta. Toisaalta taustalla on myös paljon yhteiskunnallisiin rakenteisiin ja instituutioihin liittyviä tekijöitä. Esimerkiksi perusopetuksessamme on todettu rakenteellisia ominaisuuksia, joissa pojat ovat heille tyypillisen kehityksen johdosta tyttöjä huonommassa asemassa. (Rimpilä 2013: 5). Osattomuus ajaa marginaaliin yhteisöistä Osattomuus on eräs keskeisistä syistä nuorten miesten marginaaliin ajautumisessa. Pääsin kuulemaan vähän aikaa sitten nuorisotutkija Riikka Korkiamäen luentoa osallisuuden ilmenemisestä nuorten vertaissuhteissa. Korkiamäki on julkaissut aiheesta tuoreen väitöskirjan ”Kaveria ei jätetä! Sosiaalinen pääoma nuorten vertaissuhteissa”. Luennolla tuli esille muutama hyvin keskeinen asia, joita meidän ammatti-ihmisten olisi syytä tarkastella. Pyrimme tarjoamaan nuorille hyvin monipuolista tukea ja auttamaan vaikeissa tilanteissa ja kuvittelemme norsunluu tornissamme, että tämä on juuri sitä apua, jota nuori kaipaa. Korkiamäen tutkimuksen tulosten valossa nuoret mieltävät tuen helposti kontrolliksi, jolloin se koetaan helposti myös hieman kielteiseksi. Aitoa tukea koetaan saadun läheisten suhteiden kautta. Tämän valossa voidaan päätellä, että ulkopuolelle osattomaksi jäävät nuoret jäävät helposti ilman tunnetta aidosta tuesta, vaikka jollakin virallisella taholla olisikin aito halu auttaa. Kuuluminen johonkin tärkeää Osallisuuden ja kuulumisen tunne on eräs keskeisiä tarpeitamme, ja tähän pitäisi pystyä vastaamaan. Jos nuori ei löydä positiivisia yhteisöjä, joiden kautta pääsee kokemaan kuuluvuuden tunnetta, niin usein löydetään varsin nopeasti ”negatiivisia” yhteisöjä. Toisaalta näissä ”negatiivisissa” yhteisöissä saattaisi löytyä paljon potentiaalia toteuttaa todella positiivisia asioita, jos siihen vaan löytyisi oikea tila ja aika. Kriittiset elämän saranavaiheet Tämän vuotisessa Nuorten vapaa-aika tutkimuksessa käy ilmi, että teini-ikäisenä nuorten harrastuksissa käyminen loppuu varsin jyrkästi ja esimerkiksi liikuntaharrastukset jatkuvat nuorilla miehillä vasta lähempänä kolmeakymmentä ikävuotta. Lisäksi ystävien tapaamistahti tippuu jyrkästi kahdenkymmenen ikävuoden lähestyttäessä ja eniten yksinäisyyden kokemuksia on juuri 20-24 vuotiailla nuorilla. Toisaalta samassa tutkimuksessa käy ilmi, että nuoret osallistuisivat mielellään erilaiseen tekemiseen vapaa-ajallaan, kunhan ei tarvitsisi kuulua mihinkään viralliseen yhteisöön. (Myllyniemi & Berg 2013.) Tämä kahdenkymmenen ikävuoden molemmin puolin asettuva ikävaihe on varsinkin nuorilla miehillä sellainen, että silloin tarvittaisiin matalankynnyksen tukipalveluita vapaa-ajan viettoon, muiden nuorten tapaamiseen, oman elämän jäsentämiseen ja hyvinvoinnin edistämiseen. Tämä saranavaihe on nuorten miesten elämässä varsin kriittinen vaihe ja monet ajautuvat juuri tällöin yhteiskunnan ulkopinnalle. Jos emme panosta ajoissa oikea-aikaiseen tukeen, on riskinä, että liian suuri osa nuorista miehistä jämähtää marginaaliin, palvelut ja tuki ei tavoita heitä, eivätkä he löydä paikkaansa yhteiskunnassa. Tarvitaan tavallisia asioita Vaikka nuorten miesten syrjäytymiseen liittyy monenlaisia tekijöitä, niin toisaalta nuorten hyvinvoinnin lisäämiseen sosiaalisten ongelmien ehkäisemiseen on monia varsin yksinkertaisia keinoja. Kaikessa naiiviudessaan Niinistön Tavallisia asioita -kampanjassa oltiin myös oikeiden asioiden ääressä. Niiden toteuttamiseen ei kuitenkaan riitä pelkkä lähimmäisen rakkaus, vaan tarvitaan poliittista tahtoa, oikein suunnattuja resursseja sekä halua kehittää oikea-aikaisia palveluita vastaamaan tarpeita. Nuorten kanssa työskentelevien tulisi myös pystyä tarkastelemaan kriittisesti omaa suhtautumistaan sukupuolittuneisiin toimintamalleihin ja tarvittaessa pystyä näitä muuttamaan tarjotaksemme moninaisemmat mahdollisuudet nuoren kasvuun ja sen tukemiseen. Kalle Laanterä, sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa Karlsson, Mirja. Tunnistaminen avain itsemurhien ehkäisyyn. Tesso 1/2013. Korkiamäki, Riikka. Kaveria ei jätetä! Sosiaalinen pääoma nuorten vertaissuhteissa. 2013. Nuorisotutkimusseura. Tampere university press. Myllyniemi, Sami & Berg, Päivi. Nuoria Liikkeellä! Nuorten vapaa-aika tutkimus 2013. 2013. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Rimpelä, Matti. ”Miksi poikien koulutushaasteet eivät ole päässeet tasa-arvopolitiikan asialistalle?” Neuvola ja kouluterveys 2/2013.
”Tulospaine ja kasvottomuus eivät vain toimi ihmisten hädän kanssa”
Suomessa on jälleen voimistunut keskustelu alkoholilainsäädännöstä. Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) ehdottaa muun muassa, että alkoholin saatavuutta rajoitetaan lyhentämällä myyntiaikaa kaupoissa, kioskeissa, huoltamoilla ja Alkoissa. Myös alkoholijuomien vähittäismyynti kiellettäisiin sunnuntaisin ja pyhäpäivisin. STM viittaa tutkimukseen, jonka mukaan litran lisäys alkoholin kokonaiskulutuksessa on Suomessa johtanut kuuden prosentin kasvuun pahoinpitelyrikollisuuden määrässä. Lisääntynyt myynti kaupoissa, kioskeissa ja huoltoasemilla vuosikymmenien ajan on aiheuttanut sen, että ministeriö haluaisi rajoittaa juurikin tätä kanavaa muun muassa liikenneturvallisuuden takia. Suomessa haluttaisiin ottaa käytäntöön Ruotsin malli, jossa yli 3,5 tilavuusprosenttia alkoholia sisältävät alkoholijuomat myytäisiin vain Alkosta. STM ehdottaa myös alkoholiveronkorotuksia seuraavien vuosien aikana, kunnes laadittuja tavoitteita on saavutettu. Ministeriön mukaan toimenpiteillä voitaisiin muun muassa välttää noin 350 alkoholin aiheuttamaa kuolemaa vuodessa. (Taloussanomat 2013) Oireiden sijasta pureuduttava suurkulutuksen syihin Lisääntynyt alkoholinkulutus näkyy valitettavasti myös lastensuojelussa päivittäin. Sosiaali- ja terveysministeriön ehdotus on monilta osin hyvä, mutta kaipaisin silti sosiaalialan ammattilaisena enemmän resursseja ja toimenpiteitä niihin syihin, miksi alkoholinkulutus on niin suurta. Ministeriön ehdottamat toimenpiteet tuntuvat oireiden hoitamiselta, kun oireiden todelliset syyt jäävät samalla tutkimatta. Uskon, että jokaisen alkoholistin elämässä on tapahtunut jokin merkittävä asia, mikä on saanut kohtuukäytön muuttumaan suurkulutukseksi ja myöhemmin alkoholismiksi. Lastensuojelun työntekijänä en koe, että rajoittaminen yksinään auttaisi niiden ongelmien ratkomista, joita ihmisillä on ja joihin he hakevat helpotusta alkoholilla. Juoppouden maailma haastaa Valitettavan usein alkoholiongelmaan liittyy samanaikaisesti pahoja mielenterveysongelmia, jolloin voidaan jo puhua syrjäytyneestä moniongelmaisesta ihmisestä. Yhteiskunnan tulee tarjota keinoja puuttua näiden ihmisten elämään entistä voimakkaammin. Seuraukset hoitamattomasta mielenterveys- sekä päihdeongelmasta ovat merkittäviä koko yhteiskunnalle. Syrjäytyneisyys sekä päihdeongelmat siirtyvät usein sukupolvelta toiselle, jolloin suurimpina häviäjinä ovat alkoholistien ja mielenterveysongelmaisten vanhempien lapset. Talentia lehdessä ”Juoppouden maailma haastaa”, Outi Hietala kirjoittaa omasta halustaan ymmärtää alkoholismia ja löytää keinoja auttaa siitä kärsiviä. Tämä halu on ”vienyt hänet purkutaloihin, saanut ottamaan turpiin päihdelaitoksessa ja tuonut tohtorinhatun yliopistolla”. Sinnikkyys toi paljon uutta tietoa päihdepalveluiden asiakkaiden asenteista ammattiapuun. (Talentia 2013/11.4) Hietala kiinnostui hyvin pian siitä, miksi moni päihdeongelmainen kävi terveyskeskuksessa katkaisuhoidossa mutta jätti sen jälkeen menemättä terapiaan tai muuhun avokuntoutukseen. Tämä ilmiö on hyvin tuttu myös lastensuojelun työntekijöille. Sijoitettujen lasten vanhemmat saattavat käydä useammankin kerran katkaisuhoidossa lyhyen ajan sisällä mutta sen jälkeinen apu ei motivoi heitä jatkamaan. Seurauksena valitettavan usein on retkahtaminen uudestaan päihteisiin. Hietala (Talentia 2013/11.4) sanookin, että henkilöistä riippumattomat palveluketjut sopivat huonosti yksiin monien heikoimmassa asemassa olevien ihmisten tarpeiden kanssa. Toivon kannattelijat Se, jolla on pelissä hengissä pysyminen, ei ajattele, että siirrynpä joustavasti tästä tuohon yksikköön tai palveluun. Kun uskonpuute vaivaa retkahtamisen jälkeen, on monille toivon kannattelijana luotettu ammattiauttaja, ei steriili palveluketju. Mutta kuten Hietalakin toteaa, pätevän henkilöstön niukkuuden ja resurssipulan sekä tehostamispaineiden vuoksi yksilöllisen suhteen luominen asiakkaan ja auttajan välillä on varsin haastavaa. Outi Hietala kiteyttää sosiaalialalla vallitsevan ongelman seuraavasti: ”tulospaine ja kasvottomuus eivät vain toimi ihmisten hädän ja ristiriitaisten elämäntilanteiden kanssa”. Juovasta äidistä raittiiksi Mikä saa äidin laittamaan alkoholin kaiken edelle, myös omien lastensa? Mikäli tähän kysymykseen löytyisi yksiselitteinen vastaus, olisi alkoholismi varmasti helpommin hoidettavissa ja jopa ennaltaehkäistävissä. On surullista elää sijoitettujen lasten kanssa sitä hetkeä, kun lapsi ymmärtää jälleen kerta toisensa jälkeen äidin tai isän valinneen alkoholin heidän sijastansa. Lastenkodissa työntekijät joutuvat jatkuvasti lohduttamaan ja rauhoittelemaan lapsia, jotka kokevat alkoholistivanhempiensa tuottamia pettymyksiä aina uudelleen ja uudelleen. Lapsen maailma – lehdessä (2/2012) on artikkeli ”Juovasta äidistä raittiiksi”, jossa kasvatustieteiden tohtori Tiina Törmä kertoo tehneensä aiheesta väitöskirjan. Väitöskirja osoittaa alkoholismin sairaudeksi, josta voi toipua. Samalla väitöskirja on alkoholistiäitien kannanotto lastensa avunsaannin puolesta. Tutkimuksessa käy ilmi, että alkoholistiäidit toivovat järjestelmää, joka tarjoaisi riittävän tuen alkoholismin hoidossa, vanhemmuuden tukemisessa sekä huomioisi tarpeeksi pitkään myös lasten tuen tarpeen. Alkoholistiäidit pelkäävät leimautumista sekä yhteyden katkeamista omiin lapsiinsa. Lastensuojelun kentällä näkee kahden tyyppisiä alkoholistivanhempia. Osa ei näe juomistaan ongelmana eivätkä näin ollen halua hakeutua avunpiiriin. Toiset taas myöntävät tarvitsevansa apua, jolloin myös parantuminen voi alkaa. Näille vanhemmille, jotka haluavat apua ja ovat valmiita vastaanottamaan sitä, tulisi löytyä yhteiskunnasta resursseja auttaa heitä yksilöllisesti ja juuri sillä volyymillä, kun he pystyvät sillä hetkellä vastaanottamaan. Eri ammattilaisten kanssa yhteistyötä tiivistettävä Lastensuojelulaitosten tarkoitus ei ole hoitaa vanhempien päihdeongelmaa mutta yhteistyötä lastensuojelun tulee tehdä vanhempien päihdekuntoutuspaikkojen kanssa ehdottomasti. On järjetöntä, että sekä lastensuojelulaitoksessa että päihdekuntoutuksessa tehdään tahoillaan hyvää työtä mutta jos ne eivät kohtaa konkreettisesti, voi hyöty jäädä asiakkaiden kannalta toivottua heikommaksi. Investoidaan lapsiin ja nuoriin Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry (Talentia 2013/8.3) esittää laajaa kahden valtuustokauden kestävää investointiohjelmaa. Ohjelma on sosiaalinen satsaus lapsiin ja nuoriin ja se toisi apua vaikeassa elämäntilanteessa eläville lapsille. Ajatuksena on, että varhainen tuki ja puuttuminen estävät ongelmien pahenemista, vähentävät lastensuojelun tarvetta ja erityisesti sijaishuollon menoja. Mielestäni varteenotettavaa tässä ohjelmassa on suunnitelma ammatillisen perhetyön lisäämisestä neuvoloiden, päivähoidon sekä päihde- ja mielenterveyspalveluiden yhteyteen. Kevyempiä, matalankynnyksen paikkoja tulee konkreettisesti lisätä ja palveluita yhdistää fyysisesti samoihin tiloihin, jolloin asiakkaiden mahdollisuus hakeutua avunpiiriin helpottuu huomattavasti. Lastensuojelun imago auttajana ja toivon rakentajana Lastensuojelusta tulisi tehdä helpommin lähestyttävä ja positiivisen sävyn omaava tukimuoto muiden joukossa eikä pelottava ja negatiivinen asia, mikä se valitettavasti tällä hetkellä monien mielessä on. Lastensuojeluun kuuluu muitakin tukimuotoja kuin huostaanotto. Nämä tukimuodot tulisi saada asiakkaiden tietoisuuteen ja tehdä niistä ”houkuttelevampia”, jotta myös asiakkaat ottaisivat ne hyvillä mielen ja yhteistyössä työntekijöiden kanssa vastaan. Elina Fredriksson, sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa Lapsen Maailma 2/2012. Juovasta äidistä raittiiksi. Talentia 2013 / 8.3.2013 Sijoitus ihmiseen. Talentia 2013 / 11.4.2013 Juoppouden maailma haastaa. Taloussanomat 2013. Verkkodokumentti.
Nuorten syrjäytyminen ilmiönä
Nuorten syrjäytyminen on ajankohtainen yhteiskunnallinen haaste ja pinnalla oleva puheenaihe. Syrjäytymisen ehkäisy on noussut yhdeksi sosiaalipolitiikan keskeisimmäksi tavoitteeksi. Nuorten syrjäytyminen on todellinen ja vakava ongelma, jonka syistä ja ratkaisutavoista ollaan montaa eri mieltä. 2000-luvun syrjäytymiskeskusteluissa syitä haetaan mm. puutteellisesta mielenterveystyöstä, yhteiskunnan rakenteista ja hukassa olevasta vanhemmuudesta. OECD:n vertailujen mukaan nuoret syrjäytyvät suomessa muita maita hitaammin. Suomen tilanne on kansainvälisesti ottaen suhteellisen hyvä, vaikka jokainen syrjäytyvä nuori on tietenkin liikaa. (Helsingin sanomat 26.6.2013). Eri tutkimukset osoittavat, että syrjäytymisen käsite on laaja ja syrjäytymisen ongelmat ja syyt nähdään myös monitahoisina. Jokainen tarkastelee ja tutkii samaa asiaa, mutta mistä oikeasti puhumme puhuessamme syrjäytymisestä? Jokainen on tutkinut eri perspektiivistä ja jokaisella on oma pienoistutkimuksensa. Ei ole ihan selvää mitä syrjäyttämisen käsitteellä kussakin tilanteessa tarkoitetaan. Perinteisesti käsitteellä on viitattu yksilölliseen moniongelmaisuuteen, erilaisten sosiaalisten ongelmien kasaantumiseen samoille yksilöille ja ihmisryhmille. Kun puhutaan syrjäytymisestä, syrjäytyminen nähdään lukuisina eri ongelmina, jotka kietoutuvat prosessin omaiseksi, joissa on perinteisesti mukana sosiaaliset, terveydelliset kuin taloudellisetkin tekijät. Yksittäinen ongelma ei sinänsä aiheuta syrjäytymistä vaan kyse on kasaantuvista ongelmista. Olli Lehtosen (2013, 130) mielestä nuorten elämässä syrjäytyminen etenee vaiheittain sekä se ulottuu lopulta koko elämään ja siksi syrjäytymistä tapahtuu eri tasoilla jonka vuoksi voidaan puhua ei-syrjäytyneistä, syrjäytymisvaarassa olevista ja syrjäytyneistä. Kaikki syrjäytyneet eivät ole samalla tavalla ja samassa määrin syrjäytyneitä, vaan usein heillä on eri riskitekijöitä jotka esiintyvät yksilöiden ja ihmisryhmien elämässä. Yksittäisen ongelman perusteella ei voida nuorta tulkita syrjäytyneeksi eikä kaikkien nuorten kohdalla voida puhua automaattisesti syrjäytyneestä nuoresta. Syrjäytymisen prosessit Ulvinen Veli-Matti tutkimuksessaan lasten ja nuorten syrjäytymistä koskevan tutkimuksen mahdollisuuksissa (1998) mainitsee että syrjäytymistä on syytä tarkastella myös prosessin kautta, joka tuottaa syrjäytymisvaaraa ja syrjäytyneisyyttä. Syrjäytymisen käsite soveltuu parhaiten kaikkien huono-osaisimman joukon elämäntilanteen kuvaamiseen. He ovat moniongelmaisia, eivätkä saa otetta omasta elämästään. Näiden nuorten kohdalla syrjäytymistä pidetään suhteellisen pysyvänä tilana. Moniongelmaisuudessa termi viittaa lukuisiin tosiinsa liittyviin ongelmiin mm sosiaalisten tukiverkostojen puuttumiseen, aikuistumisen myöhästymiseen, köyhyyteen ylivelkaantumiseen, riippuvuuteen vanhemmista, päihteisiin, aggressiivisuuteen tai kulttuurinen kuiluun nuoren ja yhteiskunnan virallisten työntekijöiden kanssa (Paju & Vehviläinen 2001, 258). Vielä 1980 – luvulla syrjäytymistä on pidetty enemmän aikuisten ongelmana ja nuorten syrjäytymistä tarkasteltiin lähinnä periytyvänä, ylisukupolvisena ongelmana, joka on jäänyt yhteiskuntapoliittisessa kastelussa vähälle huomiolle. Syrjäytymisen syitä on jo 1990 luvulla nuorisotutkimuksissa tukittu erityisesti koulutuksen ja työn ulkopuolisen olemisen kautta. Yhä enemmän on alettu tutkia ylisukupolveen vaikuttavia tekijöitä syrjäytymisen syntymisen taustoihin liittyen, joilla on ollut vaikutusta ennaltaehkäisevän työn ja syrjäytymisen kehittämisessä. Hyvinvointiongelmien juuret ulottuvat usein kauas ja ovat osittain ylisukupolvisia (Pekkarinen, Vehkalahti ja Myllyniemi 2012, 88). Huono-osaisuudella on taipumus periytyä ja yhteiskuntaan kiinnittyminen alkaa jo varhaisessa vaiheessa. Järvinen ja Jahnukainen (2011, 133) tutkimuksen mukaan syrjäytymisen prosessin on katsottu alkavaksi usein jo varhaislapsuudesta, jolloin lapset omaksuvat ne perusvalmiudet mm. asenteet, arvot ja toimintamallit, joiden mukaan he aikuistuvat ja sijoittuvat yhteiskuntaan. Tutkimusten mukaan työn ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten vanhemmistakin, useat kokevat olevansa itsekin ulkopuolisia ja työttömiä. Vanhempien koulutustaustalla näyttää olevan suuri merkitys lasten kouluttautumiseen tulevaisuudessa. Yhä enemmän on alettu tutkia kuinka lapsuuden elinolosuhteet, sosiaalinen tausta ja sosiaaliset ongelmat määrittelevät sitä, miten lapset sopeutuvat kouluympäristöön ja kuinka he menestyvät opinnoissaan. Syrjäytymisvaarassa olevat Useat tekijät ovat lisänneet arjen haastelleisuutta ja vanhemmuudessa tarvittavia tukitoimia. Perherakenteet ja perheen arki on monimutkaistunut. Vanhempien voimavaroja kuormittavaksi tekijöiksi ovat nousseet mm stressi, epävarmuus vanhempana, vanhemmuuden rooli sovittaminen arkielämään, työn ja perheen sovittaminen, parisuhdeongelmat, päihderiippuvuus ja masentuneisuus. Nämä ongelmat heijastuvat vaikeutena löytää arjessa riittävästi aikaa lapselle, vaikeuksina rakentaa turvallinen ja luottamuksellinen suhde lapsen ja vanhemman välille (Perälä, Halme, Hammar ja Nykänen 2011, 17). Nuorten kohdalla meidän tulisi ennemminkin puhua syrjäytymisvaarassa olevista nuorista kuin syrjäytyneistä nuorista, joilla on elämänhallintaan liittyviä ongelmia. Helnen (2002, 10) mukaan on parempi puhua syrjäytymisestä syrjäytyneiden sijaan. Lisäksi tulisi vielä tarkemmin tutkia ja selvittää nuorten syrjäytymisen käsitettä, ketkä ovat oikeasti syrjäytyneitä tai syrjäytymisvaarassa olevia nuoria. Mitkä tekijät vaikuttavat syrjäytymiseen ja kuinka paljon on syrjäytymisen vaarassa tai syrjäytyneitä nuoria. Ruotsalainen (2005, 59) teoksessa mainitsee, että on tärkeää on tietää keitä syrjäytetyt ovat, miksi he ovat syrjäytyneitä ja kuka tai mikä heidät on syrjäytynyt sekä keskeisenä kysymyksenä on myös noussut esiin, että voitaisiinko syrjäytymisen kehitystä ennaltaehkäistä ja riskitekijöitä havaita jo varhaisessa vaiheessa (Järvinen ja Jahnukainen 2011, 133). Hannele Sauristo, sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa Helne, Tuula 2002. Syrjäytymisen yhteiskunta. Saarijärvi: Gummerus Kirjapaino. Helsingin sanomat 26.6.2013 Järvinen, Tero ja Jahnukainen, Markku 2001. Kuka onkaan meistä syrjäytynyt? Marginaalisaation ja syrjäytymisen käsitteellistä tarkastelua. Teoksessa Minna Suutari (toim.) Vallattomat marginaalit. Yhteisöllisyyksiä nuoruudessa ja yhteiskunnan reunoilla. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto. 125–151. Lehtonen, Olli 2013. Janus sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti 128–143. Paju, Petri ja Vehviläinen, Jukka 2001. Valta virran tuolla puolen. Perälä, Marja-Leena, Halme, Nina, Hammar, Teija ja Nykänen, Sirpa 2011. Hajanaisia palveluja vain toimiva kokonaisuus? Lasten ja perheiden palvelut toimialajohtajien näkökulmasta. Pekkarinen, Elina, Vehkalahti, Kaisa ja Myllyniemi, Sami 2012. Lapset ja nuoret instituutioiden kehityksessä. Nuorisotutkimusverkosto: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos : Valtion nuorisoasiain neuvottelukunta. Ruotsalainen, Seppo 2005. Syrjäytyminen syrjäyttäminen. Helsinki: TA-tieto Veivo, Leea & Vilppola Tuomo 1998. Työllistyminen ja työelämän rakentuminen. Teoksessa Veli- Matti Ulvinen (toim.) Lasten ja nuorten syrjäytymistä koskevan tutkimuksen mahdollisuudet. Helsinki; Nuorisoasian neuvottelukunta.
Joutuuko nuori ottamaan liian varhain vastuun oman elämänsä kulusta?
Seurasin kevään ja kesän 2013 aikana mediassa käytyä ajankohtaista keskustelua liittyen nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäisyyn. Aihe kiinnostaa minua henkilökohtaisesti hyvin paljon ja olen myös työni kautta päässyt asiaa tarkastelemaan. Seuratessani mediassa käytyä keskustelua pohdin seuraavia kysymyksiä: ”Joutuuko nuori ottamaan liian varhain aikuisen vastuuta omasta elämästään?” sekä ”Miten voimme arvioida onko 18-vuotiaalle kehittynyt tarvittavat valmiudet itsenäistymiseen?” Tätä valmiutta ei voida arvioida ainoastaan iän perusteella, vaan on otettava huomioon nuorten yksilölliset tarpeet ja kehityspolut. Itsenäistymiseen tarvittavia valmiuksia ei meillä ihmisillä ole valmiina, vaan ne on opittava. Miten nuorelta voisi edellyttää yksinasumisen sujumista, jos hänelle ei ole esimerkiksi opetettu talouteen ja kodinhoitoon liittyviä asioita. Itsenäistymiseen tarvittavien taitojen opettamisesta ovat ensisijaisesti vastuussa nuoren huoltajat ja muut lähiverkoston aikuiset sekä viime kädessä me ammattilaiset. Poikien talon projektipäällikkö Antti Ervasti kommentoi Sosiaalialan edunvalvonta- ja ammattilehti Talentiassa nuoren identiteetin kehittymiseen tarvittavasta aikuisen tuesta, erityisesti mikäli lapsuudessa opittuja toimintamalleja tulee kehittää itsenäistymistä tukevaksi. Ervastin mukaan nuoren verkoston tuen merkitys on suuri. (Mehto 2013: 14.) Puheet ja teot eivät aina kohtaa Mielestäni tulevaisuudessa tulisi panostaa ennaltaehkäiseviin palveluihin, jotka on suunnattu nuoren itsenäistymisen tueksi. Talentian puheenjohtaja Tero Ristimäki kirjoittaa Talentia -lehdessä varhaisen tuen vaikutuksesta ongelmien ennaltaehkäisyyn (Ristimäki 2013: 4).Nykypäivänä puhutaankin paljon ennaltaehkäisevän tuen merkityksestä ja tarpeesta lisätä tätä, mutta viime vuosina projekteja ja näiden tarjoamia palveluita on vähennetty. Palveluita on keskitetty laajempiin palvelukokonaisuuksiin, joiden piiriin pääsemiseksi tarvitaan usein asiakkuus. Puheet ja teot eivät siis aina kohtaa. Erilaisia lähtökohtia - erilaisia tarpeita Sosiaali- ja terveysviraston organisaatiomuutoksissa puhutaan parhaillaan palvelujen saatavuudesta ja siitä, että niiden tulisi jakautua tasapuolisesti niitä tarvitseville kansalaisille. Jo työskennellessäni sijaishuollossa nuorisokodissa pohdin tuen tarvitsevuuden ja riittävyyden eroja eri lähtökohdista tulevien nuorten välillä. Nuorten lähiverkostoissa on myös eroavaisuuksia ja ne tulee ottaa huomioon. Erityisesti nuoret, joilla lähiverkoston tuki jää vähäiseksi ja valmiudet itsenäiseen elämään eivät ole kehittyneet, tarvitsevat pikaisesti meidän ammattilaisten tukea. Korvaavien kokemusten merkitys on myös tällöin tärkeää nuoren kehitykselle. Vamos-toiminnasta esimerkkiä Palvelujen kehittämisessä tulisi jatkossa ottaa huomioon jo toimivat palvelumallit ja käyttää kehittämisessä hyödyksi näiden pohjalta saatuja kokemuksia. Keväällä 2013 Helsingin diakonissalaitoksen ylläpitämä 16-29 - vuotiaille nuorille suunnattu Vamos -toiminta oli paljon esillä mediassa. Vamos -toiminta on mielestäni toimiva palvelumalli tarjoamaan tukea itsenäistymisen kynnyksellä oleville nuorille. Vamos on matalankynnyksen palvelukokonaisuus ja sen tarkoituksena on vahvistaa nuoren omia voimavaroja ja vahvuuksia sekä tukea nuorta sitoutumaan jatko-opiskeluun ja työpolulle. Vamoksen lähtökohtana on moniammatillisuus ja palvelut ovat saman katon alla, jolloin nuoren on helppo päästä palveluiden piiriin. (Vamos 2013.) Matalankynnyksen palvelut ovatkin yksi toimiva keino tavoitella nuoria. Palveluja kehittäessä tulee ottaa huomioon sekä avun hakemiseen motivoituneet nuoret että nuoret, jotka eivät ole kykeneviä hakeutumaan tuen piiriin. Nuorten voi olla haastavaa hakeutua tuen piiriin esimerkiksi mielenterveydellisten syiden tai päihteidenkäytön takia. Osa nuorista ei välttämättä itse näe avun tarvetta, vaikka ongelmat ovat jo kasautuneet pahasti. Nuorten yksilö- ja ryhmävalmentaja Riikka Nurmi kommentoi Talentia -lehdessä tuen merkityksestä nuorille, jotka ovat tippuneet koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle. Nurmen mukaan monelle nuorelle voi olla haastavaa jo se, että pystyy arkiaamuisin heräämään ja lähtemään ulos kodistaan. (Kettunen 2013: 5.) Mielestäni toimiva palvelumalli on tarjota lastensuojeluasiakkaille itsenäistymisen tueksi lastensuojelun jälkihuolto 21 ikävuoteen saakka. Mutta niin kuin Kuntaliiton erityisasiantuntija Aila Puustinen-Korhonen kommentoi Talentia -lehdessä, on palveluita kehitettävä siihen suuntaan, että ne ovat saatavilla myös kansalaisille, joilla ei ole asiakkuutta johonkin palveluun.(Jaakkola 2013: 10.) Mistä löytyy tukea? 18 -vuotta täyttäneen apua tarvitsevan nuoren valinnanvapaus hakeutua palveluiden piiriin voi mielestäni toisinaan johtaa ongelmien kasautumiseen ja tilanteen kriisiytymiseen. Porvoon poliisilaitoksella työskentelevä sosiaaliohjaaja Ann-Sofie Nylund esittää ajatuksiaan Talentia -lehdessä 18 vuotta täyttäneen nuoren kohtaamisesta ja vapaaehtoisuuteen perustuvan työn haasteista silloin, kun nuori ei ole motivoitunut tarvittavaan tukeen (Häkkinen 2013: 37). Pakkohoitoa kun Suomessa ei ole kuin ääritapauksissa, voi joillekin nuorille apu tulla liian myöhään. Palveluja kehittäessä tulisi pohtia niiden saatavuutta, näkyvyyttä ja järjestelmän selkeyttä sekä miten näillä palveluilla tavoitetaan apua tarvitsevat nuoret. Sisäministeriön sisäisen turvallisuuden sihteeristön päällikkö Tarja Mankkinen kommentoi Talentia -lehdessä lapsen ja nuoren haasteista hahmottaa monimutkaisia palvelujärjestelmiä ja viranomaisten välistä vastuunjakoa (Tasala 2013: 22). Mielestäni toisinaan työntekijänkin on haastavaa hahmottaa palvelukenttää. Miten voimme tätä edellyttää juuri 18 vuotta täyttäneeltä nuorelta? Ikärajoista joustavia? Mielestäni olisi hyvä tarkastella asetettuja ikärajoja esimerkiksi palveluissa ja koulumaailmassa. On syytä tarkastella ovatko asetetut ikärajat nykypäivän yhteiskunnassa edelleen toimivia. Tulee kuitenkin muistaa, että ainoastaan lisävuodet eivät yksinään opeta nuorille esimerkiksi itsenäistymiseen tarvittavia valmiuksia. Opetusministeri Kaisa Kiuru kommentoi Helsingin Sanomissa oppivelvollisuuden ikärajaa. Kiuru toi esille haluavansa pidentää oppivelvollisuutta 17 ikävuoteen. Kiurun mukaan on iso asia, että 16 -vuotias nuori löytää jatko-opiskelu- tai työpaikan. Kymmenet tuhannet nuoret jäävät vaille toisen asteen tutkintoa ja tutkinnon puute heikentää muun muassa nuorten työllistymistä. Kiuru toi esille syrjäytymisriskin olevan suuri erityisesti niiden nuorten kohdalla, jotka jäävät kotisohvalle koulun sijaan. Hänen mukaansa tarvetta olisi lisätä matalankynnyksen valmentavia koulutuksia, joissa opetetaan elämäntaitoja. (Liiten 2013.) Itse kannattaisin oppivelvollisuuden ikärajan nostamista. Ikäraja nostaminen lisäisi opiskelun joustavuutta ja 10. luokan tarve saattaisi jäädä monelle vähäisemmäksi. Onkin tärkeää pohtia, onko nykypäivän yhteiskunnassa enää yhtä kaikille sopivaa etenemispolkua kouluttautumisessa, minkä pohjalta oppivelvollisuusikäraja on asetettu. Kiurun ajatuksia tukee vuoden 2013 voimaan tullut yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu, joka tarjoaa alle 25-vuotiaille ja alle 30-vuotiaille vastavalmistuneille koulutus-, työkokeilu-, työpaja- tai työpaikan kolmen kuukauden sisällä työttömäksi ilmoittautumisesta. Nuorten yhteiskuntatakuu on kirjattuna myös Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmaan ja sillä tavoitellaan nuorten syrjäytymisen ehkäisyä. (Nuorisotakuu 2013.) Etsivä nuorisotyö on myös osa nuorisotakuuta ja tästä kirjoitettiin kesäkuussa 2013 Helsingin Sanomissa. Etsivään nuorisotyöhön on Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki myöntänyt valtionavustusta. Etsivän nuorisotyön tehtävänä on tavoitella tukea tarvitsevia nuoria ja ohjata heitä palveluiden piiriin edistääkseen heidän pääsyään koulutukseen ja työelämään. (HS 28.6.2013. A 16.) Yksilölliset erilaiset elämänpolut Uskon, että nykynuorilla on hyvin yksilölliset kehitys- ja itsenäistymispolut. Koen, että apua tarvitsevia nuoria voimme varmasti tukea parhaiten joustavilla matalankynnyksen palveluilla, ennaltaehkäisevällä työotteella ja moniammatillisella yhteistyöllä. Mielestäni on tärkeää osallistaa nuoria palveluiden kehittämiseen ja tuottamiseen. Nuoret tulee kohdata yksilöllisesti ja arvioida juuri hänen valmiuksiaan ottaa vastuu oman tulevaisuuden suunnittelusta. Niina, sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa Helsingin sanomat: 28.6.2013. s. A 16. Häkkinen, Leena 2013: Taivas rajana. Sosiaalialan edunvalvonta- ja ammattilehti Talentia 4.2013. Helsinki. Jaakkola, Helena 2013: Nyt tekoja. Talentia- lehden erikoisnumero lastensuojelun ammattilaisille/ 30 päivää 1.2013. PunaMusta Oy. Helsinki. Kettunen, Iita 2013: Profiili. Sosiaalialan edunvalvonta- ja ammattilehti Talentia 3.2013. Helsinki. Liiten, Marjukka. 7.7.2013. Helsingin sanomat. Verkkodokumentti. Mehto, Eeva 2013: Matkalla mieheksi. Sosiaalialan edunvalvonta- ja ammattilehti Talentia 3.2013. Oy Scanweb Ab. Helsinki. Nuorisotakuu 2013. Verkkodokumentti. Ristimäki, Tero 2013: Sijoitus ihmiseen. Sosiaalialan edunvalvonta- ja ammattilehti Talentia. 2.2013. Tasala, Markku 2013: Ankkuri nostetaan yhdessä. Talentia- lehden erikoisnumero lastensuojelun ammattilaisille/ 30 päivää 1.2013. PunaMusta Oy. Helsinki. Vamos 2013: Helsingin Diakonissalaitos. Verkkodokumentti.
Nuoret, yhteiskunta ja syrjäytyminen
Tänä päivänä yhdeksi suureksi haasteeksi yhteiskunnassamme on noussut nuorten syrjäytyminen, joka ei pelkästään ole Suomen ongelma vaan kansainvälinen. Syrjäytyminen on sosiaalisten, terveydellisten ja taloudellisten tekijöiden summa. Kyseessä on kasautuvat ongelmat. ( Lehtonen & Kallunki 2013). Meillä on tilastoitu noin 50 000 syrjäytynyttä nuorta ja nuorta aikuista, ja joka päivä viisi alle 30-vuotiasta jää eläkkeelle(Myrskylä 2012). Nuorten syrjäytymistä on käsitelty viime aikoina monesta eri näkökulmasta monessa eri mediassa. Syrjäytymistä on muun muassa pohdittu ylen tv ohjelmissa, lehtien sivuilla, kirjoissa ja mielipidepalstoilla. Keskustelussa ovat olleet mukana nuoret itse, valtaapitävät tahot, alan ammattilaiset, järjestöt ja kansalaiset. Työministeri totesi vuonna 2012, että nuorten syrjäytymisen ehkäisy on vaalikauden tärkein hanke (Ihalainen/ 2012). Yhteiskuntatakuusta ratkaisu Nuorten syrjäytymiseen on esitetty monia eri syitä ja tuotu esille monia eri ratkaisuja, joista yksi on hallituksen yhteiskuntatakuu. Valtaapitävät tahot ovat nostaneet esille nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn ratkaisuja, joissa nuoria velvoitetaan pakon ohella osallistumaan toimenpiteisiin ja koulutuksiin. Viime aikoina on puhuttu peruskoulun jälkeisestä "pakkovuodesta", johon kansanedustaja Sari Sarkomaa on todennut, että oppivelvollisuuden venyttämispuheiden sijaan voimavarat suunnattava oppimisongelmien varhaiseen havaitsemiseen ja ennaltaehkäisyyn sekä opetuksen, oppilaanohjauksen ja oppilashuollon kuntoon laittamiseen. (Sarkomaa 2013). Sarkomaa on tässä oikealla tiellä sillä syrjäytymisen syyt ovat hyvin moninaiset. Syrjäytymiseen voidaan parhaiten puuttua riittävän hyvillä ja toimivilla peruspalveluilla. Yhteiskuntamme rakentuu periaatteelle hyvän kasvun edellytysten varmistamisesta kaikille lapsille ja nuorille. Vaikeina taloudellisenakaan aikana ei tulisi säästää peruspalveluista kuten neuvolat, päivähoito, koulut oppilashuolto. Hyvillä peruspalveluilla takaamme perheiden hyvinvointia ja lasten ja nuorten kasvua. Tämän päivän syrjäytymisen juuria voidaan nähdä 1990-luvun lamassa kun sen aikana säästettiin kaikesta. (Salmi, Mäkelä, Perälä & Kestilä 2013). Nuoren rinnalla Osa syrjäytyneistä nuorista tarvitsee pitkäjänteistä muutokseen tähtäävä sosiaalityötä. Nuoren rinnalle tulisi löytyä turvallinen aikuinen, joka kävisi nuoren kanssa läpi hänen elämänsä, toiveita, haaveita ja voimavaroja. Vahvistaisi nuoren elämänhallintaa, tietoja ja taitoja sekä uskoa omaan itseen ja tulevaisuuteen. Yhteiskunta voi tukea omilla toimintarakenteillaan nuorten elämää. Koulutuspaikka ja työpaikka ovat vain osatekijöitä laajassa syrjäytymisen ongelmassa, jonka ratkaiseminen edellyttää syvempää paneutumista syrjäytymisen taustalla oleviin sosiaalisiin ja yksilöllisiin syihin.(Lehtonen & Kallunki 2013.) Ongelma aikuisissa Sakari Huovinen sanoo, että syrjäytymisen ajatellaan yleensä tarkoittavan sitä, että nuori putoaa opiskelu- ja lopulta työelämän kelkasta. Kukaan nuori ei kuitenkaan syrjäydy vapaaehtoisesti. Ongelma eivät ole nuoret, vaan me aikuiset.(Huovinen 2013). Niinistön kokoaman työryhmän tuloksen syntyi ”Ihan tavallisia asioita” -vihko, jossa tuodaan esille kuinka nuoren ja lapsen arjesta tehdään turvallisempaa ja vakaampaa. Nuoria masennuspotilaita olisi Huovisen mukaan 60 prosenttia vähemmän, jos nuorille taattaisiin riittävä päivittäinen ravinto, liikunta ja lepo. (Huovinen 2013). Tämän perusteella vaikuttaisi siltä, että nykypäivän vanhemmat olisivat kadottaneet normaalin maalaisjärjen lapsensa kasvatuksessa. Pitäisikö sittenkin aikuisille järjestää kursseja lapsensa kasvatuksesta/nuorten syrjäytymisen ehkäisystä? Mitä syvemmin nuorten syrjäytymistä pohtii sitä monialaisemmaksi se muodostuu. Nuorten syrjäytymiseen löytyy varmasti kansainvälisesti yhdistäviä globaalisia tekijöitä kuten esimerkiksi maailman taloustilanne mutta silti eri maiden välillä on yksilöllisiä eroja. Talouskriisi lisäsi nuorten työttömyyttä kaikkialla Euroopassa muita ikäryhmiä enemmän. Suomessa on kuitenkin selviydytty muita Euroopan maita paremmin. Nuorten työttömyys ei tarkoita syrjäytymistä kuitenkaan välttämättä. (Larja 2013). Tärkeintä on hyvinvoinnin luominen Nuorten syrjäytyminen tulee kalliiksi yhteiskunnalle. Toimeentulotuki, terveydenhoito ja muut kustannukset sekä kansantuotteesta kadotettu työpanos. Syrjäytyminen tuottaa myös turvallisuusongelmia.(Lehtonen & Kallunki 2013). Vastauksia, syitä ja ratkaisuja syrjäytymiseen on haettava pala kerrallaan. Yhtä ja oikeaa ratkaisua ei varmasti ole eikä löydy. Jokainen voi omalla sarallaan tehdä parhaansa auttaakseen lapsia, nuoria ja perheitä. Sosiaalialan ammattilaisina meillä on vastuu ja valta vaikuttaa asioihin. Tarkoituksena on kohdata yhteiskunnan epäkohtia, auttaa huono-osaisia ja edistää hyvinvointia, oikeudenmukaisuutta, yksilön vapautta ja osallistamista ja ehkäistä syrjäytymistä. Voimme tehdä näkyväksi asioista joita kohtaamme arjen työssämme. Keskustella ajankohtaisista yhteiskunnallisia ilmiöistä sekä etsiä ja löytää niihin ratkaisuja. Tärkeintä on hyvinvoinnin luominen. Satu Tuomainen, Sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa Larja Liisa 2013. Hyvinvointi-katsaus 1 / 2013. Tilastokeskus.(9-13). Lehtonen Olli, Kallunki Valdemar 2013.Nuorten aikuisten syrjäytymiskierre. Janus 2/2013. Lapsi kasvaa kunnassa- miten kunta voi tukea lasten hyvinvointia ja vähentää syrjäytymisen riskejä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 2012. Minna Salmi Minna, Mäkelä Jukka, Perälä Marja-Leena & Kestilä Laura. Myrkylä Pekka 2012. Ihalainen Lauri 2012. Sarkomaa Sari 2013. Huovinen Sakari 2013.
Katriina Rantala-Nenonen
päätoimittaja
Lehtori, YTM
katriina.rantala-nenonen@metropolia.fi
p. 040 641 8303
Hilla Niemi
koulutussuunnittelija
hilla.niemi@metropolia.fi
p. 050 567 8049
Eveliina Korpela
Lehtori:suomen kieli ja viestintä, FT
eveliina.korpela@metropolia.fi
p. 040 641 8336
Toimituskunta toimittaa blogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Uudistuva sosiaalialan osaaminen –blogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.6.2018.
Ammatillinen koulutus asiakaslähtöisyys Asiakkaan oikeudet Ehkäisevä lastensuojelu Eija Raatikainen empatia Etiikka Henkilökohtainen budjetointi hyvinvointi Hyvinvointipolitiikka ikäihmiset Kasvatus Kehitysvammaisten palvelut Kelpoisuusehdot Kotihoito Koulu Lapsiperheiden palvelut Lastensuojelu Maahanmuuttaja Metropolia ammattikorkeakoulu Moniammatillinen yhteistyö nuoret Nuorten hyvinvointi Opinnäytetyöt Osaaminen Osallisuus Perhepolitiikka Päivähoito Sirkka Rousu Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaaliala sosionomi Sosionomi ylempi AMk-tutkinto Sote-uudistus Syrjäytyminen Työhyvinvointi Työllisyys Työttömyys Vaikuttavuus valinnanvapaus Vanhemmuus Varhaiskasvatus vuorovaikutus Yhdenvertaisuus Ylempi amk-tutkinto