Avainsana: Osaaminen
Sosiaalihuollon ammattihenkilölaki hyväksyttiin eduskunnassa 12.3.2015: ammatin harjoittamiseksi haetaan laillistamista 1.1.2016 lähtien.
Sosiaalialan AMK-verkosto yritti vaikuttaa lain sisältöön erityisesti ylempi AMK-tutkinnon osalta. Eduskunta hyväksyi to 12.3.2015 ammattihenkilölain sote-valiokunnan esittämillä muutamilla muutoksilla. Valiokunnan mietinnössä ei edes kommentoitu kuultujen asiantuntijoiden (myös AMK-verkosto) esittämiä näkökantoja (linkki lain eduskuntakäsittelyyn). Esitimme lain 7 pykälän muotoilua, jonka mukaan sosiaalityöntekijän tehtävissä voisi toimia sosiaalityöhön suuntaavan ylemmän korkeakoulututkinnon yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa suorittanut. Tämä olisi antanut pätevyyden niille, jotka jo nyt toimivat muodollisesti "epäpätevinä" sosiaalityöntekijöinä määräaikaisesti, korkeintaan vuosi kerrallaan ja alhaisemmalla palkalla. Tämä olisi myös helpottanut sosiaalityön työvoimapulaa: sosiaalityöntekijöiden tarve tulee entisestään kasvamaan uuden sosiaalihuoltolain johdosta. Ammattihenkilölakiesityksen valmistelussa on katsottu vain peräpeiliin ja laki rakentuu yli 10 vuotta vanhan sosiaalihuollon kelpoisuuslain pohjalle täydellisesti unohtaen, että tässä välissä on ammattikorkeakouluissa vuodesta 2005 lähtien koulutettu satoja sosiaalityöhön suuntautuneita ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita, jotka varmasti ovat osaavia ja päteviä toimiakseen myös sosiaalityöntekijän tehtävissä - toki he sijoittuvat hyvin ylempää korkeakoulututkintoa edellyttäviin erilaisiin tehtäviin kuntien, järjestöjen, valtion ym. organisaatioihin. Katso tästä linkistä tutkinnon osaamisen ja työmarkkina-aseman kuvaus "Sosionomi ylempi AMK-maisteritason tutkinto. Käytännöllistä viisautta ja ammatillista sosiaalityön asiantuntijuutta". Sosionomi (ylempi AMK) tutkinto tuottaa pätevyyden virkaan tai toimeen, jossa edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa. Työnantajat määrittävät millaista osaamista eri työtehtävissä tarvitaan ja millaisella koulutuksella työtehtävää voi hoitaa. Työantajat ovat olleet kannattamassa ehdotusta saada sosiaalityöntekijän kelpoisuus myös sosiaalityöhön suuntautuneille sosionomi ylempi AMK-tutkinnon suorittaneille. Hienoa tietenkin on, että sosiaalihuollon keskeiset ammatit (sosiaalityöntekijä ja sosionomi) ovat nyt laillistettuja ammatteja. Tutkinnon suorittaneen tulee hakea Valvira:lta laillistamista, jotta voi toimia laillistamista edellyttävissä työtehtävissä. Työnantaja voi tarkistaa henkilön oikeuden toimia ko.työtehtävässä rekrytoidessaan henkilöstöä. Laki tulee voimaan 1.1.2016. Tulevaisuudessa tultaneen terveydenhuollon ja sosiaalihuollon erilliset ammattihenkilölait yhdistämään. Tässä valmistelussa pitäisi tehdä kunnollinen arvio mm. sosiaalityön tehtävissä vaadittavasta osaamisesta ja siitä millaisella ylemmän korkeakoulututkinnon koulutuksella Suomessa tuotetaan tämä osaaminen. Tällainen arviointi olisi pitänyt olla jo nyt hyväksytyn lain valmistelussa. Arviointiprosessi tulisi tehdä OKMn ja STMn sekä korkeakoulujen ja työelämän yhteistyönä. Lue tästä lausuntomme eduskuntakuulemisessa 13.2.2015. Lue myös 14.2.2015 blogikirjoitukseni, jonka osoitin kansanedustajille. Laissa on monia sisäisiä ristiriitaisuuksia, joiden kanssa nyt työelämä joutuu elämään. Koulutamme sosiaalityön rautaisia ammattilaisia ammattikorkeakouluissa! Sirkka Rousu, yliopettaja
Opiskelijan hyvinvointia ja koulukuraattorityön kehittämistä: Elisa Parikan master-opinnäytetyö
Kohti hyvinvointia ”Maahanmuuttajaopiskelijan hyvinvointi on monen tekijän summa. Opiskelut sujuvat, jos voimavaroja on riittävästi. Voimavaroihin kuuluvat mm. fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen toimintakyky, terveys, opiskelutaidot, arvot, asenteet ja opiskelumotivaatio.” Hyvinvointiin liittyvän laadullisen opinnäytetyöni olen toteuttanut omassa työyhteisössäni Töölön yhteiskoulussa, jossa toimin koulukuraattorina. Minua kiinnostivat erityisesti aikuislukon peruskoulua suorittavien maahanmuuttajaopiskelijoiden hyvinvoinnin käsitykset, sekä kuraattorityön ja asiakasyhteistyön kehittäminen. Tässä laadullisessa opinnäytetyössäni aineistonkeruumenetelminä olivat kyselytutkimus ja ryhmähaastattelu. Menetelmätriangulaation etuja olivat ilmiön tutkiminen monelta eri näkökannalta. Avointen kysymysten vastaukset analysoitiin sisällöllisellä aineiston analyysillä. Kysely ja haastattelut toivat maahanmuuttajien erilaisia kokemuksia hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä. Hyvinvointia tukeviksi tekijöiksi mainittiin esimerkiksi ystävät ja perhe. Myös työllisyys nähtiin toivottuna suomalaiseen yhteiskuntaan yhdistävänä tekijänä, jota suomen kielen oppiminen ja koulutus puolestaan edistivät. Hyvinvointia heikentäviksi tekijöiksi koettiin ikävä kotimaassa asuvia läheisiä kohtaan sekä vaikeus muodostaa ystävyyssuhteita suomalaisten kanssa. Myös koulutuksen kesto nähtiin toisaalta työhön pääsyä pitkittävänä. Opinnäytetyössäni elämänhallinta ja osallisuus ovat välineitä hyvinvoinnin toteuttamiselle. Töölön yhteiskoulun aikuislukio Töölön yhteiskoulun aikuislukio tarjoaa perusopetusta aikuisille maahanmuuttajille ja auttaa osaltaan Suomeen tulleita maahanmuuttajia kotoutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Koulutus auttaa maahanmuuttajia suomen kielen kiemuroiden oppimisessa, sekä tutustumisessa suomalaiseen opiskelukulttuuriin. Monimutkaiset hyvinvointipalvelut Suomalainen yhteiskunta on monimutkainen ja hyvinvointipalvelut ovat eriytyneet monille hallinnollisille sektoreille ja erityisasiantuntijoille. Maahanmuuttajaopiskelijoille voi olla vaikeaa hahmottaa palvelujärjestelmää. Oman elämän hallinnan kannalta on tärkeää tuntea julkiset palvelut. Suomessa on asioiden hoitaminen siirtynyt entistä enemmän verkkoon, esimerkiksi pankkiasiat, verokortit, muuttoilmoitukset, Kelassa asiointi, hakeminen työpaikkoihin ja koulutuspaikkoihin. Nettiasioinnin hankaluudet tulevat myös aikuislukion kuraattorin työssä eteen lähes päivittäin. Valitettavasti asunto, kielikurssi tai työpaikka voi mennä maahanmuuttajaopiskelijalta sivu suun, jos asiointi verkossa ei suju. Palveluiden tarve Maahanmuuttajaopiskelijat tarvitsevat runsaasti palveluita ja tähän palvelutarpeeseen myös kuntien pitäisi pystyä vastaamaan. Heitä on autettava ja tuettava erityisesti arkielämän hallinnassa, esimerkiksi perustoimeentulossa, mutta myös oleskelulupa-asiat, työllistyminen, asuminen, terveys, kielen oppiminen, muu opiskelu, lasten päivähoito ja koulu, harrastukset, uskonto ja sosiaaliset kontaktit. Nämä elämän alueet ovat yhteydessä toisiinsa ja jos yhdellä alueella syntyy ongelmia niin ne vaikeuttavat selviytymistä myös muilla alueilla. Työllistymisen merkitys Maahanmuuttajille yrittäminen ja työn tekeminen Suomalaisessa yhteiskunnassa saattaa olla jopa kantaväestöä tärkeämpää. Työllistymisen myötä he voivat näyttää olevansa hyödyllisiä kansalaisia ja veronmaksajia. Somalit eivät tässä tee poikkeusta, päinvastoin. Koska he ovat leimatuin etninen ryhmä, heillä on vielä muita ryhmiä suurempi tarve todistaa suomalaisuutensa työn kautta. Jos haluaa löytää työpaikan Suomesta, on opiskeltava, mutta on myös tärkeää, että tutustuu suomalaisiin ihmisiin ja työelämään jo opiskeluaikana. Se auttaa löytämään ystäviä ja helpottaa tulevaisuuden työnhakua. Moni maahanmuuttajaopiskelija on riittävän kielitaidon tai tietoteknisten taitojen puutteen vuoksi vaikeuksissa, kun yhä useammat asiat pitäisi hoitaa netissä. Usein koulutetut maahanmuuttajat selviävät hyvin nettiasioinnista. Heikoilla ovat sen sijaan ne, jotka tulevat köyhistä maista ja köyhistä oloista. Vaikeuksia voi olla myös niillä maahanmuuttajaopiskelijoilla, jotka ovat olleet pitkään kotona hoitamassa lapsia. Koulu hyvinvoinnin tukena -ihmissuhteet tärkeitä Opiskelijat odottavat kouluilta nykyistä enemmän. Koulu on tuttu foorumi, joka voisi toimia paremmin opiskelijoiden hyvinvoinnin tukena. Kouluissa voisi myös antaa enemmän tietoa kunnan palveluista. Myös toimivalla yhteistyöllä on suuri merkitys opiskelijoiden hyvinvoinnin turvaamisessa. Eri toimijoiden yhteistyössä on kuitenkin vielä paljon oppimista. Opiskelijoiden hyvinvointia eivät ratkaise ensisijaisesti palvelut vaan ihmissuhteet. Läheiset ihmissuhteet kannattelevat. Puolisot, vanhemmat, sisarukset, sukulaiset ja kaverit luovat parhaimmillaan tuen. Riidat, kiusaaminen, epätasapuolisen kohtelun kokemukset, yksinäisyys tai kavereiden puute tuovat huolia ja pahoinvointia. Opiskelijoille myös palvelut ovat ihmisiä ja ihmissuhteita. Maahanmuuttajaopiskelijoiden kannalta olennaista ei ole palvelun toimiala tai ammattikunta vaan se, että heidän arkiympäristössään on tarpeen tullen ihmisiä, joihin on helppo ottaa yhteyttä ja kertoa omista asioista, iloista ja huolista. Kuraattoripalvelujen käyttö Kuraattorille hakeutumista voi estää se, että tehtäviä hoitava ihminen ei ole kouluyhteisössä riittävästi läsnä tai tunnettu, eikä hänen tehtävistään ole opiskelijoille kerrottu. Maahanmuuttajaopiskelijoilla voi myös olla epätietoisuutta siitä, pysyvätkö ammattilaiselle kerrotut asiat hänen tietonaan vai eivät. Jos ammatti-ihmisellä ja opiskelijalla on aikaa kohdata niin että tullaan tutuiksi, se parantaa palvelun laatua ja vaikuttavuutta. Työntekijän tuttuus, jatkuvuus ja pysyvyys on opiskelijoiden kannalta olennainen laadun tekijä. Erilaisilla maahanmuuttajaopiskelijoita kohtaavilla ammattilaisilla tulisi olla perustiedot ihmisoikeuksista, riittävät vuorovaikutustaidot, sekä hyvä yleistieto kunnan palveluista. Myös jokaisen kuraattorin tulisi kyetä antamaan opiskelijoille palveluohjausta ja perustietoa palveluista, tarvittaessa myös alaikäisten oppilaiden vanhemmille, heille ymmärrettävästi. Arkinen, leimaamaton ja nopea tuki opiskelijalle tukee heidän pärjäämistään. Aikuisten palveluissa tulee lisäksi ottaa huomioon opiskelijoiden mielenterveys-, päihde-, työuupumusongelmat tai erotilanteen vaikutukset. Kuraattorityön kehittäminen: osallisuuden merkitys Mitä tulisi ottaa huomioon kuraattoripalvelun kehittämistyössä opiskelijoiden kannalta? Usein opiskelijoita ajatellaan ammattilaisten näkökulmasta oppilaina tai erityistä tukea tarvitsevana, jopa vammaisena tai lastensuojeluasiakkaana. Opiskelijan kannalta laatua on kuitenkin se, että hänet kohdataan kokonaisena, tavallisena ihmisenä iloineen ja suruineen. Opiskelija ei halua, että hänen erityisyyttään korostetaan. Myös kuraattorin asenne ratkaisee usein enemmän kuin ammattikunta: ”Oletko kiinnostunut juuri minusta?” Opiskelija ei halua olla tapaus muiden joukossa, vaan ainutlaatuinen yksilö. Tulevaisuuden mahdollisuuksien ja toivon kannattelu, sekä itsetunnon vahvistaminen tuovat parempia tuloksia kuin opiskelijan näkeminen ongelmatapauksena. Huomio tulee kiinnittää opiskelijan vahvuuksiin, ei puutteisiin tai vajeisiin. Palveluiden kehittämisessä painotetaan asiakaskeskeisyyttä ja laadun varmistamista. Aina ei kuitenkaan muisteta, että asiakkaan ja ammattilaisen näkökulma laatuun voi olla erilainen. Kaikkien näkökulmaa tarvitaan laadukkaan ja vaikuttavan palvelun kehittämiseen. Osallistuminen ja kokemuksellisen tiedon jakaminen voimaannuttaa opiskelijoita, sekä kiinnittää heitä kouluyhteisöön. Opiskelijoiden hyväksyminen asiantuntijoiksi palveluiden kehittämisessä vaatii myös työntekijältä nöyrtymistä, epävarmuuden sietokykyä ja oman ammattilaisuuden asettamista ennakkoluulottomasti puntariin. Kielitaidon merkitys maahanmuuttajaopiskelijan hyvinvoinnille Myös suomen kielen oppiminen, sosiaaliset suhteet sekä yhteisöön kiinnittyminen ovat tärkeitä osa-alueita, paitsi osallistumisen, mutta myös hyvinvoinnin kannalta. Suomen kielen oppiminen ja koulutus nähtiin tärkeiksi asioiksi, vaikkakin kielen oppiminen koettiin vaikeana. Maahanmuuttajaopiskelijat kokivat suomen kielen osaamisen hyödyttävän ja auttavan heitä monissa asioissa, kuten asioiden hoitamisessa, ammatilliseen koulutukseen pääsemisessä, sekä työn saamisessa. Kielen oppiminen on tärkeää maahanmuuttajien psyykkisen hyvinvoinnin, uuteen yhteiskuntaan sopeutumisen ja siinä pärjäämiseen, sekä itsenäiseen toimintaan vaikuttava tekijä. Huono kielitaito on merkittävä tekijä ahdistuneisuuden ja masentuneisuuden lisääntymisessä. Hyvät toverisuhteet ja hyväksi koettu sosiaalinen ilmapiiri edistää opiskeluyhteisön toimivuutta, sujuvuutta ja opiskelijoiden hyvinvointia. Yhteisöön kuuluminen, hyväksytyksi tuleminen sekä kokemus arvostetuksi tulemisesta ovat meille itse kullekin tärkeitä hyvinvoinnin lähteitä. Muilta saatu apu helpottaa opiskelua. Erityisen tärkeäksi hyvinvoinnin kannalta osoittautui luottamus siihen, että apua ja tukea saa tarvittaessa. Vaikka tarve yhteisöllisyyteen on yksilöllinen ja kulttuurissidonnainen, kaipaa valtaosa opiskelijoista jonkin asteista yhteenkuuluvuutta muiden kanssa. Ulkopuolisella ja yksinäisellä on raskasta. Vastavuoroista oppimista Maahanmuuttajaopiskelijat ovat tuoneet kouluyhteisöömme monia uusia myönteisiä asioita. He ovat opettaneet esimerkillään koko yhteisöä. Sosiaaliset taidot, laaja kielitaito ja kulttuurinen tuntemus ovat maahanmuuttajien etuja. Kouluyhteisössämme nähdään maahanmuuttajat arvokkaana voimavarana. Monikulttuurisessa kouluyhteisössä erilaiset näkökulmat laajentavat tapaa tarkastella opiskelua ja tuovat uusia, luovia ratkaisumalleja. Myönteisenä näen maahanmuuttajien myötä avartuneen näkemyksen siitä, että on useita tapoja opiskella oikein. Opinnäytetyössäni osallisuus ja elämänhallinta näyttäytyvät opiskelijan hyvinvointia edistävinä asioina. Onnellisuus on hyvinvoinnin korkein tila. Elisa Parikka, koulukuraattori, sosionomi (ylempi AMK) Tämä teksti perustuu syksyllä 2014 valmistuneeseen opinnäytetyöhöni: Parikka Elisa 2014. Kohti hyvinvointia. Kuraattorityö aikuislukiossa, aikuisten peruskoulua suorittavien maahanmuuttajaopiskelijoiden kanssa. Metropolia ammattikorkeakoulu, sosiaalialan ylempi AMK-tutkinto-ohjelma. Verkossa.
Vanhusten kotihoivan laatu ja henkilöstöresurssit Raaseporissa
Onko kotihoivan laatua Raaseporissa mahdollista kehittää paremmaksi ilman henkilöstön lisäresursseja? Perusturvalautakunnan kokouksessa 22.1.2015 käsiteltiin Raaseporin kaupungin ja Mehiläinen Oy:n välistä sopimusta, jossa Karjaan alueen kotipalvelu, kotisairaanhoito, päiväkeskustoiminta ja tukipalvelujen ostaminen Mehiläinen Oy:ltä optioajan umpeutumisen 31.12.2015 jälkeen, voidaan siirtää takaisin kaupungin omaksi tuotannoksi alkaen 1.1.2016. Perusturvalautakunnan esityslistassa todetaan, että kotihoidon toiminnalla on koko kaupungin alueella edessään suuria haasteita, koska kotihoidolla tulee olla valmiudet tarjota palveluja alati lisääntyvälle määrälle vanhuksia heidän kodeissaan myös hoitotarpeen kasvaessa. Raaseporin strategiassa vuosille 2014 -2017 todetaan myös, että hoivapalveluja tulee siirtää avohuoltoon ja vanhushuollon toimintaa tullaan jatkossakin kehittämään siten, että laitospaikkoja lakkautetaan. Painopiste ikääntyneiden hoidossa siirtyy enenevässä määrin avohoidon puolelle ja toimintaa on sisällöllisesti kehitettävä, jotta tähän tarpeeseen voidaan vastata. Kotihoivan työaikaseurannan tulokset joulukuun 2013 mittauksessa osoittivat, että melko yksinkertaisilla keinoilla voidaan kotihoidon työ jakaa tehokkaammin (perusturvalautakunnan 12.6.2014: esitys). Esityksessä todettiin lisäksi, että taloudellisen näkemyksen mukaan voidaan kotihoivan toimintaa tehostaa huomattavasti nykyisillä henkilöstöresursseilla ilman, että henkilökuntaa kuormitetaan liikaa ja myös vaarantamatta kotihoivan asiakkaiden hyvää hoitoa ja hoivaa. Kaupungin kotihoidon työn tehokkaampi suunnittelu, henkilöstön koulutus, mobiilidokumentaatio ja yhteistyö esimerkiksi seniorineuvonnan, vuodeosastojen ja erikoissairaanhoidon kanssa on lueteltu toimenpiteiksi, joiden avulla kotihoitoa kehitetään. Sen jälkeen, kun kaupungin kaikki kotipalveluyksiköt ovat takaisin omassa tuotannossa, on kehityksen ohjauksesta ajateltu tulevan sujuvampaa, ja palvelusta yhdenvertaista kaikille kotipalvelun asiakkaille kaupunginosasta riippumatta. Karjaan kotihoitoyksikön ollessa omassa tuotannossa, voidaan toimintaa koordinoida Pohjan kotihoidon kanssa siten, että henkilöstöresursseja voidaan sujuvasti käyttää molemmissa yksiköissä, sillä ne ovat maantieteellisesti lähellä toisiaan. Kotihoivan toiminta-ajatus Raaseporissa Raaseporin kotihoivan toiminnan tavoitteena on, että asiakas voi asua omassa kodissaan niin kauan kuin tämä on mahdollista kotihoivan tukipalvelujen avulla. Asiakasta hoidetaan niin fyysisenä, psyykkisenä kuin sosiaalisena kokonaisuutena ja hänellä on oikeus tulla yksilönä kohdelluksi kunnioittavasti. Asiakkaan omaa tahtoa, toiveita, kokemuksia, arvoja ja kotia tulee siis kunnioittaa ja kuntouttavaa työtapaa tulee soveltaa hoivan yhteydessä. Jotta hoitosuunnitelmaa voidaan toteuttaa parhaalla tavalla ja jotta siitä tulee tarkoituksenmukainen, turvallinen ja toimiva, tulee suunnitelma tehdä yhdessä asiakkaan kanssa. Kotihoidon toiminta-ajatuksena on myötävaikuttaa yksilön elämisen laadun kokemiseen eli hyvään elämään. Voiko koti kuitenkin muuttua vanhuksen vankilaksi? Lähes 90 prosenttia yli 75 vuotta täyttäneistä asuu omassa kodissaan ja monet ikääntyneistä myös itse tahtovat näin tehdäkin, niin pitkään kuin se on mahdollista (HS 13.7.2014 pääkirjoitus). Laitoshoitoa puretaan sen perusteella, että koti tai kodinomainen paikka on ihmisen elämänlaadun kannalta parempi kuin laitoksessa asuminen. Laitoshoidon vähentäminen vanhustenhuollon piirissä on kuitenkin keskeinen osa hallituksen rakennepoliittista ohjelmaa ja sen myötä kuntien menoja yritetään pienentää noin 300 miljoonaa euroa vuoteen 2017 mennessä. Voidaankin syystä kysyä, onko keskustelu vanhuksien elämänlaadun parantamisesta vain tyhjää puhetta, kun oikeasti tavoitteena ovat säästöt hoitokuluissa? Poikkeaako Raaseporin kaupunki jotenkin maamme muista kunnista tässä asiassa? Sitä mukaan kun laitoshoitopaikkoja on vähennetty, ei kotihoitoa ole kehitetty vastaanottamaan lisääntyvää hoitoa tarvitsevaa vanhusväestön määrää. Omassa kodissa asuu yhä sairaampia vanhuksia ja moni huonokuntoinen vanhus tahtoisi pois kotoaan ympärivuorokautiseen hoitoon. Näin siksi, että on turvatonta asua yksin kotihoidon varassa, joka tarjoaa vain pikakäyntejä. Kaikilla ei ole myöskään omaisia tai läheisiä tukena ja turvana. Ajatus siitä, että oma koti on paras paikka asua, muuttuu monelle vanhukselle pelottavaksi vankilaksi, jossa kaatumisista, lonkkamurtumista, kivuista, yksinäisyydestä ja muistisairauksista aiheutuu tuskaa, huolta, murhetta ja ala-arvoista elämänlaatua monelle vanhukselle ja heidän omaisilleen. Myös kotihoidon henkilöstö yrittää parhaansa mukaan tehdä hoivatyötään vanhuksen luona, mutta väsyy ainaiseen hosumiseen ja riittämättömyyden tunteeseen. Kuten eräs kotihoidon työntekijä totesi: ”Itku meinaa tulla joka kerta kun sulkee oven takanaan ja tietää että monia tärkeitä asioita jäi tekemättä, eikä ehdi jäädä pitempään, sillä seuraava vanhus jo odottaa huolestuneena”. Tästä kehittyy kohtuuttoman raskas ja voimia kuluttava elämä niin vanhuksille kuin huolestuneille omaisille ja lisäksi kotihoidon työntekijöille. Lainsäädäntökään ei tähän näytä auttavan, sillä 2013 säädetty vanhuspalvelulaki edellyttää, että kuntien on järjestettävä iäkkäille henkilöille laadukkaita sosiaali- ja terveyspalveluita, jotka ovat heidän tarpeisiinsa nähden sekä oikea-aikaisia että riittäviä. Kuka määrittelee nämä kriteerit kunnissa, sillä vanhuksia tässä asiassa ei ainakaan kuunnella. Kotihoidon tarve tulee kasvamaan ja henkilöstönmitoituksen tulee kasvaa tämän tarpeen mukaan, mikäli lakia noudatetaan ja arvokasta elämää puolustetaan myös ikääntyneille. Kuten Superin puheenjohtaja Silja Paavola totesi 29.1.2015 Iltalehden pääkirjoituksessa, kotihoito ei jatkossakaan voi korvata ympärivuorokautista hoivaa, sillä henkilöstön riittävyys kotihoidossa on suuri ongelma, joka puolestaan vaikuttaa hoitohenkilökunnan työmotivaatioon, sen ollessa pakkotahtista suorittamista. Onkin saatava korjaus niin resurssi kuin johtamisongelmiin. Kotihoitoon tulee saada sekä joustoa että nopeaa reagointia niin, että kotikäyntejä lisätään vanhuksen luo aina tarpeen vaatiessa. Tämä vaatii lisähenkilöstöä, eikä siihen auta ainoastaan tehokkaampi suunnittelu, henkilöstön koulutus tai mobiilidokumentaatio. Kuntien tulisi myös punnita tarkkaan, kumpi on huonokuntoisen ja sairaan vanhuksen kannalta inhimillisempää; monen vuorokausikäynnin kotihoitopikakäynti vaiko laitoshoitopaikka? Lisäksi tarvitaan uusia luovia ratkaisuja, kuten esimerkiksi henkilökohtaisia avustaja palveluita muistisairaille, vanhusten perhehoitoa, ryhmäasumista ja senioriyhteisöasumista oman kodin, tehostetun palveluasumisen tai laitoshoidon rinnalle. Ritva Mieronkoski, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lisätietoa Raasepori 2015. Päätökset ja vaikuttaminen. Esityslistat ja pöytäkirjat. Perusturvalautakunta 22.1.2015. Raasepori 2014. Kotihoivan työaikaseurannan esittely. Pöytäkirjat. Liite: Ohje Raaseporin kotihoidolle. Verkossa. Helsingin Sanomat 13.7.2014, Pääkirjoitus. Kodista ei saa tulla vanhuksen vankilaa. Verkossa. Iltalehti 29.1.2015, Pääkirjoitus. Silja Paavola. Hyvä kotihoito on arvovalinta. Verkossa.
Perheiden kokemuksia lastensuojelun perhetyöstä Helsingissä
Lastensuojelu on viime aikoina herättänyt paljon keskustelua mediassa. Työntekijöiden ammattitaitoa ja pätevyyttä on arvosteltu voimakkaasti. Median myötä ihmisille on voinut tulla kuva siitä, että lastensuojelun työntekijät voisivat tehdä päätöksiä kuulematta tai kohtaamatta asiakasta. Lastensuojelun asiakkaille on tarjolla lukuisia erilaisia tukipalveluita, joita ei mediassa juurikaan ole nostettu esiin, esimerkiksi lastensuojelun perhetyö. Lastensuojelun perhetyö on yksi lastensuojelun avohuollon palvelu- ja tukimuoto, jonka tarkoituksena on tukea tilapäisesti lapsiperheitä arkielämän hallinnassa, voimavarojen vahvistamisessa, vanhemmuudessa, sekä lasten ja nuorten kasvatustehtävässä. Perhetyön pääasiallisena menetelmänä on yhdessä keskusteleminen ja tiedon antaminen muun muassa arjen toimivuudesta, lasten kehitysvaiheista ja - tarpeista sekä kasvatusasioista. Lastensuojelun perhetyössä työskentelevät pääsääntöisesti sosionomi AMK koulutuksen saaneet työntekijät. Lastensuojelun perhetyö on tavoitteellista ja suunnitelmallista perheen tilanteen selvittelyä, tukemista sekä palvelua, jota Helsingissä haetaan lapsen vastuusosiaalityöntekijän kirjallisella hakemuksella. Helsingin kaupungin lastensuojelun perhetyölle tehdään tavoitteet ensimmäisessä tapaamisessa, johon osallistuvat asiakasperhe, sosiaalityöntekijä sekä sosiaaliohjaajatyöpari. Ensimmäisessä tapaamisessa sovitaan tavoitteiden lisäksi tapaamisten tiheys, väliarvio ja työskentelyn alustava kesto. Tämä kirjoitus perustuu Tuire Fjäderin ja Tanja Varetto-Schnitterin vuonna 2014 valmistuneeseen Metropolian sosiaalialan ylemmän AMK-tutkinnon opinnäytetyöhön Perheiden kokemuksia lastensuojelun perhetyöstä. Opinnäytetyön tavoitteena oli kerätä asiakkailta kokemuksellista tietoa lastensuojelun perhetyön prosessista sekä osallisuudesta. Lastensuojelun perhetyö koettiin hyödyllisenä ja perheitä monipuolisesti auttavana tukimuotona. Tutkimusaineisto koostui 14 lapsen ja vanhemman haastattelusta. Vaikuttavaa lastensuojelun perhetyötä Lastensuojelun työskentelyä ohjaa lastensuojelulaki. Uudessa lastensuojelulaissa on huomioitu erityisesti lapsen ja perheen osallisuuden ja oikeudellisuuden tehostaminen. Lain 20 §:n mukaan lastensuojelua toteutettaessa on selvitettävä lapsen omat toivomukset ja mielipide sekä otettava ne huomioon lapsen iän ja kehitystason edellyttämällä tavalla. Opinnäytetyön tutkimustulokset osoittivat asiakasperheiden kokevan lastensuojelun perhetyön lisänneen perheiden sisäistä elämänhallintaa, hyvinvointia sekä toimintakykyä. Työskentelyssä oli huomioitu lasten ja vanhempien voimavarat yksilöllisesti ja joustavasti. Lastensuojelun perhetyö oli koettu kokonaisvaltaiseksi tukimuodoksi jossa oli huomioitu monipuolisesti kaikki perheen yhteistyötahot. ”Perhetyöntekijät on olleet yhteydessä nuorisopsykiatrianpolille niin mä oon saanut semmosta varmuutta siihen, että mä voin tehdä näin ja voin kieltää tän, et se on auttanut sitä arjen sujumista. On tullut enemmän rohkeutta pitää rajoista kiinni.” Lastensuojelun perhetyö vaikuttaa lapsen hyvinvointiin ja etuun kun perheessä on työskennelty myös vanhempien kanssa. Lapset ovat osallisina työskentelyssä olemalla mukana laatimassa itseään ja perhettä koskevia lastensuojelun perhetyönsuunnitelmia sekä ovat läsnä kaikissa heitä koskevissa päätöksissä ja arvioinneissa. Yhdessä lapsen ja vanhempien kanssa laaditut lastensuojelun perhetyön tavoitteet lisäsivät asiakaslähtöisyyttä, luottamusta sekä työskentelyyn motivoitumista. Lapsen osallisuus on keskeinen lähtökohta työskentelyn jokaisessa vaiheessa (Saastamoinen 2010). Työskentelyssä käytetyt toiminnalliset menetelmät, kuten kortit, pelit sekä lapsen/ nuoren oma kirja koettiin lisäävän asiakasosallisuutta. Lastensuojelun työskentelyssä asiakas itse on paras arvioija omasta osallisuudestaan eikä osallisuuteen vaikuta välttämättä tapaamisten lukumäärä. (Muukkosen 2008.) ”Me ollaan tehty sellasta kirjaa ja sit me ollaan piirrelty tai pelattu tai sit työntekijä on kyselly jotain. Joo ne on tavannu meitä yhessä ja sit ne on tavannu myös mun äitii.” Lastensuojelun perhetyön prosessissa oli huomioitu lasten ikä ja kehitystaso hyvin. Lapset olivat mukana suunnittelemassa, toteuttamassa ja arvioimassa lastensuojelun perhetyön työskentelyä. Lastensuojelun perhetyöhön osallistuminen oli vapaaehtoista kaikille perheen jäsenille. Asiakkaan ja lastensuojelun perhetyöntekijöiden välinen vuorovaikutus koettiin avoimeksi, arvostavaksi ja asiakasta kunnioittavaksi. Asiat otettiin puheeksi suoraan ja niistä voitiin olla eri mieltä. Lastensuojelun perhetyö koettiin läpinäkyväksi, eikä asiakkaan selän takana tehty mitään, mistä asiakas tai vanhemmat eivät olisi olleet tietoisia. Perheet tulivat hyvin kuulluiksi lastensuojelun perhetyön työskentelyn aikana. Osallisuus käsitteenä ja käytäntönä on onnistuneen kohtaamisen mahdollistaja. Lastensuojelun muutostyöskentelyä tehdään usein vanhemman kautta, mutta se ei sulje pois sitä, että lasta ei tavattaisi laisinkaan. Vain lasta näkemällä ja kuulemalla saadaan lapsesta kokonaisvaltainen kuva hänen hyvinvoinnistaan. Tuire Fjäder ja Tanja Varetto-Schnitter, sosionomi ylempi AMK-tutkinnosta Lähteet Fjäder, Tuire – Varetto-Schnitter, Tanja 2014. Perheiden kokemuksia lastensuojelun perhetyöstä. Opinnäytetyö. Metropolia AMK. Lastensuojelulaki 417/2007. Muukkonen, Tiina 2008. Suunnitelmallinen sosiaalityö lapsen kanssa. Heikki Waris instituutti. Saastamoinen, Kati 2010. Lapsen asema sijaishuollossa, käsikirja arjen toimintaan. Helsinki. Edita.
Sosiaalityöhön vahvaa osaamista sosionomi ylempi AMK-tutkinnolla – ratkaisuja myös sosiaalityöntekijäpulaan
Sosiaali- ja terveysministeriössä on valmisteltu virkamiestyönä ammattihenkilölakia. Sen keskeinen tehtävä on säädellä sosiaalihuollon henkilöstön oikeutta toimia laillistettuna työntekijänä alan tehtävissä, vastaavasti kuten terveydenhuollossa. Lailla säädellään myös mm. oikeudesta toimia sijaisena sekä joidenkin tehtävien erityisistä oikeuksista, kuten sosiaalityöntekijän. Sosiaalihuollon alalla ei ole aiemmin vastaavaa lakia ollut. Sosiaalialan AMK-verkosto kannattaa laillistamista. Lailla on tarkoitus kumota v.2005 voimaantullut laki sosiaalihuollon henkilöstön kelpoisuudesta, tosin kumoamisesta aiotaan säätää vasta erikseen vuoden 2015 aikana. Tässä kelpoisuuslaissa ei huomioitu ammattikorkeakouluista valmistuvien ylempien AMK-tutkintojen tuottamaa sosiaalityön osaamista, vaikka AMK-laki oli säädetty samana vuonna 2005: sosionomi ylempi AMK-tutkinto on ylempi korkeakoulututkinto. Tässä uudessa ammattihenkilölaki-luonnoksessa tilannetta ei edelleenkään aiota korjata. Lakivalmistelun aikataulutus on tehokkaasti estänyt julkisen ja avoimen keskustelun asiasta ja rajoittanut vaikuttamistyötä. Lakiesitys-luonnos ei ole ottanut huomioon sosiaalialan AMK-verkoston eikä ARENEn ehdotuksia erityisesti sosiaalityöhön suuntaavan ylemmän AMK-tutkinnon tuottamasta osaamisesta myös sosiaalityöntekijän tehtäviin sekä alan hallinnollisiin ja johtotehtäviin. Lakiesityksen valmisteluprosessi ja aikataulutus: STM:n sivuilla ei ole ollut mitään lain valmisteluaineistoa, ei muistioita tai luonnoksia. Kuulemistilaisuudet ovat olleet suljettuja ja kutsu kuulemiseen on tullut muutamaa päivää aiemmin: kutsu ja lakiluonnosteksti 3.11. ja Sosiaalialan AMK-verkoston edustajat olivat kutsuttu kuulemistilaisuuteen 10.11.2014. Lakiluonnoksesta puuttui tuolloin mm. kokonaan vaikutusarviointitekstit. Avointa kuulemismahdollisuutta ei ole ollut, esim. Ota Kantaa -sivustolla. Lakiesitys lähetettiin viralliselle lausuntokierrokselle 24.11. ja lausuntoaika päättyi jo 2.12.2014, aikaa lausunnolle oli siis VIIKKO. Tällainen aikataulutus ei mahdollista keskustelua edes lausunnonantaja-organisaatioiden sisällä, puhumattakaan julkista keskustelua. Lakiesitysaineisto oli siis vasta 24.11. ensimmäistä kertaa nähtävillä STM:n sivuilla. Yhdeltäkään ammattikorkeakoululta ei pyydetty lausuntoa, toisin kuin useilta yliopistoilta. Lausuntoa pyydettiin vain Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvostolta ARENElta, jolle toki sosiaalialan verkosto toimitti näkemyksensä. Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkostolta ei lausuntoa pyydetty. Lausunto piti antaa webrobol-kyselynä, mikä myös hankaloittaa/estää oman lausunnon julkistamista esim.kotisivuilla. Ja kyselyssähän vastataan siihen mitä kysytään, mikä rajaa lausunnonantajan mahdollisuuksia kannan esittämiseen. Lakiesitys on ollut valtion ja Kuntaliiton yhteistyöelimen Kuthanek:in käsittelyssä lausuntokierrosta seuraavalla viikolla, mikä kertoo siitä, että lausunnot on STM:ssä pika-analysoitu. Kovin suuria muutoksia lausuntojen perusteella ei lakiesitykseen ole voinut tulla tällä aikataululla, esim. vaikutusarviointien laatua on kritisoitu. Kansainvälisen katsauksen perusteella tehdyt johtopäätökset ovat heikkoja. Lakiesitys ei vastaa hallituksen rakennepoliittisen ohjelman vaatimuksia. Lakiluonnos on todennäköisesti menossa eduskunnalle hallituksen esityksenä ensi viikolla? Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkosto toimittaa näkemyksensä lakiesitystä käsitteleville ministereille ja eduskunnan valiokunnille. Ja luonnollisesti myös medialle sekä erilaisissa verkostoissa ja some:ssa. Julkaisen verkoston kannanoton myös tässä Metropolian Uudistuva sosiaalialan osaaminen-blogissa. Kirjoittaja: Sirkka Rousu, yliopettaja, sosionomi ylempi AMK-tutkinto-ohjelma Kannanotto perusteluineen tässä Sosiaalialan AMK–verkosto: 11.12.2014 Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkoston kehittämisehdotukset ammattihenkilölakiesitys-luonnokseen Viite: Hallituksen esitys laiksi sosiaalihuollon ammattihenkilöistä ja siihen liittyvien lakien muuttamiseksi Lakiesitystä tulee muuttaa koskien laillistamista sosiaalityöntekijän tehtävään, sosionomien erityisiä oikeuksia ammatillisiin ja hallinnollisiin johtotehtäviin sekä ylemmän AMK-tutkinnon asemaa ylempänä korkeakoulututkintona. Ammattikorkeakoulujen ylemmän AMK-tutkinnon tuottama sosiaalityön sekä johtamisen osaaminen tulee laissa ottaa huomioon. Nyt esitetyllä lakiluonnoksella tutkinnon asema sementoidaan vastaamaan vuoden 2005 ajankohtaa, jolloin alan kelpoisuuksista säädettiin ilman, että siinä otettiin huomioon ammattikorkeakouluista valmistuvat ylemmät korkeakoulututkinnot. Lakiluonnos ei vastaa nykyisen eikä tulevaisuuden työelämän ja asiakkaiden tarpeisiin. Sosiaalityöntekijäpula ja laillistaminen sosiaalityöntekijäksi myös ammattikorkeakoulun sosiaalityöhön suuntaavalla sosionomi ylempi AMK-tutkinnolla Ammattihenkilölailla on taattava tasavertaiset mahdollisuudet hakea laillistamispäätöstä sekä ammattikorkeakoulussa ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneelle (sosionomi ylempi AMK) että yliopistosta ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneelle (lakiluonnoksen 7 § ja 8 §), silloin kun korkeakoulututkinnon painopiste on ollut sosiaalityön opinnoissa. Kuten lakiluonnoksen 13 §:ssä ehdotetaan säädettäväksi, niin laillistamishakemuksen liitteistä ilmenisi hakijan mahdollinen pätevyys sosiaalityöntekijäksi. Ammattikorkeakouluverkosto ei esitä tätä mahdollisuutta niille sosionomi ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneille, joilla tutkinnon sisältö on painottunut esimerkiksi rikosseuraamusalaan tai terveyden edistämiseen. Sosiaalityöhön suuntautunut sosionomi ylempi AMK-tutkinto tuottaa sosiaalityössä vaadittavan osaamisen. Tämä osaaminen kertyy kahdeksan vuoden ajanjaksolla: sosiaalityön opinnoista AMK-tutkinnossa (3,5 vuoden opinnot ja niihin kuuluvat työelämäharjoittelut), tutkinnon suorittamisen jälkeen karttunut vähintään kolmen vuoden sosiaalialan työkokemus sekä sosiaalityön opinnoista ylempi AMK-tutkinnossa (1,5-2 vuotta). Perustelut: Toisin kuin hallituksen lakiesitys, tämä menettely on hallituksen rakennepoliittisen ohjelman tavoitteiden suuntainen ja mahdollistaa työmarkkinoille korkeakoulutuksen duaalimallin tuottaman osaamisen täysimääräisen hyödyntämisen. Se tuo työmarkkinoille samantasoista (EQF 7) maisteritason osaamista sosiaalityön viitekehyksestä kuin yliopistojen sosiaalityön maisteritutkinnot, mutta soveltavan tutkimuksen sekä työelämälähtöisen kehittämistyön käytäntöorientaatioilla. Tieteellisen ja soveltavan tutkimuksen orientaatioiden yhdistäminen sosiaalityössä toisi työnantajien ja asiakkaiden tarpeisiin toisiaan täydentävää osaamista. Sosionomin (ylempi AMK) osaaminen kohdentuu esimerkiksi juuri sellaisiin osaamistarpeisiin, joita tulevan sosiaalihuoltolain (HE 164/2014 vp) sosiaalityön säännöksessä (15 §) sosiaalityöntekijöiltä edellytetään. Sosionomi ylempi AMK-tutkinto tuottaa osaamista niin asiakastyöhön ja sen koordinointiin ja organisointiin, hallintoon ja johtamiseen kuin myös suurten sosiaalityön rakenteiden ja ilmiöiden kokonaisuuksien hallintaan ja tutkimukselliseen kehittämiseen. Menettelyn käyttöönotto edustaisi proaktiivista ja joustavaa tarkoituksenmukaisuusharkintaan pohjautuvaa asiakas- ja työmarkkina-keskeistä toimintaa sote-alan tuleviin suuriin työvoimatarpeisiin vastaamisessa alan ammattilaisten eläköityessä, resurssien niukentuessa ja palvelutarpeiden kasvaessa. Ratkaisu lisäisi työnantajien mahdollisuuksia joustavasti päättää siitä, mikä on tarkoituksenmukainen koulutustausta kulloinkin kyseessä olevaan sosiaalityöntekijän tehtävään kyseisessä työyhteisössä tai organisaatiossa. Tosiasiassa moniin eri organisaatioihin sosiaalityöntekijän tehtäviin jo nyt rekrytoidaan sosiaalityöntekijöiksi sosionomeja (ylempi AMK), joilla on sosiaalityöhön suuntautuneet opinnot. Koska tällä hetkellä jo palkataan sosiaalityöhön myös ammattikorkeakouluista valmistuneita, niin on välttämätöntä, että uusi lainsäädäntö reagoi positiivisesti näihin rekrytointitarpeisiin. Henkilöstö- ja tehtävärakenteiden kehittämisen tueksi tarvitaan lainsäädännön ohjausta myös tässä asiassa. Monissa Euroopan maissa sosiaalityöntekijän tutkinto on EQF 6 -tasolle sijoittuva bachelor -tutkinto kuten sosionomien (AMK) tutkinnot Suomessa. Näin suomalaisen sosionomi (AMK) tai sosionomi (ylempi AMK) -tutkintonimikkeen haltija voi hakeutua johonkin muuhun EU- tai ETA -valtioon sosiaalityöntekijäksi. Samoin vastaavalla ulkomailla suoritetulla tutkinnolla kuin mitä ovat suomalaisten sosionomien (AMK) suorittamat tutkinnot voi hakea Suomesta laillistamista sosiaalityöntekijän ammattiin. Yhdenvertaisesti myös suomalaisten em. sosiaalityöhön soveltuvien ylempien AMK-tutkintojen suorittaneiden henkilöiden tulee voida hakea Suomessa oikeutta toimia laillistettuna sosiaalityöntekijänä. Näin ollen yliopistoille opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksella (1040/2013) säädetty velvollisuus järjestää sosiaalityön koulutusta, ei myöskään voi sulkea pois mahdollisuutta säätää sosiaalityön teorialle ja soveltavalle tutkimukselle pohjautuvan ja sosiaalityön menetelmiin painottuvan suomalaisen sosiaalityöhön suuntaavan ylempi AMK-tutkintonimikkeen haltijalle oikeutta hakea laillistamispäätöstä sosiaalityöntekijän ammattiin. Sosionomi ylempi AMK-tutkinto tuottaa osaaminen hallinnollisiin ja ammatillisiin johtotehtäviin Ammattihenkilölaki-luonnokseen tarvitaan säännökset myös sosionomien ja geronomien (AMK ja ylempi AMK) erityisistä oikeuksista ja velvollisuuksista. Lakiesitysluonnoksen 9 § käsittelee nyt vain sosiaalityöntekijän erityisiä oikeuksia. Säännöksen tulee sisältää myös ylempi AMK-tutkintojen soveltuvuus sekä hallinnollisiin että ammatillisiin johtotehtäviin. Sosionomi AMK ja ylempi AMK-tutkintopolku sisältää johtamisopintoja sekä hallinnollisiin ja esimiestehtäviin liittyvää käytännön harjoittelua. Sosiaalityöhön suuntaavassa sosionomi ylempi AMK-tutkinnossa johtamisopintojen määrä vaihtelee eri ammattikorkeakouluissa, tavallisimmin niitä karttuu 15-30 op, jonka lisäksi opiskelijan master-opinnäytetyö (30 op) voi kohdentua johtamiseen. Tämän lisäksi heillä on jo AMK-tutkinnossa suoritettuja johtamisopintoja. Toisin kuin yliopistojen sosiaalityön maisterin opinnoissa, on sosionomi ylempi AMK-tutkinnon suorittaneella hyvä osaamispohja johtamis- ja hallinnollisiin tehtäviin. Lisäksi lakiin tulee sisältyä säännökset sekä AMK- että ylempi AMK-tutkinnon suorittaneiden soveltuvuus vastata asiakastyön ohjausta sisältävistä johtotehtävistä. Sosionomi ylempi AMK-tutkinto on ylempi korkeakoulututkinto, ei alan jatkotutkinto Yhtenä perusteluna jättää esitysluonnoksessa säätämättä sosionomi ylempi AMK-tutkintojen laillistamisesta, on käsitys jonka mukaan ylempi AMK-tutkinto olisi sosionomi-tutkinnon jatkotutkinto. Tämä on täysin virheellinen käsitys. Lainsäädännön (nyk.AMK-laki 18 §, uusi AMK-laki 11§) mukaan ylempi AMK-tutkinto on kaksiportaisessa koulutusjärjestelmässä maisteritason ylempi korkeakoulututkinto, ei jatkotutkinto, eikä myöskään erikoistumistutkinto. Ammattikorkeakouluverkosto on aiemmin laajasti perustellut ehdotuksiaan 10.11.2014 lausunnossaan sosiaali- ja terveysministeriön kuulemistilaisuudessa. Kannanottomme löytyvät myös verkostomme nettisivuilta. Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkosto 11.12.2014 Jaana Manssila, puheenjohtaja Metropolia Ammattikorkeakoulu, etunimi.sukunimi@metropolia.fi, puh. 0400 578 274 Päivi Niiranen-Linkama, varapuheenjohtaja Mikkelin ammattikorkeakoulu, etunimi.sukunimi@mamk.fi, puh. 040 848 6905 Sirkka Rousu, ylempi AMK-tutkinnon työryhmä Metropolia ammattikorkeakoulu, etunimi.sukunimi@metropolia.fi, puh. 040 714 5157 Lue lisää Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkostosta kotisivuiltamme, sieltä löydät myös kannanottomme "dokumentit -kansiosta" - linkki kotisivuille tässä Tässä linkki STM:n sivuille: Ammttihenkilölaki-luonnos 24.11.2014 Tässä linkki lakiluonnoksen lausuntopyyntöön
Lastensuojelun tila ja tulevaisuus Suomessa
Lastensuojelu ja lasten huostaanotot ovat puhututtaneet paljon Suomessa. Keskustelu on käynyt kuumana varsinkin sen jälkeen, kun loppukeväästä 2012 paljastui pienen 8-vuotiaan lastensuojelun asiakkaana olleen Eerika-tytön raaka ja julma surma. Lisää vettä keskustelumyllyyn on ammentanut oululaisen isän kotona kuvaama video kaksospoikiensa huostaanottotilanteesta, joka on levinnyt eri medioiden välityksellä laajasti. Lastensuojelua haukutaan keskustelupalstoilla ja vastuu kaikista maassamme tapahtuvista lapsisurmista lankeaa ihmisten mielestä sosiaalityöntekijöiden päälle. Toisaalta sosiaalityöntekijät saavat kansan haukut niskaansa myös silloin, kun huostaanottoja tehdään, koska silloin ulkopuolisen näkökulmasta katsoen kärsii sekä lapsi että perhe. Tuntuu siltä, että toimivat lastensuojelun työntekijät miten vain, ovat he kansan mielestä tunteettomia petoja. Epäkohdat ja epäonnistuneet tarinat saavat ihmiset kiehumaan raivosta ja kantaa asioihin otetaan lehtijutun perusteella, sen enempää aiheeseen paneutumatta. Lastensuojelutyöntekijät olleet vaitonaisisempia Seurasin aiheesta pulppuavaa keskustelua internetin keskustelupalstojen lisäksi sosiaalialan ammatillisista lehdistä, joissa aihe on myös selvästi pinnalla. Hälyttävää asiassa kuitenkin on se, että lastensuojelun sosiaalityöntekijät ja sosiaaliohjaajat ovat itse tuoneet julkisuuteen työnsä kriisiytyneen tilanteen ja sama kriisitila käy ilmi Valviran julkaisemasta raportista. Sosiaalityöntekijät eivät pysty nykytilanteessa tekemään lainmukaista laadukasta lastensuojelutyötä, sillä asiakasmäärät ovat monikertaisia, jolloin lasten ja perheiden tapaamisille ei jää tarpeeksi aikaa. Työn hajanaisuuden ohella työntekijöiden jaksaminen sekä julkisuuden vihan mukanaan tuomat pelot vaikuttavat tietysti omalta myös osaltaan työn laatuun. (Jaakkola, 28-29). Onko lastensuojelussa kyse kuitenkaan ainoastaan sosiaalityöntekijöiden toiminnasta, yhden yksittäisen henkilön päätöksistä ja mielipiteistä? Ei, ei ole. Kuntien välillä on erilaisia toimintatapoja, mutta esimerkiksi pääkaupunkiseudulla sosiaalityöntekijä ei tee päätöksiä lapsen sijoituksesta, vaan sen tekee erillinen asiakasohjausryhmä tapaamatta lasta tai tämän perhettä. Silti sosiaalityöntekijä on se, joka kantaa vastuun päätöksestä ja on syntipukki, jos jotain tapahtuu. Lain mukaan kuntien vastuulla on järjestää jokaiselle lapselle ja perheelle asianmukaiset tukitoimet, mutta monessa ne kunnassa jäävät auttamatta toteutumatta. Yhdellä sosiaalityöntekijällä saattaa olla 40-60 asiakasta, jolloin asiakkaan asioiden hoitaminen asianmukaisesti on erittäin hankalaa. Lisäksi 2/3 sosiaalityöntekijöistä täyttää heille asetetut kelpoisuusehdot. (Jaakkola, 29). Kaikessa puhuu raha ja säästötoimia sekä kunnallisella että valtakunnallisella tasolla tehdään jatkuvasti. Kysymys kuuluukin, säästetäänkö oikeista asioista? Itse työskentelen lastensuojelun parissa, huostaan otetuille lapsille määräaikaista kuntouttavaa hoitoa tarjoavassa yksikössä. Huostaanottojen yleisimmät syyt taitavat olla vanhempien mielenterveys- ja päihdeongelmat, mutta usein myös se, etteivät vanhemmat pärjää moniongelmaisten lastensa kanssa kotona, edes tuetusti. Tässä kohdassa olisi kuitenkin hyvä muistaa, että huostaanotto on vasta lastensuojelun viimesijainen toimi lapsen hyvinvoinnin turvaamiseksi ja ennen tätä, perhettä on yritetty auttaa muilla keinoin, joitakin jopa liian pitkän aikaa. Osa huostaanotoista tehdään yhteistyössä vanhempien kanssa, mutta toki on huostaanottoja, joita vanhemmat eivät hyväksy tai vastustavat vahvasti. Usein lasten ja varsinkin lasten vanhempien näkemykset huostaanoton tarpeellisuudesta sekä syistä, poikkeavat lastensuojelulain asettamista määreistä, joita puolestaan lastensuojelun henkilökunnan on noudatettava. Huostaanotolle haetaan lisäksi aina hallinto-oikeuden päätöstä eli mistään mielivaltaisesta kiusanteosta ei suinkaan ole kysymys. Huostaanoton positiiviset vaikutukset Tarvitaanko lasten huostaanottoja kuitenkin vai ovatko ne täysin tarpeettomia, perheitä rikkovia ja traumatisoivia toimenpiteitä? Voisiko avohuollon tukitoimia kehittää niin vahvoiksi, että lapsen asuminen kotona olisi mahdollista tilanteessa kuin tilanteessa? 1950-luvulla Reino Salo on tutkinut asiaa huostaanoton hyödyllisyydestä lasten tulevaisuuden kannalta ja saanut tästä puoltavaa näyttöä. Hiljattain on tehty samankaltaisia tutkimuksia, jotka puhuvat aikaisempien tutkimusten tapaan huostaanottojen positiivisista vaikutuksista lasten elämässä. Yhdysvaltalaisen Joseph Doylen tutkimuksen (2007-2008) mukaan huostaanotto ei välttämättä ole oikea ratkaisu, varsinkaan epävarmoissa tapauksissa. Sosiaalityössä kaivataankin uusia vaihtoehtoja ja työkaluja epäselviin tilanteisiin. (Hiilamo, 63). Itselläni on paljon positiivisia kokemuksia huostaanottojen vaikutuksista lapsen ja perheen elämään. Usein lapset kuntoutuvat hoidon aikana jopa perheitään paremmin, jolloin kotiin palaaminen ei sen vuoksi välttämättä ole mahdollista. Usein myös törmää siihen, että vanhempien on kovin vaikea itse sitoutua hoitoon ja olla itse valmiita muuttamaan omia toimintatapojaan, vaan toivotaan, että hoidon jälkeen kotiin palautuu ”korjattu paketti”. Kriisiytyneeseen lastensuojeluun tarvitaan muutosta Jos kuitenkin palataan lastensuojelun tarpeellisuuden perusteluista sen nykytilanteeseen Suomessa, olisi varmaan syytä miettiä, mitä kriisiytyneelle tilanteelle voisi tulevaisuudessa tehdä? Oulun kaupungin perhehuollon palveluesimies Anne-Maria Takkula esittää erilaisia ratkaisuja, joilla sosiaalityöntekijöiden taakkaa voitaisiin helpottaa. Hänen konkreettisiin muutosehdotuksiinsa kuuluvat mm. tiedonkulun parantuminen sekä ennaltaehkäisevän työn resurssien lisääminen. Takkula myöskin ehdottaa, että lastensuojeluviranomaiset voisivat enemmän kertoa työstään julkisuudessa. (Skyttä, 38-39). Mielestäni tämä on erittäin kannatettava ajatus, sillä tietouden jakaminen sellaisten pariin, jotka eivät siitä tiedä, lisäisi varmasti ymmärrystä sekä vähentäisi tuomitsevuutta. Ja koska media on omalta osaltaan pahentanut luottamusta Suomen lastensuojeluun, voisi se myös ryhdistäytyä ja tuoda esiin lastensuojelun hyviä puolia. Omana ajatuksenani olisi lähteä tarkastelemaan muutoksen mahdollisuutta jo ihan koulutusjärjestelmästä asti. Koulutusjärjestelmä on joiltain osin hyvin vanha, eikä välttämättä sovellu sellaisenaan muutoksien maailmaamme. Esimerkiksi sosiaalityöntekijän ammattiin opiskelun kynnystä tulisi mielestäni laskea ja uskoisin, että myös ammattikorkeakoulut pystyisivät tarjoamaan tällaiseen työskentelyyn tarvittavan pätevyyden. Itse ainakin koen yliopisto-opiskelun rajoittaneen päätöstäni harkita sosiaalityöntekijän ammattia, sillä en koe luennoilla istumisen tai niillä istumattomuuden olevan oikeanlaista oppimista omalla kohdallani. Mikä yhteiskunnassa mättää? Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden taakkaa olisi ehdottomasti vähennettävä, mutta olen myös sitä mieltä, että vikaa on jossain muussakin, kuin pelkästään lastensuojelun kentässä. Hyvinvointiyhteiskuntamme asukkaat eivät selvästikään voi niin hyvin, koska lastensuojelulle on niin kovasti tarvetta. Eikö vanhemmilla kuitenkin ole ensisijainen vastuu omasta jälkikasvustaan? Mikä yhteiskunnassamme mättää niin, ettei vanhemmuutta enää osata tai se ei ole riittävää? Olisiko syytä aloittaa vankempi vanhemmuuteen tukeminen jo raskausaikana vai olisiko kenties peruskouluun sisällytettävä jo oppitunteja siitä, kuinka toimia tulevaisuudessa vanhempana? Tulisiko yhteiskunnan opettaa vahvemmin kaikille kansalaisille, mikä on oikein ja mikä on väärin lasta kohtaan? Pitäisikö vanhemmuuteen saada lupa? Yhteiskunnan jatkuvassa muutoksessa on vaikea pysyä mukana ja uusia toimintatapoja haasteellista jalkauttaa samaa tahtia, kun ympärillä olevat muutokset tapahtuvat. Suurena haasteena, niin lastensuojelun kuin muunkin toiminnan tasolla, on pystyä mukautumaan alati muuttuvaan maailmaan. Muutokseen ja kehittymiseen tarvitaan avointa mieltä ja oivallusta nähdä asioita eri perspektiivistä. Tarvitaan uskallusta ja luottoa omiin kykyihin. Tarvitaan niitä, jotka haluavat oppia, mutta ehdottomasti myös niitä, jotka haluavat jakaa tietojaan muille. Sosiaalialan työtä tehdään järjellä, mutta myös sydämellä. Moni sosiaalialalla työskentelevä varmasti tunnistaa itsestään sen, että haluaisi poistaa maailmasta kaiken pahan, jos sen vain voisi tehdä. Haluaisi pelastaa jokaisen kaltoin kohdellun lapsen ja säästää nämä kurjalta lapsuudelta. Harmillista, mutta välillä huomaa itsekin toteavansa, että kaikkia ei voi auttaa. Tottahan se on. Yksi ihminen ei voi poistaa kaikkia epäkohtia, joita ympärillämme vallitsee. Omalta osaltani kuitenkin toivon, että sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon avulla saisin eväitä, joiden avulla voisin omalta osaltani olla vaikuttamassa lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiin tulevaisuudessa. Toivoisin edellä mainittujen asioiden lisäksi muistavani sisällyttää toimintaani myös hippusen ”tervettä maalaisjärkeä”, sillä sillä pärjää jo yllättävän pitkälle. Henna Repo, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lisätietoa Hiilamo, Heikki (2014). Tarvitaanko huostaanottoja? Lapsen maailma 8/2014, 63. Jaakkola, Helena (2014). Lastensuojelun kriisiviestejä. TALENTIA 5.2014, 28-29. Skyttä, Jaana (2014). Lapsen ääni kuuluviin. Lapsen maailma 4/2014, 38-39.
Master-tutkinnot (ylempi AMK) mukana uudistamassa sote-alan toimintaa: seminaarin 2.12.2014 tallenteet katsottavissa
Voit katsoa tilaisuuden tallenteet tästä Uudistuva sosiaali- ja terveysala osa 1/2: linkki tässä Uudistuva sosiaali- ja terveysala osa 2/2: linkki tässä ------------------------- Sosiaali- ja terveysalalla ollaan tekemässä hyvin suurta rakennemuutosta sekä toiminnallista kehitystyötä palvelujen saatavuuden parantamiseksi. Metropolian ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opiskelijat ovat master-töissään mukana uudistamassa alan toimintakäytäntöjä ja asiakastyön johtamista työelämän kehitystarpeiden ja ratkaisua vaativien ongelmien pohjalta. Metropolian sote-alan ylempi AMK -tutkinnot ovat valmistelleet kehitystyön tuloksia tarkastelevan seminaarin. Tiistaina 2.12.2014 klo 9-12.30 olevan tilaisuuden aluksi paneelissa keskustellaan nykytilanteesta ja tulevaisuuden haasteita: mukana keskustelussa ovat neuvotteleva virkamies Liisa Heinämäki, Sosiaali- ja terveysministeriöstä, kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Raija Vahasalo, erityisasiantuntija Ulla Saastamoinen Soste ry:stä, perheneuvolatoiminnan päällikkö Mirja Varis Vantaalta sekä sote-lautakunnan puheenjohtaja Maija Anttila, Helsingistä. Opiskelijat ovat käsikirjoittaneet paneelin ja toimivat sen vetäjinä. Ylempi AMK-alumnit, työelämäkumppanit ja opettajat esittelevät master-töiden tuloksia: Omainen ikäihmisen kuntoutuksen voimavarana: Heidi Perukangas, fysioterapeutti (ylempi AMK), Varhaiskasvatuksen johtamiskoulutuksen vaikuttavuus: Eerika Lehtolammi, sosionomi (ylempi AMK) sekä Iästä voimaa työhön, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin työkaarimallin laatimisen prosessi: Saija Jokinen (sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtamisen ylempi AMK) Sote-alan muutosta johtamisen ja johtajan näkökulmasta tarkastelevat parikeskustelussa tutkija Minna Joensuu, Itä-Suomen yliopisto, sosiaali- ja terveysjohtamisen Kuopion kampukselta ja yliopettaja Sirkka Rousu, Metropolian kulttuurin ja hyvinvoinnin yksiköstä. Seminaarin päätöksenä Metropolian johtajat Elina Eriksson ja Johanna Holvikivi luotsaavat Tulevaisuuden osaamiseen ja tulevaisuuspajoihin, jotka opiskelijat ovat valmistelleet osallistujien yhteiskeskustelun areenaksi. Seminaarin avaa Metropolia Master´s tutkintojen johtaja Antti Piironen ja tilaisuuden puheenjohtajana toimii osaamisaluepäällikkö Katri Luukka. Tilaisuutta voi myös seurata suorana nettilinkin välityksellä, ja myöhemmin tallenteena. Linkki lähetykseen päivittyy seminaarin nettisivuille. Symposium: Seminaarin jälkeen iltapäivällä sote-alan ylemmän AMK-tutkinnon opiskelijat kokoontuvat vielä yhteiseen symposiumiin esittelemään valmistuneita master-töitä. Lisätietoja Metropolia Master´s -maisteritason tutkinto ammattilaisen urakehitykseen nettisivuilta Lisätietoa tilaisuudesta Antti Niemi, terveydenhuolto, puh. 040 676 4866 antti.niemi@metropolia.fi Sirkka Rousu, sosiaaliala, puh. 040 714 5157, sirkka.rousu@metropolia.fi
Hyvä, paha lastensuojelu?
Ei liene epäselvää, että lastensuojelun tila on yksi kuumimpia alan puheenaiheita. Erilaisista medioista pursuaa tietoa ja uutisia milloin mistäkin epäkohdasta lastensuojelussa. Hätkähdyttävät uutiset lasten kaltoinkohtelusta lisäävät entisestään huolta lasten ja nuorten sekä perheiden hyvinvoinnista. Vihdoin myös lastensuojelun ammattilaiset ovat rohkaistu-neet kertomaan vaikeasta tilanteestaan. Lastensuojelun työntekijät usealta paikkakunnalta viestivät, etteivät pysty tekemään laadukasta ja lainmukaista työtä nykyresursseilla. Asiakasmäärät ovat suosituksiin ja työaikaan nähden ylimitoitettuja. Työntekijät väsyvät ja työ kärsii. Liiallinen työn prosessointikin heikentää työn laatua. Valvira on tullut selvityksissään samoihin tuloksiin. Sekä asiakkaiden että työntekijöiden oikeusturva vaarantuu. (Jaakkola 2014, 29.) Noin puolet Suomen kunnista tekee lastensuojelutyötä vajaalla miehityksellä. Kolmannes lastensuojelutyötä teke-vistä on epäpäteviä. Nyt asiaan on herätty ja Valvira on aluehallintovirastojen kanssa ryhtymässä kehittämis-toimiin. (Esa 2014.) Herää kysymys, miksi ongelmaan ei ole aikaisemmin havahduttu ja miten tilanne on päässyt näin pitkälle. Tilanteen korjaaminen vaatii aikaa ja ponnistuksia. Toivottavaa olisi, etteivät kehittämistavoitteet jää puheeksi, ja ettei juututa kehittämään hallintorakenteita, vaan löydetään nopeita ratkaisuja asiakastyön pikaiseksi parantamiseksi. Kärsijänä on kuitenkin viime kädessä lapsi. Lapsen kuuluu olla lastensuojelussa keskiössä! Sosiaali- ja terveysministeriö on yhdessä Suomen Kuntaliiton kanssa antanut lastensuojelun laatusuositukset. Laatusuositusten ensimmäisenä sisältöalueena on osallisuus lastensuojeluasiassa ja kokemusasiantuntijuuden hyödyntäminen palveluita kehitettäessä. (STM 2014.) Kokemusasiantuntijuus on tunnustettu ja sitä hyö-dynnetty jo monissa aikuisten erityispalveluissa. Kuullaanko lapsia ja nuoria riittävästi? Kerrotaanko lapsille ja nuorille riittävästi heihin kohdistetuista palveluista ja tukitoimista sekä niiden mahdollisuuksista? Aikuisten ja viranomaisten kielellä esitetty asia ei tavoita lapsen tai nuoren käsitemaailmaa. Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila pitää lasten kuulemista erityisen tärkeänä. Hän arvostelee kovin sanoin lastensuojelua, sen johtamista ja viranomaisyhteistyötä. Hänen mukaansa lastensuojelusta puuttuu osaamista, aikaa ja ammattitaitoa. Jos lasta ei ehditä kuulla, ei voida tietää, minkälaisessa todellisuudessa tämä elää. (Kurttila 2014.) Lapsen kaltoinkohtelu voi olla pitkäkestoista ja systemaattista. Oman kokemuksensa tästä jakaa näyttelijä Eero Enqvist. Hän ihmettelee vielä aikuisena, miksei hänen kohteluunsa kasvatusperheessä puututtu, vaikka raportit tarkastuskäynneiltä kertoivat huolestuttavia uutisia. Lapset joutuvat keksimään eri-laisia selviämiskeinoja eläessään huonoissa oloissa. Onneksi näitä voi joskus kääntää vahvuuksiksi. Kaikille ei kuitenkaan näin onnekkaasti käy. Huono-osaisuudesta johtuva häpeän ja huonommuuden tunne voi olla elin-ikäinen. Moniammatillinen auttamistyö ei toteudu, jos jokainen palvelujärjestelmän osa hoitaa vain omaa osaansa kuulematta ja konsultoimatta toisia. Tärkeää olisi myös varata aikaa kunnon selvitystyölle huostaanotoissa – se ei aina ole paras ratkaisu. Uusien vaihtoehtojen ja menetelmien löytäminen olisi toivottavaa. (Tuomaala 2014; Pitkänen 2014; Hiilamo 2014.) Lapsuuden turvattomuudella ja kaltoinkohtelulla on pitkät jäljet Jos koko lapsuutta varjostavat turvattomuus, vanhempien päihdeongelma, taloudelliset huolet tai hyväksikäyttö, ei lapsen terveelle kasvulle ole ti-laa. Lapsi saattaa syyllistää itsensä ja oireilla erikoisilla tavoilla, jotka saattava jatkua aikuisuuteen asti. Toipuminen vaatii monen vuoden prosessia ja oikeanlaista terapiaa. (Leppä 2014.) Siksi lapsen hyvinvointiin on kiinnitettävä huomiota varhaisessa vaiheessa ja jatkuvasti. Herännyt huoli on otettava puheeksi ja pyrittävä auttamaan lasta ja nuorta kohtaamalla tämä arvostavasti ja hienotunteisesti. Luottamuksen rakentaminen alkaa aidosta läsnäolosta, kuuntelusta ja lapsen mielipiteen arvostamisesta. Näillä linjoilla on myös Päivi Nurmi, joka on kirjoittanut kirjan lapsen ja nuoren vihasta. Hän arvelee, että aikuiset liian herkästi tarttuvat vain lapsen ja nuoren pahaan oloon eivätkä osaa rohkaista näitä puhumaan vaikeuksistaan. Kohtaaminen vaatii aikaa ja hitaasti etenemistä lapsen ja nuoren ehdoilla. (Arvonen 2014.) Tämä ei ole uusi uutinen. Vastuu on ensisijaisesti lasten ja nuorten vanhemmilla, mutta perheiden problematiikkakin on murroksessa. Vanhempien päihde- ja mielenterveysongelmien lisäksi lapsia ja nuoria rasittavaa nykyisin vanhempien työ- ja urahakuisuus. Fyysisesti läsnä olevat vanhemmat eivät ole aina henkisesti läsnä. Työpäivä jatkuu kotona tärkeiden paperien tai läppärin seurassa. Tärkeisiin viesteihin ja puheluihin on vastattava. On valmistauduttava tärkeään kokoukseen. Mutta unohtuu se kaikkein tärkein eli lapsi! On joskus huolestuttavaa nähdä lapsiperheitä liikkeellä – lapsi istuu hiljaa rattaissa, kun äiti ja isä selailevat erilaisia saitteja älypuhelimistaan. Muinainen kännyköiden mainosslogan ”jotta suomalaiset voisivat puhua enemmän” ei enää toteudu. Vanhempien vastuusta ja tukea heidän hyvinvoinnilleen Lastensuojelun arvostelun lisäksi pitäisikin kiinnittää huomiota myös vanhempien vastuuseen ja hyvinvointiin. Pitäisi pohtia, mistä lasten suojelun tarve johtuu. Miksi ja miltä lasta on tarpeen suojella? Mitä voisimme tehdä niille asioille, joilta lasta pitää suojella? Seurausten lisäksi on panostettava syiden hoitamiseen. Perheen tuki voi olla suku tai muu yhteisö. Löytyisikö yhteisöstä resursseja lapsen tai nuoren auttamiseksi? Erilaisten yhteisöjen merkitystä korostetaan jatkuvasti, ja yhteisöllisyydestä hyötyvät kaikki. Yhteisöt luovat turvaa ja niiden toivotaan ottavan vastuuta jäsenistään. Perheen ja suvun lisäksi tärkeitä yhteisöjä ovat mm. naapurusto, järjestöt, seurakunta ja muut alueelliset toimijat. (Seppänen 2014.) Tarve kiinnittyä johonkin yhteisöön on ihmiselle tärkeä. Lapselle ja nuorelle on tarjottava luonnollisia ja turvallisia yhteisöjä, jotta nämä eivät jää vaille sosiaalisia siteitä. Vähenisikö silloin myös suojelun tarve? Hyviä uutisiakin Onneksi lastensuojelusta kuuluu hyviäkin uutisia. Työn näkyväksi tekeminen on yksi niistä. Hyvä työ ei riitä, jos ei siitä kukaan tiedä. Lastensuojelun huonot uutiset muokkaavat yleistä käsitystä huonosta ja toimimattomasta palvelukulttuurista. Myös hyvää on tuotava esiin. Markkinataloudesta tuttu tuotteiden brändäys voisi antaa vinkkejä myös sosiaalialalle. Markkinatalouden malleja voisi muutenkin hyödyntää hyvinvointivaltion palvelujen suunnittelussa ja rahoittamisessa. Suomessa tässä on vielä paljon opeteltavaa, mutta myös paljon mahdollisuuksia. (Luoto 2014; Vartiainen 2014.) Lastensuojelun työntekijät tekevät niukoilla resursseilla parhaansa. Nostamalla lastensuojelun onnistumisia, haasteita ja toiveita yleiseen keskusteluun voidaan vaikut-taa positiivisesti yleiseen mielikuvaan lastensuojelusta. Tarvitaan avointa ja rakentavaa keskustelua siitä, mitkä oikeasti ovat lastensuojelun suurimmat ongelmat, miten resurssit olisi syytä jakaa ja erityisesti, miten lasten ja nuorten ääni saadaan kuuluviin. Tiina Snellman, sosionomi ylempi AMK-tutkinnon opiskelija Lisätietoa Arvonen, Päivi 2014. Lapsen ja nuoren viha on iso haaste aikuiselle. Käsi kädessä 3/2014, 24 – 25. Esa, Miia 2014. Uutisia Valviran selvityksestä. Yle, kotimaa 12.5.2014. Hiilamo, Heikki 2014. Lapsen maailma 2014, 63. Jaakkola, Helena 2014. Lastensuojelun kriisiviestejä. Talentia 5/2014, 28 – 29. Kurttila, Tuomas 2014. Haastattelu Ylen tv-uutisissa 4.7.2014 Leppä, Heli 2014. Lapsuuden hyväksikäytöllä on pitkät jäljet. Käsi kädessä 1/2014, 35 – 36. Luoto, Taina 2014. Hyvästäkin työstä pitää kertoa. Enska 2/2014, 14 – 16. Pitkänen, Kati 2014. Mitä köyhyydelle voi? Noste 2/2014, 22-27. Seppänen, Marjaana 2014. Hyvä paha yhteisöllisyys. Diakonian tutkimus 1/2014, 3 – 6. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2014:4. Lastensuojelun laatusuositus. Tuomaala, Ellen 2014. Itsensä kanssa ihminen on paljaimmillaan. Mielenterveys 1/2014, 4 – 7. Vartiainen, Juhana 2014. Hyvinvointivaltio ja markkinatalous. Yhteiskuntapolitiikka 3/2014, 328 – 336.
Uudistuva sosiaali- ja terveysala -seminaari 2.12.2014 klo 9-12.30 Metropolia Masters-verkosto
Metropolia on mukana uudistamassa sosiaali- ja terveydenhuollon toimintakäytäntöjä ja asiakastyön johtamista. Vuosittain ylemmän korkeakoulututkinnon opiskelijoiden opinnäytetöitä valmistuu yhteistyössä reilun sadan työpaikan ja muiden kumppaneiden kanssa. Nämä master-työt perustuvat työelämän kehitystarpeisiin ja ratkaisua vaativiin ongelmiin. Ylemmän korkeakoulututkinnon opiskelijoillamme on useiden vuosien työkokemus alalta sekä aiemmin suoritettu alempi korkeakoulututkinto. Opiskelu toteutuu työssäkäynnin ohella. Nyt sinulla on tilaisuus saada tietoa kehitystöiden tuloksista ja samalla esittää uusia kehitystarpeita sekä osallistua keskusteluun alan uudistumisesta. Seminaarin ajankohta tiistai 2.12.2014, klo 9 - 12.30. Paikkana on Metropolian terveydenhuollon koulutusyksikön auditoriot, Tukholmankatu 10. Tilaisuuteen on kutsuttu myös master-töiden sosiaali- ja terveysalan työelämäkumppanit metropolialueen kunnista ja kuntayhtymistä, järjestöistä ja sote-alan yrityksistä, sote-osaamiskeskuksista ja muista kehittämisyhteisöistä sekä ministeriöistä. Paikalla on Metropolian sosiaali- ja terveysalan alan opettajat ja ylemmän korkeakoulututkinnon opiskelijat sekä master-työn tekijät. Tervetuloa osallistumaan! - tilaisuus on maksuton. Ilmoittaudu viimeistään maanantaina 24.11.2014 mennessä: Ohjelma ja ilmoittutuminen tästä linkistä. Lisätietoa ohjelmasta: Antti Niemi, terveydenhuolto, puh. 040 676 4866 antti.niemi@metropolia.fi ja Sirkka Rousu, sosiaaliala, puh. 040 714 5157, sirkka.rousu@metropolia.fi Lisätietoa Metropolia Masters-tutkinnoista tästä linkistä Lämpimästi tervetuloa seminaariin! Elina Eriksson, johtaja, Terveys ja hoitaminen Johanna Holvikivi, johtaja, Kulttuuri ja hyvinvointi Metropolia Ammattikorkeakoulu
Voiko sote-alan työtä tehdä aina vaan laadukkaammin, tehokkaammin ja paremmin?
Olen pohtinut mistä me sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset voisimme ottaa oppia työmme kehittämiseksi. Olen seurannut erilaisia keskusteluja, lukenut blogeja ja selaillut kirjoja. Miten tekisimme työmme laadukkaammin, tehokkaammin ja paremmin? Onko se edes mahdollista? Onko mahdollista tehdä työ hyvin, vaikka leikataan ja kiristetään? Kuulen eri yhteyksissä puheita paljon siitä, miten se hankaloittaa työntekoa ja laatu heikkenee. Heikkeneekö työn laatu, vai uskonko vain, että se heikkenee? Onko laatu minusta kiinni, miten työni teen? Peruspalveluministeri Susanna Huovisen ajatuksilla on mukava aloittaa. ”pitäisi kuitenkin keskustella siitä, miten nykyisiäkin voimavaroja voitaisiin käyttää järkevämmin ihmisten parhaaksi.” Näen samoin meidän työmme. Omassa työssämme, emme aina jaksa pohtia sitä miten työstä saisi järkevää. Kuinka asiakas saa laadukkaimman, parhaimman ja henkilökohtaisen avun. Helposti tulee ajatus, että ”tehdään vaan näin”. Mielestäni lastensuojelussa teemme monesti päällekkäistä toiminta (sosiaalityöntekijä keskustelee, sosiaaliohjaaja keskustelee, opettaja keskustelee, kuraattori keskustelee, osaston työntekijä keskustelee, laitoksen terapeutti keskustelee) asiakkaiden kanssa ja ajattelen, että laatu kärsii ja työmme ei ole useinkaan tehokasta. Usein käydään eri toimijoiden kanssa samoja asioita läpi ja päätöksen teko saattaa venyä tai emme saa tehtyä päätöksiä nopeasti. Sekä työntekijät, että asiakkaat väsyvät ja turhautuvat ja toivottua tukea ei saada järjestettyä. Olen miettinyt, että ei auta valittaa ja ei auta, että puhisen työkaverille tai esimiehelle. Työ pitää tehdä joka tapauksessa ja asiakkaalle tarjottava paras mahdollinen tuki. Lastensuojelussa kiristetään. Mitä sitten? Työni minä teen kuitenkin. Kuinka työntekijä reagoi kun turhautuminen iskee ja tempo kiihtyy? Mitä se käytännössä tarkoittaa? Se tarkoittaa, että asiakas joka on laitoksessa, on hoidettava. Asiakas, jonka kanssa on sovittu neuvottelu, on pidettävä. Se ei tarkoita käytännössä muuta. Jos teen työni hyvin, kohtaan asiakkaan ammattitaidolla, niin varmasti pärjäämme. Amazonin toimitusjohtaja Jeff Bezosin sanoin: ”Jos voimme järjestää asiamme niin, että meidän etumme on asiakkaan etu, pärjäämme molemmat hyvin”. Ajattelen, että jos arjessa, hetkessä, kohtaamisessa olen läsnä, toteutuu asiakkaan etu. Jos työ suunnitellaan hyvin, niin toteutuu asiakkaan etu. Valviran (2014, 23) selvitys tukee mielestäni sitä tarvetta työskentelyn kehittämiselle ja keskustelulle. Valvira selvityksessä tulee ilmi se kykenevätkö kunnat tarjoamaan asianmukaisen ja lainmukaisen palvelun. Mielestäni meidän tarvitsee todella pohtia miten työmme teemme? Selvitys vahvistaa, että ei ole tarpeeksi työntekijöitä, enkä usko, että niitä lisääntyy huomattavia määriä, niin voimmeko työtä järkeistämällä saada hyvän tuloksen aikaan? Voimmeko turvata asiakkaan palvelun, vaikka henkilöstömitoitukset eivät ole lastensuojelulain (11§) edellyttämässä tasolla. Mielestäni on turhaa kapinoida taloutta tai työntekijä vajetta vastaan. Vastuu on minulla, tässä hetkessä ja tämän asiakkaan kanssa. Hänellä on oikeus hyvään palveluun, kuitenkin. Tarvitaan rohkeaa ja kriittistä keskustelua Olen Hanna Heinosen kanssa samaa mieltä, että kriittistä keskustelua tarvitaan kun muutosta tehdään. Muutoksia tulee, vaikka en työntekijä sitä haluaisi. Joudumme haasteellisessa taloustilanteessa niitä tekemään ja joudumme pohtimaan työtämme. ”Uskon vahvasti, että kriittistä vuoropuhelua käymällä saavutamme parhaan mahdollisen lopputuloksen, johon kaikkien toimijoiden on helpompi sitoutua”. Olemmeko me ammattilaiset valmiita tähän keskusteluun? Olemmeko rohkeita pohtimaan ihan uusia ajatuksia? Kun Pia Sutinen valittiin perhe- ja sosiaalipalvelujen osastopäälliköksi, niin kentän keskustelu aiheesta oli kiivasta. ”Mitä se tietää alasta? Eihän se ole ollut koskaan töissä täällä? jne.” Olen miettinyt itsekseni, että hienoa ja rohkeaa. Ehkä joku joka ei ole vuosia tehnyt perustyötä ja jonka ajattelu on sosiaalialan ajattelua ja näkökulmaa, voi nähdä asiat toisin. Me helposti teemme niin kuin on aina tehty, koska osaamme työmme. Peltola (2011,116) pohtii kirjassaan vastuuta ja valtaa. Näen samoin kuin Peltola, että me työntekijät joskus alistumme olemaan ja pysähdymme. Näen, että kunnan työntekijänä helposti passivoidumme, koska nykyinen järjestelmä ei mahdollista rohkeaan muutokseen. Työntekijöiden turhautuminen näkyy arjessa välinpitämättömyytenä ja parasta mahdollista tulosta ei saada aikaan. Myös Petri Virtanen pohtii muutosta ja muutosjohtamista, ”Kuntasektorilla on taipumus liialliseen ”kyllä me tämän itse osaamme” ajatteluun” (2013, 28). Lisäksi pohdintaa kannattaa käydä asiakkaan näkökulmasta kun kehitämme jotakin. Virtanen jatkaa, ”meidän on siirryttävä pois maailmasta, jossa me aina tiedämme, mikä on asiakkaalle parasta. On tärkeää selvittää myös käyttäjiltä itseltään…” (2013, 28). Kari Iloranta pohtii blogissaan ulkoistamista ja sosiaali- ja terveysalalla. On mukava lukea niiden henkilöiden kirjoituksia, jotka katsovat toimintaamme hiukan etäämmältä. Nämäkin ajatukset helposti saavat reaktion aikaan. ”Kyllä palvelut pitää olla julkisia” Olen samaa mieltä, julkisella palvelulla on oma paikkansa, mutta toiminnan järkeistäminen on pakollista. Ajattelen, että toiminta lähtee myös meidän työntekijöiden tekemisestä. Meidän on aika pohtia kriittisesti miten työtämme teemme? Vaikka Päivi Vuorimaa puhuu blogissa palvelubisneksestä, niin mielestäni tämä malli sopii myös kunnan työntekijälle. Mielestäni liiketoiminnasta olisi hyvä ottaa mallia, jolloin joutuisimme hiukan miettimään laajemmin omaa toimintaamme. Näin työntekijän vastuu omasta työstään kasvaa. Joskus jopa ajattelen, että kunpa kaikkia työntekijät olisivat yrittäjiä, niin luultavasti työmme olisi järkevämpää ja tehokkuus lisääntyisi. Voiko sosiaali - ja terveysviraston esimiehet olla mahdollistajia laadukkaalle, tehokkaammalle ja paremmalle työlle? Päivi Sippala (2013, 104) Pro gradu työssään on tutkinut lähiesimiehen roolia. Mielestäni tässä vastaamme siihen aiheeseen, jota pohdin aluksi. Meillä työntekijöillä tulee turhautumista ja epätoivoa. Halumme tarjota hyvää palvelua asiakkaalle ja toimia niin, että asiakkaan ei tarvitse odottaa ja turhautua. Esimiehen rooli on tässä tärkeä. Hän huolehtii työryhmän toimintaedellytyksistä, toimintakyvystä sekä huolehtii osaston toiminnan kehittämisestä ja vaativan asiakastyön menetelmien kehittämisestä. Esimies huolehtii ennen kaikkea laadukkaasta asiakastyöstä. Toivottavasti sosiaali- ja terveysalalla panostetaan esimiesten kouluttamiseen nyt ja tulevaisuudessa. Johtaminen on sosiaalialalla haastavaa nykyisten paineiden alla. Sippalan ajatus on, että johtamiskoulutuksessa panostetaan henkilöstöjohtamiseen strategisen johtamisen ohella, joka mielestäni on hyvin tärkeää työn vaativuuden vuoksi. Toivottavasti me avoimina itseämme pitävät alan ammattilaiset olemme rohkeita keskustelemaan myös kriittisesti. Ei tehdä vastakkainasettelua, vaan ollaan dialogisia. Antti Kärki, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lisätietoa Flykt, Johan. Asiakkaan ehdoilla? 6.8.2014. Heinonen, Hanna. Sosiaalihuollon palvelutarpeen arviointi mietityttää. 15.8.2014. Iloranta, Kari. Sote Koneen jalanjäljillä – toisiko ulkoistaminen tehoa? 12.2.2014. Nykopp, Johanna. Huovinen: Sote-uudistus tuo palvelut keskiöön. 23.4.2014. Peltola.H. Yhtenä. Kun minästä kasvaa me. 1.painos. 2011. WSOYpro Oy. Sippala, Päivi. Pro gradu –tutkielma. Sosiaalityön lähijohtaminen kunnan sosiaalitoimistossa sosiaalisen tuen näkökulmasta. Sosiaalityö Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos. Jyväskylän yliopisto. Helmikuu 2014. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto. Valtakunnallinen lastensuojelun henkilöstöselvitys. 2014. Helsinki. Virtanen, Petri. Tesso. 8/2013. Muutosjohtaja lyhytsyöttöpelissä Vuorimaa, Päivi. Palvelubisnes on joukkuepeliä. 13.8.2014.
Katriina Rantala-Nenonen
päätoimittaja
Lehtori, YTM
katriina.rantala-nenonen@metropolia.fi
p. 040 641 8303
Hilla Niemi
koulutussuunnittelija
hilla.niemi@metropolia.fi
p. 050 567 8049
Eveliina Korpela
Lehtori:suomen kieli ja viestintä, FT
eveliina.korpela@metropolia.fi
p. 040 641 8336
Toimituskunta toimittaa blogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Uudistuva sosiaalialan osaaminen –blogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.6.2018.
Ammatillinen koulutus asiakaslähtöisyys Asiakkaan oikeudet Ehkäisevä lastensuojelu Eija Raatikainen empatia Etiikka Henkilökohtainen budjetointi hyvinvointi Hyvinvointipolitiikka ikäihmiset Kasvatus Kehitysvammaisten palvelut Kelpoisuusehdot Kotihoito Koulu Lapsiperheiden palvelut Lastensuojelu Maahanmuuttaja Metropolia ammattikorkeakoulu Moniammatillinen yhteistyö nuoret Nuorten hyvinvointi Opinnäytetyöt Osaaminen Osallisuus Perhepolitiikka Päivähoito Sirkka Rousu Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaaliala sosionomi Sosionomi ylempi AMk-tutkinto Sote-uudistus Syrjäytyminen Työhyvinvointi Työllisyys Työttömyys Vaikuttavuus valinnanvapaus Vanhemmuus Varhaiskasvatus vuorovaikutus Yhdenvertaisuus Ylempi amk-tutkinto