opinnäytetyö arkistot - Uudistuva sosiaalialan osaaminen

Avainsana: opinnäytetyö

Varhaiskasvatuksen erityisopettajan läsnäolo tukee lapsen osallisuutta

4.3.2024

Tara Pihlajaniemi

Varhaiskasvatuslakia (540/2018) on muutettu lapsen tuen osalta elokuussa 2022. Muutoksessa korostetaan varhaiskasvatuksen inklusiivisuuden tärkeyttä. Uuden lain myötä myös Helsingin varhaiskasvatuksessa aloitettiin yksikön VEO -toimintamalli. Malli tarkoittaa sitä, että erityisopettaja on tiiviisti mukana varhaiskasvatusyksikössä. Tässä blogitekstissä esittelen sitä, miten yksikön VEO -malli on lähtenyt käyntiin Itä-Helsingin varhaiskasvatuksessa. Teksti pohjautuu opinnäytetyöhön. Yksikön VEO (varhaiskasvatuksen erityisopettaja) -mallin tavoitteena on vahvistaa inklusiivista varhaiskasvatusta. Käsitteet inklusiivisuus ja inklusiivinen varhaiskasvatus ovat ammatillisessa keskustelussa jatkuvasti pinnalla ja usein herää kysymys, miten inklusiivista varhaiskasvatusta voidaan toteuttaa käytännössä? Varhaiskasvatuslaissa todetaan (540/2018 § 3), että varhaiskasvatuksen tavoitteena on tukea lapsen oppimisen edellytyksiä ja edistää elinikäistä oppimista ja koulutuksellisen tasa-arvon toteuttamista inklusiivisten periaatteiden mukaisesti. Inklusiivisuuteen liittyvissä julkisessa keskustelussa inkluusion arvoperustan ja pedagogisten periaatteiden lisäksi keskitytään usein opetuksen ja kasvatuksen toteutumispaikkaan ja opetushenkilöstöön (1, s. 87). Onkin siis tärkeä ymmärtää, mitä inklusiivisuudella ylipäätään tarkoitetaan. Inklusiivinen varhaiskasvatus ja yksikön VEO Inklusiivinen kasvatus pohjautuu ajatukselle, että kaikilla lapsilla on oikeus osallistua ja kuulua lähiyhteisöönsä. Lapsen tuen tarpeisiin tulisi vastata lapsen oman varhaiskasvatuksen toimintaympäristössä ja omassa lapsiryhmässä. Inklusiivinen varhaiskasvatus tukee lapsen osallisuutta ja aktiivista yhdessä toimimista. (1, s. 69.) Inkluusion mielekkyyttä on hankala ymmärtää, jos inkluusio ymmärretään suppeasti vain toimenpiteenä, jossa ennen erityisryhmissä olleet lapset sijoitetaan muiden lasten kanssa isompiin ryhmiin (3, s. 16). Inkluusio on prosessi, jossa ihmisten kuuluvuuden tunnetta, kunnioitusta ja monimuotoisuutta arvostetaan (6, s. 11). Inklusiivisessa varhaiskasvatuksessa tulisi siis arvostaa moninaisuutta ja ymmärtää, että lapsi saa olla oma itsensä ja oppimisympäristö tulisi muuttaa lapsen tarpeita vastaavaksi. Opinnäytetyössäni haastattelin yksikön VEO:na työskenteleviä sekä heidän esihenkilöitään, jotka toimivat varhaiskasvatusyksikön johtajina. Haastatteluihin osallistuneissa varhaiskasvatusyksiköissä yksikön VEO -malli on koettu vahvasti positiivisena ja sen on koettu edistävän inklusiivista varhaiskasvatusta. Vastaajat kokivat, että erityisopettajan työyhteisölle antama tuki vahvisti kaikkien työntekijöiden osaamista. Etenkin sijaisuuksia tekevät epäpätevät varhaiskasvatuksen opettajat kokivat saavansa VEO:lta hyötyä erityisesti lasten tukeen liittyvissä asioissa. VEO:n konsultatiivisen tuen ansiosta henkilöstöllä on paremmat valmiudet tukea lasta hänen omassa ryhmässään. Haastatteluihin osallistuneet kokivat, että yksikön VEO -malli edistää lapsen osallisuutta, sekä mahdollistaa lapsen onnistumisia ryhmässä. Lapsen osallisuus on olennainen osa inklusiivista varhaiskasvatusta. Henkilöstön tulee huolehtia, että jokaisella lapsella on mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa (4, s. 29). Tulokset osoittivat, että henkilökunnan kokemuksen mukaan yksikön VEO -malli vahvistaa inklusiivisen varhaiskasvatuksen seuraavia osa-alueita: lapsen yksilölliset tarpeet ja vahvuudet huomioidaan tuki tulee lapsen luokse lapsen osallisuuden vahvistaminen toteutuu lapsen yksilöllistä kehitystä, oppimista ja hyvinvointia edistetään inklusiivista toimintakulttuuria kehitetään koko yksikössä oppimisympäristöjä muokataan pedagogisesti Yksikön VEO -mallin haasteita Yksi koettu haaste yksikön VEO -mallissa oli työn rajaaminen, sillä tuen tarpeisia lapsia on runsaasti ja monissa eri ryhmissä. Lisäksi Itä-Helsinki on yksi sosiaalisen ja alueellisen eriytymisen riskialue, jossa varhaiskasvatuksen yhtenä uhkana on henkilökunnan rekrytointi- ja vaihtuvuushaasteet (7, s. 51, 150). Myös haastatteluissa nousi esille ei-kelpoisen henkilökunnan määrä. Epäpätevän henkilökunnan tukeminen laadukkaan peruspedagogiikan toteuttamisessa on vienyt osan yksikön VEO:n työajasta. VEO:n antama konsultatiivinen tuki on kuitenkin koettu positiivisena resurssina epäpätevän henkilöstön tukemisessa. Osassa haastatteluihin osallistuneissa yksiköissä yksikön VEO:n työaika oli rajattu erityisopettajan osa-aikaista tukea saaviin lapsiin. Toisissa yksiköissä taas pyrittiin olemaan rajaamatta tukea tietyille lapsille, jotta yksikön VEO voisi olla aina siellä, missä tarve olisi sillä hetkellä suurin. Jokaisessa yksikössä on paljon tukea tarvitsevia lapsia, minkä koettiin vaikeuttaneen työnkuvan rakentumista sekä työn rajaamista. Yksikön VEO -mallin haasteiksi koettiin mm.: tukea tarvitsevien lasten suuri määrä suomi toisena kielenä -lasten suuri määrä epäselvä työnkuva työn rajaaminen Lisäksi esiin nousi pohdintaa siitä, miksi jokaisessa Helsingin varhaiskasvatusyksikössä ei ole yksikön erityisopettajaa. Eräässä haastattelussa todettiinkin, että joka ikiseen Helsingin kaupungin varhaiskasvatusyksikköön tarvittaisiin yksikön VEO. Toimintamalli vahvistaa inklusiivista toimintakulttuuria Alueellisista haasteista huolimatta yksikön VEO -toimintamalli on koettu toimivaksi malliksi inklusiivisen varhaiskasvatuksen edistämiselle opinnäytetyöhön osallistuneissa varhaiskasvatusyksiköissä. Yksikön VEO:t ovat pystyneet jo ensimmäisen toimikautensa aikana tukemaan henkilöstöä, vahvistamaan lasten tukea ja osallisuutta, sekä edistämään yksikön inklusiivista toimintakulttuuria. Erityisopettajan saatavuus lapsen oppimisympäristössä tukee inklusiivista periaatetta, jossa tuki tulee lapsen luokse. Lisäksi varhaiskasvatuksen erityisopettajan konsultatiivinen tuki henkilöstölle on mahdollistanut osaamisen jakamista, konkreettisten neuvojen saamista sekä tuen prosessien sujuvoittamista. Kuten Alijoki & Pihlaja (2) toteavat, korkeatasoinen ja laadukas pedagogiikka luovat pohjan kaikkien lasten kasvulle, oppimiselle ja kehitykselle. Opinnäytetyön tulosten mukaan yksikön VEO -malli on vahvistanut koko varhaiskasvatusyksikön toimintakulttuuria inkluusion periaatteiden mukaisesti, ylläpitänyt keskustelua inkluusion periaatteista koko yksikön tasolla, sekä vahvistanut laadukkaan pedagogiikan toteutumista lapsiryhmissä. Viitanen ym. (1, s. 16) toteavat, että inkluusion ihannetilaan pyritään, mutta sitä ei välttämättä tulla koskaan täysin saavuttamaan. Kuitenkin vaikuttaisi siltä, että yksikön VEO -mallin myötä olemme jo askeleen lähempänä ihanteellista inkluusiota. Kirjoittaja: Tara Pihlajaniemi, sosionomi (ylempi AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu, varhaiskasvatuksen opettaja. Kirjoitus perustuu Metropolian sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön: Tara Pihlajaniemi 2023. Yksikön VEO -toimintamallin käyttöönotto Itä-Helsingin varhaiskasvatuksessa: esihenkilöiden ja varhaiskasvatuksen erityisopettajien näkemyksiä. Theseus https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023111930036 Lähteet Alila, Kirsi & Eskelinen, Mervi & Kuukka, Katri & Mannerkoski, Merja & Vitikka, Erja 2022. Kohti inklusiivista varhaiskasvatusta sekä esi- ja perusopetusta. Oikeus oppia – Oppimisen tuen, lapsen tuen ja inkluusion edistämistoimia varhaiskasvatuksessa sekä esi- ja perusopetuksessa valmistelevan työryhmän loppuraportti. Helsinki 2022. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/164421/OKM_2022_44.pdf?sequence=4&isAllowed=y Alijoki, Alisa & Pihlaja, Päivi 2020. Pedagogiset rakenteet ja ratkaisut lasten erityisen tuen tarpeiden näkökulmasta. Teoksessa Hujala, Eeva & Turja, Leena (toim.) 2020. Varhaiskasvatuksen käsikirja. Jyväskylä: PS-kustannus. Luku 20. E-kirja. Viitala, Riitta & Nietola, Marita & Syrjämäki, Marja & Viljamaa, Elina & Heiskanen, Noora. 2021. Tutkimus- ja selvitystiedon kooste kehityksen ja oppimisen tuen sekä inkluusion nykytilasta varhaiskasvatuksessa. Teoksessa Heiskanen, Noora & Neitola, Marita & Syrjämäki, Marja & Viljamaa, Elina & Nevala, Piia & Siipola, Mari & Viitala, Riitta. 2021. Kehityksen ja oppimisen tuki sekä inklusiivisuus varhaiskasvatuksessa. Selvitys nykytilasta kunnallisissa ja yksityisissä varhaiskasvatuspalveluissa sekä esitys kehityksen ja oppimisen tuen malliksi. Opetus- ja kulttuuriministeriö, Helsinki 2021. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/162927/OKM_2021_13.pdf?sequence=1&isAllowed=y Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. 2022. Opetushallitus. Varhaiskasvatuslaki 540/2018. Annettu Helsingissä 13.7.2018. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2018/20180540 Unesco 2020. Inlcusion and eduation: all means all. Global Education Monitoring Report. United Nations Educational, Scientific and Cultural Organization. Second edition. Bernelius, Venla & Huilla, Heidi 2021. Koulutuksellinen tasa-arvo, alueellinen ja sosiaalinen eriytyminen ja myönteisen erityiskohtelun mahdollisuudet. Valtioneuvosto. Helsinki. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/162857/VN_2021_7.pdf?sequence=4&isAllowed=y

Lue lisää

Sosiaalialan työtehtävissä voidaan myös hyvin

2.12.2019

Heidi Holappa

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Auttavien puhelin- ja nettipalveluiden työyhteisö on esimerkki työolosuhteiltaan vaativasta hyvinvointialan toiminnasta, jossa henkilöstö viihtyy työssä ja kokee voivansa työssään hyvin. Haastattelin opinnäytetyössäni seitsemää päivystystyön koordinaattoria ymmärtääkseni miksi näin on. Hyvinvointialojen työolosuhteet nousevat usein julkiseen keskusteluun ongelmien kautta. Uutisointi maalaa kuvaa, jonka mukaan vaativissa tehtävissä työskennellään kuormittuneena liian niukoilla resursseilla. Tämä ei ole koko kuva: hyvinvointialoilla voidaan myös hyvin, mutta tämä edellyttää työskentelyn järjestämisosaamista ja oikein kohdennettuja toiminnan kannalta riittäviä resursseja. Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) valtakunnallisissa Auttavissa puhelin- ja nettipalveluissa tehdään vaativaa sosiaalialan tukipalvelutyötä. Lasten ja nuorten puhelimessa sekä Vanhempainpuhelimessa ja näiden nettipalveluissa vastaanotetaan yhteydenottoja usein kipeistä aiheista. Yhteydenottajat kertovat elämänkokemuksista, joista he eivät välttämättä ole uskaltaneet puhua kenellekään aikaisemmin. Yhteydenottoihin vastaavat MLL:n kouluttamat vapaaehtoiset päivystäjät MLL:n tiloissa ja vapaaehtoisten tukena on aina MLL:n ammattilainen, päivystystyön koordinaattori (MLL 2019). Haastattelin opinnäytetyötäni varten Auttavien puhelin- ja nettipalveluiden päivystystyön koordinaattoreita. Tavoitteenani oli ymmärtää, mitkä tekijät heidän kokemuksissaan ylläpitivät ja edistivät tai toisaalta saattaisivat uhata tai heikentää työhyvinvointia työn arjessa. Haastatteluista syntyi runsas, noin satasivuinen aineisto, jonka luokittelin sisällönanalyysin perinteitä noudattaen. Uutena työvälineenä hyödynsin Power BI -raportointiohjelmistoa. Päivystystyön koordinaattoreiden kokemuksia työhyvinvoinnista Haastateltujen työntekijöiden kokemuksissa tärkeimmät työhyvinvointia tukevat tekijät olivat organisaation tuki työlle, kuten hyvä työterveyshuolto, yksilö- tai parityönohjaus, hyvät työvälineet, resurssit tehdä työ ammatillisesti korkeatasoisesti. Samoin tärkeitä tekijöitä olivat oman työn ja työajan suunnitteluun liittyvä autonomia, työyhteisön yhteisiin käytäntöihin ja vuorovaikutukseen liittyvät yhteiset normit, työparityöskentely ja lähiesimiehen toiminta työyhteisössä. Työn määrän lisääntyminen tai sisältöjen muuttuminen, autonomian vähentyminen ja tunnetyön vaikutukset nähtiin suurimpina työhyvinvointia heikentävinä tai kuormitusta lisäävinä uhkatekijöinä. Työntekijöillä oli myös huolia resurssien vähentymisestä tulevaisuudessa. Hyvä nykytila ei automaattisesti takaa hyvää tulevaisuutta, vaan työhyvinvoinnin ylläpitäminen vaatii jatkuvia resursseja ja aktiivista kehittämistä muuttuvassa maailmassa. Opinnäytetyön aineistossa nousikin esille, kuinka monet 2010-luvun yleiset työelämän muutokset, esimerkiksi työn sisältöjen laajentuminen, työmäärän lisääntyminen ja digitalisaation tuomat monenlaiset muutokset näkyivät myös MLL:n arjessa. MLL:n keskustoimistolla työhyvinvointia arvioidaan säännöllisesti, muun muassa ulkopuolisen tahon vuosittain toteuttamilla työhyvinvointikyselyillä. Organisaation toimintaa ja käytänteitä myös kehitetään jatkuvasti, jotta työhyvinvointia on mahdollista kokea myös muuttuvassa todellisuudessa. Hyvinvointi työssä edellyttää riittäviä voimavaroja Haastatelluilla oli joitakin huolia työhyvinvointiin liittyen. Oma tulkintani on, että keskiössä oli huoli joidenkin voimavarojen heikkenemisestä. Stevan Hobfollin teorian mukaan voimavarojen vahvistuminen tai heikkeneminen edistävät kumpikin kyseisen kehityssuunnan etenemistä. Voimavarojen heikentymisestä voi siis seurata muiden jo saavutettujen voimavarojen menettämistä. (Hobfoll 2011: 117–118.) Aineistossa huolina mainittiin esimerkiksi osaamisen päivittämisen haasteet työn ohessa opiskeltaessa, etätyöskentelyn vaikutus työyhteisön sosiaaliseen ulottuvuuteen, se, että työssä merkityksellisten asioiden saavuttaminen ei toteudu sekä se, miten työn ja muun elämän yhdistämisen voi vaikeutua. Huolia voi tarkastella tekijöinä, jotka joko heikentävät olemassa olevia voimavaroja tai sitouttavat osan nykyisistä voimavaroista niihin vastaamiseen. Työarjen voimavarojen niukentumiseen ja työn vaativuuden lisääntymiseen liittyvät huolet ovat 2010-luvun työelämässä näkyvissä (ks. Kubicek & Paskvan & Korunka 2015: 911–912). Hyvinvointialojen työtehtävissä riittävät resurssit varmistavat työhyvinvointia sekä työlle asetettujen tavoitteiden saavuttamista. Hyvinvointialalla työskenteleville itselle merkityksellisten asioiden saavuttaminen on työssä erityisen tärkeää (Wallin 2012: 96–97; Vermaak & Görgens-Ekermans & Nieuwenhuize 2017: 44). Työhyvinvoinnin edistäminen lisää tuottavuutta ja ehkäisee riskitekijöitä Hyvinvoivan, työhön sitoutuneen ja kuormittavinakin aikoina korkeatasoisesti työskentelevän työyhteisön rakentaminen ei ole hyvinvointialoilla mahdottomuus, kuten opinnäytetyöni yhteisön osalta tein näkyväksi – sosiaalialan työtehtävissä on mahdollista voida hyvin. Pohja työhyvinvoinnille edellyttää riittäviä työresursseja ja hyviä työolosuhteita. Näin työkuormasta on mahdollista palautua ja kuormittavampina kausinakin toimitaan sitoutuneesti. On monipuolista näyttöä siitä, että hyvinvointi ja tyytyväisyys työolosuhteisiin parantavat henkilöstön tuottavuutta ja organisaation tulosta (Juuti 2010: 45–46; Mäkikangas & Hakanen 2017: 120). Henkilöstön hyvinvoinnin edistäminen voi myös ehkäistä organisaatioon kohdistuvia riskitekijöitä (Kesti & Syväjärvi 2015: 19–20). Työterveyslaitoksen johtavan asiantuntijan Tuula Oksasen mukaan tutkimukset ovat lisäksi osoittaneet, että sote-alan työtehtävissä henkilöstön hyvinvointi on suorassa yhteydessä asiakkaiden hyvinvointiin (TTL 2019). Lasten ja nuorten puhelimen vapaaehtoiset päivystäjät pitävät päivystystyön koordinaattorin läsnäoloa yhtenä tärkeimpänä toiminnan mielekkyyttä luovana tekijänä. Koordinaattorit saivat päivystäjiltä kiitosta lämmöstä, innostuksesta, tuesta ja kannustuksesta. Myös auttaviin puhelimiin yhteyttä ottaneet antavat hyvän arvion palvelussa tapahtuneille kohtaamisille – asiakkaat ovat tyytyväisiä saatuun tukeen. (MLL 2019.) Kirjoitus perustuu sosiaalialan ylemmän AMK-tutkinnon opinnäytetyöhön Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Holappa Heidi 2019: Miksi meillä voidaan niin hyvin? Päivystystyön koordinaattoreiden kokemuksia työhyvinvoinnista. Kirjoittaja: Heidi Holappa, suunnittelija (MLL), sosionomi (ylempi AMK) Lähteet: Hobfoll, S. 2011. Conservation of resource caravans and engaged settings. Journal of Occupational and Organizational Psychology, 84 (1). 116–122. Juuti, Pauli 2010. Työhyvinvoinnin strategia – mitä sillä tarkoitetaan. Teoksessa Suutarinen, Marjaana & Vesterinen, Pirkko-Liisa (toim.) 2010.Työhyvinvoinnin johtaminen. Keuruu: Kustannusosakeyhtiö Otava. 45–55. Kesti, Marko & Syväjärvi, Antti 2015. Human Capital Production Function in Strategic Management. Technology and Investment, 6. 12–21. Kubicek, Bettina & Paskvan, Matea & Korunka, Christian 2015. Development and validation of an instrument for assessing job demands arising from accelerated change: The intensification of job demands scale (IDS). European Journal of Work and Organizational Psychology, 24 (6). 898–913. MLL 2019. Lasten ja nuorten puhelimen vuosiraportti 2018. Helsinki: MLL. Saatavana osoitteessa: <https://dzmdrerwnq2zx.cloudfront.net/prod/2019/03/12104758/LNPN-vuosiraportti-2018.pdf>. Luettu 19.11.2019. Mäkikangas, Anne & Hakanen, Jari 2017. Työstä hyvinvointia, mutta millaista? Työhyvinvoinnin monet kuvaajat. Teoksessa Mäkikangas, Anne & Mauno, Saija & Feldt, Taru (toim.) 2017. Tykkää työstä. Työhyvinvoinnin psykologiset perusteet. Jyväskylä: PSkustannus. 103–126. Samad, Ataus & Reaburn, Peter & Davis, Heather & Ahmed, Ezaz 2015. Towards an Understanding of the Effect of Leadership On Employee Wellbeing And Organizational Outcomes in Australian Universities. The Journal of Developing Areas, 49 (6). 441-448. Työterveyslaitos 2019. Työntekijöiden eettinen kuormitus vanhustenhoidossa huolestuttaa. Helsinki: TTL. Saatavana osoitteessa: <https://www.ttl.fi/tyontekijoiden-eettinen-kuormitus-vanhustenhoidossa-huolestuttaa/>. Luettu 20.11.2019. Wallin, Outi 2012. Hyvinvointityöhön sitoutuminen. Diskurssianalyysi työhön sitoutumisesta perheen, työhyvinvoinnin, ammatillisuuden ja asiakaslähtöisyyden näkökulmista. Akateeminen väitöskirja. Tampere: Tampereen Yliopisto. Vermaak, Christel & Görgens-Ekermans, Gina & Nieuwenhuize, Cecile 2017. Shift Work, Emotional Labour and Psychological Well-being of Nursing Staff. Management 22 (2). 35–48.

Lue lisää

Valtakunnallista tahtotilaa etsimässä: lasten, nuorten ja perheiden palvelut muutoksessa

3.6.2019

Veera Halttunen

Muutoksen tarpeesta puhuttu kohta 30 vuotta Korjaavat erityispalvelut kohtaavat merkittävän osan nykyisistä nuorista aikuisista (Ristikari ym. 2016: 104). Lapsi- ja perhepalvelujen muutoksen tarpeeseen on herätty viimeistään 2000-luvulla alati kasvavien erityispalvelumenojen myötä. 1990-luvun laman vaikutukset ovat tulleet näkyviksi, ja niistä on saatu tutkittua tietoa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on tehnyt seurantatutkimuksen sekä vuonna 1987 syntyneistä lama-ajan lapsista että vuonna 1997 syntyneistä nousukauden lapsista. Tutkimusten mukaan toimeentulotukeen joutui vuonna 1997 syntyneiden perheistä turvautumaan 36 prosenttia, ja vuonna 1987 syntyneiden perheistä 38 prosenttia. Lisääntyvä eriarvoisuus ja perheeseen kasautuneet riskitekijät selittävät sitä, miksi yhä laman jälkeen yhtä suurella osalla perheistä menee huonosti. Vanhempien ongelmat periytyvät lapsille, kun niihin ei saada riittävästi tukea. THL:n erikoistutkijan Tiina Ristikarin mukaan on puhuttu jo kohta 30 vuotta siitä, että lapsiperheitä tulee tukea ja ongelmia ehkäistä, mutta mitään ei tapahdu. (Valtavaara – Takala 2018.) Imatran hyvinvointineuvola esimerkkinä tehokkaasta, ennaltaehkäisevästä palvelusta Osassa kuntia erityispalvelumenot on saatu vähenemään ottamalla käyttöön uusia toimintamalleja. Esimerkiksi Imatralla hyvinvointineuvola on palkittu Kunnallinen lastensuojeluteko -palkinnolla vuonna 2013. Perusteina palkinnon myöntämiselle oli, että Imatran kaupunki on onnistunut hyvinvointineuvolallaan panostamaan ennaltaehkäisevään lastensuojelutyöhön ja perheiden varhaiseen tukemiseen. Palkinnon myöntämisen perusteet ovat myös syitä, joiden vuoksi hyvinvointineuvolatoimintaa lähdettiin 2000-luvun alussa ideoimaan. Neuvolapalvelut ovat yksi esimerkki 1990-luvun laman leikkausten kohteesta, eikä niiden palvelujen tasoa ole saatu lamaa edeltävälle tasolle asiantuntijoiden suosituksista huolimatta. (Vehviläinen 2015: 199.) THL:n vuonna 1997 syntyneiden seurantatutkimusraportin suosituksissa todetaan olevan erityisen tärkeää, että perheet, joissa kasautuneita ongelmia kohdataan, saavat tarvitsemansa tuen ja palvelut viivytyksettä. Esimerkiksi lisääntyneet teini-ikäisten lasten sijoitukset kertovat palvelujärjestelmän oikea-aikaisuuden toimimattomuudesta. (Ristikari ym. 2018.) Lapsiperheiden, myös ylisukupolvisten ongelmien ratkaisu olisi siis hyvissä ennaltaehkäisevissä palveluissa, joista neuvolalla on tässä tärkeä rooli. Suomesta ovat myös puuttuneet pitkälti lapsi- ja perhelähtöisyyttä edistävät rakenteet, joiden avulla voitaisiin nivoa yhteen eri hallinnonalojen vastuulle kuuluvia, mutta yhteisten asiakkaiden hyväksi olevia palvelukokonaisuuksia. (Paananen ym. 2012: 43; Heinonen – Ikonen – Kaivosoja – Reina 2018: 16.) Hallitusten hankkeita lapsiperheiden parhaaksi Ratkaisuja on haettu ja hyviä suunnitelmia on laadittu myös valtakunnallisesti ainakin vuodesta 2005, jolloin Matti Vanhasen hallitus laati strategian lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin turvaamiseksi, ja sosiaali- ja terveysministeriö valmisteli perhepoliittista tavoiteohjelmaa. Strategian tavoitteina olivat muun muassa vanhempien ja perheiden yhtenäisyyden tukeminen ja työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen helpottaminen. (Paavola ym. 2006.) Juha Sipilän hallitus valitsi vuonna 2015 hallitusohjelman yhdeksi kärkihankkeeksi lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman (LAPE) toteuttamisen vuosina 2017−2018. LAPE-hankkeen tavoitteena olivat entistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, vaikuttavammat, kustannustehokkaammat ja paremmin yhteen sovitetut palvelut sekä toimintakulttuurin uudistaminen. Ensisijaisia asioita uudistuksessa olivat lapsen etu ja vanhemmuuden tuki. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2016.) Viime töikseen Sipilän hallitus valmisteli myös kansallisen lapsistrategian vahvistamaan suomalaisen yhteiskunnan lapsilähtöisyyttä ja luomaan yhteistä, kansallista lapsipolitiikan tahtotilaa. Kansallisen lapsistrategian valmistelutyön projektipäällikön Marianne Heikkilän mukaan lapsistrategia tulee olemaan merkittävä lapsi- ja perhepolitiikkaa ohjaava väline (Valtioneuvosto 2018.) Lapsen aika -lapsistrategiaraportin viesti on, että lapsi- ja perhemyönteinen yhteiskunta asettaa lapset, nuoret ja perheet politiikan keskiöön ja tarjoaa ennaltaehkäisevää tukea kohti tasa-arvoista hyvinvointia. Yhdenvertaisuuteen ja osallisuuteen panostaminen on tuottava investointi tulevaisuuteen. (Lapsistrategian työryhmät 2017.) Esimerkkinä valtakunnallisten ohjelmien ohjaamasta toimintamallista on perhekeskus, jonka kehittäminen alkoi Suomessa vuonna 2005. Perhekeskustoiminnan kehittäminen on nostettu tavoitteeksi myös LAPE-hankkeessa. Toimintamallin nähdään vastaavan lasten, nuorten ja perheiden peruspalvelujen haasteisiin, kuten palvelujen hajanaisuuteen ja sektorimaisuuteen sekä avun saannin hitauteen. Perhekeskustoiminnan kehittämisen tavoitteena on lasten ja perheiden voimavarojen, osallisuuden ja kohdatuksi tulemisen vahvistuminen ja avun ja tuen saannin parantuminen ja varhentuminen mm. verkostoimalla ja yhteensovittamalla palvelut toiminnalliseksi kokonaisuudeksi. Lapsistrategiatyöryhmän lapsifoorumeissa keräämän tiedon mukaan verkostojen kehittämisessä sosiaali- ja terveysalaa laajemmalle on kuitenkin vielä tehtävää. (Heinonen ym. 2018: 80; Lapsistrategian työryhmät 2017.) Puheesta tekoihin ja muutoksiin On hankalaa arvioida, onko uudessa kansallisessa lapsistrategiassa aineksia tuomaan vihdoin muutosta siihen, mistä on puhuttu kohta kolmekymmentä vuotta, sillä hyviä strategioita on laadittu aiemminkin. Ainakin valtakunnalliset linjaukset luovat toivoa lapsi-, nuori- ja perhelähtöisemmästä yhteiskunnasta. Ne ovat viesti siitä, että muutoksen tarve on nähty, kuultu ja otettu vakavasti koko valtakunnan tasolla. Kansalliset tavoitteet auttavat myös hyviksi todettujen toimintamallien ja -tapojen juurruttamisessa, kun juurruttaminen ei jää yksittäisten kuntien ja satunnaisten hyvien johtajien vastuulle. Ne myös herättävät ja pitävät yllä tärkeää, yhteiskunnallista keskustelua. Valtakunnallisten linjausten lisäksi tarvitaan kuitenkin myös vahvaa paikallista dialogia ja alueellisten erojen huomiointia. Kasvukeskusten Suomi on hyvin erilainen kuin autioituva maaseutu, mutta molempien lapset, nuoret ja perheet yhtä tärkeitä. Kirjoitus perustuu ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhöni ”Hyvinvointineuvolamallin sisältö ja kehittämistarpeet Pyhtäällä”. Kirjoittaja: Veera Halttunen, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet: Halttunen Veera 2019. Hyvinvointineuvolamallin sisältö ja kehittämistarpeet Pyhtäällä. Sosiaalialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Metropolia Ammattikorkeakoulu. https://www.theseus.fi/handle/10024/171870. Heinonen, Olli-Pekka – Ikonen, Anna-Kaisa – Kaivosoja, Matti – Reina, Timo 2018. Yhdyspinnat yhteiseksi mahdollisuudeksi. Selvitys lapsi-, nuoriso- ja perhepalveluiden toteuttamiseen liittyvistä yhdyspinnoista muuttuvassa toimintaympäristössä. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 8/2018. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Verkkodokumentti. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160555/LAPE-loppuraportti_FINAL.pdf. Lapsistrategian työryhmät – Heikkilä, Marianne (toim.) 2019. Lapsen aika. Kohti kansallista lapsistrategiaa 2040. Valtioneuvoston julkaisuja 2019:4. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö. Verkkodokumentti. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-287-698-0. Paananen, Reija – Ristikari, Tiina – Merikukka, Marko – Rämö, Antti – Gissler, Mika 2012. Lasten ja nuorten hyvinvointi Kansallinen syntymäkohortti 1987 -tutkimusaineiston valossa. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportti 52/2012. Verkkodokumentti. http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/102984/THL_RAPO52_2012_web.pdf?sequence=1&isAllowed=y. Paavola, Auli – Rousu, Sirkka – Laiho, Kristiina 2006. Lasten hyvinvointi kunnan yhteiseksi asiaksi. Lapsipolitiikan kuntakyselyn 1.4.2005 tuloksia. Helsinki: Suomen Kuntaliitto. Ristikari, Tiina − Keski-Säntti, Markus − Sutela, Elina – Haapakorva, Pasi – Kiilakoski, Tomi – Pekkarinen, Elina – Kääriälä, Antti − Aaltonen, Mikko − Huotari, Tiina − Merikukka, Marko − Salo, Jarmo − Juutinen, Aapo − Pesonen-Smith, Anna − Gissler, Mika 2018. Suomi lasten kasvuympäristönä. Kahdeksantoista vuoden seuranta vuonna 1997 syntyneistä. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportti 7/2018. Verkkodokumentti. http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/137104/URN_ISBN_978-952-343-152-2.pdf?sequence=1&isAllowed=y. Ristikari, Tiina – Törmäkangas, Liisa – Lappi, Aino – Haapakorva, Pasi – Kiilakoski, Tomi – Merikukka, Marko – Hautakoski, Ari – Pakkarinen, Elina – Gissler, Mika 2016. Suomi nuorten kasvuympäristönä. 25 vuoden seuranta vuonna 1987 Suomessa syntyneistä nuorista aikuisista. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportti 9/2016. Verkkodokumentti. https://www.nuorisotutkimusseura.fi/images/julkaisuja/suomi_nuorten_kasvuymparistona.pdf. Sosiaali- ja terveysministeriö 2016. Lapsi- ja perhepoliittinen muutosohjelma. Hankesuunnitelma. Verkkodokumentti. http://stm.fi/documents/1271139/1953486/Hankesuunnitelma_Lapsi-ja%20perhepalveluiden%20muutosohjelma.pdf. Valtavaara, Marjo – Takala, Anna 2018. Laman ja Nokia-Suomen lapset ovat nyt nuoria aikuisia – kolmekymppiset kokivat lapsuudessaan laman piiskan, mutta nousukaudella Suomi jakautui vielä vahvemmin kahtia. Artikkeli. Helsingin Sanomat. Valtioneuvosto 2018. Kansallinen lapsistrategia vahvistamaan suomalaisen yhteiskunnan lapsilähtöisyyttä. Tiedote. Verkkodokumentti. https://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/1410845/kansallinen-lapsistrategia-vahvistamaan-suomalaisen-yhteiskunnan-lapsilahtoisyytta. Vehviläinen, Ulla 2015. Imatran hyvinvointineuvola – konkreettista tukea lapsiperheille. Teoksessa Rimpelä, Matti – Rimpelä, Markku (toim.): Säästöjä lapsiperheiden palveluremontilla. LIITERAPORTTI: Kuntien kuvaukset lapsiperheiden palvelujen kehittämisestä. Kunnallisalan kehittämissäätiö. 199–207. https://kaks.fi/julkaisut/saastoja-lapsiperheiden-palveluremontilla-6/.

Lue lisää