Avainsana: Nuorten hyvinvointi
Nuorten kokemuksia ammatillisesta kuntoutuskurssista – ”Tuntui niinku oikealta elämältä”
Ammatillinen kuntoutus nuoren tukena matkalla kohti työllistymistä Artikkeli perustuu Metropolian sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön, jossa aineistona oli yhdeksän nuoren teemahaastattelu. Nuoret ovat osallistuneet ammatilliselle kuntoutuskurssille vuosina 2012–2013. Nuorilta kysyttiin heidän kokemuksiaan kuntoutuksesta sekä ideoita toiminnan kehittämiseen. Nuoret kokivat saaneensa kuntoutuksesta tukea työssä ja arkielämässä selviytymiseen sekä uusia mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja ammatillisen tulevaisuuden suunnitteluun. Voimavarojen ja itsetunnon vahvistumisen sekä sosiaalisten taitojen lisääntyessä kokemus osallisuudesta lisääntyi. Nuoret toivoivat lisää yksilöllisyyden huomioimista, toiminnallisuutta ja arkitaitojen harjaannuttamista. Nuorten asema ja elinolot ovat nousseet 2000-luvulla yhteiskunnallisen keskustelun keskiöön. Huomioin kohteena ovat olleet nuorten sijoittuminen koulutus- ja työmarkkinoille ja osallisuus yhteiskunnan toimintaan. Nuoruus on ikävaihe, jolloin pyritään etsimään paikkaa ja tekemään valintoja kaikilla elämänalueilla. Samaan aikaan yhteiskunta edellyttää ja toivoo nuorelta koulutus- ja ammatinvalintojen tekemistä ja työelämässä tarvittavien valmiuksien vahvistamista. Pelkän perusopetuksen pohjalta töitä hakevien nuorten uhka syrjäytyä työmarkkinoilta on lisääntynyt entisestään. Työntekijöiden kysynnän vähentyessä myös tutkinnon suorittaneet nuoret kilpailevat samoista työpaikoista irtisanottujen tai lomautettujen ammattilaisten kanssa. (Winqvist 2011: 76–77.) Palkkatyötä on totuttu pitämään yhtenä moderniin yhteiskuntaan kiinnittymisen alueena ja mikäli nuorelle ei avaudu mahdollisuutta siirtyä työelämään, tilanne voi muodostua ristiriitaiseksi nuoren kohdalla. (Nivala 2007: 90–91.) Nuori voi tarvita tukea oman ammatillisen polun löytymisessä ja työelämässä tarvittavien taitojen harjaannuttamisessa. Tätä voidaan tukea ammatillisen kuntoutuksen avulla. Työkyky nähdään kokonaisvaltaisena ilmiönä, johon vaikuttavat työssä selviytymisen ja jaksamisen lisäksi parempi fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen toimintakyky, arkielämässä selviytyminen ja elämänhallinta. (Järvikoski – Härkäpää 2011: 117–118.) Kuntoutus voi tuoda nuoren elämään osallisuuden, luottamuksen vahvistumisen ja myönteiseen tulevaisuuteen suuntautumisen kokemuksia (Savukoski – Kauramäki 2004: 122). Ryhmästä voimaa ja ohjauksella osallisuutta Nuorten ammatillinen kuntoutuskurssi on tarkoitettu 16–29-vuotiaille nuorille. Kursseille valittavat nuoret ovat koulutusta vailla olevia, koulutuksen keskeyttäneitä tai ammattiin valmistuneita nuoria, joiden on vaikea työllistyä. Sairauden lisäksi työhön tai koulutukseen sitoutumisen esteenä voivat olla myös elämänhallinnan puute ja syrjäytyminen. Kurssin tavoitteena on auttaa nuorta pääsemään työelämään joko suoraan työharjoittelun kautta tai etsimällä kuntoutujalle sopiva koulutus- tai ammattiala. Ammatillinen kuntoutuskurssi on ryhmämuotoista toimintaa, jossa ryhmän sosiaalinen tuki edistää tavoitteiden toteutumista. Työharjoittelu oikeilla työpaikoilla, ryhmässä työskentely sekä yhteiset keskustelut harjaannuttavat nuoren sosiaalisia taitoja ja työelämävalmiuksia. Kuntoutuskurssilla nuoren kanssa työskennellään ratkaisu- ja voimavarakeskeisesti. Työtavan perustana ovat jo toimivien, olemassa olevien voimavarojen etsiminen ja löytäminen sekä niiden vahvistuminen. Eniten ohjauksessa saadaan aikaan, kun ohjattavan ja ohjaajan välille muodostuu vuorovaikutuksellinen, yhteistyötä korostava ja neuvotteluun perustuva suhde. Nuoren elämässä ja arjessa voi olla asioita, jotka estävät häntä saavuttamasta ammatillisia tavoitteitaan työn tai koulutuksen suhteen. Näitä voi olla oppimisvaikeudet, arjen taitojen puute tai epäsäännöllinen päivärytmi. Nuori saa ohjaajalta tietoa erilaisista koulutusvaihtoehdoista ja ohjausta arjen- ja elämänhallintaan, mutta asettaa itse tavoitteensa ja aikataulunsa elämänsä suunnittelussa ja muutosprosessissa. Joskus nuorella voi olla toiveena suorittaa kuntoutuskurssiin kuuluva työharjoittelu sellaisen työn parissa, joka ei sovellu hänelle terveydentilansa vuoksi tai jossa työn vaatimustaso on nuoren tietoihin ja taitoihin nähden liian korkea. Luottamuksellisessa ohjauksessa ja tuettuna nuori voi kokeilla rajojaan epäonnistumista ja virheitä pelkäämättä. Toisaalta nuoren onnistunut työharjoittelujakso voi parhaimmillaan pysäyttää epäonnistumisten kierteen. Tällöin ”keskeyttäjä”, ”häirikkö” tai ”koulukiusattu” nuori puhuttelee itseään toisella tavalla rakentaen itselleen erilaista identiteettiä ja itsetuntoa. (Vänskä ym. 2011: 76.) Nuoret toivat haastatteluissa esille ryhmän merkityksen kuntoutumisen onnistumiselle ja tavoitteiden saavuttamiselle, mutta sen rinnalla korostettiin yksilöllisyyttä ja henkilökohtaisen seikkojen huomioimista. Tämän ajattelutavan voidaan nähdä heijastavan vallitsevaa ajatusmaailmaa sekä kulttuurista ja yhteiskunnallista ilmapiiriä, jossa korostuvat toisaalta yksilöllisyys ja yksityisyys, mutta myös yhteisöllisyys ja sosiaalisten taitojen merkityksen korostaminen. Erilaiset pärjäämisen ja menestyksen vaatimukset hämmentävät erityisesti niitä nuoria, jotka etsivät paikkaansa erilaissa yhteisöissä sekä minuuden rajojaan suhteessa muihin ihmisiin ja omaan itseen. Tulevaisuudessa on löydettävä keinoja, miten ja millaisen kuntoutuksen keinoin voidaan auttaa myös niitä nuoria, joiden arki rajoittuu kotiseinien sisälle ja joiden kontaktit ulkomaailmaan tapahtuvat tietokoneen välityksellä. Miten kuntoutuskurssilla voitaisiin hyödyntää sosiaalista mediaa vuorovaikutustilanteita jännittävien nuorten kanssa? Toisaalta nuoren työelämätaitoja vahvistava kuntoutustoiminta perustuu kasvokkain tapahtuvaan vuorovaikutukseen ja ryhmässä oppimiseen eivätkä nykyteknologia ja sähköiset sovellukset voine koskaan korvata kasvokkain tapahtuvaa kommunikointia. Kuntoutuksen hyödyt ovat muutakin kuin työllistymistä ja koulutukseen pääsyä Kuntoutuksen hyötyä nuorelle ei voida arvioida ainoastaan työllistymisen tai koulutukseen hakeutumisen näkökulmasta. Haastatellut nuoret kertoivat muutoksista, jotka edistivät selviytymistä: arki jäsentyi ja ammatilliset tavoitteet selkiintyivät. Vaikka ammatillisen kuntoutuskurssin strategiassa tavoitteeksi on asetettu ensisijaisesti nuoren työllistyminen työharjoittelun tai koulutuksen kautta, kuntoutuksen voidaan katsoa hyödyttäneen nuorta, mikäli nuoren sosiaalinen toimintakyky lisääntyy ja sitä kautta elämänhallinta vahvistuu. Kaisa Priiki, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet Järvikoski, Aila – Härkäpää, Kristiina 2011. Kuntoutuksen perusteet. 5. Uudistettu painos. Helsinki: WSOYpro Oy Kiipulan ammattiopisto 2012. Nuorten ammatillisen kuntoutuskurssin toteutusohje. Nivala Elina 2007. Sosiaalipedagogiikka nuorten yhteiskunnallisen kasvun tukena. Teoksessa Sosiaalipedagoginen aikakauskirja 2007. Suomen sosiaalipedagoginen seura ry. Kuopio: Kopijyvä. 77–107. Savukoski, Marjo – Kauramäki, Pirjo 2004. Nuoren sosiaalinen tukeminen omalle ammatilliselle uralle. Teoksessa Karjalainen, Vappu – Vilkkumaa, Ilpo (toim.): Kuntoutus kanssamme. Jyväskylä: WS Bookwell Oy. 123–136. Winqvist Leena 2011. Työ- ja elinkeinohallinto. Teoksessa Aaltonen, Kimmo (toim.) Nuorten hyvinvointi ja monialainen yhteistyö. Tallinna: AS Pakett. 74–86. Vänskä, Kirsti – Laitinen-Väänänen, Sirpa – Kettunen, Tarja – Mäkelä, Juha 2011. Onnistuuko ohjaus? Sosiaali- ja terveysalan ohjaustyössä kehittyminen. Helsinki: Edita Prima.
Koulunuorisotyöntekijät tukevat oppilaiden koulunkäyntiä ohjaamalla osallisuustoimintaa ja olemalla arjessa läsnä
Tukioppilaat jakoivat ystävänpäivänä välitunneilla itse askartelemiaan pahvisia sydämiä kaikille halukkaille. Ideana oli kerätä nimiä omaan sydämeensä. Nimen sai aina, kun halasi jotakuta. Vapaaehtoinen koulun osallisuustoiminta tukee oppilaiden koulunkäyntiä ja koulun kasvatustyötä monin eri tavoin Piristystä arkeen, viihtyvyyttä ja just sellasta yhtenäisyyttä meidän kouluun tai niinku tuo meidän porukkaa yhteen. (Oppilas, yläkoulu.) Tavallaanhan tää on niinku koulunkäyntii ihan samassa mielessä kun matematiikan tunti, koska tästäkin oppii samalla tavalla. (Oppilas, yläkoulu.) Se on sillä tavalla vaikuttanut, et kaikilla on niinku kivaa, kun kaikille järjestetään kivoi juttui. Sitten, kun tietää, et seuraavana päivän on hauska päivä tulossa niin jotkut saattaa hyppiä ihan onnesta, et on tulossa kiva koulupäivä. (Oppilas, alakoulu.) Vapaaehtoisen koulun osallisuustoiminnan tarkoitus on osallistaa lapset ja nuoret heidän elämänpiiriinsä kuuluviin yhteisöihin sekä päätöksentekoon. Kouluissa toimii oppilaskunnan hallitusten lisäksi erilaisia oppilaiden osallisuusryhmiä, kuten tukioppilaat, mediatiimit ja tekniikkaryhmät, joiden toiminta ja tavoitteet määräytyvät osallistujien aktiivisuuden ja kiinnostuksen mukaan. Monipuolisella osallisuustoiminnalla on myönteistä vaikutusta: • koettuun kouluviihtyvyyteen • sosiaalisten taitojen kehittymiseen ja vertaissuhteiden rakentumiseen • ryhmä- ja yhteistyötaitojen, aktiivisen toimijuuden sekä vastuuntunnon kehittymiseen • erilaisten oppimisen ja onnistumisen kokemuksien syntymiseen sekä omien vahvuuksien tunnistamiseen • itsetunnon, itsearvostuksen ja minäkuvan kehitykseen • koulumotivaatioon sekä tulevaisuuden opiskelu- ja työelämään. Kun mä jotenkin ajattelen niin, että jokaisella pitäisi olla koulussakin sellanen tunne, että on hyvä jossakin. Niin jos vaan ei nää oppiaineet täällä suju, sitte on vielä se yksi paikka, se osallisuusryhmä. Et voi ollakin tosi hyvä siellä kioskilla tai voi ollakin tosi hyvä järjestää jotain juhlaa tai voi olla tosi hyvä videokuvaamaan tai jotain mut se, et joku juttu kuitenkin. (Opettaja.) Osallisuustoiminnalla nähdään olevan erityisen tärkeä paikka koulun arjessa. Vapaaehtoinen toiminta mahdollistaa sellaisten taitojen oppimisen areenan, mitä perinteiset oppiaineet eivät välttämättä tarjoa. Tekemisen ja toiminnan lomassa itsetuntemus vahvistuu, kun nuoret saavat onnistumisen kokemuksia. Nekin oppilaat, jotka eivät ehkä muuten pääse esille kouluyhteisössä, voivat näyttää kykynsä. Vaikka oppilas suoriutuisi heikosti oppiaineissa, hän voi löytää vapaaehtoisessa toiminnassa itsestään uusia puolia ja kasvaa aktiiviseksi toimijaksi omassa yhteisössään. No mul tulee ekana mieleen kaikki noi meidän kauhuleffat sun muut jutut, mis on niinku päässyt tekeen ihan uudenlaisia juttuja...päässy näytteleen ja editoimaan, kaikkee sellasii juttui päässyt tekeen mitä ei varmaan niinku muuten tulis tehtyä. (Oppilas, yläkoulu.) (…) Jos sä oot jossakin sellases toiminnassa, mistä sä niinku tykkäät, joka on just niinku koulun yhteydessä niin sun asenne ehkä parantuu ite niinku siihen koulunkäyntiin. (Oppilas, yläkoulu.) Kouluviihtyvyydellä ja yhteisöllisyyden kokemuksilla on myönteisiä vaikutuksia lasten ja nuorten hyvinvointiin. Kouluviihtyvyys ja yhteisöllisyyden tunne vahvistavat oppilaiden kokemuksia ryhmään kuulumisesta. Ryhmään kuulumisen tunne vahvistaa lapsen ja nuoren myönteistä minäkäsitystä, joka heijastelee parhaimmillaan kaikkeen heidän toimintaan. Osallisuustoiminta on koulunuorisotyöntekijän kasvatuskanava kouluviihtyvyyden luomisessa Muutamassa helsinkiläisessä peruskoulussa toimii nykyisin koulunuorisotyöntekijä. Koulunuorisotyö on vielä uusi ja vakiintumaton työmuoto Suomessa ja se on perustunut yksittäisten hankkeiden varaan. Koulunuorisotyöntekijät toimivat oppilaiden kokonaisvaltaisen kasvun, kehityksen ja hyvinvoinnin tukijoina. Osallisuustoiminta on kasvatuskanava, jonka avulla koulunuorisotyöntekijä ohjaa, innostaa ja herättelee oppilaita luomaan kouluympäristöön yhteisöllisyyttä ja kouluviihtyvyyttä. Toiminnan lomassa on luontevaa kohdata oppilaat – osallisuus ja osallistaminen on toimiva työväline ja todellinen keino toimia lasten ja nuorten parissa ja rakentaa yhdessä heidän kanssaan turvallista yhteisöä. Koulunuorisotyöntekijä on niinku vastuussa tosi monesta tällasesta ryhmästä ja niinku mahdollistaa sen toiminnan ja on tosi positiivisella mielellä mukana kannustamassa niinku näit nuoria ja niinku luo sitä semmosta yteisöllisyyttä kouluun ja auttaa meitä luomaan kans ja tuo meidät yhteen. (Oppilas, yläkoulu.) Piristää meitä tässä koulunkäynnissä ja luo tällaista toimintaa, mitä ei oo aikaisemmin ollut ja koulunuorisotyöntekijä pitää yllä sitä toimintaa ja innostaa ihmisiä siihen ja tiedottaa siitä. (Oppilas, yläkoulu.) Koulunuorisotyöntekijällä on aikaa pysähtyä ja kuunnella Osallisuustoiminnan ohjaamisen lisäksi koulunuorisotyöntekijöillä on muitakin tärkeitä rooleja koulun arjessa. Koulunuorisotyöntekijä nähdään: • läsnä olevana ja rinnalla kulkevana ohjaajana • matalan kynnyksen aikuisena arjessa • oppimisen motivoijana Pysähtyminen ja kuunteleminen nähdään työn keskeisenä tehtävänä. Koulun arkeen kaivataan tuttua ja helposti lähestyttävää aikuista, jonka kanssa voi keskustella kaikenlaisista asioista. Koska työntekijällä on aikaa jalkautua oppilaiden pariin, hän tuntee oppilaiden tilanteet laajemmin ja syvällisemmin. Et on joku, jolle puhua, tekee koulusta viihtyisän ja mikä luultavasti parantaa motivaatiota koulunkäyntiin. (Oppilas, yläkoulu.) Jos on ykskin, joka kuuntelee, niin se voi olla aika merkityksellinenkin niiden elämässä, et on joku sellanen aikuinen järkevä ihminen, jolla on aikaa. (Opettaja.) Kyl mä oon ykköseks nostanut sen, et mä oon se henkilö, jolla on aikaa oppilaille. Oon käyttänyt termiä aito läsnäolo, joka on just sitä, et pysähtyy kuuntelemaan ja pystys pysäyttään sen hetken, sillon kun sille on tarve ja toisaalta olla tuol fyysisesti läsnä mahdollisimman paljon tuol käytävillä. (Koulunuorisotyöntekijä.) Koska osallisuustoiminta ei tavoita kaikkia oppilaita, koulunuorisotyöntekijä kohtaa oppilaita myös käytävillä jä välitunneilla. Tuttu työtekijä moikkaa, auttaa läksyjenteossa, ohjaa ja tukee kiusaamis- ja häiriötilanteissa sekä on läsnä arjessa. Koulunuorisotyöntekijän kanssa voi jutella käytävillä ja välitunneilla. Nuorisotyöntekijät kouluihin kuraattorien rinnalle! Koulu kohtaa niin pedagogisia kuin sosiaalisia haasteita nykypäivän muuttuvassa yhteiskunnassa. Koulunuorisotyöntekijöiden sosiokulttuurinen innostaminen tuo kouluun sosiaalipedagogisen näkökulman kasvatukseen. Innostaminen lähestyy koulun haasteita ja yhteiskunnallista murrosta tarjoamalla uudenlaisen näkökulman koulun kasvatustehtävään ja sosiaalisten ongelmien ehkäisemiseen. Sosiokulttuurinen innostaminen tunnistaa yhteisön vahvuudet, osaamisen, kasvupotentiaalin ja hyödyntää sitä kasvatuksellisesti ja pedagogisesti. Koulun arjessa toimii oppilashuollon työntekijöitä, jotka tavoittelevat lasten ja nuorten kokonaisvaltaista hyvinvointia. Kuraattorit eivät kuitenkaan ehdi huomioimaan koko kouluyhteisöä ja sen sosiaalista hyvinvointia; kuraattorien työ on nykyään valitettavan ongelmakeskeistä, tulipalojen sammuttelua. Koulunuorisotyön tarjoaa rinnalle ennaltaehkäisevän ja ohjauksellisen tuen. Sosiokulttuurinen innostaminen ja sosiaalipedagoginen työ tuovat koulun sosiaaliohjauksen rinnalle erityisesti yhteisöllisyyttä ja osallisuutta koskevaa lisäarvoa. Koulun sosiaaliohjaus keskittyy enemmän yksilöiden sosiaaliseen vahvistamiseen, koulunuorisotyö yhteisön sosiaalisen vahvistamiseen. Koulunuorisotyön ennaltaehkäisevä työ kannattelee oppilaita ja moni heistä selviää ilman erityistukea. Kun lapsen tai nuoren tilanne ei vaadi intensiivistä ja korjaavaa työtä, koulunuorisotyöntekijän ohjauksellinen tuki riittää. Ennaltaehkäisevästä koulun nuorisotyöstä on saatu sekä Suomessa että muualla Euroopassa hyviä kokemuksia, ja siksi sen toimintamuotoja sekä vaikutuksia oppilaiden koulunkäyntiin ja osallisuudelle on tärkeä tehdä tunnetuksi. Koulunuorisotyö on saanut vasta jalkansa koulun ovien väliin. Koululla on todellinen mahdollisuus kasvattaa oppilaita aktiiviseen toimijuuteen ja tarjota tilanteita, joissa lapset ja nuoret saavat tuntea yhteenkuuluvuutta ja onnistumista. Koulun keskeisiä tulevaisuuden haasteita on, miten se kykenee vahvistamaan yhteisöllisyyden kokemuksia, oppilaiden osallistumista ja sosiaalista kanssakäymistä. Jään innolla ja kiinnostuneena seuraamaan, miten koulunuorisotyön muodot kehittyvät ja miten koulut hyödyntävät meidän sosionomien osaamista. Sosiaalipedagogista saamista tarvitaan mielestäni nykypäivän koulumaailmassa. Tammikuussa 2014 valmistunut ylempi amk- opinnäytetyöni on yksi mahdollisuus lisätä koulujen ja kasvattajien tietoutta sosiaalipedagogisten näkökulmien ja menetelmien hyödyllisyydestä oppilaiden osallisuuden edistämisessä ja koulunkäynnin tukemisessa. Kirjoitus ja kuvat Leni Pennanen, sosionomi (ylempi AMK) Kirjoitus perustuu Leni Pennasen 2014 valmistuneeseen opinnäytetyöhön, johon tässä linkki Lue lisää Leni Pennasen koulun osallisuustoimintaa koskevasta aiemmasta blogikirjoituksesta. Lasten ja nuorten osallisuudesta lisää ylemmän amk-opiskelijoiden blogitekstissä:
Saattaen tukisuhteeseen
"Aikataulu ja tapaamispaikka ovat vaihtuneet kahdesti. Tarkastan kalenteristani vielä kertaalleen, että olen varmasti menossa oikeana päivänä ja oikeaan kellon aikaan vielä ihan oikeaan paikkaankin. Kalenteri näyttää sotkuiselta, tavallisten kokous- neuvottelu-, haastattelu- ja koulutusmerkintöjen lisäksi siellä näkyy myös erilaisia pois pyyhittyjä merkintöjä sekä ehkä-merkintöjä. Tämän tapaamisen osalta kaikki vaikuttaa täsmäävän. Vaihdan kalenterinäkymän kernaasti metromatkan tarjoamiin maisemiin. Ikkunoista näkyy lohduton helmikuinen maisema täynnä harmautta, eikä taivasta erota maasta. Kertaan mielessäni ne asiat, jotka täytyy muistaa ottaa puheeksi. Metrossa teinityttö puhuu korostetun kovaäänisesti puhelimeensa. Hän kertoo olleensa pois koulusta, ja että sossu uhkaa huostaanotolla ja että kaikki on ihan sama. Koko vaunullinen matkustajia kuulee kaiken, vaikka ovatkin kääntäneet katseensa pois.. Teinin äänessä on uhmakkuutta, silmät on meikattu mustiksi ja hiukset ovat mustat. Kaikki se musta erottuu oranssista penkistä yhtä kovaa, kuin teinin ääni hiljaisen metrovaunun keskeltä. Katse teinin silmissä, eikä hänen olemuksensa ole uhmakkaat eikä uhkaavat. Katseessa on samaa alakuloa kuin maisemassa. Minkäköhän apujen piirissä tämä tyttö jo on? Onkohan hänellä lastensuojelun tukihenkilö? Hississä huomaan, että olen kulkenut metrolta toimistolle hanskoitta, sillä sormet ovat kohmeessa ja punoittavat. Metron teinityttöä huomattavasti hillitymmän oloinen ja näköinen tyttö tuijottaa punaisia käsiäni. Tytön lisäksi hississä on nainen. He ovat selvästi äiti ja tytär. Emme kukaan sano sanaakaan, tuijotamme seiniä, kuten suomalaisessa hississä tavataan tehdä. Jostain tiedän, että olemme menossa samaan tilaisuuteen. Annan tytön ja äidin kulkea edellä ja asettautua istumaan. Esittelen itseni ja tyttö näyttää ymmyrkäiseltä, mutta äiti rentoutuu. Sosiaalityöntekijä noutaa meidät neuvotteluhuoneeseen, joka on kalustettu keltaisin huonekaluin. Tyttö sanoo, että ai, me ollaan tossa tylsässä huoneessa. Itseäni kirkkaan keltainen kalustus virkistää äsken verkkokalvoille piirtyneiden harmaiden maisemien jälkeen. Odotamme ja yritän täyttää odotuksen hiljaisuutta. Kysyn, tuliko tyttö suoraan koulusta vai kävikö hän välillä kotona. Kodin kautta tuli. Kysyn, eikö häntä palele, kun hänellä ei ole kengissä sukkia. Tyttö kysyy, eikö minua palele, kun kuljen ilman hanskoja. Ilahdun tytön terävänäköisyydestä ja hieron kylmettyneitä käsiäni vasten toisiaan sekä kehaisen tyttöä tarkasta havainnosta. Tyttö pälyilee ovea ja kelloa. Kahden pitkän minuutin kuluttua muille vieras naishenkilö astelee pitkin käytävää. Minä tunnen hänet ja tervehdin. Tulokkaan takki hulmuaa ja hänen suunsa kaartuu leveään hymyyn. Vilkaisen tyttöä. Hänen silmänsä ovat liimautuneet vieraaseen naiseen ja myös hänen suunsa saa pienen hymynkaaren. Vaimeasti tyttö esittelee itsensä vieraalle tämän esittäydyttyä ensin. Pilke, sellainen on tullut tytön silmiin. Tähän hetkeen haluaisin pysähtyä. Tämän haluan tallentaa. Uusi tukisuhde on juuri nyt lähtökuopissaan. Jännittävistä jännittävin hetki tukisuhteessa, ensitapaaminen, on käsillä. Olemme yhdessä tämän tytön elämän ja tämän tytölle vielä vieraan naisihmisen kannalta merkittävässä hetkessä. Tästä he aloittavat rakentamaan jotain heille kahdelle yhteistä, mahdollisesti jotain ikimuistoista. Tukisuhteen tutustumisajan he kuitenkin vasta varovaisesti ja hitaasti tunnustelevat, olisiko heistä toisilleen tuettavaksi ja tukihenkilöksi. Tämän hetken he tulevat todennäköisesti muistamaan vielä paljon myöhemmin. Pistelevä jännitys, jonka kaikki tunnemme mahassamme ja jopa ihollamme, alkaa raueta vähitellen sopimusta kirjoittaessamme. Otan jännityksen puheeksi ja lupaan tytölle, että muitakin jännittää. Ihkauusi tukihenkilö puuskahtaa helpottuneena ja sanoo, että on jännittänyt niin, ettei ole viime yönä juuri nukkunut. Tyttö sanoo, ettei jännittänyt yhtään. Sanon leikitellen ja hämmästellen, etten usko. Että koska minuakin jännitti, niin en usko, ettei päähenkilöä jännittänyt yhtään, edes ihan pikkuriikkisen ehkä? Tyttöä hymyilyttää, mutta hän pysyy tarinassaan. Äiti toteaa varovaisesti, että myös häntä jännitti. Tunnelma ei ole enää jännityksestä pisteliäs. Se alkaa olla hersyvä ja malttamaton. Tästä se alkaa. Neuvottelut ovat harvojen mieleen, vaikka niiden sisältö olisikin mukava, kuten tässä ja nyt. Juuri näissä neuvotteluissa on tavallisesti aina lopulta ihan erityinen tunnelmansa: Kevyt, positiivisesti latautunut, odottava, iloinen ja joskus jopa vähän riehakas, vaikka sen suurin osa aina onnistuukin pitämään sisällään korrektisti. Osalta kyllä pääsee naurunpyrähdyksiä ja hörötyksiä, joku saattaa kapsahtaa jonkun kaulaan ja ollaan sitä joskus vähän kyynelehdittykin liikutuksesta ja ilosta koko porukalla. Mahan pohjassa on jotain sitä samaa, kuin huvipuistossa, jonkin uuden laitteen jonossa pitkässä ja kiemurtelevassa jonossa. Puhelinnumerot on nyt vaihdettu, käytännön järjestelyistä on sovittu kirjallisesti ja tavoitteet tämän parivaljakon ensimmäiselle tukihenkilösopimukselle on luotu. Kaikki on valmiina. ”Nähdään ens viikolla,” huikkaa tyttö vielä käytävästä leveä hymy naamallaan. Hän kohdistaa sen tukihenkilölle niin, että vaikka itse lopuksi vielä yritän heipata, en minä ole hänen kontaktinsa kohteena. Käteni ovat lämminneet. Kuvittelinko, vai pilkistikö ulkona aurinko?" Järjestettyjä ystäviä Näinkin voi kaksi ihmistä kohdata. Ja tällaisella tavalla, järjestetysti, voi alkaa merkityksellinen ihmissuhde, joka mahdollistaa korjaavia kokemuksia. Jokainen näistä aloitusneuvotteluista ovat yhtä jännittäviä myös minusta itsestäni, huolimatta siitä, että pelkästään vuonna 2013 olin mukana aloittamassa yli 40 samanlaista suhdetta, joissa kaksi toisilleen vierasta ihmistä alkavat kulkemaan rinnakkain. On lähes mystistä, miten hienoja ihmissuhteita monista osasta näistä järjestetyistä tapaamisista usein syntyy: Kuinka toisen kohtaamalla ja toista kuulemalla, toista katsomalla ja toiselle läsnä olemalla voi saada aikaan niin paljon. Miten luottamus, yhteinen todellisuus alkavat muodostua vähitellen ja sitten muuttua turvallisuudeksi ja yhdessä koetuksi muistoiksi, hetkiksi ja tunnelmiksi. Nämä joustavat, turvalliset ja luotettavat aikuiset, jotka sopeutuvat erilaisten lasten tukihenkilön rooliin, ymmärtävät roolinsa rajallisuuden ja ottavat nämä lapset tuettavikseen ennakkoluulottomasti ja avaralla sydämellä, tiedostaen samanaikaisesti omat henkilökohtaiset rajansa, ovat korvaamattomia. Eräs kollegani on verrannut vapaaehtoisia ruusuihin, joiden ympärillä vaasissa oleva vesi olemme me, vapaaehtoistoiminnan koordinaattorit, tai vapaaehtoisen toimintaa ammatillisesti ohjaavat henkilöt, mahdollistaen ruusujen kukoistuksen ja hyvinvoinnin. Itse koen olevani virkistävän veden lisäksi myös kuin joulupukki: yhtä lahjaa huolella valmistellen, toista lahjaa innokkaasti perille vieden ja vasta kolmanteen lahjatoiveeseen perusteellisesti tutustuen työhuoneeni on kuin joulupukin paja läpi vuoden! Olen enemmän kuin mieluusti myös tänä vuonna saattaen vaihtamassa näitä Turvallisia Aikuisia uusiin tukisuhteisiinsa ja kannustamassa heitä eteenpäin silloin, kun kysymykset heräävät. Lisää uusia lastensuojelun tukihenkilöitä koulutetaan Helsingin sosiaali- ja terveysviraston lastensuojelun asiakkaille kolme kertaa vuodessa vuonna 2014. Piia Vanhatalo, sosionomi amk, sosionomi Yamk-opiskelija Lastensuojelun tukihenkilötoiminnan koordinaattori, Lastensuojelun muut palvelut, Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto
MIKÄ IHMEEN OSALLISUUS?
Nuorten osallisuus on ajankohtainen aihe ja sosiaalialan arkityössä sekä mediassa keskustelua herättävä käsite. Työskentelemme sosiaaliohjaajina lastensuojelussa sekä päihde- ja psykiatriapäihdepalveluissa, jossa osallistava työote on päivittäistä. Teemme opinnäytetyömme nuorten osallisuuteen liittyen ja viimeiset kuukaudet olemme syventyneet sen vuoksi tähän käsitteeseen enemmän. Halusimmekin tässä blogissa tuoda omia ajatuksia ja heränneitä kysymyksiä esille. Koimme hyvin houkuttelevaksi lähteä pyörittelemään käsitettä ”osallisuus” ja pohtia sen ymmärrettävyyttä erityisesti nuorten maailmassa. Nuorten osallisuuden vahvistaminen näyttäisi olevan käsite, joka esiintyy aktiivisesti niin mediassa kuin yhteiskunnan eri kehittämisohjelmissa. Osallisuus on esillä muun muassaJyrki Kataisen hallitusohjelmassa, Nuorisotakuussa, Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisessa Kaste-kehittämisohjelmassa sekä tämän vuoden alusta tulleessa koulurauhapaketissa, joka on osa koulurauhan lakiuudistusta. Pohdimme miten paljon nämä kehittämispaketit kulkeutuvat nuorison tietoisuuteen ja miten paljon nuoret itse osallistuvat yleiseen keskusteluun osallisuudesta? Osallisuus on käsite, joka on selkeästi esillä aikuisten ja etenkin sosiaalialan työntekijöiden keskuudessa, mutta onko se käsite, jonka nuoret voivat omaksua itselleen? Erityisopettaja Pirkko Eerola-Pilvi kirjoittaa Helsingin Sanomissa (HS 19.2.2014) osallisuus sanan merkityksestä nuorille ja pohtii miten hienolta kuulostava termi käytännössä kuitenkaan ei näy nuorten arjessa. Ymmärrämme mitä hän ajaa kirjoituksellaan takaa, mutta emme kuitenkaan täysin allekirjoita tätä väitettä. Näemme osallisuuden olevan osa nuorten kanssa tehtävää työtä, vaikka työhön ei aina yhdistetä sanaa osallisuus.Mielestämme osallistava työote on näkyvissä esimerkiksi koulumaailmassa koulusosionomien työotteessa. Osallisuus käsitteenä: onko se ymmärrettävä? Löytyykö osallisuus käsitteelle selkeämpää korvaavaa termiä?Tomi Kiilakoski sekä Juha Hämäläinen tuovat esille, että nuorten osallisuuden vahvistaminen on toisin sanoen syrjäytymisen ehkäisyä ja huono-osaisuuden lievittämistä. (Kiilakoski 2007: 11-12; Hämäläinen 2008: 15.) Sanana osallisuus on kuitenkin positiivisempi kuin ”syrjäytymisen ehkäiseminen”, joka voidaan nähdä melko leimaavana ja negatiivisena käsitteenä.Joten samasta asiasta voidaan puhua positiiviseen sävyyn negatiivisen ilmaisun sijasta. Sosiaalialan työtä tehdessä on luonnollisempaa käyttää käsitettä osallisuus. Onko edes mahdollista löytää yhteistä kaikkien ymmärtämää käsitettä viittamaan osallisuuteen, sillä kukin kokee osallisuuden eri tavoin? Osallisuutta tutkinut Anu Gretschel tuo esille väitöskirjassaan ”Kunta nuorten osallisuusympäristönä”, että osallisuus on jokaisen oma kokemus. (Gretschel 2002: 90-91, 179.) Onkin vaikeaa löytää kaikkien suuhun sopivaa sanaa ja vielä siten, että kaikki ymmärtäisivät sanan tarkoituksen samalla tavalla. Voisiko nuoria osallistaa käytettävien ammattikäsitteiden kehittämisessä, jotta käsitteistä saataisiin ymmärrettäviä kaikille osapuolille eikä vain ammattilaisille? Aikuisten rooli nuorten osallistamisessa Nuorten luonnollisia verkostoja ja kasvuympäristöjä ovat koulu, nuorisotalot, harrastustoiminnat sekä perhe ja muut sosiaaliset suhteet. Näiden kaikkien tulisi tukea nuoren osallisuutta automaattisesti ja konkreettisella tasolla. Nuorten vertaissuhteet ovat luonnollisia osallistavia sosiaalisia ympäristöjä, mutta myös aikuisten tulisi näyttää omalla toiminnallaan osallisuuden tärkeys ja ottaa nuoret tasa-arvoisesti huomioon ja käydä avointa vuoropuhelua heidän kanssaan. Elokuussa 2014 voimaan tuleva oppilas- ja opiskelijahuoltolaki painottaa ennaltaehkäisevää ja yhteisöllistä työotetta. Uudistuvassa laissa tuodaan esille myös oppilaiden osallisuus ja osallistaminen muun muassa ongelmien ehkäisyssä.Koemme sen sosionomeina hyväksi ja näemme, että sosionomit koulussa ovat yksi tekijä, joka mahdollistaa tavoitteen. Oppilashuoltolaissa kirjoitetaan, että kaikkien oppilaiden osallisuutta tulee vahvistaa ja kaikilla oppilailla on mahdollisuus osallistua ja kehittää koulun toimintaa sekä ilmaista oma mielipiteensä. Koulurakenteissa on käytössä jo erilaisia foorumeita, joissa nuorille annetaan mahdollisuus vaikuttaa koulun asioihin, esimerkiksi oppilashuolto, tukihenkilötoiminta ja oppilaskunta. Mielestämme pitäisi kiinnittää erityisesti huomiota nuoriin, jotka ovat hiljaisempia ja vetäytyvät yhteisestä toiminnasta. Nuorten osallistumisen toteutumisessa aikuisten ja nuorten välinen vuorovaikutus suhde on herkkä, koska aikuisella on aina vastuu alaikäisestä lapsesta ja lapsen osallisuudella on rajansa. Aikuiset määrittävät rajat, joiden sisällä osallisuus ja vaikuttaminen ovat mahdollista. Mutta samoinhan aikuisten osallisuutta määrittävät yhteiskuntarakenteet eli nuoren osallistaminen on kasvattamista ja siihen kasvetaan. (Hämäläinen 2008: 32; Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013.) Jaana ja Niina, sosionomi Ylempi AMK-opiskelijoita Lisätietoa Gretschel, Anu 2002: Kunta nuorten osallisuus ympäristönä; Nuorten ryhmän ja kunnan vuorovaikutussuhteen tarkastelu kolmen liikuntarakentamisprojektin laadun arvioinnin keinoin. Jyväskylä: Jyväskylä University Printing House. Helsingin Sanomat 19.2.2014 mielipide Hämäläinen, Juha 2008. Nuorten osallisuus. Sosiaalipedagoginen aikakauskirja. Vuosikirja 2008. Kuopio: Kopijyvä. Kiilakoski, Tomi 2007. Johdanto: Lapset ja nuoret kuntalaisina. Teoksessa Gretschel, Anu – Kiilakoski Tomi (toim.) 2007: Lasten ja nuorten kunta. Helsinki: Hakapaino Oy. Opetushallitus 2013: Verkkouutinen. Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013.
Osattomat pojat ja nuoret miehet
Viimeisen vuoden aikana on kohistu paljon nuorten syrjäytymisen liittyvässä julkisessa keskustelussa. Muun muassa Sauli Niinistön syrjäytymistä ehkäisevä kampanja ja nuorisotakuu ovat herättäneet paljon keskustelua ja myös konkreettisia toimenpiteitä, mutta yhteiskunnassamme on edelleen paljon tehtävää, jotta pystyisimme tarjoamaan nuorille yhdenvertaisemmat mahdollisuudet ja ehkäistä riskejä, jotka johtavat syrjäytymiseen. Oman työni kautta olen saanut nähdä valitettavan läheltä, miten pojat ja nuoret miehet ajautuvat osattomaan rooliin yhteiskunnassamme. Usein taustalla olevat syy-seuraussuhteet ovat hyvin moniulotteisia. Pelkkä tilastoiden kaunistelu sillä, että näille nuorille tarjotaan opiskelu- tai työpaikka ei mielestäni riitä, vaan enemmän tulisi tarkastella taustalla olevia syitä, pohtia niitä näiden nuorten kanssa ja antaa niiden ratkomiseen riittävää tukea. Jos haluamme saada nämä nuoret marginaalista täysipainoisesti mukaan yhteiskuntaan, niin mielestäni olisi keskityttävä enemmän nuorten sosiaaliseen vahvistamiseen. Syrjäytymistilastojen nuoret miehet Nuoret miehet ovat aika lailla yliedustettuina syrjäytymis-, itsemurha- ja väkivaltatilastoissa. Esimerkiksi 20-24-vuotiaiden nuorten itsemurha tilastoissa yhtä naista kohden tekee itsemurhan kolme nuorta miestä (Karlsson 2013: 40-41). Koulutuksen ulkopuolelle ajautuvien nuorten kohdalla suhde on aika lailla samansuuntainen. Pitkäaikaisten ongelmapalveluiden asiakkaiksi ajautuu 3-4 kertaa enemmän miehiä kuin naisia(Rimpelä 2013: 6). Taustalla olevia syitä tulisi mielestäni tarkastella ja tutkia enemmän. Sosiaalinen todellisuus, jossa elämme tarjoaa pojille varsin kapean mallin kasvaa mieheksi. ”Pojat ovat poika”-tyyppiset vähättelyt ovat arkipäivää kasvatusilmapiirissämme, ja tällä verukkeella emme välttämättä pysähdy asettamaan rajoja tietylle käytökselle. Tai tarjoamme pojille räjähtävää toimintaa, sillä siitä he pitävät ja unohdamme tarjota tunnekasvatusta. Poikana tulee siis raivata tiesi eteenpäin ja oppia pärjäämään. Toisaalta saman aikaisesti osa pojista vetäytyy sivuun ja jää ulkopuolelle, koska eivät sovi muottiin. Sukupuolirooleja todennetaan kasvatustyössä helposti tiedostamatta. Toisaalta olettamukset ja mielikuvat muovaavat vahvasti asennoitumista siihen, mitä odotamme ja toivotaan tytöiltä ja pojilta. Toisaalta taustalla on myös paljon yhteiskunnallisiin rakenteisiin ja instituutioihin liittyviä tekijöitä. Esimerkiksi perusopetuksessamme on todettu rakenteellisia ominaisuuksia, joissa pojat ovat heille tyypillisen kehityksen johdosta tyttöjä huonommassa asemassa. (Rimpilä 2013: 5). Osattomuus ajaa marginaaliin yhteisöistä Osattomuus on eräs keskeisistä syistä nuorten miesten marginaaliin ajautumisessa. Pääsin kuulemaan vähän aikaa sitten nuorisotutkija Riikka Korkiamäen luentoa osallisuuden ilmenemisestä nuorten vertaissuhteissa. Korkiamäki on julkaissut aiheesta tuoreen väitöskirjan ”Kaveria ei jätetä! Sosiaalinen pääoma nuorten vertaissuhteissa”. Luennolla tuli esille muutama hyvin keskeinen asia, joita meidän ammatti-ihmisten olisi syytä tarkastella. Pyrimme tarjoamaan nuorille hyvin monipuolista tukea ja auttamaan vaikeissa tilanteissa ja kuvittelemme norsunluu tornissamme, että tämä on juuri sitä apua, jota nuori kaipaa. Korkiamäen tutkimuksen tulosten valossa nuoret mieltävät tuen helposti kontrolliksi, jolloin se koetaan helposti myös hieman kielteiseksi. Aitoa tukea koetaan saadun läheisten suhteiden kautta. Tämän valossa voidaan päätellä, että ulkopuolelle osattomaksi jäävät nuoret jäävät helposti ilman tunnetta aidosta tuesta, vaikka jollakin virallisella taholla olisikin aito halu auttaa. Kuuluminen johonkin tärkeää Osallisuuden ja kuulumisen tunne on eräs keskeisiä tarpeitamme, ja tähän pitäisi pystyä vastaamaan. Jos nuori ei löydä positiivisia yhteisöjä, joiden kautta pääsee kokemaan kuuluvuuden tunnetta, niin usein löydetään varsin nopeasti ”negatiivisia” yhteisöjä. Toisaalta näissä ”negatiivisissa” yhteisöissä saattaisi löytyä paljon potentiaalia toteuttaa todella positiivisia asioita, jos siihen vaan löytyisi oikea tila ja aika. Kriittiset elämän saranavaiheet Tämän vuotisessa Nuorten vapaa-aika tutkimuksessa käy ilmi, että teini-ikäisenä nuorten harrastuksissa käyminen loppuu varsin jyrkästi ja esimerkiksi liikuntaharrastukset jatkuvat nuorilla miehillä vasta lähempänä kolmeakymmentä ikävuotta. Lisäksi ystävien tapaamistahti tippuu jyrkästi kahdenkymmenen ikävuoden lähestyttäessä ja eniten yksinäisyyden kokemuksia on juuri 20-24 vuotiailla nuorilla. Toisaalta samassa tutkimuksessa käy ilmi, että nuoret osallistuisivat mielellään erilaiseen tekemiseen vapaa-ajallaan, kunhan ei tarvitsisi kuulua mihinkään viralliseen yhteisöön. (Myllyniemi & Berg 2013.) Tämä kahdenkymmenen ikävuoden molemmin puolin asettuva ikävaihe on varsinkin nuorilla miehillä sellainen, että silloin tarvittaisiin matalankynnyksen tukipalveluita vapaa-ajan viettoon, muiden nuorten tapaamiseen, oman elämän jäsentämiseen ja hyvinvoinnin edistämiseen. Tämä saranavaihe on nuorten miesten elämässä varsin kriittinen vaihe ja monet ajautuvat juuri tällöin yhteiskunnan ulkopinnalle. Jos emme panosta ajoissa oikea-aikaiseen tukeen, on riskinä, että liian suuri osa nuorista miehistä jämähtää marginaaliin, palvelut ja tuki ei tavoita heitä, eivätkä he löydä paikkaansa yhteiskunnassa. Tarvitaan tavallisia asioita Vaikka nuorten miesten syrjäytymiseen liittyy monenlaisia tekijöitä, niin toisaalta nuorten hyvinvoinnin lisäämiseen sosiaalisten ongelmien ehkäisemiseen on monia varsin yksinkertaisia keinoja. Kaikessa naiiviudessaan Niinistön Tavallisia asioita -kampanjassa oltiin myös oikeiden asioiden ääressä. Niiden toteuttamiseen ei kuitenkaan riitä pelkkä lähimmäisen rakkaus, vaan tarvitaan poliittista tahtoa, oikein suunnattuja resursseja sekä halua kehittää oikea-aikaisia palveluita vastaamaan tarpeita. Nuorten kanssa työskentelevien tulisi myös pystyä tarkastelemaan kriittisesti omaa suhtautumistaan sukupuolittuneisiin toimintamalleihin ja tarvittaessa pystyä näitä muuttamaan tarjotaksemme moninaisemmat mahdollisuudet nuoren kasvuun ja sen tukemiseen. Kalle Laanterä, sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa Karlsson, Mirja. Tunnistaminen avain itsemurhien ehkäisyyn. Tesso 1/2013. Korkiamäki, Riikka. Kaveria ei jätetä! Sosiaalinen pääoma nuorten vertaissuhteissa. 2013. Nuorisotutkimusseura. Tampere university press. Myllyniemi, Sami & Berg, Päivi. Nuoria Liikkeellä! Nuorten vapaa-aika tutkimus 2013. 2013. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Rimpelä, Matti. ”Miksi poikien koulutushaasteet eivät ole päässeet tasa-arvopolitiikan asialistalle?” Neuvola ja kouluterveys 2/2013.
Nuorten syrjäytyminen ilmiönä
Nuorten syrjäytyminen on ajankohtainen yhteiskunnallinen haaste ja pinnalla oleva puheenaihe. Syrjäytymisen ehkäisy on noussut yhdeksi sosiaalipolitiikan keskeisimmäksi tavoitteeksi. Nuorten syrjäytyminen on todellinen ja vakava ongelma, jonka syistä ja ratkaisutavoista ollaan montaa eri mieltä. 2000-luvun syrjäytymiskeskusteluissa syitä haetaan mm. puutteellisesta mielenterveystyöstä, yhteiskunnan rakenteista ja hukassa olevasta vanhemmuudesta. OECD:n vertailujen mukaan nuoret syrjäytyvät suomessa muita maita hitaammin. Suomen tilanne on kansainvälisesti ottaen suhteellisen hyvä, vaikka jokainen syrjäytyvä nuori on tietenkin liikaa. (Helsingin sanomat 26.6.2013). Eri tutkimukset osoittavat, että syrjäytymisen käsite on laaja ja syrjäytymisen ongelmat ja syyt nähdään myös monitahoisina. Jokainen tarkastelee ja tutkii samaa asiaa, mutta mistä oikeasti puhumme puhuessamme syrjäytymisestä? Jokainen on tutkinut eri perspektiivistä ja jokaisella on oma pienoistutkimuksensa. Ei ole ihan selvää mitä syrjäyttämisen käsitteellä kussakin tilanteessa tarkoitetaan. Perinteisesti käsitteellä on viitattu yksilölliseen moniongelmaisuuteen, erilaisten sosiaalisten ongelmien kasaantumiseen samoille yksilöille ja ihmisryhmille. Kun puhutaan syrjäytymisestä, syrjäytyminen nähdään lukuisina eri ongelmina, jotka kietoutuvat prosessin omaiseksi, joissa on perinteisesti mukana sosiaaliset, terveydelliset kuin taloudellisetkin tekijät. Yksittäinen ongelma ei sinänsä aiheuta syrjäytymistä vaan kyse on kasaantuvista ongelmista. Olli Lehtosen (2013, 130) mielestä nuorten elämässä syrjäytyminen etenee vaiheittain sekä se ulottuu lopulta koko elämään ja siksi syrjäytymistä tapahtuu eri tasoilla jonka vuoksi voidaan puhua ei-syrjäytyneistä, syrjäytymisvaarassa olevista ja syrjäytyneistä. Kaikki syrjäytyneet eivät ole samalla tavalla ja samassa määrin syrjäytyneitä, vaan usein heillä on eri riskitekijöitä jotka esiintyvät yksilöiden ja ihmisryhmien elämässä. Yksittäisen ongelman perusteella ei voida nuorta tulkita syrjäytyneeksi eikä kaikkien nuorten kohdalla voida puhua automaattisesti syrjäytyneestä nuoresta. Syrjäytymisen prosessit Ulvinen Veli-Matti tutkimuksessaan lasten ja nuorten syrjäytymistä koskevan tutkimuksen mahdollisuuksissa (1998) mainitsee että syrjäytymistä on syytä tarkastella myös prosessin kautta, joka tuottaa syrjäytymisvaaraa ja syrjäytyneisyyttä. Syrjäytymisen käsite soveltuu parhaiten kaikkien huono-osaisimman joukon elämäntilanteen kuvaamiseen. He ovat moniongelmaisia, eivätkä saa otetta omasta elämästään. Näiden nuorten kohdalla syrjäytymistä pidetään suhteellisen pysyvänä tilana. Moniongelmaisuudessa termi viittaa lukuisiin tosiinsa liittyviin ongelmiin mm sosiaalisten tukiverkostojen puuttumiseen, aikuistumisen myöhästymiseen, köyhyyteen ylivelkaantumiseen, riippuvuuteen vanhemmista, päihteisiin, aggressiivisuuteen tai kulttuurinen kuiluun nuoren ja yhteiskunnan virallisten työntekijöiden kanssa (Paju & Vehviläinen 2001, 258). Vielä 1980 – luvulla syrjäytymistä on pidetty enemmän aikuisten ongelmana ja nuorten syrjäytymistä tarkasteltiin lähinnä periytyvänä, ylisukupolvisena ongelmana, joka on jäänyt yhteiskuntapoliittisessa kastelussa vähälle huomiolle. Syrjäytymisen syitä on jo 1990 luvulla nuorisotutkimuksissa tukittu erityisesti koulutuksen ja työn ulkopuolisen olemisen kautta. Yhä enemmän on alettu tutkia ylisukupolveen vaikuttavia tekijöitä syrjäytymisen syntymisen taustoihin liittyen, joilla on ollut vaikutusta ennaltaehkäisevän työn ja syrjäytymisen kehittämisessä. Hyvinvointiongelmien juuret ulottuvat usein kauas ja ovat osittain ylisukupolvisia (Pekkarinen, Vehkalahti ja Myllyniemi 2012, 88). Huono-osaisuudella on taipumus periytyä ja yhteiskuntaan kiinnittyminen alkaa jo varhaisessa vaiheessa. Järvinen ja Jahnukainen (2011, 133) tutkimuksen mukaan syrjäytymisen prosessin on katsottu alkavaksi usein jo varhaislapsuudesta, jolloin lapset omaksuvat ne perusvalmiudet mm. asenteet, arvot ja toimintamallit, joiden mukaan he aikuistuvat ja sijoittuvat yhteiskuntaan. Tutkimusten mukaan työn ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten vanhemmistakin, useat kokevat olevansa itsekin ulkopuolisia ja työttömiä. Vanhempien koulutustaustalla näyttää olevan suuri merkitys lasten kouluttautumiseen tulevaisuudessa. Yhä enemmän on alettu tutkia kuinka lapsuuden elinolosuhteet, sosiaalinen tausta ja sosiaaliset ongelmat määrittelevät sitä, miten lapset sopeutuvat kouluympäristöön ja kuinka he menestyvät opinnoissaan. Syrjäytymisvaarassa olevat Useat tekijät ovat lisänneet arjen haastelleisuutta ja vanhemmuudessa tarvittavia tukitoimia. Perherakenteet ja perheen arki on monimutkaistunut. Vanhempien voimavaroja kuormittavaksi tekijöiksi ovat nousseet mm stressi, epävarmuus vanhempana, vanhemmuuden rooli sovittaminen arkielämään, työn ja perheen sovittaminen, parisuhdeongelmat, päihderiippuvuus ja masentuneisuus. Nämä ongelmat heijastuvat vaikeutena löytää arjessa riittävästi aikaa lapselle, vaikeuksina rakentaa turvallinen ja luottamuksellinen suhde lapsen ja vanhemman välille (Perälä, Halme, Hammar ja Nykänen 2011, 17). Nuorten kohdalla meidän tulisi ennemminkin puhua syrjäytymisvaarassa olevista nuorista kuin syrjäytyneistä nuorista, joilla on elämänhallintaan liittyviä ongelmia. Helnen (2002, 10) mukaan on parempi puhua syrjäytymisestä syrjäytyneiden sijaan. Lisäksi tulisi vielä tarkemmin tutkia ja selvittää nuorten syrjäytymisen käsitettä, ketkä ovat oikeasti syrjäytyneitä tai syrjäytymisvaarassa olevia nuoria. Mitkä tekijät vaikuttavat syrjäytymiseen ja kuinka paljon on syrjäytymisen vaarassa tai syrjäytyneitä nuoria. Ruotsalainen (2005, 59) teoksessa mainitsee, että on tärkeää on tietää keitä syrjäytetyt ovat, miksi he ovat syrjäytyneitä ja kuka tai mikä heidät on syrjäytynyt sekä keskeisenä kysymyksenä on myös noussut esiin, että voitaisiinko syrjäytymisen kehitystä ennaltaehkäistä ja riskitekijöitä havaita jo varhaisessa vaiheessa (Järvinen ja Jahnukainen 2011, 133). Hannele Sauristo, sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa Helne, Tuula 2002. Syrjäytymisen yhteiskunta. Saarijärvi: Gummerus Kirjapaino. Helsingin sanomat 26.6.2013 Järvinen, Tero ja Jahnukainen, Markku 2001. Kuka onkaan meistä syrjäytynyt? Marginaalisaation ja syrjäytymisen käsitteellistä tarkastelua. Teoksessa Minna Suutari (toim.) Vallattomat marginaalit. Yhteisöllisyyksiä nuoruudessa ja yhteiskunnan reunoilla. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto. 125–151. Lehtonen, Olli 2013. Janus sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti 128–143. Paju, Petri ja Vehviläinen, Jukka 2001. Valta virran tuolla puolen. Perälä, Marja-Leena, Halme, Nina, Hammar, Teija ja Nykänen, Sirpa 2011. Hajanaisia palveluja vain toimiva kokonaisuus? Lasten ja perheiden palvelut toimialajohtajien näkökulmasta. Pekkarinen, Elina, Vehkalahti, Kaisa ja Myllyniemi, Sami 2012. Lapset ja nuoret instituutioiden kehityksessä. Nuorisotutkimusverkosto: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos : Valtion nuorisoasiain neuvottelukunta. Ruotsalainen, Seppo 2005. Syrjäytyminen syrjäyttäminen. Helsinki: TA-tieto Veivo, Leea & Vilppola Tuomo 1998. Työllistyminen ja työelämän rakentuminen. Teoksessa Veli- Matti Ulvinen (toim.) Lasten ja nuorten syrjäytymistä koskevan tutkimuksen mahdollisuudet. Helsinki; Nuorisoasian neuvottelukunta.
Joutuuko nuori ottamaan liian varhain vastuun oman elämänsä kulusta?
Seurasin kevään ja kesän 2013 aikana mediassa käytyä ajankohtaista keskustelua liittyen nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäisyyn. Aihe kiinnostaa minua henkilökohtaisesti hyvin paljon ja olen myös työni kautta päässyt asiaa tarkastelemaan. Seuratessani mediassa käytyä keskustelua pohdin seuraavia kysymyksiä: ”Joutuuko nuori ottamaan liian varhain aikuisen vastuuta omasta elämästään?” sekä ”Miten voimme arvioida onko 18-vuotiaalle kehittynyt tarvittavat valmiudet itsenäistymiseen?” Tätä valmiutta ei voida arvioida ainoastaan iän perusteella, vaan on otettava huomioon nuorten yksilölliset tarpeet ja kehityspolut. Itsenäistymiseen tarvittavia valmiuksia ei meillä ihmisillä ole valmiina, vaan ne on opittava. Miten nuorelta voisi edellyttää yksinasumisen sujumista, jos hänelle ei ole esimerkiksi opetettu talouteen ja kodinhoitoon liittyviä asioita. Itsenäistymiseen tarvittavien taitojen opettamisesta ovat ensisijaisesti vastuussa nuoren huoltajat ja muut lähiverkoston aikuiset sekä viime kädessä me ammattilaiset. Poikien talon projektipäällikkö Antti Ervasti kommentoi Sosiaalialan edunvalvonta- ja ammattilehti Talentiassa nuoren identiteetin kehittymiseen tarvittavasta aikuisen tuesta, erityisesti mikäli lapsuudessa opittuja toimintamalleja tulee kehittää itsenäistymistä tukevaksi. Ervastin mukaan nuoren verkoston tuen merkitys on suuri. (Mehto 2013: 14.) Puheet ja teot eivät aina kohtaa Mielestäni tulevaisuudessa tulisi panostaa ennaltaehkäiseviin palveluihin, jotka on suunnattu nuoren itsenäistymisen tueksi. Talentian puheenjohtaja Tero Ristimäki kirjoittaa Talentia -lehdessä varhaisen tuen vaikutuksesta ongelmien ennaltaehkäisyyn (Ristimäki 2013: 4).Nykypäivänä puhutaankin paljon ennaltaehkäisevän tuen merkityksestä ja tarpeesta lisätä tätä, mutta viime vuosina projekteja ja näiden tarjoamia palveluita on vähennetty. Palveluita on keskitetty laajempiin palvelukokonaisuuksiin, joiden piiriin pääsemiseksi tarvitaan usein asiakkuus. Puheet ja teot eivät siis aina kohtaa. Erilaisia lähtökohtia - erilaisia tarpeita Sosiaali- ja terveysviraston organisaatiomuutoksissa puhutaan parhaillaan palvelujen saatavuudesta ja siitä, että niiden tulisi jakautua tasapuolisesti niitä tarvitseville kansalaisille. Jo työskennellessäni sijaishuollossa nuorisokodissa pohdin tuen tarvitsevuuden ja riittävyyden eroja eri lähtökohdista tulevien nuorten välillä. Nuorten lähiverkostoissa on myös eroavaisuuksia ja ne tulee ottaa huomioon. Erityisesti nuoret, joilla lähiverkoston tuki jää vähäiseksi ja valmiudet itsenäiseen elämään eivät ole kehittyneet, tarvitsevat pikaisesti meidän ammattilaisten tukea. Korvaavien kokemusten merkitys on myös tällöin tärkeää nuoren kehitykselle. Vamos-toiminnasta esimerkkiä Palvelujen kehittämisessä tulisi jatkossa ottaa huomioon jo toimivat palvelumallit ja käyttää kehittämisessä hyödyksi näiden pohjalta saatuja kokemuksia. Keväällä 2013 Helsingin diakonissalaitoksen ylläpitämä 16-29 - vuotiaille nuorille suunnattu Vamos -toiminta oli paljon esillä mediassa. Vamos -toiminta on mielestäni toimiva palvelumalli tarjoamaan tukea itsenäistymisen kynnyksellä oleville nuorille. Vamos on matalankynnyksen palvelukokonaisuus ja sen tarkoituksena on vahvistaa nuoren omia voimavaroja ja vahvuuksia sekä tukea nuorta sitoutumaan jatko-opiskeluun ja työpolulle. Vamoksen lähtökohtana on moniammatillisuus ja palvelut ovat saman katon alla, jolloin nuoren on helppo päästä palveluiden piiriin. (Vamos 2013.) Matalankynnyksen palvelut ovatkin yksi toimiva keino tavoitella nuoria. Palveluja kehittäessä tulee ottaa huomioon sekä avun hakemiseen motivoituneet nuoret että nuoret, jotka eivät ole kykeneviä hakeutumaan tuen piiriin. Nuorten voi olla haastavaa hakeutua tuen piiriin esimerkiksi mielenterveydellisten syiden tai päihteidenkäytön takia. Osa nuorista ei välttämättä itse näe avun tarvetta, vaikka ongelmat ovat jo kasautuneet pahasti. Nuorten yksilö- ja ryhmävalmentaja Riikka Nurmi kommentoi Talentia -lehdessä tuen merkityksestä nuorille, jotka ovat tippuneet koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle. Nurmen mukaan monelle nuorelle voi olla haastavaa jo se, että pystyy arkiaamuisin heräämään ja lähtemään ulos kodistaan. (Kettunen 2013: 5.) Mielestäni toimiva palvelumalli on tarjota lastensuojeluasiakkaille itsenäistymisen tueksi lastensuojelun jälkihuolto 21 ikävuoteen saakka. Mutta niin kuin Kuntaliiton erityisasiantuntija Aila Puustinen-Korhonen kommentoi Talentia -lehdessä, on palveluita kehitettävä siihen suuntaan, että ne ovat saatavilla myös kansalaisille, joilla ei ole asiakkuutta johonkin palveluun.(Jaakkola 2013: 10.) Mistä löytyy tukea? 18 -vuotta täyttäneen apua tarvitsevan nuoren valinnanvapaus hakeutua palveluiden piiriin voi mielestäni toisinaan johtaa ongelmien kasautumiseen ja tilanteen kriisiytymiseen. Porvoon poliisilaitoksella työskentelevä sosiaaliohjaaja Ann-Sofie Nylund esittää ajatuksiaan Talentia -lehdessä 18 vuotta täyttäneen nuoren kohtaamisesta ja vapaaehtoisuuteen perustuvan työn haasteista silloin, kun nuori ei ole motivoitunut tarvittavaan tukeen (Häkkinen 2013: 37). Pakkohoitoa kun Suomessa ei ole kuin ääritapauksissa, voi joillekin nuorille apu tulla liian myöhään. Palveluja kehittäessä tulisi pohtia niiden saatavuutta, näkyvyyttä ja järjestelmän selkeyttä sekä miten näillä palveluilla tavoitetaan apua tarvitsevat nuoret. Sisäministeriön sisäisen turvallisuuden sihteeristön päällikkö Tarja Mankkinen kommentoi Talentia -lehdessä lapsen ja nuoren haasteista hahmottaa monimutkaisia palvelujärjestelmiä ja viranomaisten välistä vastuunjakoa (Tasala 2013: 22). Mielestäni toisinaan työntekijänkin on haastavaa hahmottaa palvelukenttää. Miten voimme tätä edellyttää juuri 18 vuotta täyttäneeltä nuorelta? Ikärajoista joustavia? Mielestäni olisi hyvä tarkastella asetettuja ikärajoja esimerkiksi palveluissa ja koulumaailmassa. On syytä tarkastella ovatko asetetut ikärajat nykypäivän yhteiskunnassa edelleen toimivia. Tulee kuitenkin muistaa, että ainoastaan lisävuodet eivät yksinään opeta nuorille esimerkiksi itsenäistymiseen tarvittavia valmiuksia. Opetusministeri Kaisa Kiuru kommentoi Helsingin Sanomissa oppivelvollisuuden ikärajaa. Kiuru toi esille haluavansa pidentää oppivelvollisuutta 17 ikävuoteen. Kiurun mukaan on iso asia, että 16 -vuotias nuori löytää jatko-opiskelu- tai työpaikan. Kymmenet tuhannet nuoret jäävät vaille toisen asteen tutkintoa ja tutkinnon puute heikentää muun muassa nuorten työllistymistä. Kiuru toi esille syrjäytymisriskin olevan suuri erityisesti niiden nuorten kohdalla, jotka jäävät kotisohvalle koulun sijaan. Hänen mukaansa tarvetta olisi lisätä matalankynnyksen valmentavia koulutuksia, joissa opetetaan elämäntaitoja. (Liiten 2013.) Itse kannattaisin oppivelvollisuuden ikärajan nostamista. Ikäraja nostaminen lisäisi opiskelun joustavuutta ja 10. luokan tarve saattaisi jäädä monelle vähäisemmäksi. Onkin tärkeää pohtia, onko nykypäivän yhteiskunnassa enää yhtä kaikille sopivaa etenemispolkua kouluttautumisessa, minkä pohjalta oppivelvollisuusikäraja on asetettu. Kiurun ajatuksia tukee vuoden 2013 voimaan tullut yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu, joka tarjoaa alle 25-vuotiaille ja alle 30-vuotiaille vastavalmistuneille koulutus-, työkokeilu-, työpaja- tai työpaikan kolmen kuukauden sisällä työttömäksi ilmoittautumisesta. Nuorten yhteiskuntatakuu on kirjattuna myös Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmaan ja sillä tavoitellaan nuorten syrjäytymisen ehkäisyä. (Nuorisotakuu 2013.) Etsivä nuorisotyö on myös osa nuorisotakuuta ja tästä kirjoitettiin kesäkuussa 2013 Helsingin Sanomissa. Etsivään nuorisotyöhön on Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki myöntänyt valtionavustusta. Etsivän nuorisotyön tehtävänä on tavoitella tukea tarvitsevia nuoria ja ohjata heitä palveluiden piiriin edistääkseen heidän pääsyään koulutukseen ja työelämään. (HS 28.6.2013. A 16.) Yksilölliset erilaiset elämänpolut Uskon, että nykynuorilla on hyvin yksilölliset kehitys- ja itsenäistymispolut. Koen, että apua tarvitsevia nuoria voimme varmasti tukea parhaiten joustavilla matalankynnyksen palveluilla, ennaltaehkäisevällä työotteella ja moniammatillisella yhteistyöllä. Mielestäni on tärkeää osallistaa nuoria palveluiden kehittämiseen ja tuottamiseen. Nuoret tulee kohdata yksilöllisesti ja arvioida juuri hänen valmiuksiaan ottaa vastuu oman tulevaisuuden suunnittelusta. Niina, sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa Helsingin sanomat: 28.6.2013. s. A 16. Häkkinen, Leena 2013: Taivas rajana. Sosiaalialan edunvalvonta- ja ammattilehti Talentia 4.2013. Helsinki. Jaakkola, Helena 2013: Nyt tekoja. Talentia- lehden erikoisnumero lastensuojelun ammattilaisille/ 30 päivää 1.2013. PunaMusta Oy. Helsinki. Kettunen, Iita 2013: Profiili. Sosiaalialan edunvalvonta- ja ammattilehti Talentia 3.2013. Helsinki. Liiten, Marjukka. 7.7.2013. Helsingin sanomat. Verkkodokumentti. Mehto, Eeva 2013: Matkalla mieheksi. Sosiaalialan edunvalvonta- ja ammattilehti Talentia 3.2013. Oy Scanweb Ab. Helsinki. Nuorisotakuu 2013. Verkkodokumentti. Ristimäki, Tero 2013: Sijoitus ihmiseen. Sosiaalialan edunvalvonta- ja ammattilehti Talentia. 2.2013. Tasala, Markku 2013: Ankkuri nostetaan yhdessä. Talentia- lehden erikoisnumero lastensuojelun ammattilaisille/ 30 päivää 1.2013. PunaMusta Oy. Helsinki. Vamos 2013: Helsingin Diakonissalaitos. Verkkodokumentti.
Nuoret, yhteiskunta ja syrjäytyminen
Tänä päivänä yhdeksi suureksi haasteeksi yhteiskunnassamme on noussut nuorten syrjäytyminen, joka ei pelkästään ole Suomen ongelma vaan kansainvälinen. Syrjäytyminen on sosiaalisten, terveydellisten ja taloudellisten tekijöiden summa. Kyseessä on kasautuvat ongelmat. ( Lehtonen & Kallunki 2013). Meillä on tilastoitu noin 50 000 syrjäytynyttä nuorta ja nuorta aikuista, ja joka päivä viisi alle 30-vuotiasta jää eläkkeelle(Myrskylä 2012). Nuorten syrjäytymistä on käsitelty viime aikoina monesta eri näkökulmasta monessa eri mediassa. Syrjäytymistä on muun muassa pohdittu ylen tv ohjelmissa, lehtien sivuilla, kirjoissa ja mielipidepalstoilla. Keskustelussa ovat olleet mukana nuoret itse, valtaapitävät tahot, alan ammattilaiset, järjestöt ja kansalaiset. Työministeri totesi vuonna 2012, että nuorten syrjäytymisen ehkäisy on vaalikauden tärkein hanke (Ihalainen/ 2012). Yhteiskuntatakuusta ratkaisu Nuorten syrjäytymiseen on esitetty monia eri syitä ja tuotu esille monia eri ratkaisuja, joista yksi on hallituksen yhteiskuntatakuu. Valtaapitävät tahot ovat nostaneet esille nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn ratkaisuja, joissa nuoria velvoitetaan pakon ohella osallistumaan toimenpiteisiin ja koulutuksiin. Viime aikoina on puhuttu peruskoulun jälkeisestä "pakkovuodesta", johon kansanedustaja Sari Sarkomaa on todennut, että oppivelvollisuuden venyttämispuheiden sijaan voimavarat suunnattava oppimisongelmien varhaiseen havaitsemiseen ja ennaltaehkäisyyn sekä opetuksen, oppilaanohjauksen ja oppilashuollon kuntoon laittamiseen. (Sarkomaa 2013). Sarkomaa on tässä oikealla tiellä sillä syrjäytymisen syyt ovat hyvin moninaiset. Syrjäytymiseen voidaan parhaiten puuttua riittävän hyvillä ja toimivilla peruspalveluilla. Yhteiskuntamme rakentuu periaatteelle hyvän kasvun edellytysten varmistamisesta kaikille lapsille ja nuorille. Vaikeina taloudellisenakaan aikana ei tulisi säästää peruspalveluista kuten neuvolat, päivähoito, koulut oppilashuolto. Hyvillä peruspalveluilla takaamme perheiden hyvinvointia ja lasten ja nuorten kasvua. Tämän päivän syrjäytymisen juuria voidaan nähdä 1990-luvun lamassa kun sen aikana säästettiin kaikesta. (Salmi, Mäkelä, Perälä & Kestilä 2013). Nuoren rinnalla Osa syrjäytyneistä nuorista tarvitsee pitkäjänteistä muutokseen tähtäävä sosiaalityötä. Nuoren rinnalle tulisi löytyä turvallinen aikuinen, joka kävisi nuoren kanssa läpi hänen elämänsä, toiveita, haaveita ja voimavaroja. Vahvistaisi nuoren elämänhallintaa, tietoja ja taitoja sekä uskoa omaan itseen ja tulevaisuuteen. Yhteiskunta voi tukea omilla toimintarakenteillaan nuorten elämää. Koulutuspaikka ja työpaikka ovat vain osatekijöitä laajassa syrjäytymisen ongelmassa, jonka ratkaiseminen edellyttää syvempää paneutumista syrjäytymisen taustalla oleviin sosiaalisiin ja yksilöllisiin syihin.(Lehtonen & Kallunki 2013.) Ongelma aikuisissa Sakari Huovinen sanoo, että syrjäytymisen ajatellaan yleensä tarkoittavan sitä, että nuori putoaa opiskelu- ja lopulta työelämän kelkasta. Kukaan nuori ei kuitenkaan syrjäydy vapaaehtoisesti. Ongelma eivät ole nuoret, vaan me aikuiset.(Huovinen 2013). Niinistön kokoaman työryhmän tuloksen syntyi ”Ihan tavallisia asioita” -vihko, jossa tuodaan esille kuinka nuoren ja lapsen arjesta tehdään turvallisempaa ja vakaampaa. Nuoria masennuspotilaita olisi Huovisen mukaan 60 prosenttia vähemmän, jos nuorille taattaisiin riittävä päivittäinen ravinto, liikunta ja lepo. (Huovinen 2013). Tämän perusteella vaikuttaisi siltä, että nykypäivän vanhemmat olisivat kadottaneet normaalin maalaisjärjen lapsensa kasvatuksessa. Pitäisikö sittenkin aikuisille järjestää kursseja lapsensa kasvatuksesta/nuorten syrjäytymisen ehkäisystä? Mitä syvemmin nuorten syrjäytymistä pohtii sitä monialaisemmaksi se muodostuu. Nuorten syrjäytymiseen löytyy varmasti kansainvälisesti yhdistäviä globaalisia tekijöitä kuten esimerkiksi maailman taloustilanne mutta silti eri maiden välillä on yksilöllisiä eroja. Talouskriisi lisäsi nuorten työttömyyttä kaikkialla Euroopassa muita ikäryhmiä enemmän. Suomessa on kuitenkin selviydytty muita Euroopan maita paremmin. Nuorten työttömyys ei tarkoita syrjäytymistä kuitenkaan välttämättä. (Larja 2013). Tärkeintä on hyvinvoinnin luominen Nuorten syrjäytyminen tulee kalliiksi yhteiskunnalle. Toimeentulotuki, terveydenhoito ja muut kustannukset sekä kansantuotteesta kadotettu työpanos. Syrjäytyminen tuottaa myös turvallisuusongelmia.(Lehtonen & Kallunki 2013). Vastauksia, syitä ja ratkaisuja syrjäytymiseen on haettava pala kerrallaan. Yhtä ja oikeaa ratkaisua ei varmasti ole eikä löydy. Jokainen voi omalla sarallaan tehdä parhaansa auttaakseen lapsia, nuoria ja perheitä. Sosiaalialan ammattilaisina meillä on vastuu ja valta vaikuttaa asioihin. Tarkoituksena on kohdata yhteiskunnan epäkohtia, auttaa huono-osaisia ja edistää hyvinvointia, oikeudenmukaisuutta, yksilön vapautta ja osallistamista ja ehkäistä syrjäytymistä. Voimme tehdä näkyväksi asioista joita kohtaamme arjen työssämme. Keskustella ajankohtaisista yhteiskunnallisia ilmiöistä sekä etsiä ja löytää niihin ratkaisuja. Tärkeintä on hyvinvoinnin luominen. Satu Tuomainen, Sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa Larja Liisa 2013. Hyvinvointi-katsaus 1 / 2013. Tilastokeskus.(9-13). Lehtonen Olli, Kallunki Valdemar 2013.Nuorten aikuisten syrjäytymiskierre. Janus 2/2013. Lapsi kasvaa kunnassa- miten kunta voi tukea lasten hyvinvointia ja vähentää syrjäytymisen riskejä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 2012. Minna Salmi Minna, Mäkelä Jukka, Perälä Marja-Leena & Kestilä Laura. Myrkylä Pekka 2012. Ihalainen Lauri 2012. Sarkomaa Sari 2013. Huovinen Sakari 2013.
CV-sukupolven työttömyys
Nuorten työttömien määrä kasvoi Uudella maalla, uutisoi Helsingin Sanomat 30.7.2013. (HS 30.7.) Tilastot ovat ristiriidassa hallituksen asettamaan Nuorisotakuu hankkeeseen. Nuorisotakuu aloitti toimintansa 1.1.2013 ja sen tavoitteena on tarjota alle 25-vuotiaille sekä alle 30-vuotiaille vastavalmistuneille koulutus-, työkokeilu-, työpaja- tai työpaikan kolmen kuukauden sisällä työttömäksi ilmoittautumisesta. Nuorisotakuuseen kuuluu myös koulutustakuu, joka takaa jokaiselle juuri peruskoulunsa päättäneelle koulutuspaikan. (Nuorisotakuu 2013.) Nyky-yhteiskunnassa arvostetaan koulutusta, ilman koulutusta ei pääse töihin. Pelkkä tutkintotodistus ei kuitenkaan riitä töihin pääsemiseen. Tänä päivänä eletään cv-yhteiskunnassa, jossa ilman tutkintotodistusta sekä pitkää cv:tä on vaikea työllistyä. Koulutuksissa tulisikin ottaa huomioon työelämälähtöisyyden ja konkreettisen työssä oppimisen lisäämistä, jota kautta jo kouluaikana avautuisi ovia työelämään. Nuoret mukana Ennaltaehkäisevä työ on ensiarvoisen tärkeää, johon tulevaisuudessa tuleekin erityisesti panostaa nuorten työttömyyden alentamiseksi. Peruskoulun aikana tulisi käydä yksilöllisesti nuoren kanssa läpi tulevaisuuden koulutusmahdollisuuksia läpi. Käytännössä kaikkien hankkeiden suunnittelemiseen, kehittämiseen ja toteuttamiseen tulisi ottaa mukaan nuoret sekä työnantajat, jotta saataisiin kehitettyä toimivia ja tarpeellisia rakenteita, jotka pysyvät. Pääkaupunkiseudulla tutkijasosiaalityöntekijä Kati Palsanen tutkii yhteistutkimusta, jossa rikotaan asiakas- ja työtekijärooleja ja pyritään asettumaan tasavertaisiksi toimijoiksi kehittämään ja tutkimaan palveluita. Tästä kokeilusta on erittäin hyviä kokemuksia, jossa esimerkiksi lastensuojelun nuoret voimaantuvat, kun se saavat vaikuttaa ja heitä kuullaan tasavertaisina ja he saavat kokemuksen, että heidän sanomisellaan on oikeasti arvoa. (Jaakkola 2013:16-18.) Yksilöllistä työllistymisen tukea Nuorten työllistymispalveluissa pitäisi ottaa huomioon myös nuoren yksilölliset tarpeet. Joustavat ja yksilöllisesti räätälöidyt työllistymispolut ehkäisevät epäonnistumisen kokemuksia, jotka voivat vaikuttaa nuorten itsetuntoon huomattavasti tulevaisuuden työllistymistä ajatellen. Työttömien nuorten kirjo on suuri. Osalla työttömyys johtuu mielenterveydellisistä syistä, osalla päihteiden käytöstä, osalla siitä että tarvittavia tietoja ja taitoja ei ole eikä työllistymistä helpota varsinkaan yhteiskunnan tämän hetkinen tila, jossa yt-neuvotteluista uutisoidaan viikottain. Sosiaalista yritystoimintaa yhteisöjen hyväksi Noste-lehden toimituspäällikkö Lea Suoninen-Erhiö kirjoittaa, että nuorille tulisi tarjota työtä ja antaa tukipalveluita työhön, niin kuin asunnottomille annetaan asunto ja tarjotaan tukipalvelut asuntoon Asunto ensin – periaatteen mukaisesti. (Suoninen-Erhiä 2013:23.) Sosiaalisten yritysten perustaminen nuorten työttömyyden ehkäisemiseksi olisi varteenotettava vaihtoehto. Esimerkiksi Istanbulissa toimii lievästi kehitysvammaisten nuorten pyörittämä kahvila. Kahvilan ei odoteta tuovan voittoa, vaan tavoitteena on työllistää nuoria. Nuoret saavat palkkaa tehtyjen työtuntien mukaan ja osallistuvat omien kykyjensä mukaan toimintaan. (Singen 2013.) Samanlaista toimintaa voitaisiin soveltaa nuorten työttömien työllistämiseksi. Sosiaalista yritystoimintaa tukemalla nuoret voisivat perustaa omia yrityksiä tai työllistyä yrityksiin. Ehkäistään nuorten eläköityminen Samalla, kun pyritään ehkäisemään nuorten työttömyyttä, ollaan nostamassa eläkeikää. Jos uusia työpaikkoja ei synny, lisää eläkeiän nostaminen nuorisotyöttömyyttä. Suuri osa eläkeiässä olevista haluaisivat mahdollisimman nuorena eläkkeelle ja suuri osa työttömistä haluaisi töihin. (Kokko 2013). Nuorten mielenterveysongelmat ovat kasvaneet kuin sen myötä nuorten eläkeläisten määrä. Jokaisen nuoren eläkkeelle jääneen tekemättä jäänyt työpanos tuo kansantalouteen 1,5 miljoonan euron tappion. (Karisto 2013.) Voidaankin miettiä, saadaanko Suomen talous kuriin eläkeikää nostamalla vai ehkäisemällä nuorten eläkkeelle jäämistä? Jaana, sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa Helsingin Sanomat 30.7.2013. Jaakkola, Helena 2013: Kokemusta rikkaampi. 30 päivää, Talentia-lehden erikoisnumero lastensuojelun ammattilaisille 1.2013. Helsinki: Punamusta Oy. Karisto, Ilkka 2013: Puuttumisesta. Verkkodokumentti. Kokko, Outi 2013: Näinkö käy: vanhat pysyvät töissä, nuoret työttöminä?Verkkodokumentti. Nuorisotakuu 2013. Verkkodokumentti. Singen, Saruhan 2013: Down Cafe. Sosiaalialan edunvalvonta- ja ammattilehti Talentia 5.2013. Helsinki: Oy Scanweb Ab. Suoninen-Erhiö, Lea 2013: Mä mikään luuseri ole. Verkkodokumentti.
Mikä auttaa lapsia ja nuoria?
Viime aikoina otsikoihin ja keskusteluun on noussut nuorten syrjäytyminen ja pahoinvointi sekä sen ehkäisy. Viime vuosien koulusurmat ja ampumistapaukset ovat herättäneet keskustelua kaikkialla siitä, mikä tämän päivän nuoria vaivaa ja miten heitä voidaan auttaa. Etenkin viime kuukausina on esille noussut lasten ja nuorten väkivaltainen aiempaa uhmakkaampi käytös esimerkiksi kouluissa. Me ammattilaiset olemme ehkä enemmän miettineet, miten huonosti voivia nuoria voisi auttaa ajoissa ja paremmin. Aihe koskettaa meitä erityisesti siksi, että työskentelemme lasten ja nuorten parissa, joilla on mielenterveysongelmia ja suuria vaikeuksia elämänhallinnassa ja vaara syrjäytyä ilman riittävää tukea. Omassa työssämme olemme usein kokeneet myös riittämättömyyttä; omat taidot ja resurssit eivät riitä auttamaan asiakkaita. Toisaalta ei ole aina saatavilla palveluita, joihin lapsia ja nuoria ohjata saamaan tarvitsemaansa apua. Huolta aiheuttaa myös se, että vanhemmat ja perheet kokonaisuudessaan jäävät usein ilman tarvitsemaansa apua. Lastensuojelu kriisissä Samaan aikaan nuorten syrjäytymiskeskustelun kanssa käydään keskustelua lastensuojelun kriisistä. Vuonna 2012valtiontalouden tarkistusviraston (VTV) laatima tarkastuskertomus antaa huonot arvosanat lastensuojelulle. VTV selvitti, miten lapsen etu toteutuu lastensuojelussa sekä saavatko lapset ja perheet tarvitsemiaan palveluita. Tulos oli se, että parannettavaa, ongelmia ja kehittämisen paikkoja löytyy kaikilta lastensuojelun osa-alueilta. Lapsen etu toteutuu tutkimuksen mukaan vaihtelevasti sen mukaan, onko lapsi avo-, sijais- vai jälkihuollossa ja missä kunnassa lapsi asuu. Lisäksi palveluiden saatavuudessa on tutkimuksen mukaan kehitettävää, esim. psykiatrista hoitoa ei saada tarvetta vastaavasti. Tarkastuskertomuksen esille nostamat ongelmat ja puutteet eivät ole uutisia lastensuojelutyötä tekeville, eivät myöskään meille. Lastensuojelun sosiaalityöntekijät saavat jatkuvasti taistella riittämättömyyden tunteen kanssa, kun asiakasperheitä on liikaa. Sijaishuollon sijoituspaikkaa valitessa valitettavan usein taloudellisuus ja byrokratia ratkaisevat sijoituspaikan. Lapsen etu ei toteudu. Tämä on valitettavaa, koska lapsen edun mukainen sijaishuolto on myös taloudellisin vaihtoehto, jos sopivan hoidon avulla voidaan välttää myöhemmin riittämättömästä hoidosta koituvat kustannukset. Lapset ja nuoret jonottavat psykiatrista hoitoa Lapset ja nuoret, jotka kipeästi ovat psykiatrisen avun tarpeessa jonottavat pitkään saadakseen tarvitsemaansa apua. Kunnilla ei ole tarjota apua perheille, varsinkaan jos ongelmat eivät ole vielä niin suuria. Yksinkertaisesti palvelut ja ihmiset eivät kohtaa ja kun kohtaavat, ongelmat ovat usein jo suuria. Uskomme, että palveluita kehittämällä perheiden tarpeita vastaavaksi, saataisiin jo paljon aikaan. Lupaavaa on se, että sosiaalihuoltolain uudistamisessa tähdätään juurikin siihen, että se vahvistaa asiakkaan oikeuksia saada oikeanlaisia palveluita oikea-aikaisesti. Tarvitaan moniammatillista osaamista Mielestämme pelkkä lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden lisääminen ei auta vaan tarvitaan moniammatillista osaamista enemmän. Työntekijöitä ja osaamista on saatava kentälle ja käytännön työhön; neuvoloihin, päiväkoteihin, kouluihin, ihmisten koteihin auttamaan perheiden arjessa ja tukemaan vanhempia heidän kasvatustyössään sekä kohtaamaan lapsia ja nuoria. THL:n ja Opetushallituksen elokuussa 2012 järjestämässä seminaarissa käytiin keskustelua nuorten syrjäytymisen ehkäisystä, keinoista ja syistäkin syrjäytymiseen. Seminaarissa todettiin, että nuorten syrjäytyminen on periaatteessa ehkäistävissä, kunhan eri tahot kantavat riittävää huolta lasten ja nuorten elämästä ja kukin ammattilainen kantaa vastuunsa lapsen, nuoren ja hänen vanhempiensa tarvitseman tuen tarjoamisesta yhteistoiminnassa muiden kanssa. THL:n pääjohtaja Pekka Puska korosti seminaarissa ,että pohjimmiltaan on kysymys suomalaisen yhteiskunnan yleisistä asenteista mutta myös julkinen palvelujärjestelmä voi tehdä paljon. Olemme samaa mieltä ja ainakin kaikkien ammattilaisten, jotka toimivat lasten ja nuorten parissa on muutettava asenteitaan ja tapaansa kohdata nuori työssään kokonaisvaltaisesti. Mielestämme tarvitaan lisäkoulutusta mm. opettajille. Myös yleisten asenteiden on muututtava yhteiskunnassa. Yhteiskunta painottaa liikaa suoritus – ja yksilökeskeisyyttä. Toisaalta myös ihmisen yksityisyyttä kunnioitetaan liikaa eikä uskalleta kysyä lähellä olevalta, miten tämä voi tai puuttua tämän elämään ja esim. hakea hänelle apua. Katri ja Sari, Sosionomi (Ylempi amk) opiskelijoita Lisätietoa Sosiaalihuoltolain uudistamisella oikea-aikaista tukea THL:n ja Opetushallituksen seminaari elokuu 2012
Katriina Rantala-Nenonen
päätoimittaja
Lehtori, YTM
katriina.rantala-nenonen@metropolia.fi
p. 040 641 8303
Hilla Niemi
koulutussuunnittelija
hilla.niemi@metropolia.fi
p. 050 567 8049
Eveliina Korpela
Lehtori:suomen kieli ja viestintä, FT
eveliina.korpela@metropolia.fi
p. 040 641 8336
Toimituskunta toimittaa blogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Uudistuva sosiaalialan osaaminen –blogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.6.2018.
Ammatillinen koulutus asiakaslähtöisyys Asiakkaan oikeudet Ehkäisevä lastensuojelu Eija Raatikainen empatia Etiikka Henkilökohtainen budjetointi hyvinvointi Hyvinvointipolitiikka ikäihmiset Kasvatus Kehitysvammaisten palvelut Kelpoisuusehdot Kotihoito Koulu Lapsiperheiden palvelut Lastensuojelu Maahanmuuttaja Metropolia ammattikorkeakoulu Moniammatillinen yhteistyö nuoret Nuorten hyvinvointi Opinnäytetyöt Osaaminen Osallisuus Perhepolitiikka Päivähoito Sirkka Rousu Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaaliala sosionomi Sosionomi ylempi AMk-tutkinto Sote-uudistus Syrjäytyminen Työhyvinvointi Työllisyys Työttömyys Vaikuttavuus valinnanvapaus Vanhemmuus Varhaiskasvatus vuorovaikutus Yhdenvertaisuus Ylempi amk-tutkinto