Avainsana: Media
Neuvola median valokeilassa – Asiakkaiden kokemuksia neuvolatoiminnasta
Tänä vuonna saamme kiittää suurta menestystä saavuttanutta 100-vuotiasta neuvolatoimintaa. Neuvolat saivat alkunsa Arvo Ylpön sekä Mannerheimin lastensuojeluliiton toimesta. Neuvolat ovat onnistuneet vähentämään äitiys- ja lapsikuolleisuuden määrää, ja tänä päivänä neuvolat tavoittavat lähes jokaisen lasta odottavan perheen Suomessa (Sosiaali- ja terveysministeriö 2022; ks. Katsaus neuvolatoiminnan historiaan, Korppi-Tommola 2022) Neuvolan keskeinen tehtävä on perheiden kokonaisvaltaisen terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen, ylläpitäminen sekä lapsen kasvun ja kehityksen tukeminen. Kuinka nämä lopulta näyttäytyvät asiakkaille? Neuvolan juhlavuoden kunniaksi esittelemme tässä blogikirjoituksessa sitä, millaisia asiakaskokemuksia suomalaisesta neuvolajärjestelmästä valtamedia on nostanut viime vuosina esiin. Valtamedioiksi valikoitui Iltalehden, Ilta-Sanomien, Ylen, Aamulehden, Helsingin Sanomien, Turun Sanomien ja Vantaan Sanomien artikkelit vuosilta 2016–2022. Artikkeleissa nousi esille pääteemoja, joita tarkastelimme tutkitun tiedon valossa. Yksilöllinen kohtaaminen tukee perheiden hyvinvointia Perheet ovat olleet tyytyväisiä neuvolasta saamaansa tukeen, lisäksi he ovat olleet kiitollisia palveluiden maksuttomuudesta. Neuvolapalvelut ovat pääosin koettu hyvinä ja terveydenhoitajat kannustavina sekä asiantuntevina. Yksilöllinen ja asiallinen kohtaaminen sekä neuvolasta saatu tuki nostettiin tärkeänä esille (Flinck ym. 2019). ’’Suomen neuvola on ihan mieletön instituutio! Turvallinen, perusteellinen, tehokas, humanistinen, joustava ja asiantunteva'’ (Hietala 2016, Iltasanomat) Näin neuvolan hehkutus näkyi mediassa. Mediassa kehuttiin neuvolaa vanhemmuuden sekä vanhempien mielenterveyden tukijana (Hietala 2016; Oksanen 2021 (www. iltalehti.fi). Helsingin Sanomien artikkelissa nostettiin esiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiakastyytyväisyyskyselyjen tuloksia, joissa todettiin perheiden olevan tyytyväisimpiä perheen ja terveydenhoitajan väliseen vuorovaikutukseen, tuttuuteen, sekä luottamuksellisuuteen (Hakulinen ym. 2021). (Lisää aiheesta; Asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset, THL) Neuvolaa arvostetaan ohjaajana ja neuvojana, mutta toisaalta perheet toivovat, että ohjauksen sisältöjen yhteneväisyyteen kiinnitettäisiin enemmän huomiota. Vanhemmat toivovat, että heidät kohdattaisiin yksilöllisemmin ja terveydenhoitajalla ja lääkärillä olisi enemmän aikaa keskustella muun muassa parisuhteesta, vanhemmuudesta, lasten psykososiaalisesta kehityksestä sekä kasvatuksesta. Lisäksi vanhemmat odottavat tulevansa kohdatuksi tasa-arvoisesti ja kunnioittavasti. (Flinck ym. 2019.) ’’Jokainen kohtaamani terveydenhuollon ammattilainen on ollut asiantunteva ja ystävällinen, mutta me olemme olleet toisillemme täysin vieraita. Äitinä ei ole helppo myöntää, että olen väsynyt tai tarvitsen apua. Nyt tämänlaista keskustelua ei ole päässyt edes syntymään, sillä tutustuminen aloitetaan joka kerta alusta.’’ (Huolestunut vanhempi 2022, Vantaan Sanomat) Isien kohtaamiseen tulisi panostaa yhä enemmän Useissa mediakirjoituksissa isät toivat esille sitä, ettei heitä kohdattu tasavertaisina vanhempina. Isät toivovat, että heitä ja heidän ajatuksiaan huomioitaisiin enemmän, eivätkä he jäisi vain sivustakuuntelijoiksi. Tätä ilmiötä tukee vuonna 2017 tehty tasa-arvoa käsittelevässä barometri, jossa lähes puolet vastanneista isistä koki, ettei heidän asemansa perhettä koskevissa palveluissa ollut samalla viivalla naisten asemaan nähden (Attila ym. 2018). ”Monessa tilanteessa olen miettinyt, että hei, minäkin olen täällä!” (Rasi 2021, Ilta-Sanomat) Neuvolapalveluita pyritään kehittämään isämyönteisempään suuntaan. Hyvä lähtökohta perheen kohtaamiselle on huomioida isät tasavertaisina vanhempina. Isiä pyritään yhä enemmän saamaan mukaan neuvolavastaanotoille. On tärkeää osallistaa isät neuvolakäynneillä ja kannustaa heitä mukaan perhevalmennuksiin. Joissakin neuvoloissa on järjestetty iltavastaanottoja, jotta isät pääsisivät helpommin osallistumaan käynneille. Lastenneuvolan puolella iseihin voi kiinnittää erityistä huomiota esimerkiksi järjestämällä isä-vauva -ryhmiä. (Koivumäki 2011.) Asiakkaat toivovat hoitajien vaihtuvuuteen muutosta Mediassa vanhemmat ovat tuoneet esille tyytymättömyyttä terveydenhoitajien vaihtuvuuteen. Perheille on tärkeää tulla nähdyiksi ja kuulluiksi. Tutuksi tulleen terveydenhoitajan kanssa koettiin vaikeista asioista puhuminen luontevana (Flinck ym. 2019). Terveydenhoitajan ja asiakkaan välille muodostunut luottamussuhde mahdollistaa varhaisen avun ja tuen tarpeen tunnistamisen (Rautio 2016: 64–66). ‘’ Usein joudun selittämään asioita uudelleen, sillä välillä kaikkia asioita ei ole kirjattu edes ylös. Jos olisi aina sama työntekijä, ei tarvitsisi alusta asti kertoa esimerkiksi vauvan vatsavaivoista. Sama työntekijä osaisi myös verrata, miten tilanne on muuttunut edellisestä käynnistä’’ (Terävä 2022, Yle) Neuvolan tehtävä tunnistaa perheiden tuen ja avun tarve on myös haasteellinen, sillä kaikki vanhemmat eivät halua kertoa ongelmistaan neuvolassa tai kaunistelevat tilannetta näyttäen parhaat puolensa käynnillä. Toisaalta vanhemmat eivät itsekään tunnista kaikkia tuen tarpeitaan, esimerkiksi masennusta. Yleinen puhe neuvolasta ja esimerkiksi se, mitä kuullaan muiden kertovan, vaikuttaa myös siihen, millaisia käsityksiä ja odotuksia vanhemmilla on neuvolaa kohtaan. Ensikohtaaminen neuvolassa on keskeinen luottamuksen rakentumiselle terveydenhoitajaa ja koko neuvolajärjestelmää kohtaan. (Rautio 2016: 64.) Kehittämiskohteiden tunnistaminen mahdollistaa neuvolapalveluiden kehittymisen Mediassa neuvolatoimintaa hehkutettiin, mutta myös kehittämiskohteita haluttiin nostaa esiin. Kiitosta sai erityisesti hoitajien ystävällisyys, tuttuus ja luottamuksellisuus. Neuvolan rooli vanhemmuuden tukemisessa nähtiin myös tärkeänä. Kehittämiskohteina esiin nousivat erityisesti isien vähäinen huomioiminen, hoitajien vaihtuvuus, sekä yksilöllisen kohtaamisen puute. On tärkeää, että näitä kehittämiskohteita tunnistetaan, jotta niihin voidaan yrittää vaikuttaa jatkossa. Toivomme blogikirjoituksen tavoittavan neuvolassa työskentelevät terveydenhoitajat ja neuvolatyöstä kiinnostuneet, jotka voisivat saada innostusta omien työtapojen kehittämiseen, esimerkiksi kiinnittämällä jatkossa enemmän huomiota isien tasa-arvoiseen kohtaamiseen. Pidetään yhdessä huolta siitä, että vielä tulevaisuudessakin saamme nauttia neuvolatoiminnan moninaisuudesta ja olla edelläkävijöitä perheiden kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukijoina. Yhdessä saamme paljon enemmän aikaan kuin yksin! Kirjoittajat: Sanna Halonen, Viivi Laitila, Eveliina Vallinkoski, Jenna Äkräs Sairaanhoitaja (AMK), Terveydenhoitajaopiskelija (AMK), Metropolia-Ammattikorkeakoulu Blogikirjoitus on kirjoitettu kehittämistyön tuotoksena, jonka tavoitteena oli tunnistaa valtamediasta esille nousseita neuvolan asiakkaiden kokemuksia sekä kehittämiskohtia ja näiden pohjalta tuoda esiin terveydenhoitajan työn kehittämismahdollisuuksia. Lähteet: Attila, Henna & Pietiläinen, Marjut & Keski-Petäjä, Miina & Hokka, Päivi & Nieminen, Markku 2018. Tasa-arvobarometri 2017. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 8/2018. Viitattu 14.11.2022. Flinck, Aune & Rantanen, Heidi & Paavilainen, Eija 2019. Äitien kokemuksia neuvolapalveluista ja neuvolan kyselylomakkeista - Analyysi äitien kirjoituksista sosiaalisessa mediassa. Yhteiskuntapolitiikka 84(3), 323–332. Viitattu 14.11.2022. Hakulinen, Tuovi & Korpilahti, Ulla & Mäenpää, Tiina. 2021. Tuttu terveydenhoitaja neuvolassa on perheen tuki. Helsingin Sanomat 25.8.2021. Viitattu 14.11.2022. Koivumäki, Terhi 2011. Isien kokemuksia isyyden muuttumisesta, lastenneuvolasta ja terveysneuvonnasta. Pro Gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto. Hoitotiede. Terveystieteiden yksikkö. Rasi, Maarit 2021. Jerry, 29, on koti-isä, jolla on viesti muille suomalaisille: ”Monessa tilanteessa olen miettinyt, että hei, minäkin olen täällä!”. Ilta-Sanomat 1.2.2021. Viitattu 14.11.2022. Rautio, Susanna 2016. Neuvolan perhetyö vanhemmuuden varhaisena tukena ja yhteistyönä. Väitöskirja. Jyväskylä: University of Jyväskylä. Education, Psychology and Social Research. Viitattu 14.11.2022. Terävä, Hanna 2022. Kun yksinhuoltaja Onerva Cortés, 19, pyysi neuvolasta keskusteluapua, kukaan ei reagoinut – asiantuntijat löytävät neuvoloista korjattavaa. Yle 22.5.2022. Viitattu 14.11.2022.
Lastensuojelu mediassa. Vantaalla tehdään hyvää lastensuojelutyötä.
Lastensuojelu on ollut melko paljon näkyvillä mediassa viimeisten vuosien aikana, osittain aiheesta ja osittain aiheetta. Mediassa näyttäytyvät erityisesti dramaattiset tapahtumat kuten Oulun teatraalinen kaksospoikien huostaanottovideo, saman kaupungin insestijuttu sekä Eerikan kuolema -näin isoimmista tapahtumista puhuttaessa. Mediassa on näkynyt myös sosiaalityöntekijöiden resurssipula ja erityisesti Vantaa on ollut mediassa näkyvissä melko negatiivisessa sävyssä. Oman työnantajani parjaaminen mediassa ei ole ollut kovin mukavaa sivusta seurattuna, varsinkaan kun sosiaalityön ongelmat eivät ole koko kuva Vantaan lastensuojelusta. Mediassa korostuvat ääripäät: kärjistettynä joko huostaan otetaan lapset perheestä liian herkästi tai jopa mielivaltaisesti tai sitten ei puututa ollenkaan. Suo siellä – vetelä täällä. Kuitenkin suuri osa lastensuojelusta on avohuollon tukitoimin järjestettyjä palveluja, tilanteen selvittämistä, perheen tai lapsen tukemista niin taloudellisesti kuin henkisesti, palveluohjausta ja yhteistyön tekemistä. Sen lisäksi että valtakunnan päämedioissa on välillä hyvin asenteellisesti toimitettuja artikkeleja ja kolumneja, on näkyvillä henkilöitä, joilla vaikuttaisi olevan ihan oma agendansa ja jonkinlainen oma ristiretki lastensuojelua kohtaan, mutta nämä ovat toki onneksi yksittäisiä tapauksia mutta välillä huomaa toimittajillakin puutteita lähdekritiikin suhteen. Suhteellisen tuoreissa julkaisuissa, kuten lähteissä mainituissa lastensuojelun keskusliiton julkaisemissa oppaissa ja internet-sivuissa, tätä teemaa on käsitelty laajemmalti ja esimerkiksi suppeasta materiaalistaan huolimatta Annika Pätiälän pro gradussaan käsittelemä lastensuojelun mediakuva peilautuu hyvin myös omiin havaintoihini. Ajoittain median näkökulma on positiivinen tai ainakin neutraalin asiallinen. Ajoittain moitetta tulee, että lapsia huostaan otetaan liian herkästi, ja toisaalta ettei puututa tarpeeksi nopeasti. Usein näissäkin korostuu lasten pois ottaminen vanhemmiltaan, vaikka kaikkea muutakin on perheen kanssa tehty. Keskustelu huostaanottoja kohtaan on tietenkin hyvä asia, varsinkin jos tuntuu että niitä tehdään joko liian herkästi tai sitten kynnys on niin korkealla, että lapsen turvallisuus ehtii vaarantua. Lapsen pois ottaminen vanhemmiltaan on valtava toimenpide ja siinä puututaan moneen isoon ja herkkään, perustavanlaatuiseen oikeuteen kuten lapsen ja vanhemman itsemääräämisoikeuteen, oikeuteen olla oman vanhempansa kanssa sekä vanhemmuuteen. Lastensuojelu on muutakin kuin vain sosiaalityötä Lastensuojelulaitoksissa, tehostetussa perhetyössä, ammatillisilla tukihenkilöillä, vastaanotto- ja tukiperheillä ja monilla muilla lastensuojelutyötä tekevillä ei ole samalla lailla "kriisi päällä" työssään. Kyllä - työ on haasteellista ja resurssit ovat ajoittain niukat ja asiakkaitten tuska on käsin kosketeltavissa mutta kaikkiaan nämä palvelut toimivat melko hyvin, elleivät jopa erittäin hyvin, ainakin meillä Vantaalla. Palveluita on muokattu jo pidempään asiakaslähtöisempään suuntaan ja pyritty tuomaan asiakasnäkökulmaa kaikkialla esiin, konkreettisena esimerkkinä kirjaaaminen: suurin osa kirjauksista tehdään yhdessä asiakkaan kanssa tai vähintään heidän kanssaan käydään läpi säännöllisesti mitä heistä on kirjattu. Tätä asiakaslähtöistä osallistuvaa dokumentointia vasta harjoitellaan monessa paikassa Suomessa mutta Vantaalla tätä tehdään lastensuojelun tukipalveluissa lähes poikkeuksetta. Onnistunut lastensuojelutyö ei kuitenkaan näy juurikaan julkisuudessa On oireellista, että jopa Vantaan omien perhepalvelun sisällä, siis saman organisaation missä ovat kaikille saatavilla olevat sosiaalihuoltopalvelut ja lastensuojelun palvelut, on välillä epätietoisuutta mitä kaikkia palveluita lastensuojelu pitääkään sisällään puhumattakaan eri organisaation työntekijöistä tai yhteistyökumppaneista. Jos tietoisuus on pahimmillaan tätä tasoa jopa viranomaisten ja ammattilaisten välillä, onko ihme jos tavalliselle maallikolle lastensuojelu näyttäytyy suljettuna linnakkeena tai huostaanottoautomaattina median välittämän mielikuvan kautta? Lastensuojelu ei ole tosiaan pelkästään sosiaalityötä ja lasten huostaanottoja. Miksei mediassa näy tehostettu perhetyö, ammatillisten tukihenkilöiden tekemä työ ja perhekuntoutus - vain muutamia esimerkkejä luetellakseni. Esimerkiksi meillä Vantaalla kaupungin yli 300 lastensuojelussa olevasta työntekijästä suuri osa on perhetyöntekijöitä, eri lastensuojelulaitosten työntekijöitä ja tukihenkilöstöä kuten ruokapalvelutyöntekijöitä ja toimistosihteereitä sosiaalityöntekijöiden lisäksi. Monen lapsen ja perheen kanssa tehdään paljon töitä avohuollon puolella ja vain osan kanssa tilanne etenee huostaanottoprosesseihin. Mediassa kuva on kuitenkin toisenlainen, milloin huutavia lapsia vedetään väkisin vanhempien sylistä, milloin väärin tehty makaronilaatikko on aiheuttanut huostaanoton jne. Vantaalla on satsattu paljon juuri perheiden arkeen ja kotiin vietäviin palveluihin sekä perhekuntoutukseen. Vantaalla on mm. yksi Suomen suurimmista ja tehokkaimmista perhekuntoutusyksiköistä, ja tulevan laajennuksen myötä se taitaa olla kunnallisista yksiköistä asiakaspaikoiltaan ja määriltään laskien suurin. Pelkkä koko ei toki tarkoita, että sen antama hoito ja kuntoutus olisi vaikuttavaa tai tehokasta, mutta myös laatuun on keskitytty ja henkilökuntaa koulutettu laajasti. Työntekijöitä on riittävästi ja uusia on helppoa rekrytoida hyvässä maineessa olevaan toimintaan eli mediassa esillä olleet vaikutukset eivät näy laitoksissa ja tukipalveluissa niinkään. Miksi lastensuojelun onnistumistarinoista pitäisi kertoa mediassa? Mutta miksi näistä pitäisi sitten kertoa, jos ongelmia ei kerran ole? Juuri sen takia, ettei niistä kerrota missään muuallakaan. Jos lastensuojelusta kerrotaan vain kielteisiä mielikuvia, se ei rohkaise perheitä, lapsia ja nuoria hakemaan apua ajoissa. Kielteinen mielikuva lisää pelkoa ja huolta. Vantaan lastensuojelusta voisi kertoa myös hyvin toimivista palveluista tai Vantaan lastensuojelun Instagram-julkaisuista, josta saatiin Lastensuojelupäivillä kunniamaininta. Uutiskynnyksen ylittää säännöllisesti vain sosiaalityön rekrytointi-ongelmat, vaihtuvat työntekijät, työolot ja työtilanne. Eikä kyse tosiaankaan ole vain Vantaasta, samankaltaisia lastensuojelun sosiaalityön ongelmia on muuallakin. Media tosin ei juurikaan kertonut siitä, millaisia ratkaisuja ja kehittämistoimia sosiaalityön ongelmien osalta päätettiin Vantaalla tehdä (ks. Vantaan sote-lautakunnan päätös 20.11.2017: Lastensuojelun kehittämistoimenpiteet ja suunnitelmat henkilöstötilanteen parantamiseksi). Median riepottelu ei helpota tilannetta niiden sitoutuneiden, pitkäaikaisten sosiaalityöntekijöiden osalta, jotka ovat jaksaneet paikata vaihtuvia työntekijöitä, kestäneet haastavia ja ajoittain ylimitoitettuja asiakastilanteita ja määriä, ja silti siitä huolimatta pysyneet työssään. Vantaalaisena virkamiehenä on välillä saanut hävetä korvat punaisina oman kunnan mediassa riepottelusta ja edellä mainittu pätee myös tähän. On varmasti totta, että Vantaan kaupunki ei ole omassa viestinnässään ollut kovinkaan hyvä ja monet asiat olisi kannattanut isojen herrojen ja rouvien sanoa aivan eri tavalla henkilöstölle sekä median edustajille niin perinteisessä mediassa kuin sosiaalisessa mediassa. Olen itse ollut töissä erilaisissa kunnallisissa ja yksityisissä laitoksissa, pääosin pääkaupunkiseudun kunnallisissa arviointiyksiköissä, yli kymmenen vuoden ajan ja olen huomannut, että tästä työstä ei paljoa näy medioissa. Jonkin verran artikkeleja näkyy sosiaalialan ammattijulkaisuissa, mutta verrattuna esimerkiksi sosiaalityöntekijöihin, niin lastensuojelun laitoksissa ja perheiden kanssa lähityötä tekevät sosionomit ja heihin rinnastettavat tutkinnot jäävät jalkoihin. Profession ja laitostyön arvostuksen kautta olisi hyvä, että sosionomin tutkinto ja työt tulisivat näkyviin ja tutummiksi koko kansalle myös mediassa. Sosiaalityön professio on toki tärkeä ja on hienoa, että sosiaalityöntekijöiden tuskaan on nyt kiinnitetty huomiota, varsinkin kun lastensuojelun asiakasmäärät ovat kasvaneet resurssien pysyen verraten paikoillaan. Myös lastensuojelun asiakkaiden haasteet tuntuvat vaikeutuvan vuosi vuodelta, mutta samalla kentän työntekijöiden ääni jää äänekkäämpien varjoon. Olisi tärkeää, että asioista näkyy eri puolia. Olisi erittäin tärkeää, että lastensuojelusta nähtäisiin myös niitä positiivisia puolia jo senkin takia, ettei negatiivinen julkisuus estäisi hakemasta palvelua niiden lapsien ja perheiden kohdalta, jotka niitä tarvitsevat ja lisäksi hyvin tehty työ laitoksissa, avopalveluissa ja muussa lastensuojelutyössä ansaitsee oman paikkansa lastensuojelun tarinoissa. Teemu Tuominen, perhekuntoutuskeskuksen johtaja, sosionomi (ylempi AMK) opiskelija Lähteet ja lisätietoa: ”Vantaan lastensuojelu taas kriisissä työntekijäpulan takia – Lontoossa kehitetystä mallista toivotaan ratkaisua ongelmiin”: Vantaan sanomat 15.11.2017. https://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/579640-vantaan-lastensuojelu-taas-kriisissa-tyontekijapulan-takia-lontoossa-kehitetysta. Vantaan sote-lautakunnan päätös 20.11.2017: Lastensuojelun kehittämistoimenpiteet ja suunnitelmat henkilöstötilanteen parantamiseksi. ”Koulukodissa ei saa rakastua – periaatteessa.” Helsingin sanomat, Verkkojulkaisu tilaajille. Viitattu 21.12.2017. https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000004656180.html ”Yksitoistavuotiaan abortti Oulussa, kahdeksanvuotiaan Vilja Eerikan murha ja nyt Miriamin epäilty hyväksikäyttö – Miksi viranomaiset eivät kuule lapsen hätää?” Helsingin sanomien artikkeli. Verkkojulkaisu tilaajille. Viitattu 29.12.2017. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005473683.html Pätiälä Annika 2016. Lastensuojelu mediassa. Sanomalehden kirjoitusten rakentama julkisuuskuva vuosina 2014-2015. Lapin Yliopisto. Pro Gradu. https://core.ac.uk/download/pdf/44346712.pdf. Viitattu 29.12.2017. ”Lastensuojelun resurssit viipymättä kuntoon”, Helsingin sanomien mielipide-palsta 14.7.2015, http://www.hs.fi/mielipide/a1436756334217 Lastensuojelu ja some. Opas sosiaalisen median käytölle lastensuojelussa. 2016. Lastensuojelun keskusliiton internetjulkaisu. http://lskl.e-julkaisu.com/lastensuojelu-ja-some/miten-lastensuojelusta-puhutaan-sosiaalisessa-mediassa/ Viitattu 29.12.2017
Pehmeitä aseita poikien väkivaltaa vastaan
Jokainen meistä on lukenut lehtien pieniä rikosuutisia. Suurimmassa osassa näistä uutisista pääosaa näyttelevät miehet. Usein näissä uutisissa on kyse miesten käyttämästä väkivallasta. Poliisiin tietoon tulleesta lapsiin ja nuoriin kohdistuvasta fyysisestä väkivallasta noin puolet tapahtuu ikätovereiden välillä ja tyypillisesti väkivalta on paitsi poikiin kohdistuvaa myös poikien tekemää. Mikä tekee meidän pojista väkivaltaisia? Onko kyse synnynnäisestä miessukupuolen ominaisuudesta, johon ei voi vaikuttaa kuin hormonihoidoilla vai olisiko kyse sittenkin poikien väkivallan hyväksyvästä kasvatuskulttuurista? Älkää sanoko pojat on poikia! Miksi niin ei saisi sanoa? Ainahan niin on sanottu, kun pojat tappelevat, rikkovat ja painivat. Kun poikien tappelut, lyöminen ja töniminen kuitataan olan kohautuksella ja ”pojat on poikia” kommenteilla, opettaja, hoitaja, työntekijä tai vanhempi hiljaa hyväksyy poikien käyttämän väkivallan ja antaa sille oikeutuksen ikään kuin sukupuoleen kuuluvana itsestäänselvyytenä. Entä sitten pojat, joihin väkivalta kohdistuu? ”Pojat on poikia” mitätöi, väheksyy ja ohittaa poikien kokemukset ja kuulluksi tulemisen mahdollisuuden. Sekä lyöjät että uhrit kärsivät, jos tilanteisiin ei puututa. Miten pojat voivat oppia tuntemaan omat ja muiden rajat, jos siihen ei opeta? Poikien käyttämään väkivaltaan tulee puuttua ja opettaa toimimaan toisin. Myös pojat pystyvät ratkomaan ristiriitoja muutenkin kuin nyrkein, jos heiltä sitä vaaditaan eikä heidän väkivaltaisuuttaan vahvisteta maskuliinisuuteen kuuluvana ominaisuutena. Pojat tarvitsevat ympärilleen aikuisia, jotka haluavat muuttaa stereotyyppistä mieskuvaa ja antaa pojille enemmän mahdollisuuksia. Pehmeitä otteita myös pojille Päiväkodista - ja varmasti myös kodista - lähtien tyttöjen saama kosketus ja huomio eroavat poikien saamasta. Elina Pajun väitöstutkimuksessa nousee vahvasti esille poikien ja tyttöjen eriarvoisuus läheisyyteen ja aikuisen huomioon päiväkotimaailmassa. Tyttöjen pienet esineet ja asusteet kutsuvat tyttöjä vuorovaikutukseen toistensa kanssa, mutta myös aikuisten kanssa. Tyttöjen hiuksia letitetään ja mekkoja napitetaan, samalla tytöille tarjoutuu mahdollisuuksia hyvään kosketukseen päiväkotiarjessa. Pojille näitä hyvän kosketuksen ja hellyyden tilanteita syntyy huomattavasti vähemmän. Miten päiväkotiarjessa pojille saataisiin kokemuksia läheisyydestä? Tiedostamalla tyttöjen ja poikien erilainen asema voidaan varmasti tehdä jo paljon. Kiinnittämällä huomiota näihin pieniin hetkiin voidaan lisätä sukupuolisensitiivisempää kohtaamista. Tunteita ja vuorovaikutustaitoja pojillekin Ryhmässä ja yhteisön jäsenenä lapset oppivat ymmärtämään sekä omia että toisten tunteita ja harjoittelemaan tunteiden hallintaa. Päiväkodit ja koulut tarjoavat kaikille näitä areenoita. Mutta missä mennään koulujen tunnetaitokasvatuksessa? Riittääkö arkitilanteissa ja opetuksen lomassa tapahtuva vuorovaikutus tunnetaitokasvatukseksi? Väitämme, ettei tänä päivänä riitä. Tunteiden hallitsemattomuus on yksi riskitekijä joutua ryhmän ulkopuolelle ja kiusaajan tai kiusatun rooliin. Jokainen meistä varmasti muistaa omilta kouluajoilta sen pojan, jota pyrittiin välttämään, joka tuuppi muita, oli ärtynyt ja menetti helposti hermonsa. Pääsisikö tavoitteellisella tunnetaito-kasvatuksella jo varhaisessa vaiheessa ehkäisemään nuorten miesten syrjäytymistä? Sekä Väestöliiton Poikien Puhelin että Kalliolan Nuoret ry:n Poikien Talo ovat tarttuneet poikien asioihin. Pojat tarvitsevat rinnalleen aikuisia, jotka auttavat tunteiden nimeämisessä. Tunteiden tunnistaminen ja hallitseminen on lääkettä mielenterveydelle. Saataisiinko nuorten erikoissairaanhoidon kuluja laskemaan, jos ahdistusta ja ärtyneisyyttä opittaisiin paremmin hallitsemaan. Kiitos, televisio, tuntevista miehistä. Olemme kiinnittäneet huomiota, että televisio on omalta osaltaan avartanut perinteistä mieskuvaa ja tuonut kotisohville avoimesti tunteitaan näyttäviä miehiä; vuoden aikana television realitysarjoissa ja erilaisissa kisoissa kameran eteen on saatu ylpeydestä liikuttuneita isiä, perhettään kaipaavia kisailijoita ja karskit Duudsonitkin herkistyvät auttaessaan perheitä. Sattumaa tai ei toivottavasti nämäkin esimerkit auttavat poikiamme näyttämään tunteensa. Emma Rantanen ja Minna Sevón Kirjoittajat ovat Metropolian YAMK-opiskelijoita Aiheesta lisää Paju, Elina. 2013. Lasten arjen ainekset. Tutkijaliitto. Poikien talo -linkki tässä Väestöliiton poikien puhelin -linkki tässä
Stereotyyppiset mediakuvastot sulkevat maahanmuuttajia kotoutumisen ulottumattomiin
Kiukusta jäykkänä seuraan YLE:n iltauutisia. Uutisissa kerrotaan maahanmuuttajista, joita ei Helsingin maistraatissa merkitä väestötietojärjestelmään, koska heillä ei ole henkilöllisyystodistusta tai heidän henkilöllisyyttään ei voida varmentaa. Ilman rekisteröintiä he eivät voi saada esimerkiksi KELAn tukia tai pankkitiliä. Uutisessa kuvataan kadulla ja kauppakeskuksessa liikkuvia ihmisiä, jotka ovat ulkonäöltään tummaihoisia. YLE:n uutisissa näytetään myös kuvaa Oulun vastaanottokeskuksen ryhmästä, jossa joukko miehiä opettelee suomen kieltä. Uutiseen on haastateltu kahta asiantuntijaa, mutta kumpikaan heistä ei ole maahanmuuttaja. Ei voi olla totta, ajattelen. Uutisten kuvamateriaalissa esiintyvät henkilöt ovat helposti tunnistettavissa, vaikka pyrkimys onkin ollut kuvata heitä takaapäin. Ovatko nämä henkilöt ns. paperittomia? Entä ihmiset vastaanottokeskuksessa? Tiesivätkö he antaessaan lupaa (onhan sellainen?) kuvaamiselle, että kuvamateriaali linkitetään uutiseen, jossa kerrotaan ihmisistä, joilla ei ole henkilöllisyystodistusta? Pohdin mielessäni, että tilanne on aivan sama, kuin oma kuvani liitettäisiin (ilman lupaani) uutiseen, jossa kerrotaan naisten aborteista tai ehkäisystä… Media luo sisältönsä kautta arjen kansalaisuuden rakenteita. Se pystyy näkökulmia rajaamalla ottamaan mukaan, mutta myös sulkemaan ulkopuolelle ihmisiä. Tutkimuksissa ja maahanmuuttajien omissa kokemuksissa toistuvat ajatukset siitä, että median kuvasto on hyvin usein negatiivista, ongelmapainotteisesti tai stereotyyppisesti monikulttuurisuutta kuvaavaa. Juha Siitosen mukaan voimaantumista mahdollistava konteksti on turvallinen ja arvostava. Kotoutuminen puolestaan on niin Suomen lain kuin tutkimustenkin mukaan kaksisuuntaista – siihen vaikuttavat maahanmuuttajien sopeutumisen lisäksi valtaväestön asenteet. Myös yhteiskunnan tulee pystyä kehittymään sen väestöryhmien jäsenten muuttuessa. Vastavuoroista luottamusta pystyy rakentamaan pyrkimällä löytämään vahvuuksia ja ihmisryhmiä yhdistäviä asioita. Onnistuneeseen kotoutumisilmapiiriin voidaankin ajatella kuuluvan maahanmuuttajien arvostaminen. En pysty ymmärtämään, miksi monikulttuurisuuden uutisointi nostaa usein esille vain monikulttuurisuuden haasteita. Ongelmiin keskittyminen rakentaa harvoin luottamusta valtaväestön ja vähemmistöjen välillä. Sari Pietikäisen mielestä vähemmistöryhmien oma media voi olla tapa voimauttaa yksilöitä ja yhteisöjä. Omalla kielellä tuotettu materiaali internetissä tai radiossa voi toimia yhteisöllisen identiteetin rakentajana. Oman kielen kautta ihminen tulee näkyväksi ja osalliseksi yhteiskunnassa ja yhteiskunnasta. Oma media voi olla myös mahdollisuus rakentaa dialogisuutta valta- ja vähemmistöryhmien välillä. Nuoret elävät 2010-luvulla mediassa ja mediasta. Maahanmuuttajanuoret samastuvat malleihin, joita he mediassa (internet, uutiset, elokuvat, tv-sarjat, ajankohtaisohjelmat, mielipidekirjoitukset) havainnoivat. Myönteisten roolimallien esille nostaminen on tärkeää, sillä nuoret pyrkivät löytämään itseään seuraamalla mediaa ja henkilöitä, jotka he kokevat olevan itsensä kaltaisia. Ei ole siis merkityksetöntä, millaista samastumismallia heille mediassa tarjotaan. Mediassa esiintyvät työssäkäyvät ammattilaiset ja elämässään menestyneet maahanmuuttajat voivat kannustaa nuoria pyrkimään elämässään eteenpäin: opiskelemaan ja hakeutumaan työmarkkinoille. Heidän esimerkkinsä luo nuoriin tulevaisuuden uskoa. Millä tavalla erilaisessa kotoutumisen vaiheessa olevat maahanmuuttajat näkyvät mediassa? Kuinka usein he osallistuvat ajankohtaisohjelmiin tai saavat tekstejään julkaistuksi mielipidesivuilla? Suomeen muuttaneet yksilöt ovat hyvin heterogeeninen ryhmä, jossa on mukana eri-ikäisiä, eri syistä Suomeen muuttaneita, eri uskontoja ja kansallisuuksia edustavia ihmisiä. He voivat olla Suomessa jo pitkään asuneita Suomen kansalaisuuden saaneita työssä käyviä ihmisiä sekä ihmisiä, jotka ovat vastikään Suomeen tulleita. Ei siis ole perusteltua, että heidät esitetään mediakuvastoissa stereotyyppisesti, esimerkiksi niin, että yksi maahanmuuttaja valitaan mielipiteineen edustamaan koko vähemmistöryhmää tai että nuorisolle suunnatuissa tv-sarjoissa on ”se yksi pakollinen” stereotyyppisesti käyttäytyvä tai ulkonäöltään muista erottuva vähemmistöedustaja. Maahanmuuttaja saattaa hyvin usein kokea yhden esitetyn, tiettyyn kulttuuriryhmään kohdistuvan uutisen leimaavaksi. Tämä kokemus helposti kumuloituu yksilön kokemusmaailmassa. Median tuottamat stereotyyppiset mallit maahanmuuttajista ovat omiaan luomaan vähemmistöryhmässä kokemusta ulkopuolisuudesta. Valtaväestölle ne antavat luvan suhtautua vähemmistöihin yleistäen. ”Meidän” ja ”muiden” sijaan median tehtävänä olisi kuitenkin synnyttää kuvaa suomalaisuudesta, johon mahtuvat kaikki täällä asuvat ihmiset. Maahanmuuttajia koskevassa ongelmakeskeisessä keskustelussa saattaa riskinä olla myös itseään toteuttava ennuste. Maahanmuuttajatausta ei itsestään selvästi johda esimerkiksi työllisyyshaasteisiin. Kotoutumisesta käydyssä keskustelussa tulisi muistaa, että kotoutuminen on yksilöllinen ja hyvinkin pitkäkestoinen prosessi. Maahanmuuttajat ovat usein parhaassa työiässä olevia koulutettuja ihmisiä, joilla on paljon voimavaroja yhteiskunnassa hyödynnettäväksi. Siksi maahanmuuton mukanaan tuomien haasteiden sijasta olisikin tärkeää keskustella maahanmuuton eduista. Kotoutumislain tarkoituksena on tukea ja edistää maahanmuuttajan kotoutumista sekä mahdollisuuksia osallistua aktiivisesti suomalaisen yhteiskunnan toimintaan. Lain tavoitteena on tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistäminen sekä myönteinen vuorovaikutus eri väestöryhmien kesken. Medialla on valta ja vastuu käsitysten tuottamisessa. Osa myönteistä vuorovaikutusta on se, että valtaväestön pääosin ylläpitämät mediat nostaisivat positiivisia asioita monikulttuurisuudesta sekä valtaväestön ja vähemmistöjen välisistä kohtaamisista esille. Halutaanko yhteiskunnassa median kautta yhä edelleen luoda kuvaa, että maahanmuuttajat ovat ja tulevat aina olemaan ”ulkopuolisia” suomalaisessa yhteiskunnassa, vai olisiko jo aika päästää heidät olemaan näkyvästi osa meitä? Eri väestöryhmien keskinäinen kanssakäyminen on yksi demokraattisen ja avoimen yhteiskunnan tunnusmerkeistä. Myönteinen asenne maahanmuuttajia kohtaan helpottaa uusien tulijoiden asettumista Suomeen. Siksi myös mediassa pitäisi pyrkiä moninaisempien kuvastojen luomiseen. Ne voivat rakentaa kuvaa monimuotoisesta suomalaisuudesta, johon kaikilla on mahdollisuus identifioitua. Miten me sosiaalialan ammattilaisina voimme huolehtia ja edistää positiivista monikulttuurisuusdiskurssia? (Itse asiassa, jos tarkkoja ollaan, minun ei olisi edes pitänyt tätä kannanottoa kirjoittaa. Parhaimmassa tapauksessa kirjoittajana olisi toiminut kokemusasiantuntija. Minä valtaväestön edustajana tuon esille aina vain välittynyttä tietoa, joka ei ole omakohtaista ja siten täysin aitoa.) Onneksi on myös onnistuneita tarinoita. 1.11.2012 Helsingin Sanomat uutisoi otsikolla Osuuskunta tuo työtä naisille turkulaisesta Golden Daisy -osuuskunnasta, jonka kautta maahanmuuttajanaiset ovat onnistuneet työllistämään itse itseään. Artikkelin onnistunut valokuva hymyilevästä Miatta Sansonista sekä tekstin kautta välittyvä positiivisuus vakuuttavat lukijan monikulttuurisuuden hyödyistä. Hymyillen Sanso toteaa, että ”Hyvä työpaikka tarkoittaa sitä, että on hyvä elämä”. Satu Kinnunen, Sosionomi YLEMPI AMK-opiksleija Lähteet Laki kotoutumisen edistämisestä. Nikunen, Kaarina 2012: Sukupuolittuneet mediakuvastot ja ylirajainen kokemus maahanmuuttajanuorten arjessa. Teoksessa Keskinen, Suvi – Vuori, Jaana – Hirsiaho, Anu (toim.): Monikulttuurisuuden sukupuoli. Kansalaisuus ja erot hyvinvointiyhteiskunnassa. 155-173. Osuuskunta tuo työtä naisille. Helsingin Sanomat 1.11.2012. Shildt, Mari. Verkkodokumentti. Pietikäinen, Sari 2006: Mahdollisuuksien media. Saamen- ja venäjänkieliset tiedotusvälineet yhteisöjensä voimavarana. Teoksessa Martikainen, Tuomas (toim.): Ylirajainen kulttuuri. Etnisyys Suomessa 2000-luvulla. 212-236. Siitonen, Juha 1999: Voimaantumisteorian perusteiden hahmottelua. Oulun yliopisto. Oulun opettajankoulutuslaitos. Väitöskirja. Oulu. Sisäasiainministeriö 2013: Maahanmuuton tulevaisuus 2020. Työryhmän ehdotus. Helsinki, Sisäasiainministeriö, Maahanmuutto. Sisäasiainministeriön julkaisuja 5/2013. Julkaisupäivämäärä 30.01.2013. Verkkodokumentti. Säävälä, Minna 2009: Naisia kotoutumassa Eurooppaan. Vertailevan Femage-hankkeen loppuraportti. Väestöliitto. Väestöntutkimuslaitos. Katsauksia E 35/ 2009. Helsinki. YLE:n Uutiset, 18.3.2013. klo 20.30. TV-Uutisten otsikko: Viranomaiset, yhdenvertaisuus. Tekstilinkin otsikko: Ulkomaalaisia kohdellaan maistraateissa eri tavoin – lainmuutosta ei luvassa. Verkkodokumentti.