Uudistuva sosiaalialan osaaminen

Sosiaalialan AMK- ja YAMK-tutkinnon opiskelijoiden yhteisblogi

Avainsana: Lastenkoti

Asiakkaan osallisuus – uhka vai mahdollisuus?
26.11.2018
Nina Wagner-Nyman

Sosiaalihuollon palvelujen järjestämisessä ja kehittämisessä edellytetään asiakkaan osallisuutta. Sen toteutuminen ei ole niin yksiselitteistä. Asiakkaan osallisuuden vahvistamisen esteinä voivat olla asiakkaiden omien tarpeiden ja haasteiden lisäksi työntekijöiden näkemykset omista kyvyistä vahvistaa asiakkaan osallisuutta. Lastensuojelun asiakkaan osallisuus perustuu YK:n lasten oikeuksien sopimuksen 12. artiklaan ja se toimii myös suomalaisen lainsäädännön ohjenuorana. (Yleissopimus lapsen oikeuksista 2013.) Lait määrittelevät asiakkaan oikeuden osallistua omaan prosessiinsa mutta todellinen osallisuuden kokemus syntyy lapsen aktiivisen huomioimisen ja mukaan ottamisen kautta ja tulee tapahtua koko lastensuojeluprosessin ajan. Osallisuus auttaa lasta ymmärtämään aikuisten ajatuksia lapsen tilanteesta, mitä ratkaisuja on tarjolla ja miten lapsi itse voi vaikuttaa omiin asioihinsa. (Hotari, Oranen & Pösö 2009: 150.) Opinnäytetyöni käsitteli asiakkaan osallisuuden vahvistamista lastenkodin kirjaamisprosessissa ja sen kohderyhmänä olivat erään Helsingin kaupungin lastenkodin työntekijät ja huostaan otetut lapset, jotka ovat sijoitettuna vaativaa laitoshoitoa toteuttavaan lastensuojeluyksikköön. Tutkimusmenetelmänä on kehittävä työntutkimus. Tarkoitus on työpajamenettelyllä lisätä lasten ja aikuisten yhteistä ymmärrystä osallisuudesta. Tavoitteena on luoda uusi asiakkaan osallisuutta vahvistava kirjaamisen toimintamalli. Uuden toimintamallin luominen edellyttää aina vanhasta luopumista. Kehittävä työntutkimus on osallistava lähestymistapa, jonka tarkoitus ei ole tuottaa työpaikoille valmiita ratkaisuja ulkoapäin, vaan muokata työyhteisön sisällä välineitä toiminnan erittelyyn ja uusien mallien luomiseen (Engeström 1998: 11–12). Osallisuuden vahvistamisen uhat ja haasteet Lastensuojelun vaativan tason laitoksiin sijoitetuilla lapsilla ja nuorilla on usein vahva traumatausta ja he ovat kokeneet kaltoinkohtelua, laiminlyöntiä ja altistuneet perheväkivallalle tai haitoille, jotka aiheutuvat vanhempien alkoholin tai päihteiden käytöstä. Myös lastensuojelun tukitoimet voivat olla emotionaalisesti raastavia ja aiheuttaa lapsille pelkoa ja jännitystä. Traumaattisissa oloissa kasvaneille lapsille on saattanut muodostua hengissä pysymisen taitoja, jotka näyttäytyvät toisenlaisessa ympäristössä tuhoavana tai huonona käytöksenä. Traumatisoituneille lapsille suunnatut sijaishuollon palvelut tulee aina rakentaa lapsen turvallisuus huomioiden. (Eronen & Laakso 2016: 19–20.) Vaativahoitoiset lapset tarvitsevat rajojen asettamista ja selkeää struktuuria ja näihin tarpeisiin pystytään vastaamaan vaativan tason lastenkodeissa. Näissä yksiköissä hoidettavat lapset ja nuoret asettuvat usein huonosti hoitoon ja voivat oireilla aggressiivisesti, psyykkisesti ja asosiaalisesti. Heillä voi olla vakavia koulunkäynnin ongelmia sekä kehityshäiriöitä ja monenlaisia vammoja. (Kasvatusvastuumalli 2016.) Osallisuuden vahvistamisen näkökulmasta traumatausta ja erilaiset kehityshäiriöt tuovat omia haasteita ja asettavat henkilökunnan osaamiselle suuria vaatimuksia. Osallisuuteen vaikuttaa vahvasti myös sosiokulttuurinen näkemys lapsesta. Jos lapsi nähdään haavoittuvana ja riippuvaisena, määrittyvät osallisuutta tukevat keinot erilaisiksi, kuin jos lapsen itsemääräämisoikeus on kulttuurisesti vahvaa ja lapsi nähdään itsenäisenä ja kykenevänä. (Bijleveld, Dedding & Bunders-Aelen 2014: 253.) Osallisuuden vahvistamisen mahdollisuudet ja vahvuudet   Kansainväliseen tutkimukseen osallistunut lastenkodissa asuva nuori kertoo kokevansa lastensuojelun tehtaana ja itsensä tavarana liukuhihnalla, eikä osallisuuden tunnetta omaan lastensuojelun prosessiin ole ollut. Lasten ja nuorten tulee saada kehittää omaa kompetenssiaan olemalla osallisena omassa elämässään ja päätöksentekoprosessissaan. (Križ & Roundtree-Swain 2017: 32.) Esteet osallisuudelle johtuvat usein asenteista tai näkemyseroista ja eri toimijat määrittelevät osallisuuden eri tavalla. Tärkeintä on kuitenkin oikeus ilmaista mielipiteensä ja tulla kuulluksi. Vaikka asiakkaan mielipide ei aina vaikuta päätöksentekoon, merkityksellistä on, että mielipide on selvitetty. (Bijleveld, Dedding & Bunders-Aelen 2015: 133.) Lapset eivät ole keskeneräisiä projekteja, vaan ihmisiä, aktiivisia yksilöitä, joilla on oikeus osallistua oman elämänsä suunnitteluun. Lapset ovat osa sosiaalista kokonaisuutta ja heidän osallisuuttaan tulee kunnioittaa. (Peleg 2013: 527.) Päivi Petreliuksen (2015) mukaan lapsen kehitys tulee sitoa lasten oikeuksien näkökulmaan ja antaa osallisuudelle uusi asema lapsen kehitystä tukevana tekijänä. Osallisuuden puute on kehitystä estävä tekijä ja osallisuus on kehityksen perusedellytys. Osallisuus vahvistaa lapsen ja nuoren itsetuntoa, sillä osallisuuden kokemus viestittää lapselle ja nuorelle toisen kunnioituksesta ja tunnustuksesta. Lapsen mielipiteen selvittäminen ja huomioiminen on osoitus siitä, että lapsi on tärkeä ja merkityksellinen. Lasten ja nuorten osallisuus myös varmistaa sen, että lastensuojeluorganisaatio tiedostaa ja huomioi asiakkaiden erilaisuuden ja erilaiset tarpeet. Lapset ja nuoret ovat kykeneviä ajattelemaan ja muodostamaan mielipiteitä. Kun kaikki lastensuojelussa tehtävät päätökset vaikuttavat lapsen ja nuoren elämään, tulee hänellä olla mahdollisuus osallistua päätöksentekoon. (Križ & Roundtree-Swain 2017: 36.) Opinnäytetyön toteutus Opinnäytetyö toteutettiin työpajamenettelyllä. Ensimmäiseen työpajaan osallistui lastenkodin kuuden hengen monitoimijainen henkilöstötyöryhmä. Työpajan aikana käsiteltiin osallisuuden vahvistamisen uhat, mahdollisuudet, heikkoudet ja vahvuudet SWOT-analyysin avulla ja sen jälkeen pohdittiin keinoja, joilla vahvistetaan asiakkaan osallisuutta lastenkodin kirjaamisprosessissa. Lastenkodin kirjaamisprosessi on laaja ja monitasoinen. Tässä opinnäytetyössä keskityttiin lapsen kehityksestä laadittavan kuukausittaisen arvioinnin kirjaamiseen. Työpajan aikana ohjaajat jakoivat kokemuksia erilaisista tavoista vahvistaa asiakkaiden osallisuutta. Työpajan jälkeen jokainen ohjaaja laati kuukausiarvioinnin yhdessä asiakkaan kanssa, jonka jälkeen kokoonnuttiin yhteen jakamaan kokemuksia kirjaamisesta ja pohtimaan mitkä keinot olivat toimivia asiakkaiden kanssa. Toiseen työpajaan osallistui lastenkodin asiakkaat yhdessä ohjaajien kanssa ja yhteisessä työpajassa käytiin läpi miten kuukausiarviointi laadittiin, mitkä käytännöt toimivat ja miten asiakkaat yhteisen työskentelyn kokivat. Seuraavaksi pohdittiin millä muulla tavalla asiakkaat toivovat voivansa osallistua aktiivisemmin omaan lastensuojelun prosessiinsa ja lastenkodin arkeen. Työpajan aikana ilmenivät selvästi asiakkaiden haasteet kertoa asioistaan. Asiakkaat eivät myöskään ole tottuneita työpajatyyppiseen työskentelyyn ja tämä näyttäytyi jännittämisenä ja normaalista poikkeavana toimintana. Vaikka omahoitajat olivat paikalla, eivät lapset ja nuoret kyenneet aktiivisesti osallistumaan tilaisuuteen ja kertomaan siinä avoimesti omista ajatuksistaan. Prosessin kannalta merkityksellistä on, että vaikka valittu työpajan menetelmä ei osoittautunut toimivaksi asiakkaiden kanssa, onnistuivat kaikki asiakkaat yhdessä omahoitajiensa kanssa laatimaan kuukausiarviot. Omahoitajan kanssa kahden kesken toteutuneissa kirjaamistilanteissa lapsi ja nuori sai oman näkemyksensä paremmin esille elämäänsä koskevassa kuukausiarvioinnissa. Asiakkaiden erilaiset tarpeet edellyttävät henkilökunnalta ammattitaitoa ja herkkyyttä huomioida asiakkaiden tarpeet myös osallisuuden vahvistamisessa ja palvelujen kehittämisessä. Lastenkodin ohjaajilla on paljon kehittämisideoita ja tietoa, miten niitä voisi ottaa käyttöön, mitkä menetelmät voisivat toimia ja miten ylittää haasteita. Esimerkkejä tuli arjen askareiden lomassa toteutuvista menetelmistä aina teknologiaa hyödyntäviin innovaatioihin. Merkityksellisin havainto on, että ohjaajat pitävät eri tasoilla toteutuvan asiakkaiden osallisuuden vahvistamista tärkeänä kehittämiskohteena työssään ja ymmärtävät osallisuuden merkityksen asiakkaiden kasvun ja kehityksen tukemisessa. Kirjoittaja: Nina Wagner-Nyman, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet: Artikkeli perustuu ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhöni 2018 “Asiakkaan osallisuuden vahvistaminen lastenkodin kirjaamisprosessissa.” Metropolia Ammattikorkeakoulu. Berrick, Jill Duerr, Dickens, Jonathan, Pösö, Tarja & Skivenes, Marit 2015. Children's involvement in care order decision-making: A cross-country analysis. Child abuse & Neglect 49 (2017). 128–141. Saatavana osoitteessa: <http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0145213415002306?via%3Dihub>.  Luettu 11.10.2017. Bijleveld, Ganna G. van, Dedding, Christine W. M. & Bunders-Aelen, Joske F. G. 2014. Seeing eye to eye or not? Young people’s and child protection workers’ perspectives on children’s participation within the Dutch child protection and welfare services. Children and Youth Services Review 47 (2014) 253-259. Saatavana osoitteessa: <http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0190740914003429?via%3Dihub>. Luettu 11.10.2017. Bijleveld, Ganna G. van, Dedding, Christine W. M. &  Bunders-Aelen, Joske F. G. 2015. Children’s and young people’s participation within child welfare and child protection services: a state-of-the-art review. Child & Family Social Work 05/2015 Vol. 20(2) 129-138. Saatavana osoitteessa: <http://web.a.ebscohost.com.ezproxy.metropolia.fi/ehost/pdfviewer/pdfviewer?vid=2&sid=f781b181-f82e-4e6d-a639-b80ef1c25d28%40sessionmgr4007>. Luettu 11.10.2017. Engeström, Yrjö 1998. Kehittävä työntutkimus. Perusteita, tuloksia ja haasteita. Helsinki: Edita. Eronen, Tuija & Laakso, Riitta 2016. Lastensuojelun laitoshoidon kasvatukselliset ja kuntouttavat orientaatiot ja niiden vaikuttavuus - Tutkimuskatsaus kansainvälisiin tutkimuksiin 2010–2016. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Työpaperi 44/2016. Saatavana osoitteessa: <http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/131499/URN_ISBN_978-952–302-780-0.pdf?sequence=1&isAllowed=y>. Luettu 2.9.2018. Hotari, Kaisa-Elina, Oranen, Mikko & Pösö, Tarja 2009. Lapset lastensuojelun osallisina. Teoksessa: Bardy, Marjatta (toim.) Lastensuojelun ytimissä. 4.painos. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Saatavana osoitteessa: <http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-245-853-7>. Luettu 6.11.2017. Kasvatusvastuumalli 2016. Helsingin kaupunki. Sosiaali- ja terveystoimiala. Lastensuojelu. Križ, Katrin & Roundtree-Swain, Dakota 2017. “We are merchandise on a conveyer belt”: How young adults in the public child protection system perceive their participation in decisions about their care. Children and Youth Services Review 78 (2017) 32-40. Saatavana osoitteessa: <http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0190740917301895?via%3Dihub>. Luettu 11.10.2017. Laaksonen, Maarit, Kääriäinen, Aino, Penttilä, Marja, Tapola-Haapala, Maria, Sahala, Heli, Kärki, Jarmo & Jäppinen, Anu. 2011. Asiakastyön dokumentointi sosiaalihuollossa. Opastusta asiakastiedon käyttöön ja kirjaamiseen. THL. Raportti. Saatavana osoitteessa: <https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/79866/d68ab232-88fc-4478-8c21-91164a177a1a.pdf?sequence=1>. Luettu 6.11.2017. Oranen, Mikko. 2008. Mitä mieltä? Mitä mieltä! Lasten osallisuus lastensuojelun kehittämisessä. Sosiaali- ja terveysministeriön Lastensuojelun kehittämisohjelman osaraportti. Ensi- ja turvakotien liitto ry. Saatavana osoitteessa: <https://docplayer.fi/383636-Mita-mielta-mita-mielta-lasten-osallisuus-lastensuojelun-kehittamisessa-mikko-oranen.html>. Luettu 11.11.2017. Peleg, Noam 2013. Reconceptualizing the Child's Right to Development: Children and the Capability Approach. International journal of Children's Rights 21 {2013) 523-542. Saatavana osoitteessa: <http://web.a.ebscohost.com.ezproxy.metropolia.fi/ehost/pdfviewer/pdfviewer?vid=3&sid=d0b332d0-9bf4-4c16-b4db-ef72d5f47a90%40sessionmgr4008>. Luettu 1.9.2018. Petrelius, Päivi 2015. Lapsen kehitys toisin - toimintavalmiuksia koskeva teoria vaihtoehtona. Lastensuojelun käsikirja. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Saatavana osoitteessa: <https://thl.fi/fi/web/lastensuojelun-kasikirja/-/lapsen-kehitys-toisin-toimintavalmiuksia-koskeva-teoria-vaihtoehtona>. Luettu 1.9.2018. Yleissopimus lapsen oikeuksista. 2013. Unicef. Viimeisin päivitys 3.7.2017. Saatavana osoitteessa: https://www.unicef.fi/lapsen-oikeudet/sopimus-kokonaisuudessaan/. Luettu 14.10.2017.

Lue lisää

Lapsilähtöistä aikuisjohtoista arkea lastenkodissa -etnograafinen opinnäytetyötutkimus Metropoliassa
17.12.2016
Sosiaalialan bloggaajat

Hyvää arkea pidetään yleisesti tärkeimpänä edellytyksenä lapsen kasvun ja kehityksen turvaamisessa. Turvallinen ja hyväksyvä perushoito, joka suojaa liiallisilta ärsykkeiltä, muodostaa lapselle riittävän hyvän ympäristön. Kasvattamisen puolestaan tulee auttaa lasta omaksumaan realistinen kuva itsestä ja ympäristöstä sekä auttaa lasta olemaan vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Lasten suojelun katsotaan olevan arkista tekemistä ja arjen asioiden hoitamista. Lastensuojelun keskeinen periaate on edistää lapsen suotuisaa kehitystä ja hyvinvointia. Lapsen asuessa huostaan otettuna lastenkodissa on kyse aina poikkeuksellisesta tilanteesta, jossa hyvä arki lapsen omassa kodissa ei ole syystä tai toisesta toteutunut. Lastenkoti on elin- ja kasvuympäristönä erityinen, poiketen vanhempien ja sisarusten kanssa jaetusta kodista. Lastenkodissa elinympäristö jaetaan toisten lasten ja työntekijöiden kanssa. Lastenkodin yhteisöllisyys tulee esille lasten ja aikuisten välistä vuorovaikutusta, vastuuta ja vallankäyttöä tarkasteltaessa. Lastenkodin hoitajat hyvän arjen luojina Sinkkonen (2010)  on kirjoittanut, ettei suotuisia  hoidollisia vaikutuksia, joita lastenkodin arkielämä mahdollistaa tiedosteta riittävästi. Lastenkodeissa aikuiset luovat struktuurit, joiden puute on aikaisemmin aiheuttanut kroonista epävarmuutta ja stressiä lapsen elämään. Sijaishuollossa olevalla lapsella voi olla kokemus monista katkenneista kiintymyssuhteista, hoidon vakavista ja pitkäkestoisista laiminlyönneistä tai kaltoin kohtelusta. Lapsen ja nuoren mahdollisuus solmia turvallisia kiintymyssuhteita muodostaakin lastensuojeluyksikön hoidon potentiaalin. Tämä artikkeli perustuu vuonna 2016 valmistuneeseen opinnäytetyöhöni ”Lapsen hyvä arki lastenkodissa - etnografia henkilökunnan työtavoista osaston arjessa”.  Opinnäytetyö kuvaa ja jäsentää aikuisten työtapoja, sen keskeisenä kysymyksenä on se, millainen aikuisen toiminta luo ja ylläpitää lastenkodin hyvää arkea. Opinnäytetyö on toteutettu etnografisen tutkimuksen menetelmin ja sen aineisto on peräisin keväällä 2016 tehdystä tutkijalähtöisestä havainnoinnista helsinkiläisen lastenkodin osastolla. Turvallisuutta, yksilöllisyyttä ja toivoa -keskeiset hyvän arjen elementit Turvallisuus on opinnäytetyön tulosten mukaan yksi keskeinen tekijä lapsen hyvässä arjessa osastolla. Aikuisten toimintatavat pyrkivät varmistamaan arjen ja rutiinien ennustettavuuden, perus huolenpidon toteutumisen sekä fyysisen ja psyykkisen turvallisuuden. Näiden toteutuminen edellyttää luottamusta sekä yhteisöllisyyttä aikuisten ja lasten välillä. Työryhmän keskinäisen kanssakäymisen osalta korostui arjen ennakointi sekä työtapojen yhtenäisyys turvallisuutta ylläpitävinä ja lisäävinä tapoina. Turvallisuuden ylläpitäminen edellyttää työntekijöiltä hyvää lapsiryhmän tuntemista sekä tilanteen arvioimista. ”Mä voin ottaa Ainon vaikka tähän mun viereen (siirtää samalla Ainon mukin oman  paikkansa viereen). Tänään on varmaan parempi, ettei Aatu ja Iita istu vierekkäin   (vaihtaa kahden mukin paikkaa ristikkäin pöydässä).” Toinen merkittävä tekijä lapsen hyvän arjen rakentajana on lapsen yksilöllinen kohtaaminen. Lastenkodin osastolla on yhteisiä sääntöjä ja tapoja, jotka muodostavat arjen rutiinit. Yhdessä asumisesta huolimatta lasten yksilöllisyys korostui aikuisten toiminnassa. Lapsista jokaisella oli oma päivärytmi ja kunkin lapsen kohdalla kiinnitettiin huomiota eri asioihin lapsen kokonaisvaltaisesta tilanteesta riippuen. Työryhmän suunnitelmallisen työskentelyn ja yksilöllisen kohtaamisen myötä jokaiselle lapselle muodostuu sopiva arjen ohjelma, ikätasoinen hoito- ja kasvatus,  sekä tulevaisuuden huomioiminen. Aikuinen pelailee Minnan kanssa. Huikkaa käytävälle toiselle Villelle, että on iltapesun aika, jatkaen samalla kortin pelaamista.  Ville ei halua mennä suihkuun, kävelee ympäri osastoa selittäen erilaisia syitä sille, että jättää iltasuihkun välistä. Aikuinen jatkaa peliä, mutta alkaa keskustelemaan käytävällä olevan Villen kanssa. Muistuttaa kuinka päivän hiet tulee käydä pesemässä pois, tuo esille suihkun kestävän vain hetken ja  vetoaa puheessaan siihen kuinka Villen päivä on ollut hyvä tänään. Ville istuu eteisaulaan, toistaa vielä ettei ole menossa, sanoo väsyttävän. Aikuinen pelaa pelin loppuun Minnan kanssa ja siirtyy eteisaulaan. Vaatii tiukemmin Villeä suihkuun, perustelee vielä tämän hikoilleen päivällä harrastuksessa. Ville ei ole kuulevinaankaan. Aikuinen ottaa esille säännöt,  Villen on käytävä illalla suihkussa. Istuutuu Villen viereen toiselle tuolille ja muistuttaa, ettei   suihku kauan kestä ja enemmän aikaa menee asiasta keskusteluun. Ville katsoo aikuista ja  sanoo ”okei mä meen, mut sit vaan ihan sekunniks”. Tähän aikuinen vastaa ”tosi hyvä, tuutko repparissa hakeen pyyhkeen”. Ville ojentaa mitään sanomatta kädet ylös noussutta aikuista kohti ja kiipeää reppuselkään. Kolmas lapsen hyvän arjen rakentaja on toivon ylläpitäminen niin lasten tulevaisuuden kuin aikuisten työn osalta. Työntekijät keskustelivat paljon lapsista lasten kuullen, ihaillen heidän taitojaan tai ominaisuuksiaan sekä muistelivat kuinka lapsi on edennyt aikaisemmin haasteita tuoneissa asioissa. Toivon ylläpitäminen vahvisti lapsen itsetuntoa ja uskoa tulevaisuuteen sekä antoi kokemuksen hyväksynnästä ja omasta kykeneväisyydestä.  Työryhmälle toivon ylläpitäminen toi uskoa omaan työhön ja sen vaikuttavuuteen.  ”Meinasin ihan soittaa ja ihmetellä missä Antti on, mut tänäänhän oli se harrastus.  Hoitaa niin hienosti itse vanhempiensa kanssa, ettei meinaa edes muistaa. Olisi kyllä hienoa joskus päästä mukaan, täytyy kattoa, jos joskus onnistuisi” Aikuinen toteaa toiselle aikuiselle kirjoittaessaan raportteja aikaisemmin tapahtuneista asioista. Lapsen hyvä arki lastenkodissa muodostuu kokonaisuudesta Hyvä arki lastenkodissa edellyttävän arkea, jossa lapsi kokee fyysistä ja psyykkistä turvallisuutta, saa ikätasoista hoitoa ja kasvatusta sekä kokee hyväksytyksi tulemista ja toivoa hyvästä tulevaisuudesta. Hoitajilta se edellyttää yhtenäisiä työtapoja, uskoa omaan työhön, suunnitelmallista työskentelyä ja arjen ennakointia sekä vahvaa luottamusta työkaveriin. Lastenkodin työryhmän toiminnan kehittämisellä, pysyvyyden ja jaksamisen tukemisella on yhteys lapsen kokemukseen hyvästä arjesta. Lapsen hyvä arki lastenkodissa edellyttää hyvinvoivaa työryhmää, työnantajan tukiessa toimillaan työryhmien hyvinvointia tukee se myös lapsen hyvän arjen vahvistumista. Työ lastenkodissa on haastavaa ja raskastakin, mutta ennen kaikkea täynnä lasten ja aikuisten yhteisiä pieniä hyviä hetkiä, jossa toimiva arjen kokonaisuus muodostaa lapsen hyvän arjen lastenkodissa. Tanja Pelttari, sosionomi (ylempi AMK) Esimerkeissä käytetyt lasten nimet ovat keksittyjä. Lähteet Pelttari, Tanja 2016. Lapsen hyvän arjen tekijöitä lastenkodissa – etnografia henkilökunnan työtavoista osaston arjessa. Opinnäytetyö, sosionomi ylempi AMK –tutkinto. Metropolia AMK. Sinkkonen, Jari 2010. Mikä lastenkodin arjessa hoitaa? Teoksessa Kiiskinen, P.– Eskelinen, T. (toim.) Iskä, äiskä, omahoitsu ja mä siltaa rakentamassa. Pelastakaa Lapset ry:n julkaisusarja nro 18. Forssan kirjapaino. 7-11.

Lue lisää

Hyvä lapsuus
placeholder-image
22.3.2013
Sosiaalialan bloggaajat

Toivotamme lukijamme tervetulleeksi ”Hyvä lapsuus”- teeman blogiin, jossa käsittelemme lastensuojelutyötä ja sen moninaisuutta. Pyrimme tuomaan esiin ajankohtaisia teemoja ja aiheita, jotka puhuttavat yhteiskunnallisesti. Kirjoittajina hääräävät lastensuojelun pitkälinjaiset ammattilaiset, lastensuojelukentällä n. 10v toimineet sosionomi YAMK opiskelijat Johanna ja Sonja. Työskentelemme molemmat lastenkodeissa lähiesimiehinä ja pääsemme tarkastelemaan pääkallopaikalta lastensuojelutyötä sen moninaisuudessaan. Helsingissä on jonkin aikaa kohistu Helsingin kaupungin lastenkotien muutoshankkeesta, jonka tarkoituksena on vastata paremmin nykylasten tarpeisiin ja vahvistaa omaa toimintaa. Kokonaisuutena tämä tarkoittaa Helsingissä yksinäisten lastensuojeluyksikköjen lakkauttamista sekä laitoshoidon suuntaamista vaativahoitoisemmille lapsille. Ennaltaehkäisevään työhön panostetaan nyt kovasti kunnissa ja ainakin Helsingissä se näkyy siinä, että yhä useampaa lasta ja nuorta pyritään auttaa ajoissa avohuollollisin keinoin. Sijoitus on aina viimesijainen vaihtoehto. Muutoshankkeen takana myös lienee uusin laki, jonka mukaan alle 13-vuotiaat lapset sijoitetaan aina ensisijaisesti perheisiin. Helsingin Sanomissa kaupungin lastensuojelun johtaja Sisko Lounatvuori ei halua kommentoida yksiköiden lopettamista. "Asia pitää nähdä kokonaisuutena, eikä puhua yksittäisistä toimipaikoista. Muutoshankkeen tavoite on vastata paremmin nykylasten tarpeisiin ja vahvistaa toimintaamme", Lounatvuori sanoo. Päätöksiä ei hänen mukaan ole vielä tehty vaan esitykset tekee työryhmä. Työntekijöiden näkemässä paperissa työryhmän tehtäväksi kuitenkin annetaan valmistella ehdotus niin, että "Helsingissä on 1. 9. 2013 alkaen viisi laitoshoitoa tarjoavaa lastenkotia". Suuret muutokset – iso vaikuttavuus? Lastensuojelun muutoshanke on herättänyt kovaa keskustelua lastensuojelun tilasta ja tarpeesta. Lastensuojelun arviointitoiminnoissa toteutettiin vastaavanlainen muutoshanke syksyllä 2012, jossa yhdistettiin lasten ja nuorisoikäisten vastaanotto ja arviointitoiminta, lasten vastaanotto omaksi kokonaisuudeksi ja nuorisoikäisten vastaanotto omaksi kokonaisuudeksi. Muutos tapahtui nopeasti ja sen aikana lopetettiin mm. Meripihan yksinäinen osasto Kaisla. Muutos sujui odotettua paremmin ja toiminta alkaa löytää uriaan muutosvaiheen jälkeen. Lastensuojelun muutosajatus on mielestämme ajankohtainen ja sen tarkoituksena on lisätä resursseja sinne, missä koetaan lastensuojelun tarpeen olevan suurin. Normaalit lastenkodit ja nuorisokodit eivät voi toimia nykyisillä rakenteillaan, koska niihin aikanaan kaavailtua asiakaskuntaa ei siinä muodossa ole. Lapset sijoitetaan pääsääntöisesti perheisiin ja nuorison ongelmia pyritään ratkomaan mahdollisuuksien mukaan avohuollon keinoin. Nuorisokoteihin sijoitetuilla lapsilla ongelmat ovat usein jo niin suuria, että aikaisemmin hyväksi havaitut nuorisokodin rakenteet eivät enää riitä. On tarve kehittää ja vastata paremmin nykypäivän tarpeeseen, osiltaan myös muuttaa kulttuuria ja ajattelutapaa, jolla työtä tehdään. Onko tämä toivottua kehitystä? Muutoshankkeella on pyrkimys hyvään ja tasa-laatuiseen lastensuojelutyöhön, jota laitosten yhdistämisellä todennäköisesti haetaan. Laitosten ollessa isompia, pystytään siellä kehittämään toimintaa kokonaisvaltaisemmin, jakamaan osaamista, antamaan sanasuuntaista palvelua/laatua sekä siirtämään resursseja tehokkaasti sinne missä kovin tarve on. Isoihin laitoskokonaisuuksiin kaavaillaan vaativahoitoisille lapsille yksikköjä, joissa monialaisiin haasteisiin pystytään paremmin vastaamaan ja lasta tai nuorta hoitamaan tukevammin.  Muutoksella on tähtäin hyvään ja entistä tehokkaampaan lastensuojelutyöhön. Tästä syystä Naulakallion hoito- ja kasvatuskotien yhteydessä olevan erityisen huolenpidon Etappi- osaston lakkauttaminen kummastuttaa. Helsingin Sanomat kuvaa osuvasti, että ”Etapissa on kaikkein ongelmallisimpia lapsia. Siksi paikan pitää olla tavallista vankempi rakenteiltaan, panssarilaseineen kaikkineen. Mihin nämä lapset lakkauttamisen jälkeen laitetaan?" Pohdimme, onko lakkauttamisessa kyse vain laskennallisesti kannattamattomasta toiminnasta? Etappiin sijoittaminen edellyttää lapselle erityisenhuolenpidon päätöstä. Päätös on välillä haasteellista saada, ehkä byrokraattisista syistä, sitä tarvitsevalle nuorelle. Nuori voi joutua myös odottamaan paikkaa, jos hakuaika ko. yksikköön on loppunut eikä saa apua aina akuuttiin kriisiin. Nuorisolautakunnan puheenjohtaja Timo Kontio toteaa mielipidekirjoituksessaan Helsingin Sanomissa, että ”Etap­piin ei kui­ten­kaan si­joi­te­ta nuo­ria pit­käai­kai­ses­ti, vaan he viet­tä­vät siel­lä ly­hyt­kes­toi­sia hoi­to­jak­so­ja. Sen ai­ka­na nuor­ten ti­lan­ne ja toi­min­ta­ky­ky ar­vioi­daan se­kä usein var­sin huo­nol­le to­lal­le kään­ty­nyt elä­män suun­ta py­ri­tään kään­tä­mään pa­rem­paan. Eta­pin toi­min­nas­ta sääs­tä­mi­nen on höl­mö­läi­sen pei­ton­jat­ke. Sii­nä sääs­te­tään kau­pun­gin nuo­ri­son sil­tä ryh­mäl­tä, jol­la me­nee kai­kis­ta huo­noi­ten”. Ovatko päättäjät laskeneet toiminnan liian kalliiksi ja kannattamattomaksi vai onko se tarpeetonta? Erityisen haastavia ja moniongelmaisia nuoria on kuitenkin jonoksi asti. Muutokset herättävät hieman ristiriitaisia ajatuksia ja tunnelmia. Toiminnan kehittäminen ja tarkastelu kokonaisuudessaan on tervetullutta ja muutoksia rakenteisiin on kaivattu. Olisiko Etappi-osastoa syytä miettiä toisessa kokonaisuudessa, jos sitä ei nykyisellään ole kannattavaa tai tarpeellista jatkaa. Pystyvätkö pitkäaikaislaitokset oikeasti vastaamaan muuttuneisiin asiakastarpeisiin tehokkaasti, laadukkaasti ja nuorta arvostaen. Se jää nähtäväksi. Kirjoittajat: Johanna ja Sonja Mikäli haluat tutustua aiheeseen lisää, löytyy Helsingin Sanomien artikkelit näistä linkeistä: http://www.hs.fi/kaupunki/Helsinki+kaavailee+pieni%C3%A4+lastenkoteja+lopetuslistalle/a1361770525255?jako=d22ba476b8be4eecd0053f7aa0aacc9e&fb_action_ids=10151336339033282&fb_action_types=og.recommends&fb_source=aggregation&fb_aggregation_id=288381481237582 http://www.hs.fi/paivanlehti/mielipide/Etappi-osastoa+ei+pid%C3%A4+lakkauttaa/a1361853339196

Lue lisää