Avainsana: Lapsiperheiden kotipalvelu
Vauvaperheiden varhainen tuki on vahva panostus tulevaisuuteen
Vantaan kaupunginhallituksen valtuustokauden 2018-2021 yhtenä strategisena tavoitteena on tukea vauvaperheitä entistä varhaisemmassa vaiheessa. Kaupunginhallitus on hyväksynyt myönteisen erityiskohtelun toimenpiteet ja lapsiperheiden kotipalvelu on valittu yhdeksi myönteisen erityisrahan projekteista vuodelle 2021. Projektin tavoitteena on tarjota kaikille vauvaperheille kolme ilmaista lapsiperheiden kotipalvelun käyntiä ja tavoittaa tätä kautta ennakoiden varhaisesta tuesta hyötyvät perheet. Myönteisen erityiskohtelun tarkoituksena on edistää asukkaiden hyvinvointia ja kohdistaa tukea ja resursseja sinne missä tuen tarve on tavallista suurempi. Myönteistä erityiskohtelua on tärkeää kohdentaa alueille, joissa on paljon vieraskielistä väestöä, työttömyyttä tai matala koulutus- ja tulotaso. (Vantaan kaupunki 2020.) Tavoitteena on, että huonommat lähtökohdat kompensoidaan antamalla ylimääräistä tukea ja näin pyritään luomaan ihmisille ja ryhmille yhtäläiset mahdollisuudet ja edellytykset käyttää hyväksi yhteiskunnan tarjoamia mahdollisuuksia. (Tapola & Tuohikumpu 2005: 12.) Vauvaperheiden tukeminen on parasta ennaltaehkäisyä, mitä lapsiperheille voidaan tarjota. Tiedetään, että häiriöt lapsen ja vanhemman varhaisessa vuorovaikutussuhteessa ovat yhteydessä lapsen psyykkisiin ja sosiaalisiin ongelmiin myöhemmin. On tärkeä tukea perheitä riittävän hyvän vanhemmuuden saavuttamiseksi etenkin silloin, kun perheessä erilaisia riskitekijöitä, joilla voi olla vaikutusta varhaisen vuorovaikutuksen myönteiseen kehittymiseen vanhemman ja lapsen välille. Riskitekijöitä voivat olla mm. vanhemman mielenterveyden häiriö, päihteiden käyttö, heikko kielitaito, verkostojen puute ja taloudelliset haasteet. Lisäksi myös vauvan vaativahoitoisuus ja kun kyseessä on monikkoperhe voivat vaikuttaa haitallisesti myönteisen vuorovaikutuksen kehittymiseen. Miksi myönteistä erityiskohtelua Vantaalla? Alueellinen eriytyminen on kasvanut Vantaalla viime vuosina Alueiden väliset hyvinvointierot vähenevät Asukkaiden väliset hyvinvointierot vähenevät Suomen monikulttuurisin kaupunki hoitaa myös kotoutumisen parhaiten (Ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä 2019 -> 18,9 %,) (Piia Sauranen 2019) Mitä perheiden varhaisella tukemisella voidaan saavuttaa Vuoden 2015 alusta lähtien lapsiperheiden välttämättömät kotipalvelut säädettiin subjektiiviseksi oikeudeksi (Sosiaali- ja terveysministeriö 2018). Terveyden ja hyvinvointilaitoksen ”Mitä vauvaperheille kuuluu” tutkimuksen mukaan lapsiperhepalveluista yleisimmin riittämättömiksi koettiin tiedon määrä apuväline- ja vammaispalveluista, perhetyöstä, kotipalvelusta ja parisuhdepalveluista. Vauvaperheissä tarvittiin tukea etenkin jaksamiseen. (Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos 2018.) Pääkaupunkiseudulla on yleistä, että perheiden läheisverkostot ovat pienet tai niitä ei ole ollenkaan, minkä vuoksi ulkopuoliselle avulle on tarvetta. Lapsiperheiden kotipalvelu voi tarjota vanhemmille omaa aikaa ja mahdollisuutta lepoon. Kehityksen ihmeet (Kehi) -seurantatutkimuksessa (HY, TaY ja HUS) havaittiin, että vanhemmaksi tulemiseen liittyy usein myönteisten tunteiden lisäksi myös ristiriitaisia tunteita. Osalla vanhemmaksi tuleminen lisää voimakkaampia masennus- tai ahdistusoireita, ja tällä tiedetään olevan yhteys lapsen kehitykseen. (Hilska, Pyhälä-Neuvonen ym. 2020.) Mitä aiemmin perheitä tuetaan, sitä tehokkaampaa tuki on. Myönteisen erityisen kohtelun lapsiperheiden kotipalvelun projektilla voidaan merkittävästi lisätä vauvaperheiden tietoisuutta lapsiperheiden palveluista laajemminkin ja tällä voi olla suuri merkitys sille, että perheet saavat heille kuuluvat palvelut entistä varhaisemmassa vaiheessa. Lisäksi tällä voidaan ennaltaehkäistä lapsiperheiden isompien ongelmien syntymistä ja ehkäistä lastensuojelun tarvetta. Projekti toteutetaan tiiviissä yhteistyössä neuvolan kanssa. Tarjoamalla lapsiperheiden kotipalvelua kaikille vauvaperheille valituilla alueilla tehdään avun saannista helppoa ja samalla perheet tulevat tietoiseksi kotipalvelun tarjoamasta avusta. Tuki on maksutonta, joten taloudellinen tilanne ei estä tuen vastaanottamista. Mikäli palvelua saavilla perheillä havaitaan lisätuen tarvetta, voidaan heidät ohjata saamaan sosiaalihuoltolain mukainen palvelutarpeen arvio ja sitä kautta tukevammat palvelut jo varhaisessa vaiheessa. Myönteinen erityiskohtelu luo tasa-arvoa, ja projekti onkin Vantaan kaupungilta taloudellisesti ja inhimillisesti tarkasteltuna hyvä satsaus. Kirjoittaja Terhi Leskinen, sosiaalialan (ylempi AMK) opiskelija Lähteet Vantaa.fi n.d. Sosiaali- ja terveydenhuollon toimialan hankkeet ja projektit v. 2020. https://www.vantaa.fi/hallinto_ja_talous/talous_ja_strategia/hankkeet_ja_projektit/sosiaali-_ja_terveydenhuollon_toimiala. Viitattu 29.11.2020. Vantaan kaupunki 2020. Myönteisen erityiskohtelun toimintaohjelma. https://www.vantaa.fi/uutisia/101/0/142676. Viitattu 29.11.2020 Hilska Iida & Pyhälä-Neuvonen Riikka & Varhaisen kehityksen ja perhesuhteiden ammatillinen työryhmä. Uutta tutkimustietoa vauvaperheiden tukemiseen. Psykologilehti 6.10.2020. Saatavilla osoitteessa: https://psykologilehti.fi/uutta-tutkimustietoa-vauvaperheiden-tukemiseen/. Viitattu 29.11.2020 Sauranen Piia 2019. Myönteisen erityiskohtelun toimintaohjelma 2019–2021. http://www.socca.fi/files/8333/Vantaan_myonteisen_erityiskohtelun_toimintaohjelma_Piia_Sauranen.pdf. Viitattu 29.11.2020. Sosiaali- ja terveysministeriö 2018. Kuntainfo: Lapsiperheiden kotipalvelut ja lastensuojelun käsittelyajat 18.4.2018. https://stm.fi/-/kuntainfo-lapsiperheiden-kotipalvelut-ja-lastensuojelun-kasittelyajat. Viitattu 29.11.2020. Tapola-Tuohikumpu, Sirpa 2005: Positiivisella diskriminaatiolla varhaista tukea. Helsingin kaupungin sosiaaliviraston Positiivisen diskriminaation hankekokonaisuuden (2001–2004) loppuraportti. SOCCAn ja Heikki Waris -instituutin julkaisusarja 3/2005. http://www.socca.fi/files/152/Positiivisella_diskriminaatiolla_varhaista_tukea_tapola_tuohikumpu_2005.pdf. Viitattu 7.12.2020. Terveyden ja hyvinvoinninlaitos 2018. Mitä vauvaperheille kuuluu. LTH-tutkimuksen 3–4-kuukautisten vauvojen ja heidän perheidensä pilottitutkimuksen perusraportti. Työpaperi 18/18. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/136799/TY%C3%962018_18_Mit%C3%A4%20vauvaperheille%20kuuluu_9.10.2018_web.pdf?sequence=1&isAllowed=y. Viitattu 29.11.2020.
Ennaltaehkäisy ja varhainen tuki lastensuojelussa -vähemmän tulipalojen sammuttamista
Tulipalojen sammuttamista, sitä on viime vuosien lastensuojelutyö ollut. Monissa kunnissa työskennellään liian pienellä resurssilla valtavien asiakasmäärien kanssa, jolloin on usein mahdollista puuttua vain vaikeimpiin tilanteisiin. Pidemmällä tähtäimellä tällainen työskentelytapa on kuitenkin kuin ”hölmöläisten peitonjatkoa”, jossa pituutta peittoon otettiin saman peiton toisesta päästä. Resursseja siirtelemällä ei tulos ole kovin kestävä. Saamme nauttia yhä 90-luvun lama-ajan säästöjen hedelmää. Perheiden erityispalveluiden päällikkö Hanne Kalmari toteaakin Tessossa (10.3.2014), että ”Peruspalveluiden kattavuus on heikentynyt ja palveluiden painopiste on siirtynyt korjaavaan päätyyn”. Lama-aikana säästöjä haettiin juuri koulusta, kotipalvelusta, neuvolatoiminnasta ja monesta muusta kohdasta, johon hyvinvointisuomi oli 80-luvulla panostanut. Tulokseksi on saatu kasvava joukko tavalla tai toisella syrjäytyneitä ihmisiä, joiden ongelmiin olisi nyt puututtava mittavin toimenpitein. Me kaikki tiedämme, että pieniä ongelmia on helpompi hoitaa, kuin suuria. Samalla tunnistamme jo itsessämme sen, että niihin pieniin ei tahdo aina motivaatio jostain syystä riittää vaan asioihin tulee tartuttua vasta kun seinä tulee vastaan. Jos yksinhuoltajaäiti on väsynyt jatkuvasti huutavan vauvansa kanssa, voi loputon univelka ja riittämättömyyden tunne johtaa jopa masennukseen ja sitä kautta moneen muuhun elämän osa-alueeseen. Onneksi sosiaali- ja terveysministeriö on laatinut lastensuojelun laatusuosituksen, jossa linjataan, että lapsen ja perheen on saatava apua silloin, kun sitä tarvitaan (Lääkärilehti, uutiset 14.5.2014). Oikea-aikainen ja muutenkin oikein kohdistettu apu onkin ennaltaehkäisyn kannalta tärkeintä. Samalla säästetään myös niin rahallisia kuin henkilöstöresursseja. Asiakkaan oman motivaation kannalta on myös tärkeää, että apua saa silloin kun sitä pyytää. Pettynyt ihminen ei ongelmien kärjistyessä ole enää kovin vastaanottavainen. Oikea-aikainen tukipalvelu pitäisi olla itsestään selvää? Ennaltaehkäisyn lastensuojelussa tulisi olla lapsiperheiden arkea, normaalia, kaikille kuuluvaa (tai ainakin matalalla kynnyksellä haettavaa) toimintaa, joka ei leimaa ihmistä ”hyväksi tai huonoksi”. Tämä on ymmärretty myös lainsäätäjien taholla. Uuden sosiaalihuoltolain painopisteenä tuleekin olemaan ehkäisevä työ ja erityisesti lasten ja perheiden palveluiden vahvistaminen (STM, verkkouutinen 21.1.2014). Toivottavasti tämä tulee näkymään vahvistuvana oppilashuoltona kouluissa, matalan kynnyksen kotipalveluna/perhetyönä, neuvolatyön lisä resursointina ja mahdollisuutena saada keskusteluapua ilman pitkiä jonoja. Myös aivan uudenlaisia ja innovatiivisia työskentelytapoja kaivataan. Väitöskirjaansa tekevä Tarja Hiltunen on haastatellut useita huostaanoton kokeneita äitejä. Hänen mukaansa Suomeen tarvittaisiin järjestelmä, joka tukisi äidiksi kasvamista. (Lapsen Maailma 5/2013.) Kaikilla ei ole omasta lapsuudestaan ja lähiympäristöstään saatua kokemusta ja tietoa, mitä toimiva vanhemmuus on. Lapsen hyvinvointi lähtee aina vanhemmista. Vanhemmuuden tukeminen onkin merkittävin asia ennaltaehkäistessä lastensuojelun tarvetta. Kuitenkin myös lapsen suora tukeminen on tärkeää. Jos kotona ei saakaan kaikkea sitä tukea mitä omaan elämäänsä tarvitsisi, voi kodin ulkopuolinen ihminen olla merkittävässä roolissa lapsen elämässä. Luottohenkilö saattaa löytyä harrastetoiminnan kautta, koulukuraattorista tai vaikkapa nuorisotalon työntekijästä. Siksi on tärkeää yhteiskunnan tukea kaikkea lapsille ja nuorille suunnattua työtä ja toimintaa. Nyky-yhteiskunnassa luonnolliset verkostot ovat hajonneet tai niitä ei ole ollenkaan. Isovanhemmat asuvat kaukana, naapureita ei tunneta ja kaikilla tuntuu olevan kiire ”omien asioiden kanssa”. Moni perhe jää kovin yksin omien arjen haasteiden keskelle. Tähän tarpeeseen voisi vastata myös vertaistuella, koska aina ei ammattilainen ole se paras tai ainoa vaihtoehto. Vertaisryhmiä ja tukihenkilöitä koordinoimaan tarvitaan kuitenkin ammatti-ihmisiä. Tässä kohtaa mielestäni kolmannella sektorilla ja seurakunnilla on mahdollisuus osallistua perheiden tukemiseen. Paljon tällaista toimintaa varmasti jo löytyykin. Useita kynnyksiä on kuitenkin ylitettävänä, että yhteistyö eri toimijoiden kesken saadaan jouhevaksi ja turhat ennakkoluulot voidaan heittää romukoppaan. Tukea yleisenä lapsiperhepalveluna Lastensuojeluasiakkuus voi olla este monelle lähteä hakemaan apua. Tulevaisuudessa onkin tarkoitus siirtää osa lastensuojelun avohuollon palveluista osaksi sosiaalihuollon yleispalveluja. ”Lastensuojelusta yleisiin perhepalveluihin siirtyviä palveluita olisivat muun muassa perhetyö, tukihenkilöiden ja –perheiden palvelut sekä vertaisryhmätoiminta.” kertoo hallitusneuvos Lotta Hämeen-Anttila sosiaali- ja terveysministeriöstä. (Tesso, 9.6.2014.) Päivän sana sosiaalityössä on osallisuus. Jotta ennaltaehkäisy tuottaisi tulosta myös pidemmällä tähtäimellä, on tärkeää, että asiakas saadaan itse auttamaan itseään. Sananlasku ”kannettu vesi ei kaivossa pysy” sopii tähän kohtaan hyvin: Ihmiselle tulisi antaa keinoja ratkaista ongelmia ja haasteita tulevaisuudessakin ilman, että joku tulee aina tekemään puolesta. Tällä tavalla työstä tulee vaikuttavampaa ja asiakasta voimaannuttavaa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja eduskunnan Lapsen puolesta -ryhmä tiedottaa: ”On arvioitu, että yhden lapsen sijoitus laitoshoitoon maksaa yhteiskunnalle noin 90 000 euroa vuodessa. Samalla rahalla voi saada noin 550 tapaamista lastenneuvolan terveydenhoitajan kanssa, 400 käyntiä nuorisopsykiatrian poliklinikalla tai intensiivistä perhetyötä jopa seitsemäksi vuodeksi.” (THL.) Huostaanottojen väheneminen toisi siis yhteiskunnalle huimat rahalliset säästöt puhumattakaan inhimillisistä säästöistä. Huostaanotto on aina traumaattinen kokemus koko perheelle, tehtiin se kuinka hyvässä yhteistyössä tahansa. Kuitenkaan raha ei saisi olla pois sijaishuollosta, sillä sitäkin tullaan aina tarvitsemaan. Heta Niinimäki, sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa Lapsen maailma-lehden artikkeli Potilaan lääkärilehden artikkeli STM.n tiedote Tesson lapsiperheille tukea artikkeli Tesson artikkeli varhaista puuttumista artikkeli THL: lapsiperheiden palvelut sote-ratkaisussa
Lapsiperheille heidän tarvitsemiaan palveluja
1990-luvulta lähtien on erilaisilla kehittämishankkeilla ja projekteilla pyritty siirtämään painopistettä korjaavasta työstä ennaltaehkäisevään työhön. Osa kunnista on onnistunut juurruttamaan kehittämishankkeet käytännön toimintaan, mutta kuitenkaan suuressa osassa kuntia ei ole tapahtunut toivottavaa asiakasta tasavertaistavaa muutosta palvelujen saamisessa. Kuntien palvelujärjestelmiin on edelleen jäänyt aukkoja, jolloin asiakas ei saa oikeinkohdennettua ja tarvitsemaansa palvelua. Myös toimijat ovat liian eriytyneitä, jolloin hedelmällinen asiakasta tukeva yhteistyö ja toisen ammattikunnan työn tunteminen on jäänyt hataraksi. Talentian ja lastensuojelun keskusliiton vuonna 2013 tekemässä yleisselvityksessä kävi ilmi kuntien ehkäisevän työn tilanteen huolestuttavuus. Myöskään lastensuojelun avohuollon tukitoimien osalta ei ollut tapahtunut merkittäviä parannuksia tukitoimien ja palvelujen saamiseksi. (Talentia ja lastensuojelun keskusliitto 2013, 37.) Sosiaalihuoltolain uudistus on ollut valmisteilla jo monen vuoden ajan, onhan voimassaoleva laki jo vuodelta 1983. Siinä ei kuitenkaan taata lapsiperheille universaaleja palveluja. Vuonna 2008 voimaan tulleella lastensuojelulailla ei siten ole ollut taustalakia, joka olisi mahdollistanut lastensuojelulain toimivuuden kaikilta osin hyvin. Nyt uudistettava sosiaalihuoltolain esitys sisältää tämän suuntaisen palvelun lapsiperheille. Sosiaalihuoltolain muutosesitys on mielestäni yllättävän vähän herättänyt mielenkiintoa sosiaalisessa mediassa. Ehkä osasyynä kansalaisten kirjoittamisen ja ihmettelyn vähäisyyteen on ollut se, ettei muutosesitys ole tavoittanut kansalaisia. Seuratessani touko-elokuun välisenä aikana lehtikirjoittelua ei vastaani tullut yhtään asiakkaan kirjoittamaa mielipidettä. Lähinnä kirjoittelusta ovat vastanneet erilaiset asiantuntijat ja tutkijat. Kirjoitteluissa huolta on herättänyt sosiaalihuoltolain uudistuksen vaikutus lastensuojelun maineeseen, työntekijöiden asiakkuuksien vaikeutumiseen, vastuun hämärtymiseen eri toimijoiden kesken sekä asiakkaiden mahdollisesta pallottelusta viranomaiselta toiselle (Heinonen & Puustinen-Korhonen 2014). Myös kentältä olen kuullut työntekijöiltä huolestuneita kannanottoja koskien työn vaikeutumista ja huolestumista jaksamisesta. Sosiaalityöntekijöitä on kovasti mietityttänyt, tulevatko asiakkaat lain muutoksen myötä seilaamaan edestakaisin peruspalveluissa ja lastensuojelun asiakkuudessa. On totta, että lastensuojelun maine voi huonontua asiakkuuksien vaikeutumisen vuoksi. On totta, että työntekijät voivat kuormittua, vaikka asiakasmäärät pienenisivät. On totta, että asiakkuuksia tulee alkamaan, loppumaan ja alkamaan uudestaan. Ymmärrän työntekijöiden huolen omasta toimenkuvastaan ja työn luonteesta sosiaalihuoltolain uudistuksen myötä ja uskon, että huolenaiheet voivat muuttua todeksi. Työssäni kohtaan asiakasperheitä päivittäin ja itselleni on herännyt kysymyksiä, mitä asiakas hyötyy sosiaalihuoltolain muutoksesta? Miten se vaikuttaa asiakkaan tuen saamiseen? Mielestäni tuleva suuntaus painopisteen siirtämisestä ennaltaehkäisevään työhön on asiakkaan kannalta tervetullut uudistus. Tällä hetkellä lastensuojelun asiakkuuteen tulee herkästi asiakkaita, joilla ei ole lastensuojelun tai tukitoimien tarvetta. Lastenpsykiatriasta on esimerkiksi tullut paineita lastensuojeluasiakkuuden aloittamisesta ajan saamiseksi tai perhetyön aloittamiseksi, jolla varmistettaisiin vastaanotolla käyminen. Vähävaraisen lapsiperheen kohdalla on voitu aloittaa lastensuojeluasiakkuus, jotta perhe on saanut kotipalvelua riittävästi ja ilmaiseksi. Sosiaalihuoltolain uudistuksella pyritäänkin saavuttamaan yhtenäinen lapsiperheiden palvelujen kokonaisuus ja mahdollisuus saada palveluja ilman lastensuojelun asiakkuutta (Hämeen – Anttila, 2014). Asiakkaiden tarpeet, odotukset ja toivomukset tuleekin olla yksi palvelujen kehittämistä määräävistä tekijöistä. Asiakastyössä auttamismenetelmät muuttavat aika ajoin muotoaan sen mukaisesti, miten yhteiskunta ja organisaatiot muuttuvat. Asiakastyössä saan kokemuksellista tietoa nykyisten palvelujärjestelmien toimivuudesta ja voin arvioida suunnitelmien toteutumista ja miten palvelut käytännössä vastaavat asiakkaiden tarpeita. Sekava palvelujärjestelmä ja yhteistyö hajanaista Asiakkailta saamani palautteen mukaan palvelujärjestelmä on tällä hetkellä sekava. Asiakkaille on usein epäselvää, kuka tekee, milloin ja miksi? Asiakkaalla voi olla samaan aikaan asiakkuus usean toimijan kanssa niin peruspalveluissa kuin erityispalveluissa. Päällekkäiseltä työltä ei siinä tilanteessa voida välttyä. Aiheellista onkin mielestäni kysymys: kuka oikeasti hyötyy mistäkin palvelusta ja missä tilanteessa? Yhteistyö eri toimijoiden kesken on tällä hetkellä hajanaista ja riippuvainen työntekijän omasta halusta yhteistyöhön. Yhteistyöhön ja sen kehittämiseen eri toimijoiden kesken tulisi panostaa riittävästi ja palvelut tulisi ketjuttaa päämäärätietoisesti, ei useita palveluja samaan aikaan eikä kaikkia kokeillen. Mielestäni yhteisvastuullinen, moniammatillinen yhteistyö saattaisi tuottaa sellaisia uusia ratkaisuja, joilla asiakasta voidaan auttaa sopivilla menetelmillä ja tukitoimilla oikeaan aikaan ja tärkeimmissä asioissa. Asiakas keskiössä Sosiaalityössä on asiakaslähtöisyydestä puhuttu pitkään ja pyrkimyksenä on ollut osallistaa asiakasta enemmän. Valitettavasti asiakas on kuitenkin omassa prosessissaan myös ulkopuolinen. Suunnitelmat ja päätökset pitää kuitenkin tehdä yhdessä asiakkaan kanssa asiakasta kuunnellen. Asiakaslähtöisellä ajattelutavalla ja palvelulla voitaisiin lisätä asiakkaan ja työntekijän välillä avoimuutta ja luottamusta (Keronen, 2013). Asiakkaalla voi olla toimijan kanssa erilainen näkemys palvelujen tai tukitoimien suhteen. Hän saattaa tarvita selviytymisensä tueksi vain tiettyjä osia olemassa olevasta palvelukokonaisuudesta. Tällöin asiakkaalla tulisi olla mahdollisuus luoda itse oma palvelupakettinsa. Asiakkaan osallistaminen vaatii työntekijältä uudenlaista näkökulmaa ja asennoitumista työn tekemiseen. Ammattikäytäntöjen kehittämisessä keskeistä onkin, että eettiset periaatteet konkretisoidaan käytännön toimiin. Työntekijän tulisi ammattieettisesti pyrkiä työssään asiakaslähtöisyyteen, luottamuksellisuuteen ja asiakkaan kokonaisvaltaiseen kohtaamiseen (Mänttäri-Van Der Kuip, 2013). Tällöin työntekijä ei olisi auktoriteettina, vaan tasavertaisena asiakkaan kanssa tukemassa asiakkaan osallisuutta. Janne Kurki on esittänyt unelmakseen, että olisi vain yksi psykososiaalisia palveluja järjestävä organisaatio, jonka työryhmä seuraisi asiakasta palvelujen alkamisesta loppumiseen, jolloin perhettä ei pyöriteltäisi eri viranomaiselta toiselle (2014). Monissa kunnissa lasten ja perheiden hyvinvointia edistäviä palveluita on keskitetty perhekeskuksiin. Esim. Hämeenlinnassa lasten ja nuorten palvelut toimivat yhden organisaation alla ja samassa talossa, joka mahdollistaa moniammatillisen yhteistyön. Yhteistyön johdosta toimijat ovat selvillä toistensa tekemisestä ja saavat tukea toisiltaan. (Kettunen 2014.) Suurimmissa kaupungeissa palvelujen ja toimintojen yhdistäminen saman katon alle tuskin tulee mahdolliseksi, mutta unelmana hieno. Pienin askelin etenemällä saadaan kuitenkin asiakkaan näkökulmasta iso harppaus yhteisvastuullisella ja moniammatillisella yhteistyöllä yli sektorirajojen. Jaana Calenius, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lisätietoja Keronen, M. Asiakaslähtöisyys – olennainen tekijä sosiaalihuollossa. Tesso 31.1.2013. Kettunen, Iina. Ajoissa Vaahteramäkeen. 30 päivää. Lastensuojelun ammattilaiselle. 1.2014. Talentia. Mänttäri – Van der Kuip, Maija. Julkinen sosiaalityö markkinoistumisen armoilla?. Yhteiskuntapolitiikka 78 (2013):1 Talentia ja Lastensuojelun keskusliitto 2013. Heinonen & Puustinen – Korhonen. Lastensuojelun muutoksilla oikea-aikaista apua. Helsingin sanomat. 29.6.2014. C22. Hämeen – Anttila, Lotta. Lastensuojelun muutoksilla oikea-aikaista apua. Helsingin Sanomat. 1.7.2014. B9. Kurki, Janne. Varat lasten ja nuorten palveluihin yhdestä pussista. Helsingin Sanomat. 30.7.2014. B12.
Ihan tavallisten perheiden jaksaminen ja varhainen tukeminen
Itsekin kahden pienen lapsen äitinä olen päässyt konkreettisesti kokemaan millaisia haasteita arjen pyörittämiseen liittyy. Monesti on täytynyt heittää kaikki pallot ilmaan ja seurata henkeä pidätellen montako saa kiinni niiden tullessa alas - yleensä onneksi suurimman osan. Ja pudonneet eivät olleet ne tärkeimmät pallot. Olemme olleet siitä onnekkaita, että omat lapsuudenperheemme asuvat lähellä ja ovat pystyneet olemaan apuna ja tukena lasten kanssa. Seuratessani ystävä- ja tuttavaperheiden selviytymistä pikkulapsiperheen arjesta olen pohtinut sitä, miksi avun pyytäminen tuntuu niin kiusalliselta? Vanhempien täytyy olla vähintään kainaloita myöten suossa, ennen kuin apua kehdataan pyytää. Ainakin kahden tuttavaperheen kohdalla lapsen tai lasten jatkuvat yöheräilyt ovat johtaneet vanhempien totaaliseen uupumiseen ja ristiriitoihin parisuhteessa - varmasti hyvin tavallinen tilanne monille pienten lasten vanhemmille. Molempien perheiden lähiomaiset asuvat kaukana tai heiltä ei muista syistä ole mahdollista saada sellaista konkreettista apua, että vanhemmat saisivat hieman hengähtää ja kerätä voimia. Molempien perheiden kanssa keskusteltuani kehotin heitä ottamaan yhteyttä oman asuinalueensa kotipalvelun ja varhaisen tuen yksikköön. Toinen perheistä ei koskaan ottanut yhteyttä, koska he saivat Helsingin ensikodin Unineuvontapuhelimesta hyviä ja toimivia vinkkejä, jotka helpottivat tilannetta kotona. Kriisiytyvä tilanne raukesi, kun saatiin tehtyä hyvät, kyseiselle perheelle räätälöidyt suunnitelmat ja ne saatiin toimimaan. Toisessa tuttavaperheessä, jossa on 2-vuotias ylivilkas poika ja pienet kaksostytöt, sai sosiaalityöntekijän arviointikäynnin jälkeen todella tarpeellista kodinhoitajan apua kahdesti viikossa, noin 8 kuukauden ajan. Molemmat perheet kertoivat, että kynnys soittaa kotipalvelun ja varhaisen tuen yksikköön oli todella korkea. Etenkin äiti jolla oli ”vain yksi” huonouninen vauva kertoi, ettei kehtaa soittaa, koska ”toiset pärjäävät oikein hyvin useammankin lapsen kanssa kotona. Kyllä minunkin pitäisi yhden kanssa pärjätä”. Kotipalvelun ja varhaisen tuen yksikkö mielletään helposti lastensuojeluperheille kuuluvaksi tueksi, eikä moni apua tarvitseva perhe uskalla ottaa yhteyttä, koska pelkää joutuvansa jonkinlaiseen erityisseurantaan ja saavansa ongelmaperheen leiman. Lastensuojelulla on viime aikoina ollut erityisen negatiivinen klangi, kun mediassa on pyöritelty shokeeraavia kertomuksia siitä, miten lastensuojelu ei ole puuttunut graaveihin lapseen kohdistuviin pahoinpitelyihin, useista lastensuojeluilmoituksista huolimatta. Tai vaihtoehtoisesti ”kukkahattutädit” ovat puuttunut liian hanakasti joihinkin tapauksiin. Välillä unohdetaan mainita, että tehdyt lastensuojeluilmoitukset on lain mukaan selvitettävä, niin erikoisilta kuin ne saattavat joskus kuulostaakin. Esimerkkinä käy 17-vuotiaan jääkiekkoilijan taklaus jääkiekko-ottelussa ja siitä tehty lastensuojeluilmoitus. Perinteisestä lapsiperheiden kotipalvelusta on viimeisten parinkymmenen vuoden aikana siirrytty useissa kunnissa perhetyöhön ja tämä on osaltaan aiheuttanut sekaannusta siitä, kenelle palvelut on suunnattu. Kun vuonna 1990 lapsiperheistä 8,2 prosenttia sai kodinhoitoapua, vuonna 2010 osuus oli enää 1,5 prosenttia. Perhetyön käytännöt ja määritelmät ovat kirjavia. Perhetyötä tehdään ennaltaehkäisevästä työstä lastensuojelulaissa määriteltyyn korjaavaan lastensuojelutyöhön. Tämä toimintakentän laaja kirjo ja sekavuus johtaa siihen, että tavalliset uupuneet perheet miettivät voivatko he tarpeeksi huonosti saadakseen apua ja tätä pohtiessa tilanne ehtiikin jo kriisiytyä. Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelujen nettisivuilla kerrotaan, että lapsiperheiden varhainen tuki on toimintaa, jolla pyritään tunnistamaan, ehkäisemään ja helpottamaan lasten, nuorten ja perheiden pulmia mahdollisimman varhain. Eli se on juurikin näille tavallisille perheille suunnattua palvelua, joka heidän pitäisi löytää ja uskaltaa hyödyntää. Ystäväni sai kyllä neuvolasta kotipalvelun ja varhaisen tuen yksikköä koskevan esitteen, mutta se annettiin niin varhaisessa vaiheessa, ettei väsymys ollut vielä ehtinyt iskeä. Esite meni tarpeettomana roskakoriin ja avun tarve tuli vasta myöhemmin. 30 vuotta vanhaa sosiaalihuoltolakia ollaan onneksi uudistamassa ja tavoitteena on siirtää painopistettä korjaavasta työstä ennaltaehkäisevään työhön ja varhaiseen tukeen. Itsekin uskon vakaasti että perheiden varhainen tukeminen arjen paineessa ja elämäntilanteiden muutoksissa voi ennaltaehkäistä myöhäisempiä vakavampia ongelmia ja vähentää raskaiden toimenpiteiden tarvetta. Sosiaalihuollon lainsäädäntötyöryhmän loppuraportissa puhutaan tästä ”sosiaalisena investointina”. Tutkimusten mukaan esimerkiksi vanhempien parisuhde voi kaikista huonoiten juuri perheen pikkulapsivaiheessa ja sen seurauksena vanhemmat saattavat päätyä eroon tai tunnelmat kotona ovat muuten kireät. Olisi tärkeää, että vanhemmilla riittäisi voimia riittävän hyvään vuorovaikutukseen lapsensa kanssa. Sosiaalihuollon lainsäädäntötyöryhmä ehdottaa kotiin annettavien palvelujen sääntelyn modernisointia. Kotiin annettavien palvelujen sisältö jakautuisi perheitä tukeviin palveluihin ja suoriutumisen ja osallistumisen tukemiseen. Työryhmän mukaan tuki kodin- ja lastenhoitoon tulisi palauttaa vahvaksi perhettä varhaisessa vaiheessa tukevaksi palveluksi. Tavoitteena on ollut muun muassa asiakaslähtöisyys ja kokonaisvaltaisuus asiakkaan tarpeisiin vastaamisessa sekä palvelujen saannin turvaaminen ihmisten omassa arkiympäristössä. Pitkään jatkuva väsymys ja unien katkonaisuus saa helposti kaiken tuntumaan toivottomalta eikä ratkaisuja ole enää helppo nähdä, vaikka ne olisivat nenän edessä ja itsestään selviä. Myös vanhemmuuden sitovuus ja sen mukanaan tuomat elämänmuutokset voivat olla monelle yllätys. Ilo lapsesta saattaa jäädä taka-alalle, kun päällimmäisenä mielessä on halu saada nukkua tai saada edes pieni hetki omaa aikaa. Ammattitaitoinen neuvolaterveydenhoitaja osaa tässä kohdassa havaita tilanteen ja kysellä oikeita kysymyksiä ohjaten perheen oikean tukimuodon äärelle. Kaikilla ei ole auttavia käsiä ja mahdollisuutta saada tukea omasta sosiaalisesta verkostosta. Perhettä kohtaava väsymys, yllättävä kriisi tai elämänmuutos voi tuoda mukanaan hetkellisen avun ja tuen tarpeen kenen tahansa kohdalla. Erikseen ovat tietysti vielä ne perheet, joilla lapsen tai vanhemman oma sairaus vaikuttaa perheen jaksamiseen. Toivon todella, että paljon puhuttu panostaminen varhaisen ja ennaltaehkäisevän tuen palveluihin näkyy myös käytännössä. Kun taloudellinen tilanne on tiukka, jostain on kiristettävä ja usein kohteena ovat olleet juuri ennaltaehkäisevät palvelut. Joskus jaksamiseen riittää että joku kysyy ”Miten voit?” ja tarjoaa pienen breikin. Minulle riitti, että neuvolan terveydenhoitaja ehdotti lapsen nukuttamista parvekkeella. Siitä ne paremmat unet sitten lähtivät. Petra Gergov-Koskelo, sosionomi (YAMK) -opiskelija Lisätietoa Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyöryhmän loppuraportin linkki (STM:n raportteja ja muistioita 2012:21.)
Kynnykset pois – palvelu tilalle: kotipalvelu perheiden tukena
”Mietin et jos jo siinä vaiheessa,kun ei vielä mitään ongelmaa ookaan,niin antaa sitä tietoo”, sanoo Helsingin kaupungin lapsiperheiden kotipalvelun kehittämisen asiakaskeskusteluun osallistunut äiti. Perheille tulisi antaa kattavasti tietoa erilaisista arjen tukimuodoista ennen kuin tarvetta itse palvelun käyttöön on ehtinyt edes syntyä. Kotipalvelu perheiden tukena Kotipalvelun työllä on pitkät perinteet perheiden tukemisessa. Kotipalvelu perustuu sosiaalihuoltolakiin, ja se velvoittaa kuntia järjestämään palvelua sitä tarvitseville ja siinä laajuudessa kuin on tarvetta. Käytännössä kotipalvelun työllä avustetaan ja tuetaan arjessa selviytymistä silloin, kun siitä ei selvitä itsenäisesti esimerkiksi rasittuneisuuden, sairauden, synnytyksen, vamman tai muun vastaavanlaisen syyn perusteella. (Sosiaalihuoltolaki 1982.) Lapsiperheille tarkoitettu kotipalvelun työ on vuosien mittaan kunnissa merkittävästi vähentynyt tai jopa lakkautettu kokonaan. Vuonna 2010 vain 1,5 % lapsiperheistä on saanut kotipalvelua, kun luku on vuonna 1990 ollut 8,2 % (Sosiaali- ja terveysministeriö 2012: 25). Kotipalvelun työtä ollaan kuitenkin pikkuhiljaa elvyttämässä uudelleen, sillä se on merkittävä perheiden hyvinvoinnin tuki. Helsingin kaupungillakin kotipalvelu on kokonaismäärällisesti vähentynyt, mutta sitä on aina ollut saatavilla. Nyt kotipalveluun halutaan panostaa ja sen määrää lisätä. Kaupungissa onkin kerätty tietoa ja kokemuksia asiakkailta ja muilta kuntalaisilta siitä, miten heidän mielestään kotipalvelun työtä pitäisi kehittää. Avun hakemiseen on korkea kynnys Kynnys hakea kotipalvelua on korkea. Yleensä apua haetaan vasta siinä vaiheessa, kun elämässä on tullut eteen tilanne, jossa ei yksinkertaisesti pärjätä enää omin voimin. Havahdutaan siihen, että lasten hyvinvointi vaarantuu, jos apua ei haeta. Avun hakemiseen liittyy usein kuitenkin pelko siitä, mitä tapahtuu, jos myöntää, ettei jaksa. Lastensuojeluilmoitus ja huostaanoton pelko ovat yleisiä pelkoja, joiden vuoksi avun pyytämistä pitkitetään joskus jopa useita kuukausia. Avuntarpeen myöntäminen itselleen on vaikeaa. Tämän lisäksi erilaiset ulkopuoliset paineet tai muiden ihmisten asenteet vaikeuttavat avun piiriin hakeutumista. Suomalaisessa identiteetissä elää edelleen vahvasti yksin pärjäämisen asenne, eikä näin ollen avun vastaanottamisesta usein julkisesti puhuta. Puutteita voi olla myös palveluista tiedottamisessa, sillä kaikilla ei edes ole tietoa, että omaan tilanteeseen on saatavilla apua. Tiedottamista kotipalvelun olemassa olosta pitäisikin lisätä, jotta perheet tietäisivät olevansa siihen oikeutettuja. Tietoa pitäisi olla kaikilla perheillä, jopa heillä, joilla ei sen hetkisessä tilanteessa katsottaisi olevan tarvetta palvelulle. Sitä, milloin palvelun tarve muodostuu, ei voi ennustaa. Tieto palvelusta on tarpeen olla olemassa valmiiksi, ettei raskaan tilanteen sattuessa voimavarat kuluisi pelkästään tiedon hakemiseen. Tämän vuoksi tiedot palveluista tulisi olla helposti saatavilla. Ensiarvoisen tärkeässä asemassa kotipalvelun työstä tiedottamisessa ovat neuvolan työntekijät, jotka tapaavat suurimman osan lapsiperheistä. Heidän tulisi rohkeasti jakaa kotipalvelun esitettä kaikille neuvolassa asioiville perheille ja kertoa palvelusta. Tämän lisäksi kotipalvelun näkyvyyttä pitäisi lisätä erilaisissa perheille suunnatuissa palveluissa: synnytyssairaaloissa, leikkipuistoissa ja kerhoissa. Internetin aikakaudella myös erilaiset sähköiset tiedotuskanavat ovat oiva väline kertoa työstä ja linkittää tietoa perheiden käyttämille sivustoille kuten Vauva-lehteen ja Facebookiin. Parempi on jos tietoa saa useasta eri lähteestä, kuin että se jää kokonaan saamatta. Apua nopeasti ja luotettavasti Kotipalvelun työtä saa nopeasti sen jälkeen, kun on ylittänyt kynnyksen ottaa yhteyttä. Kotipalveluun tulee harvoin yhteydenottoja, jotka eivät johtaisi asiakkuuteen. Yhteyttä ottaneen perheen tilanne selvitetään aina ja ohjataan muuhun palveluun jos jostakin syystä yhteydenotto on tullut väärään paikkaan tai palvelun ei katsota vastaavan tarpeeseen. Työn sisältöä mietitään yhdessä perheen kanssa ja perheillä on mahdollisuus vaikuttaa palvelun aikaan, ajankohtaan ja toteutukseen. Yksittäisen perheen kohdalla työtä tehdään yleensä työparina. Tämä järjestely mahdollistaa työntekijän paremman tutustumisen perheen tilanteeseen ja suunnitelmallisen työn toteuttamiseen. Perheen näkökulmasta samana pysyvät työntekijät lisäävät luottamusta: tutulle työntekijälle on helpompi kertoa vaikeista tilanteista ja varsinkin lasten kannalta tuttu työntekijä helpottaa vanhemman oloa. Tuttu työntekijä ei myöskään tunnu viranomaiselta, joten hänen seurassaan vanhemmat voivat olla luontevia. Ilta-aikaa ja pidempää käyntiaikaa tarpeen mukaan ei kotipalvelusta ole kokemusten mukaan riittävästi saatavilla. Työ painottuu usein päiväaikaan tehtävään työhön ja ilta-ajalle käytetään tiukkaa harkintaa, joka näyttää vaihtelevan alueesta toiseen. Myös konkreettinen kodinhoitoapu pienine kotiaskareineen on vähentynyt ja sitä toteutetaan työntekijästä riippuen. Kotipalvelulle täytyy jatkossa luoda enemmän yhtenäisiä käytäntöjä ja toimintamalleja, jotta työ toteutuisi asiakkaille riittävän tasa-arvoisesti asuinalueesta riippumatta. Osallistamalla uutta näkökulmaa palveluihin Asiakkaiden näkökulmaa palveluissa ja niiden kehittämisessä on pyritty koko ajan lisäämään. Asiakkaiden osallisuus on keskeisenä tavoitteena sosiaalialan työssä, mutta osallisuutta on ajateltu usein vain suhteessa asiakkaan omaan asiaan. Rinnalle on kuitenkin noussut asiakkaan osallisuus laajemmin palveluiden kehittämiseen. Lähtökohtana tälle osallisuudelle on ajatus, että palvelun asiakkailla on tietoa, jota työntekijöillä ei ole ja tuota tietoa voidaan käyttää hyödyksi palvelun kehittämisessä. Yhdistettynä asiakkaiden kokemuksellinen tieto ja työntekijöiden tieto ns. työn sisältäpäin, voidaan löytää uusia tapoja tuottaa palvelua. (Ks. Virtanen – Suoheimo – Lamminmäki – Ahonen – Suokas 2011 ja Toikko – Rantanen 2009.) Perinteiset asiakastyytyväisyyskyselyt eivät enää riitä osallisuuden toteuttamiseksi, vaan asiakkaita on tärkeä osallistaa koko palveluprosessin suunnitteluun ja arviointiin (Virtanen ym. 2011: 36). Asiakkaiden kokemuksia ja näkökulmia voidaan kerätä monella tapaa: konsultoimalla asiakkaita, pyytämällä heitä mukaan kumppaniksi kehittämiseen ja ottamalla heitä mukaan täysivaltaisena työryhmän jäsenenä (Hyväri – Laine 2012: 53). Tärkeää on, että asiakkaiden osallistumiselle luodaan mahdollisuuksia, sillä asiakkaan tarve on kuitenkin sosiaalialan työn lähtökohta ja tähän tarpeeseen pitäisi päästä vastaamaan parhaalla mahdollisella tavalla. Miksi siis emme kysyisi heiltä, joilla asiasta on kokemusta? Päivi Reijonen, sosionomi (ylempi amk) 2013 ————————————————————————— Artikkelin teksti pohjautuu Päivi Reijosen opinnäytetyöhön kotipalvelun kehittämisestä. Opinnäytetyö on toteutettu bikva-menetelmällä, joka on yksi asiakaslähtöisen arvioinnin malli. Bikva-menetelmässä asiakkaiden kokemukset muodostavat arvioinnin pohjan ja työntekijöitä sekä johtotasoa on osallistettu sen pohjalta pohtimaan kotipalvelun työtä ja tarvittavia muutoksia. Aineisto on kokonaisuus eri teemallisia ryhmäkeskusteluita, joita on käyty yhdessä asiakkaiden ja työntekijöiden kanssa. Asiakkaita keskusteluihin on osallistunut yhteensä 13, työntekijöitä 10 ja esimiestasoa yhteensä 13. Keskusteluiden aineisto on analysoitu sisällönanalyysillä. Lähteet Hyväri, Susanna – Laine, Terhi 2012. Osallistavan kehittämisen perusteita. Teoksessa Kotila, Hannu – Mutanen, Arto (toim.). Käytäntöä tutkimassa. Helsinki: Haaga-Helia ammattikorkeakoulu. Puheenvuoroja 2/2012. 48-62. Reijonen, Päivi 2013. Asiakkaiden ja työntekijöiden ajatuksia kotipalvelun perhetyön kehittämisestä – bikva-arviointi Helsingin kaupungin lapsiperheiden kotipalvelussa. Opinnäytetyö. Metropolia ammattikorkeakoulu. Sosiaalialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Sosiaalihuoltolaki 17.9.1982/710. Sosiaali- ja terveysministeriö 2012. Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistaminen. Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyöryhmän loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2012:21. Verkkodokumentti. <http://www.stm.fi/c/document_library/get_file?folderId=5065240&name=DLFE-22206.pdf> . Luettu 4.4.2013. Toikko, Timo – Rantanen, Teemu 2009. Tutkimuksellinen kehittämistoiminta. Tampere: Tampereen yliopistopaino Oy. Virtanen, Petri – Suoheimo, Maria – Lamminmäki, Sara – Ahonen, Päivi – Suokas, Markku 2011. Matkaopas asiakaslähtöisten sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseen. Tekesin katsaus 281/2011. Helsinki: Tekes.
Katriina Rantala-Nenonen
päätoimittaja
Lehtori, YTM
katriina.rantala-nenonen@metropolia.fi
p. 040 641 8303
Hilla Niemi
koulutussuunnittelija
hilla.niemi@metropolia.fi
p. 050 567 8049
Eveliina Korpela
Lehtori:suomen kieli ja viestintä, FT
eveliina.korpela@metropolia.fi
p. 040 641 8336
Toimituskunta toimittaa blogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Uudistuva sosiaalialan osaaminen –blogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.6.2018.
Ammatillinen koulutus asiakaslähtöisyys Asiakkaan oikeudet Ehkäisevä lastensuojelu Eija Raatikainen empatia Etiikka Henkilökohtainen budjetointi hyvinvointi Hyvinvointipolitiikka ikäihmiset Kasvatus Kehitysvammaisten palvelut Kelpoisuusehdot Kotihoito Koulu Lapsiperheiden palvelut Lastensuojelu Maahanmuuttaja Metropolia ammattikorkeakoulu Moniammatillinen yhteistyö nuoret Nuorten hyvinvointi Opinnäytetyöt Osaaminen Osallisuus Perhepolitiikka Päivähoito Sirkka Rousu Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaaliala sosionomi Sosionomi ylempi AMk-tutkinto Sote-uudistus Syrjäytyminen Työhyvinvointi Työllisyys Työttömyys Vaikuttavuus valinnanvapaus Vanhemmuus Varhaiskasvatus vuorovaikutus Yhdenvertaisuus Ylempi amk-tutkinto