Avainsana: itsenäistyminen

Vertaisneuvonnalla voidaan tukea nuorten asumista

7.3.2022
Heidi Juvonen-Jääskeläinen

Itsenäistyminen on monelle nuorelle uutta ja jännittävää aikaa. Aina asuminen ei kuitenkaan onnistu toivotulla tavalla, vaan eteen voi tulla suuriakin haasteita. Nuorten asumisen onnistumista voidaan tukea monipuolisemmin, kun vertaisneuvonta otetaan rohkeasti osaksi nuorten asumisneuvontaa. Nuoret itsenäistyivät Suomessa vuonna 2020 keskimäärin 22-vuotiaina (1). Osa nuorista muuttaa pois lapsuudenkodistaan omasta tahdostaan, kun osa taas joutuu lähtemään jostain ulkopuolisesta syystä. Kaikki nuoret eivät kuitenkaan muuta pois lapsuudenkodistaan, vaan itsenäistyminen voi alkaa myös silloin, kun nuori muuttaa pois lastensuojelulaitoksesta, sijaiskodista tai muusta tukipalveluita tarjoavasta paikasta. Ensimmäiseen omaan asuntoon muuttaminen voi siis tapahtua hyvinkin aikaisessa vaiheessa, eivätkä kaikki nuoret ole vielä ehtineet valmistautua itsenäisen elämän alkamiseen. Lastensuojelun Keskusliiton laatimaan kyselyyn vastanneiden nuorten mielestä sopiva aika itsenäistymiselle on 18-vuotiaana. Suurin osa nuorista kokee saavansa kotoaan tarpeeksi neuvoja, ohjeita sekä tukea itsenäistymiseen. Kaikki eivät kuitenkaan saa tarpeeksi tukea. Nuoret toivovatkin, että itsenäiseen asumiseen liittyviä taitoja alettaisiin opetella jo koulussa. (2, s. 40) Itsenäistymiseen tarvitaan asumistaitoja Asumistaidoille käsitteenä ei ole olemassa yksiselitteistä määritelmää. Asumistaitoja voidaan kuitenkin määritellä esimerkiksi Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:n asumissosiaalisen työn oppaan mukaisesti (3, s. 10).  Yhtenä asumissosiaalisen työn keinona ARA:n opas ohjaa asumisen tuen tarpeen kartoittamisessa. Arvioinnin tueksi oppaassa esitetään tarkasteltavaksi seuraavia osa-alueita: Asunnon kunnossapito ja siisteys (asunnosta huolehtiminen ja tarvittaessa vikailmoituksen tekeminen huoltoyhtiöön). Taloustaidot (vuokran ajallaan maksaminen, tarvittavien etuuksien hakeminen sekä vuokravelkojen ja maksuhäiriömerkintöjen hoitaminen). Naapuruustaidot (taloyhtiön järjestyssääntöjen noudattaminen, asumisrauhan kunnioittaminen). Asumisen tuki (tarvittaessa palvelujen piiriin hakeutuminen, sovitun palvelusuunnitelman noudattaminen sekä omasta ruoka- ja vaatehuollosta huolehtiminen). Tämän lisäksi Isännöintiliiton sivuilla kuvataan asumistaitoihin kuuluvan asumiseen liittyviä arkisia asioita, kuten esimerkiksi taloyhtiön toimintatapojen tunteminen, asumiseen kuuluvien sopimuksien tekeminen sekä ongelmatilanteiden selvittäminen oma-aloitteisesti (4). Nuorten asumistaitoja voidaan tukea asumisneuvonnan keinoin. Nuorten asumisneuvonta on nuoren tarpeisiin pohjautuvaa neuvontaa asumiseen ja talouteen liittyvissä asioissa. Tavoitteena on tukea itsenäisen asumisen alkamista ja sen jatkumista. Yleisestä asumisneuvonnasta nuorten kanssa tehtävä asumisneuvontatyö eroaa erityisesti niin, että nuorten tavoittamisella ja sitouttamisella on erityisen suuri rooli palvelun onnistumisen ja vaikuttavuuden kannalta. Vertaisneuvoja tukee asumisen ongelmatilanteissa Vertaistuki perustuu aina vapaaehtoisuuteen ja sen vahvuutena nähdään erityisesti vastavuoroisuus. Vertaistuen antamisessa korostuvat omat arjen kokemukset sekä elämänkokemus, jolloin vertaiset voidaan nähdä ikään kuin oma elämänsä asiantuntijoina. Kun ihmisen sosiaalinen tukiverkko vahvistuu, vähentää se myös yksinäisyyden ja syrjäytyneisyyden tuntemuksia. Vertainen voi samalla päästä myös itse avun vastaanottajasta aktiiviseksi toimijaksi esimerkiksi vertaistukiryhmissä. (5) Myös nuorten itsenäisen asumisen tukemiseen voidaan käyttää vertaisneuvontaa. Vertaisneuvoja antaa neuvoja omien kokemuksiensa ja oppimansa perusteella, mutta ei kuitenkaan ohjaa neuvonnan kohteena olevan henkilön toimia. Samalla vertaisneuvoja voi toimia myös kannustajana ja vertaistuen antajana nuorelle. Vertaisneuvonnan avulla voidaan myös tuoda saatavilla olevaa tietoa helpommin löydettävämmäksi ja näkyvämmäksi, jotta nuori voisi itsenäisesti ratkaista asumisen ongelmatilanteita. Tukemalla nuorta hänen omaan arkeensa kuuluvassa ympäristössä, nuori voi oppia itse tekemään asioita jatkuvan neuvonnan tai ohjauksen sijaan. Pääkaupunkiseudun Nuorisoasunnot ry on vuodesta 2017 alkaen ottanut vertaisneuvonnan osaksi nuorten asumisneuvontaa. Yhdistys koordinoi talotuutoritoimintaa, jossa yksi talon asukkaista toimii vertaisneuvojana muille talon asukkaille. Talotuutorin tehtäviin kuuluu esimerkiksi uusien asukkaiden tervehtiminen, asumisviihtyvyyden edistäminen, yhteisten tilojen käyttämisessä opastaminen sekä asumiseen liittyvissä ongelmatilanteissa neuvominen. Lisäksi talotuutori voi auttaa naapureita pienissä arjen askareissa. Onnistunut vertaisneuvonta vaatii suunnitelmallisuutta Tein ylemmän ammattikorkeakoulun tutkintoon kuuluvan opinnäytetyön vertaisneuvonnan mahdollisuuksista osana nuorten asumisneuvontaa. Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, minkälainen vaikutus vertaisneuvonnalla on ollut NAL Asuntojen asukkaiden asumisviihtyvyyden ja asumistaitojen kehittymiselle. Tätä varten lähetin sähköisen kyselyn NAL Asuntojen asukkaille sekä haastattelin nykyisiä ja entisiä talotuutoreita. Tuloksien perusteella oli nähtävissä, että vertaisneuvonnan avulla on mahdollista tukea nuorten asumisviihtyvyyden ja asumistaitojen kehittymistä. Vaikka vertaisneuvonnalla voitiin nähdä olevan vaikutusta nuorten asumistaitojen kehittymiseen sekä asumisviihtyvyyden edistämiseen, tätä ei kuitenkaan voida pitää automaattisena seurauksena vertaisneuvonnasta. Tuloksista kävi ilmi, että vertaisneuvonnan onnistumiseen vaikuttaa merkittävästi palvelun saavutettavuus ja monipuolisuus sekä nuoren oma aktiivisuus. Kaikkein tärkeimpänä ominaisuutena voidaan kuitenkin nähdä vertaisneuvojan oma panostus työtä kohtaan. Jotta nuorten asumistaitojen kehittymiseen voi vaikuttaa, tulee vertaisneuvojan olla aktiivinen, helposti lähestyttävä sekä tarjota monipuolisia yhteydenottotapoja. Lisäksi vertaisneuvojan tulisi tehdä asioita yhdessä nuorten kanssa, eikä heidän puolestaan. Tämä mahdollistaa sen, että nuori voi oppia selviytymään ongelmatilanteista jatkossa itsenäisesti. Työelämän puolesta vertaisneuvojalle tulisi tarjota kunnollinen perehdytys, tarvittavat työvälineet sekä säännöllistä ohjausta ja tukea neuvontatyöhön. Kehittämällä vertaisneuvontaa voidaan vastata entistä monipuolisemmin nuorten tarpeisiin ja toiveisiin. Vertaistoiminnan kehittämistarve on tunnistettu myös yhteiskunnallisella tasolla. Kehittämistoiminnassa nähdään erityisesti järjestöjen vahvuutena kokemusasiantuntijuuden sekä teoriatiedon yhdistäminen osaksi palvelujen toimintaa (6). Lisäksi Ympäristöministeriön asuntopoliittisen kehittämisohjelman yhtenä tavoitteena on ollut edistää nuorten pääsemistä alkuun omalla asumispolullaan, tukea erityisryhmien asumista sekä kiinnittää huomiota asumisneuvonnan saatavuuden paranemiseen ja asunnottomuuden ennaltaehkäisemiseen (7). Opinnäytetyöni pohjalta ehdotan, että tulevaisuudessa vertaisneuvontaa tulisi hyödyntää rohkeasti sosiaalialalla erityisesti nuorten kanssa toimiessa. Vertaisneuvonnan avulla voidaan vahvistaa nuoren asumistaitoja, kun nuori oppii luottamaan itseensä ja kykyynsä selviytyä arjen askareista itsenäisesti. Asumistaitojen lisäksi vertaisneuvonnan avulla voidaan tukea myös nuoren sosiaalisia taitoja. Parhaimmillaan vertaisneuvonnalla voidaan vähentää myös vuokravelkatilanteita ja häätöjä, mikä omalta osaltaan taas ennalta ehkäisee nuorten asunnottomuutta. Kirjoittaja Heidi Juvonen-Jääskeläinen, sosionomi (ylempi AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittaja toimii kouluttajana nuorten asumisasioiden parissa. Erikoisosaamiseen kuuluu nuorten jalkautuva asumisneuvonta, verkostoyhteistyö sekä asumiseen liittyvä koulutustoiminta. Kirjoitus perustuu Metropolia Ammattikorkeakoulun sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön: Juvonen-Jääskeläinen, H.  2021. Talotuutoritoiminta nuorten asumisneuvontatyössä - Asumisviihtyvyyden ja asumistaitojen edistäminen vertaisneuvonnan avulla Lähteet Eurostat 2021. Estimated average age of young people leaving the parental household by sex. Päivitetty 22.6.2021. Viitattu 12.11.2021. Custódio, Ira 2020. Ensiaskel tulevaisuuteen. 16-vuotiaiden nuorten ajatuksia itsenäisestä asumisesta. Lastensuojelun Keskusliiton verkkojulkaisu 3/2020. Viitattu 12.11.2021. Hokkanen, Sonja 2019. Asumissosiaalisen työn opas työntekijöille. Asuminen puheeksi. Asunnottomuuden ennaltaehkäisyn kuntastrategiat – varhainen välittäminen, osallisuus ja asumisen tuki (AKU) -hanke. Viitattu 12.11.2021. Isännöintiliitto 2019. Asumisen taidot monella hukassa – voi aiheuttaa jopa vaaratilanteita. Viitattu 12.11.2021. Salonen, Mirva 2012. Voimauttavan vertaisohjauksen käsikirja. Leijonaemot ry. Helsinki: Leijonaemot ry. Sosiaali- ja terveysministeriö 2020. Sosiaali- ja terveysjärjestöt uudistajina? Selvitys STEA-avusteisesta tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnasta. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2020: 19. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Ympäristöministeriö 2020. Asuntopoliittinen kehittämisohjelma. Työryhmän raportti. Viitattu 12.11.2021.

Vertaisryhmä tukee jälkihuoltonuorten itsenäistymistä

Lastensuojelun jälkihuollon tavoitteena on tukea nuorta ja hänen verkostoaan sijoituksen päättymisen jälkeen. Tällöin sosiaalityöntekijä laatii yhdessä asiakkaan ja hänen verkostonsa kanssa jälkihuoltosuunnitelman, johon kirjataan asiakkaan tarvitsemat palvelut ja tuki jälkihuollon aikana. Jälkihuoltosuunnitelmassa huomioidaan elämän eri osa-alueet, kuten asuminen, toimeentulo, koulutus/työ, läheisverkosto sekä mahdolliset hoitotahot ja yhteistyökumppanit. Oman työntekijän antamien arjessa selviytymiseen ja itsenäisen elämän taitoihin liittyvien neuvonnan ja ohjauksen lisäksi jälkihuollossa voidaan käyttää erilaisia psykososiaalisen tuen muotoja, joita on esimerkiksi vertaisryhmätoiminta (Taskinen 2010: 153). ”Jälkihuolto on portti siihen, mitä tulevaisuus tuo tullessaan” Siirtymävaiheet ja aikuistumiseen liittyvä vastuun kantaminen omasta elämästä saattavat olla erityisen vaikeita nuorille, jotka ovat eläneet haasteellisissa oloissa. Vaikeudet voivat näkyä sosiaalisen tuen ja verkostojen puutteena, opiskeluun liittyvinä vaikeuksina ja työelämäkokemuksen ja -valmiuksien puutteina, tunneperäisinä ja psyykkisinä vaikeuksina tai runsaana päihteiden käyttönä. Nuorten toimijuutta tutkineen Tarja Juvosen mukaan kyse ei ole yksistään nuoren yksilöllisistä ominaisuuksista vaan tilanteeseen vaikuttavat yhtä lailla olemassa olevat resurssit tai yhteiskunnalliset rakennetekijät. (Juvonen 2015: 31.) Mike Stein (esim. 2009) on kirjoittanut paljon nuorten siirtymävaiheista nuoruudesta aikuisuuteen nimenomaan sijaishuollosta itsenäiseen elämään siirtyvien nuorten aikuisten elämässä. Teksteissä todetaan, että sijaishuollossa asuneille tämä siirtymävaihe on usein lyhyt ja nopeatempoinen, jolloin nuoren siirtymä rajoitetusta sijaishuollosta täysivaltaiseen kansalaisuuteen voi olla varsin raju (Stein 2009: 31). Maritta Törrönen ja Teemu Vauhkonen ovat tutkimuksissaan löytäneet neljä itsenäistymisen kipukohtaa: 1) nuorella ei ole riittävästi taitoja huolehtia omasta kodistaan, 2) hän on menettänyt suhteensa sijaishuoltoon ja sukuunsa, 3) hänellä on vaikeuksia ylläpitää talouttaan ja selvitä vuokranmaksusta ja 4) hänen itsetuntonsa on alhainen. Nämä tekijät ilmenivät suhteessa luottamukseen, sillä nuorten luottamus läheisiin ihmisiin, yhteisöön ja yhteiskuntaan oli alhainen. (Törrönen – Vauhkonen 2012: 102.) Muutokseen tähtäävä ja hyvinvointia vahvistava työ ovat sosiaalityön peruslähtökohtia. Kansainvälisen sosiaalityön määritelmän (IFSW) mukaan sosiaalityö on paitsi muutostyötä, myös elämänhallintaa ja itsenäistymistä sekä ihmisten toimintavoimaa kasvattavaa ongelmanratkaisutyötä, joka rakentuu arvoperustaan, jolla edistetään ihmisoikeuksien ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden toteutumista (Väisänen 2011: 177–178). Vertaiskokemuksia peilaamalla nuori saa vahvistettua omaa identiteettiään Vertaisryhmä voi toimia nuorelle sekä konkreettisten että sosiaalisten taitojen harjoittelupaikkana. Ryhmässä tapahtuvan vuorovaikutuksen avulla nuorella on mahdollisuus kyseenalaistaa ja muuttaa käsitystä itsestään ja muista, jolloin tapahtuu nuoren identiteetin kehitystä ja uudelleen rakentumista. Ryhmässä opitaan toimimaan yhdessä neuvoteltujen normien mukaisesti ja omaksutaan kulttuurisia tapoja, normeja ja sääntöjä, jotka puolestaan tukevat nuoren itsenäistymistä. (Huovila 2013: 33–34.) Kaarina Mönkkönen on kirjoittanut, että jokainen uusi tilanne tarjoaa mahdollisuuden siirtyä totutusta roolista uuteen rooliin sekä testata omaksumiaan rooleja. Erilaiset roolit tukevat siten identiteetin rakentamisen mahdollisuuksia. Ryhmätoiminta voi Mönkkösen mukaan toimia myös vastavoimana nuoren mahdollisesti omaksumalle negatiiviselle ’itseään toteuttavalle ennusteelle’, jolloin nuori toimii muiden asettamin odotusten mukaisesti, ja jolloin poikkeavuus muodostaa leimaavan piirteen nuoren identiteetissä. (Mönkkönen 2007: 47–48.) On sanottu, että kertomalla tarinaansa muille, voi tulla tietoiseksi omista asioistaan ja havaita, miten tarina resonoi kuulijoissa. Ryhmässä on mahdollista etsiä ja löytää uusia näkökulmia, joita vasten peilata omia kokemuksiaan. Tutkijat puhuvat emansipoitumisesta ja liittävät sen identiteettityöskentelyyn. Kirsi Nousiaisen mielestä identiteettityöskentely ja emansipaatio ovat edellytyksiä muutokseen tähtäävässä sosiaalityössä ja niiden tulisi olla tavoitteina asiakasryhmien kanssa työskentelyssä (Nousiainen 2015: 101–102). Myös Susanna Hyväri näkee ryhmätoiminnan yhteyden emansipaatioon ja tiedostamiseen perustellen, että vertaisryhmätoiminnassa on mahdollista tuoda vapaasti esiin vaiennettuja ja piiloon jääneitä tilanteita ja tapahtumia. Hyvärin mukaan vertaiskokemusten peilaaminen luo mahdollisuuden omaksuttujen käsitystapojen ja näkemysten tutkimiseen ja uuden positiivisen identiteetin rakentamiseen (Hyväri 2005: 222–223.) Liisa Hokkasen ajatus emansipoitumisesta liittyy mahdollisuuteen saavuttaa parempi tilanne. Hänen mukaansa vertaisryhmässä on mahdollista toteutua subjektiuden ja tietoisuuden kasvamista, hallinnan- ja pystyvyydentunteen vahvistumista, sosiaalisen ja yhteiskunnallisen aseman kohentumista ja toimijuuden lujittumista. (Hokkanen 2014: 44.) Vertaisryhmään kuuluminen edistää nuoren osallisuutta Ryhmään kuuluminen ja jäsenyys yhteisöissä ja yhteiskunnassa edellyttävät hyväksyntää, mukaan ottamista ja luottamusta, jotta yksilön osallistumista ja voimaantumista voi tapahtua. Käytännössä tämä edellyttää sitä, että yksilöllä on sosiaalisesti merkityksellisiä ja tärkeitä suhteita tai jäsenyyttä erilaisissa ryhmissä (vrt. Raivio ja Karjalainen 2013). Vertaisryhmä voi toimia ”sosiaalisena liimana” eli sosiaalisiin toimintaympäristöihin kiinnittäjänä. Tässä kiinnittymisessä oleellisia tekijöitä ovat yhteistoiminnallisuus ja kollektiivinen intentionaalisuus, joka sitoo yksilöt yhteen ja toimii pohjana sosiaalisille ryhmille, suhteille ja vuorovaikutukselle (Tollefsen 2014: 90.) Osallisuudessa on keskeistä yhteenkuuluvuuden tunne sekä kokemus turvallisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta (Särkelä-Kukko 2014: 49). Vertaisryhmä voi näitä tunteita nuorelle mahdollistaa. Eila Jantusen mukaan useassa tutkimuksessa on tullut esiin se, että vertaisryhmään osallistujille merkityksellistä ovat olleet muun muassa tiedon saaminen toisilta samoin kokeneilta, mahdollisuus kuulua johonkin, kokemusten jakaminen, muiden auttaminen ja ongelmien selkiytyminen (Jantunen 2008: 25). Liisa Hokkanen näkee vertaisuuden olevan ihmisten keskinäistä samuutta jonkin asian, ominaisuuden tai elämäntilanteen suhteen ja vertaistuen olevan tästä yhteisyydestä kumpuavaa sosiaalista tukea ja autetuksi tulemisen rakennusainetta. Vertaistuki voi näin ollen olla voimaannuttavaa ja eheyttävää. (Hokkanen 2014: 71–72.) Vertaistuen voima on nimenomaan vertaisuudessa, jolloin yksilökohtaisen kokemuksen ainutlaatuisuus korostuu ja jakamisen kohteena ovat vertaisten erilainen elämänhistoria koetusta vertaisasiasta. Tämän kokemustiedon tekee erityiseksi se, että se on vertaisten kokemaa ja elämässä koeteltua. (Hokkanen 2014: 218–219.) Nuori on asiantuntija Tämä artikkeli perustuu opinnäytetyöhön, jossa tarkasteltiin harkinnanvaraisen jälkihuoltopäätöksen saaneille nuorille suunnattua vertaisryhmää ja ryhmän merkitystä siihen osallistuneille nuorille. Opinnäytetyöllä pyrittiin hakemaan vastausta siihen, miten ryhmämuotoinen tuki auttaa harkinnanvaraisen jälkihuoltopäätöksen saaneita nuoria oman elämänsä ja itsenäistymisensä alkuun ja mitä uutta työntekijät voivat oppia nuorten tukemisesta. Eräs opinnäytetyön nuorista kuvasi jälkihuoltoa porttina siihen mitä tulevaisuus tuo tullessaan pohtiessaan jälkihuollosta saamiaan palveluita. Portti-metafora on osuva. Ei ole yhdentekevää millaisin eväin nuori astuu portista ulos itsenäiseen elämään. Vertaisryhmätoiminta on tärkeä tuki nuorten itsenäistymisen tukemisessa. Ryhmämuotoisella tuella pystytään saavuttamaan sellaisia tavoitteita mihin yksilöllisellä työllä ei ole mitenkään mahdollista päästä. Vertaisryhmässä mahdollistuu samaistuminen muiden nuorten elämään, vertaisuuden kokemus, hyväksytyksi tuleminen vertaisten joukossa ja vastavuoroinen jakaminen. Tällaista sosiaalista tukea ei yksilötapaamisilla pystytä tarjoamaan, vaikka kuinka työntekijä pyrkisi omalla empaattisuudellaan asettumaan nuoren asemaan. Opinnäytetyön tuloksista ilmeni, että vaikka nuoret kokivat ryhmänohjaajien roolin tärkeäksi, nousi ”nuorilta nuorille” – tiedon saaminen selkeästi merkitykselliseksi. Merkittävää tässä oli paitsi vertaisilta saatu kokemustieto, myös kokemus siitä, etteivät he ole elämäntilanteidensa kanssa yksin. Lisäksi vertaisryhmässä mahdollistui lupa olla oma itsensä ilman leimautumisen pelkoa. ”Kyl se silleen vaikutti, et mulle tuli enemmän itseluottamusta kun sai sitä tukee ja silleen tunsi itsensä jotenkin hyväksytyksi, et ei kukaan silleen… niinku tuominnut sua.” Camilla Peltola, sosionomi (ylempi AMK) Tämä artikkeli pohjautuu opinnäytetyöhön: Peltola, Camilla 2016. Harkinnanvaraisen jälkihuoltopäätöksen saaneiden nuorten vertaisryhmä lastensuojelun avohuollossa. Metropolia Ammattikorkeakoulu, Sosiaalialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto.  Opinnäytetyö on luettavissa sähköisenä ammattikorkeakoulujen www.theseus.fi –tietokannasta. Lähteet Hokkanen, Liisa 2014. Autetuksi tuleminen. Valtaistavan sosiaalisen asianajon edellyttämät toimijuudet. Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Rovaniemi: Acta Universitatis Lapponiensis 278. Huovila, Eija 2013. Identiteettiä rakentamassa – Alle 25-vuotiaiden helsinkiläisten nuorten kokemuksia perussosiaalityöstä. Sosiaalityön erikoistumiskoulutukseen kuuluva lisensiaatintutkimus. Marginalisaatiokysymysten sosiaalityön erikoisala. Sosiaalitieteidenlaitos. Helsingin yliopisto. Verkkodokumentti. Hyväri, Susanna 2005. Vertaistuen ja ammattiauttamisen muuttuvat suhteet. Teoksessa Nylund, Marianne – Yeung, Anne Birgitta (toim.) Vapaaehtoistoiminta. Anti, arvot ja osallisuus. Tampere: Vastapaino. Jantunen, Eila 2008. Osalliseksi tuleminen − masentuneiden vertaistukea jäsentävä substantiivinen teoria. Tampereen yliopisto, Lääketieteellinen tiedekunta, Hoitotieteen laitos. Lisensiaatintutkimus. Diakonia-ammattikorkeakoulun julkaisuja: A Tutkimuksia 18. Tampere: Juvenes Print. Juvonen, Tarja 2015. Sosiaalisesti kontrolloitu, hauraasti autonominen. Nuorisotutkimusverkosto / Nuorisotutkimusseura, Julkaisuja 165. Helsinki. Mönkkönen, Kaarina 2007. Vuorovaikutus – dialoginen asiakastyö. Helsinki: Edita Prima Oy. Nousiainen, Kirsi 2015. Yhteisöt pitkäaikaisasunnottomien elämänkuluissa ja emansipatorisessa identiteettityössä. Teoksessa Väyrynen, Sanna – Kostamo-Pääkkö, Kaisa – Ojaniemi, Pekka (toim.) Sosiaalityön yhteisöllisyyttä etsimässä. EU: United Press Global. Raivio, Helka – Karjalainen, Jarno 2013. Osallisuus ei ole keino tai väline, palvelut ovat! Osallisuuden rakentuminen 2010-luvun tavoite- ja toimintaohjelmissa. Teoksessa Era, Taina (toim.): Osallisuus – oikeutta vai pakkoa? Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 156. Tampere: Suomen yliopistopaino Oy – Juvenes Print. Verkkodokumentti. Stein, Mike 2009. Young people leaving care: transitions to adulthood. Teoksessa Petch, Alison (toim.): Managing Transitions: Support for Individuals at Key Points of Change. Bristol: The Policy Press. Verkkodokumentti. Särkelä-Kukko, Mona 2014. Osallisuuden eriarvoisuus ja eriarvoistuminen. Mistä puhumme, kun puhumme osallisuudesta? Teoksessa Jämsén, Arja – Pyykkönen, Anne (toim.): Osallisuuden jäljillä. Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry. Saarijärvi: Saarijärven offset 2014. Verkkodokumentti. Taskinen, Sirpa 2010. Lastensuojelulain soveltaminen. Helsinki: WSOYpro Oy. Tollefsen, Deborah 2014. Social Ontology. Teoksessa Montuschi, Eleonora – Cartwright, Nancy (toim.): Philosophy of Social Science: A New Introduction. Oxford: Oxford University Press. Törrönen, Maritta – Vauhkonen, Teemu 2012. Itsenäistyminen elämänvaiheena – osallistava vertaistutkimus sijaishuollosta itsenäistyvien nuorten hyvinvoinnista. SOS-Lapsikylä ry. Väisänen, Raija 2011. Toivon ja epätoivon rajapinnoilla - näkökulmana ehkäisevä päihdesosiaalityö. Teoksessa Ruuskanen, Petri T. – Savolainen, Katri – Suonio, Mari (toim.): Toivo sosiaalisessa. Toivoa luova toimintakulttuuri sosiaalityössä. EU: UNIPress.