Avainsana: ikäihmiset
Opas kaltoinkohtelun tunnistamiseen kotihoidon työntekijöille: Metropolian geronomi (AMK) opinnäytetyönä
Geronomiopiskelijat kehittivät toimintamallin kaltoinkohtelun ehkäisemiseksi kotihoidossa Ikäihmisten kaltoinkohtelu tunnistettava Opinnäytetyö tehtiin toiminnallisesti. Sen tarkoituksena oli selvittää erään Suomen kaupungin kotihoidon olemassa olevia puuttumismalleja ikäihmisen kotona tapahtuvaan kaltoinkohteluun. Tavoitteena oli tehdä sähköinen opas, joka toimisi työvälineenä työntekijöille kaltoinkohtelutapauksien tunnistamiseen. Kotona asuvien ikäihmisten kaltoinkohtelu on edelleen vaiettu asia ja siitä puhuminen on vaikeaa. Ikäihmisten kaltoinkohtelua tapahtuu jatkuvasti, mutta sitä ei ole Suomessa kovin paljon myöskään tutkittu. Ammatissa toimiessamme meidän on pystyttävä puuttumaan ikäihmisten kaltoinkohtelutilanteisiin. Lisäksi meidän tulee tulevaisuudessa kehittää eri palveluja tukemaan ikäihmisten turvallista elämää. Nykyään pyritään tukemaan ikäihmisten kotona asumista, mutta siihen vaadittavia resursseja vähennetään. Mitä enemmän kotona asuvia ikäihmisiä on, sitä tärkeämpää on varmistaa kotiin vietävien palveluiden laatu sekä lisätä tukea kotiin. Työntekijöiden nykyistä tietopohjaa kartoitettiin haastatteluilla Opinnäytetyö toteutettiin ensin rajaamalla aihe kotihoidonpäällikön kanssa. Aihepiirin määrittelyn jälkeen kartoitettiin työntekijöiden tietoa ikäihmisiin kohdistuvasta kaltoinkohtelusta. Tiedon etsimistä varten laadittiin perusteelliset teemahaastattelukysymykset työntekijöille. Haastattelut toteutettiin maaliskuussa 2017 yksilöhaastatteluina ja haastatteluihin osallistui neljä työntekijää. Kotihoidossa ei ollut selkeitä puuttumismalleja kaltoinkohteluun Haastatteluiden myötä ilmeni, että kotihoidon yksiköissä ei ollut selkeitä puuttumismalleja ikäihmisten kaltoinkohteluun. Lisäksi informaatiokulun sujumattomuudesta johtuen monet tapaukset jäivät raportoimatta. Kotihoidossa oli esiintynyt myös kaltoinkohtelun puheeksi ottamisen vaikeutta työntekijöiden näkökulmasta. Asiaan ei oltu saatu kohdeorganisaatiossa ohjeistusta, mikä oli vaikeuttanut tapauksiin puuttumista. Kartoitimme myös kaltoinkohtelujen muotoja, joista esim. taloudellinen hyväksikäyttö näkyi lähiomaisen tuottamana varallisuuden viemisenä sekä kauppapalvelun asiakkaiden ruokatilausmäärien kontrolloimisena. Kaltoinkohtelun seurauksena oli aiheutunut asiakkaille pelkotilanteita, kuten arvottomuuden tuntemuksia. Lisäksi se oli vaikuttanut luottamussuhteisiin ja turvallisuuden tuntemuksiin. Kotihoidon asiakaskäynneille lisää aikaa? Kaltoinkohtelujen ennaltaehkäisyksi asiakkaiden jatkuva havainnointi koettiin tärkeäksi. Läsnäoleva asiakastyöaika sekä hoitajan ja hoidettavan välinen luottamussuhde toisi ilmi paremmin kaltoinkohtelutilanteita. Lisäksi kaltoinkohtelutilanteiden kartoittamiseksi, täytyisi asiakaskäynneille lisätä enemmän työaikaa. Kyseessä on holistinen yhteys koko kaltoinkohtelutilanteiden puuttumisen, tunnistamisen ja ennaltaehkäisyn kannalta. Tähän olisi ratkaisuna yleisesti henkilöstöresurssien lisääminen kotihoitoon. Sähköinen opas tukee kaltoinkohtelun tunnistamista Opinnäytetyössä laadittu sähköinen opas toimii jatkossa konkreettisena työvälineenä kaltoinkohtelutilanteiden tunnistamiseen, puuttumiseen ja ennaltaehkäisyyn. Opas laadittiin haastattelujen saamien tulosten pohjalta, joten sen käsitteistö vastaa kotihoidon tarpeisiin. Oppaan tarkoitus on olla helposti saavutettavissa ja käytettävissä, sillä kaltoinkohtelutapaukset voivat vaatia nopeaa reagointia työntekijältä tilanteen puuttumiseen. Opinnäytetyön toivotaan rohkaisevan ja innostavan kaltoinkohtelun ennaltaehkäisytyössä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia ja opiskelijoita. Toivomme, että opas auttaa jatkossa kotihoidon asiakkaiden kokonaisvaltaista hoidon tukemista. Heidi Pyykkö ja Caroline Vu, geronomit (AMK) Metropolian Ammattikorkeakoulusta Artikkeli perustuu geronomi-opiskelijoiden opinnäytetyöhön: Kotona asuvien ikäihmisten kaltoinkohtelu - kotihoidon työntekijöiden näkemyksiä. Metropolia Ammattikorkeakoulu 2017. ”SEIS! Ikäihmisten kaltoinkohtelulle – Opas työntekijöille” löytyy opinnäytetyöstä liitteenä 4. Työorganisaatiossa opas on julkaistu sähköisenä oppaana. Löydät opinnäytetyön ammattikorkeakoulujen yhteisestä Theseus-tietokannasta: linkki opinnäytetyöhön tässä.
Sote-uudistus ja kansalaisen vapaus, vastuu ja oikeudet
Uudistuva sosiaali- ja terveysala – kansalaisen vapaus, vastuu ja oikeudet työelämäseminaari kokosi 9.11. Metropolian Leppävaaran kampuksen auditorioon yli sata osallistujaa, lisäksi seminaaria seurasi saman verran etäosallistujia. Järjestäjänä olivat Metropolian sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opiskelijat. Seminaarissa pureuduttiin ajankohtaisen sote-uudistuksen haasteisiin ja kysymyksiin eri asiakasryhmien näkökulmasta. Kirjoitettu kieli on valtaa Kotimaisten kielten tutkimuslaitoksen Ulla Tiililä avasi sote-uudistuksen viestinnän ja kielen merkitystä. Uudistuksen valmistelussa tuotetaan valtava määrä erilaisia tekstejä. Kielellä on merkittävä rooli sekä hyvän hallinnon että hyvien palveluiden järjestämisessä. Kielen tulee olla selkeää, ymmärrettävää ja asiallista. Tekstejä tuottavat niin lakimiehet, päättäjät, asiantuntijat, ammattilaiset, kuin myös itse asiakkaat ja palveluiden käyttäjät. Tekstien avulla tai keinoin asiakas ja palvelun eri tason järjestäjät kommunikoivat keskenään. On kuitenkin syytä muistaa, ettei kaikilla asiakkailla ole valmiuksia tuottaa omassa asiassaan tekstiä. Kuitenkin sen perusteella palvelu hänelle myönnetään tai ei myönnetä. Miten kansalaisen vapaus, vastuu ja oikeudet toteutuvat, kun asiakkaan puheenvuoro asiassa on vain viranomaisten tuottamaa? Ikäihmisten ja omais- ja perhehoitajien tarpeisiin vastaamista kehitetään iäkkäiden sekä omais- ja perhehoitajien palveluja kehittävästä I & O- hankkeesta Soili Partanen kertoi tavoitteena olevan ikäihmisten integroitu palvelukokonaisuus, keskitetty alueellinen asiakas- ja palveluohjaus, toimiva kotihoito, omais- ja perhehoito sekä asumisen ja palveluiden yhdistäminen. Hankkeen avulla pyritään vastaamaan mm. palveluiden pirstaleisuuteen ja alueelliseen vaihtelevuuteen. Asiakasnäkökulma ja osallisuus nostetaan keskiöön: vahvuuksia ovat nimenomaan osallisuuden ja vaikuttamismahdollisuuksien lisääntyminen. Samoin palveluiden saatavuus ja palveluvalikoiman monipuolistaminen sekä mahdollisuus asua kotona pitkään, nähdään uudistuksen vahvuuksina. Sen sijaan asiakkaan näkökulmasta uhkana on, että byrokratia lisääntyy ja päätöksenteko loittonee, palvelut entisestään pirstaloituvat ja asiakasta pompotellaan. Lisäksi hoidon ja hoivan taso voi laskea, jos henkilöstön saatavuus heikkenee. Myös vanhusten arjessa pärjäämiseen ja elämänlaatuun vaikuttavat asiat, kuten digiteknologian osaamattomuus, yksinäisyys, eriarvoisuus, vähävaraisuus ja sairastavuus. Myös syrjäytyneisyys, erakoituminen ja turvattomuus sekä lisääntyvät mielenterveysongelmat mietityttävät. Mitä opittavaa toimeentulotukiuudistuksen toteutuksesta? Paula Saikkonen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta kuvasi äsken toteutetun toimeentulotukiuudistuksen kokemuksia, jossa toimeentulotuen perusosan hakeminen ja päätös siirtyivät Kelan hoidettavaksi. Hän pohti, mitä voisimme oppia uudistuksesta käynnissä olevaan sote-uudistukseen. Toimeentulotukiuudistuksen tavoitteena oli yhdenvertaistaa ja yhtenäistää toimeentulotukiprosessia maanlaajuisesti sekä helpottaa kansalaisten asiointia kun sekä etuudet että toimeentulotuki saadaan samalta luukulta. Todellisuudessa usean asiakkaan kohdalla kävi niin, että asiakas hakee ensin Kelalta perustoimeentulotukea, jonka jälkeen usein joudutaan vielä hakemaan sosiaalitoimelta harkinnanvaraista toimeentulotukea, sillä monien sosiaaliturvaetuuksien rahallinen taso on jäänyt alhaiseksi. Varsinkin asumistuen määrä on riittämättömän etenkin pääkaupunkiseudulla. Uudistuksia tehtäessä suureksi kysymykseksi nouseekin, kenen tai keiden etua niillä ajetaan, ja millaisiin asioihin niillä halutaan vaikuttaa? Halutaanko ajaa suhteellisesti hyvinvoivan enemmistön etua? Vai keskitytäänkö ennemmin parantamaan pienemmän, mutta enemmän tukea tarvitsevan, vähemmistön oloja? Nyt enemmistön asiointia helpotettiin ”yhden asiointipisteen” mallilla, mutta heikommassa asemassa olevan vähemmistön asiakkuuteen syntyi ”kahden asiointipisteen” malli. On vaara, että uudistusten myötä systeemin monimutkaistuminen ajaa heikoimmassa asemassa olevia kokonaan pois tuen piiristä. Kuinka heidät tavoitetaan? Sote-uudistuksessa voisi toteutuneesta toimeentulotuen Kela-siirrosta ainakin oppia sen, että hallitus odottaisi nyt meneillään olevista sote-valinnanvapauskokeiluista saatavan tutkimustiedon ennen kuin sote-lait hyväksytään eduskunnassa. Mikäli tietoa ei hyödynnetä, on vaara, ettei sote-uudistus onnistu. Lapset jäävät jalkoihin? Miriam Araneva, SOS-lapsikylästä, puhui yhdenvertaisuuden toteutumisesta muutoksessa nimenomaan lastensuojelun näkökulmasta. Lasten ja vanhempien perus- ja ihmisoikeuksiin kuuluvat riittävät ja oikea-aikaiset palvelut. Lastensuojelun kenttä on ollut muutosten kourissa myös uuden sosiaalihuoltolain (2015) myötä. Sosiaalihuoltolain ehkä keskeisimpänä tavoitteena oli ennaltaehkäisevän työn merkityksen korostaminen. Aranevan mukaan todellisuudessa lakimuutoksen jälkeen lapset ovat päässeet lastensuojelun asiakkaiksi liian myöhään, kun ensin on kokeiltu ennaltaehkäisevä ja kaikki muu mahdollinen. Palvelut eivät ole toteutuneet oikea-aikaisesti. Lastensuojelun asiakasmäärä väheni, mutta ainoastaan sen vuoksi, että asiakkuudet siirrettiin sosiaalihuollon asiakkuuteen, pois lastensuojelun tilastoista. Kaiken kaikkiaan lastensuojelua tarvitsevien lasten määrä on kasvanut jo vuosien ajan, eivätkä muiden toimijoiden, kuten koulu, päivähoito, rooli lasten hyvinvoinnin turvaamisessa ennalta ehkäisevin toimin ole vahvistunut niin kuin jo vuodesta 1984 alkaen lastensuojelulaki on edellyttänyt ja velvoittanut. Lastensuojelutyö on syntipukkina lehtien otsikoissa, ei ennaltaehkäisyyn velvoitetut. Nyt valmisteilla olevat Lasten ja perheiden muutosohjelma LAPE- ja sote-uudistus muuttavat tilannetta myös lastensuojelussa, etenkin asiakkaan näkökulmasta. Miten toimii valinnanvapaus lastensuojelun palveluissa? Aranevan mukaan harvoin lapset tai perheet itse hakevat lastensuojelupalvelua. Uudistuksen myötä vanhemmilla ja 15-vuotta täyttäneillä lapsilla on oikeus valita palveluntuottaja, ja halutessaan myös vaihtaa sitä. Miten palvelujen oikea-aikaisuus, riittävyys ja jatkuvuus voidaan turvata, jos perheet itse shoppailevat palvelutarjonnassa? Toinen huolen aihe on myös sosiaalityöntekijöiden mahdollinen etääntyminen asiakkaiden lähiympäristöistä lastensuojelun siirtyessä maakuntien järjestämisvastuulle. Miten lähityöllä on mahdollisuus reagoida asiakkaan tarpeisiin nopeasti, kun asiakkaan palvelupolun siirtymät eri tasojen välillä tuottavat aina tilanteen uudelleen arviointia, ja näin tuen tarvetta vastaavan palvelun saanti viivästyy. Onko siis mitenkään mahdollista, että lapsen etu ja oikeus erityiseen suojeluun toteutuu nyt ehdotetussa hallituksen valinnanvapausmallissa tai ylipäätään kehitteillä olevassa sote-uudistuksessa? Lapsi on aina heikommassa asemassa suhteessa aikuisiin, ja siksi julkisen vallan on turvattava lasten oikeus erityiseen suojeluun. Tasa-arvoinen työura sote-murroksessa, joka koskettaa laajasti naisia? Leea Paija piti tapahtumaa sponsoroineen Helsingin akateemiset Naiset Ryn puheenvuoron aiheesta tasa-arvoinen työura työn murroksessa. Paija esitteli Helsingin akateemiset Naiset ry:n toimintaa ja haastoi kuulijat pohtimaan erityisenä asiakasryhmänä ikääntyvät naiset, sekä heidän tarpeensa ja toiveensa tulevaisuudessa. Samalla Paija muistutti, että kolmas sektori on aina ollut suuressa roolissa suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa rakennettaessa, ja jatkossakin antaa äänen ryhmille, joilla ei ole ollut muuta mahdollisuutta vaikuttaa. Palveluntuottajan omavalvonnan varaanko? Lopuksi valtion valvontavirasto Valviran Hanna Toiviainen tarkasteli puheenvuorossaan miten uudistuva valvonta tulee turvaamaan asiakkaiden yhdenvertaisuuden. Sote-uudistuksen yhteydessä mm. Valvira ja Aluehallintovirastot (Avi) yhdistyvät Luova-virastoksi. Jatkossa valvonta organisoidaan pääosin palvelun tuottajien omavalvontaan perustuvaksi, ja palvelun järjestäjät eli maakunnat ohjaavat toimintaa laatimallaan omavalvontaohjelmalla. Tämän lisäksi on tarpeen mukaista viranomaisvalvontaa, mutta esimerkiksi palveluntuottajien ennakkovalvonta poistuu kokonaan, kun toimintalupaa ei enää tarvitse hakea, vaan kaikki pääsevät palveluntuottajarekisteriin kunhan täyttävät ennalta määrätyt kriteerit. Tämä huolestutti seminaariosallistujia erityisesti haavoittuvien asiakasryhmien, kuten mielenterveyskuntoutujat, vammaiset, ikäihmiset, lastensuojelun asiakkaat, näkökulmasta - palveluntuottajan omavalvonnan ei katsottu olevan riittävä tae toiminnan laadusta ja turvallisuudesta. Myöskään kunnilla ei ole jatkossa minkäänlaista roolia kunnan alueella sijaitsevien sote-yksikköjen valvonnassa, vaikka niiden sijainti olisi tärkeää tietää mm. ihmisten pelastus- ja valmiustehtävien vuoksi. Riittääkö maakuntien omavalvontaohjelmat takaamaan palveluiden laadun ja asiakkaiden turvallisuuden? Miten asiakkaat ja sote-alan henkilöstö osallistuvat sote-muutoksen valmisteluun? Paljon avoimia kysymyksiä nousee ilmoille uudistuvan sosiaali- ja terveysalan eri alueilta. Osa kysymyksistä koskee käytännön muutoksia ja järjestelyjä, ja suurempi osa kysymyksistä koskee asiakkaiden, eli meidän jokaisen asemaa tulevaisuuden palveluissa. Kysymyksissä on vielä paljon ihmetystä, huolta ja pelkoa. Meidän sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten tehtävä on saada tätä epäselvyyttä hälvennettyä. Ja sen me voimme tehdä kysymällä, kyseenalaistamalla ja kritisoimalla – ottamalla huomioon jokaisen kansalaisen vapaus, vastuu ja oikeudet. Ja myös tiedottamalla asiakkaita valmisteilla olevista muutoksista. Kunkin puhujan esitystallenne löytyy seminaarin nettisivuilta Rea Vähämäki, seminaaria valmistelleen tiedotustyöryhmän jäsen ja sosiaalialan ylempi AMK opiskelija
Omaishoitajan arkeen helpotusta myös uudesta teknologiasta
Omaishoitajan arki on raskasta ja yksinäistä. Monet kokevat jäävänsä erakoiksi omaan kotiinsa ja kertovat kaipaavansa keskusteluapua ja vertaistukea. Tämän tyyppisiä tutkimustuloksia on esitelty viime aikoina useissa omaishoitoon liittyvissä tutkimuksissa. Näin ei kuitenkaan pitäisi olla. Meillä on käytettävissä uutta viestintäteknologiaa, jonka avulla voidaan tukea omaishoitajia ja luoda kipeästi tarvittu yhteydenpidon kanava ulkomaailmaan sekä muihin samassa tilanteessa oleviin ihmisiin. Ikääntyvät pariskunnat haluavat usein jatkaa yhteistä elämää omassa kodissaan, vaikka puoliso sairastuisi tai arkeen tarvittaisiin lisäapua. Usein omaishoitajan on vaikea lähteä kodin ulkopuolelle virkistymään, sillä hän ei halua jättää puolisoaan yksin tai vieraan ihmisen hoidettavaksi. Tästä syystä olenkin iloinen, että tulevana talvikautena työpaikkani Luona Oy on mukana kokeilussa, jossa omaishoitajina toimivat ikäihmiset saavat videoavusteista etätukea kuuden kuukauden ajan. (Lue uutinen aiheesta.) Kokeilussa ovat mukana Pirkanmaan kunnat Hämeenkyrö, Kangasala, Pälkäne, Nokia, Sastamala ja Ylöjärvi. Etätukimallin teknologiakumppanina on VideoVisit Oy, ja kokeilu on osa hallituksen Ikäneuvo-kärkihanketta. Kokeilun osallistujat saavat käyttöönsä tablettitietokoneet, joiden avulla he ovat säännöllisesti yhteydessä Luonan etäohjaajaan videopuhelun avulla. Etäohjaaja tukee ja neuvoo omaishoitajia jaksamaan arjessa. Kokeilun aikana omaishoitajan on myös mahdollista osallistua erilaisiin etäryhmiin, joissa voidaan käydä vertaiskeskusteluja tai tehdä hyvinvointiin ja terveyteen liittyviä harjoituksia etäohjaajan johdolla. Ryhmien teemat muotoutuvat osallistujien tarpeiden mukaan. Käyttäjälähtöisyys ja osallistujien kuuleminen ovat kokeilun tärkeimmät lähtökohdat, ja tästä syystä etäohjaaja muokkaa sisältöä omaishoitajien itse esiin tuomien toiveiden pohjalta. Usein ajatellaan, etteivät ikäihmiset halua opetella käyttämään tekniikkaa. Uskon kuitenkin, että kokeilun alussa annettava henkilökohtainen neuvonta ja opastus laitteiden käytössä madaltaa kynnystä. Tabletit tuodaan osallistujille valmiiksi kotiin, jossa paikan päällä vielä varmistetaan laitteen toimivuus. On kiinnostavaa nähdä, miten omaishoitajat hyötyvät etätuesta ja minkälaisiin tarpeisiin etätuella voidaan vastata. Hankkeen aikana keräämämme kokemukset ja palaute ovat avainasemassa käyttäjälähtöisen ja vuorovaikutteisen etätuen soveltamisessa ja hyödyntämisessä muissakin sote-palveluissa erilaisten asiakkaiden kanssa. Toivon, että hanke herättää keskustelua teknologian hyödyistä ja sen merkityksestä iäkkäille arjen apuvälineenä sekä tasa-arvon, itsenäisyyden tunteen ja vaikuttamisen mahdollistajana. Minna Nummi, kehityspäällikkö ja sosionomi (ylempi AMK) opiskelija Teksti on julkaistu myös Luona Oy:n blogissa.
Espoo yhteisöllisen asumisen edelläkävijäksi?
Vanhusten ja nuorten yhteisasumiskokeilu alkoi Helsingissä vuonna 2016. Myös Espoossa tehtiin aloite yhteisasumiskokeilusta. Yhteisöllisen asumisen näkökulma tulisi ottaa rohkeasti huomioon asumisen suunnittelussa. Ensimmäinen vanhusten ja nuorten yhteisasumiskokeilu alkoi Helsingissä palvelutalo Rudolfissa vuoden 2016 alussa yhteistyössä sosiaali- ja terveysviraston kanssa. Kokeilussa muutama nuori sai vuokrata asunnon palvelutalosta. Nuoret saavat vuokranalennusta, ja asumiseen kuuluu viikoittain muutamia tunteja seurustelua tai muuta toimintaa vanhusten kanssa. Nuorten asuminen Rudolfissa jatkuu vuonna 2017. Myös Espoossa tehtiin valtuustoaloite nuorten ja ikäihmisten yhteisasumisesta. Valtuustoaloitteesta käytiin keskustelua sosiaali- ja terveyslautakunnassa, kaupunginhallituksessa sekä valtuustossa. Kun aloitteen käsittelyä oltiin lykätty kerta toisensa jälkeen lähes vuoden verran, päätettiin asia loppuun käsitellyksi. Sosiaali- ja terveyslautakunnassa käydyssä keskustelussa pohdittiin nuorten asunnottomuutta Espoossa ja sen vähentämiseen kohdennettuja toimenpiteitä, sekä ikäihmisten yksinäisyyttä ja sen vähentämiseksi tarjolla olevia keinoja. Mietinnässä tultiin siihen tulokseen, että jäädään seuraamaan Helsingin kokeilua ja arvioidaan yhteistoiminnan tavoitetta. Lopputuloksena siis oli, että tavoitetta tulee kirkastaa. Yksinäisyys hyvinvoinnin vähentäjänä Vuonna 2014 perustettiin Juho Saaren johdolla yksinäisyysverkosto, johon yksinäisyydestä kiinnostuneiden tutkijoiden ja kolmannen sektorin toimijoiden oli mahdollista liittyä. Tutkimuksissa on todettu yksinäisyyden vähentävän merkittävästi suomalaisten koettua hyvinvointia ja olevan yhteydessä heikentyneeseen toimintakykyyn, terveyteen ja erilaisiin elämänkolhuihin. Kuitenkin vasta vähän tiedetään siitä mitä yksinäisyyden vähentämiseksi voidaan tehdä. Yksinäisyyden lievittämisessä on tällä hetkellä keskitytty lähinnä tarjoamaan erilaisia kerhoja sosiaalisten kontaktien lisäämiseksi. Kaikki eivät kuitenkaan viihdy järjestetyssä toiminnassa tai heillä ei ole mahdollisuuksia osallistua sellaiseen. Yhteiskunnan asenteiden merkitys yksinäisyyteen on aikaisemmin lähes kokonaan ohitettu. Kuitenkin ihmisen yksinäisyyttä voi lievittää hänen kokemuksensa siitä, että hän on arvostettu yhteiskunnan jäsen. Myös Elisa Tiilikainen on väitöstutkimuksessaan tullut tulokseen, että ikäihmisten yksinäisyyttä voitaisiin vähentää vaikuttamalla yhteiskunnallisiin tekijöihin. Hänen mukaansa yksinäisyys ei ole vain mukavan seuran kaipuuta, vaan myös uuvuttava kokemus yhteiskunnallisesta osattomuudesta ja oman elämän merkityksettömyydestä. Tutkimukseen osallistuneet ovat haikailleet aikaa, jolloin naapureiden kanssa vietettiin aikaa ja koettiin yhteenkuuluvuuden tunnetta. Kaupungin asutuskeskuksissa elämäntapa on yksityisempää ja kyläilykulttuurissa on tapahtunut muutoksia. Eriytyneisyys ja tunne ajautumisesta yhteiskunnan laidalle muodostuivat muun muassa siitä, ettei naapurustossa tervehditty. Tiilikainen toteaakin toivovansa katseen yksinäisyydestä puhuttaessa kääntyvän yksilöstä arjen infrastruktuuriin ja osallisuuden mahdollisuuksiin. Kohti yhteisöllisyyttä Viime aikoina yksinäisyyden lisäksi on puhuttu paljon myös yhteisöllisyydestä. Esimerkiksi ASUVA-hanke selvitti ikäihmisten yhteisöllisyyttä edistäviä asumisen malleja, yhteisöllisyyden yhteyksiä asukkaiden koettuun hyvinvointiin ja osallistumismahdollisuuksiin yhteisössä sekä sitä, vastaavatko mallit asukkaiden avun ja palveluiden tarpeeseen. Ikäihmisten ja nuorten lisäksi myös lapsiperheitä kiinnostaa yhteisöllinen asuminen. Erilaisia yhteisöllisiä ratkaisuja, kuten kylätaloja, on jo suunniteltu uusille asuinalueille Espoossakin. Nyt vaadittaisiin päättäjiltä rohkeutta ottaa askel eteenpäin. Tutkimustulosten perusteella pelkkä järjestetty toiminta ei ehkäise yksinäisyyttä tehokkaasti, vaan tulisi luoda yhteiskunnallisia rakenteita, jotka mahdollistavat kaikille ihmisille mahdollisuuden kokea osallisuutta ja kuulua yhteisöön. Espoossa tulisikin nyt ryhtyä miettimään, miten edistää yhteisöllisyyttä esimerkiksi luomalla mahdollisuuksia yhteisasumiseen. Tämä näkökulma tulee ottaa huomioon sekä uutta asuntokantaa suunnitellessa, että vanhaa avarakatseisesti hyödynnettäessä. Uskon, että edullisemman asumisen lisäksi vetovoimainen tekijä yhteisasumisessa olisi juuri yhteisöllisyys. Arvokkaat kohtaamiset sukupolvien välillä toisivat merkityksellisyyttä elämään ja osallisuuden kokemuksia puolin ja toisin. Yhteisöllinen auttaminen voisi lisääntyneen hyvinvoinnin lisäksi tuoda suuren säästön sosiaali- ja terveysmenoihin sekä turvallisuutta vaihtoehtona nykyiselle leikkauspolitiikalle. Vanhusten määrä tulee Espoossakin lisääntymään. Espoossa tarvitaan nyt vahvaa tahtoa ja edistyksellistä ajattelua katselun ja odottelun sijaan. Tiina Tuomela, sosionomi YAMK -opiskelija Lisää tietoa aiheesta: ASUVA - Asumisen uudet vaihtoehdot ja hyvä vanhuus 2017. Valtioneuvoston tutkimus- ja kehittämistoiminta. Espoon kaupunki. Valtuuston pöytäkirja 12.12.2016 Oman muotoinen koti 2017. Nuorisoasiainkeskus. Helsingin kaupunki. SYYS - Yksinäisyydestä yhdessä 2017. University of Eastern Finland. Tiilikainen, Elisa 2016. Yksinäisyys ja elämänkulku. Laadullinen seurantatutkimus ikääntyvien yksinäisyydestä. Väitöskirja. Helsingin yliopisto, sosiaalitieteiden laitos. Helsinki: Unigrafia. Uotila, Hanna 2011. Vanhuus ja yksinäisyys Tutkimus iäkkäiden ihmisten yksinäisyyskokemuksista, niiden merkityksistä ja tulkinnoista. Väitöskirja. Tampereen yliopisto, terveystieteiden yksikkö. Tampere: Tampere University Press.
Kokemusasiantuntijat iäkkäiden omaishoitajien tukena
Kokouksessaan 13.12.2016 Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta antoi lausunnon kaupunginhallitukselle koskien kokemusasiantuntijoiden käyttöä omaishoitajien palveluiden kehittämisessä. Kokemusasiantuntijoiden käyttöä päätettiin lisätä. (HEL 2016-010121 T 00 00 03) Omaishoitaja hoitaa omaistaan ympäri vuorokauden. Iäkästä puolisoaan hoitava omaishoitaja on usein itsekin iäkäs. Kunnan kanssa sopimuksen tehneet omaishoitajat saavat työstään rahallista korvausta. Rahallista tukea tärkeämpänä monet pitävät vertaistukea ja käytännön ohjeita arkeen. Kokemusasiantuntijoiden antamasta tuesta on saatu hyviä kokemuksia. Omaishoitaja hoitaa läheistään viikon jokaisena päivänä. Kunnan kanssa tehty omaishoidonsopimus merkitsee sitä, että omaishoitaja saa rahallista korvausta hoitotyöstä. Nämä viralliset omaishoitajat saavat kolme vapaapäivää kuukaudessa. Suomessa on noin 24 000 yli 65-vuotiasta omaishoidon tuen sopimuksen tehnyttä omaishoitajaa. Iäkkään omaishoitajan puolisolleen antama hoiva voi kestää useita vuosia. Puolisoa hoitava omaishoitaja kuuluu usein itsekin vanhuspalvelujen kohderyhmään. Julkinen palvelujärjestelmä vähentää laitospainotteisuutta, joten omaishoitajien tekemän hoivatyön merkitys tulee jatkossa korostumaan entisestään. Puolisoaan hoitavat omaishoitajat jäävät usein yksin ja koettavat selvitä vaikeassa elämäntilanteessa. Heidän sosiaalinen verkostonsa oman perheen ulkopuolella on useimmiten hyvin suppea. Iäkkäät omaishoitajat tarvitsevat arvostusta ja tukea työhönsä. Tutkimusten mukaan puolison hoito on henkisesti ja fyysisesti kuormittavaa ja keskittyy usein arjen haastavista tilanteista selviytymiseen. Iäkkäiden omaishoitajien neuvontaa, ohjausta ja tukea on lisättävä. Näin ennaltaehkäistään iäkkään omaishoitajan uupumista hoivatyöhön. Omahoitovalmennuksesta tukea sopeutumiseen Helsingin kaupunki järjestää muistisairausdiagnoosin saaneille henkilöille ja heidän puolisoilleen omahoitovalmennuskursseja. Ne toimivat sopeutumisvalmennuksena uuteen elämäntilanteeseen. Omahoitovalmennuksen tavoite on vahvistaa muistisairaan ja hänen puolisonsa ongelmanratkaisutaitoja, pystyvyyden tunnetta ja arjen hallintaa sairaudesta huolimatta. Pääkaupunkiseudulla kokemusasiantuntijoita kouluttaa Pääkaupunkiseudun omaishoitajat eli Polli ry. Kokemusasiantuntijoita on vieraillut omahoitovalmennuskursseilla kertomassa iäkkäille omaishoitajille omista kokemuksistaan. Palaute on ollut kannustavaa. Omaishoitajuuden läpikäyneet henkilöt voivat parhaiten samaistua sekä negatiivisiin että positiivisiin tunteisiin, joita omaishoitajat käyvät läpi hoitaessaan puolisoaan. Kokemusasiantuntijat antavat myös hyödyllisiä käytännön vinkkejä arkeen. Kokemusasiantuntijat mukaan palvelujen kehittämiseen Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto tavoittelee palveluissa vaikuttavuuden ja tuottavuuden parantamista. Menetelmiä kehitetään käyttäjälähtöiseksi. Asukkaiden osallisuutta palvelujen kehittämisessä lisätään. Yhtenä tavoitteena on asukkaiden hyvinvointierojen kaventuminen. Kokemusasiantuntijoiden mukaan ottaminen palvelujen suunnitteluun on hyvä keino saada omaishoitajien ääni kuuluviin. Tuija Virtanen, sosionomi YAMK -opiskelija Lisää tietoa aiheesta: Vanhustyön keskusliitto Omaishoitajat ja läheiset –liitto ry Pääkaupunkiseudun omaishoitajat ja läheiset ry
Ikäihmisten motivaatio toimia vapaaehtoisena ja olla ideoimassa erilaista toimintaa palvelutalossa
Ideapajat eläkeikäisille vapaaehtoistyöntekijöille Eläkeikäiset vapaaehtoistyöntekijät rikastuttavat ikäihmisten arkea ja mahdollistavat asioita, joihin yksin henkilökunnalla ei ole aikaa. Vapaaehtoisilla on halua auttaa ikäihmisiä, antaa ja saada hyvää mieltä. Ideapajojen tarkoituksena oli innostaa ja osallistaa osallistujia vapaaehtoistoiminnan kehittämiseen. Ideapajojen avulla muun muassa kartoitettiin eläkeikäisten vapaaehtoisten kokemaa vapaaehtoistyön antia ja motivaatioita vapaaehtoistyön tekemiseen. Ideapajoissa osallistujat ideoivat palvelutalon vapaaehtoistoimintaan kehittämisehdotuksia sekä vapaaehtoisten ohjaamia ryhmätoimintoja eli virikeryhmiä ikäihmisille. Virikeryhmät aloittivat kesällä toimintansa ja uusia on luvassa. Ideapajoja eläkeikäisille vapaaehtoisille, miksi? Suomessa sodan jälkeen syntyneet suuret ikäluokat ovat jääneet tai ovat jäämässä eläkkeelle. Suuriin ikäluokkiin kuuluvien elämänsisällön mietintä on hyvin ajankohtaista. (Haarni 2010: 14.) Ihmisillä on tarve kokea mukanaoloa ja vaikuttamista. Vapaaehtois-toiminta on yksi osallistumisen ja osallisuuden mahdollistaja. (Harju 2005: 67–72.) Va-paaehtoistyöstä vanhustenpalveluissa hyötyy auttaja, apua saava ikäihminen, ikäihmisen omainen, toimintaa ylläpitävä organisaatio, kunta ja yhteiskunta (Utriainen 2012: 26–29). Vapaaehtoistoimintaa voi kehittää vapaaehtoisia osallistavien ideapajojen avul-la. Eläkeikäiset ovat viihtyneet vapaaehtoistyössä muun muassa ikäihmisten parissa esi-merkiksi palvelutaloissa ja laitoksissa, ollen mukana kehittämässä aktiviteetteja, joilla parantaa ikäihmisten elämää ja talon tarjontaa (Kurki 2007: 134). Palvelutalon vapaaeh-toistoiminnan kehittämisen näkökulmana olivat vapaaehtoistyötä tekevien omat näke-mykset tehdä vapaaehtoistoiminnasta enemmän myös ”heidän näköistään”, saada esil-le merkityksiä, taitoja ja ideoita, joiden avulla tehdä vapaaehtoistoiminnasta vielä pa-rempaa kaikille. Kiistämätöntä on kuitenkin se, että maailma on muuttunut (säästöt, ih-misten ikääntyminen ym.) ja vapaaehtoisten apua tarvitaan enenevissä määrin, erityi-sesti ikäihmisten parissa. On siis tärkeää, että vapaaehtoistyöntekijät kokevat vapaaeh-toistyön mielekkäänä, sitoutuvat siihen ja suunnittelevat sitä itse. Yhdessä ideointi ja vertaistuki lisäävät vapaaehtoistyöntekijöiden sitoutumista (Halonen – Karvinen – Tenni-lä 2010: 16). Mitä tehtiin? Ideapajat toteutettiin palvelutalon eläkeikäisille vapaaehtoistyöntekijöille, osana opinnäy-tetyöhön liittyvää toimintatutkimusta. Sosiokulttuurisen innostamisen ja mielekkäin ryh-mätyömenetelmien avulla osallistujia innostettiin kehittämään palvelutalon vapaaehtois-toimintaa. Sosiokulttuurisen innostamisen avulla voidaan motivoida ihmisiä osallistu-maan sekä pyritään parantamaan ihmisten elämänlaatua, mahdollistetaan muutosta, edistetään kommunikaatiota ja vuorovaikutusta (Kurki 2006: 19). Ensimmäisessä ideapajassa eläkeikäisten vapaaehtoistyöntekijöiden kokema vapaaeh-toistyön anti, motivaatio tehdä vapaaehtoistyötä, taidot sekä taitojen tarve tulivat esille. Toisessa ideapajassa ryhmätyömenetelmät loivat luovaa pohjaa ideoida, joita keskuste-lut syvensivät. Esille nousi runsaasti ideoita vapaaehtoistoimintaan sekä huoli avun-saannista. Huoli ikäihmisten avunsaannista motivoi osaltaan ideoimaan vapaaehtoistoi-mintaa. Kolmannessa ideapajassa ideoita tarkennettiin ja intressi kohdistui ryhmätoimin-nallisiin ideoihin. Vuorovaikutuksen merkityksellisyys nousi esille, ikäihmisillä nähtiin olevan avun ja tekemisen tarve. Taitojensa täydentämiseen osallistujat halusivat vastata oppimalla lisää kohtaamisen taitoja luentona sekä toivoivat saavansa tukea vapaaeh-toistoiminnan ohjaajilta ryhmätyönohjauksen muodossa. Kolmannessa ideapajassa ideat alkoivat täsmentyä ja yksityiskohtia syntyä. Osallistujat toivat esille ikäihmisten palaut-teen saamisen merkitystä omalle vapaaehtoistyölle ja motivaatiolleen. Neljännessä ideapajassa ja koontikerralla ryhmätoiminta ideat sovittiin konkreettisesti. Virikeryhmien ajankohdat, nimet, sisällöt ja mainokset saivat suunnitelmansa. Mitä tuloksia saatiin? Vapaaehtoistoiminta antaa merkityksellisyyttä, elämyksiä, osallisuutta sekä antamisen ja saamisen iloa (Nylund – Yeung 2005: 13). Vapaaehtoistyön antina kaikki ideapaja-osallistujat kokivat hyvän mielen ja velvollisuuden täyttämisen, myös iloa, tyydytystä ja hyödyllisyyden tunnetta mainittiin antina. Vapaaehtoistyön tekeminen antoi tekemistä arkeen ja uuden oppimisen mahdollisuuksia. Vuorovaikutus koettiin palkitsevana, erityi-sesti ryhmään kuuluminen ja toisiin tutustuminen koettiin antina tärkeinä. Osallistujat huomasivat auttamisen hyötyjä ilmenevän avunsaajan ilona ja kiitollisuutena, ne koettiin myös antina. Motivaatio on oleellista vapaaehtoistyössä koska henkilökohtainen motivaatio mahdollis-taa vapaaehtoistyöhön osallistumisen ja jatkuvuuden (Yeung 2005: 83–88.) Vapaaeh-toistyön sisältö on tärkeä siihen mukaan lähtemisen motivoiva tekijä (Forss ym. 1995: 22). Osallistujat kokivat vapaaehtoistyöhön motivoivina muun muassa itselle ilon saami-sen antamalla toisille apua ja hyvää mieltä sekä itsensä kokemisen tarpeelliseksi ja hyödylliseksi. Positiivinen palaute avunsaajan kiitoksen ja hyvän mielen muodossa, se-kä avuntarpeeseen vastaaminen olivat osallistujien mukaan motivoivia. Koettiin, että ikäihmiset ovat selkeästi avun tarpeessa, koska yhteiskunnan avun koettiin olevan riit-tämätöntä. Osallistujat kokivat vastavuoroisuutta ja samaistumista vapaaehtoistyössään ikäihmisten parissa, ne koettiin motivoivina tekijöinä. Niihin vaikutti oma ikääntyminen ja tulevaisuuden pohdinta sekä kokemus että ikäihmisiltä voi oppia. Vapaaehtoistyön aloit-tamiseen ikäihmisten parissa motivoi sen monipuolinen ja lähellä oleva tarjonta. Ideoita vapaaehtoistoimintaan, työnohjauksen ja luennon lisäksi, olivat muun muassa muisteluryhmä, englanninkielen opiskelu, suomenkielen uusia sanoja pohtiva ryhmä, yhteisöllinen kasvihuoneprojekti, kulttuuriryhmä (monikulttuurisuus) sekä vapaaehtois-ten keskinäiset kulttuuri- ja virkistysretket. Pääideana ideapajoista syntyi ”vapaaehtois-ten vahvuudet”-ryhmät ikäihmisille, joissa 1-2 kertaa kuukaudessa vapaehtoiset pari-vuoro vastuilla järjestävät virikeryhmiä. Aihealueet ovat vaihtuvia ja jotkin aiheet voivat jatkua sarjana, mikäli kiinnostusta löytyy sekä vetäjiltä että osallistujilta. ”Vapaaehtoisten vahvuudet”-ryhmät aloittivat kesäkuussa. Kesäkuussa oli kaksi eri kertaa, joissa eri ai-heet ja eri vapaaehtoisparit vetäjinä. Molemmat kerrat olivat tunnin mittaisia keskustele-via ryhmäkertoja. Osallistujamäärien perusteella aihealueet kiinnostivat ja vapaaehtoisil-la itsellään oli myös positiivinen kokemus ryhmien ohjaamisesta. Toinen ryhmistä jat-kuikin lokakuussa (kesällä oli sovitusti taukoa) ja vapaaehtoistyöntekijät sopivat osallis-tujien kanssa seuraavan kerran aihesisältöä sekä ajankohdan. Osallistujien palaute oli siis positiivista ja ryhmän jatkoon kannustavaa. Englanninkielistä keskusteluryhmää vapaaehtoisten ohjaamana on suunniteltu joulu-kuussa 2016 alkavaksi. Lisäksi syntyi muitakin hyviä ideoita, joita voi jatkossa tarkem-min suunnitella käytäntöön. Yhteisöllinen kasvihuoneprojekti todella kiinnostaisi ideapa-jaosallistujia, he esittivät kasvihuoneen hankintaa palvelutalon piha-alueelle. Sen hoidos-ta vastaisivat vapaaehtoiset ja palvelutalon asukkaat yhdessä ja ajatuksessa korostui kasvihuoneen esteettömyys, jotta myös pyörätuolilla liikkuvat palvelutalon ikäihmiset pääsisivät sinne sisään. Kasvihuone -idea vaatii budjetointia ym. keskustelua palveluta-lossa. Osallistujien ideoima monikulttuurisuus tietoutta ja suvaitsevuutta lisäävä kulttuuri-ryhmä toteutetaan, jos siihen saadaan innokkaita kulttuurin esittelijöitä vapaaehtoisista, henkilökunnasta tai palvelutalon ikäihmisistä. Suunnittelua siis jatketaan useampien ide-oiden osalta. Osallistujien suunnittelemissa ja palvelutalon ikäihmisille suunnatuissa ryhmissä ja toiminnoissa korostui yhteisöllisyyden ajatus. Osallistujien mielestä ne olisi-vat avoimia myös vapaaehtoisille sekä lähialueen ikäihmisille halutessaan osallistua. Mikä muuttui? Palvelutaloon saatiin uusia virikeryhmiä ikäihmisille sekä uusia ideoita vapaaehtoistoi-minnan parantamiseksi ja yhteisöllisyyden lisäämiseksi. Eläkeikäiset vapaaehtoiset sai-vat ideapajojen, vertaistuen ja ideoinnin kautta muun muassa osallistumisen syventy-mistä, ääntään kuuluviin ja omaa osaamistaan sekä kiinnostuksen kohteitaan mukaan vapaaehtoistoimintaan. Toteutettiin vapaaehtoisia osallistavampaa vapaaehtoistoimin-nan yhteiskehittämistä, jota voi jatkossakin toteuttaa, positiivisten palautteiden sekä hy-vien ideoiden ja toimivien virikeryhmien innoittamina. Osallistujien palautteista kävi ilmi että yhteisideointi ideapajoissa koettiin menetelmänä toimivana, innostavana ja hyvänä tapana ideoida vapaaehtoistoimintaa. Yleensä ryh-mäkeskustelu ja toisten läsnäolo aktivoi runsaaseen ajatustenvaihtoon (Laine ym. 2009: 58). Osallistujat kokivat ideapajoissa mukana olon helppona ja positiivisena sekä ryh-mään kuulumisen mukavana. Vuorovaikutus koettiin antoisana, yhteistyö hyvänä sekä keskustelut ja toisten seura mielenkiintoisina. Vapaaehtoiset kokivat, että kaikkien mieli-piteet saatiin esille ideapajoissa. Vapaaehtoiset oppivat tuntemaan toisiaan paremmin sekä saivat myös omaan elämäänsä ajatuksia. Palautteiden perusteella osallistujia in-nostivat ideat, erityisesti kieliopinnot, muistelu ja kasvihuoneprojekti. Vertaistuki mainit-tiin palautteissa myös innostavana tekijänä ja omaan elämään ideapajojen antina olikin ajatustenvaihto. Sen hyvät puolet olivat muun muassa muilta oppimisesta ja ideoiden jakamisesta saatu hyvä mieli. Ryhmässä kokemuksia pystyy jakamaan vertaisten kanssa, toisilta saatu ymmärrys, tuki ja yhteenkuuluvuuden tunne ovat tärkeitä (Heiska – Hoikkala – Martin – Syvälahti 2012: 13). Yhteisideointia toivottiin jatkossakin. Voisi tulkita että osallistujien keskinäinen yhteistyö, ajatukset ja tuki auttoivat heitä hah-mottamaan omaa vapaaehtoistyötään sekä innostumaan ajatustenvaihdosta. Kaikki osallistujat kokivat, että suunnitelmat ovat mahdollisia toteuttaa, tosin kasvihuone idea on budjetti riippuvainen. Osallistujat sitoutuivat ryhmään, ideointiin ja ideoiden suunnitte-luun. He aloittivat ideoiden toteutuksen suunnittelun ja vastuunjaon sekä muiden innos-tamisen mukaan. Osallistujilla oli monipuolisia taitoja, intoa ja mielenkiintoisia ideoita. Ideoista he muokkasivat käytännönläheistä ryhmätoimintaa ikäihmisille ja aloittivat nii-den ohjaamisen. Lisää vapaaehtoisten ohjaamia ryhmiä tulee ja ne välillä muuttavat muotoaan ja ohjaajat vaihtuvat. Yhdessä suunnittelu ja vapaaehtoistoiminnan kehittämi-nen siis jatkuu, vaikka toimintatutkimus loppuukin. Tuloksena on siis saatu toimiva osal-listavan kehittämisen yhteinen toimintatapa eli niin sanottu yhteisideoinnin paja -malli. Ideapajoista nousi esille yhdessä tekemisen ja vuorovaikutuksen arvostus. Ideapajat auttoivat osallistujia hahmottamaan paremmin vapaaehtoistyön antia, motivaatiota sii-hen sekä monipuolisia taitoja joita vapaaehtoisilla on. He ehkäpä uskaltavat käyttää jat-kossa taitojaan vapaaehtoistoiminnassa entistä laajemmin, ainakin siihen suuntaan viit-taavat ideat ja niiden toteutukset. Vapaaehtoistyössä toimimisen sitominen lähemmin omiin voimavaroihin ja taitoihin, voi olla omiaan voimauttamaan vapaaehtoistyöntekijöi-tä. Osallistujilla on tarve ja halua auttaa muita, mutta tekemisen ja avun tulee olla myös itselle mielekästä että se motivoi. Siitä syystä muun muassa palautteen saaminen koet-tiinkin tärkeänä ja motivoivana. Palvelutalossa kaikki hyötyvät yhteisöllisyyden lisään-tymisestä niin ikäihmiset, henkilökunta kuin vapaaehtoisetkin. Yhteisideoiden voi jatkossa kehittää vapaaehtoistoiminnan sisältöjä ja muun muassa ideoituja ryhmätoimintoja yhdessä vapaaehtoisten, palvelutalon ikäihmisten ja henkilö-kunnan kanssa. Palvelutalon ikäihmisten mukaan ottaminen ideointiin ja kehittämiseen toisi heidänkin ääntään ja toiveitaan paremmin esille. Ikäihmisten toiveet ja palaute ovat vapaaehtoisillekin tärkeitä oman tekemisen kohdentamisen ja mielekkyyden kannalta. Kristiina Stenman, geronomi (ylempi AMK) Artikkeli perustuu opinnäytetyöhöni ”Ideapajat eläkeikäisille vapaaehtoistyöntekijöille. Vapaaehtoisten motivaatio ja ideat sekä vapaaehtoistyön anti” 2016, Metropolia Ammattikorkeakoulu, Sosiaalialan ylempi AMK-tutkinto-ohjelma. Lähteet Forss, Simo – Karjalainen, Pirkko – Tuominen, Kristiina 1995. Mistä apua vanhana? Tutkimus vanhusten avuntarpeesta ja eläkeläisten vapaaehtoistyöstä. Helsinki: Eläke-turvakeskus tutkimuksia 1995:3. Haarni, Ilka 2010. Kolmas elämä: Aktiiviset eläkeikäiset kaupungissa. Helsinki: Gau-deamus Helsinki University Press. Halonen, Maria – Karvinen, Lari – Tennilä, Meri (toim.) 2010. 10 Askelta parempaan vapaaehtoistoimintaan. Helsinki: Vihreä Sivistysliitto ry. Harju, Aaro 2005. Kansalaisyhteiskunta vapaaehtoistoiminnan innoittajana. Teoksessa: Nylund, Marianne – Yeung, Anne Birgitta (toim.) 2005. Vapaaehtoistoiminta: anti, arvot ja osallisuus. Tampere: Vastapaino. 58–80. Heiska, Hanna – Hoikkala, Marianne – Martin, Minna – Syvälahti, Anne 2012. Satoa ryhmästä – opas hyvinvointiryhmän ohjaajalle. Helsinki: Ylioppilaiden terveydenhoi-tosäätiö. Kurki, Leena 2006. Sosiokulttuurinen innostaminen: muutoksen pedagogiikka. Tampe-re: Vastapaino. Kurki, Leena 2007. Innostava vanhuus: Sosiokulttuurinen innostaminen vanhempien aikuisten parissa. Helsinki: FINN LECTURA. Laine, Anne – Ruishalme, Outi – Salervo, Pirjo – Sivén, Tuula – Välimäki, Päivi 2009. Opi ja ohjaa sosiaali- ja terveysalalla. Helsinki: WSOY Nylund, Marianne – Yeung, Anne Birgitta (toim.) 2005. Vapaaehtoistoiminta: anti, arvot ja osallisuus. Tampere: Vastapaino. Utriainen, Jarkko 2012. vapaaehtoistoiminnan vaikutusten tunnistaminen ja osoittami-nen vanhustyössä. Kehittyvät vanhuspalvelut julkaisuja 3/2012. Helsinki: Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry. 5–40. Yeung, Anne birgitta 2005. Tutkimustyökaluja vapaaehtoismotivaation mysteeriin. Te-oksessa: Nylund, Marianne – Yeung, Anne Birgitta (toim.) 2005. Vapaaehtoistoiminta: anti, arvot ja osallisuus. Tampere: Vastapaino. 83–103.
Nuoria muutti asumaan vanhusten palvelutaloon Helsingissä – mitä ihmettä?
23-vuotias Emil, 19-vuotias Jonatan ja 18-vuotias Veera muuttivat tammikuussa 2016 asumaan palvelutalo Rudolfiin Helsingin laajasaloon, naapureinaan heillä on miltei 140 ikäihmistä. Yksiön vuokra on edullinen, 250 euroa kuukaudessa, sen lisäksi nuoret ovat sitoutuneet viettämään ikäihmisten kanssa aikaa kolmesta viiteen tuntia viikossa. Nuorille tarkoitettuja asuntoja palvelutalossa haki noin 300 alle 25-vuotiasta, heistä osa haastateltiin ja kolme valittiin, haastattelemassa oli mukana myös palvelutalon asukkaiden edustaja. Ulospäin suuntautuneisuuden ja 18–25-vuoden iän lisäksi asukkaiden valintakriteereinä oli myös kiireellinen asunnon tarve. Mistä on kyse? Kyseessä on hanke nimeltä Oman muotoinen koti, jota luotsaa Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus yhteistyökumppaneiden kanssa. Tarkoituksena on kokeilujen kautta pyrkiä löytämään erilaisia ratkaisuja alle 25-vuotiaiden vaikeaan asuntotilanteeseen. Yhtenä kokeiluna on nuorten ja ikäihmisten yhteisasuminen palvelutalossa, kokeilu on vuoden mittainen. Suomessa vastaavia hankkeita ei ole, mutta esimerkiksi Hollannissa, Ruotsissa, Tanskassa ja Yhdysvalloissa tehdään samankaltaista kehittämistyötä. Hanke on omalta osaltaan mukana tukemassa Helsingin kaupungin strategiaohjelman ja arvojen jalkautumista. hankkeen avulla etsitään monipuolisia asumisvaihtoehtoja ja vähennetään asunnottomuutta sekä annetaan nuorille tilaa loistaa ja kuulua. Helsinki haluaa olla avoin, demokraattinen ja osallistava sekä asiakaslähtöinen kaupunki joka myös huolehtii ikääntyvistä. Ikäihmisten ja nuorten yhteisasuminen jossa yhteistä tekemistä suunnittelevat nuoret ja ikäihmiset yhdessä tukee Helsingin tavoitteita hyvin. Hanke on omiaan edistämään sukupolvien välistä kanssakäymistä, kaikkia hyödyttäen positiivisessa hengessä. Ikäihmisten odotukset Ikäihmisten odotuksia yhteisasumiselta ja yhdessä tekemiseltä on monia ja nuoret on otettu todella positiivisella mielellä vastaan. Odotetaan ilon läikähdyksiä kun on eri-ikäisiä ihmisiä ja elämää ympärillä. Palvelutalon asukkaat toivovat kanssakäymistä ja keskustelua positiivisesti elämään suhtautuvien ihmisten kanssa, sekä korostavat että on tärkeää kuunnella toinen toista koska taustat ja elämänkokemukset ovat erilaisia ja niistä oppii. Ikäihmisten toiveista on noussut esiin muun muassa juttukaverin tarve, yhdessä kokkailu, musisointi ja laulutuokiot sekä ääneen lukeminen, olisi heistä mukavaa. Eräs palvelutalon ikäihmisistä totesi odottavansa että ”saadaan hyvällä meiningillä sytytettyä tekemisen palo”. Yhteisiä intressejä kuten taide, musiikki, keskustelu, ja lukeminen on jo nuorten ja ikäihmisten välillä löytynyt. Nuorten odotukset Nuoret odottavat yhteisasumiselta myös monia asioita ja ovat aktiivisesti tutustuneet palvelutalon ikäihmisiin. Nuoret toivovat kuulevansa tarinoita menneiltä ajoilta ja saavansa sitä myötä ikäihmisten elämänkokemuksesta vinkkejä myös omaan elämäänsä. Nuoret toivovat ystävystymistä ja myös kahdenkeskistä ajanviettoa ikäihmisten kanssa, ja että yhteisiä intressejä löytyisi, heistä on mukavaa antaa aikaa ikäihmisille. Yhdessä tekemisessä voi hyödyntää jokainen omaa osaamistaan ja vahvuuksia. Jonatan on leiponut naapureille pullaa ja käynyt kyläilemässä heillä ja on kiinnostunut muun muassa taiteesta ja löytänyt samoja intressejä omaavia naapureita. Emil on kiinnostunut muun muassa valokuvauksesta ja mielellään kysyy ikäihmisen toiveita yhdessä tekemisestä. Veera muun muassa soittaa pianoa ja kitaraa joten musiikkituokiot ja yksilölliset kohtaamiset ikäihmisten kanssa tuntuvat mukavilta ajatuksilta. Kokemuksesta nuoret odottavat saavansa uudenlaista suhtautumista ihmisiin, ja kokemusta eri-ikäisten kanssa toimimisesta, mutta myös omaa itsenäistymistä. Muiden odotukset Palvelutalon ja nuorisoasiainkeskuksen puolelta toivotaan nuorten juttelevan, kuuntelevan, ja jakavan arkea ikäihmisten kanssa, sekä molemminpuolisia myönteisiä kokemuksia sitä myötä. Nuorilta odotetaan spontaaniutta ja vapaamuotoista yhteistoimintaa, ei missään nimessä hoitotyötä, heihin luotetaan ja ruutuvihkoon ei tunteja ruksata. Nuoret ovat osaltaan vähentämässä ikäihmisten yksinäisyyttä, hoitajien ja muun henkilökunnan ja hankkeen tuella. Hankkeen toivotaan olevan menestys ja sen toivotaan kannustavan vastaaviin hankkeisiin myös tulevaisuudessa. Maailmanlaajuinen media huomio antaa olettaa että tämänkaltaiselle toiminnalle on tarvetta. Kristiina Stenman, sosionomi (ylempi AMK) opiskelija Lähteet ja lisätietoa Hanke ehdotus U16, Oman muotoinen koti. Verkossa. Helsingin Kaupunginhallituksen pöytäkirja 14.12.2015. Verkossa. Helsingin strategiaohjelma 2013-2016. Verkossa. Oman muotoinen koti, Verkossa. Oman muotoinen koti. Verkossa. Rasi, Maarit. Ilon läikähdyksiä palvelutaloon. Iltasanomat 2.2.2016. Verkossa.
Katriina Rantala-Nenonen
päätoimittaja
Lehtori, YTM
katriina.rantala-nenonen@metropolia.fi
p. 040 641 8303
Hilla Niemi
koulutussuunnittelija
hilla.niemi@metropolia.fi
p. 050 567 8049
Eveliina Korpela
Lehtori:suomen kieli ja viestintä, FT
eveliina.korpela@metropolia.fi
p. 040 641 8336
Toimituskunta toimittaa blogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Uudistuva sosiaalialan osaaminen –blogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.6.2018.
Ammatillinen koulutus asiakaslähtöisyys Asiakkaan oikeudet Ehkäisevä lastensuojelu Eija Raatikainen empatia Etiikka Henkilökohtainen budjetointi hyvinvointi Hyvinvointipolitiikka ikäihmiset Kasvatus Kehitysvammaisten palvelut Kelpoisuusehdot Kotihoito Koulu Lapsiperheiden palvelut Lastensuojelu Maahanmuuttaja Metropolia ammattikorkeakoulu Moniammatillinen yhteistyö nuoret Nuorten hyvinvointi Opinnäytetyöt Osaaminen Osallisuus Perhepolitiikka Päivähoito Sirkka Rousu Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaaliala sosionomi Sosionomi ylempi AMk-tutkinto Sote-uudistus Syrjäytyminen Työhyvinvointi Työllisyys Työttömyys Vaikuttavuus valinnanvapaus Vanhemmuus Varhaiskasvatus vuorovaikutus Yhdenvertaisuus Ylempi amk-tutkinto