Avainsana: Asiakkaan oikeudet
Imatran mallia myös Helsinkiin
Imatralla havahduttiin joitakin vuosia sitten siihen, että lastensuojelun menot kasvoivat vuodesta toiseen. Ilmiöön puututtiin uudistamalla perhepalvelut kokonaan ja katse käännettiin ennaltaehkäiseviin palveluihin. Vuonna 2009 Imatralla perustettiin hyvinvointineuvola, joka yhdisti perinteisen lastenneuvolatoiminnan ja perhetyön. Terveydenhoitajat saivat työparikseen perhetyöntekijän ja työskentely vietiin vastaanottohuoneista perheiden omalle reviirille perheiden kotiin. Tavoitteena oli luoda kontakti lasta odottavaan perheeseen ja kartoittaa avuntarve jo ennen lapsen syntymää. Kotikäynnit tehtiin kaikille lasta odottaville perheille, ei vain niille, joilla ajateltiin olevan ongelmia. Työskentelyssä oli myös vahvasti läsnä konkreettinen ja ratkaisukeskeinen työote: asioihin tartuttiin oikeasti ja perhettä autettiin niissä asioissa, jotka mietityttivät vanhempia tai aiheuttivat huolta. Imatran perhetyön malli sai nopeasti ilmaa siipiensä alle ja se tuotti myös taloudellista tulosta. Imatralla taidettiin yllättyä itsekin, kun lastensuojelun menot kääntyivät laskuun ja ennaltaehkäisevän ja varhaisen tuen palveluiden vaikutukset saatiin ensi kertaa näkyväksi myös numeroina. Investointi lapsiperheiden varhaiseen tukeen tuotti tulosta nopeammin kuin kukaan osasi odottaa ja siksi ei olekaan mikään ihme, että Imatran mallista ollaan oltu kiinnostuneita myös muualla Suomessa. Helsingissä kaupunginvaltuusto edellytti vuoden 2015 talousarviokäsittelyn yhteydessä, että mahdollisuuksia kehittää ennaltaehkäisevää lastensuojelutyötä Imatran mallin mukaisesti selvitetään. Sosiaali- ja terveyslautakunta antoi lausuntonsa asiasta kaupunginhallitukselle 9.4.2015. Lausunnossa todetaan, että Helsingin lapsiperhepalveluissa palveluvalikoima on valtakunnallisesti verraten kattava ja ehkäisevää lastensuojelua toteuttavia tahoja on runsaasti. Helsingissä resursseja kohdennetaan niille perheille, joissa on erityisen tuen tarvetta. Kotikäyntejäkin tehdään jo: vuoden 2014 lopussa on aloitettu toimintamalli, jossa kotikäyntejä tehdään raskauden aikana alle 20-vuotiaille äideille, sekä äideille, joilla on pitkäaikaisia mielenterveyden ongelmia, päihdeongelmia tai lähisuhdeväkivaltaa. Raskauden jälkeisiä kotikäyntejä pyritään tekemään kaikille ensisynnyttäjille. Kotikäyntien määrä onkin noussut n. 17 prosenttia vuosina 2013-2014. Sosiaali- ja terveyslautakunnan toive lausunnossa on, että Imatran mallin mukaisia perhetyöntekijöiden kotikäyntejä sovellettaisiin kaikille raskaana oleville äideille. Tämä tulisi ottaa huomioon erityisesti perhekeskus-toimintamallia suunniteltaessa. Myös muita tukimuotoja, kuten sosiaaliohjausta, perhetyötä ja kotipalvelua, löytyy. Näitä palveluja voi saada alentuneen toimintakyvyn, perhetilanteen, rasittuneisuuden, synnytyksen tai vamman perusteella Apua ajoissa On totta, että Helsingissä on valtakunnallisesti tarkasteltuna kattava palveluvalikoima. Lapsiperheillä on mahdollisuuksia saada apua ja kynnystä palveluihin on madallettu viime vuosina. Avun hakemiseen ajoissa kannustetaan ja perheitä rohkaistaan käyttämään palveluja. Kynnystä ei kuitenkaan ole saatu poistettua kokonaan. Kuten sosisaali- ja terveyslautakunnan lausunnossakin todetaan, resurssit kohdennetaan vielä tänä päivänä erityistä tukea tarvitseville. Apua saadakseen täytyy siis täyttää palveluille asetetut kriteerit, pelkkä tunne avun tarpeesta ei riitä. Tässä suhteessa Imatralla mentiin pidemmälle kun perhetyöntekijöiden käynnit tarjotaan kaikille. Imatran mallissa palveluista tehtiin universaaleja ja samalla häivytettiin palvelujen käyttöön liittyvää häpeää ja pelkoakin, joita yhä edelleen liittyy palvelujen käyttöön. Apua pyydetään yleensä vasta äärimmäisessä hädässä, kun omat voimavarat ovat jo loppumassa. Itse pärjäämisen kulttuuri istuu syvällä suomalaisessa lapsiperheessä. Leimautumista huonoksi vanhemmaksi pelätään viimeiseen asti. Mahdollisuus saada apua ilman erityistä huolenaihetta antaa viestin kaupungin asukkaille: olet meille tärkeä, haluamme että sinä ja lapsesi voitte hyvin tässä kaupungissa, olemme täällä valmiina, jos tarvitset apua. Se on hieno ja arvokas viesti, jonka toivottavasti myös Helsinki haluaa tulevaisuudessa asukkailleen antaa. Satu Hannola, sosionomi ylempi AMK opiskelija Helsingin sote-lautakunnan lausunto, verkkodokumentti.
Valtuutettu kuntalaisen päätöksentekijänä?
Kaupunginvaltuusto ja sen lautakunnat tekevät päätöksiä lähimpänä kuntalaisia ja nämä päätökset ovat vaikuttavat suoraan kuntalaisten elämään. Helsingin kaupunki on aktiivisesti rakentanut kuntalaisille mahdollisuuden sähköisten viestimien avulla seurata päätöksentekoa myös reaaliaikaisesti. Kaupunginvaltuutettuihin voi tutustua valtuuston sivuilla, katsoa heidän tekemät aloitteet ja ponnet, Helsinki-kanavan kautta näkee valtuutetun puheenvuorot tallennettuina kokousten mukaan. Kuntalaisella on hyvä mahdollisuus seurata valtuutettujen toimintaa, mutta se vaatii aikaa perehtyä kunnan päätöksentekoon ja omaa aktiivisuutta käsiteltävien asioiden seuraamisen osalta. Helsingin kaupunginvaltuuston keskustelupöytäkirjat löytyvät sähköisesti ja niistä saa hyvän kuvan siitä minkälaista keskustelua on käyty ennen päätöksen tekoa. Toisaalta skeptikko minussa nostaa päätään muistuttaen, että puhuminen ja todellisten tekojen tekeminen on kaksi eri asiaa. Tämän huomaa myös katsoessa valtuuston äänestyksiä. Valtuutetulla on mahdollisuus esittää vastaehdotus esiteltäville asioille, tehdä aloite asian vireille panemiseksi tai esittää ponsi, jossa vahvistetun esityslistan ulkopuolella tehdään päätös, joka velvoittaa selvittämään tai valmistelemaan jotakin asiaa. Tarkastellessa näitä esiteltävien asioiden yhteydessä tehtyjen vastaehdotusten tai ponsien äänestyksiä valtuutettujen toiminnan poliittinen ulottuvuus tulee selkeästi näkyville. Valtuutetulla on käytössä kolme vaihtoehtoa ”jaa”, ”ei”, ”tyhjä” ja poissa ollessaan tulee automaattisesti ”poissa”. Valtuutettu on kuntalaisten edustaja tekemässä päätöksiä, tuntuukin erikoiselta kuinka paljon esimerkiksi Helsingin kaupunginvaltuustossa painetaan päätöksen teossa ”tyhjä” painiketta. Väistämättä tulee miettineeksi mitä teemme valtuutetulla, joka päätöksenteon yhteydessä ei ota vastuuta, vaan jättää asian toisten ratkaistavaksi. Osa päätöksistä tehdään kuitenkin lautakunnissa. Hoitopaikkojen määrän muutos lastensuojelun vastaanotto- ja kriisitoiminnassa Sosiaalialan osalta on tämän vuoden alussa ehditty tekemään jo yksi merkittävä päätös. Sosiaali- ja terveyslautakunta käsitteli helmikuun lopussa lastensuojelun lasten ja nuorten vastaanotto- ja kriisitoiminnan hoitopaikkamuutoksia. Asian käsittelyn yhteydessä esittelijä taustoitti syitä paikkamuutokselle, kuten muun muassa lain velvoittavuus perhehoidon ensisijaisuudesta sekä vuoden 2015 käyttösuunnitelman suunnitelmista siirtää painopistettä enemmän asiakkaiden omaan toimintaympäristöön. Kokouksessa kutsuttuna asiantuntijana oli myös lastensuojelun johtaja Lounatvuori. Lautakunta jätti esityksen kerran pöydälle ja seuraavassa kokouksessa lasten vastaanottopaikkoja päätettiin vähentää 16 ja nuorten vastaanottopaikkoja lisätä kuudella. Nuorten vastaanottopaikkojen lisäys on esityksen mukaisesti perusteltu, sillä niitä on jouduttu ostamaan vuoden 2014 aikana määrä, joka vastaa noin kuutta kokovuotista laitospaikkaa. Vuoden 2014 aikana lasten arviointi- ja vastaanotossa on laskennallisesti ollut 7 tyhjää paikkaa. Nyt paikkoja kuitenkin lasten puolelta vähennettiin 16 ja se herättääkin kysymyksen siitä, kuinka varmistetaan jokaiselle vastaanottopaikan tarvitsevalle lapselle paikka niin, etteivät he joudu nuorten vastaanottopaikoille. Päätökseen yhteydessä tehtiin myös tärkeä vastaehdotus, jota lautakunta yksimielisesti kannatti. Vastaehdotuksen mukaan lautakunta kehottaa virastoa huolehtimaan, että erityistä huolta ja hoivaa tarvitsevien lasten lastenkotien työvoima suunnitellaan tarpeiden mukaisesti riittäväksi niin, ettei synny yksintyöskentelytilanteita ottaen huomioon työturvallisuus- tai muut riskitilanteet. Tämä velvoite on tärkeä, sillä Helsingin kaupungissa tehdyn lastenkotien muutoksen jälkeen kaikki osastot ovat olleet minimissään vaativahoitoisten nuorten osastoja. Vähemmälle huomiolle jäi kenties se, että samassa päätöksessä sopeutettiin kuusi vakanssia. Vuoden 2014 lopulla tehdyn päätöksen mukaan perhe- ja sosiaalipalvelujen osastolta tulee sopeuttaa yhteensä 47:stä vakanssia. Lautakunnan jäsenen esittämä ja koko lautakunnan yksimielisesti hyväksymä vastaehdotus on tärkeä, mutta samanaikaisesti he hyväksyivät päätöksen, jossa vakanssien määrä vähenee. Meillä lastensuojelussa työtä tekevillä on nyt kuitenkin mustaa valkoisella siitä kuinka lautakunta velvoittaa suunnittelemaan työvoiman tarpeiden mukaisesti riittäväksi. Sosiaali- ja terveyslautakunta teki siis merkittävän päätöksen, mutta kuinka moni on huomannut sen realiteetin, että 1.4.2015 lukien Helsingissä on 16 alle 13 -vuotiaiden lasten vastaanottopaikkaa ja kuuden henkilön työn verran vähemmän lastensuojelun palveluja tarjolla! Tanja Pelttari, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Helsingin kaupunginvaltuuston sivusto Helsingin kaupungin Sosiaali- ja terveyslautakunnan pöytäkirja 4/2015. Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksen 14.1.2015 päätöstiedote nro.2.
Helsinki haluaa lisätä yksityisen päivähoidon määrää: toteutuuko perheiden yhdenvertaisuus ja miten taataan yksityisten palveluiden laatu?
Helsingin kaupungin sosiaalivirasto teki vuonna 2011 mittavan lasten päivähoidon palvelujen järjestämiseen ja hankintaan liittyvän selvityksen. Selvityksen perusteella sosiaalilautakunta päätti Helsingin päiväkotihoidon palvelustrategiasta 17.1.2012, jonka mukaisesti varhaiskasvatusvirastolla on kattavat omat päivähoitopalvelut. Näiden palveluiden lisäksi vanhemmilla on mahdollisuus valita yksityisen hoidon tuella avustettua päivähoitoa. Käytännössä Helsingin kaupungin varhaiskasvatusvirasto tarjoaa peruspäivähoitoa, kaikki kieleen tai ideologiaan perustuva toiminta on yksityisten päiväkotien tuottamaa. Tällä hetkellä Helsingillä on ostopalvelusopimus enää noin viiden yksityisen päiväkodin kanssa. Helsinki lisää yksityistä päivähoitoa - onko valinta mahdollista kaikille perheille ja lapsille? Helsinki haluaa edelleen lisätä yksityistä päivähoitoa: tällä hetkellä noin 8% helsinkiläisistä päivähoitoikäisistä lapsista saa tukea yksityiseen päivähoitoon. Tämä on vielä melko pieni määrä ja on ymmärrettävää, että Helsinki haluaa kasvattaa tätä määrää. Yksityinen päivähoito on kaupungille edullisempaa ja tuo näin ollen säästöä. Perheiden kannalta yksityinen päivähoito tuo valinnanvapautta ja erilaisia mahdollisuuksia lapsen päivähoitopaikan valitsemiseen. Mutta miten tasa-arvoisessa asemassa perheet ovat päivähoitopaikan valitsemisen suhteen? Onko kaikille perheille yksityinen päivähoito mahdollista vaikka he niin haluaisivat? Yleisesti ottaen perheet maksavat itse yksityisestä päivähoidosta suurempaa kuukausimaksua kuin kunnallisen päivähoidon hoitomaksu on. Helsinki on tullut hieman vastaan pienituloisia perheitä ja on päättänyt, muista kunnista poiketen, maksaa pienituloisille perheille hieman suurempaa yksityisen hoidon tuen hoitolisää jolloin yksityisellä päiväkodilla on mahdollisuus pienentää perheen maksamaa kuukausimaksua. Mutta tämä koskettaa vain hyvin pienituloisia. Monet pienituloiset kaksi vanhempaiset perheet eivät saa hoitolisää ollenkaan ja näin ollen maksavat yksityisessä päivähoidossa maksimimaksun. Ja tämä voi olla perheelle liikaa, jolloin heillä ei ole muita vaihtoehtoja kuin kunnallinen päivähoito. On myös muita syitä kuin raha miksi yksityinen päivähoito ei ole kaikille perheille mahdollinen. Esimerkiksi yksityisissä päiväkodeissa ei yleensä ole mahdollista erityiseen tukeen niille lapsille, joille tähän olisi tarve. Näin ollen erityistä tukea tarvitsevat lapset jäävät usein yksityisen päivähoitomahdollisuuden ulkopuolelle. Yksityistä päivähoitoä monenlaisiin tarpeisiin Vanhemmilla voi olla monenlaisia syitä haluta valita yksityinen päiväkoti lapsensa hoitopaikaksi. Esimerkiksi asuinalueen päiväkodit voivat olla niin täynnä, että päivähoitopaikka osoitetaan hankalasti saavutettavasta hoitopaikasta. Tai perhe haluaa laittaa tiettyyn ideologiaan tai pedagogiikkaan perustuvaan päiväkotiin tai halutaan tukea lapsen kielellisiä valmiuksia vieraan kielen opiskelussa jo päivähoitoikäisenä. Tai halutaan tukea toista äidinkieltä suomen lisäksi. Syitä voi siis olla esimerkiksi sijaintiin ja päiväkodin toimintaan liittyviä, jotka omalta osaltaan tukevat perheitä heidän kasvatustyössä, elämän- ja arjen hallinnassa. Yksityisen päivähoidon toimijoissa voi olla sellaisia palvelun tuottajia, jotka pystyvät tarjoamaan perheille sellaista kasvatuksellista tukea, mihin kaupungin oma tuottama päivähoito ei pysty, esimerkiksi kaksikielisyys. Yksityisen päivähoidon palvelun laatu ja perheiden yhdenvertaisuus Yksityisessä päivähoidossa piilee kuitenkin omat ongelmansa ja haasteensa. Niistä voidaan nostaa esiin esimerkiksi kysymykset miten voidaan taata palveluiden laatu ja perheiden yhdenvertaisuus. Kuten erityisesti terveyspalveluissa yksityiset palveluntuottajat ovat lisääntyneet myös päivähoidon tuottajissa. Markkinoille tulee bisneshenkisiä palvelun tuottajia, joiden lähtökohdat eivät yleensä ole halu tuottaa laadukasta päivähoitoa tietyllä ideologialla tai toiminnalla vaan sijoittajalähtöinen bisnes. Näin ollen toimintaa voi leimata mahdollisimman suuri tuotto eikä silloin etusijalla ole pedagogiikka, lapsen etu ja henkilöstön työolot. Helsingissä varhaiskasvatusvirasto toimii yhteistyössä yksityisten päivähoidon tuottajien kanssa. Se valvoo, neuvoo ja ohjaa niiden toimintaa. Ja tietenkin päivähoitoa koskevan lait ja asetukset määrittävät palvelun tuottajien toimintaa. Käytännössä tämä tarkoittaa palvelun tuottajalle omavalvontasuunnitelman laatimista ja kaupungilta valvontakäyntiä kerran vuodessa. Koulutusta ei yksityisten päiväkotien henkilökunnalle ole tarjolla oikeastaan ollenkaan kaupungin toimesta. Miten siis oikeasti Helsinki varmistaa yksityisten päivähoidon tuottajien laadukkuuden? Miten varmistetaan, että yksityiset palvelun tuottajat ovat luotettavia toimijoita? Miten varmistetaan perheiden yhdenvertaisuus palvelujen käyttäjinä? On ymmärrettävää, että Helsinki haluaa tarjota perheille vaihtoehtoja lapsensa päivähoidon järjestämiseen, varsinkin kun se mahdollistaa säästöt omissa kustannuksissa. Mutta mikä on perheiden eriarvoistumisen hinta? Ja miten taataan yksityisen päivähoidon laatu? Hieman suuremmalla taloudellisella panostuksella, yksityisen päivähoidon aktiivisempi valvonta ja ohjaus Helsingin osalta mahdollistaisi perheille yhdenvertaisemmat mahdollisuudet valita käyttämänsä palvelut. Leena Linsiö, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lisätietoa Helsinki haluaa lisätä yksityistä päivähoitoa. Helsingin sanomat 20.1.2015, Maija Aalto Helsingin kaupunginvaltuusto. Esityslista nro 8. 7.5.2014. Esittelijänä Satu Järvenkallas. Helsingin kaupungin Varhaiskasvatuslautakunta. Päätöstiedote nro 2. 20.1.2015.
Kehittyvä varhaiskasvatus tarvitsee uuden lain
Ajankohtainen ja tärkeä aihe omaa alaani sekä koko yhteiskunnan tulevaisuutta ajatellen on varhaiskasvatuslain uudistaminen. 41 vuotias päivähoitolaki tarvitsee kipeästi uudistusta ja viimeiset vuodet on asiaa pyöritelty mediassa ja viime keväänä eduskuntaan pitikin mennä käsiteltäväksi varhaiskasvatusta ja päivähoitoa koskeva hallituksen lakiesitys. Kyse on isosta lakipaketista ja vielä ei ole ihan valmista (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2014). Tärkeää olisi, että lakipaketti saataisiin pian kuntoon, sillä lasten ja lapsiperhepalveluiden tulevaisuuden kannalta sekä koko yhteiskuntamme hyvinvoinnin kannalta olisi tärkeää, että uudistuksia vanhoihin lakeihin tehtäisiin. Laadukas varhaiskasvatus hyödyttää lasta paljon enemmän kuin mikään muu kasvatus tai koulutus. Vaikkakin varhaiskasvatus on lapsen hoidon, kasvatuksen ja koulutuksen kokonaisuus yhdessä. Laadukkaalla varhaiskasvatuksella luodaan pohja jo varhain tukemaan koulunkäyntiä ja kokonaisuudessaan ihmisen elämänkaarta. Mitä aikaisemmassa vaiheessa lapset saadaan mukaan yhteisen varhaiskasvatuksen piiriin, sitä enemmän voimme vähentää syrjäytymisriskiä ja sen lisäksi vastata lapsen sekä koko perheen tukemisen tarpeisiin. Varhaiskasvatusvaiheessa alulle pantu perheiden ja ammattilaisten välinen kasvatuskumppanuus on helpoin tapa tukea myös lapsen yksilöllistä kehitystä. Kun jo alussa on avattu yhteistyöväylä on siitä helpompi jatkaa myös esimerkiksi koulussa eteenpäin. (Opettaja 8-9/2014). Lapsella oikeus varhaiskasvatukseen Uudistuksia tarvitaan myös jotta varhaiskasvatuksen laadukkuus voitaisiin jatkossa taata. Tässä vaiheessa on myös hyvä muistaa, että varhaiskasvatus ja päivähoito eivät ole sama asia. Tosin parhaimmillaan ne kyllä toteutuvat samassa paikassa. Uudella lailla olisi myöskin turvattava, että juuri sanaa varhaiskasvatus saisi käyttää vain palveluista, joka täyttää lain mukaiset varhaiskasvatukselle asetetut vaatimuksen. Varhaiskasvatuksen tulisi olla palvelu lapsiperheille, joka olisi järjestetty sekä laadullisesti että sisällöllisesti samoin kriteerein. Tätä myötä uusi laki takaisi myös varhaiskasvatuksen valvonnalle jonkinlaiset raamit, joita voisi hyödyntää myöskin yksityisen päivähoidon valvontaan (OAJ). Uuden lain odotetaankin antavan vahvempaa sisällöllistä ohjausta ja sen myötä laatua. Sen halutaan vahvistavan varhaiskasvatusta etenkin pedagogisena toimintana. Jotta laadukasta pedagogista toimintaa voisi olla on myös syytä miettiä päiväkotien henkilöstön rakennetta siten, että ammattitaitoisia kasvattajia olisi lapsimäärää kohden riittävästi. Jotta kaikki lapset pääsisivät pedagogisen kasvatuksen piiriin, olisi subjektiivinen päivähoito -ja varhaiskasvatusoikeus säilytettävä ehdottomasti kaikilla lapsilla. On esitetty, että subjektiivista oikeutta rajattaisiin esimerkiksi sellaisissa tapauksissa jossa perheessä jompikumpi vanhempi on äitiys-, isyys- tai hoitovapaalla. Näillekin lapsille on kuitenkin taattava mahdollisuus varhaiskasvatukseen vaikka se sitten olisi osapäiväistä. Euroopan unionin alueella on otettu tavoitteeksi, että 95% yli neljävuotiaista osallistuisi pedagogiseen varhaiskasvatukseen (OAJ). Kansainvälisillä tutkimuksilla on osoitettu kuinka tärkeää roolia varhaiskasvatus ihmisen elämässä esittää. Tutkimuksilla on saatu tunnustettua, että esimerkiksi lasten oppimistulokset myöhäisemmässä iässä paranevat, ja sosiaaliset taidot vahvistuvat. Koko yhteiskunnan tasolla on huomattu naisten osallistumisen työelämään olevan korkeampaa ja taloudellinen kehitys parempaa. (OECD) Laadukkuudesta puhuessa, en voi myöskään unohtaa medioissakin kuohuntaa aiheuttavaa keskustelua päiväkotien lapsiryhmäkoosta. Liian suurissa lapsiryhmissä ja liian suurissa päivähoitoyksiköissä varhaiskasvatuksen laatu, yhteisöllisyys ja yksilöllisyys kärsivät. Vaikka nykyisellään päiväkodeissa suhteutetaan henkilökuntaa suhteessa lapsiin, niin nykyiset ryhmäkokosuositukset kuitenkin mahdollistavat lapsien määrän lisäämisen ryhmiin. Tämä johtuu siitä, että oletetaan etteivät kaikki lapset kuitenkaan ole hoidossa erilaisten hoitosopimustensa vuoksi yhtä aikaan. Lisäämällä yksi aikuinen ryhmään saadaan lisättyä myös lapsia, jolloin ryhmäkoot saattavat paisua hurjiksi. Usein arjessa käy kuitenkin niin, että lapset ovat suhteellisen samaan aikaan hoidossa, lasten vapaapäivät sattuvat samoihin ajankohtiin ja sijaisten saatavuus on heikkoa henkilökunnan sairastuessa. Tällaisissa tilanteissa joutuvat kärsimään lapset, erityisesti pienet lapset sekä erityistä tukea tarvitsevat lapset. Yksilöllinen huomioiminen jää minimiin ja työ muuttuu varhaiskasvatuksesta massojen liikutteluksi, turvallisuuden ylläpitämiseksi ja selviytymiseksi. Tutkimus- ja kehittämistoiminta varmistaa varhaiskasvatuksen laatua Vuodelta 1973 peräisin olevassa päivähoitolaissa ei ole myöskään mitään säädöksiä koskien tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Niitä ei ole myöskään suunnitteilla tulevaan varhaiskasvatuslakiin. Tämä on sääli, sillä varhaiskasvatuksen kehittäminen on investointi, eikä menoerä (Opettaja 8-9/2014). Kehittäminen on panostamista tulevaisuuteen ja lapset jos mikä ovat meidänkin yhteiskuntamme tulevaisuus. Muuttuvan yhteiskunnan mukana muuttuvat myös lapsiperheiden tarpeet ja kehittämistyöllä pystyttäisiin vastaamaan myös niihin. Olisikin erittäin tärkeää, että tutkimus- ja kehittämistoimintaa varten resursoitaisiin varoja ja niistäkin säädettäisiin tulevassa uudessa varhaiskasvatuslaissa (Socca 2014). Minusta tuntuu, että politiikoilta, päättäjiltä ja suurimmalta osalta kansalaisista menee yli ymmärryksen mitä laadukas varhaiskasvatus on ja kuinka suuresti se hyödyttää koko yhteiskuntaamme. Panostamalla varhaiskasvatukseen panostamme siihen että yhteiskunnallamme on hyvä olla. Subjektiivinen päivähoito takaa muun muassa sen, että lasten perheet eli vanhemmat kykenevät olemaan osallisena työelämään, ehkäisemme syrjäytymistä, lisäämme tasa-arvoa ja osallisuutta. Ennen kaikkea subjektiivisella päivähoidolla takaamme sen, että kaikkien lasten on mahdollista osallistua pedagogiseen kasvatukseen. Uuden lain keskiössä pitäisi olla lapsi ja lapsen mahdollisuudet osallistua leikkiin, oppia, harjoitella sosiaalisia vuorovaikutussuhteita, mahdollisuus innostua ja kokea elämyksiä. Outi Kakkonen, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lisätietoa Laki lasten päivähoidosta. 19.1.1973/36 Maija-Leena Nissilä 2014. Ei vieläkään vakalakia. Opettaja 8-9. 12–15. OECD. Early Childhood Education and Care. Verkossa. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Varhaiskasvatuslaki. Verkossa. Torbjörn Stoor. Sosiaalialan osaamiskeskusten lausunto varhaiskasvatuslaista 27.5.2014. Socca – Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus. Verkossa.
Perheiden kokemuksia lastensuojelun perhetyöstä Helsingissä
Lastensuojelu on viime aikoina herättänyt paljon keskustelua mediassa. Työntekijöiden ammattitaitoa ja pätevyyttä on arvosteltu voimakkaasti. Median myötä ihmisille on voinut tulla kuva siitä, että lastensuojelun työntekijät voisivat tehdä päätöksiä kuulematta tai kohtaamatta asiakasta. Lastensuojelun asiakkaille on tarjolla lukuisia erilaisia tukipalveluita, joita ei mediassa juurikaan ole nostettu esiin, esimerkiksi lastensuojelun perhetyö. Lastensuojelun perhetyö on yksi lastensuojelun avohuollon palvelu- ja tukimuoto, jonka tarkoituksena on tukea tilapäisesti lapsiperheitä arkielämän hallinnassa, voimavarojen vahvistamisessa, vanhemmuudessa, sekä lasten ja nuorten kasvatustehtävässä. Perhetyön pääasiallisena menetelmänä on yhdessä keskusteleminen ja tiedon antaminen muun muassa arjen toimivuudesta, lasten kehitysvaiheista ja - tarpeista sekä kasvatusasioista. Lastensuojelun perhetyössä työskentelevät pääsääntöisesti sosionomi AMK koulutuksen saaneet työntekijät. Lastensuojelun perhetyö on tavoitteellista ja suunnitelmallista perheen tilanteen selvittelyä, tukemista sekä palvelua, jota Helsingissä haetaan lapsen vastuusosiaalityöntekijän kirjallisella hakemuksella. Helsingin kaupungin lastensuojelun perhetyölle tehdään tavoitteet ensimmäisessä tapaamisessa, johon osallistuvat asiakasperhe, sosiaalityöntekijä sekä sosiaaliohjaajatyöpari. Ensimmäisessä tapaamisessa sovitaan tavoitteiden lisäksi tapaamisten tiheys, väliarvio ja työskentelyn alustava kesto. Tämä kirjoitus perustuu Tuire Fjäderin ja Tanja Varetto-Schnitterin vuonna 2014 valmistuneeseen Metropolian sosiaalialan ylemmän AMK-tutkinnon opinnäytetyöhön Perheiden kokemuksia lastensuojelun perhetyöstä. Opinnäytetyön tavoitteena oli kerätä asiakkailta kokemuksellista tietoa lastensuojelun perhetyön prosessista sekä osallisuudesta. Lastensuojelun perhetyö koettiin hyödyllisenä ja perheitä monipuolisesti auttavana tukimuotona. Tutkimusaineisto koostui 14 lapsen ja vanhemman haastattelusta. Vaikuttavaa lastensuojelun perhetyötä Lastensuojelun työskentelyä ohjaa lastensuojelulaki. Uudessa lastensuojelulaissa on huomioitu erityisesti lapsen ja perheen osallisuuden ja oikeudellisuuden tehostaminen. Lain 20 §:n mukaan lastensuojelua toteutettaessa on selvitettävä lapsen omat toivomukset ja mielipide sekä otettava ne huomioon lapsen iän ja kehitystason edellyttämällä tavalla. Opinnäytetyön tutkimustulokset osoittivat asiakasperheiden kokevan lastensuojelun perhetyön lisänneen perheiden sisäistä elämänhallintaa, hyvinvointia sekä toimintakykyä. Työskentelyssä oli huomioitu lasten ja vanhempien voimavarat yksilöllisesti ja joustavasti. Lastensuojelun perhetyö oli koettu kokonaisvaltaiseksi tukimuodoksi jossa oli huomioitu monipuolisesti kaikki perheen yhteistyötahot. ”Perhetyöntekijät on olleet yhteydessä nuorisopsykiatrianpolille niin mä oon saanut semmosta varmuutta siihen, että mä voin tehdä näin ja voin kieltää tän, et se on auttanut sitä arjen sujumista. On tullut enemmän rohkeutta pitää rajoista kiinni.” Lastensuojelun perhetyö vaikuttaa lapsen hyvinvointiin ja etuun kun perheessä on työskennelty myös vanhempien kanssa. Lapset ovat osallisina työskentelyssä olemalla mukana laatimassa itseään ja perhettä koskevia lastensuojelun perhetyönsuunnitelmia sekä ovat läsnä kaikissa heitä koskevissa päätöksissä ja arvioinneissa. Yhdessä lapsen ja vanhempien kanssa laaditut lastensuojelun perhetyön tavoitteet lisäsivät asiakaslähtöisyyttä, luottamusta sekä työskentelyyn motivoitumista. Lapsen osallisuus on keskeinen lähtökohta työskentelyn jokaisessa vaiheessa (Saastamoinen 2010). Työskentelyssä käytetyt toiminnalliset menetelmät, kuten kortit, pelit sekä lapsen/ nuoren oma kirja koettiin lisäävän asiakasosallisuutta. Lastensuojelun työskentelyssä asiakas itse on paras arvioija omasta osallisuudestaan eikä osallisuuteen vaikuta välttämättä tapaamisten lukumäärä. (Muukkosen 2008.) ”Me ollaan tehty sellasta kirjaa ja sit me ollaan piirrelty tai pelattu tai sit työntekijä on kyselly jotain. Joo ne on tavannu meitä yhessä ja sit ne on tavannu myös mun äitii.” Lastensuojelun perhetyön prosessissa oli huomioitu lasten ikä ja kehitystaso hyvin. Lapset olivat mukana suunnittelemassa, toteuttamassa ja arvioimassa lastensuojelun perhetyön työskentelyä. Lastensuojelun perhetyöhön osallistuminen oli vapaaehtoista kaikille perheen jäsenille. Asiakkaan ja lastensuojelun perhetyöntekijöiden välinen vuorovaikutus koettiin avoimeksi, arvostavaksi ja asiakasta kunnioittavaksi. Asiat otettiin puheeksi suoraan ja niistä voitiin olla eri mieltä. Lastensuojelun perhetyö koettiin läpinäkyväksi, eikä asiakkaan selän takana tehty mitään, mistä asiakas tai vanhemmat eivät olisi olleet tietoisia. Perheet tulivat hyvin kuulluiksi lastensuojelun perhetyön työskentelyn aikana. Osallisuus käsitteenä ja käytäntönä on onnistuneen kohtaamisen mahdollistaja. Lastensuojelun muutostyöskentelyä tehdään usein vanhemman kautta, mutta se ei sulje pois sitä, että lasta ei tavattaisi laisinkaan. Vain lasta näkemällä ja kuulemalla saadaan lapsesta kokonaisvaltainen kuva hänen hyvinvoinnistaan. Tuire Fjäder ja Tanja Varetto-Schnitter, sosionomi ylempi AMK-tutkinnosta Lähteet Fjäder, Tuire – Varetto-Schnitter, Tanja 2014. Perheiden kokemuksia lastensuojelun perhetyöstä. Opinnäytetyö. Metropolia AMK. Lastensuojelulaki 417/2007. Muukkonen, Tiina 2008. Suunnitelmallinen sosiaalityö lapsen kanssa. Heikki Waris instituutti. Saastamoinen, Kati 2010. Lapsen asema sijaishuollossa, käsikirja arjen toimintaan. Helsinki. Edita.
Sosiaalityöhön vahvaa osaamista sosionomi ylempi AMK-tutkinnolla – ratkaisuja myös sosiaalityöntekijäpulaan
Sosiaali- ja terveysministeriössä on valmisteltu virkamiestyönä ammattihenkilölakia. Sen keskeinen tehtävä on säädellä sosiaalihuollon henkilöstön oikeutta toimia laillistettuna työntekijänä alan tehtävissä, vastaavasti kuten terveydenhuollossa. Lailla säädellään myös mm. oikeudesta toimia sijaisena sekä joidenkin tehtävien erityisistä oikeuksista, kuten sosiaalityöntekijän. Sosiaalihuollon alalla ei ole aiemmin vastaavaa lakia ollut. Sosiaalialan AMK-verkosto kannattaa laillistamista. Lailla on tarkoitus kumota v.2005 voimaantullut laki sosiaalihuollon henkilöstön kelpoisuudesta, tosin kumoamisesta aiotaan säätää vasta erikseen vuoden 2015 aikana. Tässä kelpoisuuslaissa ei huomioitu ammattikorkeakouluista valmistuvien ylempien AMK-tutkintojen tuottamaa sosiaalityön osaamista, vaikka AMK-laki oli säädetty samana vuonna 2005: sosionomi ylempi AMK-tutkinto on ylempi korkeakoulututkinto. Tässä uudessa ammattihenkilölaki-luonnoksessa tilannetta ei edelleenkään aiota korjata. Lakivalmistelun aikataulutus on tehokkaasti estänyt julkisen ja avoimen keskustelun asiasta ja rajoittanut vaikuttamistyötä. Lakiesitys-luonnos ei ole ottanut huomioon sosiaalialan AMK-verkoston eikä ARENEn ehdotuksia erityisesti sosiaalityöhön suuntaavan ylemmän AMK-tutkinnon tuottamasta osaamisesta myös sosiaalityöntekijän tehtäviin sekä alan hallinnollisiin ja johtotehtäviin. Lakiesityksen valmisteluprosessi ja aikataulutus: STM:n sivuilla ei ole ollut mitään lain valmisteluaineistoa, ei muistioita tai luonnoksia. Kuulemistilaisuudet ovat olleet suljettuja ja kutsu kuulemiseen on tullut muutamaa päivää aiemmin: kutsu ja lakiluonnosteksti 3.11. ja Sosiaalialan AMK-verkoston edustajat olivat kutsuttu kuulemistilaisuuteen 10.11.2014. Lakiluonnoksesta puuttui tuolloin mm. kokonaan vaikutusarviointitekstit. Avointa kuulemismahdollisuutta ei ole ollut, esim. Ota Kantaa -sivustolla. Lakiesitys lähetettiin viralliselle lausuntokierrokselle 24.11. ja lausuntoaika päättyi jo 2.12.2014, aikaa lausunnolle oli siis VIIKKO. Tällainen aikataulutus ei mahdollista keskustelua edes lausunnonantaja-organisaatioiden sisällä, puhumattakaan julkista keskustelua. Lakiesitysaineisto oli siis vasta 24.11. ensimmäistä kertaa nähtävillä STM:n sivuilla. Yhdeltäkään ammattikorkeakoululta ei pyydetty lausuntoa, toisin kuin useilta yliopistoilta. Lausuntoa pyydettiin vain Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvostolta ARENElta, jolle toki sosiaalialan verkosto toimitti näkemyksensä. Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkostolta ei lausuntoa pyydetty. Lausunto piti antaa webrobol-kyselynä, mikä myös hankaloittaa/estää oman lausunnon julkistamista esim.kotisivuilla. Ja kyselyssähän vastataan siihen mitä kysytään, mikä rajaa lausunnonantajan mahdollisuuksia kannan esittämiseen. Lakiesitys on ollut valtion ja Kuntaliiton yhteistyöelimen Kuthanek:in käsittelyssä lausuntokierrosta seuraavalla viikolla, mikä kertoo siitä, että lausunnot on STM:ssä pika-analysoitu. Kovin suuria muutoksia lausuntojen perusteella ei lakiesitykseen ole voinut tulla tällä aikataululla, esim. vaikutusarviointien laatua on kritisoitu. Kansainvälisen katsauksen perusteella tehdyt johtopäätökset ovat heikkoja. Lakiesitys ei vastaa hallituksen rakennepoliittisen ohjelman vaatimuksia. Lakiluonnos on todennäköisesti menossa eduskunnalle hallituksen esityksenä ensi viikolla? Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkosto toimittaa näkemyksensä lakiesitystä käsitteleville ministereille ja eduskunnan valiokunnille. Ja luonnollisesti myös medialle sekä erilaisissa verkostoissa ja some:ssa. Julkaisen verkoston kannanoton myös tässä Metropolian Uudistuva sosiaalialan osaaminen-blogissa. Kirjoittaja: Sirkka Rousu, yliopettaja, sosionomi ylempi AMK-tutkinto-ohjelma Kannanotto perusteluineen tässä Sosiaalialan AMK–verkosto: 11.12.2014 Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkoston kehittämisehdotukset ammattihenkilölakiesitys-luonnokseen Viite: Hallituksen esitys laiksi sosiaalihuollon ammattihenkilöistä ja siihen liittyvien lakien muuttamiseksi Lakiesitystä tulee muuttaa koskien laillistamista sosiaalityöntekijän tehtävään, sosionomien erityisiä oikeuksia ammatillisiin ja hallinnollisiin johtotehtäviin sekä ylemmän AMK-tutkinnon asemaa ylempänä korkeakoulututkintona. Ammattikorkeakoulujen ylemmän AMK-tutkinnon tuottama sosiaalityön sekä johtamisen osaaminen tulee laissa ottaa huomioon. Nyt esitetyllä lakiluonnoksella tutkinnon asema sementoidaan vastaamaan vuoden 2005 ajankohtaa, jolloin alan kelpoisuuksista säädettiin ilman, että siinä otettiin huomioon ammattikorkeakouluista valmistuvat ylemmät korkeakoulututkinnot. Lakiluonnos ei vastaa nykyisen eikä tulevaisuuden työelämän ja asiakkaiden tarpeisiin. Sosiaalityöntekijäpula ja laillistaminen sosiaalityöntekijäksi myös ammattikorkeakoulun sosiaalityöhön suuntaavalla sosionomi ylempi AMK-tutkinnolla Ammattihenkilölailla on taattava tasavertaiset mahdollisuudet hakea laillistamispäätöstä sekä ammattikorkeakoulussa ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneelle (sosionomi ylempi AMK) että yliopistosta ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneelle (lakiluonnoksen 7 § ja 8 §), silloin kun korkeakoulututkinnon painopiste on ollut sosiaalityön opinnoissa. Kuten lakiluonnoksen 13 §:ssä ehdotetaan säädettäväksi, niin laillistamishakemuksen liitteistä ilmenisi hakijan mahdollinen pätevyys sosiaalityöntekijäksi. Ammattikorkeakouluverkosto ei esitä tätä mahdollisuutta niille sosionomi ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneille, joilla tutkinnon sisältö on painottunut esimerkiksi rikosseuraamusalaan tai terveyden edistämiseen. Sosiaalityöhön suuntautunut sosionomi ylempi AMK-tutkinto tuottaa sosiaalityössä vaadittavan osaamisen. Tämä osaaminen kertyy kahdeksan vuoden ajanjaksolla: sosiaalityön opinnoista AMK-tutkinnossa (3,5 vuoden opinnot ja niihin kuuluvat työelämäharjoittelut), tutkinnon suorittamisen jälkeen karttunut vähintään kolmen vuoden sosiaalialan työkokemus sekä sosiaalityön opinnoista ylempi AMK-tutkinnossa (1,5-2 vuotta). Perustelut: Toisin kuin hallituksen lakiesitys, tämä menettely on hallituksen rakennepoliittisen ohjelman tavoitteiden suuntainen ja mahdollistaa työmarkkinoille korkeakoulutuksen duaalimallin tuottaman osaamisen täysimääräisen hyödyntämisen. Se tuo työmarkkinoille samantasoista (EQF 7) maisteritason osaamista sosiaalityön viitekehyksestä kuin yliopistojen sosiaalityön maisteritutkinnot, mutta soveltavan tutkimuksen sekä työelämälähtöisen kehittämistyön käytäntöorientaatioilla. Tieteellisen ja soveltavan tutkimuksen orientaatioiden yhdistäminen sosiaalityössä toisi työnantajien ja asiakkaiden tarpeisiin toisiaan täydentävää osaamista. Sosionomin (ylempi AMK) osaaminen kohdentuu esimerkiksi juuri sellaisiin osaamistarpeisiin, joita tulevan sosiaalihuoltolain (HE 164/2014 vp) sosiaalityön säännöksessä (15 §) sosiaalityöntekijöiltä edellytetään. Sosionomi ylempi AMK-tutkinto tuottaa osaamista niin asiakastyöhön ja sen koordinointiin ja organisointiin, hallintoon ja johtamiseen kuin myös suurten sosiaalityön rakenteiden ja ilmiöiden kokonaisuuksien hallintaan ja tutkimukselliseen kehittämiseen. Menettelyn käyttöönotto edustaisi proaktiivista ja joustavaa tarkoituksenmukaisuusharkintaan pohjautuvaa asiakas- ja työmarkkina-keskeistä toimintaa sote-alan tuleviin suuriin työvoimatarpeisiin vastaamisessa alan ammattilaisten eläköityessä, resurssien niukentuessa ja palvelutarpeiden kasvaessa. Ratkaisu lisäisi työnantajien mahdollisuuksia joustavasti päättää siitä, mikä on tarkoituksenmukainen koulutustausta kulloinkin kyseessä olevaan sosiaalityöntekijän tehtävään kyseisessä työyhteisössä tai organisaatiossa. Tosiasiassa moniin eri organisaatioihin sosiaalityöntekijän tehtäviin jo nyt rekrytoidaan sosiaalityöntekijöiksi sosionomeja (ylempi AMK), joilla on sosiaalityöhön suuntautuneet opinnot. Koska tällä hetkellä jo palkataan sosiaalityöhön myös ammattikorkeakouluista valmistuneita, niin on välttämätöntä, että uusi lainsäädäntö reagoi positiivisesti näihin rekrytointitarpeisiin. Henkilöstö- ja tehtävärakenteiden kehittämisen tueksi tarvitaan lainsäädännön ohjausta myös tässä asiassa. Monissa Euroopan maissa sosiaalityöntekijän tutkinto on EQF 6 -tasolle sijoittuva bachelor -tutkinto kuten sosionomien (AMK) tutkinnot Suomessa. Näin suomalaisen sosionomi (AMK) tai sosionomi (ylempi AMK) -tutkintonimikkeen haltija voi hakeutua johonkin muuhun EU- tai ETA -valtioon sosiaalityöntekijäksi. Samoin vastaavalla ulkomailla suoritetulla tutkinnolla kuin mitä ovat suomalaisten sosionomien (AMK) suorittamat tutkinnot voi hakea Suomesta laillistamista sosiaalityöntekijän ammattiin. Yhdenvertaisesti myös suomalaisten em. sosiaalityöhön soveltuvien ylempien AMK-tutkintojen suorittaneiden henkilöiden tulee voida hakea Suomessa oikeutta toimia laillistettuna sosiaalityöntekijänä. Näin ollen yliopistoille opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksella (1040/2013) säädetty velvollisuus järjestää sosiaalityön koulutusta, ei myöskään voi sulkea pois mahdollisuutta säätää sosiaalityön teorialle ja soveltavalle tutkimukselle pohjautuvan ja sosiaalityön menetelmiin painottuvan suomalaisen sosiaalityöhön suuntaavan ylempi AMK-tutkintonimikkeen haltijalle oikeutta hakea laillistamispäätöstä sosiaalityöntekijän ammattiin. Sosionomi ylempi AMK-tutkinto tuottaa osaaminen hallinnollisiin ja ammatillisiin johtotehtäviin Ammattihenkilölaki-luonnokseen tarvitaan säännökset myös sosionomien ja geronomien (AMK ja ylempi AMK) erityisistä oikeuksista ja velvollisuuksista. Lakiesitysluonnoksen 9 § käsittelee nyt vain sosiaalityöntekijän erityisiä oikeuksia. Säännöksen tulee sisältää myös ylempi AMK-tutkintojen soveltuvuus sekä hallinnollisiin että ammatillisiin johtotehtäviin. Sosionomi AMK ja ylempi AMK-tutkintopolku sisältää johtamisopintoja sekä hallinnollisiin ja esimiestehtäviin liittyvää käytännön harjoittelua. Sosiaalityöhön suuntaavassa sosionomi ylempi AMK-tutkinnossa johtamisopintojen määrä vaihtelee eri ammattikorkeakouluissa, tavallisimmin niitä karttuu 15-30 op, jonka lisäksi opiskelijan master-opinnäytetyö (30 op) voi kohdentua johtamiseen. Tämän lisäksi heillä on jo AMK-tutkinnossa suoritettuja johtamisopintoja. Toisin kuin yliopistojen sosiaalityön maisterin opinnoissa, on sosionomi ylempi AMK-tutkinnon suorittaneella hyvä osaamispohja johtamis- ja hallinnollisiin tehtäviin. Lisäksi lakiin tulee sisältyä säännökset sekä AMK- että ylempi AMK-tutkinnon suorittaneiden soveltuvuus vastata asiakastyön ohjausta sisältävistä johtotehtävistä. Sosionomi ylempi AMK-tutkinto on ylempi korkeakoulututkinto, ei alan jatkotutkinto Yhtenä perusteluna jättää esitysluonnoksessa säätämättä sosionomi ylempi AMK-tutkintojen laillistamisesta, on käsitys jonka mukaan ylempi AMK-tutkinto olisi sosionomi-tutkinnon jatkotutkinto. Tämä on täysin virheellinen käsitys. Lainsäädännön (nyk.AMK-laki 18 §, uusi AMK-laki 11§) mukaan ylempi AMK-tutkinto on kaksiportaisessa koulutusjärjestelmässä maisteritason ylempi korkeakoulututkinto, ei jatkotutkinto, eikä myöskään erikoistumistutkinto. Ammattikorkeakouluverkosto on aiemmin laajasti perustellut ehdotuksiaan 10.11.2014 lausunnossaan sosiaali- ja terveysministeriön kuulemistilaisuudessa. Kannanottomme löytyvät myös verkostomme nettisivuilta. Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkosto 11.12.2014 Jaana Manssila, puheenjohtaja Metropolia Ammattikorkeakoulu, etunimi.sukunimi@metropolia.fi, puh. 0400 578 274 Päivi Niiranen-Linkama, varapuheenjohtaja Mikkelin ammattikorkeakoulu, etunimi.sukunimi@mamk.fi, puh. 040 848 6905 Sirkka Rousu, ylempi AMK-tutkinnon työryhmä Metropolia ammattikorkeakoulu, etunimi.sukunimi@metropolia.fi, puh. 040 714 5157 Lue lisää Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkostosta kotisivuiltamme, sieltä löydät myös kannanottomme "dokumentit -kansiosta" - linkki kotisivuille tässä Tässä linkki STM:n sivuille: Ammttihenkilölaki-luonnos 24.11.2014 Tässä linkki lakiluonnoksen lausuntopyyntöön
Haaveissa oma perhe -Kun vanhemmalla on kehitysvamma tai laaja-alaisia oppimishäiriöitä
”Jos me emme osaa jotakin, Helmi oppii myöhemmin nekin asiat. Joku muu opettaa.” Rami HS 10.7.2014 Omasta perheestä haaveilu kuuluu nuorten elämään, ja kaikilla on siihen oikeus. Mitä sitten, kun vanhemmuutta pohtivalla on laaja-alaisia oppimishäiriöitä tai kehitysvamma? Kehitysvammaisen ihmisen haave tulla äidiksi tai isäksi on tabu ja siitä on usein vaikea puhua. Nuoren ihmisen halu saada oma lapsi on vahva, ja siihen liittyvät pohdinnat kuuluvat aikuiseksi tulemiseen myös kehitysvammaisella, eikä niitä pidä vähätellä. Kehitysvammainenkin voi saada lapsia, mutta myös tuen tarve on lapsen synnyttyä suuri. Kehitysvammaisella on oikeus hankkia lapsi, mutta täytyy muistaa, että siihen liittyy myös vastuu lapsen kasvatuksesta, turvallisuudesta ja parhaasta mahdollisesta kehityksestä huolehtimisesta. Jos näitä ei pysty tarjoamaan, lapsen oikeus turvalliseen lapsuuteen ja kehitykseen menee vanhemman oikeuden edelle, ja tarvittaessa lapsi voidaan sijoittaa muualle. (Henttonen 2013). Lapsiperheen arjessa tulee jatkuvasti vastaan asioita, jotka ovat uusia ja vaikeitakin kenelle tahansa tuoreelle vanhemmalle. On tärkeää pohtia, miten voidaan parhaiten tukea perhettä, jossa vanhemmilla on haasteita oppimisessa. Lapsen perushoidosta ja hyvinvoinnista huolehtimiseenkin perhe voi tarvita ihan konkreettista apua, saati sitten kun vastaan tulee uusia, yllättäviä tilanteita lasten kanssa. Aiheeseen perehtyessä sai tehdä positiivisen huomion, että nykyään pyritään vahvasti tukemaan kehitysvammaisia vanhempia yksilöllisten tarpeiden mukaan tavoitteena se, että vanhemmat pystyisivät itse hoitamaan ja kasvattamaan lapsensa kotona. Samat mahdollisuudet omaan elämään? Kehitysvammainen haluaa elää kuten muutkin, ja siihen kuuluu oma koti, parisuhde ja perhe. Kun kehitysvammaiset vanhemmat odottavat ja kasvattavat lasta, tarvitsevat he pitkäkestoista ja juuri heidän tarpeisiinsa suunniteltua tukea. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n projektipäällikkö Pia Mölsän mukaan käytetty kieli tulee olla yksinkertaista ja konkreettista, ja asioiden ymmärtäminen täytyy varmistaa. Ei esimerkiksi pidä puhua varhaisesta vuorovaikutuksesta, vaan lapsen katsomisesta ja koskettamisesta, leikittämisestä ja vauvalle juttelusta. (Laitinen 2013). Helsingin Sanomissa (10.7.2014) ilmestyi Anna Pihlajaniemen kirjoittama juttu ”Tärkein on Helmi”, joka kertoo Jennasta, Ramista ja heidän 3,5 vuotiaasta tyttärestään Helmistä. Vanhemmilla on erinäisiä haasteita oppimisessa, ja he tarvitsevat ulkopuolista tukea vanhemmuuteensa ja arkeensa. Ennen kaikkea jutusta jää kuitenkin mieleen vanhempien positiivinen asenne perhe-elämään ja lapsen kasvatukseen. Helmi on heille kaikkein tärkein, ja lapsen hyvinvointiin on todella panostettu. Perhe vaikuttaa jutun perusteella onnelliselta. He ovat saaneet tarvitsemansa tuen, ja tuen muotoa on muutettu tilanteiden mukaan. Jos vanhempien erityisen tuen tarve tunnistettaisiin ajoissa, he voisivat useammin pärjätä kotona lapsensa kanssa (Mölsä 2014). Alisonin ja Richardin tarina on hieman toisenlainen (Supporting parents with learning disabilities and difficulties 2009). Heidän ensimmäinen lapsensa huostaanotettiin jo sairaalassa, koska siellä epäiltiin, etteivät he kykene huolehtimaan lapsestaan. Asiasta ei annettu edes ymmärrettävää selitystä, eivätkä he saaneet minkäänlaista tukea. Sosiaalityöntekijä sanoi Alisonille, että jos hän vielä tulee raskaaksi, pitäisi hänen hankkia abortti. Toista lasta odottaessaan Alison tiesi tarvitsevansa apua, mutta ei uskaltanut ottaa sosiaaliviranomaisiin yhteyttä. Niinpä hän otti yhteyttä vapaaehtoisjärjestöön ENABLE Scotland, ja sai sieltä tukea. Lapsen synnyttyä tätä ei olisi annettu sairaalasta kotiin, mutta järjestön tultua paikalle palaveriin ja tarjottua apua kotiin vanhemmat saivat pitää vauvan. Saamansa tuen avulla he ovat pärjänneet lapsensa kanssa kotona. Kyseinen tarina on hyvä esimerkki siitä, miten suuri merkitys varhaisella puuttumisella ja yksilöllisesti suunnitelulla tuella voi olla tällaisille perheille. Ikävä kyllä kaikkien kohdalla oikeanlaista tukea ei voida antaa yhtä ajoissa, sillä vanhempien pelko lapsen huostaanotosta ja heihin kohdistuvista ennakkoluuloista voi aiheuttaa sen, että he eivät kerro haasteistaan ja piilottelevat omia oppimisvaikeuksiaan. Tällöin he eivät saa tarvitsemaansa tukea ajoissa, ongelmat pääsevät kasaantumaan ja tilanne saattaa johtaa huostaanottoon. Näiden vanhempien näkymättömyys palvelujärjestelmissä on johtanut myös siihen, ettei tukemiseen tarvittavia palveluja ole kehitetty riittävästi.(Henttonen, Kantojärvi & Puranen 2012). On tärkeää löytää nämä perheet ajoissa, jotta tuki voidaan kohdentaa oikein. "Äiti ei pysy kärryillä" Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:llä on meneillään projekti Äiti ei pysy kärryillä (RAY 2010-1014). Projektin kohderyhmänä ovat perheet, joissa vanhemmalla on lapsen kanssa toimimiseen vaikuttavia oppimisvaikeuksia tai kehitysvamma. Projektin tavoitteena on, että tällaiset vanhemmat tunnistettaisiin erilaisissa palveluissa. Projektissa on kehitetty palveluista vastaamaan perheiden tarpeita, ja se pohjautuu aiempien projektien Enemmän otetta ja osallisuutta (2006-2009) sekä Enemmän otetta omaan elämään (2003-2005) käytännön työhön, kokemuksiin, kartoitukseen ja tutkimukseen. (Kehitysvammaisten Tukiliitto ry). Projekti on noussut esille useissa eri yhteyksissä viime aikoina, ja tuonut tätä osin vaiettuakin aihetta julkiseen. Tällaista kehitystä on ilo huomata. Sanna Nykänen, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Henttonen, Pia. Froloff, Lea (toim.). Kehitysvammaisen vanhemmuus on tabu. 2013. Verkkodokumentti. Henttonen, Pia. Kantojärvi, Aila & Puranen, Tuula. Kehitysvammainen vanhempi. 2012. Lastensuojelun käsikirja. Sosiaaliportti. Verkkodokumentti. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry. Äiti ei pysy kärryillä. Projekti. RAY 2010-2014. Verkkolinkki. Laitinen, Jaana. Kuten muutkin perheet. Talentia 30 päivää. 1/2013. Mölsä, Pia. Teoksessa: Pihlajaniemi, Anna. Tärkein on Helmi. Helsingin Sanomat 10/7/2014. C10-C11 Pihlajaniemi, Anna. Tärkein on Helmi. Helsingin Sanomat 10/7/2014. C10-C11. Supporting parents with learning disabilities and difficulties. Stories of positive practise. Norah Fry Research Centre 2009. Verkkodokumentti.
Lastensuojelusta tukea ilman leimaamista
Lastensuojelun tulisi olla palvelu, joka kuuluu kaikille sitä tarvitseville, samalla tavalla kun terveydenhuolto, eikä sen tulisi leimata käyttäjiään. Usein sitä pidetään kuitenkin pakkotoimenpiteenä. Lastensuojelu tulee olemaan esillä mediassa jatkossakin, toivottavasti uutisoinnissa kiinnitetään huomiota myös onnistumistarinoihin. Lastensuojelulle täytyy tehdä julkisivuremontti ja sen mainetta parantaa. Uudistamalla palveluita asiakaslähtöisemmiksi matalan kynnyksen palveluiksi saadaan palvelut lähemmäs asiakkaita ja karistettua lastensuojelun pelottavuutta. Lastensuojelu on ollut paljon esillä mediassa. Lastensuojeluun on kohdistunut paljon kritiikkiä ja sen laatua on arvosteltu paljon. Mediassa on riepoteltu erilaisia kauhutarinoita lastensuojelusta. Media hakee kirjoituksillaan suuria lukijamääriä ja kirjoitukset ovat aiheuttaneet paljon keskustelua ja kohua ihmisten keskuudessa. Kun itse on työskennellyt lastensuojelussa ja nähnyt sitä ruohonjuurtasolla, tietää että asioita on väritelty ja kärjistetty, jotta saadaan asioista mahdollisimman huomiotaherättäviä. Vaikka näin on toimittu, on uutisoinneissa silti osa totuutta ja näiden räikeiden tarinoiden kautta lastensuojeluun on alettu kiinnittää enemmän huomiota. Nykypäivänä lastensuojelu ei ole enää tabu, josta ei keskustella. Perheiden ongelmat eivät enää ole perheiden omia ongelmia, vaan yhteiskunta on alkanut ottaa vastuuta omista jäsenistään ja ihmiset uskaltavat puuttua asioihin rohkeammin. Mielestäni tällainen kehitys on hyvästä, vaikkakin siihen pääseminen on vaatinut asioiden paisuttelua ja huomionhakua mediassa. Nämä tarinat ovat alkaneet soittamaan hälytyskelloja ihmisten ja päättäjien päässä ja asioihin yritetään saada aikaan muutosta. Helena Jaakkola kirjoittaa Talentia lehden artikkelissa ”Lastensuojelun kriisiviestejä” (Talentia 5/2014) lastensuojelun työntekijöiden työmääristä. Asiakasmäärät ovat huimia yhtä työntekijää kohden ja laadullisesti hyvän työn tekeminen on mahdotonta. Lastensuojelutyö on tulipalojen sammuttamista. Painopiste on siirtynyt vaikeimpien ja kiireellisimpien tapausten hoitamiseen, ja aikaa muulle työlle ei ole. Artikkelin mukaan myös Valvira on tehnyt oman selvityksensä lastensuojelun henkilöstöstä. Selvityksen mukaan kunnat toteuttavat lastensuojelua hyvin vaihtelevasti ja asiakasmäärät ovat selvityksen mukaan liian suuria henkilöstömäärään nähden. Valviran tutkimuksessa kiinnitettiin huomiota myös siihen, ettei läheskään kaikki työntekijät täytä vaadittuja kelpoisuusvaatimuksia. Lastensuojelun avohuollon asiakasmäärät ovat kasvaneet, asiakasmäärät ovat kaksinkertaistuneet kymmenessä vuodessa, etenkin kaupungeissa asiakasmäärät ovat suuria (Heino. 2009, 53-54). Asiakasmäärien kasvu ja pula pätevistä työntekijöistä ajaa lastensuojelua yhä ahtaammalle. Talenia lehden mukaan aluehallintovirasto on asettanut kunnille uhkasakkoja, koska asioita ei ole hoidettu vaaditussa määräajassa. Uhkasakot eivät takaa lastensuojelutyön laatua, vaan ajavat työntekijät priorisoimaan työnsä ja jättämään muut työtehtävät, joihin valvonta ei kohdistu, hoitamatta. Tämä muu työ ei kuitenkaan ole työtä, jolla ei ole merkitystä. Työn priorisointi ja tulipalojen sammuttelu johtaa ajan myötä siihen, että kriisiytyneitä perheitä on niin paljon, ettei edes tulipaloja ehditä enää sammuttaa. Huostaanottojen määrä sekä kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä on kasvanut viime vuosina huomattavasti (Heino 2009, 53-54.) Lastensuojelutyötä on alettu tarkastella ja sen menetelmiä kyseenalaistaa. Heikki Hiilamo pohtii asiaa Lapsen maailma lehdessä kolumnissaan ”Tarvitaanko huostaanottoja” (Lapsen maailma 8/2014). Hiilamo viittaa kolumnissaan eri vuosikymmeninä tehtyihin tutkimuksiin, joissa on tutkittu huostaanotettujen lasten tilannetta ja verrattu sitä lapsiin, joita ei ole otettu huostaan ongelmista huolimatta. Hiilamo ei ota kolumnissaan kantaa siihen, onko huostaanotto tarpeen vai ei, vaan heittää ilmoille ajatuksen lastensuojelun menetelmien kehittämiselle, sijoitukselle ja huostaanotolle vaihtoehtoisten menetelmien etsimiselle. Uudenlaista ajattelua lastensuojeluun Lastensuojelutyössä tarvitaan uudenlaista ajattelua, jotta työn laatua saataisiin parannettua ja apua kohdennettua oikealla tavalla. Lastensuojelussa kynttilää on poltettu molemmista päistä jo pitkään, ja uudistusta tarvitaan pikaisesti. Lasten ja perheiden hyvinvointi on yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta tärkeää ja siihen täytyy panostaa. Uusi sosiaalihuoltolaki astunee voimaan vuonna 2015. Essi Kähkönen kirjoittaa Tesso lehdessä (Tesso 9.6.14) lakiuudistuksen madaltavan tuen hakemisen kynnystä. Lakiuudistuksen tarkoitus on siirtää lastensuojelun palveluita matalan kynnyksen palveluihin, erityispalveluista yleispalveluihin. Taustalla on ajatus tiivistää viranomaisten yhteistyötä ja vahvistaa asiakkaiden yhdenvertaisuutta. Perheen ei uuden lain myötä tarvitse enää olla lastensuojelun asiakas saadakseen apua. Lastensuojelua pidetään usein leimaavana ja häpeällisenä asiana. Ihmisillä on lastensuojeluasiakkaista tiettyjä ennakkoluuloja ja käsityksiä. Tuija Eronen kirjoittaa lastensuojelusta ja siihen liittyvästä häpeästä artikkelissa ”Häpeän säätely ja suhteissa olo” (Eronen 2009, 193-194.) Sosiaalityö voi leimata asiakkaan helposti ja interventioita tulisi vältää viimeiseen asti, jotta vältyttäisiin asiakkaan leimaantumiselta. Toisaalta tämä voi olla usein syynä myös puuttumattomuuteen. Palveluiden hakemisen helpottuminen ja palveluiden saatavuus ilman lastensuojeluasiakkuutta on oikea suunta palveluiden kehittämisessä. Monet eivät hakeudu avun piirin, koska pelkäävät leimaa, jonka lastensuojeluasiakkuus heille antaa. Monilla voi olla taustalla myös pelko siitä, mitä lastensuojeluasiakkuudesta seuraa. Sana huostaanotto kummittelee monien vanhempien mielessä, kun puhutaan lastensuojelusta. Monille on epäselvää, että lastensuojelussa ensisijaiset auttamistoimet tehdään avohuollon tukitoimena yhteistyössä perheen kanssa. Yksi tärkeä kehittämisen paikka on eri viranomaisten välinen yhteistyö ja tiedon kulku. Uuden lain myötä sosiaalihuollon ja lastensuojelun välinen työnjako selkiytyy. Jos asiakkaalla ei ole tarvetta varsinaiselle sosiaalityöntekijölle, voi asiakasperhettä auttaa joku muu viranomainen, joka saattaa jo entuudestaan tuntea perheen (Tesso 9.6.14.) Lastensuojelussa ei ole aikaa asiakkaan kohtaamiselle ja kuuntelemiselle suuren työmäärän vuoksi. Jokainen asiakas on yksilö oman tarinansa takana. Usein ajan myötä lastensuojelun työntekijä turtuu ja asiakkaat jaotellaan heidän ongelmiensa perusteella. Jos työntekijällä olisi aikaa kohdata asiakas kasvotusten ja antaa hänelle aikaa, saisi työn kohde kasvot ja työ saisi erilaisen merkityksen. Maiju Huttunen, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lisätietoa Eronen, T 2009. Häpeän säätely ja suhteissa olo. Teoksessa Bardy (toim.) Lastensuojelun ytimissä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Heino, T. 2009 Lastensuojelun tilastot, asiakkaat ja palvelut. Teoksessa Bardy (toim.) Lastensuojelun ytimissä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Hiilamo, H. 2014. Tarvitaanko huostaanottoja. Lapsen maailma lehti 8.8.2014. Jaakkola H. 2014. Lastensuojelun kriisiviestejä. Talentia lehti 5/2014. Kähkönen E. 2014. Sosiaalihuoltolain uudistus madaltaa tuen hakemisen kynnystä. Tesso lehti 9.6.2014.
Ennaltaehkäisy ja varhainen tuki lastensuojelussa -vähemmän tulipalojen sammuttamista
Tulipalojen sammuttamista, sitä on viime vuosien lastensuojelutyö ollut. Monissa kunnissa työskennellään liian pienellä resurssilla valtavien asiakasmäärien kanssa, jolloin on usein mahdollista puuttua vain vaikeimpiin tilanteisiin. Pidemmällä tähtäimellä tällainen työskentelytapa on kuitenkin kuin ”hölmöläisten peitonjatkoa”, jossa pituutta peittoon otettiin saman peiton toisesta päästä. Resursseja siirtelemällä ei tulos ole kovin kestävä. Saamme nauttia yhä 90-luvun lama-ajan säästöjen hedelmää. Perheiden erityispalveluiden päällikkö Hanne Kalmari toteaakin Tessossa (10.3.2014), että ”Peruspalveluiden kattavuus on heikentynyt ja palveluiden painopiste on siirtynyt korjaavaan päätyyn”. Lama-aikana säästöjä haettiin juuri koulusta, kotipalvelusta, neuvolatoiminnasta ja monesta muusta kohdasta, johon hyvinvointisuomi oli 80-luvulla panostanut. Tulokseksi on saatu kasvava joukko tavalla tai toisella syrjäytyneitä ihmisiä, joiden ongelmiin olisi nyt puututtava mittavin toimenpitein. Me kaikki tiedämme, että pieniä ongelmia on helpompi hoitaa, kuin suuria. Samalla tunnistamme jo itsessämme sen, että niihin pieniin ei tahdo aina motivaatio jostain syystä riittää vaan asioihin tulee tartuttua vasta kun seinä tulee vastaan. Jos yksinhuoltajaäiti on väsynyt jatkuvasti huutavan vauvansa kanssa, voi loputon univelka ja riittämättömyyden tunne johtaa jopa masennukseen ja sitä kautta moneen muuhun elämän osa-alueeseen. Onneksi sosiaali- ja terveysministeriö on laatinut lastensuojelun laatusuosituksen, jossa linjataan, että lapsen ja perheen on saatava apua silloin, kun sitä tarvitaan (Lääkärilehti, uutiset 14.5.2014). Oikea-aikainen ja muutenkin oikein kohdistettu apu onkin ennaltaehkäisyn kannalta tärkeintä. Samalla säästetään myös niin rahallisia kuin henkilöstöresursseja. Asiakkaan oman motivaation kannalta on myös tärkeää, että apua saa silloin kun sitä pyytää. Pettynyt ihminen ei ongelmien kärjistyessä ole enää kovin vastaanottavainen. Oikea-aikainen tukipalvelu pitäisi olla itsestään selvää? Ennaltaehkäisyn lastensuojelussa tulisi olla lapsiperheiden arkea, normaalia, kaikille kuuluvaa (tai ainakin matalalla kynnyksellä haettavaa) toimintaa, joka ei leimaa ihmistä ”hyväksi tai huonoksi”. Tämä on ymmärretty myös lainsäätäjien taholla. Uuden sosiaalihuoltolain painopisteenä tuleekin olemaan ehkäisevä työ ja erityisesti lasten ja perheiden palveluiden vahvistaminen (STM, verkkouutinen 21.1.2014). Toivottavasti tämä tulee näkymään vahvistuvana oppilashuoltona kouluissa, matalan kynnyksen kotipalveluna/perhetyönä, neuvolatyön lisä resursointina ja mahdollisuutena saada keskusteluapua ilman pitkiä jonoja. Myös aivan uudenlaisia ja innovatiivisia työskentelytapoja kaivataan. Väitöskirjaansa tekevä Tarja Hiltunen on haastatellut useita huostaanoton kokeneita äitejä. Hänen mukaansa Suomeen tarvittaisiin järjestelmä, joka tukisi äidiksi kasvamista. (Lapsen Maailma 5/2013.) Kaikilla ei ole omasta lapsuudestaan ja lähiympäristöstään saatua kokemusta ja tietoa, mitä toimiva vanhemmuus on. Lapsen hyvinvointi lähtee aina vanhemmista. Vanhemmuuden tukeminen onkin merkittävin asia ennaltaehkäistessä lastensuojelun tarvetta. Kuitenkin myös lapsen suora tukeminen on tärkeää. Jos kotona ei saakaan kaikkea sitä tukea mitä omaan elämäänsä tarvitsisi, voi kodin ulkopuolinen ihminen olla merkittävässä roolissa lapsen elämässä. Luottohenkilö saattaa löytyä harrastetoiminnan kautta, koulukuraattorista tai vaikkapa nuorisotalon työntekijästä. Siksi on tärkeää yhteiskunnan tukea kaikkea lapsille ja nuorille suunnattua työtä ja toimintaa. Nyky-yhteiskunnassa luonnolliset verkostot ovat hajonneet tai niitä ei ole ollenkaan. Isovanhemmat asuvat kaukana, naapureita ei tunneta ja kaikilla tuntuu olevan kiire ”omien asioiden kanssa”. Moni perhe jää kovin yksin omien arjen haasteiden keskelle. Tähän tarpeeseen voisi vastata myös vertaistuella, koska aina ei ammattilainen ole se paras tai ainoa vaihtoehto. Vertaisryhmiä ja tukihenkilöitä koordinoimaan tarvitaan kuitenkin ammatti-ihmisiä. Tässä kohtaa mielestäni kolmannella sektorilla ja seurakunnilla on mahdollisuus osallistua perheiden tukemiseen. Paljon tällaista toimintaa varmasti jo löytyykin. Useita kynnyksiä on kuitenkin ylitettävänä, että yhteistyö eri toimijoiden kesken saadaan jouhevaksi ja turhat ennakkoluulot voidaan heittää romukoppaan. Tukea yleisenä lapsiperhepalveluna Lastensuojeluasiakkuus voi olla este monelle lähteä hakemaan apua. Tulevaisuudessa onkin tarkoitus siirtää osa lastensuojelun avohuollon palveluista osaksi sosiaalihuollon yleispalveluja. ”Lastensuojelusta yleisiin perhepalveluihin siirtyviä palveluita olisivat muun muassa perhetyö, tukihenkilöiden ja –perheiden palvelut sekä vertaisryhmätoiminta.” kertoo hallitusneuvos Lotta Hämeen-Anttila sosiaali- ja terveysministeriöstä. (Tesso, 9.6.2014.) Päivän sana sosiaalityössä on osallisuus. Jotta ennaltaehkäisy tuottaisi tulosta myös pidemmällä tähtäimellä, on tärkeää, että asiakas saadaan itse auttamaan itseään. Sananlasku ”kannettu vesi ei kaivossa pysy” sopii tähän kohtaan hyvin: Ihmiselle tulisi antaa keinoja ratkaista ongelmia ja haasteita tulevaisuudessakin ilman, että joku tulee aina tekemään puolesta. Tällä tavalla työstä tulee vaikuttavampaa ja asiakasta voimaannuttavaa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja eduskunnan Lapsen puolesta -ryhmä tiedottaa: ”On arvioitu, että yhden lapsen sijoitus laitoshoitoon maksaa yhteiskunnalle noin 90 000 euroa vuodessa. Samalla rahalla voi saada noin 550 tapaamista lastenneuvolan terveydenhoitajan kanssa, 400 käyntiä nuorisopsykiatrian poliklinikalla tai intensiivistä perhetyötä jopa seitsemäksi vuodeksi.” (THL.) Huostaanottojen väheneminen toisi siis yhteiskunnalle huimat rahalliset säästöt puhumattakaan inhimillisistä säästöistä. Huostaanotto on aina traumaattinen kokemus koko perheelle, tehtiin se kuinka hyvässä yhteistyössä tahansa. Kuitenkaan raha ei saisi olla pois sijaishuollosta, sillä sitäkin tullaan aina tarvitsemaan. Heta Niinimäki, sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa Lapsen maailma-lehden artikkeli Potilaan lääkärilehden artikkeli STM.n tiedote Tesson lapsiperheille tukea artikkeli Tesson artikkeli varhaista puuttumista artikkeli THL: lapsiperheiden palvelut sote-ratkaisussa
Lapsiperheille heidän tarvitsemiaan palveluja
1990-luvulta lähtien on erilaisilla kehittämishankkeilla ja projekteilla pyritty siirtämään painopistettä korjaavasta työstä ennaltaehkäisevään työhön. Osa kunnista on onnistunut juurruttamaan kehittämishankkeet käytännön toimintaan, mutta kuitenkaan suuressa osassa kuntia ei ole tapahtunut toivottavaa asiakasta tasavertaistavaa muutosta palvelujen saamisessa. Kuntien palvelujärjestelmiin on edelleen jäänyt aukkoja, jolloin asiakas ei saa oikeinkohdennettua ja tarvitsemaansa palvelua. Myös toimijat ovat liian eriytyneitä, jolloin hedelmällinen asiakasta tukeva yhteistyö ja toisen ammattikunnan työn tunteminen on jäänyt hataraksi. Talentian ja lastensuojelun keskusliiton vuonna 2013 tekemässä yleisselvityksessä kävi ilmi kuntien ehkäisevän työn tilanteen huolestuttavuus. Myöskään lastensuojelun avohuollon tukitoimien osalta ei ollut tapahtunut merkittäviä parannuksia tukitoimien ja palvelujen saamiseksi. (Talentia ja lastensuojelun keskusliitto 2013, 37.) Sosiaalihuoltolain uudistus on ollut valmisteilla jo monen vuoden ajan, onhan voimassaoleva laki jo vuodelta 1983. Siinä ei kuitenkaan taata lapsiperheille universaaleja palveluja. Vuonna 2008 voimaan tulleella lastensuojelulailla ei siten ole ollut taustalakia, joka olisi mahdollistanut lastensuojelulain toimivuuden kaikilta osin hyvin. Nyt uudistettava sosiaalihuoltolain esitys sisältää tämän suuntaisen palvelun lapsiperheille. Sosiaalihuoltolain muutosesitys on mielestäni yllättävän vähän herättänyt mielenkiintoa sosiaalisessa mediassa. Ehkä osasyynä kansalaisten kirjoittamisen ja ihmettelyn vähäisyyteen on ollut se, ettei muutosesitys ole tavoittanut kansalaisia. Seuratessani touko-elokuun välisenä aikana lehtikirjoittelua ei vastaani tullut yhtään asiakkaan kirjoittamaa mielipidettä. Lähinnä kirjoittelusta ovat vastanneet erilaiset asiantuntijat ja tutkijat. Kirjoitteluissa huolta on herättänyt sosiaalihuoltolain uudistuksen vaikutus lastensuojelun maineeseen, työntekijöiden asiakkuuksien vaikeutumiseen, vastuun hämärtymiseen eri toimijoiden kesken sekä asiakkaiden mahdollisesta pallottelusta viranomaiselta toiselle (Heinonen & Puustinen-Korhonen 2014). Myös kentältä olen kuullut työntekijöiltä huolestuneita kannanottoja koskien työn vaikeutumista ja huolestumista jaksamisesta. Sosiaalityöntekijöitä on kovasti mietityttänyt, tulevatko asiakkaat lain muutoksen myötä seilaamaan edestakaisin peruspalveluissa ja lastensuojelun asiakkuudessa. On totta, että lastensuojelun maine voi huonontua asiakkuuksien vaikeutumisen vuoksi. On totta, että työntekijät voivat kuormittua, vaikka asiakasmäärät pienenisivät. On totta, että asiakkuuksia tulee alkamaan, loppumaan ja alkamaan uudestaan. Ymmärrän työntekijöiden huolen omasta toimenkuvastaan ja työn luonteesta sosiaalihuoltolain uudistuksen myötä ja uskon, että huolenaiheet voivat muuttua todeksi. Työssäni kohtaan asiakasperheitä päivittäin ja itselleni on herännyt kysymyksiä, mitä asiakas hyötyy sosiaalihuoltolain muutoksesta? Miten se vaikuttaa asiakkaan tuen saamiseen? Mielestäni tuleva suuntaus painopisteen siirtämisestä ennaltaehkäisevään työhön on asiakkaan kannalta tervetullut uudistus. Tällä hetkellä lastensuojelun asiakkuuteen tulee herkästi asiakkaita, joilla ei ole lastensuojelun tai tukitoimien tarvetta. Lastenpsykiatriasta on esimerkiksi tullut paineita lastensuojeluasiakkuuden aloittamisesta ajan saamiseksi tai perhetyön aloittamiseksi, jolla varmistettaisiin vastaanotolla käyminen. Vähävaraisen lapsiperheen kohdalla on voitu aloittaa lastensuojeluasiakkuus, jotta perhe on saanut kotipalvelua riittävästi ja ilmaiseksi. Sosiaalihuoltolain uudistuksella pyritäänkin saavuttamaan yhtenäinen lapsiperheiden palvelujen kokonaisuus ja mahdollisuus saada palveluja ilman lastensuojelun asiakkuutta (Hämeen – Anttila, 2014). Asiakkaiden tarpeet, odotukset ja toivomukset tuleekin olla yksi palvelujen kehittämistä määräävistä tekijöistä. Asiakastyössä auttamismenetelmät muuttavat aika ajoin muotoaan sen mukaisesti, miten yhteiskunta ja organisaatiot muuttuvat. Asiakastyössä saan kokemuksellista tietoa nykyisten palvelujärjestelmien toimivuudesta ja voin arvioida suunnitelmien toteutumista ja miten palvelut käytännössä vastaavat asiakkaiden tarpeita. Sekava palvelujärjestelmä ja yhteistyö hajanaista Asiakkailta saamani palautteen mukaan palvelujärjestelmä on tällä hetkellä sekava. Asiakkaille on usein epäselvää, kuka tekee, milloin ja miksi? Asiakkaalla voi olla samaan aikaan asiakkuus usean toimijan kanssa niin peruspalveluissa kuin erityispalveluissa. Päällekkäiseltä työltä ei siinä tilanteessa voida välttyä. Aiheellista onkin mielestäni kysymys: kuka oikeasti hyötyy mistäkin palvelusta ja missä tilanteessa? Yhteistyö eri toimijoiden kesken on tällä hetkellä hajanaista ja riippuvainen työntekijän omasta halusta yhteistyöhön. Yhteistyöhön ja sen kehittämiseen eri toimijoiden kesken tulisi panostaa riittävästi ja palvelut tulisi ketjuttaa päämäärätietoisesti, ei useita palveluja samaan aikaan eikä kaikkia kokeillen. Mielestäni yhteisvastuullinen, moniammatillinen yhteistyö saattaisi tuottaa sellaisia uusia ratkaisuja, joilla asiakasta voidaan auttaa sopivilla menetelmillä ja tukitoimilla oikeaan aikaan ja tärkeimmissä asioissa. Asiakas keskiössä Sosiaalityössä on asiakaslähtöisyydestä puhuttu pitkään ja pyrkimyksenä on ollut osallistaa asiakasta enemmän. Valitettavasti asiakas on kuitenkin omassa prosessissaan myös ulkopuolinen. Suunnitelmat ja päätökset pitää kuitenkin tehdä yhdessä asiakkaan kanssa asiakasta kuunnellen. Asiakaslähtöisellä ajattelutavalla ja palvelulla voitaisiin lisätä asiakkaan ja työntekijän välillä avoimuutta ja luottamusta (Keronen, 2013). Asiakkaalla voi olla toimijan kanssa erilainen näkemys palvelujen tai tukitoimien suhteen. Hän saattaa tarvita selviytymisensä tueksi vain tiettyjä osia olemassa olevasta palvelukokonaisuudesta. Tällöin asiakkaalla tulisi olla mahdollisuus luoda itse oma palvelupakettinsa. Asiakkaan osallistaminen vaatii työntekijältä uudenlaista näkökulmaa ja asennoitumista työn tekemiseen. Ammattikäytäntöjen kehittämisessä keskeistä onkin, että eettiset periaatteet konkretisoidaan käytännön toimiin. Työntekijän tulisi ammattieettisesti pyrkiä työssään asiakaslähtöisyyteen, luottamuksellisuuteen ja asiakkaan kokonaisvaltaiseen kohtaamiseen (Mänttäri-Van Der Kuip, 2013). Tällöin työntekijä ei olisi auktoriteettina, vaan tasavertaisena asiakkaan kanssa tukemassa asiakkaan osallisuutta. Janne Kurki on esittänyt unelmakseen, että olisi vain yksi psykososiaalisia palveluja järjestävä organisaatio, jonka työryhmä seuraisi asiakasta palvelujen alkamisesta loppumiseen, jolloin perhettä ei pyöriteltäisi eri viranomaiselta toiselle (2014). Monissa kunnissa lasten ja perheiden hyvinvointia edistäviä palveluita on keskitetty perhekeskuksiin. Esim. Hämeenlinnassa lasten ja nuorten palvelut toimivat yhden organisaation alla ja samassa talossa, joka mahdollistaa moniammatillisen yhteistyön. Yhteistyön johdosta toimijat ovat selvillä toistensa tekemisestä ja saavat tukea toisiltaan. (Kettunen 2014.) Suurimmissa kaupungeissa palvelujen ja toimintojen yhdistäminen saman katon alle tuskin tulee mahdolliseksi, mutta unelmana hieno. Pienin askelin etenemällä saadaan kuitenkin asiakkaan näkökulmasta iso harppaus yhteisvastuullisella ja moniammatillisella yhteistyöllä yli sektorirajojen. Jaana Calenius, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lisätietoja Keronen, M. Asiakaslähtöisyys – olennainen tekijä sosiaalihuollossa. Tesso 31.1.2013. Kettunen, Iina. Ajoissa Vaahteramäkeen. 30 päivää. Lastensuojelun ammattilaiselle. 1.2014. Talentia. Mänttäri – Van der Kuip, Maija. Julkinen sosiaalityö markkinoistumisen armoilla?. Yhteiskuntapolitiikka 78 (2013):1 Talentia ja Lastensuojelun keskusliitto 2013. Heinonen & Puustinen – Korhonen. Lastensuojelun muutoksilla oikea-aikaista apua. Helsingin sanomat. 29.6.2014. C22. Hämeen – Anttila, Lotta. Lastensuojelun muutoksilla oikea-aikaista apua. Helsingin Sanomat. 1.7.2014. B9. Kurki, Janne. Varat lasten ja nuorten palveluihin yhdestä pussista. Helsingin Sanomat. 30.7.2014. B12.
Katriina Rantala-Nenonen
päätoimittaja
Lehtori, YTM
katriina.rantala-nenonen@metropolia.fi
p. 040 641 8303
Hilla Niemi
koulutussuunnittelija
hilla.niemi@metropolia.fi
p. 050 567 8049
Eveliina Korpela
Lehtori:suomen kieli ja viestintä, FT
eveliina.korpela@metropolia.fi
p. 040 641 8336
Toimituskunta toimittaa blogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Uudistuva sosiaalialan osaaminen –blogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.6.2018.
Ammatillinen koulutus asiakaslähtöisyys Asiakkaan oikeudet Ehkäisevä lastensuojelu Eija Raatikainen empatia Etiikka Henkilökohtainen budjetointi hyvinvointi Hyvinvointipolitiikka ikäihmiset Kasvatus Kehitysvammaisten palvelut Kelpoisuusehdot Kotihoito Koulu Lapsiperheiden palvelut Lastensuojelu Maahanmuuttaja Metropolia ammattikorkeakoulu Moniammatillinen yhteistyö nuoret Nuorten hyvinvointi Opinnäytetyöt Osaaminen Osallisuus Perhepolitiikka Päivähoito Sirkka Rousu Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaaliala sosionomi Sosionomi ylempi AMk-tutkinto Sote-uudistus Syrjäytyminen Työhyvinvointi Työllisyys Työttömyys Vaikuttavuus valinnanvapaus Vanhemmuus Varhaiskasvatus vuorovaikutus Yhdenvertaisuus Ylempi amk-tutkinto