Uudistuva sosiaalialan osaaminen

Sosiaalialan tutkimus, kehittäminen ja erikoistumiskoulutus sote-lain valmistelussa

17.4.2014

Kun viime vuodet on puhuttu sote:sta, useimmiten sanan alkuosasta ei juurikaan puhuta vaikka sosiaalialan palvelujen piirissä on satoja tuhansia ihmisiä elämänkaaren eri vaiheissa. Valmisteilla olevassa sote-laissa tullaan säätämään myös miten valtio osallistuu alan tutkimuksen, kehittämisen ja erikoistumiskoulutuksen järjestämiseen. Tällä hetkellä esimerkiksi terveydenhuollon tutkimusta ja lääkäreiden erikoistumiskoulutusta rahoitetaan valtion toimesta. Sosiaalialalta vastaavat säädökset ja rakenteet puuttuvat, lukuunottamatta vuoden 2001 alusta lähtien perustettuja sosiaalialan osaamiskeskuksia, jotka saavat perustoimintaansa pienen valtionosuuden. Osaamiskeskusten toiminta on ollut erityisen merkityksellistä, mutta kehittämistyön pitkäjänteisyys on jatkuvasti vaakalaudalla kun pääosa toiminnasta rahoitetaan ulkopuolisella lyhvtkestoisella hankerahoituksella. Vaikuttavuustietoa ja erityisosaamista tarvitaan Kuitenkin esimerkiksi sosiaalialan toiminnan vaikuttavuudesta tarvittaisiin jatkuvasti tutkimustietoa niin lastensuojelun, sosiaalityön, päihde- ja mielenterveystyön kuin vammais- ja vanhustenhuollon asiakastyöstä. Alan kehittämishankkeissa tehdään jatkuvia ihmiskokeita erilaisilla tukitoimilla ja muilla interventioilla. Kehittämishankkeissa ei kuitenkaan tuoteta tutkimustietoa siitä, miten palveluilla ja erilaisilla tukitoimilla vaikutetaan ihmisten hyvinvointiin ja elämään. Vuosien ajan on peräänkuulutettu myös osaamista esimerkiksi lastensuojelutyöhön, kuitenkaan erikoistumiskoulutusta ei ole millään tavalla organisoitu ja rahoitettu. Erityisosaamista vaativaan lastensuojelutyöhön tulee voida erikoistua ammatillisen peruskoulutuksen jälkeen. Myös sosiaalialalle tutkimus- ja opetuskeskukset On itsestään selvää, että sosiaalialan tulee olla tasavertaisessa asemassa terveydenhuollon kanssa alan tutkimuksen, kehitystyön ja erikoistumiskoulutuksen voimavaroissa. Kirjoitettavana olevassa sote-laissa tulee olla pykälät, joilla muodostetaan yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen sekä sote-alan käytäntötyön ja sen opetuksen tutkimus- ja opetuskeskukset. Tällaiset tutkimus- ja opetuskeskukset pitää olla kullakin viidellä sote-alueella ja mahdollisesti niiden filiaalipaikkakunnilla. Tutkimus- ja opetuskeskukset verkottuvat alueensa kuntien ja muiden sosiaalialan palveluja tuottavien kanssa. Erikoitumiskoulutus organisoidaan yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistyönä. Käytännön erikoistuminen tapahtuu esimerkiksi sovittujen TK-kuntien lastensuojelutyössä tai niiden vastuulla toimivien sijoitettujen lasten hoitoyksiköissä. Edellisessä jo roskiin menneessä sote-lakiesityksessä mainittiin, että kullekin sote-erityisvastuualueelle perustettaisiin esimerkiksi lastensuojelun erityisosaamisen keskus. Näin voitaisiin kirjoittaa uuteenkin sote-lakiesitykseen. Mutta kaikkien osaamista ei huolittasi mukaan Olen ollut viime aikoina eri foorumeilla mukana keskusteluissa, joissa yliopistojen sosiaalityön professorit rajaavat ammattikorkeakoulut pois sote-lain tutkimus- ja opetuskeskuksen ja erikoistumiskoulutuksen virallisesta rakenteesta. Heidän mielestään niiden tulee olla yliopistollisia keskuksia, ja laissa ei pitäisi mainita ammattikorkeakouluja. Tosiasia kuitenkin on, että valtaosa sosiaalialan ammattilaisista koulutetaan ammattikorkeakouluissa, ja joissa voi suorittaa myös ylemmän korkeakoulututkinnon. Näiden tutkintojen opettajista ja yliopettajista iso osa on saanut tutkijakoulutuksen (tohtori tai lisensiaattitutkinto). On sosiaalialan tutkimusosaamisen haaskaamista, mikäli tällainen opetus- ja käytäntötutkimuksen osaaminen jätetään sote-alueen rakenteista pois. Hyvinvointia ja terveyttä edistävä & ongelmia ja sairauksia ehkäisevä Kun pääosa sosiaalialan työstä tehdään kunnissa lähellä ihmistä, on tärkeää, että sote-lain ensimmäisessä pykälässä sanotaan sote-alan keskeisimpänä päämääränä ihmisten hyvinvointia ja terveyttä edistävä sekä ongelmia ja sairauksia ehkäisevä toiminta. Laissa tarvitaan porkkanoita, joilla kunnat ovat motivoituneita jatkossakin kehittämään perusterveyden- ja sosiaalihuollon, peruskoulun, päivähoidon, liikunnan, nuorisotyön ja arkikulttuurin toimijoiden yhteistyötä kansalaisten kanssa. Yksi tällainen porkkana voisi olla suunniteltu ”sairastavuuskerroin”, jonka mukaan kunta maksaa sote-alueelle sitä enemmän mitä heikommin se huolehtii kuntalaistensa terveydestä ja hyvinvoinnista. Raha kun tuntuu aina puhuvan päättäjille. Sirkka Rousu, HT, yliopettaja, sosiaalialan ylempi AMK-tutkinto

Lue lisää

Lapsen huostaanotto – miten sen jälkeen vanhempia tuetaan?

15.4.2014

Sosiaalialan bloggaajat

Oman lapsen huostaanotto, asia jota ei toivoisi kenenkään vanhemman joutuvat kokemaan, puhumattakaan lapsesta. Huostaanotto on lastensuojelun viimeisin ja radikaalein toimenpide, joka tehdään silloin kun kaikki muut keinot on käytetty, ne avohuollon tukitoimet, jotka eivät ole riittäneet tukemaan perhettä niin, että lapsi voisi asua vanhempansa luona. Mikä sitten on riittävää vanhemmuutta tai mikä on lapsen ja vanhemman etu lastensuojelun asiakkaana? Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden on aina perusteltava päätöksensä faktatietoihin ja erityisesti huostaanoton valmistelussa, vain tosiasioilla on merkitystä. Vanhempien tai lasten vastustaessa huostaanottoa, käsittelee hallinto-oikeus asian ja vaatii päätöksille faktoihin perustuvaa tietoa eikä mutu-tuntumaa. Siksi lastensuojelun ammattilaisilla on suuri vastuu siitä, millä menetelmillä esimerkiksi vanhemmuutta ja perhesuhteiden vuorovaikutusta mitataan ja miten se kirjataan asiakirjoihin tarkasti perusteltuna. Huostaanoton voimaantulossa, oli se sitten perheen tai hallinto-oikeuden hyväksymä, sosiaalityöntekijöiden työ ja vastuu jatkuu. Lapselle tehdään aina asiakassuunnitelma sijaishuollossa, ja se tarkastetaan säännöllisesti. Samoin ei aina ole vanhempien tukitoimien laita, vaikka huostaanotto on suuri kriisin vanhemmalle, usein esimerkiksi vanhemman päihdeongelma voi syventyä, kun lapsi huostaan otetaan. Myös vanhemmat tarvitsevat ammattilaisten apua ja vertaistukea huostaanotossa ja tulevaisuuden rakentamisessa. Silloin myös lapsen oikeudet toteutuisivat paremmin, sillä vanhemman kuntoutumisella on suuri merkitys lapsen hyvinvointiin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita aina sitä, että lapsi palaisi kotiin, mutta lapsen tiivis yhteys voisi säilyä avun saaneeseen biologiseen vanhempaan ja rinnakkaisvanhemmuus sijaishuoltopaikan kanssa voisi syntyä. Vastuun paikka - tukea sijoitetun lapsen vanhemmille Miia Pitkäsen Vastuun paikka-käytäntötutkimuksessa (2011) vahvistui, että lapsen vanhempien kuntoutumisen tukemiseen ei ole riittävästi mahdollisuuksia lapsen sijoituksen aikana. Aineisto perustui 14 vanhemman haastatteluun, joiden lapsi oli huostaan otettu. Vastuutyöntekijä lastensuojelussa oli selkeästi lapsen tarpeita varten, ja ammatillinen tuki vanhemmalle oli vähäinen. Aktiiviset vanhemmat saivat tukea paremmin kuin ne, jotka eivät sitä jaksaneet syystä tai toisesta hakea. Ammattilaisten tulisi siis miettiä, miten sijoitetun lapsen vanhempia voitaisiin tulevaisuudessa auttaa enemmän ongelmien ratkaisussa ja vanhemmuuden tukemisessa. Konkreettinen toimenpide-ehdotus Pitkäsen tutkimuksessa oli se, että vanhempien kanssa työskenneltäisiin suunnitelmallisesti kuntouttamistavoittein. Anne, ohjaaja lastensuojelussa, sosionomi ylempi AMK -opiskelija Lisätietoa Pitkänen Miia, 2011. Vastuun paikka! Vanhempien tukeminen lapsen huostaanotossa. Soccan ja Heikki Waris-instituutin julkaisusarja nro 26-2011. Saatavana verkossa.

Lue lisää

Koulunuorisotyöntekijät tukevat oppilaiden koulunkäyntiä ohjaamalla osallisuustoimintaa ja olemalla arjessa läsnä

14.4.2014

Sosiaalialan bloggaajat

Tukioppilaat jakoivat ystävänpäivänä välitunneilla itse askartelemiaan pahvisia sydämiä kaikille halukkaille. Ideana oli kerätä nimiä omaan sydämeensä. Nimen sai aina, kun halasi jotakuta. Vapaaehtoinen koulun osallisuustoiminta tukee oppilaiden koulunkäyntiä ja koulun kasvatustyötä monin eri tavoin Piristystä arkeen, viihtyvyyttä ja just sellasta yhtenäisyyttä meidän kouluun tai niinku tuo meidän porukkaa yhteen. (Oppilas, yläkoulu.) Tavallaanhan tää on niinku koulunkäyntii ihan samassa mielessä kun matematiikan tunti, koska tästäkin oppii samalla tavalla. (Oppilas, yläkoulu.) Se on sillä tavalla vaikuttanut, et kaikilla on niinku kivaa, kun kaikille järjestetään kivoi juttui. Sitten, kun tietää, et seuraavana päivän on hauska päivä tulossa niin jotkut saattaa hyppiä ihan onnesta, et on tulossa kiva koulupäivä. (Oppilas, alakoulu.) Vapaaehtoisen koulun osallisuustoiminnan tarkoitus on osallistaa lapset ja nuoret heidän elämänpiiriinsä kuuluviin yhteisöihin sekä päätöksentekoon. Kouluissa toimii oppilaskunnan hallitusten lisäksi erilaisia oppilaiden osallisuusryhmiä, kuten tukioppilaat, mediatiimit ja tekniikkaryhmät, joiden toiminta ja tavoitteet määräytyvät osallistujien aktiivisuuden ja kiinnostuksen mukaan. Monipuolisella osallisuustoiminnalla on myönteistä vaikutusta: • koettuun kouluviihtyvyyteen • sosiaalisten taitojen kehittymiseen ja vertaissuhteiden rakentumiseen • ryhmä- ja yhteistyötaitojen, aktiivisen toimijuuden sekä vastuuntunnon kehittymiseen • erilaisten oppimisen ja onnistumisen kokemuksien syntymiseen sekä omien vahvuuksien tunnistamiseen • itsetunnon, itsearvostuksen ja minäkuvan kehitykseen • koulumotivaatioon sekä tulevaisuuden opiskelu- ja työelämään. Kun mä jotenkin ajattelen niin, että jokaisella pitäisi olla koulussakin sellanen tunne, että on hyvä jossakin. Niin jos vaan ei nää oppiaineet täällä suju, sitte on vielä se yksi paikka, se osallisuusryhmä. Et voi ollakin tosi hyvä siellä kioskilla tai voi ollakin tosi hyvä järjestää jotain juhlaa tai voi olla tosi hyvä videokuvaamaan tai jotain mut se, et joku juttu kuitenkin. (Opettaja.) Osallisuustoiminnalla nähdään olevan erityisen tärkeä paikka koulun arjessa. Vapaaehtoinen toiminta mahdollistaa sellaisten taitojen oppimisen areenan, mitä perinteiset oppiaineet eivät välttämättä tarjoa. Tekemisen ja toiminnan lomassa itsetuntemus vahvistuu, kun nuoret saavat onnistumisen kokemuksia. Nekin oppilaat, jotka eivät ehkä muuten pääse esille kouluyhteisössä, voivat näyttää kykynsä. Vaikka oppilas suoriutuisi heikosti oppiaineissa, hän voi löytää vapaaehtoisessa toiminnassa itsestään uusia puolia ja kasvaa aktiiviseksi toimijaksi omassa yhteisössään. No mul tulee ekana mieleen kaikki noi meidän kauhuleffat sun muut jutut, mis on niinku päässyt tekeen ihan uudenlaisia juttuja...päässy näytteleen ja editoimaan, kaikkee sellasii juttui päässyt tekeen mitä ei varmaan niinku muuten tulis tehtyä. (Oppilas, yläkoulu.) (…) Jos sä oot jossakin sellases toiminnassa, mistä sä niinku tykkäät, joka on just niinku koulun yhteydessä niin sun asenne ehkä parantuu ite niinku siihen koulunkäyntiin. (Oppilas, yläkoulu.) Kouluviihtyvyydellä ja yhteisöllisyyden kokemuksilla on myönteisiä vaikutuksia lasten ja nuorten hyvinvointiin. Kouluviihtyvyys ja yhteisöllisyyden tunne vahvistavat oppilaiden kokemuksia ryhmään kuulumisesta. Ryhmään kuulumisen tunne vahvistaa lapsen ja nuoren myönteistä minäkäsitystä, joka heijastelee parhaimmillaan kaikkeen heidän toimintaan. Osallisuustoiminta on koulunuorisotyöntekijän kasvatuskanava kouluviihtyvyyden luomisessa Muutamassa helsinkiläisessä peruskoulussa toimii nykyisin koulunuorisotyöntekijä. Koulunuorisotyö on vielä uusi ja vakiintumaton työmuoto Suomessa ja se on perustunut yksittäisten hankkeiden varaan. Koulunuorisotyöntekijät toimivat oppilaiden kokonaisvaltaisen kasvun, kehityksen ja hyvinvoinnin tukijoina. Osallisuustoiminta on kasvatuskanava, jonka avulla koulunuorisotyöntekijä ohjaa, innostaa ja herättelee oppilaita luomaan kouluympäristöön yhteisöllisyyttä ja kouluviihtyvyyttä. Toiminnan lomassa on luontevaa kohdata oppilaat – osallisuus ja osallistaminen on toimiva työväline ja todellinen keino toimia lasten ja nuorten parissa ja rakentaa yhdessä heidän kanssaan turvallista yhteisöä. Koulunuorisotyöntekijä on niinku vastuussa tosi monesta tällasesta ryhmästä ja niinku mahdollistaa sen toiminnan ja on tosi positiivisella mielellä mukana kannustamassa niinku näit nuoria ja niinku luo sitä semmosta yteisöllisyyttä kouluun ja auttaa meitä luomaan kans ja tuo meidät yhteen. (Oppilas, yläkoulu.) Piristää meitä tässä koulunkäynnissä ja luo tällaista toimintaa, mitä ei oo aikaisemmin ollut ja koulunuorisotyöntekijä pitää yllä sitä toimintaa ja innostaa ihmisiä siihen ja tiedottaa siitä. (Oppilas, yläkoulu.) Koulunuorisotyöntekijällä on aikaa pysähtyä ja kuunnella Osallisuustoiminnan ohjaamisen lisäksi koulunuorisotyöntekijöillä on muitakin tärkeitä rooleja koulun arjessa. Koulunuorisotyöntekijä nähdään: • läsnä olevana ja rinnalla kulkevana ohjaajana • matalan kynnyksen aikuisena arjessa • oppimisen motivoijana Pysähtyminen ja kuunteleminen nähdään työn keskeisenä tehtävänä. Koulun arkeen kaivataan tuttua ja helposti lähestyttävää aikuista, jonka kanssa voi keskustella kaikenlaisista asioista. Koska työntekijällä on aikaa jalkautua oppilaiden pariin, hän tuntee oppilaiden tilanteet laajemmin ja syvällisemmin. Et on joku, jolle puhua, tekee koulusta viihtyisän ja mikä luultavasti parantaa motivaatiota koulunkäyntiin. (Oppilas, yläkoulu.) Jos on ykskin, joka kuuntelee, niin se voi olla aika merkityksellinenkin niiden elämässä, et on joku sellanen aikuinen järkevä ihminen, jolla on aikaa. (Opettaja.) Kyl mä oon ykköseks nostanut sen, et mä oon se henkilö, jolla on aikaa oppilaille. Oon käyttänyt termiä aito läsnäolo, joka on just sitä, et pysähtyy kuuntelemaan ja pystys pysäyttään sen hetken, sillon kun sille on tarve ja toisaalta olla tuol fyysisesti läsnä mahdollisimman paljon tuol käytävillä. (Koulunuorisotyöntekijä.) Koska osallisuustoiminta ei tavoita kaikkia oppilaita, koulunuorisotyöntekijä kohtaa oppilaita myös käytävillä jä välitunneilla. Tuttu työtekijä moikkaa, auttaa läksyjenteossa, ohjaa ja tukee kiusaamis- ja häiriötilanteissa sekä on läsnä arjessa. Koulunuorisotyöntekijän kanssa voi jutella käytävillä ja välitunneilla. Nuorisotyöntekijät kouluihin kuraattorien rinnalle! Koulu kohtaa niin pedagogisia kuin sosiaalisia haasteita nykypäivän muuttuvassa yhteiskunnassa. Koulunuorisotyöntekijöiden sosiokulttuurinen innostaminen tuo kouluun sosiaalipedagogisen näkökulman kasvatukseen. Innostaminen lähestyy koulun haasteita ja yhteiskunnallista murrosta tarjoamalla uudenlaisen näkökulman koulun kasvatustehtävään ja sosiaalisten ongelmien ehkäisemiseen. Sosiokulttuurinen innostaminen tunnistaa yhteisön vahvuudet, osaamisen, kasvupotentiaalin ja hyödyntää sitä kasvatuksellisesti ja pedagogisesti. Koulun arjessa toimii oppilashuollon työntekijöitä, jotka tavoittelevat lasten ja nuorten kokonaisvaltaista hyvinvointia. Kuraattorit eivät kuitenkaan ehdi huomioimaan koko kouluyhteisöä ja sen sosiaalista hyvinvointia; kuraattorien työ on nykyään valitettavan ongelmakeskeistä, tulipalojen sammuttelua. Koulunuorisotyön tarjoaa rinnalle ennaltaehkäisevän ja ohjauksellisen tuen. Sosiokulttuurinen innostaminen ja sosiaalipedagoginen työ tuovat koulun sosiaaliohjauksen rinnalle erityisesti yhteisöllisyyttä ja osallisuutta koskevaa lisäarvoa. Koulun sosiaaliohjaus keskittyy enemmän yksilöiden sosiaaliseen vahvistamiseen, koulunuorisotyö yhteisön sosiaalisen vahvistamiseen. Koulunuorisotyön ennaltaehkäisevä työ kannattelee oppilaita ja moni heistä selviää ilman erityistukea. Kun lapsen tai nuoren tilanne ei vaadi intensiivistä ja korjaavaa työtä, koulunuorisotyöntekijän ohjauksellinen tuki riittää. Ennaltaehkäisevästä koulun nuorisotyöstä on saatu sekä Suomessa että muualla Euroopassa hyviä kokemuksia, ja siksi sen toimintamuotoja sekä vaikutuksia oppilaiden koulunkäyntiin ja osallisuudelle on tärkeä tehdä tunnetuksi. Koulunuorisotyö on saanut vasta jalkansa koulun ovien väliin. Koululla on todellinen mahdollisuus kasvattaa oppilaita aktiiviseen toimijuuteen ja tarjota tilanteita, joissa lapset ja nuoret saavat tuntea yhteenkuuluvuutta ja onnistumista. Koulun keskeisiä tulevaisuuden haasteita on, miten se kykenee vahvistamaan yhteisöllisyyden kokemuksia, oppilaiden osallistumista ja sosiaalista kanssakäymistä. Jään innolla ja kiinnostuneena seuraamaan, miten koulunuorisotyön muodot kehittyvät ja miten koulut hyödyntävät meidän sosionomien osaamista. Sosiaalipedagogista saamista tarvitaan mielestäni nykypäivän koulumaailmassa. Tammikuussa 2014 valmistunut ylempi amk- opinnäytetyöni on yksi mahdollisuus lisätä koulujen ja kasvattajien tietoutta sosiaalipedagogisten näkökulmien ja menetelmien hyödyllisyydestä oppilaiden osallisuuden edistämisessä ja koulunkäynnin tukemisessa. Kirjoitus ja kuvat Leni Pennanen, sosionomi (ylempi AMK) Kirjoitus perustuu Leni Pennasen 2014 valmistuneeseen opinnäytetyöhön, johon tässä linkki Lue lisää Leni Pennasen koulun osallisuustoimintaa koskevasta aiemmasta blogikirjoituksesta. Lasten ja nuorten osallisuudesta lisää ylemmän amk-opiskelijoiden blogitekstissä:

Lue lisää

Uudemmat postaukset Vanhemmat postaukset