Myötä- ja vastamäessä – tukisuhteissa
Tukihenkilö on turvallinen aikuinen, joka uskaltaa antaa lupauksen sekä päättää pitää sen. Lupaukset ovat pieniäsuuria tekoja ja asioita. Ne ovat sitä, että ilmestyy paikalle sovitussa aikataulussa, sitä että voi toteuttaa tuettavan toivoman tekemisen, mutta yhtälailla sitä, että on ja pysyy rinnalla, kun on siihen lähtenyt. Elämään mahtuu kuitenkin pettymyksiä meillä jokaisella. Myös tukisuhteissa tulee pettymyksiä, hyvissäkin. Joskus bussi vaan on myöhässä ja tukihenkilö myöhästyy. Maailman Paras tukihenkilö saattaa yllättäen joutua muuttamaan Norjaan, vaikka on luullut voivansa pysyä ja vaikka tuettava on luullut hänen pysyvän. Tällaisten pettymysten kohdalla turvallisen aikuisen rooli on olla mukana muutoksessa, sanoittaa muutosta, sen aiheuttamia omia tunteita. Ehkä turvallinen aikuinen jopa uskaltautuu ääneen arvailemaan lapsen tunteita. Turvallinen aikuinen ei häviä tai jätä. Turvallinen aikuinen tekee selväksi, ettei yllättävä käänne ja harmittava takaisku ole tuettavan vika, eikä seurausta hänen käytöksestään. Turvallinen aikuinen osaa kertoa, mitä tapahtuu, kun tukisuhde päättyy. Poistetaanko puhelinnumerot puhelimista? Saako soittaa? Saako moikata kadulla? Voiko mennä joskus kahville? Tuleeko synttärinä postikortti? Tietysti on sanomattakin selvää, että se turvallinen aikuinen on ensin selvittänyt nämä asiat itselleen. Tukisuhteessa ollaan ja edetään lapsen ehdoilla, joka saattaa tarkoittaa yhteisten mukavien tekemisten suunnittelua tai vaikka ohareita. Tuettavaa ei voi pakottaa tukisuhteeseen. Ennen kuin selviää, mikä ohareiden taustalla on, tarvitaan turvalliselta aikuiselta kärsivällisyyttä, turvallinen aikuinen malttaa odottaa ja katsoa millaiseen ratkaisuun päädytään, mitä tuettava todella toivoo ja tarvitsee. Ohareiden taustalla voi olla monta asiaa, nuoren mieltä voi täyttää kaverit, harrastukset, muutokset perheen tai hänen omassa elämäntilanteessaan. Ohareilla saatetaan myös kokeilla suhteen kestävyyttä tai aikuisen pysyvyyttä. Oharit saattavat astua kuvioon myös siinä kohtaa, jos aikuisesta on tulossa ”liian tuttu”. On ehkä tutustuttu paremmin tai vaikka juteltu vakavia. Voi tuntua pelottavalta tai jopa hävettävältä, että on uskaltautunut luottamaan. Joissain tapauksissa oharit saattavat viestiä myös sitä, ettei tuettava koe olevansa niin merkityksellinen tai hyvä, että uskoisi tukisuhteesta tulevan mitään, että hän olisi tukisuhteen tai turvallisen aikuisen huomion arvoinen. Joskus on helpompi pettää toinen kuin antaa itsensä pettyä. Myös aikuisen läsnäolo voi tuntua vaativalta: Ehkei tuettava ole tottunut siihen näkyväksi tulemisen tunteeseen – vaikka sitä haluaisikin – vaan siihen täytyy totutella ajan kanssa. Kaiken tämän sanoittamiseksi tarvitaan apua, tukea ja aikaa. Sekä usein myös tulkki, ehkä tukisuhteen ulkopuolinen henkilö. Tässä kohtaa tulkiksi saattaakin kelvata vanhempi tai vaikkapa sosiaalityöntekijä. Kyllä: Oharit saattavat viestiä myös siitä, ettei nuori ole tukisuhteeseen tyytyväinen ja haluaa lopettaa tukisuhteen. Ehkä hän on pettynyt toimintaan, ehkei tukihenkilö olekaan ollut sitä, mitä hän on ajatellut. Ja kyllä:. Eivät kaikki tukisuhteet onnistu. Ja kyllä, vapaaehtoiset tukihenkilötkin kokevat pettymyksiä. Se ei ollutkaan sitä mitä ajattelin. En ymmärrä miksi tässä kävi näin. En haluaisi lopettaa, vaikka onkin pakko. Eräs aikoja sitten tukihenkilönä toiminut sanoi: ”Joskus ilo täytyi raapia kasaan.” Silti. Elämä lapsen tai nuoren rinnalla kulkijana voi myös onnistua ja olla antoisaa. Osa oppii tukisuhteen aikana lähinnä itsestään, osa lasten ja nuorten maailmasta. Jos ei riskiä ottaisi, jos ei katsoisi, ei heittäytyisi tukisuhteeseen tuntemattoman lapsen kanssa ja katsoisi mitä siitä seuraa, ei saisi mahdollisuutta tulla kokeneeksi sitä, kun lapsi luottaa, kertoo koulupäivästä, keksii ensimmäisen yhteisen tekemisen kohteen vuoden yhteisen polun jälkeen tai laittaa viestin, että nähtäispä pian. Kun seistään yhdessä ikkunassa yhteisen päivän jälkeen ja haaveillaan siitä, ettei täytyisikään mennä kouluun ja töihin, että yhteinen aika voisi jatkua. Tästä jää paitsi, jos ei ota riskiä. Jää paitsi siitä kaikesta tykkäämisestä ja tykätyksi tulemisesta. On siis niinkin, että joskus sitä iloa ihan läikkyy yli. Piia Vanhatalo Sosionomi amk, sosionomi Yamk-opiskelija, Lastensuojelun tukihenkilötoiminnan koordinaattori, Lastensuojelun muut palvelut, Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto
Ihmisen kohtaaminen – hupeneva voimavara asiakastyössä?
Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten asiakastyöhön käyttämää aikaa kiristetään koko ajan. Suuntausta perustellaan kustannusten leikkaamisella. Asia vaikuttaa selvältä, mutta onko se sitä kuitenkaan? Suomen Punaisen Ristin nuorten turvatalon johtaja Pekka Väänänen muotoilee asian näin: ”Monet ongelmat jäisivät pienemmiksi, jos ihmiset kuuntelisivat enemmän toisiaan. Hyvä vuorovaikutus ei ole mahdollista, jos ei osata kuunnella. Toisia ihmisiä ei voi myöskään auttaa, jos ei kuuntele mikä heille on tärkeää ja arvokasta. Kuuntelemisen pahin vihollinen on liian kova kiire." Ihmistyön tekemisen tavat Sosiaalialan työ on ihmisen auttamistyötä. Asiakkaat ovat jollakin tavoin elämässään heikoilla ja heidät on aluksi kohdattava yksilöinä. Jokaisen tarina on erilainen. Kaikki eivät tunnista omien ongelmiensa juuria eivätkä siksi ole motivoituneita heti muuttamaan toimintaansa. Ongelmat ovat kehittyneet ajan kanssa ja niiden on mahdollista helpottua ja selvitä myös ajan kanssa. Tavallinen elämä jatkuu auttamistyön rinnalla ja tuo vaihtelevuutta paranemisprosessiin. Pienen lapsen kasvaminen tasapainoiseksi aikuiseksi edellyttää ennen kaikkea hyviä malleja aikuisuudelle ja inhimillisyydelle. Vanhuksen toimintakyvyn ja elämänhalun ylläpitäminen riippuu eniten siitä, kuinka hyvin hänen on mahdollista olla osallisena tavallisessa elämässä ja muiden ihmisten kanssa. Mielenterveyspotilaan tai päihteiden käyttäjän kuntoutuminen terveempiin elämäntapoihin vaatii toisilta ihmisiltä saatavaa uskoa ihmisen kykyyn parantua ja muita onnistumisen tarinoita, joista voi ottaa oppia. Perheen ongelmien kääntäminen yhteiseksi ponnisteluksi ja antoisiksi kokemuksiksi edellyttää usein rinnalla kulkijaa, jonka kanssa yhdessä löytyvät hyvät toimintatavat ja opitaan koko perheelle parempi arki. Sosiaalityöntekijä voi tehdä asiakkailleen viisaita päätöksiä vain, jos hänellä on mahdollisuus oikeasti kurkistaa heidän todelliseen elämäänsä ja seurata sen kehittymistä. Jos aika ei edes laskennallisesti voi riittää asiakkaiden riittäviin tapaamisiin, työtä on mahdoton tehdä oikealla tietopohjalla eli joka tilanteessa eettisesti oikein ja lain kirjaimen mukaisesti. Kun nuori on ajautumassa huonoille teille uuden kaveriporukan mukana, tarvitaan aikuisia jotka osaavat kohdata nuoren sellaisena kuin hän on ja arvostaa hänen potentiaaliaan. Jos etsivän nuorisotyön ensikohtaaminen epäonnistuu, saattaa nuori helposti joutua pahenevaan kierteeseen, josta ulos pääseminen on jo paljon vaikeampi tehtävä. Jos apua tarvitsevan ihmisen aito ja tasaveroinen kohtaaminen laiminlyödään, menetetään olennainen osa sosiaalialan auttavasta työstä. Ellei ihmisen kohtaaminen onnistu alun alkaen, luottamus jää syntymättä ja auttamisprosessi pitkittyy tai jää kokonaan käynnistymättä. Ihmisen ongelmat usein syvenevät ilman apua. Viivästynyt avuntarjonta on näin lisännyt inhimillistä tuskaa ja viranomaisten ennakoituja kustannuksia huomattavasti. Hollannin malli kohtaamiselle Hollantilainen sosiaalityön opettaja kertoi Metropolian Wellbeing-seminaarissa, että heillä sosiaalityöntekijä on vastuussa tietyn alueen kaikista asiakasryhmistä ja asiakkaita on 40-50 kappaletta. Asiakkaat odottavat sosiaalityöntekijältä aitoa kiinnostusta ja vuorovaikutusta, itsetunnon vahvistamista sekä pitkäkestoisia ihmissuhteita. Hollannissa on lähdetty kehittämään joustavampaa sosiaalityötä näiden asiakasodotusten pohjalta. Työntekijät ovat pääosin jalkautuneet kaduille asiakkaiden pariin. He panostavat asukkaiden aitoon ja empaattiseen kohtaamiseen tasaveroisina ihmisinä. Sosiaalityön kustannusten leikkaaminen on sielläkin todellisuutta. Työskentelyä on siitä huolimatta – itse asiassa sen vuoksi - viety ennaltaehkäisevään suuntaan. On tunnistettu ja tunnustettu tasa-arvoisen vuorovaikutuksen perustava arvo ihmistyössä. Suuremmat ongelmat ja niistä koituvat kustannukset oletettavasti pitkällä aikavälillä vähenevät. Samalla ihmiset kokevat paremmin saavansa apua ja tukea. Muutoksen tie enemmän poliittinen kuin ammatillinen Ihminen on aivan erilainen ja paljon monimutkaisempi kuin kone. Ihmistä ei voi laittaa liukuhihnalle. Jos teemme niin, menetämme inhimillisyyden. Sosiaaliset ongelmat pahenevat ja niiden hoitaminen maksaa lopulta paljon enemmän. Jos ihmisen kohtaamiseen tarvittavat resurssit (aika ja osaaminen) vähennetään olemattomiksi, ihmisten palveluista häviää olennainen sisältö. Palvelu ei olekaan enää ihmisten auttamista parempaan, vaan lähes hyödyttömien suoritteiden kirjaamista lain muodolliseksi noudattamiseksi ja johdon vaatimusten täyttämiseksi. Ammattitaitoiset työntekijät jättävät paikkansa ja tilalle tulee epäpätevää työvoimaa. Tämänsuuntaisilla poliittisilla päätöksillä ja johtamisella ajetaan hyvinvointiyhteiskuntaa alas - aivan tietoisesti. Onhan selvää että ongelmien pahentuessa laajamittaisesti ne tulevat myös kunnille liian kalliiksi hoitaa. On ajauduttu sille tielle, että kunnat eivät enää yleisesti noudata säädettyjä lakeja. Kelkkaa on vaikea enää kääntää, kun se on päässyt kunnolla vauhtiin. Se on kuitenkin mahdollista ja nyt on sen aika. Annetaan arvo inhimilliselle kohtaamiselle ja ennaltaehkäisevälle ihmistyölle. Tuija Mannersola, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lue lisää aiheesta Esa, Miia 2014. Valvira: Lastensuojelussa jopa 160 asiakasta sosiaalityöntekijää kohden. Yleisradio 12.5. Verkkojulkaisu. Kantomaa, Raija 2014. Kunnat rikkovat räikeästi lakia – vanhukset heitteillä. MTV 19.5. Verkkojulkaisu. Kantomaa, Raija 2014. Valvira: Vanhustenhuollossa liikaa puutteita – emme pysty valvomaan. MTV 19.5. Verkkojulkaisu. Kotihoitaja: Vanhukset pestään pyhänä 2013. Helsingin Sanomat 14.12. Verkkojulkaisu. Puro, Tuulia 2013. Kotihoidon työntekijöiden tilanne on kestämätön. Helsingin Sanomat 30.11. mielipide. Verkkojulkaisu. Savolainen, Jaana 2012. TEM: Palveluasuntojen tarve kaksinkertaistuu. Helsingin Sanomat 26.9. Verkkojulkaisu. SOTE-uudistuksessa varmistettava mielenterveyspalvelujen saatavuus 2014. Mielenterveyden keskusliitto 16.5. Verkkojulkaisu. Toivonen, Terhi 2014. MLL: Valviran selvitys piirtää huolestuttavan kuvan lastensuojelun tilasta. Yleisradio 13.5. Verkkojulkaisu. Väänänen, Pekka 2014. Kuuntelemisen taidot ovat uhattuna, sanoo auttamisen ammattilainen. Helsingin Sanomat 5.5. Verkkojulkaisu.
ASKELIA KESTÄVÄN KEHITYKSEN POLULLA – lapsuudesta alkaen
Elämä maapallolla on muutosten pyörteissä, kun väestö ja aineellinen kulutus kasvavat jatkuvasti. Maapallon resurssit eivät riitä tyydyttämään nykyistä kulutustasoamme. Meidän on kysyttävä itseltämme, miten voimme turvata nykyisille ja tuleville sukupolville mahdollisuudet hyvään elämään? Oikoreittiä ei ole, joten eläminen kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti on välttämättömyys. Kestävän elämäntavan etsimisen yksi avainkysymys onkin, mitä on hyvä elämä, hyvinvointi ja mitä oikeasti tarvitsemme ollaksemme onnellisia? Kestävä kehitys - askeleet varhaiskasvatuksessa Miten kestävän kehityksen ja hyvinvoinnin toimintakulttuurin syntymistä voisi sitten edesauttaa? Vastaus on mahdollisimman varhain, jo ensiaskelista lähtien. Kasvatuksen on tavoiteltava sitä, että tulevaisuuden yhteiskunnassa on entistä enemmän ekologista ja sosiaalista hyvinvointia tavoittelevia kansalaisia. Kun kestävästä elämäntavasta tulee osa lapsen elämää, on se tulevaisuudessa osa aikuisen elämää. Tällöin on sanomattakin selvää, kuinka tärkeää kestävän elämäntavan omaksuminen olisi jo varhaislapsuudessa. Kestävä kehitys varhaiskasvatussuunnitelman lähtökohtana Varhaiskasvatuksen tavoitteena on hyvinvoiva lapsi. Hyvinvointi on myös kestävyysajattelun ydin. Hyvän elämän pohja luodaan siis jo varhaislapsuudessa. Espoon uuden karheassa varhaiskasvatussuunnitelmassa kestävä kehitys muodostaa suunnitelman ”punaisen langan”. Varhaiskasvatuksessa on lähdetty kulkemaan kestävämmän elämäntavan polulle. Varhaiskasvatussuunnitelman tavoitteena on mm. varhaiskasvatuksen näkemyksen vahvistaminen kestävän kehityksen kasvatuksesta ja tuoda kasvatus kestävään kehitykseen varhaiskasvatuksen käytäntöjä ohjaavaksi periaatteeksi. Lastentarhaopettajana työskennellessäni olen pohtinut paljon kestävän kehityksen periaatteita ja sitä, miten sitä toteutetaan ja voisi toteuttaa varhaiskasvatuksessa. Kestävän kehityksen näkökulmien juurruttaminen varhaiskasvatukseen vaatii aikaa, keskeneräisyyden sietämistä ja halua oppia. On hyväksyttävä nykytilanteen tietämys ja silti rohkeasti kuljettava yhteistä tutkimusmatkaa kohti kestävämpää elämäntapaa. Kestävyysajattelu käytännössä Ensimmäinen ns. harhaluulo on, että varhaiskasvatuksen kestävä kehitys on jätteiden lajittelun tai veden säästämisen opastusta. Ympäristökasvatus ja luonnonvarojen säästäminen kuuluvat ekologiseen kestävyyteen, muodostaen yhden kestävään kehitykseen kuuluvan osa-alueen. Kestävä kehitys on käsitteenä monitahoinen, sisältäen myös sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden. Kokonaisvaltainen kestävyysajattelu edistää lapsen osallisuutta ja kasvattaa ympäristötietoiseksi ja vastuulliseksi aikuiseksi. Leikkien, liikkuen, tutkien ja taiteellisen ilmaisun ja kokemisen kautta muodostuu lapselle ymmärrys itsestään ja ympäröivästä maailmasta. Merkitysten synnyttämisen tärkeys Ihminen toimii sellaisten asioiden puolesta, jotka hän kokee merkityksellisiksi. Kestävään kehitykseen kasvattamisen oleellinen asia on arvojen ja merkitysten synnyttäminen. Jotta merkityksiä voisi syntyä, on toiminnan lähtökohtana oltava lasten osallisuus. Lasten on itse saatava suunnitella, kokeilla ja toteuttaa toimintaa, esimerkiksi toimintatuokiot, retket ja tapahtumat. Yhdessä havainnoiden ja pohtien sitä mitä on koettu, tunnettu ja nähty, alkaa muodostua ymmärrys. Kokemuksen kautta syventyvät myös omaksuminen ja oppiminen. Kestävyysajatteluun pätee vanha sanonta, ”ei kannettu vesi kaivossa pysy”. Hyvin tärkeä näkökulma on myös se, että osallisuuden kannattelu ja osallisuuteen kasvaminen ovat syrjäytymisen ennaltaehkäisyä. Osallisuus ilmenee muun muassa leikeissä sekä lasten keskinäisessä ja lapsen ja aikuisen välisissä vuorovaikutustilanteissa. Ajatus sosiaalisesta kestävyydestä Turvallisuus ja luottamus luovat perustan sille, että lapsi voi kasvaa vastuuseen. Toiset huomioonottaminen ja sosiaalisten taitojen harjoittaminen ovat yksi varhaiskasvatuksen tärkeimmistä tavoitteista. Yhdessä toimien myötätunto ja empatia kasvavat ja opitaan tekemään kompromisseja. Kasvattajien tehtävä on välittää arvomaailmaa, jossa jokainen on arvokas ja hyväksytty omana itsenään. Olemme erilaisia ja se on rikkaus! Se on perustana osallistavan yhteiskunnan rakentamisessa. Tämä ei ole vielä itsestään selvyys, varsinkaan meille aikuisille. Kiusaamisen ehkäisy lasten ja nuorten elämässä ovat yksi tämän ajan haasteellisimmista tehtävistä, mikä ilmenee varhaiskasvatuksesta lähtien. Kiusaamisen ehkäisyssä nollatoleranssin lisäksi osallisuus on (jälleen kerran) merkittävässä asemassa. Pienryhmätoiminta, lämpimät ja turvalliset ihmissuhteet kuuluvat osaksi sosiaalista kestävää kehitystä, kuten myös tasa-arvo- ja monikulttuurisuuskasvatus. Varhaiskasvatuksessa meillä kasvattajilla on vastuumme siitä, minkälaisiksi lasten asenteet ja toimintatavat voivat muodostua. Tämä vaihe lapsen elämässä on tuhannen taalan paikka vaikuttaa! Toivon pystyväni aikuisena ja kasvattajana antamaan seuraavat eväät lapselle varhaiskasvatuksen kestävän kehityksen alkupolulta: ”Olen osallinen”, itsetunnon lisääminen Kasvattaa kohtuullisuuteen, eettinen ajattelu Sosiaalisten taitojen kehittyminen, kaveruus sekä empatian kasvattaminen Ympäristön havainnointi ja kyky huomata muutoksia ”...kenenkään ei tarvitse odottaa toisia voidakseen omaksua oikean elämäntavan. Ihmiset yleensä epäröivät ensimmäisen askeleen ottamista, jos heistä tuntuu, ettei tavoitetta voi saavuttaa kokonaisuudessaan. Sellainen asenne on todellisuudessa este edistykselle.” - Mohandas Gandhi Vilma Kavakko, sosionomi ylempi AMK-opiskelija ja lastentarhanopettaja Lähteet Arto Salonen 2013. Luentomateriaalit 2014. Espoon varhaiskasvatussuunnitelma 2013 Ympäristöministeriö. Kestävä kehitys 2014.
Katriina Rantala-Nenonen
päätoimittaja
Lehtori, YTM
katriina.rantala-nenonen@metropolia.fi
p. 040 641 8303
Hilla Niemi
koulutussuunnittelija
hilla.niemi@metropolia.fi
p. 050 567 8049
Eveliina Korpela
Lehtori:suomen kieli ja viestintä, FT
eveliina.korpela@metropolia.fi
p. 040 641 8336
Toimituskunta toimittaa blogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Uudistuva sosiaalialan osaaminen –blogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.6.2018.
Ammatillinen koulutus asiakaslähtöisyys Asiakkaan oikeudet Ehkäisevä lastensuojelu Eija Raatikainen empatia Etiikka Henkilökohtainen budjetointi hyvinvointi Hyvinvointipolitiikka ikäihmiset Kasvatus Kehitysvammaisten palvelut Kelpoisuusehdot Kotihoito Koulu Lapsiperheiden palvelut Lastensuojelu Maahanmuuttaja Metropolia ammattikorkeakoulu Moniammatillinen yhteistyö nuoret Nuorten hyvinvointi Opinnäytetyöt Osaaminen Osallisuus Perhepolitiikka Päivähoito Sirkka Rousu Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaaliala sosionomi Sosionomi ylempi AMk-tutkinto Sote-uudistus Syrjäytyminen Työhyvinvointi Työllisyys Työttömyys Vaikuttavuus valinnanvapaus Vanhemmuus Varhaiskasvatus vuorovaikutus Yhdenvertaisuus Ylempi amk-tutkinto