Uudistuva sosiaalialan osaaminen

Terhi Tukian sosiaalialan ylempi AMK-opinnäytetyöhön perustuva artikkeli. “……Kati yritti potkia ja lyödä, mutta Jane sai pidetyksi hänet tiukasti otteessaan. Kati ei myöskään onnistunut potkia äitiään. Seuraavaksi hän yritti puskea Janea päällään ja raapia hänen käsivarsiaan. Jane piti hänet edelleen tiukasti otteessaan, ja he molemmat makasivat märässä maassa. Jane oli iloinen, ettei heidän allaan tai Katin käsien ulottuvilla ollut kiviä. ”Olet turvassa kultaseni. Olen vihainen siitä, että heitit minua kivillä, mutta minä todella rakastan sinua. Pitelen sinua niin kauan kuin sitä tarvitset”, Jane sanoi rauhallisesti. ”Sinä vihaat minua!”, Kati aloitti taas. Hänen äänessään ja liikkeissään ei kuitenkaan enää ollut samaa voimaa…” Lapsen menneisyys ja tulevaisuus kulkevat käsi kädessä Amerikkalainen psykologi, Daniel A. Hughes kertoo kirjassaan Tie traumasta tervehtymiseen koskettavan todentuntuisesti pienen tytön elämänpolkua: hänen vaikeita lähtökohtia, huostaanottoa ja perhesijoitusten toistuvia katkeamisia. Kirjassa kuvataan myös avoimesti sijaisäidin ja kokeneen terapeutin yhteistyöskentelyä lapsen auttamiseksi. Ote Hughesin teoksesta on sydäntä riipaisevaa luettavaa pahoin traumatisoituneen Kati-tytön elämästä. Katkenneet sijoitukset ovat jättäneet vahvasti jälkensä Katin kasvuun ja kehitykseen. Sijoituksia on kertynyt, koska kirjan kohdemaassa Yhdysvalloissa on käytäntönä, että lapselle etsitään pysyvä paikka adoptioperheestä, silloin kun on selvää ettei lapsi palaa syntymävanhempien luo. Toisin kuin Suomen lainsäädännössä lapsi pyritään sijoittamaan ensisijaisesti pitkäaikaiseen sijaisperheeseen, adoptioon päätyminen on meillä sen sijaan hyvin harvinaista. 8-vuotiaan Katin elämä voisi olla pala kenen tahansa sijaisperheen tavallista arkea. Katin sijaisperhe onkin ottanut hyvin haastavan ja erityisen tehtävän vastaan ryhtyessään sijaisvanhemmiksi tytölle. Mutta mikä saa tavalliset vanhemmat ottamaan uuden perheenjäsenen tiimiinsä, tietämättä ja tuntematta lasta ja lapsen taustoja etukäteen? Kuinka kiintyä vieraaseen lapseen ja riittääkö siihen pelkkä rakkaus? Entä onko tunneyhteyden syntyminen sijaisvanhemman ja lapsen välillä helppoa ja itsestään selvää? Sijoitetulla lapsella on raskas taakka: hän kantaa mukanaan menneisyyttään ja varhaislapsuuden kokemuksia. Lapsi on kokenut vähintään yhden menetyksen ja kiintymyssuhteen katkeamisen joutuessaan vanhemmistaan eroon. Jo tämä kokemus tekee lapsen elämästä poikkeavan. Lapsen sijaisvanhemmat ovat uuden tilanteen edessä, kun lapsi tuo turvattomat ja joskus erittäin patologiset kiintymyssuhdemallinsa uusiin olosuhteisiin. Tämä asettaa myös suuria vaatimuksia sijaisvanhemmille, joiden tehtävänä on tarjota lapselle korjaavia ja korvaavia vuorovaikutuskokemuksia. Lapsen kehityksen kannalta korjaava merkitys voi olla jo pelkästään turvallisilla arkirutiineilla. Myös sijaisvanhemman erityinen kyky jäsentää ja sanoittaa lapsen kokemusmaailmaa sekä siinä koettuja tunteita, auttaa kiintymyksen muodostamisessa. Kiintymyssuhteiden luonteiden ja erityispiirteiden tuntemus onkin erityisen tärkeää kaikille niille, jotka hoitavat sijoitettuja lapsia. Sijaisvanhemmat ovat kuitenkin erityisasemassa kahdestakin eri syystä. Ensiksi, heillä ei ole yleensä alan koulutustaustaa eikä säännöllistä ammatillista työnohjausta. Toiseksi, huostaan otettujen lasten perhesijoituksia pyritään Suomessa nykyisen lastensuojelulain (316/2011 § 50) mukaisesti tuntuvasti nykyisestään lisäämään. Sijaisvanhemmuus onkin sekä yhteiskunnallisesti että yksilön näkökulmasta hyvin merkittävä tehtävä ja ansaitsisi enemmän näkyvyyttä, huomiota ja arvostusta. Vuoden 2013 lastensuojelutilaston mukaan kodin ulkopuolelle oli sijoitettuna 18 022 lasta ja nuorta, joista huostassa oli 10 735 lasta. Tutkimusten mukaan yleisimmin huostaanoton taustalta löytyy lapsen perheessä ilmenevä kaoottinen elämäntyyli, päihde- ja mielenterveysongelmat sekä väkivalta. Huostaan otetut lapset ja nuoret kärsivät useista ongelmista kehityksen eri osa-alueilla. Yksi syy ongelmien taustalla voi olla kiintymyssuhteen häiriö, joka heijastuu myös suhteessa sijaisvanhempiin. Sijaisvanhempien sitoutuminen lapsen sijoitukseen onkin oleellisen tärkeää. Sitoutuminen merkitsee etenemistä lapsen ehdoilla ja hänen edellytystensä mukaan. Lapsen hoitoon sitoutunut sijaisvanhempi uskaltaa myös antaa tilaa lapsen vaikeimmillekin tunteille ja sietää niiden itsessään herättämät avuttomuuden, raivon, häpeän ja sävyttämät vastatunteet. ”…Jane tunsi, miten Katin jännitys alkoi laueta. Hän kohotti kättään ja alkoi pyyhkiä kyyneleitä Katin kasvoilta. ” Voi kulta, sinä suutuit niin kovasti. Olet alkanut oppia olemaan lähellä minua ja teit jotain ilahduttaaksesi minua, mutta siinä ei käynytkään niin. Heitit minua kivellä, mutta onneksi olen ihan kunnossa. Selvittelemme sitä kivenheittoa myöhemmin. ” Kiintymisen kautta kohti turvasatamaa Kiintymyssuhdeteorian ydinajatuksena on, että kiintymyssuhteet voivat kehittyä joko turvallisiksi tai turvattomiksi varhaislapsuuden aikana. Kiintymyssuhteen laadulla on myös merkittävä vaikutus lapsen sosiaaliseen, emotionaaliseen ja kognitiiviseen kehitykseen. Tärkeää on, että lapsella on mahdollisuus muodostaa kiintymyssuhde muutamaan henkilöön, joista yksi on muita vahvempi ja tärkeämpi. Jo lapsen kolmen ensimmäisen ikävuoden aikana kiintymyssuhdemalli ehtii muodostua varsin pysyväksi. Lapsen kiintymyksen kohteen ei tarvitse olla biologinen äiti, eikä edustaa tiettyä sukupuolta. Sen sijaan lapsi tarvitsee jatkuvuutta, saatavilla oloa ja hänen tarpeistaan huolehtimista. Sijaisäiti tai -isä, joka vastaa ensisijaisesti lapsen hoidosta, pystyy yhtä hyvin luomaan turvallisen kiintymyssuhteen edellyttämän tunnesiteen lapseen. On myös hyvä tiedostaa, että lapsella voi olla kiintymyssuhde useisiin henkilöihin, jos nämä ovat lapsen elämässä jatkuvasti läsnä. Kiintymysmallit jaetaan neljään eri luokkaan: turvallinen kiintymys, välttelevä kiintymys, ristiriitainen kiintymys ja kaoottinen kiintymys. Kolme viimemainittua kuvaavat turvatonta kiintymystä. Turvallisesti kiintyneen lapsen sisäistä maailmaa voisi kuvata näin: ”Minä olen rakastettava ja hyvä. Minusta pidetään huolta. Maailma on turvallinen ja hyvä paikka elää.” Lapsiryhmätutkimuksien mukaan kiintymysmallit näyttäytyvät normaaliryhmässä siten, että 60 prosentilla lapsista on turvallinen kiintymyssuhde ja 40 prosentilla turvaton kiintymyssuhde. Sijaisvanhemmuuteen liitetään monesti myös käsite ”terapeuttinen vanhemmuus”, jonka perusajatus on se, että vain lapsen kanssa arkea jakava lähivanhempi voi mahdollistaa lapselle tervehdyttävän ja aidon välittämisen kokemuksen. ”…Kati katsoi nyt Janeen ja näki verta hänen poskessaan, johon kivi oli osunut. ”Siitä valuu verta!” Kati huusi kauhuissaan. ”Sitä valuu verta!” Minä satutin sinua!” ”Se on vain pieni haava, kultaseni. Olen ihan kunnossa”, Jane sanoi ja hymyili. Kati tuijotti haavaa. ”Ei! Älä pidä minua sylissäsi. Ole kiltti, päästä minut pois! Olen paha! Älä rakasta minua!” Kati näytti olevan kauhuissaan. ”Voi, Kati, ethän sinä ole paha! Ja minä rakastan sinua nyt ja aina!” Ei, älä rakasta minua!” Kati oli edelleen ahdistunut. ”  Sijaisvanhemmuus – tavallista vai erityistä vanhemmuutta? Sijaisvanhemmuus sisältää paljon piirteitä tavanomaisesta vanhemmuudesta, mutta siinä on myös sijoitetun lapsen mukanaan tuomia tiettyjä erityispiirteitä. Sijaisvanhemmat joutuvat monesti kohtaamaan haasteita lapsen kasvatustehtävässä. Lapsi tarvitsee vahvempaa tukemista ja rajojen asettamista enemmän kuin biologisten vanhempiensa kanssa elävä lapsi Erityisyyttä sijaisvanhemmuuteen tuo myös se, ettei sijaisvanhempi voi päättää sijoitetun lapsen asioista samoin kuin oman lapsensa kohdalla. Sijaisvanhemmilta edellytetään hyviä yhteistyötaitoja, kun lapsen asioista keskustellaan, neuvotellaan ja sovitaan yhdessä sosiaalityöntekijän kanssa. Sijaisvanhemmuus on vaativa tehtävä, sillä lapsen syntymävanhemmat ovat osa lasta ja heidät täytyy huomioida lapsen hoidossa tavallaan ”kaiken aikaa”. Sijaisvanhemman on kyettävä tukemaan sijoitetun lapsen ja hänen vanhempiensa välistä suhdetta ja samanaikaisesti tuettava mahdollisesti myös vanhempia. Epävarmuus lapsen tulevaisuudesta on läsnä perheen arjessa, sillä lapsi saattaa jonain päivänä palata vanhempiensa luokse. Opinnäytetyön tuloksia Opinnäytetyöni sai alkunsa omasta työyhteisöstäni sekä kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrän tasainen kasvu vaikutti myös vahvasti taustalla opinnäytetyöni aiheen syntyyn. Työni kautta kiintymyssuhde kontekstina ja sen tutkiminen on puhutellut minua jo pidemmän aikaa. Opinnäytetyöni tavoitteena oli selvittää sijaisvanhempien kiintymyssuhdekokemuksia sijaisvanhemman ja sijoitetun lapsen välillä sekä kiintymyssuhteeseen vaikuttavia tekijöitä. Tarkastelun kohteena oli myös sijaisvanhempien tuen tarve kiintymyssuhteen rakentamisessa. Opinnäytetyöni edustaa laadullista tutkimusta. Aineisto koostuu kahdeksan sijaisvanhemman kiintymyssuhdekokemuksista ja se on kerätty vertaishaastattelumenetelmää hyödyntäen. Tulosten mukaan sijaisvanhemmilla oli luontainen halu ja tarve muodostaa kiintymyssuhde sijoitettuun lapseen. Sijaisvanhemmat kokivat kiintymisen rakentamisen osittain haasteellisena, mutta tiedostivat sen kuuluvan vahvasti perhesijoitukseen. Mitä suunnitelmallisemmin lapsen sijoitusta ja muuttoa oltiin valmisteltu, sitä luontevampana lapsen asettuminen koettiin sijaisperheessä. Parhaimmillaan lapsi oli saanut jo sijoituksen alkuvaiheessa vanhemmiltaan luvan kiintyä sijaisvanhempiin, mikä vaikutti myönteisesti suhteen rakentamiseen. Sijaisperheen biologisten tai muiden lasten merkitys todettiin myös huomattavana etuna uuden perheenjäsenen sopeutumisessa. Lasten valmiudessa ja halussa lähteä rakentamaan kiintymystä sijaisvanhempaan oli suuria eroja. Toisilla lapsilla oli suuri tarve kokea hyväksyntää ja kiintymystä mahdollisimman nopeassa ajassa ja toiset lapset tarvitsivat siihen paljon enemmän aikaa. Vuorovaikutuksen rakentamisprosessi kesti lapsilla noin yhdestä viiteen vuoteen. Vuorovaikutuksen eheyttäviä kokemuksia lapsen ja vanhemman välillä olivat erityisesti vauva-leikit. Yleensä yhteinen aika ja läsnäolo lapsen kanssa olivat kiintymyksen muodostamisen peruspilareita. Sijaisvanhemman lupa tuulettaa tunteita ja syntymävanhemman lupa kiintymiselle ensiarvoisen tärkeitä Kiintymyssuhteen rakentamiseen liittyi vahvasti myös laaja tunnemaailma. Rakkaus, suojeleminen ja vastuu lapsesta olivat päällimmäisiä tunnekokemuksia sijaisvanhemmilla. Lapsen tunteet olivat yhtä lailla sijaisvanhempien tunteita tai ainakin luonnollisesti heijastuivat sijaisvanhempaan. Etenkin sijoituksen alkuvaiheessa oli tyypillistä, että sijaisvanhemmat kokivat lapsen menettämisen pelkoa ja omaa riittämättömyyden tunnetta vanhemmuuden tehtävässä. Myös syntymävanhemman ja lapsen tunnekuorman vastaanottaminen vei alussa sijaisvanhemman voimavaroja. Lapsen vanhemmilla ja läheisverkostolla oli oma vaikutuksensa kiintymyssuhteen muodostamiseen. Yhteistyö vanhempien kanssa oli useimmiten haastavaa ja luottamuksen rakentaminen vei oman aikansa. Suurin kompastuskivi oli, jos lapsi ei saanut vanhemmiltaan lupaa kiintyä sijaisvanhempiin. Tärkeänä sijaisvanhemmat pitivät lasten ja vanhempien tapaamisia, vaikka niissä olikin välillä hankaluuksia. Hyvinä aikoina tapaamiset sujuivat ja toteutuivat säännöllisesti, kun taas huonona jaksona tapaamisia peruuntui vanhemman toimesta usein. Kuitenkin parhaimmillaan vanhempien kanssa yhteistyö näyttäytyi jaettuna vanhemmuutena, johon sijaisvanhemmatkin halusivat pyrkiä. Tuen tarve sijaisvanhemmuudessa koettiin välttämättömänä ja sen saatavuus oli vaihtelevaa. Tärkeimpänä tukena mainittiin työnohjaus ja vertaistuki. Myös lapsen mahdolliset hoitotahot, terapia ja yleensä kaikki työskentely lapsen kanssa koettiin tärkeänä. Muita hyviä tukimuotoja olivat muun muassa lisä- ja täydennyskoulutukset, sosiaalityöntekijän tuki, oman puolison ja läheisverkoston tuki sekä lastenhoitoapu. Yleensä tuen saatavuus ja sen oikea-aikaisuus koettiin merkittävänä. ”…Kati, Kati, Kati. Ehkä inhoat itseäsi juuri nyt, mutta minä en sinua inhoa”, Jane sanoi silmät kyynelissä. ” Minä rakastan sinua ja toivon, että jonain päivänä sinäkin opit rakastamaan itseäsi.” Jane alkoi keinua hiljaa edestakaisin heidän maatessaan siinä kuraisella nurmikolla. Katin itku yltyi, ja hän painautui lähemmäs Janea. Hän kätki kasvonsa vasten Janen kaulaa, ja hänen nyyhkytyksensä tärisyttivät heitä molempia. He molemmat itkivät…..”  Terhi Tukia, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet Bretherton, I 1985. Attachment theory: Retrospect and prospect. Teoksessa Bretherton, I & Waters, E. (toim). Growing points of attachment theory and research. Monographs of the Society for Research in Child Development. 2: 3009-315. Broden, Marhgareta 2006. Raskausajan mahdollisuudet. Helsinki: Gummerus Kirjapaino Oy. Hughes, Daniel A. 2009. Tie traumasta tervehtymiseen. Rakkauden herättäminen syvästi vaurioituneissa lapsissa. 2. painos. Tampere: PT-kustannus. Käännös: Liisa Ritanen ja Riitta Juko. Alkuperäinen teos Hughes, Daniel A. 2009. Building the Bonds of Attachment, Awakening Love in Deeply Troubled Children. Maryland: Jason Aronson, Inc. Lanham. Kalland, Mirjam & Sinkkonen, Jari 2003. Finnish Children in Foster Care: Evaluating the Breakdowns of Long-Term Placements. Social Work 2003, vol. 48 (2) Karling, Marjo – Ojanen, Tuija – Siven, Tuula – Vilhunen Riitta – Vilen, Marika 1997/2008. Lapsen aika. Helsinki: WSOY Oppimateriaalit Oy. 11., uudistettu painos, 2008. Keltikangas-Järvinen, Liisa 2012. Pienen lapsen sosiaalisuus. Helsinki: Werner Söderström osakeyhtiö. Lastensuojelulaki 417/2007. 88/2010. 316/2011. Mykkänen, Raili 2011. Terapeuttinen vanhemmuus työvälineenä. Pelastakaa Lapset/Teema. Helmikuu 2011. Verkkoartikkeli. Rusanen, Erja 2011. Hoiva, kiintymys ja lapsen kehitys. Porvoo: Finn Lectura. Söderholm Annlis – Kivitie-Kallio Satu (toim.) 2012. Lapsen kaltoinkohtelu. Porvoo: Kustannus Oy Duodecim. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Lastensuojelu. 2013. Verkkojulkaisu. Tuovila, Pirjo 2008. Menetykset ja lapsen kehitys. Teoksessa Ketola, Jari (toim.) Menetyksistä mahdollisuuksiin. Perhehoitoa lasten ja vanhemmuuden tueksi. Jyväskylä: PS-kustannus. ”Kirjoitus pohjautuu Terhi Tukian Metropolia Ammattikorkeakoulussa vuonna 2015 tekemään opinnäytetyöhön Sijaisvanhempien kiintymyssuhdekokemukset perhesijoituksessa. Tarkemmat tiedot: Tukia, Terhi 2015. Sijaisvanhempien kiintymyssuhdekokemukset perhesijoituksessa. Opinnäytetyö. Metropolia ammattikorkeakoulu. Sosiaalialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Opinnäytetyö saatavilla sähköisenä:  Theseus-tietokannassa-> valitse Metropolia AMK ja sieltä Sosiaaliala YAMK.