Helsingin asukastalojen toiminta jatkuu. Ainakin toistaiseksi. Taas.
Kaupunginhallitus päätti syyskuussa 2015 äänin 11—4, että Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston ylläpitämät asukastalot saavat jatkaa sote-viraston hallinnoimana. Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen on vuodesta 2012 lähtien pyrkinyt siirtämään asukastalojen toiminnan järjestöjen ja yhteisötoimijoiden organisoimiksi. Päätöstä on riepoteltu lautakunnissa ja kaupunginhallituksessa useaan otteeseen, edellisen kerran viime vuonna. Työrauhaa asukastalojen toiminnalle Voisiko jo luottaa siihen, että työntekijät ja asukastalojen käyttäjät saavat työrauhan ja pystyvät keskittymään ja luottamaan siihen, että toiminta on turvattua? Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tatu Rauhamäki (kok.) on kommentoinut, että tuoreen päätöksen kanssa eletään ainakin sote-uudistukseen asti (HU 2.10.2015). Pettyneen poliitikon uhkaus? Rauhamäki on myös todennut, että hänen on vaikea kuvitella, miksi toiminta ei olisi pyörinyt järjestövetoisesti ja perustelee, että toiminnan pitäisi olla enemmänkin kaupunginosalähtöistä, eikä viranomaistoimintaa (HU 29.9.2015). Asukastalotoiminta on yhteistyötä Viranomaistoimintaa? Se, että taloilla työskentelee toimessa oleva sosiaalialan ammattilainen, jolla on laaja osaaminen paitsi sosiaalialan palveluverkostosta, myös kolmannen sektorin toimijoista ja alueellisista palveluista? Ja jolla on koulutus ihmisten kohtaamisesta ja tukemisesta, kyky antaa keskusteluapua ja järjestää vertaisryhmätoimintaa? Ja joka pystyy keskittymään työn sisällölliseen, tavoitteelliseen ja pitkäjänteiseen kehittämiseen, koska on vakinaisessa (ja esimerkiksi poliittisesti sitoutumattomassa) työsuhteessa? Ja jonka työnantaja arvostaa ja luottaa ammattitaitoiseen henkilöstöön, joka tekee Helsingin kaupungin arvojen ja strategian mukaista työtä yhdenvertaisen asukkuuden edistämiseksi ja osallisuuden vahvistamiseksi. Miksi ihmeessä tämä halutaan ajaa alas? Miten tällainen kaupungin toiminta olisi huono asia asukastalotoiminnalle? Se, että toimintaa hallinnoi ja rahoittaa sote-virasto, ei tarkoita sitä, etteikö taloilla voisi toimia myös järjestöt ja muut yhteisötoimijat yhdessä kaupungin työntekijän kanssa – taloilla työskentelee yleensä vain YKSI palkattu vakituinen työntekijä yhdessä palkkatuettujen, vapaaehtoisten, kuntouttavan työtoiminnan ja opiskelijaharjoittelijoiden kanssa. Asukastalot tekevät monipuolista kumppanuustyöskentelyä eri toimijoiden kesken jo nyt ja sitä kehitetään koko ajan lisää, kuten tehdään muissakin virastoissa. Esimerkiksi Nuorisoasiainkeskus on jo pitkään toiminut kumppanuusmallin mukaisesti tarjoamalla nuorisotalon tiloja maksutta muiden nuorten parissa toimivien toimijoiden tarpeisiin. Ja sille, että asukastalot siirtyisivät kokonaan järjestöjen pyörittämiksi, ei ole olemassa realistisia mahdollisuuksia. Järjestöillä on mahdollisuus organisoida toimintaa, mutta rahoitusta niillä ei sille ole. Tämä tarkoittaisi sitä, että Helsingin kaupungin tulisi kuitenkin avustaa järjestöjä toiminnan ja talojen ylläpitokustannuksissa. Sosiaali- ja terveyslautakunta edellytti vuonna 2014, että sosiaali- ja terveysvirasto kuulee asukastalojen työntekijöitä ja käyttäjiä. Raportin aineisto koottiin asukastalojen työntekijöiltä sekä käyttäjäkyselyllä asukastaloissa käyviltä yksityishenkilöiltä ja yhteisötoimijoilta. Raportista ilmeni, että ne yhteisötoimijat, jotka ilmoittivat kykenevänsä ottamaan asukastalon ylläpitääkseen, kertoivat tarvitsevansa tukea ensisijaisesti vuokra- ja hallinnointikuluihin. Tämän lisäksi tukea nähtiin tarvittavan palkka- sekä toimintakuluihin. Lisäksi työtoiminnan mahdollistamiseksi sosiaali- ja terveysviraston tulisi toimia kumppanina. Suurin osa (86 %) ilmoitti, ettei heillä ole kykyä ylläpitää asukastaloa millään tuilla. (Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston asukastalotyö 2014, 23.). Asukastalotiimin budjetti on noin 1 500 000 euroa vuodessa. Tästä henkilöstömenojen osuus on noin 600 000 euroa vuodessa ja vuokrien osuus 560 000 euroa vuodessa. (Mt., 4.) Erilaista tukea, palveluohjausta ja neuvontaa annetaan viikossa arviolta lähes sadalle henkilölle (Mt., 7). Kyseessä on siis varsin kustannustehokas sosiaalityön muoto. Asukkaat tarvitsevat Asukastaloilla työskentelee yhteensä 14 kaupungin työntekijää, sosiaalialan ja yhteisöpedagogin koulutuksilla. Asukastalojen kävijöiltä kysyttiin, kokevatko he että asukastalon toimintaa vetävä sosiaalialan ammattilainen ymmärtää kävijöiden tarpeita ja järjestää palveluita ja toimintaa juuri näiden tarpeiden pohjalta. Vastaajista 84 % koki, että näin tapahtuu ja jokseenkin eri mieltä tai täysin eri mieltä oli vain 3 %. Avoimissa vastauksissa nostettiin esiin työntekijän tuki sosiaaliseen kanssakäymiseen, henkiseen tukeen sekä päivittäisiin arjen pulmatilanteisiin. Neuvoa haetaan myös asunnottomuuteen, asunnonhakuun ja leipäjonoon liittyvistä asioissa. Erikseen oli nostettu esiin alueelliset harrastusmahdollisuudet ja tiedottamisen sekä vapaaehtoistyön tuki. Tietokoneen käyttöön, kotilähettilästoimintaan sekä erilaisiin koulutuksiin haettiin myös apua sosiaaliohjaajalta. (Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston asukastalotyö 2014, 17-18.) Asukastalotoiminta on kustannustehokasta Asukastalotoiminta sosiaali- ja terveysviraston ylläpitämänä ei ole keneltäkään pois. Toiminta on kustannustehokasta ja vastaa tämän päivän sosiaalityön ja sosiaalihuoltolain henkeen, jossa yksilön omaa toimijuutta ja osallisuutta halutaan vahvistaa ja siirtää painopistettä korjaavista työmuodoista ennaltaehkäiseviin ja yhteisöllisyyttä edistäviin työmuotoihin. Asukastalojen yhteistyö ja kumppanuus kolmannen sektorin toimijoiden sekä järjestöjen kanssa on vahvaa. Tiloja käytetään maksutta yleishyödylliseen toimintaan ja yhteistyötä tehdään lähiyhteisöjen, mutta myös suurempien kansalaisjärjestöjen ja eri yhdistysten kanssa. Tiedotus ja viestiminen alueen ajankohtaisista asioista ja ilmiöistä eri osapuolille on tärkeä osa alueellista työtä. Alueellisena toimijana asukastalot henkilökuntineen osallistuvat monenlaisiin asukastapahtumiin ja tilaisuuksiin ja ovat myös itse aktiivisesti niitä järjestämässä. Aktiiviseen kansalaisuuteen Lähidemokratiaa vahvistetaan ja pyritään saamaan myös ne asukkaat mukaan, jotka eivät perinteisesti ole aktiivisia. Yhteiset prosessit asukkaiden kanssa ovat oppimista aktiiviseen kansalaisuuteen. (Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston asukastalotyö 2014, 24.) Asukastalot ja niiden osaava henkilöstö ovat omalta osaltaan vahvistamassa neljännen sektorin eli kansalaisten itsensä omaa aktiivisuutta ja siihenhän juuri uusi sosiaalihuoltolakikin pyrkii. Camilla Peltola, sosionomi (ylempi AMK) –opiskelija Lisätietoa Kaupunginhallitus 33/28.9.2015. Asukasosallisuuden avustusten myöntämisperiaatteet ja asukastalojen hallinnon järjestely. Diaarinumero 2013-015599. Verkossa. Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston asukastalotyö 2014 Henkilöstön ja käyttäjien näkemys. Verkossa. Helsingin Uutiset 29.9.2015. Päätös asukastaloista: ”Sitä pitäisi kysyä ennemminkin niiltä, jotka äänestivät sen puolesta”. Verkossa. Helsingin Uutiset 2.10.2015: Asukastaloissa huokaistiin helpotuksesta. Verkossa.
Subjektiivinen päivähoito-oikeus
Tässä puheenvuorossa tarkastelen subjektiivista päivähoito-oikeutta. Pyrin tarkastelemaan asiaa useasta näkökulmasta. Yhteiskunnassamme on aika ajoin noussut julkiseen keskusteluun subjektiivisen päivähoito-oikeiden rajaaminen. Nykyään subjektiivisella päivähoito-oikeudella tarkoitetaan, että kaikilla alle kouluikäisillä lapsilla on oikeus tasa-arvoiseen varhaiskasvatukseen. Varhaiskasvatuksen tavoitteena on edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä ja hyvinvointia. Varhaiskasvatus on todettu tuloksellisimmaksi lapsiperheen tukitoimeksi peruskoulun ohella Varhaiskasvatus on todettu tuloksellisimmaksi lapsiperheen tukitoimeksi peruskoulun ohella. Nyt Sipilän hallitus on päättänyt säästötoimenpiteiden takia rajata subjektiivista- päivähoito-oikeutta kahdessa eri vaiheessa. Hallitusohjelman mukaan päivähoito-oikeutta rajataan ensimmäisessä vaiheessa puolipäiväiseksi silloin, kun toinen vanhemmista hoitaa perheen toista lasta äitiys-, isyys- tai hoitovapaalla tai kotihoidontuella. Vastaava rajaus tehdään yksityisen hoidon tukeen. Uudistuksen toisessa vaiheessa vuonna 2017 subjektiivista päivähoito-oikeutta rajataan osapäiväiseksi myös silloin, jos toinen vanhemmista on työttömänä. Ensimmäisenä ajatuksena tulee säästötoimenpiteet, jostakin pitää säästää ja talkoot koskevat kaikkia. Miksei siis kotiäitejä niin kuin isiäkin? Lapsilla säilyy oikeus olla hoidossa puolipäiväisenä, joten voidaan ajatella ettei se iso muutos ole perheille. Räikeimmin ajateltuna ja kuultuna voi sanoa, “mitäs olette lapset tehneet, jos ette niitä itse jaksa hoitaa”? Kysymystä voidaan tarkastella myös toisesta näkökulmasta, kenen etuja tässä ollaan viemässä pois, vanhempien vai lasten? Lännen Median Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan yhteensä 88 prosenttia suomalaisista kannattaa hallituksen suunnitelmaa rajoittaa päivähoito-oikeutta puolipäiväiseksi perheissä, joissa ainakin toinen vanhemmista on kotona. Tutkimus tehtiin 3 – 4 kesäkuuta internetkyselynä, johon saatiin1 082 vastausta. Ryhmäkoot kasvavat Ongelmana lapsen puolipäiväisyydessä on, että ryhmäkoot saattavat kasvaa entisestään. Vaikka lapsi ei ole läsnä jonakin päivänä, on hän kuitenkin ryhmässä mukana, ja kasvattaa ihmissuhdemäärää. On myös tosiasia, että joskus nämä lapset ovat kaikki samaan aikaan paikalla. Lasten mutta myös kasvatushenkilökunnan tulee pystyä käsittelemään suurempaa ihmismäärää, sillä puolikkaita lapsia saa olla kaksi, jotta niistä tulee yksi kokonainen. Uudistus ei vaan koske kotona olevien lasten vanhempia ja lapsia, vaan kaikkia lapsia päiväkodissa. Kun lapsia tulee määrällisesti ryhmään lisää, myös melutaso nousee, sitä myötä lapsen stressitaso kasvaa. Melutason noustessa liian korkealle, on lapsen vaikeampi kuulla tarkasti tai tulla kuulluksi, joka on edellytys kielelliselle kehitykselle. Jos pieni lapsi jää liian paljon itsensä varaan, hän altistuu lisääntyneelle stressille. Pysyvästi koholla olevan stressitason vaikutukset lapsen kehitykselle ovat negatiiviset. Päivähoidon subjektiivisen oikeuden rajaamisessa taataan sosiaalisin perustein tarvitseville lapsille kokopäiväinen hoitopaikka. Se tarkoittaa, että perhe voi joutua hakemaan todistuksia, avaamaan yksityiselämäänsä ja pelkäämään leimautumista. Voi käydä myös niin, että osa kokopäivähoidon tarvitsijoista eivät vaivaudu hakemaan paikkaa, joka kasaa lisää ongelmia perheelle ja lapselle. Myös ennaltaehkäisevä työ-ote sekä varhainen puuttuminen on vaarassa tässä mallissa. Ongelmien kasvaessa, asioiden korjaaminen pitkittyy sekä vaikeutuu. Subjektiivinen päivähoito-oikeuden rajaaminen lisää siis myös sosio- ekonomista kuilua. Hyvin toimeentulevilla perheillä kun on mahdollisuus halutessaan käyttää yksityisen päivähoidon palveluita, ja lisätä näin lapselleen kokopäiväinen hoitopaikka vanhemman ollessaan kotona. Päiväkodin varhaiskasvatus on hyvä ja tärkeä asia hyvinvointi yhteiskunnassamme. Mielestäni on tärkeää kuitenkin sanoa ääneen, että alle 3 vuotiaiden lasten paras paikka on kotona vanhemman kanssa, jos vanhemmat pystyvät tarjoamaan hänelle turvallista arkea kehityksen kannalta. Ne vanhemmat, jotka valitsevat päiväkotihoidon lapsilleen mahdollisen kotihoidon sijasta, niin heillä on siihen jokin syy. Lapsen on silloin parempi olla varhaiskasvatuksen piirissä, jossa saa virikkeitä, kavereita ja oppia uusia taitoja elämistä varten. Lisäkuluja yhteiskunnalle ja lasten epätasa-arvon lisääntymistä? Subjektiivisen päivähoito-oikeiden rajaamisesta voi koitua yhteiskunnalle lisäkuluja pitkän ajanjakson aikana. Yhteenvetona voisi todeta, että epätasa-arvo Suomessa kasvaa, ihmisillä, joilla on varallisuutta voivat ostaa tarvittaessa yksityisiä palveluja. Vähävaraiset joutuvat hakemaan erikseen kokopäiväistä hoitopaikkaa sosiaalisin perustein. Päiväkodissa lasten lukumäärä kasvaa uudistuksen myötä, pienen lapsen ihmiskontakti määrä kasvaa haasteellisen isoksi. Päiväkodissa melutaso nousee, joka lisää stressiä, ja saattaa vaikeuttaa mm. puhumaan oppimista, jos lapsi ei tule kuulluksi tai ei kuulle kunnolla. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen ylläpitää ja lisää koulutuksen ja tulotason periytyvyyteen kytkeytyvää yhteiskunnallista epätasa-arvoa. Anu Tuoma, lastentarhanopettaja ja sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lisätietoa Asiantuntijat tyrmäävät päivähoito-oikeuden rajaamisen – "Eniten tarvitsevilta vietäisiin oikeus pois". Verkkodokumentti. Varhaiskasvatuksen laatu tärkeää lapsen psyykkiselle kehitykselle. Verkkodokumentti. SUOMEN VARHAISKASVATUS RY:N KANNANOTTO 5.6.2015. Verkossa.
Varhaiskasvatukseen kaavaillut leikkaukset – lapset mukaan talkoisiin
Hallitus esitti toukokuussa 2015 leikkauksia varhaiskasvatukseen. Hallitus rajaisi subjektiivisen päivähoito-oikeuden osa-aikaiseksi vanhemman ollessa työttömänä. Päivähoito-oikeus rajattaisiin osa-aikaiseksi myös, kun toinen vanhemmista hoitaa perheen toista lasta äitiys-, isyys- tai hoitovapaalla tai kotihoidontuella. Päiväkodin suhdeluvut yli kolmevuotiaiden lasten osalta kasvaisivat siten, että yksi työntekijä (kasvattaja) voisi hoitaa kahdeksaa lasta. Tämänhetkinen suhdeluku on yksi työntekijä seitsemää lasta kohden. Käytännössä muutos tarkoittaisi sitä, että päiväkodeissa yleinen kolmen aikuisen hoitama päiväkotiryhmä kasvaisi 21 lapsesta 24 lapseen tai jopa 30 lapseen riippuen osa-aikahoitoa tarvitsevien lasten määrästä. Muutosesitystä on kritisoitu erittäin voimakkaasti. Kritiikin kärki on jaettavissa kolmeen osaan: on kritisoitu talouskriteeriä, ollaan oltu huolissaan lasten edusta sekä ihmetelty monia epäloogisuuksia. Talous ja varhaiskasvatus Talous on olennainen osa kaikkea toimintaa. Varhaiskasvatuksessa sen rinnalla täytyy kuitenkin muistaa joka asiassa lapsen etu ja sen toteutuminen, josta vain me aikuiset voimme huolehtia. Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila kritisoi hallituksen muutosehdotusta nimenomaan siksi, että sillä pyritään ensisijaisesti taloudellisiin säästöihin eikä sillä tavoitella ratkaisuja, jotka edistäisivät lapsen edun toteutumista. ₁ Yhteensä päivähoito-oikeuden rajoittamisen uskotaan säästävän valtion ja kuntien rahoja 54 miljoonaa euroa vuodessa. Suhdeluvun muuttaminen säästäisi 75 miljoonaa euroa (ja päivähoitomaksujen korottaminen 54 miljoonaa euroa). ₂ Erittäin lyhyellä tähtäimellä säästöt saattaisivat olla tuota kokoluokkaa. Mutta kuinka todellisia nuo säästöt olisivat pitemmällä tähtäimellä? Varhaiskasvatuksen kokonaisvaikutuksellisia menoja ja tuloja on todella vaikea laskea, hallituksen leikkausesityksessä sitä ei ole edes yritetty. Varhaiskasvatus ehkäisee jatkuvasti kotihoidon ja lastensuojelun tarvetta sekä edesauttaa vanhempien jaksamista. Paljonko tästä kirjataan varhaiskasvatuksen budjetin plus-sarakkeeseen? Kuinka hinnoitellaan toimiva kasvatuskumppanuus, joka auttaa vanhempia lasten kasvatuksessa tai varhaiskasvatuksen antama laaja käytännön apu suomen kieltä osaamattomille perheille yhteiskuntaamme sopeutumisessa? Vuonna 2015 uudistuneessa sosiaalihuoltolaissa korostetaan mm. ennaltaehkäisyä ja varhaista tuen saamista lapsiperheille ilman erityisasiakkuutta kuten lastensuojelun asiakkuus. Selvää on, että mitä enemmän varhaiskasvatuksen resursseja heikennetään, sitä vähemmän ennaltaehkäisevää työtä lasten ja perheiden kanssa voidaan varhaiskasvatuksessa tehdä. Kuinka paljon lisämenoja tämä aiheuttaa yhteiskunnalle vaikkapa 10 – 15 vuoden aikajänteellä? Myös alan ammattilaiset ja vaikuttajat ovat samaa mieltä. Oululaisen päiväkoti Sampolan johtaja Susanna Haapsamon mukaan ongelmat alkavat kasaantua, kun ne lapset, jotka eivät saa tarvitsemaansa opetusta ja tukea varhaiskasvatuksessa, menevät perusopetukseen. Sen jälkeen syrjäytymisriskit kasvavat, ja tarvitaan entistä enemmän erilaisia lastensuojelun palveluita. Hänen mukaansa tällä tavalla me emme saa säästöjä aikaiseksi, korkeatasoinen varhaiskasvatus on tuottava sijoitus yhteiskunnalle ja maksaa itsensä moninkertaisena takaisin. ₃ Talentian puheenjohtaja Tero Ristimäki puolestaan nostaa esille ryhmäkoon kasvattamisen talousvaikutuksen henkilöstöä ajatellen. Se merkitsee hänen mukaansa sitä, että jokaiselle varhaiskasvatuksessa olevalle lapselle on entistäkin vähemmän aikuisen aikaa. Kun tiedetään, että päivähoidon henkilöstö on ollut jo pitkään jaksamisensa äärirajoilla, voivat aiotut säästöt muuttua kustannuksiksi työhyvinvoinnin laskiessa. ₄ Mitä enemmän lapsia ryhmässä on, sitä todennäköisempää on myös tautien leviäminen. Tämä puolestaan tarkoittaa lasten sairauskärsimysten lisäksi sekä vanhempien poissaoloja töistä että varhaiskasvatuksen henkilökunnan poissaoloja. Kokonaiskustannukset näistä poissaoloista muodostuisivat yhteiskunnalle suuriksi ja todella vaikeiksi arvioida. Kaiken kaikkiaan talousasiat varhaiskasvatuksessa eivät missään nimessä ole mustavalkoisia, lyhyen tähtäimen talousajattelussa on myös suuret taloudelliset riskit. Lapsen edun sivuuttaminen Lasten määrän kasvaessa tilanne näkyisi yli kolmevuotiaiden lapsiryhmissä niin, että nykyisen 21 lapsen sijasta ryhmässä olisi 24 lasta tai enemmän. Jo 21 lapsen kanssa kasvattajilla on ajoittain vaikeuksia tarjota kullekin lapselle sellaista varhaiskasvatusta kuin hänen havainnoidaan tarvitsevan. Lisälasten tulo ryhmään huonontaisi tilannetta entisestään, kärsijöinä olisivat etenkin lapset, toissijaisesti vanhemmat ja kasvattajat. Lapsiryhmissä myös tilat loppuisivat yksinkertaisesti kesken. Monet päiväkotiryhmät on suunniteltu tiloiltaan ja ilmanvaihdoltaan 21 lapselle, enempää ei näihin ryhmiin mahdu. Ruokailuja ja päiväunia pitäisi järjestää esim. eteisissä. Lisäksi toimivia leikkipaikkoja pitäisi purkaa ja tuoda tilalle pöytiä ja tuoleja lasten ruokailuja varten. Lasten määrän kasvu näkyisi kuitenkin eniten juuri varhaiskasvatuksen asiakkaissa eli lapsissa. Mitä enemmän lapsia samoissa tiloissa, sitä enemmän oppimis- ja keskittymisvaikeudet lisääntyvät. Yhteiskunnassamme on erityisen tuen tarpeisia lapsia koko ajan enemmän, olisi omituista politiikkaa luoda tätä suuntausta tukevia olosuhteita tarkoituksella. ₅ Insinöörin logiikkaa? Koko leikkausehdotuksessa on muitakin epäloogisuuksia kuin lyhyen tähtäimen talousajattelu ja lapsen edun unohtaminen. Varhaiskasvatuslakia ollaan jo pitkään oltu uudistamassa. Tasavallan presidentti on vahvistanut lain muutoksen 8.5.2015 ja lain ensimmäinen vaihe on tullut voimaan 1.8.2015. ₆ Lakivalmisteluissa subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen ei olisi tullut muutoksia, ei myöskään kasvattajien ja lasten väliseen suhdelukuun. Nyt kesken tämän uudistuksen hallitus ilmoittaa täysin lain suunnittelusta poikkeavaa, irrallista leikkausehdotusta. Ulkopuolisen silmin ei vaikuta insinöörin logiikalta. Myös lasten yhdenvertaisuuden vaarantuminen huolettaa. Sosiaalisin perustein tapahtuva päivähoitotarpeen arviointi tarkoittaa käytännössä helposti sitä, että lapsi perheineen leimautuu negatiivisesti jollain tavalla ongelmalliseksi. Lapset olisivat myös eriarvoisessa asemassa riippuen siitä, käyttääkö lapsen perhe kunnallisen vai yksityisen päivähoidon palveluita, sillä esitysluonnoksessa ei ehdoteta vastaavanlaisia rajoituksia yksityiseen päivähoitoon. Näistä asioista on myös lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila ilmaissut huolensa. ₁ Nykytilanne varhaiskasvatuksessa on jo huolestuttava. Koulutettua, pätevää ja pysyvää henkilökuntaa on vaikea saada rekrytoitua. Lasten enenevät tuen tarpeet, huonot palkat ja hurja työmäärä eivät houkuttele ihmisiä jäämään alalle. Jo nykyisen lapsimäärän hoitaminen ammattimaisesti on näillä resursseilla vaikeaa ja vaatii paljon suunnittelua sekä raudanlujia ammattilaisia. Lapsimäärän lisääntyessä varhaiskasvatuksen laatu vastaavasti huononisi. Varhaiskasvatuksen asiantuntijan ja Helsingin yliopiston tutkijan Eeva-Leena Onnismaan mukaan päivähoidon kustannuksista on vaikea säästää, mutta toiminnan organisoinnista pitäisi pystyä keskustelemaan. Onnismaa peräänkuuluttaa pitempää keskustelua toiminnan organisoimisesta niin, että se olisi pedagogisesti laadukasta ja kustannustehokasta samaan aikaan. ₇ Tällaista keskustelua vastaan kenelläkään varhaiskasvatuksen toimijalla tuskin on mitään. Tätä keskustelua ei kuitenkaan ole se, että hallitus toteuttaa yksipuolisella ilmoituksella nämä varhaiskasvatusta vähättelevät leikkausaikeensa. Jukka Piippo, lastentarhanopettaja ja sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lisätietoa (viitteet) Lapsiasiavaltuutettu Kurttilan lausunto Helsingin Sanomien artikkeli, verkossa YLE:n uutinen, verkossa Talentia, Ristimäki, verkossa Ammattinetti, verkossa Opetus- ja kulttuuriministeriö, varhaiskasvatuslaki vireillä YLE-uutiset, Onnismaa, verkossa
Katriina Rantala-Nenonen
päätoimittaja
Lehtori, YTM
katriina.rantala-nenonen@metropolia.fi
p. 040 641 8303
Hilla Niemi
koulutussuunnittelija
hilla.niemi@metropolia.fi
p. 050 567 8049
Eveliina Korpela
Lehtori:suomen kieli ja viestintä, FT
eveliina.korpela@metropolia.fi
p. 040 641 8336
Toimituskunta toimittaa blogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Uudistuva sosiaalialan osaaminen –blogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.6.2018.
Ammatillinen koulutus asiakaslähtöisyys Asiakkaan oikeudet Ehkäisevä lastensuojelu Eija Raatikainen empatia Etiikka Henkilökohtainen budjetointi hyvinvointi Hyvinvointipolitiikka ikäihmiset Kasvatus Kehitysvammaisten palvelut Kelpoisuusehdot Kotihoito Koulu Lapsiperheiden palvelut Lastensuojelu Maahanmuuttaja Metropolia ammattikorkeakoulu Moniammatillinen yhteistyö nuoret Nuorten hyvinvointi Opinnäytetyöt Osaaminen Osallisuus Perhepolitiikka Päivähoito Sirkka Rousu Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaaliala sosionomi Sosionomi ylempi AMk-tutkinto Sote-uudistus Syrjäytyminen Työhyvinvointi Työllisyys Työttömyys Vaikuttavuus valinnanvapaus Vanhemmuus Varhaiskasvatus vuorovaikutus Yhdenvertaisuus Ylempi amk-tutkinto