Uudistuva sosiaalialan osaaminen

Hyvinvointi kuuluu kaikille – palvelut kuntoon

9.12.2020

Lea Stranden, Sari Salin-Hämäläinen, Jenni Viertokangas, Niklas Hjort ja Katri Horuz

Metropolia Ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan master`s-tutkintojen vuosittainen Uudistuva sosiaali- ja terveysala -seminaari järjestettiin tänä vuonna poikkeuksellisesti etänä. 12.11.2020 pidetty seminaari keräsi yli 100 sosiaali- ja terveysalan ammattilaista ja opiskelijaa Zoomin välityksellä seuraamaan ajankohtaisia puheenvuoroja. Esiintyjät oli kutsuttu master`s opiskelijoiden ammatillisista verkostoista. Tämän vuoden teemana oli: yhteen toimivat palvelut hyvinvoinnin tukena. Seminaarin avasi Asiakaslähtöiset hyvinvointi- ja terveyspalvelut innovaatiokeskittymän innovaatiojohtaja Minna Elomaa-Krapu, joka toi puheenvuorossaan esille sen, miten hyvinvointia edistävät palvelut ovat uuden edessä covid-19-pandemian aikana. Poikkeusolot ovat heikentäneet erityisesti nuorten, perheiden ja heikoimmassa asemassa olevien ihmisten hyvinvointia. Mediassa on käsitelty niin koulukiusaamista, päihteiden lisääntynyttä käyttöä kuin nuorten käyttämää väkivaltaa. Sote alalla on nopealla aikataululla tehty joustavia ratkaisuja ja ketterästi kehitetty uusia etäpalveluja käyttöön. Palvelukokonaisuuksia ja -ketjuja kehitettäessä tulee huomioida hyvinvointivaikutukset, asiakkaan osallisuus ja toimijuus. Palveluiden järjestämisessä on oleellista tunnistaa asiakkaiden palvelutarpeet. Seminaarin puheenvuoroja yhdisti monitarpeisten asiakkaiden hyvinvoinnin parantamisen näkökulma, ja siinä korostuu eri ammattilaisten yhteistyö. Palvelukokonaisuuksista ja -ketjuista puhui erityisasiantuntija Eeva Liukko Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta. Hallinnollinen integraatio ei riitä toiminnallisen ja asiakaskohtaisen yhteistyön toteutumiseen, vaan jokaisen vastuulla on toimia omaa ydintehtävää laajemmin. Organisaatioissa toimintakulttuurin muutos on väistämätön vaikuttavien palveluiden tuottamiseksi. Apuna palveluiden kehittämisessä on käytettävissä THL:n juuri julkaisema PKPK-käsikirja (PDF) palvelukokonaisuuksien ja -ketjujen määrittelyyn, ohjaukseen ja seurantaan. Palveluja yhteensovitettaessa on siirtymävaiheissa tärkeä varmistaa, että asiakas ei jää yksin, vaan saa tarvitsemansa tuen. Eriarvoisuuden vähentämiseen ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn käynnistetty Mukana-ohjelma etsii projektipäällikkö Piia Pelimannin mukaan systeemistä muutosta yhdessä kumppaneiden kanssa. Helsingissä väestöalueiden eriytymistä on ehkäisty lisäämällä lasten ja nuorten harrastus- ja vapaa-ajan mahdollisuuksia, joista esimerkkinä on Helsingin koulujen lukujärjestyksiin varattu sama keskiviikkoinen ajankohta harrastuksille sekä harrastuspassi -sovellus. Apua perheiden erilaisiin elämäntilanteisiin Syrjäytymisen ehkäisyssä toimenpiteet tulee kohdentaa oikea-aikaisesti ja vahvistaa hyvinvointia tukevia ja suojaavia tekijöitä sekä kasvuympäristöjen toimintamahdollisuuksia. Tavoitteena on työn painopisteen siirtäminen ennaltaehkäiseväksi, jolloin paremmin pystytään vaikuttamaan ylisukupolvisiin ilmiöihin. Ennaltaehkäisevässä Perheen mukana -palvelussa kokeillaan uudenlaista rahoitusmallia Lapset SIB (Social Impact Bond), joka on uusi vaikuttavuusinvestoimisen muoto. Lasten ja nuorten ylisukupolvisten huono-osaisuusketjujen katkaisemiseksi ja heikoimmassa asemassa olevien perheiden palveluiden saatavuuden kehittämiseksi tehdään työtä Kriminaalihuollon tukisäätiössä. Säätiö tuottaa palveluja rikostaustaisille ja heidän perheilleen sekä kehittää uusia lapsilähtöisiä perhetyön muotoja. Vankeus koskettaa jopa 55000 ihmistä, joista 12500 on lapsia (Selvitys yhteydenpitokäytännöistä ja niiden mahdollisista esteistä vankien ja heidän läheistensä välillä, PDF). Lapsi- ja perhetyön päällikkö Tarja Sassi toi esiin haavoittuneen vanhemmuuden, joka vaurioittaa lapsen kasvua ja kehitystä monella tavalla. Suomessa tarvitaan lisää tutkimusta vankien lasten oloista perhetyön kehittämiseksi. Kritsin Perheleiritoiminta voitti kansallisen rikoksentorjuntakilpailun 2020. Viranomaisen tai muun järjestön työntekijänä voit pyytää konsultaatiotukea Ehjä perhe -toiminnasta, jossa myös lisätään tietoisuutta rikostaustaisen perhetyön merkityksestä. Työskentelyssä on tärkeää kohdata ihmisenä, ei vankina. Teknologia terveyden ja hyvinvoinnin tukena Terveysteknologiassa tekoäly säästää resursseja. Theresa Eklund ja Tiina Jaatinen esittelivät jatkuvatoimisen verenpainemittarin kehittämiseen liittynyttä insinööriopintojen ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyötään. Uusi teknologia mahdollistaa oman terveyden seurannan monella tapaa. Eettiset kysymykset ovat erityisen tärkeitä sekä terveys- että sosiaalialalla niin ammattilaisten toiminnassa kuin tutkimuksessa. Myös sosiaalialalla tarvitaan uudenlaista teknologiaa esimerkiksi helpottamaan työn kuormitusta, esimerkiksi Metropolian innovaatiokeskittymien kehitystyössä työelämäkumppaneiden kanssa. Metropolian HyMy-kylässä luodaan ihmislähtöistä oppimisen ja asiakaspalvelut yhdistävää ympäristöä, joka huomioi myös monitarpeiset asiakkaat. Palveluita kehitetään matalan kynnyksen ja yhden asiointipisteen –periaatteella. Tulevaisuuden osaajat opiskelevat monialaisesti ja palvelut toteutuvat innostavassa yhteistyössä asiakkaiden ja työelämäkumppaneiden kanssa. Toiminnan keskiössä on alueellisen yhteistyön vahvistaminen sekä yksilöiden ja yhteisöjen kohtaaminen. HyMy-kylän toimintamallin soveltaminen laajasti eri sote-palveluissa tukee kestävää kehitystä. Kaikissa seminaarin esityksissä ja alustuksissa näkyi seuraava ajatus: Ihminen syntyy täydellisenä yksilönä - kohdataan hänet sellaisena! Kirjoittajat Lea Stranden, Sari Salin-Hämäläinen, Jenni Viertokangas, Niklas Hjort ja Katri Horuz Kirjoittajat ovat valmistuvia Metropolian sosiaalialan (ylempi AMK) opiskelijoita. Kirjoitus on osa tutkimuksellisen kehittämisen opintokokonaisuuden opintojaksoa ja siihen sisältyvää alan ajankohtaisseminaarin valmistelutehtävää. Uudistuva sosiaali- ja terveysala 12.11.2020 seminaarin ohjelma käynnistyi lyhyellä Alumni-tilaisuudella.

Lue lisää

”Asiakas tarvii sen ihmisen”: onnistumisen tekijöistä lastensuojelussa ja lapsiperheiden sosiaalityössä

4.11.2020

Sirkka Rousu, Tiina Harju, Katri Horuz, Johanna Stauffer ja Katriina Sysmäläinen

Onnistumisen tekijät lastensuojelussa ja lapsiperheiden sosiaalityössä -hankkeessa on tutkittu asiakkaiden ja heidän läheistensä sekä työntekijöiden kokemuksia onnistumiseen liittyvistä asioista ja hyvän asiakastyöskentelyn edellytyksistä kyselyaineistoilla. Sähköisen verkkokyselyn lisäksi johdon ja päätöksentekijöiden näkemyksiä kartoitettiin haastatteluilla. Lastensuojelu ja lapsiperheiden sosiaalityö on ikkuna yhteiskunnalliseen todellisuuteen: mitä ikkunasta näkyy avun ja tuen piirissä olevien eri-ikäisten lasten, nuorten ja perheiden kokemusten sekä heidän kanssaan toimivien näkökulmasta? Mikä toimii hyvin ja on auttanut? Entä mitä tiedämme näiden lasten ja nuorten hyvinvoinnista ja sen muutoksista asiakkuuden aikana ja päättyessä? Mitä näissä palveluissa työskentelevä työntekijä tarvitsee, jotta voi toimia parhaimmalla tavalla asiakkaidensa hyväksi? Lastensuojelu näyttäytyy julkisuudessa usein negatiivisena ja epäkohdat nousevat herkästi esille. Tämä ei kuitenkaan ole koko kuva lastensuojelusta ja lapsiperheiden sosiaalityöstä. Sen esille tuominen, miten työssä onnistutaan, vahvistaisi yhteisöjen luottamusta lastensuojeluun. On tärkeää vahvistaa tunnetta, että voin saada apua ja uskallan hakea sitä. Julkaisemme onnistumisen tekijöitä koskevan aineistomme tulokset 3.12.2020 iltapäivän seminaarissa. Tässä muutamia alustavia havaintoja kyselyvastauksista ja haastatteluista. “Asiakas tarvii sen ihmisen” Asiakkaiden ja läheisten mukaan tärkeää on, että oman työntekijän kanssa rakentuu hyvä vuorovaikutus ja yhteisymmärrys. Kokemus tasa-arvoisesta kohtaamisesta ja kuulluksi tulemisesta edistää asiakkaan osallisuutta ja luo edellytykset löytää yhteistyössä juuri heille sopivia ratkaisuja. Työntekijän tulee myös luottaa asiakkaan näkemykseen omasta tilanteestaan ja tukea lasta, nuorta sekä vanhempaa asioiden jäsentämisessä ja omien voimavarojen käytössä. Tuen tulee olla teoreettisesti perusteltavissa, mutta konkreettista sekä käytännön esimerkkeihin perustuvaa, miten voisi toimia arjen tilanteissa toisin. Onnistumista edistää, kun voi työskennellä saman tutun työntekijän kanssa pidempään, työntekijä on tavoitettavissa ja yhteistyö toimii myös muiden lapsen, nuoren ja perheen kanssa arjessa toimivien kanssa. Kokemusta, erityisosaamista ja työskentelyyn tukea Työntekijöiden vastauksissa tulevat esiin samansuuntaiset näkemykset siitä, millaisia tekijöitä tarvitaan onnistuneessa asiakastyössä: Luottamuksellinen, avoin ja läpinäkyvä työskentelysuhde lapsen ja nuoren ja hänen perheensä kanssa. Asiakkaan oma motivaatio ja voimavarat tarvitaan – ihminen itse on aktiivinen toimija omassa elämässään. Työntekijällä tulee olla aikaa asiakkaalle. Juuri tälle lapselle, nuorelle ja perheelle pitäisi pystyä järjestämään heille sopivaa oikeanlaista tukea ja apua, mikä ei aina ole organisaatiossa mahdollista. Työntekijä ei saa jäädä yksin haasteellisten asiakastilanteiden kanssa. Vaativassa työssä onnistumiseksi tarvitaankin erityisosaamista. Kokemus tuo työhön varmuutta ja kokenut työntekijä pystyy tukemaan kokemattomampia kollegojaan. Työssä kehittymisen ja jaksamisen edellyttää lähitukea. Hyvinvoiva työntekijä on niin asiakkaan kuin työnantajankin etu. Onnistuneen työskentelyn edellytyksistä ja esteistä kerromme lähemmin seminaarissa ja julkaisuissa. Tiedolla johtamisen perustana: työntekijöiden kokemustieto ja yhteinen pohdinta Palvelujohdossa ja päätöksentekijöinä toimivat haastateltavat toivat esille onnistuneen asiakastyön edellytyksinä hyvin samankaltaisia tekijöitä kuin asiakkaat ja työntekijät. Miten sitten organisaatiossa huolehditaan siitä, että onnistumiseen vaikuttavat tekijät voisivat toteutua mahdollisimman hyvin käytännössä? Haastatteluissa oli keskiössä kysymys, millaista tietoa lastensuojelun ja lapsiperheiden sosiaalityön asiakkuuksista on käytettävissä toiminnan ohjaamisessa ja johtamisessa. Haastatteluista välittyy hyvin yhdenmukainen kuva siitä, että nykyinen tieto perustuu asiakastyöntekijöiden kautta esimiehille välittyvään suulliseen kokemustietoon asiakkuuksista, tuen tarpeista, niiden syistä, siitä millainen tuki on ollut toimivaa, ja näiden yhteiseen pohdintaan palvelujohdon kanssa erilaisissa työntekijätiimeissä. Työntekijöiltä esimiesten kautta myös päättäjille välittyvä kokemustieto ja sen yhteinen käsittely on toiminnan yksi vahvuus ja voimavara, mutta riittääkö se eurojen maailmassa ja vaatimuksissa osoittaa asiakastyön vaikutukset sekä mekanismit, joilla vaikuttavuus on syntynyt? Entäpä asiakkaan kokemustieto? Asiakastietojärjestelmiin kirjataan asiakkaista paljon tietoa, mutta sieltä saadaan ulos koosteita lähinnä asiakasmäärästä, ilmoitusten ja asiakassuunnitelmien määrästä, hoitovuorokausista yms. Muunlainen asiakkuuksista ja asiakkuuspoluista tarvittava tieto pitäisi poimia käsin järjestelmästä. Tämä ei vastanne tiedolla johtamisen ideaa? Olemme koonneet keskeiset tulokset yhteiseen TAITO-julkaisuun, jossa tarkastelemme myös onnistumiseen liitettyjä yhdistäviä tekijöitä asiakkaiden, työntekijöiden ja johdon & päätöksentekijöiden näkökulmasta. Pohdimme julkaisussa myös, miten onnistumisen tekijät mahdollisimman hyvin voisivat toteutua jokaisen lapsen ja nuoren ja heidän perheidensä asiakkuudessa ja kasvuoloissa, ja työntekijöiden työskentelyssä - millaiset kehitystoimet olisivat keskeisiä. TAITO-julkaisu ja opiskelijoiden opinnäytetyöt löytyvät 3.12.2020 ammattikorkeakoulujen Theseus- julkaisutietokannasta. Onnistumisen tekijät - tulosten julkistamisseminaari Tervetuloa 3.12.2020 klo 12.45 linjoille! Koronatilanteen johdosta seminaari toteutetaan etäyhteydellä webinaarina. #lastensuojeluonnistuu - käytämme tätä tunnistetta viestinnässämme. Tutustu lisää Onnistumisen tekijät -tulosten julkistamisseminaariin. Kirjoittajat Sirkka Rousu on yliopettaja Hyvinvointi osaamisalueelta ja hän kartoitti johdon ja päätöksenteon näkökulmaa Tiina Harju ja Katri Horuz ovat sosionomi (ylempi AMK) -tutkinnon opiskelijoita, ja tutkivat asiakkaan näkökulmaa opinnäytetyössään Johanna Stauffer ja Katriina Sysmäläinen ovat sosionomi (ylempi AMK) tutkinnon opiskelijoita, ja tutkivat työntekijöiden näkökulmaa opinnäytetyössään Lastensuojelija-blogissa voit tutustua myös aiempiin blogiteksteihimme Onnistumisen tekijät -tutkimusprosessista.

Lue lisää

Työhyvinvoinnin ja hyvinvoinnin suhde

26.10.2020

Jyrki Konkka

Työssäjaksamiseen ja työhyvinvointiin liittyvät kysymykset ovat sattuneesta syystä viime aikoina saaneet runsaasti huomiota. Itse olen syksyn 2020 aikana saanut vastattavakseni ainakin kolme työhyvinvointikyselyä. Pystyäkseni vastaamaan kyselyihin halusin perehtyä tarkemmin asiaan. Aloitin asian selvittämisen määritelmällisistä kysymyksistä. Tarkasteluni avarsi monia seikkoja työhyvinvoinnista. Tässä niistä keskeisin. Työhyvinvointi Työterveyslaitoksen määritelmän mukaan Suomalainen Työsuojelusanasto määrittelee termin ’työhyvinvointi’ seuraavasti: ”Työhyvinvointi on työntekijän fyysinen ja psyykkinen olotila, joka perustuu työympäristön ja vapaa-ajan sopivaan kokonaisuuteen. Ammattitaito ja työnhallinta ovat tärkeimmät työhyvinvointia edistävät tekijät.” Työterveyslaitoksen (TTL) eräässä työhyvinvoinnin kehittämiseen tähtäävässä projektissa (Anttonen & Räsänen (toim.), 2009, 18) em. määritelmälle ehdotettiin useita laajennuksia, joista suosituimmaksi osoittautui seuraava: ”Työhyvinvointi tarkoittaa turvallista, terveellistä ja tuottavaa työtä, jota ammattitaitoiset työntekijät tekevät hyvin johdetussa organisaatiossa. Työntekijät ja työyhteisöt kokevat työnsä mielekkääksi ja palkitsevaksi, ja heidän mielestään työ tukee heidän elämänhallintaansa.” Yhtenä tämän tarkastelun kannalta kiinnostavana projektissa esille tulleena määritelmän laajennuksena mainittiin myös seuraava ehdotus, jonka raportin tekijät kuitenkin hylkäsivät (emt. 18): ”Työhyvinvointia koskevien aloitteiden on tasapainotettava työntekijän ja organisaation tarpeet, mikä tarkoittaa sitä, että on luotava sellainen ympäristö, joka edistää tyytyväisyyden tilaa ja antaa työntekijöiden menestyä ja saavuttaa koko potentiaalinsa sekä heidän omaksi hyödykseen että organisaation eduksi.” Suomalaisen Työsuojelusanaston määritelmä ja TTL:n projektin ehdottamat määritelmän laajennukset ’työhyvinvoinnille’ edustavat eudaimonistista (perfektionistista) hyvinvointikäsitystä. Sen mukaan hyvinvointi on (inhimillistä) kukoistamista. Työhyvinvoinnista puhuttaessa kukoistus on rajattu sellaisten ominaisuuksien tarkasteluun, jotka edistävät työntekijän ja organisaation hyvää, erityisesti sitä, mikä on hyväksi työntekijälle ja organisaatiolle itselleen. Eudaimonistinen hyvinvointikäsitys pähkinänkuoressa ’Kukoistus’ on naturalistinen ja (minimaalisesti) evaluatiivinen termi, jota käytetään kuvaamaan, miten organismilla menee ympäristössään (ts. siinä ekosysteemissä, jossa se sattuu olemaan), mikä on organismin toimintakyky ja miten sen toiminta vaikuttaa ympäristöön. (Kraut, 2007, 5). Kukoistava (hyvinvoiva, onnellinen) ihminen on sellainen, jolla on tietyt kognitiiviset, affektiiviset, sensoriset ja sosiaaliset (sekä fysikaaliset) kyvyt, joiden kehittämisestä ja harjoittamisesta hän nauttii. (emt. 137). Lisäksi tällainen ihminen ja hänen kulttuurinsa (yhteisönsä) arvostavat näitä olevia kykyjä, niiden kehittämistä ja harjoittamista. (Bishop, 2015, 41). Eudaimonistisen hyvinvointikäsityksen keskeinen tekijä on se, että inhimillinen kukoistus on aina osin yhteisöllisesti (poliittisesti) määritelty. Ihmisillä on esimerkiksi kyky pettää ja tappaa, mutta niitä ja niiden kehittämistä ja harjoittamista ei yhteisöjen ja organisaatioiden sisällä arvosteta silloin, kun ne eivät edistä yksilön, yhteisön tai organisaation etua. Niinpä eudaimonistinen hyvinvointikäsitys on myös osittain normatiivinen lähestymistapa hyvinvoinnin tarkasteluun: siinä määritellään, mikä on hyvää tai pahaa ihmisen ja hänen ympäristönsä kannalta, ja mikä on oikein tai väärin hyvää tavoiteltaessa ja pahaa vältettäessä. Ja ”paras arpa” (työ)hyvinvoinnin edistämiseksi em. käsityksen mukaan on hyve (ammattitaito, työn hallinta). (Hursthouse, 1999, 172). Työhyvinvoinnin ja hyvinvoinnin olennainen ero Työhyvinvoinnin määritelmässä ja sen laajennuksissa ei kuitenkaan käytetä evaluatiivisia tai normatiivisia termejä. Kysymyksessä ei ole arvoarvostelma tai -määritelmä. Työhyvinvoinnista puhuttaessa ja TTL:n raportissa (Anttonen & Räisänen (toim.) 2009) tavoitteet ovat toisaalla, asioissa jotka on nimetty ’työhyvinvoinniksi’. Termillä ’hyvinvointi’ on kansainvälisessä tarkastelussa ja pitkässä filosofisessa ja yhteiskuntatieteellisessä perinteessä vakiintunut merkitys, jonka kanssa myös ’työhyvinvoinnista’ kirjoittavat asiantuntijat raportissaan (emt. 17) kipuilevat: ”tässä projektissa ei tarvitse miettiä käsitteen nimitystä, sillä - - meidän tulee käyttää termiä työhyvinvointi, well-being at work”. Samalla raportissa viitataan useasti terveyteen ja terveyden edistämiseen, sekä erityisesti WHO:n määritelmään terveyden edistämisestä. WHO:n määritelmä on kuitenkin arvolatautunut - siinä deskriptiivinen terveys-käsite ja normatiivinen hyvinvointi-käsite tunnetusti yhdistyvät toisiinsa. WHO:n (1948, 100) mukaan terveys on täydellisen fyysisen, mentaalisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tila, eikä pelkästään sairauden tai raihnaisuuden poissaoloa. Jos työhyvinvointia (tai hyvinvointia yleisemminkin) halutaan mitata, tarkoittaa se deskriptiivisen, ja siten naturalistisen, mittarin määrittelemistä. Tavoitteena on työntekijän ja organisaation todellisen tilan mittari. Tällainen deskriptiivinen (ei-normatiivinen) mittari rakentuu organismin ja organisaation funktionaalisen tehokkuuden (’functional efficiency’), tai toimintakyvyn, käsitteelle. (Hausman, 2015, 8) Tällainen mittari kertoo yksilön kyvystä ja dispositioista tarkastellussa ympäristössä arvottamatta asiaa yksilön elämänlaadun kannalta: sen kannalta, onko mitattava asia (esim. terveys tai kunto) hyväksi vai haitaksi ihmiselle itselleen. Kyselyt, joihin olen vastannut, eivät kuitenkaan edusta tällaista mittaria, vaan ne perustuvat subjektiivista kokemusta koskevaan vastaajan omaan arviointiin. Tämä on ongelma, jonka tarkastelu vaatisi erillisen kirjoituksensa. Vaikka yksilön kokemus onkin hyvinvoinnin keskeinen (ellei keskeisin) tekijä, se on huono mittari hänen funktionaalisen tehokkuutensa (terveyden, kunnon, toimintakyvyn) tavoittamiseksi. Yksilö voi kokea olevansa terve, kunnossa tai toimintakykyinen olematta sitä. Funktionaalisen tehokkuuden käsite on olennaisesti naturalistinen ja deskriptiivinen, ei niinkään normatiivinen. (Hausman, 2015, 9). Hyvinvoinnilla sen sijaan perinteisesti viitataan johonkin arvokkaampaan asiaan - elämän laatuun ja koko elämän kannalta tavoittelemisen arvoiseen asiaan, sellaiseen asiaan, jota haluaisi sille, josta välittää hänen itsensä vuoksi. (Darwall, 2002, 9). Lisäksi hyvinvoinnilla viitataan aina ei-instrumentaaliseen hyvään. Työhyvinvointi viittaa sen sijaan olennaisesti aina välineelliseen hyvään. Kysymys on siten käsitteellisesti ja määritelmällisesti eri asioista. Kirjoittaja: Jyrki Konkka toimii yliopettajana Metropolia ammattikorkeakoulussa. Koulutukseltaan hän on valtiotieteiden tohtori ja käytännöllisen filosofian dosentti. Jyrki Konkka on perehtynyt kriittistä ajattelua, metodologiaa, etiikkaa, poliittista filosofiaa ja hyvinvointia koskeviin kysymyksiin. Hän on kirjoittanut useita hyvinvointia käsitteleviä tieteellisiä artikkeleita. Tässä joitakin viimeaikaisia tekstejä hyvinvoinnista: Konkka, Jyrki, 2016, ’Hyvä elämä koostuu toista ja asioista, jotka ovat hyväksi ihmiselle’, teoksessa Mutanen, Kantola, Kotila & Vanhanen-Nuutinen. Turku: Turun ammattikorkeakoulun tutkimuksia 44: 33 - 46. Konkka, Jyrki, 2018, ’Hyvinvointi - yksi sana, monta mieltä’, teoksessa Mutanen, Houni, Mäntyvaara & Kantola (toim.) Hyöty. Turku: Turun ammattikorkeakoulun Tutkimuksia 48: 26 - 46. Konkka, Jyrki, 2020, ’’Follow your nature’ - a mongrel approach to good life’, in Mutanen, Friman, Kantola & Konst (eds.) Human and Nature. Turku: Research reports from Turku University of Applied Sciences 50: 93 - 112. Raatikainen, Eija, Ihamäki, Katja ja Konkka, Jyrki, 2020, ’Hyvän elämän ja hyvinvoinnin sosiaaliset edellytykset poikkeusoloissa’ teoksessa Hyvinvointi ja terveys poikkeusoloissa. Helsinki: Metropolia. (Käsikirjoitus, ilmestyy). Salonen, Arto ja Konkka, Jyrki, 2015, ’An Ecosocial Approach to Well-Being: A Solution to the Wicked Problems in the Era of Anthropocene. Foro de Educación 13(19): 19 - 34. Salonen, Arto ja Konkka, Jyrki, 2017, ’Kun tyytyväisyys ratkaisee. Nuorten suhtautuminen globaaleihin haasteisiin, käsitykset ihanneyhteiskunnasta ja toiveet omasta tulevaisuudesta, teoksessa Myllyniemi (toim.) Katse tulevaisuuteen, Nuorisobarometri 2016. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto: 137 - 156. Kirjallisuus: Anttonen, Hannu ja Räsänen, Tuula (toim.), 2009, Työhyvinvointi - Uudistuksia ja hyviä käytäntöjä. Helsinki: Työterveyslaitos. Bishop, 2015, The Good Life - Unifying the Philosophy and Psychology of Well-Being. Oxford. Oxford University Press. Darwall, Stephen, 2002, Welfare and Rational Care. Princeton, NJ: Princeton University Press. Hausman, Daniel, M. 2015, Valuing Health - Well-Being, Freedom, and Suffering. Oxford: Oxford University Press. Hursthouse, Rosalind, 1999, On Virtue Ethics. Oxford: Oxford University Press. Kraut, 2007, What is Good and Why? The Ethics of Well-Being. Cambridge MA. Harvard University Press. World Health Organization, 1948, ’Preamble to the Constitution of the World Health Organization’, Official Records of the World Health Organization, no. 2. Geneva: World Health Organization.

Lue lisää

Uudemmat postaukset Vanhemmat postaukset