Uudistuva sosiaalialan osaaminen

”Rakas päiväkirja, sairastuin 11 vuotta sitten synnytyksen jälkeiseen masennukseen keskimmäisen poikani syntymän jälkeen. Makasin lattialla voimatta tehdä mitään, itkin, olin väsynyt ja voimaton. Saimme apua. Meille tuli Ritva.” (linkki tekstin lopussa) Ritva on perhetyöntekijä, joka saapui Johannan kotiin oikealla hetkellä, kun omat voimavarat olivat vähissä. Valitettavan usein käy kuitenkin niin, että Ritvan kaltaisia pelastusrenkaita odottaessa ehtii upota jo liian syviin aaltoihin. Ei tarvitse olla sosiaalialan ammattilainen, että ymmärtää sen, että vanhempien voimavarojen tukemiseen riittävän varhaisessa vaiheessa olisi syytä panostaa. Vanhemmuutta ei ole tarkoitettu yksinäiseksi puuhaksi tai yksin pärjäämiseksi. Vanhemmuus on sosiaalinen asia ja yksinäisyys aiheuttaa syrjäytymistä ja stressiä, mikä on suoraan yhteydessä lapsen fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen. Miksi sitten ehkäisevään työhön ei panosteta, vaikka tämä olisi järkevää, taloudellista ja usein myös inhimillisesti ja eettisesti katsoen oikein? Tämä on erittäin hyvä kysymys, jonka Hanna Heinonen esittää Lastensuojelun keskusliiton blogitekstissään (linkki tekstin lopussa) hallituksen suuntaan. Heinonen viittaa perusteluissaan THL:n ja lastensuojelun keskusliiton tekemään selvitykseen lastensuojelun kustannuksista (linkki alla). Kustannusesimerkit ovat fiktiivisiä eivätkä kata täysin koko perheen kustannuksia, mutta osoittavat varmasti oikean suhteen varhaisen tuen ja lastensuojelullisten viimesijaisten toimien välillä. Vuoden laitossijoituksen hinnalla saataisiin muun muassa 3000 tuntia Ritvan tekemää perheiden kotipalvelua. Tosiasia on kuitenkin se, että kustannuksia katsotaan lyhytnäköisesti ja kunnille myönnetään lastensuojelun valtionosuuksia kodin ulkopuolisten sijoitusten perusteella.  Onkin yhä suurempi riski siihen, että resurssit valuvat kunnissa muihin kohteisiin ennaltaehkäisevän lapsi- ja perhetyön sijaan, jos hallitus aikoo leikata kunnille osoitettuja valtionosuuksia edelleen ja olla korvamerkitsemättä niitä. Hyvä kiertämään On hienoa, että taloudellisesta tilanteesta huolimatta ympäri Suomea kehitetään jatkuvasti uusia hyviä käytäntöjä lastensuojeluun ja mietitään, miten kunnassa toimijat voisivat yhdistää voimavaransa ja uudistaa perhepalveluverkkoa paremmin paikallisia tarpeita vastaavaksi. Harmillista on kuitenkin se, että hyvät ja toimivat käytännöt eivät leviä, ja niitä aletaan kehittää alusta pitäen uudelleen jokaisessa kunnassa, jolloin kehittäminen vie itsessään aikaa arjen kohtaamisilta. Lastensuojelun keskusliitto haluaakin omalta osaltaan tukea hyvien käytäntöjen leviämistä laajemmin palkitsemalla vuoden kunnallisen lastensuojeluteon. Ensimmäistä kertaa jaettu palkinto sai tavoiteltua huomiota valtakunnan mediassa. Helsingin sanomien otsikon ”Neuvola, joka vähensi lasten sijoituksia” (linkki tekstin lopussa), on Imatran hyvinvointineuvola, jossa kaikki ensimmäistä lastaan odottavat perheet saavat tuekseen äitiys- ja lastenneuvolan lisäksi neuvolan perhetyöntekijän palvelut. Kuten Heinonen blogitekstissään hehkuttaa, Imatra onnistui kääntämään lastensuojelun menot laskuun ja pienentämään lastensuojelun laitospalvelumenoja yli 700 000 euroa pienemmiksi sillä, että kunnassa panostettiin yksinkertaiseen ja ennaltaehkäisevään tukeen. Imatran hyvinvointineuvolatoiminta onkin hyvä osoitus siitä, että raskaiden ja resursseja itsessään vaativien hallinnollisten rakenteiden luomisen sijaan kehittäminen on lähtenyt aidosti kuntalaisten tarpeista ja toiminnan sisällöstä käsin. Tavoitteet eivät ole korkealentoisia, vaan pyrkivät vastaamaan arjen työn tasolla alueen lapsiperheiden tarpeisiin. Tällöin toiminta myös tavoittaa tarpeen ja sen juurruttaminen pysyväksi osaksi peruspalveluita onnistuu ja on kannattava satsaus tulevaisuuteen. Perheiden kuuleminen ja palvelujen tuominen luonnollisiin yhteisöihin lähelle perheiden arkea on osoitus arjen kohtaamisen innovaatioista. Vanhemmat kokevat luonnollisesti helpoimmaksi huolista puhumisen peruspalvelujen piirissä toimiville ammattilaisille, joiden kanssa he asioivat eniten. Avun pyytämiseen ei muodostu kynnystä, eikä avun pyytämistä tai vastaanottamista tarvitse hävetä, kun sitä tarjotaan tutussa paikassa kaikille ensimmäistä lastaan odottaville vanhemmille perheen tilanteesta riippumatta. ”Oli tunne, että kaikesta pystyi puhumaan” kommentoi vanhempi perhetyöntekijän kohtaamista Helsingin Sanomien artikkelissa. Arjen yhteistyötä tukevat päätökset Sekä neuvolassa että päivähoidossa luodaan tärkeät ensikontaktit perheisiin ja näen, että yhteiskunnan heikossa taloudellisessa tilanteessa tulisikin panostaa siihen, että näitä universaaleja peruspalveluita vahvistamalla muodostetaan perheille varhaisen tuen vahva ja yhtenäinen verkosto. Tämä vaatii siirtymistä korulausein kirjatuista ylhäältä asetetuista tavoitteista perheiden tarpeista lähtevään päätöksentekoon Imatran osoittamalla tavalla. Tämä ei ole kuitenkaan tehty helpoksi kunnille, joissa tällä hetkellä yritetään löytää sote-uudistuksen kaltaisten julkilausumien rivien välistä totuus siitä, kuka ylipäätään tuottaa kunnan perustason palvelut tulevaisuudessa. Mahdollisuus on kuntien yhteistyön tiivistymiselle ja peruspalvelujen vahvistumiselle. Mutta jos rahoitus ja valtionosuuksien ohjautuminen kuntien välillä on edelleen ratkaisematta, on lähtökohtaisesti varhaisen tuen toteuttaminen asiakaslähtöisesti lähipalveluina toisen kunnan kanssa mahdollisuuden sijaan todellinen haaste. Kaisa Kakko, sosionomi (YLEMPI AMK) –opiskelija ja LTO Linkit kirjoituksessa viitattuihin julkaisuihin Aamulehti-blogi: Johannan päiväkirja Lapsiperheiden perhetyöstä ja pelastusrenkaista. Selvitys lastensuojelun kustannuksista Lastensuojelun keskusliitto –Blogi: Lapsen etu hallituksen kehysriihessä Helsingin sanomat 19.1.2013: Neuvola vähensi lasten sijoituksia