Uudistuva sosiaalialan osaaminen

Joutuuko nuori ottamaan liian varhain vastuun oman elämänsä kulusta?

8.10.2013

Seurasin kevään ja kesän 2013 aikana mediassa käytyä ajankohtaista keskustelua liittyen nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäisyyn. Aihe kiinnostaa minua henkilökohtaisesti hyvin paljon ja olen myös työni kautta päässyt asiaa tarkastelemaan. Seuratessani mediassa käytyä keskustelua pohdin seuraavia kysymyksiä: ”Joutuuko nuori ottamaan liian varhain aikuisen vastuuta omasta elämästään?” sekä ”Miten voimme arvioida onko 18-vuotiaalle kehittynyt tarvittavat valmiudet itsenäistymiseen?” Tätä valmiutta ei voida arvioida ainoastaan iän perusteella, vaan on otettava huomioon nuorten yksilölliset tarpeet ja kehityspolut. Itsenäistymiseen tarvittavia valmiuksia ei meillä ihmisillä ole valmiina, vaan ne on opittava. Miten nuorelta voisi edellyttää yksinasumisen sujumista, jos hänelle ei ole esimerkiksi opetettu talouteen ja kodinhoitoon liittyviä asioita. Itsenäistymiseen tarvittavien taitojen opettamisesta ovat ensisijaisesti vastuussa nuoren huoltajat ja muut lähiverkoston aikuiset sekä viime kädessä me ammattilaiset. Poikien talon projektipäällikkö Antti Ervasti kommentoi Sosiaalialan edunvalvonta- ja ammattilehti Talentiassa nuoren identiteetin kehittymiseen tarvittavasta aikuisen tuesta, erityisesti mikäli lapsuudessa opittuja toimintamalleja tulee kehittää itsenäistymistä tukevaksi. Ervastin mukaan nuoren verkoston tuen merkitys on suuri. (Mehto 2013: 14.) Puheet ja teot eivät aina kohtaa Mielestäni tulevaisuudessa tulisi panostaa ennaltaehkäiseviin palveluihin, jotka on suunnattu nuoren itsenäistymisen tueksi. Talentian puheenjohtaja Tero Ristimäki kirjoittaa Talentia -lehdessä varhaisen tuen vaikutuksesta ongelmien ennaltaehkäisyyn (Ristimäki 2013: 4).Nykypäivänä puhutaankin paljon ennaltaehkäisevän tuen merkityksestä ja tarpeesta lisätä tätä, mutta viime vuosina projekteja ja näiden tarjoamia palveluita on vähennetty. Palveluita on keskitetty laajempiin palvelukokonaisuuksiin, joiden piiriin pääsemiseksi tarvitaan usein asiakkuus. Puheet ja teot eivät siis aina kohtaa. Erilaisia lähtökohtia - erilaisia tarpeita Sosiaali- ja terveysviraston organisaatiomuutoksissa puhutaan parhaillaan palvelujen saatavuudesta ja siitä, että niiden tulisi jakautua tasapuolisesti niitä tarvitseville kansalaisille. Jo työskennellessäni sijaishuollossa nuorisokodissa pohdin tuen tarvitsevuuden ja riittävyyden eroja eri lähtökohdista tulevien nuorten välillä. Nuorten lähiverkostoissa on myös eroavaisuuksia ja ne tulee ottaa huomioon. Erityisesti nuoret, joilla lähiverkoston tuki jää vähäiseksi ja valmiudet itsenäiseen elämään eivät ole kehittyneet, tarvitsevat pikaisesti meidän ammattilaisten tukea. Korvaavien kokemusten merkitys on myös tällöin tärkeää nuoren kehitykselle. Vamos-toiminnasta esimerkkiä Palvelujen kehittämisessä tulisi jatkossa ottaa huomioon jo toimivat palvelumallit ja käyttää kehittämisessä hyödyksi näiden pohjalta saatuja kokemuksia. Keväällä 2013 Helsingin diakonissalaitoksen ylläpitämä 16-29 - vuotiaille nuorille suunnattu Vamos -toiminta oli paljon esillä mediassa. Vamos -toiminta on mielestäni toimiva palvelumalli tarjoamaan tukea itsenäistymisen kynnyksellä oleville nuorille. Vamos on matalankynnyksen palvelukokonaisuus ja sen tarkoituksena on vahvistaa nuoren omia voimavaroja ja vahvuuksia sekä tukea nuorta sitoutumaan jatko-opiskeluun ja työpolulle. Vamoksen lähtökohtana on moniammatillisuus ja palvelut ovat saman katon alla, jolloin nuoren on helppo päästä palveluiden piiriin. (Vamos 2013.) Matalankynnyksen palvelut ovatkin yksi toimiva keino tavoitella nuoria. Palveluja kehittäessä tulee ottaa huomioon sekä avun hakemiseen motivoituneet nuoret että nuoret, jotka eivät ole kykeneviä hakeutumaan tuen piiriin. Nuorten voi olla haastavaa hakeutua tuen piiriin esimerkiksi mielenterveydellisten syiden tai päihteidenkäytön takia. Osa nuorista ei välttämättä itse näe avun tarvetta, vaikka ongelmat ovat jo kasautuneet pahasti. Nuorten yksilö- ja ryhmävalmentaja Riikka Nurmi kommentoi Talentia -lehdessä tuen merkityksestä nuorille, jotka ovat tippuneet koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle. Nurmen mukaan monelle nuorelle voi olla haastavaa jo se, että pystyy arkiaamuisin heräämään ja lähtemään ulos kodistaan. (Kettunen 2013: 5.) Mielestäni toimiva palvelumalli on tarjota lastensuojeluasiakkaille itsenäistymisen tueksi lastensuojelun jälkihuolto 21 ikävuoteen saakka. Mutta niin kuin Kuntaliiton erityisasiantuntija Aila Puustinen-Korhonen kommentoi Talentia -lehdessä, on palveluita kehitettävä siihen suuntaan, että ne ovat saatavilla myös kansalaisille, joilla ei ole asiakkuutta johonkin palveluun.(Jaakkola 2013: 10.) Mistä löytyy tukea? 18 -vuotta täyttäneen apua tarvitsevan nuoren valinnanvapaus hakeutua palveluiden piiriin voi mielestäni toisinaan johtaa ongelmien kasautumiseen ja tilanteen kriisiytymiseen. Porvoon poliisilaitoksella työskentelevä sosiaaliohjaaja Ann-Sofie Nylund esittää ajatuksiaan Talentia -lehdessä 18 vuotta täyttäneen nuoren kohtaamisesta ja vapaaehtoisuuteen perustuvan työn haasteista silloin, kun nuori ei ole motivoitunut tarvittavaan tukeen (Häkkinen 2013: 37). Pakkohoitoa kun Suomessa ei ole kuin ääritapauksissa, voi joillekin nuorille apu tulla liian myöhään. Palveluja kehittäessä tulisi pohtia niiden saatavuutta, näkyvyyttä ja järjestelmän selkeyttä sekä miten näillä palveluilla tavoitetaan apua tarvitsevat nuoret. Sisäministeriön sisäisen turvallisuuden sihteeristön päällikkö Tarja Mankkinen kommentoi Talentia -lehdessä lapsen ja nuoren haasteista hahmottaa monimutkaisia palvelujärjestelmiä ja viranomaisten välistä vastuunjakoa (Tasala 2013: 22). Mielestäni toisinaan työntekijänkin on haastavaa hahmottaa palvelukenttää. Miten voimme tätä edellyttää juuri 18 vuotta täyttäneeltä nuorelta? Ikärajoista joustavia? Mielestäni olisi hyvä tarkastella asetettuja ikärajoja esimerkiksi palveluissa ja koulumaailmassa. On syytä tarkastella ovatko asetetut ikärajat nykypäivän yhteiskunnassa edelleen toimivia. Tulee kuitenkin muistaa, että ainoastaan lisävuodet eivät yksinään opeta nuorille esimerkiksi itsenäistymiseen tarvittavia valmiuksia. Opetusministeri Kaisa Kiuru kommentoi Helsingin Sanomissa oppivelvollisuuden ikärajaa. Kiuru toi esille haluavansa pidentää oppivelvollisuutta 17 ikävuoteen. Kiurun mukaan on iso asia, että 16 -vuotias nuori löytää jatko-opiskelu- tai työpaikan. Kymmenet tuhannet nuoret jäävät vaille toisen asteen tutkintoa ja tutkinnon puute heikentää muun muassa nuorten työllistymistä. Kiuru toi esille syrjäytymisriskin olevan suuri erityisesti niiden nuorten kohdalla, jotka jäävät kotisohvalle koulun sijaan. Hänen mukaansa tarvetta olisi lisätä matalankynnyksen valmentavia koulutuksia, joissa opetetaan elämäntaitoja. (Liiten 2013.) Itse kannattaisin oppivelvollisuuden ikärajan nostamista. Ikäraja nostaminen lisäisi opiskelun joustavuutta ja 10. luokan tarve saattaisi jäädä monelle vähäisemmäksi. Onkin tärkeää pohtia, onko nykypäivän yhteiskunnassa enää yhtä kaikille sopivaa etenemispolkua kouluttautumisessa, minkä pohjalta oppivelvollisuusikäraja on asetettu. Kiurun ajatuksia tukee vuoden 2013 voimaan tullut yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu, joka tarjoaa alle 25-vuotiaille ja alle 30-vuotiaille vastavalmistuneille koulutus-, työkokeilu-, työpaja- tai työpaikan kolmen kuukauden sisällä työttömäksi ilmoittautumisesta. Nuorten yhteiskuntatakuu on kirjattuna myös Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmaan ja sillä tavoitellaan nuorten syrjäytymisen ehkäisyä. (Nuorisotakuu 2013.) Etsivä nuorisotyö on myös osa nuorisotakuuta ja tästä kirjoitettiin kesäkuussa 2013 Helsingin Sanomissa. Etsivään nuorisotyöhön on Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki myöntänyt valtionavustusta. Etsivän nuorisotyön tehtävänä on tavoitella tukea tarvitsevia nuoria ja ohjata heitä palveluiden piiriin edistääkseen heidän pääsyään koulutukseen ja työelämään. (HS 28.6.2013. A 16.) Yksilölliset erilaiset elämänpolut Uskon, että nykynuorilla on hyvin yksilölliset kehitys- ja itsenäistymispolut. Koen, että apua tarvitsevia nuoria voimme varmasti tukea parhaiten joustavilla matalankynnyksen palveluilla, ennaltaehkäisevällä työotteella ja moniammatillisella yhteistyöllä. Mielestäni on tärkeää osallistaa nuoria palveluiden kehittämiseen ja tuottamiseen. Nuoret tulee kohdata yksilöllisesti ja arvioida juuri hänen valmiuksiaan ottaa vastuu oman tulevaisuuden suunnittelusta. Niina, sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa Helsingin sanomat: 28.6.2013. s. A 16. Häkkinen, Leena 2013: Taivas rajana. Sosiaalialan edunvalvonta- ja ammattilehti Talentia 4.2013. Helsinki. Jaakkola, Helena 2013: Nyt tekoja. Talentia- lehden erikoisnumero lastensuojelun ammattilaisille/ 30 päivää 1.2013. PunaMusta Oy. Helsinki. Kettunen, Iita 2013: Profiili. Sosiaalialan edunvalvonta- ja ammattilehti Talentia 3.2013. Helsinki. Liiten, Marjukka. 7.7.2013. Helsingin sanomat. Verkkodokumentti. Mehto, Eeva 2013: Matkalla mieheksi. Sosiaalialan edunvalvonta- ja ammattilehti Talentia 3.2013. Oy Scanweb Ab. Helsinki. Nuorisotakuu 2013. Verkkodokumentti. Ristimäki, Tero 2013: Sijoitus ihmiseen. Sosiaalialan edunvalvonta- ja ammattilehti Talentia. 2.2013. Tasala, Markku 2013: Ankkuri nostetaan yhdessä. Talentia- lehden erikoisnumero lastensuojelun ammattilaisille/ 30 päivää 1.2013. PunaMusta Oy. Helsinki. Vamos 2013: Helsingin Diakonissalaitos. Verkkodokumentti.

Lue lisää

Alkoholipolitiikka ja päihdetyön haasteet

3.10.2013

Sosiaalialan bloggaajat

Pysähdyin pohtimaan suomalaista päihdekeskustelua, kun luin Leena Warsellin Yhteiskuntapolitiikka -lehden artikkelin Yhteiskunnallisen alkoholitutkimuksen alkumetrit. Tekstin polveili alkoholiriippuvuudesta huumeriippuvuuteen ja laajemmin päihderiippuvuuteen ja yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen. Päihdetyössä tuntuu usein, että poliittisen keskustelun ylätaso ja todellisuus eivät kohtaa. Suomen hallituksella on menossa alkoholipoliittinen kokonaisuudistus. Mielestäni kokonaisuuden kannalta oleellista ei ole se, joutuuko alkoholiannoksen hakemaan Virosta, Alkosta vai ruokakaupasta. Mielestäni ongelma Suomen alkoholipolitiikassa on usko alkoholihaittojen määrän suoraan riippuvuuteen kokonaiskulutuksesta. Siksi hallitusten keskeisenä tavoitteena on alkoholin kokonaiskulutuksen alentaminen. Tällä lähtökohdalla on kaksi ongelmaa, ensiksi makrotasoon tuijottaessa unohdetaan päihdetyön kehittäminen ja toiseksi se, että valtiolla ei enää EU-Suomessa edes ole välineitä kulutuksen kontrollointiin. Olen tehnyt päihdetyötä eri tasoilla ja paikoissa Helsingissä. Vuosien varrella olen havainnut monia hienoja käytäntöjä sekä kehittämisen kohteita. Olen enimmäkseen työskennellyt huumeriippuvaisten kanssa ensin laitoksessa yhteisökuntoutuksellisin menetelmin ja myöhemmin hoidon tarvetta ja korvaushoidon tarvetta arvioiden avokuntoutuksellisin menetelmin. Kesän aikana työskentelin kolme viikkoa vieroitushoito-osastolla, jossa hoidettiin etupäässä alkoholivieroittautujia sekä opioidikorvaushoidon aloituksia, lääkkeiden lopetuksia tai vaihtoja. Päihdehoidon rahoitusta vähennetään Helsingissä Toimin erilaisten päihderiippuvaisten kuntoutusta edistäen ja saatoin omin silmin todeta, että pelkästään alkoholiriippuvaiset ovat harvinaisuus koko päihderiippuvaisten joukossa. Sekakäyttö on yleistä. Vaikka riippuvuuksia hoidettaessa tapaa ihmisiä, jotka ovat riippuvaisia yhdestä tai useammasta aineesta, tulee tilanne kartoittaa hyvin ja hoitopolku rakentaa sen mukaan. Jollekin riittää viikon vieroitushoito, jotkut tarvitsevat pitkän laitoskatkaisun ja sen jälkeen vielä pitkän avohoidon jälkikuntoutuksen. Jälkikuntoutuksen aikana tai sen jälkeen voidaan asiakkaan kanssa tehdä suunnitelmia työelämään paluun tukemiseksi ja osatyön järjestämiseksi. Suomessa ja Helsingissä pitäisi keskittyä pohtimaan enemmän päihdehuollon toimintojen kehittämistä ja resurssien riittävyyttä kuin alkoholin saatavuutta. Valitettavasti tämän kevään helsinkiläinen poliittinen teko on leikata päihdepsykiatrian palveluista 5,8 miljoonaa euroa. En usko, että helsinkiläisten tahto tässä toteutuu, mutta niin on sosiaali- ja terveyslautakunta päättänyt. Päihdetyön ammattitaito lähtee siitä, että asiakkaan tarpeita arvioidaan asiakkaan kanssa kokonaisvaltaisesti. Käydään läpi päihdehistoria, hoitohistoria, fyysinen ja psyykkinen terveystilanne, sosiaalinen tilanne kuten asuminen, taloustilanne, rikoshistoria sekä asiakkaan toiveet tulevaisuudesta. Tämän jälkeen voidaan ryhtyä suunnittelemaan asiakkaan tulevaisuutta. Vaikeissakin elämäntilanteissa olevat ihmiset haaveilevat työstä, perheestä ja toimivasta arjesta. Polku kohti tavoitteiden saavuttamista on aina yksilöllinen. Työelämän asenteet Työelämään astuva päihderiippuvainen joutuu kohtaamaan useita asennetason haasteita, kuinka esimerkiksi toimia pikkujouluaikaan? Sairaus saatetaan nähdä itseaiheutettuna ja ihminen laiskana, vaikka moni päihderiippuvainen kuntoutuukin täysin. Olen huomannut, että asenne päihderiippuvuuteen muuttuu, kun työyhteisössä opitaan tuntemaan riippuvainen ihminen. Moni jopa ihmettelee, ettei entinen narkomaani vaikuta yhtään narkomaanilta. Tämä onkin päihdekuntoutuksen pitkän aikavälin tavoite. Työelämän joustavuudesta ja joustoista puhutaan paljon. Toivoisin, että tulevaisuudessa päihdeongelmien hoito nähtäisiin myös työvoimapoliittisena kysymyksenä. Työelämän joustaminen ei ole ongelma, jos siitä ei tehdä sellaista. Työvoimapolitiikan asennetasolla päihderiippuvaisiin suhtautumisessa on parantamisen varaa. Kun ihmisiin suhtaudutaan osatyökykyisinä, eikä vajaatyökykyisinä, kaikki voittavat. Työssä käydessä Ihminen kokee arvostusta ja saa arkeensa mielekästä tekemistä. Suomi hyötyy, kun jokaisen työpanos saadaan käyttöön. Vähennetään aktivointiajattelua ja lähdetään liikkeelle ihmistä arvostavasta ajattelusta. Aktivointitoimista on kirjoittanut Kari Hämäläisen (Talous ja yhteiskunta, 2/2013, 20-21): Hämäläisen mielestä tarvittavia toimenpiteitä on hankala kirjoittaa yksityiskohtaisesti lainsäädäntöön lakipykäliksi. Päihdekuntoutus ja työttömien aktivointi vaativat molemmat ihmislähtöistä lähestymistapaa, eivätkä yleistykset edes tutkimukseen perustuen takaa menestystä. Päihdekuntoutuksessa tarvitaan näkemystä ja kykyä ymmärtää sekä yhteiskuntaa että ihmistä. Tehokasta päihde- ja alkoholipolitiikka Toivonkin, että alkoholipoliittista kokonaisuudistusta ja päihdelainsäädäntöä hiottaessa asiantuntemus haettaisiin lähempää ihmisiä sekä turvattaisiin työhön tarvittavat resurssit. Median, päihdetyön ammattilaisten ja päättäjien vastuulla on laajentaa keskustelua yleisemmälle tasolle eikä jäädä kauhistelemaan, katoaako keskiolut kauppojen hyllyiltä. Helsingissä päihdetyön resursointia, hoitopolkua ja osatyökykyisten kuntoutujien työpanoksen käyttöön saamista on syytä hioa toimivammaksi. Uskon, että tämä olisi Helsingille kokonaistaloudellisesti edullista. Mirka Vainikka, Sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa Hämäläinen Kari. Tehdäänpä tutkimukseen perustuva aktivointipolitiikan kokonaisuudistus. Talous ja yhteiskunta –lehdessä (2/2013, 20-21). Helsingin Sosiaali- ja terveys lautakunnan pöytäkirja. Esitys vuoden 2014 talousarvioksi ja vuosien 2015-2016 taloussuunnitelmaksi. Warsell Leena. Yhteiskunnallisen alkoholitutkimuksen alkumetrit, Yhteiskuntapolitiikka lehti. 77 (2012):1.

Lue lisää

Nuoret, yhteiskunta ja syrjäytyminen

3.10.2013

Sosiaalialan bloggaajat

Tänä päivänä yhdeksi suureksi haasteeksi yhteiskunnassamme on noussut nuorten syrjäytyminen, joka ei pelkästään ole Suomen ongelma vaan kansainvälinen. Syrjäytyminen on sosiaalisten, terveydellisten ja taloudellisten tekijöiden summa. Kyseessä on kasautuvat ongelmat. ( Lehtonen & Kallunki 2013). Meillä on tilastoitu noin 50 000 syrjäytynyttä nuorta ja nuorta aikuista, ja joka päivä viisi alle 30-vuotiasta jää eläkkeelle(Myrskylä 2012). Nuorten syrjäytymistä on käsitelty viime aikoina monesta eri näkökulmasta monessa eri mediassa. Syrjäytymistä on muun muassa pohdittu ylen tv ohjelmissa, lehtien sivuilla, kirjoissa ja mielipidepalstoilla. Keskustelussa ovat olleet mukana nuoret itse, valtaapitävät tahot, alan ammattilaiset, järjestöt ja kansalaiset. Työministeri totesi vuonna 2012, että nuorten syrjäytymisen ehkäisy on vaalikauden tärkein hanke (Ihalainen/ 2012). Yhteiskuntatakuusta ratkaisu Nuorten syrjäytymiseen on esitetty monia eri syitä ja tuotu esille monia eri ratkaisuja, joista yksi on hallituksen yhteiskuntatakuu. Valtaapitävät tahot ovat nostaneet esille nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn ratkaisuja, joissa nuoria velvoitetaan pakon ohella osallistumaan toimenpiteisiin ja koulutuksiin. Viime aikoina on puhuttu peruskoulun jälkeisestä "pakkovuodesta", johon kansanedustaja Sari Sarkomaa on todennut, että oppivelvollisuuden venyttämispuheiden sijaan voimavarat suunnattava oppimisongelmien varhaiseen havaitsemiseen ja ennaltaehkäisyyn sekä opetuksen, oppilaanohjauksen ja oppilashuollon kuntoon laittamiseen. (Sarkomaa 2013). Sarkomaa on tässä oikealla tiellä sillä syrjäytymisen syyt ovat hyvin moninaiset. Syrjäytymiseen voidaan parhaiten puuttua riittävän hyvillä ja toimivilla peruspalveluilla. Yhteiskuntamme rakentuu periaatteelle hyvän kasvun edellytysten varmistamisesta kaikille lapsille ja nuorille. Vaikeina taloudellisenakaan aikana ei tulisi säästää peruspalveluista kuten neuvolat, päivähoito, koulut oppilashuolto. Hyvillä peruspalveluilla takaamme perheiden hyvinvointia ja lasten ja nuorten kasvua. Tämän päivän syrjäytymisen juuria voidaan nähdä 1990-luvun lamassa kun sen aikana säästettiin kaikesta. (Salmi, Mäkelä, Perälä & Kestilä 2013). Nuoren rinnalla Osa syrjäytyneistä nuorista tarvitsee pitkäjänteistä muutokseen tähtäävä sosiaalityötä. Nuoren rinnalle tulisi löytyä turvallinen aikuinen, joka kävisi nuoren kanssa läpi hänen elämänsä, toiveita, haaveita ja voimavaroja. Vahvistaisi nuoren elämänhallintaa, tietoja ja taitoja sekä uskoa omaan itseen ja tulevaisuuteen. Yhteiskunta voi tukea omilla toimintarakenteillaan nuorten elämää. Koulutuspaikka ja työpaikka ovat vain osatekijöitä laajassa syrjäytymisen ongelmassa, jonka ratkaiseminen edellyttää syvempää paneutumista syrjäytymisen taustalla oleviin sosiaalisiin ja yksilöllisiin syihin.(Lehtonen & Kallunki 2013.) Ongelma aikuisissa Sakari Huovinen sanoo, että syrjäytymisen ajatellaan yleensä tarkoittavan sitä, että nuori putoaa opiskelu- ja lopulta työelämän kelkasta. Kukaan nuori ei kuitenkaan syrjäydy vapaaehtoisesti. Ongelma eivät ole nuoret, vaan me aikuiset.(Huovinen 2013). Niinistön kokoaman työryhmän tuloksen syntyi ”Ihan tavallisia asioita” -vihko, jossa tuodaan esille kuinka nuoren ja lapsen arjesta tehdään turvallisempaa ja vakaampaa. Nuoria masennuspotilaita olisi Huovisen mukaan 60 prosenttia vähemmän, jos nuorille taattaisiin riittävä päivittäinen ravinto, liikunta ja lepo. (Huovinen 2013). Tämän perusteella vaikuttaisi siltä, että nykypäivän vanhemmat olisivat kadottaneet normaalin maalaisjärjen lapsensa kasvatuksessa. Pitäisikö sittenkin aikuisille järjestää kursseja lapsensa kasvatuksesta/nuorten syrjäytymisen ehkäisystä? Mitä syvemmin nuorten syrjäytymistä pohtii sitä monialaisemmaksi se muodostuu. Nuorten syrjäytymiseen löytyy varmasti kansainvälisesti yhdistäviä globaalisia tekijöitä kuten esimerkiksi maailman taloustilanne mutta silti eri maiden välillä on yksilöllisiä eroja. Talouskriisi lisäsi nuorten työttömyyttä kaikkialla Euroopassa muita ikäryhmiä enemmän. Suomessa on kuitenkin selviydytty muita Euroopan maita paremmin. Nuorten työttömyys ei tarkoita syrjäytymistä kuitenkaan välttämättä. (Larja 2013). Tärkeintä on hyvinvoinnin luominen Nuorten syrjäytyminen tulee kalliiksi yhteiskunnalle. Toimeentulotuki, terveydenhoito ja muut kustannukset sekä kansantuotteesta kadotettu työpanos. Syrjäytyminen tuottaa myös turvallisuusongelmia.(Lehtonen & Kallunki 2013). Vastauksia, syitä ja ratkaisuja syrjäytymiseen on haettava pala kerrallaan. Yhtä ja oikeaa ratkaisua ei varmasti ole eikä löydy. Jokainen voi omalla sarallaan tehdä parhaansa auttaakseen lapsia, nuoria ja perheitä. Sosiaalialan ammattilaisina meillä on vastuu ja valta vaikuttaa asioihin. Tarkoituksena on kohdata yhteiskunnan epäkohtia, auttaa huono-osaisia ja edistää hyvinvointia, oikeudenmukaisuutta, yksilön vapautta ja osallistamista ja ehkäistä syrjäytymistä. Voimme tehdä näkyväksi asioista joita kohtaamme arjen työssämme. Keskustella ajankohtaisista yhteiskunnallisia ilmiöistä sekä etsiä ja löytää niihin ratkaisuja. Tärkeintä on hyvinvoinnin luominen. Satu Tuomainen, Sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa Larja Liisa 2013. Hyvinvointi-katsaus 1 / 2013. Tilastokeskus.(9-13). Lehtonen Olli, Kallunki Valdemar 2013.Nuorten aikuisten syrjäytymiskierre. Janus 2/2013. Lapsi kasvaa kunnassa- miten kunta voi tukea lasten hyvinvointia ja vähentää syrjäytymisen riskejä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 2012. Minna Salmi Minna, Mäkelä Jukka, Perälä Marja-Leena & Kestilä Laura. Myrkylä Pekka 2012. Ihalainen Lauri 2012. Sarkomaa Sari 2013. Huovinen Sakari 2013.

Lue lisää

Uudemmat postaukset Vanhemmat postaukset