Lastensuojelun osaamisesta virisi jälleen keskustelua, kun Lapsen oikeuksien päivänä 20.11.2016 valtiovalta esitti anteeksipyynnön lastenkodeissa, koulukodeissa ja sijaisperheissä kaltoinkohdelluiksi v.1937-1983 aikana joutuneille lapsille ja nuorille.
Lastensuojelussa työskentelevillä on lasten, nuorten ja perheiden tarpeisiin soveltuvaa erilaista sosiaali- ja terveydenhuollon osaamista. Lastensuojelussa työskentelee myös kasvatusalan, nuorisotyön ja yhteisöllisen työn osaajia. Tutkintokoulutus toteutuu joko ammattikorkeakouluissa tai yliopistoissa.
Lastensuojelutyö on vaativaa ja edellyttää suoritetun korkeakoulututkinnon tuottaman osaamisen lisäksi erityisosaamista ja asiakastyön työkokemusta. Erityisosaaminen hankitaan nykyisin maksullisena täydennys- tai erikoistumiskoulutuksena. Tällaisen koulutuksen maksaa useimmiten kokonaan työntekijä itse, myös työnantaja voi osallistua kustannuksiin. Nykyinen lainsäädäntö ei (vieläkään) edellytä erikoistumista lastensuojelutyöhön, jolloin erikoistumiskoulutuksen järjestämisestä ja kustannusten kattamisesta olisi säädökset. Lastensuojelu on tehtävä, jossa tulisi edellyttää erityisosaamista.
Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkosto on vastannut lastensuojelun ammattitaitovaateisiin aloittamalla lastensuojelutyön erikoistumiskoulutuksen ensi vuonna ammattikorkeakoulujen välisenä yhteistyönä. Samoin lastensuojelun erikoisosaamiseen haasteeseen on vastannut ylipistosektori, jossa on myös käynnistynyt tänä syksynä erikoistumiskoulutukset. Valitettavasti nämä tarjottavat erikoistumiskoulutukset ovat maksullisia koulutuksia. Koulutusten maksullisuus perustuu yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uutta erikoistumiskoulutusta koskeviin säädösmuutoksiin.
Molempien korkeakoulusektoreiden tuottamaa osaamista tarvitaan kentällä jatkossakin. Ammattikorkeakoulujen ylemmistä tutkinnoista valmistuneet ovat kolme ja puolivuotisen ammatillisen korkeakoulututkinnon jälkeen tehneet alalla työtä vähintään 3 vuotta ennen ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittamista. Useimmilla on tätäkin pidempi asiakastyön kokemus.
Ammattikorkeakouluissa edellytetään myös ylemmässä korkeakoulututkinnossa kouluttavilta opettajilta tutkijakoulutuksen lisäksi vähintään kolmen vuoden työkokemusta alaltaan. Kiistely siitä kummasta tutkinnosta, yliopiston vai ammattikorkeakoulun ylemmästä tutkinnosta, tulee pätevämpiä alan työntekijöitä, tuntuu lastensuojelulasten näkökulmasta toisarvoiselta, koska keskeistä on lain mukaan turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun.
Katse kannattaisi siirtää tutkimusmielessä esimerkiksi pohjoismaisiin kumppaneihimme, joilta voisi oppia jotakin. Tutkimusrahoitusta pohjoismaiseen lastensuojelutyön vertailuun kaivattaisiin. Osaamisen kartoittaminen ainoastaan suomalaisessa kontekstissa ei ole riittävää.
Sosiaalialan bloggaajat
Uudistuva sosiaalialan osaaminen -blogi muuttui huhtikuussa 2025 opiskelijoiden julkaisualustaksi. Blogissa julkaistaan postauksia, jotka on kirjoitettu opintojaksoilla, hankkeissa tai opinnäytetyöprosessin aikana. Aihepiirit liittyvä hyvän elämän rakennuspuihin. Ota yhteyttä
Kouluissa ja oppilaitoksissa on kehitetty lukuisia keinoja kiusaamisen ehkäisemiseen ja hoitamiseen. Joissain tapauksissa keinot nivotaan osaksi koulun perusarkea, toisinaan taas kouluissa kokeillaan erilaisia projekteja. Kiusaamisen hoidon ratkaisemiseen on kuitenkin yksi hyvinkin pysyvä keino, joka tutkimusten mukaan on vaikuttava ja tehokas – vanhempien kasvatus ja tuki.
Matleena Hanhisalo (1) ottaa Metropolian blogissa Uudistuva sosiaalialan osaaminen kantaakiusaamiseen puuttumisen tavoista. Hän nostaa esille vuonna 2021 esitetyn Helsingin kaupunginvaltuustoaloitteen, jossa ehdotettiin oman häirintäyhteyskanavan perustamista kaupungille.Aloitetta perusteltiin sillä, että kanava voisi olla uudenlainen yhteydenottotapa nuorille, jotkakokevat häirintää ja kiusaamista. Esiin nostettiin myös tapaukset, joissa kiusaaja voi olla koulunaikuinen. Erilaiset tavat kiusaamiseen puuttumiseksi ovat toki tärkeitä, mutta on myös hyvätarkastella, löytyykö ratkaisu uuden luomisesta vai jo jonkin olemassa olevan rakentamisesta.
Koulukiusaamisen anatomia
Kiusaamista määriteltäessä oleellisia tekijöitä ovat toistuvuus, tahallisuus ja vallan epätasapaino (2).Kiusaaminen vaikuttaa lapseen ja nuoreen niin fyysisesti, psyykkisesti kuin sosiaalisestikin. Sekoettelee kohteeksi joutuvan yksilön itsetuntoa ja pitkittyessään siitä saattaa muodostua hänellekehityksellinen riskitekijä (3). Uusin kouluterveyskysely osoittaa kiusaamisen vähentyneen ennenkoronapandemiaa, mutta lasten ja nuorten palattua kouluun kiusaamisen yleisyys on jälleen kasvanut (4).
Kiusaaminen on ryhmäilmiö, johon useat toimijat osallistuvat suoraan tai epäsuoraan - hyväksymällä, sivusta katsoen tai tukemalla kiusaajaa. Kiusaamisella tavoitellaan tavallisesti valtaa, hyväksyntää ja statusta ryhmässä. Yksiselitteistä kiusaajan tai kannustajan muotokuvaa on vaikea piirtää, mutta tutkimusten mukaan tyypillisiä selittäviä tekijöitä ovat useimmiten aggressiivinen käyttäytyminen ja empatian puute (5). Moni seikka johtaa myös siihen, että yksilö joutuu ryhmässä torjutuksi tai kiusatuksi. Kollektiivinen ryhmässä ulkopuoliseksi joutumisen pelko, sen aiheuttamat ryhmämekanismit ja yksilön poikkeaminen yhteisön normeista voivat ajaa tietyn henkilön kiusaamisen kohteeksi (3).
Vanhemmat lapsen hyvinvoinnin rakentajina
Pohja hyvinvoinnille ja terveydelle luodaan jo lapsuus- ja nuoruusvuosina. Hyvinvoinnin perusta ontoimiva ja turvallinen perhe. Useiden tutkimusten mukaan vanhempien ominaisuudet, kutenkasvatustyyli ja vanhemman valvonta vaikuttavat koulukiusaamiskokemuksiin, niin kiusattuna olemiseenkuin kiusaajana toimimiseen (6, 7, 8).
Vanhempien valvonta on perhesuhteiden ilmiö, joka tarkoittaa vanhemman tietämystä lapsensatoiminnasta, olinpaikasta ja ystävyyssuhteista. Vanhempien valvonta voi kuulostaa vanhakantaiselta jakontrolloivalta, mutta pohjimmiltaan kyse on osallistuvasta vanhemmuudesta. Tutkimusten mukaansen positiivinen vaikutus lapsen kiusattuna olemiseen ja kiusaamiseen osallistumiseen on joka tapauksessa merkittävä (9.)
Vanhemman tuki koulukiusaamisen vähentämisessä
Koulukiusaamiseen puuttumiseen on kehitetty monia ennaltaehkäiseviä interventioita. Merkittävä tekijä interventioiden onnistumisessa on ollut vanhempien osallistuminen interventio-ohjelmien koulutuksiin ja tapaamisiin koulun kanssa (10). On myös todettu, että vanhempiin kohdistuvilla interventio-ohjelmilla on merkittävä vaikutus kiusaamisen vähentämisessä (11.)
Kasvatustieteen tohtori Päivi Hamaruksen alulle panema Selviydytään kiusaamisesta- projektion kehittänyt toimintamallin, jonka Mannerheimin Lastensuojeluliitto on ottanut käyttöön niin kasvokkainkuin valtakunnallisesti verkossa. Projektin taustalla olevat tutkimukset osoittavat, että parhaitenkiusaamisesta selviävät lapset ja nuoret, jotka puhuvat aktiivisesti kiusaamisestaan ja kertovat siitäaikuiselle (12). Tämä on tunnistettu yhdeksi tärkeimmistä kiusaamiselta suojaavista tekijöistä. Lisäksivakaat rakenteet ja positiiviset suhteet perheessä suojaavat kiusaamisen vaikutuksilta (13.)
Yhteinen päämäärä - kiusaamisen vähentäminen
Koulukiusaamisen ehkäisemiseksi ja hoitamiseksi on monenlaisia tapoja. Siihen kehitetyt ohjelmat ja kanavat ovat suureksi avuksi. Vähintään yhtä merkityksellisiä ovat lapsen ja nuoren elämässä olevat tekijät, jotka rakentavat hänen hyvinvointiaan. Yksi keskeisimmistä on lapsen ja nuoren suhde vanhempiin. Turvallinen, osallistuva perhe suojaa, ennaltaehkäisee ja auttaa kiusattua. Siksi perheiden tukeminen ja auttaminen tässä tehtävässä on ensiarvoisen tärkeää. Parasta siis, mitä vanhempi voi lapselleen tehdä, on olla kiinnostunut, keskustella ja olla läsnä!
Kirjoituksen alussa mainitsemaani Matleena Hanhisalon esille ottamaa häirintäyhteyskanavaa ei lopulta sellaisenaan perustettu. Kaupunginhallitus totesi, että ehdotettuna kanavana toimii jo Nuorten Chat-palvelu, eikä uusi yhteydenottokanava näin ollen ole tarpeen (14).
On hyvä, että halutaan kokeilla mahdollisimman monenlaisia keinoja vakavan ja laajan ilmiön, koulukiusaamisen kitkemiseksi. Olisi kuitenkin tärkeää tarkastella myös kokonaiskuvaa: mitä on jo olemassa ja onko uusi tarpeen. Niin kiusaamisessa kuin muissa lapsen ja nuoren elämän haasteissa perheen merkitys on merkittävä. Siksi perhesuhteita pitäisi tukea mahdollisimman vaikuttavasti. Perhe ei toki korvaa muita avun muotoja, mutta perheen merkitys pitäisi tiedostaa, tunnustaa ja perhe pitäisi ottaa mukaan aktiiviseksi toimijaksi. Joskus vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia.
Tukea ja tietoa perheille koulukiusaamiseen puuttumiseksi ja hoitamiseksi on saatavilla seuraavista lähteistä:
Kiusatuille - MLL:n Uudenmaan piiri
Turvaamme sinut sosiaalisessa mediassa. | Someturva
Kiusaaminen – mitä vanhemmat voivat tehdä? - Mannerheimin Lastensuojeluliitto
K-0 - Kiusaamiseen puuttuva työ - Aseman Lapset ry
Kirjoittaja
Marja Tamminen on toiminut pitkään peruskoulussa luokanopettajana (KM) sekä erityisluokanopettajana. Aiempi työtausta sosiaalialalla kriisiytyneiden perheiden parissa yhdistettynä opettajuuteen on syventänyt hänen mielenkiintoaan lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiin.
Lähteet:
Hanhisalo, Matleena 2023. Aika tunnistaa ilmiö ja sen pysyvä luonne! Metropolian blogi Uudistuva sosiaalialan osaaminen 24.4.2023. <https://blogit.metropolia.fi/uudistuva-sosiaalialan-osaaminen/2023/04/24/aika-tunnistaa-ilmio-ja- sen-pysyva-luonne/>
Pöyhönen, Virpi 2021. Noidankehästä pois. Voiko koulukiusaamisen kierteen katkaista. Helsinki: Tammi
Skarp, Suvi 2023. Kiusaamisen kaikuja. Kerronnallinen pitkittäistutkimus elämästä koulukiusaamiskokemuksen jälkeen. Tampereen yliopiston väitöskirjat 778. <https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-2847-4>
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Kouluterveyskyselyn tulokset. Päivitetty 28.2.2025 <https//thl.fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet/kouluterveyskysely/kouluterveyskyselyn -tulokset>
Opetus- ja kulttuuriministeriö 2017. Kiusaamisen vastaisen työn lähtökohdat perusopetuksessa, toisella asteella ja varhaiskasvatuksessa. Väliraportti. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2017:12. Helsinki. <https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/79773/okm12.pdf?sequence=1>
Perren, Sonja & Hornung, Rainer 2005. Bullying and delinquency in adolescence: Victim’s and perpetrator’s family and peer relations. Swiss Journal of Psychology 64(1) 51-64. <https://psycnet.apa.org/doi/10.1024/1421-0185.64.1.51>
Georgiou, Stelios N. 2008. Bullying and victimization at school: The role of mothers. British Journal of Educational Psychology 2008: 7:109–125. <https://doi.org/10.1348/000709907x204363>
Georgiou, Stelios N. & Fanti, Kostas A. 2010. A transactional model of bullying and victimization. Social Psychology of Education 2010:13. 295-311. <https://link.springer.com/article/10.1007/s11218-010-9116-0#citeas>
Ketonen, Riikka-Mari & Joronen, Katja 2014. Alakoululaisen kokemukset koulukiusaamisesta ja vanhemman valvonta. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti 2014:51. 47–58. <https://journal.fi/sla/article/view/41367/10563?acceptCookies=1>
Van Niejenhuis, Coby & Huitsing, Gijs & Veenstra, Rene 2020. Working with parents to counteract bullying: A randomized controlled trial of an intervention to improve parent-school co-operation. Scandinavian Journal of Psychology 61(1). 117-131. <https://doi.org/10.1111/sjop.12522>
Niska, Eira 2024. Vanhempien narratiivi koulukiusaamisesta ja siihen puuttumisesta. Helsingin yliopisto. E-Erika 1. <https://journals.helsinki.fi/e-erika/article/view/2295/1949>
Smith, Peter K & Talamelli, Lorenzo & Cowie, Helen & Naylor, Paul & Chauhan, Preeti 2004. Profiles of non-victims escaped victims. British Journal of Educational Psychology 74(4). 565-581. <https://doi.org/10.1348/0007099042376427>
Saksola, Jenny & Vaskinen, Sanni 2022. Selviydytään kiusaamisesta -projekti 2020–2022. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piiri. <https://jarvi-suomenpiiri.mll.fi/materiaaleja/ammattilaisille/>
Helsingin kaupunki 2021. Valtuustoaloite, häirintäyhteyskanava nuorille. Kaupunginhallitus 8.11.2021 §823. <https://paatokset.hel.fi/fi/asia/hel-2021-005579>
Huippu-urheilijoiden henkinen hyvinvointi on noussut viime aikoina useasti esiin. Keskustelua ovat herättäneet urheilijoiden kohtelu niin vuoden 2024 Pariisin olympialaisissa kuin naisten jalkapallon pääsarjassakin. Miten sosionomi voisi tukea huippu-urheilijaa? Mitä annettavaa sosiaalialan ammattilaisella voisi olla huippu-urheilun kentällä?
Kesän 2024 olympialaisten jälkeen neljä nimettömänä pysyttelevää suomalaista olympiaurheilijaa julkaisi avoimen kirjeen (HS.fi), jossa he kritisoivat Suomen olympiajoukkueen johtoa ja huippu-urheilujärjestelmää. Kirje herätti laajaa keskustelua mediassa ja nosti esiin muidenkin urheilijoiden kokemuksia siitä, miten urheilijan työtä ei arvosteta. Urheilijat kuvailivat tuntevansa itsensä yksinäisiksi ja osattomiksi sekä kaipaavansa enemmän tukea.
Suomessa eri urheilulajeja tuetaan eri tavoin. Urheilijan mahdollisuus päästä lajinsa huipulle vaihtelee sen mukaan, millaisen lajiliiton tai urheiluorganisaation alla urheilija toimii. Tarkastelin opinnäytetyössäni (Theseus.fi) sitä, miten Kansallisessa Liigassa, naisten korkeimmalla sarjatasolla Suomessa, otetaan huomioon urheilijoiden erilaiset tuen tarpeet ja minkälaisia tukitarpeita urheilijoilla olisi. Erityisesti minua kiinnosti se, mitä annettavaa sosionomilla voisi olla huippu-urheilun kentällä.
Kansallisessa Liigassa huolta herättää seurojen mahdollisuus toteuttaa ammattimaista toimintaa. Mediahuomiota sai tapaus, jossa kävi ilmi, että Åland United on kauden aikana harjoitellut jopa neljä viikkoa ilman valmentajaa, ja vierasottelumatkoillaan pelaajat olivat joutuneet nukkumaan bussissa tai esimerkiksi valmentajan junailemassa yöpaikassa ”sohvatyynyillä”. Keskustelua on herättänyt myös Kansallisen Liigan lisenssikriteerien taso, erityisesti kenttien kunto ja turvallisuus sekä seurojen kyky ylläpitää ammattimaista toimintaa.
Millaiselle urheilumenestykselle luomme edellytyksiä?
Urheilijoiden kirje nosti esiin suomalaisen huippu-urheilun rakenteellisia ongelmia, jotka vaikeuttavat urheilijoiden mahdollisuuksia menestyä. Tämä herättää kysymyksen siitä, ovatko urheilijalta vaadittava menestys ja hänelle annettavat mahdollisuudet tasapainossa.
Yksi keskeisimmistä haasteista on saada urheiluorganisaatiot ymmärtämään, että urheilijat ovat haavoittuva ihmisryhmä, joka tarvitsee myös sosiaalialan ammattilaisten tukea. Olympiaurheilijoiden avoimessa kirjeessä nostetaan esiin, että suomalaisen huippu-urheilun suurin ongelma on, että toimintaa toteutetaan vanhojen, toimimattomien mallien ja kaavojen mukaisesti. Samalla odotetaan, että tulokset paranevat ja menestystä tulee. Urheilijat tietävät, että urheilu-ura vaatii uhrauksia. He ovat myös valmiita niitä tekemään, mutta odottavat vastavuoroisuutta organisaatioilta.
Tämän päivän urheilijat tietävät, että tuen tarpeet ovat kasvaneet, sillä huippu-urheilu on kehittynyt. Urheilijat eivät enää ole valmiita olemaan vain kritiikin kohteita, vaan vaativat oikeutta. Miten kankeaa järjestelmää ja johtoporrasta notkistetaan niin, että se mahdollistaa paremmat edellytykset menestymiselle?
Lääketieteellinen malli tukee fyysistä terveyttä
Urheiluorganisaatioissa on perinteisesti keskitytty hoitamaan urheilijoita lääketieteellisen mallin mukaisesti, jolloin painopiste on ollut fyysisen terveyden ja hyvinvoinnin tukemisessa.
Viime vuosina maailmalla on kuitenkin alettu lähestyä urheilijaa kokonaisvaltaisemmin: fyysisen terveyden lisäksi tuetaan myös henkistä, emotionaalista ja sosiaalista hyvinvointia (1, s. 1212). Urheilijat nähdään nykyään entistä paremmin psykofyysissosiaalisina kokonaisuuksina. Kokonaisvaltaisen tuen antaminen vaatii moniammatillista tiimiä, joka pystyy vastaamaan urheilijoiden moninaisiin tarpeisiin. Suomalaista urheilujärjestelmää ei tarvitse välttämättä räjäyttää ja keksiä uudelleen. Kyse on ennemminkin siitä, että toiminnan keskiöön nostetaan urheilija ja edellytysten luominen menestymiselle.
Yksi tapa pohtia urheilijan tukemista on selvittää, mitä muualla tehdään onnistuneesti. Esimerkiksi Yhdysvalloissa urheilijoiden parissa tehtävä sosiaalityö on kasvava trendi, ja sen pohjalta on syntynyt uusi sosiaalityön suuntaus, joka tunnetaan urheilun sosiaalityönä. Vuonna 2015 perustettu The National Alliance of Social Workers in Sport (aswis.org) on toistaiseksi ainoa kansainvälinen toimija maailmassa, joka hyödyntää sosiaalialan ammattilaisten ainutlaatuista osaamista, arvoja ja etiikkaa, sekä vastaa samalla urheilijoiden ja urheiluyhteisön ammattilaisten tarpeisiin.
Sosiaalityötä urheilijoiden hyvinvoinnin ehdoilla
Tutkin opinnäytetyössäni jalkapallon naisten pääsarjan urheilijoiden tuen tarpeita ja näkemyksiä siitä, hyötyisivätkö he urheilijoiden tukemiseen erikoistuneen sosionomin ammattitaidosta. Haastattelin sarjassa vuosina 2019–2023 pelanneita urheilijoita (n=4). Haastatteluista kävi ilmi, että sosiaalialan ammattilaisten tukea kaivataan. Haastattelemani urheilijat nostivat esiin uran aikaisen ja sen jälkeisen tuen puutteen. Tuen tarpeet vaihtelivat urheilijan kokemuksen ja elämäntilanteen mukaan, mutta tarve tuelle nähtiin silloinkin, kun urheilijalla vaikutti menevän yleisesti ottaen hyvin.
Haastateltavien kokemukset osoittavat, että urheilijan elämä on hyvin kuormittavaa, sillä urheilun ammattimaisuus ei useinkaan vastaa siitä saatavaa taloudellista korvausta. Lisäksi urheilijat altistuvat valtaville paineille, joita luovat niin yleisö kuin urheilijat itse. Moni urheilija on viime vuosina kertonut mielenterveyden haasteistaan ja uupumuksestaan. Myös loukkaantumiset voivat aiheuttaa fyysisiä ja psyykkisiä ongelmia sekä tunteen siitä, ettei olekaan osa joukkuetta.
”Urheilijana oleminen on haastava työ, ja työn tunnistaminen yhteiskunnassa on vasta alkamassa.”
Urheilijat kertovat, että kokevat painetta suoriutua korkealla tasolla monella eri elämän osa-alueella. Urheilijan identiteetti kietoutuu vahvasti suorituksiin, ja uran päättyminen voi olla vaikea prosessi, erityisesti jos syynä on loukkaantuminen, mutta myös silloin, kun uran päättyminen tapahtuu omasta tahdosta. On selvää, että urheilijalla on oltava vahva urheilijaidentiteetti, mutta liian vahva identiteetti voi johtaa muiden elämänalueiden laiminlyöntiin.
Paine menestyä ja liiallinen samaistuminen urheilijan rooliin voi altistaa masennukselle ja ahdistukselle. Urheilijat voivat altistua myös taloudelliselle hyväksikäytölle, ja heidän hyvinvointinsa voi jäädä toissijaiseksi kaupallisten intressien rinnalla. Urheilijana oleminen on haastava työ, ja työn tunnistaminen yhteiskunnassa on vasta alkamassa.
Sosiaalialan ammattilainen voi auttaa urheilijaa löytämään tasapainon
Haastateltavat kaipasivat seuroihin sosiaalialan ammattilaista, jonka kanssa voisi käydä läpi elämäntilannetta, tavoitteita ja suunnitelmia. Sosiaalialan ammattilainen voisi auttaa tasapainottamaan arkea työn ja urheilun välillä, olisi tietoinen arjen kuormittavuudesta, ymmärtäisi urheilijan erityisyyttä ja pystyisi ohjaamaan häntä arjen hallinnassa.
Haastateltavat kokivat, että ovat voineet olla joukkueessa oma itsensä ja ovat kuuluneet joukkueeseen. Joukkuehenki onkin tärkeä tekijä viihtymiselle ja osallisuuden tunteelle. Joukkuehenki vaikuttaa myös siihen, että on valmis taistelemaan joukkueensa puolesta.
Osa Pariisin olympiajoukkueen jäsenistä koki joukkuehengen huonoksi. Kannustamiselle ja toisten tukemiselle ei ollut luotu mahdollisuuksia, sillä joukkueen jäseniä oli lähetetty oman suorituksen jälkeen lyhyellä aikataululla pois kisoista. Olennaista hyvässä joukkuehengessä on, että jokainen tuntee itsensä merkitykselliseksi. Merkityksellisyys ei ole asia, joka tulee ansaita menestyksellään, vaan sen toteutumisessa jokaisella joukkueessa olevalla on oma aktiivinen roolinsa.
”Valmentaja ei ole neutraali konfliktien selvittäjä, siksi joukkueen ristiriitatilanteisiin tarvittaisiin ulkopuolisen asiantuntijan apua.”
Haastateltavat kertoivat, että joukkueissa käytiin läpi kriisejä ja konfliktitilanteita, mikä on normaalia. Vastuu tilanteiden selvittämisestä valahti kuitenkin usein johtavien pelaajien tai kapteeniston vastuulle. Tilanteisiin olisi toivottu ulkopuolista apua, kuten sosiaalialan ammattilaista. Henkilöä, joka olisi neutraali ja pystyisi ottamaan eri osapuolet huomioon. Sosiaalialan ammattilainen voisi luoda tilaa konfliktien selvittämiselle sekä antaa ohjausta ja tukea eri osapuolille. Valmentajan rooli konfliktien selvittämisessä nähtiin ongelmallisena, sillä asemansa vuoksi hän ei voi täysin neutraalisti arvioida tilannetta. Ulkopuolinen apu nähtiin erityisen merkityksellisenä juuri konfliktitilanteissa, jolloin osapuolet voivat olla yhdenvertaisessa asemassa.
Urheilu-uran lopettaminen aiheutti haastateltavilla monenlaisia tunteita kuten ahdistusta, pelkoa ja haikeutta. Vaikka urasiirtymä on usein henkilökohtainen prosessi, urheilijat kokivat kaipaavansa seuralta tukea ja neuvontaan. Tukea olisi kaivattu jo ennen uran päättymistä, uran päättymisvaiheessa ja vielä päättymisen jälkeen. Erityisesti urheilijat olisivat tarvinneet tukea uran jälkeisen elämän suunnitteluun ja uuteen elämään sopeutumiseen. Uran loppuminen koetaan suurena ja mullistavana elämänmuutoksena, jonka aikana muuttuu sosiaalinen ympäristö, arjen rytmi, tunne merkityksellisyydestä ja siirrytään mahdollisesti myös aikaan, jolloin koetaan, ettei sillä, mitä seuralleen antoi, ole mitään merkitystä.
Navigointi elämän ja urheilun aallokoissa: sosionomi antaisi urheilijalle monipuolista tukea
Urheilijat kaipaavat monipuolista tukea, joka auttaisi heitä navigoimaan sekä urheilu-uran että henkilökohtaisen elämän aallokoissa. Organisaatioiden olisi tärkeää tunnistaa urheilijoiden tarpeet paremmin ja tarjota rakenteita, jotka tukevat urheilijoiden kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tulevaisuuden päätökset ja strategiat tulisi luoda niin, että ne palvelevat urheilijan kehittymistä, menestystä, mutta myös kasvua ihmisenä.Urheilijat kohtaavat urallaan henkisiä ja fyysisiä paineita, uran jälkeisen elämän epävarmuutta sekä loukkaantumisten aiheuttamia kriisejä. Näiden tilanteiden hallinnassa sosionomit voivat tarjota urheilijalle kriisiapua sekä monipuolista sosiaalista ja emotionaalista tukea. Tuki auttaisi urheilijoita löytämään tasapainon urheilun ja muun elämän välillä sekä edistäisi heidän hyvinvointiaan ja tekisi urheilu-urasta kestävämmin hallittavan kokonaisuuden (2).
Sosiaalialan ammattilaiset voivat myös toimia sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja hyvinvoinnin edistäjinä urheilumaailmassa. Urheilijoiden haavoittuvuuden huomioiminen ja heidän oikeuksiensa puolustaminen ovat keskeisiä tehtäviä. Sosionomit voivat puuttua sosiaaliseen eriarvoisuuteen ja lisätä yhdenvertaisuutta sekä osallisuutta ja näin vahvistaa urheilijoiden mahdollisuuksia menestyä niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin (2).
Urasiirtymien ja identiteettikriisien hallinnassa sosionomit voivat auttaa urheilijoita suunnittelemaan elämäänsä uran jälkeen. Siirtymä urheilu-urasta muuhun elämään on usein elämää mullistava tapahtuma, joka voi aiheuttaa ahdistusta ja epävarmuutta. Sosionomilla on mahdollisuus tarjota uraneuvontaa, auttaa koulutukseen tai työnhakuun liittyvissä kysymyksissä sekä tarjota emotionaalista tukea, auttaen urheilijoita rakentamaan uutta identiteettiään ja löytämään paikkansa uran jälkeisessä elämässä (2).
Lisäksi sosionomien on tärkeää ymmärtää urheilun kulttuuri ja osata toimia siinä tehokkaasti. He voivat tehdä yhteistyötä valmennushenkilöstön kanssa, auttaa valmentajia kohtaamaan urheilijoitaan, viestiä urheilijoiden vireystilasta sekä järjestää yhteisöllisyyttä edistävää toimintaa. Sosionomin tarjoama tuki voi auttaa urheilijoita kehittämään ajanhallinta- ja stressinhallintataitoja, jotka tukevat heidän tasapainoaan ja hyvinvointiaan niin urheilun kuin muun elämän vaatimusten keskellä (2).
Kirjoittaja
Essi Sainio. Kirjoittaja on valmistunut sosionomiksi Metropolia Ammattikorkeakoulusta joulukuussa 2024 ja on entinen jalkapalloilija. Sainio edusti muun muassa Helsingin Jalkapalloklubia (HJK), saksalaista 1. FFC Turbine Potsdamia sekä Ruotsin AIK:ta. Hän teki historiaa voittamalla ensimmäisenä suomalaisena naisten Bundesliigan mestaruuden vuonna 2009 Turbine Potsdamin riveissä. Mittavan pelaajauransa aikana hän kohtasi vakavia loukkaantumisia ja mielenterveyden haasteita, jotka pakottivat hänet pois pelikentiltä useiksi vuosiksi. Koettelemuksista huolimatta hän osoitti valtavaa tahdonvoimaa, palasi huipulle ja edusti Suomea vuoden 2022 EM-kisoissa. Nykyään Sainio toimii jalkapalloasiantuntijana Yleisradiossa ja on mukana muun muassa Pohjois-Haagan yhteiskoulun tyttöjen jalkapallovalmennuksessa.
Teksti perustuu hänen opinnäytetyöhönsä Huippu-urheilu sosionomin työkenttänä.
Lähteet
Beasley, Lauren & Newman, Tarkington J. & Hardin, Robin 2021. Applying Social Work Values to Practice in Sport: Perspectives of Licensed Social Workers Employed in Collegiate Athletics. https://journals.iupui.edu/index.php/advancesinsocialwork/article/view/25311/24198
Sainio, Essi 2024. Huippu-urheilu sosionomin työkenttänä. Sosiaalialan opinnäytetyö. Metropolia Ammattikorkeakoulu. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024093025814
Maailmassa tapahtuvat muutokset heijastuvat myös kouluihin. Yhteiskunnan ja yksilöiden haasteet näkyvät koulussa, jossa on huomattu oppilaiden tarvitsevan yhä moninaisempaa tukea. Parhaimmillaan koulu luo oppilaalle myönteisen ja luottamuksellisen ilmapiirin. Oppilaitos toimii innostuksen lähteenä ja vahvistaa osallisuutta.
Koulun tavoitteena on turvallinen oppimisympäristö, jossa oppilaat voivat hyvin. Eettisesti kestävä yhteisöllisyys tarkoittaa, että oppilaalla on turvallinen olo ja hän kokee osallisuutta. (1) Psykologisen turvallisuuden vaikutus oppimiseen on merkittävä, sillä ilman turvallisuuden tunnetta on vaikeaa oppia. Psykologisen turvallisuuden vahvistaminen tukee luovaa ajattelua, innovaatioiden tuottamista ja riskien ottamista. Sen on todettu edistävän oppimista, kun ideoita, ajatuksia ja huolia uskalletaan tuoda esiin ja virheistä kerrotaan. (2)
Piirros: Eeva Louhio
Psykologista turvallisuutta vahvistetaan yhtäaikaisesti yhteisön toimivuudella sekä vuorovaikutuksen sujuvuudella. Vahvat rakenteet tarkoittavat sääntöjen, käytäntöjen sekä työn ja vastuunjaon yhteisesti sovittua ja hyväksyttyä toimintamallia. Sujuva vuorovaikutus perustuu avoimuuden, keskinäisen kunnioituksen ja kaikkien huomioimiseen arjessa. Lisäksi tarvitaan tilaa sekä luottamusta ja ponnisteluja yhteisöllisyyden luomiseen ja ylläpitoon. (3)
Luottamus liittyy vahvasti psykologiseen turvallisuuteen. Oppilaan kyky ja halu luottaa ilmenevät silloin, kun hän rohkeasti asettuu alttiiksi tilanteille, joissa on epävarmuutta ja riskiä. Luokassa, jossa oppilaat luottavat toisiinsa ja opettajaan, ihminen uskoo toisen hyviin aikomuksiin ja positiiviseen toimintaan itseä kohtaan. (4) Luottamuksella on suuri vaikutus siihen, miten kommunikoidaan, tehdään yhteistyötä ja sitoudutaan toimimaan. Kun suhteessa on edes pieni määrä luottamusta, kommunikointi lisää sitä ja luottamuksen kasvaessa vahvistuu myös halukkuus tehdä yhteistyötä. (5)
Kouluvalmentaja luo turvallista koulua
Kouluvalmentaja luo koulussa turvallista ilmapiiriä, hän on tavoitettavissa mieltä askarruttavissa tilanteissa niin väli- kuin oppitunneillakin. Kouluvalmentaja ei opeta tai arvioi, vaan keskittyy kohtaamaan oppilaat ja tukee hänen ja kouluyhteisön hyvinvointia. (6)
Kouluvalmentajalla on enemmän mahdollisuuksia perehtyä oppilaan tilanteeseen, koska hän on koulussa tuttu aikuinen, johon oppilaan on helppo ottaa yhteyttä. Myös opettajat tai huoltajat sekä kouluvalmentaja voivat keskustella yhdessä tilanteesta, jonka jälkeen valmentaja aloittaa yhteistyön oppilaan kanssa. Jos oppilasta huolettaa ryhmätyöskentely, hän saattaa esimerkiksi aluksi hakea koululta tehtäviä ja myöhemmin liittyä pikkuhiljaa opiskeluun luokassa. Kouluvalmentaja osallistuu monialaiseen oppilashuoltoryhmän toimintaan. Se koetaan tärkeäksi, jotta voidaan yhdessä pohtia tavoitteita ja toimia oppilasta tukien.
Kouluvalmentajan työ on monipuolista. Joskus opettaja toivoo oppilaiden ryhmäyttämistä, jotta kaikki saadaan mukaan toimintaan. Toisinaan huolettaa oppilaan poissaolot, kiusaaminen tai yleinen häiriköinti. Kouluvalmentaja voi myös siirtyä oppilaitoksen ulkopuolelle, jos oppilasryhmä on aiheuttanut huolta, esimerkiksi kirjastossa. Usein kouluvalmentaja vahvistaa oppilaiden taitoja koulussa. Hän voi yhdessä oppilaiden kanssa pitää aamunavauksen, jossa käsitellään tunnetaitoja ja niiden merkitystä hyvinvointiin. Yhteistyössä nuorisotoimen kanssa kouluvalmentaja voi saattaa oppilaita koulusta nuorisotalolle. Oppilaat voivat tulla kouluvalmentajan luo juttelemaan, lepäämään tai tuunaamaan vaatteitaan. Työskentely on monimuotoista ja jokaiselle oppilaalle löytyy sopiva tapa toimia.
Kirjoittaja
Katja Ihamäki, valtiotieteen tohtori VTT, yhteiskuntatieteen opettaja Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittaja on perehtynyt muun muassa monikulttuurisuuteen ja sosiaaliturvan kehittämiseen.
Breaking Barriers-hanke
Blogikirjoitus pohjautuu Metropolia Ammattikorkeakoulun Breaking Barriers -hankkeeseen (2023-2024), jossa kehitettiin inklusiivista koulua virolaisten ja latvialaisten yhteistyökumppaneiden kanssa.
Hankkeen rahoitti Interreg Central Baltic -ohjelma. Hankkeessa julkaistiin suomenkielinen kirja: Ihamäki & Nuutinen 2024 (toim.) Inkluusio ja turvallisuutta vahvistava yläkoulu. Kirjassa kerrotaan Haagan ja Vesalan peruskoulusta, yksintulleiden maahanmuuttajien toiveista koulussa sekä kouluvalmentajan työstä. Teoksen tietoperusta koostuu turvallisesta ja osallistavasta koulusta moninaisine harjoituksineen ja linkeistä, joita voi eri-ikäisten oppilaiden kanssa työskentelyssä soveltaa. Julkaisun pysyvä osoite onhttps://urn.fi/URN:ISBN:978-952-328-429-6
Lähteet
Piirrokset Eeva Louhio. Majakka Pixapay.
Kalliokoski, Taina 2020. Yhteisöllisyyden rajat yhteistoiminnan ja ihmisen perushyvien näkökulmasta. Väitöskirja. Helsingin yliopisto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-6077-5
Edmondson 1999, 350–383; Edmondson, Higgins, Singer & Weiner 2016, 65–83; Harvey 2019, 1726–1751. Edmondson, Amy 1999. Psychological Safety and Learning Behavior in Work Teams. Administrative science quarterly 44 (2), 350–383. Edmondson, Amy & Higgins, Monica & Singer, Sara & Weiner, Jennie 2016. Understanding Psychological Safety in Health Care and Education Organizations: A Comparative Perspective, Research in Human Development 13 (1), 65–83. Harvey, Jean-François & Johnson, Kevin & Edmondson, Amy 2019 From orientation to behavior: The interplay between learning orientation, openmindedness, and psychological safety in team learning. Human Relations 72 (11) 1726–1751.
Raatikainen & Otonkorpi-Lehtoranta 2023, 268. Raatikainen, Eija & Otonkorpi-Lehtoranta, Katri 2023. Psykologista turvallisuutta tukeva työkulttuuri Esteet ja edellytykset opetus- ja sosiaalialalla. Aikuiskasvatus 4, 257–270. https://journal.fi/aikuiskasvatus/article/view/130393/89962
Blomqvist 2023, 6–9; Edmondson 1999; Otala 2018, 66–73. Blomqvist, Kirsimarja 2023. Työyhteisön pieni kirja luottamuksesta. TYÖ2030- julkaisuja. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-391-088-1 Edmondson, Amy 1999. Psychological Safety and Learning Behavior in Work Teams. Administrative science quarterly 44 (2), 350–383. Otala, Leenamaija 2018. Ketterä oppiminen – keino menestyä jatkuvassa muutoksessa. Helsinki: Kauppakamari.
Blomqvist, Kirsimarja 2023. Työyhteisön pieni kirja luottamuksesta. TYÖ2030- julkaisuja. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-391-088-1 Katja Ihamäki, Eija Raatikainen, Alpo Kivijärvi ja Maria Rouvali Kouluvalmentaja välituntien magneettina. Teoksessa Inkluusio ja turvallisuutta vahvistava yläkoulu. Metropolia amk. 19–24. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/853365/2024%20Taito%20138%20Inkluusio%20ja%20turvallisuutta%20vahvistava%20yl%c3%a4koulu.pdf?sequence=2&isAllowed=y
RAI-arviointeja on tehty Suomessa jo yli 20 vuoden ajan. Edelleen käy kuitenkin ilmi, että RAI-arviointitietoa ei joko hyödynnetä tai sitä ei osata hyödyntää niissäkään organisaatioissa, joissa se on ollut pitkään käytössä. RAI-arviointitiedon luotettavuus syntyy osaamisesta ja näyttää siltä, ettei organisaatioissa vieläkään satsata riittävästi koulutukseen. RAI-arviointiosaamisen puute ja se, ettei yksikössä käsitellä RAI-tietoa, vähentää motivaatiota tehdä laadukkaita RAI-arviointeja.
RAI-arviointivälineistö (Resident Assessment Instrument) on standardoitu havainnoinnin ja tiedonkeruun väline, jota käyttämällä iäkkäiden toimintakykyä ja palvelutarpeita voidaan arvioida kattavasti ja yhdenmukaisesti (THL 2023a). Suomessa RAI-arviointivälineistön käyttö tuli lakisääteiseksi Vanhuspalvelulain mukaisesti keväällä 2023 iäkkäiden säännöllisissä sosiaalipalveluissa.
RAI-arviointitietoa käytetään paitsi iäkkään henkilön yksilöllisen hoidon suunnittelussa, myös laajemmin hyvinvointialueilla tiedolla johtamisen työkaluna. RAI-vertailutiedon avulla voidaan arvioida palveluja ja kehittää toimintaa. Hoitotyössä ammattilaiset voivat käyttää RAI-arviointitietoa oman toimintansa tueksi ja kehittämiseksi. (Laatikainen 2021: 4.) RAI-arviointitiedon käyttäminen edellyttää luotettavasti ja yhdenmukaisesti toteutettuja RAI-arviointeja.
Osaamisen merkitys
RAI-arviointitiedon luotettavuus edellyttää iäkkään henkilön fyysisen, psyykkisen, kognitiivisen ja sosiaalisen toimintakyvyn arviointiosaamista. Arviointiosaamiseen liittyy myös kyky havainnoida ja kuulla iäkästä henkilöä ja hänen läheistään.
RAI-arviointiosaaminen on jatkuva prosessi aloittelijasta asiantuntijaksi. Jatkuvan oppimisen ajatus ylläpitää motivaatiota ja itseohjautuvuutta. Oppimisen kannalta on tärkeää, että aloittelija saa tutustua rauhassa RAI-arviointivälineistöön ja opetella pikkuhiljaa toisen ammattilaisen rinnalla. Lähijohtajan vastuulla on järjestää mahdollisuus kouluttautumiseen ja hän tukee työntekijää ammatillisessa kasvussa. Myös lähijohtajat tarvitsevat lisää koulutusta ja osaamista, jotta he voisivat tukea ammattilaisia RAI-tiedon hyödyntämisessä. (Heikkilä &Hammar & Sohlman & Andreasen & Finne-Soveri 2015: 46–47; Kuha & Niemelä & Vähäkangas & Kanste 2023: 302–304).
Motivaation merkitys
Sisäinen motivaatio työssä syntyy psykologisten perustarpeiden tyydyttymisestä. Itseohjautuvuutta tukemalla lähijohtaja voi kannustaa ammattilaista suunnittelemaan työtään yhdessä oman asiakkaansa kanssa, jolloin tekemistä ei määrittele ulkoinen pakko. Riittävän osaamisen varmistamisella tuetaan ammattilaisen pystyvyyttä – hän osaa toteuttaa RAI-arvioinnin ja hyödyntää yhteistyössä moniammatillisesti saatua tietoa asiakkaan hoidon suunnittelussa. Motivaatiota lisää myös se, kun ammattilainen saa kokemuksen hyväntekemisestä
asiakkaalle. RAI-arviointi voi myös motivoida ammattilaista suunnittelemaan työtään paremmin asiakkaan parhaaksi. (Martela & Jarenko 2016: 17–18; Stolle & Wolter & Roth & Rothgang 2014: 613).
Lähijohtajan vastuulla on huolehtia siitä, että arvioinnin tekemiseen on tarpeeksi aikaa ja riittävät, asianmukaiset laitteet arvioinnin tekemistä varten.
Koulutuksen merkitys
RAI-arviointivälineistön käyttöä varten on oltava riittävästi koulutusta ja lähijohtajan vastuulla on mahdollistaa koulutukseen osallistuminen. Pelkkä lähijohtajan tarjoama tuki ei kuitenkaan riitä, vaan ammattilaisella on oltava halu oppia ja kehittyä työssään. Tukena voi käyttää esimerkiksi kaikille avoimia RAI-verkkokoulun kursseja (THL 2023b).
Vertaistuki on tärkeä oppimisen edistäjä ja motivaation synnyttäjä. Kauan RAI-arviointivälineistöä käyttäneiltä toivotaan vertaistukea arvioinnin hyödyistä ja tiedon soveltamisesta. Organisaatiot voisivat tehdä enemmän yhteistyötä jatkuvan oppimisen mahdollistamiseksi.
Lähteet
Kuha, Suvi & Niemelä, Katriina & Vähäkangas, Pia & Kanste, Outi 2023. Johtajien näkemyksiä RAI-tiedon hyödyntämisestä ikääntyneiden kotihoidossa vuosina 2013–2022. Gerontologia 4 (295–313). <https://journal.fi/gerontologia/article/view/127911> Viitattu 17.12.2023.
Laatikainen, Tiina 2021. Esipuhe. Teoksessa Heikkilä, Rauha & Mäkelä, Matti & Havulinna, Satu & Hietaharju, Pauliina & Lind, Maarit & Noro, Anja (toim.). Valoisa tulevaisuus – RAI-vertailukehittäminen 20 vuotta Suomessa. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Raportti 9/2021.
Martela, Frank & Jarenko, Karoliina 2016. Draivi Voiko sisäistä motivaatiota johtaa. Helsinki: Talentum
Stolle, Claudia & Wolter, Annika & Roth, Günter & Rothgang, Heinz 2015. Improving health status and reduction of institutionalization in long-term-care – Effects of the Resident Assessment Instrument -Home Care by degree of implementation. International Journal of Nursing Practice. <Improving health status and reduction of institutionalization in long‐term care—Effects of the Resident Assessment Instrument‐Home Care by degree of implementation - Stolle - 2015 - International Journal of Nursing Practice - Wiley Online Library> Viitattu 17.12.2023.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2023a. Tietoa RAI-järjestelmästä. Tietoa RAI-järjestelmästä Viitattu 17.12.2023.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2023b. THL:n RAI-verkkokoulu THL:n RAI-verkkokoulu Viitattu 17.12.2023.
Kirjoittaja:
Liisa Kela, sairaanhoitaja (YAMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu
Tarve konsultatiivisen toiminnan käsitteen tarkasteluun nousi Hyvissä handuissa himassa -hankkeen aikana. Hankkeessa toteutettiin monen sosiaali- ja terveysalan ammattiryhmän opiskelijoista koostuvaa tiimityöskentelyyn perustuvaa työelämäharjoittelua. Monialaisessa tiimiharjoittelussa opiskelijatiimi auttoi asiakaslähtöisesti ratkaisemaan haasteita, tarpeita tai toiveita asiakkaan arjessa. Näitä tarpeita kuunneltaessa todettiin, että käsittelyyn oli usein tarpeen liittää myös muiden ammattiryhmien erityisosaamista. Konsultatiivinen toimintatapa oli luonnollinen ja looginen valinta toimintatavaksi.
Työelämä on murroksessa ja toimijoilta vaaditaan uudenlaista osaamista. Erityisesti kyse on teknologioiden vaikutuksista, mutta myös mitä suurimmassa määrin toimintojen laadullisista muutoksista. Tehtävien sisällä, mutta myös työnteon tapojen, käytäntöjen ja osaamisen muodoissa, tapahtuu huomattavia muutoksia. (Järventaus & Kekäläinen 2018: 27, 32.) Työelämän muutos edellyttää myös sosiaali- ja terveysalan toimijoilta kykyä ajatella ja toimia totutuista poikkeavin tavoin.
Metropolian HyMy-kylä on hyvä oppimisympäristö ja kohtaamispaikka perinteisten toimintatapojen haastamiseen. Virolainen, Heikkinen, Siklander ja Laitinen-Väänänen (2019) esittelevät artikkelissaan “Mitä ovat oppimisen ekosysteemit?” Rissasen vuonna 2018 kehittelemää ekosysteemiajattelua. Tämän ajattelun mukaisesti HyMy-kylä voidaan kiteytettynä nähdä innovaatioekosysteeminä.
Innovaatioekosysteemissä kehitetään sosiaali- ja terveysalan osaamista ja uusia toimintamalleja yhteistyössä monien toimijoiden (esim. opiskelijat, opettajat, asiakkaat, kolmas sektori, yritykset, muut oppilaitokset) kanssa. Ekosysteemi-käsite nitoo yhteen oppimisen moninaiset toimijat ja ulottuvuudet. Se tuo esille myös koulutuksen ajan muutoksen. Ekosysteemissä tuetaan oppijoiden aktiivista toimijuutta, yhteisöllistä tiedon rakentamista ja reflektiota. Painopiste on erityisesti siinä, miten eri toimijoiden vuorovaikutus ja yhteistoiminta voi auttaa luomaan jotain uutta. (Virolainen & Heikkinen & Siklander & Laitinen-Väänänen 2019: 12–14, 17.) HyMy-kylän innovaatioekosysteemi on oppimisympäristö, jossa myös opiskelijat ovat aktiivisia kehittäjäkumppaneita.
Monialaisella tiimillä tarve konsultatiiviselle toimintatavalle
Konsultatiivisen toiminnan käsitteen tarkastelun tarve kirkastui ERS-rahoitteisen Hyvissä handuissa himassa -hankkeen toimesta toteutetun monen sosiaali- ja terveysalan ammattiryhmän opiskelijoista koostuvan tiimityöskentelyyn perustuvan työelämäharjoittelun yhteydessä. Monialaiseen tiimityöskentelyyn perustuvan työelämäharjoittelun luonnolliseksi toteuttamispaikaksi valikoitui Metropolian Hymy-kylä, jossa työelämäharjoittelua suorittavat useat eri sosiaali- ja terveysalan opiskelijat.
Monialainen tiimiharjoittelu tuotti kotihoidon asiakkaille lisäpalvelua kotihoidon tavallisen palvelun rinnalle. Tiimiharjoittelu toteutui mm. geronomi-, fysioterapeutti-, sairaanhoitaja- ja toimintaterapeuttiopiskelijoiden pitkänä työelämäharjoitteluna. Tiimiharjoittelun edetessä huomattiin, että asiakkailla on tarpeita tai haasteita myös sellaisten ammattiryhmien erityisosaamisalueilla, joiden opetussuunnitelmiin kyseinen harjoittelujakso ei ole sopiva. Tästä johtuen päädyttiin ratkomaan asiakkaiden tarpeita tiimiharjoittelun yhteydessä myös optometrian tai jalkaterapian opiskelijoiden toteuttamilla konsultatiivisilla työpajatapaamisilla. (Valtonen 2019.)
Konsultaatiosta konsultatiiviseen toimintatapaan
Konsultaatio-termi esiintyy ensimmäisen kerran kirjallisuudessa jo n. 1500-luvulla. Nykyisin konsultaatio-termiä käytetään laajasti useissa erilaisissa yhteyksissä mm. IT-alalla, kaupallisella alalla ja lääketieteessä. Konsultointi on ikivanha taito, sitä käyttivät jo muinaisen Rooman senaattorit. Sana pohjautuu latinan kieleen, jossa verbi consultare tarkoittaa neuvojen kyselemistä, tiedustelemista sekä neuvottelemista (Aronson 2006: 737; The Cambridge English Dictionary 2020.)
Yleisimmin konsultaatio-termiä käytetään terveydenhuollossa ammattilaisten välisistä asiantuntijakeskusteluista ja -avusta. Konsultaation lähtökohtana on löytää ratkaisuja ongelmiin hyödyntäen ammattihenkilöiden erityisosaamista. Näin ollen konsultaatio ja konsultointi ovat olennainen osa asiakkaiden laadukasta kuntoutusta. Hyvin toimiva konsultaatio on toimivan terveydenhuoltojärjestelmän perusta. (Louhimo 2019: 487–488.)
Konsultaatiota voi tapahtua kokeneempien tai muiden oman alan ammattiryhmien osaajien tai kokonaan toisen ammattialan edustajien välillä. Konsultaatio-termillä on kuitenkin käyttöyhteydestä riippuen toisenlainenkin, uudempi merkitys. Konsultaatio merkitsee tällöin neuvon antamista: esim. IT-konsultti konsultoidessaan asiakasta opastaa ja antaa neuvoja asiakkaalle. Konsultti-nimikettä käytetään liike-elämässä yleisesti organisaation ulkopuolisesta neuvovasta asiantuntijasta, joka voi olla vaikkapa liikkeenjohdon konsultti, veroasioiden konsultti tms.
[caption id="attachment_2978" align="alignnone" width="615"] Konsultatiivisessa työskentelyssä aktiivisen ongelmanratkaisun ja toiminnan avulla lopputuloksena voi olla yllättävä, luova ja harmoninen ratkaisuparvi. (Kuva: Anna Sarkama-Antila, Graafinen suunnittelu Peippo Oy.)[/caption]
Konsultatiivinen toimintatapa – kun vanha tapa ei enää riitä
Konsultatiivisella toimintatavalla tarkoitetaan moniammatillisesti lähestyvää, tutkivaa ja asiakaslähtöisesti ohjautuvaa vuorovaikutteista suhtautumista asiakkaan tilanteen selvittämiseen. Keskeistä on keskustelun perustuminen tasavertaiseen ja herkkään dialogiin.
Konsultatiivisen toimintatavan filosofiaa kehittäneet LaGrossa ja Saxe (1998) kuvaavat onnistunutta konsultatiivista prosessia parhaimmillaan kaksisuuntaisena jatkuvana oppimisympäristönä, joka luo kumppanuutta. Lähestymistapa tarjoaa rakenteen aidolle yhteistyön prosessille, joka myös johtaa parhaimpaan lopputulokseen. Arvostetut ja luotetut yhteistyökumppanit auttavat ratkaisemaan tärkeitä kysymyksiä ja edistämään oppimista.
Konsultatiivisen toimintatavan käytöstä on hyötyä kaikille toimijoille. Asiakkaalle hyöty on ilmeinen. Asiakkaan tarpeisiin, haasteisiin ja toiveisiin ratkaisun etsiminen poikkeaa suuresti perinteisestä mallista. Danesh & Danest (2002) kuvaavat näiden ratkaisumallien eroja siilo(suppilo)mallien avulla. Perinteisessä mallissa siilon/suppilon suureen ylöspäin olevaan suuaukkoon syötetään ongelmaan liittyvä informaatio. Siilo tislaa ja tiivistää ratkaisuehdotuksia ja lopputuloksena siilon alapäästä tuotetaan näiden ehdotusten yhdistelmä: yksi ratkaisu, jota käytetään. Konsultatiivisessa työskentelyssä siilo toimii toisinpäin: pienestä yläosan aukosta syötetään ongelmaan liittyvä informaatio. Aktiivisen toiminnan avulla siilo leviääkin alaspäin, kehille muodostuvat yhdessä työstetyt, monipuoliset, innovatiivisetkin ehdotukset luovat pohjaa aina vaan laajenevalle yksimielisyydelle ja lopputuloksena voi olla ratkaisuparvi. Ratkaisujen joukko voi sisältää myös hyvinkin yllättäviä, luovia ja harmonisia vaihtoehtoja. Konsultatiivinen työskentely on siis aktiivista ongelmanratkaisua, jossa tilaisuutta, esim. konsultatiivista työpajaa, mentoroivan henkilön toiminnalla on suuri rooli. (Danesh & Danesh 2002: 17–33.)
Konsultatiivinen toimintatapa haastaa asiakasta kehittymään, asiakas on moniasiantuntijatiimin aktiivinen toimija, eikä passiivinen kuuntelija. Hän sitoutuu paremmin kehittämään omaa toimintaansa tarpeidensa selvittelyssä sekä ongelmien ratkaisuissa. Monen eri ammattilaisen toiminta tiimissä auttaa myös löytämään erilaisia näkökulmia ja ratkaisuja, joita ei välttämättä muuten tulisi esille tai joihin asiakas ei hakisi erikseen eri asiantuntijoilta apua. (Deys & Dowling & Golding 1989.)
Konsultatiivinen toimintatapa kehittää tiimin yhteistyötä ja osaamista jatkuvan oppimisen kautta. Nämä puolestaan tuottavat palvelujen kehittymistä ja laadun nousua, myös asiakkaiden kokema tyytyväisyys kasvaa. Moniammatillisen tiimin jäsen kehittyy näkemään itsensä muutosagenttina ja nauttii työskentelystä ihmisten kanssa. Kokemus lisää itseluottamusta omaan ja tiimin toimintaan. Tiimin jäsen oppii käyttämään aktiivisia kuuntelustrategioita, osaa arvioida toisten tarpeita ja pystyy vastaamaan. (Kennedy 2015: 157–158; Dinnebeil & Pretti-Frontczak & McInerney 2009: 434–445.)
Mitä opiskelija hyötyy?
Konsultatiivisesta toimintatavasta on opiskelijoille monenlaista hyötyä. Oppiminen innovaatioekosysteemissä on yhteisöllistä, yhteistoiminnallista yhdessä luomista. (Virolainen ym. 2019: 17.) Konsultatiivinen toimintatapa vastaa hyvin nykyaikaisten työelämätaitojen kehittymisen tarpeeseen: mm. verkostoissa toimimiseen ja tiimityöskentelyosaamiseen. Verkostot merkitsevät myös laajempaa ammatillista ajattelua, rajanylityksiä, jossa moniammatillinen tiimi muodostuu toisiaan täydentävistä osista. Konsultatiivinen toimintatapa myös vahvistaa opiskelijan omaa ammattiosaamista osana moniammatillista työelämätiimiä. Opiskelija oppii tiedostamaan ja reflektoimaan omaa osaamistaan ja sen rajoja osana asiakkaan tarpeiden ja ongelmien ratkaisua. Osaaminen lisääntyy opiskelijan huomatessa, että hänen aikaisemmat tietonsa ja uusi informaatio eivät ole tasapainossa keskenään. Opiskelu on aktiivista toimintaa, myös vastuu omasta oppimisesta kasvaa.
Konsultatiivinen toimintatapa pyrkii kehittämään opiskelijan abstraktia ajattelua, ongelmanratkaisukykyä, tulkintataitoja, synteesin tekemistä sekä erilaisten ideoiden ja ratkaisujen vertailua. Opiskelijoiden korkeamman tason kognitiiviset taidot kehittyvät. Opiskelija osaa perustella ratkaisujaan erilaisissa tilanteissa. Itseohjautuvuustaidot ja opiskelijan kyvyt toimia itsenäisesti kehittyvät. (Roush & Smith 1997: 199–213.; Deys ym. 1989: 342–344. )
Joustava yhteistyö korostuu tulevaisuudessa
Tulevaisuuden ammattilaisilta vaaditaan kykyä ja osaamista toimia nopeasti, erilaisissa konteksteissa ja vaihtuvissa tilanteissa. Joustava yhteistyö muiden sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten kanssa korostuu tulevaisuudessa entisestään, sillä työn tekemisen muodot muuttuvat totutusta. Lisäksi innovaatio-osaaminen on muuntumassa tulevaisuuden perustaidoksi.
Hyvissä Handuissa Himassa -hankkeessa kehiteltyä tiimiharjoittelua ja siihen liittyvää konsultatiivista toimintatapaa pilotoidaan Metropolian uudessa innovaatioekosysteemissä, HyMy-kylässä. Opiskelijatiimin asiakkaan arjen haasteisiin tai toiveisiin etsitään ratkaisuja monialaisessa konsultaatiotyöpajassa, jossa eri ammattialojen edustajat katsovat kokonaistilannetta omasta näkökulmastaan. Covid-19-tilanteen tasaantumisen jälkeen konsultatiivisessa työpajassa päätetään myös mahdollisen asiakkaan kotona toteutuvan jatkokäynnin tarpeesta. Konsultatiivinen toimintatapa haastaa sosiaali- ja terveysalan opiskelijat kehittymään tulevaisuuden vaatimusten mukaisiksi ammattilaisiksi.
Kirjoittajat
Kaarina Pirilä, yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Anu Valtonen, yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Lähteet
Aronson, Jeff 2006. Consultation. British Medical Journal 333 (7571). 737. <https://www.jstor.org/stable/40700375>. Viitattu 15.3.2020.
Danesh, Hossain B. & Danesh, Roshan 2002. A Consultative Conflict-resolution-model: Beyond Alternative Dispute-resolution. International Journal of Peace Studies 7(2). 17–33.
Deys, Caroline & Dowling, Emilia & Golding, Valery 1989. Clinical Psychology: A Consultative Approach in General Practice. Journal of the Royal College of General Practitioners 39. 342–344. <https://bjgp.org/content/bjgp/39/325/342.full.pdf>. Viitattu 15.3.2020.
Dinnebeil, Laurie & Pretti-Frontczak, Kristie & McInerney, William 2009. A Consultative Itinerant Approach to Service Delivery: Considerations for the Early Childhood Community. American Speech-Language-Hearing Association 40 (4). 435–445. <https://pubs.asha.org/doi/10.1044/0161-1461(2008/08-0028)?url_ver=Z39.88-2003&rfr_id=ori:rid:crossref.org&rfr_dat=cr_pub%20%200pubmed>. Viitattu 14.3.2020.
HyMy -kylä – hyvinvointia Myllypurosta 2019. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. <https://www.metropolia.fi/fi/asiakastyot-ja-palvelut/hyvinvointi-ja-terveyskyla.> Viitattu 13.11.2020.
Järventaus, Jussi & Kekäläinen, Henrietta 2018. Uudistuva työ ja yrittäjyys – visiosta toteutukseen. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 27/2018. Helsinki: Työ- ja elinkeinoministeriö. 27, 32. <https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161072>. Viitattu 13.12.2020.
Kennedy, Denise M 2015. Creating and Integrating a New Patient Experience
Leadership Role: A Consultative Approach for Partnering with Executive and Clinical Leaders. Patient Experience Journal 2 (1). 157–158. <https://pxjournal.org/journal/vol2/iss1/21>. Viitattu 10.3.2020.
LaGrossa, Virginia & Suzanne, Saxe 1998. The Consultative Approach: Partnering for Results! San Francisco: Jossey-Bass/Pfeiffer.
Louhimo, Johanna 2019. Onnistunut konsultaatio – potilaan parhaaksi! Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 135 (5). 487–488. <https://www.duodecimlehti.fi/duo14802>. Viitattu 14.4.2020.
Roush, Melvin L. & Smith, Stevenson G. 1997. Consultative Teaching.
International Examples. Issues in Accounting Education 12 (1). 199–213. <https://www.researchgate.net/profile/G_Stevenson_Smith/publication/279914222_Consultative_Teaching_in_the_Accounting_Curriculum_International_Examples/links/58126f5b08ae29942f3e8040/Consultative-Teaching-in-the-Accounting-Curriculum-International-Examples.pdf>. Viitattu 14.2.2020.
Seikkula, Jaakko & Arnkil, Tom Erik 2009. Dialoginen verkostotyö. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Helsinki: THL: 2. <https://www.julkari.fi/handle/10024/79883>. Viitattu 13.4.2020.
The Cambridge English Dictionary 2020. <https://dictionary.cambridge.org/dictionary/english/consultation>. Viitattu 15.3.2020.
Valtonen A. Hyvissä handuissa himassa – moniammatillinen opiskelijatiimi kotihoidon asiakkaan tukena. Fysioterapia 5/2019.
Virolainen, Maarit & Heikkinen, Hannu L. T. & Siklander, Pirkko & Laitinen-Väänänen, Sirpa 2019. Mitä ovat oppimisen ekosysteemit? Ammattikasvatuksen aikakauskirja 21 (4). 12–14, 17.
Lastensuojelun perhehoidossa perhehoitajat kaipaavat tukea erilaisiin lapseen liittyviin kysymyksiin – yksi monista tukimuodoista voi olla vertaistoiminta. Vertaistoiminnan avulla voidaan tukea perhehoitajia yhteistoimintaan lapsen biologisten vanhempien kanssa. Miten yhteistoiminta saadaan sujuvaksi osaksi perhehoidon käytäntöjä?
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirissä (Eksote) toteutettiin tutkimuksellinen kehittämistyö, jossa kehitettiin perhehoitajien vertaistoimintaa lapsen toimintakyvyn tukemiseksi lastensuojelun perhehoidossa. Tulokset osoittavat, että perhehoitajat tarvitsevat tukea yhteistoimintaan lapsen biologisten vanhempien kanssa.
Jokaiselle lapselle riittävän hyvä ja turvallinen arki
Mitä näitä vaihtoehtoja nyt olikaan? Oma koti, sukulaissijoitus, laitoshoito tai perhehoito. Lähtökohtana lastensuojelussa on aina vanhempien tukeminen siten, että lapsen oikeudet toteutuvat hänen omassa kodissaan. Aina tämä ei kuitenkaan toteudu, ja silloin lapsi tarvitsee kodin ulkopuolista sijoitusta. (Perhehoitoliitto.) Lapsella on oikeus erityiseen suojeluun, turvalliseen kasvuympäristöön sekä tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen. (Lastensuojelulaki 2007).
Kun lapsi tarvitsee kodin ulkopuolista sijoitusta, siihen useimmiten paras mahdollinen paikka on perhehoito, joka tuli sijaishuollon ensisijaiseksi hoitomuodoksi 1.1.2012 alkaen (Perhehoitoliitto). Perhehoidossa toimiville perhehoitajille on tärkeää taata riittävä tuki perhehoitajana toimimiseen. Yksi perhehoidon tukimuodoista on vertaistuki, jolle näyttää Aaltosen (2020) tutkimuksellisen kehittämistyön mukaan olevan todellista tarvetta. (Aaltonen 2020.)
[caption id="attachment_2778" align="alignnone" width="486"] Jokaisella lapsella on oikeus riittävän hyvään ja turvalliseen arkeen. Vertaistoiminnassa perhehoitajia voidaan vahvistaa lapsen toimintakyvyn tukemiseen. Kuva: Pixabay[/caption]
Vertaistoiminnan merkitys
Kansainvälisten tutkimusten mukaan perhehoitajat kaipaavat tukea lapseen liittyviin haasteisiin, lapsen vanhempien kanssa tehtävään yhteistyöhön sekä kasvatuskäytäntöihin ja lapsen kanssa toimimiseen. Toivottuja tuen muotoja ovat koulutus, kriisituki, sosiaalityöntekijän saavutettavuus, erityispalvelut lapselle ja vertaistuki. (Heino & Säles 2017: 73.)
Kananojan ja Ruuskasen (2019) mukaan avohuollon lastensuojelussa ryhmämuotoinen auttaminen on toistaiseksi vähäistä, vaikka kokemukset esimerkiksi biologisten vanhempien vertaisryhmistä ovat myönteisiä. (Kananoja & Ruuskanen 2019: 36). Aaltosen (2020) tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksia voidaan hyödyntää pitkäaikaisten perhehoitajien vertaistoiminnan kehittämisessä Eksotessa. Vertaistoiminta on käynnistynyt tutkimuksellisen kehittämistyön kanssa yhtä aikaa.
Vertaistuen tulisi kuulua tiiviinä osana tämän päivän yhteiskunnan tukimuotoihin, myös lastensuojelussa. Aaltosen (2020) tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksissa vertaistoimintaa toivottiin myös sijoitetuille lapsille, biologisille vanhemmille sekä perhehoitajien biologisille lapsille. Tulosten mukaan voidaan olettaa, että ammattilaisilla on merkittävä tehtävä vertaistoiminnassa sen mahdollistajana. (Aaltonen 2020.)
Toimiva vertaistuki on suunnitelmallista, vapaaehtoista ja tuen saajan kokemaan tarpeeseen perustuvaa toimintaa, jota voi tarjota ainoastaan vertainen. Sosiaalityön tehtävänä on huolehtia vertaistuen saatavuudesta sitomalla vertaistoiminta osaksi sosiaalityön rakenteita ja käytäntöjä. Vertaistukiryhmässä perhehoitajat oppivat toistensa kokemuksista, vahvistavat voimavarojaan ja lisäävät ammattitaitoaan. (Heino & Säles 2017: 75.)
Ryhmätoiminnassa vertaiset oppivat toisiltaan, mutta myös ammattilaisilta ja päinvastoin. Oppiminen parhaimmillaan on monenkeskistä tiedon ja kokemusten jakamista. Vertaistuki voi toimia ilman ammatillista työtä, mutta ammatillinen työ mahdollistaa vertaistuen. Tuen tarvitsijan kannalta usein päästään hyviin tuloksiin, kun vertaistuki ja ammatillinen työ toimivat yhdessä. (Mikkonen & Saarinen 2018: 23, 29.)
Luottamuksellinen ilmapiiri toimii omien kokemusten kertomisen ja toisten kuulemisen, vuorovaikutuksen, tunteiden ilmaisemisen ja käsittelyn sekä toisten kokemuksista oppimisen ja uusien selviytymiskeinojen löytymisen mahdollistajana. Ryhmän tuki voi auttaa vain, jos tukea toivova itse suhtautuu siihen luottavaisesti ja avoimesti. Vertaistuesta on apua monille, mutta se ei kuitenkaan sovi kaikille. (Mikkonen & Saarinen 2018: 21, 189.)
Mitä on perhehoitajien hyvä vertaistoiminta?
Aaltosen (2020) tutkimuksellisen kehittämistyön yhteenvetona syntyi kuvaus perhehoitajien hyvästä vertaistoiminnasta lapsen toimintakyvyn tukemiseksi lastensuojelun perhehoidossa Eksotessa. Alla olevassa kuviossa perhehoitajien vertaistoiminta on nostettu keskelle sen ollessa kehittämisen kohteena.
Vaikka tutkimuksellisella kehittämistyöllä oli tarkoitus kehittää nimenomaan perhehoitajien vertaistoimintaa, on myös huomattavaa, että tuloksia syntyi muistakin näkökulmista. Perhehoitajien vertaistoiminnan lisäksi tuloksista jäsentyi lapsen näkökulman huomioiminen vertaistoiminnassa, biologisen vanhemman näkökulman huomioiminen vertaistoiminnassa sekä ammattilaisten tehtävät vertaistoiminnassa. Tulosten yhteenvedon mukaan hyvä vertaistoiminta tapahtuu perhehoitajien kesken. Vertaistoiminnassa on tärkeää huomioida lapsen sekä biologisen vanhemmat näkökulmat. Ammattilaisten tehtävänä on mahdollistaa vertaistoiminnan toteutuminen. (Aaltonen 2020.)
[caption id="attachment_2779" align="alignnone" width="610"] Kuvaus perhehoitajien hyvästä vertaistoiminnasta lapsen toimintakyvyn tukemiseksi.[/caption]
Yhteistoiminnalla yhteistä hyvää hakemassa?
Lastensuojelun laatusuosituksen (2019) mukaan yksi tärkeimmistä sijaishuollossa olevan lapsen oikeuksista on oikeus pitää yhteyttä vanhempiinsa ja muihin hänelle läheisiin henkilöihin. Tätä oikeutta voidaan rajoittaa ainoastaan lain tarkoittamissa tilanteissa ja silloin, kun se on lapsen edun mukaista. Lapsen sijoituksen aikana tulee tehdä yhteistyötä lapsen vanhempien ja huoltajien kanssa myös ammattilaisten sekä sijaishuoltopaikan toimesta. (Sosiaali- ja terveysministeriö, Lastensuojelun laatusuositus 2019: 54.)
Myös Aaltosen (2020) tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksista voidaan olettaa, että yhteistoimintaa perhehoitajien sekä lapsen biologisten vanhempien välillä pidetään merkittävänä, myös lapsen läsnä ollessa. Yhteistoimintaa on tänä päivänä hyvin vähän. On tärkeää, että perhehoitaja saa vertaistoiminnassa vahvistusta siihen, että hän ymmärtää, hyväksyy ja kunnioittaa lapsen tärkeitä ihmissuhteita. Vertaistoiminnan avulla voidaan tukea lapsen suhteiden jatkuvuutta omaan verkostoon. Perhehoitajat toivoivat tukea yhteiseen toimintaan biologisten vanhempien kanssa. Ammattilaisten tehtävä on mahdollistaa näitä kohtaamisia. (Aaltonen 2020.)
Kirjoitus pohjautuu Aaltosen (2020) tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Vertaistoiminnan kehittäminen pitkäaikaisille perhehoitajille lapsen toimintakyvyn tukemiseksi lastensuojelun perhehoidossa Eksotessa”. Metropolia Ammattikorkeakoulu.
Kirjoittaja:
Anniina Aaltonen, toimintaterapeutti, kuntoutuksen ylempi AMK-tutkinto-ohjelma. Aaltonen työskentelee ohjaajana lastensuojelussa Eksotessa.
Lähteet:
Aaltonen, Anniina 2020. Vertaistoiminnan kehittäminen pitkäaikaisille perhehoitajille lapsen toimintakyvyn tukemiseksi lastensuojelun perhehoidossa Eksotessa.
Heino, Tarja & Säles, Emilia 2017. Lasten ja perheiden yksilöllisiin tarpeisiin vastaava perhehoito. Kohti perhehoidon laadun vahvistamista. THL työpaperi 20/2017. Verkkodokumentti. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/132434/URN_ISBN_978-952-302-857-9.pdf?sequence=1&isAllowed=y.
Kananoja, Aulikki & Ruuskanen, Kristiina 2019: 36. Selvityshenkilön ehdotukset lastensuojelun toimintaedellytysten ja laadun parantamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2019:4. Helsinki. Loppuraportti. Verkkodokumentti. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161379/Selvityshenkilon_edellytykset_lastensuojelun.pdf?sequence=4&isAllowed=y.
Lastensuojelulaki 13.4.2007/417. Verkkodokumentti. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070417#L1P3.
Mikkonen, Irja & Saarinen, Anja 2018. Vertaistuki sosiaali- ja terveysalalla. Tallinna: Printon.
Perhehoitoliitto. https://www.perhehoitoliitto.fi/perhehoito/lapset_nuoret
STM 2019. Lastensuojelun laatusuositus. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2019:18. Helsinki. Verkkodokumentti. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161862/STM_2019_8_J_Lastensuojelun_laatusuositus.pdf?sequence=1&isAllowed=y.
Kommentit
Ei kommentteja