Uusi sosiaalihuoltolaki on astumassa voimaan asteittain kuluvan vuoden aikana. Uudessa sosiaalihuoltolaissa yksi päätavoite on asiakaskeskeisyyden lisääminen. Lakiesityksessä asiakaslähtöisyyttä on kuvattu muun muassa asiakkaiden nopeaksi ohjautumiseksi oikeisiin palveluihin, asiakkuusaikojen lyhentymiseksi ja palveluiden saamiseksi varhaisemmassa vaiheessa. Olennaista on myös henkilökohtainen palvelutarpeenarviointi ja moniammatillinen yhteistyö. (Hallituksen esitys eduskunnalle sosiaalihuoltolaiksi ja erinäisiksi siihen liittyviksi laeiksi 2014.) Asiakaslähtöisyys taikka asiakaskeskeisyys, kuten se on lakiin kirjattu, on sosiaalipalveluissa entistä vahvemmin läsnä lakiin kirjattuna tahtotilana, yhtenä johtotähtenä.
Petri Virtanen ja kumppanit ovat määritelleet Tekesin katsauksessa Matkaopas asiakaslähtöisten sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämiseen asiakaslähtöisen kehittämisen tapahtuvan kuudella eri osa-alueella ja kolmella eri tasolla. Tasot Virtasen ja kumppaneiden mukaan ovat asiakastaso, asiakas- ja organisaatiotason kohtaaminen ja organisaatiotaso. Asiakaslähtöisyyden osa-alueet ovat asiakkaan palveluymmärryksen rakentaminen, asiakkaan osallisuusmahdollisuuksien lisääminen, työntekijöiden asiakasymmärryksen syventäminen, palveluiden muodon, sisällön ja jakelukanavien kehittäminen, palvelua tuottavien organisaatioiden asenteiden ja palvelukulttuureiden muuttaminen sekä johtaminen. (Virtanen – Suoheimo – Lammenmäki – Ahonen – Suokas 2011: 22.)
Mutta mitä asiakaslähtöisyys tarkoittaa käytännössä asiakkaiden arjessa, sosiaalialan työntekijöiden työssä ja organisaatioiden toiminnassa? Mitä asiakaslähtöisyys tarkoittaa esimerkiksi lastensuojelun jälkihuollossa?
Asiakastason asiakaslähtöisyys tarkoittaa, että jälkihuoltonuorelle kerrotaan mitä lastensuojelun jälkihuolto on. Nuori on oikeutettu henkilökohtaiseen tukeen muun muassa asumiseen, talouteen ja yleiseen hyvinvointiin liittyen. Nuorelle kerrotaan, että hän voi olla työntekijöihin yhteydessä puhelimitse, sähköpostilla tai Facebookin välityksellä. Nuoren kanssa tehdään asiakassuunnitelma, johon kirjataan nuoren tavoitteet sekä konkreettinen toimintasuunnitelma tavoitteiden saavuttamiseksi. Asiakassuunnitelman tekemiseen osallistuvat myös nuoren läheiset ja muut nuoren kanssa työskentelevät työntekijät esimerkiksi sijoituspaikasta, oppilaitoksesta ja nuorisopsykiatrian poliklinikalta. Asiakassuunnitelma on kokonaisvaltainen ja tehty yhteisymmärryksessä kaikkien nuorta tukevien tahojen kanssa.
Asiakas-ja organisaatiotason kehittäminen tarkoittaa, että saman asiakasryhmän, samojen nuorten kanssa työskentelevät työntekijät keskustelevat keskenään. Työntekijät pyytävät nuorilta luvan keskustella nuorten asioista moniammatillisessa tiimissä. Moniammatillinen yhteistyö auttaa työntekijöitä ymmärtämään nuorten tilanteita laajemmin, mahdollistaa toisilta oppimisen sekä luo tilaisuuden sopia yhteistyöstä, työskentelyn suunnasta ja työnjaosta. Nuorten näkökulmasta päällekkäinen ja turha työ vähenevät ja pirstaloitunut palvelujärjestelmä järjestäytyy liikkuvan tiedon avulla yhtenäisemmäksi kokonaisuudeksi nuorten tarpeiden mukaan. Lisäksi nuorten työntekijät ovat kiinnostuneita nuorten kokemuksista, kysyvät säännöllisesti palautetta ja lukevat uusinta tutkimustietoa nuoriin liittyen.
Organisaatiotason asiakaslähtöisyyden kehittäminen tarkoittaa, että työntekijät ovat rohkeita ja kiinnostuneita niin asiakkaiden kuin toisten työntekijöidenkin ajatuksista. Työntekijät kokeilevat uusia ja innovatiivisia toimintatapoja yli hallinnollisten rajojen. Työntekijät keskustelevat asiakaslähtöisyydestä, joka muokkaa organisaation toimintakulttuureita ja arvoja sekä innostaa toimimaan asiakaslähtöisesti. Asiakaslähtöisyys on kirjattu organisaation tavoitteeksi ja johto on sitoutunut strategiseen toimintaan asiakaslähtöisyyden saavuttamiseksi. Organisaation rakenteissa on varattu aikaa toisten työntekijöiden ja asiakkaiden kohtaamiseen. Johtajat kannustavat työntekijöitä tutkimaan ja kokeilemaan uusia työtapoja. Johtajat innostuvat, kun työntekijät haluavat kehittää työtään asiakkaiden tarpeiden suuntaan, vaikka se tarkoittaisikin vanhojen toimintatapojen kyseenalaistamista.
Asiakaslähtöisyys on tätä ja vieläkin enemmän! Jottei asiakaslähtöisyys jäisi vain sanahelinäksi, tulee asiakkailla, työntekijöillä ja organisaatioilla olla käsitys siitä, mitä asiakaslähtöisyys konkreettisesti tarkoittaa. Vain tällöin asiakaslähtöisyys voi toimia sosiaalipalveluiden johtotähtenä.
Katja Rastas, sosionomi ylempi AMK-opiskelija
Lähteet:
Hallituksen esitys eduskunnalle sosiaalihuoltolaiksi ja erinäisiksi siihen liittyviksi laeiksi 2014. Sosiaali- ja terveysministeriö. Verkkodokumentti.
Virtanen, Petri – Suoheimo, Maria – Lammenmäki, Sara – Ahonen, Päivi – Suokas, Markku 2011: Matkaopas asiakaslähtöisten sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämiseen. Tekesin katsaus 281/2011.
Sosiaalialan bloggaajat
Uudistuva sosiaalialan osaaminen -blogi muuttui huhtikuussa 2025 opiskelijoiden julkaisualustaksi. Blogissa julkaistaan postauksia, jotka on kirjoitettu opintojaksoilla, hankkeissa tai opinnäytetyöprosessin aikana. Aihepiirit liittyvä hyvän elämän rakennuspuihin. Ota yhteyttä
Huippu-urheilijoiden henkinen hyvinvointi on noussut viime aikoina useasti esiin. Keskustelua ovat herättäneet urheilijoiden kohtelu niin vuoden 2024 Pariisin olympialaisissa kuin naisten jalkapallon pääsarjassakin. Miten sosionomi voisi tukea huippu-urheilijaa? Mitä annettavaa sosiaalialan ammattilaisella voisi olla huippu-urheilun kentällä?
Kesän 2024 olympialaisten jälkeen neljä nimettömänä pysyttelevää suomalaista olympiaurheilijaa julkaisi avoimen kirjeen (HS.fi), jossa he kritisoivat Suomen olympiajoukkueen johtoa ja huippu-urheilujärjestelmää. Kirje herätti laajaa keskustelua mediassa ja nosti esiin muidenkin urheilijoiden kokemuksia siitä, miten urheilijan työtä ei arvosteta. Urheilijat kuvailivat tuntevansa itsensä yksinäisiksi ja osattomiksi sekä kaipaavansa enemmän tukea.
Suomessa eri urheilulajeja tuetaan eri tavoin. Urheilijan mahdollisuus päästä lajinsa huipulle vaihtelee sen mukaan, millaisen lajiliiton tai urheiluorganisaation alla urheilija toimii. Tarkastelin opinnäytetyössäni (Theseus.fi) sitä, miten Kansallisessa Liigassa, naisten korkeimmalla sarjatasolla Suomessa, otetaan huomioon urheilijoiden erilaiset tuen tarpeet ja minkälaisia tukitarpeita urheilijoilla olisi. Erityisesti minua kiinnosti se, mitä annettavaa sosionomilla voisi olla huippu-urheilun kentällä.
Kansallisessa Liigassa huolta herättää seurojen mahdollisuus toteuttaa ammattimaista toimintaa. Mediahuomiota sai tapaus, jossa kävi ilmi, että Åland United on kauden aikana harjoitellut jopa neljä viikkoa ilman valmentajaa, ja vierasottelumatkoillaan pelaajat olivat joutuneet nukkumaan bussissa tai esimerkiksi valmentajan junailemassa yöpaikassa ”sohvatyynyillä”. Keskustelua on herättänyt myös Kansallisen Liigan lisenssikriteerien taso, erityisesti kenttien kunto ja turvallisuus sekä seurojen kyky ylläpitää ammattimaista toimintaa.
Millaiselle urheilumenestykselle luomme edellytyksiä?
Urheilijoiden kirje nosti esiin suomalaisen huippu-urheilun rakenteellisia ongelmia, jotka vaikeuttavat urheilijoiden mahdollisuuksia menestyä. Tämä herättää kysymyksen siitä, ovatko urheilijalta vaadittava menestys ja hänelle annettavat mahdollisuudet tasapainossa.
Yksi keskeisimmistä haasteista on saada urheiluorganisaatiot ymmärtämään, että urheilijat ovat haavoittuva ihmisryhmä, joka tarvitsee myös sosiaalialan ammattilaisten tukea. Olympiaurheilijoiden avoimessa kirjeessä nostetaan esiin, että suomalaisen huippu-urheilun suurin ongelma on, että toimintaa toteutetaan vanhojen, toimimattomien mallien ja kaavojen mukaisesti. Samalla odotetaan, että tulokset paranevat ja menestystä tulee. Urheilijat tietävät, että urheilu-ura vaatii uhrauksia. He ovat myös valmiita niitä tekemään, mutta odottavat vastavuoroisuutta organisaatioilta.
Tämän päivän urheilijat tietävät, että tuen tarpeet ovat kasvaneet, sillä huippu-urheilu on kehittynyt. Urheilijat eivät enää ole valmiita olemaan vain kritiikin kohteita, vaan vaativat oikeutta. Miten kankeaa järjestelmää ja johtoporrasta notkistetaan niin, että se mahdollistaa paremmat edellytykset menestymiselle?
Lääketieteellinen malli tukee fyysistä terveyttä
Urheiluorganisaatioissa on perinteisesti keskitytty hoitamaan urheilijoita lääketieteellisen mallin mukaisesti, jolloin painopiste on ollut fyysisen terveyden ja hyvinvoinnin tukemisessa.
Viime vuosina maailmalla on kuitenkin alettu lähestyä urheilijaa kokonaisvaltaisemmin: fyysisen terveyden lisäksi tuetaan myös henkistä, emotionaalista ja sosiaalista hyvinvointia (1, s. 1212). Urheilijat nähdään nykyään entistä paremmin psykofyysissosiaalisina kokonaisuuksina. Kokonaisvaltaisen tuen antaminen vaatii moniammatillista tiimiä, joka pystyy vastaamaan urheilijoiden moninaisiin tarpeisiin. Suomalaista urheilujärjestelmää ei tarvitse välttämättä räjäyttää ja keksiä uudelleen. Kyse on ennemminkin siitä, että toiminnan keskiöön nostetaan urheilija ja edellytysten luominen menestymiselle.
Yksi tapa pohtia urheilijan tukemista on selvittää, mitä muualla tehdään onnistuneesti. Esimerkiksi Yhdysvalloissa urheilijoiden parissa tehtävä sosiaalityö on kasvava trendi, ja sen pohjalta on syntynyt uusi sosiaalityön suuntaus, joka tunnetaan urheilun sosiaalityönä. Vuonna 2015 perustettu The National Alliance of Social Workers in Sport (aswis.org) on toistaiseksi ainoa kansainvälinen toimija maailmassa, joka hyödyntää sosiaalialan ammattilaisten ainutlaatuista osaamista, arvoja ja etiikkaa, sekä vastaa samalla urheilijoiden ja urheiluyhteisön ammattilaisten tarpeisiin.
Sosiaalityötä urheilijoiden hyvinvoinnin ehdoilla
Tutkin opinnäytetyössäni jalkapallon naisten pääsarjan urheilijoiden tuen tarpeita ja näkemyksiä siitä, hyötyisivätkö he urheilijoiden tukemiseen erikoistuneen sosionomin ammattitaidosta. Haastattelin sarjassa vuosina 2019–2023 pelanneita urheilijoita (n=4). Haastatteluista kävi ilmi, että sosiaalialan ammattilaisten tukea kaivataan. Haastattelemani urheilijat nostivat esiin uran aikaisen ja sen jälkeisen tuen puutteen. Tuen tarpeet vaihtelivat urheilijan kokemuksen ja elämäntilanteen mukaan, mutta tarve tuelle nähtiin silloinkin, kun urheilijalla vaikutti menevän yleisesti ottaen hyvin.
Haastateltavien kokemukset osoittavat, että urheilijan elämä on hyvin kuormittavaa, sillä urheilun ammattimaisuus ei useinkaan vastaa siitä saatavaa taloudellista korvausta. Lisäksi urheilijat altistuvat valtaville paineille, joita luovat niin yleisö kuin urheilijat itse. Moni urheilija on viime vuosina kertonut mielenterveyden haasteistaan ja uupumuksestaan. Myös loukkaantumiset voivat aiheuttaa fyysisiä ja psyykkisiä ongelmia sekä tunteen siitä, ettei olekaan osa joukkuetta.
”Urheilijana oleminen on haastava työ, ja työn tunnistaminen yhteiskunnassa on vasta alkamassa.”
Urheilijat kertovat, että kokevat painetta suoriutua korkealla tasolla monella eri elämän osa-alueella. Urheilijan identiteetti kietoutuu vahvasti suorituksiin, ja uran päättyminen voi olla vaikea prosessi, erityisesti jos syynä on loukkaantuminen, mutta myös silloin, kun uran päättyminen tapahtuu omasta tahdosta. On selvää, että urheilijalla on oltava vahva urheilijaidentiteetti, mutta liian vahva identiteetti voi johtaa muiden elämänalueiden laiminlyöntiin.
Paine menestyä ja liiallinen samaistuminen urheilijan rooliin voi altistaa masennukselle ja ahdistukselle. Urheilijat voivat altistua myös taloudelliselle hyväksikäytölle, ja heidän hyvinvointinsa voi jäädä toissijaiseksi kaupallisten intressien rinnalla. Urheilijana oleminen on haastava työ, ja työn tunnistaminen yhteiskunnassa on vasta alkamassa.
Sosiaalialan ammattilainen voi auttaa urheilijaa löytämään tasapainon
Haastateltavat kaipasivat seuroihin sosiaalialan ammattilaista, jonka kanssa voisi käydä läpi elämäntilannetta, tavoitteita ja suunnitelmia. Sosiaalialan ammattilainen voisi auttaa tasapainottamaan arkea työn ja urheilun välillä, olisi tietoinen arjen kuormittavuudesta, ymmärtäisi urheilijan erityisyyttä ja pystyisi ohjaamaan häntä arjen hallinnassa.
Haastateltavat kokivat, että ovat voineet olla joukkueessa oma itsensä ja ovat kuuluneet joukkueeseen. Joukkuehenki onkin tärkeä tekijä viihtymiselle ja osallisuuden tunteelle. Joukkuehenki vaikuttaa myös siihen, että on valmis taistelemaan joukkueensa puolesta.
Osa Pariisin olympiajoukkueen jäsenistä koki joukkuehengen huonoksi. Kannustamiselle ja toisten tukemiselle ei ollut luotu mahdollisuuksia, sillä joukkueen jäseniä oli lähetetty oman suorituksen jälkeen lyhyellä aikataululla pois kisoista. Olennaista hyvässä joukkuehengessä on, että jokainen tuntee itsensä merkitykselliseksi. Merkityksellisyys ei ole asia, joka tulee ansaita menestyksellään, vaan sen toteutumisessa jokaisella joukkueessa olevalla on oma aktiivinen roolinsa.
”Valmentaja ei ole neutraali konfliktien selvittäjä, siksi joukkueen ristiriitatilanteisiin tarvittaisiin ulkopuolisen asiantuntijan apua.”
Haastateltavat kertoivat, että joukkueissa käytiin läpi kriisejä ja konfliktitilanteita, mikä on normaalia. Vastuu tilanteiden selvittämisestä valahti kuitenkin usein johtavien pelaajien tai kapteeniston vastuulle. Tilanteisiin olisi toivottu ulkopuolista apua, kuten sosiaalialan ammattilaista. Henkilöä, joka olisi neutraali ja pystyisi ottamaan eri osapuolet huomioon. Sosiaalialan ammattilainen voisi luoda tilaa konfliktien selvittämiselle sekä antaa ohjausta ja tukea eri osapuolille. Valmentajan rooli konfliktien selvittämisessä nähtiin ongelmallisena, sillä asemansa vuoksi hän ei voi täysin neutraalisti arvioida tilannetta. Ulkopuolinen apu nähtiin erityisen merkityksellisenä juuri konfliktitilanteissa, jolloin osapuolet voivat olla yhdenvertaisessa asemassa.
Urheilu-uran lopettaminen aiheutti haastateltavilla monenlaisia tunteita kuten ahdistusta, pelkoa ja haikeutta. Vaikka urasiirtymä on usein henkilökohtainen prosessi, urheilijat kokivat kaipaavansa seuralta tukea ja neuvontaan. Tukea olisi kaivattu jo ennen uran päättymistä, uran päättymisvaiheessa ja vielä päättymisen jälkeen. Erityisesti urheilijat olisivat tarvinneet tukea uran jälkeisen elämän suunnitteluun ja uuteen elämään sopeutumiseen. Uran loppuminen koetaan suurena ja mullistavana elämänmuutoksena, jonka aikana muuttuu sosiaalinen ympäristö, arjen rytmi, tunne merkityksellisyydestä ja siirrytään mahdollisesti myös aikaan, jolloin koetaan, ettei sillä, mitä seuralleen antoi, ole mitään merkitystä.
Navigointi elämän ja urheilun aallokoissa: sosionomi antaisi urheilijalle monipuolista tukea
Urheilijat kaipaavat monipuolista tukea, joka auttaisi heitä navigoimaan sekä urheilu-uran että henkilökohtaisen elämän aallokoissa. Organisaatioiden olisi tärkeää tunnistaa urheilijoiden tarpeet paremmin ja tarjota rakenteita, jotka tukevat urheilijoiden kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tulevaisuuden päätökset ja strategiat tulisi luoda niin, että ne palvelevat urheilijan kehittymistä, menestystä, mutta myös kasvua ihmisenä.Urheilijat kohtaavat urallaan henkisiä ja fyysisiä paineita, uran jälkeisen elämän epävarmuutta sekä loukkaantumisten aiheuttamia kriisejä. Näiden tilanteiden hallinnassa sosionomit voivat tarjota urheilijalle kriisiapua sekä monipuolista sosiaalista ja emotionaalista tukea. Tuki auttaisi urheilijoita löytämään tasapainon urheilun ja muun elämän välillä sekä edistäisi heidän hyvinvointiaan ja tekisi urheilu-urasta kestävämmin hallittavan kokonaisuuden (2).
Sosiaalialan ammattilaiset voivat myös toimia sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja hyvinvoinnin edistäjinä urheilumaailmassa. Urheilijoiden haavoittuvuuden huomioiminen ja heidän oikeuksiensa puolustaminen ovat keskeisiä tehtäviä. Sosionomit voivat puuttua sosiaaliseen eriarvoisuuteen ja lisätä yhdenvertaisuutta sekä osallisuutta ja näin vahvistaa urheilijoiden mahdollisuuksia menestyä niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin (2).
Urasiirtymien ja identiteettikriisien hallinnassa sosionomit voivat auttaa urheilijoita suunnittelemaan elämäänsä uran jälkeen. Siirtymä urheilu-urasta muuhun elämään on usein elämää mullistava tapahtuma, joka voi aiheuttaa ahdistusta ja epävarmuutta. Sosionomilla on mahdollisuus tarjota uraneuvontaa, auttaa koulutukseen tai työnhakuun liittyvissä kysymyksissä sekä tarjota emotionaalista tukea, auttaen urheilijoita rakentamaan uutta identiteettiään ja löytämään paikkansa uran jälkeisessä elämässä (2).
Lisäksi sosionomien on tärkeää ymmärtää urheilun kulttuuri ja osata toimia siinä tehokkaasti. He voivat tehdä yhteistyötä valmennushenkilöstön kanssa, auttaa valmentajia kohtaamaan urheilijoitaan, viestiä urheilijoiden vireystilasta sekä järjestää yhteisöllisyyttä edistävää toimintaa. Sosionomin tarjoama tuki voi auttaa urheilijoita kehittämään ajanhallinta- ja stressinhallintataitoja, jotka tukevat heidän tasapainoaan ja hyvinvointiaan niin urheilun kuin muun elämän vaatimusten keskellä (2).
Kirjoittaja
Essi Sainio. Kirjoittaja on valmistunut sosionomiksi Metropolia Ammattikorkeakoulusta joulukuussa 2024 ja on entinen jalkapalloilija. Sainio edusti muun muassa Helsingin Jalkapalloklubia (HJK), saksalaista 1. FFC Turbine Potsdamia sekä Ruotsin AIK:ta. Hän teki historiaa voittamalla ensimmäisenä suomalaisena naisten Bundesliigan mestaruuden vuonna 2009 Turbine Potsdamin riveissä. Mittavan pelaajauransa aikana hän kohtasi vakavia loukkaantumisia ja mielenterveyden haasteita, jotka pakottivat hänet pois pelikentiltä useiksi vuosiksi. Koettelemuksista huolimatta hän osoitti valtavaa tahdonvoimaa, palasi huipulle ja edusti Suomea vuoden 2022 EM-kisoissa. Nykyään Sainio toimii jalkapalloasiantuntijana Yleisradiossa ja on mukana muun muassa Pohjois-Haagan yhteiskoulun tyttöjen jalkapallovalmennuksessa.
Teksti perustuu hänen opinnäytetyöhönsä Huippu-urheilu sosionomin työkenttänä.
Lähteet
Beasley, Lauren & Newman, Tarkington J. & Hardin, Robin 2021. Applying Social Work Values to Practice in Sport: Perspectives of Licensed Social Workers Employed in Collegiate Athletics. https://journals.iupui.edu/index.php/advancesinsocialwork/article/view/25311/24198
Sainio, Essi 2024. Huippu-urheilu sosionomin työkenttänä. Sosiaalialan opinnäytetyö. Metropolia Ammattikorkeakoulu. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024093025814
Työ on ihmiselle yksi keskeisimmistä hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä elämässä. Oma henkilökohtainen elämä vaikuttaa henkilökohtaiseen työhyvinvointiin. Työn kautta ihminen ilmaisee itseään ja sosiaalisia tarpeitaan. (1) Keskeisiä työhyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä ovat omat elintavat, hyvä johtaminen, ergonomia, resilientti organisaatio, työolot, työkyky, työaika ja työn imu (2).
Henkilöstön osaaminen on merkittävä tekijä työhyvinvointiin vaikuttavana tekijänä. Omassa työssä menestyminen ja työn imu vaikuttavat positiivisesti työhyvinvoinnin kokemiseen. Osaamista kartoitetaan kehityskeskustelujen perusteella sekä osaamiskartoituksella. Osaamista ylläpidetään koulutuksilla ja niiden suunnitteluilla. (3)
Sosiaalialan työtehtävät ovat kuormitustekijöiltään erilaisia, osa sosiaalialan toimintaympäristöistä on fyysisesti kevyempiä ja psyykkisesti kuormittavampia, osa taas toisinpäin. Vastuu työhyvinvoinnin edistämisestä kuuluu muun muassa työterveyshuollolle ja työnantajalle. (4)
Mitä työhyvinvointi on?
Työhyvinvointi on hyvinvointia, joka edesauttaa ihmisiä selviytymään työelämässä. Se koostuu positiivisista asioista ja tekijöistä. Ihmisen tulee voida hyvin omassa työssä. Siihen voi vaikuttaa itse, sekä koko työorganisaatio. Työhyvinvoinnin kautta työ koetaan mielekkäämpänä ja sillä samalla kehitetään organisaation toimintaa, kun työntekijät voivat hyvin ja toimivat yhteisen päämäärän hyväksi. Hyvinvointi työyhteisössä on merkittävä tekijä myös työn tuloksellisuuden näkökulmasta. Ihmisen tulisi voida kokea itsensä tärkeäksi osaksi työyhteisöä ja saada mahdollisuus kehittää työyhteisöä muuttuvassa maailmassa.
Työhyvinvoinnin edistäminen koostuu työhyvinvointisuunnitelmasta ja sen toteutumista mitataan erilaisilla mittareilla. Työhyvinvoinnilla pyritään siihen, että työ koetaan mielekkäänä, turvallisena, sekä tuetaan työntekijää työn tekemiseen. (5)
Työhyvinvoinnilla pyritään ylläpitämään avointa ilmapiiriä. Ongelmiin tulisi puuttua matalalla kynnyksellä, huomioida yksilöllisesti elämäntilanteet, ja lisäksi työympäristön tulisi olla turvallinen. Työhyvinvoinnissa tulisi panostaa laadukkaaseen perehdytykseen. Tämän apuna voidaan käyttää henkilöstökyselyitä. Hyvä ja turvallinen ilmapiiri vaikuttavat merkittävästi työyhteisön työhyvinvointiin. Siihen voivat kaikki vaikuttaa, niin ”rivityöntekijät” kuin esihenkilötkin. Työhyvinvointi näkyy myönteisenä asenteena työntekoon, yhteisinä päämäärinä, positiivisena palautteena, sekä huumorina.
Työhyvinvoinnin ilmeneminen
Työhyvinvointi koostuu myös tiedostamattomista asioista. Ympäristö, ilmapiiri ja turvallisuus ovat tärkeitä tekijöitä. Työhyvinvointia voidaan ilmaista subjektiivisena kokemuksena, joka koostuu moninaisista tekijöistä (6).
Erilaiset persoonat työyhteisössä vaikuttavat työyhteisön toimintaan ja ilmapiiriin. Joskus ihmisten käyttäytyminen tai teot aiheuttavat ristiriitatilanteita, jotka tulee ratkaista rakentavasti organisaation laatiman toimintaohjeen mukaisesti. Näin pyritään tukemaan kaikkien työssä jaksamista ja edistetään työhyvinvointia.
Miten työhyvinvointi näkyy omassa työympäristössäsi, ja millä keinoin sitä voidaan kehittää?
Työhyvinvoinnin kehittäminen
Työhyvinvointi vaatii suunnitelmallista kehittämistä. Se koostuu nykytilan arvioimisesta sekä hyvinvoinnin esteiden ja mahdollistajien tunnistamisesta. Ihmisellä on eri tarpeita, jotka pyritään huomioimaan työhyvinvointia kehittäessä. Näitä ovat itsensä toteuttamisen-, arvostuksen-, liittymisen-, turvallisuuden- ja psyko-fysiologiset tarpeet. (7)
Työhyvinvoinnin johtaminen
Hyvä johtaminen on yksi avainasia konfliktien ja ristiriitojen hallitsemiseen. Esihenkilöiden läsnäolon tärkeys korostuu hyvän ja turvallisen työympäristön luomisessa. Tässä korostuvat keskustelutaidot vuorovaikutustilanteissa ja sen tiedusteleminen, miltä toisesta tuntuu.
Itsensä johtamisen taidot korostuvat, kun halutaan välttää uupuminen. Ihmisen tulisi asettaa itselleen konkreettisia tavoitteita, sietää keskeneräisyyttä ja keskittyä olennaiseen, antaa positiivista palautetta muille, sekä vaatia positiivista palautetta myös omasta työstä. Lisäksi tämän tulisi osata lopettaa työpäivä sopivissa rajoissa, sekä muistaa, että on myös muuta elämää kuin työ. Aivojen tulee palautua muulla tekemisellä kuin työllä. (8)
Hyvä johtaminen on arvostavaa johtamista. Arvostava johtaminen sosiaalialalla näkyy suunnitelmallisena johtamisena, osaamisen arvostamisena, tasa-arvoisuutena ja työssä jaksamisen edistämisellä. Hyvällä johtajalla on yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, joita hän hyödyntää esihenkilötyössään. (9)
Työhyvinvointi ja sen toteutuminen on laaja-alainen teema, joka vaatii yksilön henkilökohtaista paneutumista asiaan. Lisäksi se vaatii hyviä johtamistaitoja yksilöltä itseltään sekä esihenkilöpuolelta. Jokaisella on oikeus ja vastuu hyvän työhyvinvoinnin toteutumisesta omassa työelämässä.
Kirjoittaja
Jasmin Lizzio, sairaanhoitaja (AMK), suorittaa sosiaali- ja terveysalan johtamisen ja kehittämisen YAMK-opintoja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa. Blogiteksti on kirjoitettu osana Sosiaali- ja terveysalan viestinnän opintojaksoa.
Lähteet
Rissanen, V. 2016. Liika vapaus töissä uuvutti palkitun yhtiön johtajan. Helsingin sanomat. Päivitetty: 5.11.2016. Saatavissa: https://www.hs.fi/ura/art-2000002928511.html Viitattu 24.10.2024.
Työterveyslaitos. s.a. Työhyvinvointi ja työkyky. WWW-sivusto. Saatavissa: https://www.ttl.fi/teemat/tyohyvinvointi-ja-tyokyky Viitattu 24.10.2024.
Työterveyslaitos. 2005. Miten käsittelen haastavia tilanteita työpaikalla? WWW-sivusto. Saatavissa: https://www.ttl.fi/oppimateriaalit/hyvan-mielen-tyopaikka/4-miten-kasittelen-haastavia-tilanteita-tyopaikalla Viitattu 24.10.2024.
Sirén, M., Harmonen, M., Roos, M. & Suominen, T. 2015. Arvostava johtaminen lasten hoitotyössä – näkökulmia hoitotyön johtamisen kehittämiseen. Hoitotiede 4, 274-285. Verkkolehti. Saatavissa: https://scholar.google.fi/scholar?q=Arvostava+johtaminen+lasten+hoitoty%C3%B6ss%C3%A4+%E2%80%93+n%C3%A4k%C3%B6kulmia+hoitoty%C3%B6n+johtamisen+kehitt%C3%A4miseen&hl=fi&as_sdt=0&as_vis=1&oi=scholart Viitattu 10.11.2024.
Puttonen, S., Hasu, M. & Pahkin, K. 2016. Työhyvinvointi paremmaksi. Keinoja työhyvinvoinnin ja työterveyden kehittämiseksi suomalaisilla työpaikoilla. Työterveyslaitos. Tampere: Juvenes Print. Saatavissa: https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/130787/Ty%c3%b6hyvinvointi%20paremmaksi.pdf?sequence=1&isAllowed=y Viitattu 24.10.2024.
Hoitotyön vuosikirja 2014. 2014. Työhyvinvoinnin keinot. Sairaanhoitajaliitto. Porvoo: Bookwell Oy.
Työturvallisuuskeskus. 2009. Työhyvinvoinnin portaat – työkirja. 1. painos. Edita Prima Oy. Saatavissa: https://ttk.fi/wp-content/uploads/2022/04/Tyohyvinvoinnin-portaat-tyokirja-taytettava.pdf Viitattu 24.10.2024.
Rissanen 2016.
Saaranen, T., Juntunen, A. & Kankkunen, P. 2020. Terveysalan opettajien työhyvinvointi ja sen edistäminen – työntekijän ja hänen työnsä näkökulma. Hoitotiede 3, 154-165. Verkkolehti. Saatavissa: https://erepo.uef.fi/bitstream/handle/123456789/8324/160093191761134914.pdf?sequence=2&isAllowed=y. Viitattu 10.11.2024.
Maailman tilanne vaikuttaa suomalaiseen koulutukseen monin tavoin myös Metropolia ammattikorkeakoulussa. Venäjän täysimittainen hyökkäys ja sota Ukrainassa ovat vaikuttaneet sosiaalialan opetukseen. Myös opiskelijat ovat valinneet kursseja, joissa tuetaan ukrainalaisten kotoutumista Suomessa.
Suomeen on saapunut lähes 70 000 ukrainalaista pakolaista Venäjän hyökättyä Ukrainaan vuonna 2022. Euroopan unionin päätöksen mukaan Ukrainasta paenneille myönnetään tilapäinen suojelu, joka mahdollistaa suojelun nopeassa ja turvapaikkamenettelyä kevyemmässä prosessissa. Tilapäistä suojelua saavilla on oikeus asua vastaanottokeskuksessa ja oikeus sen järjestämiin palveluihin. He saavat terveydenhuollon ja välttämättömät sosiaalihuollon palvelut, ja heidän toimeentulonsa turvataan. Tilapäistä suojelua hakeneilla on oikeus välittömästi osallistua työhön. (1) Myöhemmin heillä on mahdollisuus saada kuntapaikka ja yhteiskunnan muut palvelut.
Kotoutumisen tavoitteena on ukrainalaisten sujuva integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan vaikeasta kotimaan sotatilanteesta huolimatta. Yhteisöjen resilienssin, joustavuuden, tukeminen on tärkeää muutoksissa ja kriiseissä. Ihmiset ja yhteisöt voivat oppia resilienteiksi kehittäen ominaisuuksia, jotka helpottavat stressiin sopeutumisessa ja selviytymisessä turvallisessa ympäristössä. (2)
Voimavaralähtöisyydellä tarkoitetaan sitä, että työssä keskitytään ihmisten vahvuuksiin ja erilaisiin ratkaisuihin haastavissakin elämäntilanteissa. Lähestymistapa korostaa ihmisen ja ympäristön voimavaroja muutoksen aikaansaamiseksi. (3) Työskentely suuntautuu tulevaisuuden tavoitteiden saavuttamiseen, ei niinkään menneiden ja nykyisten ongelmien korjaamiseen. Työntekijöiltä voimavaralähtöisyys edellyttää myönteistä asennetta asiakkaiden ja yhteisöjen mahdollisuuksiin. Lähtökohtana ovat ihmisten toiveet ja unelmien merkityksellisyys, vaikka ne vaikuttaisivat epärealistisilta. (4)
Käytännössä henkilö osallistetaan yhteiseen toimintaan kaikissa prosessin vaiheissa: päätöksiin, tavoitteisiin, tekemiseen, luomiseen ja kokemiseen yhdessä sekä arvioimiseen. Näin luodaan yhteys, joka on tasavertainen ja toimijuutta vahvistava. (5) Yhteisen tekemisen ja kokemusten jakaminen voi saada aikaan iloa, mutta usein se parantaa myös toiminnan tavoitetta eli lopputulosta. Edellä mainittua kutsutaan niin sanotun yhteisen kolmannen toteutumiseen toiminnassa, jossa on tärkeää myös jaetun tekemisen vaikutus osallistujien välisiin suhteiseen. (6)
Yhteistyö Kaivo Espoo ry:n kanssa
Metropolian sosiaalialan tutkinto-ohjelmassa on tehty yhteistyötä sitoutumattoman järjestön, Kaivo Espoo ry:n, kanssa. Matinkylässä sijaitsevan järjestön toimintaan osallistuu pääasiassa ukrainalaisia vapaaehtoisia. Yhdistyksessä on perustettu ukrainalaisille pakolaisille olohuone, siellä on tarjolla ruoka- ja tarvikeapua sekä neuvontaa. Yhteisötilassa on monenlaista toimintaa, kahvila, kielikursseja, musiikkiesityksiä. (7)
Sosiaaliturva arjen käytännöissä kurssilla opiskelijat kartoittivat sosiaali-, nuoriso- ja TE-palveluja sekä harrastusmahdollisuuksia ja kulttuurikohteita ukrainalaisten tarpeiden ja toiveiden mukaisesti. Tuotoksista kerrottiin Kaivo Espoossa ja niistä tehtiin visuaalisesti kiinnostavia julisteita (postereita), joista luotiin selkokielinen kansio Kaivo Espoon kävijöiden käyttöön. Niin ikään opiskelijat voivat hyödyntää kartoituksiaan myöhemmin myös muiden ryhmien parissa.
Kun haluttiin paneutua ilmiöihin yksityiskohtaisemmin, opiskelijat kirjoittivat lopputöitään järjestön ja vapaaehtoisten ehdottamista aiheista. Opinnäytetöissä vahvana toiminta-ajatuksena oli kävijöiden osallisuus suunniteltuun toimintaan. Osallisuuteen tarvitaan luottamusta prosessiin ja kumppaneihin. Turvallisen tilan rakentuminen on elinehto osallistumiselle ja kehittämiselle. (8) Suomessa joissakin ukrainalaisissa järjestöissä venäjän kielen käyttö on kielletty, mutta Kaivo Espoossa on sallittua puhua mitä kieltä tahansa, ukrainaa, venäjää, tataaria jne. Monet kielet kuuluvat ja näkyvät, ja kävijät saavat vahvistusta ja hyväksyntää omalle kieli-identiteetilleen.
Opiskelija Marianne Lukkari kartoitti Kaivo Espoossa vapaaehtoistyön merkitystä kotoutumiselle haastattelemalla ukrainalaisia pakolaisia. Toisessa työssä korostui toiminnallisuus, kun Jari Koskiniemi ja Sakari Anttila loivat tietovisan, jonka avulla vahvistettiin osallistujien yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia olohuoneessa. Kun ukrainalaiset kokivat työllisyyspalvelut monimutkaisiksi ja vaikeaselkoisiksi, Tiia Laine ja Zahra Ahmed tekivät TE-palveluista ja työnhakijan toimista ohjeen YouTubeen.
Kirjoittaja
Katja Ihamäki, valtiotieteen tohtori VTT, yhteiskuntatieteen opettaja Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittaja on perehtynyt muun muassa monikulttuurisuuteen ja sosiaaliturvan kehittämiseen.
Opinnäytetyöt:
Koskiniemi, Jari & Anttila, Sakari (2024). Yhteisöllisyyden luominen visailutoiminnan kautta: yhteistoimintaa Suomeen muuttaneille ukrainalaisille. Opinnäytetyö. Metropolia amk. https://www.theseus.fi/handle/10024/859643
Laine, Tiia & Ahmed, Zahra (2023). Suomeen muuttaneiden ukrainalaisten pakolaisten kotiuttamisen tuen tarpeen arviointi. Opinnäytetyö. Metropolia amk. Ilmestyy lähiaikoina.
Lukkari, Marianne (2023). Vapaaehtoistyön tekeminen osana turvapaikanhakijoiden kotoutumista: ukrainalaiset osallisina ja toimijoina. Opinnäytetyö. Metropolia amk. https://www.theseus.fi/handle/10024/791284
Lähteet
Tilapäinen suojelu Ukrainasta paenneille (2024). Sisäasianministeriö. https://intermin.fi/ukraina/tilapainen-suojelu.
Poijula, Soili (2020). Resilienssi. Muutosten kohtaamisen taito. Kirjapaja.
Rapp, C. A. & P.W. Sullivan (2014). Advances in Social Work 15 (1), 129–142.
Saleebey, D. (2013). The Strengths Perspective in Social Work Practice. 6. painos. Boston: Pierson; Healy, K. (2005). Social Work in the Context. Houndmills, Basigstoke: Palgrave, Macmillan, 2005, 95–104, 154; Keskitalo, Elsa & Vuokila-Oikkonen, Päivi (2018). Voimavaralähtöisyys sosiaalisen kuntoutuksen viitekehyksenä. Teoksessa Harri Kostilainen & Ari Nieminen (toim.) Sosiaalisen kuntoutuksen näkökulmia ja mahdollisuuksia. Diakonia-ammattikorkeakoulun julkaisuja, Työelämä 13, 84–96.
Rönkkö, S., & Nivala, E. (2022). Yhteinen tekeminen yhteyden rakentajana: Yhteinen kolmas sosiaalipedagogisena käsitteenä ja käytäntönä. Sosiaalipedagogiikka, 23 (1), 71–84. https://doi.org/10.30675/sa.119479
Husen, M. (2022). The common third. Artikkeli on lyhennetty käännösversio artikkelista Husen, M. 1996. Det fælles tredje – om fællesskab og værdier i det pædagogiske arbejde. Teoksessa B. Pésceli (toim.) Kultur & pædagogik. København: Hans Reitzels Forlag, 218–232. Alkuperäinen saatavissa https://michaelhusen.dk/det-faelles-tredje/. Käännös saatavissa https://michaelhusen.dk/the-common-third/ (2.5.2022). Lihme, B. (1988). Socialpædagogik for børn og unge: et debatoplæg med særlig henblik på døgninstitutionen. Holte: SocPol.
Kaivo Espoo ry. http://www.kaivoespoo.com/
Ojajärvi, A., Tuomisto, T., Olkkonen, J., & Tikkanen, S. (2020). Sitran selvityksiä 166. Suomalaiset kansalaisvaikuttajina: Kuinka edistää osallisuutta ja osallistumista 2020-luvulla? Sitra, 29. https://media.sitra.fi/2020/03/18123803/suomalaiset-kansalaisvaikuttajina.pdf
Omaishoitoa pidetään ratkaisuna hoivakriisiin, mutta miten ratkaista omaishoitajien hyvinvointiin ja jaksamiseen liittyvät haasteet? Kokemusosaamista hyödyntämällä voidaan vahvistaa palvelujen asiakaslähtöisyyttä sekä lisätä ymmärrystä omaishoitajien tuen tarpeista. Samalla voidaan tukea kokemusasiantuntijan hyvinvointia, osallisuutta ja henkilökohtaista kasvua.
YAMK-opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää, miten omaishoidon koulutetut kokemusasiantuntijat kokevat osallisuutensa ja mitkä tekijät vaikuttavat osallisuuden kokemukseen. Kokemusasiantuntijoiden henkilökohtaisten kokemusten lisäksi haluttiin tuoda esiin omaishoidon kokemusasiantuntijuuden merkitys ja tarkastella kokemustiedon hyödyntämismahdollisuuksia sekä palvelurakenteissa että laajemmin yhteiskunnassa.
Omaishoitajat kannattelevat hyvinvointiyhteiskuntaa
Väestön ikääntyminen haastaa totutut hoivakäytänteet ja omaishoitajilla on suuri rooli hoivavastuun kantamisessa. Omaishoito on kustannustehokas ja inhimillinen tapa huolehtia hoivaa tarvitsevista (Sosiaali- ja terveysministeriö 2006: 9). Omaishoitajat tarvitsevat jaksaakseen oikein kohdennettua tukea ja palveluita. Halosen (2021) mukaan on tärkeää kehittää omaishoitoperheille suunnattuja palveluita, mutta omaishoitajien tukeminen on moniulotteisuutensa vuoksi haastavampaa (Halonen 2021: 368).
Omaishoitajien tukipalveluiden kehittämiseen on perusteltua panostaa, sillä omaishoitajien saamilla tukipalveluilla on todettu olevan vaikutusta omaishoitajien jaksamiseen (Kehusmaa 2014: 32). Omaishoidon kokemusasiantuntijuus ja kokemusperäisen tiedon hyödyntäminen omaishoitajien tukemisessa ja palveluiden kehittämisessä on liian vähän hyödynnetty voimavara. Omaishoitajien hyvinvointiin panostaminen kannattaa, sillä tukemalla omaishoitoa voidaan myös vähentää sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttöä (ks. Aaltonen & Edgren & Josefsson & Heikkilä & Ilmarinen 2025: 185).
Omaishoidon kokemusasiantuntijasta on moneksi
Omaishoidon kokemusasiantuntijat voivat toimia koulutuksensa jälkeen monipuolisesti kokemusasiantuntijan tehtävissä. Tyypillisimpiä tehtäviä ovat vertaistukijana toimiminen sekä kokemustiedon ja omaishoitoymmärryksen lisääminen oman tarinan kautta. Oman tarinan kertominen lisää kokemusasiantuntijan merkityksellisyyden kokemusta ja antaa kuulijoille samaistumispintaa. Henkilökohtaisten kokemusten kuuleminen voi ohjata myös päättäjiä kohti ihmisläheisempiä päätöksiä.
Omaishoidon kokemusasiantuntijoita voi työskennellä omaishoitajien tukemiseen ja palveluiden parantamiseen tähtäävissä kehittämistehtävissä. Yhteiskehittäminen onkin tärkeä väylä kokemustiedon hyödyntämiseen. Kokemusosaamiselle on käyttöä myös erilaisissa luottamus- ja vaikuttamistehtävissä.
Kokemusasiantuntijuus edistää osallisuutta ja hyödyttää sekä yksilöä että yhteiskuntaa
Omaishoidon kokemusasiantuntijakoulutus (OKA®) on prosessi, jonka aikana on mahdollista jäsentää ja käsitellä omaa kokemustaan ja saada siihen toisenlaista perspektiiviä. Kokemusasiantuntijuus antaa vaikeillekin kokemuksille merkitystä sekä vahvistaa yhteisöllisyyttä ja sosiaalisia suhteita.
Kokemusasiantuntijatoiminnalla voidaan tuoda asiakasnäkökulmaa kehittämistyöhön sekä tukea yksilön osallisuutta. Omaishoidon koulutettujen kokemusasiantuntijoiden osallisuuden kokemus muodostuu merkityksellisyyden tunteesta, myönteisestä palautteesta, tarpeellisuuden tunteesta, koetusta luottamuksesta, vaikutusmahdollisuuksista sekä yhteisöön kuulumisesta.
Kokemusosaamisella on mahdollista rakentaa osallisuutta, joka on sekä väline että itseisarvo (Hirschovits-Gerz 2025: 5). Toisin sanoen omaishoidon kokemusasiantuntijatoiminnan hyödyt ovat monitasoisia. Sen lisäksi että kokemusasiantuntijuus koetaan merkityksellisenä, kokemusasiantuntijat voivat auttaa vertaisiaan, minkä lisäksi kokemustieto voidaan nähdä vastauksena moniin kehittämistyön haasteisiin.
Anna kokemustiedolle mahdollisuus
Yhteistyö kokemusasiantuntijoiden kanssa haastaa myös ammattilaisia. Haaste kannattaa kuitenkin ottaa vastaan, sillä vaikka se vaatii uudenlaista suhtautumista ja omien asenteiden tarkastelua on se myös mahdollisuus ammatilliseen kasvuun (Hokkanen & Nikupeteri 2015: 44).
Hyödyntämällä omaishoidon kokemusasiantuntijoita osana palvelujen kehittämistä voidaan paitsi tukea kokemusasiantuntijan hyvinvointia ja osallisuutta myös edistää asiakaslähtöisyyttä ja lisätä dialogia ammattilaisten ja kokemusasiantuntijoiden välillä. Kokemustiedon hyödyntäminen voi auttaa vastaamaan moniin omaishoidon kentän haasteisiin, kuten palveluiden saavutettavuuteen, tuen riittävyyteen ja omaishoitajien jaksamiseen. Omaishoidon kokemusasiantuntijoita voi tiedustella Pääkaupunkiseudun omaishoitajat ry:ltä.
Lopuksi
Opinnäytetyö tuotti lisätietoa omaishoidon kokemusasiantuntijoiden osallisuuden kokemuksen olennaisista elementeistä. Opinnäytetyö toteutettiin laadullisena tutkimuksena, jossa hyödynnettiin monimenetelmäisyyttä. Aineisto kerättiin omaishoidon kokemusaisaintuntijoilta sähköisenä lomakekyselynä (n=15) ja teemahaastatteluilla (n=8). Aineisto analysoitiin sisällön analyysillä, lisäksi hyödynnettiin teoriaohjaavaa analyysitapaa sekä Pienet onnistumistarinat työkalua.
Opinnäytetyön tuloksia voidaan hyödyntää omaishoidon kokemusasiantuntijatoiminnan kehittämisessä. Lisäksi tulokset antavat ammattilaisille osviittaa siitä, miten tukea omaishoidon kokemusasiantuntijoiden osallisuutta. Arvostavalla kohtaamisella ja luottamuksen osoittamisella on tässä merkittävä rooli. Osallisuutta on mahdollista vahvistaa yhteisen tekemisen kautta.
Tämä kirjoitus pohjautuu opinnäytetyöhön ”Omaishoidon kokemusasiantuntijan roolit ja osallisuus” (Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2025). Työ on kokonaisuudessaan luettavissa Theseuksessa. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2025112429484
Kirjoittaja
Johanna Karppinen, Metropolia Ammattikorkeakoulu, sairaanhoitaja (YAMK), ikääntyneiden palvelujen kehittäminen ja johtaminen -tutkinnosta valmistuva opiskelija, joka haluaa kannustaa kaikkia ammattilaisia ja etenkin tulevia ammattilaisia kokemusosaamisen ja yhteiskehittämisen pariin.
Lähteet
Aaltonen, Mari & Edgren, Johanna & Heikkilä, Rauha & Josefsson, Kim & Ilmarinen, Katja 2025. Ikääntyneiden palvelut. Teoksessa Tynkkynen, Liina-Kaisa & Paatela, Satu & Aalto, Anna-Mari & Keskimäki, Ilmo & Nykänen, Eeva & Peltola, Mikko & Sinervo, Timo & Tammi, Tuukka & Viita-aho, Marjaana (toim.) Tilannekuvia hyvinvointialueilta – muutokset palvelujärjestelmässä sote-uudistuksen alkuvuosina. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 3/2025. 177–189. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-408-459-8
Halonen, Ulla 2021. Miksi muistisairaiden läheiset eivät käytä palveluja? Gerontologia 35 (4), 356–371. https://doi.org/10.23989/gerontologia.109028
Hirschovits-Gerz, Tanja 2025. Kokemusosaaminen työelämän pitovoiman vahvistajana. Teoksessa Henna Harju (toim.) Kokemusosaamisen voima sosiaali- ja terveysalalla. Diak Työelämä 37 Tampere: Diakonia-ammattikorkeakoulu. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-493-449-7
Hokkanen, Liisa & Nikupeteri, Anna 2015. Henkilökohtainen, yhteisöllinen ja rakenteistunut kokemusasiantuntijuus. Teoksessa Taina Meriluoto & Leena Marila-Penttinen & Essi Lehtinen (toim.) Osallisuuden ja kokemusasiantuntijuuden käsikirja. Helsinki: Ensi- ja turvakotien liitto.
Kehusmaa, Sari 2014. Hoidon menoja hillitsemässä. Heikkokuntoisten kotona asuvien ikäihmisten palvelujen käyttö. omaishoito ja kuntoutus. Sosiaali- ja terveysturvan tutki-muksia 131. Helsinki: Kelan tutkimusosasto. https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-669-942-7
Sosiaali- ja terveysministeriö 2006. Omaishoidon tuki. Opas kuntien päättäjille. Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2005:30. Helsinki. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201504225199
Hyvinvointialueet aloittivat toimintansa vuoden 2023 alussa ja vastuu ikääntyneen pitkäaikaishoivan päätöksenteosta siirtyi myös tämän myötä kunnilta hyvinvointialueille. Vielä ei ole paljoakaan tutkimustietoa siitä, mahdollistetaanko ikääntyneen osallisuutta edelleen riittävästi pitkäaikaishoivan päätöksenteossa ja onko ikääntyneellä ollut aidosti mahdollisuus vaikuttaa tehtyihin päätöksiin. Muun muassa näihin kysymyksiin etsittiin vastauksia vanhustyön (YAMK) opinnäytetyössä, joka toteutettiin Kanta-Hämeen hyvinvointialueella.
Ikääntyneiden hoivan tarve on kasvanut viime vuosina räjähdysmäisesti. Se on aiheuttanut yhteiskunnassamme suuria haasteita ja vaatinut enenevässä määrin ennalta varautumista ja muuntautumiskykyä ikääntyvän väestön tarpeisiin (Sosiaali- ja terveysministeriö 2020: 11).
Hyvinvointialueet aloittivat toimintansa haastavassa tilanteessa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (2023) tekemässä tutkimuksessa todetaankin, että vastuu vanhuspalvelujen järjestämisestä siirtyi kunnilta hyvinvointialueille sellaisessa tilanteessa, jossa palveluiden järjestämiseen tuovat haasteita väestön ikääntyminen yhdistettynä alan työvoimapulaan (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2023: 77).
Hyvinvointialueisiin siirtymisen jälkeen ikääntyneet ovat saattaneet resurssipulan vuoksi kokea ulkopuolisuuden tunnetta sekä kohdata epäinhimillisyyttä omassa pitkäaikaishoivansa päätöksenteossa. Järnström (2011) toteaakin, että ikääntyneet myös valitettavan usein arvioidaan muun muassa sairauden vuoksi kykenemättömiksi vaikuttamaan omaan elämäänsä sekä olemaan osallisina omaa hoitoaan koskeviin päätöksiin (Järnström 2011: 259).
Tämän vuoksi oli äärimmäisen tärkeä saada ikääntyneen oma ääni kuuluviin heidän osallisuudestaan pitkäaikaishoivan päätöksenteossa ja erityisesti siitä, miten he olivat itse pitkäaikaishoivansa prosessin kokeneet.
Aineisto opinnäytetyöhön
Aineisto kerättiin marraskuussa 2024 haastattelemalla kuutta ikääntynyttä, jotka olivat muuttaneet pitkäaikaishoivaan Kanta-Hämeen hyvinvointialueella sijaitseviin hoivakoteihin hyvinvointialueiden toiminnan aloittamisen jälkeen. Haastattelut toteutettiin ikääntyneiden luona yksilöhaastattelemalla heitä teemahaastattelun keinoin. Aineisto analysoitiin induktiivisen sisällönanalyysin avulla. Tuloksissa nousi esille kolme pääteemaa: Pitkäaikaishoivan päätöksenteossa subjektina oleminen, objektina oleminen sekä välillinen osallisuus.
Tuloksissa korostuivat erityisesti itsemääräämisoikeus, toimijuuden menettäminen sekä rajalliset vaikuttamismahdollisuudet. Rajalliset vaikuttamismahdollisuudet jakautuivat sekä objektina olemisen kokemukseen, mutta myös subjektina olemisen kokemukseen muun muassa läheisten toiminnan ja tuen kautta.
Itsemääräämisoikeus vai toimijuuden menettäminen
Subjektina olemisen kokemus nousi esille kuulemisen, vaikuttamisen sekä päätöksenteon kautta. Yhdenvertaisuuden sekä itsemääräämisoikeuden vahvistaminen korostivat subjektina olemisen tunnetta. Ikääntyneet, jotka kokivat itsemääräämisoikeuden toteutuvan, kokivat myös tehdyt päätökset asiakaslähtöisinä ja mieluisina. Subjektina olemisen kokemusta vahvistivat myös läheisten osallistaminen sekä ikääntyneen pitäminen ajan tasalla sekä keskiössä pitkäaikaishoivan prosessissa. Moisanen (2018) myös toteaa, että itsemääräämisoikeus liitetään vahvasti eettiseen toimintaan ja etiikkaan. Hän tuo esille, että mitään toimintaa ei voi pitää asiakaslähtöisenä, mikäli asianomaisella ei ole mahdollisuutta vaikuttaa omiin asioihinsa ja päätöksiin omien voimavarojensa puitteissa. (Moisanen 2018: 93.)
Osallisuuden kokemuksen puutteen sekä objektina olemisen tunteen koettiin olevan vahvasti yhteydessä toimijuuden menettämiseen. Tämä korostui siinä, että ikääntyneen omia toiveita sekä mielipiteitä ei kuultu tai huomioitu riittävästi. Olettamus siitä, että ikääntynyt ei enää pystyisi itse omia toiveitaan ja ajatuksiaan tuomaan esille oli nähtävillä sekä virkahenkilöiden että läheisten toimesta. Myös Nikumaa (2024) tuo esille, että ikääntyneet saattavat kokea esimerkiksi muistisairauden vaikuttavan heidän itsemääräämisoikeuteensa. Esimerkkinä hän tuo esille, että jokin ulkopuolinen taho, kuten läheinen tai organisaatio on arvioinut tai määritellyt ikääntyneen itsemääräämisoikeutta, sen astetta ja heikkenemistä. (Nikumaa 2024: 224.)
Rajalliset vaikuttamismahdollisuudet ja läheinen päätöksentekijänä
Välillisen osallisuuden näkökulmasta ikääntyneet saattoivat kokea vahvaakin osallisuuden tunnetta, vaikka päätöksenteko olisikin tapahtunut välillisesti läheisten tai organisaation toimesta. Tunnetta vahvistivat luottamus läheiseen sekä hänen sanaansa päätöksissä, mutta myös virkahenkilöiden haluun toimia ikääntyneen parhaaksi. Osallisuuden kokemuksen puute saattoi tosin joidenkin kohdalla johtua samoista syistä.
Osa ikääntyneistä saattoi kokea, että välillisiä vaikuttamismahdollisuuksia annettiin, mutta viime kädessä päätöksiin ei pystynyt aidosti vaikuttamaan. Näitä olivat esimerkiksi hoivakodin valintaan sekä muuttoon liittyvät aikataulut, mutta myös läheisten kohdalla heidän liiallinen itsenäinen päätösvaltansa. Ikääntyneen osallisuus saattoi jäädä näissä tilanteissa vain osallistumisen tasolle. Nivala & Ryynänen (2013) toteavatkin, että osallistuminen voi tarkoittaa mukana olemista esimerkiksi toisten suunnittelemassa tilanteessa ilman omaa toimintaa (Nivala & Ryynänen 2013). Osa ikääntyneistä koki osallisuutensa jääneen tälle tasolle, ehkä osin läheisten sekä virkahenkilöiden tätä aidosti tiedostamatta.
Lopuksi
Tuloksissa korostuivat kuulluksi tuleminen sekä itsemääräämisoikeus, mutta myös toimijuuden menettäminen omassa pitkäaikaishoivan päätöksenteossa. Ikääntyneiden kokemukset heidän osallisuudestaan olivat hyvin yksilöllisiä ja erilaisia. Osallisuuden tunne tuli esille myös hyvin subjektiivisena kokemuksena.
Vaikka osallisuuden tunne näyttäytyikin usein hyvin subjektiivisena kokemuksena, oli osallisuus sekä sen mahdollistaminen jäänyt aidosti uupumaan joidenkin ikääntyneiden kohdalla. Tuloksiin nojautuen voidaan siis sanoa, että ikääntyneen osallisuutta ei vielä tänäkään päivänä aina riittävästi mahdollisteta. Yhteiskunnallisesta näkökulmasta tässä on siis vielä monelta osin petrattavaa sekä virkahenkilöillä että läheisillä.
Tämä kirjoitus pohjautuu opinnäytetyöhön ”Ikääntyneen osallisuus pitkäaikaishoivan päätöksenteossa” (Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2025). Työ on kokonaisuudessaan luettavissa Theseuksessa: https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2025060520599
Kirjoittaja
Taina Rauhala, Metropolia Ammattikorkeakoulu, sairaanhoitaja, vanhustyö (YAMK) -tutkinnosta valmistunut opiskelija
Lähteet
Järnström, Sanna 2011. ”En tiedä, mitä ne ajattelee mun kohtalokseni”. Etnografinen tutkimus asiakkuudesta ja asiakaslähtöisyydestä geriatrisessa sairaalassa. Väitöskirja. Tampereen yliopisto.
Moisanen, Kirsi 2018. Asiakaslähtöisen osaamisen johtaminen vanhuspalveluissa. Väitöskirja. Itä-Suomen yliopisto. Kuopio.
Nikumaa, Henna 2024. Muistisairaan ihmisen autonominen toimijuus. Väitöskirja. Itä-Suomen yliopisto. Joensuu.
Nivala, Elina & Ryynänen, Sanna 2013. Kohti sosiaalipedagogista osallisuuden ideaalia. Sosiaalipedagoginen aikakauskirja. Vuosikirja 2013. Vol. 14. https://journal.fi/sosiaalipedagogiikka/article/view/122317/72652 Viitattu 14.4.2025.
Sosiaali- ja terveysministeriö 2020. Kansallinen ikäohjelma vuoteen 2030. Tavoitteena ikäkyvykäs Suomi. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:31. Helsinki 2020. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/162462/STM_2030_31_j.pdf?sequence=4&isAllowed=y Viitattu 28.3.2025.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2023. Iäkkäiden palvelujen järjestämisen tila hyvinvointialueiden aloittaessa. Vanhuspalvelujen tila -seurannan järjestäjäkyselyn tuloksia 2014–2022. Raportti 4/2023. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/146291/URN_ISBN_978-952-408-043-9.pdf?sequence=1&isAllowed=y Viitattu 14.4.2025.
Jos jonakin päivänä siirryt asumaan hoivakotiin, millaisen hoitajan toivoisit kohtaavasi? Entä millaisen hoitajan toivoisit läheisellesi tai itsellesi työkaveriksi? Lempeää hoitajaa voidaan kuvailla sydämelliseksi, myötätuntoiseksi, kiltiksi ja helläksi (Synonyymisanakirja). Nämä lempeän synonyymit kietovat ihmisen pumpuliin ja tekevät olon turvalliseksi ja mukavaksi, toisin kun lempeän vastakohtana olevat käsitteet armottomuus ja ankaruus. Lempeässä hoivassa hoitajan ja asiakkaan kohtaaminen on inhimillistä ja arvostavaa.
Terveydenhuoltolaissa (1326/2010 § 8) säädetään, että terveydenhuollon toiminnan on perustuttava näyttöön ja hyviin hoito- ja toimintakäytäntöihin. Tämän lisäksi toiminnan on oltava laadukasta, turvallista ja asianmukaisesti toteutettua. Myös laki potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992 § 3) säätää potilaan oikeudesta laadultaan hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon. Laki siis määrittää lempeän hoidon raamit, mutta arvot antavat perustan arjen toiminnalle. Lempeässä hoivassa työntekijät ovat tunnistaneet omat arvonsa ja yhdessä määritelleet hyvän hoidon arvot, joihin kaikki sitoutuvat.
Lohdullista on, että arvostavaan kohtaamiseen ei tarvita lisäresursseja ja esimerkiksi liikuntatuokiot voi yhdistää ruokailutilanteisiin, jolloin ne voidaan toteuttaa mahdollisimman sujuvasti osana arkea.
Lempeä hoiva huomioi muistisairaan asiakkaan
Lempeä hoiva muistisairaiden hoidossa liitetään kirjallisuudessa läheisesti asiakaslähtöiseen hoitoon (person-centered care). Siinä korostuvat ihmisarvon kunnioittaminen ja ihmisen omat tarpeet hoidon suunnittelussa ja toteutuksessa sekä näkemys siitä, että sairaudestaan huolimatta ihminen on itse oman elämänsä paras asiantuntija. Sosiaali- ja terveysalalla tämä on toiminnan arvoperustaa.
Hoitotyön tutkimussäätiö teetti vuonna 2015 kyselyn hoitotyöntekijöille siitä, millaista hoitoa he toivoisivat itse, jos he ovat olisivat ikääntyneenä avun tarpeessa. Vastaukseksi saatiin, että ikääntyneiden hoidon toivottiin olevan yksilölliset tarpeet huomioivaa ja iäkästä kunnioittavaa. Näihin liittyvät hyvän hoidon periaatteiden toteutuminen, hyvä perushoito ja kuntouttava työote sekä iäkästä itseään tyydyttävä hoidon organisointi ja toteutus (Korhonen ym. 2015). Siis samoja asioita, joita asiakaslähtöisessä hoidossa yleisesti kuvataan.
Muistisairauteen sairastuneet ihmiset ovat sairauden edetessä erityisen haavoittuva asiakasryhmä, sillä heidän kykynsä pitää puoliaan heikkenee ja heidän tarpeensa tulevat hyvin moninaisiksi. Laadukkaan hoidon varmistamiseksi lääketieteellinen hoito ei yksin riitä, vaan sen lisäksi tarvitaan muita keinoja, joita hoitohenkilökunnalla on mahdollisuus käyttää työssään. Tällaisia keinoja ovat esimerkiksi luovien menetelmien hyödyntäminen, arvostava kosketus, tietoinen läsnäolo ja heijastava kuuntelu.
Huolimatta siitä, että hoidon lempeys tulisi näkyä jo lähtökohtaisesti kaikessa hoitoalan ammattilaisen tekemässä työssä, näin ei aina ole. Lempeän hoidon varmistamiseksi on jo tämän vuosituhannen alussa kehitetty Gentle Persuasive Approache -malli (GPA). Tämä yksilökeskeisen hoidon filosofiaan pohjautuva malli keskittyy ymmärtämään niitä taustalla olevia tekijöitä, jotka vaikuttavat hoidettavan ihmisen hyvinvointiin ja käyttäytymiseen (Schindel Martin ym. 2016). Jotta pystytään ymmärtämään toista ihmistä, hänen kanssaan täytyy luoda toimiva suhde. Tällaisen suhteen perusta rakentuu luottamukselle, kunnioitukselle ja moraalisille arvoille (McCormackin & McCancen 2010).
Mallissa (GPA) keskitytään ymmärtämään sekä hoitoympäristöön liittyviä tekijöitä että sosiaalisia ja fyysisiä tekijöitä, jotka aiheuttavat muistisairaassa ihmisessä epämukavuutta ja jotka voivat olla laukaisemassa epätoivottuja käytösoireita (Schindel Martin ym. 2016).
Lempeän hoivan osaajaksi voi kehittyä
Hoitotyötä tekevien osaamista ja työhön liittyviä valmiuksia kehittämällä voidaan paremmin vastata muistisairaan ihmisen tarpeisiin. Kehitettäessä asiakaslähtöisempää hoitoa täytyy ensin yhdessä pohtia työhön liittyviä vallitsevia arvoja, asenteita, käytäntöjä ja toimintatapoja ja sen jälkeen miettiä, mitkä asiat tällä hetkellä toimivat ja mitkä vaativat kehittämistä (Hung ym. 2018). Tämä edellyttää osaamisen lisäksi asiakasymmärrystä, kattavaa tietoa asiakkaista, heidän yksilöllisistä tarpeistaan ja tiedon hyödyntämistä palveluiden kehittämisen pohjana. Pelkkä tieto asiakkaasta ei siis vielä tarkoita asiakasymmärrystä (Virtanen ym. 2011).
On todettu, että muistisairaiden asiakkaiden kohdalla asiakaslähtöinen hoito vähentää sairastuneiden levottomuutta, käytösoireita ja masennusta sekä parantaa heidän elämänlaatuaan. Tähän tarvitaan kuitenkin henkilökunnalta riittävää osaamista ja sitä, että osaamisen kehittämiseen panostetaan (Sun & Myonghwa 2017).
Lempeä hoiva -hankkeessa kehitetään hoivatyöntekijöiden lääkkeettömän hoidon osaamista Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella Kauklahden elä ja asu -seniorikeskuksessa, Betesda-säätiön Palvelukoti Hopeassa ja Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella Palvelukeskus Hopeahovissa ja Marttilan hoivakodissa. Osaamisen kehittämiseen liittyy tiedon lisääminen eri menetelmistä, menetelmien kokeilu hoivakodin arjessa sekä niiden vaikutusten arviointi. Uuteen toimintakulttuuriin ja toisaalta jo käytössä olevien, toimivien menetelmien, vahvistamiseen pyritään yhdessä kehittämällä ja innostamalla tekemään arjesta kaikille osapuolille toimivampaa, turvallisempaa ja mielekkäämpää.
Lempeä hoiva on niin asiakkaiden, heidän läheistensä, kuin koko työyhteisön etu ja oikeus.
Kirjoittajat:
Carita Hand, terveysalan lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Hankeasiantuntijana Lempeä hoiva -hankkeessa.
Kati Ylikahri, terveysalan lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Hankeasiantuntija Lempeä hoiva -hankkeessa.
Lähteet
Hung, L., Son, C. & Hung, R. 2018. The experience of hospital staff in applying the Gentle Persuasive Approaches to dementia care. Journal of Psychiatric and Mental Health Nursing 14. https://doi.org/10.1111/jpm.12504 Viitattu 27.9.2023.
Korhonen, A., Holopainen, A., jylhä, V. & Siltanen, H. 2015. Hoitotyöntekijöiden käsityksiä ikääntyneiden hoitotyön nykytilasta. Raportti 1/2015. Hoitotyön tutkimussäätiö (Hotus). https://www.hotus.fi/wp-content/uploads/2019/04/hotusraportti-1-2015.pdf Viitattu 27.9.2023.
Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 785/1992 § 3.
McCormack, B. & McCance, T. 2010. Person-Centred Nursing: Theory and Practice. Wiley-Blackwell, Oxford.
Schindel Martin L., Gillies L., Coker E., Pizzacalla A., Montemuro M., Suva G. & McLelland V. 2016. An education intervention to enhance staff self-efficacy to provide dementia care in an acute care hospital in Canada: A nonrandomized controlled study. American Journal of Alzheimer's Disease and Other Dementias 31 (8), 664–677.
Sun Kyung, K. & Myonghwa, P. 2017. Effectiveness of person-centered care on people with dementia: a systematic review and meta-analysis. Clinical interventions in aging 17;12, 381–397. doi: 10.2147/CIA.S117637 Viitattu 27.9.2023.
Synonyymisanakirja. https://www.synonyymit.fi/lempe%C3%A4 Viitattu 28.9.2023.
Terveydenhuoltolaki 1326/2010 § 8.
Virtanen, P., Suoheimo, M., Lemminmäki, S., Ahonen, P. & Suokas, M. 2011. Matkaopas asiakaslähtöisten sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseen. Tekesin katsaus 281. Tekes, Helsinki. https://www.businessfinland.fi/globalassets/julkaisut/matkaopas.pdf Viitattu 27.9.2023.
Kommentit
Ei kommentteja