Vuosi: 2015
Suomalaista henkilökohtaista budjetointimallia kehitettävä osaksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan valinnanvapauslainsäädäntöä
Sosiaali- ja terveydenhuollon yksi suuri muutos tulee koskemaan asiakkaan roolia palvelunkäyttäjänä: tulevaisuudessa ihminen itse valitsee kenen palveluja käyttää ja sen mukaisesti palveluntuottaja saa maksun. Tosin viranomaistehtävissä, joilla voidaan myös vastentahtoisesti puuttua ihmisten elämään - järjestämistapana on tarpeen säilyttää viranomaisehtoinen toimintamalli. Terveydenhuoltolain mukaan asiakas on voinut vuodesta 2011 lähtien valita terveyskeskuksen ja lääkärin. Sen sijaan 1.4.2015 voimaan tullut uusi sosiaalihuoltolaki ei anna vastaava valintaoikeutta asiakkaalle. Selitystä ja perusteluja tälle ei löydy esimerkiksi hallituksen SH-lakiesityksestä. Asiakkaan valinnanvapautta voidaan lisätä erilaisin tavoin Yhden mallin mukaan sote-itsehallintoelin valitsee tuottajat avoimella kilpailutuksella, jossa julkiset palveluntuottajat eli kunnat ja kuntayhtymät sekä yritykset ja yhteisöt kisaavat yhtälaisin perustein pääsystä palveluntuottajaksi. Toisen valinnanvapausmallin mukaan palveluntuottaja ilmoittautuu tuottajarekisteriin ja tulee hyväksytyksi mikäli täyttää asetetut kriteerit. Ja kaikille tuottajille maksettaisiin sama hinta asiakkaan käyttämästä palvelusta. Suomessa jo käytössä oleva valinnanvapausmalli on palveluntarvitsijalle myönnetty palveluseteli. Siinäkin palvelusta vastaava viranomainen päättää mihin palveluun seteli myönnetään sekä palveluntuottajien joukon, jossa asiakas voi seteliä käyttää. Sote:n valinnanvapauskeskusteluissa on jäänyt kokonaan vaille huomiota henkilökohtaisen budjetoinnin malli, jossa asiakkaan valinnanvapaus toteutuu laajimmin, ja joka on tutkimusten mukaan hyvin kustannusvaikuttava. Monissa maissa, kuten Hollanti ja Englanti, potilas- ja asiakas on voinut jo vuosien ajan valita sosiaali- ja terveydenhuoltolakien mukaan henkilökohtaiseen budjetointiin (HB) perustuvan palvelumallin viranomaisten kautta järjestetyn palvelu- ja hoitomallin sijaan. HB-toimintamalli on tavoitteellinen asiakasohjautuva vaihtoehto HB-toimintamallissa asiakkaan kanssa kartoitetaan hänen palvelutarpeensa. Asiakas laatii yhdessä tukihenkilönsä/lähipiirinsä kanssa tukisuunnitelman. Tukisuunnitelma sisältää ne palvelut ja palvelujen järjestämistavat, joilla asiakas itse katsoo tulevansa autetuksi. Budjettisumma pohjautuu palvelutarpeen arvioinnin ja tukisuunnitelman tavoitteisiin. Budjettisumman puitteissa asiakas päättää mitä palveluja tai hoitoa hän käyttää ja mistä palvelut hankkii, julkisten palvelujen ohella suoraan yrityksiltä, yhteisöiltä ja myös lähiverkostolta. HB-mallin valinneet voivat joustavasti rakentaa omaa hyvinvointiaan ja arkeaan tukevia palvelu- ja hoitoratkaisuja. HB-toimintamallissa ihminen itse päättää millaisesta tuesta hän hyötyy kulloisessakin elämäntilanteensa. Tämä näkyy asiakkaan hyvinvoinnin kokemisena ja tyytyväisyytenä. HB-malli myös laajentaa asiakkaan omia toimintavaihtoehtoja hankkia palveluja asiakkaan omista verkostoista, yhteisöiltä sekä yrityksiltä, toki sovitun asiakassuunnitelman ja -budjetin puitteissa - mutta siis asiakasehtoisesti. HB-palvelunkäyttäjinä voisivat Suomessakin olla erilaiset asiakkaat, kuten pitkäaikaissairaat, erilaista kuntoutusta tarvitsevat tai vammais-, vanhus- tai lapsiperhepalveluja tarvitsevat. Suomalaisen HB-mallin kehittämisen käynnistäminen Henkilökohtainen budjetointi perustuu asiakkaan itseohjautuvuuteen ja omatoimisuuteen ja siinä luotetaan asiakkaan kykyyn tehdä elämäänsä koskevia ratkaisuja. Kun tuetaan asiakkaiden osallisuutta ja itsemääräämisoikeutta, saadaan aikaan hyvinvoinnin ja toimintakyvyn laajentumisen positiivinen kierre. Kustannusten osalta kyse ei ole lisämäärärahoista asiakkaan palveluihin, vaan jo muutoinkin palveluihin budjetoitujen määrärahojen käyttämistä asiakkaan itsensä päättämällä tavalla tukisuunnitelmaan perustuen. HB-mallin kustannukset ovat olleet pääosin pienemmät kuin vastaavat viranomaisehtoisesti järjestetyt palvelut. Eri maiden HB- toimintamallit ja niiden hallinnointi ovat erilaisia, mikä heijastuu myös kokonaiskustannuksiin, mm. Hollannissa ollaan muuttamassa HB-mallia kasvaneiden kustannusten johdosta. Ongelmittakaan eri maiden HB-malleissa ei ole selvitty: kaikilla ihmisillä ei ole riittävää tietoa palveluvalintojen tekemiseksi ja taitoa hallita omaa budjettiaan. Myös palvelujen löytäminen ja vertailu vaatii harjaantumista. Tämä vaatiikin kehittämistä. Myös yritysten pitää osata tarjota palvelunsa suoraan asiakkaan ostettavaksi. Ylipäätään asiakkaiden käytössä pitäisi olla tietoa erilaisten palvelu- ja hoitovaihtoehtojen arvioimiseen olipa sote-palvelujen järjestämismallimme millainen tahansa. Suomessa on ollut vasta pienimuotoisia kokeiluja vammaispalveluissa, Helsingin Lauttasaaren vanhuspalveluissa ja Tampereen kaupungin omaishoidossa. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Eksote oli mukana vammaispalvelujen Tiedän mitä tahdon-kokeilussa. Siinä asiakkailla on ollut mahdollisuus vaihtaa palvelu henkilökohtaiseen budjettiin. Kokemukset ovat olleet myönteisiä: asiakkaat olivat tyytyväisiä ja järjestivät luovalla ja omiin palvelutarpeisiinsa soveltuvalla tavalla palvelunsa. Kustannukset eivät kasvaneet. Asiakkaan rooli muuttui palvelujen kohteesta aktiiviseksi omien palvelujensa asiantuntijaksi. Lisäarvona on myös muutos palvelukäytännöissä kuten palvelutarpeen arvioinnissa sekä asiakkaan kohtaamisessa ja kuulemisessa. Eksote:ssa vammaispalvelujen asiakas, jolle hänen kanssaan arvioiden HB-mallin arvioidaan soveltuvan, voi nykyisinkin valita HB-toimintatavan palvelujensa järjestämistavaksi. Toimintamalli vahvistaa palvelujen muutosta kohti kumppanuutta, luottamusta ja asiakkaan ja työntekijöiden tasavertaisuutta palveluprosesseissa. HB-toimintamalli on toiminut asenteiden muuttajana työntekijöille, asiakkaille, asiakkaiden lähiomaisille ja palvelujärjestelmästä vastaaville sekä yksityisille palveluntuottajille. Asiakasryhmien erilaiset tarpeet huomioitava HB-mallin kehittämisessä Kokemusten mukaan HB- budjetin suunnittelussa on otettava huomioon erilaisten asiakasryhmien tarpeet sekä varmistettava riittävät tuki- ja neuvontapalvelut - asiakas hyötyisi esimerkiksi valmennetusta HB-avustajasta. Lisäksi budjetin on oltava riittävällä tasolla. Budjetin koostamiseen tulee kehittää palvelutarpeen arviointiin pohjautuvaa mallia, jolla taataan suuruudeltaan tasapuolinen, tarpeeseen perustuva budjetti. Palvelut tulisi myös tuotteistaa eli kuvata asiakkaalle soveltuvalla tavalla, esimerkiksi väestöalueella toimivat yritysten, yhteisöjen ja julkisen sektorin palveluntuottajien valikoimat kootaan hyvinvoinnin palvelutarjottimelle. Syksyllä 2015 Kuntaliiton Lähipalvelu-kilpailun voittikin Kainuun sote:n kehittämä Hyvinvoinnin palvelutarjotin-malli. Myös asiakkaan nimeämien läheisten tiiviimpi mukanaolo voi lisätä asiakkaan toimintakykyä sekä tarjota uusia voimavaroja. Samoin yhteisöllinen, esimerkiksi vertaistuki voimaannuttaa. Asiakkaalla tulee olla omatyöntekijä mm. uuden sosiaalihuoltolain ja vanhuspalvelulain mukaan. HB-toimintamalli haastaa yritykset ja yhteisöt tuottamaan ja kehittämään erilaisia palveluja asiakkaan itsensä hankittaviksi. Asiakaskohtaista räätälöintiä edellyttävien palvelujen hankintalain mukaisessa kilpailuttamisessa on ongelmia, jotka voidaan välttää HB-mallissa. Suomen verottajan tulkinnan mukaan (mm. Sitra 2012 ja 2015) asiakkaalle suoraan annettava rahabudjetti katsottaisiin asiakkaan veronalaiseksi tuloksi, josta syystä asiakkaan omalle pankkitilille ei voida suoraan siirtää rahaa erilaisten palvelujen hankkimiseksi. Esimerkiksi Hollannissa asiakas voi käyttää budjettiaan sähköisellä maksukortilla. Tämä olisi tietenkin oltava myös Suomessa mahdollista. Asiakas tarvitsee myös teknisen asiointiyhteyden omaan tukisuunnitelmaan, palvelutarjottimeen, budjettiin ja palvelujen käyttöönsä. Näitä tulee kehittää. Eri maissa on erilaisia HB-hallinnointimalleja, myös yritys- ja yhteisövastuisia. Asiakkaan HB-hallinnoivana vastuutahona olisi tarpeen Suomessakin kokeilla joko julkista toimijaa tai sitten yhdistys- tai yrityspohjaista HB-toimintamallia. Erityisesti kevyemmissä palvelutarpeissa saattaisi olla tarkoituksenmukaista kokeilla HB-toimintamallia, jossa hallinnoiva taho voisi olla yhdistys- tai yritys. Toisaalta viranomaistehtävien piiriin kuuluvassa, esimerkiksi lastensuojelun jälkihuollon asiakkaiden HB-mallin hallinnointi saattaa olla tehokkainta toteuttaa julkisen toimijan työnä. Suomen sote-lainsäädännöstä HB-järjestämistapa siis vielä puuttuu. HB-malliin perustuvaa toimintatapaa tulisi rohkeasti kokeilla erilaisilla asiakasryhmillä, jotta HB:n toimivuudesta saadaan tietoa osaksi valinnanvapauslainsäädäntöä. Sirkka Rousu, yliopettaja, Metropolia ammattikorkeakoulu Kirjoitus on muokattu Kauppalehdessä 26.11.2015 sekä Helsingin Sanomissa 30.11.2015 julkaistujen mielipidekirjoitusten pohjalta. Julkaistuissa artikkeleissa on Rousun lisäksi toisena kirjoittajana ollut vammaispalvelujen johtaja Riitta Hakoma, Etelä-Karjalan sote-kuntayhtymä Eksote:sta. Sosiaali- ja terveysministeriö on joulun alla nimennyt mm. valinnanvapauslainsäädäntöä ja palvelutuotantoa valmistelevia ryhmiä. Metropolia on yhdessä useiden edelläkävijäkaupunkien ja kuntayhtymien, yritysten ja järjestöjen sekä ammttikorkeakoulujen kanssa hakenut marraskuussa 2015 TK-rahoitusta henkilökohtaisen budjetointimallin kehittämiseen. Tätä kirjoittaessa ei ole vielä tietoa rahoituspäätöksestä. Lue lisää Sosiaali- ja terveysministereriön sote-kehittämisestä http://alueuudistus.fi/etusivu Artikkelin lähteinä mm. Ahlstén Marika (toim.) 2014. Tiedän mitä tahdon -hankkeen loppuraportti 2014. Kokemuksia henkilökohtaisen budjetoinnin kokeilusta vammaispalveluissa. Kehitysvammaliitto. Kehitysvammaisten palvelusäätiö. Eronen Minna 2013. Henkilökohtainen budjetointi kehitysvammaisten henkilöiden työ- ja päivätoiminnassa Vantaalla ja Helsingissä. Metropolia ammattikorkeakoulu. Sosiaalialan ylempi AMK-tutkinto. Lauttasaaren asiakaskeskeiset palveluverkot -arviointi. Loppuraportti. Aalto-yliopisto 2013. Sola, Kortesniemi, Patronen 2015. Henkilökohtaisen budjetin kokeilu Tampereella Oppeja lainsäädännön uudistamiseen. Sitra. Selvityksiä 96. Patronen & Melin & Tuominen-Thuesen & Juntunen & Laaksonen & Karikko 2012. Henkilökohtainen budjetti. Asiakaslähtöinen toimintamalli omaishoidossa. Sitra. Hyvinvoinnin palvelutarjotin: http://palvelutarjotin.kainuu.fi/ Aktiiviasiakashanke Kainuun sote:ssa vuosina 2011 - 2013. Hyvinvoinnin palvelutarjotin ja suunnitelma henkilökohtaisen budjetoinnin järjestämisestä palvelusetelilainsäädännön turvin. Hankkeen sivusto http://sote.kainuu.fi/aki Nyman Katja 2015. Asiakasosallisuus, itsemäärääminen ja valinnanvapaus lapsiperhepalveluissa Hämeenlinnassa. Henkilökohtaisen budjetoinnin mahdollisuudet. Metropolia ammattikorkeakoulu. Sosiaalialan ylempi AMK-tutkinto. Sosiaali- ja terveyspalvelujen kilpailuttamisen toimivuus 2012. STM 2012:1. HB-toimintamallin kokemuksista tehtyjä kansainvälisiä tutkimuksia ja suomalaisia kuvauksia niistä, esimerkiksi Alakeson 2010. International Developments in Self-Directed Care. The Commonwealth Fund. Hatton & Waters 2011. The National Personal Budget Syrvey. In control. Lancaster University. Autio Anu 2014. Henkilökohtainen budjetointi. THL:n muistio. Vammaisuus ja yhteiskunta-tiimi 23.10.2014. THL. Juntunen (toim.) 2010. Hollannin malli -henkilökohtainen budjetti sosiaali- ja terveyspalveluissa. Sitra. Gelndin-ning&Challis&Fernandes&Jacobs&Jones& Knapp & Manthorpe & Moran& Netten& Stevens& Wilberfoce 2008. Evaluation of the Invidual Budgets Pilot Programn, Final Report. Universitys of York. Leinonen Emilia 2014. Henkilökohtainen budjetti. Systemaattinen kirjallisuuskatsaus kansainvälisestä tutkimuksesta. Jyväskylän yliopisto. Pro gradu. Yhteiskuntapolitiikka.
Asiakaslähtöisyys on yhteistyötä
Hyvinkäällä 2015 toteutetussa toimintatutkimuksellisessa opinnäytetyössä selvitettiin miten asiakaslähtöisyys näkyy, miten asiakaslähtöisyyttä voidaan kehittää sekä mitä hyötyä asiakaslähtöisyyden kehittämisestä on. Opinnäytetyön tulosten mukaan asiakaslähtöisyys on vuorovaikutteista yhteistyötä, joka palvelee asiakkaiden, työntekijöiden ja organisaatioiden etua. Opinnäytetyön tulosten mukaan asiakaslähtöisyyttä ja sen kehittämistä voidaan kuvata neljällä asiakaslähtöisyyden kehittämisen elementillä. Asiakaslähtöisyyden kehittämisen elementtejä ovat: tiedon jakaminen, yhdessä tekeminen, yhteinen keskustelu ja asiakaslähtöinen asenne. Tulosten mukaan asiakaslähtöinen työskentely on verkostomaista työskentelyä, jossa kaikki asianosalliset tekevät yhteistyötä keskenään. Asiakaslähtöiseen yhteistyöhön voivat osallistua niin työntekijät ja organisaatiot kuin asiakkaat ja läheisetkin. Vuorovaikutus yhteistyössä on horisontaalista, vertikaalista ja ennen kaikkea dialogista. Pyörää ei keksitty uudelleen Opinnäytetyön tulokset ovat yhteneviä sosiaalipalveluita ja asiakaslähtöisyyttä käsittelevien tutkimusten ja selvitysten kanssa. Asiakaslähtöisyyden toteutuminen vaatii tietoa, keskustelua ja tekoja työntekijöiden, asiakkaiden ja organisaatioiden arjessa. Asiakaslähtöinen toiminta ja sen kehittäminen ovat viimekädessä melko yksinkertaisia asioita. Monilla muilla aloilla, kuten esimerkiksi remonttibisneksessä, asiakaslähtöisyys on viety sosiaalialaa pidemmälle käytännön työhön. Asiakaslähtöisyys remonttibisneksessä tarkoittaa, että kylpyhuoneremontin tekee alusta loppuun yksi palveluntuottaja. Asiakas ei hanki putkimiestä, laatoittajaa ja sähkömiestä erikseen, vaan ne koordinoidaan yhden palveluntuottajan kautta. Samankaltaista kehitystä peräänkuulutetaan myös sosiaalipalveluita koskevissa tutkimuksissa ja opinnäytetyön tuloksissa. Vaikka asiakaslähtöisyys alkaa olla ideologisella tasolla arkipäivää sosiaalialan keskustelussa, vaatii sen toteutuminen arjen työssä vielä ponnisteluja. Asiakaslähtöisyys vaatii työntekijöiden ja asiakkaiden välistä tiedon jakoa, yhteistä keskustelua, yhdessä tekemistä ja halua tehdä yhteistyötä. Sosiaalipalveluissakin tulisi lisätä yhteistyötä asiakkaiden elämänremonteissa, jolloin asiakkailla ja työntekijöillä olisi yhteinen käsitys remontin tavoitteista ja yhteistyötä tulosten aikaansaamiseksi. Motiivina on kaikkien etu Opinnäytetyön tulosten mukaan asiakaslähtöinen toiminta on asiakkaiden, työntekijöiden ja organisaatioiden edun mukaista. Asiakkaiden näkökulmasta asiakaslähtöisesti toimivat palvelut kohtaavat asiakkaan kokonaisuutena, jolloin asiakkaan ei tarvitse etsiä useita tarvitsemiaan palveluita, vaan palvelut organisoituvat asiakkaan tarpeiden ympärille. Asiakas saa myös itse vaikuttaa siihen, mitä palveluita hän käyttää, jolloin palvelut vastaavat paremmin asiakkaan tarpeita. Lisäksi tieto asiakkaan palvelutarpeista ja toiveista liikkuu työntekijöiden välillä, mikä vähentää asiakkaan tarvetta asioida useissa palveluissa. Työntekijöille asiakaslähtöisyys näyttäytyy yhteistyönä. Yhteistyön myötä työtä voidaan jakaa, päällekkäisyyksiä vähentää ja ammattitaitoa lisätä toisilta oppimisen kautta. Yhteistyö toisten työntekijöiden ja asiakkaiden kanssa mahdollistaa tehokkaan työskentelyn, jossa työn tehokkuus perustuu verkostomaisen työskentelyn hyödyntämiseen. Organisaatioille asiakaslähtöisyys tarkoittaa toiminnan tehostumista ja kehittymistä. Rajallisten resurssien vallitessa ja palvelutarpeiden kasvaessa vastauksia kasvaviin palvelutarpeisiin tulee hakea erilaisista työn tekemisen tavoista. Vuorovaikutus ja yhteistyö kaikkien asianomaisten välillä takaavat parhaimman lopputuloksen sekä edullisimman hintalapun niin asiakkaalle kuin yhteiskunnallekin. On kaikkien etu, että niin sosiaalialan työ kuin kylpyhuoneremontitkin tehdään asiakkaiden toiveiden mukaisesti, korkealla ammattitaidolla ja yhteistyössä ammattilaisten kesken. Lisäksi se on melko yksinkertaista ja suhteellisen helposti toteutettavissa. Asiakaslähtöinen toiminta ja sen kehittäminen vaativat tiedon jakamista, yhteistä keskustelua, yhdessä tekemistä ja oikeanlaista asennetta. Katja Rastas, sosionomi ylempi AMK Artikkeli perustuu Katja Rastaan ylemmän ammattikorkeakoulun opinnäytetyöhön, joka on valmistunut Ammattikorkeakoulu Metropoliassa syksyllä 2015. Linkki opinnäytetyöhön Theseus-tietokannassa: http://www.urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2015120319128
Sovittelija oppii sovittelemalla
Rikos- ja riita-asioiden sovittelijan on osattava monenlaisia asioita. Asiakkaiden kohtaamisen, työparityöskentelyn, sovittelutietämyksen ja sovittelutapaamisen fasilitoinnin lisäksi sovittelijan on oltava persoonallisilta ominaisuuksiltaan sopiva. Kaikissa näissä voi kehittyä vain tekemällä käytännön sovittelutyötä. Lainsäädäntö asettaa vaatimuksia Lainsäädännön vaatimuksissa sovittelijan osaamiselle korostuvat ihmissuhde- ja vuorovaikutustaidot. Sovittelijan on osattava olla puolueeton, luotettava ja oikeudenmukainen, kunnioittaa kaikkia osapuolia ja luoda dialogille turvallista ilmapiiriä. Samalla sovittelijan on oltava tehokas ja asiantunteva, herkkä osapuolten haavoittuvuudelle ja auttaa osapuolia tarvittaessa löytämään jatko- ja tukipalveluita. Lainsäädännössä jopa korostuvat enemmän sovittelijan persoonalliset vahvuudet ja valmiudet kuin puhdas teoriaosaaminen, joka voidaan hankkia koulutuksella. Niinpä jo sovittelijan rekrytoinnissa olisi kiinnitettävä erityistä huomiota tehtävään soveltuvien henkilöiden valitsemiseen. Sovittelija ei kuitenkaan saa olla ”tietäjä”, asian ratkaisija, vaan hänen tulee pysyä roolissaan osapuolten kohtaamisen tilanneherkkänä mahdollistajana. Tilanneherkkyyttä lisää se, ettei sovittelija ole tietävinään kaikkea eikä etukäteen määrittele, miten asian pitää edetä. Konfliktin omistajuuden pitää säilyä osapuolilla. Sovitteluun osallistuvat ovat kaikki – sekä osapuolet että sovittelijat – vapaaehtoisesti paikalla. Vapaaehtoisuus tuo sovittelijan tehtävään aivan erityisen vivahteen ja ulottuvuuden. Ei mikään helppo tai vähäinen yhtälö! Sovittelijat toivovat kokemuksia Sovittelijat itse kaipaavat riittävästi soviteltavia tapauksia – osaaminen kehittyy kokemusten myötä. Motivaatio sovittelutyön tekemiseen kannustaa etsimään uusia tapoja, uutta tietoa ja hyödyntämään kaikkea olemassa olevaa osaamista. Yhteistyö toisten sovittelijoiden ja sovittelutoimiston kanssa vahvistaa sekä sisäistä motivaatiota että omaa roolia osana sovittelijayhteisöä ja merkittävää kansalaistoimintaa. Sovittelijan osaamisen kehittyminen on lisäksi paljolti kiinni sovittelijan omasta halusta ja omista valmiuksista oppia ja kehittyä. Kaikkea ei voida kouluttaa. Osa tiedosta siirtyy hiljaisena tietona, ja suuri merkitys on myös sovittelijan muulla työ- ja elämänkokemuksella. Yhteisö opettaa tapoja ja taitoja Hyväksi sovittelijaksi kehittymisessä oleellista on sovittelun sosiaalinen konteksti, jossa oppimisen lähtökohtana on yhteinen, jaettu tietämys. Oppimisessa merkityksellistä on yhteisiin tavoitteisiin sitoutuminen ja ryhmän yhteinen tiedon prosessointi. Sovittelijayhteisöön liittyessään sovittelija liittyy myös sovittelupalvelun ja vapaaehtoistyön arvoihin ja periaatteisiin. Tieto ei ole yksittäisillä sovittelijoilla tai sovittelunohjaajilla, vaan kaikkien välisissä diskursseissa, verkostoissa ja sosiaalisissa suhteissa, ja sitä luodaan koko ajan uudelleen. Sovittelijoiden keskinäinen tuttuus ja luottamus helpottavat asioiden käsittelemistä ja tiedon jakamista. Sovittelijat ovat itse osallisia yhteisönsä oppimisessa, tiedon tuottamisessa ja kehittämisessä. Tämän artikkelin pohjana olevan opinnäytteen tulosten valossa näyttäisi siltä, että erityisesti oppiminen tekemällä käytännön sovittelutyötä on sekä lainsäädännön osaamisvaatimusten että sovittelijoiden omien toiveiden kannalta paras tapa oppia. Tekemällä sovittelutyötä kehittyvät kaikkien osaamisalueiden taidot. Sovittelijan oppimista on siis tarkasteltava erityisesti sosiaalisen oppimisen mallilla eli ajatellen sovittelijaa yhteisönsä osana; osana sovittelutoimintaa, sovittelijayhteisöä ja kaikkea siihen liittyvää. Yhteisö opettaa sovittelijaa. Restoratiivisuutta ajatellen sovittelija liittyy sovittelutoiminnan kautta myös laajempaan, ihmisten väliseen ja aatteelliseen yhteyteen. Sovittelijan ymmärrettävä dialogisuudesta ja restoratiivisuudesta Dialogisuus on restoratiivisuuden ydin ja onnistuneen sovittelun ehdoton edellytys. Kaikki nämä kolme elementtiä edellyttävät ja vahvistavat toisiaan. Ilman ymmärrystä dialogisuudesta ja restoratiivisuudesta sovittelija ei voi auttaa tapauksen osapuolia. Tässäkin voi sovittelemalla kehittyä. Koska dialogisuus ja restoratiivisuus ovat niin oleellisia sovittelussa, on niihin liittyvää koulutusta painotettava ja teemoja pidettävä yllä kaikessa sovittelutoiminnassa. Dialogisuus on toki tärkeää kaikilla toiminnan tasoilla, kaikkien toimijoiden välillä, aina ja kaikkialla; sovittelutoimistossa työyhteisönä ja vapaaehtoisten sekä asiakkaiden kanssa, sovittelutoimistojen välillä, eri toimijoiden ja keskushallinnon välillä, sovittelutoimistojen moninaisissa verkostoissa, kaikessa kanssakäymisessä kaikkien kanssa – myös yksityiselämässä. Sovittelija voi edistää sovittelun dialogisuutta ja restoratiivisuutta kysymällä sopivia kysymyksiä. Kysymistä voi etukäteen harjoitella. Mutta, kun sovittelija on avoin ja kiinnostunut ja pysähtyy kuuntelemaan, kysymykset tulevat luonnostaan. On osattava olla hiljaa, jotta voisi kuulla. Vapaaehtoissovittelija kehittyy sovittelemalla ja kouluttautumalla Vapaaehtoissovittelija on tapauksen osapuolille vertainen, kanssaihmettelijä ja kohtaamisen mahdollistaja. Onhan sovittelun ”juttu” ihmisten kohtaamisessa ja kuulluksi tulemisessa. Vapaaehtoistyö ei korvaa ammattilaisten tekemää työtä. Silti lakisääteisen tehtävän toteuttaminen kansalaisten vapaaehtoistyönä tekee sovittelupalvelusta hyvin erityisen. Sovittelutyön tekeminen tarjoaa vapaaehtoiselle loistavan tilaisuuden itsensä kehittämiseen ja yhteisölliseen kansalaistoimintaan. Tämä artikkeli perustuu opinnäytetyöhöni Rikos- ja riita-asioiden sovittelijoiden peruskoulutus, jossa tutkittiin minkälaisia osaamisvaatimuksia lainsäädäntö asettaa sovittelutyölle, ja minkälaisia sovittelijoiden kuvaamia osaamistarpeita on käytännön sovittelutyössä. Tulosten valossa on tuotettu uudistettu sovittelijoiden peruskoulutuksen opetussuunnitelma. Kirjoittaja työskentelee sovittelutoimistossa, sovittelee virkansa puolesta, ja on elänyt todeksi tämän artikkelin asiat. Tiina Snellman, sovittelun esimies vs., Vantaan sovittelutoimisto, sosionomi ylempi AMK, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lisätietoja Snellman, Tiina 2015. Rikos- ja riita-asioiden sovittelijoiden peruskoulutus. Opinnäytetyö. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Sosionomi ylempi AMK –koulutusohjelma. Flinck, Aune 2013. Rakennamme sovintoa. Opas rikosten ja riitojen sovitteluun. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL. Wenger, Etienne 2009. A social theory of learning. Teoksessa Illeris Knud 2009. Contemporary theories of learning. Learning theorists…in their own words. London and New York: Routledge. Zehr, Howard 2015. The Little Book of Restorative Justice, Revised and Updated. New York: Good Books, Skyhorse Publishing, Inc.
Kansalaisaktiivisuus ja uudenlainen kaupunkikulttuuri: yhdessä tekemistä ja aitoa osallisuutta -myös sosiaalialalle?
Aktiivinen kansalaispalaute on pelastanut Käpylän ja Kallion Karhupuiston lippakioskien nykymuotoisen toiminnan. Kioskeja ei myydäkään, kuten kaupunki aiemmin kaavaili. (Nyt-liite 17.10.2015) Eläkeläiset ovat syksyn mittaan osoittaneet mieltä eläkkeensaajien asumistuen leikkausta vastaan. Se kannatti. Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä (ps) kertoi maanantaiaamuna, että hallituksen suunnittelemaa eläkkeensaajien asumistuen yhdistämistä yleiseen asumistukeen ei toteuteta. Lisäksi ensi vuodelle tavoitellut lääkesäästöt puolitetaan. (Kansanuutiset 16.11.2015) Harvinainen kansalaisaktiivisuus kannatti - 27 perhettä sai pitää kotinsa (IL 6.5.2015) Turun yliopiston opiskelijat lahjoittavat rahaa pakolaiskriisin hoitoon sekä aikovat järjestää kielen- ja kulttuurin opetusta sekä urheilutapahtumia Turun Heinänokan vastaanottokeskuksessa. (Turun Sanomat 14.9.2015) Vastaavia uutisia on viimeaikoina saanut lukea ihailtavan paljon. Pyh sille, että suomalaiset olisivat alistuva ja auktoriteetteja sokeasti uskova kansa, jolla ei ole omaa tahtoa ja mielipidettä! Kansalaisaktiivisuus on elossa, ihmiset haluavat osallistua ja vaikuttaa paitsi omaa elämäänsä koskeviin asioihin ja päätöksiin, myös kokemiinsa yhteiskunnallisiin epäkohtiin tai vääryyksiin. Ihmisillä on unelmia ja heillä on myös mahdollisuus saada ne toteutumaan, kuten edellä olevistakin lehtileikkeistä ilmenee. Yhdessä tekemisen meininkiä On syntynyt uudenlaista yhdessä tekemisen meininki ja tahtotila. Yhteisöllisyys on kovassa nosteessa ja sitä myöten on syntynyt myös uudenlainen kaupunkikulttuuri Siivouspäivineen, Ravintolapäivineen, Nappi Naapureineen, Galleriakeskiviikkoineen ja olohuonenäyttelyineen, jotka ovat saaneet alkunsa yksittäisten ihmisten halusta koota ihmisiä yhteen jonkin tietyn asian ympärille ja sosiaalinen media on antanut ajatuksen siemenille oivan alustan kasvaa ja toteutua. Kyseessä on joukkoistamisen voima eli kun suuri määrä ihmisiä tuottaa ja vaihtaa informaatiota, oikeastaan mikä tahansa asia voidaan tehdä paljon pienemmillä resursseilla, kirjoittaa Pauliina Seppälä, yksi Yhteismaan perustajista ja alkuperäinen Siivouspäivän ja Nappi Naapurin idean äiti (Seppälä 25.11.2014). Yhteismaa on vuonna 2012 toimintansa aloittanut yleishyödyllinen yhdistys, joka suunnittelee ja toteuttaa yhteiskunnallisesti merkityksellisiä projekteja, tapahtumia ja palveluja (ks. lisää http://yhteismaa.fi/). Uudenlaisen kaupunkikulttuurin ja yhdessä tekemisen taustalta löytyvät halu tehdä paitsi ekologisesti kestävää ja hauskaa yhteisöllistä toimintaa myös vaikuttaa yhteiskunnallisesti vallitsevaan tilanteeseen. Esimerkiksi Valtaajat-projektissa (http://valtaajat.fi/) toivotaan, että mahdollisimman moni alle 30-vuotias, pitkäaikaisesti toimeentulotuella tai työkyvyttömyyseläkkeellä elävä nuori onnistuisi ansaitsemaan itselleen osan toimeentulostaan, ja että vuosittain 10–15 nuorta valtaajaa siirtyisi ammatilliseen koulutukseen, opintoihin, työkokeiluun tai työmarkkinoille. Yhdessä Työttömien Ay-jäsenten tuki ry Tatsin (http://tatsi.org/) kanssa Yhteismaa mahdollistaa nuorille konkreettista osallisuutta ja vaikuttamista yhdessä eri toimijoiden kanssa. Tämä on vastaisku syrjäyttämiselle! Me valtaamme yhteiskunnan! (http://valtaajat.fi/) Yhdessä tekemisen ja osallisuuden motiiveista Mikä saa ihmiset aktivoitumaan ja lähtemään kotisohvalta ja tv:n ääreltä mukaan toimintaan, josta eivät taloudellisesti hyödy? Jaakko Blombergin (yksi Yhteismaan aktiiveista) mukaan yksi motiiveista ovat palkinnot, jotka seuraavat ryhmään kuulumisesta. Nämä palkinnot koetaan suuremmiksi kuin toimintaan käytetty aika ja vaiva. Toisena tekijänä ovat suhteet eli uusien ystävien saaminen, vaikutusvallan kasvattaminen ja jonkin sellaisen asian toteuttaminen mikä ei onnistuisi ilman muiden apua. Kolmantena motiivina on oma rooli. Ihmiset haluavat kuulua ryhmään, jossa heillä on oma rooli ja heidän tekemistä arvostetaan. Neljäntenä motiivina ovat tulokset. Uudenlaiseen yhdessä tekemisen kulttuuriin innostaa saavutetut – pienetkin – tulokset, koska ne ovat konkreettisia ja saavutettuja. Viidentenä motiivina on arvostus. Ihmiset etsivät kanssaihmisten kunnioitusta itselleen ja arvoilleen. Tunnustus on myös yksi liikkeelle paneva voima. Ihmiset haluavat saada tunnustusta tekemästään työstä. (Blomberg 5.5.2015.) Ihmisten osallisuutta ei edellä mainittujen motiivien perusteella leimaa pelkästään halu auttaa muita ja tehdä hyväntekeväisyyttä vaan kyseessä voi nähdä olevan tarve. Me tarvitsemme muita toteuttaaksemme itseämme. Me tarvitsemme kokemuksen kuulumisesta ryhmään. Myös sosiaali- ja terveysalalla toimii lukuisia järjestöjä ja yhdistyksiä, jotka perustuvat juuri tälle ihmisen tarpeelle löytää omia tarpeitaan ja arvojaan tunnustava taho. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja Raha-automaattiyhdistys (RAY) ovat tehneet vuodesta 2012 lähtien yhteistyötä Alueellisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (ATH) ympärillä. Vuoden 2014, järjestökenttään liittyvän ATH-raportin perusteella tärkeimpiä syitä ihmisillä olla mukana sosiaali- ja terveysjärjestöjen toiminnassa olivat mielekäs ja kiva (tai kehittävä) tekeminen, mahdollisuus oppia uutta, mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin, vertaistuen saaminen, kokemus ryhmään kuulumisesta, halu auttaa muita ja halu vaikuttaa yhteiskunnallisesti. Katso tarkemmin kuvio täältä (Koskela – Toikka – Pentala - Kaikkonen 2014: 16): https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/120418/URN_ISBN_978-952-302-393-2.pdf?sequence=1 Yhteiskunnan sektoriajattelusta kohti kumppanuusyhteiskuntaa Yhteiskunta on totuttu jakamaan yksityiseen, julkiseen ja kolmanteen sektoriin sekä näiden lisäksi on puhuttu neljännestä sektorista, joka koostuu yksilön perhe-, suku ja ystävyyssuhteista. Systeemi on rakentunut siten, että näiden sektorien rajat ovat olleet varsin tiukat, ”kukin hoitakoon oman tonttinsa”. Mutta toimiiko tällainen systeemi enää nyky-yhteiskunnassa? Merkit näyttäisivät siltä, että ei toimi. Muutosta kaipaavat paitsi ihmiset itse, myös muuttunut maailma tarvitsee erilaista toimintakulttuuria ja kohtaamista. Jouko Kajanoja kirjoittaa Kansalaisyhteiskunnan Verkkolehdessä, että Suomi tarvitsee sosiaalipolitiikan toteuttamisessa kumppanuusyhteiskunnan. Tässä yhdistetään julkisen hallinnon, yritysten ja kolmannen sektorin toimintaa ja myös kansalaisten vapaaehtoistyötä ja sosiaalipolitiikan kohteiden omaa toimintaa. Tällaista lähestymistapaa ei ole Kajanojan mukaan oikeasti aloitettu. Kajanoja peräänkuuluttaa tietoisesti rakennettua vuorovaikutusta kaikkien edellä mainittujen toimijoiden kesken. (Kajanoja 4.6.2015.) Uudistunut sosiaalihuoltolaki pyrkii näkemykseni mukaan juuri tähän pyrkimällä lisäämään yhteistyötä sosiaalihuollon ja eri toimijoiden välillä asiakkaiden hyvinvoinnin edistämiseksi ja ylläpitämiseksi ja siirtämällä sosiaalihuollon painopistettä korjaavista toimista hyvinvoinnin edistämiseen ja varhaiseen tukeen, vahvistamalla asiakaslähtöisyyttä ja kokonaisvaltaisuutta asiakkaan tarpeisiin vastaamiseksi sekä turvaamaan tuen saantia asiakkaan omissa arkiympyröissä. Miten ihmeessä tätä kaikkea voisi toteuttaa ilman, ettei mahdollistettaisi ihmisten aitoa osallisuutta? Ilman, ettei perinteistä - yksilökeskeistä ja suljettujen ovien takana tehtävää - sosiaalityötä ravistella? Nyt jos koskaan tulee jokaisen sosiaalialan työntekijän miettiä missä ja miten ja kenen/keiden kanssa työtä voi tehdä. Mitä voimme oppia kansalaisaktiivisuuden alulle panevista voimista? Miten hyödyntää ihmistä motivoivia tekijöitä sosiaalityössä? Mitä voin itse työntekijänä tehdä toisin? Miten olen itse sosiaalialan ammattilaisena toteuttamassa uudenlaista kumppanuusyhteiskuntaa? In dreams and in love there are no impossibilities. – János Arany Camilla Peltola, sosionomi (ylempi AMK) opiskelija Lisätietoa: Blomberg, Jaakko 5.5.2015. Uusi yhteisöllinen kaupunkikulttuuri ja yhdessä tekeminen. Verkossa. Iltalehti 6.5.2015. Harvinainen kansalaisaktiivisuus kannatti - 27 perhettä sai pitää kotinsa. Verkossa. Kajanoja, Jouko 4.6.2015. Kumppanuusyhteiskunta. Kansalaisyhteiskunnan verkkolehti. Verkossa. Kansanuutiset 16.11.2015. Hallitus perääntyi eläkeläisten kiukun edessä. Verkossa. Koskela T, Toikka S, Pentala O, Kaikkonen R. 2014. Mikä saa suomalaiset osallistumaan – Motiivit ja tietolähteet sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaan osallistumisessa. Teoksessa ATH-tutkimuksen tuloksia - Järjestökentän tutkimusohjelma. Työpaperi 37/2014. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Verkossa. Nyt-liite 17.10.2015. Karhupuiston ja Käpylän lippakioskit pelastumassa – kaupunki perui myyntiaikeet. Verkossa. Turun Sanomat 14.9.2015. Yliopiston opiskelijat lahjoittavat ja järjestävät kielikoulutusta pakolaisille. Verkossa. Seppälä, Pauliina 25.11.2014. Asiat voivat muuttua. Verkossa. Kuva juliejordanscott
Naapuriäidit – toimintamalli rantautuu Vantaalle
Vantaan kaupunginhallitus otti 24.8.2015 askeleen kohti monikulttuurista ja yhteisöllistä kaupunkia päättämällä osallistua Vantaan Nicehearts ry:n hankkeeseen. Tämän syksyn ja ensi vuoden ajan Vantaalla toteutetaan lähiötyötä neljällä eri alueella; Koivukylässä, Hakunilassa, Pakkalassa tai Tikkurilassa sekä Martinlaaksossa. Virallisesti hankkeen nimi on ”Naapurinäidit – toimintamallin kehittäminen” ja sen avulla pyritään ehkäisemään ja torjumaan eri etnisen taustan omaavien naisten syrjintää ja yhteiskunnan ulkopuolelle jäämistä. Hanke on merkittävä, sillä yhteiskunnassamme on eri etnisen taustan omaavia naisia, jotka ovat joko jo syrjäytyneitä tai vaarassa syrjäytyä heikkojen tietotaitojen vuoksi. Tämä on osittain johtunut siitä, etteivät he ole löytäneet oikeiden palveluiden pariin tai eivät ole palveluita hakiessaan tulleet autetuiksi. Pääosin nämä naiset ovat perheellisiä, kielitaidottomia ja heikosti koulutettuja naisia, jotka huolehtivat ja vastaavat perheensä hyvinvoinnista. Naapurinäiti -toimintamallissa tukea saadaan vertaistuen kautta, mentorointia ja opastusta ja neuvoja arkipäiväisiin asioihin. ÄIDIN POLKU KOHTI TYÖELÄMÄÄ HYÖDYTTÄÄ KOKO PERHETTÄ Ensisijaisesti hankkeessa tuettavat naiset ovat erityisessä syrjäytymisvaarassa olevia. He eivät osallistu kodin ulkopuoliseen toimintaan tai toiminta rajoittuu oman yhteisöön. Yhteistä heille on usein heikko tai olematon suomenkielen taito sekä koulutus. Hankkeen mentoreina toimivat aktiiviset, mutta työelämän ulkopuolella olevat naiset. Heitä kutsutaan naapurinäideiksi. Yhteistä tuettaville ja mentoreille on sama etninen ja kulttuurinen tausta. Hankkeen tavoitteena onkin kehittää mentorointimalli, joka pohjautuu samaa etnistä yhteisöä edustaviin henkilöihin. Hankkeessa kehitetään suomalaiseen yhteiskuntaan ja lähiötyöhön, sekä kohderyhmän tarpeisiin vastaava malli ja kerätään tietoa ruohonjuuritasolta heidän tarpeista. Kahden vuoden aikana tullaan rekrytoimaan ja kouluttamaan minimissään 32 mentoria ja 32 aktoria Vantaalla, jotka työskentelevät mentori - aktori-työpareina. Toiminnan kautta naapuriäidit saavat tarvittavia valmiuksia hakeutua työpaikkoihin, joissa tarvitaan kulttuuri- ja sukupuolisensitiivisiä taitoja, mentorointiosaamista ja verkostojen rakentamiseen tarvittavaa osaamista. Yhtenä hankkeen tavoitteena on, että hankkeeseen osallistuvat naiset osaavat hakeutua itsenäisesti koulutukseen ja työelämään. Naisia voidaan tukea suomalaiseen yhteiskuntaan kotoutumisessa, auttaa arjessa eteen tulevissa haasteissa ja lisätä osallistumismahdollisuuksia. Oman arjen ja elämän hallinta, sosiaalisten taitojen ja itsetunnon kehittyminen lisää voimaantumisen tunnetta. Äitien voimaantumisen ja hyvinvoinnin lisäämisen kautta lisääntyy myös lasten ja koko perheen hyvinvointi. Äidin perehtyneisyys yhteiskunnallisiin rakenteisiin, kuten koulutukseen ja työelämään, vaikuttaa myös lasten ja puolison mahdollisuuksiin osallistua yhteiskuntaan. NAAPURINÄIDIT – TOIMINNALLE ON TILAUSTA Suomessa monikulttuurisuus lisääntyy ja kotouttamiseen on kiinnitettävä enemmän huomiota. Yhteiskuntamme nykyiset palvelut eivät tavoita kohderyhmään kuuluvia naisia riittävän hyvin. Työkokemukseni mukaan nyt alkaneessa hankkeessa toteutettava toimintamalli on toimiessaan, yksi niistä puuttuvista palasista, joiden perään on jo pitkään haikailtu. Palveluiden on muututtava asiakkaiden tarpeiden mukaisesti. Juurtuessaan lähiöihin ”naapurinäidit – toimintamalli” tukee eri etnisen taustan omaavia naisia ja sitä kautta perheitä sekä yhteisöjä kotoutumisessa. Perheiden voimavarojen vahvistumisen ja sosiaalisen tuen saamisen myötä vaikutukset tulevat näkymään myös ns.raskaampien palvelutarpeiden vähenemisenä sekä lastensuojeluasiakkuuksien määrissä. Hankkeessa on kuitenkin yksi heikko puoli ja se on nimenomaan hanke itse. Kaksi vuotta on lyhyt aika toiminnan vakiinnuttamiseksi osaksi asiakastyötä ja palvelujärjestelmää. Toivottavasti Vantaalla on rohkeutta tehdä käytännön kokemusten myötä jo ensi vuonna päätös, joka mahdollistaa toiminnan laajenemisen ja jatkuvuuden. Jaana Calenius, perhetyö, sosionomi (ylempi AMK) opiskelija Lue lisää: Vantaan kaupunginhallituksen pöytäkirja 24.8.2015, 18§
Digiä asiakastyöhön
Miten sosiaali- ja terveysala voi hyödyntää erilaisia sähköisiä palveluja ja ratkaisuja? Mitkä ovat tärkeimmät painopistealueet ja hyödyt erityisesti asiakkaiden kannalta? Miten sähköisistä palveluista saadaan kehitettyä parhaita mahdollisia kuluttajien tarpeisiin? Muun muassa näihin kysymyksiin haettiin vastauksia Metropolia Ammattikorkeakoulun sote-alan Master’s-koulutuksen järjestämässä Uudistuva sosiaali- ja terveysala 2015 – Palveluiden digitalisoituminen –seminaarissa. Paikalla oli mielenkiintoinen kattaus huippuammattilaisia ajankohtaisen aiheen ympärillä. Seminaarin keskiössä olivat digitaaliset palvelut asiakkaan näkökulmasta. Paikalla oli puhujia muun muassa HUS:lta, LähiTapiolasta, Suomen Kuntaliitosta, KoKoA Koulutetut kokemusasiantuntijat ry:stä, Sitrasta ja Valtiovarainministeriöstä. Lisäksi seminaarissa esiteltiin sote-alan master’s –opinnäytetöiden työelämää uudistaneita tuloksia: kuvassa keväällä 2015 valmistunut koulukuraattori Katariina Mäki-Kokkila sosionomi ylempi AMK. Yleisöä paikalla oli noin 200 henkilöä. Loistavia esimerkkejä erilaisista digitaalisista palveluista esitteli muun muassa Jan-Henry Stenberg Hus:lta. Digitaalisessa Mielenterveystalossa on kaikkea oirenavigaattorista nettiterapiaan. Matti Hämäläinen DIGILE / China – Finland Strategic ICT Alliancelta kertoi innovatiivisista vanhuksille suunnatuista palveluista, jotka mahdollistavat turvallisen asumisen kotona. Digitaalisia palveluita on jo olemassa! Seminaari havahdutti huomaamaan ja rohkaisi käyttämään jo olemassa olevia digitaalisia palveluja. Esille tuli asiakkaiden osallistuminen digitaalisten palveluiden kehittämiseen. Ville Koiste pohti esityksessään ”Asiakas on aina oikeassa”, miten ihmiset itse ovat parhaita tietämään omista palvelutarpeistaan. Asiakkaiden tietotaito pitää olla mukana uudenlaisten palveluiden suunnittelussa. Millaiset sähköiset palvelut helpottaisivat asiakkaiden arkea? Seminaari kannusti työntekijöitä kiinnostumaan asiakkaiden arjesta ja kuulemaan asiakkaiden tarpeita digitaalisten palveluiden kehittämisessä, jotta ei mennä ”härpäkkeiden” vaan asiakkaiden ehdoilla. Vain luovuus ja mielikuvitus ovat digitaalisten palveluiden kehittämisen rajana. Paneelikeskustelussa pohdittiin miten digitaaliset palvelut toimivat erilaisilla kansalaisilla. Palveluiden digitalisoituminen palvelee kaikkia asiakkaita palveluvaihtoehtojen ja avoimuuden lisääntymisenä. Digitalisoituminen hyödyttää myös veronmaksajia, koska se tuo valtiolle säästöjä. Digitaaliset palvelut hyödyttävät kaikkia. Ainakin välillisesti. Kuvassa puhumassa Suna Saadetdin, joka on ollut kehittämässä mm. Hämeenlinnassa digitaalista omahoito-polkua, Minna Saario Kuntaliitosta ja paneelia vetänyt perhekuntoutusyksikön johtaja Teemu Tuominen, joka opiskelee sosionomi ylempi AMK-tutkintoa. Kun digitaaliset palvelut saadaan niiden käyttöön, jotka osaavat hyödyntää digitaalisia palveluita, jää enemmän resursseja muiden asiakkaiden auttamiseen. Asiakastyön resursseja voidaan suunnata niille, jotka tarvitsevat enemmän ja henkilökohtaiseen tapaamiseen perustuvaa tukea. Vastaus siihen, palvelevatko digitaaliset palvelut kaikkia, seminaarin osallistujien mukaan – KYLLÄ. Kuvassa oikealla Nina Osenius KoKoA ry:stä, puhumassa Metropolian terveysalan koulutuksen johtaja Katri Luukka, sekä yliopettaja Mikael Soini hyvinvointiteknologian koulutuksesta. Valtiovarainministeriön Sirpa Mäntysen esityksessä kävi ilmi, että valtion tasolla tehdään asioita palveluiden digitalisaation edistämiseksi. Myös jokainen työntekijä voi laittaa kortensa kekoon. Se tapahtuu ottamalla rohkeasti käyttöön digitaalisia palveluita, opastamalla ja ohjaamalla asiakkaita niiden käytössä esimerkiksi organisoidulla vertaistuella, sekä osallistumalla innovaatio ja kehitystyöhön yhdessä asiakkaiden ja eri ammattialojen osaajien kanssa. Sosiaali- ja terveysalalla tarvitaan kokeilua ja innovaatiota palveluiden uudistamiseksi. Seminaaria seurattiin myös netin kautta suorana. Myös kommentointi twiittaamalla oli mahdollista. Mielenkiintoinen ja ajankohtainen seminaari on myös mahdollista katsoa jälkikäteen tallenteena. Tervetuloa Uudistuva sote-ala 2016 seminaariimme! Seminaarin toteutuksesta vastasivat Metropolian sote-alan masters-tutkintojen opiskelijat ja opettajat. Tilaisuuden raportoijana Katja Rastas, sosionomi (ylempi AMK) 2015 Tässä linkki 2.12.2015 seminaarin nettisivuille Tässä linkit seminaaritallenteisiin: aamupäivä ja iltapäivä Tässä linkki seminaarin uutiseen Metropolian netttisivuilla Lue lisää ylempi ammattikorkeakoulututkinnoista –Metropolia Master´s tutkinnot
Helsingin asukastalojen toiminta jatkuu. Ainakin toistaiseksi. Taas.
Kaupunginhallitus päätti syyskuussa 2015 äänin 11—4, että Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston ylläpitämät asukastalot saavat jatkaa sote-viraston hallinnoimana. Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen on vuodesta 2012 lähtien pyrkinyt siirtämään asukastalojen toiminnan järjestöjen ja yhteisötoimijoiden organisoimiksi. Päätöstä on riepoteltu lautakunnissa ja kaupunginhallituksessa useaan otteeseen, edellisen kerran viime vuonna. Työrauhaa asukastalojen toiminnalle Voisiko jo luottaa siihen, että työntekijät ja asukastalojen käyttäjät saavat työrauhan ja pystyvät keskittymään ja luottamaan siihen, että toiminta on turvattua? Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tatu Rauhamäki (kok.) on kommentoinut, että tuoreen päätöksen kanssa eletään ainakin sote-uudistukseen asti (HU 2.10.2015). Pettyneen poliitikon uhkaus? Rauhamäki on myös todennut, että hänen on vaikea kuvitella, miksi toiminta ei olisi pyörinyt järjestövetoisesti ja perustelee, että toiminnan pitäisi olla enemmänkin kaupunginosalähtöistä, eikä viranomaistoimintaa (HU 29.9.2015). Asukastalotoiminta on yhteistyötä Viranomaistoimintaa? Se, että taloilla työskentelee toimessa oleva sosiaalialan ammattilainen, jolla on laaja osaaminen paitsi sosiaalialan palveluverkostosta, myös kolmannen sektorin toimijoista ja alueellisista palveluista? Ja jolla on koulutus ihmisten kohtaamisesta ja tukemisesta, kyky antaa keskusteluapua ja järjestää vertaisryhmätoimintaa? Ja joka pystyy keskittymään työn sisällölliseen, tavoitteelliseen ja pitkäjänteiseen kehittämiseen, koska on vakinaisessa (ja esimerkiksi poliittisesti sitoutumattomassa) työsuhteessa? Ja jonka työnantaja arvostaa ja luottaa ammattitaitoiseen henkilöstöön, joka tekee Helsingin kaupungin arvojen ja strategian mukaista työtä yhdenvertaisen asukkuuden edistämiseksi ja osallisuuden vahvistamiseksi. Miksi ihmeessä tämä halutaan ajaa alas? Miten tällainen kaupungin toiminta olisi huono asia asukastalotoiminnalle? Se, että toimintaa hallinnoi ja rahoittaa sote-virasto, ei tarkoita sitä, etteikö taloilla voisi toimia myös järjestöt ja muut yhteisötoimijat yhdessä kaupungin työntekijän kanssa – taloilla työskentelee yleensä vain YKSI palkattu vakituinen työntekijä yhdessä palkkatuettujen, vapaaehtoisten, kuntouttavan työtoiminnan ja opiskelijaharjoittelijoiden kanssa. Asukastalot tekevät monipuolista kumppanuustyöskentelyä eri toimijoiden kesken jo nyt ja sitä kehitetään koko ajan lisää, kuten tehdään muissakin virastoissa. Esimerkiksi Nuorisoasiainkeskus on jo pitkään toiminut kumppanuusmallin mukaisesti tarjoamalla nuorisotalon tiloja maksutta muiden nuorten parissa toimivien toimijoiden tarpeisiin. Ja sille, että asukastalot siirtyisivät kokonaan järjestöjen pyörittämiksi, ei ole olemassa realistisia mahdollisuuksia. Järjestöillä on mahdollisuus organisoida toimintaa, mutta rahoitusta niillä ei sille ole. Tämä tarkoittaisi sitä, että Helsingin kaupungin tulisi kuitenkin avustaa järjestöjä toiminnan ja talojen ylläpitokustannuksissa. Sosiaali- ja terveyslautakunta edellytti vuonna 2014, että sosiaali- ja terveysvirasto kuulee asukastalojen työntekijöitä ja käyttäjiä. Raportin aineisto koottiin asukastalojen työntekijöiltä sekä käyttäjäkyselyllä asukastaloissa käyviltä yksityishenkilöiltä ja yhteisötoimijoilta. Raportista ilmeni, että ne yhteisötoimijat, jotka ilmoittivat kykenevänsä ottamaan asukastalon ylläpitääkseen, kertoivat tarvitsevansa tukea ensisijaisesti vuokra- ja hallinnointikuluihin. Tämän lisäksi tukea nähtiin tarvittavan palkka- sekä toimintakuluihin. Lisäksi työtoiminnan mahdollistamiseksi sosiaali- ja terveysviraston tulisi toimia kumppanina. Suurin osa (86 %) ilmoitti, ettei heillä ole kykyä ylläpitää asukastaloa millään tuilla. (Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston asukastalotyö 2014, 23.). Asukastalotiimin budjetti on noin 1 500 000 euroa vuodessa. Tästä henkilöstömenojen osuus on noin 600 000 euroa vuodessa ja vuokrien osuus 560 000 euroa vuodessa. (Mt., 4.) Erilaista tukea, palveluohjausta ja neuvontaa annetaan viikossa arviolta lähes sadalle henkilölle (Mt., 7). Kyseessä on siis varsin kustannustehokas sosiaalityön muoto. Asukkaat tarvitsevat Asukastaloilla työskentelee yhteensä 14 kaupungin työntekijää, sosiaalialan ja yhteisöpedagogin koulutuksilla. Asukastalojen kävijöiltä kysyttiin, kokevatko he että asukastalon toimintaa vetävä sosiaalialan ammattilainen ymmärtää kävijöiden tarpeita ja järjestää palveluita ja toimintaa juuri näiden tarpeiden pohjalta. Vastaajista 84 % koki, että näin tapahtuu ja jokseenkin eri mieltä tai täysin eri mieltä oli vain 3 %. Avoimissa vastauksissa nostettiin esiin työntekijän tuki sosiaaliseen kanssakäymiseen, henkiseen tukeen sekä päivittäisiin arjen pulmatilanteisiin. Neuvoa haetaan myös asunnottomuuteen, asunnonhakuun ja leipäjonoon liittyvistä asioissa. Erikseen oli nostettu esiin alueelliset harrastusmahdollisuudet ja tiedottamisen sekä vapaaehtoistyön tuki. Tietokoneen käyttöön, kotilähettilästoimintaan sekä erilaisiin koulutuksiin haettiin myös apua sosiaaliohjaajalta. (Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston asukastalotyö 2014, 17-18.) Asukastalotoiminta on kustannustehokasta Asukastalotoiminta sosiaali- ja terveysviraston ylläpitämänä ei ole keneltäkään pois. Toiminta on kustannustehokasta ja vastaa tämän päivän sosiaalityön ja sosiaalihuoltolain henkeen, jossa yksilön omaa toimijuutta ja osallisuutta halutaan vahvistaa ja siirtää painopistettä korjaavista työmuodoista ennaltaehkäiseviin ja yhteisöllisyyttä edistäviin työmuotoihin. Asukastalojen yhteistyö ja kumppanuus kolmannen sektorin toimijoiden sekä järjestöjen kanssa on vahvaa. Tiloja käytetään maksutta yleishyödylliseen toimintaan ja yhteistyötä tehdään lähiyhteisöjen, mutta myös suurempien kansalaisjärjestöjen ja eri yhdistysten kanssa. Tiedotus ja viestiminen alueen ajankohtaisista asioista ja ilmiöistä eri osapuolille on tärkeä osa alueellista työtä. Alueellisena toimijana asukastalot henkilökuntineen osallistuvat monenlaisiin asukastapahtumiin ja tilaisuuksiin ja ovat myös itse aktiivisesti niitä järjestämässä. Aktiiviseen kansalaisuuteen Lähidemokratiaa vahvistetaan ja pyritään saamaan myös ne asukkaat mukaan, jotka eivät perinteisesti ole aktiivisia. Yhteiset prosessit asukkaiden kanssa ovat oppimista aktiiviseen kansalaisuuteen. (Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston asukastalotyö 2014, 24.) Asukastalot ja niiden osaava henkilöstö ovat omalta osaltaan vahvistamassa neljännen sektorin eli kansalaisten itsensä omaa aktiivisuutta ja siihenhän juuri uusi sosiaalihuoltolakikin pyrkii. Camilla Peltola, sosionomi (ylempi AMK) –opiskelija Lisätietoa Kaupunginhallitus 33/28.9.2015. Asukasosallisuuden avustusten myöntämisperiaatteet ja asukastalojen hallinnon järjestely. Diaarinumero 2013-015599. Verkossa. Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston asukastalotyö 2014 Henkilöstön ja käyttäjien näkemys. Verkossa. Helsingin Uutiset 29.9.2015. Päätös asukastaloista: ”Sitä pitäisi kysyä ennemminkin niiltä, jotka äänestivät sen puolesta”. Verkossa. Helsingin Uutiset 2.10.2015: Asukastaloissa huokaistiin helpotuksesta. Verkossa.
Subjektiivinen päivähoito-oikeus
Tässä puheenvuorossa tarkastelen subjektiivista päivähoito-oikeutta. Pyrin tarkastelemaan asiaa useasta näkökulmasta. Yhteiskunnassamme on aika ajoin noussut julkiseen keskusteluun subjektiivisen päivähoito-oikeiden rajaaminen. Nykyään subjektiivisella päivähoito-oikeudella tarkoitetaan, että kaikilla alle kouluikäisillä lapsilla on oikeus tasa-arvoiseen varhaiskasvatukseen. Varhaiskasvatuksen tavoitteena on edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä ja hyvinvointia. Varhaiskasvatus on todettu tuloksellisimmaksi lapsiperheen tukitoimeksi peruskoulun ohella Varhaiskasvatus on todettu tuloksellisimmaksi lapsiperheen tukitoimeksi peruskoulun ohella. Nyt Sipilän hallitus on päättänyt säästötoimenpiteiden takia rajata subjektiivista- päivähoito-oikeutta kahdessa eri vaiheessa. Hallitusohjelman mukaan päivähoito-oikeutta rajataan ensimmäisessä vaiheessa puolipäiväiseksi silloin, kun toinen vanhemmista hoitaa perheen toista lasta äitiys-, isyys- tai hoitovapaalla tai kotihoidontuella. Vastaava rajaus tehdään yksityisen hoidon tukeen. Uudistuksen toisessa vaiheessa vuonna 2017 subjektiivista päivähoito-oikeutta rajataan osapäiväiseksi myös silloin, jos toinen vanhemmista on työttömänä. Ensimmäisenä ajatuksena tulee säästötoimenpiteet, jostakin pitää säästää ja talkoot koskevat kaikkia. Miksei siis kotiäitejä niin kuin isiäkin? Lapsilla säilyy oikeus olla hoidossa puolipäiväisenä, joten voidaan ajatella ettei se iso muutos ole perheille. Räikeimmin ajateltuna ja kuultuna voi sanoa, “mitäs olette lapset tehneet, jos ette niitä itse jaksa hoitaa”? Kysymystä voidaan tarkastella myös toisesta näkökulmasta, kenen etuja tässä ollaan viemässä pois, vanhempien vai lasten? Lännen Median Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan yhteensä 88 prosenttia suomalaisista kannattaa hallituksen suunnitelmaa rajoittaa päivähoito-oikeutta puolipäiväiseksi perheissä, joissa ainakin toinen vanhemmista on kotona. Tutkimus tehtiin 3 – 4 kesäkuuta internetkyselynä, johon saatiin1 082 vastausta. Ryhmäkoot kasvavat Ongelmana lapsen puolipäiväisyydessä on, että ryhmäkoot saattavat kasvaa entisestään. Vaikka lapsi ei ole läsnä jonakin päivänä, on hän kuitenkin ryhmässä mukana, ja kasvattaa ihmissuhdemäärää. On myös tosiasia, että joskus nämä lapset ovat kaikki samaan aikaan paikalla. Lasten mutta myös kasvatushenkilökunnan tulee pystyä käsittelemään suurempaa ihmismäärää, sillä puolikkaita lapsia saa olla kaksi, jotta niistä tulee yksi kokonainen. Uudistus ei vaan koske kotona olevien lasten vanhempia ja lapsia, vaan kaikkia lapsia päiväkodissa. Kun lapsia tulee määrällisesti ryhmään lisää, myös melutaso nousee, sitä myötä lapsen stressitaso kasvaa. Melutason noustessa liian korkealle, on lapsen vaikeampi kuulla tarkasti tai tulla kuulluksi, joka on edellytys kielelliselle kehitykselle. Jos pieni lapsi jää liian paljon itsensä varaan, hän altistuu lisääntyneelle stressille. Pysyvästi koholla olevan stressitason vaikutukset lapsen kehitykselle ovat negatiiviset. Päivähoidon subjektiivisen oikeuden rajaamisessa taataan sosiaalisin perustein tarvitseville lapsille kokopäiväinen hoitopaikka. Se tarkoittaa, että perhe voi joutua hakemaan todistuksia, avaamaan yksityiselämäänsä ja pelkäämään leimautumista. Voi käydä myös niin, että osa kokopäivähoidon tarvitsijoista eivät vaivaudu hakemaan paikkaa, joka kasaa lisää ongelmia perheelle ja lapselle. Myös ennaltaehkäisevä työ-ote sekä varhainen puuttuminen on vaarassa tässä mallissa. Ongelmien kasvaessa, asioiden korjaaminen pitkittyy sekä vaikeutuu. Subjektiivinen päivähoito-oikeuden rajaaminen lisää siis myös sosio- ekonomista kuilua. Hyvin toimeentulevilla perheillä kun on mahdollisuus halutessaan käyttää yksityisen päivähoidon palveluita, ja lisätä näin lapselleen kokopäiväinen hoitopaikka vanhemman ollessaan kotona. Päiväkodin varhaiskasvatus on hyvä ja tärkeä asia hyvinvointi yhteiskunnassamme. Mielestäni on tärkeää kuitenkin sanoa ääneen, että alle 3 vuotiaiden lasten paras paikka on kotona vanhemman kanssa, jos vanhemmat pystyvät tarjoamaan hänelle turvallista arkea kehityksen kannalta. Ne vanhemmat, jotka valitsevat päiväkotihoidon lapsilleen mahdollisen kotihoidon sijasta, niin heillä on siihen jokin syy. Lapsen on silloin parempi olla varhaiskasvatuksen piirissä, jossa saa virikkeitä, kavereita ja oppia uusia taitoja elämistä varten. Lisäkuluja yhteiskunnalle ja lasten epätasa-arvon lisääntymistä? Subjektiivisen päivähoito-oikeiden rajaamisesta voi koitua yhteiskunnalle lisäkuluja pitkän ajanjakson aikana. Yhteenvetona voisi todeta, että epätasa-arvo Suomessa kasvaa, ihmisillä, joilla on varallisuutta voivat ostaa tarvittaessa yksityisiä palveluja. Vähävaraiset joutuvat hakemaan erikseen kokopäiväistä hoitopaikkaa sosiaalisin perustein. Päiväkodissa lasten lukumäärä kasvaa uudistuksen myötä, pienen lapsen ihmiskontakti määrä kasvaa haasteellisen isoksi. Päiväkodissa melutaso nousee, joka lisää stressiä, ja saattaa vaikeuttaa mm. puhumaan oppimista, jos lapsi ei tule kuulluksi tai ei kuulle kunnolla. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen ylläpitää ja lisää koulutuksen ja tulotason periytyvyyteen kytkeytyvää yhteiskunnallista epätasa-arvoa. Anu Tuoma, lastentarhanopettaja ja sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lisätietoa Asiantuntijat tyrmäävät päivähoito-oikeuden rajaamisen – "Eniten tarvitsevilta vietäisiin oikeus pois". Verkkodokumentti. Varhaiskasvatuksen laatu tärkeää lapsen psyykkiselle kehitykselle. Verkkodokumentti. SUOMEN VARHAISKASVATUS RY:N KANNANOTTO 5.6.2015. Verkossa.
Varhaiskasvatukseen kaavaillut leikkaukset – lapset mukaan talkoisiin
Hallitus esitti toukokuussa 2015 leikkauksia varhaiskasvatukseen. Hallitus rajaisi subjektiivisen päivähoito-oikeuden osa-aikaiseksi vanhemman ollessa työttömänä. Päivähoito-oikeus rajattaisiin osa-aikaiseksi myös, kun toinen vanhemmista hoitaa perheen toista lasta äitiys-, isyys- tai hoitovapaalla tai kotihoidontuella. Päiväkodin suhdeluvut yli kolmevuotiaiden lasten osalta kasvaisivat siten, että yksi työntekijä (kasvattaja) voisi hoitaa kahdeksaa lasta. Tämänhetkinen suhdeluku on yksi työntekijä seitsemää lasta kohden. Käytännössä muutos tarkoittaisi sitä, että päiväkodeissa yleinen kolmen aikuisen hoitama päiväkotiryhmä kasvaisi 21 lapsesta 24 lapseen tai jopa 30 lapseen riippuen osa-aikahoitoa tarvitsevien lasten määrästä. Muutosesitystä on kritisoitu erittäin voimakkaasti. Kritiikin kärki on jaettavissa kolmeen osaan: on kritisoitu talouskriteeriä, ollaan oltu huolissaan lasten edusta sekä ihmetelty monia epäloogisuuksia. Talous ja varhaiskasvatus Talous on olennainen osa kaikkea toimintaa. Varhaiskasvatuksessa sen rinnalla täytyy kuitenkin muistaa joka asiassa lapsen etu ja sen toteutuminen, josta vain me aikuiset voimme huolehtia. Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila kritisoi hallituksen muutosehdotusta nimenomaan siksi, että sillä pyritään ensisijaisesti taloudellisiin säästöihin eikä sillä tavoitella ratkaisuja, jotka edistäisivät lapsen edun toteutumista. ₁ Yhteensä päivähoito-oikeuden rajoittamisen uskotaan säästävän valtion ja kuntien rahoja 54 miljoonaa euroa vuodessa. Suhdeluvun muuttaminen säästäisi 75 miljoonaa euroa (ja päivähoitomaksujen korottaminen 54 miljoonaa euroa). ₂ Erittäin lyhyellä tähtäimellä säästöt saattaisivat olla tuota kokoluokkaa. Mutta kuinka todellisia nuo säästöt olisivat pitemmällä tähtäimellä? Varhaiskasvatuksen kokonaisvaikutuksellisia menoja ja tuloja on todella vaikea laskea, hallituksen leikkausesityksessä sitä ei ole edes yritetty. Varhaiskasvatus ehkäisee jatkuvasti kotihoidon ja lastensuojelun tarvetta sekä edesauttaa vanhempien jaksamista. Paljonko tästä kirjataan varhaiskasvatuksen budjetin plus-sarakkeeseen? Kuinka hinnoitellaan toimiva kasvatuskumppanuus, joka auttaa vanhempia lasten kasvatuksessa tai varhaiskasvatuksen antama laaja käytännön apu suomen kieltä osaamattomille perheille yhteiskuntaamme sopeutumisessa? Vuonna 2015 uudistuneessa sosiaalihuoltolaissa korostetaan mm. ennaltaehkäisyä ja varhaista tuen saamista lapsiperheille ilman erityisasiakkuutta kuten lastensuojelun asiakkuus. Selvää on, että mitä enemmän varhaiskasvatuksen resursseja heikennetään, sitä vähemmän ennaltaehkäisevää työtä lasten ja perheiden kanssa voidaan varhaiskasvatuksessa tehdä. Kuinka paljon lisämenoja tämä aiheuttaa yhteiskunnalle vaikkapa 10 – 15 vuoden aikajänteellä? Myös alan ammattilaiset ja vaikuttajat ovat samaa mieltä. Oululaisen päiväkoti Sampolan johtaja Susanna Haapsamon mukaan ongelmat alkavat kasaantua, kun ne lapset, jotka eivät saa tarvitsemaansa opetusta ja tukea varhaiskasvatuksessa, menevät perusopetukseen. Sen jälkeen syrjäytymisriskit kasvavat, ja tarvitaan entistä enemmän erilaisia lastensuojelun palveluita. Hänen mukaansa tällä tavalla me emme saa säästöjä aikaiseksi, korkeatasoinen varhaiskasvatus on tuottava sijoitus yhteiskunnalle ja maksaa itsensä moninkertaisena takaisin. ₃ Talentian puheenjohtaja Tero Ristimäki puolestaan nostaa esille ryhmäkoon kasvattamisen talousvaikutuksen henkilöstöä ajatellen. Se merkitsee hänen mukaansa sitä, että jokaiselle varhaiskasvatuksessa olevalle lapselle on entistäkin vähemmän aikuisen aikaa. Kun tiedetään, että päivähoidon henkilöstö on ollut jo pitkään jaksamisensa äärirajoilla, voivat aiotut säästöt muuttua kustannuksiksi työhyvinvoinnin laskiessa. ₄ Mitä enemmän lapsia ryhmässä on, sitä todennäköisempää on myös tautien leviäminen. Tämä puolestaan tarkoittaa lasten sairauskärsimysten lisäksi sekä vanhempien poissaoloja töistä että varhaiskasvatuksen henkilökunnan poissaoloja. Kokonaiskustannukset näistä poissaoloista muodostuisivat yhteiskunnalle suuriksi ja todella vaikeiksi arvioida. Kaiken kaikkiaan talousasiat varhaiskasvatuksessa eivät missään nimessä ole mustavalkoisia, lyhyen tähtäimen talousajattelussa on myös suuret taloudelliset riskit. Lapsen edun sivuuttaminen Lasten määrän kasvaessa tilanne näkyisi yli kolmevuotiaiden lapsiryhmissä niin, että nykyisen 21 lapsen sijasta ryhmässä olisi 24 lasta tai enemmän. Jo 21 lapsen kanssa kasvattajilla on ajoittain vaikeuksia tarjota kullekin lapselle sellaista varhaiskasvatusta kuin hänen havainnoidaan tarvitsevan. Lisälasten tulo ryhmään huonontaisi tilannetta entisestään, kärsijöinä olisivat etenkin lapset, toissijaisesti vanhemmat ja kasvattajat. Lapsiryhmissä myös tilat loppuisivat yksinkertaisesti kesken. Monet päiväkotiryhmät on suunniteltu tiloiltaan ja ilmanvaihdoltaan 21 lapselle, enempää ei näihin ryhmiin mahdu. Ruokailuja ja päiväunia pitäisi järjestää esim. eteisissä. Lisäksi toimivia leikkipaikkoja pitäisi purkaa ja tuoda tilalle pöytiä ja tuoleja lasten ruokailuja varten. Lasten määrän kasvu näkyisi kuitenkin eniten juuri varhaiskasvatuksen asiakkaissa eli lapsissa. Mitä enemmän lapsia samoissa tiloissa, sitä enemmän oppimis- ja keskittymisvaikeudet lisääntyvät. Yhteiskunnassamme on erityisen tuen tarpeisia lapsia koko ajan enemmän, olisi omituista politiikkaa luoda tätä suuntausta tukevia olosuhteita tarkoituksella. ₅ Insinöörin logiikkaa? Koko leikkausehdotuksessa on muitakin epäloogisuuksia kuin lyhyen tähtäimen talousajattelu ja lapsen edun unohtaminen. Varhaiskasvatuslakia ollaan jo pitkään oltu uudistamassa. Tasavallan presidentti on vahvistanut lain muutoksen 8.5.2015 ja lain ensimmäinen vaihe on tullut voimaan 1.8.2015. ₆ Lakivalmisteluissa subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen ei olisi tullut muutoksia, ei myöskään kasvattajien ja lasten väliseen suhdelukuun. Nyt kesken tämän uudistuksen hallitus ilmoittaa täysin lain suunnittelusta poikkeavaa, irrallista leikkausehdotusta. Ulkopuolisen silmin ei vaikuta insinöörin logiikalta. Myös lasten yhdenvertaisuuden vaarantuminen huolettaa. Sosiaalisin perustein tapahtuva päivähoitotarpeen arviointi tarkoittaa käytännössä helposti sitä, että lapsi perheineen leimautuu negatiivisesti jollain tavalla ongelmalliseksi. Lapset olisivat myös eriarvoisessa asemassa riippuen siitä, käyttääkö lapsen perhe kunnallisen vai yksityisen päivähoidon palveluita, sillä esitysluonnoksessa ei ehdoteta vastaavanlaisia rajoituksia yksityiseen päivähoitoon. Näistä asioista on myös lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila ilmaissut huolensa. ₁ Nykytilanne varhaiskasvatuksessa on jo huolestuttava. Koulutettua, pätevää ja pysyvää henkilökuntaa on vaikea saada rekrytoitua. Lasten enenevät tuen tarpeet, huonot palkat ja hurja työmäärä eivät houkuttele ihmisiä jäämään alalle. Jo nykyisen lapsimäärän hoitaminen ammattimaisesti on näillä resursseilla vaikeaa ja vaatii paljon suunnittelua sekä raudanlujia ammattilaisia. Lapsimäärän lisääntyessä varhaiskasvatuksen laatu vastaavasti huononisi. Varhaiskasvatuksen asiantuntijan ja Helsingin yliopiston tutkijan Eeva-Leena Onnismaan mukaan päivähoidon kustannuksista on vaikea säästää, mutta toiminnan organisoinnista pitäisi pystyä keskustelemaan. Onnismaa peräänkuuluttaa pitempää keskustelua toiminnan organisoimisesta niin, että se olisi pedagogisesti laadukasta ja kustannustehokasta samaan aikaan. ₇ Tällaista keskustelua vastaan kenelläkään varhaiskasvatuksen toimijalla tuskin on mitään. Tätä keskustelua ei kuitenkaan ole se, että hallitus toteuttaa yksipuolisella ilmoituksella nämä varhaiskasvatusta vähättelevät leikkausaikeensa. Jukka Piippo, lastentarhanopettaja ja sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lisätietoa (viitteet) Lapsiasiavaltuutettu Kurttilan lausunto Helsingin Sanomien artikkeli, verkossa YLE:n uutinen, verkossa Talentia, Ristimäki, verkossa Ammattinetti, verkossa Opetus- ja kulttuuriministeriö, varhaiskasvatuslaki vireillä YLE-uutiset, Onnismaa, verkossa
Lasten ja nuorten harrastamisen mahdollistaminen on investointi koko Suomen tulevaisuuteen
Presidentti Sauli Niinistö on pitänyt syrjäytymisteemaa esillä vuoden 2012 virkaanastujaisistaan lähtien. Niinistön mukaan syrjäytyminen on vakava ongelma nuorille itsellensä, mutta myös koko yhteiskunnan tulevaisuudelle (Tasavallan presidentin virkaanastujaispuhe 1.3.2012). Myös uuden hallitusohjelman yhtenä kärkihankkeena on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen ja eriarvoisuuden vähentäminen (Valtioneuvoston kanslia 2015, 21). Harrastaminen syrjäytymisen ehkäisyn keinona Lasten ja nuorten syrjäytymiseen liittyvässä keskustelussa sivutaan usein samoja teemoja, joita ovat mm. yhteisöllisyys, osallisuus ja terveen itsetunnon kehittymisen tukeminen. Mielekkään harrastuksen löytäminen jokaiselle lapselle tulisi olla yhtenä keinona saavuttaa hallitusohjelman terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen ja eriarvoisuuden vähentämiseen liittyvät tavoitteet. Helsingin kaupungin turvallisuusohjelman Syrjäytymisen ehkäisy ja vähentäminen -työryhmä laati raportin syrjäytymisen ehkäisystä ja vähentämisestä. Raportin toimenpide-ehdotuksissa suositetaan, että jokaisella lapsella ja nuorella tulisi olla vähintään yksi harrastus riippumatta vanhempien sosioekonomisesta asemasta. Työryhmän ja sen kuulemien asiantuntijoiden mukaan etenkin kouluikäisten kohdalla harrastustoiminnan voidaan todeta toimivan merkittävänä syrjäytymistä ennaltaehkäisevänä tekijänä. (Syrjäytymisen ehkäisy ja vähentäminen -työryhmä 2009.) Myös tutkimusten mukaan harrastustoiminta lisää lasten ja nuorten hyvinvointia vahvistamalla itseluottamuksen ja identiteetin kehittymistä sekä vuorovaikutustaitoja (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2012, 19). Suomen Nuorisoseurat on tehnyt aloitteen harrastustakuun kirjaamisesta nuorisolakiin, joka tällöin takaisi jokaiselle lapselle ja nuorelle oikeuden vähintään yhteen turvalliseen ja laadukkaasti toteutettuun harrastukseen (Suomen Nuorisoseurat 2015). Suomen Nuorisoseurojen pääsihteeri Antti Kalliomaa kirjoittaa 11.1.2015 blogissaan, että harrastustakuu antaisi mahdollisuuden harrastamiseen myös vähävaraisten perheiden lapsille (Kalliomaa 2015). Kaavailtujen leikkausten vaikutukset mahdollisuuksiin harrastaa Suomalaiset lapsiperheet ovat joutuneet kesän mittaan seuraamaan huolestuttavia uutisia hallituksen kaavailemista leikkauksista. Varhaiskasvatuksen, koulutuksen ja sosiaaliturvan leikkaukset huonontavat heikoimmassa asemassa olevien lasten tilannetta entisestään. Leikkaukset perusopetuksesta uhkaavat mm. koulujen kerhotoimintaa, joka voi olla vähävaraisten perheiden lapsille ainoa väylä harrastuksen pariin. Näin ollen leikkaukset kasvattavat lasten välistä eriarvoisuutta. Lapsi oppii vanhemmiltaan suhtautumista itseensä, harrastamiseen, aktiivisuuteen ja yhteiskunnalliseen osallistumiseen. Mikäli kotoa saatu harrastamisen malli ei tue lapsen aktiivisuutta, tarjolla tulee olla ilmaista, matalan kynnyksen harrastustoimintaa vähävaraisten perheiden lapsille, kuin myös taho, joka ohjaa lasta harrastuksen pariin. Lastensuojelutyössä olen havainnut, että nuorten motivoiminen harrastamiseen on usein jo myöhäistä, ja harrastuksen virkaa toimittaa kavereiden kanssa kuljeskelu. Pidän tärkeänä sekä tutkimus- että kokemustiedon kautta, että jokaisella lapsella olisi mieluisa harrastus ja sen kautta sosiaalinen yhteisö, johon kuulua. Lastensuojelun Keskusliitto on kannanotossaan 2015 (Lastensuojelun Keskusliiton tiedotteet 2015) esittänyt, että hallituksen tulee tehdä varhaiskasvatukseen, koulutukseen ja sosiaaliturvaan kohdistuvista leikkauksista lapsi- ja perhevaikutusten arviointi ja arvioida erityisesti sitä, millaisia vaikutuksia nyt tehdyillä päätöksillä on tulevaisuudessa. Myös Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja Hanna Heinonen blogikirjoituksessaan 19.5.2015 (Lastensuojelun Keskusliiton Lapsen asialla -blogi) peräänkuuluttaa lapsivaikutusten arviointia peilaten nykytilannetta 1990-luvun laman aikaisiin leikkauksiin. Edellisen laman leikkauksissa lasten ja perheiden peruspalveluista sekä ennaltaehkäisevästä työstä tingittiin voimakkaasti, eikä palveluissa edelleenkään olla lamaa edeltäneellä tasolla, vaikka korjaaville palveluille on jatkuvasti kasvava kysyntä. (Paananen ym. 2012.) 1990-luvun laman vaikutuksia sen ajan lasten myöhempään hyvinvointiin on tutkittu ja tulokset ovat selkeitä varoittavia esimerkkejä, joita ei ole varaa nyt katsoa läpi sormien. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tekemän laajan kohorttitutkimuksen mukaan merkittävän suuri osa vuonna 1987 syntyneistä lapsista on myöhemmin käyttänyt sosiaali- ja terveydenhuollon erityispalveluita, kuten mielenterveyspalveluita. (Paananen ym. 2012.) Tutkimuksessa todetaan, että ”lasten hyvinvointi lähtee perheiden hyvinvoinnista, mutta muilla kehitysympäristöillä, kuten päiväkodilla, koululla ja harrastuksilla, on suuri merkitys arjen sujumisen ja hyvinvoinnin turvaamisessa.” (Paananen ym. 2012, 3.) Hallituksen suunnittelemat leikkaukset uhkaavat siis vähävaraisten perheiden lasten hyvinvointia kahta kautta: sekä sosiaaliturvaan että palveluihin kohdistuvien leikkausten kautta. Leikkausten todellinen hinta THL toteaa arvioissaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen investoinneista ja niiden laiminlyönnistä aiheutuneista kustannuksista, että laiminlyöntien kustannukset voivat olla jopa kymmenkertaiset investointeihin nähden (THL 2015). Väitän, että Suomella ei ole varaa olla investoimatta lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukemiseen. Ilman investointia tänään, maksamme tutkimusten valossa moninkertaisen hinnan tulevaisuudessa. Veera Halttunen, ohjaaja, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lisätietoa Kalliomaa, A. 2015. Harrastustakuulla syrjäytymistä vastaan. Blogikirjoitus. Lastensuojelun Keskusliiton Lapsen asialla -blogi. 19.5.2015. ”On aika tehdä viisaita ratkaisuja lasten ja lapsiperheiden näkökulmasta”. (Hanna Heinonen). Lastensuojelun Keskusliiton tiedotteet. 28.5.2015. ”Hallitusohjelmasta toteutettava lapsivaikutusten arviointi.” Opetus- ja kulttuuriministeriö. 2012. Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2012–2015. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2012:6. Paananen, R., Ristikari, T., Merikukka, M., Rämö, A. & Gissler, M. 2012. Lasten ja nuorten hyvinvointi Kansallinen syntymäkohortti 1987 -tutkimusaineiston valossa. Raportti 52/2012. Helsinki: THL. Suomen Nuorisoseurat. 2015. Harrastustakuulla syrjäytymistä vastaan – Suomen Nuorisoseurat ehdottaa harrastustakuuta lakiin. Uutinen www-sivuilla 23.5.2105. Syrjäytymisen ehkäisy ja vähentäminen -työryhmä. 2009. Raportti. Helsinki: Helsingin kaupungin hallintokeskus, turvallisuus- ja valmiusosasto. Tasavallan presidentin virkaanastujaispuhe. 1.3.2012. THL. 2015.Vaikuttavuus ja kustannukset. Päivitetty 3.8.2015. Valtioneuvoston kanslia. 2015. Ratkaisujen Suomi. Pääministeri Juha Sipilän hallituksen strateginen ohjelma 29.5.2015. Hallituksen julkaisusarja 10/2015.
Katriina Rantala-Nenonen
päätoimittaja
Lehtori, YTM
katriina.rantala-nenonen@metropolia.fi
p. 040 641 8303
Hilla Niemi
koulutussuunnittelija
hilla.niemi@metropolia.fi
p. 050 567 8049
Eveliina Korpela
Lehtori:suomen kieli ja viestintä, FT
eveliina.korpela@metropolia.fi
p. 040 641 8336
Toimituskunta toimittaa blogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Uudistuva sosiaalialan osaaminen –blogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.6.2018.
Ammatillinen koulutus asiakaslähtöisyys Asiakkaan oikeudet Ehkäisevä lastensuojelu Eija Raatikainen empatia Etiikka Henkilökohtainen budjetointi hyvinvointi Hyvinvointipolitiikka ikäihmiset Kasvatus Kehitysvammaisten palvelut Kelpoisuusehdot Kotihoito Koulu Lapsiperheiden palvelut Lastensuojelu Maahanmuuttaja Metropolia ammattikorkeakoulu Moniammatillinen yhteistyö nuoret Nuorten hyvinvointi Opinnäytetyöt Osaaminen Osallisuus Perhepolitiikka Päivähoito Sirkka Rousu Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaaliala sosionomi Sosionomi ylempi AMk-tutkinto Sote-uudistus Syrjäytyminen Työhyvinvointi Työllisyys Työttömyys Vaikuttavuus valinnanvapaus Vanhemmuus Varhaiskasvatus vuorovaikutus Yhdenvertaisuus Ylempi amk-tutkinto