Vuosi: 2013
CV-sukupolven työttömyys
Nuorten työttömien määrä kasvoi Uudella maalla, uutisoi Helsingin Sanomat 30.7.2013. (HS 30.7.) Tilastot ovat ristiriidassa hallituksen asettamaan Nuorisotakuu hankkeeseen. Nuorisotakuu aloitti toimintansa 1.1.2013 ja sen tavoitteena on tarjota alle 25-vuotiaille sekä alle 30-vuotiaille vastavalmistuneille koulutus-, työkokeilu-, työpaja- tai työpaikan kolmen kuukauden sisällä työttömäksi ilmoittautumisesta. Nuorisotakuuseen kuuluu myös koulutustakuu, joka takaa jokaiselle juuri peruskoulunsa päättäneelle koulutuspaikan. (Nuorisotakuu 2013.) Nyky-yhteiskunnassa arvostetaan koulutusta, ilman koulutusta ei pääse töihin. Pelkkä tutkintotodistus ei kuitenkaan riitä töihin pääsemiseen. Tänä päivänä eletään cv-yhteiskunnassa, jossa ilman tutkintotodistusta sekä pitkää cv:tä on vaikea työllistyä. Koulutuksissa tulisikin ottaa huomioon työelämälähtöisyyden ja konkreettisen työssä oppimisen lisäämistä, jota kautta jo kouluaikana avautuisi ovia työelämään. Nuoret mukana Ennaltaehkäisevä työ on ensiarvoisen tärkeää, johon tulevaisuudessa tuleekin erityisesti panostaa nuorten työttömyyden alentamiseksi. Peruskoulun aikana tulisi käydä yksilöllisesti nuoren kanssa läpi tulevaisuuden koulutusmahdollisuuksia läpi. Käytännössä kaikkien hankkeiden suunnittelemiseen, kehittämiseen ja toteuttamiseen tulisi ottaa mukaan nuoret sekä työnantajat, jotta saataisiin kehitettyä toimivia ja tarpeellisia rakenteita, jotka pysyvät. Pääkaupunkiseudulla tutkijasosiaalityöntekijä Kati Palsanen tutkii yhteistutkimusta, jossa rikotaan asiakas- ja työtekijärooleja ja pyritään asettumaan tasavertaisiksi toimijoiksi kehittämään ja tutkimaan palveluita. Tästä kokeilusta on erittäin hyviä kokemuksia, jossa esimerkiksi lastensuojelun nuoret voimaantuvat, kun se saavat vaikuttaa ja heitä kuullaan tasavertaisina ja he saavat kokemuksen, että heidän sanomisellaan on oikeasti arvoa. (Jaakkola 2013:16-18.) Yksilöllistä työllistymisen tukea Nuorten työllistymispalveluissa pitäisi ottaa huomioon myös nuoren yksilölliset tarpeet. Joustavat ja yksilöllisesti räätälöidyt työllistymispolut ehkäisevät epäonnistumisen kokemuksia, jotka voivat vaikuttaa nuorten itsetuntoon huomattavasti tulevaisuuden työllistymistä ajatellen. Työttömien nuorten kirjo on suuri. Osalla työttömyys johtuu mielenterveydellisistä syistä, osalla päihteiden käytöstä, osalla siitä että tarvittavia tietoja ja taitoja ei ole eikä työllistymistä helpota varsinkaan yhteiskunnan tämän hetkinen tila, jossa yt-neuvotteluista uutisoidaan viikottain. Sosiaalista yritystoimintaa yhteisöjen hyväksi Noste-lehden toimituspäällikkö Lea Suoninen-Erhiö kirjoittaa, että nuorille tulisi tarjota työtä ja antaa tukipalveluita työhön, niin kuin asunnottomille annetaan asunto ja tarjotaan tukipalvelut asuntoon Asunto ensin – periaatteen mukaisesti. (Suoninen-Erhiä 2013:23.) Sosiaalisten yritysten perustaminen nuorten työttömyyden ehkäisemiseksi olisi varteenotettava vaihtoehto. Esimerkiksi Istanbulissa toimii lievästi kehitysvammaisten nuorten pyörittämä kahvila. Kahvilan ei odoteta tuovan voittoa, vaan tavoitteena on työllistää nuoria. Nuoret saavat palkkaa tehtyjen työtuntien mukaan ja osallistuvat omien kykyjensä mukaan toimintaan. (Singen 2013.) Samanlaista toimintaa voitaisiin soveltaa nuorten työttömien työllistämiseksi. Sosiaalista yritystoimintaa tukemalla nuoret voisivat perustaa omia yrityksiä tai työllistyä yrityksiin. Ehkäistään nuorten eläköityminen Samalla, kun pyritään ehkäisemään nuorten työttömyyttä, ollaan nostamassa eläkeikää. Jos uusia työpaikkoja ei synny, lisää eläkeiän nostaminen nuorisotyöttömyyttä. Suuri osa eläkeiässä olevista haluaisivat mahdollisimman nuorena eläkkeelle ja suuri osa työttömistä haluaisi töihin. (Kokko 2013). Nuorten mielenterveysongelmat ovat kasvaneet kuin sen myötä nuorten eläkeläisten määrä. Jokaisen nuoren eläkkeelle jääneen tekemättä jäänyt työpanos tuo kansantalouteen 1,5 miljoonan euron tappion. (Karisto 2013.) Voidaankin miettiä, saadaanko Suomen talous kuriin eläkeikää nostamalla vai ehkäisemällä nuorten eläkkeelle jäämistä? Jaana, sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa Helsingin Sanomat 30.7.2013. Jaakkola, Helena 2013: Kokemusta rikkaampi. 30 päivää, Talentia-lehden erikoisnumero lastensuojelun ammattilaisille 1.2013. Helsinki: Punamusta Oy. Karisto, Ilkka 2013: Puuttumisesta. Verkkodokumentti. Kokko, Outi 2013: Näinkö käy: vanhat pysyvät töissä, nuoret työttöminä?Verkkodokumentti. Nuorisotakuu 2013. Verkkodokumentti. Singen, Saruhan 2013: Down Cafe. Sosiaalialan edunvalvonta- ja ammattilehti Talentia 5.2013. Helsinki: Oy Scanweb Ab. Suoninen-Erhiö, Lea 2013: Mä mikään luuseri ole. Verkkodokumentti.
Nuoret, yhteiskunta ja syrjäytyminen
Tänä päivänä yhdeksi suureksi haasteeksi yhteiskunnassamme on noussut nuorten syrjäytyminen, joka ei pelkästään ole Suomen ongelma vaan kansainvälinen. Syrjäytyminen on sosiaalisten, terveydellisten ja taloudellisten tekijöiden summa. Kyseessä on kasautuvat ongelmat. ( Lehtonen & Kallunki 2013). Meillä on tilastoitu noin 50 000 syrjäytynyttä nuorta ja nuorta aikuista, ja joka päivä viisi alle 30-vuotiasta jää eläkkeelle(Myrskylä 2012). Nuorten syrjäytymistä on käsitelty viime aikoina monesta eri näkökulmasta monessa eri mediassa. Syrjäytymistä on muun muassa pohdittu ylen tv ohjelmissa, lehtien sivuilla, kirjoissa ja mielipidepalstoilla. Keskustelussa ovat olleet mukana nuoret itse, valtaapitävät tahot, alan ammattilaiset, järjestöt ja kansalaiset. Työministeri totesi vuonna 2012, että nuorten syrjäytymisen ehkäisy on vaalikauden tärkein hanke (Ihalainen/ 2012). Yhteiskuntatakuusta ratkaisu Nuorten syrjäytymiseen on esitetty monia eri syitä ja tuotu esille monia eri ratkaisuja, joista yksi on hallituksen yhteiskuntatakuu. Valtaapitävät tahot ovat nostaneet esille nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn ratkaisuja, joissa nuoria velvoitetaan pakon ohella osallistumaan toimenpiteisiin ja koulutuksiin. Viime aikoina on puhuttu peruskoulun jälkeisestä "pakkovuodesta", johon kansanedustaja Sari Sarkomaa on todennut, että oppivelvollisuuden venyttämispuheiden sijaan voimavarat suunnattava oppimisongelmien varhaiseen havaitsemiseen ja ennaltaehkäisyyn sekä opetuksen, oppilaanohjauksen ja oppilashuollon kuntoon laittamiseen. (Sarkomaa 2013). Sarkomaa on tässä oikealla tiellä sillä syrjäytymisen syyt ovat hyvin moninaiset. Syrjäytymiseen voidaan parhaiten puuttua riittävän hyvillä ja toimivilla peruspalveluilla. Yhteiskuntamme rakentuu periaatteelle hyvän kasvun edellytysten varmistamisesta kaikille lapsille ja nuorille. Vaikeina taloudellisenakaan aikana ei tulisi säästää peruspalveluista kuten neuvolat, päivähoito, koulut oppilashuolto. Hyvillä peruspalveluilla takaamme perheiden hyvinvointia ja lasten ja nuorten kasvua. Tämän päivän syrjäytymisen juuria voidaan nähdä 1990-luvun lamassa kun sen aikana säästettiin kaikesta. (Salmi, Mäkelä, Perälä & Kestilä 2013). Nuoren rinnalla Osa syrjäytyneistä nuorista tarvitsee pitkäjänteistä muutokseen tähtäävä sosiaalityötä. Nuoren rinnalle tulisi löytyä turvallinen aikuinen, joka kävisi nuoren kanssa läpi hänen elämänsä, toiveita, haaveita ja voimavaroja. Vahvistaisi nuoren elämänhallintaa, tietoja ja taitoja sekä uskoa omaan itseen ja tulevaisuuteen. Yhteiskunta voi tukea omilla toimintarakenteillaan nuorten elämää. Koulutuspaikka ja työpaikka ovat vain osatekijöitä laajassa syrjäytymisen ongelmassa, jonka ratkaiseminen edellyttää syvempää paneutumista syrjäytymisen taustalla oleviin sosiaalisiin ja yksilöllisiin syihin.(Lehtonen & Kallunki 2013.) Ongelma aikuisissa Sakari Huovinen sanoo, että syrjäytymisen ajatellaan yleensä tarkoittavan sitä, että nuori putoaa opiskelu- ja lopulta työelämän kelkasta. Kukaan nuori ei kuitenkaan syrjäydy vapaaehtoisesti. Ongelma eivät ole nuoret, vaan me aikuiset.(Huovinen 2013). Niinistön kokoaman työryhmän tuloksen syntyi ”Ihan tavallisia asioita” -vihko, jossa tuodaan esille kuinka nuoren ja lapsen arjesta tehdään turvallisempaa ja vakaampaa. Nuoria masennuspotilaita olisi Huovisen mukaan 60 prosenttia vähemmän, jos nuorille taattaisiin riittävä päivittäinen ravinto, liikunta ja lepo. (Huovinen 2013). Tämän perusteella vaikuttaisi siltä, että nykypäivän vanhemmat olisivat kadottaneet normaalin maalaisjärjen lapsensa kasvatuksessa. Pitäisikö sittenkin aikuisille järjestää kursseja lapsensa kasvatuksesta/nuorten syrjäytymisen ehkäisystä? Mitä syvemmin nuorten syrjäytymistä pohtii sitä monialaisemmaksi se muodostuu. Nuorten syrjäytymiseen löytyy varmasti kansainvälisesti yhdistäviä globaalisia tekijöitä kuten esimerkiksi maailman taloustilanne mutta silti eri maiden välillä on yksilöllisiä eroja. Talouskriisi lisäsi nuorten työttömyyttä kaikkialla Euroopassa muita ikäryhmiä enemmän. Suomessa on kuitenkin selviydytty muita Euroopan maita paremmin. Nuorten työttömyys ei tarkoita syrjäytymistä kuitenkaan välttämättä. (Larja 2013). Tärkeintä on hyvinvoinnin luominen Nuorten syrjäytyminen tulee kalliiksi yhteiskunnalle. Toimeentulotuki, terveydenhoito ja muut kustannukset sekä kansantuotteesta kadotettu työpanos. Syrjäytyminen tuottaa myös turvallisuusongelmia.(Lehtonen & Kallunki 2013). Vastauksia, syitä ja ratkaisuja syrjäytymiseen on haettava pala kerrallaan. Yhtä ja oikeaa ratkaisua ei varmasti ole eikä löydy. Jokainen voi omalla sarallaan tehdä parhaansa auttaakseen lapsia, nuoria ja perheitä. Sosiaalialan ammattilaisina meillä on vastuu ja valta vaikuttaa asioihin. Tarkoituksena on kohdata yhteiskunnan epäkohtia, auttaa huono-osaisia ja edistää hyvinvointia, oikeudenmukaisuutta, yksilön vapautta ja osallistamista ja ehkäistä syrjäytymistä. Voimme tehdä näkyväksi asioista joita kohtaamme arjen työssämme. Keskustella ajankohtaisista yhteiskunnallisia ilmiöistä sekä etsiä ja löytää niihin ratkaisuja. Tärkeintä on hyvinvoinnin luominen. Satu Tuomainen, Sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa Larja Liisa 2013. Hyvinvointi-katsaus 1 / 2013. Tilastokeskus.(9-13). Lehtonen Olli, Kallunki Valdemar 2013.Nuorten aikuisten syrjäytymiskierre. Janus 2/2013. Lapsi kasvaa kunnassa- miten kunta voi tukea lasten hyvinvointia ja vähentää syrjäytymisen riskejä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 2012. Minna Salmi Minna, Mäkelä Jukka, Perälä Marja-Leena & Kestilä Laura. Myrkylä Pekka 2012. Ihalainen Lauri 2012. Sarkomaa Sari 2013. Huovinen Sakari 2013.
Alkoholipolitiikka ja päihdetyön haasteet
Pysähdyin pohtimaan suomalaista päihdekeskustelua, kun luin Leena Warsellin Yhteiskuntapolitiikka -lehden artikkelin Yhteiskunnallisen alkoholitutkimuksen alkumetrit. Tekstin polveili alkoholiriippuvuudesta huumeriippuvuuteen ja laajemmin päihderiippuvuuteen ja yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen. Päihdetyössä tuntuu usein, että poliittisen keskustelun ylätaso ja todellisuus eivät kohtaa. Suomen hallituksella on menossa alkoholipoliittinen kokonaisuudistus. Mielestäni kokonaisuuden kannalta oleellista ei ole se, joutuuko alkoholiannoksen hakemaan Virosta, Alkosta vai ruokakaupasta. Mielestäni ongelma Suomen alkoholipolitiikassa on usko alkoholihaittojen määrän suoraan riippuvuuteen kokonaiskulutuksesta. Siksi hallitusten keskeisenä tavoitteena on alkoholin kokonaiskulutuksen alentaminen. Tällä lähtökohdalla on kaksi ongelmaa, ensiksi makrotasoon tuijottaessa unohdetaan päihdetyön kehittäminen ja toiseksi se, että valtiolla ei enää EU-Suomessa edes ole välineitä kulutuksen kontrollointiin. Olen tehnyt päihdetyötä eri tasoilla ja paikoissa Helsingissä. Vuosien varrella olen havainnut monia hienoja käytäntöjä sekä kehittämisen kohteita. Olen enimmäkseen työskennellyt huumeriippuvaisten kanssa ensin laitoksessa yhteisökuntoutuksellisin menetelmin ja myöhemmin hoidon tarvetta ja korvaushoidon tarvetta arvioiden avokuntoutuksellisin menetelmin. Kesän aikana työskentelin kolme viikkoa vieroitushoito-osastolla, jossa hoidettiin etupäässä alkoholivieroittautujia sekä opioidikorvaushoidon aloituksia, lääkkeiden lopetuksia tai vaihtoja. Päihdehoidon rahoitusta vähennetään Helsingissä Toimin erilaisten päihderiippuvaisten kuntoutusta edistäen ja saatoin omin silmin todeta, että pelkästään alkoholiriippuvaiset ovat harvinaisuus koko päihderiippuvaisten joukossa. Sekakäyttö on yleistä. Vaikka riippuvuuksia hoidettaessa tapaa ihmisiä, jotka ovat riippuvaisia yhdestä tai useammasta aineesta, tulee tilanne kartoittaa hyvin ja hoitopolku rakentaa sen mukaan. Jollekin riittää viikon vieroitushoito, jotkut tarvitsevat pitkän laitoskatkaisun ja sen jälkeen vielä pitkän avohoidon jälkikuntoutuksen. Jälkikuntoutuksen aikana tai sen jälkeen voidaan asiakkaan kanssa tehdä suunnitelmia työelämään paluun tukemiseksi ja osatyön järjestämiseksi. Suomessa ja Helsingissä pitäisi keskittyä pohtimaan enemmän päihdehuollon toimintojen kehittämistä ja resurssien riittävyyttä kuin alkoholin saatavuutta. Valitettavasti tämän kevään helsinkiläinen poliittinen teko on leikata päihdepsykiatrian palveluista 5,8 miljoonaa euroa. En usko, että helsinkiläisten tahto tässä toteutuu, mutta niin on sosiaali- ja terveyslautakunta päättänyt. Päihdetyön ammattitaito lähtee siitä, että asiakkaan tarpeita arvioidaan asiakkaan kanssa kokonaisvaltaisesti. Käydään läpi päihdehistoria, hoitohistoria, fyysinen ja psyykkinen terveystilanne, sosiaalinen tilanne kuten asuminen, taloustilanne, rikoshistoria sekä asiakkaan toiveet tulevaisuudesta. Tämän jälkeen voidaan ryhtyä suunnittelemaan asiakkaan tulevaisuutta. Vaikeissakin elämäntilanteissa olevat ihmiset haaveilevat työstä, perheestä ja toimivasta arjesta. Polku kohti tavoitteiden saavuttamista on aina yksilöllinen. Työelämän asenteet Työelämään astuva päihderiippuvainen joutuu kohtaamaan useita asennetason haasteita, kuinka esimerkiksi toimia pikkujouluaikaan? Sairaus saatetaan nähdä itseaiheutettuna ja ihminen laiskana, vaikka moni päihderiippuvainen kuntoutuukin täysin. Olen huomannut, että asenne päihderiippuvuuteen muuttuu, kun työyhteisössä opitaan tuntemaan riippuvainen ihminen. Moni jopa ihmettelee, ettei entinen narkomaani vaikuta yhtään narkomaanilta. Tämä onkin päihdekuntoutuksen pitkän aikavälin tavoite. Työelämän joustavuudesta ja joustoista puhutaan paljon. Toivoisin, että tulevaisuudessa päihdeongelmien hoito nähtäisiin myös työvoimapoliittisena kysymyksenä. Työelämän joustaminen ei ole ongelma, jos siitä ei tehdä sellaista. Työvoimapolitiikan asennetasolla päihderiippuvaisiin suhtautumisessa on parantamisen varaa. Kun ihmisiin suhtaudutaan osatyökykyisinä, eikä vajaatyökykyisinä, kaikki voittavat. Työssä käydessä Ihminen kokee arvostusta ja saa arkeensa mielekästä tekemistä. Suomi hyötyy, kun jokaisen työpanos saadaan käyttöön. Vähennetään aktivointiajattelua ja lähdetään liikkeelle ihmistä arvostavasta ajattelusta. Aktivointitoimista on kirjoittanut Kari Hämäläisen (Talous ja yhteiskunta, 2/2013, 20-21): Hämäläisen mielestä tarvittavia toimenpiteitä on hankala kirjoittaa yksityiskohtaisesti lainsäädäntöön lakipykäliksi. Päihdekuntoutus ja työttömien aktivointi vaativat molemmat ihmislähtöistä lähestymistapaa, eivätkä yleistykset edes tutkimukseen perustuen takaa menestystä. Päihdekuntoutuksessa tarvitaan näkemystä ja kykyä ymmärtää sekä yhteiskuntaa että ihmistä. Tehokasta päihde- ja alkoholipolitiikka Toivonkin, että alkoholipoliittista kokonaisuudistusta ja päihdelainsäädäntöä hiottaessa asiantuntemus haettaisiin lähempää ihmisiä sekä turvattaisiin työhön tarvittavat resurssit. Median, päihdetyön ammattilaisten ja päättäjien vastuulla on laajentaa keskustelua yleisemmälle tasolle eikä jäädä kauhistelemaan, katoaako keskiolut kauppojen hyllyiltä. Helsingissä päihdetyön resursointia, hoitopolkua ja osatyökykyisten kuntoutujien työpanoksen käyttöön saamista on syytä hioa toimivammaksi. Uskon, että tämä olisi Helsingille kokonaistaloudellisesti edullista. Mirka Vainikka, Sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa Hämäläinen Kari. Tehdäänpä tutkimukseen perustuva aktivointipolitiikan kokonaisuudistus. Talous ja yhteiskunta –lehdessä (2/2013, 20-21). Helsingin Sosiaali- ja terveys lautakunnan pöytäkirja. Esitys vuoden 2014 talousarvioksi ja vuosien 2015-2016 taloussuunnitelmaksi. Warsell Leena. Yhteiskunnallisen alkoholitutkimuksen alkumetrit, Yhteiskuntapolitiikka lehti. 77 (2012):1.
Oikeanlainen osaaminen kuhunkin työhön, myös sosiaalityöhön
Talentian puheenjohtaja Tero Ristimäki kritisoi hallituksen rakenneohjelmaan kuuluvaa linjausta ottaa uuteen tarkasteluun kunnallisissa tehtävissä vaadittavat kelpoisuusehdot. Säännöksiä pitää tarkistaa vastaamaan tämän ajan vaatimuksia. Sosiaalipalveluissa on monia erilaisia tehtäviä ja sen mukaan pitää arvioida myös tehtävässä tarvittava osaaminen ja koulutusvaatimus. Esimerkiksi yhden vuoden hoiva-avustajan koulutus tuottaa osaamisen, jolla pystyy hoitamaan asiakastyön avustavia töitä, kuten vanhuksen tai vammaisen ulkoilutus ja arjen erilaisissa askareissa avustaminen, mutta tätäkin jotkut vastustavat. Ristimäki ja Talentia on juuttunut menneeseen ja perustelee kielteistä kantaansa vuoden 2005 kelpoisuuslain uudistamiseen mm. sillä kuinka paljon taistelua asia aikoinaan vaati. Yksi pieni sana nykyisessä kelpo-laissa tekee mahdottomaksi ammattikorkeakouluista valmistuvien sosiaalialan ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden hyväksymisen päteviksi sosiaalityöhön: sana ”yliopistolliset” sosiaalityön pääaineopinnot. Tämä yliopistolliset-sana lisättiin lakiin vasta eduskuntakäsittelyssä. Ilman tuota sanaa, olisi myös ammattikorkeakoulussa voinut suorittaa sosiaalityön pääaineopinnot osana alan AMK ja YAMK-tutkinnon tuottamaa oppimisjatkumoa. Syy, miksi Ristimäki ja Talentia vastustaa kelpo-lain päivittämistä, selviää hänen kolumnistaan (16.9.2013 Demokraatti). Pelätään, että lakiin tehtäisiin muutos, jolla erittäin suuresta työvoimapulasta kärsivään sosiaalityöhön vihdoinkin katsottaisiin päteväksi myös sosiaalialan ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet ammattikorkeakoulusta valmistuneet sosionomi ylempi amk-tutkinnot. Pelko on tietenkin aiheellinen. On täysin perusteltua, että sosionomi ylempi amk-tutkinnon suorittaneet katsotaan päteviksi ja osaaviksi sosiaalityön erilaisiin tehtäviin. Kyse ei ole edes kelpoisuusehtojen madaltamisesta, vaan samantasoisen ja yhtä pitkän saman alan ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden osaamisen tunnustamisesta myös kelpo-laissa. Tutkinnon on voinut suorittaa vuodesta 2002 lähtien ja se on lailla vahvistettu ylemmäksi korkeakoulututkinnoksi vuonna 2005. Sosiaalialan ja –työn teoriaa ja työelämälähtöistä oppimista on tutkinnon suorittaneilla yhteensä 300 op, kuten yliopistoistakin valmistuvilla sosiaalityön maistereilla. Tämä kertyy yhteensä noin kuuden vuoden opiskelusta: ensin sosiaalialan AMK-tutkinto ja sitten YAMK-tutkinto. Lisäksi heillä on oltava vähintään kolme vuotta sosiaalialan työkokemusta jo ennen YAMK-tutkintoon hakua. Useimmilla erilaista asiakastyökokemusta on tätä enemmän. He myös pysyvät sosiaalialan töissä. Vuosittain valmistuu noin 140 opiskelijaa erityisestä sosiaalialan YAMK_-koulutusohjelmasta eri ammattikorkeakouluista. Tutkinnon suorittaneet sijoittuvat erittäin hyvin alalle järjestöihin, valtiolle, yksityisiin yrityksiin ja lisääntyvästi myös kuntiin mm. esimiestehtäviin. Kunnissa on huomattu heidän hyvä osaamisensa. Osa heistä työskentelee myös epäpätevänä määräaikaisena sosiaalityöntekijänä, jolloin virkasuhde ja myös asiakkuudet ovat koko ajan katkolla. Osaavan työvoiman saatavuus sosiaalityöhön hivenen helpottuisi, kun heidän pätevyytensä tunnustettaisiin myös kelpoisuuslaissa. Tämä olisi myös sosiaalialan asiakkaiden etu. Sosiaalityössä tarvitaan erilaista osaamista. Päivähoito on hyvä esimerkki, jossa lastentarhanopettajan pätevyyden voi saada suorittamalla yliopiston kasvatustieteen kandin tutkinnon tai ammattikorkeakoulun sosiaalialan alemman korkeakoulututkinnon. Ristimäki voisi tarkistaa myös mitä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opetussuunnitelmiin sisältyy. Nimenomaan ammattikorkeakouluissa saadaan vahva osaaminen asiakastyön toimintakäytäntöjen uudistamiseen sekä asiakastyön johtamiseen ja kehittämiseen. Sirkka Rousu, yliopettaja, sosiaalityöntekijä ja hallintotieteiden tohtori Tämä artikkeli on julkaistu 25.9.2013 lyhennettynä päivälehti Demokraatissa.
Katsaus lastensuojelun kehittämismyrskyyn
Lastensuojelun tilaa on tutkittu, tutkailtu, katsastettu ja kartoitettu viime aikoina lukuisten tahojen toimesta hyvin monipuolisesti. Ei liene sattumaa, että sosiaali- ja terveysministeriö, Kuntaliitto sekä sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ovat kaikki samanaikaisesti selvittäneet, miten nykylastensuojelumme seisoo ja millainen ryhtiliike sille pitäisi miltäkin osa-alueelta tehdä. Tämän lisäksi 8-vuotiaan perheväkivallan uhrina kuolleen Eerikan tapauksen jälkeen perustettiin oma ryhmä perheväkivallan kuolemien selvittämiseksi ja työryhmä on pyytänyt Duodecimilta Käypä Hoito-suosituksia väkivallan tunnistamiseksi lapsissa. Myös Pääkaupunkiseudun kehittämiskeskus Socca on osallistunut talkoisiin viimeaikoina hyödyntämällä kokoamansa Nuoret Kehittäjät –ryhmän kokemusasiantuntijoita oman menneen lastensuojeluasiakkuutensa suhteen. Sosiaali- ja terveysministeriö toteaa, että Toimiva-lastensuojelu –työryhmälle annettu tehtävä on ollut laaja. Työryhmä on yrittänyt selvittää koko Suomen lastensuojelun kehitystä ja nykytilaa tutustumalla lastensuojelulain tavoitteiden toteutumiseen, lasten hyvinvointiin vaikuttaviin yhteiskunnallisiin muutoksiin, toimivien palvelujen edellytyksiin sekä samalla työryhmä on määritellyt haavoittuvassa asemassa olevien lasten ja perheiden erilaisia elämän kriisipisteitä. Työryhmä on laatinut toimenpide-ehdotuksiaan myös muutamaan muuhun tässä mainitsemattomaan osa-alueeseen. Yhteensä toimenpide-ehdotuksia on kuutisen sivua noin 80-sivuisessa loppuraportissa. Ministeriö on laatinut loppuraporttinsa lisäksi tiiviin parikymmensivuisen esityksen lastensuojelun laatusuosituksiksi. Suosituksissa nousevat esille mm. sosiaaalityöntekijän henkilökohtaisen ajan antaminen asiakkaille, työntekijöiden vaihtumattomuus, tuen intensiivisyys ja räätälöintimahdollisuudet, tutkimus- ja kehittämisosaamisen korostaminen. Lisäresursseilla aikaa asiakkaalle Tehtävä on todella ollut laaja, sanan varsinaisessa merkityksessä. Jos ministeriön laatusuosituksia tarkastelee, huomaa pian, että monessa kohtaa tarvitaan lisäresurssointia. Ilman lisäresursseja ei työntekijöiden aika riitä tapaamaan asiakkaita henkilökohtaisesti siinä määrin, mitä laatusuositus ehdottaa. Sama asia liittynee myös tuen intensiivisyyteen ja räätälöintimahdollisuuksiin sekä tutkimus- ja kehittämistyöhön. Ilman resursseja kaikki nämä suoritetaan vain välttämättöminä, sillä lain antamat aikarajat paukkuvat, vihot tursuavat tallentamattomia muistiinpanoja ja osa perheistä on kipeästi vailla kiireellisiä toimenpiteitä Juuri Nyt. Talentia ry on ollut lyhytsanaisempi vastatessaan kehittämishaasteeseen. Se on kerännyt kolmeen sivuun kokonaisen lastensuojelun pelastusohjelman ja tiivistänyt sen kolmeen kohtaan, jotka ovat: perus- ja varhaisen tuen palveluiden kehittäminen, lastensuuojelutyön henkilöstömitoitus ja rekisteröinti sekä valvonnan ja tutkimuksen kehittäminen. Talentia korostaa varhaisen puuttumisen hyötyjä sekä varsinaisten hard core- ongelmien kanssa painivien suurimpaa tarvetta: osaavaa työntekijää, jolla on aikaa paneutua. Talentia ehdottaa myös tiukkoja asiakasmäärärajoja per työntekijä, jotta todelliselta kriisiltä voidaan selvitä. Saman otsikon alle mahtuu myös ajatus siitä, että sosiaalityön opiskelijoiden määrää on lisättävä ja sosiaalityön opintopolkuja on syytä osin miettiä uusiksi esimerkiksi sosionomien sekä soveltuvan maisteritutkinnon suorittaneille. (Talentia ry:n lastensuojelun pelastusohjelma, 213.) Talentia on sanoittanut selväsanaisesti laadukkaan työn ja työn määrän olevan yhteydessä heidän mainitsemaan kriisiin. Diili olisi kaikin puolin hyvä ja kannatettava, sillä se lisäisi myös työntekijöiden hyvinvointia ja pysyvyyttä. Vähän kuin saisi hyvän kylkiäisen hyvälle kaupalle! Kuntaliiton lastensuojelun kuntakyselyn tuloksissa nousee esiin jo edellä käsiteltyjä teemoja, kuten esimerkiksi lastensuojelun resurssointi ja voimavarat, sosiaalityön organisointi ja mitoitukset, sosiaalityöntekijöiden kelpoisuudet sekä lastensuojelun laadun ja vaikuttavuuden parantaminen. Erityisen mielenkiintoiseksi näin YAMK-opiskelujen lähtöviivalla nousee ajatukset ja kannanontot sosiaalityöntekijän ja sosiaaliohjaajan työnjaoista sekä ideoista erilaisten sosiaalityöntekijäksi pätevöitymiseen liittyviin koulutuspolkuihin. (Lastensuojelun kuntakysely, 2013) Tässä varsin lyhyessä katselmuksessa on nostettu esiin kirjoittajan mielestä mielenkiintoisimmat tai toisaalta myös useimmin toistuvat näkökohdat lastensuojelun kehittämiseksi. On varsin mielenkiintoista jäädä seuraamaan, mitä käytännön tasolla tapahtuu, kuka kehittää ja mitä ja ennen kaikkea – mistä tälle kaikelle kehittämistyölle saadaan maksaja. Ei kuulosta realistiselta, että kaikkea pystyttäisiin muuttamaan. Kuten niissä meidän kentänkin työntekijöiden työtehtävissä, lienee myös lastensuojelun kehittämisen suhteen priorisoida. Piia Vanhatalo, sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa: Sosiaali- ja terveysministeriön Toimiva lastensuojelu –työryhmän loppuraportti Sosiaali- ja terveysministeriö: Lastensuojelun laatusuositus-raportti. Talentia ry:n Lastensuojelun pelastusohjelma. Aila Puustinen-Korhonen: Lastensuojelun kuntakyselyn tulokset. Kuntaliitto, 2013. Nuoret Kehittäjät –ryhmän tekemiä esityksiä. Inspiraationa toimi aikalaiskeskustelun seuraaminen seuraavista julkaisuista: Lapsen maailma 6-7 | 2013, josta artikkelit: Kavereita, harrastuksia, tukea…, Teerijoki Elina; Talentia 6.2013, josta artikkelit: Aikuinen ei saa luovuttaa, Koskiluoma Kristiina; Vetoapua lastensuojeluun, Jaakkola Helena; Perheväkivaltatapaukset seurantaan Talentia 4.2013, josta artikkelit: Ei tullut säästöjä, Kiukas Vertti; Hallinnollinen Hailaite, Matila Kari 30 päivää, Talentia-lehden erikoisnumero lastensuojelun ammattilaisille. 1.2013, josta artikkelit: Viisasten kivet, Ollikainen Tapio; Nyt tekoja, Helena Jaakkola; Kokemusta rikkaampi, Helena Jaakkola; Lastensuojeluakatemian aika, Pekkarinen Elina; Kohtaa ja Kuule, Helena Jaakkola Tesso 5/2012, josta artikkelit: Ongelmien ketju poikki, Niskanen Riitta; Syrjäytymisen stigma, Wilskman Kaarina.
Huono-osaisuuden vähentäminen
Samaan aikaan kun yhä harvempi ihminen elää Suomessa köyhyysrajalla tai sen alapuolella, on huono-osaisuus näillä harvoilla syventynyt ja kasaantunut. Samalla kun toimeentulotuen asiakkaiden määrä on puolittunut 1990-luvun laman pahimmista lukemista, tuen saajien tulot ovat entistä pienemmät ja toimeentulotuen asiakkuus pitkäkestoisempaa. Lisäksi monet asiakkaista kokevat olevansa ylivelkaantuneita. Heillä on myös usein työkykyyn ja terveyteen liittyviä ongelmia. (Toimeentulotuen saajien huono-osaisuus kasautuu 2013.) Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten lukumäärä on ollut tasaisessa kasvussa 1990-luvun lamasta lähtien. Vuoden 2011 aikana kodin ulkopuolelle oli sijoitettu yli 17000 lasta. (Lastensuojelu 2011.) Lea Suoninen-Erhiö huomauttaa, että samalla kun puhutaan hyvinvointivaltion alasajosta, on sosiaalimenojen osuus bruttokansantuotteesta itse asiassa kasvanut vuodesta 1985 vuoteen 2011 seitsemällä prosentilla. ”Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että toteutettu yhteiskuntapolitiikka olisi oikeudenmukaista”, hän toteaa. (Suoninen-Erhiö 2013. ) Tasa-arvon keskeinen asema hyvinvointipolitiikan tavoitteena on saanut väistyä ja sosiaalityö on monissa tapauksissa korvattu tulonsiirroilla. Vaikuttaa siis todellakin siltä, että varsinainen huono-osaisuus kasautuu painavana taakkana harvojen ja valittujen niskaan. Päivähoito voi tukea Samaa mieltä on myös Lapsen Maailma –lehden päätoimittaja Seppo Sauro. Tukea tulisikin hänen mukaansa kohdistaa pahoinvoiville lapsille ja heidän vanhemmilleen. Sauron mukaan neuvola, varhaiskasvatus ja koulu ovat keskeisiä tukimuotoja, samoin kuin toimeentulotuki sekä muut aikuisille suunnatut palvelut. (Sauro 2013.) Varhaiskasvatuksessa itse työskentelevänä näen, että lapsen päivähoidon rooli huono-osaisen perheen tukijana voi olla merkittävä. Perhe saa päivittäisiä kontakteja muihin perheisiin ja henkilökuntaan, sekä kasvatuksellista tukea ja näkemyksiä. Tarvittaessa päivähoidon kautta voidaan ohjata perhe heidän tarvitsemiensa palveluiden piiriin. Niin ikään esimerkiksi yksinhuoltajaäiti saa subjektiivisen päivähoito-oikeuden perusteella lapsensa hoitoon vaikka työttömänä työnhakijana, jolloin aikaa jää itse työnhakuun. Ylisukupolviset valinnat Paul DiMaggio ja Filiz Garip esittävät omassa artikkelissaan, että ihmisen sosiaalisen verkoston suosimat valinnat vaikuttavat henkilön omiin valintoihin joko vahvistaen tai heikentäen henkilön hyvinvointia. Toisin sanoen huono-osaisuuden ylisukupolvisuus sekä huono-osaisuuden tai sosiaalisten ongelmien keskittyminen ja leviäminen tietyillä alueilla (esimerkiksi tietyissä kaupunginosissa) voi olla tulosta yksilön sosiaalisen verkoston tekemistä valinnoista. (DiMaggio & Garip 2012.) Niinpä huono-osaisuuden poistamisessa ja ennaltaehkäisyssä tulisi ottaa huomioon ongelmien siirtyminen sukupolvelta toiselle ja pohtia kuinka tämä kierre saataisiin katkaistua tukemalla ja mahdollistamalla oikeanlaisia valintoja. Ongelmien kasautuminen tiettyihin kaupunginosiin on ehkäistävissä sosiaalisesti tasa-arvoisella asuntopolitiikalla, toisin sanoen on rakennettava tarpeeksi asuntoja huono-osaisille sekä sijoitettava samalle alueelle asuntoja sekä köyhille, keskituloisille että varakkaille ihmisille. Samoin erilaisista etnisistä taustoista lähtöisin olevien ihmisten sijoittaminen asumaan samalle alueelle voi vähentää ryhmien välisiä ennakkoluuloja ja auttaa monipuolisen, kaikkia hyödyttävän sosiaalisen verkoston muodostumisen ajan myötä. Poliittiset päätökset vaikuttavat Sukupolvesta toiseen siirtyvän huono-osaisuuden kierteen katkaisu vaati monialaisia toimia. Riittävä perusturva ehkäisee tehokkaasti sukupolvelta seuraavalle siirtyvää köyhyyttä, toteaa Sakari Karvonen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta. Karvosen mukaan tarvitaan kuitenkin myös muita toimenpiteitä, esimerkiksi puuttumista sosiaalisiin eroihin terveydessä. Terveys ja taloudellinen asema ovatkin usein yhteydessä toisiinsa. (Karvonen 2010.) Huono-osaisuus ja syrjäytyminen eivät synny tyhjästä. On hyvä muistaa, että taustalla on poliittisia päätöksiä, joiden seurauksina rahaa kohdistetaan johonkin ja otetaan jostakin pois. Monet ihmiset ovat etääntyneet tai etäännytetty politiikasta niin kauas, etteivät he näe tätä syy-yhteyttä asioiden välillä. Julkisten palvelujen yksityistämiset, tukien leikkaukset ja indeksikorotusten toteuttamatta jättämiset ovat kaikki vaikuttaneet nyt käsillä olevaan tilanteeseen. Huono-osaisuus typistyy helposti luvuiksi ja tilastoiksi, mutta miltä se tuntuu yksilön näkökulmasta? Emilia Kukkala tiivistää kolumnissaan asian näin: Ennen kaikkea se on sitä, ettei voi valita eikä saa nauttia. Se on sitä, ettei tiedä tulevasta. Se on sitä, että elämää ei voi suunnitella. Se on sitä, että mihinkään ei voi sitoutua. Se on sitä, että on sidottu. Se on sitä, että miettii joka valveillaolosekunnin, miten selviää huomisesta. Se on sitä, että joutuu todistelemaan kunnollisuuttaan koko maailmalle ja kiitollisuuttaan koko maailman hurskastelijoille, vaikka tekisi mieli turruttautua siitä irti ja haistattaa niille pitkät. - Se on sitä, että lapset syntyvät siihen. (Kukkala 2011.) Petrus Väärälä, sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa DiMaggio, Paul & Garip, Filiz 2012: Network effects and social inequality. Teoksessa Annual Review of Sociology vol. 38. Verkkodokumentti. Karvonen, Sakari 2010: Huono-osaisuus voi siirtyä perintönä lapsille. Helsingin Sanomat 11.3.2010. Verkkodokumentti. Kukkala, Emilia 2011: Suomalainen köyhyys. Kansan Uutisten verkkolehti. Verkkodokumentti. Lastensuojelu 2011. Tilastoraportti. Verkkodokumentti. Sauro, Seppo 2013: Kaksi totuutta – totta molemmat. Lapsen Maailma 5/2013. Verkkodokumentti. Suoninen-Erhiö, Lea 2013: Olisipa huomenna paremmin. Noste. Verkkodokumentti. Toimeentulotuen saajien huono-osaisuus kasautuu. 2013. Tesso. Sosiaali- ja terveyspoliittinen aikakauslehti. Verkkodokumentti.
Kansalaisosallisuus ja lähidemokratia
Asukasosallisuuden ja lähidemokratian kysymykset nousevat keskeiselle sijalle nykyisessä kuntaliitoskeskustelussa, jossa hallintoalueet suurenevat ja arkitoimintaan vaikuttava päätöksenteko on vaarana etääntyä entisestään. Siksi on tärkeää löytää toimivat rakenteet ja käytännöt, jolla kansalaiset pääsevät osallisiksi ja lähemmäs päätöksentekoa. Kokemukset Suomen kunnissa ja myös kansainväliset vertailut osoittavat, että olennaisinta toimivalle lähidemokratialle on se, miten vuorovaikutus asukkaiden, luottamushenkilöiden ja kaupungilla asioita valmistelevien välillä toimii. Kohti aktiivista kansalaisuutta Suomalainen hyvinvointiyhteiskuntamalli perustuu demokratiaan - kansanvaltaan, jonka tarkoituksena on se, että kansalaisilla on oikeus vaikuttaa ja osallistua sekä poliittiseen päätöksentekoon että palveluiden suunniteluun. Käytännössä se edellyttää kuntalaisten äänen huomioon ottamista päätöksenteon yhteydessä. Pihlajamäen kehittämismaratonin toimintaan osallistuneet asukkaat olivat lähes kaikki osallistuneet monin tavoin jo aiemmin asuinalueellaan. Osallistujat olivat pääsääntöisesti tietoisia lainsäädännöllisistä oikeuksistaan osallistua ja vaikuttaa kunnan päätöksentekoon, johon oli pyritty vaikuttamaan suoraan lähinnä yksin erilaisten asiakaspalauteosioiden kautta sekä valituksin. Kollektiivisen tason osallistumis - ja vaikuttamisväyliä suoran vaikuttamisen keinoina oli käytetty vähemmän. Epäsuoran vaikuttamisen keinoina yksilötasolla mainittiin mielipide- ja keskustelupalstat sekä kansanradio. Epäsuoraan kollektiivisella tasolla oli vaikutettu erilaisen talkootyön ja yhdistystoiminnan kautta. Yhdistystoiminnassa mukana oli kuitenkin ollut selkeä vähemmistö. Kehittämismaratontoiminta koettiin tarpeellisena alueellisena toimintamallina, joka mahdollisti kollektiivisen tavan vaikuttaa oman asuinalueen kehittämiseen ja palveluihin. Tulosten mukaan maratoniin osallistuneet olivat erityisen tyytyväisiä toiminnan avoimuuteen, rakenteeseen, osallistujien väliseen hyvään vuorovaikutukseen ja avoimeen dialogiin sekä aluetyön tukeen. Osallisuutta estävinä tekijöinä nähtiin viranomaislähtöisyys sekä asukkaiden huono kuulluksi tulemisen kokemus suhteessa palveluja suunniteleviin ja tuottaviin tahoihin. Kehitettävää oli eri hallintokuntien virkamiesten saamisessa mukaan yhteiseen toimintaan. Vuorovaikutuksella ja yhteistyöllä on merkitystä Vuorovaikutusta kunnan eri viranomaistahojen ja asukkaiden väillä on kritisoitu vuosikaudet. Kansalaisten luottamus omiin vaikuttamismahdollisuuksiin on useiden tutkimusten mukaan heikentynyt ja into osallistua yhteiskunnallisesti suuntautuneeseen toimintaan on vähentynyt. Tutkijoiden mukaan vaarana on, että yhteiskuntamme tulevaisuuden kehityssuuntiin tulee vaikuttamaan selkeä koulutettu vähemmistö, joka edustaa kapeaa otosta koko väestöstä. Kehittämismaratonin tulokset puhuivat puolestaan ja tukevat olemassa olevaa tutkimustietoa. Asukkaiden kokemukset vuorovaikutuksesta kunnan virkamiesten kanssa eivät mairitelleet aiemmin, eivätkä maratontoiminnan aikana. Vaikuttamistoiminta koettiin tuloksettomaksi ja asukkaiden tuottamaa tietoa koettiin vähätellyn. Etenkin virkamiestason toiminta koettiin omavaltaiseksi ja vähätteleväksi, jopa saavuttamattomaksi – yhteistyötä ei koettu syntyneen. Kohti osallistavampia toimintatapoja Huolimatta epämieluisista kokemuksista maratontoimintaan osallistuneilla asukkailla oli vahva kiinnostus ja halu vaikuttaa omaa arkea sekä asuinaluetta koskeviin suunnitelmiin ja päätöksiin. Asukkaiden näkökulmasta kyse ei ollut pelkästä puuhastelusta, vaan tiedontuotannon siirtämisestä sinne minne se kuuluu - asukkaille. Lähidemokratian onnistumisen edellytyksenä on jatkuva, vahva yhteydenpito kunnan viranhaltijoiden ja asukkaiden välillä. Tämä tarkoittaa huomattavaa muutosta nykyisiin työnkuviin, joihin tulee väistämättä lisää tiedottamista, kuntalaisten kuuntelemista ja heidän kanssaan keskustelemista. Parhaimmillaan se innostaa ja inspiroi, vahvistaa luottamusta, mahdollistaa hiljaisen tiedon jakamisen sekä mahdollistaa jaetun asiantuntijuuden syntymisen. Olivatpa tulevaisuuden alueellisen hallinnan ja kehittämisen mallit nimiltään ja muodoiltaan mitä vain, tulee muistaa, että alhaalta ylös tapahtuvassa osallistumisessa tavoitteiden asettaminen ja niiden toteuttaminen on kansalaisia osallistava prosessi ja se tulisi nähdä voimavarana eikä virkamiestyöskentelyä hidastavana. Kun kansalaisia kannustetaan sekä yksityishenkilöinä että sosiaalisten yhteisöjen jäseninä osallistumaan yhteisen toiminnan tavoitteiden määrittelyyn, osallistuminen hahmotetaan tavallisten kansalaisten syvempänä ja laajempana osallisuutena, niin sanottuna vuorovaikutteisena osallistumisena. Osallistuminen koetaan näin kansalaisoikeudeksi, eikä pelkästään mekaaniseksi hallinnoimiskeinoksi. Kansalaiset ovat päätöksentekoprosesseissa kumppaneita ja täysivaltaisia päätöksentekijöitä, joilla voi olla jopa lopullinen päätösvalta. Näin kuljemme kohti aitoa lähidemokratiaa! Sini Heino-Mouhu, Sosionomi (ylempi amk) Artikkeli perustuu ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön: Osallistumisen ja vaikuttamisen tapaa etsimässä. Tarkastelun kohteena Pihlajamäen kehittämismaraton. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Artikkelin lähteet Aalto-Matturi, Sari - Wilhelmsson, Niklas 2010. Demokratiapolitiikan suuntaviivat. oikeusministeriön julkaisuja 14/2010. Heino-Mouhu, Sini 2013. Osallistumisen ja vaikuttamisen tapaa etsimässä – tarkastelun kohteena Pihlajamäen kehittämismaraton. Helsinki. Metropolia ammattikorkeakoulu. Koskinen, Sanna 2007. Lähiympäristöön vaikuttavaa ympäristökasvatusta. Teoksessa Gretschel, Anu - Kiilakoski, Tomi (toim.) Lasten ja nuorten kunta. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto. Hakapaino Oy, 131-143. Staffans, Aija 2004. Vaikuttavat asukkaat. Vuorovaikutus ja paikallinen tieto kaupunkisuunnittelun haasteina. Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksen julkaisuja A 29. Espoo.
”Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku!” -vanhuspalvelulaki puntarissa
Vanhuspalvelulaki tuli voimaan 1.7.2013 ja sai paljon median huomiota jo valmistelun aikana. Päähuomio kiinnittyi lain tehottomuuteen ja lehdissä kritisoitiin laista puuttuvaa käytännön vaikutusta. Esille myös nostettiin erilaiset henkilökuntamitoitukset hoivayksiköissä ja kotihoidossa. Selvyyttä keskusteluissa ei saatu: tarkoitetaanko mitoituksella koko henkilöstöä vai suoraan hoitotyöhön osallistuvaa henkilöstöä (Pohjanpalo Olli, 2013). Vanhustenhuollon hoivatyön monimuotoisuuden vuoksi mitoituksen asettaminen vanhusten huoltoon on haastavaa, niinpä päädyttiin asettamaan toistaiseksi alaraja mitoitukselle (Pohjanpalo Olli, 2013) Mielenkiintoista keskustelusta tekee sen, että vasta vuonna 2012-2013 herätään keskustelemaan asioista, jotka ovat jo hyvin kauan olleet käytännön työntekijöiden huulilla. Tarvitaan yhteneväiset mitoitukset, sekä mittaristot henkilöstömitoituksen luomiseen. Niin kuin oppositiojohtaja Timo Soini toteaa lehtiartikkelissa Helsingin sanomissa: "Tosiasia on, että 0,5 on jo käytännön todellisuutta. Mutta ongelmat ovat paikoissa, joissa tarvitaan 0,7. Käytännössä nyt ei ole mitään varmuutta siitä, että mitään tapahtuu [henkilöstömitoitukselle]", (Sutinen Teija, Suominen Heli, 2012). Pääkaupunkiseudulla pääsääntöisesti ko. suosituksia mitoituksissa noudatetaan, joten muutosta asiaan siinä suhteessa ei tullut. Edelleen minimimitoitus on liian alhainen. Hienoa, että alaraja säädettiin, koska jos tällä hetkellä vielä jokin hoivayksikkö minimisuosituksen alle jää, niin saadaan tämän kautta muutosta aikaan. Toivottavaa on, että tämä minimimitoitus ei laske minkään hoitolaitoksen mitoituksia. Keskusteluun on myös nostettu käytännön työntekijöiden tunne siitä, että laki ei ole konkreettinen (Siironen Susanna, 2013). Kuinka paljon uutta laki varsinaisesti tuo käytännön työhön. Raisiossa, niin kuin monissa kunnissa, vanhuspalvelulaki ei tuonut käytäntöihin uutta, vaan palveluita on jo järjestetty vuosien ajan lain tarkoittamalla tavalla. Niin kuin Raision kaupungin projektityöntekijä Karoliina Holappa toteaa Helsingin sanomissa: "Nyt voimaan tullut vanhuspalvelulaki ei tuo Raision kaupungin käytännön toimintoihin juuri mitään uutta. Meillä on kehitetty ennalta ehkäiseviä palveluita jo vuosia" (Lehtinen Toni, Repo Päivi, 2013). Median tyypilliseen tapaansa kiinnittää huomiota asioihin, joita ei saatu lakiin mukaan. On kuitenkin hyvä nostaa esille mitä uutta ja positiivista laki nosti esille. Kokonaisuudessaan laki on väline edistää vanhusten asioiden eteenpäin viemistä - lailla voidaan saada vaikutuksia aikaan. Kunnille, jotka ovat hoitaneet hyvin tai kohtalaisesti vanhusten asioita, ei laki juurikaan tuonut uutta. Lailla pystytään yhdenmukaistamaan palveluja ja mm. Valvira on laatimassa vanhustenhuoltoon valvontaohjelmaa. Ilman lakia ei ole aikaisemmin pystytty nostamaan esille tämän tyyppisiä asioita. Näin ollen kehittäminen vanhusten ja vanhustenpalveluiden puolesta on saatu uusiin uomiin. Konkreettisia uudistuksia tarvitaan monessa kunnassa. Tietenkään muutokset eivät vielä näy käytännössä, se vie oman aikansa. Kuntien tulee laatia suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi. Ikääntyvällä on oikeus palvelutarpeen arviointiin. Kunnan on myös järjestettävä neuvontapalveluja. Osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia lisäämään tulee perustaa vanhusneuvosto joka kuntaan. Lisäksi on huolehdittava monipuolisesta osaamisesta kunnissa. Henkilöstömitoitussuositus antaa kunnille nyt aikaa kehittää vanhusten palveluita. Jos olisi lakiin suoraan kirjattu 0,7 henkilöstömitoitus ilman, että tutkittaisiin kuntien tilannetta sekä palvelurakenteita, olisi voitu monessa pienemmässä kunnassa joutua taloudellisesti ahtaalle. Ammattitaitoisen henkilöstön saaminen pieneen kuntaan ei välttämättä ole yksinkertaista. Tulee miettiä kokonaisuuksia kun tehdään näinkin suuria linjauksia. Henkilöstömitoitukset tulisi lähteä asiakkaiden tarpeista. Jos automaattisesti kaikkialle annetaan samat mitoitukset, nousee mietinnän alle myös verorahojen oikeanlainen kohdistaminen. Toisaalla voidaan tarvita suurempaa mitoitusta, kun taas toisaalla pärjätään pienemmälläkin. Vanhusten erilaiset tarpeet on otettava huomioon. Suurin positiivinen asia lain käyttöönotossa on, käyty keskustelu asian ympärillä. Kansalaiset ovat olleet kiinnostuneita aiheesta ja on esitetty oma huoli vanhusten palveluiden tilasta. Lain ympärillä on jouduttu ääneen pohtimaan vanhustenhuollon haasteita. Raivokkaan alkumyllerryksen jälkeen voi vain toivoa, että keskustelu ja toiminta ei jää tähän, vaan vanhusten hoivaa ja palveluita kehitetään kunnissa eteenpäin. Laura Tiilikainen, kirjoittaja opiskelee Sosionomi Ylempi amk-tutkintoa Lisätietoa Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 28.12.2012/980. Lehtinen Toni, Repo Päivi, 2.7.2013. Raisiossa vanhuspalvelulaki on jo arkea. Helsingin sanomat. Pohjanpalo Olli, 10.6.2013. Ikäihmistenkotihoitoon ei tule mitoitusta. Helsingin sanomat. Siironen Susanna, 1.7.2013. Vanhuspalvelulaki voimaan-alalla työskentelevät kritisoivat. YLE-uutiset. Sutinen Teija ja Suominen Heli, 12.12.2012. Demarien vaatima henkilöstöasetus pyyhittiin pois vanhuspalvelulaista. Helsingin sanomat.
Mikä auttaa lapsia ja nuoria?
Viime aikoina otsikoihin ja keskusteluun on noussut nuorten syrjäytyminen ja pahoinvointi sekä sen ehkäisy. Viime vuosien koulusurmat ja ampumistapaukset ovat herättäneet keskustelua kaikkialla siitä, mikä tämän päivän nuoria vaivaa ja miten heitä voidaan auttaa. Etenkin viime kuukausina on esille noussut lasten ja nuorten väkivaltainen aiempaa uhmakkaampi käytös esimerkiksi kouluissa. Me ammattilaiset olemme ehkä enemmän miettineet, miten huonosti voivia nuoria voisi auttaa ajoissa ja paremmin. Aihe koskettaa meitä erityisesti siksi, että työskentelemme lasten ja nuorten parissa, joilla on mielenterveysongelmia ja suuria vaikeuksia elämänhallinnassa ja vaara syrjäytyä ilman riittävää tukea. Omassa työssämme olemme usein kokeneet myös riittämättömyyttä; omat taidot ja resurssit eivät riitä auttamaan asiakkaita. Toisaalta ei ole aina saatavilla palveluita, joihin lapsia ja nuoria ohjata saamaan tarvitsemaansa apua. Huolta aiheuttaa myös se, että vanhemmat ja perheet kokonaisuudessaan jäävät usein ilman tarvitsemaansa apua. Lastensuojelu kriisissä Samaan aikaan nuorten syrjäytymiskeskustelun kanssa käydään keskustelua lastensuojelun kriisistä. Vuonna 2012valtiontalouden tarkistusviraston (VTV) laatima tarkastuskertomus antaa huonot arvosanat lastensuojelulle. VTV selvitti, miten lapsen etu toteutuu lastensuojelussa sekä saavatko lapset ja perheet tarvitsemiaan palveluita. Tulos oli se, että parannettavaa, ongelmia ja kehittämisen paikkoja löytyy kaikilta lastensuojelun osa-alueilta. Lapsen etu toteutuu tutkimuksen mukaan vaihtelevasti sen mukaan, onko lapsi avo-, sijais- vai jälkihuollossa ja missä kunnassa lapsi asuu. Lisäksi palveluiden saatavuudessa on tutkimuksen mukaan kehitettävää, esim. psykiatrista hoitoa ei saada tarvetta vastaavasti. Tarkastuskertomuksen esille nostamat ongelmat ja puutteet eivät ole uutisia lastensuojelutyötä tekeville, eivät myöskään meille. Lastensuojelun sosiaalityöntekijät saavat jatkuvasti taistella riittämättömyyden tunteen kanssa, kun asiakasperheitä on liikaa. Sijaishuollon sijoituspaikkaa valitessa valitettavan usein taloudellisuus ja byrokratia ratkaisevat sijoituspaikan. Lapsen etu ei toteudu. Tämä on valitettavaa, koska lapsen edun mukainen sijaishuolto on myös taloudellisin vaihtoehto, jos sopivan hoidon avulla voidaan välttää myöhemmin riittämättömästä hoidosta koituvat kustannukset. Lapset ja nuoret jonottavat psykiatrista hoitoa Lapset ja nuoret, jotka kipeästi ovat psykiatrisen avun tarpeessa jonottavat pitkään saadakseen tarvitsemaansa apua. Kunnilla ei ole tarjota apua perheille, varsinkaan jos ongelmat eivät ole vielä niin suuria. Yksinkertaisesti palvelut ja ihmiset eivät kohtaa ja kun kohtaavat, ongelmat ovat usein jo suuria. Uskomme, että palveluita kehittämällä perheiden tarpeita vastaavaksi, saataisiin jo paljon aikaan. Lupaavaa on se, että sosiaalihuoltolain uudistamisessa tähdätään juurikin siihen, että se vahvistaa asiakkaan oikeuksia saada oikeanlaisia palveluita oikea-aikaisesti. Tarvitaan moniammatillista osaamista Mielestämme pelkkä lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden lisääminen ei auta vaan tarvitaan moniammatillista osaamista enemmän. Työntekijöitä ja osaamista on saatava kentälle ja käytännön työhön; neuvoloihin, päiväkoteihin, kouluihin, ihmisten koteihin auttamaan perheiden arjessa ja tukemaan vanhempia heidän kasvatustyössään sekä kohtaamaan lapsia ja nuoria. THL:n ja Opetushallituksen elokuussa 2012 järjestämässä seminaarissa käytiin keskustelua nuorten syrjäytymisen ehkäisystä, keinoista ja syistäkin syrjäytymiseen. Seminaarissa todettiin, että nuorten syrjäytyminen on periaatteessa ehkäistävissä, kunhan eri tahot kantavat riittävää huolta lasten ja nuorten elämästä ja kukin ammattilainen kantaa vastuunsa lapsen, nuoren ja hänen vanhempiensa tarvitseman tuen tarjoamisesta yhteistoiminnassa muiden kanssa. THL:n pääjohtaja Pekka Puska korosti seminaarissa ,että pohjimmiltaan on kysymys suomalaisen yhteiskunnan yleisistä asenteista mutta myös julkinen palvelujärjestelmä voi tehdä paljon. Olemme samaa mieltä ja ainakin kaikkien ammattilaisten, jotka toimivat lasten ja nuorten parissa on muutettava asenteitaan ja tapaansa kohdata nuori työssään kokonaisvaltaisesti. Mielestämme tarvitaan lisäkoulutusta mm. opettajille. Myös yleisten asenteiden on muututtava yhteiskunnassa. Yhteiskunta painottaa liikaa suoritus – ja yksilökeskeisyyttä. Toisaalta myös ihmisen yksityisyyttä kunnioitetaan liikaa eikä uskalleta kysyä lähellä olevalta, miten tämä voi tai puuttua tämän elämään ja esim. hakea hänelle apua. Katri ja Sari, Sosionomi (Ylempi amk) opiskelijoita Lisätietoa Sosiaalihuoltolain uudistamisella oikea-aikaista tukea THL:n ja Opetushallituksen seminaari elokuu 2012
Pehmeitä aseita poikien väkivaltaa vastaan
Jokainen meistä on lukenut lehtien pieniä rikosuutisia. Suurimmassa osassa näistä uutisista pääosaa näyttelevät miehet. Usein näissä uutisissa on kyse miesten käyttämästä väkivallasta. Poliisiin tietoon tulleesta lapsiin ja nuoriin kohdistuvasta fyysisestä väkivallasta noin puolet tapahtuu ikätovereiden välillä ja tyypillisesti väkivalta on paitsi poikiin kohdistuvaa myös poikien tekemää. Mikä tekee meidän pojista väkivaltaisia? Onko kyse synnynnäisestä miessukupuolen ominaisuudesta, johon ei voi vaikuttaa kuin hormonihoidoilla vai olisiko kyse sittenkin poikien väkivallan hyväksyvästä kasvatuskulttuurista? Älkää sanoko pojat on poikia! Miksi niin ei saisi sanoa? Ainahan niin on sanottu, kun pojat tappelevat, rikkovat ja painivat. Kun poikien tappelut, lyöminen ja töniminen kuitataan olan kohautuksella ja ”pojat on poikia” kommenteilla, opettaja, hoitaja, työntekijä tai vanhempi hiljaa hyväksyy poikien käyttämän väkivallan ja antaa sille oikeutuksen ikään kuin sukupuoleen kuuluvana itsestäänselvyytenä. Entä sitten pojat, joihin väkivalta kohdistuu? ”Pojat on poikia” mitätöi, väheksyy ja ohittaa poikien kokemukset ja kuulluksi tulemisen mahdollisuuden. Sekä lyöjät että uhrit kärsivät, jos tilanteisiin ei puututa. Miten pojat voivat oppia tuntemaan omat ja muiden rajat, jos siihen ei opeta? Poikien käyttämään väkivaltaan tulee puuttua ja opettaa toimimaan toisin. Myös pojat pystyvät ratkomaan ristiriitoja muutenkin kuin nyrkein, jos heiltä sitä vaaditaan eikä heidän väkivaltaisuuttaan vahvisteta maskuliinisuuteen kuuluvana ominaisuutena. Pojat tarvitsevat ympärilleen aikuisia, jotka haluavat muuttaa stereotyyppistä mieskuvaa ja antaa pojille enemmän mahdollisuuksia. Pehmeitä otteita myös pojille Päiväkodista - ja varmasti myös kodista - lähtien tyttöjen saama kosketus ja huomio eroavat poikien saamasta. Elina Pajun väitöstutkimuksessa nousee vahvasti esille poikien ja tyttöjen eriarvoisuus läheisyyteen ja aikuisen huomioon päiväkotimaailmassa. Tyttöjen pienet esineet ja asusteet kutsuvat tyttöjä vuorovaikutukseen toistensa kanssa, mutta myös aikuisten kanssa. Tyttöjen hiuksia letitetään ja mekkoja napitetaan, samalla tytöille tarjoutuu mahdollisuuksia hyvään kosketukseen päiväkotiarjessa. Pojille näitä hyvän kosketuksen ja hellyyden tilanteita syntyy huomattavasti vähemmän. Miten päiväkotiarjessa pojille saataisiin kokemuksia läheisyydestä? Tiedostamalla tyttöjen ja poikien erilainen asema voidaan varmasti tehdä jo paljon. Kiinnittämällä huomiota näihin pieniin hetkiin voidaan lisätä sukupuolisensitiivisempää kohtaamista. Tunteita ja vuorovaikutustaitoja pojillekin Ryhmässä ja yhteisön jäsenenä lapset oppivat ymmärtämään sekä omia että toisten tunteita ja harjoittelemaan tunteiden hallintaa. Päiväkodit ja koulut tarjoavat kaikille näitä areenoita. Mutta missä mennään koulujen tunnetaitokasvatuksessa? Riittääkö arkitilanteissa ja opetuksen lomassa tapahtuva vuorovaikutus tunnetaitokasvatukseksi? Väitämme, ettei tänä päivänä riitä. Tunteiden hallitsemattomuus on yksi riskitekijä joutua ryhmän ulkopuolelle ja kiusaajan tai kiusatun rooliin. Jokainen meistä varmasti muistaa omilta kouluajoilta sen pojan, jota pyrittiin välttämään, joka tuuppi muita, oli ärtynyt ja menetti helposti hermonsa. Pääsisikö tavoitteellisella tunnetaito-kasvatuksella jo varhaisessa vaiheessa ehkäisemään nuorten miesten syrjäytymistä? Sekä Väestöliiton Poikien Puhelin että Kalliolan Nuoret ry:n Poikien Talo ovat tarttuneet poikien asioihin. Pojat tarvitsevat rinnalleen aikuisia, jotka auttavat tunteiden nimeämisessä. Tunteiden tunnistaminen ja hallitseminen on lääkettä mielenterveydelle. Saataisiinko nuorten erikoissairaanhoidon kuluja laskemaan, jos ahdistusta ja ärtyneisyyttä opittaisiin paremmin hallitsemaan. Kiitos, televisio, tuntevista miehistä. Olemme kiinnittäneet huomiota, että televisio on omalta osaltaan avartanut perinteistä mieskuvaa ja tuonut kotisohville avoimesti tunteitaan näyttäviä miehiä; vuoden aikana television realitysarjoissa ja erilaisissa kisoissa kameran eteen on saatu ylpeydestä liikuttuneita isiä, perhettään kaipaavia kisailijoita ja karskit Duudsonitkin herkistyvät auttaessaan perheitä. Sattumaa tai ei toivottavasti nämäkin esimerkit auttavat poikiamme näyttämään tunteensa. Emma Rantanen ja Minna Sevón Kirjoittajat ovat Metropolian YAMK-opiskelijoita Aiheesta lisää Paju, Elina. 2013. Lasten arjen ainekset. Tutkijaliitto. Poikien talo -linkki tässä Väestöliiton poikien puhelin -linkki tässä
Katriina Rantala-Nenonen
päätoimittaja
Lehtori, YTM
katriina.rantala-nenonen@metropolia.fi
p. 040 641 8303
Hilla Niemi
koulutussuunnittelija
hilla.niemi@metropolia.fi
p. 050 567 8049
Eveliina Korpela
Lehtori:suomen kieli ja viestintä, FT
eveliina.korpela@metropolia.fi
p. 040 641 8336
Toimituskunta toimittaa blogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Uudistuva sosiaalialan osaaminen –blogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.6.2018.
Ammatillinen koulutus asiakaslähtöisyys Asiakkaan oikeudet Ehkäisevä lastensuojelu Eija Raatikainen empatia Etiikka Henkilökohtainen budjetointi hyvinvointi Hyvinvointipolitiikka ikäihmiset Kasvatus Kehitysvammaisten palvelut Kelpoisuusehdot Kotihoito Koulu Lapsiperheiden palvelut Lastensuojelu Maahanmuuttaja Metropolia ammattikorkeakoulu Moniammatillinen yhteistyö nuoret Nuorten hyvinvointi Opinnäytetyöt Osaaminen Osallisuus Perhepolitiikka Päivähoito Sirkka Rousu Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaaliala sosionomi Sosionomi ylempi AMk-tutkinto Sote-uudistus Syrjäytyminen Työhyvinvointi Työllisyys Työttömyys Vaikuttavuus valinnanvapaus Vanhemmuus Varhaiskasvatus vuorovaikutus Yhdenvertaisuus Ylempi amk-tutkinto