Meissä sosiaalialan ammattilaisissa on käsittämätöntä voimaa ja tahtoa vastata työelämän mitä monimutkaisimpiin haasteisiin!
Sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon omaava henkilö hallitsee laaja-alaiset oman alansa erityisosaamista vastaavat käsitteet. Hän osaa monipuolisesti ja tavoitteellisesti arvioida ja kehittää asiantuntijuuttaan. Tutkinnon suorittanut kykenee ratkaisemaan vaativia ongelmia tutkimus- ja innovaatiotoiminnassa. Lisäksi hän kykenee johtamaan ja kehittämään monimutkaisia ennakoimattomia ja uusia strategisia toimintoja sekä osaa luoda verkostoja ja kumppanuuksia. Yamk- sosionomin työskentelyä ohjaa jatkuva oppimisvalmius.
Yamk- tutkinto kuin kuuma peruna
Opiskelemme molemmat tällä hetkellä työn ohella sosiaalialan ylempää ammattikorkeakoulututkintoa Metropolia ammattikorkeakoulussa. Työssämme sekä työpaikkailmoituksia selaillessamme olemme huomanneet, että ylemmän ammattikorkeakoulun tuottama pätevyys on kuuma peruna. Olemme pohtineet, mikä on sosiaalialan ylemmän amk- tutkinnon omaavan ammattilaisen asema työmarkkinoilla. Koulussamme tutkinnon tärkeys tunnistetaan – toivomme myös, että työnantajat arvostavat ylemmän amk -tutkinnon suorittamista ja osoittavat sen enenemässä määrin rekrytoinnissa sekä palkkauksessa. Mietimme, mitä käytännön hyötyä ja muutoksia tutkinto tuo meille sosionomeille muuta kuin opiskelun ilon sekä oman pätevyyden tunteen vahvistamisen. Tutkinto on kallis yhteiskunnalle, joten haluamme olla hyödyksi työelämän muuttuvissa haasteissa. Haluamme enemmän tunnustusta ja arvostusta tutkinnolle.
Tulevaisuuden roolimme työkentillä?
Työskentelemme varhaiskasvatuksen ja peruskoulun piireissä. Olemme miettineet tutkinnon suorittaneen sosiaalialan ammattilaisen työmarkkina-aseman lisäksi myös rooliamme työkentillä. Miten yamk- tutkinnon omaavan henkilön rooli löytyy työelämässä? Muuttuuko roolimme työpaikoilla valmistuttuamme? Itse olemme tietämättömiä ja huolissamme asiasta. Peruskoulun puolella tutkinto tuo kertaluonteisen 150 euron lisäbonuksen – ja samat hommat jatkuu. Varhaiskasvatuksessa puolestaan saat jatkaa tutulla lastentarhanopettajan pätevyydellä, jonka olet jo saanut suoritettuasi sosionomin perusopinnot.
Sosionomien roolin löytäminen työelämässä oli pitkä prosessi. Emme halua, että käymme tuon saman polun tämän tutkinnon kanssa. Siltä kuitenkin näyttää. Sosiaalialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto käynnistyi kokeiluna jo vuonna 2002 ja vakinaistettiin lailla 2005. Nyt olemme jo vuodessa 2013 ja asiat junnaavat edelleen paikoillaan. Emme hyväksy tätä! Pohdimmekin, onko tutkintomme varsin tuntematon suurelle yleisölle? Voiko vika olla tiedottamisessa tai tutkinnon markkinoinnissa?
Yksi syy, miksi haimme opiskelemaan oli halu kehittyä sosiaalialan ammattilaisena vastaamaan muuttuviin työelämän haasteisiin. Yamk- tutkinto oli meille luonnollinen jatko-opintovaihtoehto oman osaamisemme kehittämiseksi. Ennen opiskeluiden aloittamista meillä oli jo kertynyt tarvittavat kolme vuotta työkokemusta sosiaalialalta. Meillä on näkemystä tämän hetken työelämän tarpeista. Jatkuva vuoropuhelumme opiskeluiden sekä työpaikkojemme kanssa mahdollistaa parhaimmalla tavalla työelämän kehittämisen. Lukuisat oppimistehtävät ja tutkinnon opinnäytetyö linkittyvät vahvasti työelämään. Ellei yamk- osaajan roolitus ja työnkuva selkiydy, mitä lisäarvoa kehittynyt osaamisemme tuottaa yhteiskunnalle?
Leni Pennanen ja Sanna Välimäki, sosiaalialan ylempi amk-tutkinnon opiskelijoita
Sosiaalialan bloggaajat
Uudistuva sosiaalialan osaaminen -blogi muuttui huhtikuussa 2025 opiskelijoiden julkaisualustaksi. Blogissa julkaistaan postauksia, jotka on kirjoitettu opintojaksoilla, hankkeissa tai opinnäytetyöprosessin aikana. Aihepiirit liittyvä hyvän elämän rakennuspuihin. Ota yhteyttä
Huippu-urheilijoiden henkinen hyvinvointi on noussut viime aikoina useasti esiin. Keskustelua ovat herättäneet urheilijoiden kohtelu niin vuoden 2024 Pariisin olympialaisissa kuin naisten jalkapallon pääsarjassakin. Miten sosionomi voisi tukea huippu-urheilijaa? Mitä annettavaa sosiaalialan ammattilaisella voisi olla huippu-urheilun kentällä?
Kesän 2024 olympialaisten jälkeen neljä nimettömänä pysyttelevää suomalaista olympiaurheilijaa julkaisi avoimen kirjeen (HS.fi), jossa he kritisoivat Suomen olympiajoukkueen johtoa ja huippu-urheilujärjestelmää. Kirje herätti laajaa keskustelua mediassa ja nosti esiin muidenkin urheilijoiden kokemuksia siitä, miten urheilijan työtä ei arvosteta. Urheilijat kuvailivat tuntevansa itsensä yksinäisiksi ja osattomiksi sekä kaipaavansa enemmän tukea.
Suomessa eri urheilulajeja tuetaan eri tavoin. Urheilijan mahdollisuus päästä lajinsa huipulle vaihtelee sen mukaan, millaisen lajiliiton tai urheiluorganisaation alla urheilija toimii. Tarkastelin opinnäytetyössäni (Theseus.fi) sitä, miten Kansallisessa Liigassa, naisten korkeimmalla sarjatasolla Suomessa, otetaan huomioon urheilijoiden erilaiset tuen tarpeet ja minkälaisia tukitarpeita urheilijoilla olisi. Erityisesti minua kiinnosti se, mitä annettavaa sosionomilla voisi olla huippu-urheilun kentällä.
Kansallisessa Liigassa huolta herättää seurojen mahdollisuus toteuttaa ammattimaista toimintaa. Mediahuomiota sai tapaus, jossa kävi ilmi, että Åland United on kauden aikana harjoitellut jopa neljä viikkoa ilman valmentajaa, ja vierasottelumatkoillaan pelaajat olivat joutuneet nukkumaan bussissa tai esimerkiksi valmentajan junailemassa yöpaikassa ”sohvatyynyillä”. Keskustelua on herättänyt myös Kansallisen Liigan lisenssikriteerien taso, erityisesti kenttien kunto ja turvallisuus sekä seurojen kyky ylläpitää ammattimaista toimintaa.
Millaiselle urheilumenestykselle luomme edellytyksiä?
Urheilijoiden kirje nosti esiin suomalaisen huippu-urheilun rakenteellisia ongelmia, jotka vaikeuttavat urheilijoiden mahdollisuuksia menestyä. Tämä herättää kysymyksen siitä, ovatko urheilijalta vaadittava menestys ja hänelle annettavat mahdollisuudet tasapainossa.
Yksi keskeisimmistä haasteista on saada urheiluorganisaatiot ymmärtämään, että urheilijat ovat haavoittuva ihmisryhmä, joka tarvitsee myös sosiaalialan ammattilaisten tukea. Olympiaurheilijoiden avoimessa kirjeessä nostetaan esiin, että suomalaisen huippu-urheilun suurin ongelma on, että toimintaa toteutetaan vanhojen, toimimattomien mallien ja kaavojen mukaisesti. Samalla odotetaan, että tulokset paranevat ja menestystä tulee. Urheilijat tietävät, että urheilu-ura vaatii uhrauksia. He ovat myös valmiita niitä tekemään, mutta odottavat vastavuoroisuutta organisaatioilta.
Tämän päivän urheilijat tietävät, että tuen tarpeet ovat kasvaneet, sillä huippu-urheilu on kehittynyt. Urheilijat eivät enää ole valmiita olemaan vain kritiikin kohteita, vaan vaativat oikeutta. Miten kankeaa järjestelmää ja johtoporrasta notkistetaan niin, että se mahdollistaa paremmat edellytykset menestymiselle?
Lääketieteellinen malli tukee fyysistä terveyttä
Urheiluorganisaatioissa on perinteisesti keskitytty hoitamaan urheilijoita lääketieteellisen mallin mukaisesti, jolloin painopiste on ollut fyysisen terveyden ja hyvinvoinnin tukemisessa.
Viime vuosina maailmalla on kuitenkin alettu lähestyä urheilijaa kokonaisvaltaisemmin: fyysisen terveyden lisäksi tuetaan myös henkistä, emotionaalista ja sosiaalista hyvinvointia (1, s. 1212). Urheilijat nähdään nykyään entistä paremmin psykofyysissosiaalisina kokonaisuuksina. Kokonaisvaltaisen tuen antaminen vaatii moniammatillista tiimiä, joka pystyy vastaamaan urheilijoiden moninaisiin tarpeisiin. Suomalaista urheilujärjestelmää ei tarvitse välttämättä räjäyttää ja keksiä uudelleen. Kyse on ennemminkin siitä, että toiminnan keskiöön nostetaan urheilija ja edellytysten luominen menestymiselle.
Yksi tapa pohtia urheilijan tukemista on selvittää, mitä muualla tehdään onnistuneesti. Esimerkiksi Yhdysvalloissa urheilijoiden parissa tehtävä sosiaalityö on kasvava trendi, ja sen pohjalta on syntynyt uusi sosiaalityön suuntaus, joka tunnetaan urheilun sosiaalityönä. Vuonna 2015 perustettu The National Alliance of Social Workers in Sport (aswis.org) on toistaiseksi ainoa kansainvälinen toimija maailmassa, joka hyödyntää sosiaalialan ammattilaisten ainutlaatuista osaamista, arvoja ja etiikkaa, sekä vastaa samalla urheilijoiden ja urheiluyhteisön ammattilaisten tarpeisiin.
Sosiaalityötä urheilijoiden hyvinvoinnin ehdoilla
Tutkin opinnäytetyössäni jalkapallon naisten pääsarjan urheilijoiden tuen tarpeita ja näkemyksiä siitä, hyötyisivätkö he urheilijoiden tukemiseen erikoistuneen sosionomin ammattitaidosta. Haastattelin sarjassa vuosina 2019–2023 pelanneita urheilijoita (n=4). Haastatteluista kävi ilmi, että sosiaalialan ammattilaisten tukea kaivataan. Haastattelemani urheilijat nostivat esiin uran aikaisen ja sen jälkeisen tuen puutteen. Tuen tarpeet vaihtelivat urheilijan kokemuksen ja elämäntilanteen mukaan, mutta tarve tuelle nähtiin silloinkin, kun urheilijalla vaikutti menevän yleisesti ottaen hyvin.
Haastateltavien kokemukset osoittavat, että urheilijan elämä on hyvin kuormittavaa, sillä urheilun ammattimaisuus ei useinkaan vastaa siitä saatavaa taloudellista korvausta. Lisäksi urheilijat altistuvat valtaville paineille, joita luovat niin yleisö kuin urheilijat itse. Moni urheilija on viime vuosina kertonut mielenterveyden haasteistaan ja uupumuksestaan. Myös loukkaantumiset voivat aiheuttaa fyysisiä ja psyykkisiä ongelmia sekä tunteen siitä, ettei olekaan osa joukkuetta.
”Urheilijana oleminen on haastava työ, ja työn tunnistaminen yhteiskunnassa on vasta alkamassa.”
Urheilijat kertovat, että kokevat painetta suoriutua korkealla tasolla monella eri elämän osa-alueella. Urheilijan identiteetti kietoutuu vahvasti suorituksiin, ja uran päättyminen voi olla vaikea prosessi, erityisesti jos syynä on loukkaantuminen, mutta myös silloin, kun uran päättyminen tapahtuu omasta tahdosta. On selvää, että urheilijalla on oltava vahva urheilijaidentiteetti, mutta liian vahva identiteetti voi johtaa muiden elämänalueiden laiminlyöntiin.
Paine menestyä ja liiallinen samaistuminen urheilijan rooliin voi altistaa masennukselle ja ahdistukselle. Urheilijat voivat altistua myös taloudelliselle hyväksikäytölle, ja heidän hyvinvointinsa voi jäädä toissijaiseksi kaupallisten intressien rinnalla. Urheilijana oleminen on haastava työ, ja työn tunnistaminen yhteiskunnassa on vasta alkamassa.
Sosiaalialan ammattilainen voi auttaa urheilijaa löytämään tasapainon
Haastateltavat kaipasivat seuroihin sosiaalialan ammattilaista, jonka kanssa voisi käydä läpi elämäntilannetta, tavoitteita ja suunnitelmia. Sosiaalialan ammattilainen voisi auttaa tasapainottamaan arkea työn ja urheilun välillä, olisi tietoinen arjen kuormittavuudesta, ymmärtäisi urheilijan erityisyyttä ja pystyisi ohjaamaan häntä arjen hallinnassa.
Haastateltavat kokivat, että ovat voineet olla joukkueessa oma itsensä ja ovat kuuluneet joukkueeseen. Joukkuehenki onkin tärkeä tekijä viihtymiselle ja osallisuuden tunteelle. Joukkuehenki vaikuttaa myös siihen, että on valmis taistelemaan joukkueensa puolesta.
Osa Pariisin olympiajoukkueen jäsenistä koki joukkuehengen huonoksi. Kannustamiselle ja toisten tukemiselle ei ollut luotu mahdollisuuksia, sillä joukkueen jäseniä oli lähetetty oman suorituksen jälkeen lyhyellä aikataululla pois kisoista. Olennaista hyvässä joukkuehengessä on, että jokainen tuntee itsensä merkitykselliseksi. Merkityksellisyys ei ole asia, joka tulee ansaita menestyksellään, vaan sen toteutumisessa jokaisella joukkueessa olevalla on oma aktiivinen roolinsa.
”Valmentaja ei ole neutraali konfliktien selvittäjä, siksi joukkueen ristiriitatilanteisiin tarvittaisiin ulkopuolisen asiantuntijan apua.”
Haastateltavat kertoivat, että joukkueissa käytiin läpi kriisejä ja konfliktitilanteita, mikä on normaalia. Vastuu tilanteiden selvittämisestä valahti kuitenkin usein johtavien pelaajien tai kapteeniston vastuulle. Tilanteisiin olisi toivottu ulkopuolista apua, kuten sosiaalialan ammattilaista. Henkilöä, joka olisi neutraali ja pystyisi ottamaan eri osapuolet huomioon. Sosiaalialan ammattilainen voisi luoda tilaa konfliktien selvittämiselle sekä antaa ohjausta ja tukea eri osapuolille. Valmentajan rooli konfliktien selvittämisessä nähtiin ongelmallisena, sillä asemansa vuoksi hän ei voi täysin neutraalisti arvioida tilannetta. Ulkopuolinen apu nähtiin erityisen merkityksellisenä juuri konfliktitilanteissa, jolloin osapuolet voivat olla yhdenvertaisessa asemassa.
Urheilu-uran lopettaminen aiheutti haastateltavilla monenlaisia tunteita kuten ahdistusta, pelkoa ja haikeutta. Vaikka urasiirtymä on usein henkilökohtainen prosessi, urheilijat kokivat kaipaavansa seuralta tukea ja neuvontaan. Tukea olisi kaivattu jo ennen uran päättymistä, uran päättymisvaiheessa ja vielä päättymisen jälkeen. Erityisesti urheilijat olisivat tarvinneet tukea uran jälkeisen elämän suunnitteluun ja uuteen elämään sopeutumiseen. Uran loppuminen koetaan suurena ja mullistavana elämänmuutoksena, jonka aikana muuttuu sosiaalinen ympäristö, arjen rytmi, tunne merkityksellisyydestä ja siirrytään mahdollisesti myös aikaan, jolloin koetaan, ettei sillä, mitä seuralleen antoi, ole mitään merkitystä.
Navigointi elämän ja urheilun aallokoissa: sosionomi antaisi urheilijalle monipuolista tukea
Urheilijat kaipaavat monipuolista tukea, joka auttaisi heitä navigoimaan sekä urheilu-uran että henkilökohtaisen elämän aallokoissa. Organisaatioiden olisi tärkeää tunnistaa urheilijoiden tarpeet paremmin ja tarjota rakenteita, jotka tukevat urheilijoiden kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tulevaisuuden päätökset ja strategiat tulisi luoda niin, että ne palvelevat urheilijan kehittymistä, menestystä, mutta myös kasvua ihmisenä.Urheilijat kohtaavat urallaan henkisiä ja fyysisiä paineita, uran jälkeisen elämän epävarmuutta sekä loukkaantumisten aiheuttamia kriisejä. Näiden tilanteiden hallinnassa sosionomit voivat tarjota urheilijalle kriisiapua sekä monipuolista sosiaalista ja emotionaalista tukea. Tuki auttaisi urheilijoita löytämään tasapainon urheilun ja muun elämän välillä sekä edistäisi heidän hyvinvointiaan ja tekisi urheilu-urasta kestävämmin hallittavan kokonaisuuden (2).
Sosiaalialan ammattilaiset voivat myös toimia sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja hyvinvoinnin edistäjinä urheilumaailmassa. Urheilijoiden haavoittuvuuden huomioiminen ja heidän oikeuksiensa puolustaminen ovat keskeisiä tehtäviä. Sosionomit voivat puuttua sosiaaliseen eriarvoisuuteen ja lisätä yhdenvertaisuutta sekä osallisuutta ja näin vahvistaa urheilijoiden mahdollisuuksia menestyä niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin (2).
Urasiirtymien ja identiteettikriisien hallinnassa sosionomit voivat auttaa urheilijoita suunnittelemaan elämäänsä uran jälkeen. Siirtymä urheilu-urasta muuhun elämään on usein elämää mullistava tapahtuma, joka voi aiheuttaa ahdistusta ja epävarmuutta. Sosionomilla on mahdollisuus tarjota uraneuvontaa, auttaa koulutukseen tai työnhakuun liittyvissä kysymyksissä sekä tarjota emotionaalista tukea, auttaen urheilijoita rakentamaan uutta identiteettiään ja löytämään paikkansa uran jälkeisessä elämässä (2).
Lisäksi sosionomien on tärkeää ymmärtää urheilun kulttuuri ja osata toimia siinä tehokkaasti. He voivat tehdä yhteistyötä valmennushenkilöstön kanssa, auttaa valmentajia kohtaamaan urheilijoitaan, viestiä urheilijoiden vireystilasta sekä järjestää yhteisöllisyyttä edistävää toimintaa. Sosionomin tarjoama tuki voi auttaa urheilijoita kehittämään ajanhallinta- ja stressinhallintataitoja, jotka tukevat heidän tasapainoaan ja hyvinvointiaan niin urheilun kuin muun elämän vaatimusten keskellä (2).
Kirjoittaja
Essi Sainio. Kirjoittaja on valmistunut sosionomiksi Metropolia Ammattikorkeakoulusta joulukuussa 2024 ja on entinen jalkapalloilija. Sainio edusti muun muassa Helsingin Jalkapalloklubia (HJK), saksalaista 1. FFC Turbine Potsdamia sekä Ruotsin AIK:ta. Hän teki historiaa voittamalla ensimmäisenä suomalaisena naisten Bundesliigan mestaruuden vuonna 2009 Turbine Potsdamin riveissä. Mittavan pelaajauransa aikana hän kohtasi vakavia loukkaantumisia ja mielenterveyden haasteita, jotka pakottivat hänet pois pelikentiltä useiksi vuosiksi. Koettelemuksista huolimatta hän osoitti valtavaa tahdonvoimaa, palasi huipulle ja edusti Suomea vuoden 2022 EM-kisoissa. Nykyään Sainio toimii jalkapalloasiantuntijana Yleisradiossa ja on mukana muun muassa Pohjois-Haagan yhteiskoulun tyttöjen jalkapallovalmennuksessa.
Teksti perustuu hänen opinnäytetyöhönsä Huippu-urheilu sosionomin työkenttänä.
Lähteet
Beasley, Lauren & Newman, Tarkington J. & Hardin, Robin 2021. Applying Social Work Values to Practice in Sport: Perspectives of Licensed Social Workers Employed in Collegiate Athletics. https://journals.iupui.edu/index.php/advancesinsocialwork/article/view/25311/24198
Sainio, Essi 2024. Huippu-urheilu sosionomin työkenttänä. Sosiaalialan opinnäytetyö. Metropolia Ammattikorkeakoulu. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024093025814
Työ on ihmiselle yksi keskeisimmistä hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä elämässä. Oma henkilökohtainen elämä vaikuttaa henkilökohtaiseen työhyvinvointiin. Työn kautta ihminen ilmaisee itseään ja sosiaalisia tarpeitaan. (1) Keskeisiä työhyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä ovat omat elintavat, hyvä johtaminen, ergonomia, resilientti organisaatio, työolot, työkyky, työaika ja työn imu (2).
Henkilöstön osaaminen on merkittävä tekijä työhyvinvointiin vaikuttavana tekijänä. Omassa työssä menestyminen ja työn imu vaikuttavat positiivisesti työhyvinvoinnin kokemiseen. Osaamista kartoitetaan kehityskeskustelujen perusteella sekä osaamiskartoituksella. Osaamista ylläpidetään koulutuksilla ja niiden suunnitteluilla. (3)
Sosiaalialan työtehtävät ovat kuormitustekijöiltään erilaisia, osa sosiaalialan toimintaympäristöistä on fyysisesti kevyempiä ja psyykkisesti kuormittavampia, osa taas toisinpäin. Vastuu työhyvinvoinnin edistämisestä kuuluu muun muassa työterveyshuollolle ja työnantajalle. (4)
Mitä työhyvinvointi on?
Työhyvinvointi on hyvinvointia, joka edesauttaa ihmisiä selviytymään työelämässä. Se koostuu positiivisista asioista ja tekijöistä. Ihmisen tulee voida hyvin omassa työssä. Siihen voi vaikuttaa itse, sekä koko työorganisaatio. Työhyvinvoinnin kautta työ koetaan mielekkäämpänä ja sillä samalla kehitetään organisaation toimintaa, kun työntekijät voivat hyvin ja toimivat yhteisen päämäärän hyväksi. Hyvinvointi työyhteisössä on merkittävä tekijä myös työn tuloksellisuuden näkökulmasta. Ihmisen tulisi voida kokea itsensä tärkeäksi osaksi työyhteisöä ja saada mahdollisuus kehittää työyhteisöä muuttuvassa maailmassa.
Työhyvinvoinnin edistäminen koostuu työhyvinvointisuunnitelmasta ja sen toteutumista mitataan erilaisilla mittareilla. Työhyvinvoinnilla pyritään siihen, että työ koetaan mielekkäänä, turvallisena, sekä tuetaan työntekijää työn tekemiseen. (5)
Työhyvinvoinnilla pyritään ylläpitämään avointa ilmapiiriä. Ongelmiin tulisi puuttua matalalla kynnyksellä, huomioida yksilöllisesti elämäntilanteet, ja lisäksi työympäristön tulisi olla turvallinen. Työhyvinvoinnissa tulisi panostaa laadukkaaseen perehdytykseen. Tämän apuna voidaan käyttää henkilöstökyselyitä. Hyvä ja turvallinen ilmapiiri vaikuttavat merkittävästi työyhteisön työhyvinvointiin. Siihen voivat kaikki vaikuttaa, niin ”rivityöntekijät” kuin esihenkilötkin. Työhyvinvointi näkyy myönteisenä asenteena työntekoon, yhteisinä päämäärinä, positiivisena palautteena, sekä huumorina.
Työhyvinvoinnin ilmeneminen
Työhyvinvointi koostuu myös tiedostamattomista asioista. Ympäristö, ilmapiiri ja turvallisuus ovat tärkeitä tekijöitä. Työhyvinvointia voidaan ilmaista subjektiivisena kokemuksena, joka koostuu moninaisista tekijöistä (6).
Erilaiset persoonat työyhteisössä vaikuttavat työyhteisön toimintaan ja ilmapiiriin. Joskus ihmisten käyttäytyminen tai teot aiheuttavat ristiriitatilanteita, jotka tulee ratkaista rakentavasti organisaation laatiman toimintaohjeen mukaisesti. Näin pyritään tukemaan kaikkien työssä jaksamista ja edistetään työhyvinvointia.
Miten työhyvinvointi näkyy omassa työympäristössäsi, ja millä keinoin sitä voidaan kehittää?
Työhyvinvoinnin kehittäminen
Työhyvinvointi vaatii suunnitelmallista kehittämistä. Se koostuu nykytilan arvioimisesta sekä hyvinvoinnin esteiden ja mahdollistajien tunnistamisesta. Ihmisellä on eri tarpeita, jotka pyritään huomioimaan työhyvinvointia kehittäessä. Näitä ovat itsensä toteuttamisen-, arvostuksen-, liittymisen-, turvallisuuden- ja psyko-fysiologiset tarpeet. (7)
Työhyvinvoinnin johtaminen
Hyvä johtaminen on yksi avainasia konfliktien ja ristiriitojen hallitsemiseen. Esihenkilöiden läsnäolon tärkeys korostuu hyvän ja turvallisen työympäristön luomisessa. Tässä korostuvat keskustelutaidot vuorovaikutustilanteissa ja sen tiedusteleminen, miltä toisesta tuntuu.
Itsensä johtamisen taidot korostuvat, kun halutaan välttää uupuminen. Ihmisen tulisi asettaa itselleen konkreettisia tavoitteita, sietää keskeneräisyyttä ja keskittyä olennaiseen, antaa positiivista palautetta muille, sekä vaatia positiivista palautetta myös omasta työstä. Lisäksi tämän tulisi osata lopettaa työpäivä sopivissa rajoissa, sekä muistaa, että on myös muuta elämää kuin työ. Aivojen tulee palautua muulla tekemisellä kuin työllä. (8)
Hyvä johtaminen on arvostavaa johtamista. Arvostava johtaminen sosiaalialalla näkyy suunnitelmallisena johtamisena, osaamisen arvostamisena, tasa-arvoisuutena ja työssä jaksamisen edistämisellä. Hyvällä johtajalla on yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, joita hän hyödyntää esihenkilötyössään. (9)
Työhyvinvointi ja sen toteutuminen on laaja-alainen teema, joka vaatii yksilön henkilökohtaista paneutumista asiaan. Lisäksi se vaatii hyviä johtamistaitoja yksilöltä itseltään sekä esihenkilöpuolelta. Jokaisella on oikeus ja vastuu hyvän työhyvinvoinnin toteutumisesta omassa työelämässä.
Kirjoittaja
Jasmin Lizzio, sairaanhoitaja (AMK), suorittaa sosiaali- ja terveysalan johtamisen ja kehittämisen YAMK-opintoja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa. Blogiteksti on kirjoitettu osana Sosiaali- ja terveysalan viestinnän opintojaksoa.
Lähteet
Rissanen, V. 2016. Liika vapaus töissä uuvutti palkitun yhtiön johtajan. Helsingin sanomat. Päivitetty: 5.11.2016. Saatavissa: https://www.hs.fi/ura/art-2000002928511.html Viitattu 24.10.2024.
Työterveyslaitos. s.a. Työhyvinvointi ja työkyky. WWW-sivusto. Saatavissa: https://www.ttl.fi/teemat/tyohyvinvointi-ja-tyokyky Viitattu 24.10.2024.
Työterveyslaitos. 2005. Miten käsittelen haastavia tilanteita työpaikalla? WWW-sivusto. Saatavissa: https://www.ttl.fi/oppimateriaalit/hyvan-mielen-tyopaikka/4-miten-kasittelen-haastavia-tilanteita-tyopaikalla Viitattu 24.10.2024.
Sirén, M., Harmonen, M., Roos, M. & Suominen, T. 2015. Arvostava johtaminen lasten hoitotyössä – näkökulmia hoitotyön johtamisen kehittämiseen. Hoitotiede 4, 274-285. Verkkolehti. Saatavissa: https://scholar.google.fi/scholar?q=Arvostava+johtaminen+lasten+hoitoty%C3%B6ss%C3%A4+%E2%80%93+n%C3%A4k%C3%B6kulmia+hoitoty%C3%B6n+johtamisen+kehitt%C3%A4miseen&hl=fi&as_sdt=0&as_vis=1&oi=scholart Viitattu 10.11.2024.
Puttonen, S., Hasu, M. & Pahkin, K. 2016. Työhyvinvointi paremmaksi. Keinoja työhyvinvoinnin ja työterveyden kehittämiseksi suomalaisilla työpaikoilla. Työterveyslaitos. Tampere: Juvenes Print. Saatavissa: https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/130787/Ty%c3%b6hyvinvointi%20paremmaksi.pdf?sequence=1&isAllowed=y Viitattu 24.10.2024.
Hoitotyön vuosikirja 2014. 2014. Työhyvinvoinnin keinot. Sairaanhoitajaliitto. Porvoo: Bookwell Oy.
Työturvallisuuskeskus. 2009. Työhyvinvoinnin portaat – työkirja. 1. painos. Edita Prima Oy. Saatavissa: https://ttk.fi/wp-content/uploads/2022/04/Tyohyvinvoinnin-portaat-tyokirja-taytettava.pdf Viitattu 24.10.2024.
Rissanen 2016.
Saaranen, T., Juntunen, A. & Kankkunen, P. 2020. Terveysalan opettajien työhyvinvointi ja sen edistäminen – työntekijän ja hänen työnsä näkökulma. Hoitotiede 3, 154-165. Verkkolehti. Saatavissa: https://erepo.uef.fi/bitstream/handle/123456789/8324/160093191761134914.pdf?sequence=2&isAllowed=y. Viitattu 10.11.2024.
Maailman tilanne vaikuttaa suomalaiseen koulutukseen monin tavoin myös Metropolia ammattikorkeakoulussa. Venäjän täysimittainen hyökkäys ja sota Ukrainassa ovat vaikuttaneet sosiaalialan opetukseen. Myös opiskelijat ovat valinneet kursseja, joissa tuetaan ukrainalaisten kotoutumista Suomessa.
Suomeen on saapunut lähes 70 000 ukrainalaista pakolaista Venäjän hyökättyä Ukrainaan vuonna 2022. Euroopan unionin päätöksen mukaan Ukrainasta paenneille myönnetään tilapäinen suojelu, joka mahdollistaa suojelun nopeassa ja turvapaikkamenettelyä kevyemmässä prosessissa. Tilapäistä suojelua saavilla on oikeus asua vastaanottokeskuksessa ja oikeus sen järjestämiin palveluihin. He saavat terveydenhuollon ja välttämättömät sosiaalihuollon palvelut, ja heidän toimeentulonsa turvataan. Tilapäistä suojelua hakeneilla on oikeus välittömästi osallistua työhön. (1) Myöhemmin heillä on mahdollisuus saada kuntapaikka ja yhteiskunnan muut palvelut.
Kotoutumisen tavoitteena on ukrainalaisten sujuva integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan vaikeasta kotimaan sotatilanteesta huolimatta. Yhteisöjen resilienssin, joustavuuden, tukeminen on tärkeää muutoksissa ja kriiseissä. Ihmiset ja yhteisöt voivat oppia resilienteiksi kehittäen ominaisuuksia, jotka helpottavat stressiin sopeutumisessa ja selviytymisessä turvallisessa ympäristössä. (2)
Voimavaralähtöisyydellä tarkoitetaan sitä, että työssä keskitytään ihmisten vahvuuksiin ja erilaisiin ratkaisuihin haastavissakin elämäntilanteissa. Lähestymistapa korostaa ihmisen ja ympäristön voimavaroja muutoksen aikaansaamiseksi. (3) Työskentely suuntautuu tulevaisuuden tavoitteiden saavuttamiseen, ei niinkään menneiden ja nykyisten ongelmien korjaamiseen. Työntekijöiltä voimavaralähtöisyys edellyttää myönteistä asennetta asiakkaiden ja yhteisöjen mahdollisuuksiin. Lähtökohtana ovat ihmisten toiveet ja unelmien merkityksellisyys, vaikka ne vaikuttaisivat epärealistisilta. (4)
Käytännössä henkilö osallistetaan yhteiseen toimintaan kaikissa prosessin vaiheissa: päätöksiin, tavoitteisiin, tekemiseen, luomiseen ja kokemiseen yhdessä sekä arvioimiseen. Näin luodaan yhteys, joka on tasavertainen ja toimijuutta vahvistava. (5) Yhteisen tekemisen ja kokemusten jakaminen voi saada aikaan iloa, mutta usein se parantaa myös toiminnan tavoitetta eli lopputulosta. Edellä mainittua kutsutaan niin sanotun yhteisen kolmannen toteutumiseen toiminnassa, jossa on tärkeää myös jaetun tekemisen vaikutus osallistujien välisiin suhteiseen. (6)
Yhteistyö Kaivo Espoo ry:n kanssa
Metropolian sosiaalialan tutkinto-ohjelmassa on tehty yhteistyötä sitoutumattoman järjestön, Kaivo Espoo ry:n, kanssa. Matinkylässä sijaitsevan järjestön toimintaan osallistuu pääasiassa ukrainalaisia vapaaehtoisia. Yhdistyksessä on perustettu ukrainalaisille pakolaisille olohuone, siellä on tarjolla ruoka- ja tarvikeapua sekä neuvontaa. Yhteisötilassa on monenlaista toimintaa, kahvila, kielikursseja, musiikkiesityksiä. (7)
Sosiaaliturva arjen käytännöissä kurssilla opiskelijat kartoittivat sosiaali-, nuoriso- ja TE-palveluja sekä harrastusmahdollisuuksia ja kulttuurikohteita ukrainalaisten tarpeiden ja toiveiden mukaisesti. Tuotoksista kerrottiin Kaivo Espoossa ja niistä tehtiin visuaalisesti kiinnostavia julisteita (postereita), joista luotiin selkokielinen kansio Kaivo Espoon kävijöiden käyttöön. Niin ikään opiskelijat voivat hyödyntää kartoituksiaan myöhemmin myös muiden ryhmien parissa.
Kun haluttiin paneutua ilmiöihin yksityiskohtaisemmin, opiskelijat kirjoittivat lopputöitään järjestön ja vapaaehtoisten ehdottamista aiheista. Opinnäytetöissä vahvana toiminta-ajatuksena oli kävijöiden osallisuus suunniteltuun toimintaan. Osallisuuteen tarvitaan luottamusta prosessiin ja kumppaneihin. Turvallisen tilan rakentuminen on elinehto osallistumiselle ja kehittämiselle. (8) Suomessa joissakin ukrainalaisissa järjestöissä venäjän kielen käyttö on kielletty, mutta Kaivo Espoossa on sallittua puhua mitä kieltä tahansa, ukrainaa, venäjää, tataaria jne. Monet kielet kuuluvat ja näkyvät, ja kävijät saavat vahvistusta ja hyväksyntää omalle kieli-identiteetilleen.
Opiskelija Marianne Lukkari kartoitti Kaivo Espoossa vapaaehtoistyön merkitystä kotoutumiselle haastattelemalla ukrainalaisia pakolaisia. Toisessa työssä korostui toiminnallisuus, kun Jari Koskiniemi ja Sakari Anttila loivat tietovisan, jonka avulla vahvistettiin osallistujien yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia olohuoneessa. Kun ukrainalaiset kokivat työllisyyspalvelut monimutkaisiksi ja vaikeaselkoisiksi, Tiia Laine ja Zahra Ahmed tekivät TE-palveluista ja työnhakijan toimista ohjeen YouTubeen.
Kirjoittaja
Katja Ihamäki, valtiotieteen tohtori VTT, yhteiskuntatieteen opettaja Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kirjoittaja on perehtynyt muun muassa monikulttuurisuuteen ja sosiaaliturvan kehittämiseen.
Opinnäytetyöt:
Koskiniemi, Jari & Anttila, Sakari (2024). Yhteisöllisyyden luominen visailutoiminnan kautta: yhteistoimintaa Suomeen muuttaneille ukrainalaisille. Opinnäytetyö. Metropolia amk. https://www.theseus.fi/handle/10024/859643
Laine, Tiia & Ahmed, Zahra (2023). Suomeen muuttaneiden ukrainalaisten pakolaisten kotiuttamisen tuen tarpeen arviointi. Opinnäytetyö. Metropolia amk. Ilmestyy lähiaikoina.
Lukkari, Marianne (2023). Vapaaehtoistyön tekeminen osana turvapaikanhakijoiden kotoutumista: ukrainalaiset osallisina ja toimijoina. Opinnäytetyö. Metropolia amk. https://www.theseus.fi/handle/10024/791284
Lähteet
Tilapäinen suojelu Ukrainasta paenneille (2024). Sisäasianministeriö. https://intermin.fi/ukraina/tilapainen-suojelu.
Poijula, Soili (2020). Resilienssi. Muutosten kohtaamisen taito. Kirjapaja.
Rapp, C. A. & P.W. Sullivan (2014). Advances in Social Work 15 (1), 129–142.
Saleebey, D. (2013). The Strengths Perspective in Social Work Practice. 6. painos. Boston: Pierson; Healy, K. (2005). Social Work in the Context. Houndmills, Basigstoke: Palgrave, Macmillan, 2005, 95–104, 154; Keskitalo, Elsa & Vuokila-Oikkonen, Päivi (2018). Voimavaralähtöisyys sosiaalisen kuntoutuksen viitekehyksenä. Teoksessa Harri Kostilainen & Ari Nieminen (toim.) Sosiaalisen kuntoutuksen näkökulmia ja mahdollisuuksia. Diakonia-ammattikorkeakoulun julkaisuja, Työelämä 13, 84–96.
Rönkkö, S., & Nivala, E. (2022). Yhteinen tekeminen yhteyden rakentajana: Yhteinen kolmas sosiaalipedagogisena käsitteenä ja käytäntönä. Sosiaalipedagogiikka, 23 (1), 71–84. https://doi.org/10.30675/sa.119479
Husen, M. (2022). The common third. Artikkeli on lyhennetty käännösversio artikkelista Husen, M. 1996. Det fælles tredje – om fællesskab og værdier i det pædagogiske arbejde. Teoksessa B. Pésceli (toim.) Kultur & pædagogik. København: Hans Reitzels Forlag, 218–232. Alkuperäinen saatavissa https://michaelhusen.dk/det-faelles-tredje/. Käännös saatavissa https://michaelhusen.dk/the-common-third/ (2.5.2022). Lihme, B. (1988). Socialpædagogik for børn og unge: et debatoplæg med særlig henblik på døgninstitutionen. Holte: SocPol.
Kaivo Espoo ry. http://www.kaivoespoo.com/
Ojajärvi, A., Tuomisto, T., Olkkonen, J., & Tikkanen, S. (2020). Sitran selvityksiä 166. Suomalaiset kansalaisvaikuttajina: Kuinka edistää osallisuutta ja osallistumista 2020-luvulla? Sitra, 29. https://media.sitra.fi/2020/03/18123803/suomalaiset-kansalaisvaikuttajina.pdf
RAI-arviointeja on tehty Suomessa jo yli 20 vuoden ajan. Edelleen käy kuitenkin ilmi, että RAI-arviointitietoa ei joko hyödynnetä tai sitä ei osata hyödyntää niissäkään organisaatioissa, joissa se on ollut pitkään käytössä. RAI-arviointitiedon luotettavuus syntyy osaamisesta ja näyttää siltä, ettei organisaatioissa vieläkään satsata riittävästi koulutukseen. RAI-arviointiosaamisen puute ja se, ettei yksikössä käsitellä RAI-tietoa, vähentää motivaatiota tehdä laadukkaita RAI-arviointeja.
RAI-arviointivälineistö (Resident Assessment Instrument) on standardoitu havainnoinnin ja tiedonkeruun väline, jota käyttämällä iäkkäiden toimintakykyä ja palvelutarpeita voidaan arvioida kattavasti ja yhdenmukaisesti (THL 2023a). Suomessa RAI-arviointivälineistön käyttö tuli lakisääteiseksi Vanhuspalvelulain mukaisesti keväällä 2023 iäkkäiden säännöllisissä sosiaalipalveluissa.
RAI-arviointitietoa käytetään paitsi iäkkään henkilön yksilöllisen hoidon suunnittelussa, myös laajemmin hyvinvointialueilla tiedolla johtamisen työkaluna. RAI-vertailutiedon avulla voidaan arvioida palveluja ja kehittää toimintaa. Hoitotyössä ammattilaiset voivat käyttää RAI-arviointitietoa oman toimintansa tueksi ja kehittämiseksi. (Laatikainen 2021: 4.) RAI-arviointitiedon käyttäminen edellyttää luotettavasti ja yhdenmukaisesti toteutettuja RAI-arviointeja.
Osaamisen merkitys
RAI-arviointitiedon luotettavuus edellyttää iäkkään henkilön fyysisen, psyykkisen, kognitiivisen ja sosiaalisen toimintakyvyn arviointiosaamista. Arviointiosaamiseen liittyy myös kyky havainnoida ja kuulla iäkästä henkilöä ja hänen läheistään.
RAI-arviointiosaaminen on jatkuva prosessi aloittelijasta asiantuntijaksi. Jatkuvan oppimisen ajatus ylläpitää motivaatiota ja itseohjautuvuutta. Oppimisen kannalta on tärkeää, että aloittelija saa tutustua rauhassa RAI-arviointivälineistöön ja opetella pikkuhiljaa toisen ammattilaisen rinnalla. Lähijohtajan vastuulla on järjestää mahdollisuus kouluttautumiseen ja hän tukee työntekijää ammatillisessa kasvussa. Myös lähijohtajat tarvitsevat lisää koulutusta ja osaamista, jotta he voisivat tukea ammattilaisia RAI-tiedon hyödyntämisessä. (Heikkilä &Hammar & Sohlman & Andreasen & Finne-Soveri 2015: 46–47; Kuha & Niemelä & Vähäkangas & Kanste 2023: 302–304).
Motivaation merkitys
Sisäinen motivaatio työssä syntyy psykologisten perustarpeiden tyydyttymisestä. Itseohjautuvuutta tukemalla lähijohtaja voi kannustaa ammattilaista suunnittelemaan työtään yhdessä oman asiakkaansa kanssa, jolloin tekemistä ei määrittele ulkoinen pakko. Riittävän osaamisen varmistamisella tuetaan ammattilaisen pystyvyyttä – hän osaa toteuttaa RAI-arvioinnin ja hyödyntää yhteistyössä moniammatillisesti saatua tietoa asiakkaan hoidon suunnittelussa. Motivaatiota lisää myös se, kun ammattilainen saa kokemuksen hyväntekemisestä
asiakkaalle. RAI-arviointi voi myös motivoida ammattilaista suunnittelemaan työtään paremmin asiakkaan parhaaksi. (Martela & Jarenko 2016: 17–18; Stolle & Wolter & Roth & Rothgang 2014: 613).
Lähijohtajan vastuulla on huolehtia siitä, että arvioinnin tekemiseen on tarpeeksi aikaa ja riittävät, asianmukaiset laitteet arvioinnin tekemistä varten.
Koulutuksen merkitys
RAI-arviointivälineistön käyttöä varten on oltava riittävästi koulutusta ja lähijohtajan vastuulla on mahdollistaa koulutukseen osallistuminen. Pelkkä lähijohtajan tarjoama tuki ei kuitenkaan riitä, vaan ammattilaisella on oltava halu oppia ja kehittyä työssään. Tukena voi käyttää esimerkiksi kaikille avoimia RAI-verkkokoulun kursseja (THL 2023b).
Vertaistuki on tärkeä oppimisen edistäjä ja motivaation synnyttäjä. Kauan RAI-arviointivälineistöä käyttäneiltä toivotaan vertaistukea arvioinnin hyödyistä ja tiedon soveltamisesta. Organisaatiot voisivat tehdä enemmän yhteistyötä jatkuvan oppimisen mahdollistamiseksi.
Lähteet
Kuha, Suvi & Niemelä, Katriina & Vähäkangas, Pia & Kanste, Outi 2023. Johtajien näkemyksiä RAI-tiedon hyödyntämisestä ikääntyneiden kotihoidossa vuosina 2013–2022. Gerontologia 4 (295–313). <https://journal.fi/gerontologia/article/view/127911> Viitattu 17.12.2023.
Laatikainen, Tiina 2021. Esipuhe. Teoksessa Heikkilä, Rauha & Mäkelä, Matti & Havulinna, Satu & Hietaharju, Pauliina & Lind, Maarit & Noro, Anja (toim.). Valoisa tulevaisuus – RAI-vertailukehittäminen 20 vuotta Suomessa. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Raportti 9/2021.
Martela, Frank & Jarenko, Karoliina 2016. Draivi Voiko sisäistä motivaatiota johtaa. Helsinki: Talentum
Stolle, Claudia & Wolter, Annika & Roth, Günter & Rothgang, Heinz 2015. Improving health status and reduction of institutionalization in long-term-care – Effects of the Resident Assessment Instrument -Home Care by degree of implementation. International Journal of Nursing Practice. <Improving health status and reduction of institutionalization in long‐term care—Effects of the Resident Assessment Instrument‐Home Care by degree of implementation - Stolle - 2015 - International Journal of Nursing Practice - Wiley Online Library> Viitattu 17.12.2023.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2023a. Tietoa RAI-järjestelmästä. Tietoa RAI-järjestelmästä Viitattu 17.12.2023.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2023b. THL:n RAI-verkkokoulu THL:n RAI-verkkokoulu Viitattu 17.12.2023.
Kirjoittaja:
Liisa Kela, sairaanhoitaja (YAMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu
Tarve konsultatiivisen toiminnan käsitteen tarkasteluun nousi Hyvissä handuissa himassa -hankkeen aikana. Hankkeessa toteutettiin monen sosiaali- ja terveysalan ammattiryhmän opiskelijoista koostuvaa tiimityöskentelyyn perustuvaa työelämäharjoittelua. Monialaisessa tiimiharjoittelussa opiskelijatiimi auttoi asiakaslähtöisesti ratkaisemaan haasteita, tarpeita tai toiveita asiakkaan arjessa. Näitä tarpeita kuunneltaessa todettiin, että käsittelyyn oli usein tarpeen liittää myös muiden ammattiryhmien erityisosaamista. Konsultatiivinen toimintatapa oli luonnollinen ja looginen valinta toimintatavaksi.
Työelämä on murroksessa ja toimijoilta vaaditaan uudenlaista osaamista. Erityisesti kyse on teknologioiden vaikutuksista, mutta myös mitä suurimmassa määrin toimintojen laadullisista muutoksista. Tehtävien sisällä, mutta myös työnteon tapojen, käytäntöjen ja osaamisen muodoissa, tapahtuu huomattavia muutoksia. (Järventaus & Kekäläinen 2018: 27, 32.) Työelämän muutos edellyttää myös sosiaali- ja terveysalan toimijoilta kykyä ajatella ja toimia totutuista poikkeavin tavoin.
Metropolian HyMy-kylä on hyvä oppimisympäristö ja kohtaamispaikka perinteisten toimintatapojen haastamiseen. Virolainen, Heikkinen, Siklander ja Laitinen-Väänänen (2019) esittelevät artikkelissaan “Mitä ovat oppimisen ekosysteemit?” Rissasen vuonna 2018 kehittelemää ekosysteemiajattelua. Tämän ajattelun mukaisesti HyMy-kylä voidaan kiteytettynä nähdä innovaatioekosysteeminä.
Innovaatioekosysteemissä kehitetään sosiaali- ja terveysalan osaamista ja uusia toimintamalleja yhteistyössä monien toimijoiden (esim. opiskelijat, opettajat, asiakkaat, kolmas sektori, yritykset, muut oppilaitokset) kanssa. Ekosysteemi-käsite nitoo yhteen oppimisen moninaiset toimijat ja ulottuvuudet. Se tuo esille myös koulutuksen ajan muutoksen. Ekosysteemissä tuetaan oppijoiden aktiivista toimijuutta, yhteisöllistä tiedon rakentamista ja reflektiota. Painopiste on erityisesti siinä, miten eri toimijoiden vuorovaikutus ja yhteistoiminta voi auttaa luomaan jotain uutta. (Virolainen & Heikkinen & Siklander & Laitinen-Väänänen 2019: 12–14, 17.) HyMy-kylän innovaatioekosysteemi on oppimisympäristö, jossa myös opiskelijat ovat aktiivisia kehittäjäkumppaneita.
Monialaisella tiimillä tarve konsultatiiviselle toimintatavalle
Konsultatiivisen toiminnan käsitteen tarkastelun tarve kirkastui ERS-rahoitteisen Hyvissä handuissa himassa -hankkeen toimesta toteutetun monen sosiaali- ja terveysalan ammattiryhmän opiskelijoista koostuvan tiimityöskentelyyn perustuvan työelämäharjoittelun yhteydessä. Monialaiseen tiimityöskentelyyn perustuvan työelämäharjoittelun luonnolliseksi toteuttamispaikaksi valikoitui Metropolian Hymy-kylä, jossa työelämäharjoittelua suorittavat useat eri sosiaali- ja terveysalan opiskelijat.
Monialainen tiimiharjoittelu tuotti kotihoidon asiakkaille lisäpalvelua kotihoidon tavallisen palvelun rinnalle. Tiimiharjoittelu toteutui mm. geronomi-, fysioterapeutti-, sairaanhoitaja- ja toimintaterapeuttiopiskelijoiden pitkänä työelämäharjoitteluna. Tiimiharjoittelun edetessä huomattiin, että asiakkailla on tarpeita tai haasteita myös sellaisten ammattiryhmien erityisosaamisalueilla, joiden opetussuunnitelmiin kyseinen harjoittelujakso ei ole sopiva. Tästä johtuen päädyttiin ratkomaan asiakkaiden tarpeita tiimiharjoittelun yhteydessä myös optometrian tai jalkaterapian opiskelijoiden toteuttamilla konsultatiivisilla työpajatapaamisilla. (Valtonen 2019.)
Konsultaatiosta konsultatiiviseen toimintatapaan
Konsultaatio-termi esiintyy ensimmäisen kerran kirjallisuudessa jo n. 1500-luvulla. Nykyisin konsultaatio-termiä käytetään laajasti useissa erilaisissa yhteyksissä mm. IT-alalla, kaupallisella alalla ja lääketieteessä. Konsultointi on ikivanha taito, sitä käyttivät jo muinaisen Rooman senaattorit. Sana pohjautuu latinan kieleen, jossa verbi consultare tarkoittaa neuvojen kyselemistä, tiedustelemista sekä neuvottelemista (Aronson 2006: 737; The Cambridge English Dictionary 2020.)
Yleisimmin konsultaatio-termiä käytetään terveydenhuollossa ammattilaisten välisistä asiantuntijakeskusteluista ja -avusta. Konsultaation lähtökohtana on löytää ratkaisuja ongelmiin hyödyntäen ammattihenkilöiden erityisosaamista. Näin ollen konsultaatio ja konsultointi ovat olennainen osa asiakkaiden laadukasta kuntoutusta. Hyvin toimiva konsultaatio on toimivan terveydenhuoltojärjestelmän perusta. (Louhimo 2019: 487–488.)
Konsultaatiota voi tapahtua kokeneempien tai muiden oman alan ammattiryhmien osaajien tai kokonaan toisen ammattialan edustajien välillä. Konsultaatio-termillä on kuitenkin käyttöyhteydestä riippuen toisenlainenkin, uudempi merkitys. Konsultaatio merkitsee tällöin neuvon antamista: esim. IT-konsultti konsultoidessaan asiakasta opastaa ja antaa neuvoja asiakkaalle. Konsultti-nimikettä käytetään liike-elämässä yleisesti organisaation ulkopuolisesta neuvovasta asiantuntijasta, joka voi olla vaikkapa liikkeenjohdon konsultti, veroasioiden konsultti tms.
[caption id="attachment_2978" align="alignnone" width="615"] Konsultatiivisessa työskentelyssä aktiivisen ongelmanratkaisun ja toiminnan avulla lopputuloksena voi olla yllättävä, luova ja harmoninen ratkaisuparvi. (Kuva: Anna Sarkama-Antila, Graafinen suunnittelu Peippo Oy.)[/caption]
Konsultatiivinen toimintatapa – kun vanha tapa ei enää riitä
Konsultatiivisella toimintatavalla tarkoitetaan moniammatillisesti lähestyvää, tutkivaa ja asiakaslähtöisesti ohjautuvaa vuorovaikutteista suhtautumista asiakkaan tilanteen selvittämiseen. Keskeistä on keskustelun perustuminen tasavertaiseen ja herkkään dialogiin.
Konsultatiivisen toimintatavan filosofiaa kehittäneet LaGrossa ja Saxe (1998) kuvaavat onnistunutta konsultatiivista prosessia parhaimmillaan kaksisuuntaisena jatkuvana oppimisympäristönä, joka luo kumppanuutta. Lähestymistapa tarjoaa rakenteen aidolle yhteistyön prosessille, joka myös johtaa parhaimpaan lopputulokseen. Arvostetut ja luotetut yhteistyökumppanit auttavat ratkaisemaan tärkeitä kysymyksiä ja edistämään oppimista.
Konsultatiivisen toimintatavan käytöstä on hyötyä kaikille toimijoille. Asiakkaalle hyöty on ilmeinen. Asiakkaan tarpeisiin, haasteisiin ja toiveisiin ratkaisun etsiminen poikkeaa suuresti perinteisestä mallista. Danesh & Danest (2002) kuvaavat näiden ratkaisumallien eroja siilo(suppilo)mallien avulla. Perinteisessä mallissa siilon/suppilon suureen ylöspäin olevaan suuaukkoon syötetään ongelmaan liittyvä informaatio. Siilo tislaa ja tiivistää ratkaisuehdotuksia ja lopputuloksena siilon alapäästä tuotetaan näiden ehdotusten yhdistelmä: yksi ratkaisu, jota käytetään. Konsultatiivisessa työskentelyssä siilo toimii toisinpäin: pienestä yläosan aukosta syötetään ongelmaan liittyvä informaatio. Aktiivisen toiminnan avulla siilo leviääkin alaspäin, kehille muodostuvat yhdessä työstetyt, monipuoliset, innovatiivisetkin ehdotukset luovat pohjaa aina vaan laajenevalle yksimielisyydelle ja lopputuloksena voi olla ratkaisuparvi. Ratkaisujen joukko voi sisältää myös hyvinkin yllättäviä, luovia ja harmonisia vaihtoehtoja. Konsultatiivinen työskentely on siis aktiivista ongelmanratkaisua, jossa tilaisuutta, esim. konsultatiivista työpajaa, mentoroivan henkilön toiminnalla on suuri rooli. (Danesh & Danesh 2002: 17–33.)
Konsultatiivinen toimintatapa haastaa asiakasta kehittymään, asiakas on moniasiantuntijatiimin aktiivinen toimija, eikä passiivinen kuuntelija. Hän sitoutuu paremmin kehittämään omaa toimintaansa tarpeidensa selvittelyssä sekä ongelmien ratkaisuissa. Monen eri ammattilaisen toiminta tiimissä auttaa myös löytämään erilaisia näkökulmia ja ratkaisuja, joita ei välttämättä muuten tulisi esille tai joihin asiakas ei hakisi erikseen eri asiantuntijoilta apua. (Deys & Dowling & Golding 1989.)
Konsultatiivinen toimintatapa kehittää tiimin yhteistyötä ja osaamista jatkuvan oppimisen kautta. Nämä puolestaan tuottavat palvelujen kehittymistä ja laadun nousua, myös asiakkaiden kokema tyytyväisyys kasvaa. Moniammatillisen tiimin jäsen kehittyy näkemään itsensä muutosagenttina ja nauttii työskentelystä ihmisten kanssa. Kokemus lisää itseluottamusta omaan ja tiimin toimintaan. Tiimin jäsen oppii käyttämään aktiivisia kuuntelustrategioita, osaa arvioida toisten tarpeita ja pystyy vastaamaan. (Kennedy 2015: 157–158; Dinnebeil & Pretti-Frontczak & McInerney 2009: 434–445.)
Mitä opiskelija hyötyy?
Konsultatiivisesta toimintatavasta on opiskelijoille monenlaista hyötyä. Oppiminen innovaatioekosysteemissä on yhteisöllistä, yhteistoiminnallista yhdessä luomista. (Virolainen ym. 2019: 17.) Konsultatiivinen toimintatapa vastaa hyvin nykyaikaisten työelämätaitojen kehittymisen tarpeeseen: mm. verkostoissa toimimiseen ja tiimityöskentelyosaamiseen. Verkostot merkitsevät myös laajempaa ammatillista ajattelua, rajanylityksiä, jossa moniammatillinen tiimi muodostuu toisiaan täydentävistä osista. Konsultatiivinen toimintatapa myös vahvistaa opiskelijan omaa ammattiosaamista osana moniammatillista työelämätiimiä. Opiskelija oppii tiedostamaan ja reflektoimaan omaa osaamistaan ja sen rajoja osana asiakkaan tarpeiden ja ongelmien ratkaisua. Osaaminen lisääntyy opiskelijan huomatessa, että hänen aikaisemmat tietonsa ja uusi informaatio eivät ole tasapainossa keskenään. Opiskelu on aktiivista toimintaa, myös vastuu omasta oppimisesta kasvaa.
Konsultatiivinen toimintatapa pyrkii kehittämään opiskelijan abstraktia ajattelua, ongelmanratkaisukykyä, tulkintataitoja, synteesin tekemistä sekä erilaisten ideoiden ja ratkaisujen vertailua. Opiskelijoiden korkeamman tason kognitiiviset taidot kehittyvät. Opiskelija osaa perustella ratkaisujaan erilaisissa tilanteissa. Itseohjautuvuustaidot ja opiskelijan kyvyt toimia itsenäisesti kehittyvät. (Roush & Smith 1997: 199–213.; Deys ym. 1989: 342–344. )
Joustava yhteistyö korostuu tulevaisuudessa
Tulevaisuuden ammattilaisilta vaaditaan kykyä ja osaamista toimia nopeasti, erilaisissa konteksteissa ja vaihtuvissa tilanteissa. Joustava yhteistyö muiden sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten kanssa korostuu tulevaisuudessa entisestään, sillä työn tekemisen muodot muuttuvat totutusta. Lisäksi innovaatio-osaaminen on muuntumassa tulevaisuuden perustaidoksi.
Hyvissä Handuissa Himassa -hankkeessa kehiteltyä tiimiharjoittelua ja siihen liittyvää konsultatiivista toimintatapaa pilotoidaan Metropolian uudessa innovaatioekosysteemissä, HyMy-kylässä. Opiskelijatiimin asiakkaan arjen haasteisiin tai toiveisiin etsitään ratkaisuja monialaisessa konsultaatiotyöpajassa, jossa eri ammattialojen edustajat katsovat kokonaistilannetta omasta näkökulmastaan. Covid-19-tilanteen tasaantumisen jälkeen konsultatiivisessa työpajassa päätetään myös mahdollisen asiakkaan kotona toteutuvan jatkokäynnin tarpeesta. Konsultatiivinen toimintatapa haastaa sosiaali- ja terveysalan opiskelijat kehittymään tulevaisuuden vaatimusten mukaisiksi ammattilaisiksi.
Kirjoittajat
Kaarina Pirilä, yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Anu Valtonen, yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Lähteet
Aronson, Jeff 2006. Consultation. British Medical Journal 333 (7571). 737. <https://www.jstor.org/stable/40700375>. Viitattu 15.3.2020.
Danesh, Hossain B. & Danesh, Roshan 2002. A Consultative Conflict-resolution-model: Beyond Alternative Dispute-resolution. International Journal of Peace Studies 7(2). 17–33.
Deys, Caroline & Dowling, Emilia & Golding, Valery 1989. Clinical Psychology: A Consultative Approach in General Practice. Journal of the Royal College of General Practitioners 39. 342–344. <https://bjgp.org/content/bjgp/39/325/342.full.pdf>. Viitattu 15.3.2020.
Dinnebeil, Laurie & Pretti-Frontczak, Kristie & McInerney, William 2009. A Consultative Itinerant Approach to Service Delivery: Considerations for the Early Childhood Community. American Speech-Language-Hearing Association 40 (4). 435–445. <https://pubs.asha.org/doi/10.1044/0161-1461(2008/08-0028)?url_ver=Z39.88-2003&rfr_id=ori:rid:crossref.org&rfr_dat=cr_pub%20%200pubmed>. Viitattu 14.3.2020.
HyMy -kylä – hyvinvointia Myllypurosta 2019. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. <https://www.metropolia.fi/fi/asiakastyot-ja-palvelut/hyvinvointi-ja-terveyskyla.> Viitattu 13.11.2020.
Järventaus, Jussi & Kekäläinen, Henrietta 2018. Uudistuva työ ja yrittäjyys – visiosta toteutukseen. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 27/2018. Helsinki: Työ- ja elinkeinoministeriö. 27, 32. <https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161072>. Viitattu 13.12.2020.
Kennedy, Denise M 2015. Creating and Integrating a New Patient Experience
Leadership Role: A Consultative Approach for Partnering with Executive and Clinical Leaders. Patient Experience Journal 2 (1). 157–158. <https://pxjournal.org/journal/vol2/iss1/21>. Viitattu 10.3.2020.
LaGrossa, Virginia & Suzanne, Saxe 1998. The Consultative Approach: Partnering for Results! San Francisco: Jossey-Bass/Pfeiffer.
Louhimo, Johanna 2019. Onnistunut konsultaatio – potilaan parhaaksi! Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 135 (5). 487–488. <https://www.duodecimlehti.fi/duo14802>. Viitattu 14.4.2020.
Roush, Melvin L. & Smith, Stevenson G. 1997. Consultative Teaching.
International Examples. Issues in Accounting Education 12 (1). 199–213. <https://www.researchgate.net/profile/G_Stevenson_Smith/publication/279914222_Consultative_Teaching_in_the_Accounting_Curriculum_International_Examples/links/58126f5b08ae29942f3e8040/Consultative-Teaching-in-the-Accounting-Curriculum-International-Examples.pdf>. Viitattu 14.2.2020.
Seikkula, Jaakko & Arnkil, Tom Erik 2009. Dialoginen verkostotyö. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Helsinki: THL: 2. <https://www.julkari.fi/handle/10024/79883>. Viitattu 13.4.2020.
The Cambridge English Dictionary 2020. <https://dictionary.cambridge.org/dictionary/english/consultation>. Viitattu 15.3.2020.
Valtonen A. Hyvissä handuissa himassa – moniammatillinen opiskelijatiimi kotihoidon asiakkaan tukena. Fysioterapia 5/2019.
Virolainen, Maarit & Heikkinen, Hannu L. T. & Siklander, Pirkko & Laitinen-Väänänen, Sirpa 2019. Mitä ovat oppimisen ekosysteemit? Ammattikasvatuksen aikakauskirja 21 (4). 12–14, 17.
Kuntoutusalan osaaminen kehittyy ja uudistuu. Samaan aikaan kuntoutusalan opettajan työtehtävät ovat laajentuneet eikä työ kohdistu pelkästään opettamiseen. Opettajat työskentelevät monilla rajapinnoilla pyrkimyksenään mahdollistaa opiskelijoiden osaamisen kehittyminen ja tulevaisuuden laadukas kuntoutus. Työhön kuuluu myös oman alan kehittäminen. Opettajan työn keskiössä on kuitenkin mahdollistaa opiskelijoiden osaamisen kehittyminen kuntoutuksen asiakkaiden parhaaksi, jolloin keskeiseksi nousee myös opettajan oma kuntoutusosaaminen ja sen kehittyminen.
Ammattikorkeakoulu tarjoaa puitteet opettajan työlle, ja tällä hetkellä korkeakoulutus uudistuu kohti joustavampaa opintojen suorittamista, parempaa koulutuksen saatavuutta sekä jatkuvaa oppimista pyrkimyksenä tarjota osaamisen kehittämistä entistä useammille (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2019.)
Näen, että koulutuksen ja opettajuuden tulisi olla ketterää ja pyrkiä luomaan uutta. Kiireisessä arjessa opettajana tukeudun helposti jo olemassa oleviin rutiineihin ja käytäntöihin sekä liialliseen asiantuntijakeskeisyyteen. Tiedän, ettei se ole välttämättä tehokas ratkaisu osaavien ammattilaisten kouluttamiseen ja oman alan kehittämiseen. Tunnistan, että opiskelija on aktiivinen toimija, joka käsittelee asioista omasta ymmärryksestään käsin ja että osaamisen tulisi rakentua yhteistyössä kentällä työskentelevien asiantuntijoiden ja asiakkaiden kanssa.
Opettaja on monessa mukana ja arjessa herää toisinaan huoli siitä, ettei uudistu riittävästi. Pysyvätkö omat kliiniset taidot ajan tasalla? Onko vuorovaikutus työelämän kanssa riittävää? Mahdollistanko opiskelijoille tulevaisuuden työelämässä tarvittavien taitojen kehittymisen?
Kuntoutusosaaminen
Salla Sipari ja Elisa Mäkinen kirjoittivat jo vuonna 2012 yhdessä rakentuvasta kuntoutusosaamisesta. Kuntoutusalan osaajan tulisi osata toimia joustavasti asiakkaan verkostoissa niin, että asiakkaan apu ja tuki rakentuvat asiakkaan omaan toimintaympäristöön mahdollistaen mielekkään ja sujuvan toiminnan arjessa. Kuntoutusalan ammattilainen tarvitsee yhteiskehittelyn näkökulmaa ja osaamista kyetäkseen kehittämään kuntoutusta yhdessä asiakkaan, koulutuksen järjestäjien sekä muiden ammattilaisten kanssa. (Sipari & Mäkinen 2012: 32–34.)
Johanna Holvikiven blogiteksissä Pysynkö mukana? Kuntoutuksen muutos uudistuvassa sotessa nostetaan esille kuntoutuksen alueen nousevia ja korostuvia osaamisia viitaten Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan kevään 2018 julkaisuun Optimoitu sote-ammattilaisten koulutus- ja osaamisuudistus. Esille nostettiin palveluohjaus ja kuntoutujan ohjaus, digitalisaatio, kuntoutusteknologia, näyttöön perustuva toiminta, liiketoimintaosaaminen, innovaatiotoiminta, talousosaaminen sekä moniammatillinen toiminta.
Kuntoutusalan opettajan osaaminen
Kuntoutusalan ammattilaisen tulee yhä enenevissä määrin osata toimia erilaisissa verkostoissa tehden yhteistyötä sekä tunnistaen omaa ja toisten osaamista. Kuntoutusalan opettaja tarvitsee tätä samaa osaamista. Olen huomannut, että opettajana tärkein tehtäväni on mahdollistaa yhteistyön tekeminen ja luoda rakenteita sille. Esimerkiksi hankkeiden hyödyntäminen osana opetusta ja verkko-opetuksen lisääminen ovat mahdollistaneet yhteistyön aiempaa useampien tahojen kanssa.
Verkko-opetuksen avulla on ollut mahdollista rakentaa laajempi verkosto kiinnostuksen kohteena olevan aiheen ympärille ja keskustelu kuntoutusalan ammattilaisen, opiskelijoiden ja opettajan välillä on ollut ketterämpää. Verkon välineet ovat mahdollistaneet myös luokkatyöskentelyä yksilöllisemmät ratkaisut opiskelijan oppimisen tukemiseksi. Hankkeet ovat puolestaan mahdollistaneet aidoissa konteksteissa työskentelyn yhteisen kiinnostuksen äärellä.
Opettajan, opiskelijan ja kuntoutuksen ammattilaisen ammattitaito ja asiantuntijuus kehittyvät yhteisen keskustelun äärellä, kun aiempia tietoja ja taitoja haastetaan ja uutta ymmärrystä muodostetaan. Opiskelijoiden työn avulla mahdollistetaan myös uusia kokeiluja, palveluja sekä lisäresursseja asiakkaiden kanssa työskentelyyn. Kaikki osapuolet hyötyvät ja oppivat uutta. Tekemällä yhteistyötä ja tietämisen vastuuta jakamalla opettajan on mahdollista olla mukana kehittämässä kokonaisvaltaisesti kuntoutusosaamista ja oman alan palveluita sekä kehittää myös omaa osaamistaan.
Jatkuva oppiminen mahdollistuu yhdessä
Ratkaisu alan kehittämiseen, jatkuvaan oppimiseen sekä osaamisen syventymiseen joustavassa monimuoto-opetuksessa on entistä tiiviimpi yhteistyö eri organisaatioiden kanssa (ks. Holvikivi 2018 Pysynkö mukana? Kuntoutuksen muutos uudistuvassa sotessa). Monipuolinen oppimisympäristöjen hyödyntäminen mahdollistaa kaikille osapuolille rajapintojen ylityksiä. Kokonaisuutta tukee ymmärrys siitä, että kuntoutusosaaminen kehittyy yhdessä.
Opetuksen, oman alan ja osaamisen kehittämisen ei tarvitse olla toisistaan irrallisia osia. Myös ammattikorkeakoulujen yhteistyöllä uudistetaan, vahvistetaan ja kehitetään kuntoutuksen koulutusta kuntoutujien parhaaksi esimerkiksi OsKu – osaamista kuntoutukseen -hankkeessa.
Osaaminen, tiedot ja taidot kehittyvät dialogissa erilaisia ajatuksia, käsityksiä ja kokemuksia törmäyttämällä. Näin rakennetaan yhteistä ymmärrystä ja asiantuntijuus kehittyy asiakkaiden hyväksi. Oppimisen prosessiin voivat osallistua niin hankekumppanit, asiakkaat, asiantuntijat kuin eri alojen opiskelijat ja opettajat. Digitaaliset ympäristöt mahdollistavat ketterää yhteistyötä ja verkostojen laajenemisen niin, että oppimisen prosessiin voi osallistua asiantuntijat entistä laajemmin eri puolilta Suomea ja kansainvälisesti. Näin jatkuva oppiminen ja kuntoutusosaaminen rakentuminen mahdollistuvat kaikille osapuolille, myös opettajalle.
Kirjoittaja:
Sanna Piikki toimii lehtorina Metropolia Ammattikorkeakoulussa toimintaterapian tutkinto-ohjelmassa.
Lähteet
Holvikivi, Johanna 2018. Pysynkö mukana? Kuntoutuksen muutos uudistuvassa sotessa. Blogikirjoitus Rehablogissa 11.9.2018. Saatavana osoitteessa: https://blogit.metropolia.fi/rehablogi/2018/09/11/pysynko-mukana-kuntoutuksen-muutos-uudistuvassa-sotessa-kettera-osaaminen-on-ytimessa-tulevaisuuden-kuntoutuksen-kentalla/ Luettu 9.11.2019.
Osku – osaamista kuntoutukseen. Saatavana osoitteessa: https://www.metropolia.fi/tutkimus-kehittaminen-ja-innovaatiot/hankkeet/osku-osaamista-kuntoutukseen/. Luettu 9.11.2019.
Opetus- ja kulttuuriministeriö 2019. Korkeakoulutus ja tutkimus 2030-luvulle, Vision tiekartta. Saatavana osoitteessa: https://valtioneuvosto.fi/documents/1410845/12021888/Korkeakoulutus+ja+tutkimus+2030-luvulle+VISION+TIEKARTTA_V2.pdf/43792c1e-602a-4776-c3f9-91dd66ba9574/Korkeakoulutus+ja+tutkimus+2030-luvulle+VISION+TIEKARTTA_V2.pdf. Luettu 1.11.2019.
Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2012. Yhdessä rakentuva kuntoutusosaaminen. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja AATOS-Artikkelit 6. Saatavana osoitteessa: https://www.metropolia.fi/fileadmin/user_upload/TK/Julkaisut/pdf/AATOS_6_2012_Sipari_Makinen.pdf
Katso myös kuntoutusalan koulutukseen liittyen:
Kangasniemi, Mari & Hipp, Kirsi & Häggman-Laitila, Arja & Kallio, Hanna & Karki, Suyen & Kinnunen, Pirjo & Pietilä Anna-Maija & Saarnio, Reetta & Viinamäki, Leena & Voutilainen, Ari & Walden, Anne 2018. Optimoitu sote-ammattilaisten koulutus- ja osaamisuudistus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 39/2018. Saatavana osoitteessa: http://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/10616/sote-osaamisen-optimoinnilla-vaikuttavaa-ja-asiakaslahtoista-palvelua. Luettu 1.11.2019
Sipari, Salla 2019. Yhteiskehittelyllä tuloksellisuutta kuntoutukseen. Metropolia Master's bloggaajat. Blogikirjoitus 27.3.2019. https://blogit.metropolia.fi/masterminds/avainsana/salla-sipari/. Luettu 9.11.2019.
Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa & Kekäläinen, Kaija & Paalasmaa, Pekka & Harra, Toini 2016. Uudistuva kuntoutusosaaminen – työ ja koulutus yhdessä. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. https://docplayer.fi/27418682-Metropolia-ammattikorkeakoulu-uudistuva-kuntoutusosaaminen-tyo-ja-koulutus-yhdessa.html. Luettu 9.11.2019.
Harra, Toini & Roivas, Marianne 2014. Kuntoutuksen koulutuksen päivät. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Saatavana osoitteessa: http://kuntoutuskoulutuksessa.metropolia.fi/#/article/1/page/1. Luettu 9.11.2019.
Kommentit
Ei kommentteja