työssäjaksaminen arkistot - Uudistuva sosiaalialan osaaminen

Avainsana: työssäjaksaminen

Työhyvinvoinnin ja hyvinvoinnin suhde

26.10.2020

Jyrki Konkka

Työssäjaksamiseen ja työhyvinvointiin liittyvät kysymykset ovat sattuneesta syystä viime aikoina saaneet runsaasti huomiota. Itse olen syksyn 2020 aikana saanut vastattavakseni ainakin kolme työhyvinvointikyselyä. Pystyäkseni vastaamaan kyselyihin halusin perehtyä tarkemmin asiaan. Aloitin asian selvittämisen määritelmällisistä kysymyksistä. Tarkasteluni avarsi monia seikkoja työhyvinvoinnista. Tässä niistä keskeisin. Työhyvinvointi Työterveyslaitoksen määritelmän mukaan Suomalainen Työsuojelusanasto määrittelee termin ’työhyvinvointi’ seuraavasti: ”Työhyvinvointi on työntekijän fyysinen ja psyykkinen olotila, joka perustuu työympäristön ja vapaa-ajan sopivaan kokonaisuuteen. Ammattitaito ja työnhallinta ovat tärkeimmät työhyvinvointia edistävät tekijät.” Työterveyslaitoksen (TTL) eräässä työhyvinvoinnin kehittämiseen tähtäävässä projektissa (Anttonen & Räsänen (toim.), 2009, 18) em. määritelmälle ehdotettiin useita laajennuksia, joista suosituimmaksi osoittautui seuraava: ”Työhyvinvointi tarkoittaa turvallista, terveellistä ja tuottavaa työtä, jota ammattitaitoiset työntekijät tekevät hyvin johdetussa organisaatiossa. Työntekijät ja työyhteisöt kokevat työnsä mielekkääksi ja palkitsevaksi, ja heidän mielestään työ tukee heidän elämänhallintaansa.” Yhtenä tämän tarkastelun kannalta kiinnostavana projektissa esille tulleena määritelmän laajennuksena mainittiin myös seuraava ehdotus, jonka raportin tekijät kuitenkin hylkäsivät (emt. 18): ”Työhyvinvointia koskevien aloitteiden on tasapainotettava työntekijän ja organisaation tarpeet, mikä tarkoittaa sitä, että on luotava sellainen ympäristö, joka edistää tyytyväisyyden tilaa ja antaa työntekijöiden menestyä ja saavuttaa koko potentiaalinsa sekä heidän omaksi hyödykseen että organisaation eduksi.” Suomalaisen Työsuojelusanaston määritelmä ja TTL:n projektin ehdottamat määritelmän laajennukset ’työhyvinvoinnille’ edustavat eudaimonistista (perfektionistista) hyvinvointikäsitystä. Sen mukaan hyvinvointi on (inhimillistä) kukoistamista. Työhyvinvoinnista puhuttaessa kukoistus on rajattu sellaisten ominaisuuksien tarkasteluun, jotka edistävät työntekijän ja organisaation hyvää, erityisesti sitä, mikä on hyväksi työntekijälle ja organisaatiolle itselleen. Eudaimonistinen hyvinvointikäsitys pähkinänkuoressa ’Kukoistus’ on naturalistinen ja (minimaalisesti) evaluatiivinen termi, jota käytetään kuvaamaan, miten organismilla menee ympäristössään (ts. siinä ekosysteemissä, jossa se sattuu olemaan), mikä on organismin toimintakyky ja miten sen toiminta vaikuttaa ympäristöön. (Kraut, 2007, 5). Kukoistava (hyvinvoiva, onnellinen) ihminen on sellainen, jolla on tietyt kognitiiviset, affektiiviset, sensoriset ja sosiaaliset (sekä fysikaaliset) kyvyt, joiden kehittämisestä ja harjoittamisesta hän nauttii. (emt. 137). Lisäksi tällainen ihminen ja hänen kulttuurinsa (yhteisönsä) arvostavat näitä olevia kykyjä, niiden kehittämistä ja harjoittamista. (Bishop, 2015, 41). Eudaimonistisen hyvinvointikäsityksen keskeinen tekijä on se, että inhimillinen kukoistus on aina osin yhteisöllisesti (poliittisesti) määritelty. Ihmisillä on esimerkiksi kyky pettää ja tappaa, mutta niitä ja niiden kehittämistä ja harjoittamista ei yhteisöjen ja organisaatioiden sisällä arvosteta silloin, kun ne eivät edistä yksilön, yhteisön tai organisaation etua. Niinpä eudaimonistinen hyvinvointikäsitys on myös osittain normatiivinen lähestymistapa hyvinvoinnin tarkasteluun: siinä määritellään, mikä on hyvää tai pahaa ihmisen ja hänen ympäristönsä kannalta, ja mikä on oikein tai väärin hyvää tavoiteltaessa ja pahaa vältettäessä. Ja ”paras arpa” (työ)hyvinvoinnin edistämiseksi em. käsityksen mukaan on hyve (ammattitaito, työn hallinta). (Hursthouse, 1999, 172). Työhyvinvoinnin ja hyvinvoinnin olennainen ero Työhyvinvoinnin määritelmässä ja sen laajennuksissa ei kuitenkaan käytetä evaluatiivisia tai normatiivisia termejä. Kysymyksessä ei ole arvoarvostelma tai -määritelmä. Työhyvinvoinnista puhuttaessa ja TTL:n raportissa (Anttonen & Räisänen (toim.) 2009) tavoitteet ovat toisaalla, asioissa jotka on nimetty ’työhyvinvoinniksi’. Termillä ’hyvinvointi’ on kansainvälisessä tarkastelussa ja pitkässä filosofisessa ja yhteiskuntatieteellisessä perinteessä vakiintunut merkitys, jonka kanssa myös ’työhyvinvoinnista’ kirjoittavat asiantuntijat raportissaan (emt. 17) kipuilevat: ”tässä projektissa ei tarvitse miettiä käsitteen nimitystä, sillä - - meidän tulee käyttää termiä työhyvinvointi, well-being at work”. Samalla raportissa viitataan useasti terveyteen ja terveyden edistämiseen, sekä erityisesti WHO:n määritelmään terveyden edistämisestä. WHO:n määritelmä on kuitenkin arvolatautunut - siinä deskriptiivinen terveys-käsite ja normatiivinen hyvinvointi-käsite tunnetusti yhdistyvät toisiinsa. WHO:n (1948, 100) mukaan terveys on täydellisen fyysisen, mentaalisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tila, eikä pelkästään sairauden tai raihnaisuuden poissaoloa. Jos työhyvinvointia (tai hyvinvointia yleisemminkin) halutaan mitata, tarkoittaa se deskriptiivisen, ja siten naturalistisen, mittarin määrittelemistä. Tavoitteena on työntekijän ja organisaation todellisen tilan mittari. Tällainen deskriptiivinen (ei-normatiivinen) mittari rakentuu organismin ja organisaation funktionaalisen tehokkuuden (’functional efficiency’), tai toimintakyvyn, käsitteelle. (Hausman, 2015, 8) Tällainen mittari kertoo yksilön kyvystä ja dispositioista tarkastellussa ympäristössä arvottamatta asiaa yksilön elämänlaadun kannalta: sen kannalta, onko mitattava asia (esim. terveys tai kunto) hyväksi vai haitaksi ihmiselle itselleen. Kyselyt, joihin olen vastannut, eivät kuitenkaan edusta tällaista mittaria, vaan ne perustuvat subjektiivista kokemusta koskevaan vastaajan omaan arviointiin. Tämä on ongelma, jonka tarkastelu vaatisi erillisen kirjoituksensa. Vaikka yksilön kokemus onkin hyvinvoinnin keskeinen (ellei keskeisin) tekijä, se on huono mittari hänen funktionaalisen tehokkuutensa (terveyden, kunnon, toimintakyvyn) tavoittamiseksi. Yksilö voi kokea olevansa terve, kunnossa tai toimintakykyinen olematta sitä. Funktionaalisen tehokkuuden käsite on olennaisesti naturalistinen ja deskriptiivinen, ei niinkään normatiivinen. (Hausman, 2015, 9). Hyvinvoinnilla sen sijaan perinteisesti viitataan johonkin arvokkaampaan asiaan - elämän laatuun ja koko elämän kannalta tavoittelemisen arvoiseen asiaan, sellaiseen asiaan, jota haluaisi sille, josta välittää hänen itsensä vuoksi. (Darwall, 2002, 9). Lisäksi hyvinvoinnilla viitataan aina ei-instrumentaaliseen hyvään. Työhyvinvointi viittaa sen sijaan olennaisesti aina välineelliseen hyvään. Kysymys on siten käsitteellisesti ja määritelmällisesti eri asioista. Kirjoittaja: Jyrki Konkka toimii yliopettajana Metropolia ammattikorkeakoulussa. Koulutukseltaan hän on valtiotieteiden tohtori ja käytännöllisen filosofian dosentti. Jyrki Konkka on perehtynyt kriittistä ajattelua, metodologiaa, etiikkaa, poliittista filosofiaa ja hyvinvointia koskeviin kysymyksiin. Hän on kirjoittanut useita hyvinvointia käsitteleviä tieteellisiä artikkeleita. Tässä joitakin viimeaikaisia tekstejä hyvinvoinnista: Konkka, Jyrki, 2016, ’Hyvä elämä koostuu toista ja asioista, jotka ovat hyväksi ihmiselle’, teoksessa Mutanen, Kantola, Kotila & Vanhanen-Nuutinen. Turku: Turun ammattikorkeakoulun tutkimuksia 44: 33 - 46. Konkka, Jyrki, 2018, ’Hyvinvointi - yksi sana, monta mieltä’, teoksessa Mutanen, Houni, Mäntyvaara & Kantola (toim.) Hyöty. Turku: Turun ammattikorkeakoulun Tutkimuksia 48: 26 - 46. Konkka, Jyrki, 2020, ’’Follow your nature’ - a mongrel approach to good life’, in Mutanen, Friman, Kantola & Konst (eds.) Human and Nature. Turku: Research reports from Turku University of Applied Sciences 50: 93 - 112. Raatikainen, Eija, Ihamäki, Katja ja Konkka, Jyrki, 2020, ’Hyvän elämän ja hyvinvoinnin sosiaaliset edellytykset poikkeusoloissa’ teoksessa Hyvinvointi ja terveys poikkeusoloissa. Helsinki: Metropolia. (Käsikirjoitus, ilmestyy). Salonen, Arto ja Konkka, Jyrki, 2015, ’An Ecosocial Approach to Well-Being: A Solution to the Wicked Problems in the Era of Anthropocene. Foro de Educación 13(19): 19 - 34. Salonen, Arto ja Konkka, Jyrki, 2017, ’Kun tyytyväisyys ratkaisee. Nuorten suhtautuminen globaaleihin haasteisiin, käsitykset ihanneyhteiskunnasta ja toiveet omasta tulevaisuudesta, teoksessa Myllyniemi (toim.) Katse tulevaisuuteen, Nuorisobarometri 2016. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto: 137 - 156. Kirjallisuus: Anttonen, Hannu ja Räsänen, Tuula (toim.), 2009, Työhyvinvointi - Uudistuksia ja hyviä käytäntöjä. Helsinki: Työterveyslaitos. Bishop, 2015, The Good Life - Unifying the Philosophy and Psychology of Well-Being. Oxford. Oxford University Press. Darwall, Stephen, 2002, Welfare and Rational Care. Princeton, NJ: Princeton University Press. Hausman, Daniel, M. 2015, Valuing Health - Well-Being, Freedom, and Suffering. Oxford: Oxford University Press. Hursthouse, Rosalind, 1999, On Virtue Ethics. Oxford: Oxford University Press. Kraut, 2007, What is Good and Why? The Ethics of Well-Being. Cambridge MA. Harvard University Press. World Health Organization, 1948, ’Preamble to the Constitution of the World Health Organization’, Official Records of the World Health Organization, no. 2. Geneva: World Health Organization.

Lue lisää

Itseohjautuvuuden kehittäminen lisää työhyvinvointia, asiakastyytyväisyyttä, tuottavuutta ja laatua sosiaali- ja terveysalalla

24.10.2019

Mira Heinikoski

Työelämän kehittämisstrategian 2020 mukaan tulevaisuuden työelämään tarvitaan uudenlaisia toimintatapoja ja työyhteisötaitoja, jotta tuottavuuden ja laadun kehittäminen mahdollistuisivat. Nykytiedon perusteella tärkeää on minimoida työyhteisöjen hierarkioita ja antaa työntekijöille runsaammin vastuuta ja valtaa. Keskeistä työn organisoimisessa olisi siis itseohjautuvuus eli ihmisten oma vastuunotto ja organisoituminen. Näin ollen työn tekemisessä ja sen johtamisessa korostuisivat aiempaa enemmän vuorovaikutteisuus. (Ekonen – Eskola – Hakola 2016: 5,6.) Turha byrokratia heikentää laatua Terveysalalla vallitsee edelleen hyvin perinteikäs ja hierarkkinen järjestelmä esimerkiksi päätöksenteossa ja esimiehisyydessä. Tästä johtuen työntekijöiden on vaikeaa toimia itseohjautuvasti ja omatoimisesti päivittäisissä työtehtävissään, vaikka niissä usein vaadittaisiinkin nopeaa reagointia ja kykyä soveltaa palvelua asiakkaiden yksilöllisiin tarpeisiin. Otala ja Mäki (2019: 266, 267) tuovat samankaltaisia havaintoja esiin ajankohtaisessa kirjoituksessaan palveluiden uudistumisesta ja johtamisen muuttumisesta sosiaali- ja terveysalalla. Heidän mukaansa toimintaa tulisi kehittää itseohjautuvammaksi, jotta tuottavuus, asiakaskokemus, palveluiden vaikuttavuus ja työhyvinvointi voisivat kehittyä myönteiseen suuntaan (emt: 270). Työhistoriani aikana olen kohdannut paikkoja, joissa osin turhakin byrokratia on saattanut haitata peruspalveluiden toteuttamista sekä asiakaskokemusta ja työviihtyvyyttä. Työyhteisöjen hierarkiat ovat voineet myös heikentää itseohjautuvuutta, tiimityöskentelyä ja moninaisuuden toteuttamista, koska erilaisten päätösten ja linjausten teko on jätetty johtoportaan vastuulle – joskus jopa yksittäisen henkilön kontolle. Nykyinen työni lastensuojelupalveluiden toimintaterapeuttina sisältää yhteistyötä useiden eri palveluiden ja työryhmien kanssa. Monissa työryhmissä on tunnistettu itseohjautuvuuden merkitys. Työryhmillä on esimiesten luottamus: tietyissä rajoissa työntekijöillä ja tiimillä on mahdollisuus tehdä autonomisia päätöksiä asiakastyössä eikä esimiehen hyväksyntää tarvita jokaiselle päätökselle, sillä päätöksiä saatetaan tehdä muuttuvissa olosuhteissa. Reunaehtoja päätöksenteossa ovat esimerkiksi organisaation toiminnan tavoitteet, arvot ja lastensuojelulaki. Työntekijöillä on päätäntävaltaa myös sen suhteen, miten asiakasprosessin alussa asetettuihin tavoitteisiin on mahdollista päästä. Esimiehet siis luottavat työntekijöidensä ammattitaitoon ja harkintakykyyn. Työn toteutumista seurataan esimiesten toimesta lähinnä reflektoivalla ja valmentavalla otteella. Mitä itseohjautuvuudesta seuraa? Esimiehen luottamus lisää työntekijöiden työmotivaatiota ja omatoimisuutta, mikä on omiaan parantamaan myös työn laatua ja asiakaspalvelua. Työrauha antaa mahdollisuuden luovuuteen, mikä voi johtaa uusiin oivaltaviin työotteisiin ja menetelmiin asiakastyössä. Itseohjautuvuuden tukeminen parantaa myös tiimityöskentelyä, koska työntekijät tukeutuvat herkemmin päätöstilanteissa kollegoihinsa ja ratkaisuja mietitään yhdessä. Tällöin päätöksenteossa tulee usein huomioiduksi useampi ammatillinen näkökulma sen sijaan, että ratkaisuun kysyttäisiin vain yhtä näkemystä esimiehiltä. Sosiaali- ja terveysalan esimiesten ja johtajien olisi ensiarvoisen tärkeää havahtua tarpeeseen vahvistaa itseohjautuvampaa ja osallistavampaa toimintatapaa työyhteisöissä. Sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakkaiden tarpeet moninaistuvat jatkuvasti ja myös työn laatuvaatimukset kasvavat. Näiden muutosten myötä asiakastyötä todennäköisesti toteutetaan jatkossa entistäkin muuttuvammassa ympäristössä ja asiakasrajapinnassa, minkä vuoksi tarvitaan joustoa ja ketteryyttä. Myös Otala ja Mäki (2019: 267–268) tuovat esiin tarpeen uusille toimintatavoille. He peräänkuuluttavat sosiaali- ja terveysalalle uutta kulttuuria, jossa kannustetaan kokeilemaan uutta ja hyväksymään myös epäonnistumiset. Mitä itseohjautuvuus edellyttää? Oleellinen edellytys itseohjautuvuuden toteutumiselle on työntekijän perusteellinen perehdytys työtehtäviin ja organisaatioon, jotta hänellä on riittävät taidot ja valmiudet olla omatoiminen. Lisäksi tarvitaan salliva työilmapiiri, jossa on lupa kokeilla ja epäonnistua. Toiminnalle tarvitaan esimiehen tuki. Itseohjautuvuudella tarkoitetaan itsensä johtamisen ja vastuunoton lisäksi taitoa toimia tiimissä (Otala & Mäki 2019: 271), ja tästä johtuen tiimityöhönkin tarvitaan selkeät reunaehdot, jotta jokaisen äänen on mahdollista tulla kuuluviin. Tiimityöllä ja tiimin johtamisella on suuri merkitys työn moninaisuuden kannalta, sillä hyvin johdettuna henkilöstön moninaisuus – esimerkiksi sukupuoleen, etniseen taustaan, ikään, toimintatapoihin ja koulutukseen liittyvät erot – voivat lisätä työn tuottavuutta, kannattavuutta ja työssä viihtyvyyttä. Moninaisuusosaaminen koskee kuitenkin yhtä lailla kaikkia työyhteisön jäseniä, ei pelkästään esimiehiä. Toista ja itseä on harjoiteltava ymmärtämään ja samalla on osattava toimia muuttuvissa toimintaympäristöissä. (Timonen 2015: 15.) Jatkossa työntekijöiden ja esimiesten ymmärrystä tulisikin lisätä koulutuksella. Tällä hetkellä useissa työpaikoissa voi olla riskinä, ettei kaikkien ammattialojen ääni tule kuuluviin ryhmässä vallitsevien valta- ja hierarkiasuhteiden vuoksi. Luottamus ja vastuun jakaminen on tärkeää Parempi laatu ja tuottavuus sosiaali- ja terveysalalla vaatii jokaisen työryhmän jäsenen panostusta – yhdessä ja erikseen. Oleellista ovat alaisten itseohjautuvuus ja tiimityöskentelytaidot sekä esimiehen kyky johtaa monitasoista kokonaisuutta. Johtamisen näkökulmasta itseohjautuvuuden ja tiimityöskentelyn parhaimpaan mahdolliseen toteutumiseen tarvitaan luottoa työryhmään, osallistavaa työotetta sekä rohkeutta jakaa vastuuta ja valtaa työntekijöille. Jos johtaja onnistuu luottamuksen luomisessa ja vastuun jakamisessa edes jossain määrin, on käsissä melko toimiva resepti työhyvinvoinnin, asiakastyytyväisyyden sekä toiminnan tuottavuuden ja laadun paranemiseen sosiaali- ja terveysalalla. Kirjoittaja: Mira Heinikoski, terveyden edistämisen ylempi AMK-tutkinnon opiskelija Kirjoitus on syntynyt Metropolian sote-alan ylemmän ammattikorkeakoulututkintojen yhteisen opintojakson ”Monialainen SOTE-johtaminen muuttuvassa toimintaympäristössä” oppimistehtävänä Lähteet: Ekonen, Marianne & Eskola, Anne & Hakola, Liinamaaria (toim.) 2016. Tee tästä nyt tolkkua. Tolkunteko suomalaisissa yrityksissä. Espoo: Teknologian tutkimuskeskus VTT. Otala, Leenamaija & Mäki, Tiina 2019. Luku 11. Palvelut uudistuvat ja johtaminen muuttuu sote-alalla – kohti valmentavaa johtamista ja itseohjautuvia tiimejä. Teoksessa: Martela, F. & Jarenko, K. (toim.): Itseohjautuvuus – miten organisoitua tulevaisuudessa? Helsinki: Alma Talent. Timonen, Liisa 2015. Moninaisuus – Hyvän työyhteisön ominaisuus? Teoksessa: Timonen L. & Mäkelä J. & Raivio A. (toim.): Moninaisuus on hyvän työyhteisön ominaisuus. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulu.

Lue lisää

Tunteet (sosiaalialan) työssä

6.2.2019

Eija Raatikainen

”Analysoin omia tunteitani myöhemmin ja mietin paljon, että ylireagoinko, mutta omasta mielestäni en.” (32) Näin kuvaa eräs ammattikorkeakouluopiskelija kysyttäessä hänelle merkityksellisistä tunteista opintojen aikana. Kuvaus liittyy Tutu-tutkimukseen, jossa tutkittiin kolmen ammattikorkeakoulun opiskelijoiden merkityksellisiä tunteita opintojen aikana. Opiskelijat olivat monilta eri aloilta, sosiaalialan opiskelijoiden lisäksi mukana oli esimerkiksi liiketalouden opiskelijoita. Sosiaalialan työ kuormittaa Sosiaalialalla toimiessa tarvitaan vahvoja tunnetaitoja: taitoja tunnistaa omat ja toisten tunteet, hallita ne ja toimia rakentavasti. Tunteiden hallintaa tarvitaan myös työssäjaksamiseen. Sosiaalityöhön on todettu liittyvän merkittäviä kuormitustekijöitä, jotka liittyvät usein työolosuhteisiin, työn sisältöön, työjärjestelyihin ja työssä tapahtuvaan vuorovaikutukseen. Vuorovaikutus kuormittaa. Suomalaisia sosiaalityöntekijöitä kuormittavat erityisesti kiireinen työtahti, suuret asiakasmäärät, työyhteisön ongelmat ja rooliristiriidat työssä. Eräs erityinen kuormitustekijä on muun muassa asiakkaiden tunteiden vastaanottaminen ja käsitteleminen. (Salo ym. 2016). Emotionaalinen kompetenssi - tunteiden tulkki Toisen ihmisen tunteiden vastaanottamisessa ja käsittelemisessä tarvitaan emotionaalista kompetenssia. Se tarkoittaa ihmisen kykyä tunnistaa, ymmärtää, ilmaista ja säädellä tunteitaan. Se pitää sisällään sen, miten ihminen reagoi muiden tunteisiin. Se tarkoittaa myös sitä, että ihminen on vastuussa omista tunteistaan ja niiden vaikutuksesta vuorovaikutukseen ja omaan toimintaan. Emotionaalinen kompetenssin lähikäsitteitä ovat Emotional Intelligence (EQ) ja Social Emotional Learning (SEL). EQ eli tunneäly koostuu Golemanin (1995; 1999) mukaan tunteiden tiedostamisesta, ilmaisemisesta, emootionaalisen ja kognitiivisen yhteydestä sekä tunteiden säätelystä ja hallinnasta. Emotionaaliseen kompetenssiin voidaan liittää myös emotionaalinen minäpystyvyys (self-efficacy), joka tarkoittaa ihmisen uskoa siihen, että hän pystyy toimimaan hänelle merkityksellisissä tunnetilanteissa, jolloin hän näkee itsensä tuntevana ja kokonaisvaltaisena yksilönä sekä hyväksyy tunnekokemuksensa. (Saarni 1999.) Sosiaalialalla vahva emotionaalinen kompetenssi on erityisen tärkeää työssäjaksamisen, mutta myös laadukkaan asiakastyön takaamiseksi. Tärkeää se on myös muilla aloilla, sillä työssä koetut ja ilmaistut tunteet vaikuttavat työntekijöiden motivaatioon, ajatteluun, päätöksiin ja yhteistyökykyyn laajemminkin. Lisäksi on löydetty näyttöä siitä, että spontaaneilla positiivisilla ajatuksilla on yhteys myös motivaatioon (Rice & Fredrickson 2017). Erityisesti sosiaalialan työntekijöiden tulisi käyttää aktiivisia tunteisiin keskittyviä coping metodeja ja tukea kollegoilta ehkäistäkseen emotionaalista uupumista (McFadden, Campbell & Taylor 2015). Ilman omien tunteiden tunnistamista ja niiden hallintaa emme myöskään hallitse sitä, millaista emotionaalista jalanjälkeä (Levine 2015) jätämme jälkeemme. Aina se ei välttämättä ole kovinkaan positiivinen jälki! Tutkimus korkeakouluopiskelijoiden merkityksellisistä tunteista opintojen aikana ilmestyy verkkojulkaisuna ”Tuhannet tunteet”. Isacsson, A., Raatikainen, E. & Ekström, M. (2019) https://julkaisut.haaga-helia.fi/tunne-julkaisu-opiskelijoiden-tunnekokemukset-korkeakoulussa/ Kirjoittaja: Eija Raatikainen, KT, lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Goleman, D. 1995. Emotional Intelligence: why it can matter more than IQ? New York: Bantam Books. Goleman, D. & Chernis 2001. The emotionally intelligent workplace. How to Select for, Measure, and Improve Emotional Intelligence in Individuals, Groups, and Organizations. Cary Cherniss Daniel Goleman Editors. Jossey Bass: San Fransisco. Levine, S., 2015. Our emotional footprint. Ordinary people and their extraordinary lives. IUniverse. McFadden, P., Campbell, A. & Taylor, B.2015. Resilience and Burnout in child Protection Social Work: Individual and Organisational themes from a Systematic Litereture Review. British Journal of Social Work, 45. 1546 - 1563. Rice, E. L. & Fredrickson, B. 2017. Do positive spontaneous thoughts function as incentive salience? Emotion. 17 (5). 840 - 855. Saarni, C. 1999. A Skill-Based Model of Emotional Competence: A Developmental Perspective. https://files.eric.ed.gov/fulltext/ED430678.pdf Salo & Rantonen & Aalto & Oksanen & Vahtera & Junnonen & Baldschun & Väisänen & Mönkkönen & Hämäläinen 2016. Sosiaalityöntekijöiden hyvinvointi. Sosiaalityön kuormittavuus, voimavaratekijät ja sosiaalityöntekijöiden mielenterveys. Helsinki: Työterveyslaitos. Salovey, P & Mayer, J. 1990 Emotional intelligence. SAGE Journals 9. http://journals.sagepub.com/doi/abs/10.2190/DUGG-P24E-52WK-6CDG

Lue lisää

Auttaja ensin?

15.6.2014

Sosiaalialan bloggaajat

Minna Ruotsalainen haastattelee Tays:in yleissairaalapsykiatrian perheterapeutti Susanna Mannersuota Tehy-lehdessä 1/2014. Mannersuon mukaan mitä vain voi sattua milloin vain ja kenelle tahansa. Tärkeintä auttamistyössä on, että välittämisen tunne ja läsnäolo välittyvät. Samat tunteet ja haasteet on läsnä työssäni matalan kynnyksen päivätoiminnassa Kontulan Symppiksessä. Työntekijöiden jaksamista voidaan ehkäistä vain tiedostamalla riskejä ja sijoittamalla auttamistyötä tekevien ihmisten hyvinvointiin. Kuinka voi auttaa, jos itse on avuntarpeessa? Empaattinen vuorovaikutus on lähtökohta sijaistraumatisoitumiselle. Kun kohtaa toistuvasti muiden ihmisten kärsimyksiä, se vaikuttaa hitaasti auttajan omaan kokemusmaailmaan ja sen liittää omaan sisäiseen tunteiden- ja tiedonkäsittelysysteemiin. Traagisten tarinoiden takia kokemus elämästä ja uskomukset ihmisistä alkavat vähitellen muuttua. Tätä muutosta ei voi auttamistyössä estää. On tärkeää huomioida, että se ei ole lähtöisin auttajan henkilökohtaisista ominaisuuksista, vaan työn sisällöstä. Ammatillisen toiminnan huomaa tällaisessa tilanteessa juuri siinä, miten auttaja pystyy käsittelemään näitä sijaistraumatisoitumisessa tulleita reaktioita. Päinvastoin epäammatillista käytöstä on se, että kieltää asiakastyön vaikutukset itsessä ja työyhteisössä. (Nissinen 2007, 140-141.) Auttajalla on riski väsyä Mannersuo toteaa: ”Tilanteet koskettavat usein, mutta se ei näy niinkään potilastyössä romahtamisena tai itkuun purskahtamisena. Joskus kyynel pilkahtaa väkisin silmänkulmaan. Työtä tehdään omalla persoonalla ihmisten hätähuutojen keskellä.” Tällöin auttajaa uhkaavat sijaistraumatisoituminen, myötätuntostressi ja uupumus. Omien rajojen vetäminen on välttämätöntä, sillä ylikuormittuneesta auttajasta ei ole kenellekään apua. (Ruotsalainen 2014) Kun päihdetyössä kohtaan usein äkillisiä kriisitilanteita, joihin liittyy paljon kärsimystä, kipua ja jopa kuolemia, on henkilöstön hyvinvointi turvattava. Päihdetyön asiakkaat tarvitsevat tukea kauhukokemuksissaan esimerkkinä väkivallan teot, itsemurhat, uudet diagnoosit. On luonnollista, että nämä tilanteet herättävät tunteita. Ruishalmeen & Saariston mukaan auttamistyötä tekevä työntekijä tuo auttaja-autettava-suhteeseen aina palasen omaa henkilöhistoriaansa. Syvästi eläytyvä ja empaattinen työntekijä saattaa helposti väsyä työroolissaan. Auttajan on tärkeää tunnistaa itsessään tapahtuvat psyykkiset reaktiot. Selkeä käsitys auttamisen mahdollisuuksista ja rajoista osaltaan mahdollistavat työssä jaksamisen ja työn mielekkyyden. Itsestään huolehtiminen ja omien rajojen tunnistaminen ehkäisevät työssä uupumista. Henkisesti vaativassa ja kuormittavassa työssä tukeudutaan usein työtovereihin. Työyhteisö pystyy usein tarjoamaan tilannetta ymmärtävää tukea. (Ruishalme & Saaristo 2007, 122-125.) Kun huolehdit itsestäsi, voit huolehtia myös muista Työssäni Kontulan Symppiksessä henkilöstön hyvinvointi on keskiössä. Kun henkilöstö voi hyvin, he jaksavat auttaa myös asiakkaita. Järjestämme tilaisuuksia tunteista keskustelulle ja lopetamme aina viikon epäammatilliseen purkuun, jonka tavoitteena on keskustella työssä heränneistä tunteista ja purkaa niitä. Tuolloin on tarkoitus riisua henkilöstöltä työrooli ja avata viikolla syntyneet tunnelukot. Tärkeässä roolissa työssäjaksamisen näkökulmasta ovatkin epäviralliset ja viralliset keskustelut työyhteisössä sekä luottamuksellinen työilmapiiri. Ne tukevat työssäjaksamista. Tärkeintä on järjestää aikaa tunteista keskustelulle, koska ilman aikaa, monet tunteet, joista on syytä keskustella jää keskustelematta. Auttajan hyvinvointi on turvattava, jotta autettavia voidaan auttaa. Työyhteisön on tärkeä auttaa auttamistyötä tekeviä ihmisiä. Näin varmistetaan se, että auttajat jaksavat auttaa ihmisiä tulevaisuudessa. Lähteet Nissinen, L. 2007. Auttamisen Rajoilla. Helsinki. Edita Prima Oy. Ruishalme, O. & Saaristo, L. 2007. Elämä satuttaa - Kriisit ja niistä selviytyminen. Helsinki. Gummerus. Ruotsalainen Minna. Tukena elämän varjoissa. perheterapeuttu Susanna mannersolan haastattelu. Tehy –lehti 1/2014.

Lue lisää