Avainsana: sosiaalityö
Huippu-urheilu sosionomin työkenttänä
Huippu-urheilijoiden henkinen hyvinvointi on noussut viime aikoina useasti esiin. Keskustelua ovat herättäneet urheilijoiden kohtelu niin vuoden 2024 Pariisin olympialaisissa kuin naisten jalkapallon pääsarjassakin. Miten sosionomi voisi tukea huippu-urheilijaa? Mitä annettavaa sosiaalialan ammattilaisella voisi olla huippu-urheilun kentällä? Kesän 2024 olympialaisten jälkeen neljä nimettömänä pysyttelevää suomalaista olympiaurheilijaa julkaisi avoimen kirjeen (HS.fi), jossa he kritisoivat Suomen olympiajoukkueen johtoa ja huippu-urheilujärjestelmää. Kirje herätti laajaa keskustelua mediassa ja nosti esiin muidenkin urheilijoiden kokemuksia siitä, miten urheilijan työtä ei arvosteta. Urheilijat kuvailivat tuntevansa itsensä yksinäisiksi ja osattomiksi sekä kaipaavansa enemmän tukea. Suomessa eri urheilulajeja tuetaan eri tavoin. Urheilijan mahdollisuus päästä lajinsa huipulle vaihtelee sen mukaan, millaisen lajiliiton tai urheiluorganisaation alla urheilija toimii. Tarkastelin opinnäytetyössäni (Theseus.fi) sitä, miten Kansallisessa Liigassa, naisten korkeimmalla sarjatasolla Suomessa, otetaan huomioon urheilijoiden erilaiset tuen tarpeet ja minkälaisia tukitarpeita urheilijoilla olisi. Erityisesti minua kiinnosti se, mitä annettavaa sosionomilla voisi olla huippu-urheilun kentällä. Kansallisessa Liigassa huolta herättää seurojen mahdollisuus toteuttaa ammattimaista toimintaa. Mediahuomiota sai tapaus, jossa kävi ilmi, että Åland United on kauden aikana harjoitellut jopa neljä viikkoa ilman valmentajaa, ja vierasottelumatkoillaan pelaajat olivat joutuneet nukkumaan bussissa tai esimerkiksi valmentajan junailemassa yöpaikassa ”sohvatyynyillä”. Keskustelua on herättänyt myös Kansallisen Liigan lisenssikriteerien taso, erityisesti kenttien kunto ja turvallisuus sekä seurojen kyky ylläpitää ammattimaista toimintaa. Millaiselle urheilumenestykselle luomme edellytyksiä? Urheilijoiden kirje nosti esiin suomalaisen huippu-urheilun rakenteellisia ongelmia, jotka vaikeuttavat urheilijoiden mahdollisuuksia menestyä. Tämä herättää kysymyksen siitä, ovatko urheilijalta vaadittava menestys ja hänelle annettavat mahdollisuudet tasapainossa. Yksi keskeisimmistä haasteista on saada urheiluorganisaatiot ymmärtämään, että urheilijat ovat haavoittuva ihmisryhmä, joka tarvitsee myös sosiaalialan ammattilaisten tukea. Olympiaurheilijoiden avoimessa kirjeessä nostetaan esiin, että suomalaisen huippu-urheilun suurin ongelma on, että toimintaa toteutetaan vanhojen, toimimattomien mallien ja kaavojen mukaisesti. Samalla odotetaan, että tulokset paranevat ja menestystä tulee. Urheilijat tietävät, että urheilu-ura vaatii uhrauksia. He ovat myös valmiita niitä tekemään, mutta odottavat vastavuoroisuutta organisaatioilta. Tämän päivän urheilijat tietävät, että tuen tarpeet ovat kasvaneet, sillä huippu-urheilu on kehittynyt. Urheilijat eivät enää ole valmiita olemaan vain kritiikin kohteita, vaan vaativat oikeutta. Miten kankeaa järjestelmää ja johtoporrasta notkistetaan niin, että se mahdollistaa paremmat edellytykset menestymiselle? Lääketieteellinen malli tukee fyysistä terveyttä Urheiluorganisaatioissa on perinteisesti keskitytty hoitamaan urheilijoita lääketieteellisen mallin mukaisesti, jolloin painopiste on ollut fyysisen terveyden ja hyvinvoinnin tukemisessa. Viime vuosina maailmalla on kuitenkin alettu lähestyä urheilijaa kokonaisvaltaisemmin: fyysisen terveyden lisäksi tuetaan myös henkistä, emotionaalista ja sosiaalista hyvinvointia (1, s. 1212). Urheilijat nähdään nykyään entistä paremmin psykofyysissosiaalisina kokonaisuuksina. Kokonaisvaltaisen tuen antaminen vaatii moniammatillista tiimiä, joka pystyy vastaamaan urheilijoiden moninaisiin tarpeisiin. Suomalaista urheilujärjestelmää ei tarvitse välttämättä räjäyttää ja keksiä uudelleen. Kyse on ennemminkin siitä, että toiminnan keskiöön nostetaan urheilija ja edellytysten luominen menestymiselle. Yksi tapa pohtia urheilijan tukemista on selvittää, mitä muualla tehdään onnistuneesti. Esimerkiksi Yhdysvalloissa urheilijoiden parissa tehtävä sosiaalityö on kasvava trendi, ja sen pohjalta on syntynyt uusi sosiaalityön suuntaus, joka tunnetaan urheilun sosiaalityönä. Vuonna 2015 perustettu The National Alliance of Social Workers in Sport (aswis.org) on toistaiseksi ainoa kansainvälinen toimija maailmassa, joka hyödyntää sosiaalialan ammattilaisten ainutlaatuista osaamista, arvoja ja etiikkaa, sekä vastaa samalla urheilijoiden ja urheiluyhteisön ammattilaisten tarpeisiin. Sosiaalityötä urheilijoiden hyvinvoinnin ehdoilla Tutkin opinnäytetyössäni jalkapallon naisten pääsarjan urheilijoiden tuen tarpeita ja näkemyksiä siitä, hyötyisivätkö he urheilijoiden tukemiseen erikoistuneen sosionomin ammattitaidosta. Haastattelin sarjassa vuosina 2019–2023 pelanneita urheilijoita (n=4). Haastatteluista kävi ilmi, että sosiaalialan ammattilaisten tukea kaivataan. Haastattelemani urheilijat nostivat esiin uran aikaisen ja sen jälkeisen tuen puutteen. Tuen tarpeet vaihtelivat urheilijan kokemuksen ja elämäntilanteen mukaan, mutta tarve tuelle nähtiin silloinkin, kun urheilijalla vaikutti menevän yleisesti ottaen hyvin. Haastateltavien kokemukset osoittavat, että urheilijan elämä on hyvin kuormittavaa, sillä urheilun ammattimaisuus ei useinkaan vastaa siitä saatavaa taloudellista korvausta. Lisäksi urheilijat altistuvat valtaville paineille, joita luovat niin yleisö kuin urheilijat itse. Moni urheilija on viime vuosina kertonut mielenterveyden haasteistaan ja uupumuksestaan. Myös loukkaantumiset voivat aiheuttaa fyysisiä ja psyykkisiä ongelmia sekä tunteen siitä, ettei olekaan osa joukkuetta. ”Urheilijana oleminen on haastava työ, ja työn tunnistaminen yhteiskunnassa on vasta alkamassa.” Urheilijat kertovat, että kokevat painetta suoriutua korkealla tasolla monella eri elämän osa-alueella. Urheilijan identiteetti kietoutuu vahvasti suorituksiin, ja uran päättyminen voi olla vaikea prosessi, erityisesti jos syynä on loukkaantuminen, mutta myös silloin, kun uran päättyminen tapahtuu omasta tahdosta. On selvää, että urheilijalla on oltava vahva urheilijaidentiteetti, mutta liian vahva identiteetti voi johtaa muiden elämänalueiden laiminlyöntiin. Paine menestyä ja liiallinen samaistuminen urheilijan rooliin voi altistaa masennukselle ja ahdistukselle. Urheilijat voivat altistua myös taloudelliselle hyväksikäytölle, ja heidän hyvinvointinsa voi jäädä toissijaiseksi kaupallisten intressien rinnalla. Urheilijana oleminen on haastava työ, ja työn tunnistaminen yhteiskunnassa on vasta alkamassa. Sosiaalialan ammattilainen voi auttaa urheilijaa löytämään tasapainon Haastateltavat kaipasivat seuroihin sosiaalialan ammattilaista, jonka kanssa voisi käydä läpi elämäntilannetta, tavoitteita ja suunnitelmia. Sosiaalialan ammattilainen voisi auttaa tasapainottamaan arkea työn ja urheilun välillä, olisi tietoinen arjen kuormittavuudesta, ymmärtäisi urheilijan erityisyyttä ja pystyisi ohjaamaan häntä arjen hallinnassa. Haastateltavat kokivat, että ovat voineet olla joukkueessa oma itsensä ja ovat kuuluneet joukkueeseen. Joukkuehenki onkin tärkeä tekijä viihtymiselle ja osallisuuden tunteelle. Joukkuehenki vaikuttaa myös siihen, että on valmis taistelemaan joukkueensa puolesta. Osa Pariisin olympiajoukkueen jäsenistä koki joukkuehengen huonoksi. Kannustamiselle ja toisten tukemiselle ei ollut luotu mahdollisuuksia, sillä joukkueen jäseniä oli lähetetty oman suorituksen jälkeen lyhyellä aikataululla pois kisoista. Olennaista hyvässä joukkuehengessä on, että jokainen tuntee itsensä merkitykselliseksi. Merkityksellisyys ei ole asia, joka tulee ansaita menestyksellään, vaan sen toteutumisessa jokaisella joukkueessa olevalla on oma aktiivinen roolinsa. ”Valmentaja ei ole neutraali konfliktien selvittäjä, siksi joukkueen ristiriitatilanteisiin tarvittaisiin ulkopuolisen asiantuntijan apua.” Haastateltavat kertoivat, että joukkueissa käytiin läpi kriisejä ja konfliktitilanteita, mikä on normaalia. Vastuu tilanteiden selvittämisestä valahti kuitenkin usein johtavien pelaajien tai kapteeniston vastuulle. Tilanteisiin olisi toivottu ulkopuolista apua, kuten sosiaalialan ammattilaista. Henkilöä, joka olisi neutraali ja pystyisi ottamaan eri osapuolet huomioon. Sosiaalialan ammattilainen voisi luoda tilaa konfliktien selvittämiselle sekä antaa ohjausta ja tukea eri osapuolille. Valmentajan rooli konfliktien selvittämisessä nähtiin ongelmallisena, sillä asemansa vuoksi hän ei voi täysin neutraalisti arvioida tilannetta. Ulkopuolinen apu nähtiin erityisen merkityksellisenä juuri konfliktitilanteissa, jolloin osapuolet voivat olla yhdenvertaisessa asemassa. Urheilu-uran lopettaminen aiheutti haastateltavilla monenlaisia tunteita kuten ahdistusta, pelkoa ja haikeutta. Vaikka urasiirtymä on usein henkilökohtainen prosessi, urheilijat kokivat kaipaavansa seuralta tukea ja neuvontaan. Tukea olisi kaivattu jo ennen uran päättymistä, uran päättymisvaiheessa ja vielä päättymisen jälkeen. Erityisesti urheilijat olisivat tarvinneet tukea uran jälkeisen elämän suunnitteluun ja uuteen elämään sopeutumiseen. Uran loppuminen koetaan suurena ja mullistavana elämänmuutoksena, jonka aikana muuttuu sosiaalinen ympäristö, arjen rytmi, tunne merkityksellisyydestä ja siirrytään mahdollisesti myös aikaan, jolloin koetaan, ettei sillä, mitä seuralleen antoi, ole mitään merkitystä. Navigointi elämän ja urheilun aallokoissa: sosionomi antaisi urheilijalle monipuolista tukea Urheilijat kaipaavat monipuolista tukea, joka auttaisi heitä navigoimaan sekä urheilu-uran että henkilökohtaisen elämän aallokoissa. Organisaatioiden olisi tärkeää tunnistaa urheilijoiden tarpeet paremmin ja tarjota rakenteita, jotka tukevat urheilijoiden kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tulevaisuuden päätökset ja strategiat tulisi luoda niin, että ne palvelevat urheilijan kehittymistä, menestystä, mutta myös kasvua ihmisenä.Urheilijat kohtaavat urallaan henkisiä ja fyysisiä paineita, uran jälkeisen elämän epävarmuutta sekä loukkaantumisten aiheuttamia kriisejä. Näiden tilanteiden hallinnassa sosionomit voivat tarjota urheilijalle kriisiapua sekä monipuolista sosiaalista ja emotionaalista tukea. Tuki auttaisi urheilijoita löytämään tasapainon urheilun ja muun elämän välillä sekä edistäisi heidän hyvinvointiaan ja tekisi urheilu-urasta kestävämmin hallittavan kokonaisuuden (2). Sosiaalialan ammattilaiset voivat myös toimia sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja hyvinvoinnin edistäjinä urheilumaailmassa. Urheilijoiden haavoittuvuuden huomioiminen ja heidän oikeuksiensa puolustaminen ovat keskeisiä tehtäviä. Sosionomit voivat puuttua sosiaaliseen eriarvoisuuteen ja lisätä yhdenvertaisuutta sekä osallisuutta ja näin vahvistaa urheilijoiden mahdollisuuksia menestyä niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin (2). Urasiirtymien ja identiteettikriisien hallinnassa sosionomit voivat auttaa urheilijoita suunnittelemaan elämäänsä uran jälkeen. Siirtymä urheilu-urasta muuhun elämään on usein elämää mullistava tapahtuma, joka voi aiheuttaa ahdistusta ja epävarmuutta. Sosionomilla on mahdollisuus tarjota uraneuvontaa, auttaa koulutukseen tai työnhakuun liittyvissä kysymyksissä sekä tarjota emotionaalista tukea, auttaen urheilijoita rakentamaan uutta identiteettiään ja löytämään paikkansa uran jälkeisessä elämässä (2). Lisäksi sosionomien on tärkeää ymmärtää urheilun kulttuuri ja osata toimia siinä tehokkaasti. He voivat tehdä yhteistyötä valmennushenkilöstön kanssa, auttaa valmentajia kohtaamaan urheilijoitaan, viestiä urheilijoiden vireystilasta sekä järjestää yhteisöllisyyttä edistävää toimintaa. Sosionomin tarjoama tuki voi auttaa urheilijoita kehittämään ajanhallinta- ja stressinhallintataitoja, jotka tukevat heidän tasapainoaan ja hyvinvointiaan niin urheilun kuin muun elämän vaatimusten keskellä (2). Kirjoittaja Essi Sainio. Kirjoittaja on valmistunut sosionomiksi Metropolia Ammattikorkeakoulusta joulukuussa 2024 ja on entinen jalkapalloilija. Sainio edusti muun muassa Helsingin Jalkapalloklubia (HJK), saksalaista 1. FFC Turbine Potsdamia sekä Ruotsin AIK:ta. Hän teki historiaa voittamalla ensimmäisenä suomalaisena naisten Bundesliigan mestaruuden vuonna 2009 Turbine Potsdamin riveissä. Mittavan pelaajauransa aikana hän kohtasi vakavia loukkaantumisia ja mielenterveyden haasteita, jotka pakottivat hänet pois pelikentiltä useiksi vuosiksi. Koettelemuksista huolimatta hän osoitti valtavaa tahdonvoimaa, palasi huipulle ja edusti Suomea vuoden 2022 EM-kisoissa. Nykyään Sainio toimii jalkapalloasiantuntijana Yleisradiossa ja on mukana muun muassa Pohjois-Haagan yhteiskoulun tyttöjen jalkapallovalmennuksessa. Teksti perustuu hänen opinnäytetyöhönsä Huippu-urheilu sosionomin työkenttänä. Lähteet Beasley, Lauren & Newman, Tarkington J. & Hardin, Robin 2021. Applying Social Work Values to Practice in Sport: Perspectives of Licensed Social Workers Employed in Collegiate Athletics. https://journals.iupui.edu/index.php/advancesinsocialwork/article/view/25311/24198 Sainio, Essi 2024. Huippu-urheilu sosionomin työkenttänä. Sosiaalialan opinnäytetyö. Metropolia Ammattikorkeakoulu. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2024093025814
Digitalisaatio asettaa uusia vaatimuksia sosiaalialalle
Digitalisaatio on yhä enemmän läsnä tulevaisuuden monimutkaisessa, verkostomaisessa ja muuttuvassa ympäristössä. Kesäkuussa sosiaalityön kansainvälisessä kesäkoulussa Sveitsissä keskusteltiin sosiaali- ja terveysalan digitalisaatiosta. Mihin digitaalisuus meitä haastaa? Sosiaalialan työ on siirtynyt digitaaliseen aikaan. Suomessa tästä kertoo esimerkiksi Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan digitalisaation visio vuoteen 2025, mutta myös muut maat painivat digitalisaation tuomien haasteiden kanssa. Tämä kävi ilmi kansainvälisessä Basel Master Summer Schoolissa Sveitsissä kesäkuussa. Digitalisaatio luo sosiaalityölle esimerkiksi eettisiä haasteita, mutta myös mahdollisuuksia tavoittaa entistä laajempi asiakaskunta. Digitalisaation haasteita ja mahdollisuuksia asiakastyössä Sveitsiläinen Jeanette Brodbeck toi luennollaan esiin, että asiakastyötä tehdään esimerkiksi verkko-ohjauksena tai videoyhteyttä ja chat-palvelua hyödyntäen. Digitalisaation käyttäminen asiakastyössä edellyttää yhteisten pelisääntöjen sopimista kenties vielä vahvemmin kuin monessa muussa kanssakäymisessä (Moser 2013). Esimerkiksi asiakkaan oletus siitä, milloin ja miten hän voi ottaa yhteyttä työntekijään, saattaa muuttua. Kesäkoulun keskusteluissa korostuivat eettiset haasteet. Digitaalisten sovellusten tulisi sulautua asiakastyön käytäntöihin ihmislähtöisesti ja asiakkaan tarpeita vastaavasti (Kairala 2017). Olivier Steinerin luennolla keskusteltiin siitä, että sovellusten käyttäminen edellyttää perehtymistä ja sitä, että sovellukset otetaan käyttöön yhteistyössä työntekijän ja asiakkaan kanssa. Lisäksi sovellusten käyttö edellyttää luottamusta, minkä vuoksi sovellusten käyttö voi olla vaativaa silloin, kun asiakkaan ja työntekijän suhde on uusi. On tärkeä muistaa, että chat-, Skype- tai sähköpostiviestintä ei kaikissa tilanteissa korvaa kasvokkaista kohtaamista. Digitaaliset sovellukset eivät sovi esimerkiksi kompleksisiin tilanteisiin, jotka edellyttävät uusia neuvoteltavia ratkaisuja eri osapuolten välillä. (Moser 2019.) Ihmisillä on erilaisia valmiuksia ja mahdollisuuksia käyttää digitaalisia palveluita (Robinson L. ym. 2015). Asiakastyön digitaalisten sovellusten kehittämisessä on välttämätöntä huomioida huono-osaisimpien käyttäjien tilanne ja se, miten realistista tai mahdollista digitaalisten palveluiden käyttö on asiakkaalle. Esimerkiksi kaikilla vanhuksilla Suomessakaan ei ole älykännykkää saati tietokonetta. Digitaalisuus työympäristön näkökulmasta Oli kiinnostavaa huomata, että monissa maissa painitaan samojen ongelmien kanssa: miten työntekijöitä tuetaan digitaitojen oppimisessa? Digitalisaatio ja erilaisten sovellusten omaksuminen ja hyödyntäminen edellyttävät työntekijän näkökulmasta aikaa ja organisaation tukea. Digitalisaatio voi antaa mahdollisuuden tehdä töitä eri paikoissa ja eri tiloissa, mutta samalla digitalisaatio muuttaa työn luonnetta. Myös väärinymmärrysten mahdollisuus voi kasvaa, jos käytössä ei ole nonverbaalia viestintää. Ihmiset tulkitsevat viestejä aina omista kulttuurisista ja historiallisista lähtökohdistaan käsin. Digitaalisten sovellusten avulla asioihin voidaan kuitenkin reagoida nopeasti, mikä voi purkaa pitkiä jonoja ja luoda asiakkaalle arvostuksen ja välittämisen tunteen. Digitaalisiin palveluihin ja työtapoihin siirryttäessä olisi hyvä sopia yhteisistä säännöistä ja keskustella digitaaliseen työskentelyyn liittyvistä normeista ja uskomuksista. Aikatauluista sopiminen lisää autonomiaa virtuaalisissa suhteissa. Autonomia puolestaan tukee luovuutta, työtyytyväisyyttä ja työn imua. Jokaisessa yhteisössä, jossa digitaalisuus on läsnä, on hyvä keskustella, suunnitella ja sopia toimintavavoista. (Moser 2013) Parhaimmillaan digitaalisten sovellusten hyödyntäminen sosiaalialan asiakastyössä voi tukea asiakkaan digitaitojen kehittymistä osana muuta arkea ja elämänhallintaa sekä mahdollistaa aikaan ja paikkaan kiinnittymättömän kohtaamisen. Kesäkoulussa oli kiinnostavaa huomata, miten samanlaisten asioiden kanssa eri maista tulevat sosiaalialan ammattilaiset painivat. Monet toivat esiin sen, miten tärkeää on organisaation tuki, riittävien digitaitojen hankkiminen sekä sovellusten hyödyntäminen muun asiakastyön rinnalla. Monissa tilanteissa kasvokkaisia kohtaamisia ei voi korvata. Kirjoittajat: Eija Raatikainen, KT, Yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu Katriina Rantala-Nenonen, YTM, lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Brodbeck, J. 2019. Internet interventions for improving health and well-being. Pääluento Sosiaalialan kesäkoulussa 5.6.2019, Basel Master Summer School. Dufva, M., Halonen, M., Kari, M., Koivisto, T., Koivisto, R. ja Myllyoja, K. 2017. Kohti jaettua ymmärrystä työn tulevaisuudesta. Valtioneuvoston selvitys ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 33/2017. Helsinki: Valtioneuvosto. Kairala M., 2017. Alkusanat. Teoksessa Kivistö, M. & Päykkönen, K. (toim.) 2017. Sosiaalityö digitalisaatiossa. Lapin yliopiston yhteiskuntatieteellisiä julkaisuja C. Rovaniemi: Lapin yliopisto. 7 - 11. Karin, K.S. Moser. 2019. How digital media change our interaction with others. Pääluento Sosiaalialan kesäkoulussa 4.6.2019, Basel Master Summer School. Moser, K. S. 2013. Only a click away? – What makes virtual meetings, emails and outsourcing successful. Management Articles of the Year 2013. 25 - 30. Kivistö, M. 2018. Sosiaalityö digitalisaatiossa ja eettisyyden vaade. Teoksessa Kivistö, M. & Päykkönen, K. (toim.) 2018. Sosiaalityö digitaalisaatiossa. Lapin yliopiston yhteiskuntatieteellisiä julkaisuja C. Rovaniemi: Lapin yliopisto. 21 - 42. Kivistö, M. & Päykkönen, K. (toim.) 2018. Sosiaalityö digitaalisaatiossa. Lapin yliopiston yhteiskuntatieteellisiä julkaisuja C. Työpapereita 58. Ritvanen, J. 2018. Voiko sosiaalityötä tehdä verkossa? – Verkkososiaalityön käsitteen määrittelyä teoksessa Kivistö, M. & Päykkönen, K. (toim.) 2018. Sosiaalityö digitaalisaatiossa. Lapin yliopiston yhteiskuntatieteellisiä julkaisuja C. Työpapereita 58, 73- 86. Robinson, L., Cotten S. H., Ono H., Quan-Haase, A., Mesh, G., Chen, W., Schulz, J., Hale, T.M. & Stern, M. J. 2015. Digital inequalities and why they matter. Information, Communication & Society, 2015 Vol. 18, No. 5. 569–582. Steiner 0. 2019. Digital Transformation Challenges and Opportunities. Social Work between the Convergence and Divergence of Mediatization. Keynote lecture in Basel Master Summer School (3.6.2019)
Sosiaalityön työvoimapulaa voidaan helpottaa: Rousu vastaa käytyyn keskusteluun
Tämä mielipideartikkeli on julkaistu Helsingin Sanomissa 17.7.2016. Lehdessä on keskusteltu jälleen sosiaalityön työvoimapulasta ja tilanteesta muutoinkin. Sosionomi ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneet tulisi katsoa päteviksi sosiaalityöhön Kuntien sosiaalityön kriisi on ollut totta ainakin parikymmentä vuotta. Parannuksia asiakastyön määrään, johtamiseen ja palkkaukseen tarvitaan edelleen. Sosiaalityön työvoimapula helpottuisi, jos sosionomin ylemmän amk-tutkinnon suorittaneet katsottaisiin päteviksi sosiaalityöhön. Ammattikorkeakoulusta valmistuneilla on takanaan vähintään kahdeksan vuoden sosiaalityöhön suuntaava opintopolku ja vankka sosiaalialan työkokemus jo valmistuessaan: Sirppa Kinoksen valtakunnallisen kyselyn (2015) mukaan heillä on keskimäärin yli seitsemän vuoden asiakastyön työkokemus jo ennen maisteritason amk-opintojen aloittamista. Tutkinto on koulutusjärjestelmässämme sosiaalialan maisteritason tutkinto eikä siten madalla sosiaalityön koulutusvaatimuksia. Sosiaalityössä tarvitaan sekä yliopistoista että ammattikorkeakouluista valmistuneiden osaamista. Ammattihenkilölakiin vuonna 2016 kirjattu pätevyys perustuu vanhaan kelpoisuusvaatimukseen, jolloin ylempää amk-tutkintoa ei vielä ollut. Lakia tulisi tältä osin muuttaa. Sirkka Rousu yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu Tässä linkki HS artikkeliin