Avainsana: Perhepolitiikka
Kolme toivetta varhaiskasvatuslakiin
”Uuden varhaiskasvatuksen tavoitteena on hallitusohjelman mukaisesti taata laadukas ja saavutettavissa oleva varhaiskasvatus ja esiopetus koko ikäluokalle.” Opetus- ja kulttuuriministeriö 7.12.2012. Työskentelen varhaiskasvatuksessa ja olen pitkään malttanut olla ottamatta julkisesti kantaa uuteen varhaiskasvatuslakiin ja sen valmisteluun. Tulevalta lakiuudistukselta odotetaan ja toivotaan paljon. Intouduin tässä blogissa myös itse esittämään kolme toivettani lakiuudistuksen sisällöksi. Nähtäväksi jää mikä/ mitkä näistä toteutuvat, jos toteutuvat? Lähtökohtaisesti lakiuudistus on tervetullut, vuoden 1973 päivähoitolaki on jälkijättöinen eikä palvele yhteiskunnan tarpeita niin palvelun järjestäjän kuin käyttäjänkään näkökulmasta. Lakiuudistuksen taustalla on päivähoitopalvelujen lainsäädännön valmistelun, hallinnon ja ohjauksen siirtyminen vuoden 2013 alussa sosiaali- ja terveysministeriöstä opetus- ja kulttuuriministeriöön. Toive 1: Varhaiskasvatustyön arvostuksen lisääminen Mitä lähemmäksi lakiesityksen jättöpäivämäärä lähestyi (varhaiskasvatustyöryhmän esitys jätettiin 21.3.2014) sitä kiivaampana on käynyt keskustelu asian ympärillä. Onkin hyvä, että asia saa julkisuutta! Varhaiskasvatuksen arvostus tai sen puute näkyy valitettavasti yhä edelleen sekä julkisuudessa että kentällä arjen työssä ja henkilöstön palkkauksessa. Päivähoitoa pidetään valtaosin vielä vanhempien työssäkäynnin mahdollistajana tai perheille tarjottavana sosiaalipalveluna. Myös lapsen oikeus varhaiskasvatukseen tulee turvata lailla! Uudella varhaiskasvatuslailla ohjataan varhaiskasvatuksen toteutumista käytännössä mutta myös vahvistetaan ideologiaa alan arvostuksesta. Mikäli lakia säädettäessä jätetään täysin huomioimatta alan asiantuntijoiden näkemykset, kuten nyt on vaarassa tapahtua, voidaan suoraan tehdä johtopäätös varhaiskasvatuksen ammattilaisten osaamisen arvostuksesta. Toive 2: Laadukasta varhaiskasvatusta ryhmäkoko huomioiden Laadukkaasti toteutetussa, tavoitteellisessa ja suunnitelmallisessa varhaiskasvatuksessa voidaan tukea lapsen yksilöllisiä oppimisen edellytyksiä sekä tukea itsetunnon ja sosiaalisten taitojen kehittymistä. Laadukas varhaiskasvatus edellyttää motivoitunutta, ammattitaitoista ja koulutettua henkilökuntaa. Varhaiskasvatuksen laatu näkyy hyvinvoivissa lapsissa, jotka kykenevät leikkiin, toisia kunnioittavaan vuorovaikutukseen ja nauttimaan onnistumisen kokemuksista. Yksilöllinen huomiointi ja sosiaalisten taitojen tukeminen ei mahdollistu ylisuurissa lapsiryhmissä, siitä ollaan yhtä mieltä kaikissa ammattiryhmissä, -järjestöissä ja asiantuntijalausunnoissa. Ryhmäkaton sisällyttäminen lakiin on edellytys myös ammattitaitoisen henkilökunnan työssäjaksamiselle. Henkilöstön riittävyys ja lapsiryhmien koko on huolestuttanut myös päivähoidossa olevien lasten vanhempia (Opetus- ja kulttuuriministeriön Vaikuta varhaiskasvatukseen – kysely). Motivoitunut henkilökunta haluaa työrauhan ja mahdollisuuden toteuttaa oman koulutuksensa antia työssä. Suurissa kunnissa paine hoitopaikkojen lisäämiseen näkyy mm. uusissa tilamitoituksissa, joissa yhtä lasta kohden varattua neliömääräistä tilaa pyritään vähentämään. Toive 3: Loppu kiistoille kelpoisuusehdoista ja ammattilaisille työrauha Siinä missä OAJ pyrkii varhaiskasvatuksen maistereiden osuuden lisäämiseen lastentarhanopettajina ja päiväkodin johtajina, Talentia puolustaa sosionomi (AMK) koulutustaustan omaavien työpanoksen säilyttämistä varhaiskasvatuksen kentällä. JHL ja SuPer puolestaan edustavat lastenhoitajien ammattikuntaa ja painottavat Talentian ohella varhaiskasvatuksen nykyistä Educare-mallia, kokonaisuutta jossa yhdistyy lapsen hoito, kasvatus ja opetus tavoitteellisena ja suunnitelmallisena työmuotona. Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aulan mukaan tiedot lapsen kehityksestä sekä vuorovaikutukselliset valmiudet lapsen kohtaamiseen tulisivat olla osa jokaisen ammattilaisen osaamista. Itse pidän erityisen tärkeänä sitä, että varhaiskasvatuksessa on monitoimijuutta. Eri koulutustaustaiset ammatilliset kelpoisuusehdot täyttävä henkilökunta voi parhaimmillaan toteuttaa tavoitteellista ja suunnitelmallista varhaiskasvatustyötä, jossa keskiössä on lapsen etu ja lapsen oikeuksien toteutuminen (YK.n Lapsen oikeuksien sopimus). Lapsi tarvitsee tasapainoisen kasvun ja kehityksen tueksi ympärilleen niitä aikuisia, joilla on tietoa, taitoa, sensitiivisyyttä ja motivaatiota tehdä merkityksellistä varhaiskasvatustyötä huomioiden lapsen elinympäristö ja siinä esiintyvät ilmiöt. Opetusministeriimme yhtyen: ”Toivon, että tämä lakiuudistus antaa aikaa kestävät rakenteet, joissa ammattitaito lasten hyvän lapsuuden sekä tasapainoisen kasvun edistämiseksi pääsee kehittymään ja täysimääräiseen käyttöön ”(Kiuru, Krista 28.9.2013). Katja, sosionomi (Ylempi AMK) -opiskelija Viittauksia Varhaiskasvatuslakia valmistelleen työryhmän raportti 21.3.2014. Nettijulkaisu. OAJ .Edunvalvonta ja vaikuttaminen. Varhaiskasvatuslaki verkossa. Sosiaalipedagogit Talentia ry. 29.10.2013. Talentia ajaa varhaiskasvattaja-sosionomien asiaa. Verkossa. Super:in näkemykset varhaiskasvatuslain valmisteluun. Verkossa. Varhaiskasvatuslaki ja JHL:n kannat verkossa. Opetus- ja kulttuuriministeriö. 7.12.2012. Varhaiskasvatustyöryhmän asettamispäätös verkossa. Opetus ja kulttuuriministeriö. Tiedote. 4.2.2014 Vaikuta varhaiskasvatukseen. Vanhempien kuuleminen varhaiskasvatuksen lainsäädäntöprosessissa, verkossa. Lupaus uudesta varhaiskasvatuslaista on pidettävä! Lastentarhanopettajaliitto. 7.1.2014. Verkossa. Blogi. Maria Kaisan viikko. Uutta varhaiskasvatuslakia kirjoitetaan 7.2.2013 verkossa. Kiuru, Krista. 28.9.2013. Puhe valtakunnallisilla lastentarhanopettajapäivillä Helsingissä, verkossa. Parempi päiväkoti. Verkossa. YK. Yleissopimus lapsen oikeuksista. Verkossa.
Mun perhe -dokumenttielokuvien TV-esitykset parhaillaan AVA:lla
Mun perhe -elokuvissa tarkastellaan lapsen näkökulmasta arkea erilaisissa perheissä. Lasten silmin nähtynä maailma on täynnä mahdollisuuksia ja positiivisuutta, vaikka vanhempia arki saattaakin huolettaa. Lapset kertovat elämästään sijaisperheessä, maahanmuuttajaperheessä, yhteishuoltajuusperheessä, perheessä jossa on vähän rahaa ja perheessä, jossa on kehitysvammainen lapsi. Elokuvien tv-oikeudet on hankkinut MTV Oy. Tämä on MTV:ltä hieno satsaus laadukkaaseen kotimaiseen dokumenttielokuvatuotantoon, ja lisää erityisesti MTV:n lapsille ja koko perheelle suunnattua kotimaista ohjelmistoa. Elokuvat esitetään AVA –kanavalla viiden viikon aikana 18.1.2014 alkaen. Elokuvien lisäksi Mun perhe-hankkeen asiantuntijahaastatteluja ja muuta materiaalia voi käyttää esimerkiksi opetuksessa, seminaareissa, vanhempainilloissa ja erilaisissa tilaisuuksissa, joissa halutaan yhdessä puhua lasten-ja perheiden asioista. Metropolian sosionomi ylempi amk-tutkinnon opiskelijoita on osallistunut materiaalin tuottamiseen. Lue lisää Mun perhe-nettisivuilta. Sieltä pääset edelleen Youtube:n elokuvatrailereihin sekä Emma& Elias-sivustolle, jossa on hankkeen asiantuntija-aineistot. Sirkka Rousu, yliopettaja, sosionomi ylempi amk
Tasavertainen vanhemmuus tukee isän hyvinvointia
Isien vanhemmuuteen sitoutumisella on merkittäviä vaikutuksia niin miehiin itseensä, kuin perheen lapsiin, parisuhteeseen ja työelämäänkin. Isät kokevat yleisten asenteiden olevan edelleen yksi suurimpia haasteita isyyden toteuttamisessa halutulla tavalla. Opinnäytetyöni aineistona käytetyssä Mannerheimin Lastensuojeluliiton vuonna 2008 toteuttamassa ”Mitä kuuluu isä?” -kyselyssä tasavertaisuus näkyi eniten kotitöiden jakamisena puolison kanssa. Kotitöiden jakaminen vaikutti positiivisesti mm. parisuhteeseen ja isän jaksamiseen. Isät kertoivat kokevansa epäluottamusta koskien kykyjään vanhempana sekä perhepalvelussa työskentelevien että muiden vanhempien, erityisesti naisten taholta. Myös eronneiden isien huoli ohenevasta vanhemmuudestaan nousi opinnäytetyön tuloksissa selkeästi esiin. Tasavertainen vanhemmuus käsitteenä Tasavertaisen vanhemmuuden käsite voidaan jakaa tasa-arvon sekä työn ja perheen yhteensovittamisen teemoihin (Rantalaiho 2003: 216). Tasavertaisella vanhemmuudella tarkoitetaan sekä äidin että isän vahvaa osallistumista ja sitoutumista vanhemmuuteen. Jaetun vanhemmuuden ideologia korostaa myös vanhemman ja lapsen välistä tunnesuhdetta. (Hakovirta & Rantalaiho 2009: 38.) Tasavertainen vanhemmuus perustuu ajatukseen siitä, että lapsen hoito ja kasvatus sekä siihen liittyvät ulkoiset puitteet kuten kodinhoito, voidaan jakaa tasapuolisesti äidin ja isän kesken ilman sukupuoleen sidottua roolitusta. Vanhempien väliset erot lasten kanssa toimimisessa muodostuvat lähinnä omista taustoista, kokemuksista ja luonteenpiirteistä, eivätkä niinkään riipu vanhemman sukupuolesta. Toteutettaessa tasavertaista vanhemmuutta, olennaista ei ole vain suoritteiden puolittaminen, vaan myös niiden mukanaan tuomien ilojen ja surujen jakautuminen molemmille vanhemmille. (Huttunen 2001: 174-176, Sinkkonen 2012: 76-77.) Tasavertaisen vanhemmuuden ja sitoutuneen isyyden merkitys miehelle Miesten kannalta jaettu vanhemmuus merkitsee osalliseksi pääsyä johonkin sellaiseen, joka on perinteisesti kuulunut äidille (Huttunen 2001: 174). Isyys muokkaa ja muuttaa positiivisesti isän käsitystä omasta identiteetistään ja voi asettaa elämän uudenlaiseen järjestykseen, sekä vaikuttaa työn ja harrastusten suhteeseen (Mykkänen 2010: 25). Isät ovat havainneet isyyden tuottavan sellaista hyvänolontunnetta ja elämän tarkoitusta, jota ei voi saada mistään muualta. Sitoutuneet isät ottavat uudenlaista vastuuta omasta terveydestään ja hyvinvoinnistaan taatakseen yhdessäolon perheen kanssa. Tähän liittyy myös sukupolvijatkuvuuksien tietoinen katkaiseminen: esimerkiksi poissaolon, väkivallan tai alistumisen kokemusten/ käytäntöjen uudelleenarviointi ja isän oman toimijuuden korostaminen. (Mykkänen 2011.) Aiemmat tutkimustulokset ovat kertoneet sitoutuneiden isien suuremmasta psyykkisestä kypsyydestä, voimakkaammasta tyytyväisyydestä elämään ja lapseen sitoutumattomia isiä ja lapsettomia miehiä vähäisemmistä psyykkisistä oireista (Mykkänen & Eerola 2013: 19). Vaikka tutkimuksissa raportoitiin myös sitoutuneen isyyden väliaikaisista negatiivisista vaikutuksista, kuten väsymyksestä ja stressistä, isät kokivat positiivisten vaikutusten voittavan pidemmällä aikavälillä. Useissa tutkimuksissa (mm. Huttunen 2010, Johansson 2011, Allen & Daly 2007) isyyteen sitoutumisen on todettu vaikuttavan positiivisesti miehen asenteeseen, vastuunottoon ja kehittymishaluun työelämässä. Isyys on vaikuttanut myös stressin ja konfliktien sietokykyyn työpaikalla. Työpaikkakulttuurien ja käytäntöjen ajatellaan olevan avainasemassa siinä, kuinka paljon isät käyttävät vanhempainvapaitaan tai hoitavat sairaita lapsia kotona. Mitä suurempi osa työpaikan henkilöstöstä on miehiä, sitä vaikeammaksi isien vanhempainvapaalle jääminen koetaan. (Kiianmaa 2012: 43.) Isän jaksaminen jää usein äidin varjoon Isät ovat keskimäärin äitejä vähemmän valmistautuneita lapsen tuloon henkisesti ja uusi rooli isänä voi tuntua hämmentävältä ja aiheuttaa riittämättömyyden tunteita (Jämsä 2010: 63). Isällä on kohonnut riski reagoida muutoksiin depressiolla ja tämä tulisi ottaa nykyistä paremmin huomioon myös perhe- ja isyysvalmennuksessa (Sinkkonen 2012: 13). Usein äidin ja isän masennus liittyy toisiinsa, mutta joissain tapauksissa isä voi masentua myös ilman, että äiti on masentunut. Laajan ulkomaisen kartoituksen mukaan synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsii noin 4% isistä ja yleisimmin masennus puhkeaa lapsen ollessa 3-6kk:n ikäinen. Isien masennuksen lisääntyminen on sivuvaikutus siitä positiivisesta muutoksesta, että isät ottavat entistä enemmän vastuuta lapsen hoidosta. (Jämsä 2010: 62-63.) Vaikka tutkimustulokset vaihtelevat, ne ovat silti samansuuntaisia ja viittaavat siihen, että miesten masennus on usein alidiagnosoitua. Syynä tähän voi olla esimerkiksi se, etteivät miehet hae kovin herkästi apua, eikä miehen masennuksen erityispiirteitä tunnisteta. Lisäksi huomio on perinteisesti totuttu kiinnittämään äitiin. Perheiden kanssa työskentelevien tulisi muistaa, ettei isä ei ole pelkkä äidin apuri, vaan hänen mielenterveytensä ja jaksamisensa tukeminen koituu kaikkien perheenjäsenten hyväksi siinä missä äidinkin (Sinkkonen 2012: 91). Tasavertaiseen vanhemmuuteen liittyy piiloasenteita Jaetun vanhemmuuden ideaali voi aiheuttaa miehille myös monenlaisia paineita. Mies ei ole kunnon mies tai nykyaikainen, ellei hän ole vastuullinen ja osallistuva isä. (Eräranta 2007: 92.) Jaetun vanhemmuuden periaatteita ja ideaa kannatetaan yleisessä keskustelussa laajasti, mutta mentäessä syvemmälle sen konkreettiseen toteuttamiseen, kohdataankin epäröintiä. Tätä ”piiloasennetta” on ollut huomattavissa myös äideillä. Äidit saattavat kokea vahvan asemansa uhatuksi perheessä, jos vastuu jakautuu tasaisesti isän kanssa. Haasteeksi voi tulla ”äitiminen”, eli äidin portinvartijana seisominen. (Huttunen 2001: 94.) Vaikka äidin portinvartijana toimimisen ajatus onkin saanut osakseen myös arvostelua, tutkimustieto tukee oletusta, että äidillä on monella tapaa vaikutusta isän sitoutumiseen. (Huttunen 2010.) Opinnäytetyön tulokset Opinnäytetyön tutkimusaineistona oli valmis, Mannerheimin Lastensuojeluliiton vuonna 2008 toteuttamasta ”Mitä kuuluu isä?” -kyselystä kerätty vastausaineisto, sen avoimet vastaukset. Sähköisesti toteutettuun kyselyyn osallistui 936 isää. Kyselyn on analysoinut Sosiaalikehitys Oy:n tutkija Maija Säkäjärvi. Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää, millaisia vaikutuksia tasavertaisella vanhemmuudella perheessä on, miten se näkyy arjessa, sekä miten sitä suomalaisessa yhteiskunnassa tuetaan. Koska isien itsensä näkökulmasta tuotettua isyyteen ja tasavertaiseen vanhemmuuteen liittyvää tutkimusta on edelleen niukasti, haluttiin opinnäytetyössä tuoda nimenomaan isien oma kokemus esiin. Monet isät kuvasivat arjen tasapuolista jakamista koko perheen jaksamisen ja pikkulapsiperheen arjesta selviytymisen edellytyksenä. Koska kotityöt ovat lisääntyneet lasten myötä, isät kokivat olevan kohtuullista jakaa ne puolison kanssa. Isät kertoivat heille olevan tärkeää, että äiti antaa isän toteuttaa omaa vanhemmuuttaan isälle itselleen luonnollisella tavalla, ilman vertailua äidin omaan toimintaan. Isät kokivat, että lasten kasvatukseen sekä arkeen liittyvien haasteiden ja ilojen jakaminen lähensi puolisoita. ”Mitä kuuluu isä?” -kyselyn mukaan isät haluavat tulla kohdatuiksi tasavertaisina vanhempina. Perhepalveluissa isät kuvasivat kohtaavansa epäluuloista suhtautumista vahvaan isyyteen. He kertoivat kohtaavansa epäluottamusta myös muilta vanhemmilta, erityisesti naisilta. Tämä kertoo siitä, etteivät isät vieläkään ole saavuttaneet vanhemmuudessa tasavertaista asemaa äitien kanssa. Perinteiset asenteet korostuivat vauvaperheiden palveluissa, mutta lasten tullessa kouluikään ja aloittaessa itsenäisen harrastustoiminnan, isän osallistuminen ei enää herättänyt kyselyyn vastanneiden mukaan samanlaista erityishuomiota. Vaikka opinnäytetyössä ei erityisesti huomioitu eronneita isiä, heidän huolensa tuli selkeästi vastauksista esiin. Erotilanteissa, joissa lapsi jää äidin luokse asumaan, läheisen suhteen ylläpitäminen lapseen koettiin haastavaksi. Myös lasten asioita koskeva tiedonkulku ja päätöksenteko ei aina toteutunut toivotulla tavalla. Petra Gergov-Koskelo, sosionomi (ylempi amk) Kirjoitus perustuu marraskuussa 2013 valmistuneeseen opinnäytetyöhön. Tasavertainen vanhemmuus isän näkökulmasta -opinnäytetyö löytyy verkkojulkaisuna osoitteesta: Lähteet Allen & Daly 2007. The effects of father involvement: an updated research summary of the evidence. University of Guelph, Center fot Families, Work &nWellbeing. Verkkodokumentti. Eräranta, Kirsi 2007. Olevasta tekijäksi. Psykososiaalinen tieto isän määrittäjänä. Teoksessa Vuori, Jaana & Nätkin, Ritva (toim.) Perhetyön tieto. Tampere: Vastapaino, 83-105. Hakovirta, Mia & Rantalaiho, Minna 2009. Perhepolitiikka ja jaettu vanhemmuus. Teoksessa Kääriäinen, Aino & Hämäläinen, Juha & Pölkki, Pirjo (toim.) Ero, vanhemmuus ja tukeminen. Helsinki: Lastensuojelun keskusliitto/Neuvo –projekti, 36-60. Huttunen, Jouko 2001. Isänä olemisen uudet suunnat. Juva: PS- kustannus. Huttunen Jouko 2010. Isyyteen sitoutuminen ja sen merkitys miehelle. Suomen Lääkärilehti 3/2010, 175-181. Johansson, Thomas 2011. Fatherhood in Transition: Paternity leave and Changing Masculinities. Journal of Family Communication 11/2011, 165-180. Jämsä, Juha 2010. Miesten synnytyksen jälkeinen masennus. Teoksessa Jämsä, Juha (toim.) & Kalliomaa, Susa. Isyyden kielletyt tunteet. Helsinki: Väestöliitto, 60-75. Kiianmaa, Nelli 2012. Tasa-arvobarometri. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2012: 23. Helsinki: STM. Mykkänen, Johanna 2010. Isäksi tulon tarinat tunteet ja toimijuus. Väitöskirja. Jyväskylän yliopisto. Kasvatustieteellinen tiedekunta. Varhaiskasvatuksen laitos. Mykkänen, Johanna 2011. Isät kasvatuskumppaneina. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Verkkodokumentti. Mykkänen, Johanna & Eerola, Petteri 2013. Isyyteen sitoutuminen ja isän vastuu esikoisisien kertomana. Kasvatus 1/2013, 17-29. Rantalaiho, Minna 2003. Pohjoismaisen isyyspolitiikan isäkuva. Teoksessa Forsberg, Hannele & Nätkin, Ritva (toim.) Perhe murroksessa. Kriittisen perhetutkimuksen jäljillä. Helsinki: Gaudeamus, 202-227. Sinkkonen, Jari 2009. Isyys tai sen puute vaikuttaa vahvasti lapsen kehittymiseen. Teoksessa Jousmäki, Ari & Kosonen, Liisa. Syytettynä isä. Helsinki: Teos, 193-214. Sinkkonen, Jari 2012. Isäksi ensi kertaa. Helsinki: WSOY.
Asiantuntijamateriaalia yhteistyössä Metropolian opiskelijoiden kanssa Mun perhe-hankkeelle
Lapset kertovat mikä on parasta mun perheessä: Kaikkien lasten ja perheiden Suomi tilaisuudessa 20.11.2013. Sosionomi ylempi amk-tutkinnon opiskelijat ovat oppimistehtävinään työstäneet tekstimateriaalia Mun perhe-dokumenttielokuvahankkeeseen. Hanke julkistettiin lapsen oikeuksien päivän juhlassa 20.11.2013 Bio Rex Helsingissä. Dokumentit nähdään maikkarin AVA-kanavalla tammikuussa 2014. Kukin dokumentti on lapsen puheenvuoro omasta perheestään ja arjestaan. Dokumentit kuvaavat lapsen arkea kahdessa kodissa asuvan lapsen näkökulmasta, sijaisperheessä, maahanmuuttajaperheessä, perheessä, jossa on vammainen lapsi sekä perheessä, jossa on taloudessa tiukkaa. Elokuvia ja niiden tematiikkaa voidaan käyttää myös opetusmateriaalina ja lapsi- ja perhepoliittisen keskustelun tukena. Kunkin elokuvan teemaa taustoitetaan ns. asiantuntijamateriaalilla, jota ovat Metropolian sosiaalialan ylemmän tutkinnon opiskelijat olleet työstämässä. Tämä materiaali löytyy tammikuun lopulla Raha-automaattiyhdistyksen tukeman Emma & Elias-ohjelman sivuilta. Lue lisää Mun perhe-hankkeen nettisivuilta. Lue lisää 20.11.2013 julkistamistapahtumasta. Ja tilaisuuden kutsu tässä. Lue lisää Emma & Elias-ohjelmasta.
Pelastusrenkaita vai pysyviä ennaltaehkäiseviä palvelukokonaisuuksia perheille?
”Rakas päiväkirja, sairastuin 11 vuotta sitten synnytyksen jälkeiseen masennukseen keskimmäisen poikani syntymän jälkeen. Makasin lattialla voimatta tehdä mitään, itkin, olin väsynyt ja voimaton. Saimme apua. Meille tuli Ritva.” (linkki tekstin lopussa) Ritva on perhetyöntekijä, joka saapui Johannan kotiin oikealla hetkellä, kun omat voimavarat olivat vähissä. Valitettavan usein käy kuitenkin niin, että Ritvan kaltaisia pelastusrenkaita odottaessa ehtii upota jo liian syviin aaltoihin. Ei tarvitse olla sosiaalialan ammattilainen, että ymmärtää sen, että vanhempien voimavarojen tukemiseen riittävän varhaisessa vaiheessa olisi syytä panostaa. Vanhemmuutta ei ole tarkoitettu yksinäiseksi puuhaksi tai yksin pärjäämiseksi. Vanhemmuus on sosiaalinen asia ja yksinäisyys aiheuttaa syrjäytymistä ja stressiä, mikä on suoraan yhteydessä lapsen fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen. Miksi sitten ehkäisevään työhön ei panosteta, vaikka tämä olisi järkevää, taloudellista ja usein myös inhimillisesti ja eettisesti katsoen oikein? Tämä on erittäin hyvä kysymys, jonka Hanna Heinonen esittää Lastensuojelun keskusliiton blogitekstissään (linkki tekstin lopussa) hallituksen suuntaan. Heinonen viittaa perusteluissaan THL:n ja lastensuojelun keskusliiton tekemään selvitykseen lastensuojelun kustannuksista (linkki alla). Kustannusesimerkit ovat fiktiivisiä eivätkä kata täysin koko perheen kustannuksia, mutta osoittavat varmasti oikean suhteen varhaisen tuen ja lastensuojelullisten viimesijaisten toimien välillä. Vuoden laitossijoituksen hinnalla saataisiin muun muassa 3000 tuntia Ritvan tekemää perheiden kotipalvelua. Tosiasia on kuitenkin se, että kustannuksia katsotaan lyhytnäköisesti ja kunnille myönnetään lastensuojelun valtionosuuksia kodin ulkopuolisten sijoitusten perusteella. Onkin yhä suurempi riski siihen, että resurssit valuvat kunnissa muihin kohteisiin ennaltaehkäisevän lapsi- ja perhetyön sijaan, jos hallitus aikoo leikata kunnille osoitettuja valtionosuuksia edelleen ja olla korvamerkitsemättä niitä. Hyvä kiertämään On hienoa, että taloudellisesta tilanteesta huolimatta ympäri Suomea kehitetään jatkuvasti uusia hyviä käytäntöjä lastensuojeluun ja mietitään, miten kunnassa toimijat voisivat yhdistää voimavaransa ja uudistaa perhepalveluverkkoa paremmin paikallisia tarpeita vastaavaksi. Harmillista on kuitenkin se, että hyvät ja toimivat käytännöt eivät leviä, ja niitä aletaan kehittää alusta pitäen uudelleen jokaisessa kunnassa, jolloin kehittäminen vie itsessään aikaa arjen kohtaamisilta. Lastensuojelun keskusliitto haluaakin omalta osaltaan tukea hyvien käytäntöjen leviämistä laajemmin palkitsemalla vuoden kunnallisen lastensuojeluteon. Ensimmäistä kertaa jaettu palkinto sai tavoiteltua huomiota valtakunnan mediassa. Helsingin sanomien otsikon ”Neuvola, joka vähensi lasten sijoituksia” (linkki tekstin lopussa), on Imatran hyvinvointineuvola, jossa kaikki ensimmäistä lastaan odottavat perheet saavat tuekseen äitiys- ja lastenneuvolan lisäksi neuvolan perhetyöntekijän palvelut. Kuten Heinonen blogitekstissään hehkuttaa, Imatra onnistui kääntämään lastensuojelun menot laskuun ja pienentämään lastensuojelun laitospalvelumenoja yli 700 000 euroa pienemmiksi sillä, että kunnassa panostettiin yksinkertaiseen ja ennaltaehkäisevään tukeen. Imatran hyvinvointineuvolatoiminta onkin hyvä osoitus siitä, että raskaiden ja resursseja itsessään vaativien hallinnollisten rakenteiden luomisen sijaan kehittäminen on lähtenyt aidosti kuntalaisten tarpeista ja toiminnan sisällöstä käsin. Tavoitteet eivät ole korkealentoisia, vaan pyrkivät vastaamaan arjen työn tasolla alueen lapsiperheiden tarpeisiin. Tällöin toiminta myös tavoittaa tarpeen ja sen juurruttaminen pysyväksi osaksi peruspalveluita onnistuu ja on kannattava satsaus tulevaisuuteen. Perheiden kuuleminen ja palvelujen tuominen luonnollisiin yhteisöihin lähelle perheiden arkea on osoitus arjen kohtaamisen innovaatioista. Vanhemmat kokevat luonnollisesti helpoimmaksi huolista puhumisen peruspalvelujen piirissä toimiville ammattilaisille, joiden kanssa he asioivat eniten. Avun pyytämiseen ei muodostu kynnystä, eikä avun pyytämistä tai vastaanottamista tarvitse hävetä, kun sitä tarjotaan tutussa paikassa kaikille ensimmäistä lastaan odottaville vanhemmille perheen tilanteesta riippumatta. ”Oli tunne, että kaikesta pystyi puhumaan” kommentoi vanhempi perhetyöntekijän kohtaamista Helsingin Sanomien artikkelissa. Arjen yhteistyötä tukevat päätökset Sekä neuvolassa että päivähoidossa luodaan tärkeät ensikontaktit perheisiin ja näen, että yhteiskunnan heikossa taloudellisessa tilanteessa tulisikin panostaa siihen, että näitä universaaleja peruspalveluita vahvistamalla muodostetaan perheille varhaisen tuen vahva ja yhtenäinen verkosto. Tämä vaatii siirtymistä korulausein kirjatuista ylhäältä asetetuista tavoitteista perheiden tarpeista lähtevään päätöksentekoon Imatran osoittamalla tavalla. Tämä ei ole kuitenkaan tehty helpoksi kunnille, joissa tällä hetkellä yritetään löytää sote-uudistuksen kaltaisten julkilausumien rivien välistä totuus siitä, kuka ylipäätään tuottaa kunnan perustason palvelut tulevaisuudessa. Mahdollisuus on kuntien yhteistyön tiivistymiselle ja peruspalvelujen vahvistumiselle. Mutta jos rahoitus ja valtionosuuksien ohjautuminen kuntien välillä on edelleen ratkaisematta, on lähtökohtaisesti varhaisen tuen toteuttaminen asiakaslähtöisesti lähipalveluina toisen kunnan kanssa mahdollisuuden sijaan todellinen haaste. Kaisa Kakko, sosionomi (YLEMPI AMK) –opiskelija ja LTO Linkit kirjoituksessa viitattuihin julkaisuihin Aamulehti-blogi: Johannan päiväkirja Lapsiperheiden perhetyöstä ja pelastusrenkaista. Selvitys lastensuojelun kustannuksista Lastensuojelun keskusliitto –Blogi: Lapsen etu hallituksen kehysriihessä Helsingin sanomat 19.1.2013: Neuvola vähensi lasten sijoituksia
Arki lapsenkengissä?
”Kerää kynttilät pois, emme tarvitse nyt romantiikkaa, kun olen hankkinut meille tuvan täydeltä elektroniikkaa. On meillä stereot, televisio, mikroaaltouuni ja videonauhuri. On pakastin, kahvinkeitin, mikroprosessori ja pölynimuri…” Leevi and the Leevings -yhtyeen Onnelliset –kappaleen kodinkoneet ovat jo out taulutelevisioiden ja älypuhelimien aikakaudella, mutta itse kappaleen sanoma ei ole todellakaan vanhentunut. Monessa perheessä myös lapsille on tullut tutuksi aikuisten luoma käsite laatuaika, jolla todellisuudessa tarkoitetaan yhteisen ajan hyvittämistä lisäämällä arkeen elektroniikkaa ja ohjelmoitua tekemistä. Tuntuu, että yhteiskuntamme elää globaalin kehityksen huumassa ja asioita tarkastellaan lähinnä talouden kasvun näkökulmasta, jolloin hyväksynnän saaminen kytkeytyy yhä enenevässä määrin materiaaliin. Eikä ihme, kun trenditietoinen ja tehokas bisnespolitiikka on napannut kiltin ja vastuuntuntoisen sosiaalipolitiikan talutushihnaansa. Uuden Noste –lehden päätoimittaja Ilkka Karisto kuvaakin osuvasti blogikirjoituksessaan (linkki alla), miten sosiaali- ja terveysalan uutisoinnissa menetetään kosketus tavalliseen arkeen, kun ihmisten ilot ja surut muutetaan mitattavaan muotoon sopimusohjausmalleiksi, järjestämisvastuiksi ja palvelutuotannon tulosohjaukseksi eri hallinnon portailla. Ollaankohan näillä pitkillä portailla tehty hyppäys lapsenkengistä liian suurin saappaisiin talouskasvun tavoittelun huumassa ja unohdettu ne todelliset arjen kohtaamiset, joissa tällä alalla tulos tehdään. Lapsiasiainvaltuutettu Maria Kaisa Aula heittää ilmoille blogitekstissään lapsi joustaa – talous kasvaa? (linkki alla) olennaisen yhteiskunnallisen huolen siitä, väheneekö perheiden onnellisuus, kun talouskasvun tavoitteluun pyritään kannustamalla vanhemmat yhä aiemmin töihin esittämällä kotihoidon tukikauden lyhentämistä. Äidit töihin –ajankohtainen keskusteluilta Yle tv2 26.2.2013 pureutui tähän kysymykseen, ja jo nimessään provosoiden asetti arvolatauksen talouden ja tehokkuuden maailmasta, jossa lastenhoitoa kotona ei tunnusteta työksi. Voidaan kysyä, että arvostetaanko lapsuutta ylipäätään ja onko Yk:n lapsen oikeuksien sopimuskin jo vähän old school –henkinen, kun talouden logiikka ohjaa Aulan sanoin ajattelemaan lapsia tulevaisuuden yhteiskunnan ”raaka-aineina”. Tämä ajankohtainen keskustelu perhepoliittisista linjauksista herätti minut, koska materiaalisen yltäkylläisyyden tavoittelun heijastuminen vanhemman ja lapsen varhaiseen vuorovaikutukseen on asia, joka näkyy työssäni lastentarhanopettajana selvästi aiempaa enemmän. Vaikka fyysiset resurssit perheessä lapsen tarpeisiin nähden ovat riittävät, saattavat läheissuhderesurssit olla niukat ja suotuisa varhainen vuorovaikutus kärsiä kaiken hektisyyden keskellä. Isossa lapsiryhmässä vietetyn pitkän päiväkotipäivän jälkeen lapsen kilpailu aikuisen huomiosta jatkuu kotona kilpailuna vanhemman aidosta läsnäolosta. Kysymys varhaiskasvatuksesta ja lapsen edusta sivuutettiin Äidit töihin -keskusteluillassa lähes täysin, vaikka tosiasia on se, että yhä pienempiä lapsia on päivähoidossa yhä enemmän ja yhä pidempiä päiviä, jos kotihoidon tukikautta lyhennetään. Perhepalvelujärjestelmän uudistamisessa tulisikin huomioida perhe kokonaisuutena ja nähdä, että lapsen edun turvaaminen vanhempien joustavan töihin paluun yhteydessä vaatii myös panostusta laadukkaaseen varhaiskasvatukseen samassa suhteessa entistä enemmän. Toivonkin todella, että varhaiskasvatuslakiesitys vihdoin etenee ja muutokset siihen suuntaan, että yhteiskunnassamme ymmärretään päiväkodin ydintehtävä vanhempien töihin pääsyn turvaamisen sijaan lapsen oikeutena saada korkeatasoista varhaiskasvatusta. Lähden ehdottomasti siitä ajatuksesta, että jokaisella perheellä on oltava valinnan mahdollisuuksia lapsen hoidon suhteen ja subjektiivinen oikeus päivähoitoon on säilytettävä riippumatta siitä, ovatko vanhemmat töissä tai eivät. Laadukas varhaiskasvatus on nähtävä ennaltaehkäisevänä tukena perheille ja tällöin on myös perusteltua, että lapsi on hoidossa, vaikka vanhemmat olisivatkin kotona. Jotta pystyttäisiinkin takaamaan kuitenkin varhaiskasvatuksen laatu ja turvaamaan samalla pienelle lapselle aikaa omien vanhempien kanssa, kannatan lapsen edun näkökulmasta pitkittyvien hoitopäivien rajoittamista ja monipuolisempien kevennettyjen päivähoitomuotojen tarjonnan lisäämistä. Pahoin kuitenkin pelkään tuottavuusmittareiden maailmassa, että tällainen tilanne houkuttelisi päättäjiä viiltämään juustohöylällä myös samalla mitalla päivähoidon henkilöstöresursseista, kun katsotaan lapsia olevan vähemmän tai lyhyemmän aikaa hoidossa. Koneet voivat jaksaa pyörittää isoa kapasiteettia tuloksellisesti pidempään, mutta ihmiset eivät, varsinkin jos halutaan, että työ motivoi tekijäänsä ja on näin laadukasta. Riittävä ja koulutettu henkilökunta on tärkein laadukkaan varhaiskasvatuksen resurssi, johon tulisi laissa panostaa. Näin voitaisiin turvata pienen lapsen oikeus pysyvien aikuisten riittävään läsnäoloon sekä luoda lapselle kasvatuskumppanuudessa vanhempien kanssa yksilöllisesti mahdollisimman turvalliset varhaiset vuorovaikutussuhteet ja hyvän kasvun edellytykset. Nämä panostukset lapsiin eivät tuottaisi kuten lyhytnäköiset talouskasvua maksimoivat päätökset, mutta eivät myöskään kostautuisi pitkällä aikavälillä suurina kustannuksina lasten hyvinvoinnissa. Entistä enemmän tiedetään pikkulasten varhaisten vuosien merkityksestä ja nähdään, miten katkonaiset ihmissuhteet taaperoiässä sekä turvattomuuden kokemukset näkyvät aikuisiän mielenterveysongelmina ja työkyvyttömyytenä. Täytyy siis toivoa, että lapsuuteen sijoittamisesta tulisi vielä joku päivä trendikästä, jotta voitaisiin investoida arjessa lapsille läsnä oleviin aikuisiin sekä kotona että päivähoidossa. Yhtä oikeaa tapaa ei ole kasvattaa, mutta lapsi aistii sen, mikä tärkeintä, eli olla läsnä ja rakastaa. Kaisa Kakko, sosionomi (YAMK) –opiskelija Linkit kirjoituksessa viitattuihin julkaisuihin Lapsiasia –blogi: lapsi joustaa, talous kasvaa Lapsiasia-blogi: uutta varhaiskasvatuslakia kirjoitetaan Noste-blogiin linkki:
Katriina Rantala-Nenonen
päätoimittaja
Lehtori, YTM
katriina.rantala-nenonen@metropolia.fi
p. 040 641 8303
Hilla Niemi
koulutussuunnittelija
hilla.niemi@metropolia.fi
p. 050 567 8049
Eveliina Korpela
Lehtori:suomen kieli ja viestintä, FT
eveliina.korpela@metropolia.fi
p. 040 641 8336
Toimituskunta toimittaa blogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Uudistuva sosiaalialan osaaminen –blogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.6.2018.
Ammatillinen koulutus asiakaslähtöisyys Asiakkaan oikeudet Ehkäisevä lastensuojelu Eija Raatikainen empatia Etiikka Henkilökohtainen budjetointi hyvinvointi Hyvinvointipolitiikka ikäihmiset Kasvatus Kehitysvammaisten palvelut Kelpoisuusehdot Kotihoito Koulu Lapsiperheiden palvelut Lastensuojelu Maahanmuuttaja Metropolia ammattikorkeakoulu Moniammatillinen yhteistyö nuoret Nuorten hyvinvointi Opinnäytetyöt Osaaminen Osallisuus Perhepolitiikka Päivähoito Sirkka Rousu Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaaliala sosionomi Sosionomi ylempi AMk-tutkinto Sote-uudistus Syrjäytyminen Työhyvinvointi Työllisyys Työttömyys Vaikuttavuus valinnanvapaus Vanhemmuus Varhaiskasvatus vuorovaikutus Yhdenvertaisuus Ylempi amk-tutkinto