Osatyökykyinen arkistot - Uudistuva sosiaalialan osaaminen

Avainsana: Osatyökykyinen

Sekava etuusjärjestelmä estää keikkatyötä

28.4.2020

Niina Pietilä

Suomessa on suuri joukko ihmisiä, jotka ovat osatyökyisiä. Osatyökyky voi johtua esimerkiksi lyhyt- tai pitkäkestoisesta sairaudesta, vammasta tai sosiaalisista syistä. Kansainvälisesti on pidetty tärkeänä talous- ja sosiaalipoliittisena tavoitteena lisätä osatyökykyisten mahdollisuutta tehdä työtä. Tavoite kuvaa hyvin sitä, että osatyökykyiset eivät ole menettäneet koko työkykyään, vaan heidän kykynsä tehdä töitä riippuu työstä ja sen vaatimuksista. Osatyökykyisissä on runsaasti työvoimapotentiaalia, joka tulisi saada entistä paremmin työmarkkinoille. (Ala-Kauhaluoma ym. 2017: 12–13; Oivo & Kerätär 2018: 9–10; STM 2020.) Metropolia Ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijat haastattelivat osana sosiaalipalvelutyön opintojaksoaan Etelä-Suomen Klubitalojen jäseniä ja henkilökuntaa syksyllä 2019. Klubitalot tarjoavat kuntoutujille työpainotteista toimintaa ja vertaistukea kuntoutujien omista tarpeista lähtien (Eskot ry n.d.). Haastatteluissa keskityttiin erityisesti työhön ja siihen liittyviin odotuksiin ja pelkoihin. Työhön liittyvät toiveet Haastatteluissa kävi ilmi, että moni klubitalon jäsenistä oli motivoitunut tekemään töitä ja kiinnostunut työnteosta. Tämä on merkittävä asia, koska työnantajat ovat korostaneet juuri työmotivaatiota yhtenä keskeisenä työntekijän palkkaamisen kriteerinä (Kurvinen ym. 2019, 26). Haastateltuja kiinnosti erityisesti mahdollisuus olla työelämässä hyödyksi ja olla osa työyhteisöä. Myös tutkimuksissa on havaittu näiden olevan tavallisia työhön liittyviä motivaattoreita: työn koetaan tuovan merkityksellisyyttä elämään ja lisäävän tasa-arvoisia kohtaamisia ja sosiaalista tilaa (Isola ym. 2016). Hyväksytyksi tulemisen ja hyödyksi olemisen lisäksi klubitalon jäsenet toivat esiin toiveen siitä, että palkka parantaisi heidän taloudellista tilannettaan. Monelle työikäiselle eläkkeellä tai muulla etuudella eläminen tarkoittaa jatkuvaa talouden tarkkailua ja yllättävien menojen välttelyä. Pitkäkestoinen taloudellinen niukkuus tarkoittaa usein myös osallisuuden ja sen kokemusten kutistumista. (Ks. esim. Roivainen ym. 2011; Hirvilammi & Mäki 2013; Välityömarkkinatoimijoiden yhteistyöryhmä 2019.) Työn nähdäänkin usein olevan yksi osallisuuden mahdollistaja (Isola ym. 2017). Tulo- ja byrokratialoukut työn tekemisen estäjinä Vaikka keikkatyön myötä kertyvää palkkaa pidettiin toivottavana lisänä, nousi haastatteluissa esiin epävarmuutta siitä, mitä palkan ja sosiaaliturvan yhdistäminen toisiinsa saa aikaan. Huolta herätti se, kuinka paljon on mahdollista tienata ilman, että jo olemassa olevat sosiaaliturvaetuudet pienenevät tai katkeavat. Tuloloukkujen on todettu olevan yksi keskeisistä tekijöistä, jotka estävät ottamasta lyhytkestoista työtä vastaan (Kurvinen ym. 2019). Tuloloukun välttäminen voi edellyttää keikkatyön suunnittelijalta paljonkin ennakkotyötä ja -tietoa. Hänen tulee tietää omien tulojensa kokonaisuus, miten palkka vaikuttaa kuhunkin etuuteen ja millä tavalla eri etuudet ovat kytköksissä toisiinsa. Vaikka verkosta löytyykin avuksi monenlaista laskuria, ovat ohjeet monimutkaisia ja paikoin vaikeaselkoisia. Kannustinloukkuja kenties vielä suurempana keikkatyöhön tarttumisen esteenä olivat byrokratialoukkujen uhat. Haastateltavat miettivät mahdollisuutta, että he joutuvat yksittäisen keikkatyön jälkeen selvittelemään raha-asioitaan monen eri tahon kanssa ja pahimmillaan jäämään useiksi viikoiksi ilman tuloja etuisuuksien ollessa selvittelyssä. Jo paperisodan, asiointipakon tai etuuksien viivästymisen mahdollisuuden on todettu olevan tekijöitä, jotka voivat estää työllistymisen (Parpo 2004: 46–47; Karjalainen & Moisio 2010: 118; Oivo & Kerätär 2018: 61). Henkilökohtaisen tuen ja sosiaaliturvajärjestelmän uudistamisen tarve Haastatteluiden perusteella suurenkin motivaation latistajaksi voi muodostua hyvää tarkoittava etuusjärjestelmä, joka hajanaisuudellaan ja sekavuudellaan jättää keikkatyön vain haaveeksi. Keikkatyöhön haluavien lisäksi etuusjärjestelmä voi hämmentää myös asiantuntijoita, joille järjestelmä ei aina näytä selkeältä vaan käsittämättömältä ja sattumanvaraiselta (Mattila-Wiro & Tiainen 2019: 27). Keikkatyöstä kiinnostuneet tarvitsevatkin tuekseen henkilökohtaisia palveluita, joissa he saavat riittävän kokonaisvaltaista ohjausta ja tukea (Oivo & Kerätär 2018: 61; Spangar & Arnkil 2018: 280). Henkilökohtaisen talouden varmistaminen on yksi tuen tärkeä tavoite. Tuki voi sisältää tietoa siitä, miten keikkatyö tuloihin vaikuttaa mutta myös rohkaisua ja motivointia selvitystyön tekemiseen. Selvitystyö voi tarkoittaa sitä, että sosiaaliohjaaja käy keikkatyöhön haluavan kanssa läpi sen, mistä hänen tulonsa koostuvat ja sen jälkeen selvitetään keikkatyön vaikutuksia esimerkiksi eläkkeeseen tai eläkkeensaajan asumistukeen. Sosiaaliturvan uudistaminen on ollut vireillä jo jonkin aikaa. Sen tavoitteena on rakentaa nykyisestä hajanaisesta kokonaisuudesta nyky-yhteiskuntaan paremmin turvaa tarjoava, kannustava ja ennakoitavuutta edistävä kokonaisuus. Toivottavasti uudistuksessa huomioidaan myös osatyökykyisten tarpeet ja annetaan heille mahdollisuus työn tekemiseen ilman pelkoa kohtuuttomista taloudellisista vaikeuksista. Kirjoittaja: Niina Pietilä, lehtori, sosiaalialan tutkinto, Metropolia Ammattikorkeakoulu, asiantuntijana Puuttuva pala -hankkeessa Lisätietoa Puuttuva pala-hankkeesta Lähteet: Ala-Kauhaluoma, Mika & Kesä, Mikko & Lehikoinen, Tuula & Pitkänen, Sari & Ylikojola, Pekka 2017. Osatyökykyisistä osaavaa työvoimaa. Osatyökykyisten työvoiman kysyntää ja sen kehittämistä koskeva tutkimus. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 42/2017. Helsinki: TEM. Eskot ry n.d. https://eskot.org/tietoa-meista. Luettu 24.4.2020. Hirvilammi, Tuuli & Mäki, Sari 2013. Toimeentulovaikeuksia, yksinäisyyttä ja alemmuuden kokemuksia. Perusturvan saajien rajalliset toimintamahdollisuudet. Teoksessa Kangas, Olli & Niemelä, Mikko & Raijas, Anu (toim.): Takaisin perusteisiin. Perusturvan riittävyys kulutuksen näkökulmasta. Tampere: Kelan tutkimusosasto. 120–141. Isola, Anna-Maria & Turunen, Elina & Hiilamo, Heikki 2016. Miten köyhät selviytyvät Suomessa? Yhteiskuntapolitiikka 81 (2). 150–160. Isola, Anna-Maria & Kaartinen, Heidi & Leemann, Lars & Lääperi, Raija & Schneider, Taina & Valtari, Salla & Keto-Tokoi, Anna 2017. Mitä osallisuus on? Osallisuuden viitekehystä rakentamassa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Työpaperi 33/2017. Helsinki: THL. Karjalainen, Jouko & Moisio, Pasi 2000. Kannustin- ja byrokratialoukut suomalaisessa sosiaaliturvassa. Teoksessa Vaarama, Marja & Moisio, Pasi & Karvonen, Sakari (toim.): Suomalaisten hyvinvointi 2010. Helsinki: THL. 112–123. Kurvinen, Arja & Jolkkonen, Arja & Lemponen, Virpi & Ylhäinen, Marjo 2019. Pitkäaikaistyöttömissä on työvoimapotentiaalia. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 2019:12. Helsinki: TEM. Mattila-Wiro, Päivi & Tiainen, Raija 2019. Kaikki mukaan työelämään. Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) kärkihankkeen tulokset ja suositukset. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Oivo, Tuija & Kerätär, Raija 2018. Osatyökykyisten reitit työllisyyteen - etuudet, palvelut, tukitoimet. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 43/2018. Helsinki: STM. Parpo, Antti 2004. Kannustavuutta tulonsiirtojärjestelmään. Tulonsiirtojärjestelmän muutokset, kannustinloukut ja tulonjako. Tutkimuksia 140. Helsinki: Stakes. Roivainen, Irenen & Heinonen, Jari & Ylinen, Satu 2011. Köyhä byrokratian rattaissa. Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimusjulkaisut nro 64. Helsinki: Kunnallisalan kehittämissäätiö. Spangar, Timo & Arnkil, Robert 2018. Työelämäohjaus ja työllisyydenhoito. Teoksessa Kajanoja, Jouko (toim.): Työllisyyskysymys. Helsinki: Intokustannus. 259–286. STM 2020 Mikä osatyökykyisyys? Saatavana osoitteessa: https://stm.fi/osatyokykyisyys/mika-osatyokykyisyys. Luettu 24.4.2020 Välityömarkkinoiden yhteistyöryhmä 2019. Välityömarkkinat ja tarvelähtöiset työllisyyspalvelut. SOSTE julkaisuja 3/2019. Helsinki: Suomen sosiaali ja terveys ry.

Lue lisää

Työpaikkavalmentaja osatyökykyisen henkilön työllistymisen tukena

13.4.2014

Sosiaalialan bloggaajat

Monilla vammaisilla, pitkäaikaissairailla ja mielenterveysongelmaisilla henkilöillä on vaikeuksia päästä työelämään ja saada työtä. Heillä riski työttömyyden pitkittymiseen on suurempi kuin niin sanotulla terveellä väestöllä. Vammaisten, pitkäaikaissairaiden ja mielenterveysongelmaisten työnhakijoiden kohdalla työllistymismahdollisuudet voivat olla heikentyneet silloinkin, kun heidän työkykynsä ei ole varsinaisesti alentunut. (Härkäpää – Järvikoski 2011: 125, 129.) Tutkimusten mukaan tähän voivat olla syynä työnantajien kielteiset asenteet osatyökykyisiä työnhakijoita kohtaan. Työllistymisen esteinä pidetään esimerkiksi työturvallisuuteen, yksilön tehokkuuteen ja työntekijöiden tasa-arvoisuuteen liittyviä riskejä. Työnantajien ennakkoluulot ja tietämättömyys työvoima-poliittisista tukitoimenpiteistä osatyökykyisten työnhakijoiden työllistämisessä voivat aiheuttaa sen, että osatyökykyisten työnhakijoiden on vaikeaa työllistyä avoimille työmarkkinoille. (Kukkonen, 2009: 107, 109, 112; Ala-Kauhaluoma – Härkäpää 2006: 15, 21.) Aspa-säätiön kehittämishankkeissa nimeltä Koulutuksella Palkkatyöhön (2008–2011) ja Silta työhön (2012–2014) on koulutettu työpaikkavalmentajia työyhteisöihin. Kun työpaikalle palkataan tai otetaan työkokeiluun osatyökykyinen tai muuten vaikeassa työmarkkina-asemassa oleva työnhakija, voidaan työyhteisössä tarvita järjestelyjä työhöntulijan vastaanottamiseen, tukemiseen ja ohjaamiseen. Tällaisia tilanteita varten työyhteisöön voidaan kouluttaa työpaikkavalmentaja, joka on työhöntulijan kanssa lähes samoissa tehtävissä toimiva työntekijä. Työpaikkavalmentajia on koulutettu eri ammattialoille, esimerkiksi erilaisiin asumispalveluihin, vanhusten kotihoitoon, lasten päivähoitoon, iltapäiväkerhoihin, toimistotyöhön, kiinteistöhuoltoon sekä ruokapalveluihin. Työyhteisöt ovat olleet mukana Aspa-säätiön kehittämisprojektien toiminnassa tarjoamalla työpaikaltaan työkokeilupaikan osatyökykyiselle tai muuten vaikeassa työmarkkina-asemassa olevalle henkilölle sekä kouluttamalla yhden työntekijän työyhteisöstään kyseessä olevan henkilön työpaikkavalmentajaksi. Työpaikkavalmentajuus toteutuu perehdyttämisenä ja tuen antamisena Työpaikkavalmentajina toimineiden henkilöiden ja heidän esimiesten mukaan työpaikkavalmentajuuden toteuttamisen keskiössä on ollut työhöntulijan perehdyttäminen työtehtäviin sekä tuki työyhteisöön sopeutumisessa. Työpaikkavalmentaja ja työhöntulija ovat tehneet työtehtäviä yhdessä ja olleet samoissa työvuoroissa. Työpaikkavalmentaja on ohjannut työhöntulijaa työtehtävissä ja pitänyt huolen työtehtävien suunnittelusta sekä tarvittaessa myös räätälöinnistä. Työpaikkavalmentajuuteen on kuulunut luottamus työpaikkavalmentajan ja työhöntulijan välillä. Työpaikkavalmentaja on antanut vastuuta ja seurannut työtehtävien sujumista jopa ”takavasemmalta”, mutta samalla pyrkinyt luomaan työhöntulijalle turvallisuuden tunnetta. Työpaikkavalmentajat näkivät oman roolinsa vastuullisena ja tärkeänä. He kokivat olevansa viestin viejiä työhöntulijan, esimiehen ja työyhteisön välillä. Omalla toiminnallaan he pyrkivät rakentamaan ymmärrystä työhöntulijan ja työyhteisön välille. Työhöntulijalle työpaikkavalmentaja on ollut rohkaisija ja vierellä kulkija. Työpaikkavalmentajan rooli nähtiin vahvasti tasavertaisena työhöntulijan kanssa. Työpaikkavalmentajuuden koettiin olevan monella tapaa hyödyllistä työyhteisölle. Työhöntulijan työkokeilujakson, työpaikkavalmentajakoulutuksen ja menetelmän toteuttamisen on nähty vaikuttavan myönteisesti koko työyhteisön kehittymiseen sekä työpaikkavalmentajan ammatillisen osaamisen kasvuun. Työllistyminen mahdollistuu yksilöllisellä tuella Työhöntulijan työllistymistä on pyritty tukemaan työpaikkavalmentajan kouluttamisella työyhteisöön. Näin on pystytty mahdollistamaan työhöntulijalle yksilöllistä tukea työyhteisön sisältä käsin. Työpaikkavalmentajan tarjoama tuki suhteessa työhöntulijan työllistymiseen on koostunut pitkälti yksilöllisestä huomioimisesta. Hyvä perehdytys on ollut lähtökohta työhöntulijan työkokeilujakson onnistumiselle ja näin ollen myös mahdolliselle työllistymiselle. Työhöntulijalle on tarjottu tukea työyhteisöön sopeutumiseen ja työelämätaitojen oppimiseen. Työpaikkavalmentaja on pystynyt omalla toiminnallaan myös tukemaan työhöntulijan itseluottamuksen kasvua suhteessa työelämässä selviytymiseen. Työpaikkavalmentaja näyttäytyy tukihenkilönä, joka on vienyt viestiä työhöntulijan työllistymishalusta ja edellytyksistä esimiehelle. Työpaikkavalmentaja on ollut niin sanotusti työhöntulijan puolestapuhuja ja työllistymisen tukeminen on ollut tärkeä osa tehtävää. Työyhteisön asenteilla on ollut suuri merkitys työhöntulijan työllistymisen onnistumisessa. Osa työyhteisöistä on suhtautunut työhöntulijaan avoimesti, mutta osassa työyhteisöistä on ilmennyt ennakkoluuloja työhöntulijaa kohtaan. Työpaikkavalmentaja on tukenut työhöntulijan työllistymistä herättämällä keskustelua työyhteisössä ja pyrkinyt omalta osaltaan vaikuttamaan työyhteisössä esille nousseisiin ennakkoluulohin. Työpaikkavalmentaja tulevaisuudessa jokaiseen työpaikkaan? Työikäisen väestön suhteellisen osuuden vähentyessä Suomessa on tärkeää huolehtia siitä, että mahdollisimman monen henkilön työpanos olisi työmarkkinoiden käytössä. Tärkeää olisi löytää erilaisia keinoja, joiden avulla voidaan parantaa tai mahdollistaa sairauden, vamman tai muun syyn vuoksi työmarkkinoiden ulkopuolella olevien henkilöiden mahdollisuuksia antaa työpanoksensa työmarkkinoiden käyttöön. (Härkäpää – Harkko - Lehikoinen 2013: 9.) Työllistymistä pystytään edistämään monilla olemassa olevilla palveluilla, kuten työ- ja elinkeinopalveluilla, ammatillisella kuntoutuksella, tuetulla työllistymisellä ja erilaisilla työ- ja työhönvalmennuspalveluilla. Näille kaikille yhteistä on, että palvelu kohdistuu työelämään haluavaan henkilöön mahdollisen työpaikan ulkopuolelta käsin. Näitä palveluja tarvitaan edelleen, mutta niiden lisäksi työllistymistä voidaan edistää myös työpaikkojen sisältä käsin tulevalla työllistymisen tuella. Työpaikkojen omaa halua ja osaamista osatyökykyisen tai muuten vaikeassa työmarkkina-asemassa olevan henkilön työllistymisen tukemiseen tulisi kasvattaa. Työpaikkavalmentajamenetelmää voidaan käyttää yhtenä työelämään pääsemisen tai palaamisen tukimuotona osatyökykyisten tai muuten vaikeassa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden kohdalla. Työpaikkavalmentaja-mallin kehittämiskohteina nähdään työpaikkavalmentajien ja työhöntulijoiden vuorovaikutuksen lisääminen työpaikkavalmentajien koulutuksessa sekä menetelmän näkyväksi tekeminen työyhteisöissä. Työ- ja elinkeinopalveluita toivottiin tiedotettavan työpaikkavalmentaja-mallista. Työpaikkavalmentajan tehtävänkuvan arvostusta toivottiin korostettavan jatkossa palkitsemisen keinoin. Kirjoitus perustuu Kristiina Leinosen Metropolian sosiaalialan ylemmän AMK-tutkinnon opinnäytetyöhön Työpaikkavalmentaja osatyökykyisen henkilön työllistymisen tukena - Työpaikkavalmentajien ja heidän esimiesten näkemyksiä työpaikkavalmentajuudesta 2014. Kristiina Leinonen, Sosionomi (ylempi AMK) Lähteet ja lisätietoja: Ala-Kauhaluoma, Mika – Härkäpä, Kristiina 2006. Yksityinen palvelusektori heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistäjänä. Työpoliittinen tutkimus 312. Helsinki: Työministeriö. Aspa-säätiön nettisivuilta lisätietoa. Härkäpää, Kristiina – Järvikoski, Aila 2011. Kuntoutuksen perusteet. Helsinki: WSOY-pro. Kukkonen, Tuula 2009. Vastuun uusjako. Vajaakuntoisten työkyky ja työllistyminen yritysten näkökulmasta. Joensuun yliopiston yhteiskuntatieteellisiä julkaisuja 102. Jo-ensuu: Joensuun yliopisto. Härkäpää, Kristiina – Harkko, Jaakko – Lehikoinen, Tuula 2013. Työhönvalmennus ja sen kehittämistarpeet. Helsinki: Kelan tutkimusosasto.

Lue lisää