Avainsana: Osallisuus
Ikäihmisten ääntä ei kuulla asumispalveluissa
Vanhusten asumis- ja hoivapalveluiden markkinat ovat muotoutumassa kovaa vauhtia uudenlaisiksi. Yleisesti tiedetään, että vanhusten määrä kasvaa huikeasti suhteessa muuhun väestöön. ”Vuonna 2030 elää Suomessa ennusteen mukaan 1 400 000 yli 65-vuotiasta, ja heistä yli puolet on yli 75-vuotiaita.” Ikärakenteen nopea muutos aiheuttaa työvoimapulaa tuleviin vuosiin. Tähän on nyt koetettu vastata alkamalla kouluttaa hoiva-avustajia yksiköiden avustaviin tehtäviin. Luultavasti yhä enemmän rekrytoidaan myös ulkolaista, kohtuullisesti suomea puhuvaa henkilökuntaa. Suuret kansainväliset yritykset valtaavat asumispalvelun markkinat Tehostettua palveluasumista saaneiden asiakkaiden määrä ja osuus on viime vuosina jatkuvasti kasvanut. Samaan aikaan vanhainkotien ja tavallisen palveluasumisen asiakasmäärät ovat pienentyneet. Suuret, osin kansainvälisetkin terveydenhuollon yritykset ovat levittäytyneet yhä suurempaan osaan asumispalveluita. Ennen palveluita järjestivät lähinnä kunnat ja lisäksi paljon pienemmällä volyymillä paikalliset järjestöt. Nykyisenmallinen julkisten hankintojen kilpailutuskäytäntö on omiaan suosimaan suuria yrityksiä, joilla on riittävät resurssit tarjouslaskentaan ja laatupisteiden osoittamiseen vaadittavalla tavalla. Monin paikoin tällä hetkellä suunnitellaan palveluiden viemistä mahdollisimman laajalti vanhusten koteihin ja epäilemättä tämän samalla oletetaan olevan kunnille kaikista edullisinta. Kilpailutus monopolisoi palvelumarkkinat Julkisten kilpailutusten suunnittelu ja organisointi on väistämättä vienyt melkoisesti kuntien resursseja. Päättäjät haksahtavat usein kuitenkin tarkastelemaan vain saatujen tarjousten loppusummia ja tekemään valintansa halvimman hinnan mukaan. Näin saattaa käydä jatkossa vieläkin useammin, koska kunnat ovat niin kovissa taloudellisissa paineissa sekä keskellä työläitä ja alkuun kalliitakin rakennemuutoksia. Ehkä ajatellaan päästävän helpoimmalla ja halvimmalla ulkoistamalla palveluita. Edullisimpaan tarjoushintaan (eikä asianosaisten mielipiteisiin ja palveluiden laatuun) keskittymällä on viime vuosina ajettu alas valtava määrä pieniä järjestöjä ja vapaaehtoistyön muotoja – ne ovat usein panostaneet hyvään palvelutoimintaan, mutta niillä ei ole käytössään riittäviä resursseja laadun osoittamiseen, ammattitaitoiseen tarjouslaskentaan tai lyhyen ajan tappionsietoon. Samaan aikaan media on tuonut säännöllisesti ilmi suurten palveluntuottajien väärinkäytöksiä: henkilökunnan alimitoitusta ja muita hoivan ja hoidon laadun puutteita. Asiakas unohtunut Kuntien pitäisi kantaa lakisääteinen vastuunsa paremmin miettimällä kehittämistä ja päätöksiä asiakaslähtöisesti ja pitkäjänteisesti. Sen sijaan yritysmaailman tapaan saatetaan keskittyä vain kyseiseen kilpailutusjaksoon tai kuntapäättäjien omaan edustuskauteen. Asiakas unohtuu! Uusi kesällä 2013 julkaistu ikäihmisten palvelujen laatusuositus mainitsee ensimmäisenä vanhuksen osallisuuden ja toimijuuden. Myös toimialan kehittämistoiminnan suurin rahoittaja RAY on kirjannut Eloisa Ikä -avustusohjelman ensimmäiseksi tavoitteeksi ”Mahdollisuuksien ja edellytysten luominen ikäihmisten osallisuudelle ja mielekkäälle tekemiselle”. Viiden vuoden työkokemukseni mukaan vanhusyksiköissä saatetaan usein tehdä arvokasta työtä asukkaiden osallisuuden hyväksi. Kuitenkaan tämän asukkaan äänen kuulemisen en ole vielä huomannut ulottuneen päättäjätasolle saakka! Jos asumispalvelua hoitaa markkinalähtöisesti toimiva sijoittajavetoinen yritys, lienee selvää ettei vanhusten hyvinvointi ole aidosti tärkein tavoite, vaan voiton tuottaminen. Lisäksi kuntapäättäjätkin saattavat tehdä vanhusten asumisolosuhteisiin suuria ja yhtäkkisiä muutoksia. Tavoitteena on toki silloin palveluiden kehittäminen, mutta miksei vanhustyön ammattilaisia ja loppuasiakkaita haluta kuunnella muutoksia suunniteltaessa? Asuinpaikan tai hoitajien vaihtuminen nopealla tahdilla saattaa viedä muistisairaan ihmisen aivan sekaisin ja hänen terveytensä jyrkkään alamäkeen. Omaishoitoa kehitettävä ja lisättävä Vanhusten asumisoloihin ja hyvinvointiin vaikuttavat palveluiden lisäksi kuntien kirjavat käytännöt kiinteistöjen omistusten ja hallinnoinnin sekä omaishoidon tukien ja palveluiden suhteen. Monet kunnat ”säästävät” lyhytnäköisesti leikkaamalla omaishoidon tukea tai poistamalla sen kokonaan. Jos näihin sen sijaan panostettaisiin enemmän, pitemmällä aikavälillä useampi omainen tai läheinen alkaisi omaishoitajaksi ja kunta säästäisi reilusti kustannuksissa, koska omaishoito on hinnaltaan murto-osan ympärivuorokautisen hoivan hinnasta. Jotkut kunnat eivät säästösyistä halua omistaa kiinteistöjä, vaan sijoittavat vanhuksia yritysten omistamiin taloihin ja kilpailuttavat sinne palvelutoiminnan. Entä ovatko päättäjät miettineet, mitä tapahtuu uuden kilpailutusjakson alkaessa jos yritys ei haluakaan vuokrata tiloja kilpailutuksen voittaneelle palveluntuottajalle? Sekä vanhusten elämä että hoivatyöntekijöiden työelämä on nykyään jaksottunut ehkä vain kolmen vuoden jaksoihin eikä kukaan tiedä mitä tapahtuu jakson vaihtuessa! Esimerkkiä muualta Tanskalainen vanhustenhoito on jo pitkään saanut myönteistä huomiota Euroopassa. Meillä onkin sieltä paljon opittavaa ja opit ovat melko hitaasti tulleet osaksi suomalaisia vanhusten palveluita. Tanskassa yksiköissä eletään kuin yhtenä suurena perheenä. Vanhukset viettävät suuren osan vapaa-ajastaan yhteisissä tiloissa, toimintaa ideoidaan toiveiden mukaan, ruoka tehdään maistuvaksi, omaiset otetaan aina lämpimästi vastaan, juhlia vietetään usein ja koko porukalla sekä vanhusta kohdellaan arvostavasti ihmisenä eikä potilaana. ”Koti merkitsee vanhuksille turvaa, vapautta ja osallistumisen kautta syntyvää yhteisöön kuuluvuuden tunnetta.” (Karhinen 2009) Jotta asumispalvelu olisi laadukasta ja asiakaslähtöistä, olosuhteiden olisi muistutettava tavallista kotia ja niiden olisi pysyttävä pääpiirteiltään samanlaisina mielellään vanhuksen elämän loppuun saakka. Vanhuksen toimintakykyä ylläpidetään ennen kaikkea seuraa ja merkityksellistä tekemistä tarjoamalla, luonnollisesti hyvän perushoidon lisäksi (ravinto, liikunta, apuvälineet, tarvittava lääkitys jne). Ihminen on kokonaisuus Useimmat vanhukset eivät ole niin sairaita, että tarvitsisivat laitoshoitoa – päinvastoin esim. muistisairaan sijoittaminen pariksi viikoksi sairaalan petiin voi viedä häneltä voimat kävelemiseen ja normaaleihin päivittäisiin toimiin. Iäkäs ihminen on kokonaisuus, jolle yhden osa-alueen huononeminen vaikuttaa usein moneen muuhunkin hyvinvoinnin tekijään. On aika ottaa loppuasiakas mukaan suunnitteluun, myös isoissa asioissa. Muutoksia tulee suunnitella pitkäjänteisesti ja tällöin niitä pystytään toteuttamaan huomattavasti joustavammin ja asiakaslähtöisemmin. Tuija Mannersola, sosionomi ylempi amk-opiskelija Ikäihmisten määrä Suomessa. http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=ldk00281 Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2011. http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/tilastot/aiheittain/ikaantyneet/laitos_ja_asumispalvelut http://www.julkari.fi/handle/10024/90785 Ikäihmisten asumispalveluiden järjestäminen, Sinervo Timo 9/2011. http://www.labour.fi/tutkimusjulkaisut/raportit/raportti21.pdf Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi. http://www.stm.fi/sosiaali_ja_terveyspalvelut/ikaihmiset/palvelujen_laatu/laatusuositus Miten turvataan hyvä vanhuus Suomessa? Raportti kuntien vanhustyöstä vastaaville johtajille toteutetusta kyselytutkimuksesta 6/2012 Valli ry. http://www.valtaavanhuus.fi/files/e9406dfaba9eaf24168bc4fab8e7b4836a549e9b50e40319923a2b41b76e617b.pdf Raha-automaattiyhdistyksen Eloisa Ikä -avustusohjelma (Vanhustyön keskusliitto koordinoijana). http://www.eloisaika.fi/ Etiikan näkökulmasta on luontevaa korostaa heikompien asemaa. Eettisyys ja käytännön vanhustyö. http://www.valli.fi/lehti_1_2013.htm Lotte-kodissa asukkaat alkavat kukoistaa. http://www.valli.fi/lehti_6_2012.htm Hyggen salaisuus (sivu 10). https://www.ray.fi/sites/default/files/emmi_mediabank/TUKIPOTTI_1_2013_NETTI.pdf Kykenemmekö kohtaamaan vanhuksen? http://www.vtkl.fi/fin/vanhustyo-lehti/tutustu_lehteen/ Kuin yhtä perhettä. http://www.vtkl.fi/fin/vanhustyo-lehti/tutustu_lehteen/ Ovi auki vanhukselle. http://www.perhehoitoliitto.fi/julkaisut/phlehti1_13/paattinen.pdf MATKALLA PALVELUTALOON, Ikääntyneiden käsityksiä merkityksellisestä toiminnasta ja odotuksia siinä tapahtuvista muutoksista palvelutaloon muutettaessa, JYO 2009. https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/20095/URN_NBN_fi_jyu-200905131588.pdf?sequence=1
Osattomat pojat ja nuoret miehet
Viimeisen vuoden aikana on kohistu paljon nuorten syrjäytymisen liittyvässä julkisessa keskustelussa. Muun muassa Sauli Niinistön syrjäytymistä ehkäisevä kampanja ja nuorisotakuu ovat herättäneet paljon keskustelua ja myös konkreettisia toimenpiteitä, mutta yhteiskunnassamme on edelleen paljon tehtävää, jotta pystyisimme tarjoamaan nuorille yhdenvertaisemmat mahdollisuudet ja ehkäistä riskejä, jotka johtavat syrjäytymiseen. Oman työni kautta olen saanut nähdä valitettavan läheltä, miten pojat ja nuoret miehet ajautuvat osattomaan rooliin yhteiskunnassamme. Usein taustalla olevat syy-seuraussuhteet ovat hyvin moniulotteisia. Pelkkä tilastoiden kaunistelu sillä, että näille nuorille tarjotaan opiskelu- tai työpaikka ei mielestäni riitä, vaan enemmän tulisi tarkastella taustalla olevia syitä, pohtia niitä näiden nuorten kanssa ja antaa niiden ratkomiseen riittävää tukea. Jos haluamme saada nämä nuoret marginaalista täysipainoisesti mukaan yhteiskuntaan, niin mielestäni olisi keskityttävä enemmän nuorten sosiaaliseen vahvistamiseen. Syrjäytymistilastojen nuoret miehet Nuoret miehet ovat aika lailla yliedustettuina syrjäytymis-, itsemurha- ja väkivaltatilastoissa. Esimerkiksi 20-24-vuotiaiden nuorten itsemurha tilastoissa yhtä naista kohden tekee itsemurhan kolme nuorta miestä (Karlsson 2013: 40-41). Koulutuksen ulkopuolelle ajautuvien nuorten kohdalla suhde on aika lailla samansuuntainen. Pitkäaikaisten ongelmapalveluiden asiakkaiksi ajautuu 3-4 kertaa enemmän miehiä kuin naisia(Rimpelä 2013: 6). Taustalla olevia syitä tulisi mielestäni tarkastella ja tutkia enemmän. Sosiaalinen todellisuus, jossa elämme tarjoaa pojille varsin kapean mallin kasvaa mieheksi. ”Pojat ovat poika”-tyyppiset vähättelyt ovat arkipäivää kasvatusilmapiirissämme, ja tällä verukkeella emme välttämättä pysähdy asettamaan rajoja tietylle käytökselle. Tai tarjoamme pojille räjähtävää toimintaa, sillä siitä he pitävät ja unohdamme tarjota tunnekasvatusta. Poikana tulee siis raivata tiesi eteenpäin ja oppia pärjäämään. Toisaalta saman aikaisesti osa pojista vetäytyy sivuun ja jää ulkopuolelle, koska eivät sovi muottiin. Sukupuolirooleja todennetaan kasvatustyössä helposti tiedostamatta. Toisaalta olettamukset ja mielikuvat muovaavat vahvasti asennoitumista siihen, mitä odotamme ja toivotaan tytöiltä ja pojilta. Toisaalta taustalla on myös paljon yhteiskunnallisiin rakenteisiin ja instituutioihin liittyviä tekijöitä. Esimerkiksi perusopetuksessamme on todettu rakenteellisia ominaisuuksia, joissa pojat ovat heille tyypillisen kehityksen johdosta tyttöjä huonommassa asemassa. (Rimpilä 2013: 5). Osattomuus ajaa marginaaliin yhteisöistä Osattomuus on eräs keskeisistä syistä nuorten miesten marginaaliin ajautumisessa. Pääsin kuulemaan vähän aikaa sitten nuorisotutkija Riikka Korkiamäen luentoa osallisuuden ilmenemisestä nuorten vertaissuhteissa. Korkiamäki on julkaissut aiheesta tuoreen väitöskirjan ”Kaveria ei jätetä! Sosiaalinen pääoma nuorten vertaissuhteissa”. Luennolla tuli esille muutama hyvin keskeinen asia, joita meidän ammatti-ihmisten olisi syytä tarkastella. Pyrimme tarjoamaan nuorille hyvin monipuolista tukea ja auttamaan vaikeissa tilanteissa ja kuvittelemme norsunluu tornissamme, että tämä on juuri sitä apua, jota nuori kaipaa. Korkiamäen tutkimuksen tulosten valossa nuoret mieltävät tuen helposti kontrolliksi, jolloin se koetaan helposti myös hieman kielteiseksi. Aitoa tukea koetaan saadun läheisten suhteiden kautta. Tämän valossa voidaan päätellä, että ulkopuolelle osattomaksi jäävät nuoret jäävät helposti ilman tunnetta aidosta tuesta, vaikka jollakin virallisella taholla olisikin aito halu auttaa. Kuuluminen johonkin tärkeää Osallisuuden ja kuulumisen tunne on eräs keskeisiä tarpeitamme, ja tähän pitäisi pystyä vastaamaan. Jos nuori ei löydä positiivisia yhteisöjä, joiden kautta pääsee kokemaan kuuluvuuden tunnetta, niin usein löydetään varsin nopeasti ”negatiivisia” yhteisöjä. Toisaalta näissä ”negatiivisissa” yhteisöissä saattaisi löytyä paljon potentiaalia toteuttaa todella positiivisia asioita, jos siihen vaan löytyisi oikea tila ja aika. Kriittiset elämän saranavaiheet Tämän vuotisessa Nuorten vapaa-aika tutkimuksessa käy ilmi, että teini-ikäisenä nuorten harrastuksissa käyminen loppuu varsin jyrkästi ja esimerkiksi liikuntaharrastukset jatkuvat nuorilla miehillä vasta lähempänä kolmeakymmentä ikävuotta. Lisäksi ystävien tapaamistahti tippuu jyrkästi kahdenkymmenen ikävuoden lähestyttäessä ja eniten yksinäisyyden kokemuksia on juuri 20-24 vuotiailla nuorilla. Toisaalta samassa tutkimuksessa käy ilmi, että nuoret osallistuisivat mielellään erilaiseen tekemiseen vapaa-ajallaan, kunhan ei tarvitsisi kuulua mihinkään viralliseen yhteisöön. (Myllyniemi & Berg 2013.) Tämä kahdenkymmenen ikävuoden molemmin puolin asettuva ikävaihe on varsinkin nuorilla miehillä sellainen, että silloin tarvittaisiin matalankynnyksen tukipalveluita vapaa-ajan viettoon, muiden nuorten tapaamiseen, oman elämän jäsentämiseen ja hyvinvoinnin edistämiseen. Tämä saranavaihe on nuorten miesten elämässä varsin kriittinen vaihe ja monet ajautuvat juuri tällöin yhteiskunnan ulkopinnalle. Jos emme panosta ajoissa oikea-aikaiseen tukeen, on riskinä, että liian suuri osa nuorista miehistä jämähtää marginaaliin, palvelut ja tuki ei tavoita heitä, eivätkä he löydä paikkaansa yhteiskunnassa. Tarvitaan tavallisia asioita Vaikka nuorten miesten syrjäytymiseen liittyy monenlaisia tekijöitä, niin toisaalta nuorten hyvinvoinnin lisäämiseen sosiaalisten ongelmien ehkäisemiseen on monia varsin yksinkertaisia keinoja. Kaikessa naiiviudessaan Niinistön Tavallisia asioita -kampanjassa oltiin myös oikeiden asioiden ääressä. Niiden toteuttamiseen ei kuitenkaan riitä pelkkä lähimmäisen rakkaus, vaan tarvitaan poliittista tahtoa, oikein suunnattuja resursseja sekä halua kehittää oikea-aikaisia palveluita vastaamaan tarpeita. Nuorten kanssa työskentelevien tulisi myös pystyä tarkastelemaan kriittisesti omaa suhtautumistaan sukupuolittuneisiin toimintamalleihin ja tarvittaessa pystyä näitä muuttamaan tarjotaksemme moninaisemmat mahdollisuudet nuoren kasvuun ja sen tukemiseen. Kalle Laanterä, sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa Karlsson, Mirja. Tunnistaminen avain itsemurhien ehkäisyyn. Tesso 1/2013. Korkiamäki, Riikka. Kaveria ei jätetä! Sosiaalinen pääoma nuorten vertaissuhteissa. 2013. Nuorisotutkimusseura. Tampere university press. Myllyniemi, Sami & Berg, Päivi. Nuoria Liikkeellä! Nuorten vapaa-aika tutkimus 2013. 2013. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Rimpelä, Matti. ”Miksi poikien koulutushaasteet eivät ole päässeet tasa-arvopolitiikan asialistalle?” Neuvola ja kouluterveys 2/2013.
Kansalaisosallisuus ja lähidemokratia
Asukasosallisuuden ja lähidemokratian kysymykset nousevat keskeiselle sijalle nykyisessä kuntaliitoskeskustelussa, jossa hallintoalueet suurenevat ja arkitoimintaan vaikuttava päätöksenteko on vaarana etääntyä entisestään. Siksi on tärkeää löytää toimivat rakenteet ja käytännöt, jolla kansalaiset pääsevät osallisiksi ja lähemmäs päätöksentekoa. Kokemukset Suomen kunnissa ja myös kansainväliset vertailut osoittavat, että olennaisinta toimivalle lähidemokratialle on se, miten vuorovaikutus asukkaiden, luottamushenkilöiden ja kaupungilla asioita valmistelevien välillä toimii. Kohti aktiivista kansalaisuutta Suomalainen hyvinvointiyhteiskuntamalli perustuu demokratiaan - kansanvaltaan, jonka tarkoituksena on se, että kansalaisilla on oikeus vaikuttaa ja osallistua sekä poliittiseen päätöksentekoon että palveluiden suunniteluun. Käytännössä se edellyttää kuntalaisten äänen huomioon ottamista päätöksenteon yhteydessä. Pihlajamäen kehittämismaratonin toimintaan osallistuneet asukkaat olivat lähes kaikki osallistuneet monin tavoin jo aiemmin asuinalueellaan. Osallistujat olivat pääsääntöisesti tietoisia lainsäädännöllisistä oikeuksistaan osallistua ja vaikuttaa kunnan päätöksentekoon, johon oli pyritty vaikuttamaan suoraan lähinnä yksin erilaisten asiakaspalauteosioiden kautta sekä valituksin. Kollektiivisen tason osallistumis - ja vaikuttamisväyliä suoran vaikuttamisen keinoina oli käytetty vähemmän. Epäsuoran vaikuttamisen keinoina yksilötasolla mainittiin mielipide- ja keskustelupalstat sekä kansanradio. Epäsuoraan kollektiivisella tasolla oli vaikutettu erilaisen talkootyön ja yhdistystoiminnan kautta. Yhdistystoiminnassa mukana oli kuitenkin ollut selkeä vähemmistö. Kehittämismaratontoiminta koettiin tarpeellisena alueellisena toimintamallina, joka mahdollisti kollektiivisen tavan vaikuttaa oman asuinalueen kehittämiseen ja palveluihin. Tulosten mukaan maratoniin osallistuneet olivat erityisen tyytyväisiä toiminnan avoimuuteen, rakenteeseen, osallistujien väliseen hyvään vuorovaikutukseen ja avoimeen dialogiin sekä aluetyön tukeen. Osallisuutta estävinä tekijöinä nähtiin viranomaislähtöisyys sekä asukkaiden huono kuulluksi tulemisen kokemus suhteessa palveluja suunniteleviin ja tuottaviin tahoihin. Kehitettävää oli eri hallintokuntien virkamiesten saamisessa mukaan yhteiseen toimintaan. Vuorovaikutuksella ja yhteistyöllä on merkitystä Vuorovaikutusta kunnan eri viranomaistahojen ja asukkaiden väillä on kritisoitu vuosikaudet. Kansalaisten luottamus omiin vaikuttamismahdollisuuksiin on useiden tutkimusten mukaan heikentynyt ja into osallistua yhteiskunnallisesti suuntautuneeseen toimintaan on vähentynyt. Tutkijoiden mukaan vaarana on, että yhteiskuntamme tulevaisuuden kehityssuuntiin tulee vaikuttamaan selkeä koulutettu vähemmistö, joka edustaa kapeaa otosta koko väestöstä. Kehittämismaratonin tulokset puhuivat puolestaan ja tukevat olemassa olevaa tutkimustietoa. Asukkaiden kokemukset vuorovaikutuksesta kunnan virkamiesten kanssa eivät mairitelleet aiemmin, eivätkä maratontoiminnan aikana. Vaikuttamistoiminta koettiin tuloksettomaksi ja asukkaiden tuottamaa tietoa koettiin vähätellyn. Etenkin virkamiestason toiminta koettiin omavaltaiseksi ja vähätteleväksi, jopa saavuttamattomaksi – yhteistyötä ei koettu syntyneen. Kohti osallistavampia toimintatapoja Huolimatta epämieluisista kokemuksista maratontoimintaan osallistuneilla asukkailla oli vahva kiinnostus ja halu vaikuttaa omaa arkea sekä asuinaluetta koskeviin suunnitelmiin ja päätöksiin. Asukkaiden näkökulmasta kyse ei ollut pelkästä puuhastelusta, vaan tiedontuotannon siirtämisestä sinne minne se kuuluu - asukkaille. Lähidemokratian onnistumisen edellytyksenä on jatkuva, vahva yhteydenpito kunnan viranhaltijoiden ja asukkaiden välillä. Tämä tarkoittaa huomattavaa muutosta nykyisiin työnkuviin, joihin tulee väistämättä lisää tiedottamista, kuntalaisten kuuntelemista ja heidän kanssaan keskustelemista. Parhaimmillaan se innostaa ja inspiroi, vahvistaa luottamusta, mahdollistaa hiljaisen tiedon jakamisen sekä mahdollistaa jaetun asiantuntijuuden syntymisen. Olivatpa tulevaisuuden alueellisen hallinnan ja kehittämisen mallit nimiltään ja muodoiltaan mitä vain, tulee muistaa, että alhaalta ylös tapahtuvassa osallistumisessa tavoitteiden asettaminen ja niiden toteuttaminen on kansalaisia osallistava prosessi ja se tulisi nähdä voimavarana eikä virkamiestyöskentelyä hidastavana. Kun kansalaisia kannustetaan sekä yksityishenkilöinä että sosiaalisten yhteisöjen jäseninä osallistumaan yhteisen toiminnan tavoitteiden määrittelyyn, osallistuminen hahmotetaan tavallisten kansalaisten syvempänä ja laajempana osallisuutena, niin sanottuna vuorovaikutteisena osallistumisena. Osallistuminen koetaan näin kansalaisoikeudeksi, eikä pelkästään mekaaniseksi hallinnoimiskeinoksi. Kansalaiset ovat päätöksentekoprosesseissa kumppaneita ja täysivaltaisia päätöksentekijöitä, joilla voi olla jopa lopullinen päätösvalta. Näin kuljemme kohti aitoa lähidemokratiaa! Sini Heino-Mouhu, Sosionomi (ylempi amk) Artikkeli perustuu ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön: Osallistumisen ja vaikuttamisen tapaa etsimässä. Tarkastelun kohteena Pihlajamäen kehittämismaraton. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Artikkelin lähteet Aalto-Matturi, Sari - Wilhelmsson, Niklas 2010. Demokratiapolitiikan suuntaviivat. oikeusministeriön julkaisuja 14/2010. Heino-Mouhu, Sini 2013. Osallistumisen ja vaikuttamisen tapaa etsimässä – tarkastelun kohteena Pihlajamäen kehittämismaraton. Helsinki. Metropolia ammattikorkeakoulu. Koskinen, Sanna 2007. Lähiympäristöön vaikuttavaa ympäristökasvatusta. Teoksessa Gretschel, Anu - Kiilakoski, Tomi (toim.) Lasten ja nuorten kunta. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto. Hakapaino Oy, 131-143. Staffans, Aija 2004. Vaikuttavat asukkaat. Vuorovaikutus ja paikallinen tieto kaupunkisuunnittelun haasteina. Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksen julkaisuja A 29. Espoo.
Olisiko asuinaluedemokratiasta apua köyhyysongelmiin?
Köyhyys on ilmiö, johon ei tunnu löytyvän ratkaisua. Köyhyyttä voi määritellä subjektiivisesti tai objektiivisesti. Länsimaissa asuva ihminen voi pitää itseään köyhänä, vaikka hänellä on kymmenkertaisesti rahaa verrattuna Afrikan slummissa asuvaan ihmiseen. Suomessa asuvan ihmisen köyhyyttä voidaan kuvata suhteelliseksi, kun puolestaan afrikkalaisen köyhyys on luonteeltaan absoluuttista. Monen mielestä voi olla moraalitonta tai itsekästä puhua länsimaisten ihmisten köyhyydestä, kun maapallolla on paljon ihmisiä, joilla ei ole mitään – ei ruokaa, ei vaatteita, eikä asuntoa. Silti suhteellinen köyhyys on yhtä todellista sille, joka sitä kokee. Köyhyys ei ole laiskuudesta kiinni Stephen C. Smith kertoo kirjassaan Ending Global Poverty – A Guide to what works millaisia köyhyysloukut nyky-maailmassa ovat. Hänen mukaansa syyt köyhyyteen ovat pääosin rakenteellisia, eikä yksilö siksi pysty yksin niitä selättämään. Köyhät tarvitsevat siis yhteisöllistä tukea ja yhteiskunnallisia rakenteita jättääkseen köyhyysloukut taakseen. Smithin mukaan köyhyys on mahdollista selättää. Hänen mielestään siihen tarvitaan kahdeksan ”avainta”. Niistä mikään ei yksin riitä, mutta niitä yhdessä käyttämällä köyhyys voitaisiin yhden sukupolven kuluessa poistamaan maapallolta. Nämä avaimet ovat: 1. Aikuisten terveydestä ja ravinnon saannista huolehtiminen (mistä seuraa se, että he jaksavat tehdä töitä ja lasten ei tarvitse työskennellä, vaan lapset voivat kasvattaa osaamistaan) 2. Peruskoulutus (seurauksena riippumattomuus ja pääoman kasvu) 3. Luotto ja vakuutus työtä tekeville 4. Pääsy toimiville markkinoille ja mahdollisuudet hankkia varallisuutta 5. Pääsy teknologian hyödyille (tuotantoa voidaan tehostaa) 6. Pysyvä ja vakaa ympäristö (kestävän kehityksen varmistaminen) 7. Yksilön henkilökohtainen voimaantuminen (ja vapautuminen hyväksikäytöstä) 8. Yhteisön voimaantuminen tai valtaistuminen (tehokas osallisuus maailmassa myös laajemmin). Suomalainen köyhyys Onko suomalainen köyhyys samanlaista kuin Smithin kuvaukset globaalista köyhyydestä? Voiko näitä edes verrata? Suomessa käydään tällä hetkellä kiivastakin keskustelua siitä, pitäisikö kaikille ihmisille turvata perustulo. Osa perustulon vastustajista näkee, että perustulon käyttöönotto heikentäisi ihmisten halua työntekoon ja yhteiskunnan verovaroilla ”siipeily” lisääntyisi entisestään. Perustulon puolustajat toivovat perustulon olevan vastaus toimeentulotuilla elävien ihmisten köyhyyteen. Ottamatta kantaa perustuloon sen enempää, haluaisin nostaa näkyville köyhyyden monimutkaisen ongelmavyyhden. Köyhyys on rahattomuutta, mutta se on paljon muutakin: osattomuutta ja syrjäytyneisyyttä yhteiskunnan palveluista ja toiminnoista, terveyseroja ja tietämättömyyttä. Pelkkä rahan lisääminen yksilöille ei ratkaise köyhyysongelmaa. Smith puhuu kirjassaan asioista ja ilmiöistä, jotka ovat yleisiä absoluuttisen köyhyyden alueilla. Eroosiota, sotia, kielitaidottomuutta tai lasten työssäkäyntiä ei Suomessa onneksi esiinny. Kuitenkin aikuisten terveys ja ravinnonsaanti sekä yksilöiden ja yhteisöjen voimaantuminen ovat ilmiöitä, joihin voisi suomalaisessa yhteiskunnassa enemmän kiinnittää huomiota. Hyvin tyypillistä on, että rahattomuus johtaa ruokavalioon, joka ei ole terveellinen. Terveyteen kuuluu myös mielen hyvinvointi. Köyhän ruokavalioon saattaa kuulua päihteiden liikakäyttöä, jolla haetaan sisältöä arkeen ja sosiaalista hyväksyntää. Sairastavuus lisääntyy, mutta lääkäreihin tai lääkkeisiin ei ole varaa. Entä sitten voimaantuminen? Ihmisen on tärkeä kokea osallisuutta ja arvokkuutta omana itsenään, omassa yhteisössään. Toimettomuus ja neljän seinän sisälle jämähtäminen eivät edistä kenenkään hyvinvointia vaan pikemminkin pahentavat syrjäytyneisyyttä ja kynnys lähteä toimintaan tai työhön kasvaa. Riski päihteiden käyttöön puolestaan lisääntyy. Kun ihminen kokee voimattomuutta, tunnetta, ettei hän pysty vaikuttamaan elämäänsä, hän ei jaksa yrittää sinnitellä köyhyyttä vastaan. Smith sanoo kirjassaan, että ”Poverty and powerlessness are two sides of the same coin.” (Köyhyys ja voimattomuus ovat saman kolikon kaksi puolta.) Mitä tehdä? “Empowering the poor also frees them to innovate, to envision new possibilities, to become more productive, to find new ways to solve problems, and to form productive, cooperative relationships with others to achieve shared goals” (Smith 2005, 43). Voisiko vastauksena olla alueyhteisötyö – yhteisöjen innostaminen ja voimauttaminen? Helsingissä on käynnissä Demokratia-hanke, jonka tarkoituksena on parantaa kaupunginosien viihtyvyyttä ja asukkaiden osallisuutta. Sen tavoitteena on edistää kaupunkilaisten vaikuttamismahdollisuuksia. Esimerkiksi Helsingin Malminkartanossa viihtyvyyttä pyritään parantamaan kohentamalla alueen siisteyttä ja turvallisuutta. Kuitenkin jotain tuntuu puuttuvan. Tai itse asiassa paljonkin. Ensinnäkin tiedotus. Kuinka moni on kuullut näistä demokratia-hankkeista, joita on kymmenen ympäri Helsinkiä? Ei ilmeisesti monikaan, sillä hankkeen nettisivuille on tähän mennessä tullut neljä kommenttia. Ja toiseksi: Kaikkien osallisuus. Miten saadaan mukaan kaikki alueen ihmiset – ei vain niitä, jotka muutenkin osallistuvat kaikkeen toimintaan? Kuka kysyisi torin laidalla aamusta iltaan istuvalta miesporukalta, miten he haluaisivat osallistua alueensa kehittämiseen? Kuka soittaisi ovikelloa ja ottaisi alueen kehittämiseen mukaan myös vanhukset, jotka eivät enää uskalla poistua asunnostaan, koska pelkäävät kaatumista? Entä lapset päiväkodissa ja nuoret kouluissa? Entä ne, jotka eivät puhu kunnolla suomea tai eivät osaa käyttää tietokonetta? Miten heitä kuullaan, osallistetaan ja voimautetaan? Aluetta, osallisuutta ja ihmisten vaikutusmahdollisuuksia ei voi kehittää niin, että huono-osaisimmat tai heikommassa asemassa olevat jätetään toiminnan ulkopuolelle. Se vain entisestään polarisoi alueen ihmisten hyvinvointi- ja tyytyväisyyseroja. Sosionomina näkisin tällaisissa hankkeissa todella paljon potentiaalia myös köyhyyden selättämiseksi. Siksi onkin todella harmillista, jos tällaiset mahdollisuudet jäävät käyttämättä tai jos toiminta vain pahentaa syrjäytymisvaarassa olevien ihmisten ulkopuolisuuden kokemusta. Satu Kinnunen, sosionomi ylempi amk-opiskelija Lisätietoa Helsingin Demokratia-hanke Smith, Stephen C. 2005: Ending global poverty. A guide to what works. Palgrave Macmillan, England.
PÄIVÄKOTIEN JA KOULUJEN RAKENTEITA ON RIKOTTAVA
Aamun lehdessä kerrottiin koulusta, jonka kevätjuhla ei ala tänä vuonna rehtorin tervehdyksellä, koska oppilaat ovat suunnitelleet koko juhlaohjelman. Nuorten osallistumiskyvyn lisäksi olennaista on, että rehtori ja opettajat ovat mahdollistaneet juhlan muodon muuttumisen luovuttamalla oman valtansa asiassa nuorille. Perinteinen kevätjuhlarakenne on rikottu. Lasten osallisuuden ja tasa-arvon suhteesta toukokuussa 2013 valmistuneen väitöskirjan mukaan, päiväkodin rakenne aiheuttaa eriarvoisuutta lasten välille vaikka lapsia kohdellaan yhdenvertaisesti. Varhaiskasvatustieteestä väitellyt Mari Vuorisalo havaitsi, että tutkitussa esikouluryhmässä kaikki lapset ovat mukana toiminnassa, mutta vain osa lapsista osallistui aktiivisesti keskusteluihin. Vaikuttaminen erityisesti aikuisten suuntaan tapahtui kuitenkin pääasiassa nimenomaan keskustelujen kautta, jolloin lapset joilla oli keskusteluun tarvittavia avuja saivat äänensä paremmin kuuluville. Keskustelutaitoiset lapset pääsivät siten vaikuttamaan ryhmässä muodostuviin asemiin ja määrittämään sitä kautta toimintaa. Vuorisalon mukaan syynä ilmiöön on päiväkotitoiminnan rakenne, joka ohjaa aikuisia ja lapsia toimimaan tietyllä tavalla. Päiväkodissa opitut toimintamallit siirtyvät lasten mukana kouluun ja mahdollisesti aikuisuuteen saakka, joten havainto on tärkeä. Päiväkodin jälkeen koulussa voidaan tukea keskustelutaitojen kehittymistä, mutta yhtä suuri painoarvo tulee olla sillä, että mahdollistetaan vaikuttaminen myös toiminnallisesti. Kouluissa on tehty paljon oppilaiden osallisuuden lisäämiseksi, mutta rakenteet ovat pysyneet melko muuttumattomina. Koulun osallisuutta estäviin rakenteisiin tulee kiinnittää erityisen paljon huomiota juuri nyt, kun lööpit keväisten valtakonfliktien jälkeen huutavat tarvetta palata ”vanhaan kunnon koulurakenteeseen, jossa opettajilla oli sentään vielä valtaa”. Mitäpä jos myös mietittäisiin, missä tilanteissa sen vallan jakamisella ja erilaisten arkisten osallistumispaikkojen tarjoamisella päästäisiin parempaan lopputulokseen. Kevätjuhlan lisäksi koululla on melkein 10 kuukautta vuodessa aikaa tehdä tätä uudelleenjakoa. Näin ajatteli tänään sosionomi ylemmän amk –tutkinnon opiskelija Tuija Salovaara Lisätietoa Mari Vuorisalon tutkimuksesta
Katriina Rantala-Nenonen
päätoimittaja
Lehtori, YTM
katriina.rantala-nenonen@metropolia.fi
p. 040 641 8303
Hilla Niemi
koulutussuunnittelija
hilla.niemi@metropolia.fi
p. 050 567 8049
Eveliina Korpela
Lehtori:suomen kieli ja viestintä, FT
eveliina.korpela@metropolia.fi
p. 040 641 8336
Toimituskunta toimittaa blogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Uudistuva sosiaalialan osaaminen –blogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.6.2018.
Ammatillinen koulutus asiakaslähtöisyys Asiakkaan oikeudet Ehkäisevä lastensuojelu Eija Raatikainen empatia Etiikka Henkilökohtainen budjetointi hyvinvointi Hyvinvointipolitiikka ikäihmiset Kasvatus Kehitysvammaisten palvelut Kelpoisuusehdot Kotihoito Koulu Lapsiperheiden palvelut Lastensuojelu Maahanmuuttaja Metropolia ammattikorkeakoulu Moniammatillinen yhteistyö nuoret Nuorten hyvinvointi Opinnäytetyöt Osaaminen Osallisuus Perhepolitiikka Päivähoito Sirkka Rousu Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaaliala sosionomi Sosionomi ylempi AMk-tutkinto Sote-uudistus Syrjäytyminen Työhyvinvointi Työllisyys Työttömyys Vaikuttavuus valinnanvapaus Vanhemmuus Varhaiskasvatus vuorovaikutus Yhdenvertaisuus Ylempi amk-tutkinto