Avainsana: Osallisuus
Lapsen osallisuutta voidaan vahvistaa taiteen ja kulttuurin avulla
Espoon kaupungin LAKU-hanke (2017–2019) kokeili uutta toimintatapaa, jossa varhaiskasvatus ja kulttuuritoimijat yhdistivät voimansa. Tavoitteena oli löytää uusia, pysyviä, pitkäkestoisia ja vuorovaikutteisia toimintamalleja varhaiskasvatuksen toteuttamiseen. Taide lapsen ulottuville Hankkeen tarkoituksena oli tuoda taide jokaisen Espoon varhaiskasvatukseen osallistuvan lapsen ulottuville, luoda pysyvä kulttuurikasvatussuunnitelma lapsille ja luoda pysyvä yhteistyörakenne Espoon kaupungin varhaiskasvatuksen sekä taide- ja kulttuurialojen asiantuntijoiden kesken. Myös lapsen osallisuuden tukeminen oli tärkeä asia. Taiteen ja kulttuurin avulla oli tarkoitus auttaa lasta ymmärtämään kulttuuria, kehollisuutta ja ympäröivää maailmaa sekä kehittää lapsen kognitiivisia taitoja. Tarkoituksena oli myös puhtaasti tuottaa iloa. Taide on kivaa ja kaikille sopivaa. Yhteisöllisyyden edistäminen perheiden kanssa, tasa-arvo ryhmien välillä, kulttuurisen moninaisuuden huomioiminen sisällöissä ja lasten mukaan ottaminen kokijoina ja tekijöinä olivat tärkeitä tavoitteita hankkeessa. Hankkeeseen osallistui 27 päiväkotia ja seitsemän kulttuuritoimijaa: EMMA – Espoon modernin taiteen museo; Espoon kaupunginmuseo; Lasten kulttuurikeskus Pikku-Aurora; Mediakasvatuskeskus Metka; Tanssiteatteri Glims & Gloms; Tapiola Sinfonietta ja Teatteri Hevosenkenkä. Lapsen osallisuuden toteutumisesta tuotettiin tietoa havainnoimalla lasten toimintaa, kyselyllä sekä hankkeen päättötilaisuuden palautteella. Kyselyyn vastasivat sekä päiväkodit että kulttuuritoimijat. Taide on hauskaa ja kaikille sopivaa Opinnäytetyön tulokset osoittavat, että lapsen osallisuutta voidaan tukea ja vahvistaa taiteen ja kulttuurin avulla. Taide- ja kulttuurikasvatus tuottavat iloa ja vahvistavat ryhmään kuulumista. Myös vuorovaikutus- ja empatiataitoja voidaan kehittää taidekasvatuksen keinoin. Eri kieli- ja kulttuuritaustaisten lasten määrä lisääntyy koko ajan varhaiskasvatuksessa. Vaikka yhteistä kieltä ei olisi, niin lapsilla on luovien menetelmien, esimerkiksi teatteri, tanssi ja musiikki, avulla mahdollisuus osallistua toimintaan tasavertaisina ja tulla ymmärretyksi. Taide toimii yhteisenä kielenä. (Kalliala & Ruokonen 2009: 69.) Lasten osallisuus toteutui hyvin Suurin osa kasvattajista arvioi, että lasten osallisuus oli toteutunut hyvin. Osa kyselyyn vastanneista kasvattajista koki, että lasten osallisuutta olisi voitu lisätä paremmalla suunnittelulla ja yhteistyöllä jo valmisteluvaiheessa. Kansallinen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) tekemän kaksiosaisen arviointihankkeen (2017–2019) mukaan varhaiskasvatuksessa on kehitettävää juuri taidekasvatuksen toteutumisessa. Myös lasten osallisuuden toteutumisessa oli parannettavaa. Varhaiskasvattajat kokivat, ettei lapsen kuuntelemiseen ja havainnointiin ole tarpeeksi aikaa, jolloin lapsen osallisuus ei toteudu parhaalla mahdollisella tavalla. (Karvi 2019: 4, 70.) Lapsen ideoiden ja ajatusten kuuleminen ja huomioiminen päiväkodin toiminnassa on varhaiskasvatussuunnitelman punainen lanka, sen perusta. Kasvattajilla tulisi olla aikaa lapselle. Valitettavasti henkilöstöpula heikentää ajankäyttömahdollisuuksia. Harry Shierin mukaan lapsen aito osallisuus toteutuu silloin, kun koko kasvatusyhteisö on sitoutunut samoihin, lapsen osallisuuden huomioiviin toimintaperiaatteisiin (Shier 2001: 110–111). Tiimissä pitäisi keskustella asiasta ja perustella miksi näin on. Edelleen varhaiskasvatuksessa törmää toimintatapaan, jossa esimerkiksi askarrellaan joulukuusi aikuislähtöisesti, aikuisen idean mukaan. Kuitenkin lasten ideat ovat yleensä paljon hauskempia, lennokkaampia ja hienompia lopputulokseltaan. Kannattaa kokeilla! Lapsen osallisuutta lisää kokemus, jossa lapsi saa olla mukana tuottamassa kulttuuria (Pusa 2009:76). Kuinka hienoa on nähdä lapsen silmien loiste, kun hänen oma ideansa lausutaan -tai luetaan- ääneen muille. Lapset muistavat erittäin hyvin mitä he ovat itse sanoneet, tai tehneet. LAKU-hanke oli positiivinen kokemus Lapsen osallisuutta ja osallistumista voidaan tukea monin keinoin. Tämä edellyttää, että kasvattajalla on ymmärrys siitä, mitä osallisuudella tarkoitetaan. Taide- ja kulttuurikasvatus tuottavat iloa, vahvistavat ryhmään kuulumista. Niiden avulla voidaan kehittää myös tärkeitä taitoja, kuten vuorovaikutus- ja empatiataitoja. Kulttuuritoimijoiden ja varhaiskasvattajien mielestä hankkeen positiivisia asioita olivat muun muassa: uuden oppiminen inspiraatio monipuolisuus yhteistyö uusi näkökulma työhön lasten osallisuuden lisääntyminen elämyksellisyysluonnonvarojen säästäminen kulttuuria kuluttamalla ilo. Taiteen ja kulttuurin merkitys sekä tärkeys on nykyään huomioitu paremmin. Siitä yhtenä esimerkkinä Kulttuurin kummilapset-hanke, jossa Helsingin kaupunginorkesteri on kummina ensi vuonna jokaiselle Helsingissä syntyvälle lapselle. Kummius jatkuu siihen asti, kunnes lapsi aloittaa koulun. Lapsena omaksuttu tapa jatkuu usein myös aikuisena. Jos lapsena on tutustunut taiteeseen ja kulttuuriin niiden eri muodoissa, niin aikuisenakin samat asiat kiinnostavat ja tuottavat nautintoa. Kirjoitus perustuu Katariina Sillanpään ”Taide ja kulttuuri osallisuuden vahvistajana varhaiskasvatuksessa” sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhän Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Kirjoittaja Katariina Sillanpää, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet Kalliala, Marjatta & Ruokonen, Inkeri 2009. Kulttuurisen linssin läpi. Teoksessa Ruokonen, Inkeri & Rusanen, Sinikka & Välimäki, Anna-Leena (toim.) 2009. Taidekasvatus varhaiskasvatuksessa. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) 2019. Teoksessa Repo, Laura & Paananen, Maiju & Eskelinen, Mervi & Mattila, Virpi & Lerkkanen, Marja-Kristiina & Gammelgård, Lillemor & Ulvinen, Jyri & Marjanen, Jukka & Kivistö, Anne & Hjelt, Hanna 2019. Varhaiskasvatuksen laatu arjessa. Varhaiskasvatussuunnitelmien toteutuminen päiväkodeissa ja perhepäivähoidossa. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus. Saatavana osoitteessa: https://karvi.fi/app/uploads/2019/09/KARVI_1519.pdf Pusa, Tiina 2009. Taide kestää elämän–taiteen terapeuttisuus varhaiskasvatuksessa. Teoksessa Ruokonen, Inkeri & Rusanen, Sinikka & Välimäki, Anna-Leena (toim.) 2009. Taidekasvatus varhaiskasvatuksessa. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Shier, Harry 2001. Pathways to Participation. Openings, Opportunities and Obligations. Children & Society Volume 15. 107-117. Saatavana myös sähköisesti osoitteessa: https://www.researchgate.net/publication/233551300_Pathways_to_participation_Openings_opportunities_and_obligations
Arviointi varhaiskasvatuksen kehittämisen lähtökohtana
Varhaiskasvatus on ollut muutoksessa vuodesta 2016. Kehittäminen on ollut aktiivista uudistetun varhaiskasvatuslain ja päivitettyjen varhaiskasvatuksen perusteiden myötä. Laki edellyttää huoltajien osallisuuden mahdollistamista. Tämä on antanut aihetta tarkastella myös varhaiskasvatuksen toimintakulttuuria uudesta näkökulmasta. Yhteiskuntamme tukijärjestelmät palveluineen vaikuttavat perheisiin. Päätöksillä voidaan tehdä valintoja, jotka tukevat perheiden hyvinvointia. Vaikka varhaiskasvatus on nyt osa koulutusjärjestelmäämme, on se nähtävä laajempana koko perhettä tukevana palveluna. Varhaiskasvatuksessa voidaan tehdä yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa ja kehittää perheitä tukevia toimintamalleja. Sosiaalisen ympäristön merkitys vaikuttaa lapsen kasvuun. Kehittämistyön arvioinnissa on kiinnitettävä huomioita laajempaan kokonaisuuteen. Edellisen hallituksen kärkihankkeisiin kuuluneen LAPE -lapsi ja perhepolittiisen muutosohjelman yhtenä tavoitteena oli vahvistaa sivistys- sekä sosiaali- ja terveystoimen yhteistyötä. Palveluiden saatavuus ns. matalalla kynnyksellä ja tuen saannin sujuvuus palveluissa oli keskeinen tavoite. Näiden tavoitteiden toteutumiseen on kiinnitettävä huomioita myös varhaiskasvatuksen toimintakulttuuria arvioidessa ja kehittäessä. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus KARVI julkaisi 2018 Varhaiskasvatuksen laadun arvioinnin perusteet ja suositukset. Niiden tavoitteena on tukea varhaiskasvatuksen laadun kehittämistä. Toimintakulttuurin muutos voi lähteä laadun arvioinnista liikkeelle. Osallisuuden näkyväksi tekeminen Varhaiskasvatus siirtyi 2012 opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuuteen. Vuonna 2016 päivitetyssä varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa on osallisuus nostettu vahvasti esille (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet). Huoltajien osallisuus on määritelty vahvemmin ja se on varhaiskasvatuksessa keskeinen tavoite. Huoltajilla on oltava mahdollisuuksia osallistua varhaiskasvatuksen toimintaan. Verkostoituminen muiden huoltajin kanssa erilaisissa tilaisuuksissa vahvistaa yhteisöllisyyttä ja antaa tukea yhteiseen kasvatustyöhön. (Varhaiskasvatuksen perusteet 2018: 28.) Osallisuuden toteutumista voidaan selvittää muun muassa kyselyiden avulla. Espoon suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa toteutettiin pääkaupunkiseudun yhteinen asiakaskysely vuonna 2017. Kyselyn tulosten myötä kaupunki nosti yhdeksi tuloskorttitavoitteeksi hoidonaloituskäytänteiden päivittämisen. Varhaiskasvatuksessa tulee kiinnittää huomioita hoidon aloitukseen ja yhteistyön rakentumiseen osallisuutta edistäväksi. (Varhaiskasvatuksen laadun arvioinnin perusteet ja suositukset 2018: 61.) Hoidonaloitus alle 3 -vuotiaiden ryhmässä ja yhteistyö huoltajien kanssa Varhaiskasvatuksen perusteissa määrätään yhteistyöstä. Sen on oltava tavoitteellista, jossa yhdessä huoltajien kanssa sitoudutaan lapsen hyvinvoinnin ja oppimisen edistämiseen. Erityinen merkitys yhteistyölle on silloin, kun hän aloittaa varhaiskasvatuksen (Varhaiskasvatuksen perusteet 2018: 28). Kasvatusyhteistyö rakentuu kunnioittavassa vuorovaikutussuhteessa kasvattajan ja vanhempien välillä. Vanhemman ja kasvattajan välinen tutustuminen alkaa rakentua hoidonaloituksen yhteydessä. Tällä luodaan pohjaa luottamukselle ja sitä vahvistetaan yhdessä toimien. (Karila 2006: 98). Varhaiskasvatuksen työntekijältä vaaditaan kykyä ymmärtää yhteistyöhön vaikuttavia tekijöitä. Kasvattajan ammattitaito vaikuttaa siihen, miten luottamus perheeseen lähtee syntymään. On tärkeää pohtia, miten työntekijä näkee pedagogisesta näkökulmasta hoidonaloitukseen liittyvän tehtävänsä. (Kekkonen 2012: 189.) Varhaiskasvatuksessa on tärkeää pysähtyä pohtimaan yhteistyön merkitystä juuri lapsen näkökulmasta. Millä keinoin kasvatusyhteistyötä vahvistetaan, jotta lapsen hyvinvointi ja oppiminen vahvistuu? Kasvatusyhteistyön vahvistamisen keinoja Toimintakulttuuria on kehitettävä siten, että huoltajilla on mahdollisuus osallistua toiminnan suunnitteluun, arviointiin ja kehittämiseen. Oppivaa yhteisöä pidetään toimintakulttuurin ytimenä ja se koskettaa koko varhaiskasvatusyhteisöä. (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016: 28-29.) Yhteistyökäytänteiden arvioinnin pitäisi olla säännöllistä. Arvioinnissa olisi tärkeä pohtia onko huoltajilla todellisia mahdollisuuksia toimijuuteen ja sitä kautta mahdollisuutta kokea olevansa osallinen varhaiskasvatuksen toiminnassa ja myös hyötyvänsä siitä. (Karila 2006: 104; Koivisto & Isola & Lyytikäinen 2018: 21). Säännöllinen arviointi ja aktiivinen vuorovaikutus huoltajien kesken kehittää osallistavaa toimintakulttuuria. Erilaiset foorumit ja tapahtumat vahvistavat kasvatusyhteistyötä. Huoltajien mahdollisuus vertaistukeen ja ajatusten vaihtoon mahdollistuu erilaisten teemallisten vanhempainiltojen avulla. Yhteisöllisyyttä ja yhdessä toimimista voidaan toteuttaa juhlien ja tapahtumien avulla. Opinnäytetyöni tulosten mukaan hoidonaloituksen yhteyteen kehitettävien teemallisten vanhempainiltojen avulla saatiin selvitettyä huoltajien tarpeita. Huoltajat esittivät myös toiveita kasvatusyhteistyölle, kuten teemalliset vanhempainillat, toiminnalliset perheillat ja yhteiset kulttuuriset juhlat. Toimintakulttuuri kehittyy vähitellen osallistavammaksi. Varhaiskasvatuksessa on löydettävä keinoja, miten huoltajat tulevat paremmin kuulluksi. Huoltajien arvostavassa kohtaamisessa on mahdollisuus löytää uusia tapoja kasvatusyhteistyön vahvistamiselle. Kirjoitus perustuu Metropolia Ammattikorkeakoulun sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhöni ”Kasvatusyhteistyön vahvistaminen varhaiskasvatuksessa hoidonaloitusvuonna. Teemalliset vanhempainillat alle 3 -vuotiaiden ryhmässä.”. Opinnäytetyö on julkaistu joulukuussa 2019 www.theseus.fi julkaisujen tietokannassa Kirjoittaja Mari Mikonaho-Ratia, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet Karila, Kirsti & Kinnunen, Susanna & Mattila, Virpi & Nukarinen, Thomas & Parrila, Sanna & Repo, Laura & Salminen, Jenni & Sulonen, Hanna & Vlaslov, Janniina 2018. Varhaiskasvatuksen laadun arvioinnin perusteet ja suositukset. Tampere: Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Julkaisut 24:2018 Karila, Kirsti 2006. Kasvatusvuorovaikutus Teoksessa Alasuutari, Maarit & Hänninen, Maritta & Nummenmaa, Anna Raija & Puttonen-Rasku, Helena ( toim ). Gummerus Kirjapaino Oy: Vaajakoski. Kekkonen, Marjatta 2012. Kasvatuskumppanuus puheena: Varhaiskasvattajat, vanhemmat ja lapset päivähoidon diskursiivisilla näyttämöillä. Tampere: Tampereen Yliopistopaino Oy. Koivisto, Juha & Isola, Anna-Maria & Lyytikäinen, Merja 2018. Osallisuus kuuluu kaikille. Innokylän innovaatiokatsaus. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinninlaitos. Työpaperi 9/2018. Saatavana osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-077-8. Varhaiskasvatuksen perusteet 2016. Opetushallitus määräykset ja ohjeet 2017:17. Tampere: Juvenes-Print Suomen Yliopistopaino Oy. Varhaiskasvatuksen perusteet 2018: Opetushallitus määräykset ja ohjeet 2018: 3a. Tampere: Juves-Print Suomen Yliopistopaino Oy.
Isät osalliseksi myös digitaalisesti
Varhaiskasvatushenkilöstön ja huoltajien kasvotusten tapahtuvat kohtaamiset lisäävät huoltajien osallisuutta. Sähköiset viestintäjärjestelmät ja digitaaliset dokumentointikanavat tuottavat tietoa lapsen oppimisesta sekä arjesta ja vapauttavat kohtaamisen tilanteet arvokkaalle vuorovaikutukselle. Virtuaaliset vertaisryhmät lisäävät huoltajien keskinäistä vuorovaikutusta. Varhaiskasvatussuunnitelma velvoittaa mahdollistamaan huoltajien osallisuuden Osallisuus kuvaa ihmisen ja yhteisöjen, sekä ihmisen ja yhteiskunnan välistä suhdetta. Osallisuus on tunnetta kuulumisesta yhteisöön ja sitä, että kokee merkitystä osana yhteisön jäsenyyttä. Se, että voi tuntea kuuluvansa johonkin yhteisöön ja kokee olevansa siellä merkityksellinen, on ihmisen hyvinvoinnin perusrakennusaineita. (Nivala & Ryynänen 2013:10.) Varhaiskasvatuslaissa korostetaan huoltajien oikeutta osallisuuteen oman lapsensa varhaiskasvatuspalvelussa. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa velvoitetaan yhteistyöhön huoltajien osallisuuden mahdollistamiseksi (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2018:16). Varhaiskasvatuksen henkilöstön ja huoltajien yhteistyöllä voi olla erilaisia tehtäviä ja muotoja lapsen varhaiskasvatuksen aikana. Myös tieto- ja viestintäteknologian hyödyntäminen tulee huomioida huoltajien kanssa tehtävässä yhteistyössä. Perusteissa myös todetaan, että tieto- ja viestintäteknologiaan perustuva yhteistyö voi tukea myös huoltajien keskinäistä vuorovaikutusta. Osallisuus lisääntyy erilaisten elementtien avulla. Tiedonsaanti oman lapsen palveluihin liittyvissä asioissa on keskeisin osallisuuteen vahvistavasti vaikuttava tekijä. Tosin, pelkkä tiedon saanti itseä koskevissa asioissa, tuottaa vain ohuen osallisuuden mahdollisuuden. Varhaiskasvatuksessa tieto-osallisuutta edistäviä tekijöitä ovat arkitiedon saaminen omasta lapsesta, lapsen hyvinvointiin ja oppimiseen liittyvät asiat ja kasvatuksellinen dialogi kasvattajien kanssa. Toimintaosallisuus syntyy kokemuksen kautta yhteisössä, jossa ihminen saa kokea osaamisen ja onnistumisen kokemuksia käytännön toiminnassa (Rouvinen-Wilenius Päivi & Koskinen- Ollonqvist, Pirjo 2011:52). Varhaiskasvatuksessa huoltajan toimintaosallisuuden kokemuksia kuvaavat vahvimmin käsitteet vuorovaikutus ja yhteisöllisyys. Toimintaosallisuus mahdollistuu yksiköiden vanhempainilloissa ja yhteisissä tapahtumissa. Yhteiset tapaamiset toisten vanhempien kanssa edistävät yhteisöllisyyttä ja luovat kokemuksen joukkoon kuulumisesta. Vanhempien osallisuuden vahvistumista voidaankin tukea eri keinoin, esimerkiksi vahvistamalla vanhemmuutta, varmistamalla arjen sujuvuus ja turvaamalla sosiaalisen tuen saanti. Vertaisryhmien ja internetissä olevan sosiaalisen tuen mahdollisuudet on myös koettu hyviksi keinoiksi tukea vanhempien osallisuutta. Isät osallisina varhaiskasvatuksessa Uutta isyyttä mallinnetaan medioissa ja nyky-isyydestä puhutaan paljon. Isänpäivä on nostettu viralliseksi liputuspäiväksi ja vuoden isä -palkinnon jakamisella pyritään mm. vahvistamaan isyyttä ja edistämään lapsen etua sekä naisten ja miesten tasa-arvoa. Postmoderni isyys ilmenee sitoutumisena lapsiin ja perheeseen. Isien valmiudet digitaalisuuteen ovat vahvat ja he käyttävät digitaalisia välineitä osana jokapäiväistä elämäänsä. Opinnäytetyössäni kohderyhmä oli rajattu nyky-isiin ja miespuolisiin huoltajiin. Osallistuva isä - näkemys pohjautuu jaetun vanhemmuuden ideologialle, jossa isä kuvataan aktiivisena osallistujana lapsensa arkeen (Mykkänen 2010:15). Valtaosa tämän päivän isistä on osallistuvia isiä. Isien täysipainoista osallistumista lasten hoitoon ja kasvatukseen pidetään itsestään selvyytenä ja tasavertaisena suhteessa äiteihin. Isät kokevat osallisuutensa vahvaksi lapsensa varhaiskasvatuksen arjessa. Heillä on halutessaan mahdollisuus vaikuttaa lapsensa asioihin. Päivittäin tapahtuva positiivinen vuorovaikutus kasvattajien kanssa, on osallisuuden toteutumisen keskeisin elementti. Päivittäisissä kohtaamisissa osallisuutta edistää huoltajan huomioiminen, keskusteluyhteyden saavuttaminen ja kuulumisten vaihto. Päivittäiset kohtaamiset tuovat tunnetta mukana olosta lapsen arjessa. Yhteisissä tilaisuuksissa päiväkodissa, kuten juhlissa ja erilaisissa tapahtumissa, huoltajalla on mahdollisuus myös nähdä oma lapsi arjen touhuissaan päiväkodissa. Päiväkotiyhteisön tapahtumat ovat arjesta poikkeavia rutiineja, joissa on mahdollisuus esittää omia mielipiteitään ja ajatuksiaan. Vanhempainillat ovat huoltajan oman osallistumisen mahdollistavia tilaisuuksia. Virtuaaliyhteisöt osallisuutta edistämään Osallisuutta edistävien rakenteiden luomisessa on oltava innovatiivinen. Perinteiset osallisuuden rakenteet voivat olla edelleen ihan toimivia, mutta rakenteita uudistaessa tulee digitaaliset mahdollisuudet ottaa tarkasteluun. Digitaaliset järjestelmät ja dokumentointikanavat lapsen arjesta lisäävät huoltajan mahdollisuutta olla osana lapsensa arjen tapahtumissa, yhdessä muiden osallisuutta edistävien tekijöiden kanssa. Tieto-osallisuus toteutuu valtaosin jo sähköisesti, mutta siihenkin tulee luoda varhaiskasvatusyksiköissä selkeät ja toimivat rakenteet. Sähköposti tai huoltajille kohdennettu sähköinen viestintäjärjestelmä, voisi jo kokonaan korvata lapsen repussa kulkevat viestilappuset. Digitaalisia viestintäkanavia on paljon saatavilla ja niiden tarjoamat mahdollisuudet tulisi osata hyödyntää myös varhaiskasvatuksessa. Vanhempien osallisuuden vahvistamista voidaan tukea monin eri keinoin, kuten vahvistamalla vanhemmuutta, varmistamalla arjen sujuvuus ja turvaamalla sosiaalisen tuen saanti vertaisyhteisössä. Osallisuutta voidaan vahvistaa myös digitaalisesti. Erilaiset virtuaaliset vertaisryhmät ja internetissä olevan sosiaalisen tuen mahdollisuudet on koettu hyviksi keinoiksi tukea vanhempien osallisuutta. Verkkoyhteisöissä esiintyvä virtuaalinen yhteisöllisyys on yhteisiin intresseihin perustuvaa yhteenliittymistä sekä vuorovaikutusta. Digitaalinen toimijuus, liitettynä yhteistoimintaan, tuottaa osallisuuden ja vaikuttamisen merkityksen. (Mäkinen 2009: 59.) Varhaiskasvatuksen huoltajien yhteisöllisyyden vahvistumista voidaan edistää mahdollistamalla sähköinen keskustelu ja virtuaalisen yhteisön muodostaminen. Digitaalinen keskustelufoorumi vastaisi huoltajien toiveeseen keskinäisen vuorovaikutuksen mahdollistamisesta. Verkossa oleva keskustelufoorumi tarjoaisi huoltajille mahdollisuuden verkostoitua muiden vanhempien kanssa ja mahdollistaisi vapaamuotoisen keskustelun. Osallisuus toteutuisi yhteisöön kuulumisena toisten samassa tilanteessa olevien vanhempien kanssa. Kasvattajan tärkein tehtävä on kohtaaminen Varhaiskasvatuksessa on paljon tapahtumia päivän aikana, joihin vanhemmilla ei ole tällä hetkellä pääsyä. Pedagogisen dokumentoinnin lisääminen helpottaa tätä tilannetta hieman, mutta jos dokumentointi ei välity kotiin saakka, huoltajan osallisuus ei toteudu parhaimmalla mahdollisella tavalla. Erilaiset digitaaliset alustat ovat toivottavasti lähitulevaisuudessa käytössä kaikissa varhaiskasvatusta järjestävissä organisaatioissa. Ne toimivat arkitoiminnan dokumentoinnin ja tiedottamisen kanavina sekä vanhempien keskinäisen vuorovaikutuksen mahdollistajana. Digitaalisten alustojen ja sähköisen viestinnän kehittäminen ei toki ole yksittäisen varhaiskasvatusyksikön, saati kasvattajan tehtävä, vaan kehittämisen velvoite kohdistuu varhaiskasvatusta järjestävälle taholle. Digitaalisen osallisuuden lisääminen ei heikennä kohtaamisen merkitystä ammattilaisen ja vanhemman välillä. Se ei myöskään poista osallisuuden rakenteiden kehittämistarvetta varhaiskasvatusyksiköissä. Kohtaamisen tilanteista tulee digitaalisten välineiden käytön rinnalla entistä tärkeämpiä ja niiden laatuun pitää aktiivisesti panostaa. Kohtaamisissa piilee osallisuuden ydin. Varhaiskasvattajan vuorovaikutustaidot ja ammatillinen osaaminen vaikuttavat merkittävästi siihen, miten huoltajat kokevat osallisuutensa. Se, että toinen kuuntelee mitä itsellä on sanottavana, ja ottaa sen huomioon omassa toiminnassaan, tuottaa ihmiselle kokemuksen kuulluksi tulemisesta ja osallisuudesta. Kirjoittaja: Sari Utriainen, sosionomi (ylempi AMK) Blogikirjoitus perustuu opinnäytetyöhön: Sari Utriainen, 2019 - Isien ajatuksia osallisuudestaan varhaiskasvatuksessa ja osallisuuden lisäämisestä tieto- ja viestintätekniikan avulla. Metropolia Ammattikorkeakoulu, sosionomi (ylempi AMK) -tutkinto. Lähteet: Nivala Elina & Ryynänen Sanna 2013. Kohti sosiaalipedagogista osallisuuden ideaalia. Sosiaalipedagogiikan aikakausikirja, 2013 (14). 9-41. Saatavana sähköisesti osoitteessa: https://www.uef.fi/documents/364780/1847612/Nivala_%26_Ryynänen_Kohti_sosiaalipedagogista_osallisuuden_ideaalia.pdf/82a018a3-5f0a-4c44-8937-7fd4ac2a3879 Mäkinen Maarit 2009. Digitaalinen voimistaminen paikallisyhteisöjen kehittämisessä. Akateeminen väitöskirja, Tampereen yliopisto, Juvenes Print, Tampere. Saatavana sähköisesti osoitteessa: https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/66438/978-951-44-7642-6.pdf?sequence=1&isAllowed=y Mykkänen Johanna 2010. Isäksi tulon tarinat, tunteet ja toimijuus. Akateeminen väitöskirja. Jyväskylän yliopisto. Saatavana sähköisesti osoitteessa: https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/22712/9789513938024.pdf Rouvinen- Wilenius Päivi & Koskinen-Ollonqvist Pirjo 2011. Tasa-arvo ja osallisuus väylä terveyteen. Terveyden edistämisen keskuksen julkaisuja. Trio-Offset, Helsinki. Saatavana sähköisesti osoitteessa https://issuu.com/soste/docs/tasa-arvo_ja_osallisuus_2012
Henkilökohtainen budjetointi soveltuu sosiaalihuollon asiakkaan tarpeisiin
Kehitimme sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaiden tarpeisiin soveltuvaa henkilökohtaisen budjetoinnin toimintamallia kolmivuotisessa hankkeessa ” Avain kansalaisuuteen: henkilökohtainen budjetointimallin avulla osallisuutta, itsemääräämisoikeutta ja valinnanvapautta”. ”Henkilökohtainen budjetti on rahasumma, jonka ihminen voi käyttää omaehtoisesti tarpeitaan vastaavaan tukeen ja palveluihin sovittujen reunaehtojen mukaan. Tavoitteet ja reunaehdot perustuvat tarpeiden arviointiin ja ne kirjataan yksilölliseen suunnitelmaan. Taustalla on lainsäädäntö, jonka perusteella henkilöllä on oikeus tukeen tai palveluun. Henkilökohtainen budjetointi edellyttää ihmislähtöistä ja kokonaisvaltaista työskentelytapaa ja että organisaatio sen mahdollistaa.” Pääkysymyksemme oli: Mitä siitä seuraa, kun asiakas valitsee henkilökohtaisen budjetoinnin? Tätä tarkastelimme useista näkökulmista tietoa tuottaen, kuten asiakkaiden, palvelujen ja asiakkuusprosessin ja kustannusten näkökulmasta. Koostimme myös kuvauksen henkilökohtaisen budjetin toimintamallista, arvopohjasta ja toimintaperiaatteista. Hankkeen tulokset ja seurantatiedot on raportoitu 7.5.2019 ilmestyneessä julkaisussa ”Henkilökohtainen budjetointi. Ihmislähtöinen toimintatapa sosiaali- ja terveydenhuoltoon”. Kehitystyötä tarvitaan – tavoitteena ihmislähtöinen toimintamalli Kehittämistarpeita on edelleen paljon, jotta henkilökohtainen budjetointi olisi toimiva ja ihmislähtöinen malli. Kehittämistä vaativat esimerkiksi seuraavat asiat: asiakkaiden aseman vahvistaminen asiakastyöntekijöiden roolin muutoksen tukeminen ja myös toimintavaltuuksien uudelleenarviointi organisaatiossa asiakkuusprosessin eri vaiheiden dokumentaatio ja budjetin määrittäminen asiakkaan lähitukena toimivien tukihenkilöiden saatavuuden parantaminen palvelujen järjestämisvastuussa olevien organisaatioiden toimintaperiaatteiden uudistaminen ihmislähtöisen toiminnan varmistamiseksi tietojärjestelmien parantaminen budjetista hankittujen tukitoimien maksutapojen kehittäminen (myös suoramaksun osalta) ja budjetin ajantasaisen hallinnan toteuttaminen. Ihmislähtöinen henkilökohtainen budjetointimalli haastaa muutokseen erityisesti sote-organisaation toimintakulttuurin ja johtamisen (Rousu 2019 (toim.) artikkelissa Rousu, Ihamäki, Ojanen 2019; myös hankkeen sivuilla julkaisut blogit). Sote-lainsäädäntöä täydennettävä Vaikka henkilökohtaista budjetointimallia voidaan soveltaa nykyisten sote-lakien pohjalta, kuvasi hanke keskeiset vaatimukset lainsäädännön uudistamiselle. Lähtökohtana tulee olla, että kaikilla on mahdollisuus valita henkilökohtainen budjetointi ja että lähitukea on tarpeen mukaan riittävästi saatavilla. Ei ole perusteita rajata henkilökohtaisen budjetin valintaoikeutta vain joillekin asiakasryhmille tai jättää päätösoikeutta tuleville sote-maakunnille (ks. 7.5.2019 päätösseminaarin paneelikeskustelun tallenne tapahtumasivulla). Tulevissa kokeiluissa henkilökohtaisen budjetoinnin mallia ei pidä myöskään typistää nipuksi palveluseteleitä. Asiakkailla tulee olla aito mahdollisuus tarpeitaan ja tavoitteitaan vastaavaan henkilökohtaiseen budjettiin ja sen hallintaan sekä joustavaan ja omaehtoiseen käyttöön. Asiakkaat hyötyivät myös liikunnan ja kulttuurin sekä erilaisesta yhteisöllisestä toiminnasta. Tämän tulee olla jatkossakin mahdollista. Hankkeen kuvaama HB-toimintamalli arvoineen ja toimintaperiaatteineen antaa hyvän pohjan kehitystyölle. Henkilökohtainen budjetti hallitusohjelmassa Tulevan hallituksen hallitusohjelmassa henkilökohtainen budjetointi on mainittu ainakin kolmessa kohdassa: ”Selvitetään henkilökohtaisen budjetoinnin käyttöönotto työllisyyspalveluissa” (s. 129, kirjaus työllisyyspalveluiden kehittämisestä) ”Vammaisten henkilöiden asema on viime vuosina parantunut, mutta yhdenvertaisuus ei silti usein toteudu. Oikea-aikaisuus ja yksilölliset palvelutarpeet ovat haasteita vammaispalveluissa. Vammaisten ihmisten yksilöllisten tarpeiden parempi huomioon ottaminen toteutetaan osana vammaispalvelulain uudistusta. Samalla kokeillaan kehitysvammaisten henkilökohtaisia budjetteja. Kokeilujen yhteydessä arvioidaan myös lainsäädännön muutostarpeet. Ruotsinkielisten vammaispalvelut turvataan.” (s. 142-143, kirjaus yhdenvertaisuutta edistävistä toimista) ”Asiakkaiden yhdenvertaisten ja sujuvien palveluiden turvaamiseksi ja itsemääräämisoikeuden vahvistamiseksi valmistellaan palvelusetelilain uudistus ja tehdään linjaukset henkilökohtaisen budjetin käyttöönotosta sote-uudistuksessa.” (s. 152, kirjaus sosiaali- ja terveyspalvelujen rakenneuudistuksesta) Lisäksi määrärahavarauksissa on korvamerkittynä 15 miljoonaa euroa kehitysvammaisten henkilökohtaisen budjetoinnin kokeiluihin. Tiedossani ei ole millä perusteella kokeiluja käynnistettäisiin vain kehitysvammaisten kohderyhmän palveluissa. Kehittämislinjausten tulisi perustua henkilökohtaisen budjetoinnin kansalliseen tavoite- ja kehittämisohjelmaan, joka sisältäisi myös riittävät resurssit. Koska kaikki Suomessa tähän asti toteutetut kokeilut ovat olleet pienimuotoisia, on tarpeen käynnistää asiakasmäärältään suurempia kokeiluja ja saada lisää seuranta- ja tutkimustietoa. Asiakkaiden itse valitsema tuki vastasi tarpeisiin Asiakkaiden kokemukset henkilökohtaisen budjetin käytöstä olivat hyviä. Asiakkaat löysivät tarpeisiinsa soveltuvia ja hyvinvointiaan lisääviä tukimuotoja. Tämä on myös palvelujen hyvinvointi- ja kustannushyödyn näkökulmasta merkityksellistä. Tasavertaisempi kumppanuuteen perustuva asiakkuussuhde vahvisti ihmisen aktiivista toimijuutta oman elämänsä ratkaisuissa. Asiakkailla tulee kuitenkin olla aito mahdollisuus tarpeisiinsa ja sovittuihin tavoitteisiin vastaavan budjetin käyttöön ja sen hallintaan. Budjettia tulisi olla mahdollisuus käyttää esimerkiksi maksukortilla tai hankkeessa kokeillulla mobiilimaksamisella. Budjetin asiakaskäyttöliittymästä tehtiin hankkeessa protomalleja, joiden pohjalta kehitystyötä voitaisiin jatkaa uusissa kokeiluissa. Asiakkaiden valinnat nostivat esiin myös palveluaukkoja ja nykyisten palvelujen kehittämistarpeita. Erilaiset palveluntuottajat tarvitaan tiiviimmin mukaan kehittämisyhteistyöhön. Budjetin tulisi mahdollistaa erilaiset tuen toteuttamistavat – myös yhteisöjen ja lähiverkostojen rooli tuen toteuttamisessa on tärkeää. Henkilökohtaisen budjetoinnin mallia kokeiltiin omaishoidossa, vammaispalveluissa, erilaisissa perhepalveluissa, aikuisten sosiaalipalveluissa ja aikuistuneiden nuorten palveluissa sekä äitiysneuvolan palvelussa. Malli soveltui myös varhaisemman ja kevyemmän tuen tarpeisiin. Hankkeessa saatujen kokemusten perusteella organisaatioiden sisäisiä HB-toimintamalleja muokataan. Hyvien kokemusten myötä henkilökohtainen budjetointi on käytössä hankkeen kokeilualueilla myös jatkossa. Kokeilussa olivat mukana Hämeenlinna, Pori, Tampere, Vantaa sekä Kainuun sote ja Eksote. Tomin ja Roopen tarinat videolla Hankkeen valtakunnallisessa päätösseminaarissa sai ensiesityksen myös dokumentaarinen video (16 min), jossa kerrotaan mm. Tomin ja Roopen henkilökohtaisen budjetin käytöstä. Mukana on myös asiantuntijahaastatteluja. Video on tekstitetty suomeksi ja englanniksi. Suunta – henkilökohtaisen budjetoinnin keskus kutsuu kehittämiskumppanuuteen Hankkeemme toimi tiiviisti yhteistyössä mm. Suunta-keskuksen ja Kehitysvammaisten Palvelusäätiön kanssa. Hankkeessa käynnistynyt HB-oppimisverkosto jatkuu Suuntaamo -henkilökohtaisen budjetoinnin verkostona. Asiantuntemuksemme on käytettävissä myös jatkossa. Seuraava HB-oppimisverkoston Suuntaamo kokoontuu 23.9.2019 Tampereella. Ja sitä ennen on 29.8.2019 Suunnannäyttäjien seminaari. Some-keskustelu sekä tiedon ja kokemusten jakaminen jatkuvat hankkeen perustamassa avoimessa ”Henkilökohtaisen budjetoinnin kehittäjät” Facebook-ryhmässä, jota Suunta-keskus jatkaa. Tietoa tarjolla Vaikka hanke päättyi, on kaikki hankesivuston materiaali avoimesti käytettävissä (mm. uutiset, blogit, esitykset ja tallenteet tapahtumasivuilla, julkaisut sekä tietopaketit asiakkaille ja työntekijöille). Sivustolta löytyvät myös alueelliset HB-yhteyshenkilöt, joiden asiantuntemusta kannattaa hyödyntää jatkossakin. Heidän kauttaan löydät myös tarvittaessa lisää hankkeessa toimineita HB-asiantuntijoita. Hankkeen loppujulkaisu ”Henkilökohtainen budjetointi. Ihmislähtöinen toimintatapa sosiaali- ja terveydenhuoltoon” on saatavana sähköisenä hankesivustolla – painoversioita voi tiedustella osoitteesta henkilokohtainenbudjetointi(at)metropolia.fi. Tästä on hyvä jatkaa! Kirjoittaja: Sirkka Rousu, hankkeen projektipäällikkö ja yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Lisätietoa: Henkilökohtainen budjetointi. Ihmislähtöinen toimintatapa sosiaali- ja terveydenhuoltoon, 2019, Sirkka Rousu (toim.). Metropolia Ammattikorkeakoulu. Hankkeen tulokset kokoava julkaisu. Dokumentaarinen video henkilökohtaisen budjetin asiakkaiden ja työntekijöiden kokemuksista (16 min), 2019. Avain kansalaisuuteen – henkilökohtainen budjetointi -hankkeen työryhmä, toteutus Kuvakieli Ky. Piirrosvideo ”Henkilökohtainen budjetti – kohti yksilöllisempää tukea ja palvelua” – hyödyllinen perehdytyksessä ja tiedottamisessa. (2 min), 2018. Avain kansalaisuuteen – henkilökohtainen budjetointi -hankkeen työryhmä, toteutus Tussitaikurit Oy. Julkaisu 2018. Rousu (toim.) Henkilökohtainen budjetointi – yksilöllinen ratkaisu asiakkaan tarpeisiin Neuvottelutulos hallitusohjelmasta liitteineen, 3.6.2019, Valtioneuvosto. Hankkeen valtakunnallisen päätösseminaarin esitykset ja seminaaritallenne 7.5.2019 tapahtumasivulla Suunta – henkilökohtaisen budjetoinnin keskus Henkilökohtainen budjetointi ajattelu- ja toimintatapana. 2019. Johanna Perälä ja Henna Hiilamo (toim.). Väliraportti palvelusetelimallilla kokeilevien henkilökohtaisen budjetoinnin hankkeiden väliarvioinnista 23.1.2019. Sosiaali- ja terveysministeriö. Henkilökohtaisen budjetoinnin taloudellisen arvioinnin toteutettavuus alustava ja arviointisuunnitelma, 2019. Aija Kettunen, Tuula Pehkonen-Elmi ja Taru Haula, Diakonia-ammattikorkeakoulu (linkki tulee myöhemmin).
Vanhempien osallisuus varhaiskasvatuksessa
Osallisuuden kokemus on yksilöllinen tunne arvostuksesta, tasavertaisuudesta ja luottamuksesta. Edellytyksenä osallisuuden tunteelle on yksilöllisyys kohtaamisessa sekä vuorovaikutuksessa (Järvinen, Mikkola 2015:10.) Varhaiskasvatussuunnitelma linjaa kehittämään vanhempien osallisuutta Lasten vanhemmilla tai lasten huoltajilla tulee olla mahdollisuus osallistua varhaiskasvatuksen toiminnan ja kasvatustyön tavoitteiden suunnitteluun ja kehittämiseen yhdessä varhaiskasvattajien kanssa (Valtakunnallinen varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016:32.) Suunnitelman keskeisin muutos on sen velvoittavuus varhaiskasvatusta ohjaavana ja linjaavana asiakirjana. Näin pyritään kaventamaan kuntien ja kaupunkien varhaiskasvatuksen laatueroja ja kehittämään varhaiskasvattajien ammatillisuutta (Ahonen 2017:15-16.) Toteutin opinnäytetyöni Lohjan alueen varhaiskasvatuksen kahdessa yksikössä. Aineistona oli vanhempien teemahaastattelu ja kysely sekä varhaiskasvattajien vastaukset avoimiin kysymyksiin. Vanhempien osallisuuteen liittyviä tekijöitä nousi aineistosta esille monipuolisesti. Näistä koottiin vanhempien osallisuutta edistävien menetelmien taulukko. Se toimii päiväkodin toiminnansuunnittelua ja arviointia ohjaavana työvälineenä sekä työyhteisön keskusteluiden tukena. Tavoitteena on työyhteisöiden toimintatapojen yhdenmukaistaminen. Vuorovaikutusta lisää lapsen vanhemman ja varhaiskasvattajan kesken Vuorovaikutus nousi vanhempien sekä varhaiskasvattajien haastatteluissa ja kyselyissä merkittäväksi osallisuuden keinoksi. Vanhempien osallisuus nähdään tärkeänä ja toivottuna osana päiväkodinarjessa, mutta se koetaan myös haasteelliseksi varhaiskasvattajien aikaresurssien näkökulmasta. Osallisuuden lisääminen päiväkodin arjessa niin lasten kuin vanhempien osalta vaatii henkilöstöltä monenlaista ajattelun muutosta ja asenteiden muutosta. Osallisuutta parantavia erilaisia keinoja on jo käytössä päiväkodeissa, mutta niitä ei aina osata käyttää oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Jos henkilöstö ei itse koe olevansa osallisena työyhteisössä sekä lapsiryhmässä, on vaikea edistää vanhempien osallisuutta. Vanhempien ja lasten osallisuus tulisi nähdä mahdollisuutena toimia yhdessä, luoden yhteistä hyvinvointia, luottamusta sekä positiivista ilmapiiriä. Osallisuuden tunne tuo perheille hyvinvointia Vanhempien ja lasten osallisuuden kokemus päiväkodin arjessa heijastuu heidän hyvinvointiinsa. Perheiden hyvinvointia ja voimavaroja voidaan lisätä osallistamalla eri tavoin päiväkodin yhteisölliseen toimintaan, jossa mahdollistuu vastavuoroinen keskusteluyhteys vanhempien ja varhaiskasvattajien välillä. Yhteisöllisen toiminnan kautta perheet kiinnostuvat päiväkodin toiminnasta (Petrelius, Tulensalo, Jaakola, Hietamäki 2016:11-18.) Opinnäytetyön haastatteluissa sekä kyselyissä vanhemmat sekä varhaiskasvattajat toivat esille kiireettömän hyvän keskustelun merkityksen kohdatessa. Kohtaamiset ovat kuitenkin usein niitä, jotka sattuvat kiireisimpiin ajankohtiin, kuten lapsen haku- ja tuontitilanteissa vaihdettavat pikaiset kuulumiset. Erikseen sovitut rauhalliset keskusteluajat ovat hyvä keino päivittää yhteisiä asioita sekä kunkin lapsen kasvua ja kehitystä. Vanhemmat toivoivat enemmän aikaa näille keskusteluille varhaiskasvattajan kanssa. Vanhemmuuden haasteissa keskustelun tarve lisääntyy. Keskustelu mahdollistaa perhettä ja vanhemmuutta tukevien yhteisten keinojen yhteensovittamisen. Lapsen kasvatus on yhteistyötä, jonka perustana on yhdessä jaetut arvot ja sovitut keinot. Hyvä vuorovaikutus edistää osallisuutta. Kirjoittaja: Kaisa Laine, lastentarhanopettaja, sosionomi (ylempi AMK) Artikkeli perustuu Kaisa Laineen - Vanhempien osallisuus varhaiskasvatuksessa Sammatin ja Karjalohjan päiväkodeissa, sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Työ on saatavilla www.theseus.fi sivustolta. Lähteet: Ahonen, Liisa 2017. Vasun käyttöopas. Jyväskylä: PS-kustannus. Järvinen, Kirsi, Mikkola, Petteri 2015. Oletko sä meidän kaa? Näkökulmia osallisuuteen ja yhteisöllisyyteen varhaiskasvatuksessa. Kustantaja: Pedatieto oy. Petrelius, Päivi, Tulensalo, Hanna, Jaakkola, Anne- Mari, Hietamäki, Johanna 2016. Lapsen elämäntilanteen ja tuen tarpeen lapsikeskeinen, monitoimijainen arviointi. Tietoa lastensuojelun kehittämisen pohjaksi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen työpaperi 2016. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Valtakunnallinen varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016. Opetushallitus, määräykset ja ohjeet 2016:17
Asiakkaan osallisuus – uhka vai mahdollisuus?
Sosiaalihuollon palvelujen järjestämisessä ja kehittämisessä edellytetään asiakkaan osallisuutta. Sen toteutuminen ei ole niin yksiselitteistä. Asiakkaan osallisuuden vahvistamisen esteinä voivat olla asiakkaiden omien tarpeiden ja haasteiden lisäksi työntekijöiden näkemykset omista kyvyistä vahvistaa asiakkaan osallisuutta. Lastensuojelun asiakkaan osallisuus perustuu YK:n lasten oikeuksien sopimuksen 12. artiklaan ja se toimii myös suomalaisen lainsäädännön ohjenuorana. (Yleissopimus lapsen oikeuksista 2013.) Lait määrittelevät asiakkaan oikeuden osallistua omaan prosessiinsa mutta todellinen osallisuuden kokemus syntyy lapsen aktiivisen huomioimisen ja mukaan ottamisen kautta ja tulee tapahtua koko lastensuojeluprosessin ajan. Osallisuus auttaa lasta ymmärtämään aikuisten ajatuksia lapsen tilanteesta, mitä ratkaisuja on tarjolla ja miten lapsi itse voi vaikuttaa omiin asioihinsa. (Hotari, Oranen & Pösö 2009: 150.) Opinnäytetyöni käsitteli asiakkaan osallisuuden vahvistamista lastenkodin kirjaamisprosessissa ja sen kohderyhmänä olivat erään Helsingin kaupungin lastenkodin työntekijät ja huostaan otetut lapset, jotka ovat sijoitettuna vaativaa laitoshoitoa toteuttavaan lastensuojeluyksikköön. Tutkimusmenetelmänä on kehittävä työntutkimus. Tarkoitus on työpajamenettelyllä lisätä lasten ja aikuisten yhteistä ymmärrystä osallisuudesta. Tavoitteena on luoda uusi asiakkaan osallisuutta vahvistava kirjaamisen toimintamalli. Uuden toimintamallin luominen edellyttää aina vanhasta luopumista. Kehittävä työntutkimus on osallistava lähestymistapa, jonka tarkoitus ei ole tuottaa työpaikoille valmiita ratkaisuja ulkoapäin, vaan muokata työyhteisön sisällä välineitä toiminnan erittelyyn ja uusien mallien luomiseen (Engeström 1998: 11–12). Osallisuuden vahvistamisen uhat ja haasteet Lastensuojelun vaativan tason laitoksiin sijoitetuilla lapsilla ja nuorilla on usein vahva traumatausta ja he ovat kokeneet kaltoinkohtelua, laiminlyöntiä ja altistuneet perheväkivallalle tai haitoille, jotka aiheutuvat vanhempien alkoholin tai päihteiden käytöstä. Myös lastensuojelun tukitoimet voivat olla emotionaalisesti raastavia ja aiheuttaa lapsille pelkoa ja jännitystä. Traumaattisissa oloissa kasvaneille lapsille on saattanut muodostua hengissä pysymisen taitoja, jotka näyttäytyvät toisenlaisessa ympäristössä tuhoavana tai huonona käytöksenä. Traumatisoituneille lapsille suunnatut sijaishuollon palvelut tulee aina rakentaa lapsen turvallisuus huomioiden. (Eronen & Laakso 2016: 19–20.) Vaativahoitoiset lapset tarvitsevat rajojen asettamista ja selkeää struktuuria ja näihin tarpeisiin pystytään vastaamaan vaativan tason lastenkodeissa. Näissä yksiköissä hoidettavat lapset ja nuoret asettuvat usein huonosti hoitoon ja voivat oireilla aggressiivisesti, psyykkisesti ja asosiaalisesti. Heillä voi olla vakavia koulunkäynnin ongelmia sekä kehityshäiriöitä ja monenlaisia vammoja. (Kasvatusvastuumalli 2016.) Osallisuuden vahvistamisen näkökulmasta traumatausta ja erilaiset kehityshäiriöt tuovat omia haasteita ja asettavat henkilökunnan osaamiselle suuria vaatimuksia. Osallisuuteen vaikuttaa vahvasti myös sosiokulttuurinen näkemys lapsesta. Jos lapsi nähdään haavoittuvana ja riippuvaisena, määrittyvät osallisuutta tukevat keinot erilaisiksi, kuin jos lapsen itsemääräämisoikeus on kulttuurisesti vahvaa ja lapsi nähdään itsenäisenä ja kykenevänä. (Bijleveld, Dedding & Bunders-Aelen 2014: 253.) Osallisuuden vahvistamisen mahdollisuudet ja vahvuudet Kansainväliseen tutkimukseen osallistunut lastenkodissa asuva nuori kertoo kokevansa lastensuojelun tehtaana ja itsensä tavarana liukuhihnalla, eikä osallisuuden tunnetta omaan lastensuojelun prosessiin ole ollut. Lasten ja nuorten tulee saada kehittää omaa kompetenssiaan olemalla osallisena omassa elämässään ja päätöksentekoprosessissaan. (Križ & Roundtree-Swain 2017: 32.) Esteet osallisuudelle johtuvat usein asenteista tai näkemyseroista ja eri toimijat määrittelevät osallisuuden eri tavalla. Tärkeintä on kuitenkin oikeus ilmaista mielipiteensä ja tulla kuulluksi. Vaikka asiakkaan mielipide ei aina vaikuta päätöksentekoon, merkityksellistä on, että mielipide on selvitetty. (Bijleveld, Dedding & Bunders-Aelen 2015: 133.) Lapset eivät ole keskeneräisiä projekteja, vaan ihmisiä, aktiivisia yksilöitä, joilla on oikeus osallistua oman elämänsä suunnitteluun. Lapset ovat osa sosiaalista kokonaisuutta ja heidän osallisuuttaan tulee kunnioittaa. (Peleg 2013: 527.) Päivi Petreliuksen (2015) mukaan lapsen kehitys tulee sitoa lasten oikeuksien näkökulmaan ja antaa osallisuudelle uusi asema lapsen kehitystä tukevana tekijänä. Osallisuuden puute on kehitystä estävä tekijä ja osallisuus on kehityksen perusedellytys. Osallisuus vahvistaa lapsen ja nuoren itsetuntoa, sillä osallisuuden kokemus viestittää lapselle ja nuorelle toisen kunnioituksesta ja tunnustuksesta. Lapsen mielipiteen selvittäminen ja huomioiminen on osoitus siitä, että lapsi on tärkeä ja merkityksellinen. Lasten ja nuorten osallisuus myös varmistaa sen, että lastensuojeluorganisaatio tiedostaa ja huomioi asiakkaiden erilaisuuden ja erilaiset tarpeet. Lapset ja nuoret ovat kykeneviä ajattelemaan ja muodostamaan mielipiteitä. Kun kaikki lastensuojelussa tehtävät päätökset vaikuttavat lapsen ja nuoren elämään, tulee hänellä olla mahdollisuus osallistua päätöksentekoon. (Križ & Roundtree-Swain 2017: 36.) Opinnäytetyön toteutus Opinnäytetyö toteutettiin työpajamenettelyllä. Ensimmäiseen työpajaan osallistui lastenkodin kuuden hengen monitoimijainen henkilöstötyöryhmä. Työpajan aikana käsiteltiin osallisuuden vahvistamisen uhat, mahdollisuudet, heikkoudet ja vahvuudet SWOT-analyysin avulla ja sen jälkeen pohdittiin keinoja, joilla vahvistetaan asiakkaan osallisuutta lastenkodin kirjaamisprosessissa. Lastenkodin kirjaamisprosessi on laaja ja monitasoinen. Tässä opinnäytetyössä keskityttiin lapsen kehityksestä laadittavan kuukausittaisen arvioinnin kirjaamiseen. Työpajan aikana ohjaajat jakoivat kokemuksia erilaisista tavoista vahvistaa asiakkaiden osallisuutta. Työpajan jälkeen jokainen ohjaaja laati kuukausiarvioinnin yhdessä asiakkaan kanssa, jonka jälkeen kokoonnuttiin yhteen jakamaan kokemuksia kirjaamisesta ja pohtimaan mitkä keinot olivat toimivia asiakkaiden kanssa. Toiseen työpajaan osallistui lastenkodin asiakkaat yhdessä ohjaajien kanssa ja yhteisessä työpajassa käytiin läpi miten kuukausiarviointi laadittiin, mitkä käytännöt toimivat ja miten asiakkaat yhteisen työskentelyn kokivat. Seuraavaksi pohdittiin millä muulla tavalla asiakkaat toivovat voivansa osallistua aktiivisemmin omaan lastensuojelun prosessiinsa ja lastenkodin arkeen. Työpajan aikana ilmenivät selvästi asiakkaiden haasteet kertoa asioistaan. Asiakkaat eivät myöskään ole tottuneita työpajatyyppiseen työskentelyyn ja tämä näyttäytyi jännittämisenä ja normaalista poikkeavana toimintana. Vaikka omahoitajat olivat paikalla, eivät lapset ja nuoret kyenneet aktiivisesti osallistumaan tilaisuuteen ja kertomaan siinä avoimesti omista ajatuksistaan. Prosessin kannalta merkityksellistä on, että vaikka valittu työpajan menetelmä ei osoittautunut toimivaksi asiakkaiden kanssa, onnistuivat kaikki asiakkaat yhdessä omahoitajiensa kanssa laatimaan kuukausiarviot. Omahoitajan kanssa kahden kesken toteutuneissa kirjaamistilanteissa lapsi ja nuori sai oman näkemyksensä paremmin esille elämäänsä koskevassa kuukausiarvioinnissa. Asiakkaiden erilaiset tarpeet edellyttävät henkilökunnalta ammattitaitoa ja herkkyyttä huomioida asiakkaiden tarpeet myös osallisuuden vahvistamisessa ja palvelujen kehittämisessä. Lastenkodin ohjaajilla on paljon kehittämisideoita ja tietoa, miten niitä voisi ottaa käyttöön, mitkä menetelmät voisivat toimia ja miten ylittää haasteita. Esimerkkejä tuli arjen askareiden lomassa toteutuvista menetelmistä aina teknologiaa hyödyntäviin innovaatioihin. Merkityksellisin havainto on, että ohjaajat pitävät eri tasoilla toteutuvan asiakkaiden osallisuuden vahvistamista tärkeänä kehittämiskohteena työssään ja ymmärtävät osallisuuden merkityksen asiakkaiden kasvun ja kehityksen tukemisessa. Kirjoittaja: Nina Wagner-Nyman, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet: Artikkeli perustuu ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhöni 2018 “Asiakkaan osallisuuden vahvistaminen lastenkodin kirjaamisprosessissa.” Metropolia Ammattikorkeakoulu. Berrick, Jill Duerr, Dickens, Jonathan, Pösö, Tarja & Skivenes, Marit 2015. Children's involvement in care order decision-making: A cross-country analysis. Child abuse & Neglect 49 (2017). 128–141. Saatavana osoitteessa: <http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0145213415002306?via%3Dihub>. Luettu 11.10.2017. Bijleveld, Ganna G. van, Dedding, Christine W. M. & Bunders-Aelen, Joske F. G. 2014. Seeing eye to eye or not? Young people’s and child protection workers’ perspectives on children’s participation within the Dutch child protection and welfare services. Children and Youth Services Review 47 (2014) 253-259. Saatavana osoitteessa: <http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0190740914003429?via%3Dihub>. Luettu 11.10.2017. Bijleveld, Ganna G. van, Dedding, Christine W. M. & Bunders-Aelen, Joske F. G. 2015. Children’s and young people’s participation within child welfare and child protection services: a state-of-the-art review. Child & Family Social Work 05/2015 Vol. 20(2) 129-138. Saatavana osoitteessa: <http://web.a.ebscohost.com.ezproxy.metropolia.fi/ehost/pdfviewer/pdfviewer?vid=2&sid=f781b181-f82e-4e6d-a639-b80ef1c25d28%40sessionmgr4007>. Luettu 11.10.2017. Engeström, Yrjö 1998. Kehittävä työntutkimus. Perusteita, tuloksia ja haasteita. Helsinki: Edita. Eronen, Tuija & Laakso, Riitta 2016. Lastensuojelun laitoshoidon kasvatukselliset ja kuntouttavat orientaatiot ja niiden vaikuttavuus - Tutkimuskatsaus kansainvälisiin tutkimuksiin 2010–2016. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Työpaperi 44/2016. Saatavana osoitteessa: <http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/131499/URN_ISBN_978-952–302-780-0.pdf?sequence=1&isAllowed=y>. Luettu 2.9.2018. Hotari, Kaisa-Elina, Oranen, Mikko & Pösö, Tarja 2009. Lapset lastensuojelun osallisina. Teoksessa: Bardy, Marjatta (toim.) Lastensuojelun ytimissä. 4.painos. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Saatavana osoitteessa: <http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-245-853-7>. Luettu 6.11.2017. Kasvatusvastuumalli 2016. Helsingin kaupunki. Sosiaali- ja terveystoimiala. Lastensuojelu. Križ, Katrin & Roundtree-Swain, Dakota 2017. “We are merchandise on a conveyer belt”: How young adults in the public child protection system perceive their participation in decisions about their care. Children and Youth Services Review 78 (2017) 32-40. Saatavana osoitteessa: <http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0190740917301895?via%3Dihub>. Luettu 11.10.2017. Laaksonen, Maarit, Kääriäinen, Aino, Penttilä, Marja, Tapola-Haapala, Maria, Sahala, Heli, Kärki, Jarmo & Jäppinen, Anu. 2011. Asiakastyön dokumentointi sosiaalihuollossa. Opastusta asiakastiedon käyttöön ja kirjaamiseen. THL. Raportti. Saatavana osoitteessa: <https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/79866/d68ab232-88fc-4478-8c21-91164a177a1a.pdf?sequence=1>. Luettu 6.11.2017. Oranen, Mikko. 2008. Mitä mieltä? Mitä mieltä! Lasten osallisuus lastensuojelun kehittämisessä. Sosiaali- ja terveysministeriön Lastensuojelun kehittämisohjelman osaraportti. Ensi- ja turvakotien liitto ry. Saatavana osoitteessa: <https://docplayer.fi/383636-Mita-mielta-mita-mielta-lasten-osallisuus-lastensuojelun-kehittamisessa-mikko-oranen.html>. Luettu 11.11.2017. Peleg, Noam 2013. Reconceptualizing the Child's Right to Development: Children and the Capability Approach. International journal of Children's Rights 21 {2013) 523-542. Saatavana osoitteessa: <http://web.a.ebscohost.com.ezproxy.metropolia.fi/ehost/pdfviewer/pdfviewer?vid=3&sid=d0b332d0-9bf4-4c16-b4db-ef72d5f47a90%40sessionmgr4008>. Luettu 1.9.2018. Petrelius, Päivi 2015. Lapsen kehitys toisin - toimintavalmiuksia koskeva teoria vaihtoehtona. Lastensuojelun käsikirja. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Saatavana osoitteessa: <https://thl.fi/fi/web/lastensuojelun-kasikirja/-/lapsen-kehitys-toisin-toimintavalmiuksia-koskeva-teoria-vaihtoehtona>. Luettu 1.9.2018. Yleissopimus lapsen oikeuksista. 2013. Unicef. Viimeisin päivitys 3.7.2017. Saatavana osoitteessa: https://www.unicef.fi/lapsen-oikeudet/sopimus-kokonaisuudessaan/. Luettu 14.10.2017.
Omaishoitajan etätuella osallisuutta ja voimaa arkeen
Etätuki luo mahdollisuuden yhteisöihin osallistumisen ja yhteisöllisen vuorovaikutuksen. Säännöllisen etätuen avulla tapahtuva vuorovaikutus ja kohtaaminen sekä vertaistoiminta tuottavat hyvinvointia. Etätuen merkitys kasvaa eritysesti silloin, kun omaishoitajan fyysisessä ja psyykkisessä toimijuudessa tapahtuu muutoksissa. Silloin myös toimijuuden tukeminen ja sen kytkennät elämisen ehtoihin ja mahdollisuuksiin tulevat näkyviksi. Omaishoitajan osallisuuden ja kuulluksi tulemisen parantaminen on yksi merkittävimmistä keinoista edistää hyvää elämää ja ennaltaehkäistä syrjäytymistä. Ymmärrystä omaishoitajuuden arjesta tarvitaan juuri nyt Omaishoidon taloudellinen merkitys kunnissa on suuri ja sillä saavutetaan hoidettavaa kohti keskimäärin 20 000 euron vuosittaiset säästöt. Suomessa vuonna 2016 oli arviolta 60 000 omaishoitajaa, ja tavoitteena oli saada 5 – 6 prosenttia yli 75-vuotiaista omaishoidontuen piiriin. (Shemeikka, Buchert, Pitkänen, Pehkonen-Elmi, Kettunen: 2017). Omaishoiva koskettaa monia ihmisiä omassa tai läheisen arjessa. Ymmärrystä omaishoitajan ja omaishoitajuuden arjesta tarvitaan erityisesti juuri nyt. Hoivapolitiikka ja sen käytännöt ohjaavat hoivaa takaisin koteihin ja läheisten välisiin suhteisiin. Omaishoitoa tukemalla ja kehittämällä voidaan mahdollistaa hoitoa ja huolenpitoa tarvitsevien henkilöiden kotona asuminen ja heidän omaishoitajiensa jaksaminen. Omaishoidon tukeminen sekä omaishoitajien ja heidän hoidettaviensa hyvinvoinnin varmistaminen on kansantaloudellinen etu. Omaishoidon tarve kasvaa lähivuosina voimakkaasti väestön ikääntymisen takia. Siksi tarvitaan joustavia ja omaishoitoperheiden yksilöllisistä tarpeista lähteviä palveluratkaisuja. Yhteiskehittämisellä asiakaslähtöisiä palveluja Sosiaali -ja terveydenhuollon palvelujen kehittämisen peruslähtökohtana on ihminen, jolle palvelua kehitetään. Palvelukonsepteja suunniteltaessa palvelunkäyttäjä tarpeineen saattaa jäädä etäiseksi, sillä tuotekeskeinen ajattelumalli on usein vallitseva tapa suunnitella palveluja. Palvelunkäyttäjän mukaan ottaminen palvelujen suunnitteluun vaati paljon vaivannäköä, aikaa ja organisointia. Asiakaslähtöisessä mallissa palvelua kehitetään asiakasta, ei organisaatiota varten. Siinä palvelunkäyttäjät nähdään merkittävänä resurssina, jota tarvitaan kokemustiedon kokoamiseksi, jalostamiseksi ja kehittämiseksi. Palvelunkäyttäjän mukaan ottaminen ja osallisuuden kokemuksen vahvistuminen edellyttää kulttuurista ja asenteellista muutosta, uusien toimintatapojen aktiivista kehittämistä ja samalla organisaation rakenteisiin viemistä. Kokeilutoiminnassa tarkoituksena on viedä uusia asioita mahdollisimman nopeasti niiden aitoon toimintaympäristöön. Kokeilutoiminnassa on ensisijaisen tärkeätä huomioida eettiset lähtökohdat ja otettava vakavasti se, että toiminnan kohteena ovat usein ihmiset, jotka ovat jo lähtökohtaisesti haavoittuvassa asemassa olevia. Tulevaisuuden ennakointi ja heikkojen signaalien havainnointi sekä palvelunkäyttäjien mukaan ottaminen tulee ottaa nykyistä selkeämmäksi lähtökohdaksi palvelujen kehittämiselle. Tätä tavoiteltiin Suomen hallituksen I&O -kärkihankkeessa Pirkanmaalla (2016 – 2018), jossa luotiin valtakunnallisia koti -ja omaishoidonmalleja eri kokeilujen avulla. Omaishoitajan etätuen kokeilu toteutettiin 1.10.2017 – 31.3.2018, johon osallistui yhteensä 15 omaishoitajaa viidestä eri Pirkanmaan kunnasta. Tarkoituksena oli tukea erityisesti taajama-alueen ulkopuolella asuvia omaishoitajia, joilla oli pitkä matka järjestettyyn toimintaan. Kokeilussa selvitettiin omaishoitajan kokemaa hyötyä etätuesta ja sen vaikutusta omaishoitajan kokemaan jaksamiseen. Lisäksi selvitettiin omaishoitajan kokemaa vaikutusmahdollisuutta etätukipalvelun sisältöön. Teknologia omaishoitajan toimijuuden tukena Omaishoitajan etätuki on ennaltaehkäisevää ja vertaistuellista toimintaa, joka tuo palvelun kotiin matalalla kynnyksellä, videovälitteisesti. Etätuen tavoitteena on omaishoitajan omatoimisuuden lisääntyminen ja omaehtoinen aktivoituminen. Sen avulla pyritään vahvistamaan omaishoitajan osallisuuden kokemusta siitä, että hän voi itse vaikuttaa asioidensa kulkuun ja mahdollisuutta olla mukana yhteisöllisissä prosesseissa. Etätuen mahdollistavalla teknologialla omaishoitajuutta voidaan samaan aikaan tukea läheltä ja kaukaa. Kaikki ihmiset eivät asu monipuolisten palvelujen lähellä tai heidän voimavaransa eivät riitä palvelujen äärelle menemistä. Pitkät etäisyydet palveluihin ja ihmisten toimintakykyjen esteet luovat tarpeen kehittää erityisesti etäpalveluja sekä löytää uusia ratkaisuja ja toimintamalleja kotona asumisen tueksi. Tätä myös pohti eräs kokeiluun osallistunut omaishoitaja: ”Minulle voisi olla hyväksi jonkin uuden aloittaminen, että olisi pieni pakko esim. seurata laitteelta jokin luento ja siitä keskusteltaisiin henkilökohtaisen puhelun aikana. Lopulta ihminen aktivoituu ja rutinoituu (uuden) käyttöön.” Teknologia-avusteisten palvelujen ja etäpalvelujen käyttöedellytysten vahvistaminen on keskeistä, mikäli haluamme tukea iäkkäiden kotona asumista. Etäpalveluilla voidaan yhdistää myös eri toimijoiden tarjoamia palveluja ja vaikuttaa konkreettiseen muutokseen kohti parempaa arkea. Etätuen merkittävyys tulee nähdä myös palveluna, jolla voidaan ennaltaehkäistä vakavampien sairauksien syntyä. Omaishoidon ja etätuen merkitys kasvaa entisestään laitoshoidon purkamisen myötä. Etätuki toimintamahdollisuuksien ja jaksamisen vahvistajana Kokeilun tulosten mukaan omaishoitajien etätuki toi arkeen kaivattua emotionaalista ja samalla ammatillista tukea, joka edisti omaishoitajien toimijuutta ja osallisuuden kokemusta. Etäohjaajan antama ohjaus -ja neuvonta nähtiin merkittävänä apuna erityisesti niissä tilanteissa, kun hoiva -ja hoitotilanteet koettiin liian kuormittavina. Tulosten mukaan myös omaishoitajan arjessa jaksaminen parani merkittävästi kokeilun aikana, samoin heidän omanarvontunteensa lisääntyi. Lisäksi heidän ymmärryksensä oikeudestaan omaan hyvään elämäänsä vahvistuivat. Kokeilun aikana omaishoitoperheiden palveluntarpeisiin vastaava suunnitelma päivitettiin, jonka seurauksena omaishoitajien ja omaishoidettavien fyysinen ja psyykkinen toimintakyky kohenivat. Kokeilun aikana omaishoitajat kiinnostuivat enemmän hyvinvoinnistaan ja pyrkivät omilla toimillaan, kuten tapaamalla ystäviään tai osallistumalla kodin ulkopuoliseen toimintaan, lisäämään toimintamahdollisuuksiaan. Smith & Toseland (2006) ovat tutkineet ammattilaisen antaman puhelinneuvonnan ja -ohjauksen vaikutusta omaishoitajien arjessa jaksamiseen. Tutkimustulosten mukaan etätuella oli lähes yhtä vaikuttava merkitys kuin kasvotusten annettavalla neuvonnalla ja ohjauksella. Etätuki vähensi myös merkittävästi omaishoitajien kokemaa psyykkistä kuormitusta. Etätukipalvelu parhaimmillaan parantaa tuen saatavuutta, joustavuutta ja saavutettavuutta sekä vastaa myös tämän päivän muuttuneisiin palvelutarpeisiin. Omaishoitajan etätuen kokeilu oli yksi onnistunut esimerkki siitä, miten helppokäyttöinen etäpalvelu toi uusia mahdollisuuksia viedä tuki lähelle omaishoitajan toimintaympäristöä. Etänä annetulla neuvonnalla ja ohjauksella voidaan keventää myös palvelurakennetta ja sujuvoittaa omaishoitajan palvelupolkua. Kirjoittaja: Minna Nummi, palvelupäällikkö, sosionomi (ylempi AMK) Artikkeli perustuu Minna Nummen - Omaishoitajan etätuella osallisuutta ja voimaa arkeen, sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Lähteet Shemeikka, Riikka, Buchert, Sari, Pitkänen, Pehkonen-Elmi, Tuula, Kettunen Aija, 2017. Omaishoitajien tarvitsemat tukitoimet tehtävässä selviytymiseen. Valtionneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 37/2017. Luettu 27.4.2018. Smith TL, Toseland RW. The effectiveness of a telephone support program for caregivers of frail older adults. The Gerontologist 2000:46:620 – 629.
Alle kouluikäisten lasten osallisuus UNICEF:n lapsiystävällinen kuntamallin kunnissa
”Lapsuus on itsessään tärkeä, eikä vain kulkua aikuisuuteen”, todetaan YK:n lasten oikeuksien sopimuksessa (1989). Lapsuus on saanut viime vuosina yhä merkityksellisemmän aseman yhteiskunnallisessa keskustelussa. Varhaiskasvatusala elää uudistuksien aikaa, jossa lapsen asema ja oikeudet ovat näkyvästi esillä. Hiljattain uudistuneissa varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa lasten osallisuus on nostettu esille keskeisenä teemana. Lasten osallisuus on osa lapsen oikeuksia ja hyvinvointia. Suomen UNICEFin kotimaantyö keskittyy Lapsiystävällinen kunta -mallin kautta lisäämään ja vahvistamaan lasten osallisuutta edistäviä käytäntöjä ja toimintatapoja ympäri Suomen. Suomen UNICEF toimi tukijana Metropolian sosiaalialan (ylempi AMK) tutkinnon opinnäytetyössä, jossa kuvattiin alle kouluikäisten lasten osallisuuden toteutumista kunnissa, jotka toteuttavat UNICEFin lapsiystävällinen kunta -mallia. Aineisto kerättiin e-lomakekyselyn muodossa varhaiskasvatusalan asiantuntijoilta, joilla nähtiin olevan tietoa ja näkemystä alle kouluikäisten lasten osallisuuden toteutumisesta. Vastaajien joukossa oli päiväkodin johtajia, tilaajapäälliköitä ja lastentarhanopettajia sekä varhaiskasvatusalan alueellinen suunnittelija. Kasvattajan ja lapsen herkkä vuorovaikutus osallisuuden perustana Kyselyyn vastanneista suurin osa toi esille kasvattajan työn merkityksen, kuinka omalla asenteella ja lapset huomioon ottaen voi luoda lapselle ihanteelliset mahdollisuudet olla oman arkensa tekijä. Osallisuus ei ole mitään erikoista tai mystistä, vaan sitä jokapäiväistä arkea, missä lapsi saa päättää omista asioistaan aikuisen tuella ja läsnäololla. Aikuisen, kasvattajan roolia tarkasteltiin monesta eri näkökulmasta. Aikuinen toimii myös oppijan roolissa suhteessa lapseen, kyky kuunnella lasta ja lapset ajatuksien arvostaminen koettiin erittäin merkitykselliseksi. Lapsella on mahdollisuus vaikuttaa tai olla vaikuttamatta Tulosten mukaan lasten ajatusten kuuleminen ja heidän vaikutusmahdollisuuksien lisääminen arjessa koettiin tärkeänä varhaiskasvatusalan asiantuntijoiden näkökulmasta. Lasta koskevia päätöksiä tehtäessä lapsen mielipide tulee selvittää lapsen ikä- ja kehitystason vaatimalla tavalla. Tätä korostavat sekä varhaiskasvatuslaki että sosiaalihuoltolaki. Lapsella tulee olla ennen kaikkea valinnanvapaus osallistua tai olla osallistumatta häntä koskevaan toimintaan. Lapsen toiveiden kuuleminen vaatii kasvattajalta herkkyyttä havaita ja olla vuorovaikutuksessa lapsen kanssa. Lapsen tulee saada kokemuksia omasta toimijuudestaan, siitä, että hän saa päättää itseään koskevista asioista. Kyselyyn vastanneet näkivät selkeinä lasten päätöstä tukevina työmalleina lasten haastattelut, keskustelut ja tärkeimpänä havainnoinnin. Osallistavaa toimintakulttuuria kehitetään jatkuvasti Opinnäytetyön tulokset osoittivat, että päiväkodeissa on olemassa pysyviä toimintatapoja lasten kanssa toteutuvaan toiminnan kehittämiseen. Lasten kokoukset, päivittäiset keskustelut toiminnan kehittämisestä sekä projektimaiset työskentelyt antavat lapsille mahdollisuuksia muuttaa ja kehittää toimintaa haluamaansa suuntaan. Varhaiskasvatuksessa puhutaan toimintakulttuurista, joka elää päiväkodissa. Lasten osallisuuden mahdollisuudet nähdään, mutta työskentely osallisuutta edistävän toimintakulttuurin eteen vaatii pitkäjänteistä sitoutumista erityisesti varhaiskasvatusalan ammattilaisilta. Toimintakulttuuri on jatkuvasti elävä ja muuttuva, sitä tulee myös arvioida ja kehittää kohti haluttua tavoitetilaa. Miten jokainen tulee kuulluksi? Tulosten mukaan alle kouluikäisten lasten osallisuuden toteutumisessa nähtiin myös omat haasteensa. Pienempien lasten kohdalla osallisuuden toteutuminen koettiin haastavampana. Miten jokaisen lapsen toive tulee kuulluksi, oikeinymmärretyksi ja miten löydetään kunkin lapsen potentiaali, iästä huolimatta? Osallisuuden mahdollistaminen ei ole vielä automaatio. Vastanneet nostavat esiin työntekijöiden asenteen ratkaisevana tekijänä, toimintatapoja voi olla vaikea muuttaa vanhasta totutusta. Osallisuutta tulee tietoisesti kehittää, muuttamalla toimintaa kohti osallisuutta edistäviä toimintatapoja ja rakenteita. Hyvät käytännöt jakoon Olennaista olisi nostaa keskusteluun myös kuntien välinen yhteistyö. Opinnäytetyön tuloksista nousi myönteinen suhtautuminen hyvien käytäntöjen jakamiseen. Yhteiset tapaamiset, vierailut ja lasten osallisuuteen liittyvä tietopankki internetissä koettiin hyvinä ideoina jakaa tietoa. Tiedon vaihtoa ei kuitenkaan tapahdu itsestään, vaan sille tulisi olla suunnitelmallinen toimintatapa, joka otettaisiin esimerkiksi lähialueen päiväkodeissa käyttöön. Lasten osallisuuden tulevaisuuden näkymät Shierin (2001:110) osallisuuden tasot -mallia mukaillen perustana lapsen osallisuudelle tulee olla halu vastaanottaa uusia ajatuksia ja ravistella vanhoja toimintatapoja työyhteisössä. Kun kasvattajan ajattelussa on tapahtunut muutoksia, tulee ryhtyä toimiin, osallisuuden muutoksien mahdollistamiseksi toimintakulttuurissa. Lopulta tavoitteena olisi luoda jatkumo kasvattajan, sekä koko työyhteisön sitoutumiseksi uudenlaiseen ajatteluun ja toimintamalliin, jolloin lasten osallisuudesta tulee ylläpitävä käytäntö. Suomen UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -mallissa tavoitteena on lasten oikeuksia ja tietoperustaisuutta vahvistava toimintakulttuuri. Tavoitteena on luoda lapsille yhdenvertainen ympäristö kasvaa, vaikuttaa ja osallistua. (Suomen UNICEF n.d.) Näiden ajatusmallien kautta tulevaisuudessa lasten osallisuuden laajentumisella ja kehittymiselle tulisi olla mahdollisuuksia. Nina Saukkola, sosionomi ylempi AMK Lähde Saukkola Nina 2018. Lasten osallisuutta edistämässä. Alle kouluikäisten lasten osallisuus Lapsiystävällinen kunta -mallin kautta tarkasteltuna. Sosiaalialan tutkinto-ohjelma, Sosionomi ylempi AMK-opinnäytetyö. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Shier, Harry 2001. Pathways to Participation. Julkaisussa: Children and Society, vol. 15, 107-117, UK. Saatavilla myös sähköisesti osoitteessa: <http://www.ipkl.gu.se/digitalAssets/1429/1429848_shier2001.pdf>. Luettu 1.2.2017.
Moniammatillista yhteistyötä rakentamassa asiakaslähtöisesti
Toimivan moniammatillisen yhteistyön toteutuminen on tärkeää lapsi- ja perhepalveluissa. Hallituksen Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmassa moniammatillisen yhteistyön merkitys on suuri. Moniammatillisen yhteistyön punainen lanka on asiakaslähtöisyys ja myös lainsäädäntö velvoittaa ammattilaisia asiakaslähtöiseen yhteistyöhön. Anne Laamanen-Ho Hoang ja Tiina Tuomela tarkastelivat moniammatillista yhteistyötä ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyössään ”Lastensuojelun ja lastenpsykiatrian yhdyspinnoilla - työntekijöiden ja asiakkaiden arvioita moniammatillisesta yhteistyöstä”. Tulosten mukaan yksi merkittävimmistä yhteistyötä edistävistä asioista oli asiakaslähtöinen ymmärrys. Asiakas kutsuu työntekijät mukaan yhteisen pöydän ääreen pohtimaan asioita, jotka koetaan tärkeiksi ja merkityksellisiksi. Sujuva moniammatillinen yhteistyö syntyy siitä, että yhteistyötä tehdään asiakkaan tarpeiden pohjalta. Asiakaslähtöisen työskentelyn avulla mukaan saadaan oikeat toimijat. Ihminen oman elämänsa asiantuntijana Opinnäytetyön tulosten mukaan lastensuojelun ja lastenpsykiatrian työntekijät haluavat lisätä asiakkaiden aitoa osallistumista moniammatillisessa työskentelyssä. Vanhempien ja lapsen ikätason mukainen osallistuminen yhteisiin neuvotteluihin koettiin välttämättömänä. Ennalta määrättyjen vaihtoehtojen sijaan, asiakkaan pitää saada enemmän tietoa erilaisista palveluista. Tiedon avulla asiakas voi valita itselleen parhaimman ratkaisun yhdessä työntekijöiden kanssa. Asiakkaan toive moniammatillisen yhteistyön tarpeesta tulisi selvittää; mikä on se pulma, johon asiakas tarvitsee apua juuri nyt? Asiakkaat tulisikin nähdä oman asiansa asiantuntijana, ja työntekijät asiakasprosessin tukijoita. Erityisesti lasten osallisuuden vahvistamiseksi tulisi löytää keinoja, sillä tulosten mukaan lasten vaikuttamismahdollisuudet jäävät vähäiseksi moniammatillisessa verkostossa. Yhteisten työvälineiden, kuten verkostotyön ohjeen avulla, lapsen osallisuutta esimerkiksi neuvotteluissa voidaan tukea. Tulosten mukaan systemaattisen asiakaspalautejärjestelmän kehittäminen lisäisi myös asiakasosallisuutta. Vanhempien arvioita moniammatillisesta yhteistyöstä Tulosten mukaan asiakasvanhempien näkemykset lastensuojelun ja lastenpsykiatrian moniammatillisesta yhteistyöstä vaihtelivat. Vanhempien kertoman mukaan heidän mielipiteitään oli kysytty jonkin verran yhteistyön aikana. Erään vanhemman mukaan lastensuojelussa oli tehty päätöksiä ilman, että vanhempien mielipidettä oli kysytty asiasta. Tämä ilmeisesti vaikutti myös vanhemman kokemuksiin arvostuksesta yhteistyön aikana. Moniammatillisen yhteistyön aikana tiedonsiirtoon tulisi kiinnittää huomiota. Tulosten mukaan vanhempien kokemukset tiedon saamisesta olivat vaihtelevia. Esimerkiksi lapsen psyykkisestä voinnista ja tuen tarpeesta olisi toivottu enemmän tietoa. Yksi asiakasvanhemmista oli sitä mieltä, että lapsen epävakaa elämäntilanne oli vaikeuttanut psykiatrisen arvion ja hoidon saamista. Tulosten mukaan työntekijät oli pääosin koettu ammattitaitoisiksi. Työntekijöiden tuttuus ja pysyvyys moniammatillisessa yhteistyössä vie asioita eteenpäin, kun taas työntekijöiden vaihtuvuus aiheuttaa haasteita yhteistyöhön asiakasvanhempien arvioiden mukaan. Moniammatilliseen yhteistyöhön asiakkaiden kanssa tarvitaan vielä lisää avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Opinnäytetyön tulosten mukaan tämä ei tunnu vielä toteutuvan tarpeeksi. Toimivan yhteistyön avulla vähennetään myös palveluiden päällekkäisyyttä ja asiakkaiden kuormitusta. Anne Laamanen-Ho Hoang, sosionomi (ylempi AMK) Lisätietoa: Laamanen- Ho Hoang, Anne ja Tuomela, Tiina 2018. Lastensuojelun ja lastenpsykiatrian yhdyspinnoilla. Työntekijöiden ja asiakkaiden arvioita moniammatillisesta yhteistyöstä. Metropolia ammattikorkeakoulu. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma 2016. Sosiaalihuoltolaki 1301/2014 § 44
Osallisuutta asumispalveluihin – Yhteistä tekemistä, tuttuja ohjaajia ja mahdollisuutta vaikuttaa ruokaan
Osallisuuden edistämistä painotetaan niin sosiaali- ja terveysministeriössä kuin Helsingin kaupungilla. Myös uuden sosiaalihuoltolain tarkoitus on edistää osallisuutta. Laki korostaa asiakkaan roolia osallistumiseen ja vaikuttamiseen omissa asioissaan sekä ammattihenkilöjen roolia osallisuutta edistävään toiminaan. Lisäksi uusi laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä asettaa velvollisuuden edistää asiakkaiden osallisuutta. Haasteen työntekijöille asettaa se, että toimipaikkakohtaisesti osallisuutta ei ole missään määritelty. Mitä on osallisuuden edistäminen kehitysvammaisilla ryhmäkodissa? Ihmisen rooli on muuttunut aktiivisemmaksi ja palvelun käyttäjä on myös sen kehittäjä. Uusi sosiaalihuoltolaki parantaa asiakkaan asemaa asiakaslähtöisellä tavalla, jossa asiakas osallistuu palvelunsa suunnitteluun. Palvelun toimintatavoissa ja ratkaisuissa tulee huomioida asiakkaan mahdollisuus vaikuttaa. Sosiaali- ja terveysministeriö ohjeistaa arvioimaan palveluja ja kehittämään niitä yhdessä käyttäjien kanssa. Helsingin kaupungin vammaistyö on järjestänyt kuntalaisille avoimia keskustelutilaisuuksia vammaistyön ajankohtaisista asioista. Ensimmäisessä infotilaisuudessa vuonna 2015 nousi esiin toivomus osallisuutta edistävän työryhmän perustamisesta. Marraskuussa 2015 asumispalveluille luotiin asiakasosallisuuden parantamisen työryhmä, johon oli kutsuttu asiakkaita ja omaisia ryhmäkotien esimiesten kontaktien avulla. Tavoitteena oli, että toiminnan sisällön muodostavat asiakkaat ja omaiset, vaikka työryhmään kutsuttiin myös ammattihenkilöitä. Työryhmän toiminnasta muodostettiin Metropolia Ammattikorkeakoulun opinnäytetyö. Opinnäytetyössä teoreettisena viitekehyksenä käytettiin Timo Toikon (2012) toimijalähtöistä näkökulmaa (Toikko 2012: 154-155). Opinnäytetyö ”Osallisuus ryhmäkodeissa -Toimijalähtöinen kehittäminen avuksi kehitysvammaisten osallisuuden parantamiseen, on toimintatutkimuksellinen kehittämistehtävä. Mitä on osallisuus? Osallisuus on keskeinen hyvinvoinnin lähde. Hyvinvointi koostuu toimintamahdollisuuksista, jotka voi nähdä vapautena. Nussbaumin (2011) mukaan toimintamahdollisuudet ovat niitä, jotka ihminen välttämättä tarvitsee, jotta voisi elää laadukasta ja elämisen arvoista elämää. Ihmisen perusvapaus on vapaus valita olemisensa. Toisin sanoen toimintamahdollisuudet määrittävät mitä yksilö kykenee tehdä tai olla elämänsä aikana. (Nussbaum 2011: 18-20.) Ben Bradley (2015) esittää, että nämä toimintamahdollisuudet ovat tärkeitä lähteitä hyvinvointiin. Hyvinvoinnilla on siis rakenneosat, jotka ovat luontaisesti hyviä ihmisille. (Bradley 2015: 15.) Tärkeä kysymys kehitysvammaisten osallisuutta määritellessä on se, mitkä ovat ne rakenneosat, jotka lisäävät asiakkaiden hyvinvointia? Osallisuuden määrittelyä voi lähestyä tarkastelemalla kohderyhmää, millä tasolla toimitaan, toiminnan tavoitetta ja resursseja (Dittman 2016). Esimerkiksi tässä kehittämistehtävässä kohderyhmänä ovat kehitysvammaiset aikuiset. Toiminta tapahtuu kunnallisen palvelun tasolla. Tavoite on edistää osallisuutta, sillä se edistää hyvinvointia. Ongelmaa ei ole tarkasti määritelty. Taustalla on näkemys, että osallisuutta ei ole huomioitu tarpeeksi. Resursseja ei olla toistaiseksi kohdennettu. Osallisuuden voi määritellä poimimalla hyvinvointiteorioista rakennepuita, jotka soveltuvat tarkasteltuun kohderyhmään, näyttämön tasoon, tavoitteisiin ja resursseihin. Opinnäytetyössä synteesinä hyvinvointiteorioista poimitut osallisuuden rakennepuut ovat autonomisuus (itsemääräämisoikeus), demokratia ja arjessa selviytyminen. Itsemääräämisoikeus perustuu kaikkien ihmisten yhdenvertaisuuteen. Kehitysvammaisilla autonomisuudessa tärkeää on, että kukaan ei manipuloi häntä oman elämänsä tavoitteiden suhteen. Ammattihenkilö osaltaan tukee ja auttaa häntä edistääkseen tavoitteisiin pääsemisessä. Vaikka itse ei pystyisi näkemään toisen elämäntapavalintaa, kulttuurin tai toiminnan muodon merkityksellisyyttä, tulisi olla valmis myöntämään, että se voi olla merkitsevä jollekin toiselle. Demokratia on yksi oikeudenmukaisuuden toteutumisen edellytys (Sen 2009: 326). Kehitysvammaisten kohdalla se tarkoittaa mahdollisuutta vaikuttaa omiin sekä yhteisönsä asioihin. Demokratian toimivuuden edellytys on humanistinen sivistys. Oikeanlainen koulutus kasvattaa vastuuntuntoisia demokraattisia kansalaisia, minkä avulla kyetään tekemään harkittuja päätöksiä. Tavoitteena on pitää yllä demokraattisia instituutioita, jotka perustuvat kaikkien yhtäläiseen kunnioittamiseen ja yhdenvertaisuuteen. (Nussbaum 2011b: 27, 43-44.) Tässä korostuu myös ammattihenkilöjen rooli työssä. Auttamisen ja ohjaamisen lisäksi saatetaan tarvita myös opettamista ja kasvattamista demokraattiseksi kansalaiseksi. Kolmannen osallisuuden elementin, arjessa selviytymisen kohdalla on auttajien rooli myös merkittävää. Kun puhutaan kehitysvammaisten arjessa selviytymisestä, puhutaan toimintakyvystä. Toimintakyky kertoo siitä, miten ihminen toimii eri tilanteissa ja eri ympäristöissä. Niin älyllisen kyvyn, terveyden, elämänhallinnan, vuorovaikutuksen kuin ympäristön kohdalla apu ja tuki mahdollistavat toimintakykyä. Apu ja tuki muodostuvat niin ohjaajien, avustajien kuin asiakkaan läheisverkostojen kautta. Osallisuuden ja osallistumisen käsitteet usein sekoittuvat samaa tarkoittaviksi käsitteiksi. Osallistuminen tarkoittaa läsnäoloa toisen määrittelemässä tilanteessa. Osallisuuden käsite on laajempi. Se muodostuu osallistumisen, toiminnan ja vaikuttamisen kautta. Osallisuuden toimintakulttuurissa asiakas on ammattilaisen rinnalla toiminnan suunnittelussa. Ammattihenkilöjen on tärkeää ymmärtää, että osallisuuteen kuuluu myös oikeus olla osallistumatta. Osallisuutta edistäviä tekijöitä ryhmäkodeissa Asiakasosallisuuden parantamisen työryhmän jäsenet tapasivat kuusi kertaa opinnäytetyön toimintatutkimuksen ensimmäisen syklin aikana. Jokaisesta tapaamiskerrasta muodostettiin yksi toimintatutkimuksen tulos. Opinnäytetyön aineistosta saatujen tulosten perusteella asiakasosallisuutta haluttiin parantaa monin erin tavoin. Niistä asiakkaiden kannalta keskeisimmät tekijät ryhmäkodin arjessa olivat henkilökohtaiset avustajat ja tutut ohjaajat, yhteinen tekeminen ja mahdollisuus vaikuttaa ruokaan. Lisäksi tärkeänä pidettiin, että ryhmäkodeissa on vaikuttamisen kanava. Se voi olla esimerkiksi säännöllinen asukaskokous tai mahdollisuus keskustella ohjaajan kanssa kahden kesken. Helsingin kaupungilla on yhteensä 35 ryhmäkotia ja ne ovat kaikki erilaisia. On haasteellista muodostaa yhtä oikeaa ratkaisua ja ohjeistusta kaikkiin ryhmäkoteihin. Muita opinnäytetyön aineistosta nousseita osallisuutta edistäviä tekijöitä olivat asiakkaiden äänen kuuluviin saaminen, esimiesten vastuuttaminen ja avoin keskustelu sekä kehittäjäryhmien vuoropuhelu osallisuudesta. Asiakasosallisuuden parantamisen työryhmä muodosti toimintatutkimuksen aikana sisäisen kyselyn 35 ryhmäkotiin, joista vastauksia saatiin17 ryhmäkodista. Vastauksista huokui yhteisöllisyyden kaipuu. Vaikka henkilökohtainen apu on ollut tärkeä uudistus kehitysvammaisille, ei se korvaa kaikkea vapaa-ajan vieton tarvetta ryhmämuotoisessa asumisessa kuten yhteisiä retkiä. Helposti lähestyttäviä, tuttuja ohjaajia pidettiin tärkeänä myös. Tutut ohjaajat tunnistavat asiakkaan tahtotilaa. Varsinkin vaikeavammaisten eleiden, ilmeiden ja äännähdysten tunnistaminen on merkittävää tahtotilan selvittämisessä. Ruokalistoihin vaikuttamista ja osallistumista ruuanlaittoon pidettiin tärkeänä. Työryhmän jäsenet pohtivat yhdessä, että tiukentuneissa henkilöstöresursseissa henkilökunta voi luoda nopeasti valmistettavien ruokien luetteloita, joiden avulla asiakkaat voivat muodostaa ruokalistoja. Vaihtoehtoisia kommunikointimenetelmiä voidaan muodostaa esimerkiksi leikkaamalla ruokakuvia lehdistä tai valokuvaamalla annoksia. Miten tulokset saadaan käytäntöön? Palvelujen kehittämistä asiakkaiden kanssa on perusteltu muun muassa sillä, että asiakkaan kannalta teknistyneet palvelut ovat johtaneet inhimillisen vuorovaikutuksen vähenemiseen. Palvelujen tulisi vastata asiakkaiden konkreettisia tarpeita. Palvelujen on kritisoitu paenneen ammatillisen diskurssin, hierarkioiden ja teknologian taakse. (Toikko 2012: 154-155). Osallisuuden parantamisen työryhmä on hyvää uutta kokeilua Helsingin kaupungin vammaistyön asumispalveluissa. Se edellyttää uusien toimintatapojen ja ratkaisujen muodostamista niin asiakkailta kuin ammattihenkilöiltä. Toimijalähtöisestä kehittämisestä nousseet ideat tarvitsevat ammattihenkilöiden tarkastelua ennen kuin ne voidaan tuoda käytäntöön. Tarkempi tarkastelu mahdollistaa palvelujen laatua. Käytäntöön tuominen edellyttää myös yhteistä ymmärrystä päätöksistä vastaavien kehittäjäryhmien kanssa. Prosessiin vaikuttavat myös muu käynnissä oleva kehittämistyö sekä muutospaineet kuten sote-uudistus. Kehittämistehtävän hypoteesina oli, että toimijalähtöisen kehittämisen avulla palvelut kehittyvät. Palvelujen kehittymiseen vaikuttavat myös 1) yhteinen ymmärrys muiden kehittäjäryhmien kanssa 2) halu uudistua toimijalähtöisen kehittymisen avulla sekä 3) yhteensovittaminen muun kehitystyön kanssa. Palvelujen kehittämisessä on tärkeää hahmottaa kokonaiskuva kehittämistyön kentästä. Suurissa organisaatioissa kuten Helsingin kaupungilla kehittämistyölle ominaista on laaja-alaisuus. Kehittämistyöhön kuuluu kansallisen lainsäädännön muutoksiin vastaamista, kansainvälisten ihmisoikeussopimusten määräysten huomioimista, oman palvelun kehittämishaasteisiin vastaamista ja poliittisien päätöksien taloudellisiin raameihin reagoimista. Ammattihenkilöt eivät ole aina tietoisia kaikesta kehittämistyöstä, sillä se ei välttämättä näyttäydy omassa työssä. Kehittämistyössä toimintaa ohjaa esimerkiksi tuloskortti, jossa määritellään muun muassa tavoitetasoa, toimenpiteitä, mittareita, vastuuta ja seurantaa. Tässä tapahtumakulussa alun perin tavoitteena oli kuntalaisten kuulemistilaisuus, josta liikkeelle lähti ehdotus ryhmän perustamisesta. Mikäli asumispalvelut haluavat edistää asiakasosallisuutta työryhmän avulla, on suositeltavaa lisätä se seuraavan tuloskorttiin muiden kehittämiskohteiden rinnalle. Silloin se ei ole eriarvoisessa asemassa muun kehittämistyön kanssa ja kehittämistyön tuloksia on mahdollista saada paremmin käytäntöön. Raine Luomala, sosionomi (ylempi AMK) Opinnäytetyö kokonaisuudessaan löytyy Theseus-tietokannasta. Lähteet: Bradley, Ben 2015. Well-Being. Oxford. Polity. Dittman, Jörg: 2016: Participation and Poverty Reduction programns – Chances and Paradoxes. Workshop Summerschool, Amsterdam. 9.6.2016. Nussbaum, Martha C. 2011. Creating Capabilities. The Human Development approach. Cambridge, Massachusetts. Harvard University Press. Nussbaum, Martha C. 2011b. Talouskasvua tärkeämpää. Miksi demokratia tarvitsee huministista sivistystä. Gaudeamus Helsinki University Press. Sen, Amartya 2009: The Idea of Justice. Penguin Books Ltd, England. Toikko, Timo 2012. Sosiaalipalveluiden kehityssuunnat. Tampereen yliopisto.
Katriina Rantala-Nenonen
päätoimittaja
Lehtori, YTM
katriina.rantala-nenonen@metropolia.fi
p. 040 641 8303
Hilla Niemi
koulutussuunnittelija
hilla.niemi@metropolia.fi
p. 050 567 8049
Eveliina Korpela
Lehtori:suomen kieli ja viestintä, FT
eveliina.korpela@metropolia.fi
p. 040 641 8336
Toimituskunta toimittaa blogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Uudistuva sosiaalialan osaaminen –blogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.6.2018.
Ammatillinen koulutus asiakaslähtöisyys Asiakkaan oikeudet Ehkäisevä lastensuojelu Eija Raatikainen empatia Etiikka Henkilökohtainen budjetointi hyvinvointi Hyvinvointipolitiikka ikäihmiset Kasvatus Kehitysvammaisten palvelut Kelpoisuusehdot Kotihoito Koulu Lapsiperheiden palvelut Lastensuojelu Maahanmuuttaja Metropolia ammattikorkeakoulu Moniammatillinen yhteistyö nuoret Nuorten hyvinvointi Opinnäytetyöt Osaaminen Osallisuus Perhepolitiikka Päivähoito Sirkka Rousu Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaaliala sosionomi Sosionomi ylempi AMk-tutkinto Sote-uudistus Syrjäytyminen Työhyvinvointi Työllisyys Työttömyys Vaikuttavuus valinnanvapaus Vanhemmuus Varhaiskasvatus vuorovaikutus Yhdenvertaisuus Ylempi amk-tutkinto