Avainsana: Lapsiperheiden palvelut
Verkkoja punotaan tulevaisuuden työhön – Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen hanke
Monialainen Health Promotion Programme (HPP 2016–2019) tuki terveyttä ja hyvinvointia Suomessa ja Virossa. Hankkeessa kehitettiin yhteistoiminnallisesti opintojaksoja Metropoliaan ja virolaisiin korkea- ja ammattikouluihin sekä luotiin kaupunkisuunnittelun lautapeli. Health Promotion Programme-projektissa kartoitettiin tulevaisuuden osaamisen tarpeita sekä luotiin niiden pohjalta monimuotoista koulutusta (Matinheikki-Kokko & Liinamo 2019). Yhteiskehittelyn tuloksena rakennettiin opintojaksoja virolaisissa korkea- ja ammattikouluissa sekä Metropoliassa. Lisäksi tuotettiin kaupunkisuunnittelun lautapeli sekä viroksi että suomeksi. Pelatessa tulee esiin, että ihmisten hyvinvoinnin ja terveyden huomioiminen ei ole vain sosiaali- ja terveysalan asia. Kun päätetään kaavoituksesta, rakentamisesta, tehtaiden paikoista, kouluista, julkisista palveluista tai viheralueista, ratkaisuilla vaikutetaan kauaskantoisesti ihmisten hyvinvointiin. (Kaupunkisuunnittelupeli ensitestissä Metropoliassa 2019.) Pelissä päästiin eri rooleissa pohtimaan asukkaiden ja viranomaisten näkökulmista kaupunkisuunnittelun vaikutuksia ihmisten hyvinvointiin. Peli opettaakin arvioimaan kaupunkisuunnittelua monialaisista näkemyksistä. Miten tehdä elinvoimaisia ja kestäviä elinkeinoelämää kehittäviä ratkaisuja siten, että ne huomioivat myös ympäristöarvot, asumisen ja liikunnan sekä edistävät kuntalaisten omaa osallistumista ja aktiivisuutta? (Kaupunkisuunnittelupeli ensitestissä Metropoliassa 2019.) Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen pop up -tapahtuma Konferenssien ja seminaarien lisäksi Metropoliassa järjestettiin viime keväänä pop up -tapahtuma, jossa rohkaistiin eri alojen opiskelijoita tarkastelemaan ja edistämään terveyttä ja hyvinvointia. Pop up -tapahtumassa tarjottiin kävijöille hedelmiä ja smoothieita sekä esiteltiin aiheeseen liittyviä opintojaksoja. Tietoiskussa kuvailtiin sosioekologista mallia terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä. Mukana oli etenkin rakennusalan ja sairaanhoidon opiskelijoita, jotka halusivat oppia lisää ja keskustella terveydestä ja hyvinvoinnista. Sosioekologiseen malliin kuuluu ennalta ehkäisevä työ niin yksilön, organisaation, yhteisön kuin yhteiskunnankin tasolla. Nämä eri näkemykset ovat vuorovaikutuksessa, jotta työ on vaikuttavaa ja tuloksellista. Eri tasoilla tarkastellaan, mitkä tekijät lisäävät ihmisten hyvinvointia myös käsitteellisesti. Esimerkiksi yksilötason työ kumpuaa tiedon, uskomusten, asenteiden ja taitojen muutoksesta, kun taas yhteisöissä pohditaan ihmissuhteita ja mielekkään toimintaympäristön merkitystä. (Baum 2019; Golden & Earp 2012; Brofenbrenner 1977.) Metropoliassa opetusta kehitetään tulevaisuuden tarpeisiin Yksi mahdollisuus lisätä opetustarjontaa ja liittää opintoja ajankohtaisiin aiheisiin, on kytkeä ne osaksi hanketta, kuten HPP-projektissa tehtiin. Yhteistoiminnallisesti kehitettiin molempien maiden opetusta, osa kursseista on kiinteästi liitetty opetussuunnitelmaan, kun taas toiset ovat valinnaisia opintojaksoja. Metropoliassa luotiin muun muassa Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen monialainen verkkototeutus (15 op), joka jaettiin kolmeen osioon. Terveyttä edistettiin opintojaksolla Media ja viestintä terveyden edistämisessä[i], jossa hyödynnettiin hyvinvoinnin mobiilisovelluksia ja tehtiin faktan tarkastuksia. Toisessa projektiin kuuluvissa opinnoissa yamk-tutkintoa monipuolistettiin kurssilla Terveyden edistämisen lähtökohdat ja toiminnan rakenteet yhteiskunnassa[ii]. Hyvinvoinnin edistäminen on merkityksellistä, kun siihen vaikutetaan lainsäädännöllä, yhteisön toimilla ja henkilökohtaisella ohjauksella. Näiden ohella verkostotyö koettiin yhdeksi avaimeksi tulevaisuuden osaamisessa. Monialainen verkostotyö terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä -opintojaksolla[iii] eri alojen opiskelijat kehittivät yhteistyössä teoreettisia ja ammatillisia valmiuksiaan. Verkostotyön opintojaksolla kehitettiin ratkaisuja paikallisiin ongelmiin Verkostotyö perustuu vuorovaikutukselliseen työskentelyyn, jossa asukas tai asiakas sekä hänen läheisensä ovat keskiössä. Usein voimavarat löytyvät niin henkilöstä itsestään kuin paikallisista yhteisöistä, yrityksistä, järjestöistä ja kunnista. Kaivattiin myös yhteen hiileen puhaltamista, organisaation tukea ja vuorovaikutustaitoja, jotta kumppanuudet vahvistuvat ja tuottavat ratkaisuja. (Ks. Isola ym. 2017; Kokko & Veistilä 2016; Pärnä 2012; Virtanen ym. 2011.) Opintojaksolla opiskelijat kehittivät ratkaisuja havaitsemiinsa paikallisiin pullonkauloihin. He perehtyivät kuntien hyvinvointikertomuksiin ja loivat ratkaisuja ongelmiin sekä suunnittelivat tulevaisuuden skenaarioita. Heidän ehdotuksissaan korostui lähiliikuntapaikkojen ja yhteisöllisten hyvinvointitilojen merkitys. Lähiympäristöä muokattiin sopivaksi ja kiinnostavaksi eri ikäisille. Opiskelijat kokivat yhteistyön mielekkääksi, sillä he saivat tietoa ja ymmärrystä verkostotyön teoriataustasta ja menetelmistä. Myös muiden alojen yhteistyön käytännöt ja erilaiset näkemykset tulivat tutuiksi. Tieto verkostomaisesta työskentelystä syveni, kun yhteistyön hyödyt ja mahdollisuudet nähtiin uudessa valossa. Yhteistyötä haluttiin ylläpitää ja kehittää myös tulevassa työelämässä. Kirjoittaja: Katja Ihamäki, lehtori, VTT, sosiaaliala Kirjoittaja toimi hankkeessa vuonna 2019 asiantuntijana ja vastasi yhdessä Kaija Matinheikki-Kokon kanssa verkostotyön opintojaksosta. [i] Lehtori Johanna Manninen. [ii] Lehtori Asta Lassila ja yliopettaja Arja Liinamo [iii] Lehtori Katja Ihamäki ja yliopettaja Kaija Matinheikki-Kokko. Kaupunkisuunnittelupeli on saatavilla Asta Lassilalta Metropoliasta. Lähteet: Baum, Fran 2019. The New Public Health. Oxford: Oxford University Press. Brofenbrenner, U. 1977. Toward an experimental ecology of human development. American Psychologist (32). 513–531. Golden, Shelley D. & Earp, Jo Anne L. 2012. Social Ecological Approaches to Individuals and Their Contexts: Twenty Years of Health Education & Behavior Health Promotion Interventions Health Education & Behavior 39(3). 364–372. https://journals.sagepub.com/doi/pdf/10.1177/1090198111418634. Luettu 29.5.2020. Isola, Anna-Maria & Kaartinen, Heidi & Leemann, Lars & Lääperi, Raija & Schneider, Taina & Valtari, Salla & Keto-Tokoi, Anna 2017. Mitä osallisuus on? Osallisuuden viitekehystä rakentamassa. Työpaperi 33. Helsinki: THL. Kaupunkisuunnittelupeli ensitestissä Metropoliassa 2019. Uutinen julkaistu 4.4.2019. https://www.metropolia.fi/fi/metropoliasta/ajankohtaista/uutiset/kaupunkisuunnittelupeli-ensitestissa-metropoliassa. Luettu 29.5.2020. Kokko, Riitta-Liisa & Veistilä, Minna 2016. Sosiaalityö ja sosiaalinen kuntoutus yhteistyönä. Teoksessa Vastavuoroinen sosiaalityö. Toim. Maritta Törrönen ym. Helsinki: Gaudeamus. Matinheikki-Kokko, Kaija & Liinamo, Arja 2019. HPP Survey ja Future oriented Health Promotion. Metropolia AMK. http://www.tlu.ee/public /HPP/#p=4. Luettu 29.5.2020. Pärnä, Katariina 2012. Kehittävä moniammatillinen yhteistyö prosessina. Lapsiperheiden varhaisen tukemisen mahdollisuudet. Akateeminen väitöskirja. Turun yliopisto, yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Turun yliopiston julkaisuja. Sarja C 341. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-5086-7. Luettu 29.5.2020. Virtanen, Petri & Suoheimo, Maria & Lamminmäki, Sara & Ahonen, Päivi & Suokas Markku 2011. Matkaopas asiakaslähtöisten sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseen. Helsinki: Tekes. https://www.businessfinland.fi/globalassets/julkaisut/matkaopas.pdf. Luettu 29.5.2020.
Lastensuojelusta ja lapsiperheiden sosiaalityöstä saa puhua hyvää!
Lastensuojelutyö näyttäytyy julkisuudessa usein negatiivisena ja esiin nousevat epäkohdat. Moni lapsi, nuori ja perhe kuitenkin hyötyy saamastaan avusta. Onnistumisen tekijät -tutkimus nostaa esiin lastensuojelun onnistumisia. Parempi tietoisuus työn onnistumistekijöistä ja asiakastyön tuloksista vahvistaa luottamusta alan ammattitaitoon. Lisäksi onnistumisten näkyväksi tekeminen lisää työhyvinvointia sekä alan kiinnostavuutta. Lastensuojelun työntekijät näkevät työssään lasten, nuorten ja perheiden onnistumisia sekä elämäniloa. Mitkä asiat auttavat työntekijän näkökulmasta asiakasta onnistumaan omassa elämässään? Tätä selvitetään Metropoliassa Onnistumisen tekijät -tutkimuksessa asiakkaille ja työntekijöille suunnatuilla kyselyillä. Lisäksi tutkimuksessa haastatellaan lapsiperheiden sosiaalityöstä ja lastensuojelusta vastaavia johtajia ja päättäjiä siitä, millaista tietoa käytetään ja millainen tieto olisi tarpeen, kun toimintaa johdetaan ja voimavaroja kohdennetaan. Tavoitteena on selvittää, mitä onnistumisesta tiedetään. Tuomme yhteiskunnalliseen keskusteluun tietoa onnistumiseen liittyvistä tekijöistä ja positiivista puhetta lastensuojelutyöstä riski- ja ongelmapuheen sijaan. Parempi tietoisuus vahvistaa luottamusta siitä, että apua kannattaa hakea ja sitä on saatavilla. Myös palveluista, tukitoimista ja resursseista päätettäessä tarvitaan tietoa onnistumiseen vaikuttavista asioista. Puutteiden ja ongelmien korjaamisessa on hyvä tietää, mikä tuottaa onnistumista – sitä kannattaa vahvistaa. Viestinviejinä ja yhteistyökumppaneina tutkimusprosessissa on mukana lukuisia alan järjestöjä, kuten Kasvatus- ja perheneuvontaliiton Voikukkia-verkosto, Lastensuojelun keskusliitto, Mannerheimin lastensuojeluliitto, Monimuotoiset perheet -verkosto, Nuorten Ystävät, Pelastakaa Lapset, Perhehoitoliitto, Pesäpuu ry, SOS-lapsikylä, Talentia ry sekä lisäksi kuntia ja kuntayhtymiä. Mistä tunnistaa onnistumisen lastensuojelussa ja lapsiperheiden sosiaalityössä? Onnistuminen on ihmisen kokemus siitä, että hänen elämäntilanteensa ja hyvinvointinsa on muuttunut paremmaksi. Se on toiveikkuutta ja luottamusta omaan tulevaisuuteen. Se on tunnetta pärjäämisestä, rohkeudesta sekä itsetunnon ja autonomian vahvistumisesta. Se on varmuutta siitä, että olen turvassa, minusta välitetään ja minua rakastetaan, ja että olen tärkeä ja minulla on paikkani yhteisöissä. Onnistumista on se, kun lastensuojelun asiakkaana olevan lapsen tai nuoren sekä hänen vanhempansa kanssa on päästy toivottuun ja tarkoitettuun tulokseen – myös askel toivottuun suuntaan on onnistumista. Arkikielessä onnistuminen kuvastaa ihmisen ajatusta siitä, millaiseen tulokseen hänen mielestään on päästy niissä asioissa, joissa on tavoiteltu muutosta. On tärkeää ymmärtää myös olosuhteet, joissa muutokseen pyritään. Myös se on merkityksellistä, että ihmiselle on syntynyt omakohtainen ymmärrys asioista, jotka ovat olleet vaikuttamassa onnistumiseen. Lapsilla ja nuorilla on myös ns. luovuttamattomia ihmisoikeuksia ja erityinen oikeus suojeluun ikä- ja yksilölliset tarpeet huomioiden. Nämä sekä ymmärrys lapsen ja nuoren kehitykseen liittyvistä suojaavista tekijöistä ovat lastensuojelutyössä peruslähtökohtia, joissa tulisi onnistua. Vaikka tutkimuksessa keskitytään onnistumisen näkökulmaan, on oltava tietoinen myös epäonnistumiseen liittyvistä tekijöistä – ovatko onnistumisen tekijät vain epäonnistumisen vastakohtia? Vaikuttavuus tarkoittaa mitattua ja arvioitua tietoa siitä, millaisissa olosuhteissa, millaisilla tavoilla ja millaisilla voimavaroilla tavoiteltuun tulokseen on päästy. Keskeinen vaikuttavuuden arvioinnin informantti eli tiedon tuottaja on tietenkin asiakkuudessa oleva ihminen ja hänen oma kokemuksensa – siis lapsen, nuoren, vanhemman ja myös läheisten kokemus. Vaikuttavuuden arvioinnissa keskeinen arvioinnin lähtökohta ja peruste ovat sovitut asiakaskohtaiset tavoitteet sekä ihmisen oma kokemus siitä, miten hyvin tavoitteisiin on päästy. Myös palvelujärjestelmän onnistumista on arvioitava: Miten hyvin lasten ja perheiden sosiaalityössä ja lastensuojelussa pystytään takaamaan (Lastensuojelulaki 11§ käyttää takaa-verbiä) lasten ja nuorten terveys ja kehitys ja myös lapsen kasvattajien tarvitsema oikea-aikainen ja tarpeisiin vastaava tuki ja apu? Laadun vaatimukset voidaan määrittää esimerkiksi 1) rakennetekijöille eli niille asioille, jotka luovat perustan onnistuneelle lastensuojelutyölle; 2) prosessitekijöille eli sille, miten toimien päästäisiin tavoiteltuun laatutasoon; sekä 3) tulostekijöille, joissa keskeisenä tuloksena on lapsen tai nuoren hyvinvointi ja sovituissa tavoitteissa onnistuminen. Tulostavoitteita voidaan määrittää myös lasten kasvuolosuhteiden riskien vähentämiselle ja ylisukupolvisten huono-osaisuusketjujen katkaisemiselle. Tuloksellisuuden arvioinnilla tarkoitetaan yleensä kokonaisarviointia, jossa arvioidaan onnistumista niin talouden, henkilöstön, asiakasvaikutusten ja kokemusten kuin prosessien toimivuudenkin näkökulmasta. Keskeistä olisi nykyistä paremmin ymmärtää kustannus-vaikuttavuutta. Vaikutuksia tulisi aina arvioida erilaisilla aikajänteillä, ei vain talousarviovuoden kustannusten toteutumisen näkökulmasta. Asiakkaiden ja työntekijöiden kokemukset onnistumisista Tutkimusryhmän jäsenistä Tiina Harju ja Katri Horuz keskittyvät asiakkaiden näkökulmaan: lapsen, nuoren, vanhempien ja läheisten tuottamaan tietoon. Vaikka kyse on jokaisen asiakkaan yksilöllisestä elämäntilanteesta ja olosuhteista sekä voimavaroista, oletamme aineistosta löytyvän onnistumiseen liittyviä yhdistäviä tekijöitä, niitä, jotka edistävät työssä onnistumista ja mahdollistavat asiakkaan onnistumisen. Katriina Sysmäläinen ja Johanna Stauffer taas keskittyvät työntekijöiden tuottamaan tietoon. Työntekijöiden rooli on keskeinen onnistumiseen vaikuttava tekijä. Esimerkiksi kokemus oman työn hallinnasta, työn kuormitustekijöihin vaikuttaminen ja työn palkitsevuus ovat tärkeitä työssä jaksamiselle ja työorganisaatiossa pysymiselle. Johtamisen ja organisaation arvojen merkitys tullee myös esille. Tieto onnistuneesta lastensuojelutyöstä ja onnistumisen tekijöistä voi kannustaa jatkamaan työssä. Opiskeluaikana lapsiperhe- ja lastensuojelutyöhön hakeutuminen kiinnostaa, mutta vaihtuvuus työssä on suurta. Tämä kuormittaa työpaikkoja ja asiakkaita, ja vaikuttaa myös asiakastuloksiin. Miten organisaatioissa voitaisiin vahvistaa työntekijöiden pitovoimaa – työskentelyn vetovoimatekijöiden ohella? Päätöksenteon ja johtamisen näkökulma Sirkka Rousu keskittyy tutkimuksessa organisaatioiden päätöksentekijöiden ja johtajien näkökulmaan. Millaista laatu- ja vaikuttavuustietoa tarvittaisiin lastensuojelun ja lapsiperheiden sosiaalityön johtamisessa? Millaiset tekijät päättäjien ja johtajien mukaan vaikuttavat työssä onnistumiseen? Miten tämä tieto ohjaa voimavarojen kohdentamista organisaatiossa? Vaikka päivittäisessä asiakastyössä syntyy monenlaista tietoa, sitä ei saada ulos tietojärjestelmistä. Koska kirjattu tieto ei ole rakenteisessa muodossa, se jää pääosin hyödyntämättä. Suurin osa nykytiedosta on tietoa asiakas- ja lastensuojeluilmoitusten määristä, palvelujen käyttömääristä, hoitovuorokausien määristä sekä tietoa vuositason kustannuksista. Millaiseen tietoon pohjautuen toimintaa sitten johdetaan? Tutkimuksen etenemisestä kirjoitetaan Lastensuojelija-blogissa Asiakas- ja työntekijäkyselyiden vastausaika päättyi huhtikuun 2020 lopussa – kiitos kaikille vastaajille! Päätöksenteon ja johtamisen osalta analysoidaan ensin dokumenttiaineistoja. Haastattelut toteutuvat loppukesällä sekä alkusyksyllä. Tutkimustulokset valmistuvat marraskuussa. Levitämme tietoa tuloksistamme yhteistyössä kumppaneiden kanssa. Tutkimuksen etenemisestä kirjoitetaan Lastensuojelija-blogissa. Tiina Harju, Katri Horuz, Katriina Sysmäläinen ja Johanna Stauffer ovat Metropolian sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opiskelijoita ja tekevät opinnäytetyönsä Onnistumisen tekijät-tutkimuksessa. Kirjoittaja Sirkka Rousu, Onnistumisen tekijät -tutkimusryhmän vetäjä, yliopettaja, hyvinvoinnin osaamisyksikkö, Metropolia Lisätietoa Kumppanit ovat tiedottaneet tutkimuksesta useilla omilla kanavillaan, tässä Lastensuojelun keskusliiton kaksi viimeisintä kolumnia aiheesta 23.4.2020 Totta vai tarua? Lastensuojelussa onnistutaan joka päivä. https://www.lskl.fi/teemat/lastensuojelu/totta-vai-tarua-lastensuojelussa-onnistutaan-joka-paiva/ 18.4.2020 Lastensuojelun onnistumisia etsimässä. https://www.lskl.fi/teemat/lastensuojelu/lastensuojelun-onnistumisia-etsimassa/
Itseohjautuvuudesta tuli trendi – mutta miten sitä edistetään Helsingin leikkipuistotoiminnassa?
Helsingin kaupungin leikkipuistotoiminnassa sosiaaliohjaajien itseohjautuvuuden tukeminen ja tuen riittävyys vaihtelevat paljon työntekijäkohtaisesti. Sosiaaliohjaajilla on erilaiset valmiudet toimia itseohjautuvasti, joten myös esimiesten tukemisen keinojen tulisi muotoutua paremmin yksilöiden tarpeisiin. Leikkipuistotoiminta on avointa varhaiskasvatusta, jonka asiakasryhmään kuuluvat vauva- ja pikkulapsiperheet sekä alakouluikäiset lapset. Puiston toiminnan johtaminen on pitkälti etäjohtamista, sillä yhdellä esimiehellä on johdettavanaan useampi leikkipuisto tai perhetalo. Koska esimiehet eivät kohtaa leikkipuistojen työntekijöitä käytännön työssä säännöllisesti, tulee työntekijöiden pystyä toimimaan itseohjautuvasti. Jotta leikkipuistojen sosiaaliohjaajien itseohjautuvuuden tukemisen keinoja voitaisiin lähteä kehittämään, on tärkeää tietää lähtötilanne. Tähän tarpeeseen pyrin vastaamaan sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyössäni. Itseohjautuvuuden koostumus Ryan & Deci (2017:3) määrittelevät käsitteen itseohjautuvuusteorian (Self-Determination Theory) mukaan. Itseohjautuvuus koostuu ihmisen kolmesta psykologisesta perustarpeesta, joita ovat: pätevyys (competence) yhteenkuuluvuuden tunne (relatedness) sekä autonomia (autonomy). Pätevyyden tunnetta ihminen tuntee silloin, kun hän kokee toimivansa vaikuttavasti elämäänsä liittyvissä tärkeissä asioissa. Yhteenkuuluvuuden tunteeseen voidaan taas liittää tunne siitä, että muut ihmiset välittävät ja että ihminen kokee olevansa merkityksellinen muille ihmisille ja kuuluvansa sosiaalisiin ryhmiin. Ihminen toimii autonomisesti silloin, kun hänen käytöksensä on itsehyväksyttyä ja yhteneväistä omien totuudenmukaisten kiinnostuksen kohteiden kanssa. (Ryan & Deci 2017: 10–11.) Itseohjautuvuudella voidaan siis tarkoittaa yksilön ominaisuutta ja henkilön kykyä toimia omaehtoisesti ilman ulkopuolisten ohjausta tai kontrollia. Itsemotivoituminen mahdollistaa sen, että henkilöllä on halu tehdä asioita ilman ulkoista pakottamista. Itseohjautumista varten henkilö tarvitsee myös päämäärän eli tavoitteen, jota kohti hän itseohjautuu. (Martela & Jarenko 2017a: 12.) Esimiesten ja sosiaaliohjaajien käsitykset itseohjautuvuuden tukemisesta Opinnäytetyöni aineisto kerättiin neljältä leikkipuistojen esimieheltä ja sosiaaliohjaajalta ryhmä- ja yksilöteemahaastatteluissa. Osallistujien käsityksiä esimiesten keinoista ja niiden riittävyydestä tukea sosiaaliohjaajien itseohjautuvuutta vertailtiin keskenään, jolloin saatiin kokonaiskuva itseohjautuvuuden tukemisesta tällä hetkellä. Esimiehet tukivat sekä omasta että sosiaaliohjaajien mielestä itseohjautuvuutta monin erilaisin keinoin autonomian, pätevyyden ja yhteenkuuluvuuden tunteiden osalta. Näkemykset olivat kuitenkin hyvin laajoja ja pirstaleisia ja kokemukset itseohjautuvuuden tukemisesta ja keinoista vaihtelivat paljon haastateltavakohtaisesti. Sekä sosiaaliohjaajat että esimiehet kokivat, että autonomian tunnetta tuettiin eniten esimiehen omalla asenteella ja käytöksellä, toimimalla itse esimerkkinä sekä antamalla tilaa toteuttaa työtä joustavasti. Myös palkitsevien haasteiden ja nautintoa tuottavien työtehtävien tekeminen oli yhtenevää haastateltujen vastauksissa. Sosiaaliohjaajat toivoivat, että työntekijän autonomian vahvistumista tuettaisiin enemmän, tarvittaisiin myös enemmän läsnäoloa, palautteen antamista sekä sitä, että esimiehet tuntevat käytännön työn. Yksi esimiehistä huomasi kehittämisen tarvetta omissa motivointi- ja innostamistavoissaan. Sosiaaliohjaajilla oli haastateltujen mukaan mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä ja kehittyä työssään. Esimiehet tukivat sosiaaliohjaajien pätevyyden tunnetta määrittämällä aikatauluja ja korostamalla työnjaon merkitystä tiimeissä. Esimiesten keinoina mainittiin molemmin puolin myös perehdyttäminen, avun antaminen käytännön työssä, koulutukset sekä palautteen antaminen. Sosiaaliohjaajilla oli kokonaisuudessaan kuitenkin huomattavasti enemmän kehittämisideoita pätevyyden tunteen paremmaksi tukemiseksi kuin esimiehillä. Kokemukset yhteenkuuluvuuden tunteen tukemisen keinoista vaihtelivat sosiaaliohjaajien ja esimiesten välillä. Esimiehet korostivat enemmän säännöllistä yhteydenpitoa ja toistensa tuntemista. Sosiaaliohjaajat taas pitivät esimiehiä pikemminkin yhteisöllisinä kannustajina tai me-hengen ylläpitäjinä. Kehittämisehdotuksena yhteenkuuluvuuden tunteen paremmaksi tukemiseksi mainittiin molemmin puolin esimiehen säännöllisempi vierailu tiimeissä. Sosiaaliohjaajat kaipasivat myös enemmän luottamuksen ja avoimuuden tukemista. Miten itseohjautuvuutta tulisi tukea jatkossa? Leikkipuistotoiminnan esimiehillä näyttäisi olevan keinoja tukea sosiaaliohjaajien itseohjautuvuuden taitoja. Kuitenkin sosiaaliohjaajat esittivät esimiehiä enemmän kehittämisehdotuksia eri itseohjautuvuuden osa-alueiden taitojen vahvistamiseksi. Tämä voi kertoa siitä, että esimiehet eivät ole aivan ajan tasalla kaikista sosiaaliohjaajien tarpeista käytännön työssä. Kuten Vilkman toteaa, organisaation ja tiimien etäjohtamistilanteisiin tulisi luoda erilaisille työntekijöille heille sopivimmat työskentelytavat kokeilujen ja keskustelun kautta (Vilkman 2016: 13–15). Osalla työntekijöistä itsensä johtamisen taidot voivat olla hyvällä mallilla, kun taas toiset tarvitsevat enemmän tukea toimivien itsensä johtamisen rakenteiden luomiseksi (Martela & Jarenko 2017b: 319; Savaspuro 2019: 61). Tulevaisuudessa tärkeää olisi luoda yhdessä työntekijöiden kanssa selkeät pelisäännöt siihen, miten jokaisen työntekijän henkilökohtaiset tarpeet otetaan huomioon etäjohtamisessa ja itseohjautuvuuden tukemisessa. Blogikirjoitus perustuu opinnäytetyöhön: Kähönen, Loviisa 2019: Etäjohtaminen ja sosiaaliohjaajien itseohjautuvuuden tukeminen Helsingin kaupungin leikkipuistoissa. Metropolia Ammattikorkeakoulu, sosionomi (ylempi AMK). Kirjoittaja Loviisa Kähönen, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet Ryan, Richard M. & Deci, Edward L. 2017. Self-Determination Theory. Basic Psycho-logical Needs in Motivation, Development and Wellness. New York: The Guilford Press. Martela, Frank & Jarenko, Karoliina 2017a. Itseohjautuvuus tulee, oletko valmis? Teoksessa Martela, Frank & Jarenko, Karoliina (toim.): Itseohjautuvuus. Miten organisoitua tulevaisuudessa? Helsinki: Alma Talent. 9–32. Martela, Frank & Jarenko, Karoliina 2017b. Kohti itseohjautuvampaa tulevaisuutta. Te-oksessa Martela, Frank & Jarenko, Karoliina (toim.): Itseohjautuvuus. Miten organisoitua tulevaisuudessa? Helsinki: Alma Talent. 311–328. Savaspuro, Miia 2019. Itseohjautuvuus tuli työpaikoille, mutta kukaan ei kertonut, miten sellainen ollaan. Helsinki: Alma Talent. Vilkman, Ulla 2016. Etäjohtaminen. Tulosta joustavalla työllä. Helsinki: Talentum Pro.
Lapsiperheköyhyys tulee näkyväksi Kelan perustoimeentulotukeen liittyvässä asiakastyössä
Perustoimeentulotuen siirtyminen Kelan vastuulle on muuttanut Kelan asiakastyötä pelkästä etuuksien hakemiseen liittyvästä neuvonnasta enemmän auttamistyön suuntaan ja tuonut asiakaspalvelutyöhön piirteitä sosiaalityön asiakaskohtaamisista. Siksi on keskeistä tarkastella Kelan työntekijöiden asemaa ja roolia auttamistyön kokonaisuudessa ja selventää, miten eri vastuut ja velvollisuudet yhteistyökumppaneiden kanssa jakautuvat. Tarkastelen ylemmän ammattikorkeakoulun opinnäytetyössäni Kelan asiakaspalvelijoiden ja toimeentulotuen etuuskäsittelijöiden kokemuksia siitä, millaisena lapsiperheköyhyys ja sen eri ilmiöt näyttäytyvät perustoimeentulotukeen liittyvässä työssä ja millaista köyhän lapsiperheen ohjaaminen asiakastyössä on. Opinnäytetyön aineisto koostui syksyn 2018 aikana kerätyistä, yhteensä 20 Kelan asiakaspalvelijan ja perustoimeentulotuen etuuskäsittelijän ryhmähaastatteluista pääkaupunkiseudulla. Tulokset osoittavat, että lapsiperheiden köyhyyden monet eri ilmiöt ovat näkyvä osa perustoimeentulotuen asiakastyötä, mutta samalla uusi sosiaalityön ulottuvuus luo epäselvyyttä työntekemiseen ja perheen hyvinvoinnin kokonaisuudessa työntekijöiden rooliin kaivataan selkeyttä. Köyhyyden ilmentymiä työn arjessa Lapsiperheköyhyys näkyy Kelan perustoimeentulotukeen liittyvässä asiakastyössä monitahoisesti. Köyhyyttä ja siihen liittyviä ilmiöitä käsitellään vanhempien puheen ja kokemusten kautta, toisaalta tilanne konkretisoituu Kelaan toimitettujen selvitysten ja niistä tehtyjen laskelmien perusteella. Kelassa asioivilla, perustoimeentulotuen tarpeessa olevilla perheillä on yleensä vaikeuksia selvitä elämisen perusmenoista, kuten ruokaostoksista, laskuista ja asumisen menoista. Toisaalta työntekijöille tulee joltain osin näkyväksi myös köyhyyden aineettomat ulottuvuudet; rajoittunut mahdollisuus osallistua ja tehdä itsenäisiä valintoja, ylläpitää sosiaalista elämää, liikkua edes paikallisliikenteellä sekä lasten harrastaa ja viettää yhteiskunnassa normaaliksi katsottua vapaa-aikaa. Vaikka erilaisten liitteiden toimittaminen ja virastoissa asioiminen nähtiin vanhempien voimavaroja kuluttavana, silti joillain työntekijöillä oli kokemus, että joskus vanhempien toimintatavat ja asiakkuus näyttävät periytyvän sukupolvelta toiselle jo varhain ja eri viranomaisten kanssa asioimista pidetään arkeen kuuluvana ja osana normaalia elämää. Työntekijöiden näkökulmasta konkreettinen menoista ja tuloista puhuminen miellettiin hyvin luontevaksi osaksi Kelan ja perustoimeentulotukeen liittyvää työtä, mutta köyhyyteen liittyvät heijasteilmiöt, elämänhallinnan ongelmat ja muut huolet, joita työntekijät kohtaavat työssään, voivat olla vaikeita ottaa puheeksi perheen ja vanhempien kanssa. Hankaluutta aiheuttaa yhtäältä työn rakenteelliset tekijät kuten aika ja tavoitteet mutta toisaalta merkittävältä osin myös tietämättömyys erilaisista palveluista sekä oman osaamisen ja työvälineiden puutteet huolten puheeksi ottamisessa vanhemman kanssa. Lisäksi työntekijöiden vaikutusmahdollisuudet ja harkintavalta näihin asioihin koetaan paikoin hyvinkin vähäisenä. Kuten tässä opinnäytetyössä, myös aiemmin on havaittu, että juuri katutason työntekijät (ns. street-level bureaucrats) joutuvat noudattamaan työssään tiukasti lakeja, ylhäältä tulevia ohjeistuksia ja toisaalta ammatillisia tavoitteita, mutta samalla työntekemisen taustalla on ristiriitaa työn tavoitteiden kanssa ja sen, kenen puolella ja ehdoilla työtä tehdään (Närhi ym. 2014: 242). Miksi köyhyyttä tulee ymmärtää? Suomessa noin 130 000 lasta elää köyhyydessä ja määrä näyttää olevan tällä hetkellä kasvussa. Esimerkiksi tilastokeskuksen mukaan lasten pienituloisuusaste vuonna 2016 oli 10,2%, kun se vuonna 2017 oli jo 11,1% (Tulonjakotilasto 2017). Kansainvälisesti tarkasteltuna lapsiköyhyyttä on Suomessa vähän, mutta lasten ja lapsiperheiden suhteellinen köyhyys on lisääntynyt nopeasti eikä ole palannut talouden nousukausinakaan aiemmalle 90-luvun talouden lamaa edeltävälle tasolle. Lapsiperheköyhyyden taustalla vaikuttavia syitä on muun muassa vanhempien työttömyys, pätkä- ja matalapalkkatöiden lisääntyminen sekä perheiden etuuksiin kohdistuneet leikkaukset. (Salmi, Karvonen, Närvi & Lammi-Taskula 2016: 68.) Köyhissä lapsiperheissä taloudelliset haasteet vaikuttavat perheen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja perheen taloudellisilla ongelmilla on havaittu olevan yhteyksiä muun muassa lasten myöhempiin hyvinvoinnin ja mielenterveyden haasteisiin sekä kohonneeseen riskiin kodin ulkopuoliselle sijoitukselle. Vanhempien toimeentulotuen asiakkuudella on vahva yhteys lasten toimeentulotuen asiakkuuteen ja usein toimeentulotukea saavalla nuorella on toimeentulotukea saanut vanhempi. (Vauhkonen, Kallio, Erola 2017: 509; Paananen ym. 2012: 27; Ristikari ym. 2016.) Hiljattain julkaistun tutkimuksen mukaan vauvaikäiset ovat erityisen herkkiä perheen taloudellisille ongelmille ja seuraukset voivat vaikuttaa pitkälle lapsen tulevaisuuteen (THL 2018). Köyhyyden tuoma häpeä ja sosiaalinen eristäytyneisyys voivat aiheuttaa merkittäviä psykologisia, fyysisiä, suhteellisia sekä käytäntöön liittyviä haittavaikutuksia perheiden elämän eri osa-alueilla (esim. Ridge 2009; Hooper Gorin, Cabral & Dyson 2007). Myös lapsissa perheen pienituloisuus voi aiheuttaa häpeän lisäksi muita erilaisia negatiivisia tunteita, kuten syyllisyyttä ja kokemusta erilaisuudesta sekä tarvetta salailla köyhyyttä perheessä (Lapsen ääni 2018). Työntekijä köyhän asiakasperheen kohtaajana Honkasen, Poikolaisen ja Karlssonin (2018) mallinnusta hyödyntäen opinnäytetyön tuloksista ilmenee, että tällä hetkellä perustoimeentulotuen parissa työskentelevät asiakaspalvelijat ja etuuskäsittelijät turvautuvat herkästi torjumisen eli tiukan palvelun rajaamisen tai huomioivan eli auttamisen toimintatapoja vahvistaviin rooleihin perheitä kohdatessaan. Usein perheen tilanteesta ei muodostu kokonaiskuvaa ja huoliin liittyvät asiat siirretään kunnan sosiaalitoimeen, kun akuutit asiat Kelan palvelussa on hoidettu. Näitä rooleja vahvistavia syitä ilmeni monia. Toisaalta siirtoja tehdään työn rakenteellisten tekijöiden kuten kiireen ja tavoitteiden saavuttamisen vuoksi, toisinaan syynä on kokemus puutteellisista työvälineistä ja joissain tapauksissa kyse on asenteista sitä kohtaan, mikä mielletään työntekijän vastuuksi Kelan työssä. Etenkin asiakaspalvelussa työskentelevien vastauksissa ilmeni kuitenkin halukkuutta vahvistaa enemmän myös kohtaajan roolia, jossa vastavuoroisuus ja aktiivinen toimijuus korostuvat. Osalla valinnat toimintatavoille näyttävät olevan tietoisia, joidenkin työntekijöiden osalta tiettyyn rooliin ajaudutaan ehkä arjen normien pakottamana. Nämä roolit on merkityksellistä tunnistaa, jotta toimintatapoja voidaan kehittää, perheen asiointikokemusta parantaa ja hyviä kokemuksia edistää. (Honkanen, Poikolainen & Karlsson 2018: 541.) Merkittävä huomio on myös se, millainen kokemus työntekijöillä on omasta kyvystään vaikuttaa perheen ja muiden asiakkaiden asioihin ja elämäntilanteeseen. Haastatteluissa nousseet huolet ovat ajoittain hyvinkin suuria ja voivat olla merkittävä kuormitustekijä asiakaspalvelussa ja etuuskäsittelyssä työskenteleville. On tärkeää, että yksilölliset erot köyhyyden kokemuksissa ja yhteys köyhyyden ja perheen toiminnan välillä opitaan tunnistamaan, jotta työntekijöiden valmiuksia keskustella köyhyydestä ja elämäntilanteesta perheenjäsenten kanssa voidaan kehittää, ja jotta köyhyyden vastaisia toiminnallisuuksia voidaan tukea asiakastyössä (Jack & Gill 2013: 224, 231). Turvattu toimeentulo, riittävä sosiaaliturva mukaan lukien, ovat merkittävä osa perheen hyvinvoinnin kokonaisuutta. Siksi näissä perheissä tuen tarve korostuu ja on keskeistä, että koko palvelujärjestelmä muodostaa perheen hyvinvointia kannattelevan kokonaisuuden. Etuusneuvonnasta auttavaan asiakastyöhön Osa perheistä ei tarvitse muuta kuin taloudelliselta tukea, mutta on myös perheitä, joiden tuen tarve on paljon laajempi ja käsittää muun muassa elämänhallintaan ja jaksamiseen liittyviä ongelmia (STM loppuraportti 2015: 13). Työntekijöiden kertoman mukaan vähävaraisten lapsiperheiden tarve Kelassa asioidessaan liittyy keskeisesti tiedon ja tulojen ennakoitavuuden lisäämiseen, palvelun jatkuvuuden ja perheen pärjäämisen varmistamiseen sekä perheen itsenäisen selviytymisen tukemiseen. Tuen tarve pienituloisilla liittyy oikea-aikaisten etuuksien saamisen lisäksi myös kunnioittavaan ja kohtaavaan vuorovaikutukseen, autetuksi tulemisen kokemukseen ja työntekijän osoittamaan kiinnostukseen perheen elämästä. Vähävaraisuus ja sen mukanaan tuoma avuttomuus ja riippuvuus ulkopuolisesta avusta sekä konkreettinen perustarpeiden puute, on perheen jaksamisen ja hyvinvoinnin kannalta merkittäviä uhkatekijöitä. Siksi ongelmien ennakoiminen varmistamalla toimivat prosessit ja yhteistyökanavat on tärkeää. Huolellisella ja tavoitteellisella perheen jatko-ohjauksella puolestaan vähennetään vanhempien luukulta luukulle asioimista ja turvaverkon ja riittävien tukitoimien ulkopuolelle jäämistä sekä ennen kaikkea estetään haastavan tilanteen negatiivisia vaikutuksia lapseen. Yksittäisellä työntekijällä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa laissa määriteltyihin tuen määriin ja myöntöedellytyksiin tai poliittisiin päätöksiin, joten on tärkeää vahvistaa pystyvyyden kokemusta auttamisesta ja mahdollisuudesta vaikuttaa perheen hyvinvointiin muiden kanavien ja yhteistyön kautta. Lisäksi lapseen liittyvien kysymysten huomioiminen nousee merkitykselliseksi perustoimeentulotukeen liittyvässä asiakastyössä ja siksi osaamisen vahvistaminen lapsen edun ja perheen tukitoimien tunnistamiseksi ja puheeksi ottamiseksi tulisi riittävässä määrin varmistaa esimerkiksi työntekijöiden perehdytyksiä, toimintamalleja, ohjeita ja koulutuksia suunniteltaessa. Kirjoitus perustuu Essi Tesarczykin - Lapsiperheköyhyys Kelan perustoimeentulotuen asiakastyössä - Työntekijöiden näkemyksiä kohtaamisista palvelun arjessa, sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Kirjoittaja: Essi Tesarczyk, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet: Hooper, Carol-Ann, Gorin, Sarah, Cabral, Christie & Dyson, Claire 2007. Living with Hardship 24/7: The Diverse Experiences of Families in Poverty in England 2007. The Frank Buttle Trust. London. Honkanen, Kati, Poikolainen, Jaana & Karlsson, Liisa 2018. Hyvinvointipalvelukokemukset tuentarvitsijan institutionaalista luottamusta rakentamassa? Tarkastelussa lapsiperheiden vanhempien sekä nuorten aikuisten kokemukset hyvinvointipalveluista. Yhteiskuntapolitiikka 83 (2018): 5-6. s. 532-543. Jack, Gordon & Gill, Owen 2013. Developing cultural competence for social work with families living in poverty. European Journal of Social Work 2013. Volume 16, Issue: 2. s. 220-234. Saatavana osoitteesta: <https://www-tandfonline-com.ezproxy.metropolia.fi/doi/pdf/10.1080/13691457.2011.649347?needAccess=true> Luettu 15.2.2019. Lapsen ääni 2018. Lasten kokemuksia vähävaraisuudesta ja kiusaamisesta kouluympäristössä. Pelastakaa lapset ry 2018. Saatavana osoitteessa: <https://s3-eu-west-1.amazonaws.com/pelastakaalapset/main/2018/08/20163238/Pelastakaa_Lapset_Lapsen_Aani_2018_web.pdf> 26.2.2019. Närhi, Kati, Kokkonen, Tuomo & Matthies Aila-Leena 2014. Asiakkaiden osallisuus ja työntekijöiden harkintavalta palvelujärjestelmässä. Janus vol. 22 (3) 2014, 227–244. Saatavana osoitteessa: <https://journal.fi/janus/article/view/51212/15670> Luettu 11.12.2018. Paananen, Reija Ristikari, Tiina, Merikukka, Marko, Rämö, Antti & Gissler, Mika 2012. Lasten ja nuorten hyvinvointi Kansallinen syntymäkohortti 1987 -tutkimusaineiston valossa. Helsinki: THL. Raportti 52/2012. Saatavana osoitteessa: <http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/102984/THL_RAPO52_2012_web.pdf> Luettu 17.2.2019. Ridge, Tess 2009. Living with Poverty: A Review of the Literature on Children’s and Families’ Experiences of Poverty. 2009. Department for Work and Pensions. London. Saatavana osoitteessa: < http://www.bristol.ac.uk/poverty/downloads/keyofficialdocuments/Child%20Poverty%20lit%20review%20DWP.pdf> Luettu 4.10.2018. Ristikari, Tiina, Törmäkangas, Liisa, Lappi, Aino, Haapakorva, Pasi, Kiilakoski, Tomi, Merikukka, Marko, Hautakoski, Ari, Pekkarinen, Elina & Gissler, Mika 2016. Suomi Nuorten kasvuympäristönä. 25 vuoden seuranta vuoden 1987 Suomessa syntyneistä nuorista aikuisista. Tampere: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Raportti 9/2016. Salmi, Minna, Karvonen, Sakari, Närvi, Johanna ja Lammi-Taskula, Johanna 2016. Lapsiköyhyys on ajankohtaista myös Suomessa: yhteenveto ja suosituksia. Teoksessa Sakari Karvonen & Minna Salmi (toim.) 2016. Lapsiköyhyys Suomessa 2010-luvulla. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Työpaperi 30/2016. 68 – 69. Saatavana osoitteessa: <http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/131589/URN_ISBN_978-952-302-742-8.pdf?sequence=1> Luettu 3.3.2018. STM 2015. Toimeentulotuen uudistamista selvittäneen työryhmän loppuraportti 2015. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2015:28. Saatavana osoitteessa: <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/74538/URN_ISBN_978-952-00-3591-4.pdf?sequence=1&isAllowed=y> Luettu 30.9.2018. THL 2018. Vauvaikäisen perheen köyhyys vaarantaa nuoruuden. Tiedote. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Päivitetty 22.8.2018. Saatavana osoitteessa: <https://thl.fi/fi/-/vauvaikaisen-perheen-koyhyys-vaarantaa-nuoruuden> Luettu 20.5.2019. Tulonjakotilasto 2017. Suomen virallinen tilasto (SVT): Tulonjakotilasto (verkkojulkaisu). ISSN=1795-8121. Tuloerot (kansainvälinen vertailu) 2017, 1. Pienituloisuuden kehitys Suomessa vuosina 1966-2017. Helsinki: Tilastokeskus. Saatavana osoitteessa: <http://www.stat.fi/til/tjt/2017/01/tjt_2017_01_2018-12-19_kat_001_fi.html> Viitattu 26.2.2019. Vauhkonen, Teemu, Kallio, Johanna & Erola, Jani 2017. Sosiaalisen huono-osaisuuden ylisukupolvisuus Suomessa. Yhteiskuntapolitiikka 82 (2017):5. s.501-512. Helsinki. Saatavana osoitteesta: <https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/135433/YP1705_Vauhkonenym.pdf?sequence=2&isAllowed=y> Luettu 14.5.2018
Imatran mallia myös Helsinkiin
Imatralla havahduttiin joitakin vuosia sitten siihen, että lastensuojelun menot kasvoivat vuodesta toiseen. Ilmiöön puututtiin uudistamalla perhepalvelut kokonaan ja katse käännettiin ennaltaehkäiseviin palveluihin. Vuonna 2009 Imatralla perustettiin hyvinvointineuvola, joka yhdisti perinteisen lastenneuvolatoiminnan ja perhetyön. Terveydenhoitajat saivat työparikseen perhetyöntekijän ja työskentely vietiin vastaanottohuoneista perheiden omalle reviirille perheiden kotiin. Tavoitteena oli luoda kontakti lasta odottavaan perheeseen ja kartoittaa avuntarve jo ennen lapsen syntymää. Kotikäynnit tehtiin kaikille lasta odottaville perheille, ei vain niille, joilla ajateltiin olevan ongelmia. Työskentelyssä oli myös vahvasti läsnä konkreettinen ja ratkaisukeskeinen työote: asioihin tartuttiin oikeasti ja perhettä autettiin niissä asioissa, jotka mietityttivät vanhempia tai aiheuttivat huolta. Imatran perhetyön malli sai nopeasti ilmaa siipiensä alle ja se tuotti myös taloudellista tulosta. Imatralla taidettiin yllättyä itsekin, kun lastensuojelun menot kääntyivät laskuun ja ennaltaehkäisevän ja varhaisen tuen palveluiden vaikutukset saatiin ensi kertaa näkyväksi myös numeroina. Investointi lapsiperheiden varhaiseen tukeen tuotti tulosta nopeammin kuin kukaan osasi odottaa ja siksi ei olekaan mikään ihme, että Imatran mallista ollaan oltu kiinnostuneita myös muualla Suomessa. Helsingissä kaupunginvaltuusto edellytti vuoden 2015 talousarviokäsittelyn yhteydessä, että mahdollisuuksia kehittää ennaltaehkäisevää lastensuojelutyötä Imatran mallin mukaisesti selvitetään. Sosiaali- ja terveyslautakunta antoi lausuntonsa asiasta kaupunginhallitukselle 9.4.2015. Lausunnossa todetaan, että Helsingin lapsiperhepalveluissa palveluvalikoima on valtakunnallisesti verraten kattava ja ehkäisevää lastensuojelua toteuttavia tahoja on runsaasti. Helsingissä resursseja kohdennetaan niille perheille, joissa on erityisen tuen tarvetta. Kotikäyntejäkin tehdään jo: vuoden 2014 lopussa on aloitettu toimintamalli, jossa kotikäyntejä tehdään raskauden aikana alle 20-vuotiaille äideille, sekä äideille, joilla on pitkäaikaisia mielenterveyden ongelmia, päihdeongelmia tai lähisuhdeväkivaltaa. Raskauden jälkeisiä kotikäyntejä pyritään tekemään kaikille ensisynnyttäjille. Kotikäyntien määrä onkin noussut n. 17 prosenttia vuosina 2013-2014. Sosiaali- ja terveyslautakunnan toive lausunnossa on, että Imatran mallin mukaisia perhetyöntekijöiden kotikäyntejä sovellettaisiin kaikille raskaana oleville äideille. Tämä tulisi ottaa huomioon erityisesti perhekeskus-toimintamallia suunniteltaessa. Myös muita tukimuotoja, kuten sosiaaliohjausta, perhetyötä ja kotipalvelua, löytyy. Näitä palveluja voi saada alentuneen toimintakyvyn, perhetilanteen, rasittuneisuuden, synnytyksen tai vamman perusteella Apua ajoissa On totta, että Helsingissä on valtakunnallisesti tarkasteltuna kattava palveluvalikoima. Lapsiperheillä on mahdollisuuksia saada apua ja kynnystä palveluihin on madallettu viime vuosina. Avun hakemiseen ajoissa kannustetaan ja perheitä rohkaistaan käyttämään palveluja. Kynnystä ei kuitenkaan ole saatu poistettua kokonaan. Kuten sosisaali- ja terveyslautakunnan lausunnossakin todetaan, resurssit kohdennetaan vielä tänä päivänä erityistä tukea tarvitseville. Apua saadakseen täytyy siis täyttää palveluille asetetut kriteerit, pelkkä tunne avun tarpeesta ei riitä. Tässä suhteessa Imatralla mentiin pidemmälle kun perhetyöntekijöiden käynnit tarjotaan kaikille. Imatran mallissa palveluista tehtiin universaaleja ja samalla häivytettiin palvelujen käyttöön liittyvää häpeää ja pelkoakin, joita yhä edelleen liittyy palvelujen käyttöön. Apua pyydetään yleensä vasta äärimmäisessä hädässä, kun omat voimavarat ovat jo loppumassa. Itse pärjäämisen kulttuuri istuu syvällä suomalaisessa lapsiperheessä. Leimautumista huonoksi vanhemmaksi pelätään viimeiseen asti. Mahdollisuus saada apua ilman erityistä huolenaihetta antaa viestin kaupungin asukkaille: olet meille tärkeä, haluamme että sinä ja lapsesi voitte hyvin tässä kaupungissa, olemme täällä valmiina, jos tarvitset apua. Se on hieno ja arvokas viesti, jonka toivottavasti myös Helsinki haluaa tulevaisuudessa asukkailleen antaa. Satu Hannola, sosionomi ylempi AMK opiskelija Helsingin sote-lautakunnan lausunto, verkkodokumentti.
Varhaisuus on valttia! – Kohti toimivia lapsiperheiden palveluja.
Varhaisuuden voima Huoliin ja ongelmiin on helpompi löytää vastauksia ja ratkaisuja silloin, kun ne ovat vielä pieniä. Tämä on varhaisen tuen työn taustalla oleva yksinkertainen ajatus. Kun lapsen ja perheen tuen tarve havaitaan mahdollisimman varhain, ongelmien syntymistä voidaan ehkäistä ja niiden vakavoitumista lievittää tuloksekkaasti. Varhaisen tuen työn erityispiirteinä voidaan nähdä asiakasnäkökulman korostaminen, vuorovaikutuksellisuus, matala kynnys saada palvelua, moniammatillisuus, mahdollistaminen ja välittäminen. Oikea-aikaisuudella ja varhaisuudella on erityinen painoarvo. Myös osallisuuden, tasa-arvoisuuden, leimaamattomuuden, avoimuuden ja vertaistuen piirteet ovat korostuneet. Lista työn erityispiirteistä on pitkä ja kuvaava. Kun asiakastyössä toteutuvat edellä mainitut arvot, ollaan rakentamassa vaikuttavia palveluita asiakasta kunnioittaen. Sosiaali- ja terveysministeriön strategia Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020 linjaa, että sosiaali- ja terveyspalveluiden painopistettä on siirrettävä entistä enemmän ennalta ehkäisevään toimintaan. Strategiassa todetaan, että palvelujärjestelmän on kyettävä auttamaan varhain ja tehokkaasti silloin, kun omat voimavarat ei riitä. Strategian mukaan ennalta ehkäisevän työn osaamista on lisättävä ja ehkäisevien palveluiden saatavuutta on parannettava. Strategia on mielestämme oikeilla linjoilla. Ehkäisevän työn ja varhaisen tuen merkitys voidaan perustella kolmesta näkökulmasta. Varhainen, oikein ajoitettu ja oikein kohdennettu tuki ovat perusteltuja oikeudellisista, inhimillisistä ja taloudellisista näkökannoista tarkasteltuna. Oikeudellinen näkökulma Kansalaisella on oikeus tukeen jo yksistään lainsäädännön kautta tarkasteltuna. Uudessa lastensuojelulaissa ehkäisevän työn merkitystä on korostettu. Laissa todetaan, että lasten ja perheiden kanssa toimivien viranomaisten on tuettava vanhempia ja huoltajia heidän kasvatustehtävässään ja pyrittävä tarjoamaan perheelle tarpeellista apua riittävän varhain. Laki jatkaa, että ehkäisevällä lastensuojelulla edistetään ja turvataan lasten kasvua, kehitystä ja hyvinvointia sekä tuetaan vanhemmuutta. YK:n (Yhdistyneitten kansakuntien) Lapsen oikeuksien yleissopimus pitää myös sisällään lapsen oikeuden osallisuuteen, suojeluun ja huolenpitoon. Myös sosiaalihuoltolain uudistuksessa on huomioitu ennalta ehkäisevän työn rooli. Uudistuvan sosiaalihuoltolain yhtenä isona päätavoitteena on nimittäin siirtää sosiaalihuollon painopistettä vahvemmin ennaltaehkäisevään työhön ja varhaiseen tukeen. Uusi sosiaalihuoltolaki on tarkoitus tulla voimaan vuodesta 2015 alkaen. Inhimillisyys Varhaisen tuen perhepalveluita voidaan perustella inhimillisestä näkökulmasta: perheet saavat apua ennen kuin ongelmat ovat paisuneet suuriksi. Näin säästetään ihmisiä epätoivolta ja inhimilliseltä kärsimykseltä. Tämä näkökulma on erityisen tärkeä, sillä kyseessä ovat lapset. Lapsen elämä on aina sidoksissa vanhemman elämään. On siis tärkeää pitää huolta siitä, että vanhemmat, joiden voimavarat ovat vähissä, saavat paljon tukea oikeaan aikaan. Varhaislapsuuden laajakantoisista ja syvälle luotaavista merkityksistä on runsaasti tutkittua ja koeteltua tietoa. Pikkulapsi-iän merkityksellisyys on ilmeinen ihmisen kasvun ja kehityksen pohjana. Oikea-aikainen ja oikein kohdennettu tuki säästää lapsia kärsimykseltä, kasvun ja kehityksen vaurioilta ja ongelmien kasaantumiselta. Huomattavaa on, että varhaisen tuen palvelut eivät koske vain vauvoja, pikkulapsia ja heidän perheitään. Tuen tarve voi yllättää missä elämänvaiheessa tahansa. Oikein kohdennetulla ja oikea-aikaisella tuella estetään monenlaisten perheiden, lasten, nuorten ja vanhempien ongelmien syntyminen ja syveneminen. Sen kautta ehkäistään eriarvoisuuden lisääntymistä, syrjäytymistä ja tuetaan ihmisiä osallisuuteen omassa elämässään ja yhteiskunnassa. Taloudellisuus Kun ongelmat ovat vielä pieniä, niihin on helpompaa puuttua. Ratkaisuvaihtoehtoja löytyy erilaisia ja ne ovat edullisempia toteuttaa. Viimeiset keinot ovat usein rajattuja ja kalliita. Varhaisen tuen työtä voidaan siis perustella myös puhtaasti taloudellisista näkökulmista. THL: n selvityksessä Lapsi kasvaa kunnassa tarkastellaan, miten kunta voi tukea lasten hyvinvointia ja vähentää syrjäytymisen riskejä. Raportissa todetaan, että panostamalla lapsiin ja nuoriin sijoitamme tulevaisuuteen. Käänteisesti ajateltuna voidaan sanoa, että leikkaamalla lapsia koskevia peruspalveluita kasvatetaan menoja pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna. 1990-luvun laman seurauksena tehdyt leikkaukset lapsia koskevissa peruspalveluissa ovat kasvattaneet kalliiden erityispalveluiden tarvetta 2000-luvun Suomessa. Vaikka kansallista systemaattista tietoa kustannusvaikuttavuudesta on tuotettu vasta vähän, on olemassa kansainvälisiä tutkimuksia, joiden valossa voidaan todeta, että lasten ja nuorten ongelmien ehkäiseminen on lähes aina tuloksellista ja taloudellisesti kannattavaa. Pienilläkin oikein kohdennetuilla satsauksilla saadaan paljon vaikuttavuutta. Tästä on oivallisena esimerkkinä Imatran hyvinvointineuvola. Kaupunki panosti kaikille vauvaperheille suunnattuun moniammatilliseen perhetyöhön. Panostus toi jo lyhyellä aikavälillä tulosta ja kunnan lastensuojelun menot kääntyivät laskuun. Uudistuvan sosiaalihuoltolain esitys arvioi, että tuen painopisteen siirto varhaisempaan, ennaltaehkäisevään vaiheeseen vähentää myöhäisempien ja usein raskaampien palvelujen menoeriä. Esityksessä todetaan, että oikea-aikaisen tuen ja palvelun saanti vähentää kustannuksia. Monien palvelujen kohdalla kustannusten väheneminen voidaan nähdä kuitenkin vasta vuosien kuluttua. Toimivat universaalit peruspalvelut tulisi nähdä sosiaalisina investointeina. Tarvitaan pitkäjännitteistä työn suunnittelua ja budjetointia. Ainutlaatuinen asiakas Lapsiperheiden kirjo on moninainen, ja heidän elämänsä ja arki sen myötä erilaisten haasteiden ja todellisuuksien ilmentymää. Tehokasta ja vaikuttavaa tukea ja apua voidaan tarjota asiakkaille vain dialogisessa ja neuvottelevassa yhteistyössä, jossa asiakasperhe nähdään omana ainutlaatuisena yksikkönä. Palvelua tulisi siis tarjota tarpeen mukaan, aidosti asiakasperhettä kuunnellen. Jotta perhe voisi saada tarvitsemansa tuen oikeaan aikaan, silloin kuin ongelmat ja huolet ovat vielä pieniä, lapsiperheiden palvelujärjestelmää tulee kehittää joustavampaan suuntaan. Tarvitaan räätälöityjä, joustavia ratkaisuja, jotka suunnitellaan yhdessä asiakkaan kanssa. Palvelujärjestäjien kesken tarvitaan rajat ylittävää yhteistyötä, jonka keskiössä on asiakas huolineen ja voimavaroineen. Olennaista on, että asiakas nähdään oman elämänsä subjektina, aktiivisena osallisena, eikä auttamisen kohteena. Asiakkaan kannalta on tärkeää, että toiminta muovautuu ja rakentuu hänen tarpeiden mukaan. On ymmärrettävä, että hyvinvointipalveluilla voidaan nähdä olevan keskeinen rooli kansalaisen elämänhallinnan ja koherenssin tunteen vahvistamissa. Ihmisten kohdatessa kriisejä elämänhallinta saattaa järkkyä. Oikeanlaisten palveluiden avulla voidaan estää elämänhallinnan menetys tai auttaa tilapäisesti menetetyn elämänhallinnan takaisin saamisessa. Keskeinen osa elämänhallintaa ja ihmisen koherenssin tunnetta on luottamus siihen, että tukea on tarvittaessa saatavilla. Hyvin toimivat, oikea-aikaiset ja riittävän vahvat lapsiperheiden palvelut ovat tärkeässä roolissa kansalaisten hyvinvoinnin ja elämänhallinnan tukemisessa. Eeva-Maria Lampikari ja Sini Mohell, sosionomi ylempi AMK- opiskelijat Aiheesta lisää Sosiaali- ja terveysministeriö 2011. Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020. Sosiaali- ja terveyspolitiikan strategia. Luettavissa netissä Terveyden ja hyvinvoinninlaitos 2012. Lapsi kasvaa kunnassa – miten kunta voi tukea lasten hyvinvointia ja vähentää lasten syrjäytymisen riskejä. Luettavissa netissä Valtiovarainministeriön julkaisuja 11/2013. Enemmän ongelmien ehkäisyä, vähemmän korjailua. Luettavissa netissä Sosiaali- ja terveysministeriö 2011. Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistaminen. Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyöryhmän loppuraportti. Luettavissa netissä Aaltio, Elina 2013. Hyvinvoinnin uusi järjestys. Helsinki: Hakapaino. Laki lastensuojelusta 417/2007. Annettu Helsingissä 13.4.2007. Lasten oikeuksien sopimus. Imatran hyvinvointineuvola palkittiin Kunnallinen lastensuojeluteko –palkinnolla. Luettavissa netissä
Katriina Rantala-Nenonen
päätoimittaja
Lehtori, YTM
katriina.rantala-nenonen@metropolia.fi
p. 040 641 8303
Hilla Niemi
koulutussuunnittelija
hilla.niemi@metropolia.fi
p. 050 567 8049
Eveliina Korpela
Lehtori:suomen kieli ja viestintä, FT
eveliina.korpela@metropolia.fi
p. 040 641 8336
Toimituskunta toimittaa blogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Uudistuva sosiaalialan osaaminen –blogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.6.2018.
Ammatillinen koulutus asiakaslähtöisyys Asiakkaan oikeudet Ehkäisevä lastensuojelu Eija Raatikainen empatia Etiikka Henkilökohtainen budjetointi hyvinvointi Hyvinvointipolitiikka ikäihmiset Kasvatus Kehitysvammaisten palvelut Kelpoisuusehdot Kotihoito Koulu Lapsiperheiden palvelut Lastensuojelu Maahanmuuttaja Metropolia ammattikorkeakoulu Moniammatillinen yhteistyö nuoret Nuorten hyvinvointi Opinnäytetyöt Osaaminen Osallisuus Perhepolitiikka Päivähoito Sirkka Rousu Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaaliala sosionomi Sosionomi ylempi AMk-tutkinto Sote-uudistus Syrjäytyminen Työhyvinvointi Työllisyys Työttömyys Vaikuttavuus valinnanvapaus Vanhemmuus Varhaiskasvatus vuorovaikutus Yhdenvertaisuus Ylempi amk-tutkinto