Avainsana: Kotihoito

Varhaiskasvatus on kriisissä – Miten varmistetaan pienten lasten hyvä hoito ja kasvatus?

10.5.2022
Mirkka Ali-Alha

Varhaiskasvatuksen alan kriisitilanne on tällä hetkellä kovasti puhututtava aihe medioissa sekä alan henkilöstön keskuudessa. Vuosien varrella kotihoidon kuntalisän maksamista vanhemmille on jatkuvasti vähennetty. Miksi varhaiskasvatukseen ohjataan silti yhä vain pienempiä lapsia? Varhaiskasvatuksen kriisi on pitkällä aikavälillä monen tekijän summa, mihin ovat vaikuttaneet muun muassa lakiuudistukset, henkilöstöpula sekä lasten lisääntynyt tuen tarve. Monissa kunnissa on myös pyritty lisäämään varhaiskasvatukseen osallistuvien lasten määrää. Pääministeri Sanna Marinin hallituksen hallitusohjelman yksi koulutuspoliittisista tavoitteista on ollut varhaiskasvatuksen osallistumisasteen nostaminen. (1) Kotihoidon kuntalisän leikkaukset ovat osaltaan kannustaneet vanhempia yhä aikaisemmassa vaiheessa takaisin työelämään. Lohjan kaupunginvaltuustossa esitettiin 21.4.2021 valtuustoaloite kotihoidon kuntalisän maksamisesta alle 2-vuotiaan lapsen vanhemmalle. Esityksen mukaan kuntalisän maksamisella kannustettaisiin vanhempia jatkamaan kotihoitoa tämänhetkistä pidempään, jolla taas tutkimusten perusteella voidaan nähdä usein olevan positiivisia vaikutuksia lapsen kehitykselle. Kunta voisi myös hyötyä kuntalisän maksamisesta taloudellisesti, muun muassa henkilöstöresurssien säästöissä sekä kauaskantoisemmin lastensuojelun sekä psyykkisistä häiriöistä aiheutuvien kustannusten vähenemisenä. Sen avulla voitaisiin myös edistää mainetta lapsiystävällisenä kuntana, joka edistäisi lapsiperheiden sekä syntyvyyden houkuttelevuutta. (2) Aloite kuitenkin hylättiin kustannusarvioiden sekä lapsivaikutusten arvioinnin pohjalta. Perusteiksi esitettiin muun muassa avoimen varhaiskasvatuspalvelun lakkauttamista Lohjalla vuonna 2023, jolloin kotona lapsiaan hoitaville huoltajille ei olisi tätä tukea enää tarjolla. Myös yksi keskeinen kysymys oli perhevapaakeskustelussa tasa-arvo ja huoli erityisesti äitien heikentyvästä asemasta työmarkkinoilla. Kustannusarvioiden pohjalta esitettiin, että kaupungin kustannukset nousisivat noin 450 000 eurolla vuodessa. (3) Ovatko kotihoidon kuntalisät katoamassa? Yle uutisoi, että kotihoidon kuntalisää maksavat kunnat ovat lähivuosina vähentyneet huomattavasti. Vielä vuonna 2014 kuntalisää perheille maksoi 85 kuntaa Suomesta, kun 4 vuotta myöhemmin 2018 määrä oli enää vain 48 kuntaa. Keskimääräinen kuntalisä alle 3-vuotiaasta lapsesta on 154 euroa kuukaudessa. Kuntalisä kannustaa erityisesti matala- sekä keskituloisia äitejä hoitamaan lapsiaan pidempään kotona. Tämä toisaalta myös aiheuttaa äideille pidempää taukoa työelämästä, jolla voi olla negatiivisia vaikutuksia heidän työllisyystilanteeseensa. Mutta toisaalta sillä voidaan nähdä olevan positiivisia vaikutuksia lapselle, esimerkiksi vaikuttamalla lapsen hoitopolkujen eheyteen. Hoitopolkujen hajanaisuudella voi olla vaikutuksia muun muassa lapsen sosioemotionaalisen sekä kognitiivisen ja kielen kehityksen haasteisiin. (4) Varhaiskasvatuksen henkilöstöpula koskettaa koko Suomea, ja Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestari Nasima Razmyarin mukaan varhaiskasvatuksen tilanne Helsingissä on niin huono, että tilanne voi romahtaa lähiaikoina (5). Liisa Keltikangas-Järvisen mukaan alle 2-vuotiaan aivot eivät ole vielä riittävän kehittyneet monen hengen päiväkotiryhmiin. Hänen mukaansa alle 2-vuotiaiden kohdalla kasvuympäristöllä on erityinen merkitys muun muassa lapsen kielelliseen ja sosiaaliseen kehitykseen. Jos päiväkodeissa tilanne on kaoottinen ja lapsi joutuu jatkuvasti liiallisen melun ja sosiaalisen verkoston pyörteisiin, voi tämä johtaa erilaisiin ongelmiin, kuten lapsen stressitason nousuun, joka voi taas myöhemmin aiheuttaa esimerkiksi terveysongelmia. Keltikangas-Järvinen toivoo pohdintaa taaperoiden päivähoidon järjestämisestä uudella tavalla, jossa myös lasten tarpeisiin voitaisiin vastata. (6) Varhaiskasvatuksen vaikuttavuus lapsen elämässä Varhaiskasvatuksen asiantuntijan ja professorin Kirsti Karilan mukaan varhaiskasvatuksella on merkittävä vaikutus lapsen elämään. Sillä on positiivisia vaikutuksia lapsen elämänlaadulle, sosiaaliselle ja kognitiiviselle kehitykselle, vuorovaikutustaidoille ja kokonaisvaltaisille oppimiskokemuksille. Toiselta kantilta se myös mahdollistaa vanhempien työelämään tai opiskeluun osallistumisen, ja niiden kautta perheen elinoloista huolehtimisen. (7, s. 42-43.) Pidemmällä aikavälillä varhaiskasvatus voi vaikuttaa lapseen positiivisena oppimiseen suuntautumisena sekä sujuvoittaa koulupolkua. Erityisen suuria vaikutuksia varhaiskasvatuksella voidaan nähdä olevan niiden lasten kohdalla, joilla on pulmia kehityksessä tai oppimisessa, tai joilla on vaikeat elinolot. On siis voitu osoittaa, että varhaiskasvatuksella on yhteiskunnallisesti vaikutusta. Useammat tutkimustulokset kuitenkin painottavat, että vain laadukas varhaiskasvatus tuottaa näitä positiivisia vaikutuksia (8, s. 42-43). Joten varhaiskasvatuksen ollessa kriisitilassa voisi olettaa, että myös varhaiskasvatuksen laatu sekä samalla sen vaikuttavuus hiipuvat. Ongelmakohtiin tulee puuttua ja löytää ratkaisu, jotta voimme taata lapsille tulevaisuudessakin heidän kasvuaan, kehitystään ja oppimistaan tukevaa varhaiskasvatusta. Kenen etua ajetaan? Voisiko kuntalisän palauttaminen vanhemmille, jotka hoitavat lapsiaan kotona, olla yksi varhaiskasvatuksen kriisiä helpottava tekijä? Jos useamman tutkimuksen valossa voidaan todeta, että lapselle voi olla hyötyä kasvaa varhaisvuotensa rauhassa kotona, voisi olettaa, että vanhemmat haluaisivat myös tarjota lapselleen parhaat mahdolliset lähtökohdat elämään. Kun varhaiskasvatuksen tilanne on mikä on, ei tällä hetkellä kaikissa päiväkodeissa pystytä tarjoamaan taaperoille heidän kehitystään ja tarpeitaan vastaavaa laadukasta toimintaa. Varhaiskasvatuksen ammattilaisena ja lähivuodet juuri pienten alle 3-vuotiaiden ryhmässä toimineena olen myös huomannut yhä pienempien lasten lisääntyneen ryhmissä. Pienillä lapsilla, jotka esimerkiksi eivät osaa vielä kävellä kunnolla tai joita äidit vielä imettävät kotona, on selkeästi suurempi tarve saada aikuisen jatkuvaa huomiota ja apua. Jos mietitään tilannetta, että ryhmässä on 12 alle 3-vuotiasta lasta, joista useampi on vielä alle 1-vuotiaita, ja iltapäivällä heistä huolehtii enää kaksi aikuista, voi jokainen miettiä kuinka paljon lasten yksilölliselle huomioimiselle tai tukemiselle riittää aikaa. Tilanne voisi myös olla pahempi: esimerkiksi henkilökuntaa saattaa puuttua sairastapauksessa, saadaan sijainen, mutta hän on epäpätevä ja lapset vierastavat häntä, tai ryhmässä on useampi erityistä tukea tarvitseva lapsi. Joten olisiko kuitenkin tarve tarkastella kuntalisän palauttamista lastaan kotona hoitaville vanhemmille vielä uudemman kerran? Sillä saisimme taattua useille lapsille hyvät lähtökohdat elämän alkutaipaleelle, turvallisen arjen sekä myös helpotettua varhaiskasvatuksen työntekijöiden kuormittuneisuutta. Kuten alussa mainitsin, varhaiskasvatuksen kriisi on monen tekijän summa, joten sen ratkaisua tulisi lähestyä myös useammasta suunnasta. Kirjoittaja Mirkka Ali-Alha, varhaiskasvatuksen opettaja, sosionomi ylempi AMK -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet   Osallistava ja osaava Suomi – sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta. Pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelma 2019. Valtioneuvosto.  Lohjan kaupunki. Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta. Pöytäkirja 28.10.2021. Valtuustoaloite kotihoidon tuen kuntalisän käyttöön ottamiseksi Lohjalla. Lohjan kaupunki. Lasten, nuorten ja perheiden lautakunta. Pöytäkirja 28.10.2021.  Terävä, H. 2020. Kotihoidon tuen kuntalisä pitää keskituloiset äidit pidempään pois töistä, mutta heidän lastensa kannalta se voi olla hyvä juttu. Yle Uutiset 1.7.2020.  Koskela, M. & Jämsén, E. & Valtanen, T. 2021. Helsinki rikkoo jo melkein lakia varhaiskasvatuksessa – Natalia Salmelaa pyydettiin hakemaan lapsensa pois päiväkodista, koska sijaista ei saatu. Yle Uutiset 27.10.2021, päivitetty 2.11.2021. Sannikka, M. & Kosola, L. 2021. Professori Keltikangas-Järvinen on huolissaan hälyisistä päiväkodeista: Pienen lapsen stressi voi näkyä sairauksina aikuisena. Yle Uutiset 26.11.2021.  Karila, K. 2016. Vaikuttava varhaiskasvatus. Tilannekatsaus toukokuu 2016. Opetushallitus. Raportit ja selvitykset 2016: 6. Karila, K. 2016. Lisää aiheesta: https://www.mariholopainen.fi/2021/11/01/varhaiskasvatuksen-kriisi-ratkaistaan-resursseilla-ei-puheill laadukkaasta-varhaiskasvatuksesta/ https://www.superlehti.fi/ajankohtaista/jos-varhaiskasvatusta-halutaan-jatkossakin-tarjota-on-alan-veto-ja-pitovoimaa-nostettava-merkittavasti/ https://www.kuntaliitto.fi/sites/default/files/media/file/Kotihoidontuen-kuntalisat-2020.pdf https://www.kela.fi/perhevapaauudistus  

Asiakkaan ainutlaatuinen arki

24.3.2020
Eija Raatikainen

Kotihoidon asiakkaan arki asemoituu useimmiten pitkälti kotiin tai kodin läheisyyteen. Mitä koti fyysisenä tilana ja henkisenä paikkana hänelle edustaa? Millaisia merkityksiä siihen liittyy? Liittyykö siihen turvan ja levon tunne, vai haasteita ja yksinäisyyttä – vai kaikkea tätä? Nämä tunteet ja tunnelmat varmasti vaihtelevat kotihoidon asiakkailla päivästä toiseen – kuten meillä kaikilla. Kotiin[1] liittyy läheisesti arki, mutta myös juhla. Kotiin liittyy muistoja: iloja, mutta myös suruja[2]. Koti on ihmiselle osaltaan myös identiteetin jäsentämisen ja rakentamisen näyttämö. Kotihoidon[3] työntekijät menevät ihmisen kotiin, yksityiselle alueelle. Kodissa kohdataan arjessa – asiakkaan arjessa. Kodissa autetaan, tuetaan, edistetään, kannustetaan – toimitaan voimavarasuuntautuneesti. Jokainen kotihoidon työntekijä vie mukanaan kohtaamistilanteeseen omat käsityksensä, arvonsa, asenteensa ja ennakko-oletukset myös arjesta – siitä millainen on hyvä arki ja hyvä elämä. Laatusuositusten[4] mukaan: ”Hyvä elämänlaatu ei ole pelkästään hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä tahi eriasteista hoidon ja huolenpidon tarpeen arviointia ja siihen vastaamista. Kyse on laajasti hyvän elämän edistämisestä eli hyvän elämänlaadun, itsemääräämisoikeuden ja toimivan arjen turvaamisesta”. Arjen tavanomaisena haasteena voi olla myös yksinasuminen, jolloin asiakkaalla ei ole arjessa ketään läheistä ihmistä tai vain vähän muita ihmisiä. Yksin asuminen[5] muuttaa avun tarvetta,  mutta myös avun saamisen mahdollisuuksia, kun esimerkiksi puoliso ei ole apuna ja tukena. Tutkimukset osoittavat, että nimenomaan sosiaalinen hyvinvointi, ihmissuhteet ja kuulumisen tunne edistävät terveyttä ja pitkää ikää[6]. Laatusuositusten mukaan hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi (2017) täytyisi iäkkäillä ihmisillä olla mahdollisuus elää omanlaistaan hyvää elämää omassa yhteisössään. Sosionomien koulutuksessa lähtökohtana on sosiaalipedagoginen lähestymistapa. Sen mukaan ihmisen subjektius ja elämänhallinta ovat työn keskeisiä tavoitteita. Tällöin pyritään ihmisen itseapuun ja siihen, että asiakasta autetaan saavuttamaan mahdollisimman onnistunut arki. Toisin sanoen, tällöin asiakasta autetaan hänen tavoitteissaan kohti hyvää arkea. (Hämäläinen 1996; Nivala & Ryynänen 2019). Yhtenä sosiaalialan työn päämääränä voidaankin pitää  kansalaisten hyvinvoinnin (well being) lisäämistä[7]. Tarkasteltaessa arkea monialaisesti, sitä jäsennetään usein monitieteisestä näkökulmasta käsin. Tällöin, painotetaan alasta ja tiedeperustasta riippuen esimerkiksi ihmisen toimintakykyä, fyysistä ja psyykkistä terveyttä, osallisuuden kokemista, taloudellista turvaa tai hyvää arkea. Hyvissä handuissa himassa -hankkeessa[8] kehitetään kotihoitoon vaadittavaa monialaista osaamista. Hankkeen tuloksena sote-alan opiskelijoiden kyky toimia moniammatillisissa ja -alaisissa verkostoissa kehittyy. Tämä edellyttää sitä, että opiskelijat tutustuvat muihin oman alansa lähialoihin ja ammattilaisiin – millaista asioita asiakkaan hyvinvointi, terveys ja toimintakyky muodostuvat myös työparin näkökulmasta tarkasteltuna. Samalla he perehtyvät siihen, millaisia asioita muiden alan ammattilaiset pitävä tärkeänä asiakkaan arjessa. Opiskelijoiden ja moniammatillisessa työryhmässä toimivien ammattilaisten osaaminen, keskinäinen arvostus ja ymmärrys erilaisen osaamisen hyödyntämismahdollisuuksista kotona asuvien tukemisessa, vahvistuvat hankkeen myötä. Hankkeen monialaiseen harjoitteluun osallistuneet opiskelijat pohtivat asiakkaan arkea. Heille tärkeiksi asioiksi nousi esille seuraavia kysymyksiä liittyen asiakkaan arkeen: Mikä on asiakkaan tapa elää ja olla, miten voimme siihen saada kurkistuksen? Mikä mahdollistaa ja estää arjessa toimimista? Arjen, toimintakyvyn ja eletyn elämän tarkempi tarkastelu. Tarinan takana olevat merkitykset.  Mistä asiakkaan arjessa ja kokemuksissa on kyse? Asiakkaaseen ja hänen arkeensa tutustuminen Elämänhistoriaan tutustuminen  Mitä on asiakkaantahtinen prosessi?  Millaisia voimavaroja asiakkailla on? Arjen ymmärtämisen lisäksi tarvitaan asiakasosaamista Kotiin vietävien palveluiden yhteydessä tarvitaan vahvaa sensitiivisyyttä, empatiaa, läsnäolon taitoa ja voimavaralähtöistä työotetta. Asiakkaan arjen ymmärtämisen lisäksi tavittaan asiakasosaamista. Taitoa lähestyä asiakasta hänen toiveistaan ja tarpeistaan käsin, ei ammattilaisen lähtökohdista. Asiakkaan tarpeista lähtevä osaamiseen voi ajatella kuuluvan kyky asennoitua asiakkaan elämäntilanteeseen avoimesti ja eettisesti. Esimerkiksi sosiaalialan koulutuksessa opiskelijoiden empatiataitojen [9] kehittymistä saatetaan kuitenkin joskus pitää itsestään selvänä asiana[10]. Yksilöllinen asiakaskohtaisen arjen tarve tunnistetaan työn lähtökohdaksi (merkityksellisyys, arvot, tarpeet, toiveet, odotukset). Asiakastyössä positiivinen ihmiskuva on sen perusedellytys. Asiakkaan arjen ymmärtämiseksi voidaan ajatella tarvittavan muun muassa seuraavia taitoja, kuten: palveluohjaus- ja palvelutarpeen arviointia vuorovaikutus-, kohtaamis- ja viestintäosaaminen kyky antaa ja vastaanottaa kehittävää ja rakentavaa palautetta omaisten ja läheisten tarpeiden huomioinen haavoittuvuuden osaamista.[11] Hyvissä Handuissa Himassa -hankkeessa kehitetään kotihoidon työntekijän osaamiskarttaa, johon myös edellä mainitut osaamiset liittyvät. Empatia on puolestaan kyky edistää ihmisten välistä kohtaamista ja vuoropuhelua, joten näin ajatellen se on tärkeää myös itse kehittämistyössä. Ammatillinen empatia ei ole vain asiakasta varten, vaan se on myös työkavereita ja koko työyhteisöä kohtaan osoitettua myötäelämisen kykyä ja kykyä jakaa tunteita[12]. Kaiken kaikkiaan tulevaisuuden sote alan osaamisen täyttää toimintaympäristön muutostarpeisiin vastaavaa osaamista tuottaen asiakaslähtöistä ja vaikuttavaa hoitoa ja palvelua[13] – jokaisen asiakkaan omannäköistä arkea tukien. Teksti on julkaistu myös Geroblogissa: Asiakkaan ainutlaatuinen arki Kirjoittaja: Eija Raatikainen, sosiaalialan yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Aerschot, L. V. 2018. Ikääntyneet ihmiset, koti ja hoivan tarpeet: sosiaalisia kysymyksiä, teknologisia vastauksia. Teoksessa, Ranta, J., Räsänen, J.-M. & Gunther, K. (toim.) Tutkiva sosiaalityö. Sosiaalityön kodit ja kodit sosiaalityössä. Sosiaalityön tutkimuksen seura 2018, 7–18. Ahosola, P. & Lumme-Sandt, K. 2019. Vanhustyön kehittämishankkeet vanhuspalvelujärjestelmän vastuita rakentamassa. Janus 27 (3), 229–243. Granfelt, R. 2018. Sosiaalityö kodin rakentamistyönä yhteiskunnan marginaaleissa. Teoksessa, Ranta, J., Räsänen, J.-M. & Gunther, K. (toim.)  Tutkiva sosiaalityö. Sosiaalityön kodit ja kodit sosiaalityössä. Sosiaalityön tutkimuksen seura 2018, 61–72. Grant L., Kinman G. & Alexander K. 2014. What's All this Talk About Emotion? Developing Emotional Intelligence in Social Work Students, Social Work Education 33: 7, 874–889, DOI: 10.1080/02615479.2014.891012 Kangasniemi M., Hipp K., Häggman-Laitila A., Kallio H., Karki S., Kinnunen P., Pietilä A.-M., Saarnio R., Viinamäki L., Voutilainen A., Waldén, A. 2018. Optimoitu sote-ammattilaisten koulutus- ja osaamisuudistus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 39/2018. Kotihoito ja sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2018. Saatavana osoitteessa: http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/138808/Tr41_19.pdf?sequence=5&isAllowed=y IFSW/ IASSW 2004. Ethics in Social Work, Statement of Principles. Saatavana osoitteessa: https://www.iassw-aiets.org/archive/ethics-in-social-work-statement-of-principles/ Nivala, E. & Ryynänen, S. 2019. Sosiaalipedagogiikka. Kohti inhimillisempää yhteiskuntaa. Gaudeamus, Helsinki. LAATUSUOSITUS: Hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017–2019. Julkaisuja 2017:6. Saatavana osoitteessa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/80132/06_2017_Laatusuositusjulkaisu_fi_kansilla.pdf?sequence=1&isAllowed=y Mikola, T. 2019. "Saattohoito on matka, matka potilaan kanssa, mutta myös matka omaan itseen": Saattohoito-osaaminen kotisairaalassa sairaanhoitajan kokemana”. Opinnäytetyö. Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK tutkinto-ohjelma. Raatikainen, E., Rauhala, L.A. & Mäenpää, S. 2017. Qualified Empathy – a key element for an empowerment professional. Teoksessa Hämäläinen, J. (toim.): Vuosikirja 2017.  Sosiaalipedagoginen aikakausikirja, vuosikirja 2017, 113–122. Raatikainen, E., Rauhala, L.A. & Mäenpää, S. (2020). Empathy – Is it too often taken for granted? Saatavana osoitteessa: https://blogit.metropolia.fi/uudistuva-sosiaalialan-osaaminen/2020/02/26/empathy-is-it-too-often-taken-for-granted/ Raatikainen, E., Rahikka A., Saarnio, T. & Vepsä P. 2020. Ammattina sosionomi. Sanoma Pro. [1] Kodista puhuttaessa voidaan tarkastella myös kodittomuutta, jolloin se on ”enemmän kuin asunnon puute, yhdistäen huono emotionaalinen ja fyysinen hyvinvointi, sosiaalisten suhteiden, yksityisyyden ja turvallisuuden puute ja vähentynyt kontrolli omasta elämästä tulevaisuudesta” (Mayock ym. 2016, 129, Granfeltin 2018 mukaan). [2] Esimerkiksi saattohoitoa (Mikola, T. 2019). [3] Kotihoitoa ja laitos- ja asumispalveluja sai vuoden 2018 lopussa yhteensä noin 20 prosenttia 75 vuotta täyttäneistä.  http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/138808/Tr41_19.pdf?sequence=5&isAllowed=y [4] LAATUSUOSITUS hyvän ikääntymisen turvaamiseksi  ja palvelujen parantamiseksi  2017–2019. [5] Myös hankemaailmassa ilmenee tämä kahtiajako, sillä esimerkiksi Ahosola ja Lumme-Sandin mukaan (2019, 241) on merkittävää, ettei hankerahaa ole juurikaan kanavoitu ilman omaisten tukea eläville vanhoille ihmisille tai, jos on niin omaisettomille vanhuksille suunnattu hanketoiminta saattaa asemoida heidät helposti syrjäytymistä vastustaviin hankkeisiin, jolloin heidät pakotetaan asettumaan potentiaalisten syrjäytyneiden asemaan. [6] Aerschot, L.V. 2018. Ikääntyneet ihmiset, koti ja hoivan tarpeet: sosiaalisia kysymyksiä, teknologisia vastauksia. Teoksessa, Ranta, J., Räsänen, J.-M. & Gunther, K. (toim.) Tutkiva sosiaalityö. Sosiaalityön kodit ja kodit sosiaalityössä. Sosiaalityön tutkimuksen seura 2018. [7] IFSW/ IASSW 2004. Ethics in Social Work, Statement of Principles. [8] Hyvissä Handuissa Himassa -hanke: https://www.metropolia.fi/fi/tutkimus-kehitys-ja-innovaatiot/hankkeet/hyvissa-handuissa-himassa. Hyvissä Handuissa Himassa hankkeen tavoitteena on, että aikaisemmin mainittujen tavoitteiden lisäksi se, että Sote-alan opiskelijat kiinnostuvat kotihoidosta työpaikkana tai yritystoiminnasta kotona asumisen tukeen liittyen. Kehittämisellä vastataan hallituksen kärkihankkeeseen, jonka tavoitteena on kehittää ikäihmisten kotihoitoa. Hankkeen toteutuksesta vastaa Metropolia Ammattikorkeakoulu. Hankkeessa tehdään tiivistä yhteistyötä Helsingin kaupungin, Stadin ammattiopiston ja kotona asumista tukevien sidosryhmien sekä valtakunnallisen Harkat-hankkeen kanssa. [10] Grant, Kinman & Alexander (2014). [11] ks. blogi/ Kokkala 2020 (tulossa) [12] Raatikainen, Rauhala & Mäenpää (2017; 2020). [13]http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160883/39-2018-Optimoitu%20sote-osaaminen.pdf

Opas kaltoinkohtelun tunnistamiseen kotihoidon työntekijöille: Metropolian geronomi (AMK) opinnäytetyönä

Geronomiopiskelijat kehittivät toimintamallin kaltoinkohtelun ehkäisemiseksi kotihoidossa   Ikäihmisten kaltoinkohtelu tunnistettava Opinnäytetyö tehtiin toiminnallisesti. Sen tarkoituksena oli selvittää erään Suomen kaupungin kotihoidon olemassa olevia puuttumismalleja ikäihmisen kotona tapahtuvaan kaltoinkohteluun. Tavoitteena oli tehdä sähköinen opas, joka toimisi työvälineenä työntekijöille kaltoinkohtelutapauksien tunnistamiseen. Kotona asuvien ikäihmisten kaltoinkohtelu on edelleen vaiettu asia ja siitä puhuminen on vaikeaa. Ikäihmisten kaltoinkohtelua tapahtuu jatkuvasti, mutta sitä ei ole Suomessa kovin paljon myöskään tutkittu. Ammatissa toimiessamme meidän on pystyttävä puuttumaan ikäihmisten kaltoinkohtelutilanteisiin.  Lisäksi meidän tulee tulevaisuudessa kehittää eri palveluja tukemaan ikäihmisten turvallista elämää. Nykyään pyritään tukemaan ikäihmisten kotona asumista, mutta siihen vaadittavia resursseja vähennetään. Mitä enemmän kotona asuvia ikäihmisiä on, sitä tärkeämpää on varmistaa kotiin vietävien palveluiden laatu sekä lisätä tukea kotiin. Työntekijöiden nykyistä tietopohjaa kartoitettiin haastatteluilla Opinnäytetyö toteutettiin ensin rajaamalla aihe kotihoidonpäällikön kanssa. Aihepiirin määrittelyn jälkeen kartoitettiin työntekijöiden tietoa ikäihmisiin kohdistuvasta kaltoinkohtelusta.  Tiedon etsimistä varten laadittiin perusteelliset teemahaastattelukysymykset työntekijöille. Haastattelut toteutettiin maaliskuussa 2017 yksilöhaastatteluina ja haastatteluihin osallistui neljä työntekijää. Kotihoidossa ei ollut selkeitä puuttumismalleja kaltoinkohteluun Haastatteluiden myötä ilmeni, että kotihoidon yksiköissä ei ollut selkeitä puuttumismalleja ikäihmisten kaltoinkohteluun. Lisäksi informaatiokulun sujumattomuudesta johtuen monet tapaukset jäivät raportoimatta.  Kotihoidossa oli esiintynyt myös kaltoinkohtelun puheeksi ottamisen vaikeutta työntekijöiden näkökulmasta. Asiaan ei oltu saatu kohdeorganisaatiossa ohjeistusta, mikä oli vaikeuttanut tapauksiin puuttumista. Kartoitimme myös kaltoinkohtelujen muotoja, joista esim. taloudellinen hyväksikäyttö näkyi lähiomaisen tuottamana varallisuuden viemisenä sekä kauppapalvelun asiakkaiden ruokatilausmäärien kontrolloimisena. Kaltoinkohtelun seurauksena oli aiheutunut asiakkaille pelkotilanteita, kuten arvottomuuden tuntemuksia. Lisäksi se oli vaikuttanut luottamussuhteisiin ja turvallisuuden tuntemuksiin. Kotihoidon asiakaskäynneille lisää aikaa? Kaltoinkohtelujen ennaltaehkäisyksi asiakkaiden jatkuva havainnointi koettiin tärkeäksi. Läsnäoleva asiakastyöaika sekä hoitajan ja hoidettavan välinen luottamussuhde toisi ilmi paremmin kaltoinkohtelutilanteita. Lisäksi kaltoinkohtelutilanteiden kartoittamiseksi, täytyisi asiakaskäynneille lisätä enemmän työaikaa.  Kyseessä on holistinen yhteys koko kaltoinkohtelutilanteiden puuttumisen, tunnistamisen ja ennaltaehkäisyn kannalta. Tähän olisi ratkaisuna yleisesti henkilöstöresurssien lisääminen kotihoitoon. Sähköinen opas tukee kaltoinkohtelun tunnistamista Opinnäytetyössä laadittu sähköinen opas toimii jatkossa konkreettisena työvälineenä kaltoinkohtelutilanteiden tunnistamiseen, puuttumiseen ja ennaltaehkäisyyn. Opas laadittiin haastattelujen saamien tulosten pohjalta, joten sen käsitteistö vastaa kotihoidon tarpeisiin. Oppaan tarkoitus on olla helposti saavutettavissa ja käytettävissä, sillä kaltoinkohtelutapaukset voivat vaatia nopeaa reagointia työntekijältä tilanteen puuttumiseen. Opinnäytetyön toivotaan rohkaisevan ja innostavan kaltoinkohtelun ennaltaehkäisytyössä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia ja opiskelijoita. Toivomme, että opas auttaa jatkossa kotihoidon asiakkaiden kokonaisvaltaista hoidon tukemista. Heidi Pyykkö ja Caroline Vu, geronomit (AMK) Metropolian Ammattikorkeakoulusta   Artikkeli perustuu geronomi-opiskelijoiden opinnäytetyöhön: Kotona asuvien ikäihmisten kaltoinkohtelu - kotihoidon työntekijöiden näkemyksiä. Metropolia Ammattikorkeakoulu 2017. ”SEIS! Ikäihmisten kaltoinkohtelulle – Opas työntekijöille” löytyy opinnäytetyöstä liitteenä 4. Työorganisaatiossa opas on julkaistu sähköisenä oppaana.  Löydät opinnäytetyön ammattikorkeakoulujen yhteisestä Theseus-tietokannasta: linkki opinnäytetyöhön tässä.    

Hyvinvoinnin vaalimisella hyvään vanhuuteen

Hyvä vanhuus luodaan ennaltaehkäisevillä toimenpiteillä koko elämän ajan Suomen väestö ikääntyy vauhdilla. Väestörakenteessa tapahtuva muutos ajaa kuntia ahtaalle, suurimmassa osassa kuntia jo viidennes väestöstä on yli 65-vuotiaita (Nironen - Tebest 2015). Kun työssäkäyvien asukkaiden määrä vähenee, kunnat kamppailevat taloudellisten ongelmien kanssa pystyäkseen järjestämään riittävät palvelut. Valtionavustukset eivät yksinään riitä pelastamaan kuntien taloudellista tilannetta. (Nironen - Tebest 2015.) Valtakunnallisesti nykyinen suuntaus on vanhusten laitoshoidon vähentäminen ja kotona asumisen tukeminen. THL:n selvityksen mukaan vanhusten itsemääräämisoikeus toteutuu kotona paremmin kuin laitoksessa.(Karlsson 2014). Ennaltaehkäisevät palveluiden rooli on tärkeässä asemassa, jotta ikäihmisten palveluntarve säilyisi kohtuullisena ja kunnat kykenisivät vastaamaan palvelutarpeisiin paremmin. Ikääntyneen henkilön kannalta onkin äärimmäisen tärkeää, että ennaltaehkäisevillä kuntoutus- ja kotiin annettavilla palveluilla voidaan siirtää laitoshoidon tarvetta eteenpäin. Kotiin annettavien palveluiden kehittäminen Ikäihmisten kotona asumista tukevilla palveluilla voidaan tarkoittaa esimerkiksi kotihoitoa, päivätoimintaa, liikunta- ja omaishoitajien tukipalveluita tai kuljetuspalvelua. Koska ikäihmiset tulevat asumaan omissa kodeissaan entistä pitempään, se merkitsee kotihoidon tarpeen lisääntymistä. THL:n tutkimusprofessori Anja Noron mukaan kotihoidon vahvistamiseksi tulisi hyödyntää henkilöstön asiantuntemusta ja arvioida asiakkaiden palvelutarpeet monipuolisesti; avainroolissa on palvelujen oikea-aikainen kohdentaminen. Olennaista on suunnata huomio kotihoidon prosessien kehittämiseen, jotta palvelujen antaminen kotiin onnistuisi entistä paremmin. (Karlsson 2014.) Kotihoidon palveluiden piiriin pääsee silloin, kun palveluntarve on olemassa. Vaikka kotihoidon palvelut ovat ennaltaehkäisevää työtä, meidän on kiinnitettävä huomio omaan rooliimme jo ennen kuin palveluntarve on olemassa. Ennaltaehkäisyn avaimet myös yksilön käsissä Vaikka kunnilla on velvollisuus järjestää riittävät palvelut asukkaille, haluan tuoda esille myös yksilön omaa vastuuta. Nykyään ihmisillä on runsaasti tietoa siitä, kuinka terveyttä, toimintakykyä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia tulisi edistää ja millaisia pitkän tähtäimen vaikutuksia sillä tulisi olemaan. Mutta koska meillä ei ole kykyä nähdä tulevaisuuteen, emme tiedä, millaisessa kunnossa olemme 80-vuotiaina. Ja jos terveys on säilynyt hyvänä koko työelämän ajan, harva meistä tulee silloin pohtineeksi, millainen vanhuus itseä odottaa. Vaikka ihminen on itse vastuussa omasta hyvinvoinnistaan, yhteiskunnan tarjoamilla palveluilla sitä edistetään ja tuetaan. Rahaa ei kuitenkaan ole käytössä loputtomasti ja silloin ollaankin ongelmien äärellä. Vaikka kunnissa tiedetään, millaisia palveluntarpeita kuntalaisilla on, raha ratkaisee. Niin kylmältä kuin se kuulostaakin. Kunnat joutuvat ottamaan lähtökohdaksi palvelukonseptien muokkaamisen ja uudelleen kehittämisen, ja samalla tarkastellaan, miten työntekoa voitaisiin tehostaa. Yhteiskunnan rooli palveluntarjoajana on meille itsestäänselvyys. Entä mikä on meidän roolimme, meidän vastuumme? Kun puhutaan ennaltaehkäisyn keinoista ikääntymisen tuomia toiminnanvajauksia vastaan, helposti ajatellaan, että se koskee vain eläkeikää lähestyvää väestöä. Tutkimuksia terveyttä edistävistä keinoista julkaistaan koko ajan: ”juo kahvia, se ehkäisee muistisairauksia!”, kun taas uusi uutinen kumoaa edellisen tiedot. Mielestäni kukaan ei voi tänä päivänä väittää, ettei tietoa terveyttä edistävistä menetelmistä ole tarpeeksi tarjolla. Oman hyvinvoinnin edistäminen ja terveen vanhuuden tavoitteleminen ovat mielestäni asioita, joihin meidän kaikkien tulisi pyrkiä jo tänään. Kaisu Kohola, geronomi ylempi amk-opiskelija, Metropolia ammattikorkeakoulu Lisätietoa Karlsson, M. 24.8.2014. Vanhusten kotihoitoa tärkeä vahvistaa. Verkkodokumentti. Tesso-lehti. Nironen, S. – Tebest, T. 10.2.2015. Ikääntyminen ajaa kuntien talouden kuralle – katso miten oma alueesi vanhenee. Verkkodokumentti. Yle-uutiset.

Vanhusten kotihoivan laatu ja henkilöstöresurssit Raaseporissa

placeholder-image

Onko kotihoivan laatua Raaseporissa mahdollista kehittää paremmaksi ilman henkilöstön lisäresursseja?  Perusturvalautakunnan kokouksessa 22.1.2015 käsiteltiin Raaseporin kaupungin ja Mehiläinen Oy:n välistä sopimusta, jossa Karjaan alueen kotipalvelu, kotisairaanhoito, päiväkeskustoiminta ja tukipalvelujen ostaminen Mehiläinen Oy:ltä optioajan umpeutumisen 31.12.2015 jälkeen, voidaan siirtää takaisin kaupungin omaksi tuotannoksi alkaen 1.1.2016. Perusturvalautakunnan esityslistassa todetaan, että kotihoidon toiminnalla on koko kaupungin alueella edessään suuria haasteita, koska kotihoidolla tulee olla valmiudet tarjota palveluja alati lisääntyvälle määrälle vanhuksia heidän kodeissaan myös hoitotarpeen kasvaessa. Raaseporin strategiassa vuosille 2014 -2017 todetaan myös, että hoivapalveluja tulee siirtää avohuoltoon ja vanhushuollon toimintaa tullaan jatkossakin kehittämään siten, että laitospaikkoja lakkautetaan. Painopiste ikääntyneiden hoidossa siirtyy enenevässä määrin avohoidon puolelle ja toimintaa on sisällöllisesti kehitettävä, jotta tähän tarpeeseen voidaan vastata. Kotihoivan työaikaseurannan tulokset joulukuun 2013 mittauksessa osoittivat, että melko yksinkertaisilla keinoilla voidaan kotihoidon työ jakaa tehokkaammin (perusturvalautakunnan 12.6.2014: esitys). Esityksessä todettiin lisäksi, että taloudellisen näkemyksen mukaan voidaan kotihoivan toimintaa tehostaa huomattavasti nykyisillä henkilöstöresursseilla ilman, että henkilökuntaa kuormitetaan liikaa ja myös vaarantamatta kotihoivan asiakkaiden hyvää hoitoa ja hoivaa. Kaupungin kotihoidon työn tehokkaampi suunnittelu, henkilöstön koulutus, mobiilidokumentaatio ja yhteistyö esimerkiksi seniorineuvonnan, vuodeosastojen ja erikoissairaanhoidon kanssa on lueteltu toimenpiteiksi, joiden avulla kotihoitoa kehitetään. Sen jälkeen, kun kaupungin kaikki kotipalveluyksiköt ovat takaisin omassa tuotannossa, on kehityksen ohjauksesta ajateltu tulevan sujuvampaa, ja palvelusta yhdenvertaista kaikille kotipalvelun asiakkaille kaupunginosasta riippumatta. Karjaan kotihoitoyksikön ollessa omassa tuotannossa, voidaan toimintaa koordinoida Pohjan kotihoidon kanssa siten, että henkilöstöresursseja voidaan sujuvasti käyttää molemmissa yksiköissä, sillä ne ovat maantieteellisesti lähellä toisiaan. Kotihoivan toiminta-ajatus Raaseporissa Raaseporin kotihoivan toiminnan tavoitteena on, että asiakas voi asua omassa kodissaan niin kauan kuin tämä on mahdollista kotihoivan tukipalvelujen avulla. Asiakasta hoidetaan niin fyysisenä, psyykkisenä kuin sosiaalisena kokonaisuutena ja hänellä on oikeus tulla yksilönä kohdelluksi kunnioittavasti. Asiakkaan omaa tahtoa, toiveita, kokemuksia, arvoja ja kotia tulee siis kunnioittaa ja kuntouttavaa työtapaa tulee soveltaa hoivan yhteydessä. Jotta hoitosuunnitelmaa voidaan toteuttaa parhaalla tavalla ja jotta siitä tulee tarkoituksenmukainen, turvallinen ja toimiva, tulee suunnitelma tehdä yhdessä asiakkaan kanssa. Kotihoidon toiminta-ajatuksena on myötävaikuttaa yksilön elämisen laadun kokemiseen eli hyvään elämään. Voiko koti kuitenkin muuttua vanhuksen vankilaksi? Lähes 90 prosenttia yli 75 vuotta täyttäneistä asuu omassa kodissaan ja monet ikääntyneistä myös itse tahtovat näin tehdäkin, niin pitkään kuin se on mahdollista (HS 13.7.2014 pääkirjoitus). Laitoshoitoa puretaan sen perusteella, että koti tai kodinomainen paikka on ihmisen elämänlaadun kannalta parempi kuin laitoksessa asuminen. Laitoshoidon vähentäminen vanhustenhuollon piirissä on kuitenkin keskeinen osa hallituksen rakennepoliittista ohjelmaa ja sen myötä kuntien menoja yritetään pienentää noin 300 miljoonaa euroa vuoteen 2017 mennessä. Voidaankin syystä kysyä, onko keskustelu vanhuksien elämänlaadun parantamisesta vain tyhjää puhetta, kun oikeasti tavoitteena ovat säästöt hoitokuluissa? Poikkeaako Raaseporin kaupunki jotenkin maamme muista kunnista tässä asiassa? Sitä mukaan kun laitoshoitopaikkoja on vähennetty, ei kotihoitoa ole kehitetty vastaanottamaan lisääntyvää hoitoa tarvitsevaa vanhusväestön määrää. Omassa kodissa asuu yhä sairaampia vanhuksia ja moni huonokuntoinen vanhus tahtoisi pois kotoaan ympärivuorokautiseen hoitoon. Näin siksi, että on turvatonta asua yksin kotihoidon varassa, joka tarjoaa vain pikakäyntejä. Kaikilla ei ole myöskään omaisia tai läheisiä tukena ja turvana. Ajatus siitä, että oma koti on paras paikka asua, muuttuu monelle vanhukselle pelottavaksi vankilaksi, jossa kaatumisista, lonkkamurtumista, kivuista, yksinäisyydestä ja muistisairauksista aiheutuu tuskaa, huolta, murhetta ja ala-arvoista elämänlaatua monelle vanhukselle ja heidän omaisilleen. Myös kotihoidon henkilöstö yrittää parhaansa mukaan tehdä hoivatyötään vanhuksen luona, mutta väsyy ainaiseen hosumiseen ja riittämättömyyden tunteeseen. Kuten eräs kotihoidon työntekijä totesi: ”Itku meinaa tulla joka kerta kun sulkee oven takanaan ja tietää että monia tärkeitä asioita jäi tekemättä, eikä ehdi jäädä pitempään, sillä seuraava vanhus jo odottaa huolestuneena”. Tästä kehittyy kohtuuttoman raskas ja voimia kuluttava elämä niin vanhuksille kuin huolestuneille omaisille ja lisäksi kotihoidon työntekijöille. Lainsäädäntökään ei tähän näytä auttavan, sillä 2013 säädetty vanhuspalvelulaki edellyttää, että kuntien on järjestettävä iäkkäille henkilöille laadukkaita sosiaali- ja terveyspalveluita, jotka ovat heidän tarpeisiinsa nähden sekä oikea-aikaisia että riittäviä. Kuka määrittelee nämä kriteerit kunnissa, sillä vanhuksia tässä asiassa ei ainakaan kuunnella. Kotihoidon tarve tulee kasvamaan ja henkilöstönmitoituksen tulee kasvaa tämän tarpeen mukaan, mikäli lakia noudatetaan ja arvokasta elämää puolustetaan myös ikääntyneille. Kuten Superin puheenjohtaja Silja Paavola totesi 29.1.2015 Iltalehden pääkirjoituksessa, kotihoito ei jatkossakaan voi korvata ympärivuorokautista hoivaa, sillä henkilöstön riittävyys kotihoidossa on suuri ongelma, joka puolestaan vaikuttaa hoitohenkilökunnan työmotivaatioon, sen ollessa pakkotahtista suorittamista. Onkin saatava korjaus niin resurssi kuin johtamisongelmiin. Kotihoitoon tulee saada sekä joustoa että nopeaa reagointia niin, että kotikäyntejä lisätään vanhuksen luo aina tarpeen vaatiessa. Tämä vaatii lisähenkilöstöä, eikä siihen auta ainoastaan tehokkaampi suunnittelu, henkilöstön koulutus tai mobiilidokumentaatio. Kuntien tulisi myös punnita tarkkaan, kumpi on huonokuntoisen ja sairaan vanhuksen kannalta inhimillisempää; monen vuorokausikäynnin kotihoitopikakäynti vaiko laitoshoitopaikka? Lisäksi tarvitaan uusia luovia ratkaisuja, kuten esimerkiksi henkilökohtaisia avustaja palveluita muistisairaille, vanhusten perhehoitoa, ryhmäasumista ja senioriyhteisöasumista oman kodin, tehostetun palveluasumisen tai laitoshoidon rinnalle. Ritva Mieronkoski, sosionomi ylempi AMK-opiskelija Lisätietoa Raasepori 2015. Päätökset ja vaikuttaminen. Esityslistat ja pöytäkirjat. Perusturvalautakunta 22.1.2015. Raasepori 2014. Kotihoivan työaikaseurannan esittely. Pöytäkirjat. Liite: Ohje Raaseporin kotihoidolle. Verkossa.  Helsingin Sanomat 13.7.2014, Pääkirjoitus. Kodista ei saa tulla vanhuksen vankilaa. Verkossa. Iltalehti 29.1.2015, Pääkirjoitus. Silja Paavola. Hyvä kotihoito on arvovalinta. Verkossa.

Miten Espoo pienentää vanhustenhuollon kustannuksia?

placeholder-image

Uusi vanhuspalvelulaki ja vanhuspalveluiden laatusuositus tulivat voimaan kesällä 2013. Julkisessa keskustelussa painottuivat silloin laitoshoidon henkilöstömitoitukset. Kuitenkin valtaosa vanhuksista hoidetaan nykyisin kotona ja suuntaus tulee voimistumaan jatkossa. Kotihoidolle ei puolestaan ole mitään henkilöstömitoitusta eikä edes tarjolla olevien palveluiden rehellistä kuvausta julkisesti nähtävillä. Laissa ja suosituksessa painotetaan vanhuksen osallisuuden ja voimavarojen vahvistamista. Lain tarkoituksena on mm. ”edistää ikääntyneen itsenäistä suoriutumista puuttumalla ajoissa toimintakyvyn heikkenemiseen ja sen riskitekijöihin” sekä ”turvata määrältään ja laadultaan riittävät palvelut”. Suositus painottaa erilaisia kuntoutuspalveluita sekä tarvetta lisätä ja monipuolistaa kotiin annettavia palveluita. Espoo ei toimi näiden mukaisesti eikä näytä edes kehittävän työtään siihen suuntaan Kotihoidon palvelut ovat erittäin rajoitettuja ja kattavat vain lähinnä vanhuksen fyysisiin toimintarajoitteisiin liittyvää auttamista. Muistisairaiden kasvavaa joukkoa ei ole kotihoidossa juuri huomioitu. Yhteistyössä asiakkaan ja omaisten kanssa on paljon puutteita ja osa asiakkaista jätetään tietoisesti palveluiden ulkopuolelle. Vaikka kaikki osapuolet tietäisivät vanhuksen olosuhteiden heikentävän hänen toimintakykyään, kotihoidolla ei ole tarjota palvelua. Jos avuntarve on heidän mukaansa vähäinen, hinnoittelulla annetaan viesti että asiakkaan on parempi hakea palvelu kokonaan yksityissektorilta. Kotihoito kertoo siitä, kuinka hoitajien vastuulla olevien kotikäyntien määrää lisätään jatkuvasti ja niiden kestoa mitataan yhä tarkemmin. Tämä suuntaus näyttää jatkossa vielä kiristyvän. Asiakkaiden ovenpieliin on lähiaikoina tulossa laite, joka rekisteröi hoitajan tulo- ja lähtöajan. Näin voidaan mitata kotihoidon suoritteisiin kuluvaa aikaa entistä tarkemmin ja asettaa käyntien kestolle yhä kiristyviä tavoitteita. Tällainen pyrkimys kotihoidon ”tehokkuuteen” sotii pahasti itseään vastaan! Nyt on kysymys ihmisistä eikä liukuhihnalla käsiteltävistä tuotteista. Kuten olettaa saattaa, näissä työskentelyolosuhteissa kotihoidon henkilöstö vaihtuu luvattoman paljon ja sijaiset ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Vasta äsken professori Pekka Himanen kehotti Suomea ennen kaikkea kehittämään työhyvinvointia, jotta pärjäisimme tulevaisuuden haasteissa. Espoon kotihoidossa ei liene näköpiirissä tällaista kehittämistä, vaan mennään vastakkaiseen suuntaan! Jokainen tietää, että ennaltaehkäisevä apu ja tuki on huomattavasti edullisempaa kuin korjaava työ. Myös vanhustyössä tulee ennen pitkää kalliimmaksi luopua kuntouttavasta työstä ja jättää vanhukset oman onnensa nojaan heikkenemään. Kalliiseen ympärivuorokautiseen hoitoon päädytään näin paljon nopeammin. Osa vanhuksista toki kuolee ennen sitä tapaturmiin, yleiseen heikkouteen tai sairauksien pahenemiseen. Eivätkä ulkopuoliset useinkaan osaa kyseenalaistaa tällaisia kuolemia, koska ei tiedetä vanhuksen aiempia olosuhteita. Asiakaskokemus Espoon vanhuspalveluissa 82-vuotias äitini on kärsinyt muistisairaudesta jo kymmenisen vuotta. Diagnoosit ovat verenkiertoperäinen muistisairaus ja Alzheimerin tauti. Loppuvuonna hänelle sattui kotonaan ennalta arvaamaton tapaturma. Selittämättömästä syystä hän vietti kylpyhuoneen lattialla yli vuorokauden alakeholtaan liikuntakyvyttömänä ja jalat huonossa asennossa. Tuloksena oli seitsemän viikon sairaalahoito ja nilkan koukistajan halvaus. Äitini asuu hissittömän talon ylimmässä kerroksessa. Kotiutuksen jälkeen hän sai kolme kertaa päiväkuntoutusta sairaalassa. Sairaala suositteli jatkoon kotihoidon palveluita 2-3 kertaa vuorokaudessa. Kotihoito määritteli tarpeen yhdeksi kerraksi viikossa. Lisäksi suositeltiin ateriapalvelua ja turvaranneketta. Turvarannekkeen valikointia ei opastettu omaiselle mitenkään. Sairaalajakson aikana koti oli tullut äidille melkoisen vieraaksi paikaksi ja muistisairaalle tärkeät rutiinit olivat kadoksissa. Kotihoito ei kiinnittänyt kotiutumisen tukemiseen mitään huomiota. Aiemmin täysin kävelykykyinen ihminen sai nyt kotiinsa rollaattorin, suihkutuolin ja wc-tukikaiteet. Ulos ei enää ole pääsyä, koska lukuisiin portaisiin tarvitaan aina saattaja. Kotihoito ei tarjoa hänelle mitään fyysistä kuntoutusta, vaikka on selvää että yksin kotiin suljettu vanhus taantuu toimintakyvyltään nopeasti sekä psyykkisesti että fyysisesti. Kun jalan kivut vähenevät, muistisairaan äitini riskinä on lisäksi portaisiin meneminen ja siellä kaatuminen. Käytännössä se on vain ajan kysymys ja senkin takia haluan kirjoittaa tästä asiasta ennen uutta tapaturmaa. On annettu ymmärtää, että hän on liian hyväkuntoinen jonottamaan esteetöntä palveluasuntoa. Kotihoitoa ei ole toimintatavoiltaan kehitetty muistisairaan tarpeisiin Muistisairas vanhus tarvitsee tuttuutta, turvallisuutta, pysyvyyttä, säännöllisiä rutiineja, muiden ihmisten seuraa ja yhteistä toimintaa. Muistisairailla on yleisesti ns. käytösoireita. Heitä ei voi kohdella kuin liukuhihnalla minuutteja laskien, vaan he tarvitsevat rauhallisen ja huomioivan yksilöllisen palvelun. Kukapa meistä työikäisistäkään olisi valmis parissa minuutissa menemään suihkuun vieraiden ihmisten seurassa, vaikkei ole edes tiennyt näiden tulevan eikä ole vielä turtunut tällaiseen häpeilemättömyyteen? Muistisairailla on taipumus eristäytyä ja passivoitua kotiin, jolloin sairauden oireet voimistuvat ja yleinen toimintakyky heikkenee pian. Jos espoolainen muistisairas ei todistetusti tarvitse pukeutumis-, ruokailu-, liikkumis-, lääkkeenotto- tai peseytymisapua; hän ei saa lainkaan kotihoidon palvelua. Eksymisen välttämiseksi pyydetään omaista hankkimaan turvaranneke; jonka valinta, käyttöönotto ja varma toiminta eivät ole lainkaan selvyyksiä. Ateriapalvelua ja siivousta voi tilata muilta palveluntuottajilta, mikä taas merkitsee uusia ja vaihtuvia vieraita ihmisiä monesti epäluuloisen vanhuksen ovelle. Muutoin Espoossa jätetään vanhus yksikseen heikkenemään. Politiikan kahdet kasvot Usein kuulee sanottavan, että poliitikot ja päättäjät puhuvat ympäripyöreitä korulauseita. Itse olen nyt havainnut suuren kuilun vanhuspalveluiden tuoreen lainsäädännön ja käytännön soveltamisen välillä. Ihmettelen jälleen kerran, voivatko päättäjät todella olla näin lyhytnäköisiä vai eivätkö he kuuntele ammattilaisten näkökantoja lainkaan. Millä logiikalla kotihoito voi tulla edullisemmaksi kuin palveluasuminen? Palveluasunnostakin asukas itse maksaa vuokran. Apu on palvelutalossa lähellä, jolloin hoitajat pääsevät useammin paikalle kun matkoihin ei kulu aikaa.  Palvelutalossa pystytään helposti järjestämään yhteistä toimintaa. Ruokailutilanne jo kokoaa asukkaita yhteen ja samalla he saavat sosiaalisia virikkeitä. Asuintalon henkilöstö tulee paremmin tutuksi, jolloin muistisairaankin palveleminen ja hoito onnistuvat. Lähiseudun ikäihmisiä voidaan myös palvella päivätoimintaa ja ruokailua tarjoamalla. Palvelutalo on valmiiksi esteetön, jotta vanhuksen onnistuu liikkua omatoimisesti ja toimintakyky säilyy mahdollisimman pitkään. Siellä on myös turvajärjestelmä, joka seuraa mm. asukkaiden pärjäämistä jopa yksilöllisellä tavalla. Palvelutalosta poistunut muistisairas löydetään huomattavasti nopeammin kuin yksin kotona asuva muistisairas. Kustannusten leikkaaminen kotihoitoa painottamalla onnistuu vain siten, että palvelu todellisuudessa supistetaan olemattomiin Tällöin jätetään usein vanhus oman onnensa nojaan ja toivotaan, että joku omainen ryhtyy omaishoitajaksi. Omaishoitajalle kunnan ei tarvitse maksaa välttämättä mitään! Puolisolle omaishoitajan rooli on usein raskas siksi, että hän on itsekin oletettavasti iäkäs. Entä miten muistisairaan lesken hoito organisoidaan? Miten voi järjestää taloutensa työikäinen läheinen, joka pakotetaan omaishoitajan rooliin usein yhtäkkiä yllättäen? Omaishoitajan kohtuulliset tuet ja etuudet tulisi taata vähintäänkin ennen kuin palveluita aletaan näin rajusti ja lainvastaisesti ajamaan alas. Jos ihmisiltä kysytään, missä he haluavat viettää vanhuutensa päivät, useimmat vastaavat että kotona. Tähän poliitikot ja johtajat vetoavat, kun ovat päättäneet tukea vanhusten kotona hoitamista viimeiseen asti. Kuka huomioi, että koti on siellä missä on tuttua ja turvallista asua? Palveluasuntokin on koti ja usein kunnon heiketessä sieltä on mahdollista siirtyä ympärivuorokautiseen hoivaan ilman muistisairaalle haitallista ympäristön vaihdosta. Poliitikot vain haluavat puhua niin, että heidän kannatuksensa säilyisi. Siksi on keksitty hyvältä kuulostava ”kotona hoitaminen” peitenimeksi palvelujen ja niiden kustannusten rajulle karsimiselle. Laitoshoito puolestaan kuulostaa monen mielestä huonolaatuiselta vanhanaikaiselta palvelulta eli lähinnä sängyssä makuuttamiselta. Harvemmin päättäjät puhuvat ryhmäkodeista ja palveluasumisesta, jotka eivät ole laitoshoitoa. Ja kun niistä ei puhuta, ihmisille ei muodostu niistä edes käsitystä varteenotettavana ja lainmukaisena vaihtoehtona. Mihin Suomesta on kadonnut ikäihmisten arvostaminen? Eikö heille enää ole sijaa meidän suorite­yhteiskunnassamme? He ovat ikänsä rakentaneet hyvinvointiyhteiskuntaamme tekemällä paljon töitä ja maksamalla veroja. Nyt heitä yritetään vaan sysätä johonkin näkymättömiin ja mahdollisimman halvalla. Entä miten käy naisten aseman, joka on Suomessa ollut kohtuullisen hyvä? Jos meidät naiset ajetaan omaishoitajiksi, joko palkka- ja eläketulomme romahtavat niiltä vuosilta tai sitten uuvumme työn ja omaishoidon ylisuurten vaatimusten alla. Yhteiskuntaamme ei vain ole rakennettu tällaista varten. Laki määrittelee julkisen vastuun kansalaisista ja sitä olisi Espoonkin noudatettava. Tuija Mannersola,  muistisairaan lähiomainen Sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opiskelija Kirjoitus on julkaistu myös Espoossa ilmestyvässä Länsiväylä-lehdessä. Tässä linkki nettilehden artikkeliin "Tytär halusi muistisairaan äidin palvelutaloon - Espoo tarjoaa suihkutusapua kerran viikossa" Ja linkki näköislehteen 29.3.2014, artikkeli on sivulla 4.