Vuosi: 2019
Lapsiperheköyhyys tulee näkyväksi Kelan perustoimeentulotukeen liittyvässä asiakastyössä
Perustoimeentulotuen siirtyminen Kelan vastuulle on muuttanut Kelan asiakastyötä pelkästä etuuksien hakemiseen liittyvästä neuvonnasta enemmän auttamistyön suuntaan ja tuonut asiakaspalvelutyöhön piirteitä sosiaalityön asiakaskohtaamisista. Siksi on keskeistä tarkastella Kelan työntekijöiden asemaa ja roolia auttamistyön kokonaisuudessa ja selventää, miten eri vastuut ja velvollisuudet yhteistyökumppaneiden kanssa jakautuvat. Tarkastelen ylemmän ammattikorkeakoulun opinnäytetyössäni Kelan asiakaspalvelijoiden ja toimeentulotuen etuuskäsittelijöiden kokemuksia siitä, millaisena lapsiperheköyhyys ja sen eri ilmiöt näyttäytyvät perustoimeentulotukeen liittyvässä työssä ja millaista köyhän lapsiperheen ohjaaminen asiakastyössä on. Opinnäytetyön aineisto koostui syksyn 2018 aikana kerätyistä, yhteensä 20 Kelan asiakaspalvelijan ja perustoimeentulotuen etuuskäsittelijän ryhmähaastatteluista pääkaupunkiseudulla. Tulokset osoittavat, että lapsiperheiden köyhyyden monet eri ilmiöt ovat näkyvä osa perustoimeentulotuen asiakastyötä, mutta samalla uusi sosiaalityön ulottuvuus luo epäselvyyttä työntekemiseen ja perheen hyvinvoinnin kokonaisuudessa työntekijöiden rooliin kaivataan selkeyttä. Köyhyyden ilmentymiä työn arjessa Lapsiperheköyhyys näkyy Kelan perustoimeentulotukeen liittyvässä asiakastyössä monitahoisesti. Köyhyyttä ja siihen liittyviä ilmiöitä käsitellään vanhempien puheen ja kokemusten kautta, toisaalta tilanne konkretisoituu Kelaan toimitettujen selvitysten ja niistä tehtyjen laskelmien perusteella. Kelassa asioivilla, perustoimeentulotuen tarpeessa olevilla perheillä on yleensä vaikeuksia selvitä elämisen perusmenoista, kuten ruokaostoksista, laskuista ja asumisen menoista. Toisaalta työntekijöille tulee joltain osin näkyväksi myös köyhyyden aineettomat ulottuvuudet; rajoittunut mahdollisuus osallistua ja tehdä itsenäisiä valintoja, ylläpitää sosiaalista elämää, liikkua edes paikallisliikenteellä sekä lasten harrastaa ja viettää yhteiskunnassa normaaliksi katsottua vapaa-aikaa. Vaikka erilaisten liitteiden toimittaminen ja virastoissa asioiminen nähtiin vanhempien voimavaroja kuluttavana, silti joillain työntekijöillä oli kokemus, että joskus vanhempien toimintatavat ja asiakkuus näyttävät periytyvän sukupolvelta toiselle jo varhain ja eri viranomaisten kanssa asioimista pidetään arkeen kuuluvana ja osana normaalia elämää. Työntekijöiden näkökulmasta konkreettinen menoista ja tuloista puhuminen miellettiin hyvin luontevaksi osaksi Kelan ja perustoimeentulotukeen liittyvää työtä, mutta köyhyyteen liittyvät heijasteilmiöt, elämänhallinnan ongelmat ja muut huolet, joita työntekijät kohtaavat työssään, voivat olla vaikeita ottaa puheeksi perheen ja vanhempien kanssa. Hankaluutta aiheuttaa yhtäältä työn rakenteelliset tekijät kuten aika ja tavoitteet mutta toisaalta merkittävältä osin myös tietämättömyys erilaisista palveluista sekä oman osaamisen ja työvälineiden puutteet huolten puheeksi ottamisessa vanhemman kanssa. Lisäksi työntekijöiden vaikutusmahdollisuudet ja harkintavalta näihin asioihin koetaan paikoin hyvinkin vähäisenä. Kuten tässä opinnäytetyössä, myös aiemmin on havaittu, että juuri katutason työntekijät (ns. street-level bureaucrats) joutuvat noudattamaan työssään tiukasti lakeja, ylhäältä tulevia ohjeistuksia ja toisaalta ammatillisia tavoitteita, mutta samalla työntekemisen taustalla on ristiriitaa työn tavoitteiden kanssa ja sen, kenen puolella ja ehdoilla työtä tehdään (Närhi ym. 2014: 242). Miksi köyhyyttä tulee ymmärtää? Suomessa noin 130 000 lasta elää köyhyydessä ja määrä näyttää olevan tällä hetkellä kasvussa. Esimerkiksi tilastokeskuksen mukaan lasten pienituloisuusaste vuonna 2016 oli 10,2%, kun se vuonna 2017 oli jo 11,1% (Tulonjakotilasto 2017). Kansainvälisesti tarkasteltuna lapsiköyhyyttä on Suomessa vähän, mutta lasten ja lapsiperheiden suhteellinen köyhyys on lisääntynyt nopeasti eikä ole palannut talouden nousukausinakaan aiemmalle 90-luvun talouden lamaa edeltävälle tasolle. Lapsiperheköyhyyden taustalla vaikuttavia syitä on muun muassa vanhempien työttömyys, pätkä- ja matalapalkkatöiden lisääntyminen sekä perheiden etuuksiin kohdistuneet leikkaukset. (Salmi, Karvonen, Närvi & Lammi-Taskula 2016: 68.) Köyhissä lapsiperheissä taloudelliset haasteet vaikuttavat perheen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja perheen taloudellisilla ongelmilla on havaittu olevan yhteyksiä muun muassa lasten myöhempiin hyvinvoinnin ja mielenterveyden haasteisiin sekä kohonneeseen riskiin kodin ulkopuoliselle sijoitukselle. Vanhempien toimeentulotuen asiakkuudella on vahva yhteys lasten toimeentulotuen asiakkuuteen ja usein toimeentulotukea saavalla nuorella on toimeentulotukea saanut vanhempi. (Vauhkonen, Kallio, Erola 2017: 509; Paananen ym. 2012: 27; Ristikari ym. 2016.) Hiljattain julkaistun tutkimuksen mukaan vauvaikäiset ovat erityisen herkkiä perheen taloudellisille ongelmille ja seuraukset voivat vaikuttaa pitkälle lapsen tulevaisuuteen (THL 2018). Köyhyyden tuoma häpeä ja sosiaalinen eristäytyneisyys voivat aiheuttaa merkittäviä psykologisia, fyysisiä, suhteellisia sekä käytäntöön liittyviä haittavaikutuksia perheiden elämän eri osa-alueilla (esim. Ridge 2009; Hooper Gorin, Cabral & Dyson 2007). Myös lapsissa perheen pienituloisuus voi aiheuttaa häpeän lisäksi muita erilaisia negatiivisia tunteita, kuten syyllisyyttä ja kokemusta erilaisuudesta sekä tarvetta salailla köyhyyttä perheessä (Lapsen ääni 2018). Työntekijä köyhän asiakasperheen kohtaajana Honkasen, Poikolaisen ja Karlssonin (2018) mallinnusta hyödyntäen opinnäytetyön tuloksista ilmenee, että tällä hetkellä perustoimeentulotuen parissa työskentelevät asiakaspalvelijat ja etuuskäsittelijät turvautuvat herkästi torjumisen eli tiukan palvelun rajaamisen tai huomioivan eli auttamisen toimintatapoja vahvistaviin rooleihin perheitä kohdatessaan. Usein perheen tilanteesta ei muodostu kokonaiskuvaa ja huoliin liittyvät asiat siirretään kunnan sosiaalitoimeen, kun akuutit asiat Kelan palvelussa on hoidettu. Näitä rooleja vahvistavia syitä ilmeni monia. Toisaalta siirtoja tehdään työn rakenteellisten tekijöiden kuten kiireen ja tavoitteiden saavuttamisen vuoksi, toisinaan syynä on kokemus puutteellisista työvälineistä ja joissain tapauksissa kyse on asenteista sitä kohtaan, mikä mielletään työntekijän vastuuksi Kelan työssä. Etenkin asiakaspalvelussa työskentelevien vastauksissa ilmeni kuitenkin halukkuutta vahvistaa enemmän myös kohtaajan roolia, jossa vastavuoroisuus ja aktiivinen toimijuus korostuvat. Osalla valinnat toimintatavoille näyttävät olevan tietoisia, joidenkin työntekijöiden osalta tiettyyn rooliin ajaudutaan ehkä arjen normien pakottamana. Nämä roolit on merkityksellistä tunnistaa, jotta toimintatapoja voidaan kehittää, perheen asiointikokemusta parantaa ja hyviä kokemuksia edistää. (Honkanen, Poikolainen & Karlsson 2018: 541.) Merkittävä huomio on myös se, millainen kokemus työntekijöillä on omasta kyvystään vaikuttaa perheen ja muiden asiakkaiden asioihin ja elämäntilanteeseen. Haastatteluissa nousseet huolet ovat ajoittain hyvinkin suuria ja voivat olla merkittävä kuormitustekijä asiakaspalvelussa ja etuuskäsittelyssä työskenteleville. On tärkeää, että yksilölliset erot köyhyyden kokemuksissa ja yhteys köyhyyden ja perheen toiminnan välillä opitaan tunnistamaan, jotta työntekijöiden valmiuksia keskustella köyhyydestä ja elämäntilanteesta perheenjäsenten kanssa voidaan kehittää, ja jotta köyhyyden vastaisia toiminnallisuuksia voidaan tukea asiakastyössä (Jack & Gill 2013: 224, 231). Turvattu toimeentulo, riittävä sosiaaliturva mukaan lukien, ovat merkittävä osa perheen hyvinvoinnin kokonaisuutta. Siksi näissä perheissä tuen tarve korostuu ja on keskeistä, että koko palvelujärjestelmä muodostaa perheen hyvinvointia kannattelevan kokonaisuuden. Etuusneuvonnasta auttavaan asiakastyöhön Osa perheistä ei tarvitse muuta kuin taloudelliselta tukea, mutta on myös perheitä, joiden tuen tarve on paljon laajempi ja käsittää muun muassa elämänhallintaan ja jaksamiseen liittyviä ongelmia (STM loppuraportti 2015: 13). Työntekijöiden kertoman mukaan vähävaraisten lapsiperheiden tarve Kelassa asioidessaan liittyy keskeisesti tiedon ja tulojen ennakoitavuuden lisäämiseen, palvelun jatkuvuuden ja perheen pärjäämisen varmistamiseen sekä perheen itsenäisen selviytymisen tukemiseen. Tuen tarve pienituloisilla liittyy oikea-aikaisten etuuksien saamisen lisäksi myös kunnioittavaan ja kohtaavaan vuorovaikutukseen, autetuksi tulemisen kokemukseen ja työntekijän osoittamaan kiinnostukseen perheen elämästä. Vähävaraisuus ja sen mukanaan tuoma avuttomuus ja riippuvuus ulkopuolisesta avusta sekä konkreettinen perustarpeiden puute, on perheen jaksamisen ja hyvinvoinnin kannalta merkittäviä uhkatekijöitä. Siksi ongelmien ennakoiminen varmistamalla toimivat prosessit ja yhteistyökanavat on tärkeää. Huolellisella ja tavoitteellisella perheen jatko-ohjauksella puolestaan vähennetään vanhempien luukulta luukulle asioimista ja turvaverkon ja riittävien tukitoimien ulkopuolelle jäämistä sekä ennen kaikkea estetään haastavan tilanteen negatiivisia vaikutuksia lapseen. Yksittäisellä työntekijällä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa laissa määriteltyihin tuen määriin ja myöntöedellytyksiin tai poliittisiin päätöksiin, joten on tärkeää vahvistaa pystyvyyden kokemusta auttamisesta ja mahdollisuudesta vaikuttaa perheen hyvinvointiin muiden kanavien ja yhteistyön kautta. Lisäksi lapseen liittyvien kysymysten huomioiminen nousee merkitykselliseksi perustoimeentulotukeen liittyvässä asiakastyössä ja siksi osaamisen vahvistaminen lapsen edun ja perheen tukitoimien tunnistamiseksi ja puheeksi ottamiseksi tulisi riittävässä määrin varmistaa esimerkiksi työntekijöiden perehdytyksiä, toimintamalleja, ohjeita ja koulutuksia suunniteltaessa. Kirjoitus perustuu Essi Tesarczykin - Lapsiperheköyhyys Kelan perustoimeentulotuen asiakastyössä - Työntekijöiden näkemyksiä kohtaamisista palvelun arjessa, sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhön Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Kirjoittaja: Essi Tesarczyk, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet: Hooper, Carol-Ann, Gorin, Sarah, Cabral, Christie & Dyson, Claire 2007. Living with Hardship 24/7: The Diverse Experiences of Families in Poverty in England 2007. The Frank Buttle Trust. London. Honkanen, Kati, Poikolainen, Jaana & Karlsson, Liisa 2018. Hyvinvointipalvelukokemukset tuentarvitsijan institutionaalista luottamusta rakentamassa? Tarkastelussa lapsiperheiden vanhempien sekä nuorten aikuisten kokemukset hyvinvointipalveluista. Yhteiskuntapolitiikka 83 (2018): 5-6. s. 532-543. Jack, Gordon & Gill, Owen 2013. Developing cultural competence for social work with families living in poverty. European Journal of Social Work 2013. Volume 16, Issue: 2. s. 220-234. Saatavana osoitteesta: <https://www-tandfonline-com.ezproxy.metropolia.fi/doi/pdf/10.1080/13691457.2011.649347?needAccess=true> Luettu 15.2.2019. Lapsen ääni 2018. Lasten kokemuksia vähävaraisuudesta ja kiusaamisesta kouluympäristössä. Pelastakaa lapset ry 2018. Saatavana osoitteessa: <https://s3-eu-west-1.amazonaws.com/pelastakaalapset/main/2018/08/20163238/Pelastakaa_Lapset_Lapsen_Aani_2018_web.pdf> 26.2.2019. Närhi, Kati, Kokkonen, Tuomo & Matthies Aila-Leena 2014. Asiakkaiden osallisuus ja työntekijöiden harkintavalta palvelujärjestelmässä. Janus vol. 22 (3) 2014, 227–244. Saatavana osoitteessa: <https://journal.fi/janus/article/view/51212/15670> Luettu 11.12.2018. Paananen, Reija Ristikari, Tiina, Merikukka, Marko, Rämö, Antti & Gissler, Mika 2012. Lasten ja nuorten hyvinvointi Kansallinen syntymäkohortti 1987 -tutkimusaineiston valossa. Helsinki: THL. Raportti 52/2012. Saatavana osoitteessa: <http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/102984/THL_RAPO52_2012_web.pdf> Luettu 17.2.2019. Ridge, Tess 2009. Living with Poverty: A Review of the Literature on Children’s and Families’ Experiences of Poverty. 2009. Department for Work and Pensions. London. Saatavana osoitteessa: < http://www.bristol.ac.uk/poverty/downloads/keyofficialdocuments/Child%20Poverty%20lit%20review%20DWP.pdf> Luettu 4.10.2018. Ristikari, Tiina, Törmäkangas, Liisa, Lappi, Aino, Haapakorva, Pasi, Kiilakoski, Tomi, Merikukka, Marko, Hautakoski, Ari, Pekkarinen, Elina & Gissler, Mika 2016. Suomi Nuorten kasvuympäristönä. 25 vuoden seuranta vuoden 1987 Suomessa syntyneistä nuorista aikuisista. Tampere: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Raportti 9/2016. Salmi, Minna, Karvonen, Sakari, Närvi, Johanna ja Lammi-Taskula, Johanna 2016. Lapsiköyhyys on ajankohtaista myös Suomessa: yhteenveto ja suosituksia. Teoksessa Sakari Karvonen & Minna Salmi (toim.) 2016. Lapsiköyhyys Suomessa 2010-luvulla. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Työpaperi 30/2016. 68 – 69. Saatavana osoitteessa: <http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/131589/URN_ISBN_978-952-302-742-8.pdf?sequence=1> Luettu 3.3.2018. STM 2015. Toimeentulotuen uudistamista selvittäneen työryhmän loppuraportti 2015. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2015:28. Saatavana osoitteessa: <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/74538/URN_ISBN_978-952-00-3591-4.pdf?sequence=1&isAllowed=y> Luettu 30.9.2018. THL 2018. Vauvaikäisen perheen köyhyys vaarantaa nuoruuden. Tiedote. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Päivitetty 22.8.2018. Saatavana osoitteessa: <https://thl.fi/fi/-/vauvaikaisen-perheen-koyhyys-vaarantaa-nuoruuden> Luettu 20.5.2019. Tulonjakotilasto 2017. Suomen virallinen tilasto (SVT): Tulonjakotilasto (verkkojulkaisu). ISSN=1795-8121. Tuloerot (kansainvälinen vertailu) 2017, 1. Pienituloisuuden kehitys Suomessa vuosina 1966-2017. Helsinki: Tilastokeskus. Saatavana osoitteessa: <http://www.stat.fi/til/tjt/2017/01/tjt_2017_01_2018-12-19_kat_001_fi.html> Viitattu 26.2.2019. Vauhkonen, Teemu, Kallio, Johanna & Erola, Jani 2017. Sosiaalisen huono-osaisuuden ylisukupolvisuus Suomessa. Yhteiskuntapolitiikka 82 (2017):5. s.501-512. Helsinki. Saatavana osoitteesta: <https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/135433/YP1705_Vauhkonenym.pdf?sequence=2&isAllowed=y> Luettu 14.5.2018
Valtakunnallista tahtotilaa etsimässä: lasten, nuorten ja perheiden palvelut muutoksessa
Muutoksen tarpeesta puhuttu kohta 30 vuotta Korjaavat erityispalvelut kohtaavat merkittävän osan nykyisistä nuorista aikuisista (Ristikari ym. 2016: 104). Lapsi- ja perhepalvelujen muutoksen tarpeeseen on herätty viimeistään 2000-luvulla alati kasvavien erityispalvelumenojen myötä. 1990-luvun laman vaikutukset ovat tulleet näkyviksi, ja niistä on saatu tutkittua tietoa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on tehnyt seurantatutkimuksen sekä vuonna 1987 syntyneistä lama-ajan lapsista että vuonna 1997 syntyneistä nousukauden lapsista. Tutkimusten mukaan toimeentulotukeen joutui vuonna 1997 syntyneiden perheistä turvautumaan 36 prosenttia, ja vuonna 1987 syntyneiden perheistä 38 prosenttia. Lisääntyvä eriarvoisuus ja perheeseen kasautuneet riskitekijät selittävät sitä, miksi yhä laman jälkeen yhtä suurella osalla perheistä menee huonosti. Vanhempien ongelmat periytyvät lapsille, kun niihin ei saada riittävästi tukea. THL:n erikoistutkijan Tiina Ristikarin mukaan on puhuttu jo kohta 30 vuotta siitä, että lapsiperheitä tulee tukea ja ongelmia ehkäistä, mutta mitään ei tapahdu. (Valtavaara – Takala 2018.) Imatran hyvinvointineuvola esimerkkinä tehokkaasta, ennaltaehkäisevästä palvelusta Osassa kuntia erityispalvelumenot on saatu vähenemään ottamalla käyttöön uusia toimintamalleja. Esimerkiksi Imatralla hyvinvointineuvola on palkittu Kunnallinen lastensuojeluteko -palkinnolla vuonna 2013. Perusteina palkinnon myöntämiselle oli, että Imatran kaupunki on onnistunut hyvinvointineuvolallaan panostamaan ennaltaehkäisevään lastensuojelutyöhön ja perheiden varhaiseen tukemiseen. Palkinnon myöntämisen perusteet ovat myös syitä, joiden vuoksi hyvinvointineuvolatoimintaa lähdettiin 2000-luvun alussa ideoimaan. Neuvolapalvelut ovat yksi esimerkki 1990-luvun laman leikkausten kohteesta, eikä niiden palvelujen tasoa ole saatu lamaa edeltävälle tasolle asiantuntijoiden suosituksista huolimatta. (Vehviläinen 2015: 199.) THL:n vuonna 1997 syntyneiden seurantatutkimusraportin suosituksissa todetaan olevan erityisen tärkeää, että perheet, joissa kasautuneita ongelmia kohdataan, saavat tarvitsemansa tuen ja palvelut viivytyksettä. Esimerkiksi lisääntyneet teini-ikäisten lasten sijoitukset kertovat palvelujärjestelmän oikea-aikaisuuden toimimattomuudesta. (Ristikari ym. 2018.) Lapsiperheiden, myös ylisukupolvisten ongelmien ratkaisu olisi siis hyvissä ennaltaehkäisevissä palveluissa, joista neuvolalla on tässä tärkeä rooli. Suomesta ovat myös puuttuneet pitkälti lapsi- ja perhelähtöisyyttä edistävät rakenteet, joiden avulla voitaisiin nivoa yhteen eri hallinnonalojen vastuulle kuuluvia, mutta yhteisten asiakkaiden hyväksi olevia palvelukokonaisuuksia. (Paananen ym. 2012: 43; Heinonen – Ikonen – Kaivosoja – Reina 2018: 16.) Hallitusten hankkeita lapsiperheiden parhaaksi Ratkaisuja on haettu ja hyviä suunnitelmia on laadittu myös valtakunnallisesti ainakin vuodesta 2005, jolloin Matti Vanhasen hallitus laati strategian lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin turvaamiseksi, ja sosiaali- ja terveysministeriö valmisteli perhepoliittista tavoiteohjelmaa. Strategian tavoitteina olivat muun muassa vanhempien ja perheiden yhtenäisyyden tukeminen ja työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen helpottaminen. (Paavola ym. 2006.) Juha Sipilän hallitus valitsi vuonna 2015 hallitusohjelman yhdeksi kärkihankkeeksi lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman (LAPE) toteuttamisen vuosina 2017−2018. LAPE-hankkeen tavoitteena olivat entistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, vaikuttavammat, kustannustehokkaammat ja paremmin yhteen sovitetut palvelut sekä toimintakulttuurin uudistaminen. Ensisijaisia asioita uudistuksessa olivat lapsen etu ja vanhemmuuden tuki. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2016.) Viime töikseen Sipilän hallitus valmisteli myös kansallisen lapsistrategian vahvistamaan suomalaisen yhteiskunnan lapsilähtöisyyttä ja luomaan yhteistä, kansallista lapsipolitiikan tahtotilaa. Kansallisen lapsistrategian valmistelutyön projektipäällikön Marianne Heikkilän mukaan lapsistrategia tulee olemaan merkittävä lapsi- ja perhepolitiikkaa ohjaava väline (Valtioneuvosto 2018.) Lapsen aika -lapsistrategiaraportin viesti on, että lapsi- ja perhemyönteinen yhteiskunta asettaa lapset, nuoret ja perheet politiikan keskiöön ja tarjoaa ennaltaehkäisevää tukea kohti tasa-arvoista hyvinvointia. Yhdenvertaisuuteen ja osallisuuteen panostaminen on tuottava investointi tulevaisuuteen. (Lapsistrategian työryhmät 2017.) Esimerkkinä valtakunnallisten ohjelmien ohjaamasta toimintamallista on perhekeskus, jonka kehittäminen alkoi Suomessa vuonna 2005. Perhekeskustoiminnan kehittäminen on nostettu tavoitteeksi myös LAPE-hankkeessa. Toimintamallin nähdään vastaavan lasten, nuorten ja perheiden peruspalvelujen haasteisiin, kuten palvelujen hajanaisuuteen ja sektorimaisuuteen sekä avun saannin hitauteen. Perhekeskustoiminnan kehittämisen tavoitteena on lasten ja perheiden voimavarojen, osallisuuden ja kohdatuksi tulemisen vahvistuminen ja avun ja tuen saannin parantuminen ja varhentuminen mm. verkostoimalla ja yhteensovittamalla palvelut toiminnalliseksi kokonaisuudeksi. Lapsistrategiatyöryhmän lapsifoorumeissa keräämän tiedon mukaan verkostojen kehittämisessä sosiaali- ja terveysalaa laajemmalle on kuitenkin vielä tehtävää. (Heinonen ym. 2018: 80; Lapsistrategian työryhmät 2017.) Puheesta tekoihin ja muutoksiin On hankalaa arvioida, onko uudessa kansallisessa lapsistrategiassa aineksia tuomaan vihdoin muutosta siihen, mistä on puhuttu kohta kolmekymmentä vuotta, sillä hyviä strategioita on laadittu aiemminkin. Ainakin valtakunnalliset linjaukset luovat toivoa lapsi-, nuori- ja perhelähtöisemmästä yhteiskunnasta. Ne ovat viesti siitä, että muutoksen tarve on nähty, kuultu ja otettu vakavasti koko valtakunnan tasolla. Kansalliset tavoitteet auttavat myös hyviksi todettujen toimintamallien ja -tapojen juurruttamisessa, kun juurruttaminen ei jää yksittäisten kuntien ja satunnaisten hyvien johtajien vastuulle. Ne myös herättävät ja pitävät yllä tärkeää, yhteiskunnallista keskustelua. Valtakunnallisten linjausten lisäksi tarvitaan kuitenkin myös vahvaa paikallista dialogia ja alueellisten erojen huomiointia. Kasvukeskusten Suomi on hyvin erilainen kuin autioituva maaseutu, mutta molempien lapset, nuoret ja perheet yhtä tärkeitä. Kirjoitus perustuu ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöhöni ”Hyvinvointineuvolamallin sisältö ja kehittämistarpeet Pyhtäällä”. Kirjoittaja: Veera Halttunen, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet: Halttunen Veera 2019. Hyvinvointineuvolamallin sisältö ja kehittämistarpeet Pyhtäällä. Sosiaalialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Metropolia Ammattikorkeakoulu. https://www.theseus.fi/handle/10024/171870. Heinonen, Olli-Pekka – Ikonen, Anna-Kaisa – Kaivosoja, Matti – Reina, Timo 2018. Yhdyspinnat yhteiseksi mahdollisuudeksi. Selvitys lapsi-, nuoriso- ja perhepalveluiden toteuttamiseen liittyvistä yhdyspinnoista muuttuvassa toimintaympäristössä. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 8/2018. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Verkkodokumentti. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160555/LAPE-loppuraportti_FINAL.pdf. Lapsistrategian työryhmät – Heikkilä, Marianne (toim.) 2019. Lapsen aika. Kohti kansallista lapsistrategiaa 2040. Valtioneuvoston julkaisuja 2019:4. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö. Verkkodokumentti. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-287-698-0. Paananen, Reija – Ristikari, Tiina – Merikukka, Marko – Rämö, Antti – Gissler, Mika 2012. Lasten ja nuorten hyvinvointi Kansallinen syntymäkohortti 1987 -tutkimusaineiston valossa. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportti 52/2012. Verkkodokumentti. http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/102984/THL_RAPO52_2012_web.pdf?sequence=1&isAllowed=y. Paavola, Auli – Rousu, Sirkka – Laiho, Kristiina 2006. Lasten hyvinvointi kunnan yhteiseksi asiaksi. Lapsipolitiikan kuntakyselyn 1.4.2005 tuloksia. Helsinki: Suomen Kuntaliitto. Ristikari, Tiina − Keski-Säntti, Markus − Sutela, Elina – Haapakorva, Pasi – Kiilakoski, Tomi – Pekkarinen, Elina – Kääriälä, Antti − Aaltonen, Mikko − Huotari, Tiina − Merikukka, Marko − Salo, Jarmo − Juutinen, Aapo − Pesonen-Smith, Anna − Gissler, Mika 2018. Suomi lasten kasvuympäristönä. Kahdeksantoista vuoden seuranta vuonna 1997 syntyneistä. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportti 7/2018. Verkkodokumentti. http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/137104/URN_ISBN_978-952-343-152-2.pdf?sequence=1&isAllowed=y. Ristikari, Tiina – Törmäkangas, Liisa – Lappi, Aino – Haapakorva, Pasi – Kiilakoski, Tomi – Merikukka, Marko – Hautakoski, Ari – Pakkarinen, Elina – Gissler, Mika 2016. Suomi nuorten kasvuympäristönä. 25 vuoden seuranta vuonna 1987 Suomessa syntyneistä nuorista aikuisista. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportti 9/2016. Verkkodokumentti. https://www.nuorisotutkimusseura.fi/images/julkaisuja/suomi_nuorten_kasvuymparistona.pdf. Sosiaali- ja terveysministeriö 2016. Lapsi- ja perhepoliittinen muutosohjelma. Hankesuunnitelma. Verkkodokumentti. http://stm.fi/documents/1271139/1953486/Hankesuunnitelma_Lapsi-ja%20perhepalveluiden%20muutosohjelma.pdf. Valtavaara, Marjo – Takala, Anna 2018. Laman ja Nokia-Suomen lapset ovat nyt nuoria aikuisia – kolmekymppiset kokivat lapsuudessaan laman piiskan, mutta nousukaudella Suomi jakautui vielä vahvemmin kahtia. Artikkeli. Helsingin Sanomat. Valtioneuvosto 2018. Kansallinen lapsistrategia vahvistamaan suomalaisen yhteiskunnan lapsilähtöisyyttä. Tiedote. Verkkodokumentti. https://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/1410845/kansallinen-lapsistrategia-vahvistamaan-suomalaisen-yhteiskunnan-lapsilahtoisyytta. Vehviläinen, Ulla 2015. Imatran hyvinvointineuvola – konkreettista tukea lapsiperheille. Teoksessa Rimpelä, Matti – Rimpelä, Markku (toim.): Säästöjä lapsiperheiden palveluremontilla. LIITERAPORTTI: Kuntien kuvaukset lapsiperheiden palvelujen kehittämisestä. Kunnallisalan kehittämissäätiö. 199–207. https://kaks.fi/julkaisut/saastoja-lapsiperheiden-palveluremontilla-6/.
Ammatillista Empatiaa (QE) oppimassa
Opiskelija Sari Rekilä toi blogitekstissään (11.4.2019) Empatia osana ammatillista kasvua sosiaalialalla osuvasti esille sen, että empatiaa ei opita vain luennoilla, vaan oman kokemuksen kautta, kokemuksellista oppimista hyödyntäen. Hän oli löytänyt kirjallisuuskatsauksessaan monia erilaisia kokemuksellisen oppimisen keinoja empatiataidon kehittämiseksi. Rekilä käsitteli kirjoituksessaan muun muassa Mindfullnessia, fiktiivisten kertomusten lukemisen merkitystä ja Tunnepäiväkirjan pitämistä. Hän toi myös esille reflektion tärkeyden empatian oppimisessa. Rekilän havainnot ovat tärkeitä ja ajankohtaisia — eivät vain sosiaalialalla, vaan myös laajasti ajateltuna monilla aloilla. Näin on esimerkiksi siksi, että empatiataitoja kehittämällä voi luoda myötätunnon täyteisiä yhteyksiä itseä ympäröivään maailmaan. Empatia on avain myös yhteisön sisäiseen turvallisuuteen ja sen ylläpitoon. Empatiassa olennaista on hetkittäin samaistuminen toisen asemaan niin, että säilyttää kuitenkin oman erillisyytensä (ja siihen liittyvät tunteet) ja hallitsee tunteensa. Empatian merkitys on huomattu myös tekoälykeskustelussa, jossa on havaittu, että tekoälyn kehittymisen myötä syntyy myös tarvetta uusille taito- ja osaamisyhdistelmille (Koski 2018). Tällöin koulutussisältöihin ehdotetaan huomioitavaksi sosiaalisen älykkyyden kehittämistarve ja muut tekoälyä täydentävät taidot (Koski 2018). Myös Linturin ja Kuusen (2018, 400) luettelemien megatrendien mukaan (kohta: arvomaailman kehitys & maailman kokeminen) monikulttuurisuus, elämyksellisyys, uskonnollisen kollektivismin ja yksilöllisyyden ristiriidan lisääntyminen, ympäristötietoisuuden kasvaminen ja voimistuvat teknologiapelot (Linturi & Kuusi 2018, 400), voivat osaltaan tasapainottua entistä empaattisemmalla kohtaamisella ja toisen ihmisen näkökulman ymmärtämisellä. Empatian kehittyminen lähtee liikkeelle siitä oivalluksesta, että empatiaa voi oppia Empatiaa voidaan oppia ja opettaa (Raatikainen, Rauhala ja Mäenpää 2017; Raatikainen 2018) ja se voidaan ottaa huomioon opetussuunnitelmissa[1]. On havaittu, että jo pelkästään empatian kehittämisen mahdollisena pitäminen lisää empatiaa. Empatian kehittyminen lähtee liikkeelle siitä oivalluksesta, että empatiaa voi kehittää (Aaltola & Ketola 2018). Empatian kehittyminen ammatilliselle tasolle edellyttää kuitenkin harjoittelua (ja reflektiota), vaikkakin elämänkokemus voi antaa tietyt perusvalmiudet empatian käyttöön (Hepworth & Larsen 1990). Ammatillinen empatia (Qualified Empathy) on empatiaa, jossa empaattinen kohtaaminen ei pysähdy vain asiakkaaseen tai potilaaseen, vaan se on laajasti empaattista yhteisöä rakentavaa. Siinä huomioidaan myös kollegat ja esimiehet kohtaavassa läsnäolossa. Ammatillisessa empatiassa tietoisella ja jatkuvalla reflektiolla on suuri merkitys — ammatillisesti empaattisesti suhtautuva kehittyy empaattisessa reflektiossa itseohjautuvaksi, kuitenkin säilyttäen rajat ja kyvyn eritellä omia tunteitaan (Raatikainen, Rauhala & Mäenpää 2017). Empatia voi edistää myös työelämän laatua (State of Workplace Empathy). Ammatillista empatiaa rakentamassa Sosiaalialan tutkinnossa empatiaa on opetettu ja opetetaan yhdistäen taidelähtöisyyttä (ks. mm. Austring & Sorensen 2011), teoriaopintoja ja työharjoittelua. Alustavien tulosten mukaan opiskelijat ovat kokeneet monipuolisen ja monimenetelmällisen empatian käsittelyn tärkeänä asiana. Empatian äärelle pysähtyminen osana opintoja on koettu herättelevänä ja itsereflektiota vahvistavana asiana[2]. Empatian itsestään selvänä pidettävä luonne on kyseenalaistettu, ja empatian opiskelu ja oppiminen on koettu merkityksellisenä. Ammatillista empatiaa (QE) osana ammatti-identiteettiä on rakennettu moninaisia lähestymistapoja ja oppimisympäristöjä hyödyntäen. “After our lectures I feel that my idea of empathy is more compete. Term used in class – qualitative empathy - is good description of most effective and needed version of empathy.” “Before this course and reading some of the articles about empathy, I had the assumption that empathy is mostly something that we have innate to us and it cannot really be changed. However, empathy is something that can actually be worked on, and people can learn and develop it.” “I now have some knowledge on the methods that I can use to improve my empathy skills “ Opiskelijoiden havainnot puoltavat ajatusta siitä, että empatiaa (Ammatillista empatiaa, QE) voidaan opettaa ja oppia. Ennen kaikkea viesti opiskelijoilta on, että ammatillisen empatian opetusta tarvitaan entistä enemmän ja systemaattisemmin koko opintojen aikana, jotta se juurtuu osaksi ammatillista identiteettiä ja antaa vahvuutta vastuullisissa ja haasteellisissa tilanteissa. Reflektio on avain oman käyttöteorian jäsentämiseen. Reflektointi tukee yksilön persoonallista kasvua — ihminen oppii vahvuuksistaan, heikkouksistaan sekä tavoistaan reagoida ja toimia (Nivala & Ryynänen 2019). Ammatillisesti empaattisesti toimiessa tarvitaan näitä taitoja. Kirjoittaja: Eija Raatikainen Lähteet: Aaltola, E. & Ketola, S. 2017. Empatia – Myötäelämisen tiede. Into. Austring B.D. & Sorensen, C.M. 2011. A Scandinavian View on the Aesthetics as a Learning Media. Journal of Modern Education Review (2) 2. 90—101. Hepworth, D. H. & Larsen, J. A. 1990. Direct Social Work Practice: Theory and Skills. Belmont, CA: Wadsworth. Koski, O. 2018. Tekoäly ja muuttuva työ. Työpoliittinen aikakauskirja Finnish Labour Review. Ministry of Economic Affaitrs and Employment. 1/2018. Työ- ja elinkeinoministeriö. 61. Vol. 11—21. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160692/TEM%20tyopoliittinen%20aikakauskirja%201_2018.pdf?sequence=1&isAllowed=y. Luettu 14.3.2019. Linturi, R. & Kuusi, O. 2018. Suomen sata uutta mahdollisuutta 2018–2037. Yhteiskunnan toimintamallit uudistava radikaali teknologia. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisu 1/2018. https://www.eduskunta.fi/FI/tietoaeduskunnasta/julkaisut/Documents/tuvj_1+2018.pdf Nivala, E. & Ryynänen, S. 2019. Sosiaalipedagogiikka. Kohti inhimillisempää yhteiskuntaa. Gaudeamus. Tallinna. Raatikainen, E., Rauhala, L. A., & Mäenpää, S. 2017. Qualified Empathy. A key element for an empowerment professional. Sosiaalipedagoginen aikakauskirja, 18. 113—21. Raatikainen, E. 2018. Empatian monet kasvot. Kirja-arvio. Sosiaalipedagoginen aikakausikirja, vuosikirja 2018. Suomen sosiaalipedagoginen seura. 117—120. Työelämä 2020 -hanke. Työelämän kehittämisstrategia vuoteen 2020. Työ- ja elinkeinoministeriö. Luettu osoitteesta: http://www.tyoelama2020.fi/files/35/tyoelaman_kehittamisstrategia_final.pdf. Workplace state of Empathy - Executive Summary. https://info.businessolver.com/hubfs/empathy-2018/businessolver-empathy-executive-summary.pdf?hsCtaTracking=7e237aa9-1d60-4cfb-b9a9-2b881143391a%7C0c012412-b9e0-488a-8f56-4c153450c4fa [1] Ks. Lue lisää mm. Journal of Social Work Education [2] Alustavia tuloksia esiteltiin Sosiaalipedagogiikan päivien yhteydessä esikonferenssissa Tieteiden talolla 27.3.2019 (Raatikainen, Rauhala ja Mäenpää) Sosiaalipedagogiikan päivien esiseminaari oli teemalla Kasvatus yhteiskunnassa – yhteiskunta kasvatuksessa / Education in Society – Society in Education. Aineistonäytteet on kerätty DPSS tutkinnosta.
Motiivit toimia vapaaehtoisena Pelastakaa Lapset-järjestössä: ”Yhtäkään lasta ei jätetä!”
Vastikään valmistuneessa opinnäytetyössä selvitettiin Pelastakaa Lasten vapaaehtoisten motivaatioita vapaaehtoistoiminnassa. Aineisto kerättiin verkkokyselynä keväällä 2018 ja siihen vastasi 307 vapaaehtoista ympäri Suomea. Kyselyssä hyödynnettiin Claryn & Sniderin (1998) Volunteer Functions Inventory -mallin ja Esmondin & Dunlopin (2004) Volunteer Motivation Inventory -mallin mukaisia motivaatioluokkia. Tulosten mukaan Pelastakaa Lasten vapaaehtoisille vapaaehtoistoiminnassa tärkeintä on heidän arvomaailmaansa vastaava toiminta: 97 % vastanneista vapaaehtoisista piti auttamista tärkeänä. Erityisesti lasten, nuorten ja perheiden auttaminen oli lähellä vastaajien sydäntä: "Haluan edistää lasten hyvinvointia. Lapsissa on meidän tulevaisuus. Yhtäkään lasta ei jätetä!" Tulokset ovat samansuuntaiset aiempien Suomalaisten vapaaehtoistutkimusten kanssa (mm. Nylund 2000; Grönlund 2012; Yeung 2002), joiden mukaan auttaminen on suomalaisille tärkeää ja suomalainen arvomaailma on sellainen, joka ohjaa auttamaan. Opinnäytetyön tulosten mukaan vapaaehtoistoiminnalla tavoiteltiin myös ymmärryksen lisäämistä ja uuden oppimista. Näkökulmien avartuminen vapaaehtoistoiminnan avulla oli vapaaehtoisille merkittävää. Lisäksi tärkeää oli järjestöltä saatava tunnustus, erityisesti yhdenvertainen kohtelu. Auttaessaan myös saa Vaikka auttaminen koettiin tärkeäksi, merkittävää oli myös, että auttaessaan saa itselle hyvän mielen. Kuten eräs vastaaja toi esille: "Se (vapaaehtoistoiminta) on yksinkertaisesti kivaa ja antoisaa!" Erilaiset motivaatiotekijät eivät ole toisiaan poissulkevia, vaan ne voivat olla limittäisiä. Muun muassa Nylund (2000) ja Yeung (2002) ovat korostaneet tutkimuksessaan suomalaisen vapaaehtoiskentän ja vapaaehtoisten motivaatioiden diversiteettiä. Kyselyn avoin kysymys "Miksi haluat toimia vapaaehtoisena juuri Pelastakaa Lapsissa" toi näkyviin vastaajien moninaiset motivaatiot vapaaehtoistoiminnassa. Monissa vastauksissa nousi esille useita eri motivaatioluokkia. Esimerkiksi seuraavassa vastauksessa löytyvä seuraavat motivaatioluokat: arvot (auttaminen), omanarvontunto (toiminta on hauskaa ja rikastuttaa omaa elämää) ja yhteisöllisyys (uudet ihmiset): "Pienikin välittämisen osoitus voi kantaa pitkälle, jopa saada jonkun elämänsuunnan muuttumaan kokonaan. Oman asuinkunnan lasten ja nuorten hyväksi pitää tehdä se mikä on mahdollista, heissä on tulevaisuus ja joskus he, mahdollisesti, kohtelevat meitä samoin kuin me aikuisina olemme kohdelleet heitä. Yhdessä on hauska touhuta lasten ja nuorten hyväksi. On saanut tutustua uusiin ihmisiin, joihin ei ehkä muuten olisi tutustunut. Rikastuttaa elämää monella tapaa ja on mukava auttaa!" Vapaaehtoisten sitoutuminen Pelastakaa Lasten vapaaehtoiset ovat hyvin sitoutuneita toiminnassaan. Jopa 95 % vastaajista piti todennäköisenä, että he jatkavat vapaaehtoistoiminnassa edelleen vuoden kuluttua. Viidenkin vuoden kuluttua sitä piti todennäköisenä 83 % vastaajista. Vapaaehtoistoiminnan mahdollisia esteitä olivat ikääntyminen, kiire, muuttuva elämäntilanne ja toiminnan kuormittavuus. Näihin esteisiin järjestö voi vastata esimerkiksi tarjoamalla mahdollisuuksia siirtyä kevyempiin ja vähemmän sitoutumista vaativiin vapaaehtoistehtäviin. "Luotettava, vahva ja asiantunteva sekä aikaansaava järjestö" Kaiken kaikkiaan Pelastakaa Lapsiin järjestönä oltiin hyvin tyytyväisiä. Vastaajat kokivat, että järjestössä on tarjolla sopivaa vapaaehtoistoimintaa, johon on helppo liittyä mukaan. Opinnäytetyön tulosten mukaan Pelastakaa Lapset on hyvämaineinen järjestö, jota vastaajat pitivät ammattitaitoisena ja luotettavana yhteistyökumppanina: "Järjestö on luotettava ja vastaa arvojani, toimii kansainvälisesti merkittävällä tavalla ja tekee työtään suurella ja vakiintuneella ammattitaidolla." Vastaajien käsityksen mukaan Pelastakaa Lasten vapaaehtoistoiminnalla apu menee suoraan sitä tarvitseville ilman välikäsiä. Vastaajat kokivat, että vapaaehtoisena heillä oli mahdollisuus auttaa suoraan apua tarvitsevia perheitä ja että vapaaehtoistoiminnan avulla heillä on aito mahdollisuus vaikuttaa myönteisesti lasten elämään. Opinnäytetyössä mittarina käytettyä kyselyä voidaan hyödyntää mitattaessa vapaaehtoisten motiivia myös muissa järjestöissä ja yhteisöissä. Blogikirjoitus perustuu opinnäytetyöhön: Heikkinen, Elina 2019: "Yhtäkään lasta ei jätetä". Tutkielma Pelastakaa Lasten motiiveista. Metropolia Ammattikorkeakoulu, sosionomi ylempi AMK. Sitaatit ovat suoria lainauksia vapaaehtoisten antamista vastauksista kysymykseen "miksi haluat toimia vapaaehtoisena juuri Pelastakaa Lapsissa?" Kirjoittaja: Elina Heikkinen, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet: Clary, Gil & Snyder, Mark, Ridge, Robert, Copeland, John, Stukas, Arthur, Haugen, Julie & Miene, Peter 1998. Understanding and Assessing the Motivations of Volun-teers: A Functional Approach. Journal of Personality and Social Psychology 74, 1516–1530. Saatavana myös sähköisesti osoitteessa: <https://pdfs.semanticscholar.org/b46a/11a4464f77b64492e2c2b688d9ebcc3c5565.pdf>. Grönlund, Henrietta 2012. Volunteerism as a mirror of individuals and society: reflections from young adults in Finland. Helsinki: Unigrafia. Saatavana myös sähköisesti osoitteessa: <https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/32919/voluntee.pdf?se> Nylund, Marianne 2000. Varieties of Mutual Support and Voluntary Action – A Study of Finnish SelfHelp Groups and Volunteers. Helsinki: The Finnish Federation of Social Welfare and Health. Yeung, Anne Birgitta 2002. Vapaaehtoistoiminta osana kansalaisyhteiskuntaa. Ihanteita vai todellisuutta? Tutkimus suomalaisten asennoitumisesta ja osallistumisesta vapaaehtoistoimintaan. Helsinki: Sosiaali- ja terveysjärjestöjen yhteistyöyhdistys.
Empatia osana ammatillista kasvua sosiaalialalla
Mikä yksittäinen taito auttaa sekä laadukkaan asiakassuhteen rakentamisessa että suojaa työntekijää uupumukselta? Vastaus on empatiataito. Sari Rekilä etsi kirjallisuuskatsauksessaan vastausta kysymykseen, miten empatiataitoa voi oppia ja opettaa sosiaalialalla. Empatiataitoa saatetaan pitää enemmän luonteenpiirteenä kuin opittavana asiana. Se on kuitenkin opittavissa oleva taito siinä missä muutkin. Empaattisessa kohtaamisessa työntekijä asettuu hetkellisesti asiakkaan asemaan ja tarkastelee asioita hänen näkökulmastaan. Työntekijän jaksamisen kannalta on tärkeää osata erottaa omat tunteet toisen tunteista ja toisaalta kyetä työpäivän jälkeen tyhjentämään mielestään empaattinen kohtaaminen ja siinä koetut tunteet. Termi asianmukainen empatiataito kuvaa ammattilaisen kykyä olla empaattisesti läsnä asiakassuhteessa ilman, että kohtaamisesta on työntekijälle haitallisia seurauksia. Työntekijän on osattava tunnistaa ja asettaa omat rajansa, mikä suojaa häntä myötätuntouupumukselta. Empatiataito on tärkeä osa sosiaalialan työntekijän ammattitaitoa, sillä asiakkaan aito kohtaaminen edellyttää empatiaa ja myötätuntoa. Siksi sosiaalialan opetuksessa olisi tärkeää huomioida empatian opettaminen ja tehdä opiskelijat jo opintojen alkuvaiheessa tietoiseksi sen tärkeydestä. Miten empatiaa voi oppia? Etsin kirjallisuuskatsauksessani vastausta kysymykseen, miten empatiataitoa voi oppia ja opettaa sosiaalialalla. Käytin aineistonani tutkimusartikkeleja, jotka on julkaistu suurimmissa sosiaalialan lehdissä vuosina 2013 - 2018. Artikkeleissa tärkeäksi empatiakykyä tukevaksi tekijäksi nousi reflektiotaito. Reflektion avulla on mahdollista lisätä itsetuntemusta ja kykyä säädellä omia tunteitaan, mikä auttaa tunnistamaan ja asettamaan omia rajoja. Reflektiotaitojen todettiin tukevan psyykkistä hyvinvointia, lisäävän resilienssiä ja vähentävän todennäköisyyttä kokea myötätuntouupumusta. Tutkimuksissa kritisoitiin sitä, että empatiaa on saatettu opettaa pelkästään luennoimalla sen elementeistä ja tärkeydestä tai opettamalla sitä viestintä- ja ohjaustaitojen kautta. Empatian opetuksessa tulisi käyttää pikemminkin kokemuksellista oppimista, mindfulnessia, fiktiivisiä kertomuksia ja päiväkirjan kirjoittamista. Mindfulnessia voidaan käyttää parantamaan reflektointitaitoja ja tunteiden säätelykykyä, mitkä ovat taitoja, joita tarvitaan myös asianmukaisessa empatiataidossa. Fiktiivisten kertomusten lukemisen ja niiden reflektoinnin todettiin auttavan opiskelijoita tunnistamaan tarinan päähenkilön vahvuuksia. Samalla ne auttoivat opiskelijoita pohtimaan, kuinka he tulevina työntekijöinä reagoisivat kertomuksiin, jotka olivat ikävää kuultavaa. Tunnepäiväkirjan kirjoittamisen myötä opiskelijat pystyivät paremmin nimeämään tunteitaan ja ilmaisemaan niitä sekä kyseenalaistivat enemmän ajattelutapojaan ja omaksuivat uusia näkökulmia. Empatia osana ammatillista kasvua Empatia- ja reflektiotaitojen tärkeyttä tulee painottaa jo ammatillisen kasvun alkuvaiheessa ja jatkaa näistä taidoista puhumista läpi opintojen, jotta empatia- ja reflektointitaidoista tulisi tietoinen osa ammatillista pätevyyttä. Opiskelijoiden tulee ymmärtää, miksi kyseiset taidot ovat tärkeitä. Samalla he tarvitsevat tukea niiden kehittämisessä. Opettajilla on luonnollisesti tärkeä rooli opiskelijoiden tukemisessa. Opettajat voivat tukea reflektiokyvyn harjoittamista esimerkiksi antamalla opiskelijoille apukysymyksiä. Kysymykset voivat kannustaa opiskelijoita reflektiiviseen ja kriittiseen ajatteluun ja myöhemmin tällaisesta ajattelutavasta voi tulla automaattinen osa ammatillista toimintaa. Opiskelijoita tulee kannustaa pitämään päiväkirjaa, jossa tuoda esiin asiakastyön synnyttämiä ajatuksia ja tunteita. Näin opiskelija voi oppia tunnistamaan tunteitaan sekä oppi myös ilmaisemaan ja säätelemään niitä. Sosiaalityön kouluttajien tulee miettiä, miten kehitetään asianmukaista empatiataitoa, ei vain keskittyä kehittämään opiskelijan kommunikaatiotaitoja. Empatiataitojen opettaminen vaatii reflektion merkityksen tunnustamista. Tutkimuksista nousi esiin suositus täydentää sosiaalialan opetusta tunnetaitoihin keskittyvällä opinto-ohjelmalla. Harjoittamalla tunnetaitoja koko opintojen ajan saadaan ammattilaisia, jotka kykenevät reflektoimaan omaa toimintaansa ja näin ylläpitämään omaan työhyvinvointiaan. Kirjoittaja: Sari Rekilä, sosionomi (AMK) -opiskelija Lähteet: Rekilä, Sari 2018. Empatia osana ammatillista kasvua sosiaalialalla. Kirjallisuuskatsaus empatiataidon oppimisesta ja opettamisesta. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Sosiaalialan tutkinto-ohjelma. Lue lisää aiheesta: Decety, Jean& Jackson, Philip L. 2004. The Functional Architecture of Human Empathy. Nissinen, Leena 2012. Rajansa kaikella. Miten estää myötätuntouupuminen? Ranne, Kaarina & Sankari, Anne & Rouhiainen-Valo, Tuula & Ruusunen, Tuula (toim.) Sosiaalipedagoginen ammatillisuus – Madsenin kukasta toiminnan tulppaaniksi.
Lisää laatua itsearvioinnilla
Laatu ja sen arviointi ovat tärkeä osa ammattikorkeakoulun toimintaa. Metropolian sosiaalialan ylemmässä ammattikorkeakoulututkinnossa toteutettiin viime vuonna tutkinnon itsearviointi, joka osoittautui mielekkääksi tavaksi tunnistaa kehittämistarpeita ja muistuttaa vahvuuksista. Laatu ei ole käsitteenä yksiselitteinen. Voidaan ajatella, että laatu on hyvä, mikäli se vastaa asiakkaan toiveisiin ja odotuksiin. Raija Holli kuvaa korkeakoulutuksen laatua seuraavasti: "Laatu on järjestelmällistä pyrkimystä tehdä työmme mahdollisimman hyvin, saada aikaan strategisesti oikeita asioita ja vaikuttavia tuloksia". Laatu ja sen arviointi ovat olennainen osa ammattikorkeakoulun toimintaa. Jatkuva kehittäminen ja parantaminen ovat osa strategiaa ja samalla edellytyksiä laadukkaan toiminnan ja lopputulosten saavuttamiseksi. Laadukkaan työn takana ovat motivoituneet ja kehittämismyönteiset työntekijät. Laki velvoittaa ammattikorkeakouluja arvioimaan koulutustaan ja toimintaansa sekä niiden vaikuttavuutta. Kouluja velvoitetaan myös ulkopuoliseen arviointiin säännöllisesti. YAMK-tutkinnon laatua arvioimassa Ylempien ammattikorkeakoulututkintojen (YAMK-tutkintojen) sisällöt on suunniteltu yhteistyössä työelämän kanssa, jotta tutkinnot vastaisivat työelämän tarpeisiin. YAMK-tutkinto varmistaa eväät myös oppimaan oppimiselle työelämässä, jossa muutos on pysyvää. Opiskelijalähtöisyys, käytännönläheisyys ja aidossa työympäristössä oppiminen ovat opiskelijoiden arvostamia YAMK-tutkintojen tunnuspiirteitä. (Arene, 2016) Korkeakoulutuksen laadun arvioinnissa voidaan käyttää sekä itsearviointia että vertaisarviointia. Vertaisarviointia edeltää itsearviointi, joka on kaiken perusta. Itsearviointiin on erilaisia työkaluja. Metropolian sosiaalialan YAMK-tutkinto-ohjelman opettajat toteuttivat ohjelman itsearvioinnin vuonna 2018. Työkaluksi valittiin EU:n rahoittamassa hankkeessa kehitetty Self-Evaluation Handbook. Itsearvioinnin työkalu sisälsi 10 arvioitavaa aluetta, joita olivat mm. tutkinto-ohjelman perusta ja filosofia, oppiminen ja opetus, arviointi ja palaute, taitojen kehittyminen ja työllistyminen, tutkimus ja arviointi, opiskelijakeskeisyys sekä opetushenkilöstön kehittäminen. Näiltä alueilta oli yhteensä 28 arviointikohdetta, jota hyödynnettiin soveltuvin osin. Itsearvioinnin toteutus Metropolian sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon itsearviointiin osallistuivat vuonna 2018 tutkinnon kahdeksan opettajan tiimi ja opiskelijat. Itsearvioinnin arviointikysymyksiä tarkennettiin kolmen opettajan ydinryhmän kesken sosiaalialan tutkintoon soveltuviksi ennen itsearvioinnin tekemistä. Opettajat valmistautuivat itsearviointiin arvioimalla jokaisen arvioitavan alueen henkilökohtaisesti. Arvioinneista ja niiden perusteluista keskusteltiin opettajatiimin kokouksessa. Kolmen opettajan ydinryhmä teki yhteenvedon itsearvioinnin tuloksista ja niiden perusteluista. Arvioinnin yhteenveto käsiteltiin tutkinnon opettajatiimissä ja samalla keskusteliin tutkinnon kehittämistarpeista. Tutkinnon opiskelijat osallistuivat itsearviointiin syksyllä 2018. Opiskelijat keskustelivat neljän-viiden henkilön kotiryhmissä arviointikysymyksistä soveltuvin osin ja vastasivat niihin kirjallisesti. Opiskelijoiden tekemää arviointia varten arviointikysymykset oli muutettu avoimiksi kysymyksiksi. Tutkinnon sidosryhmät osallistuvat tutkinnon arviointiin työelämän tarpeiden näkökulmasta kuluvan vuoden aikana osana tutkinnon opetussuunnitelmatyötä. Itsearvioinnin kertomaa Itsearvioinnissa on mahdollista saada kuuluviin niin opettajien, opiskelijoiden kuin sidosryhmienkin ääni. Sosiaalialan ylemmän tutkinnon opettajatiimi koki arvioinnin tekemisen hyvänä tapana tarkastella sekä tutkinnon että opiskelijoiden asiantuntijuuden kehittymisen kannalta tärkeitä ja keskeisiä asioita. Arjen työn keskellä oli mielenkiintoista pysähtyä keskustelemaan kollegoiden kanssa tutkinnon perustasta, opiskelijakeskeisyydestä, arviointi- ja palautekäytännöistä sekä mahdollisuudesta oman työn ja osaamisen kehittämiseen. Opettajien tekemän arvioinnin perusteella eri osa-alueet olivat tutkinnossa pääsääntöisesti hyvää - osittain myös kiitettävää - tasoa. Opiskelijoiden havainnot ja kirjallinen palaute olivat yhdensuuntaisia opettajien tekemän arvioinnin kanssa. Itsearvioinnin toteuttaminen mahdollisti vuosien kehittämistyön äärelle pysähtymisen ja tehtyjen valintojen arvioimisen. Itsearviointi ohjaa kiinnittämään huomiota oleellisiin kehittämistarpeisiin sekä tunnistamaan tutkinnon vahvuudet. Kirjoittajat: Marjatta Kelo, FT, Kehityspäällikkö, YAMK-tutkinnot, Metropolia Ammattikorkeakoulu Katriina Rantala-Nenonen, YTM, Sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon tutkintovastaava, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Arene 2016. Ammattikorkeakoulujen maisterikoulutus osaamisen uudistajana ja kansallisena koulutusinnovaationa. Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry:n selvitys YAMK-tutkintojen rakenteellisesta kehittämisestä. Quality Assurance and Enhancement Marketplace for Higher Education Institutions. Self-Evaluation Handbook 2016.
Henkilökohtainen budjetointi – hanke päättyy, mitä olemme oppineet?
Kirjoitus on julkaistu Henkilökohtainen budjetointi – Avain kansalaisuuteen -hankkeen blogissa 26.2.2019: Henkilökohtainen budjetointi – hanke päättyy, mitä olemme oppineet? ”Avain kansalaisuuteen – henkilökohtainen budjetointi” -hanke päättyy 31.5.2019 – mitä olemme hankkeen aikana oppineet? Kokemustemme pohjalta muutoksia tarvitaan erityisesti palveluista vastaavien organisaatioiden toiminnassa. Asiakkaan rooli on HB-toimintamallissa vahvempi ja aktiivisempi kuin perinteisessä palvelumallissa, ja työntekijän rooli asiakassuhteessa painottuu toisin (mm. Leino & Määttänen 2018). Tässä tekstissä esitetään alustavia pohdintoja, joita tullaan käsittelemään tarkemmin hankkeen loppujulkaisussa ja -videossa. Ihmislähtöinen HB-toimintamalli joustaa, turhat sektorit ja siilot rajoittavat Sosiaali- ja terveydenhuolto edistää toiminnallaan ihmisten hyvän elämän edellytyksiä. Toiminnan arvoperustana ovat ihmislähtöisyys ja ihmisoikeudet (vrt. asiakaslähtöisyys). Jokaisella pitää olla oikeus omannäköiseen elämään – myös silloin kun tarvitsee yhteiskunnan tukea ja palveluja. Palvelujärjestelmän tulee kyetä toimimaan joustavasti ja kohtaamaan ihminen kokonaisena yksilöllisine tarpeineen. Jokaisen tulee voida olla päähenkilö omassa elämässään ja tehdä itselle soveltuvia ratkaisuja tarvitsemistaan palveluista. Jokainen on itse ohjaksissa ja oman elämänsä asiantuntija. Itsemääräämisoikeutta tulee kunnioittaa: jokaisella on oikeus päättää mitä palveluja käyttää ja saada tarvittaessa tukea valintoihin. Palveluorganisaatioiden toiminta pitäisi organisoida niin, että ihmistä ei juoksuteta palvelupisteestä toiseen: turhat palvelujen sektorirajat ja siilot pitäisi poistaa. Eri palvelualueiden kilpailu määrärahoista ei edistä kokonaistaloudellista ja ihmislähtöistä toimintaa. Tavoitteena on, että jokainen voi hakeutua yhteen palvelupisteeseen, josta asioita lähdetään hoitamaan kokonaisvaltaisesti eteenpäin. Aktiivinen rooli ja uudenlaiset ratkaisut Omaehtoisten valintojen tekemiseen tarvitaan riittävästi tietoa, eikä palvelujärjestelmän pidä holhota. Ammattilaisen tehtävänä on tukea ihmistä hänen ratkaisuissaan tarjoamalla tietoa ja osaamista sekä kannustamalla ja rohkaisemalla omiin valintoihin. Työntekijän ei pidä päättää ihmisen puolesta mitä hän tarvitsee ja millainen tuki hänen elämäntilanteessaan olisi paras. Koska elämäntilanteet ovat vaihtelevia ja ihmiset toimintakyvyltään erilaisia, ammattilainen sovittaa oman roolinsa ja toimintatapansa kullekin yksilöllisesti soveltuvaksi. Asiakkaalla on oikeus saada koordinoiva asiakastyöntekijä, ns. omatyöntekijä. Uusia ideoita ja ratkaisuja ei synny, jos valinnanmahdollisuus rajoitetaan vain siihen, mitä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluhyllyllä kulloinkin sattuu olemaan ja millaiset palveluntuottajat ovat niitä rekisteröityneet tuottamaan. Palveluja ja erilaisia tuen muotoja kehitettäessä tarvitaan mukaan asiakkaita ja heidän asiakaskokemuksiaan – ne ovat oikeastaan ratkaisevia muutostyön onnistumiselle. Moni hyötyy lähituesta, jota omaiset, muut läheiset, valmennetut tukihenkilöt tai samanlaisia haasteita kohdanneet voivat antaa. Tukihenkilöiden saatavuus edellyttää resursseja, valmennusta ja toiminnan organisointia. Luottamusta puolin ja toisin Palveluorganisaatioiden toimintakulttuurin pitää perustua molemminpuoliseen luottamukseen ja luovien ratkaisujen mahdollistamiseen: asiakastyöntekijä luottaa asiakkaaseen, organisaatio asiakastyöntekijään ja asiakas asiakastyöntekijään. Organisaation johto luottaa työntekijöidensä kykyyn ratkaista tarvittavan tuen ja palveluiden hankkimiseen parhaiten soveltuvat keinot yhdessä asiakkaan kanssa. Asiakastyöntekijöiden pitää voida päättää tarvittavasta tuesta ja muotoilla se yhdessä asiakkaan ja palveluntuottajien kanssa. HB-kehittäminen jatkossa Henkilökohtaisen budjetoinnin toimintamallia voidaan soveltaa ja kehittää nykyisten lakien puitteissa, eikä erityisiä HB-säännöksiä tarvitse odottaa sote-uudistuksesta ja valinnanvapauslaista. Hankkeen tulokset ja kehittämissuositukset sekä HB-toimintatavan keskeisten elementtien kuvaus sisältyvät hankkeen loppujulkaisuun ja dokumentaariseen videoon, jonka ensiesitys on 7.5.2019 hankkeen päätösseminaarissa. HB-oppimisverkosto on kokoontunut hankkeen aikana kolme kertaa (ks. yhteenvedot tapaamisista), ja tapaamisia on toivottu jatkossakin. HB-toimintamallin kehitystyötä tarvitaan edelleen. Kirjoittaja: Sirkka Rousu, hankkeen projektipäällikkö ja yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Laura Leino ja Heli Määttänen 2018. ”Saa olla ihminen ihmiselle”: Asiakkaan ja työntekijän muuttuvat roolit henkilökohtaisessa budjetoinnissa. Sosiaalialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Saatavana Theseus-tietokannasta. Laura ja Heli ovat kirjoittaneet aiheesta myös blogikirjoitukset HB-hankesivustolle: ”Rakenteet muokkaavat rooleja sosiaalipalveluja kehitettäessä” ja ”Ihminen sosiaalipalveluiden objektista täysivaltaiseksi kansalaiseksi – roolit muutoksessa”
Rakenteet muokkaavat rooleja sosiaalipalveluja kehitettäessä
Kirjoitus on julkaistu Henkilökohtainen budjetointi - Avain kansalaisuuteen -hankkeen blogissa 7.1.2019: Rakenteet muokkaavat rooleja sosiaalipalveluja kehitettäessä ”Asiakkaat ihmettelivät miksi henkilökohtaista budjettia ei käytetä laajemmin ja pohtivat mahdollisuutta jatkaa henkilökohtaisen budjetin käyttöä tulevaisuudessa. Toive mahdollisuudesta käyttää budjettia joustavasti elämäntilanteen ja voimavarojen mukaan esitettiin useasti.” Kansalaisuutta vahvistaa henkilökohtainen budjetointi Mikä mahdollistaa henkilökohtaisen budjetoinnin juurtumisen aidoksi vaihtoehdoksi sosiaalihuollon palveluita järjestettäessä? Millainen olisi suomalainen tapa? Mistä ottaa mallia vai tulisiko luoda oma tapa? Uusi tapa toimia yhteistyössä vaatii muutostyötä sekä asiakkaiden että ammattilaisten asenteissa. Kysyttäessä asiakkaalta ja työntekijältä kuinka palveluiden järjestäminen henkilökohtaisen budjetoinnin toimintamallilla eroaa perinteisestä tavasta, vastattiin muun muassa näin: ”Nyt kuunnellaan” ”On ihanaa mahdollistaa asiakkaan itsensä esiin nostama, tarpeelliseksi kokemansa palvelu, joka ei ilman HB:ta olisi mahdollinen.” Henkilökohtainen budjetointi – avain kansalaisuuteen -hankkeen tavoitteena on kehittää henkilökohtaisen budjetoinnin toimintamallia ja tuottaa tietoa siitä, millaisia vaikutuksia asiakkaan valinnoilla on hänen hyvinvointiinsa ja toimintakykyynsä, palveluihin ja kustannuksiin sekä asiakkaan ja työntekijän rooliin asiakasprosessissa (Henkilökohtainen budjetointi – Avain kansalaisuuteen. Hankekuvaus. n.d.). Nykyinenkin lainsäädäntö mahdollistaa asiakaslähtöisen toiminnan eli asiakkaan kuuntelemisen, tiedon, kyvyn ja voimavarojen huomioimisen sekä hyvän kommunikoinnin ja kohtelun kuin myös asiakkaan läheisverkoston mukaan ottamisen asiakassuunnitelman tekemiseen ja toteuttamiseen. Suurimmat haasteet näyttävätkin olevan niin työntekijöiden, palveluja tuottavien ja järjestävien organisaatioiden, kuin asiakkaiden asenteiden muuttumisessa, jotta asiakaslähtöisyys ja asiakkaan kokemus kumppanuudesta ja huolenpidosta toteutuisi. (SHuoltoL 1301/2014, Laki asiakkaan asemasta ja oikeuksista 22.9.2000/812.) Kuinka rakenne liittyy asenteiden muuttumiseen? Tulokset osoittivat, että asiakkaan ja työntekijän välisen vuorovaikutuksen avoimuuden, kiireettömyyden sekä tasavertaisuuden kasvattaminen on vahvistanut asiakkaan kokemusta asiantuntijuudesta oman elämänsä suunnittelussa. Asiakkaiden aktiivisuus on lisääntynyt. He kokivat olleensa itse tietojen antajan ja neuvojan roolissa omana itsenään. Työntekijät tunnistavat asenne- ja roolimuutoksen tarpeen asiakastyössä. Organisaatiolta saatavan tuen merkitys ja oman ammattitaidon ylläpitäminen loi luottamusta asiakassuhteessa, jolloin luovien ratkaisujen löytyminen asiakkaan tarpeen mukaisesti mahdollistui. Asiakkaat ihmettelivät miksi henkilökohtaista budjettia ei käytetä laajemmin ja pohtivat mahdollisuutta jatkaa henkilökohtaisen budjetin käyttöä tulevaisuudessa. Toive mahdollisuudesta käyttää budjettia joustavasti elämäntilanteen ja voimavarojen mukaan esitettiin useasti. Työntekijöiden kokemus oli, että palvelu- ja tietojärjestelmien yhteensopimattomuus ja rakenteiden puute, yhteistyö palveluntuottajien kanssa sekä ohjeistuksen kirjavuus organisaation taholta aiheutti työntekijöissä epätietoisuutta siitä mitä asiakkaalle voi luotettavasti tarjota. Tämä vaikutti asiakkaan mahdollisuuteen harjoittaa valinnan vapauttaan. Jokainen onnistuminen henkilökohtaisen budjetointia kokeiltaessa vahvisti kuitenkin työntekijän halua yrittää uudelleen. Koettiin myös, että vaikka alkuun täytyi käyttää resursseja enemmän, niin käyntiin päästyään henkilökohtaisen budjetoinnin toimintamallin mukainen työskentely vähensi työtaakkaa merkittävästi. Onnistunut kohtaaminen mahdollistaa hyvän vuorovaikutuksen Asiakkaan ja työntekijän välinen kohtaaminen sekä vuorovaikutus olivat asioita, jotka nousivat toistuvasti esiin. Osa asiakkaista pystyi erottelemaan työntekijäkohtaamiset ja palveluntarjoajan vaikutukset erillisinä prosesseina. Asiakkaan ja työntekijän välinen työskentely voitiin kokea asiakaslähtöiseksi, osallisuutta vahvistavaksi sekä tasavertaiseksi, vaikka valittu palvelu olisi tuottanut pettymyksen tai jäänyt toteutumatta. Asiakaslähtöisten palvelujen kehittämisen mahdollistamiseksi on turvattava yhteiset palvelut, toimittava yhteistyössä lähiverkostojen kanssa, vaalittava yhteistoiminnan jatkumista sekä puututtava varhaisessa vaiheessa myös rakenteellisiin tekijöihin (Koskimies ym. 2012: 16-18). Sosiaalihuollonpalveluissa on asiakkaina kansalaisia, joiden toimintakyky ja elämäntilanteet voivat vaihdella suurestikin. Roolien tasa-arvoistuessa vuorovaikutus asiakkaan ja työntekijän välillä syvenee. Tämä mahdollistaa sen, että niukkuudesta neuvottelu vähenee ja keskustellaan erilaisista mahdollisuuksista sekä asiakkaan aidoista yksilöllisistä tarpeista. Asiakkaan rooli korostuu ja työntekijän asema siirtyy poispäin keskiöstä, kun palveluita järjesteltäessä prosessin johtaminen siirtyy asiakkaalle. Henkilökohtaisen budjetoinnin asiakasprosessissa korostuu työntekijän ammattitaito asiakkaan kohtaamisessa, ja sitä on hyvä tarkistella juuri heikoimmassa asemassa olevan asiakkaan näkökulmasta. Toimintakyvyltään heikko ja/tai haastavassa elämäntilanteessa elävän ihmisen kohtaaminen vaatii aikaa, osaamista ja myötätuntoa. Asiakkaan kohtaaminen pelkistyy työntekijän osaamiseen, tietämykseen ja motivaatioon. Työntekijän kompetenssit eivät vahvistu ja resurssit eivät kohdennu oikein, jos organisaatio ei anna työntekijälle tukea ja rakenteita. Muutos ei mahdollistu yksittäisten työntekijöiden toimesta. Duffyn ja Perezin (2014) näkemys täysivaltaisesta kansalaisuudesta tarkoittaa yksilöllisyyttä ja erilaisuutta, kansalaisten arvostusta ja erilaisuuden arvostamista, mikä tarkoittaa, että kaikkien erilaisuus on arvokasta. Jokaisella kansalaisella on oikeus tuoda oma ainutlaatuinen osallistuminen yhteisöjen elämään ja olemalla yhteisön jäsen tulla tasavertaiseksi. Kansalaisten oikeuksiin kuuluu myös se, että saa tarvittavaa apua, jotta kansalaisena olemisen ja toimimisen mahdollisuudet ovat aidot. Kansalaisilla on vapaus elää omaa elämää omalla tavalla niin, että tavat sopivat yhteisön yleisiin tapoihin. Kansalaisuus tarkoittaa hyvää, kunnioittavaa ja arvostavaa kohtelua. (Duffy, Perez 2014: 3-7.) Tällaiseen kansalaistavoitteen vahvistumiseen tähdätään myös Avain kansalaisuuteen – Henkilökohtainen budjetointihankkeessa. Henkilökohtaiselle budjetoinnille on tilausta ja tarvetta tulevaisuuden uutena tapana järjestellä sosiaalihuollon asiakkaiden palveluita. Toimintamallin mukainen työskentely vaatii kuitenkin vielä rakenteiden vahvistamista, organisaatioiden sekä palveluntuottajien välistä yhteistyötä sekä asenne- ja roolimuutostyöskentelyä, jotta asiakkaan on mahdollista omaksua omat muuttuvat roolinsa palveluiden käyttäjänä sosiaalihuollossa. Kirjoittaja: Laura Leino, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet: Blogi perustuu parityönä tehtyyn opinnäytetyöhön. Laura Leino, Heli Määttänen: “SAA OLLA IHMINEN IHMISELLE”: Asiakkaan ja työntekijän muuttuvat roolit henkilökohtaisessa budjetoinnissa. Metropolia Ammattikorkeakoulu, sosionomi, ylempi AMK (ammattikorkeakoulujen opinnäytetyö-tietokanta www.theseus.fi) Avain kansalaisuuteen – henkilökohtainen budjetointi > Hankekuvaus Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 22.9.2000/812 Sosiaalihuoltolaki 30.12.2014/1301
Ihminen sosiaalipalveluiden objektista täysivaltaiseksi kansalaiseksi – roolit muutoksessa
Kirjoitus on julkaistu Henkilökohtainen budjetointi – Avain kansalaisuuteen -hankkeen blogissa 7.1.2019: Ihminen sosiaalipalveluiden objektista täysivaltaiseksi kansalaiseksi – roolit muutoksessa ”Perinteinen tapa suunnitella ja järjestää sosiaalipalveluita on ollut ongelma- ja asiantuntijakeskeistä. Henkilökohtaisen budjetoinnin tavoitteena on antaa asiakkaalle vapautta ja vastuuta oman hyvän elämän, ei vain palveluiden, suunnittelusta. Työntekijät tunnistavat asenne- ja roolimuutostarpeet hyvin ja heillä on muutoksen tekemiseen hyvä motivaatio. Asiakkaan roolien muutostyö on riippuvaista siitä millainen vuorovaikutus ja luottamus heille syntyy yhteistyöstä työntekijöiden kanssa.” Yhteiskunnassa toimiminen vaatii uudenlaisia rooleja Suomalaisen yhteiskunnan muutos ja kehitys ovat historiansa suurimman muutoksen äärellä. Tie on kulkenut läpi hyvinvointivaltion rakentamiskaudesta sen supistamiseen. 2000-luvulle tultaessa sana hyvinvointivaltio katosi lähes kokonaan hallitusohjelmista ja korvautui hyvinvointiyhteiskunnan käsitteellä. (Anttonen, Häikiö & Valokivi 2012: 22.) Julkisen vallan ja vastuun aika on muutoksessa. Tilalle on noussut uudenlainen ideologia, jossa kansalaiselle tarjotaan lisääntyvää vastuuta käyttämiensä palveluiden sisällöstä ja hankinnasta. Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus tuo palveluihin ja niiden järjestämiseen uusia elementtejä sekä ilmiöitä, kun asiakkaat ja asiantuntijat ovat uudenlaisten ja vaikeasti ennustettavien haasteiden edessä. Haasteita ja kehittämistyötä on tarkasteltava sekä asiakkaan että palveluntarjoajan näkökulmasta ja yhteistyössä osapuolten kesken. (Hujala & Lammintakanen 2018: 10.) Valinnanvapauden lisääntyessä ja palveluiden monipuolistuessa myös julkisen tiedottamisen tarve on suuri. Mikä on henkilökohtainen budjetointi? Henkilökohtaisella budjetoinnilla tarkoitetaan asiakkaan palvelutarpeiden arvioinnin perusteella määriteltyä rahasummaa, jolla asiakas saa itse määritellä aiempaa enemmän, mitkä palvelut hän hankkii. Kyse on rahasta, johon asiakkaalla on joka tapauksessa oikeus järjestääkseen tuet ja palvelut tarpeenmukaisesti. Taustalla on ajatus resurssien käyttämisestä tukimuotoihin ja palveluihin, joita asiakas itse on ollut määrittelemässä elämänsä ja tarpeidensa lähtökohdista, apu ja tuki kohdentuvat paremmin, ja siten saavutetaan parempia tuloksia ja vaikutuksia kuin yksinomaan ammattilaisten ja asiantuntijoiden määrittelemissä järjestelyissä. (Ahlstén 2012: 2.) Henkilökohtainen budjetointi — avain kansalaisuuteen hankkeessa osallisuudella tarkoitetaan asiakkaan toimijuutta ja voimaantumista, minäkuvan vahvistumista, asiantuntijuuden tunnistamista sekä kehittäjäkumppanina mukanaoloa. Asiakaslähtöinen ja osallistuva työskentelykulttuuri vahvistuu, ja asiakas tunnistetaan asiantuntijana myös palvelujen kehittämistyössä. (Rousu, Pehkonen-Elmi & Kylliäinen 2017: 6.) Henkilökohtaisen budjetoinnin toimintamallissa asiakas ja työntekijä pääsevät opettelemaan uudenlaista lähestymistä tilanteen muuttamiseksi toivottuun suuntaan. Asiakas saa aktiivisen osallistujan roolin, joka voi poiketa nykyisestä tilanteesta paljonkin. Työntekijän rooli tulee henkilökohtaisen budjetin valinneen asiakkaan kanssa olemaan laaja-alaisen tiedon ja palvelutuntemuksen jakamiseen liittyvää yhteistä suunnittelua asiakkaan kanssa. Asenne- ja roolimuutostalkoot: ota haaste vastaan! Perinteinen tapa suunnitella ja järjestää sosiaalipalveluita on ollut ongelma- ja asiantuntijakeskeistä. Henkilökohtaisen budjetoinnin tavoitteena on antaa asiakkaalle vapautta ja vastuuta oman hyvän elämän, ei vain palveluiden, suunnittelusta. Työntekijät tunnistavat asenne- ja roolimuutostarpeet hyvin ja heillä on muutoksen tekemiseen hyvä motivaatio. Asiakkaan roolien muutostyö on riippuvaista siitä millainen vuorovaikutus ja luottamus heille syntyy yhteistyöstä työntekijöiden kanssa. Muutostyön tueksi asiakkaille ja työntekijöille on tehty roolikarttaluonnokset. Kartat on työstetty asiakkaiden ja työntekijöiden kyselyvastausten sekä työpajatyöskentelyn perusteella. Karttaluonnokset ja käyttöohje ovat nyt saatavilla testattavaksi sekä jatkokehitystä varten. Henkilökohtainen budjetointi tulee olemaan osa suomalaista sosiaalipalveluiden järjestämisen tapaa. Samalla se on myös työväline, joka antaa työntekijälle lisää valtuuksia kuulla asiakasta. Seauttaa siinä, että hänen elämäntarinaansa tulee kuulluksi sellaisena kuin asiakas sen kokee ja haluaa jakaa. Roolikarttojen testaaminen ja jatkokehittäminen sopisi esimerkiksi opinnäytetyön aiheeksi tai itsearvioinnin välineeksi. Asiakkaan roolikarttaluonnos Päättäjänä asiakas tekee omaan elämäänsä vaikuttavia ratkaisuja ja johtaa omien palveluidensa kokonaisuuksia. Hän osallistuu palvelujen laadun kehittämiseen. Päättäjä-roolin toteutuminen mahdollistaa sen, että asiakas pääsee toteuttamaan myös muita rooleja. Tiedonantajan roolissa asiakas tunnistaa omat tarpeensa täysivaltaisena kansalaisena. Asiakas nähdään aktiivisena osallistujana ja vaikuttajana, jonka koko kapasiteetti on huomioitu. Asiakas jakaa tietoa ja ymmärrystä itsestään. Juhilan (2006) ja Valkaman (2012) mukaan tiedon jakaminen liittyy toimintaan, joka mahdollistaa asiakkaalle mahdollisesta marginaalisuudesta huolimatta täysivaltaisen kansalaisuuden ja asiakkaana toimimisen palveluita käyttävänä subjektina. (Juhila 2006: 118; Valkama 2012: 4-5,13,17,78-79.) Neuvojan roolissa asiakkaan omat ideat ja oman elämän asiantuntijuus korostuu. Onnistuminen yhteisessä toiminnassa riippuu siitä, kuinka vuorovaikutus ja luottamus syntyvät neuvojana toimivan asiakkaan ja työntekijän välille. (Koskimies ym. 2012: 9.) Kumppanin rooli on kriittinen onnistuneen yhteistyön näkökulmasta. Kumppanuus on pitkäjänteistä ja harkittua yhteistyötä, joka perustuu luottamukseen. Lähtökohta kumppanuuden toteutumiselle on molempien osapuolten tiedon arvostaminen ja hyväksyminen, kumppanuudessa pyritään tasavertaisen kansalaisen roolin vahvistamiseen. (Juhila 2006: 103-118.) Sitoutujan roolissa asiakkaan odotukset, mielikuvat, asenteet ja aiemmat kokemukset ovat mukana kohtaamisessa työntekijän kanssa. Sitoutuminen edellyttää riittävää osaamista ja ymmärrystä. (Valkama 2012: 78-79; Virtanen ym. 2012: 29-30.) Tarvitsijan roolissa asiakas saa tietoa palveluista ja oikeuksista. Tarvitsijan tiedon tarpeen täydentyessä hänen riskinsä syrjäytyä vähenee, vaihtoehdot lisääntyvät ja osallisuuden mahdollisuudet kasvavat. Uskaltajan roolissa muut roolit mahdollistuvat ja tulevat käyttöön. Uskaltajan roolin kehittyminen ei ole itsestään selvää. Se tarvitsee tuekseen kumppanuutta sekä innostunutta ja optimistista hyvien kohtaamisten ketjua. Ollakseen erehtyväinen, tietämätön ja tehdäkseen virheitä tarvitaan uskallusta. Työntekijän roolikarttaluonnos Yhteistyön vahvistajan rooliin liittyy luottamuksen rakentaminen ja vuorovaikutuksen laatu; kompetenssit asiakkaan kohtaamiseen ja kuuntelemiseen. Työntekijä tukee asiakasta, joka tekee omaan elämäänsä vaikuttavia ratkaisuja. Tuen tarpeen taso voi vaihdella elämäntilanteiden ja voimavarojen muuttuessa. Roolin toteutuminen mahdollistuu, kun työntekijä osaa joustavasti hyödyntää kaikkia roolikartan rooleja. (Klockmo, Marnetoft, Nordenmark, 2012: 12-14.) Kuuntelijana työntekijä on asiakkaan elämäntarinan vahvistaja. Asiakaslähtöisyyden tarkasteleminen suhteena muistuttaa, että juuri hyvistä kohtaamisista, joissa ihminen kohtaa toisen ihmisen, muodostuu hyvä palvelujärjestelmä. (Raitakari ym. 2012: 75.) Työntekijä antaa asiakkaalle tilaa, aikaa ja välineitä kertoa omaa ainutlaatuista tarinaansa. Keskustelijan roolissa työntekijä tekee asiakkaan elämäntarinan näkyväksi ja kuulluksi myös muille. Tarinasta konkretisoidaan asiakassuunnitelmaan kirjoitettavat palvelutarpeet. Asiakkaan tarinan välittyminen palveluntarjoajalle on yhteisymmärryksen edellytys. (Virtanen ym. 2011: 18.) Vastuun- ja vallanjakajana työntekijä on asiakkaan edun valvoja ja lain noudattaja. Työntekijä antaa vastuuta asiakkaalle sopimuksen mukaisesti ja kunnioittaa hänen itsemääräämisoikeutta. Muutoksen saavuttamiseksi työntekijän on reflektoitava asiakkaan kanssa yhdessä omaa asennettaan (Rousu ym. 2017: 19.) Työntekijä valvoo asiakkaan oikeuksien toteutumista suhteessa olemassa oleviin lakeihin. Tässä roolissa työntekijä pyrkii oman vallankäyttönsä vähentämiseen päätöksenteossa. (Laki asiakkaan asemasta ja oikeuksista 6-7§.) Rakentajan roolissa tehtävänä on palveluiden ja asiakkaan yhteen saattaminen. Työntekijä oppii tuntemaan ja perehtyy syvällisesti ympäristöönsä sekä paikallisiin palveluihin ja toimijoihin. Hän ylläpitää pitkäjänteistä yhteistyötä palveluiden kehittämiseksi asiakkaan kanssa. Palveluohjauksen tuntemus ja tieto kuka sitä omalla toiminta-alueella tarjoaa, on osa rakentajan ydinosaamista. Tiedottajana työntekijä etsii ja jakaa tietoa itsenäisesti ja asiakkaan kanssa yhdessä. Nummelan (2011) mukaan asiakas tarvitsee tietoa oikeuksistaan etuuksiin ja palveluihin jo ennen asiakkuutta. Asiakkaan arvokas kohtaaminen toteutuu, kun asiakkaan ja työntekijän tieto kohtaa. (Nummela 2011: 139-141.) Tiedon etsiminen ja jakaminen vahvistaa sekä asiakkaan hyvän elämän toteutumista että organisaation ja työntekijän omaa toimintaa. Koordinoijana työntekijä toimii palveluiden, lähipiirin ja verkoston yhteensovittaja. Työntekijä seuraa ja arvioi asiakkaan kanssa palveluiden kokonaisuutta ja hyötyä. Asiakkaan toiminnallisuutta tukemaan tulee kehittää sosiaalityön ammattiorientaation tapoja, mutta asiakkaan tilanteen mukaan myös hänen omia verkostoja hyödyntäen. (Nummela 2011: 139-141.) Koordinoija tukee asiakasta muutostilanteissa ja vahvistaa joustavuutta palveluissa. Kirjoittaja: Heli Määttänen, sosionomi (ylempi AMK) Lähteet: Blogi perustuu parityönä tehtyyn opinnäytetyöhömme. Laura Leino, Heli Määttänen 2018: “SAA OLLA IHMINEN IHMISELLE”: Asiakkaan ja työntekijän muuttuvat roolit henkilökohtaisessa budjetoinnissa. Metropolia Ammattikorkeakoulu, sosionomi, ylempi AMK (ammattikorkeakoulujen opinnäytetyö-tietokanta www.theseus.fi) Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 22.9.2000/812 Rousu Sirkka, Pehkonen-Elmi,Tuula & Kylliäinen, Katja 2017: Avain kansalaisuuteen: henkilökohtaisen budjetoinnin avulla osallisuutta, itsemääräämisoikeutta ja valinnanva-pautta kehittävä valtakunnallinen hanke. Arviointisuunnitelma ja sen liitteet.
Tunteet (sosiaalialan) työssä
”Analysoin omia tunteitani myöhemmin ja mietin paljon, että ylireagoinko, mutta omasta mielestäni en.” (32) Näin kuvaa eräs ammattikorkeakouluopiskelija kysyttäessä hänelle merkityksellisistä tunteista opintojen aikana. Kuvaus liittyy Tutu-tutkimukseen, jossa tutkittiin kolmen ammattikorkeakoulun opiskelijoiden merkityksellisiä tunteita opintojen aikana. Opiskelijat olivat monilta eri aloilta, sosiaalialan opiskelijoiden lisäksi mukana oli esimerkiksi liiketalouden opiskelijoita. Sosiaalialan työ kuormittaa Sosiaalialalla toimiessa tarvitaan vahvoja tunnetaitoja: taitoja tunnistaa omat ja toisten tunteet, hallita ne ja toimia rakentavasti. Tunteiden hallintaa tarvitaan myös työssäjaksamiseen. Sosiaalityöhön on todettu liittyvän merkittäviä kuormitustekijöitä, jotka liittyvät usein työolosuhteisiin, työn sisältöön, työjärjestelyihin ja työssä tapahtuvaan vuorovaikutukseen. Vuorovaikutus kuormittaa. Suomalaisia sosiaalityöntekijöitä kuormittavat erityisesti kiireinen työtahti, suuret asiakasmäärät, työyhteisön ongelmat ja rooliristiriidat työssä. Eräs erityinen kuormitustekijä on muun muassa asiakkaiden tunteiden vastaanottaminen ja käsitteleminen. (Salo ym. 2016). Emotionaalinen kompetenssi - tunteiden tulkki Toisen ihmisen tunteiden vastaanottamisessa ja käsittelemisessä tarvitaan emotionaalista kompetenssia. Se tarkoittaa ihmisen kykyä tunnistaa, ymmärtää, ilmaista ja säädellä tunteitaan. Se pitää sisällään sen, miten ihminen reagoi muiden tunteisiin. Se tarkoittaa myös sitä, että ihminen on vastuussa omista tunteistaan ja niiden vaikutuksesta vuorovaikutukseen ja omaan toimintaan. Emotionaalinen kompetenssin lähikäsitteitä ovat Emotional Intelligence (EQ) ja Social Emotional Learning (SEL). EQ eli tunneäly koostuu Golemanin (1995; 1999) mukaan tunteiden tiedostamisesta, ilmaisemisesta, emootionaalisen ja kognitiivisen yhteydestä sekä tunteiden säätelystä ja hallinnasta. Emotionaaliseen kompetenssiin voidaan liittää myös emotionaalinen minäpystyvyys (self-efficacy), joka tarkoittaa ihmisen uskoa siihen, että hän pystyy toimimaan hänelle merkityksellisissä tunnetilanteissa, jolloin hän näkee itsensä tuntevana ja kokonaisvaltaisena yksilönä sekä hyväksyy tunnekokemuksensa. (Saarni 1999.) Sosiaalialalla vahva emotionaalinen kompetenssi on erityisen tärkeää työssäjaksamisen, mutta myös laadukkaan asiakastyön takaamiseksi. Tärkeää se on myös muilla aloilla, sillä työssä koetut ja ilmaistut tunteet vaikuttavat työntekijöiden motivaatioon, ajatteluun, päätöksiin ja yhteistyökykyyn laajemminkin. Lisäksi on löydetty näyttöä siitä, että spontaaneilla positiivisilla ajatuksilla on yhteys myös motivaatioon (Rice & Fredrickson 2017). Erityisesti sosiaalialan työntekijöiden tulisi käyttää aktiivisia tunteisiin keskittyviä coping metodeja ja tukea kollegoilta ehkäistäkseen emotionaalista uupumista (McFadden, Campbell & Taylor 2015). Ilman omien tunteiden tunnistamista ja niiden hallintaa emme myöskään hallitse sitä, millaista emotionaalista jalanjälkeä (Levine 2015) jätämme jälkeemme. Aina se ei välttämättä ole kovinkaan positiivinen jälki! Tutkimus korkeakouluopiskelijoiden merkityksellisistä tunteista opintojen aikana ilmestyy verkkojulkaisuna ”Tuhannet tunteet”. Isacsson, A., Raatikainen, E. & Ekström, M. (2019) https://julkaisut.haaga-helia.fi/tunne-julkaisu-opiskelijoiden-tunnekokemukset-korkeakoulussa/ Kirjoittaja: Eija Raatikainen, KT, lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Goleman, D. 1995. Emotional Intelligence: why it can matter more than IQ? New York: Bantam Books. Goleman, D. & Chernis 2001. The emotionally intelligent workplace. How to Select for, Measure, and Improve Emotional Intelligence in Individuals, Groups, and Organizations. Cary Cherniss Daniel Goleman Editors. Jossey Bass: San Fransisco. Levine, S., 2015. Our emotional footprint. Ordinary people and their extraordinary lives. IUniverse. McFadden, P., Campbell, A. & Taylor, B.2015. Resilience and Burnout in child Protection Social Work: Individual and Organisational themes from a Systematic Litereture Review. British Journal of Social Work, 45. 1546 - 1563. Rice, E. L. & Fredrickson, B. 2017. Do positive spontaneous thoughts function as incentive salience? Emotion. 17 (5). 840 - 855. Saarni, C. 1999. A Skill-Based Model of Emotional Competence: A Developmental Perspective. https://files.eric.ed.gov/fulltext/ED430678.pdf Salo & Rantonen & Aalto & Oksanen & Vahtera & Junnonen & Baldschun & Väisänen & Mönkkönen & Hämäläinen 2016. Sosiaalityöntekijöiden hyvinvointi. Sosiaalityön kuormittavuus, voimavaratekijät ja sosiaalityöntekijöiden mielenterveys. Helsinki: Työterveyslaitos. Salovey, P & Mayer, J. 1990 Emotional intelligence. SAGE Journals 9. http://journals.sagepub.com/doi/abs/10.2190/DUGG-P24E-52WK-6CDG
Katriina Rantala-Nenonen
päätoimittaja
Lehtori, YTM
katriina.rantala-nenonen@metropolia.fi
p. 040 641 8303
Hilla Niemi
koulutussuunnittelija
hilla.niemi@metropolia.fi
p. 050 567 8049
Eveliina Korpela
Lehtori:suomen kieli ja viestintä, FT
eveliina.korpela@metropolia.fi
p. 040 641 8336
Toimituskunta toimittaa blogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Uudistuva sosiaalialan osaaminen –blogin toimituskunta on aloittanut työnsä 15.6.2018.
Ammatillinen koulutus asiakaslähtöisyys Asiakkaan oikeudet Ehkäisevä lastensuojelu Eija Raatikainen empatia Etiikka Henkilökohtainen budjetointi hyvinvointi Hyvinvointipolitiikka ikäihmiset Kasvatus Kehitysvammaisten palvelut Kelpoisuusehdot Kotihoito Koulu Lapsiperheiden palvelut Lastensuojelu Maahanmuuttaja Metropolia ammattikorkeakoulu Moniammatillinen yhteistyö nuoret Nuorten hyvinvointi Opinnäytetyöt Osaaminen Osallisuus Perhepolitiikka Päivähoito Sirkka Rousu Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen sosiaaliala sosionomi Sosionomi ylempi AMk-tutkinto Sote-uudistus Syrjäytyminen Työhyvinvointi Työllisyys Työttömyys Vaikuttavuus valinnanvapaus Vanhemmuus Varhaiskasvatus vuorovaikutus Yhdenvertaisuus Ylempi amk-tutkinto