Hyppää pääsisaltöön
Lukemiani

Metropolian blogit nostavat keskusteluun aiheita ammattikorkeakoulumme ja kumppaneidemme maailmasta: oppimisesta, työelämästä, yhteistyöstä, osaamisesta, uudistumisesta ja erilaisista kohtaamisista. Sisällöt edustavat kunkin kirjoittajan henkilökohtaisia näkemyksiä, Metropolian johtoryhmän Pelinavaajat-blogi ilmaisee Metropolian virallista kantaa. Tervetuloa vuoropuheluun kanssamme!

  • Uusimmat postaukset
  • Blogit
  • Metropolian bloggaajat
Lukemiani
Näköaloja kirjoihin, näkökulmia kirjoista
2

Maailman kohtaaminen on taitolaji

Pasi Lankinen · 10.4.2018

Kirjailija Matti Mäkelä pohti esseekokoelmassaan Hanhet, kumpi on oikea väkivallan asiantuntija: se, joka on saanut kerran kunnolla turpiinsa, vai se, joka tuntee Suomen väkivaltatilastot perin juurin. Jos asiaa tarkastelee JP Jakosen ja Matti Kamppisen kirjan Kokonaisuuden näkemisen taito (Basam Books 2017) pohjalta, vastaus olisi: molemmat. Avain ratkaisuun on väkivaltailmiön näkeminen kokonaisuutena, joka koostuu useasta erilaisesta näkökulmista.

Mäkelän esimerkit kuvaavat samaa ilmiötä eri näkökulmista, nimittäin sekä yksilön kokemuksena sisältä käsin että ihmisten toimintana ulkoa päin. Näkökulmat tuottavat ilmiöstä erilaista tietoa, kokemusta ja tuntemusta, mutta kumpaakaan niistä ei voi sulkea pois, jos halutaan ymmärtää väkivaltaa ilmiönä. Sen sijaan että kinasteltaisiin näkökulmien paremmuudesta, on kokonaisuuden kannalta parempi yhdistää näkökulmat yhteisen näkemyksen hyväksi.

Jakonen ja Kamppinen tuovat esille kaksi muutakin näkökulmaa. Väkivaltaa voi tutkia myös esimerkiksi tappelua ja nujakointia arvostavan katujengin kulttuurista käsin: minkälaiset arvot, yhteishengen piirteet ja yhdessä jaetut katsomukset pitävät kyseistä toimintaa yllä, miksi jengiläiset toimivat niin kuin toimivat. Neljäs näkökulma samaan ilmiöön on systeeminen tarkastelu ulkoa päin: minkälaiset rakenteet pitävät väkivaltaa yllä, miten väkivalta vaikuttaa yhteiskunnan muihin osiin ja miten siihen voisi vaikuttaa.

Kokonaisuuden näkemisen taito perustuu yhdysvaltalaisen filosofin ja psykologin Ken Wilberin (s. 1949) kehittelemään integraaliseen ajatteluun. Wilberin mukaan suuri osa maailman ongelmista johtuu siitä, että asioita ja ilmiöitä katsotaan vain yhdestä näkökulmasta. Tutkimus ja tiedekin on usein syyllistynyt pitämään oikeana kulloinkin vain yhtä näkökulmaa maailmasta ja todistellut oman näkökulmansa oikeellisuutta muut sivuuttaen. Tästä on esimerkkinä vaikkapa luonnontieteilijöiden ja humanistien alituinen kiistely siitä, kuinka maailmaa pitäisi tutkia.

Ken Wilberin mukaan kaikki neljä näkökulmaa ovat tosia yhtä aikaa, joten kinastelun sijaan tarvitaan eri näkökulmien välille aitoa dialogia. Maailma on osoittautunut niin monimutkaiseksi paikaksi, että sen ymmärtämiseen tarvitaan yhteisajattelua.

Kokonaisuuden näkeminen on taito, jota ei voi oppia hujauksessa. Tarvitaan tietoisuuden laventamista ja psykologista kasvua. Ihmiselle on tyypillistä katsoa todellisuutta omien maailmanselityskehystensä kautta kuin ikkunasta, olivatpa ne sitten uskonnollisia, poliittisia, ammatillisia tai paikkakunnallisia. Ongelma on se, että todellisuus ei hevillä asetu varsinaisesti minkäänlaisiin kehyksiin. Tiukkaan asetettujen ajattelun kehysten ja todellisuuden kohtaamisesta saattaa syntyä pahaa jälkeä, jos tavoitteeksi muotoutuu maailman kompleksisuuden sullominen omaan yksinkertaistuneeseen maailmanjärjestykseen muista välittämättä.

Jakosen ja Kamppisen Kokonaisuuden näkemisen taito on helppotajuinen johdatus kokonaisuutena aika vaikeatajuiseen integraaliseen ajatteluun. Se vaikuttaa oleva taito, jota tänä keskenään toisistaan mittaa ottavien näkökulmien aikana tarvitaan ilmeisesti kipeämmin kuin koskaan. Albert Einsteinhan se taisi todeta, ettei ongelmia pysty ratkaisemaan ajattelemalla samalla tavalla kuin silloin, kun ne luotiin.

kokonaisuusmaailmanselitysnäkökulma

2 Kommenttia

  • Jukka-Mikko Karjalainen says: 7.5.2018 at 17:00

    Kiitos Pasi! Mielenkiintoisia pointteja. Maailman kohtaaminen on tosiaan taitolaji. Ja on kai se vähän sitäkin, miten maailma kohtaa meidät. Miten se kohtaa tai ottaa vastaan vaikka vastasyntyneen lapsen. Ottaako syliin, ja millaiseen?

    Väkivaltaa voisi varmaan tutkia vieläkin useammista näkökumista, esim. sen seurauksista. Ehkä se sisältyy tilastonäkökulmaan. Vai onko se turpiinsa saaneen kokemus? Taloudellisesta näkökulmasta: mitä se maksaa, keiden kuuluisi maksaa ja ketkä lopulta maksavat. Millä valuutalla?

    Tuo mitä kirjoitat Ken Wilberistä, tuo mieleeni Albert Schweitzerin ja hänen uransa. Miten hän katsoikaan maailmaa elämänsä aikana eri vinkkeleistä. Kuuntelin äskettäin legendaarisen toimittajan Martti Silvennoisen radiodokumentin toukokuulta 1959 herra Schweitzerista. Schweitzerin terveiset viidakkosairaalastaan Lambarénésta 60 vuoden takaa tuntuvat kutakuinkin passaavan tähän toisistaan mittaa ottavien näkökulmien aikaan.

    Reply
    • JP Jakonen says: 13.8.2018 at 08:55

      Kiitos hyvästä arviosta, Pasi. Olet ymmärtänyt mielestäni selkeästi integraalisen ajattelun perustan, ja tuot sen arviossa hyvin esiin. Esimerkki katutappelusta sopii tähän kuin …nyrkki silmään. 😉

      Reply

Kommentoi Peru vastaus

Sinua saattaisi kiinnostaa myös nämä:

  • Kell' onni on - ja kell' ei ole
    Kell' onni on - ja kell' ei ole
    21.3.2021
  • Itsetunnosta elämätuntoon
    Itsetunnosta elämätuntoon
    13.10.2021
  • Ajattelun avarrusmatka
    Ajattelun avarrusmatka
    19.5.2021

Uusimmat jutut

  • Kuuntelu, nerouden moottori

    2.2.2022
  • Itsetunnosta elämätuntoon

    13.10.2021
  • Henkilö tutkii avaruuskarttaa.

    Ajattelun avarrusmatka

    19.5.2021

Arkisto

  • ► 2022 (1)
    • ► helmikuu (1)
      • Kuuntelu, nerouden moottori
  • ► 2021 (3)
    • ► lokakuu (1)
      • Itsetunnosta elämätuntoon
    • ► toukokuu (1)
      • Ajattelun avarrusmatka
    • ► maaliskuu (1)
      • Kell' onni on - ja kell' ei ole
  • ► 2020 (1)
    • ► syyskuu (1)
      • Ihminen hyvässä ja pahassa
  • ► 2019 (3)
    • ► joulukuu (1)
      • Kenen ohi kuljitkaan?
    • ► lokakuu (1)
      • Hengen rinkitanssi
    • ► kesäkuu (1)
      • Runo tulee, olethan valmis?
  • ▼ 2018 (4)
    • ▼ joulukuu (1)
      • Viekö robotti kohta sanat suusta?
    • ▼ marraskuu (1)
      • Satakieli laulaa myös suomeksi
    • ▼ huhtikuu (1)
      • Maailman kohtaaminen on taitolaji
    • ▼ tammikuu (1)
      • Pitäisikö ihmisen olla kaljurotta?
  • ► 2017 (8)
    • ► joulukuu (1)
      • Naisen logiikka
    • ► syyskuu (1)
      • Aikansa mahtavin sähköveturi
    • ► elokuu (1)
      • Tiedätkö, mitä juuri sanoit?
    • ► kesäkuu (1)
      • Elämä kuin hiekkaan piirretyt kuviot
    • ► toukokuu (4)
      • Kieli keskellä työtä
      • Murhasiko joku kirjoittamisen?
      • Kieli jota hengitämme
      • Johtaminen on identiteettien muokkaamista

Avainsanat

Ada Lovelace aika Aittokoski Aleksis Kivi bloggaaminen digitalisaatio ego historia hyvä ilmastonmuutos johtajuus johtaminen Jyväskylä keskustelukulttuuri kielenkäyttö kielikuva kielnparsi kirjallisuus kirjoittaminen koulutus kulttuurienvälinen kuuntelu lukeminen maailmanselitys monilukutaito More näkökulma onnellisuus paha projekti puhuminen rautatie robotiikka runo runous ryhmä sananvalinta sanonnat suomen kieli tekstityö Theseus työttömyys työyhteisö utopia vuorovaikutus

© 2015 Metropolia Ammattikorkeakoulu


Sisällöt edustavat kunkin kirjoittajan henkilökohtaisia näkemyksiä, Metropolian johtoryhmän Pelinavaajat-blogi ilmaisee Metropolian virallista kantaa.

Saavutettavuusseloste Tietosuojaseloste