Kell’ onni on – ja kell’ ei ole

Suomi on YK:n onnellisuusraportin mittapuun mukaan maailman onnellisin maa jo neljännen kerran peräkkäin. Asiaa ei kenties hevillä usko, jos lueskelee hyvän uutisen perään tulleita lukijoiden kommentteja eri lehdissä. Erinomainen sijoitus eri maiden vertailussa pistää joka tapauksessa miettimään onnellisuuden lähtökohtia ja ilmenemismuotoja. Sana vaikuttaa kovin suurelta ja jopa veret seisauttavalta. ”Olenko minä onnellinen?” − Mistä sen tietää? Miten onnellisuuden eteen pitäisi toimia?

Onnellisuuden monet kasvot

Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen (vuodelta 1776) toinen virke antaa valtion toiminnalle suuntaviivat: ”Luoja on suonut ihmisille tiettyjä luovuttamattomia oikeuksia, joita ovat Elämä, Vapaus ja Onnellisuuden tavoittelu.” Virkkeen pohjalta hallitukset ovat olemassa mainittujen oikeuksien turvaamiseksi kansalaisilleen. Tarkkaan ottaen hallitusten tehtävä ei ole tehdä ihmisiä onnelliseksi vaan luoda heille edellytykset onnellisuuden tavoittelemiseen. Ehkäpä YK:n onnellisuusraportti mittaileekin juuri näiden edellytysten toteutumista käytännössä; YK:n päätöslauselmassa 65/309 (vuodelta 2011) onnellisuuden tavoittelu määriteltiin ”perustavanlaatuiseksi inhimilliseksi päämääräksi”.

Onnellisuutta sinänsä on mietitty tuhansia vuosia, ja verkkokirjakaupan haku osoittaa, ettei aihe ole menettänyt viehätystään vieläkään: haulla voi bongata esimerkiksi Onnellisuuden käsikirjan, Onnellisuuden yhtälön, Onnellisuuden joogan, Onnellisuuden taidon, Onnellisuuden lyhyen oppimäärän ja Pienen onnellisuuden kirjan. Teos Onnellisuusansa saattaisi olla tässä mielessä avartavaa luettavaa…

Lintukotoa etsimässä

Self help -kirjoja laveamman näkökulman aiheen hahmottamiseen tarjoaa Heikki Aittokosken kirja Onnellisten saari (HS-kirjat 2020). Aittokoski etsii Thomas Moren Utopian (1516) hengessä onnellisen elämän aineksia ympäri maailmaa. Hän käy tutustumassa ihmisiin ja elinoloihin Bhutanissa, Yhdysvalloissa, Costa Ricassa, Botswanassa, Suomen Pirkkalassa ja Tanskassa.

Jokaisessa Aittokosken vierailemassa maassa on tehty paljon onnellisuuden edellytysten luomiseksi, mutta vielä ollaan kaukana Moren Utopian elämänmuodosta, jossa ”pyritään siihen, että kansalaiset voisivat mahdollisimman paljon olla vapaina ruumiillisesta työstä ja omistaa aikansa vapaaseen hengenviljelyyn niin paljon kuin valtion välttämättömät tarpeet antavat myöten. Tämä on heidän mielestään elämän onni.” Yhtäältä Utopian elämisen malli muistuttaa kuvailuja antiikin ajan ateenalaisten vapaiden miesten päiväohjelmasta, toisaalta robotiikan ja tekoälyn puolestapuhujien maalailemia tulevaisuudenkuvia ihmisten arjesta hieman tuonnempana.

Yksi syy onnellisuusskeptisismiin saattaa olla se, että käsitys onnellisuudesta ja varsinkin sen saavuttamisen keinoista vaihtelevat huomattavasti. Melko tyypillisesti onnellisuutta mitataan osin bruttokansantuotteen kasvun määrällä. Sen sijaan pieni Bhutan on ottanut kansalaistensa hyvinvoinnin takaamiseksi käyttöön käsitteen bruttokansanonni. Kaikki käytännön päätökset tehdään sen mukaan, miten hyvin ne täyttävät bruttokansanonnellisuuskomission asettamat onnellisuuskriteerit ja näiltä osin edistävät bhutanilaisten onnellisuutta.

Näkökulma asiaan on jopa innovatiivinen, mutta se ei ole auttanut Bhutania pärjäämään kovin hyvin YK:n onnellisuusrapotissa. Viimeksi Bhutanin sijaluku oli 95, tuoreesta raportista valtio puuttuu jostain syystä kokonaan. Kansantuotteen merkitys onnellisuuden kriteerinä tulee ajankohtaiseksi vaikkapa silloin, kun hälytysajon sattuessa ambulanssi ei pääse matkaan puuttuvan bensiinin takia. Kansanonni ei sekään yksistään ratkaise kansalaisten hyvinvointia, kuten Aittokosken kertoma esimerkki Bhutanista osoittaa.

Onneksi olkoon

Aittokosken kirjan lukemisen jälkeen ei vieläkään ihan varmasti tiedä, onko itse onnellinen vai ei. Sen sijaan vahvistuu näkemys siitä, että Suomessa yhteiskunnan suomat edellytykset onnellisuuden tavoitteluun ovat paremmat kuin monessa muussa maassa. YK:n onnellisuusraportin ykkössija ei taida olla ihan tuulesta temmattu.

Senkin kirjan avulla oivaltaa, että niin kauan kuin olen kiinnostunut vain omasta onnellisuudestani, ymmärrän onnellisuudesta hyvin vähän.