Vanhan viisauden mukaan ”Sinulla on kaksi korvaa ja yksi suu − käytä niitä samassa suhteessa”. Viisaus tuntuu entistä varteenotettavammalta nyt, kun puhumista, äänikirjoja, podcasteja ja esitystaitoa arvostetaan entistä enemmän. Kyllähän puhetta maailmaan mahtuu, sanotaan, mutta mahtuuko kuuntelua? Vaikka moni viettää elämäänsä kuulokkeet korvilla, jaksammeko, ehdimmekö, maltammeko, välitämmekö kuunnella ihan oikeasti?
Ehkäpä surkuhupaisinta koko kuuloke-kuunteluyhtälössä on tehokkuuden vaatimus, jonka mukaan on ajankäytöllisesti järkevää vaikkapa kuunnella äänikirjoja tuplanopeudella ja tehdä samalla jotakin muuta. Samalla kun säästetään aikaa, menetetään kenties kyky havaita ja ymmärtää aidon puhetilanteen merkityksellisiä vivahteita, kuten äänenpainoja, äänensävyn muutoksia, ilmeitä ja eleitä. Pahimmillaan toista ihmistä kuunnellaan kuin laitetta: puolihuolimattomasti, koko ajan valmiina painamaan ”pausea”.
Kate Murphyn Et taida kuunnella – Miksi kuunteleminen on tärkeää ja miten se muuttaa meitä (WSOY 2020) oli The Observerin, Stylistin ja Waterstonen valinta vuoden 2020 parhaaksi tietokirjaksi. Murphyn mukaan kuuntelutaitoa on viestintätutkimuksessa laiminlyöty, se on jäänyt vaikuttavan puhetaidon, retoriikan, argumentoinnin, suostuttelun ja propagandan tutkimuksen jalkoihin. Tilanne on nurinkurinen. Ihmisiä ohjeistetaan paketoimaan ajatuksensa ja näkemyksensä sujuviin ja luottamusta herättäviin kääreisiin, mutta tavoitteena ei ole ottaa vastaan muiden juttuja vaan lähinnä jakaa omia juttuja. Jos ihmiset ovat kiinnostuneita vain omista ajatuksistaan ja niiden jakamisesta, maailmasta ja muista ihmisistä paljon ymmärtämättä.
Korvatulppina oletukset ja ajatukset
Yksi pahimmista kuuntelua ehkäisevistä korvatulpista ovat Murphyn mukaan oletukset. Jos meillä on etukäteen mielikuva puhujasta ja olemme jo valmiiksi leimanneet hänet kuuluvaksi tiettyyn kategoriaan, me helposti kuuntelemme häntä luomamme mielikuvan ja kategorian lävitse. Emme aidosti keskity kuuntelemaan hänen sanojaan, vaan ennätämme jo etukäteen tulkitsemaan, mitä hän aikoo sanoa tai mitä hän tarkoittaa. Tällöin toimimme kuten Osmo A. Wiion viestinnän kolmannen lain Joku: ”On olemassa aina joku, joka tietää sinua itseäsi paremmin, mitä olet sanomallasi tarkoittanut”.
Ihminen ajattelee nopeammin kuin pystyy kuuntelemaan. Jos kuuntelija ei hillitse ajatushyppelyään kuuntelun aikana, suuri osa keskustelutilanteesta valuu kuuroille korville. Monesti käy niin, että kuunteluvuorossa oleva alkaa kesken kaiken miettiä, mitä hän vastaisi, ja alkaa omista näkemyksistään inspiroituneena puhua toisen puheenvuoron päälle. Aito kuunteleminen edellyttää pidättäytymistä omista ajatuksista ja mielennouteista toisen puheen aikana, mutta se on ilmeisen vaikeaa ja vaatii harjaannusta.
Uteliaisuuden voima
Omien ajatusten herääminen kesken kuuntelun toteutuu varmimmin tapauksissa, joissa olemme eri mieltä puhujan kanssa. Tällöin alamme saman tien huomaamattammekin etsiä vasta-argumentteja puhujan näkemyksiin ja epäkohtia toisen logiikasta. Tapa pohjautuu ihmiskunnan ikivanhoihin käyttäytymismalleihin: Tutkimusten mukaan omille näkemyksille vastakkaiset mielipiteet ja käsitykset laukaisevat pelon ja turvattomuuden tunteita aivan kuin polulla vastaan tuleva karhu tai muu paikallinen peto. Alkukantaisessa taistele, pakene tai jähmety -mielentilassa kuunteleminen osoittautuu erittäin vaikeaksi.
Vastakkaisten ja väärinä pitämiemme näkemysten vastaanottaminen vaatii tietoisuutta omista ärsyyntymisen ja vihastumisen reaktioista ja niiden syistä. Useimmiten on antoisampaa kuunnella ja selvittää sitä, miten toinen on päätynyt omiin käsityksiinsä ja mitä häneltä voisi tältä osin oppia. Samalla voi tarkistaa omia ajatuksiaan − nehän voivat yhtä hyvin olla vääriä. Murphy kehottaakin kiistatilanteissa kuuntelemaan todisteita, onko kuulija itse erehtynyt, sen sijaan että hän yrittäisi löytämällä löytää toisen argumentaatiosta aukkoja. Kiinnostus ja utelias asenne toisia kohtaan lisää herkkyyttä kuuntelemiseen.
Kuuntelu lisää kuuntelua
Kuuntelutaitoa ei kenties pidetä samanlaisena hohdokkaana supervoimana kuin TED-puhujan esitystaitoa, jolla tämä kerta toisensa jälkeen valloittaa ja vakuuttaa unohtumattomasti yleisönsä. Murphy osoittaa kirjassaan, että kuuntelua ei kuitenkaan saa unohtaa aikana, jolloin keskustelukulttuuri televisio-ohjelmien perusteella muistuttaa pikkulasten hiekkalaatikkopulinaa: he pälpättävät lähinnä itsekseen, eivät toisilleen.
Vaikka kuuntelua ei kenties pidetäkään niin merkittävänä asiana kuin puhumista, viestinnässä kuuntelulla on itse asiassa vahvempi asema. Kuuntelemalla nimittäin oppii. Aito kuuntelu myös nostaa keskustelun tasoa ja saa aikaan lisää kuuntelua. Havaitessaan aitoa kuuntelua puhuja tulee vastuullisemmaksi ja tietoisemmiksi omista sanoistaan. Näin aito kuuntelu luo maaperää dialogille, joka puolestaan on edellytys yhdessä ajattelulle ja uuden luomiselle. ”Kuuntelu on nerouden moottori”, Kate Murphy kirjoittaa.
Taidanpa kuunnella.
2 Kommenttia
Kiitos taas hyvästä kirjoituksesta!
Se johti minut ajatuksiin – ehkä jo ulos kirjan teemasta – että pitäisi suhtautua itsekriittisesti myös tilanteisiin, kun kuuntelemme näkemyksiä, jotka ovat myötäsukaisia omalle ajattelullemme. Saatamme silloin mielessämme hihkua, että ”Jess! Tuo puhuu asiaa. Tätähän minäkin olen aina sanonut.” Ymmärryksemme ei välttämättä lisäänny, mutta ennakkoluulomme vahvistuvat.
Maailmassa taitaa olla aika vähän lopullisia totuuksia. Vaikeinta on säilyttää avoin mieli, pitää korvat auki uusille tulkinnoille.
Kiitos kiitoksista.
Näinhän se on. Pitäisi varmaan pohtia samalla, miksi hihkun ja olen samaa mieltä, miten ole päätynyt omiin ajatuksiini. Valmiit ajatukset ja niiden betonisointi haittaavat ajattelua, joka on yleensä keskeneräistä ja hapuilevaa – siten täysin erilaista kuin olemassa oleviin ajatuksiin kiinnittyminen.
Näistä teemoista Murphyn kirjassa puhutaan myös.