Liverpoolin yliopiston taannoisen tutkimuksen mukaan runous on parempaa terapiaa kuin itseapukirjallisuus. Runouden voima liittyy sen kykyyn aktivoida aivoja monipuolisemmin kuin arkinen helposti aukeava teksti. Runouden tapa ilmaista tuttujakin asioita toisin avaa mielen käytäviä, luo uusia ajatuksia ja muotoja sekä virittää yllättävästi asioiden välisiä yhteyksiä. Näin lukija voi sanallistaa ja arvioida kokemuksiaan uudelleen, jopa löytää itsestään uusia puolia.
Runoilija Helena Sinervo on esittänyt asian hieman lyyrisemmin: ”Runoudella on pohjaton viehelaatikko, sen kimaltavat, heittelehtivät, oikukkaat perhot uivat älyn sumeissa vesissä aina loogiseen päätepisteeseen asti ja jopa sen yli.”
Erkki Kuparin runokirja Keinuuko kummitus? sisältää alaotsikkonsa mukaisesti runoja uteliaille lapsille ja aikuisille. Ajatuksena on lukea ääneen kirjan runoja ja keskustella niistä runon jälkeen esitettyjen valmiiden tai itse keksittyjen kysymysten avulla. Kuparin runojutuiksi kutsumat sivunpituiset tekstit ovatkin Sinervon kielikuvastoa soveltaen kuin täkyjä, joiden avulla aikuinen voi päästä mukaan lasten mielikuviin.
Keskustelun aika
Runot ovat pieniä, yksinkertaisia tuokioita lasten jokapäiväisestä elämästä, kiukuttelun ja ilon aiheita, pelkojen aiheuttajia ja sankaritekoja, kuten parturissa käynti tai frisbeen heitto. Kieli on täsmällistä ja koukerotonta, tilanteista ja tapahtumista lapsen tasolta eläytyen raportoivaa. Vaikuttaa siltä, että runojuttuja on kirjoittanut polvihousuinen Pikku-Erkki ja havainnoista kiinnostunut pitkäpunttinen Iso-Erkki haluaa päästä sisään hänen elämismaailmaansa tekemällä kysymyksiä runojen nostattamista tuntemuksista.
Parhaimpia vaikuttavat olevan sellaiset kysymykset, joihin ei voi vastata ”kyllä” tai ”ei”, tai ainakin keskustelijan on oltava tarkkana, mihin suuntaan runon kuuntelija haluaisi käsiteltävää aihetta viedä. Esimerkiksi runossa Yöllä heräsin ajatuksiin käsitellään edellisen päivän pieleen menneen leikin aiheuttamaa surua ja unettomuutta. Runoon liitetty ainoa kysymys ”Oletko sinä herännyt miettimään päivän tapahtumia?” avaa asian käsittelyn, mutta sen syvempi läpikäyminen vaatii keskustelijalta hoksottimia viedä jutustelua pidemmälle uusin tiedusteluin. Pääasia on, ettei kysymyksillä kuitenkaan lisätä tilanteen kenties luomaa ahdistusta. Hyvin toteutettu sananvaihto helpottaa pienen kukkujan mieltä.
Erkki Kuparin ideaa lasten ja aikuisten keskusteluyhteyden synnyttämisestä voisi luontevasti toteuttaa myös työympyröissä. Esimerkiksi tyky-päivien ohjelmana voitaisiin kirjoittaa ja lukea ääneen yksilön perustehtävää, työyhteisöä ja työelämän muutosta eri näkökulmista valottavia runoja ja nostaa niiden avulla esiin mieltä askarruttavia ja muutoin pinnan alle jääviä teemoja.
Totuudenhan kuulee paitsi lasten, myös työntekijöiden suusta.
Ei kommentteja