Koronan myötä suuri määrä ihmisiä on joutunut muuttamaan omia rutiinejaan. Etätyöstä ja -opiskelusta on yhtäkkiä tullut valtavirtaa. Tähän on myös reagoitu monella tavalla. Osa on iloinnut pakotetusta digiloikasta [1], osa on huomioinut, kuinka raskasta on istua tunti toisensa jälkeen Zoom-kokouksissa [2]. Opetuksessakin nähdään tapahtunut muutos vääjäämättömänä siirtymänä kohti hybridimallia [3], jossa suuri osa lähiopetuksesta siirtyy lopullisesti verkkoon. Osa kammoaa tätä muutosta, osa rakastaa. Tässä kirjoituksessa pohdin, mitkä arvostukset mahdollisesti painavat eri näkemysten vaakakupeissa ja onko löydettävissä jonkinlaista keskitietä.
Digipositiivisuus
Vaikuttaisi siltä, että työn ja koulutuksen digitalisaatioon hyvin positiivisesti suhtautuvilla oman näkemyksen perustelut pohjaavat pääsääntöisesti tehokkuuden ja ajansäästön näkökulmaan. Etänä kokoukset ovat tehokkaampia ja säästetään matkustamiseen kuluvaa aikaa. Koska etätyöskentelyssä on myös mahdollista hallita muiden aiheuttamia keskeytyksiä huomattavasti paremmin, on moni kokenut, että tärkeiden töiden tekemiseen on jäänyt paremmin aikaa. Kotoa käsin työskentelyn on koettu myös inhimillistävän muita, sillä erityisesti koronaeristyksen aikana kaikkien muu elämä tuli näkyväksi videopalaverin taustalla.
Digivarauksellisuus
Digitalisaatioon varauksellisesti suhtautuvien keskeinen painotus vaikuttaisi olevan inhimillisen kontaktin tärkeys: se kuinka tulet kuulluksi, ymmärretyksi ja koet yhteenkuuluvuutta muiden kanssa. Myös Zoom-uupumuksen takana lienee ainakin osin tämä ”aidon” kontaktin puute: kun kuuntelemme suhinaa ja heikkolaatuista ääntä, katselemme rakeista ja nykivää kuvaa ihmispäistä tai jaetusta diaesityksestä, joudumme pinnistelemään, jotta saisimme edes vähän niistä sosiaalisista ja emotionaalisista vihjeistä, jotka saamme vaivattomasti ollessamme fyysisesti samassa tilassa ihmisten kanssa. Etäyhteistyön ajatellaan myös olevan tehottomampaa: erityisesti luovaa panosta vaativat toimenpiteet tai luottamuksen syntymiseen perustuva yhteistoiminta tapahtuu vaivattomammin ja nopeammin samassa tilassa muiden kanssa. Myös kontekstin muutos ja aikaa vievät työmatkat saattavat tuoda ryhtiä ja rytmiä elämään, joka etänä helposti muuttuu tasapaksuksi ja epämääräiseksi.
Digineutraalius?
Olisiko mahdollista yhdistää nämä molemmat tulokulmat? Olisiko mahdollista ottaa molempien tulokulmien parhaat puolet ja luoda toimintamalleja, joissa yksinoloa edellyttävät vaativat tehtävät ja rutiininomaiset yhteistapaamiset voisi hoitaa etänä, mutta samaan aikaan arvostettaisiin inhimillisiä kohtaamisia ja luovan ongelmanratkaisun edellyttämiä intensiivisiä lähitapaamisia? Tällaisessa yhdistelyssä on useita haasteita:
1) Hybridimallit edellyttävät ottamaan huomioon yksilöllisiä työnkuvia ja tilanteita. Tämä tarkoittaa, että hybridimallin tulisi olla joustava; eri ihmisille pitää olla mahdollista toimia hieman eri tavoin ja tehdä valintoja oman tilanteensa mukaan.
2) Mikäli yksilöllä on valtaa valita, kuinka haluaa yhdistellä etä- ja paikallaoloa, valta päättää inhimillisistä kohtaamisista siirtyy yksilöille. Tämä voi olla ongelma, mikäli kaikki eivät jaa samaa näkemystä inhimmillisen kohtaamisen tärkeydestä.
3) Tehokkaamman työskentelyn aiheuttama ajansäästö tulee jossain vaiheessa näkyviin työaikasuunnittelussa: jos asiat tulee hoidettua nopeammin, on käytännössä väistämätöntä, että työt lisääntyvät. Näin ollen nyt saavutettu ajansäästö tulee täyttymään uusilla töillä.
4) Toimintamallit ovat kontekstisidonnaisia eli onnistunutta hybridimallia ei voi siirtää erilaiseen kontekstiin. Tämä tarkoittaa, että jokainen yhteisö joutuu testaamaan ja löytämään oman tiensä. Tämä saattaa viedä paljon aikaa, energiaa ja resursseja.
Aika näyttää, mihin maailma menee ja se, mitkä asiat jäävät pysyviksi, voidaan todentaa vasta sitten kun vielä nyt käynnissä oleva pandemia on tavalla tai toisella selätetty.
[1] Markku Kosonen: Korona pakotti palvelualan digiloikkaan – Hyödyt ovat kiistattomat https://y-studio.fi/yritys-muutoksessa/muutosten-hallinta/korona-pakotti-palvelualan-digiloikkaan-hyodyt-ovat-kiistattomat/
[2] Katarina Malmberg: Etätyöapatia on tunne-elämän uusi ilmiö, joka uhkaa nyt monia, sanoo asiantuntija – Näistä merkeistä tunnistat, että etätyö alkaa vaikuttaa mieleen https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000006513630.html
[3] Olli Vesterinen & Akseli Huhtanen: Myös etäopiskelussa tarvitaan inhimillisiä kohtaamisia https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006636493.html
Ei kommentteja