Timo Lehti
Kokemukseni mukaan käsikirjoittajan työstä vain pieni osa on varsinaista kirjoittamista – eli näppäimistön näpyttelyä tai sulkakynällä raapustamista. Suurin osa käsikirjoittamisesta on ajatustyötä.
Yleensä käsikirjoitusprosessin työmäärä jakautuu jokseenkin näin: kirjoittamista edeltävä ajatustyö = 65 %, ensimmäisen version kirjoittaminen = 5 %, uudelleenkirjoittaminen = 30 %.
Ray Frensham: Teach Yourself Screenwriting
Vanha sananlaskukin sanoo, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty eikä fiktiivisen ohjelman käsikirjoittaminen ole mikään poikkeus. Yleensä elokuvia ja sarjoja suunnitellaan ja kirjoitetaan vuosikausia. Mutta onko suunnittelutyö järkevämpää tehdä yksin vai ryhmässä?
Perinteisesti käsikirjoittajan työtä on ajateltu yksinäisenä duunina, mutta kasvavassa määrin suomalaisetkin sarjat kirjoitetaan writers’ room –metodilla, missä ryhmä käsikirjoittajia suunnittelee sarjan käsikirjoituksen.
Ryhmätyön ansiosta voi syntyä jotakin uudenlaista, monitahoisempaa ja täysin erilaista materiaalia kuin yksin työstettynä. Mielestäni ryhmätyön etuja ja haittoja pitäisi pohtia enemmän, koska ryhmätyö on työtapa, joka soveltuu tietynlaisiin töihin paremmin kuin toisiin.
Viime vuosina olen tarkkaillut lähietäisyydeltä juniorijalkapalloilua. Olen havainnut, että futis on loistava testilaboratorio ryhmätyön tutkimiselle. Jalkapallojoukkueessa ja fiktiivistä sarjaa työstävässä käsikirjoitusryhmässä on yllättävän paljon samaa. Kenties tärkein näistä yhdistävistä tekijöistä on yhteinen tavoite.
Futisjoukkue toimii paremmin, jos kaikki ovat yhtä mieltä siitä, kumpaan maaliin pallo yritetään upottaa. (Ei ole kovin harvinaista 3-5 –vuotiaiden peleissä, että pallo vedetään omaan maaliin.) Jos yhteinen tavoite puuttuu, ryhmätyö on painajaista. Jos yksi käsikirjoittaja tekee lastenelokuvaa ja toinen aikuisviihdettä, yhteistyöstä ei kerta kaikkiaan tule mitään.
Toinen tärkeä asia on yhteispeli: Yleensä juniorijalkapallossa valmentajat yrittävät opettaa pelaajat syöttelemään toisilleen eli pelaamaan yhteen. Yleensä 5-7 -vuotiaat pelaajat kuljettavat palloa, kunnes eivät enää pääse eteenpäin (yleensä törmäävät vastustajiin, kulkeutuvat kentän rajojen yli, kompastuvat tai joskus harvoin onnistuvat tekemään maalin). Havaintojeni mukaan tämä ”kuljetusliike” -pelaaminen jatkuu 8-10 -vuotiaaksi saakka, kunnes huomataan, että syöttelemällä saadaan aikaan parempia tuloksia. Syöttelemistä harjoitellaan vuosikausia ennen kuin juniorit vähitellen alkavat hyödyntää taitoja varsinaisissa peleissä.
Kuva (c) Timo Lehti
Syöttelyä voimme tehdä myös käsikirjoitusryhmässä: yleensä ryhmä toimii, kun ideoita ”pallotellaan vapaasti”. Parhaimmillaan tämä johtaa leikinkaltaiseen tilanteeseen, missä homma tuntuu sujuvan kuin itsestään. Joskus käytetään termiä group flow, joka on flow-tilan ryhmäversio.
Parhaimmillaan ryhmässä muodostuu tilanne, jossa heitellään paljon ideoita nopeassa tahdissa ja niistä muodostuu uudenlaisia kombinaatioita. Writers´ roomissa rakennetaan yhteistä fiktiivistä maailmaa, vaikka kukaan ei välttämättä kirjoittaisi sanaakaan muistiin. Ideaalitilanteessa ryhmä tekee jotakin, joka on enemmän kuin osiensa summa. Ryhmätyö voi edetä yllättäviin suuntiin ja hämmentäviä reittejä, mutta ryhmätyön tarkoitushan on löytää uusia ajatuksia ja ideoita – sellaisia mihin yksinäinen kirjoittaja tuskin päätyisi.
Mielestäni käsikirjoitusryhmän työskentely ei juurikaan eroa muusta luovasta tekemisestä eikä sitä pitäisi mystifioida sen enempää.
Luovuutta esiintyy lähes kaikissa ryhmätyön muodoissa, olipa kyse valmiista näyttämöesityksestä tai yksityisistä harjoituksista. Luova ryhmätyö ei ole yhdentekevää ajanvietettä eikä sen tarkoitus ole vain viihdyttää; sitä esiintyy monenlaisissa luovaan ongelmanratkaisuun tähtäävissä ryhmissä kuten vaikkapa pienen teknologiayhtiön ideointipalavereissa, uutta opetussuunnitelmaa kehittävien opettajien ryhmässä tai perheessä, joka yrittää ratkaista taloudellista kriisitilannetta.
R. Keith Sawyer: Group Creativity
Harmillisen usein ryhmätyöllä ei kuitenkaan saavuteta mitään sellaista, mitä normaaleilla hoksottimilla varustettu ihminen ei olisi voinut keksiä yksin. Ryhmätyötä pitäisikin käyttää työtapana vain, jos olosuhteet ovat suotuisat (yleensä tarvitaan riittävästi aikaa ja sopivan rauhallinen työtila) sekä yhteinen tavoite ja asenne, joka mahdollistaa yhteispelin. Ja ennen kaikkea tarvitaan monitahoinen ongelma, johon kannattaa satsata monen ihmisen aikaa, energiaa ja resursseja.
Metropolian ja Tampereen ammattikorkeakoulun yhteisessä Virtual Writers´ Room –pilottikokeilussa (2017-2018) on testattu erilaisia ryhmätyön malleja ja erityisesti ryhmätyötä virtuaalisessa tilassa. Pilottikokeilun perusteella voi todeta, että group flow –tila on mahdollista saavuttaa myös virtuaalisessa tilassa, mutta se tuntuu olevan vaikeampaa kuin ryhmän toimiessa samassa huoneessa.
Lähteet:
Frensham Ray: Teach Yourself Screenwriting, 2nd Edition, 2003, Hodder & Stoughton Educational
Sawyer, R. Keith: Group Creativity, Kindle Edition, 2003, Routledge
Lehti, Timo ja Nuutinen, Teppo: Virtual Writers´ Room -pilottikokeilun kyselytulokset 2017-18
|
|
1 Kommentti
Muistan omalta kouluajaltani ja myöhemmältäkin ajalta, etä juuri ryhmätyö oli se joka sai minussa jonkinlaisen raivon ja vihan tunteen esille. Kun opettaja vain sanoi” menkää eljän hengen ryhmiin ” tms, tuntui että päivä oli pilalla. Jäin vihaisena paikalleni, en mennyt mihinkään, vaan odotin niin kauan että opettaja huomasi että minähän en olekaan missään ryhmässä. Tein tämän aivan tarkoituksella. Ehkä tämä ryhmätyöviha on vain omaa tunnettani mutta ensinnäkin odotin että opettaja olisi käskenyt jonnekin ryhmään, sillä mielestäni opettajan kuuluu käskeä eikä odottaa omatoimisuutta oppilailta. Sitten tuntui että ryhmätyössä ei työ tai tehtävä tullut kunnolla tehtyä. Osa teko, osa ei. Tämä voi olla vain mieskohtainen ongelmani, ehkä muut eivät tätä ryhmätyön tekemistä tunteneetkaan vastenmieliseksi.