Vanha, hyvä neuvo ohjeistaa, että asiat eivät ole koskaan mustavalkoisia. Nykypäivänä tosin on helppo kuvitella asian olevan juurikin pelkkää mustaa ja valkoista. Monet meistä, media mukaan lukien, ovat heränneet keskustelujen lisääntyneeseen kärjistymiseen. Julkisesta dialogista tuntuu tulleen agressiivisempaa, ehdottomampaa ja ennen kaikkea hedelmättömämpää. Onko kyseessä siis todellinen suvaitsemattomuuden lisääntyminen, vai onko meistä vain tullut herkempiä netissä huutelulle?
Yleisen dialogin polarisaatiolla tarkoitamme keskustelun ja mielipiteiden jakautumista ääripäihin sekä aiheen yksinkertaistamista binääriseksi joko-tai -kilpajuoksuksi. Helpoiten tämä havainnollistunee, kun puhutaan niin kutsutusta bipartisan-politiikasta, eli järjestelmästä, jossa kaksi toisiaan vastaan kilpailevaa puolta ovat usein toistensa poliittisia vastakohtia. Poliittiseen peliin kuuluu luonnostaan aiheiden ja mielipiteiden kärjistäminen. Tämä saatetaan tehdä joskus hyvinkin agressiivisesti sillä politiikkaan kuuluu myös ympäripyöreyksien latelu ja takinkääntely kevein sanankääntein. Kun seuraamme yleistä keskustelua, etenkin sosiaalisissa medioissa, huomaamme mielipiteiden ja dialogien kärjistyvän sielläkin muunkin kuin politiikan yhteydessä. Aihe kuin aihe saattaa päättyä fasismileimojen heittelyyn tai toisen osapuolen julistamiseksi uhaksi yhteiskunnalle. Tälle ilmiöllä löytyy nykyään myös oma nimi: Godwin’s law eli Godwinin laki [1]. Asioista tuntuu olevan entistä vaikeampaa käydä rauhallista ja hyödyllistä keskustelua kanavasta riippumatta. Mikä siis aiheuttaa mielipiteiden jäykistymistä ja päiden kolauttelua?
Yksi isoimpia muutoksia siihen miten käymme keskusteluja on tapahtunut arvatenkin internetin myötä. Yksi viime vuosina eniten puhuttaneista internetin ilmiöistä koskee niin kutsuttuja “informaatiokuplia” (filter bubble). Niillä tarkoitetaan sisällön valikoitumista yksilölle sen perusteella, millaista sisältöä hän kuluttaa sekä millaisia hänen kontaktinsa verkossa ovat. Ihmiset rajautuvat samanhenkisten ihmisten ryhmiin, jonka päälle algoritmit suodattavat käyttäjälle sisältöä, jonka uskotaan häntä eniten kiinnostavan. Myös yksilön oma mahdollisuus valita vain häntä kiinnostavaa sisältöä on kasvanut lähes kaikissa kanavissa suuresti. Tämä arvatenkin johtaa virheelliseen ajatukseen, että oma subjektiivinen kokemus on aito kuvastus ympäröivästä maailmasta. Internetistä voi myös löytää alustan tukemaan lähes mitä tahansa näkemystä, mikä nostaa marginaalisetkin mielipiteet samalle linjalle yleisimpien mielipiteiden – ja faktojen – kanssa.
Toinen ilmiö on eri medioiden kasvamisen myötä tullut mahdollisuus tehdä entistä kohdennetumpia kanavia. Tästä esimerkkinä voidaan nostaa Yhdysvalloissa itsenäisten tv-kanavien lisääntyminen. Televisiokanavat, kuten useat printtimediatkin, ovat pitkään nauttineet tietynlaisesta sisäänrakennetusta laadun takeesta kuluttajien silmissä, joita ovat tarjonneet esimerkiksi journalistiset periaatteet, mitä suurin osa mediakanavista noudattaa edelleen. Nykyään kun mediakanavien perustaminen on mahdollistunut myös rivikansalaisille, ei samanlainen yhteisymmärrys moraalisista velvoitteista median tuotannosta enää pidä kaikilla tahoilla. Silti kansan luotto “perinteisempiin” medioihin on vielä paremmin voimissaan kuin usko esimerkiksi internetin sisältöön. Vaikka nykyinen “Fake News” -trendi syökin kovaa vauhtia uskoa jokaiseen mediakanavaan.
Toisaalta kaikki ei ole vain internetin ja median syytä. Tutkimukset ovat osoittaneet myös, että esimerkiksi Yhdysvalloissa konservatiivit ovat muuttuneet entistä konservatiivisimmiksi viimeiset parikymmentä vuotta ja ero demokraattien ja konservatiivien välillä on kasvanut [2].
Mikälaisia seurauksia polarisoitumisella sitten saattaa olla? Moni on varmasti huomannut keskustelujen olevan takkuisempia kuin ennen, ylilyöntejä tapahtuu enemmän ja radikaaleja mielipiteitä kohtaa yhä useammin. Näkyville ovat nousseet vahvemmin myös populistiset ja ääriaatteelliset tahot, jotka tämän lisäksi järjestäytyvät ja mobilisoituvat entistä useammin. Politiikassa vastakkainasettelu johtaa helposti myös äänestäjien vieraantumiseen ja horjuttaa luottamusta. Toisaalta asioiden kärjistäminen ja sitä kautta yksinkertaistaminen sekä selkeyttäminen saattaa auttaa vetämään ihmisiä vastuuseen esimerkiksi politiikassa, mikä yleisesti on hyväksi demokratialle. Vaikka toki asioiden liika suoraviivaistaminen tekee monimutkaisten asioiden keskustelusta niiden vaatimilla nyansseilla mahdottomaksi.
Vaikka elämmekin nyt tiedon runsauden ja mahdollisuuksien aikakautta, elämme myös totuudenjälkeistä, valeuutisten ja heimoistumisen aikakautta. Medialla ja mediakasvatuksella onkin siis nykypäivänä entistä suurempi merkitys ja vastuu yhteiskunnassa. Kuinka siis median osaajat ja kasvattajat voivat olla osa positiivista muutosta?
Lähteet
[1] Godwin’s Law – https://en.wikipedia.org/wiki/Godwin%27s_law
[2] The Polarization of the Congressional Parties https://legacy.voteview.com/political_polarization_2014.htm
Julia Ruottinen on graafinen suunnittelija ja hän toimi Katiska-hankkeen projektikoordinaattorina.
Ei kommentteja