Ennätysmäärä kirjoituksia julkaistu Tikissä keväällä 2022

21.6.2022
http://Naisoletettu%20seisoo%20keskellä%20virtuaalilasit%20kasvoillaan,%20taustalla%20neonpinkkejä%20ja%20sinisiä%20ylhäältä%20alas%20kulkevia%20viivoja.

Kuvalähde: Shutterstock

Tikissä on Metropolian tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) oma, yleistajuisia asiantuntijakirjoituksia julkaiseva blogi. Bloggaajat ovat ammattikorkeakoulun henkilöstöä sekä muita TKI-toiminnan asiantuntijoita. Tässä blogimerkinnässä on koottuna kevään 2022 julkaisut teemoittain.

Kevätlukukaudella 2022 Tikissä on julkaistu

  • ennätyksellisesti 56 asiantuntijakirjoitusta tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan teemoista
  • yhteensä 57 kirjoittajan blogimerkinnät
  • 46 suomen- ja 10 englanninkielistä kirjoitusta

Metropolian henkilöstö on harjoittanut yhteiskirjoittamista niin muiden ammattikorkeakoulujen, hankkeiden työelämäkumppaneiden kuin innovaatio-opintoja suorittaneiden opiskelijoiden kanssa yhdessä. Tavanomaista runsaamman julkaisumäärän taustalla vaikuttaa se, että moni hanke on päättynyt samalla ajanjaksolla. Hanketyön loppu- tai välituloksista on kerrottu laajemmalle yleisölle blogimerkintöjä kirjoittamalla. Lue ja oivalla uutta!

Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan kehittyminen ammattikorkeakoulussa

Sosiaaliset innovaatiot

Sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja hankkeet

Rakennusalan kehittäminen

Kansainvälisyys ja maahanmuuttajuus ammattikorkeakouluympäristössä

Johtamisen kehittäminen

Yrittäjyyden, yritystoiminnan ja työelämän kehittäminen

Digiympäristössä työskentely, toimiminen ja johtaminen

Viestintä ja julkaiseminen

Kansainvälinen hanketoiminta

Service Design and Innovations

Pamela Spokes:

Tikissä-blogi siirtyy kesälomalle ja julkaisutoiminta jatkuu jälleen elokuussa 2022. Toimituskunta kiittää lämpimästi kirjoittajia ja lukijoita!

Kommentit

Ei kommentteja

Kommentoi